Minun täytyi taas saada kirjoittaa Paroksesta.

Istuin aamulla laivaan, avasin läppärin ja sanat alkoivat pulputa näytölle. Ne kuplivat sisälläni jo kolme päivää, siitä hetkestä kun astuin Parikian satamaan perjantaina iltapäivällä. Se sama, tuttu, lämmin tunne. Olen kotona.

Tunnetta voi hyvin verrata rakastumiseen. Tiedättehän, kavereiden seurassa on kiva olla. Hyvien ystävien seurassa vielä mukavampaa. Tällaista on useimmilla saarilla, ne ovat kavereita tai ystäviä.

Sitten on joitain saaria, joiden vaikutus menee vielä syvemmälle tunteisiin. Heräät, syöt, juot kahvia, kävelet kadulla, istut kivellä, seisot rannalla. Mitä teetkin, olet koko ajan kuin kevyissä, miellyttävissä pistoksissa. Kaikki tuntuu korostuneen ihanalta, kuin rakastuneella. Sellainen olo minulla on Paroksella.

Paroksen pääkaupunki Parikia ei ole se postikorttimaisin saaripääkaupunki kun sitä lähestyy mereltä päin. Sillä ei ole Syroksen Ermoupolin majesteetillista vaikuttavuutta tai Serifoksen Choran kuvauksellisuutta, tai Symin Gialoksen eleganssia. Puhumattakaan Santorinin Thiran uniikkiudesta.

Parikia on rakennettu tasangolle eikä sen lättänä, arkisen näköisten rakennusten reunustama siluetti muodosta yhtä pittoreskiä näkymää kuin korkeille kukkuloille rakennettujen kylien. Siinä missä jonkun toisen kylän vetovoima on ilmeinen jo kaukaa, Parikian taika on kätketympää.

Parikian lumo löytyy kun astuu sen sisään.

Arkisuus katoaa kun vaellat vanhankaupungin sydämeen pitkin ällistyttävän kauniita, hohtavan valkoisia kujia. Kaikkialla on siistiä ja vastamaalatun näköistä. Ohitat houkuttelevia kaarikäytäviä, laventelinsinisiä ovia, pieniä kirkkoja ja tunnelmallisia miniatyyriaukioita.

Siellä täällä kohtaat upeasti kukkivia bougainvilleoita joiden häikäisevä fuksian puna tuo äärimmäisen kuvauksellisen kontrastin kylän valkoisuudelle. Kykladeille tunnusomainen pehmeä valo luo kaikelle raukean soft focus –efektin.

Käytän usein tätä ilmaisua, mutta se vain on niin sopiva: Parikian kadut ovat minulle kokemuksena kuin kävelisi jossain kulississa. Miljöö on niin harkitun kauniin näköinen, värit, muodot, jopa ne harvat ränsistyneet yksityiskohdat kuten hylättyjen talojen ovet ja ikkunankarmit.

Kokonaisuus on esteettisesti niin lumoava että vastaavaa olen kokenut vain muutamissa paikoissa Kreikassa, kuten Santorinilla ja Folegandroksella. Välillä tuntuu että kaupungissa on liian siistiä ja liian kuvauksellista ollakseen todellista… Kiertääkö täällä joku kaiket päivät lakaisemassa, maalaamassa ovia ja asettelemassa istutuksia, lyhtyjä tai torkkuvia kissoja strategisiin paikkoihin..? En tiedä, mutta olen vain syvästi onnellinen että olen löytänyt näin ihanan paikan. Vaikea pukea sanoiksi sitä iloa, tyyneyttä ja jopa yhteenkuuluvuutta jota tunnen kun olen Parikiassa.

Yksi Parikian ihastuttavan tunnelman salaisuuksia on turismin ja paikallisen elämän tyylikäs ja luonteva kohtaaminen. Samaa voi sanoa koko Paroksesta.

Vaikka saari on hyvin turistillinen ja yksi Kykladien suosituimmista, sieltä puuttuu monia tietyille pakettiturismisaarille ominaisia tunnusmerkkejä. Täällä ei esimerkiksi ole turistikohteiden rasittavimpiin ilmiöihin kuuluvia aggressiivisia, kymmentä eri kieltä huutavia ravintoloiden sisäänheittäjiä. Matkamuistomyymälätkin ovat astetta elegantimpia ja huomattavasti vähälukuisempia kuin toisilla suosituilla saarilla. Yökerhot ja baarit ovat tyylikkäitä ja niissä käyvät niin paikalliset kuin turistitkin, ne eivät edusta ns. Laganas-tyyliä (Zakynthoksen bilekylä).

Parikian vanhassakaupungissa myymälöiden, kahviloiden ja ravintoloiden täyttämä turistien valtaväylä elää sopuisasti ja luontevasti rinta rinnan paikallisen elämän kanssa. Poikkea ostoskadulta mille tahansa muulle kujalle ja pian kuljet ohi pyykkinarujen, istutuksiaan kastelevien mummujen ja avonaisten ovien joista näkee suoraan keittiöön tai olohuoneeseen.

Itse asiassa suurin osa vanhaakaupunkia on paikallisten asuinaluetta. Turisteille kohdennetut palvelut rajoittuvat lopulta niin pienelle alueelle että kaupungissa on säilynyt hyvin autenttinen kreikkalainen tunnelma.

Asiaan vaikuttaa myös Parikian koko.

Kaupunki on suuri ollakseen saaripaikkakunta, ja täällä asuu vakituisesti niin paljon paikallisia (melkein 5000) että turistien määrä ei koskaan ylitä paikallisväestöä, toisin kuin monissa muissa suosituissa Kreikan lomakohteissa. On lomakyliä, joissa paikalliset käyvät vain töissä ja tuottavat palveluita turisteille, turistien ollessa kylän todellinen ”väestö”. Sesongin ulkopuolella tällaiset kylät kuolevat käytännössä kokonaan.

Minulla on kaupungissa kaksi ehdotonta lempipaikkaa.

Ykkönen on Kastro, kaupungin vanhimpiin kuuluva alue. Tämä ”vanhakaupunki vanhankaupungin sisällä” on nukkekotimaisessa sievyydessään omaa luokkaansa.

Kukkulalla muinoin sijainneen venetsialaisen linnoituksen raunioilla seisoo täydellisen idyllinen miniatyyrikirkko jolta avautuu esteetön maisema merelle. Kirkko on ehkä jäänyt joillekin teistä mieleen aiemmista Paros-jutuistani.

Linnoitusta kiertää kaksi puoliympyrän muodostavaa katua joita reunustaa julkisivultaan moitteettomiksi kunnostettuja asuntoja. Suurin osa niistä on nykyään vuokrahuoneita.

Auringonlaskut Paroksella vetävät upeudessaan vertoja Santorinille, vaikka yhtä dramaattista miljöötä täällä ei olekaan spektaakkelin näyttämöksi. Väitän kuitenkin, ettei auringonlasku Agios Konstantinoksen kirkon portailta ihailtuna (ja ehkäpä viimeisteltynä lasillisella kylmää juotavaa) jää paljon jälkeen Oiasta. ;)

Toinen lempipaikkani on Suuren Puun Aukio (kuvassa) ostoskatujen sydämessä jonka virallista nimeä en tiedä (eikä se lue kartoissakaan).

Tämä on yksi tunnelmallisimpia ravintola/kahvila-aukioita joita olen matkoillani kohdannut. Pikkuinen aukio on kokonaan suuren puun oksien kattama ja melkein seinästä seinään täynnä pöytiä ja tuoleja. Täällä on hämyinen ja intiimi tunnelma, kuin istuisi jossain pienessä sopessa vaikka onkin ulkona.

Aukiota dominoi kahvila-baari Distrato (josta saa myös simppeliä ruokaa) ja siihen kuuluva paikallisia tuotteita myyvä pikkuinen liike. Liikkeen takana on aukion jatkumo, jolta löytyy niinikään hämyisen romanttisella tunnelmalla varustettu Symposium Café kutsuvine terasseineen. Täällä voisi istua ilta illan jälkeen.. Jos asuisin Paroksella, näkisin itseni jo Symposiumin vakkarina…

Parikia levittäytyy yllättävän laajalle alueelle ja jakautuu kahteen osaan sataman toimiessa luonnollisena raja-alueena. Satamakadun tuulimyllyltä (selkä merelle päin) oikealle päin sijaitsee vanhakaupunki, vasemmalla uusikaupunki.

Kartassa vain vanhankaupungin puoli.

Uuden kaupungin puolella sijaitsee kaupungin parempi ranta Livadia (vanhankaupungin puolellakin on ihan ok, tosin pienempi uimaranta) ja alue koostuu pääasiallisesti hotelleista, autonvuokraamoista ja vuokrahuoneista. Ollakseen ”vain” kaupungin ranta, Parikian Livadia on mielestäni todella hyvä ranta ja hakkaa mennen tullen monet muiden saarten parhaina mainostetut biitsit. Hiekka on pehmeää, hienoa ja vaaleaa, vesi kristallinkirkasta ja pohja niinikään hienohiekkainen.

Tietysti on makuasia millaisista rantamiljöistä tykkää, toisten mielestä parhaat rannat ovat niitä jotka sijaitsevat kaukana asutusalueista, toiset taas pitävät kaupunkirantojen helppoudesta (lyhyt matka kotiin) ja palvelutasosta. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Valitsen mielelläni rannan, joka on samalla pieni ja intiimi mutta jolta löytyy kaikki palvelut kuten suihku, vessa ja mukava rantataverna tai –baari.

@ Krios, Arodo-baari

Tämänkertaisella Paroksen vierailulla löysin minulle uuden rannan, joka taisi liittyä suosikkipaikkoihini.

Lähdin patikoimaan Livadian päästä lähtevää polkua joka nousi ylös pienelle kukkulalle ja jatkui näkymättömiin kallioisen niemen yli. Seurasin polkua kukkulalle, jonka laelta se sukelsi alas jyrkän kallioista rannikkoa seuraten kohti kauempana häämöttävää uimarantaa. Polku päätyi pikkuiselle, kallioiden eristämälle rannalle jonka yhteydessä oli mukava rantabaari ja ravintola. Paikan nimi oli Krios, selvisi. Ja ravintolan nimi Arodo.

Pian istuin veden äärellä edessäni paikallinen versio horiatikista; fetan tilalla paroslaista xinomizithra-juustoa (jotain niiiin hyvää... ja sitä saa vain tiettyina sesonkeina, esimerkiksi ei talvella). Jäin pitkäksi aikaa juttelemaan baarin työntekijöiden kanssa. Yksi heistä totesi odottavansa jo kovasti lokakuuta, että sesonki päättyy. "Tämäkin paikka muuttuu inhimilliseksi". "Mitä tarkoitat?", kysyin. "Nuo samperin aurinkovarjot lähtevät, en voi sietää aurinkovarjoja". Hehheh. Juttunsa kullakin :D

En meinannut saada irrotettua itseäni Kriosin rannalta ja tuijotin sileää ja välkehtivää veden pintaa niin kauan että yksi arodolaisista tuli kysymään oliko minulla kaikki kunnossa. Oli todellakin. Täydellinen iltapäivä.

Ja täydelliset kolme päivää saarella.

Olisin niin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa mutta uudet saaret kutsuvat ja uusi saari on aina myös uusi tilaisuus rakastua. :)

Paros, me näemme kuitenkin jälleen. Ennemmin tai myöhemmin, mieluummin ennemmin. <3

*

Kymmenen syytä rakastua Parokseen:

1 Parikia. Yllä varmaan tuli tarpeeksi perusteluja.

2 Naoussa. Paroksen toisiksi suurin kylä on vetovoimaisuudessaan Parikian tasoa. Naurettavan kuvauksellisine kalastajasatamineen (kuvassa) Naoussa edustaa postikorttimaisemaa klassisimmillaan.

3 Antiparos. Saaren pikkusisko on vain puolen tunnin laivamatkan päässä pääkaupungista ja tarjoaa yhden Kykladien söpöimmistä minipääkaupungeista kuorrutettuna elegantilla pääkadulla ostos- ja ravintolatarjontoineen. Täällä on myös yksi Kreikan ja koko Euroopan kuuluisimmista luolanähtävyyksistä.

4 Juuri sopiva koko; saari on väkiluvultaan tarpeeksi suuri jotta elämää riittää sesongin ulkopuolellakin mutta sen verran pieni että saaritunnelma ja paikkakuntien kylämäisyys säilyy.

5 Rannat. Niitä riittää. Voit valita villin, eristyksissä olevan rannan, siistin kaupunkirannan, pienen perhelomarannan jne.

6 Hinnat. Paros on yksi Kykladien edullisimmista saarista. Majoitusta saa (low seasonilla) kahdella kympillä ja tsatsikinkin vielä alle kolmella eurolla – täyttä utopiaa nykyään monilla muilla suosituilla saarilla.

7 Sijainti ja yhteydet. Paros sijaitsee Kykladien keskeisimmällä linjalla ja täältä on Naxoksen ohella tiheimmät ja monipuolisimmat laivayhteydet muualle Kykladeille, Dodekanesiaan, Kreetalle ja aina Samokselle saakka.

Myös saaren sisäiset bussiyhteydet ovat erinomaiset ja jatkuvat tiheinä vielä low seasonillakin.

8 Tunnelma. Vaikka saarella on paljon turismia joka myös näkyy, tunnelma on silti hyvin kreikkalainen eikä saarella ole monia massaturismin ikävämpiä lieveilmiöitä. Paroksella tuntuu siltä että on Kreikassa, ei rakennetussa turistiympäristössä.

9 Ruoka. No se nyt on hyvää kaikkialla Kreikassa mutta Paroksen ravintolatarjonta on saarten monipuolisimpia; murkinamestoja löytyy yksinkertaisista kuppiloista perinteisiin tavernoihin ja elegantteihin valkopöytäliinapaikkoihin. Jos kreikkalainen ruoka alkaa tympiä, täältä löytyy myös meksikolaista ja italialaista.

10 Monipuolisuus: täydellinen kattaus kaikkea; on kyliä, rantoja, patikkareittejä, yöelämää, ravintoloita, ostosmahdollisuuksia… (Paros tunnetaan Mykonoksen ja Ioksen jälkeen Egeanmeren partypaikkana #3. Jos haluat välttää bilekauden, tule heinä-elokuun ulkopuolella)

P.S. Happy Green Cow's on kääntänyt takkinsa ja on nyt liharuokaravintola. :/ Jopa sana 'happy' on tiputettu pois. No, mä olen onnellinen jossain muissa ravintoloissa ;)

Olen viimeisen vuoden aikana tullut hiustenpesun osalta tulokseen, että pidän eniten tuuheuttavista shampoista.

Ennen välttelin niitä koska kokemukseni oli, että melkein kaikki tuuheuttavina mainostetut shampoot saivat hiukseni takkuun ja olivat kaiken kaikkiaan hoitoteholtaan liian mietoja kuivalle ja käsitellylle hiustyypilleni. Vaikka hoitoaine on se joka pituudet hoitaa ja shampoo tulisi valita ennen kaikkea hiuspohjan kunnon (tai hiusten värikäsittelyn) mukaan, koen ehdottomana plussana jos shampookin sisältää sen verran hoitavia ainesosia että hiusten pesu sujuu miellyttävästi ilman takkuihin takertuvia sormia.

Nyt markkinoilla tuntuu olevan ihan uuden tyyppisiä, aiempaa hoitavampia volyymishampookoostumuksia. Tai sitten olen vain aiemmassa elämässä sattunut epäonnisesti aina kokeilemaan niitä takuttavia yksilöitä, vaikka hoitaviakin olisi ollut. Hur som helst, asenteeni tuuheuttavia shampoita kohtaan on nyt muuttunut muutaman superpositiivisen kokemuksen kautta (mm. Lushin mainiot Fairly Traded Honey ja Seanik) välinpitämättömästä innostuneeseen, ja täältä pesee (heh) tänään vertailujuttu viidestä eri tuuheuttavasta shampoosta.

Ja heti alkuun kömmähdys: unohdin kokonaan kuvata joukon viidennen eli Rahuan Voluminous-shampoon. Otin kuvat edellisenä päivänä ennen reissuun lähtöä ja kai päässä pyöri niin paljon muita asioita että Rahua-ressu unohtui kokonaan. Vertailussa on siis viisi shampoota: Phyton Phytovolume, Natura Siberican White Cedar, Rahuan Voluminous, March Anthonyn Collagen Bamboo ja Elvitalin Fibralogy. Kaikissa on hieman erilainen tuuheuttava teknologia.

Shampoista Phyto ja Rahua ovat blogin kautta saatuja.

Phyto PhytoVolume Shampoo 15,50€ / 200 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: kitiini/kitosaani (kalvonmuodostaja) ja guaranauute.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hyvä, kitosaanilla on hiusta pinnoittava ominaisuus ja pinnoite tekee hiuksesta paksumman. Guaranauutteen taas en usko vaikuttavan hiukseen juuri mitenkään.

Nestepohjana siankärsämö- ja rätvänäuutteet.

Phyton shampoo on koostumukseltaan ohutta lirua eikä kovin riittoisaa, shampoota täytyy annostella pari kämmenellistä että saa aikaan kunnon vaahdon. Vaahto on ohutta mutta pehmeää ja lopulta ihan kiitettävän runsastakin kun shampoota on annostellut tarpeeksi. Elvitalin ja Marc Anthony -shampoiden vaahdon tiheyttä ja liukasta kermamaisuutta ei Phytossa kuitenkaan ole. (Huomaatte että allekirjoittanut rakastaa vertailla shampoovaahtojen koostumuksia ;D)

Pesukokemus on samalla sekä pesevän että jonkin verran hoitavan tuntuinen. Tyvi jää reilusti narskuvaksi ilman että pituudet kuitenkaan tuntuisivat takkuisilta ja nihkeiltä, shampoo jättää ne kevyesti esiselvitetyiksi ja sormet pääsevät helposti kulkemaan hiuksissa. Oikein miellyttävä pesukokemus. :)

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat todella kuohkeilta ja ilmavilta, edes Phyton syväkosteuttavan naamion käyttö pesun yhteydessä ei latista hiuksia. Hiuspohja on PhytoVolume-käsittelyn jäljiltä erittäin puhdas, shampoo onnistuu poistamaan loistavasti myös muotoilutuotteet kuten tunnetusti tiukkaan takertuvat hiuspuuterit.

Kokonaisarvio: lirua ja epätaloudellista koostumusta lukuunottamatta oikein miellyttävä shampoo. Ei ylellinen mutta tekee mitä lupaa eli tekee hiuksista kuohkeat.

Rahua Voluminous Shampoo 34€ / 275 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: sitruunaruohon ja vihreän teen uutteet poistavat hiuksista ja hiuspohjasta rasvaa jättäen hiukset ilmaviksi.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmm, nojaa, minkä tahansa shampoon tehtävä ylipäänsä on puhdistaa hiukset ja hiuspohja rasvasta ja muusta liasta, joten en pidä tällaiseen "teknologiaan" nojaavaa shampoota erityisesti "tuuheuttavana". Tai käytännössä teknologia on se vanhanaikaisin: tehdään shampoosta niin pesevä ja niin vähän hoitava, että hiukset jäävät ilmaviksi koska niissä ei ole mitään latistavia, raskauttavia ainesosia. Ja kun katsoo Rahuan inciä, niin juuri sellainen shampoo on kyseessä.

Rahuan shampoo on paksuin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan shampoo, mutta se onkin paksunnettu merisuolalla mikä esimerkiksi kemisti Alex Westerbergin mielestä ei ole mahdollista, mikäli mielii valmistaa täysin luonnonmukaisen (tai ainakin sertifikaattien kriteerien mukaisen) sulfaatittoman shampoon. Joka tapauksessa, tässä meillä nyt on viimein todellakin anti-liru luonnonkosmetiikan shampoo.

Tuoksu on vahvan yrttinen ja eteeris-öljymäinen, ei minun mieleeni. Vaahtoaa ihan mukavasti joskaan ei järin kermaisesti ja pesee ei-hoitavasti nitisevän puhtaaksi. Sormia on vaikea kuljettaa hiuksissa vaahdotuksen aikana koska hiukset jäävät niin narisevan nahkeiksi. Jos hiukset ovat erityisen likaiset tai niissä on paljon muotoiluaineita, shampoo vaahtoaa ensimmäisellä pesukerralla erittäin laiskasti ja ohuen "tiskivaahtomaisesti". Rahuan shampoosta on valitettavasti todettava, ettei se elämyksellisesti korreloi millään lailla hintansa kanssa.

Kokonaisarvio: pesevän tuntuinen perusshampoo vailla hoitavia ominaisuuksia. Jos en tietäisi hintalappua luulisin joksikin hyvin halvaksi shampooksi. Plussaa onnistuneesta, paksusta koostumuksesta.

Elvital Fibralogy Shampoo  3,60€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: Lasiteollisuudessa käytettyyn sol-gel-teknologiaan pohjautuva Filloxane-yhdiste jonka kerrotaan tunkeutuvan hiuksen sisään ja laajentuvan siellä. (Olisi tehnyt mieli kirjoittaa tästä valtavasti mutta postaus venyisi jälleen aivan liian pitkäksi...) Tuote ei siis lupaa pelkästään tuuheuttaa hiusta vaan konkreettisesti paksuntaa yksittäisen hiuksen läpimittaa.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Vaikea sanoa. En ollut kuullut filloxanesta aiemmin mutta lukemani ja hiustuntuman perusteella tämä on sarjassamme, "Miksipä ei?" Joskaan en ole ihan varma tuosta hiuksen sisään tunkeutumisesta koska kuvittelisin sen vaativan tietyt emäksiset olosuhteet, mutta toisaalta, onhan kookosöljylläkin tutkimusten mukaan potentiaali imeytyä syvälle hiukseen ihan tavallisessa hoitoaineessa. En lähde leikkimään kemian asioissa perehtyneempää asiantuntijaa kuin olen. ;)

Fibralogy-shampoo on koostumukseltaan napakan geelimäinen ja nopeasti runsaan vaahdon muodostava shampoo. Vaahto on ihanan paksua ja kermaista ja shampoo tuntuu yllättävän hoitavalta. Sokkotestissä, tietämättä että kyseessä on tuuheuttava shampoo, veikkaisin ilman muuta kuiville ja käsitellyille hiuksille formuloitua hoitavaa shampoota. Pituudet jäävät huuhdellessa selviksi ja hieman kalvotetuiksi, sormet liukuvat niiden seassa vaivatta. Tyvi ei jää mainittavan narskuvaksi mistä päättelen että shampoo ei ole pesevyydeltään vahvinta kastia. (En sano että muiden kuin syväpuhdistavien tarvitsisi sitä ollakaan ^_^)

Tuoksu on hyvin tyypillinen markettihiustuotteen tuoksu, en tiedä voisiko sanoa "elvitalmainen" mutta hyvin tuttu ja arkinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat jämäköiltä ja ryhdikkäiltä. En sanoisi että tuntuma on suorastaan paksumpi, mutta Fibralogy-pesujen jälkeen hiuksissa on kuitenkin jonkinlaista aavistuksen muotoilutuotemaista runsauden tuntua, kuin shampoo jättäisi niihin jotain. Lättänän lähmäisiksi hiukset eivät kuitenkaan jää, eli kyse ei ole sen tyyppisestä kalvosta mitä silottavat hoitoaineet voivat jättää.

Kokonaisarvio: erittäin miellyttävä shampoo, jossa pesevyys ja hoitavuus ovat erinomaisessa balanssissa. Tuntuu ylellisemmältä kuin mitä hinnan ja markettibrändin perusteella odottaa. Se, kuinka paljon hius konkreettisesti voisi paksuuntua, selviäisi epäilemättä vasta pidemmällä käytöllä.

Natura Siberica White Cedar Volume Shampoo (ostettu Tallinnasta) 4€ / 400 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu keratiini (kalvonmuodostaja).

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmph, pelkkään keratiiniin nojaava lupaus volyymista on vähän blääh, sillä samaa ainesosaa käytetään myös käsiteltyjen hiusten tuotteissa kosteuttajana, ja itse asiassa vähän kaiken tyyppisissä hiustuotteissa. Se on yksi yleisimpia hiustuotteiden ainesosia. Keratiini luo kalvoa, mutta ei yksinään luo kovin merkittävää tuuheuttavaa vaikutusta.

"Putin-shampoon" (anteeksi, tämä kaverini Milin heittämä nimitys tälle venäläiselle merkille on jäänyt elämään.. ^_^) koostumus aika lirua ja vaahtoavuus heikko, tuotetta täytyy käyttää paljon että saa aikaan runsaan vaahdon. Ei siis riittoisaa. Hiukset jäävät sähköisiksi.

Kokonaisarvio: aika vaisu "nojaa"-kokemuksen shampoo, kuin mikä tahansa halpa perusshampoo. Ainoa mainittava plussa tuotteessa on erittäin miellyttävä seetrin tuoksu, minkä vuoksi myönnän tuotteen alun perin ostaneeni ^_^

Sokerina pohjalla testiviisikon suosikkini:

Marc Anthony Collagen Bamboo Volumizing Shampoo 13,90€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu kollageeni (kalvonmuodostaja) sekä bambu-uute, biotiini ja silica.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Ei kovin vakuuttava. Marc Anthonyn shampoossa on käytännössä sama tuuhentamisidea kuin Natura Siberican Seetrissä, eli se pohjaa pelkästään hiusta pinnoittavaan ainesosaan. Kuten Natura Sibericassa käytetty hydrolysoitu keratiini, myös Anthonyn käyttämä kollageeni toimii samaan tapaan sekä kosteutta sitovana että hiusta kalvon avulla silottavana aineena. Vaikutuksen pitäisi kuitenkin olla enemmänkin pehmentävä kuin jämäköittävä.

Biotiini ja silica (bambu-uute sisältää myös silicaa) taas toimivat hiuksia vahvistavasti kun niitä nauttii sisäisesti, mutta ulkoisesti käytetyissä kosmetiikkatuotteissa ne eivät tee hiuksille mitään.

Tässä on nyt kuitenkin tuote, joka vähemmän vakuuttavasta markkinointipuheestaan huolimatta on aivan mahtava. Se ei ehkä ole se ihan kaikkein tuuheuttavin volyymishampoo, mutta kokonaisuudessaan aivan loistava tuote!

Marc Anthonyn tarjokas on koostumukseltaan todella paksua ja hyytelömäistä geeliä. Hiuksissa ihanan ylellisen tuntuista, muodostaa välittömästi runsaan ja pehmeän vaahdon ja myös selvittää hiuksia sopivasti. Sormet saavat liikkua hiuksissa vaivatta ja pituudet tuntuvat huuhdellessa sileiltä ja esiselvitetyiltä eli juuri siltä millaisiksi haluan shampoon kutrini jättävän. Tyvi tuntuu puhtaalta mutta ei jää supernarskuvaksi -> narskuvuus kertoo aina hoitavien ja pesevien aineiden suhteesta. Mitä narskuvampi ja nihkeämpi tuntuma, sitä vähemmän hoitavia ainesosia ja tymäkämpiä tensidejä.

Tuoksu on miellyttävän mieto, ehkä vähän hedelmäinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat kuohkeilta ja ilmavilta. Eivät yhtä tuuheilta kuin Lush-suosikkieni jäljiltä (jotka edelleen pitävät ykkössijaa tuuheuttavien shampoiden joukossa), mutta koostumukseltaan Marc Anthony hakkaa Lushit.

Kokonaisarvio: aivan ihana, ylellisen tuntuinen shampoo joka on juuri sopivasti pesevä ja hoitava. Parhaita kokeilemiani shampoita naismuistiin!

Marc Anthony on minulle entuudestaan merkkinä aivan tuntematon, bongasin shampoon kesällä Kicksistä. Nappasin sen mukaan etsiessäni erityyppisiä shampoita tätä vertailua varten - ja onneksi nappasin :) Joskus voi ihan sattumalta osua järven kirkkaimpaan helmeen ^_^ Kaikki Marc Anthonyn shampoot ovat muuten sulfaatittomia.

