Pieni kiitollisuuslistaus aina silloin tällöin ei ole hullumpi asia. :) Kirjaatteko te ylös tai käyttekö päässänne päivittäin läpi asioita, joista saa olla iloinen ja kiitollinen?
Kuulostaa kuluneelta kun kiitollisuuspäiväkirjasta toitotetaan melkein joka paikassa, mutta se on yksinkertaisuudessaan erittäin hyvä tapa vaalia positiivisuutta arjessa ja elämässä ylipäänsä. Ei ilon aiheita tarvitse edes kirjoittaa mihinkään. Eikä niiden tarvitse olla isoja asioita. Kunhan ne tiedostaa ja ottaa tavaksi pysähtyä niiden äärelle.
Tänään mieltä ovat lämmittäneet nämä ajatukset ja asiat:
Tapaan viikonloppuna parhaita ystäviäni
Kesä jatkuu vielä hetken verran ja saamme nauttia lämmöstä
Samalla ilmassa on jo syksyn tuntu ja syksy on minusta ehkä ihan paras vuodenaika - silloin ilma tuoksuu jännittävältä ja muutos valoisasta pimeään on aina yhtä romanttinen.
Mukavasti järjestyneet asiat Maarianhaminassa ja kivat alivuokralaiseni
Tulevan Kreikan matkan suunnittelu, harva asia on yhtä mieluisaa kuin matkasuunnitelman laatiminen. Tällä kertaa matka on aivan erityinen äiti-tytär-matka ❤️
Saatteko te jalkaterät näin? Ilmeisesti useimmat eivät saa ja tämä on kuulema minun harvinaisia erityistaitojani ^_^ Ballerinajalat!
Matalan kynnyksen liikuntasuoritukset.
Mia Kankimäen "Naiset joita ajattelen öisin". Tunnen kutkuttavaa halua pakata laukkuni ja lähteä Firenzen Uffiziin katsomaan Mian naisten tauluja. Yksi parhaita ja voimaannuttavimpia kirjoja joita olen lukenut.
Ja siis lukenut. On vain niin mahtavaa taas lukea.
Myös kuunnella äänikirjoja.
Työyhteisöni toimistolla josta vuokraan työtilaa. Olen iloinen kun saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Vieläpä ihmisten, jotka ovat välittömiä, hauskoja, viisaita ja rentoja.
Keskustelu Santorinin auringonlaskujen meditatiivisuudesta lounastauolla.
Kosmetiikkauutuudet jotka tuntuvat taas raikkailta ja kiinnostavilta kesän "kosmetiikkalomailun" jälkeen.
Vaaleat hiukseni jotka näen peilistä. *
Rantakalliot joille juuri istuin.
* Värjäysoperaatio ei tuottanut pelkästään hyviä seurauksia, mutta ei niistä enempää tässä ilon aiheita käsittelevässä postauksessa.
Ja olen mä silti iloinen päätöksestä vaihtaa väriä. Huonoinekin lieveilmiöineen. ✨Joista lisää lähipäivinä.
Rakastan puhua ruoasta. Erityisesti rakastan ravintolaruokien ihailua sekä kritisoimista - kumpi vain on milloinkin tarpeen. (Tänään kumpikin.)
Kasvisruoat ravintoloissa kuuluvat vielä ihan erityisesti suosikkiaiheisiini ruotia. Vaikka kala onkin oma lemppariraaka-aineeni lautasella, on kasvisruoista muodostunut minulle usein määrittävä tekijä sen suhteen miten laadukkaana ja kiinnostavana ravintolaa pidän.
Jotenkin tuntuu, että oikein maukas, kiinnostava ja yllätyksellinen kasvisannos on keittiöille paljon vaikeampi (tai kenties vähemmän innostava) toteuttaa kuin maukas ja kulinaristiset kriteerit täyttävä kala- tai liha-annos. Ei toki pidä yleistää (- eikä etenkään odottaa vegepanostusta pihveihin erikoistuneessa paikassa), mutta väittäisin, että todella monissa sekasyöjiä palvelevissa ravintoloissa kasvisruokien taso on vielä tänä vegeruoan suurena aikakautenakin pettymys. Onko joku eri mieltä..?
