09.12.2017

Joulukalenteri, luukku 9

Karkkipäivän joulukalenteri - luukku yhdeksän

joulukalenteri_luukku9

Lahjoittaja: Lumene

Tuotelahjoitus Tyttöjen Talolle Kuopioon.

Lumene_logo

 

Lumene_Harmonia

Lumenen terveiset:

”Lumenella haluamme olla osaltamme vaikuttamassa siihen, että jokainen tulee hyväksytyksi omana itsenään. Tyttöjen talo on järjestö, joka tukee nuorten naisten ainutlaatuista kasvua omannäköisiksi naisiksi. Tyttöjen Talossa voi saada tukea omaan naiseksi kasvuunsa sekä tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin on, erilaisissa elämäntilanteissa.

On etuoikeus olla mukana tukemassa tämän nuorisotyötä edistävän järjestön toimintaa lahjoittamalla mm. Kuopion talolle Lumene-tuotteita. Lisäksi teemme jatkuvaa yhteistyötä Espoon Tyttöjen talon kanssa.

Kaunista joulunodotusta kaikille!”

KuopionTyttojenTalo_ohjaajat_Tiina_Anna_IMG_1837

Kuopion Tyttöjen Talon ohjaajat Tiina Hakkarainen ja Anna Korhonen

Lumene on kaikille tuttu suomalainen kosmetiikan valmistaja eikä todennäköisesti esittelyjä kaipaa. <3

Kuopion Tyttöjen Talo on paikka 12–29-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille, jotka kaipaavat yhteistä tekemistä, uusia ystäviä ja ajatusten vaihtoa oman ikäisten ja luotettavien aikuisten kanssa. Toiminta-ajatuksena on tarjota tyttöjen näköinen, turvallinen ja toiminnallinen talo, jossa jokaisella tytöllä ja nuorella naisella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Toiminnan keskeisinä ajatuksina ovat kohtaaminen, yhteisöllisyys, osallisuuden vahvistaminen ja sukupuolisensitiivinen työote.

Anna Korhonen (kuvassa) vetää Kuopion Tyttöjen Talolla ainutlaatuista seksuaaliväkivallan hanketta. Kuopiossa on nyt vihdoin paikka, jossa ammattilaiselle voi luottamuksellisesti kertoa kokemastaan väkivallasta ja saada apua virka-ajan ulkopuolellakin. Lue hankkeesta lisää täältä.

TyttojenTalo_

Kauneudenhoitotuotteille on Tyttöjen Talolla kovasti kysyntää. Vierailin Kuopion Tyttöjen Talolla syksyllä ja Tiina Hakkarainen esitteli minulle pienen korin johon mahtuivat kaikki talolla käytössä olevat kauneustuotteet.

Tuotteille kuten kynsilakoille ja ihonhoitotuotteille olisi paljon käyttöä talon toiminnassa ja Lumenen lahjoitus pääsikin heti tositoimiin iltaan, jossa letitettiin ja leikattiin hiuksia ja lakattiin kynsiä. Tiina lähetti illasta ylläolevan kuvan. Tytöt ja talon henkilökunta lähettävät kiitoksensa, samoin kuin minä.

Kiitos Lumene.

9 kommenttia
08.12.2017

Joulukalenteri, luukku 8

Karkkipäivän joulukalenteri - luukku kahdeksan

joulukalenteri_luukku8
Lahjoittaja: Pohjolan Matka

Lahjoitus 100€ Mannerheimin Lastensuojeluliitolle kiusaamisen vastaiseen työhön.

PohjolanMatka_joulukalenteri

Pohjolanmatkalaiset lähettävät lahjoituksen myötä seuraavat terveiset:

"Jokaisella on oikeus olla ja elää rauhassa niin koulussa, kotona, työpaikalla, harrastuksissa kuin matkallakin. Kohtele toisia kuten itseäsikin toivoisit kohdeltavan.

