25.03.2017

Pakettimatkat Kreikkaan kesä 2017

Keksin tässä Kreikkainnoissani (pakkaan juuri huhtikuun reissua varten) listata kaikki suomalaisten matkanjärjestäjien järjestämät Kreikan valmismatkat kesälle 2017 kera omien kohdevinkkieni ja -kommenttieni. Olen käynyt omatoimisesti yli 40 saarella ja suurin osa pakettimatkojen kohteista on minulle tuttuja.

Jos tällaisesta listauksesta ja kohde-esittelystä olisi jälleen vaikka jolle kulle hyötyä? Mutta ennen kaikkea, tällaisia on vain niin kivaa tehdä :) <3

Kreikankohteet_kuva8

Otin mukaan kaikki sellaiset matkanjärjestäjät joiden kohteisiin tiedän Kreikan kuuluvan. Ulkopuolelle jäi varmastikin joitain pieniä paikallisia toimistoja, saa vinkata kommenteissa jos tiedätte sellaisia. Ylipäänsä olen kiinnostunut kuulemaan, onko Suomessa pelkästään Kreikkaan erikoistunutta matkatoimistoa..?

Tänä vuonna Suomesta pääsee järjestetyillä matkoilla runsaaseen 20 Kreikan kohteeseen. (En laske erikseen eri saarten sisäisiä kohteita kuten Kreetan monia eri kyliä.) Kreikan kohdetrendejä on mielenkiintoista seurata, saarten vaihdellessa hieman vuodesta toiseen. Muutamat kestosuosikit säilyvät tietysti vuodesta toiseen, ja näitä ovat Kreeta, Rodos, Kos ja Korfu. Myös Santorini lukeutuu klassisimpiin Kreikan kohteisiin.

Tein taulukon josta näkee yhdellä silmäyksellä mihin kohteisiin pääsee minkäkin matkanjärjestäjän kyydissä. Jos löydätte puutteita (löytyi jo ja korjattu), huikatkaa.

Kreikan_kohteet_kesa2017

Merkkasin erityiset suosikkini sydämellä. Kohteista Ateena, Halkidiki ja Prevezan alue (Parga, Sivota, Kanali) sijaitsevat manner-Kreikassa, loput ovat saaria.

Matkanjärjestäjistä suurimman Kreikan kohdevalikoiman omaa Apollo 15 kohteellaan (joista muutama tosin on omatoiminen, ei pakettikohde), Tjäreborgin tullessa ihan kannoilla 13 kohteen vahvuudella. Aurinkomatkat ja TUI tarjoavat nekin monipuolisen kimaran Kreikkaa, loppujen jäädessä vain muutaman saaren varaan. Kullakin suurimmista matkanjärjestäjistä on muutama sellainen Kreikan kohde jota kilpailijoilla ei ole.

Kreikankohteet_kuva7

Eri matkanjärjestäjien valikoimasta muutamalla sanalla:

TUI
- klassiset ja varmat Kreikan peruskohteet. Tänä vuonna ainoa joka vie myös Samokselle. Helmenä yhdistelmämatka Samos-Patmos.

AURINKOMATKAT
- vahva kattaus suosittuja kohteita laajemmalla repertuaarilla. Vahvuuksina Skiathos ja Skopelos jonne ei pääse muiden matkanjärjestäjien kautta.

TJÄREBORG
- erinomainen valikoima suosituimpia kohteita muutamalla persoonallisemmalla lisällä, vahvuutena etenkin iki-ihana ja vähemmän tunnettu helmi Symi.

APOLLO
- laajin valikoima kohteita takuuvarmoista suosikkikohteista pienemmän fanikunnan kohteisiin, omiin ehdottomiin lemppareihini lukeutuu upea Karpathos.

LOMAMATKAT
- vain kolme kohdetta, mukana itsestäänselvät ikisuosikit Kreeta ja Rodos ja bilekansaa vetävä Zakynthos.

DETUR
- ne varmat nakit Kreeta ja Rodos.

FRIMAN RESOR
- pieni hankolainen matkanjärjestäjä joka järjestää tänä vuonna kirjailija Göran Schildtin hengessä muutaman vaellus-, kirjoitus- ja ruokateemaisen matkan Leroksen saarelle (Leros oli Schildtin kotisaari).

Kreikankohteet_kuva13

TUI (entinen Finnmatkat)

Kos - en ole itse käynyt tällä saarella. Yksi Kreikan saarten Top 5 biletyssaarista (muut ovat Mykonos, Ios, Zakynthos ja ehkä vähän yllättävästi Paros, mutta viimeinen ennen kaikkea paikallisten bilemesta, ei turistien). Edit. Minä ja Kos kohtasimme viimein keväällä 2017 ja saaren pääkaupunki yllätti positiivisesti mielenkiintoisilla nähtävyyksillään, viihtyisällä satama-alueellaan ja kauniilla arkkitehtuurillaan. Koska vierailin saarella huippusesongin ulkopuolella, vältin tyypillisen turismihärdellin ja sain tutustua kaupunkiin sen kreikkalaisemmassa olotilassa, joka miellytti.

Kreeta - Kreikan suurin ja kenties tunnetuin saari, ja yksi maan klassisimpia pakettilomakohteita. Olen käynyt Kreetalla kaksi kertaa vieraillen Haniassa ja pääkaupungissa Heraklionissa. Kreeta on monipuolinen ja ihastuttava saari, ja vaikka siellä on überturistillisia loma-alueita, saarelta löytää myös aitoja kreikkalaiskyliä. Saari tunnetaan myös upeista vaellusmahdollisuuksistaan ja erinomaisesta ruoastaan. Kreeta on niin suuri että sieltä puuttuu pienille saarille ominainen tunnelma, se on enemmänkin kuin pikku-maa Kreikan sisällä.