Allekirjoittaneen mielestä taidokas kasvispääruoka on makuelämyksenä vielä tarkkaan hiottuja kala-annoksiakin parempi. Välillä kierrän ravintoloita pelkästään vertaillakseni niiden kasvisruokatarjontaa ja -laatua.
Tänään esittelen ja arvostelen neljä kasvisruoka-annosta tältä kesältä. Onnistunut, makuaisteja hivelevä annos voi yhtä hyvin syntyä muutamista kotiruoka-aineksista simppelillä reseptillä, tai hyödyntää komponenttien, tekniikoiden ja tekstuurien kunnioitusta herättävää kirjoa. Kaksi tällaista annosta kilpaili paikasta kesän ykkösvegeruokana.
Aloitetaan toisesta niistä.
KVARTER 5, Maarianhamina
Kvarter 5 on kivunnut hitaasti mutta päättäväisesti Ahvenanmaan ykkösravintoloiden harvaan riviin.
Vuoden 2016 debyytti "Vitosessa" ei vielä vienyt jalkoja alta, mutta keittiötiimi ja konsepti on sen jälkeen hioutunut tuntuvasti ja sen ovat huomanneet niin asiakkaat kuin kriitikotkin. Tämä vuosi on ensimmäinen, kun Kvarter 5 on syrjäyttänyt länsisataman perinteikkään, jo vuosia Maarianhaminan haute-cuisine-extraordinaire-titteliä hallinneen Nauticalin ja ottanut sen paikan mediassa ja Ahvenanmaan matkailumarkkinoinnissa saaren ykkösruokaravintolana.
Kvarter 5:n kasvisannokset ovat aivan mielettömiä. Jos niistä jotain uupuu, se on kunnon proteiinin lähde, mutta Vitosen keittiössä lähdetään makujen ja tekstuurien liitosta, ei niinkään perinteisestä proteiini + sen kylkeen lisukkeet -ajatuksesta. Vaikka annokset koostuvat lähestulkoon pelkistä kasviksista, ne eivät ole ihan pikkuruisia taideannoksia vaan kokoa on sen verran kivasti että ainakin keskikokoinen nälkä lähtee. Proteiinin virkaa toimittavat useimmiten pavut ja linssit hienovaraisena osakomponenttina, eivät pääroolissa.
Ruokalista Kvarter 5:ssä vaihtuu 4-5 kertaa vuodessa, ja tänä vuonna olen ehtinyt nauttia siellä jo kolme eri kasvisherkkua.
Kuvan annos on kesäkuulta: pääraaka-aineena kaali. Kuulostaa arkiselta, ja voisi sitä ollakin, mutta ei tässä paikassa. Lautasella veljeili sulassa sovussa ja kutkuttavassa makuharmoniassa paahdettua savoy-kaalia, kukkakaalia kypsennettynä al dente (monessa eri värissä), lehtikaalia, kukkakaalipyrettä, herneitä, linssejä, juuressipsejä ja suikaloitua parsaa - sekä tuntemattomaksi jääneitä paahdettuja vihannesvarsia.
Annos näytti komponenttiensa runsaudessa jopa hieman levottomalta, mutta elegantti maku oli kaikkea muuta. Erilaiset pehmeät, rapeat, paahdetut ja jänteviksi kypsennetyt kasvikset tekstuureineen sekä erittäin makurikas kastike muodostivat tasapainoisen mutta samalla jännittävän makujen liiton. Ei mitään perussettiä. Kaalia, mutta vähän paremmin.
Kvarter 5 -ravintola ja viinibaari on Maarianhaminassa hotelli Pommernin yhteydessä.
SMAKBYN, Kastelholm
Seuraava annos tulee sekin Ahvenanmaan parhaimpiin lukeutuvista ravintoloista, mutta tämän paikan kohdalla en ole koskaan ollut yhtä mieltä ravintolan maineen kanssa.
Julkkiskokki Micke Björklundin pyörittämä ravintola on nimensä mukaisesti makujen kylä jonka alla on monenlaista kulinaristista tarjontaa artesaaniherkkupuodista omien juomien tislaamoon ja ruoanlaittokursseihin.