Joten ole kaveri kaikille – älä kiusaa!"

Pohjolan Matka on suomalainen bussimatkoistaan tunnettu matkanjärjestäjä joka toimii niin reittiliikenteessä, tilausajossa kuin matkatoimistoalalla. Toimialuetta on koko Suomi. Matkapuolella Pohjolan Matkalla on oma laaja matkatuotanto ja erikoisosaamiseen kuuluvat räätälöidyt ryhmämatkat, kohteita on kotimaan lisäksi ympäri Eurooppaa. Karkkipäivän lukijamatkat ovat esimerkki Pohjolan Matkan erityisryhmämatkoista :)

Vuodesta 1920 toiminut Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekee työtä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Toimintaan kuuluu mm. perhekahviloita, kerhoja, tukipuhelin nuorille ja vanhemmille, perhekummeja, kaveritoimintaa, lastenhoitoapua ja tukioppilastoimintaa kouluissa.

Kuinka voin autta? Voit auttaa lahjoittamalla, tulemalla vapaaehtoiseksi tai liittymällä jäseneksi. Voit lahjoittaa aikaasi tulemalla vaikka kaveriksi nuorelle, vertaistukiryhmän ohjaajaksi tai päivystäjäksi vanhempainpuhelimeen

Suuri kiitos Pohjolan Matkalle osallistumisesta hyväntekeväisyyskalenteriin.

1 kommentti
07.12.2017

Fleurs de Bach - tuoksuseurani matkalla

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. * Sis. mainoslinkin

Minulla on ollut matkalla mukana kokonaista kuusi tuoksuseuralaista :)

Sain Biodellyltä esiteltäväksi ranskalaisen Elixirs & Co'n Fleurs De Bach -tuoksusarjan, ja koska tuoksut ovat niin pieniä (30 ml), päätin ottaa koko sarjan matkalle mukaan. Se olikin hyvä idea, sillä kotioloissa minun olisi paljon vaikeampi keskittyä tutustumaan näin laajaan, kokonaisen kuuden tuoksun sarjaan. Kotona tutustumista hidastaa oma tuoksukokoelmani, sillä ihan varmasti tulisi tottumuksesta tartuttua myös niihin omiin suosikkituoksuihin, en varmaankaan "jaksaisi" pysytellä vain testituoksuissa.

FleursdeBach_IMG_2327

Nyt olen kohta neljän viikon ajan käyttänyt pelkästään Fleurs de Bach -sarjaa ja tuoksut ovat tulleet tosi tutuiksi ja suosikit erottuneet joukosta. Tosi mukava projekti :) Kun näitä pulloja on katsellut milloin minkäkin majapaikan hyllyn reunalla, niistä on tullut tavallaan kavereita :)

Fleurs de Bach -sarja pohjautuu tohtori Bachin terapeuttiseen kukkien ja yrttien kokoelmaan, tästä nimi "Bachin kukat". Minulle Bachin kukat ovat aikaisemmin tuttuja yrttitipoista, joita eräs lukija suositteli minulle avuksi lentopelon hallintaan. Bachin alkuperäisiä kukkauutteita on 38. Kukin Fleurs de Bach -sarjan aromaterapeuttisista tuoksuista pohjautuu tiettyyn sekoitukseen Bachin kukkauutteita. Ecocert-sertifioidut tuoksut ovat 100% luonnollisia ja ne valmistetaan Ranskassa. Sarjassa on neljä eau de toilette -vahvuista ja kaksi eau de parfum -vahvuista tuoksua.

Aromaterapeuttiset tuoksut ovat muuten hyvin erilaisia kuin "tavalliset", synteettisiin tuoksuainesosiin pohjautuvat hajuvedet. Aitoja eteerisiä öljyjä ja kukkauutteita sisältävät aromaterapeuttiset tuoksut ovat moniulotteisempia ja hitaammin avautuvia. Usein ne ovat myös nopeammin iholta haihtuvia, kuten melkein kaikki luonnonkosmetiikan nestemäiset (vesi/alkoholipohjaiset) tuoksut. Fleurs de Bach Edp-vahvuudet pysyvät poikkeuksellisen hyvin, ja niitä tarvitsee suihkauttaa vain ihan vähän vahvan tuoksun luomiseksi.