Korfu - niinikään yksi Kreikan suosituimpia pakettilomakohteita, turismi tällä saarella on todella kehittynyttä ja järjestäytynyttä. Korfulla et myöskään kohtaa sitä ihan autenttisinta pikkusaaren tunnelmaa, mutta saari on erittäin viehättävä ja monipuolinen yhdistelmä kauniita rantakyliä ja kaupunkikohdetta. Korfun italialaistyylinen pääkaupunki Kerkyra on yksi Kreikan kauneimpia. Olen käynyt Korfulla kahdesti, vuoden 2012 tunnelmia täällä.

Kreikankohteet_kuva5

Rodos - Rodos on Kreikan saarten "pikku-Suomi", siellä törmäät kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä maanmiehiin ja suomenkielisiin ravintoloihin ja kauppoihin. Monipuolinen Rodos tarjoaa Kreetan tapaan kaikkea; kaupunkilomaa, rantalomaa, luontolomaa ja "historialomaa", jos antiikin rauniot kiinnostavat. Henkilökohtaisesti en pidä siitä mitä turismi on tehnyt pääkaupungin uskomattoman kauniille ja hyvin säilyneelle muurien ympäröimälle vanhallekaupungille, mutta sellaisia ovat massaturismin realiteetit. Kreetan Hanian vanhakaupunki on kokenut saman kohtalon.

Zakynthos - Zakynthoksen upearantaisella saarella voi viettää pääsääntöisesti kahdenlaista lomaa: rauhallista rantalomailua perheystävällisissä kohteissa tai 24/7- "Ruotsinlaiva"-lomaa saaren rakennetulla bilekeskusrannikolla. Jälkimmäinen on omalaatuisuudessaan täysin poikkeuksellinen ympäristö mihin tahansa Kreikan muuhun kohteeseen verrattuna. Siitä ei oikein voi puhua aitona Kreikkana, vaan se on pelkästään turisteille viihdetarkoitukseen luotu ympäristö. Täällä tapaat etenkin brittejä. Olen käynyt Zakynthoksella kerran.

Kreikankohteet_kuva15

Samos - viehättävä, perhelomailuystävällinen saari lähellä Turkin rannikkoa. Olen käynyt Samoksella kerran, mutta se oli ennen blogiaikoja joten en ole kirjoittanut matkasta Karkkipäivään. Kiersimme koko saaren ja ihastuin Samoksen moniin, viehättäviin kyliin. Samoksella on paljon turismia mutta se ei ole saari sieltä ihan turistillisimmasta päästä.

Patmos - sofistikoitunut Patmos hurmaa postikortti-idyllillään. Vierailin saarella syksyllä 2012 ja ihastuin etenkin ylhäällä kukkuloilla sijaitsevaan tunnelmalliseen vanhaankaupunkiin ja Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuvaan kauniiseen luostariin. Pikkuinen Patmos ei tarjoile luksustason shoppailua tai ravintoloita kuten vaikka Mykonos tai Santorini, mutta jotain hienostunutta saaren ilmapiirissä on. Täällä et kohtaa turistityyppinä ördääviä juhlijoita etkä toisaalta valtavasti lapsiperheitäkään. Kaunista, rauhallista, seesteistä, sellaisena koin Patmoksen. Aikuiseen makuun.

Kalymnos - esitelty alempana Tjäreborgin kohteiden yhteydessä.

Santorini - esitelty alempana Aurinkomatkojen kohteiden yhteydessä.

Halkidiki - Halkidikin kolmea sormea muistuttava niemimaa manner-Kreikan koillisosassa tarjoaa monia erityyppisiä lomamahdollisuuksia rauhallisista kylistä vilkkaaseen yöelämään. En ole käynyt Halkidikissa joten minulla ei ole alueesta omakohtaisia kokemuksia.

Kreikankohteet_kuva11

AURINKOMATKAT

Kos - esitelty ylempänä

Korfu - esitelty ylempänä

Kreeta - esitelty ylempänä

Rodos - esitelty ylempänä

Lefkas  (Lefkada) - tämä kahdella nimellä tunnettu Joonian saari tarjoaa kattauksen Kreikan huippurantoja. Lefkaksella saattaa välillä tuntua että on Välimeren sijaan Karibialla, niin eksoottisia ovat saaren huikean pitkät, valkohiekkaiset rannat. Tällä saarella jopa minä, joka en niin viihdy rannoilla, jouduin biitsien pauloihin. Aivan mieletön paikka jos haet nimenomaan rantalomaa. Ihastuin myös saaren epäturistilliseen pääkaupunkiin. Täältä pääsee myös helposti manner-Kreikan helmeen: Pargan kylään.

Parga - jos paikka voi olla kuin postikortti, niin se on Parga. Ai hyvänen aika miten kuvauksellinen kylä..! Kreikan länsirannikolla sijaitseva Parga on suosittu pakettilomakohde, mutta massaturismi ei (vielä..) ole onnistunut täysin huuhtomaan sen autenttista tunnelmaa. Yleensä tosisuositut charterlomakohteet eivät voita varauksetonta rakkauttani, koska massaturismi luo vääjäämättä oman leimansa ja on pois alkuperäisestä tunnelmasta, mutta Pargan kohdalla olin ihan lovena saman tien. Ihana, ihana kohde! Linnoituksella voisi seistä loputtomiin vain uppoutuen ympäröivään kuvankauniiseen idylliin.