Paikka sijaitsee romanttisesti Kastelholman historiallisen linnan vieressä, se on iso, se on hieno ja - - vailla tunnelmaa. (Minusta.) Eikä minulla parin vuoden takaista joulupöytää lukuunottamatta ole koskaan ollut onnea ruoankaan kanssa. Aina on mennyt jokin pieleen joko minun tai seuralaisten lautasella, lähtien kylminä tarjoilluista hampurilaispihveistä.
Tällä kertaa otin tietoisen riskin ja vähän niinkuin "kerjäsin" huonoa kokemusta - tilasin nimittäin munakoisoa. Olen monesti todennut, että Suomessa ei vain osata laittaa munakoisoa. Ainakaan suomalaistaustaisten kokkien toimesta. Aina välillä annan jollekin paikalle mahdollisuuden ja hyvin harvoin paikka palkitsee minut.
Ruokalistalla annos vietteli minut kuvailullaan: savustettua munakoisoa, paahdettua nippuporkkanaa, sesongin papuja ja ruohosipuligremolataa. Mitenkähän Björklundin maineisen hepun ravintolassa savustetaan munakoiso...? Kokeillaan!
Kaunis ei aina ole yhtä kuin hyvänmakuinen
Valitettavasti edes Strömsössä kokanneen kokin ravintolassa ei aina menen niinkuin Strömsössä. Munakoiso oli huonoin jota olen maistanut vuosikausiin.
Olen kuvaillut huonosti kypsennetyn munakoison sitkeää koostumusta kengänpohjaksi, ja juuri sellainen tämä paahdetuilla porkkanankuorisuikaleilla nätisti peitelty munakoiso oli. Mauton, sitkeä ja aavistuksen kitkerä. Sellainen, jonka vuoksi osa ihmisistä eivät voi sietää munakoisoa. Voin ymmärtää tämän, jos ei ole koskaan saanut maistaa suuhun sulavaa, hajoavan pehmeäksi runsaassa öljyssä (avainsana!) kypsennettyä munakoisoa.
Lisäksi annos oli muiltakin osin tylsä. Hieman liian kiinteiksi keitinvedessä jätettyjä edamame-papuja ja porkkanasuikaleita übermiedon ja turhan säästeliäästi lautaselle valutetun gremolatan (persilja-sitruuna-valkosipuli-kastike) kanssa. Päällimmäinen ajatukseni oli: pass me the salt, please.
Jokohan olen antanut Smakbynille tarpeeksi mahdollisuuksia..? No, joulupöydän voisin siellä kyllä vielä syödä..!
Smakbyn, Slottsvägen 134, Kastelholm.
Kuin todistaakseen, että kyllä Suomessa sentään jossain saa hyvääkin munakoisoa, tarjosi kotikaupunkini Tampere minulle lohdutuksen vain viikko Smakbyn-flopin jälkeen.
ANTIKA, Tampere
Antika on kreikkalaisravintola Tampereen Tammelassa, ja on muuten seissyt samassa osoitteessa jo 70-luvulta asti. Perinteikäs ja monen tamperelaisen - ja Reinikainen-TV-sarjaa 80-luvulla seuranneen, tuntema paikka.
Itse en ole Kreikka-faniudestani huolimatta ottanut Antikaa omakseni, ehkäpä jo sen sijainti Tampereen "väärällä puolella" on estänyt läheisen suhteen muodostumisen. (Itse asun ilmeisen "kaukana" länsipuolella keskustaa :p) Antikan menukin on toisaalta vähän liian suppea innostaakseen minua kreikkalaistyyliseen ruokailuun. Mutta ainakin paikalla on hyvä maine, ja omistaja on jopa oikeasti kreikkalainen.
Pääsin maistamaan Antikan munakoisoa, tai tarkemmin sanottuna Kasvisruukkua, jonka osa munakoiso on, Kreikka-seuran terassi-illan puitteissa. Ja kyllä - täällä tämä kasvis osataan.
