21.11.2016

Turvaa nettishoppailuun

Minulle tarjottiin sopivasti nyt reissumoodissa ollessani tilaisuutta lähteä mukaan Visan kampanjaan, jossa kerrotaan Visalla maksamisen tuomasta turvasta verkko-ostoksia tehdessä.

Tällainen kamppis sopii minulle kuin "nenä päähän", sillä olen ahkera nettishoppailija ja käyttänyt Visaa jo toistakymmentä vuotta. Esimerkiksi lentomatkat maksan aina Visalla. Olen saanut myös käytännössä kokea miten ostoturva toimii - Visalla maksaessa voi saada rahansa takaisin monissa tapauksissa jos jotain menee mönkään eikä saakaan ostamaansa tuotetta tai palvelua.

  idvisa_img_2558

Itse käytän Visaa helppouden ja käytännöllisyyden lisäksi juuri tuon ostoturvan takia. Jos esimerkiksi lentoyhtiö tai matkatoimisto, jolta matkani varaan, menee konkurssiin ennen matkaani tai matkan aikana, saan rahani takaisin kun olen maksanut Visalla.

Ostoksistaan voi saada rahat takaisin myös, jos tilausta ei koskaan toimiteta, saa väärän tuotteen tai tuote saapuu vahingoittuneena.

Ongelmatilanteessa tulee aina ensiksi ottaa yhteyttä liikkeeseen josta on ostokset suorittanut. Mikäli tilanne ei selviä, otetaan reklamaation tekemiseksi yhteyttä omaan pankkiin joka hoitaa asian Visan kanssa.

mylittlepony_g3_baby

Kuva: Hasbro

Tilasin kerran amerikkalaisesta keräilyleluihin erikoistuneesta nettikaupasta My Little Poneja, joita en koskaan saanut. Kauppa vaikutti asialliselta ja olin innoissani kun vihdoin löysin G3-sarjan baby-poneja, joita ei myyty Suomessa. Tein tilauksen, ja poneja ei kuulunut. Otin yhteyttä kauppaa pyörittävään mieheen, joka lupasi toimittaa ponit uudelleen. Viikot kuluivat eikä pakettia vain kuulunut. Mies ihmetteli paketin kohtaloa mutta lupasi lähettää tilauksen vielä kolmannen kerran.

Kun tilauksesta oli kulunut muutama kuukausi enkä edelleenkään ollut saanut poneja, ja myyjä väitti kivenkovaa postittaneensa paketit, otin yhteyttä pankkiini. Kaikki meni todella vaivattomasti; minulta pyydettiin tilauksen vahvistus ja kopio paketin toimitusta koskevasta sähköpostikeskustelustamme myyjän kanssa, ja rahat palautuivat tililleni ilman sen kummempia lisäkyselyitä tai selvittelyjä.

Se jäi tottakai harmittamaan että en saanut ponejani, mutta ainakin sain vahvistuksen sille kuinka sujuvasti Visan ostoturva toimii.

visa_img_2562

Buukkaamassa Las Vegasin hotellia

Täällä USAn reissussa maksamme kaikki matkaliput ja majoitukset Visalla. Ylipäänsäkin maksan aina kaikki lennot Visalla; tuntuu turvalliselta kun tietää että voi saada lipun hinnan takaisin, jos lentoyhtiölle tapahtuu jotain odottamatonta. Mieskin aina vitsailee, kun käytän paljon halpalentoyhtiöitä, että "Maksoithan sitten luottokortilla kun lennät noilla halpiksilla, mistä sitä tietää milloin joku niistä menee konkkaan" ^_^

Ostoturva on voimassa, teki ostoksia sitten suomalaisella tai ulkomaisella sivustolla. Ostoturvassa ei ole ylä- tai alarajaa tavaran tai palvelun hinnalle, vaan korvausta voi hakea minkä hintaisesta ostoksesta hyvänsä.