Parga on Top-kolmosessani jos pitää suositella mukavaa kohdetta Kreikan ensikertalaiselle. Kaksi muuta ovat Santorini ja Skopelos.

Kreikankohteet_kuva6

Sivota - pieni kylä Kreikan luoteisrannikolla, lähellä Korfua. Täällä en ole käynyt. Vaikuttaa rauhallista rantalomaa etsivän kohteelta, ei vilkasta yöelämää ja rajalliset ostosmahdollisuudet. Kreikan länsi- ja luoteisrannikon kohteissa plussaa ovat muuten loistavat retkimahdollisuudet kuten upea Meteoran luostari (edelleen must see -listallani).  Halutessaan pääsee vierailulle vaikka Albaniaan ( suosittelen..!)

Santorini - monen (myös kreikkalaisen) mielestä Kreikan upein, ainutlaatuisin kohde. Santorinin näkymiä ei voi verrata mihinkään muuhun paikkaan. Caldera eli mereen vajonneen, purkautuneen tulivuoren reuna muodostaa puitteet henkeäsalpaaville, dramaattisille maisemille joille ei löydy vertaisia muilta saarilta. Tunnelman ainutlaatuisuutta korostaa saaren poikkeuksellinen, pehmeän autereinen valo. Jos olet käynyt saarella tiedät mistä puhun.

idSantorini_IMG_2718

Santorini on myös yksi Kreikan turistillisimpia saaria ja yksi harvoista, joka vetää vierailijoita ympäri vuoden. Pienten calderanreunakylien väenpaljous ja tungos saattaa ahdistaa joitain vierailijoita. Odotin että se olisi ahdistanut minuakin, mutta ei. Kuten Pargassa, täällä massaturismi ei pilaa kokemustani. Paikan ainutlaatuisuus kumoaa turismin lieveilmiöt, ja nautin saaren kauneudesta ilman että sadat muut auringonlaskua kohden kameraansa osoittavat vierailijat haittaavat lainkaan. Olen käynyt Santorinilla viidesti ja tulen palaamaan sinne uudestaan ja uudestaan. Paikan tunnelma on upeudessaan lähes päihdyttävää.

Olen kirjoittanut Santorinista useita juttuja, poimitaan tähän vaikka vinkkini omatoimiseen budjettilomaan ja kattaus klassisia caldera-maisemia:

Budjettiluksusta Santorinilla

Kun sanat eivät riitä

Aurinkomatkat järjestää Santorinilta myös island hopping -matkoja, kohteina ihanat Naxos ja Paros.

Kreikankohteet_kuva14

Skiathos - vehreä saari Sporadien saariryhmässä tunnetaan Lefkaksen ja Kreetan ohella Kreikan upeimmista ja kirkasvetisimmistä rannoista. Nuorekkaalla Skiathoksella on myös vähän bilepaikan mainetta, vaikkakaan täällä meno ei ole lähelläkään muita yllä mainitsemiani bilesaaria. Kolmas the juttu saarella on vaellus.

Tykästyin kovasti Skiathokseen, täällä on minikoossa kaikkea. Pienellä Skiathoksella pääkaupunki on ainoa suurempi asutuskeskus palveluineen ja turismielämä keskittyy pääkaupungin lisäksi rantojen tuntumassa sijaitseviin hotelleihin. Postikorttimaisen kaunis, taskukokoinen Skiathos Town on mielestäni yksi Kreikan mukavimpia saaripääkaupunkeja.

Skopelos - Skiathoksen rauhallisempi ja suurempi naapurisaari, tunnetaan yhtenä Mamma Mia -elokuvan kuvauspaikoista. Täällä on enemmän nähtävää kuin Skiathoksella eikä yhtä paljon turisteja, viehättävässä pääkaupungissa turismin ikävämmät lieveilmiöt kuten ravintoloiden aggressiiviset sisäänheittäjät loistavat poissaolollaan. Olen vieraillut saarella kerran enkä olisi halunnut lähteä, ihastuin paikkaan sydänjuuriani myöten. Skopelos sopii sinulle joka etsit autenttista kreikkalaista saaritunnelmaa, kauniita rantoja ja kuvauksellisia kyliä.

Zakynthos - esitelty ylempänä.

Kreikankohteet_kuva3

TJÄREBORG

Ateena - ihana, kamala Ateena jakaa mielipiteitä. Rumankaunis, likainen ja ränsistynyt ja samalla täynnä lämmintä, rosoista charmia ja maailmanluokan historiallisia nähtävyyksiä. Maisema Lykavittos-kukkulalta merelle päin, Akropolin ja Parthenonin siluetin kohotessa silmänkantamattomiin jatkuvan talomeren keskellä saa ihon kananlihalle ja sydämen sykkimään kiihkeämmin. Rakastan Ateenaa niin etteivät sanat riitä kertomaan. Sulan onnesta ja kiintymyksestä joka kerta kun astun ulos Syntagman metropysäkillä lentokentältä tullessa. Viikon kuluttua olen siellä taas. <3

Kreeta - esitelty ylempänä.

Korfu - esitelty ylempänä.

Rodos esitelty ylempänä.

Santorini esitelty ylempänä.

Kreikankohteet_kuva4

Symi - pikkuinen saari lähellä Rodosta tarjoilee Kreikan kauneimmmaksi tituleeratun sataman - ymmärrät mistä on kyse kun laiva lähestyy saaren pääkaupunkia Yialosia (joka on myös saaren ainoa kaupunki). Yialosin pittoreskia kauneutta ei meinaa uskoa todeksi. Jyrkässä kukkulan rinteessä kuin toistensa päällä seisovat uusklassiset rakennukset näyttävät värikkäässä, suloisessa harmoniassaan melkein lavastukselta.