Annos ei totisesti kilpaile estetiikassa Micken ja kumppanien tuotosten kanssa, mutta maun puolesta Antikan ruukku hakkaa makujen kylän koisotarjokkaan mennen tullen.
Tällaista munakoison kuuluu olla; niin pehmeää ja laadukkaalla öljyllä läpilepyteltyä että malto todellakin kuin sulaa suuhun. Erityisesti munakoiso pääsee oikeuksiinsa mehukkaan tomaatin, makean sipulin ja suolaisen fetan seurassa.
Ahh. Ihan-aidon kreikkalainen kasvisunelma sai minut pian toipumaan Strömsö-kokin tuottamasta pettymyksestä. Ihan Välimerelle asti ei tarvitse matkustaa saadakseen nauttia kunnolla kokatusta munakoisosta.
Antika, Väinölänkatu 1, Tampere.
Viimeisenä esittäytyy kesän paras kasvisruoka-annos. Tai sanoisinko vege-lakto-annos, juusto on tässä herkussa nimittäin merkittävässä roolissa. Konstailemattomuudessaan ja häpeämättömän maukkaassa comfort food -hengessään se vetää lopulta piirun verran enemmän pisteitä kuin Kvarter 5:n gourmet-kaali.
BODEGAN, Eckerö
Tämäkin makuelämys löytyy Ahvenanmaalta, tällä kertaa Eckeröstä.
Kun Gastropub Bodeganin bataattihampurilaista ylisti myös paatunut lihansyöjäkaverini, oli selvää, että minun oli päästävä maistamaan tätä erikoisen kuuloista ja jopa varsin vhh-ystävällistä "hampurilaista".
Sötpotatisburgare-nimellä kulkevassa annoksessa hampurilaissämpylän virkaa toimittaa kaksi paahdettua bataattiviipaletta ja väliin on kasattu halloumia, fetaa, tomaattia, cashew-pestoa sekä jonkinlaista sipulilla ja tomaatilla maustettua kasvisproteiini"jauhelihaa", veikkaisin soijarouhetta mutta toisaalta maku oli paljon parempi kuin soijassa.
Annos kuulosti tosi oudolta, ja maistui järkyttävän hyvälle. En voi edes kuvailla makua, se oli vain kerrassaan herkullinen. Melkein tappelimme annoksen kanssani jakaneen äitini kanssa kumpi sai isomman osuuden, keko kun maistui kovasti äidillekin. Sain perusteltua itselleni enemmän, kun äiti oli tilannut tapas-menulta myös espanjalaisen munakkaan ja chorizoa ^_^
...en tosin minäkään jäänyt pelkän bataattipurilaisen varaan. Bodeganin menu pursuaa ihania tapas-tyyppisiä annoksia.
Tuhottuamme pöydän antimet kävin erikseen keittiössä kiittämässä bataatti-tuplajuustoelämyksestä ja jätin ilahtuneelle keittiömestarille painavan toiveen pitää keltainen unelma listalla vielä ensikin kesänä. Tässä yhteydessä unohtui kysyä hampparin mysteeriksi jääneen jauhe"lihan" raaka-aine, mikä jäi vähän harmittamaan.
Tästä simppelistä ja kielen vieneestä annoksesta täytyy yrittää tehdä toisinto kotikeittiössäkin, ehkä kokeilen jauhelihana mifurouhetta. :)
Gastropub Bodegan, Käringsundin vierassatama, Eckerö.
Loppuun vielä jotain muuta kuin pelkkää kasvista. Osallistuin viime viikolla ensimmäistä kertaa Tamperradaan, viisi päivää kestävään pintxo-fiestaan joka on Suomen suurin ruokafestivaali.
Tänä vuonna Tamperradaan osallistui peräti 62 ravintolaa jotka tarjoilivat viiden päivän ajan pieniä 3 euron suupala-annoksia, pintxoja. Juhlan ydin on pintxokilpailu, johon kukin osallistuva ravintola saa asettaa yhden annoksen.
Kävin kolmena päivänä maistelemassa yhteensä 33 annosta, jotka näkyvät kuvissa. Kilpailuannoksista parhaat (merkitty kuvaan tähdellä) olivat mielestäni Aisti-ravintolan rapukakku, Ravintola Kuuman kekseliäs Herne-maissi-paprika-luomus sekä Berthan järisyttävän maukas kukkakaalia, turskaa ja kokoonkeitettyä kermaa yhdistänyt annos.
Aistin rapuannos (tuo vihreä möykky keltaisella palluralla) oli myös tuomariston valinta parhaaksi pintxoksi, yleisöäänestyksen voitti Los Pollosin kana-pintxo.
Hullua että olen missannut Tamperradan aiemmin, festivaali järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Mutta vielä 10 Tampere-vuoden jälkeen oppii koko ajan uutta ^_^
Hyvää ruokahalua - jos joku on siellä juuri syömässä iltapalaa :)
Lue myös:
Blogissa on tänään vieraskynäkirjoitus: äitini vie meidät aikamatkalle 60-luvun kultaisiin vuosiin ja muistoihin tyylistä ja kauneudenhoidosta. Kuulemme Kleopatra-rajausten haasteellisuudesta, ripsiväristä johon syljettiin, mummon alushousujen värisestä irtopuuterista sekä kuinka tanssiravintolaan pääsi sisään.
Tervetuloa mukaan :)
Ylioppilaskuvassa oli päheät irtoripset
VANHA ROUVA MUISTELEE
Kun vanha rouva oli parikymppinen nuori neiti, hän muutti lapsuuskodistaan ja pikkukaupungista ”isolle kirkolle” aloittaen oman itsenäisen elämän. Tässä vaiheessa myös kosmetiikka tuli osaksi normirutiineja. (Kotona isän ja äidin silmien allahan ei olisi kehdannut naamaansa ”pakkeloida”…)
Ensi töikseen neiti säväytti tiskiveden värisen tukkansa mustaksi Polycolor-tuubivärillä. Musta pysyikin sitten monia vuosia hiuksissani, kunnes tuli punainen ja punaruskea kausi. Olen värjännyt tukkaani vakituisesti näihin päiviin asti – nyttemmin olen, yllätys yllätys, blondi!
SILMÄMEIKKI
Silmämeikkiini Helsingin vuosinani sisältyi ruskea kulmakynä, sivellin + musta nesteväri (tussiksi sitä silloin sanottiin) yläluomien rajausta varten, ja kakkumaskara (Filmstar’s) joka kostutettiin sylkäisemällä (!) ripsiharjaan.
Tavanomaisen mustan lisäksi minulla oli myös vihreä ripsiväri, joka antoi aika sähäkän efektin. Hiukan myöhemmin mukaan tulivat voidemaiset ja kakkuluomivärit ja jopa irtoripset juhlatilaisuuksia varten.
Erityisen vaativaa oli Kleopatra-luomirajausten tekeminen silmän ulkonurkan ”siipineen”. Kaarista ei millään saanut symmetrisiä – eihän voinutkaan, kun silmät eivät ole muodoltaan symmetriset. Tämä otti hermoille ja aiheutti monet uusintayritykset – ja aina tietenkin oli kiire, mikä ei yhtään helpottanut urakkaa.
Huulipunia oli tasan yksi kerrallaan, se käytettiin loppuun ja ostettiin seuraava.
Sävyjen päälle en paljon ymmärtänyt, kunhan oli punaista! Se sipaistiin huuliin ja tasoitettiin pussaamalla paperinenäliinaa.
MEIKKIPOHJA
Entäs iho sitten? Jotain Niveaa varmaankin käytin päivävoiteena – yövoide oli tuiki tuntematon käsite.
Puuteria? Muistan isosiskolta jääneen ”pancaken”, josta hinkkasin putskua kankaiseen sieneen ja siitä poskipäille. Ja nenään, ettei kiillä! Myöhemmin oli mummon alushousujen väristä jauhopuuteria, jota pölähteli pitkin rinnuksia kun sitä vippaili naamaan.
Oli minulla äidin ehostusarsenaalista plokattu ikivanha poskipunakin, mutta se oli niin ärtsyn punainen, että sen kanssa olisin näyttänyt ilokujalta karanneelta…
IHONHOITO
Mitään varsinaista ihonhoitoa ei neitiaikoinani harrastettu. Meikit pestiin pois saippualla eikä kosteutusta ilmeisesti kaivattu.
