Tässä helppo ja nopea idea vaikka pikkujoulujen kampaukseen. Et tarvitse tähän mitään muotoilulaitteita.
Tulin perjantaina työharjoittelupaikkaani tukka tyypilliseen tapaansa kuivan ja homssuisen näköisenä. Aamulla tukka oli vielä ollut siedettävän näköinen oltuaan yön löysällä nutturalla silottavan muotoiluvoiteen kanssa, mutta junamatkan ja sateessa kuljetun työmatkan jälkeen aamun edes-vähän-siloisempi-ja-taipuisampi look oli muisto vain.
Tältä hiukseni näyttävät aina luonnontilassaan.
Ehdotin Biodellyn Miilalle, joka on ammatiltaan kampaaja, ehtisikö hän tekemään hiuksiini jonkun nopean tukkataian. Olin myös kiinnostunut testaamaan samalla viikolla liikkeeseen tullutta uutta ammattilaistason hiustenhoito- ja muotoilusarjaa.
Off-topic / lovi-update:
Takaraivon hiusloven tilanteesta kiinnostuneet (kyllä, siitä tulee aika ajoin kyselyitä :)) voivat tuossa ylemmässä perjantai-aamun kuvassa nähdä miltä hiuslinja näyttää tällä hetkellä takaa päin. Sen jälkeen kun puolitoista vuotta sitten leikkautin tukasta reilusti pituutta lovi häivyttyi hetkellisesti lähes näkymättömiin, mutta hiusten hauraampi laatu loven alueella ei odotetustikaan ole muuttunut miksikään. Vaikka olen pitänyt hiukseni nyt lyhempinä kuin ennen ja leikkautan niitä tiheämmin, lovialueen hiukset ovat yhtä haperoiset ja kasvavat paljon "kitukasvuisemmin" kuin muualla päässä. Myös Biodellyn Miila totesi saman asian.
Ajatuksissani siinsi pituuksien nopea silotus ja kiillotus kun heitin Miilalle ehdotukseni, mutta Miila innostuikin tekemään hiuksiini kunnon kampauksen, johon tosin kuluu vain 10 minuuttia.
1 Hiuksiin tehdään takaraivolle korvasta-korvaan -jakaus.
2 Hiukset kiinnitetään kahdelle ponnarille.
Ponnarit voivat olla päällekkäin tai vierekkäin, kummin haluaa. (Jakaus tehdään tietysti toisin jos ponnarit ovat vierekkäin.)
3 Ponnareista otetaan pieniä hiusosioita joiden päähän laitetaan pinni.
4 Hiusosiota kieputetaan pinnin ympärille niin että muodostuu hiussykerö. Pinni tuikataan virkkuukoukkumaisesti ponnarin tyveen hiusmassan sisään.
Muodostuu kaksi päällekkäistä (tai vierekkäistä) sykerö-nutturaa.
5 Hiussykeröt möyhitään yhteen = rento kiharanuttura. 👌
Miila käytti kampauksessa Less Is Moren tuotteita. Kampauksen pohjalle hän suihki Proteinsprayta jonka pitäisi kosteuttaa ja tuoda aavistus rakennetta. Ponnarien hiusosiot hän käsitteli sekoituksella kiinnittävää Mascobado-geeliä ja silottavaa Lavender Smooth -voidetta.
Kampaus viimeisteltiin Timjamilakalla - josta ainakin saattoi heti todeta että sen pito on erittäin, erittäin kevyt. Mutta tuoksu on ainakin aivan ihana! ^_^
Tuli tosi kiva tukka! Ja niin nopea tehdä ilman mitään muotoilulaitteita.
(tästä viimeisestä ei ole postauksessa tutorialia mutta tuo kampaus on mun mielestä niin hieno että laitoin sen tähän ihan vain inspiraatioksi)
*
Turun viikko oli muuten juuri niin antoisa ja inspiroiva kuin toivoinkin ja harjoittelusta on tulossa juttua blogiin ensi viikon aikana :)
Yhdeksännen luukun muisto on makea :)
Ystäväni Mili rakastaa kaikenlaisten ihanien herkkujen leipomista ja valmistusta. Jo ollessamme lapsia hän tykkäsi järjestää teemajuhlia joihin hän valmisti äitinsä kanssa kaikkea superherkullista. Meillä oli myös perinteiset vuotuiset Sannin ja Milin joululeipojaiset joissa värkkäsimme kaikenlaista pullaa, keksiä ja joulukarkkia.
Yhteiset leipojaiset jäivät kun muutin pois Kuopiosta, mutta sain Mililtä aina ihania jouluherkkuja joululahjaksi. Se on ollut perinne yli 20 vuotta, olemme tunteneet toisemme 9-vuotiaista saakka.
Sitten luovuin sokerista enkä enää syönyt vehnääkään. Perinne loppuisi - vai loppuiko..?
Ei, sillä Mili alkoi valmistaa minulle ruokavalioni mukaisia sokerittomia ja viljattomia jouluherkkuja...! <3
Ette usko miten kekseliäitä ja herkullisia sokerittomia leipomuksia ja makeisia olen häneltä saanut. Olen ihan mielettömän otettu että hän näkee tämän vaivan minun tähteni ja hankkii erikoisjauhoja ja makeutusaineita joita ei muuten käyttäisi omassa leivonnassaan.
Kuvassa on vuoden 2015 joululahjaksi saamiani nameja. Ommmnomm!
Viime jouluna sain törkeän hyviä itsetehtyjä tummasuklaakonvehteja sekä tämän mehukkaan maustekakun joka perheen muiden jäsenten mukaan hakkasi jopa sisareni legendaarisen taatelikakun...! ^_^
Kiitos Mili! Olet paras! :-*
Luukun 8 muisto tulee lapsuudesta.
Voi sitä ilon hetkeä kun sain ihkaensimmäisen oikean My Little Ponyni..!
Vuotta en muista mutta sen on täytynyt olla joulu 1986 tai 1987 jolloin olin ala-asteen ensimmäisellä tai toisella luokalla. Mielestäni My Little Pony -lelut saapuivat Suomeen vasta vuonna 1986. Meidän perheessä ei leikitty trendileluilla ja minun on vaikea ylipäänsä muistaa millä olin leikkinyt ennen poneja - Barbie-tyttö en ollut koskaan.
Kohtasin poneja ensimmäisen kerran koulussa lelupäivinä. Kerran viikossa oli päivä jolloin sai tuoda kouluun mukanaan lelun, ja niiden kanssa kokoonnuttiin liikuntasaliin leikkimään. Melkein kaikilla kavereillani oli poneja eikä mennyt kauaakaan kun minäkin ihastuin niihin. Ensimmäinen poni jonka muistan ja joka jäi mieleeni oli luokkakaverini kouluun tuoma Baby Firefly.
Oma ensimmäinen ponini oli Baby Blossom. Annoin sille sen pakkauksessa olleen suomenkielisen nimen - Nuppu. Siihen aikaan My Little Ponien pakkauksissa oli suomenkieliset tekstit ja ponien nimet oli suomennettu.
Huomatkaa Nupun moitteettomassa kunnosa olevat alkuperäiset, tehdasvalmisteiset kiharat..! Poni on 32 vuotta vanha ja sillä on leikitty hartaasti - ja silti se näyttää lähes uudelta! Pidin poneistani äärettömän hyvää huolta. En lapsena koskaan voinut ymmärtää niitä lapsia jotka leikkelivät saksilla nukkiensa ja poniensa hiuksia ja harjoja.
Nupun kanssa perheen muodostivat kaveriltani lahjaksi saama äiti-Hertta ja pikkusiskoni poni Kuutamoinen. Pitkään meillä oli vain nämä kolme ponia. Niillä oli koti olohuoneen ikkunalaudalla. Valmistin niille tuolit ja pöydän viilipurkeista; nojatuoli valmistui kätevästi leikkaamalla aukko viilipurkin kylkeen ja vuoraamalla purkki kankaalla - ponille sopiva "nojatuoli" ^_^
Hertta paljastui myöhemmin harvinaiseksi Kreikassa valmistetuksi versioksi Peachy-ponista ja on nukkavierusta ulkonäöstään huolimatta kokoelmani arvokkain ja harvinaisin poni <3
Voi, tämä oli ehkä oma suosikkiluukkuni, voisin jäädä fiilistelemään näitä pikkuisia vielä monen muiston verran. En tiedä mitään rakkaampaa materia-asiaa jonka omistaisin. Kun minulta kysytään, mitä tavaroita pelastaisin tulipalosta jos olisi aikaa pelastaa vain yksi asia, olisi todella vaikea päättää valokuva-albumien ja ponien välillä. Mutta todennäköisesti pelastaisin ponit.