Aloitetaan lemppareistani. :)

FleursDeBach_Audace_IMG_2330

Audace edt - stimuloiva

LEMPPARI

Tuoksunuotit: frangipani, ylang-ylang ja mausteet. Avainsanat: lämpö, pehmeys, makeus, puuterisuus.

Aromaterapeuttinen vaikutus: parantaa ja palauttaa itseluottamusta.

Pehmeän jälkiruokamainen Audace hurmasi minut aika lailla välittömästi. Mieleen tulee marsipaanileivos, mutta Audacen makeus ei ole yhtään imelää tai terävää. Se pehmenee puuteriseksi heti ensimmäisen minuutin aikana ja jättää iholle hillityn, äärimmäisen pehmeän frangipanihunnun. Ylang-ylang voi joissain tuoksuissa olla hyvinkin voimakas, Audacessa se kareilee taustalla raukeana ja miellyttävän mietona. Tuoksu, johon on todella helppo ihastua. <3

FleursDeBach_Harmonie_IMG_2302

Harmonie edt - rauhoittava

LEMPPARI

Tuoksunuotit: vesimeloni, viikuna ja vanilja. Avainsanat: lempeän vihreä makeus.

Aromaterapeuttinen vaikutus: välittömästi rauhoittava.

Viikuna, ahh, yksi niitä tuoksuja jotka aina vetävät minua puoleensa kun näen sen mainittuna tuoksukuvauksessa. Viikunassa on jotain jännää ja persoonallista, nenäni aistii sen samanaikaisesti hedelmäisenä ja raikkaan mausteisena. Harmonie-tuoksussa viikuna on paketoitu suloisen pehmeästi miedon makean vesimelonin ja rauhoittavan vaniljan syliin, tämä cocktail on vain jotenkin aivan ihastuttava.

Aamuisin Audace ja Harmonie usein kilpailevat siitä kumpaan tartun, ja pullojen vajausasteen perusteella Harmonie näyttää olevan voitolla! ^_^ Vaikka ajattelisi, että aamuisin haluaisi potkun stimuloivaa tuoksua, päätyy rauhoittava Harmonie iholleni kaikkein useimmin. <3

FleursDeBach_Allegresse_IMG_2271

Allégresse edt - energisoiva

Tuoksunuotit: bergamotti, verbena, puun tuoksu. Avainsanat: sitrus, yrttisyys, vihreys, raikkaus.

Aromaterapeuttinen vaikutus: energisoiva, uudistava, innostava.

Raikas Allegresse avautuu sitruksisena ripauksella mausteista anista, kunnes pohjan aromaattiset puunuotit ottavat vallan. Allegresse on mielenkiintoinen ja moniulotteinen tapaus, mitä enemmän tätä tuoksuttelen, sitä enemmän erotan siellä uusia tuoksunyansseja.

Aluksi haistoin Allegressa lähinnä verbenan eli rautayrtin syvän yrttisen, sitruksisen sävyn, sitten aloin aistia sydämessä pirteää ja aavistuksen makeaa anista (jota tosin ei mainita virallisessa tuoksukuvauksessa joten tämä on vain minun nenäni kokemus :)) kunnes löysin joukosta myös jotain tumman pippurista. Vihreyden haihduttua iholle jää lämmin, puinen pohjatuoksu. Jännä, persoonallinen tuoksu. Raikas, sitruksinen vihreys yhdistettynä aromaattiseen puuhun, siinä Allegresse tiivistettynä.

FleursDeBach_Felicite_IMG_2340

Félicité edt - rentouttava

Tuoksunuotit: salvia, laventeli, bergamotti, eukalyptus. Avainsanat: yrttinen, lämmin, mentolinen.

Aromaterapeuttinen vaikutus: rentouttava, tyynnyttävä.

Pakko sanoa että jännästä Félicité-tuoksusta tulee ensimmäisenä mieleen Carmolis-yrttitipat..! Hajuvesimäisenä versiona, tietenkin, ja "Carmolis-efekti" tekee pian tietä lempeän uneliaalle laventelille. Yrttisyyden haihduttua jäljelle jää rentouttavan pehmeä cocktail laventelia ja lämmintä eukalyptusta. Tämä on tuoksu, johon haluaisi verhoutua flunssassa <3 Se lämmittää ja rauhoittaa.

FleursDeBach_Vivacites_IMG_2282

Vivacités de Bach edp

Intensiivisen puinen tuoksu.

Alkutuoksu: piikkiherne, rantasappi.

Sydäntuoksu: valkopyökki, valkokastanja, oliivi.

Pohjatuoksu: lehtikuusi ja sinappi.

Nämä virallisen tuoksukuvauksen ilmaisut eivät rehellisesti sanottuna oikein sano minulle mitään, sillä en esimerkiksi tiedä, miltä rantasapin tai valkokastanjan tulisi tuoksua. Siksi kuvailenkin tuoksua mieluummin omin sanoin. (Sinappia en Vivacite'ssa ainakaan haista...! :D)

Kuvailisin tuoksua erittäin puiseksi, tummaksi ja maskuliiniseksi. Vivacites onkin selvästi unisex-tuoksu ja sopii kenties paremmin miehelle. Tuoksu avautuu aluksi hyvinkin kipakan intensiivisenä, ja on mielestäni parhaimmillaan noin tunnin kuluttua jolloin se on pehmentynyt puuterisen aistikkaaksi. Edp-vahvuisena se pysyy iholla pitkään, monta tuntia.

Puisen tummuuden keskellä väreilee jokin ihanan mausteinen ja mesimäinen häivähdys, kuin jotain keltaista syvän metsänvihreän ja ruskean maan keskellä. Näen tuoksut myös väreinä. Vivacites on kompleksi ja hieno tuoksu. Ei helppo, mutta upea ja varmasti palkitseva etenkin maskuliinisten puun tuoksujen ystäville. Ai että mä rakastan tuoksujen maailmaa! Tämä yhteistyö oli varmasti vuoden kivoimpia! ^_^ <3

FleursDeBach_Presence_IMG_2311

Présences de Bach edp

Intensiivinen kukkaistuoksu.

Jos tykkäät raikkaan voimakkaasta, pursuavasta kukan tuoksusta, tsekkaa tämä erittäin intensiivinen tuoksu. Ehkä kukkaisin parfyymi jota olen koskaan haistanut.

Alkutuoksu: rohtorautayrtti, kärhö.

Sydäntuoksu: villiruusu, kuusama.

Pohjatuoksu: mänty, tammi, villiomena.

Jälleen, virallinen kuvaus ei kerro minulle tuoksusta paljonkaan. Esimerkiksi kärhö, miltä se tuoksuu...? Fragrantica-sivuston tuoksupyramidi vastaa enemmän sitä mitä minä haistan; valkoisia kukkia, kuusamaa, aavistus verbenaa.

Vivacitesin tavoin tämä tuoksu kestää iholla pitkään. Suosittelen vain yhtä suihkausta kerrallaan, tuoksu on sen verran intensiivinen.

FleursDeBach_IMG_2256

Hintatietoja:

Fleurs de Bach eau de toilette -tuoksut 30 ml / 30€

Fleurs de Bach eau de parfum -tuoksut 30 ml / 44 €

Fleurs de Bach -tuoksut löydät Biodellyn valikoimasta täältä. *

Sarjaa maahantuo Rimita Green.

13 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (99)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat