Olen viimeisen vuoden aikana tullut hiustenpesun osalta tulokseen, että pidän eniten tuuheuttavista shampoista.

Ennen välttelin niitä koska kokemukseni oli, että melkein kaikki tuuheuttavina mainostetut shampoot saivat hiukseni takkuun ja olivat kaiken kaikkiaan hoitoteholtaan liian mietoja kuivalle ja käsitellylle hiustyypilleni. Vaikka hoitoaine on se joka pituudet hoitaa ja shampoo tulisi valita ennen kaikkea hiuspohjan kunnon (tai hiusten värikäsittelyn) mukaan, koen ehdottomana plussana jos shampookin sisältää sen verran hoitavia ainesosia että hiusten pesu sujuu miellyttävästi ilman takkuihin takertuvia sormia.

Nyt markkinoilla tuntuu olevan ihan uuden tyyppisiä, aiempaa hoitavampia volyymishampookoostumuksia. Tai sitten olen vain aiemmassa elämässä sattunut epäonnisesti aina kokeilemaan niitä takuttavia yksilöitä, vaikka hoitaviakin olisi ollut. Hur som helst, asenteeni tuuheuttavia shampoita kohtaan on nyt muuttunut muutaman superpositiivisen kokemuksen kautta (mm. Lushin mainiot Fairly Traded Honey ja Seanik) välinpitämättömästä innostuneeseen, ja täältä pesee (heh) tänään vertailujuttu viidestä eri tuuheuttavasta shampoosta.

Ja heti alkuun kömmähdys: unohdin kokonaan kuvata joukon viidennen eli Rahuan Voluminous-shampoon. Otin kuvat edellisenä päivänä ennen reissuun lähtöä ja kai päässä pyöri niin paljon muita asioita että Rahua-ressu unohtui kokonaan. Vertailussa on siis viisi shampoota: Phyton Phytovolume, Natura Siberican White Cedar, Rahuan Voluminous, March Anthonyn Collagen Bamboo ja Elvitalin Fibralogy. Kaikissa on hieman erilainen tuuheuttava teknologia.

Shampoista Phyto ja Rahua ovat blogin kautta saatuja.

Phyto PhytoVolume Shampoo 15,50€ / 200 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: kitiini/kitosaani (kalvonmuodostaja) ja guaranauute.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hyvä, kitosaanilla on hiusta pinnoittava ominaisuus ja pinnoite tekee hiuksesta paksumman. Guaranauutteen taas en usko vaikuttavan hiukseen juuri mitenkään.

Nestepohjana siankärsämö- ja rätvänäuutteet.

Phyton shampoo on koostumukseltaan ohutta lirua eikä kovin riittoisaa, shampoota täytyy annostella pari kämmenellistä että saa aikaan kunnon vaahdon. Vaahto on ohutta mutta pehmeää ja lopulta ihan kiitettävän runsastakin kun shampoota on annostellut tarpeeksi. Elvitalin ja Marc Anthony -shampoiden vaahdon tiheyttä ja liukasta kermamaisuutta ei Phytossa kuitenkaan ole. (Huomaatte että allekirjoittanut rakastaa vertailla shampoovaahtojen koostumuksia ;D)

Pesukokemus on samalla sekä pesevän että jonkin verran hoitavan tuntuinen. Tyvi jää reilusti narskuvaksi ilman että pituudet kuitenkaan tuntuisivat takkuisilta ja nihkeiltä, shampoo jättää ne kevyesti esiselvitetyiksi ja sormet pääsevät helposti kulkemaan hiuksissa. Oikein miellyttävä pesukokemus. :)

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat todella kuohkeilta ja ilmavilta, edes Phyton syväkosteuttavan naamion käyttö pesun yhteydessä ei latista hiuksia. Hiuspohja on PhytoVolume-käsittelyn jäljiltä erittäin puhdas, shampoo onnistuu poistamaan loistavasti myös muotoilutuotteet kuten tunnetusti tiukkaan takertuvat hiuspuuterit.

Kokonaisarvio: lirua ja epätaloudellista koostumusta lukuunottamatta oikein miellyttävä shampoo. Ei ylellinen mutta tekee mitä lupaa eli tekee hiuksista kuohkeat.

Rahua Voluminous Shampoo 34€ / 275 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: sitruunaruohon ja vihreän teen uutteet poistavat hiuksista ja hiuspohjasta rasvaa jättäen hiukset ilmaviksi.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmm, nojaa, minkä tahansa shampoon tehtävä ylipäänsä on puhdistaa hiukset ja hiuspohja rasvasta ja muusta liasta, joten en pidä tällaiseen "teknologiaan" nojaavaa shampoota erityisesti "tuuheuttavana". Tai käytännössä teknologia on se vanhanaikaisin: tehdään shampoosta niin pesevä ja niin vähän hoitava, että hiukset jäävät ilmaviksi koska niissä ei ole mitään latistavia, raskauttavia ainesosia. Ja kun katsoo Rahuan inciä, niin juuri sellainen shampoo on kyseessä.

Rahuan shampoo on paksuin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan shampoo, mutta se onkin paksunnettu merisuolalla mikä esimerkiksi kemisti Alex Westerbergin mielestä ei ole mahdollista, mikäli mielii valmistaa täysin luonnonmukaisen (tai ainakin sertifikaattien kriteerien mukaisen) sulfaatittoman shampoon. Joka tapauksessa, tässä meillä nyt on viimein todellakin anti-liru luonnonkosmetiikan shampoo.

Tuoksu on vahvan yrttinen ja eteeris-öljymäinen, ei minun mieleeni. Vaahtoaa ihan mukavasti joskaan ei järin kermaisesti ja pesee ei-hoitavasti nitisevän puhtaaksi. Sormia on vaikea kuljettaa hiuksissa vaahdotuksen aikana koska hiukset jäävät niin narisevan nahkeiksi. Jos hiukset ovat erityisen likaiset tai niissä on paljon muotoiluaineita, shampoo vaahtoaa ensimmäisellä pesukerralla erittäin laiskasti ja ohuen "tiskivaahtomaisesti". Rahuan shampoosta on valitettavasti todettava, ettei se elämyksellisesti korreloi millään lailla hintansa kanssa.

Kokonaisarvio: pesevän tuntuinen perusshampoo vailla hoitavia ominaisuuksia. Jos en tietäisi hintalappua luulisin joksikin hyvin halvaksi shampooksi. Plussaa onnistuneesta, paksusta koostumuksesta.

Elvital Fibralogy Shampoo  3,60€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: Lasiteollisuudessa käytettyyn sol-gel-teknologiaan pohjautuva Filloxane-yhdiste jonka kerrotaan tunkeutuvan hiuksen sisään ja laajentuvan siellä. (Olisi tehnyt mieli kirjoittaa tästä valtavasti mutta postaus venyisi jälleen aivan liian pitkäksi...) Tuote ei siis lupaa pelkästään tuuheuttaa hiusta vaan konkreettisesti paksuntaa yksittäisen hiuksen läpimittaa.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Vaikea sanoa. En ollut kuullut filloxanesta aiemmin mutta lukemani ja hiustuntuman perusteella tämä on sarjassamme, "Miksipä ei?" Joskaan en ole ihan varma tuosta hiuksen sisään tunkeutumisesta koska kuvittelisin sen vaativan tietyt emäksiset olosuhteet, mutta toisaalta, onhan kookosöljylläkin tutkimusten mukaan potentiaali imeytyä syvälle hiukseen ihan tavallisessa hoitoaineessa. En lähde leikkimään kemian asioissa perehtyneempää asiantuntijaa kuin olen. ;)

Fibralogy-shampoo on koostumukseltaan napakan geelimäinen ja nopeasti runsaan vaahdon muodostava shampoo. Vaahto on ihanan paksua ja kermaista ja shampoo tuntuu yllättävän hoitavalta. Sokkotestissä, tietämättä että kyseessä on tuuheuttava shampoo, veikkaisin ilman muuta kuiville ja käsitellyille hiuksille formuloitua hoitavaa shampoota. Pituudet jäävät huuhdellessa selviksi ja hieman kalvotetuiksi, sormet liukuvat niiden seassa vaivatta. Tyvi ei jää mainittavan narskuvaksi mistä päättelen että shampoo ei ole pesevyydeltään vahvinta kastia. (En sano että muiden kuin syväpuhdistavien tarvitsisi sitä ollakaan ^_^)

Tuoksu on hyvin tyypillinen markettihiustuotteen tuoksu, en tiedä voisiko sanoa "elvitalmainen" mutta hyvin tuttu ja arkinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat jämäköiltä ja ryhdikkäiltä. En sanoisi että tuntuma on suorastaan paksumpi, mutta Fibralogy-pesujen jälkeen hiuksissa on kuitenkin jonkinlaista aavistuksen muotoilutuotemaista runsauden tuntua, kuin shampoo jättäisi niihin jotain. Lättänän lähmäisiksi hiukset eivät kuitenkaan jää, eli kyse ei ole sen tyyppisestä kalvosta mitä silottavat hoitoaineet voivat jättää.

Kokonaisarvio: erittäin miellyttävä shampoo, jossa pesevyys ja hoitavuus ovat erinomaisessa balanssissa. Tuntuu ylellisemmältä kuin mitä hinnan ja markettibrändin perusteella odottaa. Se, kuinka paljon hius konkreettisesti voisi paksuuntua, selviäisi epäilemättä vasta pidemmällä käytöllä.

Natura Siberica White Cedar Volume Shampoo (ostettu Tallinnasta) 4€ / 400 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu keratiini (kalvonmuodostaja).

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmph, pelkkään keratiiniin nojaava lupaus volyymista on vähän blääh, sillä samaa ainesosaa käytetään myös käsiteltyjen hiusten tuotteissa kosteuttajana, ja itse asiassa vähän kaiken tyyppisissä hiustuotteissa. Se on yksi yleisimpia hiustuotteiden ainesosia. Keratiini luo kalvoa, mutta ei yksinään luo kovin merkittävää tuuheuttavaa vaikutusta.

"Putin-shampoon" (anteeksi, tämä kaverini Milin heittämä nimitys tälle venäläiselle merkille on jäänyt elämään.. ^_^) koostumus aika lirua ja vaahtoavuus heikko, tuotetta täytyy käyttää paljon että saa aikaan runsaan vaahdon. Ei siis riittoisaa. Hiukset jäävät sähköisiksi.

Kokonaisarvio: aika vaisu "nojaa"-kokemuksen shampoo, kuin mikä tahansa halpa perusshampoo. Ainoa mainittava plussa tuotteessa on erittäin miellyttävä seetrin tuoksu, minkä vuoksi myönnän tuotteen alun perin ostaneeni ^_^

Sokerina pohjalla testiviisikon suosikkini:

Marc Anthony Collagen Bamboo Volumizing Shampoo 13,90€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu kollageeni (kalvonmuodostaja) sekä bambu-uute, biotiini ja silica.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Ei kovin vakuuttava. Marc Anthonyn shampoossa on käytännössä sama tuuhentamisidea kuin Natura Siberican Seetrissä, eli se pohjaa pelkästään hiusta pinnoittavaan ainesosaan. Kuten Natura Sibericassa käytetty hydrolysoitu keratiini, myös Anthonyn käyttämä kollageeni toimii samaan tapaan sekä kosteutta sitovana että hiusta kalvon avulla silottavana aineena. Vaikutuksen pitäisi kuitenkin olla enemmänkin pehmentävä kuin jämäköittävä.

Biotiini ja silica (bambu-uute sisältää myös silicaa) taas toimivat hiuksia vahvistavasti kun niitä nauttii sisäisesti, mutta ulkoisesti käytetyissä kosmetiikkatuotteissa ne eivät tee hiuksille mitään.

Tässä on nyt kuitenkin tuote, joka vähemmän vakuuttavasta markkinointipuheestaan huolimatta on aivan mahtava. Se ei ehkä ole se ihan kaikkein tuuheuttavin volyymishampoo, mutta kokonaisuudessaan aivan loistava tuote!

Marc Anthonyn tarjokas on koostumukseltaan todella paksua ja hyytelömäistä geeliä. Hiuksissa ihanan ylellisen tuntuista, muodostaa välittömästi runsaan ja pehmeän vaahdon ja myös selvittää hiuksia sopivasti. Sormet saavat liikkua hiuksissa vaivatta ja pituudet tuntuvat huuhdellessa sileiltä ja esiselvitetyiltä eli juuri siltä millaisiksi haluan shampoon kutrini jättävän. Tyvi tuntuu puhtaalta mutta ei jää supernarskuvaksi -> narskuvuus kertoo aina hoitavien ja pesevien aineiden suhteesta. Mitä narskuvampi ja nihkeämpi tuntuma, sitä vähemmän hoitavia ainesosia ja tymäkämpiä tensidejä.

Tuoksu on miellyttävän mieto, ehkä vähän hedelmäinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat kuohkeilta ja ilmavilta. Eivät yhtä tuuheilta kuin Lush-suosikkieni jäljiltä (jotka edelleen pitävät ykkössijaa tuuheuttavien shampoiden joukossa), mutta koostumukseltaan Marc Anthony hakkaa Lushit.

Kokonaisarvio: aivan ihana, ylellisen tuntuinen shampoo joka on juuri sopivasti pesevä ja hoitava. Parhaita kokeilemiani shampoita naismuistiin!

Marc Anthony on minulle entuudestaan merkkinä aivan tuntematon, bongasin shampoon kesällä Kicksistä. Nappasin sen mukaan etsiessäni erityyppisiä shampoita tätä vertailua varten - ja onneksi nappasin :) Joskus voi ihan sattumalta osua järven kirkkaimpaan helmeen ^_^ Kaikki Marc Anthonyn shampoot ovat muuten sulfaatittomia.

*

Kiistatta elämäni tuuheimmat ja paksuimmat hiukset sain sillä kuuluisalla saippuakuurilla. Mutta mukana tullut lievästi ällöttävä sivuilmiö piti huolen siitä, että hiussaippua jäi pelkäksi kokeiluksi.

(Ja lisätään tähän jälleen kerran että Lushin palashampoo, kuten kovasti tykkäilemäni Seanik,  ei ole saippuaa vaan normishampoota kiinteässä muodossa, oikea saippua on eri ainetta. Oikea saippua toimii joidenkin hiuksissa luoden aivan tyrmäävän tuuhean tukan, toisilla tuloksena on, no, lähmäletti vailla vertaa.)

Jokunen teistä ehkä muistaa, että minun oli tarkoitus tänä vuonna vertailla kahta eri tyypistä ravinto- & liikuntavalmennuskonseptia.

Idea valmennuspaketin kokeiluun lähti havainnosta, että kehitykseni kestävyysliikunnassa ja yleiskunnon kohotuksessa oli tyssännyt, eikä motivaatio riittänyt ruokavalion omatoimiseen muutokseen (eli käytännössä niiden hiilihydraattien lisäämiseen).

Valmennustahoa valitessa idea jalostui vielä eteenpäin kahden eri tyyppisen valmennustyylin vertailuksi.

Ensimmäisen valmennuksen, FitFarmin, kävin viime keväänä. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä Optimal Performancen valmennus, jonka jo aloitinkin muutaman tapaamisen merkeissä. Mutta kuten blogista on saattanut havaita, OP-juttuja ei ole täällä näkynyt. Projektin toteutus kaatui aikatauluhaasteisiin, kun tajusin, että heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuosi sisältää niin paljon reissaamista että ruokavalio- ja etenkin liikuntaohjelmaan sitoutuminen on lähes mahdotonta.

Olin ehtinyt jo maksaa OP-paketista, mutta onneksi lopputapaamisten siirtäminen onnistui. (Paketeissa on normaalisti 6 kk voimassaoloaika.) Optimal Performancesta saatte sitten lukea vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä näin on loppujen lopuksi parempi kuin jos olisin lähtenyt OP-”kuurille” heti FitFarmin jälkeen. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut pitää parin-kolmen kuukauden tauko ja vetää OP syksyllä, mutta reissukuviot tekivät sen nyt vähemmän järkeväksi.

Ainakin olen nyt ehtinyt kunnolla toteamaan ja miettimään FitFarmin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Ja niistä ajattelin kirjoitella tänään.

.

Aiemmin jo kerroinkin, että kesällä tuntui, että lähdin selvästi ottamaan takapakkia. Aluksi olin pahoillani, koska ruokavaliomuutoksen tuomat tulokset puhuivat puolestaan ja minua suretti menettää saavutetut ”voitot”. Mutta sitten rentouduin ja asenteeni löyheni.

Mitä on lopulta ”voitto”? Valmennuksen kannalta voitto oli tietenkin tavoitteen saavuttaminen, eli kestävyyskunnon kohentuminen ja tiettyjen ravintoon liittyvien huolten kumoutuminen ja olettamusten vääriksi osoitus.

Pidän voittona myös liikunnan ja ravinnon yhteispeliin liittyvän tietämykseni kasvamista, voi sanoa että olen nyt huimasti viisaampi aiheessa. :) Terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta tällaisilla nippelitiedoilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta minun kaltaiselleni ”tahdon tietää kaiken” –tyypille oli valtavan antoisaa vihdoin ymmärtää, millä lailla syöty ravinto vaikuttaa liikuntasuorituksiin. Kun mä syön sen paprikan tai perunan, niin mä haluan tietää miksi ne vaikuttavat elimistössä niin eri tavalla. Nyt tiedän.

Mutta valmennuksen jälkeiset kuukaudet osoittivat, ettei tuon täsmätavoitteen saavuttaminen sittenkään ollut suuressa kuvassa kovin merkittävä voitto. Tai oikeammin asia, joka olisi jotenkin muuttanut tapaani olla ja toimia. Ihminen toimii luontaisesti niin, että toiminta tukee hyvää oloa ja tuottaa mielihyvää. Mielihyvän tavoittelu ohjaa meitä joko tietoisesti tai alitajuisesti kaikessa toiminnassa. (Myös epäitsekäs toiminta tuo mielihyvää.)

Opettelin siis syömään vähän eri tavalla FitFarm-valmennuksen aikana ja totesin myönteiset vaikutukset peruskuntooni ja hiilareiden lisäämiseen liittyviin psykologisiin ”kynnyksiini”. Hyvä juttu. Terveellisten hiilarien kohtuullinen lisäys ei tuonut muassaan mitään ikävää. Mainiota.

Mutta ei mennyt kauaakaan, kun ”kaavaruokavalion” kautta lautaselle päätyneet hiilihydraattilisät alkoivat tippua pois.

Miksi? Koska ne eivät luontaisesti enää ole sitä ruokaa, mitä minun tekee eniten mieli syödä. Vaikka näiden ”liikuntabuustereiden” lisäys paperiruokavalion aikana onnistui helposti ja siitä tuli jo rutiinia, niin kun paperimalli jäi pois…. Ohjatun mallin puutteessa ihminen palaa hyvin helposti itselleen mielekkäimpään, vähiten vaivaa sisältävään tapaan toimia. Tuttu ilmiö monilta dieeteiltä. Einesruokailijat palaavat pikkuhiljaa takaisin mikroruokiinsa, pullahiiret löytävät itsensä ennen pitkää päivittäisiltä viineri-kahveilta… Ja tämä karppailija löysi itsensä taas täyttämästä lautastaan höyrytetyillä kasviksilla. Koska se on helpointa, nopeinta ja maukkainta. Viikko viikolta ohran, tattarin ja kvinoan keittely harventui kunnes se kutistui täysin satunnaiseen toimintaan.

Olin ensin pettynyt. Huoleni hiilarikoukun palaamisesta oli kumottu eikä tuo pelko ollut palannut, miksi uuden hiilarimallin noudattaminen ei silti onnistunut? Enkö mä halunnutkaan tukea ravinnolla uuteen nosteeseen päässyttä kestävyysliikuntaharrastustani? Soimasin itseäni.

Sitten mä relasin. Mä voin hyvin ja syön ja liikun jo monipuolisesti.

Minulle vähähiilihydraattinen elämäntapa on osoittautunut parhaiten hyvinvointia ylläpitäväksi ja sen tyyppisen ravinnon syöminen on minulle nyt yksinkertaisesti luonnollisinta ja tuo eniten mielihyvää. Hyvä peruskuntokin tuo mielihyvää, mutta jos tietyn juoksutuloksen ylläpito tarkoittaa sitä, että on jatkuvasti suunniteltava ja mietittävä ruokailujaan sen näkökulmasta... Ei. Eihän siinä ole mitään mieltä. Ainakaan minun kohdallani, kun terveet elämäntavat ovat jo aika lailla kunnossa (jos sallitte näin pollean väitteen).

Juoksusta oli muodostunut minulle jonkinlainen hyvän kunnon mittari. Ylikorostunut mittari.

Salitreeni ei yksinään rakenna peruskuntoa, ja minulla on aikuisiällä aina ollut kiistatta huono peruskunto. Toi tyydytystä huomata, että pystyin myös kehittymään juoksussa ja peruskunto parani. Olihan se mukavaa kun jaksoi kolmet rappusetkin ilman että meni ihan hengästyksiin. Ja Sveitsissä alppirinteet taittuivat huomattavasti aiempaa kevyemmin. Totta kai se oli ihanaa!

Mutta en voi muuttaa sitä, että minulle mielekkäin ruokavalio ei tue kestävyysliikuntaa. Ne eivät kulje käsikkäin. Relatessani totesin, että entäs sitten. Ei niiden tarvitse kulkea käsikkäin. Mä en voi saada "kaikkea". Valitsen vapaan ja iloa tuovan ruokailun. Jos se merkitsee huonompaa lenkkikuntoa niin merkitköön. Ei kaikessa tarvitse onnistua niin sataprosenttisesti.

Sekin on jo kivaa että ylipäänsä tykkää liikkua, oli se sitten luonnossa tai punttisalilla. Minä luovun nyt siitä ideaalista, että voisin olla jotenkin vielä parempi juoksussa tai muussa liikunnassa tai syödä jonkun virallisen näkemyksen mukaan "oikein".

Syön sitä mitä tekee mieli ja hölkkäilen siihen tahtiin kuin jaksan. Ja se on just hyvä. Koska siinä säilyy ilo ja luonnollisuus.

Ja sitäpaitsi, mä olen jo ihan tarpeeksi hyvä <3

P.S. Tämän tekstin jälkeen ehkä monelle, itse asiassa myös itselleni, tulee mieleen, että mitä hyötyä koko Optimal Performancen valmennuksesta enää on. Suoraan sanottuna, ei siitä ehkä olekaan. En koe enää olevani valmennuksen tarpeessa. Mutta kuten todettua, olen valmennuspaketista jo maksanut, ja eri valmennustapojen vertailu on kieltämättä kiinnostavaa. Jos ei muuta, niin opin taas kenties jotain uutta ja saan (toivon mukaan muitakin kiinnostavaa) materiaalia blogiin. Palailen siis OP:n tiimoilta ensi vuoden puolella. :)

Kuten aina, arvoin pitkään miltä saarelta hyppelykierrokseni tällä kertaa alkaisi. Olin jo Suomessa vähän niin kuin päätynyt Hydraan ja Spetsesiin, mutta Kreikkaan saavuttuani fiilis oli muuttunut. Ja seuraan aina fiilistä. Minusta tuntui että halusinkin suoraan Kykladeille, Argo-Saronian tunnelma ei nyt jostain syystä vetänyt puoleensa.

Päädyin Keaan, Kykladien ”porttiin” joka sijaitsee saariryhmästä lähimpänä Attikan niemimaata ja Ateenaa. Laivat Kealle liikennöivät Lavrion satamasta ja nopeimmillaan tänne pääsee Ateenasta kahdessa tunnissa: matka lentokentältä Lavrioon kestää 45 minuuttia ja laivamatka Lavriosta Kealle tunnin. Ateena-läheisyytensä vuoksi Kea onkin tunnettu ateenalaisten viikonloppusaarena. Viikolla täällä on suhteellisen hiljaista jopa korkeasesongin aikaan, mutta viikonloppuisin pulssi kiihtyy ja ateenalaiset kansoittavat saaren.

Kealla on noin 2500 pysyvää asukasta, eli se on väestöltään keskisuuri saari. Vaikka luku kuulostaa pieneltä, saarten maailmassa yli 1000 asukasta on jo aika paljon.

Turistin kannalta saaren parhaat palvelut ovat satamakylä Korissiassa (ylin kuva). Kaikki laivat saapuvat Korissiaan ja täältä löytää eniten majoitusta ja iltaelämää ravintoloiden ja baarien muodossa. Mikään bilesaari Kea ei ole ja yökerhot loistavat poissaolollaan.

Saaren pääkaupunki Ioulida (Chora) sijaitsee korkealla kukkuloilla 5,5 km Korissiasta sisämaahan päin.

Pääkaupunki-statuksesta huolimatta majoitusta ei Ioulidasta juurikaan löydy ja saarella vierailevat jäävät joko Korissiaan tai suuntaavat lomahuviloihinsa muualle päin saarta. Koska Kealla ei ole pakettiturismia, sieltä puuttuvat myös tyypilliset turistikylät palvelurakenteineen.

Saapuessani saarelle sain jälleen törmätä tuttuun ilmiöön joka on ehkäpä se ainoa korkeasesongin ulkopuolella tapahtuvan matkustuksen huono puoli: ei kylien välistä bussiliikennettä. Monilla saarilla bussiyhteydet joko lakkaavat kokonaan tai kutistuvat murto-osaan kesän jälkeen. Low season alkaa syyskuussa, ja Keallakin julkinen bussiliikenne oli mennyt talviunille 4.9. Sesongin pituus vaihtelee eri saarilla, ja Kealla se on lyhimmästä päästä: kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun.

Onneksi lähes aina löytyy joku ratkaisu. Niin nytkin: vuokrahuoneeni omistaja Aristotelis tarjoutui viemään minut keskiviikkona saarikierrokselle.

Korissia kukkuloilta päin

Kierroksen aikana juttelimme paljon mm. Kreikan talouskriisistä. Kuten olen kuullut niin monilla muillakin saarilla, Aristoteliin mukaan kealaiset ”eivät tunne kriisiä”. ”Ongelmat ovat Ateenassa”, saarelaiset tietävät niistä lähinnä lukemalla uutisia. ”Täällä on kaikki hyvin”.

Saarten erilaiseen tilanteeseen vaikuttaa moni tekijä. Useat saaret elävät turismista, joka ei ole merkittävästi vähentynyt kriisiin liittyvistä negatiivisista Kreikka-assosiaatioista huolimatta. Kreikalla on uskollinen kävijäkunta. Toisten saarten vauraus taas perustuu laivanvarustukseen, johon kriisi ei ilmeisesti myöskään ole vaikuttanut kohtalokkaasti. Kolmas ja ehkä tärkein tekijä on saarten omavaraisuus ja erilainen mentaliteetti, täällä kaikki auttavat toisiaan ja serkulta saa tomaatteja, tädiltä oliiveja. Saarelaiselämä on jo lähtökohtaisesti haastavampaa kuin elämä mantereella ja suurissa kaupungeissa, täällä on totuttu selviämään vähemmillä luksuksilla ja ajoittainen elintarvikkeiden, veden tai muiden hyödykkeiden puute on arkipäivää. Yhteistyöllä selvitään ja läheisistä pidetään huolta.

Totta kai on selvää, ettei kriisin vaikutuksista puhuttaessa kuule paikallisilta ihan koko totuutta. Harva haluaa kertoa ikävistä asioista. Uskon kuitenkin, että tilanne saarilla on varmasti helpompi kuin mantereella. Saarilla ei lakkoilla eikä järjestetä mielenosoituksia. Siihen ei koeta tarvetta.

Koundouros. Tuulimyllyt ovat moderneja loma-asuntoja.

Kiersimme Aristoteliin kanssa koko saaren. Ajelulla syntyi yleismielikuva Keasta suhteellisen vehreänä ja maisemiltaan ns. peruskauniina Kreikan saarena vailla erityisen pittoreskejä kyliä pääkaupunki-Ioulidaa lukuun ottamatta. Ei mitään englanniksi ilmaistuna spectacular (tämä on hyvä sana, en löydä suomenkielestä vastaavaa). Parhailla rannoilla emme käyneet (ne sijaitsevat suhteellisen huonojen, jyrkkien hiekkateiden päissä) joten niistä en voinut muodostaa mielipidettä, tosin rannat ovat minulle toissijainen tekijä saarten puoleensavetävyyden suhteen.

Koundouros

Ottaen huomioon Kean suhteellisen suuren väkiluvun, saaren kylien tyyli on yllättävän maalaismainen ja arkkitehtonisesti epäkiinnostava.

Toisilla paljon pienempiväkilukuisilla saarilla on enemmän ”kylämäisempiä” asutuskeskuksia kujineen, pikkuaukioineen ja tavernoineen, mutta Kean kylät satama-Korissiaa ja Ioulidaa lukuun ottamatta ovat lähinnä harvaan sijaitsevia taloryppäitä tai varakkaiden ateenalaisten huvila-alueita vailla kylien infrastruktuuriin tyypillisesti kuuluvia palveluita.

Historiallisista nähtävyyksistä kiinnostuneille Kea tarjoaa muutamia kiinnostavia kohteita.

Vourkarin kylän kupeessa lähellä Korissiaa sijaitsee Minoalainen Agia Irinin palatsi ja kylä, nykyään arkeologien alue. Saaren eteläpuolella sijaitsevat antiikin Karthean kaupungin vaikuttavat rauniot. Suosituin antiikin nähtävyys on 6-metrinen, harmaasta graniitista veistetty Kean leijona joka ajoittuu vuoteen 600 eaa. Arvoituksellista ”leijonien mona-lisa”-hymyään hymyilevä iso kissa lepää ylhäisessä yksinäisyydessään Ioulidan ulkopuolella oliivilehtojen täyttämällä rinteellä.

Allekirjoittaneen mielestä leijona muistutti enemmänkin hyljettä :)

Kean pääkaupunki

Saaren pääkaupunki on nimeltään Ioulida tai Chora. Sitä pidetään yhtenä Kykladien kauneimmista ja alkuperäisimmillään säilyneistä Chorista.

Chora on yleisnimitys saarten historiallisille pääkaupungeille ja nimitystä käytetään etenkin Kykladeilla. Usein pääkaupungilla on kaksi nimeä, Kean pääkaupungista käytetään jopa kolmea; Chora, Ioulis ja Ioulida.

Ioulida ei värikkäine taloineen ja punatiilisine kattoineen muistuta perinteistä Kykladien alueen kylää, ja toi minulle mieleen Symin Horion. Kykladien kylät tunnetaan valkoiseksi kalkituista taloistaan, joista parhaita esimerkkejä ovat mm. Mykonoksen, Naxoksen ja Astypalean pääkaupungit.

Amfiteatterimaisesti rinteeseen rakennetussa Ioulidassa ei ole kuin yksi pieni keskusaukion tapainen aukeama jonka ympärillä kaupunki kohoaa jyrkästi. Siitä vain valitsemaan kiinnostavimman näköinen kuja ja voit kadota porrasmaiseen labyrinttiin. Suunnistus on helppoa kun aina alaspäin tullessa kujat johtavat jossain vaiheessa pääaukiolle, josta taas vie katu alas kylän portille. Kylä on autoton ja bussit ja taksit pysäköivät kylän sisäänkäynnin ulkopuolelle.

Vaikka Ioulida on Kean suurin paikkakunta, siellä on huomattavasti vähemmän palveluja kuin satama-Korissiassa. Kylässä on muutama ravintola, pankki, leipomo ja lihakauppa. Lähin ruokakauppa on maantien varressa matkalla Korissiaan.

Aristotelis kertoi että paikalliset suorittavat shoppailunsa mantereella Lavriossa.

Ioulidan lisäksi suosikkipaikkani Kealla oli Gialiskarin pieni, viihtyisä ja pehmeähiekkainen ranta. Sinne on Korissiasta 20 minuutin kävelymatka ja ranta on huomattavasti parempilaatuinen kuin Korissian oma, pikkukivisekoitteinen ja vähän villin näköinen rantakaistale.

Havupuiden reunustama idyllinen miniranta oli juuri sellainen jolla viihtyisin, jos haluaisin viettää päivän rannalla. Pieni rustiikkinen kalataverna vesirajassa seisovine pöytineen olisi piste i:n päälle, mutta kyllä tyylikäs baarikin kelpasi.

Joissain paikoissa vain on kaikki oikein, onko se sitten feng shuita vai mitä, mutta tiedätte ehkä tunteen. Maisema, valo, lämpötila… Veden väri, aurinkovarjojen muodostama graafinen kuvio, baarin kauniisti katetut pöydät. Tulee äärettömän hyvä ja onnellinen olo vain siitä kun on tämän maiseman sisällä ja katsoo sitä. Istuin Gialiskarin rantabaarissa eilen kolme tuntia. Se tuntui kuin minilomalta loman sisällä.

Kirjoitin eilen, että en ehkä valitsisi Keaa ensimmäiseksi kohteekseni jos olisin tulossa Kreikkaan ensimmäistä kertaa saarihyppelemään. Mutta nyt kun mietin, niin itse asiassa saari saattaisi päinvastoin näyttäytyä kiinnostavampana jos vierailijalla ei vielä ole vertailupohjaa muihin saariin.

Kea on kuitenkin kiistatta kaunis ja tunnelmaltaan viehättävällä tavalla alkuperäinen saari vailla pakettiturismin mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Siellä on miellyttävän monipuoliset tekemismahdollisuudet; lukuisia hiekkarantoja, erinomaiset patikointimahdollisuudet, antiikin nähtävyyksiä ja yksi Kykladien kauneimpia ja vähiten turismin ”turmelemia” pääkaupunkeja.

Pissesin ranta

Kuitenkin, kun on nähnyt niitä aivan ällistyttävän huikaisevien maisemien saaria (Kefalonia, Santorini, Folegandros, Ithaka) ja tyrmäävän kauniita kyliä jotka näyttävät kuvauksellisuudessaan melkein teatterin kulisseilta (Symi, Oia, Naoussa, Folegandroksen Chora), on Keaa vaikea nähdä muuten kuin vetovoimaisuudeltaan keskinkertaisena Kreikan saarena. Kreikassa on paikkoja, jotka saavat hieromaan silmiään kauneuden epätodellisuuden äärellä. Kaikki paikat eivät tietenkään voi olla sellaisia.

Minulta on monesti kysytty suosituksia saarikohteeseen, johon pääsisi nopeasti Ateenasta päivän tai parin pikavisiitille. Tähän tarkoitukseen Kea on mitä loistavin, etenkin jos kysyjä on kiinnostunut aidon kreikkalaisesta saaresta. Korkeasesongilla Lavrion ja Kean välillä kulkee monta laivavuoroa päivässä, joten tänne pääsee todella helposti vaikka vain päivänkin visiitille. Saroninlahden puolella sijaitsevat Egina, Hydra ja Poros ovat toinen vaihtoehto nopealle saarihyppäykselle. Ne ovat monella tapaa kosmopoliittisempia ja arkkitehtonisesti kiinnostavampia kuin Kea, mutta myös todella turistillisia.

.

Onko Kea tuttu jollekulle Karkkipäivän lukijoista?

Olisi muuten mukava kuulla Kreikan kävijöiltä mikä on lempisaarenne Kreikassa ja miksi? :)