Voit saada rahasi takaisin jos olet maksanut ostoksesi Visalla ja:

  • joudut petoksen tai identiteettivarkauksen uhriksi
  • tuotettasi ei toimiteta
  • saat väärän tuotteen
  • tuotteesi saapuu vahingoittuneena
  • matkatoimisto tai lentoyhtiö menee konkurssiin ennen matkaasi tai sen aikana

visa_img_2568

Minulla oli välillä toinen luottokortti mutta vaihdoin takaisin Visaan, sillä koen Visan olevan käyttöehdoiltaan ja -ominaisuuksiltaan selkeämpi ja parempi. Ostoturvan lisäksi Verified by Visa -palvelu tekee verkko-ostamisesta entistä turvallisempaa; tätä palvelua käyttäessä vahvistan verkko-ostokseni aina pankkini verkkopankkitunnuksilla. Näin ollen, jos korttini joutuu vääriin käsiin, sillä ei voi tehdä verkko-ostoksia.

Voit tutustua Visan hyötyihin täällä.

Onko teille koskaan käynyt niin että nettiostokset ovat jääneet toimittamatta tai olette saaneet väärän tuotteen..? Onko tilanne aina selvinnyt?

indiedaysblogirinki_500px

Yhteistyössä Visa

22 kommenttia
20.11.2016

Lefteris sai postia :)

Katsokaas kuka lähettää terveisiä :)

lefteris_postikortit

Lefteris Aggelis Astypalealta :) Hän on saanut postia ^_^

Korteilla on näemmä mennyt käsittämättömän pitkä aika saapua Kreikan Dodekanesiaan Astypalealle, mutta nyt ne alkavat vihdoin saavuttaa saarta.

(...en kyllä pysty ymmärtämään miten voi mennä näin pitkään... olkoon maassa sitten mikä tahansa kriisi...)

lefteris_postikortit4

Kysyin lokakuussa astypalealaiselta vuokrahuoneeni emännältä Frosolta, josko hän olisi törmännyt Lefterikseen ja kuullut, onko mies saanut Suomesta postia. Froso oli lomalla sisarensa luona manner-Kreikassa ja vastasi, ettei palaa Astypalealle moneen viikkoon eikä valitettavasti pysty auttamaan asiassa.

Keksin sitten toisen tavan ottaa selvää korttien kohtalosta. Tutustuin saarella vieraillessani itävaltalaiseen naiseen nimeltä Irma, joka viettää Astypalealla aina useita kuukausia joka vuosi. Irma on Froson perheen ystäviä ja sattui olemaan läsnä perheen omistamassa tavernassa kun kerroin tapaamisestani Lefteriksen kanssa. Myös Irma tietää Lefteriksen, niinkuin kaiketi kaikki saarella :D Sen verran sosiaalinen papparainen.

Minä ja Irma Facebook-kaverustuimme, ja olin Facen kautta seurannut, että Irma oli marraskuun alussa edelleen saarella. Kun Froso viipyi mantereella, keksin lopulta laittaa viestiä Irmalle. Olikohan hän mahdollisesti tavannut Lefteristä ja kuullut mitään...? Joitain päiviä myöhemmin sain vastauksen: Irma oli nähnyt Lefteriksen mutta mies ei ollut saanut mitään postia Suomesta. Olin pettynyt ja hämmästynyt. Voiko useita kymmeniä postikortteja kadota matkalla Suomesta Kreikkaan..?

lefteris_postikortit3

Tänään Irmalta oli tullut taas viestiä kuvien kera. Ja ne kuvat ovat tässä. :) Postikortteja on alkanut vihdoin  saapua ^_^

Irman viesti oli lyhyt eikä siinä kerrottu vastaanottajan reaktioista mitään muuta kuin että Lefteris lähettää terveisiä takaisin. Irma kirjoitti että ajoitus oli ollut mieletön; hän oli tavannut Lefteriksen postikorttisaaliineen juuri ollessaan lähdössä Astypalealta. Kuvat ovat satamasta, ja niistä päätellen erään lukijan kommentti siitä, että Lefteris olisi itse töissä postitoimistossa, pitää kenties paikkansa... Miten hän muuten sattuisi seisomaan satamassa aamuyöllä postikorttinippu kourassaan :)

Aika velikulta taitaa olla tämä Lefteris, itsekin kohtasin hänet mystisesti satamassa aamulla kello 5 ja minulle hän vain sanoi arvoituksellisesti että "I have some things to do here".

:)

Mutta kortit, ainakin osa niistä, ovat siis saavuttaneet vastaanottajansa :) Se, miten pappa reagoi yllätykseen jäi nyt kuulematta, mutta voisi olettaa että hän vähintään todellakin yllättyi...! ^_^

 lefteris_postikortit2

Kiitokset vielä kaikille "Postikortteja Lefterikselle" -tempaukseen osallistuneille :)

.

Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/

13 kommenttia
19.11.2016

Suurella sydämellä: San Francisco Bay Area

Päivämme Bay Arealla menivät nopeasti ja tätä kirjoittaessani istun junassa kohti San Luis Obispoa (...sekä kahvilassa Santa Barbarassa, jossa sain jutun vihdoin loppuun päiviä myöhemmin :)).

Saattoi jälleen kerran vain todeta, että Friscon ja sen lähiympäristön kaltaisella alueella ehtii viiden päivän aikana maistaa vain pienen murusen seudun tarjonnasta ja listata semiturhautuneena kuinka kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä riittäisi vähintään kahdeksi viikoksi. Edellisellä kerralla viivyin Friscossa myös viisi päivää.

    sanfranoakland_kuvat1

Bay Arealla viitataan alueeseen San Franciscon lahden ympärillä ja lähietäisyydellä. Alueeseen kuuluvat Friscon itsensä lisäksi lahtea reunustavat kaupungit Oakland ja Berkeley sekä Golden Gate -sillan pohjoispuolella sijaitsevat Marin County luonnonpuistoineen ja Sonoman ja Napan laaksot tunnettuine viinialueineen.

Seutu on kuin minulle räätälöity kohde. Täällä on kaikkea mikä kiinnostaa minua matkaillessa (ja elämässä ylipäänsä): kulttuuria, arkkitehtuuria, upeita vaellusmahdollisuuksia, hyvää ruokaa, viehättäviä viinikyliä ja kuvauksellista rannikkoa. Huom, ei uimista vaan kauniiden, tuulisten (ja kylmien) rantojen ja surffareiden ihailua. :) Alueella yhdistyvät miellyttävässä ja lopulta suhteellisen kompaktissa paketissa urbaani kaupunkikulttuuri, luontoelämykset ja kulinaristiset nautinnot. My kind of place!

sanfranoakland_kuvat2

Päivän voi aloittaa patikoimalla tuhatvuotisten punapuumetsien keskellä, nauttia lounasta trendikkäässä fuusioravintolassa Oaklandin Grand Avenuella ja päättää päivä shoppaillen San Franciscon Union Squarella. Siinä välissä ehtii vielä käydä moikkaamassa merileijonia Fisherman’s Warfilla ja ihailla Golden Gaten klassista siluettia, jos on oikein tehokas.

Ihmiset täällä pursuavat niin ihanan positiivista energiaa että jäyhä suomalainen ei voi kuin sulaa. Vaikka pidän itseänikin positiivisena, ihmisten myönteinen asenne ja sosiaalisen olemisen rento vaivattomuus tekevät vaikutuksen. Amerikkalaisten sosiaalisuus on totta kai tunnettu käsite, mutta itse myönnän helposti ajattelevani tämän myönteisyyden olevan osittain myös pinnallista, opittua rutiinia, sellaista vähän feikattua pintakiiltoa. ”Kuuluu hymyillä ja olla avoin ja iloinen”. Tällä reissulla tunne ei ole kertaakaan ollut läsnä. Kohtaamiemme ihmisten lämpö ja tapa tehdä kaikkien olo tervetulleeksi on ollut käsin kosketeltavaa.

Paikallisten vilpitön ylpeys, innostus ja välittäminen omaa kotikaupunkiaan ja yhteisöään kohtaan on äärettömän inspiroivaa. Amerikkalaisten yleissivistystä moititaan ja ehkäpä moni heistä ei tiedä Norjan pääkaupunkia, mutta ainakin he ovat kiinnostuneita omasta ympäristöstään ja kohdistavat energiaa ja resursseja alueensa kehittämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Hieno esimerkki tällaisesta on mm. monella alueella tai paikkakunnalla järjestettävät viikottaiset iltatapahtumat jotka vetävät porukkaa kuin meillä festivaalit konsanaan. Tunnelma on katossa ja se kuuluisa ”love thy neighbor” –tunne lämmin ja tiheä kuin pitkään haudutettu äidin keittämä kaurapuuro.

idoakland

Viiteen päivään Bay Arealla mahtui seuraavaa:

Patikointia luonnonpuistoissa: Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Preserve Park

Kalifornialaisten viinien maistelua

Retki Sausalitoon

Allasbileet ystävieni aidossa 60-luvun pool party -talossa

Tutustumista Oaklandiin paikallisen vapaaehtoisjärjestön Urban Path –kävelyllä

Klassinen San Franciscon turistikierros

Mountain View Cemeteryn ihastelua Oaklandissa

Hyvää ruokaa paikallisesta clam chowderista vietnamilaiseen ja välimerelliseen (joka päivän joka aterialle voisi valita erilaisen ravintolan..)

sanfranoakland_kuvat4

Downtown Oakland

Friscoa työväenluokkaisempi, ”arkisempi” Oakland ei häikäise vierailijaa Friscon kaltaisella uniikilla kaupunkimiljööllä ja maailmanluokan kulttuuritarjonnalla, mutta on ehdottomasti vierailun arvoinen. Noin Helsingin kokoinen kaupunki yllättää pikkukaupunkimaisuudellaan ja rentoudellaan, ja tarjoaa kiinnostavia kohteita etenkin puistojen ja luontokohteiden ystäville.

San Franciscosta pääsee Oaklandin keskustaan 15 minuutissa nopealla, lahden ali kulkevalla BART-junalla.

Downtownin alueella must-kohteita ovat vehreä Merrit-järvi ympäristöineen joka on kuin Oaklandin oma ”Central Park” sekä Oakland Museum Of California, etenkin joka perjantai järjestettävä ilmainen Friday Nights at OMCA -tapahtuma. Musiikkia, tanssia, street foodia, ihmisiä, lämpöä. <3

sanfranoakland_kuvat5

Mountain View

Mountain View Cemetery Rockridgen kukkuloilla on Oaklandin tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Puistomaisen, vehreillä kukkuloilla polveilevan kauniin hautausmaan on suunnitellut sama heppu kuin New Yorkin Central Parkin. Hautausmaan korkeimmilta kohdilta avautuvat upeat maisemat lahden yli San Franciscoon. Ihmiset tulevat tänne jopa lenkkeilemään ja picnicille, ja hautausmaalla järjestetään tapahtumia kuten vuotuinen Kurpitsafestivaali ja Joulun valojuhla. Voivatpa lapset käydä siellä tervehtimässä myös Joulupukkia. Vähän erilainen hautausmaa aktiviteetteineen. :)

sanfranoakland_kuvat3

Redwood Regional Park ja Sibley Volcanic Regional Preserve Park

Patikoinnin ystävät suuntaavat kaupungin yläpuolella kohoaville kukkuloille jotka tarjoavat kymmeniä kilometrejä luonnonpuistoja ja merkittyjä vaelluspolkuja. Sibley Parkista on kirkkaalla säällä alueen huikeimmat näkymät Golden Gate –sillalle ja San Franciscoon.

oakland_omca_img_1914

Paras "matkamuisto" tältä Bay Arean reissulta on kuitenkin ihmiset: ystävien kanssa vietetty aika ja paikallisten mieletön energia. Golden Gate Park ja monet muut alueen klassiset nähtävyydet jäivät ehkä väliin tällä kertaa, mutta en vaihtaisi niitä hetkiin jotka vietimme Sheilan luona pool partyilla, hautausmaalla kävellen, Oaklandin lähiöitä kierrellen ja äidin lapsuudenystävän keittiössä Claremontissa sienimunakkaan kypsyessä hellalla. :)

.

Blogi muuttaa 1.12. osoitteeseen https://karkkipaivablogi.com/

8 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (71)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat