Tuli mieleen kirjoittaa tästä aiheesta, kun heinäkuun lomamatkalla tuli jälleen mietiskeltyä eri maiden alkoholinkäyttötapoja. Ja omiakin.
On tiedossa, että Suomessa ja esimerkiksi Venäjällä ja Isossa-Britanniassa alkoholinkäyttö on humalahakuisempaa Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin verrattuna. Ja että meillä alkoholia nautitaan perinteisesti tyylillä ”harvemmin ja kunnolla” kuin lasillinen päivässä pitkin viikkoa.
Keski-ja Etelä-Euroopassa, etenkin tunnetuimmissa viinimaissa kuten Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, on yleistä että viiniä nautitaan päivittäin. Se on näissä maissa yhtä lailla juhla- kuin arkinen ruokajuomakin, ja pöytäviini voi usein olla ravintoloissa halvempaa kuin limsa.
Näissä maissa on tavallista, että lasi viiniä tai olutta kuuluu jopa työlounaalle. Sitä ei ajatella tällaisissa yhteyksissä päihteenä vaan normaalina osana ateriaa.
Satuin tuossa alkukesästä lukemaan Alkon esitettä alkoholin riskikulutuksen rajoista Suomessa.
Naisten kohdalla raja on 16 alkoholiannosta viikossa tai 5 annosta kerralla nautittuna, miesten kohdalla 24 viikkoannosta tai yli 7 annosta kerralla. Nämä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimat rajat. Yksi annos on 0,33 l olutta tai siideriä tai 12 cl viiniä.
Täytyy tunnustaa, että loman aikana taisi riskirajat paukkua reilusti – ilman että sitä edes tajusi. Oli häitä, ravintolaillallisia, aurinkoisia terasseja... No, kyllä te tiedätte. Lomilla varmaan itse kullakin saattaa käydä näin.
Kun juominen ei ole humalahakuista ja tapahtuu ns. sivistyneesti ruoan kanssa tai tyyliin, ”Otetaas yhdet tässä terassilla”, ei käy mielessäkään että käytössä olisi jotain terveyttä uhkaavaa - ja eihän siinä välttämättä olekaan. Eivät THL:n määrittelemät rajat toki kiveen hakattuja ole ja aiheen yhteydessä korostetaan riskikäytön rajojen yksilöllisyyttä, mutta silti huomaan pidemmän ”tissuttelukauden” herättävän lieviä syyllisyyden tunteita. ”Pitäisiköhän sitä nyt edes yksi terassikäynti suorittaa pelkällä soodavedellä…”
Ja sitten tajuaa lomailevansa ympäristössä, jossa on ihan tavanomaista nauttia alkoholia tavalla, joka omassa kotimaassani määritellään terveyttä haittaavaksi.
Pakko muuten tähän väliin mainita, miten hullunkurisena ainakin minulle näyttäytyi se, miten Sveitsissä jopa patikoinnin aikana on tavallista pitää viinilasin tai oluttuopin mittaisia taukoja rinteiden ravintoloissa. Alkoholin nauttiminen on yleistä jopa tällaisen liikunnallisen harrastuksen yhteydessä.
En koe, että minulla olisi normaalin alkoholinkäyttöni puitteissa mitään syytä oikeasti huolestua loman aikaisesta päivittäisestä viinittelystäni, mutta näitä on kiinnostavaa pohtia.
Ranskalaiset esimerkiksi ovat käsittääkseni aika tervettä porukkaa eikä maassa ole korkeita alkoholistitilastoja – eikä muuten ylipainoisiakaan, vaikka viinistä, juustoista ja patongista varmaan ihan kivasti kaloreita kertyykin.
Paljonko ranskalainen saattaisi nauttia alkoholia yhden normiviikon aikana? Lasketaan. En usko että ranskalainen lasillinen juuri koskaan on vain 12 senttilitraa, normikaato lienee lähempänä 16 cl. Lounaalla yksi lasillinen, illallisella kaksi. Vuorokauden annosmäärä olisi noin 48 cl eli 4 annosta. Työviikon alkoholiannoksista kertyy jo 20. Viikonloppuna ranskalainen todennäköisesti ottaa vähän enemmän. Eli päästään reippaasti yli meidän riskirajojen.
Löysin uutisen ranskalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö on terveydelle jopa hyödyllisempää kuin täysi alkoholittomuus. Tutkimuksessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidettiin 10-30 alkoholigrammaa vuorokaudessa, eli noin 1-3 lasia viiniä.
En missään nimessä kannusta ketään päivittäiseen alkoholinkäyttöön, se ei todellakaan ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Alkoholilla on tutkitusti terveyshaittoja ja toisille se ei sovi lainkaan edes pieninä annoksina. Toivon siis, ettei kukaan tulkitse tätä kirjoitusta alkoholin juontiin kannustavana.
Minusta vain on kiinnostavaa miettiä, miten eri lailla alkoholia käytetään eri maissa, millainen asema alkoholilla on maan kulttuurissa ja miten käyttö näkyy alueen väestön terveydessä.
Onhan se jotenkin jännää, että yhdessä maassa negatiivisen sävyn saava ”tissuttelu” ja terveysviranomaisten hälyttävänä pitämä kulutustaso on toisen maan kulttuuriin luonnollisesti kuuluva normitapa käyttää alkoholia.
Olisi kiinnostavaa kuulla, ovatko terveysviranomaiset muualla Euroopassa määritelleet terveyttä vaarantavan alkoholinkäytön rajat, ja millaisia ne ovat eri maissa. Välimerenkin maissa juodaan viiniä ”kuin mehua” ja maissa elää tunnetusti maailman terveimpiin kuuluvaa kansaa. Voi olettaa, että myös kansan geeniperimään liittyvät tekijät vaikuttavat siihen, millaisina määrinä ja miten tiheästi nautittuna alkoholin kulutuksesta muodostuu terveysriski. Maallikkomaisena yleistyksenä voisi heittää, että ehkä alkoholi ylipäänsä sopii paremmin eteläisemmille kuin pohjoisemmille kansoille?
Aasialaiselle väestöryhmälle alkoholi ei muuten sovi nimenomaan geneettisistä syistä, melkein puolelta aasialaisista puuttuu maksasta entsyymi joka pilkkoo alkoholin sisältämää myrkyllistä asetaldehydiä.
Mitenkäs teillä, ja tämä kysymys on osoitettu blogin täysi-ikäisille lukijoille,
tuleeko lomien aikana ”tissuteltua” tai ylipäänsä käytettyä alkoholia eri lailla kuin normaaliarjessa?
Oletteko huomanneet ei-humalahakuisen, lasillinen-tai-kaksi-päivässä -tyylin aiheuttaneen teille terveysseuraamuksia?
Mikä ylipäänsä on suhtautumisenne alkoholiin? Kuuluuko alkoholi kohdallanne enemmän viihteelle vai myös arkeen esimerkiksi ruoan yhteyteen?
Itse saatan välillä olla juomatta lasin lasia vaikka kuukauteen jos ei satu sopivia tilanteita kuten mukavia illallisia miehen kanssa, extrarentoutusta kaipaavia päiviä tai vaikka niitä aurinkoisia terassihetkiä. Välillä on kausia jolloin viinilasillinen voi kuulua joka viikkoon, välillä taas ei tule juotua todella pitkiin aikoihin. Juon hyvin harvoin enempää kuin 2 tai 3 lasia (annosta) kerralla sillä humallun hyvin helposti, minkä vuoksi en myöskään koskaan juo alkoholia tyhjään vatsaan. Pidän viinilasillisen tuomaa rentoutusta miellyttävänä mutta juopumustilaa vastenmielisenä.
Ennen kaikkea lasillisesta hyvää, laadukasta viiniä on muodostunut minulle juustojen kaltainen herkku jota nautiskelen samalla antaumuksella kuin joku toinen suklaalevyään. :)
.
Alkoholi on kiinnostava ja monisyinen aihe niin kulttuurihistoriallisesti kuin puhtaasti gastronomisestikin, joskin samalla tietysti myös vaikea aihe siihen liittyvien tunnettujen ja vakavien ongelmien vuoksi.
Täytyy jakaa tällainen kesän teemaan sopiva karvajuttu Zürichistä :)
No, en tiedä huvittaako tämä ketään muuta mutta minua huvitti sen verran että oli pakko kuvata tämä ikkuna.
Kotireittini varrella Zürichin Wiedikonissa sijaitsee ihokarvojen poistoon erikoistunut liike, jonka tyyli ulospäin on muuten-niin-chicissä Zürichissä silmiinpistävän erilainen. Kauneusalalla kun yleensä mainostetaan hemmottelevalla elämyksellisyydellä ja salonkien näyteikkunat ovat perinteisesti vähän toisen tyyppisesti somistettuja.
Houkuttaisiko teitä pistäytyä asiakkaaksi tähän karvasalonkiin? :) Miten olisi vaikka brassi?
"Pysyvää ihokarvanpoistoa", mainostaa Birmendorfestrassella sijaitseva hoitola vedoten mallinukeillaan mitä ilmeisimmin vähän erilaisen huumorintajun asiakkaisiin. Tai no, mitäs minä tiedän sveitsiläisten huumorintajusta, ehkä tällaiset jutut vetoavat heihin enemmän kuin kuvat silosäärisistä, pehmeäihoisista naisista taustallaan vaaleanpunaisia kukkasia. :)
Ikkunassa pyörii, siis kirjaimellisesti pyörii alustallaan puoliksi karvaiset miehen torso ja naisen sääret. Näky oli jotenkin niin absurdi että se nauratti ja pysäytti joka kerta kun kuljin ohi.
Minulle tuli enemmänkin mieleen joku modernin taiteen ihokarvanpoistohysteriaan kantaaottava teos kuin kauneussalongin ikkuna.
"Kymmenen vuoden kokemuksella - ja hyvään hintaan."
Ja mitäs nämä sveitsiläisittäin hyvät hinnat sitten ovat?
Karvanpoisto huulten alueelta irtoaa edullisimmin - 30 frangia eli noin 28 euroa. Koko kasvoista saa pulittaa 94 euroa ja brassista 142 euroa. Takapuolen karvattomuus keventää kukkaroa 113 euron verran.
Oletettavasti tulos ei kestä lopun ikää yhdellä ainoalla käsittelyllä vaikka salonki "permanent" karvanpoistosta puhuukin. Taas voi vain miettiä, miten paljon olemme valmiita maksamaan päästäksemme lähemmäs vallitsevia kauneusihanteita... (Okeiokei, muistan kyllä että osa perusteli karvanpoistoaan myös hygienialla ja selvästi mukavammantuntuisella olotilalla, ja kyllä, voin uskoa että pikkarien haaraosan ympäri kivuliaasti kiertyvät karvat ovat jo hyvinkin perusteltu syy karvojen poistoon...)
Jotenkin tuo hinnasto vielä vahvisti mun kokemusta näyteikkunasta taideprojektina ja kannanottona ihokarvakulttuuriimme, vaikka se varmastikin on ollut kaikkea muuta kuin salongin tarkoitus. (Öh, tuntuu hassulta ylipäänsä kutsua tuon näköistä paikkaa salongiksi....)
.
Näitä mietiskellessä voin omankin pinnallisen bikiniraja"huoleni" merkeissä vielä lisätä viimeisen updaten alkukesän brassi-keissiini: eipä tarvinnut koko kesän aikana siistiä bikinirajaa. Voidaan ainakin mun kohdalla siis puhua todella pitkäkestoisesta tuloksesta. Vasta nyt, runsas 10 viikkoa sokerikäsittelystä, biksuraja-alueen ulkopuolella alkaa punkea kasvustoa. Ja sekin edelleen niin hentoista ja harvaa että kehtaisin mennä rannalle tällä "lookilla" :)
En ole koskaan voinut ylpeillä kulmakarvojenmeikkaustaidoillani. Osaan mielestäni meikata ihan kivasti ja hallitsen perustekniikat, mutta kulmakarvat eivät kuulu vahvuuksini, sen olen hyväksynyt. Etenkin harvat ja ohuet kulmakarvat, kuten omani, ovat mielestäni haastavat meikata koska ne täytyy käytännössä piirtää ja värittää esiin, ja tulos näyttää helposti epäluonnolliselta jos ei hallitse asiaa.
Tänäkin päivänä koen edelleen välillä turhautumisen hetkiä kun kulmakarvat näyttävät joskus meikkikuvissa niin huonosti meikatuilta ja huonon muotoisilta. (Tosin en sanoisi huippuammattilaisenkaan aina onnistuvan, vaikka makuasioitahan nämä toki ovat.) Jos itse onnistun joskus saamaan kulmakarvani nätin näköisiksi, pidän sitä sattumana.
Joku aika sitten selaillessani blogin vanhoja postauksia sain kuitenkin melkein kahvit väärään kurkkuun kun tajusin, millä lailla olen vielä blogin alkuaikoina meikannut kulmani, siis ei herran jestas..! Jotain kehitystä on sentään tapahtunut ^_^
Kokosin tähän vanhoja meikkikuviani 7-9 vuoden takaa, osa kuvista on siis jo ajalta ennen blogia. Kuvista voi mm. todeta, että kulmakarvageeliä ei tosiaan ole käytetty noihin aikoihin, karvat harottavat mihin sattuu ^_^ :D Nyt geeli on ihan must.
Minullahan on siis luonnostaan niin ohuet ja harvat kulmat että blogin alkutaipaleella sain useinkin kommentteja siitä, miksi nypin ne niin kamalan näköisiksi. Monelle näkyi olevan vaikea ymmärtää, että toisten kulmakarvat ovat ohuet ilman pinsettien väliinpuuttumistakin. Kysymyksiä tuli itse asiassa niin tiuhaan, että väsyin vastaamaan niihin ja jossain vaiheessa minulla oli blogin sivupalkissa kestoilmoitus kulmakarvojeni luonnollisesta ohuudesta ja epäesteettisyydestä ^_^
Vanhoja meikkikuvia katsellessa voi itse asiassa hyvinkin ymmärtää kysymysten perusteet - olen meikillä vielä korostanut kulmien ohuutta värittämällä kulmavärillä kapeamman alueen kuin mille karvat levittyvät. :-0
Näemmä perusmeikkityylini on ollut tuollainen tasaisen ohut kaarikulmakarva johon ei ole yritettykään tuoda mitään kulmaa tai siipimäistä muotoa. Tai sitten lähes ihan luonnontilaan jätetyt, todella huolimattomasti väritetyt kulmat jotka näyttävät epätasaisen värin vuoksi lyhyiltä töpöiltä.
Ikäänkuin kulmakarvat olisivat olleet minulle ihan toissijainen asia, alue joka ei liity silmämeikkiin. Olen jaksanut väkertää monivärisiä meikkejä vahvoilla rajauksilla ja irtoripsillä mutta jättänyt kulmakarvat käytännössä ihan miten sattuu! ^_^ Ihan hullua :D
Tätä nykyä kulmakarvatyylini on edes vähän järkevämpi ja siistimpi, ja meikkaan kulmat alkupäästään kevyesti paksummiksi ja yritän rikkoa niiden luonnollista, pötkylämäistä kaarimuotoa pienellä kulmikkuudella.
Siltikin tyylini on hyvin kaukana tämän hetken todella graafisesti ja vahvasti meikatuista kulmista. En itse pidä niin meikatun näköisisistä kulmakarvoista (à la Linda Hallberg, esimerkiksi) mutta toisaalta, en sellaisia osaisi meikatakaan ^_^
Tässä teille siis kokoelma vanhoja meikkikuviani vuosilta 2007-2009. Vanhimmat meikkikuvat olin aikoinaan rajannut juuri kulmakarvan kohdalta, siksi osa kuvista näyttää oudosti cropatuilta. Vahvistaa sitä mielikuvaa, että en ole tuohon aikaan mieltänyt kulmakarvoja ylipäänsä kuuluvaksi meikin kokonaisuuteen. ;p
Ihana tuo alarivin vasemmanpuolimmaisin - kunnon tumma smokey ihan meikkaamattomilla kulmilla..! XD
Alimman rivin oikeanpuolimmaisin on ihan suosikkeja, oikein huutaa geeliä tai vahaa...! Ja kaikki kuvat huutavat eri sävyä, mulla on näköjään ollut käytössä vain yksi tosi tummanruskea kulmavärisävy, aivan liian tumma minulle. Osissa kuvista on tosin myös kestovärjätyt kulmat.
Mukavaa torstai-iltaa ja meikkauksen iloa, ehkä näiden kuvien jälkeen tuli halu pinkaista peilin ääreen ja tsekata miltä ne omat kulmat näyttää ^_^ No, eivät varmastikaan näin karuilta...! :D