Symi on kohde aikuiseen, estetiikkaa arvostavaan makuun. Saarta ei tunneta erityisesti rannoistaan jotka ovat moniin muihin saariin nähden vaatimattomia, eikä siellä ole kyliä eikä oikein mainittavia luontokohteitakaan. Pääkaupunki Yialoksen lisäksi Symin toinen nähtävyys on Panormitiksen luostari saaren toisella puolella. Lapsiperheillä tai vilkasta yökerhomeininkiä etsivälle täällä olisi varmasti tylsää, mutta niille, joiden sydän hypähtää kauniille, kuvauksellisille kylille, Symi on todellinen helmi Kreikan saarten joukossa. En voi kuin suositella. Symi on myös maustettu keskiverto-Kreikkaa asteen hienostuneemmalla tunnelmalla - täällä käy mm. kuninkaallisia luksusjahdeillaan.

Thassos - Kreikan pohjoisin saari Thassos on monipuolinen paketti. Olen viettänyt täällä muinoin yhden kesän au pairina joten saari on minulle erityisen tuttu. Thassos sopii niin leppoisaan rantalomailuun, kuvauksellisten kylien fiilistelyyn, antiikin raunionähtävyyksien bongailuun kuin antoisaan vaelteluunkin patikkareiteillään. Thassoksella elämä ei keskity vain yhteen tai kahteen asutuskeskukseen tai turisteille luoduille loma-alueille vaan saari on täynnään aitoja, eloisia ja kuvauksellisia kyliä rannoilta vuoristoon klassisine rantatavernoineen ja söpöine aukioineen. Manner-Kreikkaan pääsee lautalla hujauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kavala - ei yhtään kavala vaan sympaattinen kaupunkikohde mantereella, Thassosta vastapäätä. Täältä löydät aitoa mukavaa kreikkalaista kaupunkielämää, museoita ja kauppoja. Kävin Kavalassa useasti au pair -kesänäni ja tykästyin.

Kos - esitelty ylempänä.

Kalymnos  - erityisesti kalliokiipeilystä tunnettu sporttinen, monipuolinen saari jonka vilkas ja saarten mittakaavassa suuri pääkaupunki on yksi mukavimmista ja aidoimmista joissa olen Kreikan saarihyppelyilläni käynyt.

Kalymnos sopii sinulle joka etsit Kreikan saarta massaturismin tuolla puolen, mutta joka kuitenkin tarjoaa kehittyneet matkailupalvelut. Saari sopii niin perinteiseen rantaoleiluun, vähän kaupunkimaisempaan lomailuun kuin luonto- ja etenkin liikuntalomailuun. Kalymnoksella on laaja tarjonta hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä palveluita ja täällä käy kiipeilijöiden lisäksi myös paljon joogan harrastajia.

Telendos - pienin saari kaikkien matkanjärjestäjien valikoimassa! Telendos on hallinnollisesti osa Kalymnosta mutta on nimetty Tjären valikoimassa omaksi kohteekseen. Saarelle pääsee Kalymnokselta melkein uimallakin, tai 5 minuuttia kestävällä veneylityksellä. Taskukokoisella Telendoksella ei ole liikennettä ja siellä voi todellakin nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Tai patikoinnista ja kiipeilystä - täällä on hyviä patikkapolkuja ja hienot kalliokiipeilymahdollisuudet.

Pargan alue (Sivota, Ammoudia) - esitelty ylempänä.

Lefkas - esitelty ylempänä.

Kreikankohteet_kuva9

APOLLO

Kos - esitelty ylempänä.

Korfu - esitelty ylempänä.

Kreeta - esitelty ylempänä.

Lefkas - esitelty ylempänä.

Parga - esitelty ylempänä.

Rodos - esitelty ylempänä.

Karpathos - vuoristoinen, dramaattisten maisemien Karpathos on yksi rakkaimpia Kreikan saariani. Olen käynyt siellä kahdesti. Skopeloksen, Paroksen ja Santorinin tavoin saari on aina mielessäni kun palaan Kreikkaan ja tänne haluaisin aina tulla uudestaan. Karpathoksen eristynyt sijainti ja muita saaria harvemmat laivayhteydet vain tekevät vaikeaksi yhdistää sen saarihyppelyyn.

Karpathos on hieno esimerkki saaresta, jolla charter-turismi ja aito paikalliskulttuuri elävät sopuisasti rinnakkain ilman että matkailijat ovat merkittävästi leimanneet saaren tunnelmaa. Kreetalta ja Rodokselta tutut turismin ikävämmät lieveilmiöt eivät vaivaa täällä eikä esimerkiksi historiallinen Olympoksen kylä ole peittynyt postikortti- ja matkamuistotelineisiin.

Monien kauniiden kylien Karpathos sopii monenlaiseen matkailuun klassisesta rantalomasta kyläbongailuun, kulinarismiin ja vaellukseen - minulla on vielä saaren upeat patikkapolut testaamatta.

Sivota - esitelty ylempänä.

Santorini - esitelty ylempänä.

Kalymnos - esitelty ylempänä.

Ateena (omatoimikohde, ei valmista lento/hotellipakettia) - esitelty ylempänä.

Ateenan Riviera (omatoimikohde, ei valmista lento/hotellipakettia) - tämän alueen muodostavat Ateenan rantalähiöt Glyfada, Vouliagmeni ja Voula. Glyfada ja Vouliagmeni ovat trendikkäitä nuorison suosimia alueita ja täynnään ravintoloita ja vilkasta yöelämää. Pikkukiviset rannat ovat maksullisia eikä niitä voi pitää erityisen vetovoimaisina Kreikan tunnettuihin rantakohteisiin verrattuna. Alueen etuna onkin ennen kaikkea läheisyys Ateenaan. Siksi majoituin itsekin Voulaan ensimmäisellä Ateenan vierailullani vuonna 1997. :)

Naxos_IMG_2008

Naxos - ihastuttava, todella monipuolinen Naxos on Kykladien vilkkaimpia saaria ja naapurisaari Paroksen ohella Kreikan laivaliikenteen suurimpia keskuksia. Mitä oivallisin paikka saarihyppelyn tukikohdaksi!

Täällä on ihan kaikkea - ja saarelaiset tykkäävät tuoda sen esiin ^_^ On hienoja rantoja vaikka muille jakaa, viehättäviä kyliä, pittoreski pääkaupunki, julmetun hyvä ravintolatarjonta (täällä on niin tolkuttomasti ravintoloita että kulinaristi menee äkkiä sekaisin valinnanvaikeudesta...), Kykladien korkein vuori ja valtavasti patikointireittejä, historiallisia nähtävyyksiä.... Kuin Kreikka pienoiskoossa. Omavarainen Naxos selviäisi omilla viljelyksillään ja lihan, kalan ja oliiviöljyn tuotannollaan, ja saari onkin yksi Kykladien vauraimpia. Antiikin aikoina saari tunnettiin laadukkaasta marmoristaan.

Tilos - sinulle joka etsit pientä, hiljaista, luonnonkaunista saarta massaturismin tuolla puolen. Täällä loma-aktiviteetit keskittyvät päivisin rannoilla löhöilyyn (löydät ehkä ihan oman poukaman itsellesi) ja kauniilla patikkareiteillä vaellukseen, iltaisin kokoonnutaan pienen rantakylän tavernoihin syömään ja jutustelemaan pian tutuksi tulevien paikallisten kanssa. Rauha ja verkkainen elämäntyyli on Tiloksen juttu.

Kanali - minulle tuntematon kohde Prevezan alueella manner-Kreikassa. Vaikuttaa Sivotan kaltaiselta rauhalliselta, ei niin turistilliselta pikkukaupungilta (Kanali on kuitenkin Sivotaa suurempi) jossa rento lomameininki keskittyy kaupunkia reunustavalle rannalle ja rantakadun ja torin tavernoihin.

Kreikankohteet_kuva12

LOMAMATKAT

Kreeta - esitelty ylempänä.

Rhodos - esitelty ylempänä.

Zakynthos - esitelty ylempänä.

Kreikankohteet_kuva2

DETUR

Kreeta - esitelty ylempänä.

Rodos - esitelty ylempänä

FRIMAN RESOR

Leros - kenties vähiten turistillisin saari kaikista esitellyistä. Kuvauksellinen saari on niin pieni että sen läpi voi kävellä (huikeaa maisemareittiä) muutamassa tunnissa. Minulle jäi Leroksesta syksyn 2012 lyhyellä päivävierailullani kaksipiippuinen fiilis, johtuen ennen kaikkea pääkaupunki Lakkin hyvin erikoisesta, lähes aavemaisesta tunnelmasta. Kaupungin poikkeuksellista arkkitehtuurista tyyliä ja tunnelmaa on esitelty hyvin tässä Peter Sommerin kirjoituksessa, linkkaan siihen kun en itse tullut kirjoittaneeksi vierailustani. Leroksen muut kylät edustavat Egeanmeren saarille perinteisempää arkkitehtuuria ja ovat oikein viehättäviä.

*

Onko moni Karkkipäivän lukijoista lähdössä tänä vuonna Kreikan lomalle?

Omatoimisesti Kreikan saarille suuntaavat ensikertalaiset saattavat hyötyä aiemmin kirjoittamastani Oppaasta Kreikan saarihyppelyyn.

Kaikki Kreikan matkojen blogikirjoitukseni saarikohtaisesti jaoteltuna taas löytyvät täältä: Suuri Kreikka-hakemisto.

110 kommenttia
23.03.2017

Naturativ, uusi tuttavuus Puolasta

Olen saanut testiin taas ihan uuden ja minulle entuudestaan tuntemattoman luonnonkosmetiikan merkin tuotteita, ja täältähän löytyi aarteita.

Myönnän että innostuin koostumuksista välittömästi testaillessani tuotteita helmikuussa Biodellyn myymälässä.

Naturativ_tuotteet

Merkki on nimeltään Naturativ ja sen kotimaa on Puola. Sain tuotteet testiin Biodellyltä.

NaTrue-sertifioidun, vuonna 2011 perustetun Naturativin valikoimasta löytyy niin kasvojen-, vartalon kuin hiustenhoitotuotteita ja omat sarjat miehille ja lapsille. Ja hei - vaihteeksi yritys, joka ei markkinoi itseään kehittäjänsä iho-ongelmilla ^_^

Olin eniten kiinnostunut kasvotuotteista ja niitä sainkin testiin, ja mukana myös yksi vartalovoide ja body butter -näyte.

Naturativin kasvojenhoitotuotteet pursuavat  antioksidantteja, rasvahappoja, peptidejä, polysakkarideja, flavonoideja ja vitamiineja, kaikki ihonhoidon hyviksiä. Ainesosaluettelot vaikuttavat kautta linjan laadukkailta. Ja ai että miten hyvältä nämä tuntuvat iholla... etenkin seerumit, joita luin myös Katja Kokon ylistävän merkin tähtituotteina. Ei ihme..! Tuotteissa ei ole käytetty etanolia eli kuivattavaa alkoholia, siitäkin pisteet.

Naturativ_ainesosia2

Olen muuten päätynyt sellaiseen, että en pyri tuotearvioissani enää juurikaan analysoimaan incejä tai ruotimaan vaikuttavien aineiden (etenkin anti-age)lupauksia, koska minulla ei sellaista pätevyyttä ole.

Luin esimerkiksi Kokon Naturativ-postauksesta hienoja, seikkaperäisiä kuvauksia pullojen sisältämien aktiiviaineiden vaikutuksista (kuten "manilkarapuun lehden uute suojaa glykaatiolta") ja vähän masennuin kun totesin, kuinka vähän lopulta todellakaan tiedän tuhansien eri kasviutteiden (joilla ei ole EU:n kosmetiikkatietokannassa spesifejä funktioita) tutkituista tai väitetyistä vaikutuksista. Pitäisi olla itse aktiivisesti mukana kosmetiikan kehityksessä että oikeasti pystyisi ottamaan kantaa eri uutteiden, öljyjen ja happojen luvattuihin vaikutuksiin.

Naturativ_ainesosia

Minulla on varmasti keskivertokuluttajaa enemmän tietoa kosmetiikan ainesosista, mutta jätän syvällisemmät inciarviot estenomeille, kosmetiikan kemisteille tai kosmetiikan valmistukseen omakohtaisesti perehtyneille. En myöskään tykkää kopsata tuotejuttuihini tuotteiden pakkaus- ja markkinointimateriaalin tekstiä suoraan ikäänkuin totuutena: "tämä papu-uute toimii kuin retinoli", "tämä lehtiuute palauttaa ihon elastisuuden" jne, koska haluaisin aina edes jonkinlaista asiallista taustatietoa minulle uusista ainesosista ja niiden vaikutuksista, eikä minulla ole resursseja tutkia jokaiseen ainesosaan liitettyjä väitteitä. Perfektionistisella kosmetiikka-arvioijalla on vaikeaa ^_^ :D

Mieluummin keskityn kertomaan, miltä tuote tuntuu iholla tai hiuksissa, miten hyvin se hoitaa hommansa ja minkä tyyppinen sen reseptiikka yleisesti on (luonnolliset ainesosat vs. synteettiset tai muita yleisiä havaintoja käytetyistä ainesosista).

Tuoksu

Kuva: New Health Advisor

Yhden huomion haluan tehdä heti alkuun: Naturativin kasvotuotteissa on hyvin erikoinen tuoksumaailma. Se poikkeaa kaikista muista kokeilemistani luonnonkosmetiikkasarjoista. Aistin tuoksuissa kosteaa viljaa ja sieniä sekä pähkinäisyyttä sekoitettuna jopa johonkin kevyesti eläimelliseen. Tuoksut eivät ole epämiellyttäviä mutta ne ovat erilaisia. Tuotteet muuten ovat myös vegaanisia eli mikään oikeasti eläinperäinen niissä ei tuoksu.

Seerumit ovat hajusteettomia eli niissä tuoksuu vain raaka-aineiden oma tuoksu, voiteissa on miedosti hajusteita hypoallergeenisella tasolla (eli ne kaikkein allergisoivimmat hajusteet on jätetty pois).  Putsareita en saanut testiin (en halunnut, kun sarjassa ei ole vaahtoavaa sellaista), ja niistä kaksi on hajusteetonta ja yhdessä on hypotuoksu.

Aloitetaan kasvovoiteesta. Sarjaan kuuluu mielenkiintoisesti vain hieman varttuneemman ihon hoitovoiteita 30+ ja 40+ -vuotiaille. Seerumeiden puolella on tuotteita myös kaiken ikäisille. (Ja en  kyllä sanoisi etteikö 30+ -voidetta voisi käyttää alle 3-kymppinenkin...)

Naturativ_paivavoide_IMG_6727

Day Cream 30+ 36,80€ / 50 ml

Tämän voiteen huomionarvoinen juttu on suojakerroin 10. Suojakertoimelliset päivävoiteet ovat edelleen luonnonkosmetiikassa harvinaisia, ja tässä meillä nyt olisi sellainen. Joku saattaa pitää kymppiä turhan alhaisena suojakertoimena, mutta korkeampi suojakerroin tarkoittaa aina myös tahmeampaa ja jäykempää koostumusta.

Naturativin voiteessa on todella notkea, raikas koostumus. Aivan ihana! Mineraali-UV-filtterin (sinkkioksidi) kyllä aistii, ainakin jos tietää miltä sellainen tuntuu, mutta voide on saatu formuloitua hämmästyttävän notkeaksi ja helposti levittyväksi. Sopii erinomaisesti myös meikin alle. Ihastuin tähän heti, ja käytin tätä testijaksolla myös yövoiteena. (Mineraalifiltteri ei tee iholle mitään hallaa yöllä, päinvastoin sinkki hoitaa ihoa ja on tunnetusti hyväksi erityisesti epäpuhtaalle iholle.)

Voiteen tarkat hoitavat "speksit" löytyvät maahantuojan sivulta.

Voiteen tuoksu on todella omalaatuinen. Valmistaja tuunasi sitä ihan vastikään makeahkolla sitruslisällä, joka peittää nyt jonkun verran voiteen, sanoisinko juurevaa ominaistuoksua. Uusi tuoksu on oikein hyvä (sain siitäkin näytteen) mutta ominaistuoksu tulee vielä hieman läpi.

.

Seerumit on hassusti nimetty Naturativilla ekoampulleiksi. Ampullihan on pieni, kertakäyttöinen pakkaus, Naturativin seerumit taas on pakattu normaalikokoisiin (30 ml) pipettipulloihin.

Seerumeita on viisi erilaista:

  • #1 Kosteuttava ja kiinteyttävä seerumi erityisesti kuivalle ja herkälle iholle
  • #2 Kosteuttava ja ravitseva anti-age-seerumi
  • #3 Hiussuonia vahvistava, rauhoittava seerumi couperosaiholle
  • #4 Puhdistava ja hoitava seerumi rasvoittuvalle ja akneiholle, sopii myös ruusufinnin hoitoon
  • #5 Kosteuttava, turvotusta laskeva ja kiinteyttävä seerumi silmänympäryksille

Sain testiin seerumit 1, 2 ja 5.

Naturativ_seerumi1_IMG_6730

Ecoampoule 1 - intensive care for sensitive and dry skin 47,30€ / 30 ml

Luonnonkosmetiikan hyaluronihapposeerumi. Ainesosia on vain kuusi: vesi, ruusuvesi, hyaluronihappo, merisauniouute, fenetyylialkoholi (peittää muiden ainesosien tuoksua, ei hajuste itsessään), natriumfytaatti (kelatoiva aine).

Iho jää seerumin jäljiltä aivan uskomattoman sileän ja napakan tuntuiseksi..! Ja toisin kuin esimerkiksi Lumenen tai Now Solutionsin hyaluronihappotiivisteet (normikosmetiikan esimerkkeinä), Naturativin seerumi ei jätä kiristävää tunnetta ihoon. Toki tämäkin tuote vaatii päälleen rasvapitoisen kosteustuotteen lukitsemaan kosteus ja pehmentämään (rasvaton tuote ei pehmennä), mutta tunne iholla on kaukana siitä kuivasta ja epämiellyttävästä tunteesta minkä esimerkiksi Lumene jättää minulle.

Naturativin Ecoampoule 1 lupaa rauhoittaa, napakoittaa, kosteuttaa ja silottaa ihoa sekä vähentää punoitusta. Punoitukseen en osaa ottaa kantaa mutta ainakin silotus, napakoittavuus ja kosteutus ovat taattuja. Tuote on todella riittoisa ja pieni pisara leviää liukkaasti kauttaaltaan koko kasvoille. Koostumus on enemmänkin ohuen geelimäinen kuin nestemäinen.

Nopeasti iholta haihtuvassa tuoksussa voi aistia häivähdyksen ruusuvettä. Tässä tuotteessa on kaikista testaamistani Naturativeista miedoin ja neutraalein tuoksu.

Naturativ_Seerumi2_IMG_6736

Ecoampoule 2 - intensive care anti-aging 51,20€ / 30 ml

Suosikkini!!

En ihan ymmärrä miksi #2-seerumi on nimetty anti-age-seerumiksi ja hyaluronihappopitoinen #1-seerumi ei, ja miksi rasvaton ykkönen olisi suunnattu enemmänkin kuivalle iholle, sillä kuiva iho tarvitsee myös rasvahappoja. Itse skippaisin nimitykset ja näkisin kummatkin syväkosteuttavina seerumeina ja valitsisin mieltymyksen mukaan rasvattoman (#1) tai hieman ravitsevamman, lipidipitoisen (#2) koostumuksen. Kakkosessakin on hyaluronihappoa, mutta pienempänä pitoisuutena kuin ykkösessä.

Lipidipitoiset, pehmennyskykyiset seerumit ovat omia suosikkejani, ja Ecoampoule 2 ampaisi heti parhaiden kokeilemieni kärkeen. Koostumus on hyvin ohutta emulsiota ja iho jää seerumin jäljiltä erittäin mukavan tuntuiseksi; pehmeäksi, kosteutetuksi ja sileäksi (ei kuitenkaan samalla lailla napakan sileäksi kuin ykkösen jäljiltä).

Tuoksua voisi kuvata sienimäiseksi.

Alkoholittomassa seerumissa ihoa hoitavat mm. manilkaran lehtiuute, tomaatin lykopeeni, arganöljy ja kasviperäisenä retinolin korvikkeena pidetty papu-uute (vigna acontitifolia seed extract). Tarkka inci ja vaikuttavien aineiden laajemmat kuvaukset täällä.

Naturativ_Seerumi5_IMG_6745

Ecoampoule 5 - intensive care eye area 48,60€ / 15 ml

Silmänympäryksille tarkoitettuja seerumeita olen testannut aiemminkin, ja tämä on varmasti paras. Yleensä en pidä silmänympärysiholla ohuista koostumuksista koska ne eivät ole tuntuneet tarpeeksi kosteuttavilta ja kaipaan sy-ihon voiteelta myös suojaavuutta. Naturativin seerumi tuntuu fluidimaisesta koostumuksestaan huolimatta riittävän kosteuttavalta ilman voidettakin, siinä on sopivasti rasvamaisia ainesosia jotta iho jää pehmeäksi ja kosteus lukittuu iholle. Iho jää seerumin jäljiltä todella miellyttävän tuntuiseksi ja olen aistivinani myös napakoittavaa vaikutusta.

Silmänympärysseerumi lupaa vähentää turvotusta, häivyttää tummia silmänalusia (tämän kun joskus näkisi toimivan..!), silottaa pieniä juonteita ja kiinteyttää.

.

Naturativin vartalotuotteiden hemmotteleva tuoksumaailma on ihan toiselta planeetalta kuin kasvotuotteiden. Näissä tuoksut ovat runsaita ja herkullisia. Kasvotuotteiden tuoksut ovat erilaiset koska ne on haluttu pitää hypoallergeenisina. Vartalotuotteistakin löytyy yksi hypotuoksullinen sarja jossa on kevyen vihreä tuoksu. Muut tuoksusarjat ovat Karpalo-Sitruuna, Sitruunaruoho-Kookos ja Karamelli-Sitruuna-Vanilja. Tuoksuttelin kaikkia Biodellyn myymälässä ja valitsin vaniljaisen.

Naturativ_BodyBalm_IMG_6746

Cuddling Body Balm Caramel, Lemon & Vanilla 22€ / 200 ml

Kerrassaan ihastuttava vartalovoide; täyteläisyydeltään medium-tasoa ja imeytyy nopeasti. Vaatteet voi pukea päälle vaikka saman tien rasvausoperaation jälkeen. Silkkinen koostumus on helppo levittää ja jättää ihon pehmeäksi vailla tahmaa. En löydä tästä mitään moitteen sanaa, aivan ihana voide! Karamelli-sitruuna-vanilja-tuoksu ei ole yhtään imelä vaan raikas ja hienostunut, vahvimpana tuoksuu sitruuna karamellivaniljan leijuessa pehmeänä taustalla.

Sain näytteen myös saman tuoksun Body Butter-versiosta, ja sitä olen tykännyt käyttää yöllä käsivoiteena. Butterkaan ei ole rasvaisimmasta päästä eikä iho jää kiiltelemään tai tahmean tuntuiseksi, mutta se on paksumpaa kuin Body Balm. Tuntuma on kaiken kaikkiaan miellyttävän samettinen ja, etten sanoisi ylellinen. Näiden perusteella tekisi mieli kokeilla lisääkin.

Kuten on jo tullut monesti aiemmin todettua, juuri vartalovoiteet ovat se tuotealue joissa olen kokenut kaikkein radikaaleimman eron ja ahaa-oivalluksia normikosmetiikkaan verrattuna. (Vartaloni iho on kuivempi kuin kasvojen.) Iho tuntuu ihan erilaiselta kun sitä hoitaa voiteilla, joiden rasvapohja on 100-prosenttisesti kasviöljyjä ja -rasvoja.

Naturativ on aika arvokas sarja, mutta kannattaa kyttäillä alennuksia joita Biodellylläkin on tasaisin väliajoin. Rohkenen suositella etenkin noita seerumeita, ovat loistokamaa. Akne- ja couperosaihon seerumit ovat muuten halvempia kuin nuo esittelemäni, alle 40 euroa.

Oliko sarja jo tuttu jollekin teistä?

31 kommenttia
22.03.2017

EGG, ravintola kuin mulle tehty

Sain kaveriltani hiljattain vinkin uudesta pikaruokaravintolasta Helsingissä, ja paikkahan on kuin minulle luotu. Vinkki täytyy jakaa täälläkin, on niin mainio konsepti. :)

Eggravintola_

Egg munakkaat

Kuvat: EGGin Facebook

Paikan nimi on EGG, ja siellä tarjoillaan, mitäs muita kuin munaruokia. :) Päätähtenä persoonalliset munakkaat.

Ravintola on avannut niinkin äskettäin kuin viime perjantaina, ja se löytyy osoitteesta Kanavaranta 7. EGG käyttää ainoastaan Vaahteramäen tilan Friida-ulkokananmunia (näitähän myydään myös supersuositussa EggsPress-munataksissa :) Josta sain muinoin vinkin lukijalta :))

egg_menu

Mikä tekee paikasta vielä erityisen kiinnostavan on vegaanien huomioiminen - EGG on kehittänyt omalla reseptillä vegaanisen munakkaan.

Vaikka itse syön ihan niitä kanojen munimia munia (suunnilleen kaksin käsin :D), niin tuo vegaanimunakas täytyy ehdottomasti käydä testaamassa jollain Helsingin reissulla. Kasvisruoka on lähellä sydäntäni ja olen aina innoissani kun kohtaan erityisellä huolella ja kekseliäisyydellä luotuja, makua pursuavia kasvisruokia (tähän liittyen ylistin eilen Instassa Helsingin Casa Largossa syömääni kasvispääruokaa joka oli parhaita naismuistiin).

Eggravintola

Itse syön kananmunia joka päivä, aamiaisella menee jo 2-3. Ihmettelen miten en kyllästy niihin mutta vielä ei ole tullut raja vastaan ^_^

Munakas_IMG_6960

Karkkipäivässä on ollut aikoinaan munille omistettu viikkokin. :) Kokeilin viikon aikana uusia tapoja valmistaa lempiaamiaistani, mutta myönnettäkään, että lopulta klassiset pannumunat voittavat :) Paistettu muna aavistuksen valuvalla keltuaisella, kermainen munakokkeli tai muheva munakas pursuavilla täytteillä ovat minusta parhaita munaruokia. Olen aina yhtä vesi kielellä kun munakas tirisee pannussa. :) Kuvassa viime viikonloppuna mökillä nautittu munakas.

Munaviikon reseptianti sopii hyvin liitettäväksi tähän munaisaan postaukseen:

Kiinalaiset teemunat

Japanilainen munakasrulla

Munapiiras

Täytetty munakas

Munasilmäsämpylät ERIKOISIN, vähän niinkuin rahkapulla mutta suolaisena munaversiona ^_^

Deviled Eggs

Munakeitto

.

Kuinka usein te syötte munia?

P.S. Kiitos blogin lukijan, löysin muinoin myös shakshukan josta on niinikään muodostunut yksi lemppariruokiani <3

26 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat