En ole varmaan ainoa jonka kotona Michael Bublén Christmas on soinut vähän turhankin monta kierrosta viime joulut. Viimeiset viisi vuotta, tarkemmin sanottuna; levy ilmestyi 2011. En ole sen jälkeen löytänyt toista yhtä hyvää joululevyä, mutta kieltämättä uusia haastajia alkaa jo kaivata.
Viime jouluna sain teiltä muutamia hyviä joulumusiikkivinkkejä tässä joulufiilistelypostauksessa, mutta mikään noista ei yltänyt lähelle Bublén levyn tunnelmaa eikä niiden joukosta oikein löytynyt kestohittejä.
kuva: Warnerbros Records
Bublén lisäksi joulun ajan suosikkeihini kuuluvat kaikkien vanhojen "croonereiden" joululevyt; Sinatra, Bing Crosby, Nat King Cole. Jopa cheesy Perry Como <3 Suomalaisista Vesa Matti Loiri kuuluu itsestäänselvästi joulun levylautaselle. Myös Johanna Kurkelan joululevy on kaunis. Samoin klassiset, perinteiset hengelliset joululaulut. Harmillisen vähän olen kuitenkin lopulta löytänyt suursuosikkeja suomalaisten joululevyjen joukosta.
Ihanaa joulumusiikkia on aivan varmasti minulta piilossa vaikka kuinka paljon, ja toisten lemppareista saa loistavia vinkkejä. Joten kertokaas jälleen omia joulun ajan suosikkejanne :) Mitä soi Spotify'ssa tai soittimessa? Ylipäänsä vinkit talveen sopivasta kotoisasta tunnelmamusiikista kiinnostavat :)
kuva: Katiemelua.com
Ilokseni löysin juuri Spotify'sta Katie Meluan tuoreen In Winter -levyn, ihana! Juuri tämän tyyppistä musiikkia rakastan kuunnella kotona kun haluan rentoutua tai keskittyä. Sopii myös jouluun :)
Olen nyt käyttänyt kolme päivää Foreo Luna -kasvoharjaani, ja jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen teki mieli esittää tämä kysymys:
Hahah, mun kokemus ja harmituksen aihe on varmaan monen mielestä niin epäolennainen Lunan muun mahtavuuden keskellä ettei muille varmaan tulisi mieleenkään kommentoida tällaista. Vai tulisiko..? Oikeasti, olisi kiva kuulla eikö teillä muilla lunailijoilla valu putsarit pitkin kaulaa ja rinnuksia. Ehkä se ei vain haittaa muita...? ^_^
Lunaa pyöritellään minuutin ajan vedellä kostutetulla, puhdistusaineella käsitellyllä iholla. Sen minuutin aikana minulla on jo paidan etumus ihan putsarissa. Normaalisti olen kasvojenpuhdistuksen aikana kumartuneena lavuaarin ylle mutta Lunaillessa ei tokikaan tee mieli seistä kumarassa asennossa.
Teen Lunasta myöhemmin pidemmän käytön jälkeen perusteellisemman postauksen, mutta kyseessä on siis elektroninen, värähtelevä, silikoniharjaksinen kasvoharja joka lupaa syväpuhdistaa ihon ja irrottaa viimeisetkin meikinrippeet ja liat ihohuoksten kätköistä. Sitä käytetään meikinpuhdistuksen jälkeen (toisin kuin ensin luulin) ja se siis tavallaan korvaa kuorintatuotteet ja syväpuhdistavat naamiot.
Lunaa suositellaan käytettäväksi aamuin illoin, ja kuten aina syväpuhdistavien tuotteiden kohdalla, minulle tulee heti mieleen eikö näin tiheä syväputsaaminen ole iholle jo vähän liikaa...?
Ensimmäisenä iltana harja ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Värähtelevä, suriseva pää ei tuntunut iholla mitenkään erityisen elämykselliseltä eikä iho tuntunut huuhdellessa poikkeuksellisen sileältä. Se oli ihan tavallisen puhtaan tuntuinen. Kasvojen pintafiilikseen vaikutti enemmänkin testattava putsari (Neal's Yard Remedies Orange Flower Facial Wash) kuin Luna.
Mutta aamulla... Johan oli pehmeä, sileä iho..! Todellakin eri tuntuinen kuin yleensä. Liekö asiaan vaikuttanut sekin, että Luna lupaa tehostaa iholle levitettävän hoitovoiteen imeytymistä. Eli iho saattoi olla pehmeämpi siksikin, kun voide oli imeytynyt ja vaikuttanut tehokkaammin kuin normaalisti..?
En tiedä, mutta palaan kuun lopussa kunnon raportin kanssa kun olen saanut testattua laitetta useamman viikon. Vähän jänskättää jaksanko "wash and go" -ihmisenä oikeasti suristella joka ikinen ilta... Sen myönnän jo heti kättelyssä, että aamusurinat skippaan. ;)
Iho kyllä tuntuu hyvältä, ei voi kieltää.
Näissä kuvissa muuten hiusteni tämänhetkinen väri on vihdoin ikuistunut suhteellisen todenmukaisena… :/ Minulla ei ole koskaan ollut näin tummat hiukset. Ei poneillakaan ole tän värisiä :(
Suosittelen miettimään kahteen kertaan Crazy Colorin Violette-sävyllä värjäämistä jos ette halua oikeasti tummansinistä tukkaa. Latvat on ihan Marge Simpson -sinisen luokkaa. Ja tämä väri on saavutettu alle ruokalusikallisen kokoisella määrällä Violette-sävyä sekoitettuna kahteen desiin hoitoainetta. Pikkuisen stydiä tavaraa.
Toivottavasti voin pian raportoida onnistuneista syväpuhdistus/öljymuhitus-toimenpiteistä värin haalistuksessa.
P.S. Aika Hiusakatemiaan on nyt varattu, eli ehkä mystisen lovenkin syy selviää vielä vuoden loppuun mennessä.
Huh, Make-Up For Dummies -sarjan kuvat saatiin palautettua :)
Parikin lukijaa kommentoi aiemmin tällä viikolla, että Make-Up For Dummies -postaussarjasta puuttuivat blogisiirron jäljiltä lähes kaikki kuvat. Harmistuin älyttömästi, sillä sarja on ollut kautta vuosien tosi suosittu, ja kuvat tekevät tietysti paljon.
K&T:n koodari sai onneksi kuvat palautettua ja nyt sarja on taas kuvitettu. :) Kiitokset lukijoille nopeasta palautteesta.
Jos tosiaan huomaatte kuvia kadonneen vanhoista postauksista (itse löysin ainakin vuodelta 2010 paljonkin kuvattomia postauksia), olisi tosi kilttiä jos laitatte minulle viestiä niin asia saadaan toivottavasti korjattua. Kauneusbloggaajana minulla on paljon täysin kuvista riippuvaisia tutorial-tyyppisiä postauksia ja on surku, jos niiden kuvitus menetetään nyt blogimuuton yhteydessä. Siksi apuanne arvostetaan suuresti <3
Käytän tässä samalla tilaisuuden hyväkseni ja kerron uudemmillekin lukijoille "For Dummies" -sarjastani, josta saa paljon selkeää perustietoa meikkauksesta ja meikkivälineistä.
Alkuperäinen Make-Up For Dummies -sarja ilmestyi vuonna 2011 ja käsittää 9 osaa.
Avaus"jakso" kertoo:
"Meikkauksessa ei ole kyse siitä, että haluaisimme välttämättä näyttää hurjan kauniilta, seksikkäältä, upealta, säihkyvältä tai tyrmäävältä. Useimmat meistä haluavat vain näyttää terveeltä ja freesiltä. Hyväihoiselta, punaposkiselta ja virkeältä. Ja tottakai tämän kautta viehättävämmältä kuin kalpea, väsähtänyt ja tummasilmänaluksinen itsemme. Kaikki eivät synny voimakkailla piirteillä ja terveellä ihonvärillä, vaan osa meistä näyttää meikittömänä aina väsyneeltä, olimme sitten levänneitä eli emme. Perusmeikkaus on keino näyttää reippaalta, iloiselta ja pirteältä."
Sarjan osat:
Make-Up For Dummies - miksi meikkaamme?
Make-Up For Dummies - meikkipohja
Make-Up For Dummies - perussilmämeikki
Make-Up For Dummies - iltameikki
Make-Up For Dummies - huulimeikki
Make-Up For Dummies - näin kokoat perusmeikkiarsenaalin
Make-Up For Dummies - meikkisiveltimet
Make-Up For Dummies - kasvosiveltimet
Tein myöhemmin myös neliosaisen Ihonhoito For Dummies -sarjan.
Myös sivupalkin tunnisteluettelo saatiin tänään palautettua kokonaisuudessaan. Luettelosta löytyvät kaikki postaukseni asiasanoittain ja sieltä on helppo selata itselle kiinnostavia aiheita (esim. tutorialit, ihonhoitojutut, nettiostaminen, putsarit, Ahvenanmaa, ruoka, aurinkotuotteet, löytö, mineraalimeikki jne jne), ja mm. linkki suosittuun Kreikka-postausteni hakemistoon.
Pikkuhiljaa saadaan muutossa kadonneita elementtejä takaisin :) Huikkailkaa jos tulee mieleen mitä tahansa "korjattavaa" :) Muuten, niille jotka toivoivat kommenttilaatikkoon minun vastauksiini eriväristä taustaa, kuten se oli Indiedaysilla: se ei kuulema ole täällä K&T:n puolella mahdollista. Mutta toivottavasti vastauskommenttini erottuvat violetin profiilikuvani perusteella. :)