*

Kiistatta elämäni tuuheimmat ja paksuimmat hiukset sain sillä kuuluisalla saippuakuurilla. Mutta mukana tullut lievästi ällöttävä sivuilmiö piti huolen siitä, että hiussaippua jäi pelkäksi kokeiluksi.

(Ja lisätään tähän jälleen kerran että Lushin palashampoo, kuten kovasti tykkäilemäni Seanik,  ei ole saippuaa vaan normishampoota kiinteässä muodossa, oikea saippua on eri ainetta. Oikea saippua toimii joidenkin hiuksissa luoden aivan tyrmäävän tuuhean tukan, toisilla tuloksena on, no, lähmäletti vailla vertaa.)

Jokunen teistä ehkä muistaa, että minun oli tarkoitus tänä vuonna vertailla kahta eri tyypistä ravinto- & liikuntavalmennuskonseptia.

Idea valmennuspaketin kokeiluun lähti havainnosta, että kehitykseni kestävyysliikunnassa ja yleiskunnon kohotuksessa oli tyssännyt, eikä motivaatio riittänyt ruokavalion omatoimiseen muutokseen (eli käytännössä niiden hiilihydraattien lisäämiseen).

Valmennustahoa valitessa idea jalostui vielä eteenpäin kahden eri tyyppisen valmennustyylin vertailuksi.

Ensimmäisen valmennuksen, FitFarmin, kävin viime keväänä. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä Optimal Performancen valmennus, jonka jo aloitinkin muutaman tapaamisen merkeissä. Mutta kuten blogista on saattanut havaita, OP-juttuja ei ole täällä näkynyt. Projektin toteutus kaatui aikatauluhaasteisiin, kun tajusin, että heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuosi sisältää niin paljon reissaamista että ruokavalio- ja etenkin liikuntaohjelmaan sitoutuminen on lähes mahdotonta.

Olin ehtinyt jo maksaa OP-paketista, mutta onneksi lopputapaamisten siirtäminen onnistui. (Paketeissa on normaalisti 6 kk voimassaoloaika.) Optimal Performancesta saatte sitten lukea vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä näin on loppujen lopuksi parempi kuin jos olisin lähtenyt OP-”kuurille” heti FitFarmin jälkeen. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut pitää parin-kolmen kuukauden tauko ja vetää OP syksyllä, mutta reissukuviot tekivät sen nyt vähemmän järkeväksi.

Ainakin olen nyt ehtinyt kunnolla toteamaan ja miettimään FitFarmin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Ja niistä ajattelin kirjoitella tänään.

.

Aiemmin jo kerroinkin, että kesällä tuntui, että lähdin selvästi ottamaan takapakkia. Aluksi olin pahoillani, koska ruokavaliomuutoksen tuomat tulokset puhuivat puolestaan ja minua suretti menettää saavutetut ”voitot”. Mutta sitten rentouduin ja asenteeni löyheni.

Mitä on lopulta ”voitto”? Valmennuksen kannalta voitto oli tietenkin tavoitteen saavuttaminen, eli kestävyyskunnon kohentuminen ja tiettyjen ravintoon liittyvien huolten kumoutuminen ja olettamusten vääriksi osoitus.

Pidän voittona myös liikunnan ja ravinnon yhteispeliin liittyvän tietämykseni kasvamista, voi sanoa että olen nyt huimasti viisaampi aiheessa. :) Terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta tällaisilla nippelitiedoilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta minun kaltaiselleni ”tahdon tietää kaiken” –tyypille oli valtavan antoisaa vihdoin ymmärtää, millä lailla syöty ravinto vaikuttaa liikuntasuorituksiin. Kun mä syön sen paprikan tai perunan, niin mä haluan tietää miksi ne vaikuttavat elimistössä niin eri tavalla. Nyt tiedän.

Mutta valmennuksen jälkeiset kuukaudet osoittivat, ettei tuon täsmätavoitteen saavuttaminen sittenkään ollut suuressa kuvassa kovin merkittävä voitto. Tai oikeammin asia, joka olisi jotenkin muuttanut tapaani olla ja toimia. Ihminen toimii luontaisesti niin, että toiminta tukee hyvää oloa ja tuottaa mielihyvää. Mielihyvän tavoittelu ohjaa meitä joko tietoisesti tai alitajuisesti kaikessa toiminnassa. (Myös epäitsekäs toiminta tuo mielihyvää.)

Opettelin siis syömään vähän eri tavalla FitFarm-valmennuksen aikana ja totesin myönteiset vaikutukset peruskuntooni ja hiilareiden lisäämiseen liittyviin psykologisiin ”kynnyksiini”. Hyvä juttu. Terveellisten hiilarien kohtuullinen lisäys ei tuonut muassaan mitään ikävää. Mainiota.