(Sannin huomio: eikö ylempänä mainittua Niveaa mielletty kosteutukseksi..? :) - - Tähän tuli äidiltä tarkennus: "En mä silloin tiedostanut että voide nimenomaan kosteuttaisi, sitä vain 'kuului' laittaa iholle. Se kuului aikuisena naisena olemisen konventioon.")
Aurinkovoiteita ei ollut olemassakaan eikä auringonoton vaaroista puhuttu. Hartiat kärähtivät joka kesä, mutta sehän kuului asiaan. Itselläni tosin oli ja on aurinkoa hyvin sietävä iho, en ole koskaan palanut pahasti.
Lähdössä uuden vuoden bileisiin 1970 Helsingin Kalastajatorpalle
PUKEUTUMINEN
Tanssiravintolaan pukeuduttiin ja hiukset tupeerattiin näyttäväksi keoksi. Paitsi jos oli pitkä tukka kuten minulla. Mutta välillä oli lyhytkin – kerran otin jopa muodikkaan Angela Davis-afrokampauksen. Se oli kiva kunnes kasvoi ulos muodostaan. Silloin oli pakko antaa kyniä villiintyneet permanenttikiharat pois.
Uudenvuoden vastaanottajaisiin laitoin irtoripset (kamala taistelu liiman kanssa) ja ompelijan tekemän kalpean sireeninvärisen levenevälahkeisen juhlahaalarin. Minulla oli kaksikin ”ryyppyhaalaria”, kuten niitä kutsuimme, vaikka meidän alkoholinkäyttömme oli kaukana ryyppäämisestä. Toinen kapakka-asuni oli housupuku valkoista pitsiä, tietysti vuorillinen. Avokaulaisia tai muutenkaan paljastavia ei suosittu.
Ja ilman herraseuraahan ei nainen ravintoloihin päässyt. Meillä oli vakikaverit tähän tarkoitukseen – siis vain toimittamaan tanssinhaluiset neidit sisään. Saliin päästyä ei enää pidetty lukua missä seurassa kukakin oli – kunhan pysyi omassa pöydässään eikä missään nimessä lähtenyt lasi kädessä vaeltamaan toisten pöytiin…
Etiketti oli tiukka. Hauskaa ei sopinut pitää näkyvästi eikä tietenkään humaltua. Ja ruokapakko! Jos juot, niin myös syöt. Tämä ei vanhan rouvan mielestä olisi hassumpi käytäntö nykyäänkään.
Äidin look vuosimallia 2017 - 7-kymppinenkin voi käyttää värejä :) <3
Olen aina meikannut töihin ja sosiaaliseen vapaa-ajan viettoon, mutta vasta keski-iässä aloin oikeasti kiinnostua nyansseista ja keinoista häivytellä kasvojeni epäedullisempia puolia.
Meikkaaminen on kivaa, se virkistää mieltä ja antaa huolitellun ilmeen. Olen pannut merkille, että kuntosalilla ei moni ikäiseni käytä ehostusta. Lisäksi moni pitää koko ajan samaa (usein mustaa) treeniasua. Minusta se on tylsää! Mutta jos itse tykkään värikkäistä, vaihtelevista treenikamppeista, se on oma valintani. Kukin saa taaplata tyylillään.
Tällaisia muistoja nousi mieleen nuoruusvuosiltani. Ne olivat kultaisia aikoja, mutta ei ole moittimista nykyhetkessäkään. Ikääntyminen on… ihan mielenkiintoista!
- Vanha rouva
Näytän äitini tyttäreltä :)
Lue myös:
Äidin kosmetiikkasuosikit (vuodelta 2017)
"Ei se muutu 69-vuotiaanakaan" - 'vanhaksi' ei tarvitse tulla :)
Terveisin äiti (kauneusaiheista sähköpostia äidiltäni vuonna 2011) - "Vasta sinun meikkiblogisi myötä olen oikeasti alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten naiset meikkaavat ja mitä sillä viestivät."