Mutta ei mennyt kauaakaan, kun ”kaavaruokavalion” kautta lautaselle päätyneet hiilihydraattilisät alkoivat tippua pois.

Miksi? Koska ne eivät luontaisesti enää ole sitä ruokaa, mitä minun tekee eniten mieli syödä. Vaikka näiden ”liikuntabuustereiden” lisäys paperiruokavalion aikana onnistui helposti ja siitä tuli jo rutiinia, niin kun paperimalli jäi pois…. Ohjatun mallin puutteessa ihminen palaa hyvin helposti itselleen mielekkäimpään, vähiten vaivaa sisältävään tapaan toimia. Tuttu ilmiö monilta dieeteiltä. Einesruokailijat palaavat pikkuhiljaa takaisin mikroruokiinsa, pullahiiret löytävät itsensä ennen pitkää päivittäisiltä viineri-kahveilta… Ja tämä karppailija löysi itsensä taas täyttämästä lautastaan höyrytetyillä kasviksilla. Koska se on helpointa, nopeinta ja maukkainta. Viikko viikolta ohran, tattarin ja kvinoan keittely harventui kunnes se kutistui täysin satunnaiseen toimintaan.

Olin ensin pettynyt. Huoleni hiilarikoukun palaamisesta oli kumottu eikä tuo pelko ollut palannut, miksi uuden hiilarimallin noudattaminen ei silti onnistunut? Enkö mä halunnutkaan tukea ravinnolla uuteen nosteeseen päässyttä kestävyysliikuntaharrastustani? Soimasin itseäni.

Sitten mä relasin. Mä voin hyvin ja syön ja liikun jo monipuolisesti.

Minulle vähähiilihydraattinen elämäntapa on osoittautunut parhaiten hyvinvointia ylläpitäväksi ja sen tyyppisen ravinnon syöminen on minulle nyt yksinkertaisesti luonnollisinta ja tuo eniten mielihyvää. Hyvä peruskuntokin tuo mielihyvää, mutta jos tietyn juoksutuloksen ylläpito tarkoittaa sitä, että on jatkuvasti suunniteltava ja mietittävä ruokailujaan sen näkökulmasta... Ei. Eihän siinä ole mitään mieltä. Ainakaan minun kohdallani, kun terveet elämäntavat ovat jo aika lailla kunnossa (jos sallitte näin pollean väitteen).

Juoksusta oli muodostunut minulle jonkinlainen hyvän kunnon mittari. Ylikorostunut mittari.

Salitreeni ei yksinään rakenna peruskuntoa, ja minulla on aikuisiällä aina ollut kiistatta huono peruskunto. Toi tyydytystä huomata, että pystyin myös kehittymään juoksussa ja peruskunto parani. Olihan se mukavaa kun jaksoi kolmet rappusetkin ilman että meni ihan hengästyksiin. Ja Sveitsissä alppirinteet taittuivat huomattavasti aiempaa kevyemmin. Totta kai se oli ihanaa!

Mutta en voi muuttaa sitä, että minulle mielekkäin ruokavalio ei tue kestävyysliikuntaa. Ne eivät kulje käsikkäin. Relatessani totesin, että entäs sitten. Ei niiden tarvitse kulkea käsikkäin. Mä en voi saada "kaikkea". Valitsen vapaan ja iloa tuovan ruokailun. Jos se merkitsee huonompaa lenkkikuntoa niin merkitköön. Ei kaikessa tarvitse onnistua niin sataprosenttisesti.

Sekin on jo kivaa että ylipäänsä tykkää liikkua, oli se sitten luonnossa tai punttisalilla. Minä luovun nyt siitä ideaalista, että voisin olla jotenkin vielä parempi juoksussa tai muussa liikunnassa tai syödä jonkun virallisen näkemyksen mukaan "oikein".

Syön sitä mitä tekee mieli ja hölkkäilen siihen tahtiin kuin jaksan. Ja se on just hyvä. Koska siinä säilyy ilo ja luonnollisuus.

Ja sitäpaitsi, mä olen jo ihan tarpeeksi hyvä <3

P.S. Tämän tekstin jälkeen ehkä monelle, itse asiassa myös itselleni, tulee mieleen, että mitä hyötyä koko Optimal Performancen valmennuksesta enää on. Suoraan sanottuna, ei siitä ehkä olekaan. En koe enää olevani valmennuksen tarpeessa. Mutta kuten todettua, olen valmennuspaketista jo maksanut, ja eri valmennustapojen vertailu on kieltämättä kiinnostavaa. Jos ei muuta, niin opin taas kenties jotain uutta ja saan (toivon mukaan muitakin kiinnostavaa) materiaalia blogiin. Palailen siis OP:n tiimoilta ensi vuoden puolella. :)