Sain eilen blogiin kommentin:
"Tuli mieleen että mitä sun kynsille nykyään kuuluu? Ei oo ollut kynsipostauksia aikoihin :)"
Aivan. Kynnet ovat viettäneet Karkkipäivä-näkyvyyden suhteen jo pitkää hiljaiseloa. Mitä niille kuuluu? Mitä niille on tapahtunut?
Tai paremminkin: mitä entiselle pesunkestävälle kynsilakkafriikille on tapahtunut?
Kaksi asiaa on tapahtunut:
laiskuus (= mielenkiinnon puute?) ja kynsinauhojen hirveä kunto.
Muuten pidän kyllä kynsistäni periaatteessa huolta: käyn kynsihuollossa yhä säännöllisesti 4-5 viikon välein. Minulla on kynsissä geelivahvisteet oman kynnen päällä pitämässä kynnet suorana. Ne kasvavat luonnostaan todella pitkiksi, mutta kieroon.
Uudemmat lukijat (ja viihdemomentiksi vanhatkin lukijat) voivat lukea tämän eeppisen postauksen blogivuodelta 2010: Hirmukynsien tarina.
Vanhoina hirmukynsien aikoina ei ollut tietoakaan kuivista kynsinauhoista, mutta nykyään kynsinauhani ja koko käsien iho ylipäänsä on kroonisesti repaleisen kuiva, en tiedä voisiko jo puhua atopiasta.
Kädet ovat karheassa kuivuudessaan yksinkertaisesti niin epäkuvaukselliset, että en ole enää pitkään aikaan halunnut kuvata kynsilakkoja blogiin. Jo ennen kuin into itse lakkaukseenkin hiipui.
Luulen, että käänteentekevä hetki oli viime syksynä, kun muutin koko kynsilakkakokoelmani uuteen työhuoneeseeni joka toimii myös kosmetiikan varastona. Muuttovaiheessa pussitin kaikki kynsilakat muutamaa lukuunottamatta ja - - ehm, avasin nämä pussit vasta tänään näitä kuvia varten.
Olin kai kuvitellut noukkivani pusseista lempilakkojani ja vieväni niitä kotiin pikku hiljaa, mutta näin ei tapahtunut.
Olen käyttänyt viimeisen 14 kuukauden aikana alle 10 kynsilakkaa, joista osan olen saanut vuoden aikana töistä tai blogin kautta.
Arkistokuva iloisesta Sannista lähes tasan viisi vuotta sitten, 17.12.2014 - olin juuri ottanut kynsiin geelivahvisteet. :)
On ehkä jotenkin hassua, että minulle edelleen on tärkeää pitää kynnet siistin muotoisina ja geelillä suoristettuina, vaikka en jaksa lakkailla niitä. Kai minussa yhä elää jokin osa siitä teini-iässä syntyneestä kynsilakkafriikistä, nyt lakkaus vain on jalostunut kynsien muodon ylläpitoon.
Ja nyt minulla siis on 249+ kynsilakkaa tyhjän pantteina. Olen antanut lakkoja ihan hurjasti pois viime vuoden aikana, mutta yhä on jäljellä näin monta.
No, käytänhän mä näistä noin kymmentä 😛 Loput ilmeisesti muodostavat kynsilakkamuseon jota voi hyödyntää tämän tyyppisiin nostalgiapostauksiin. Otan kuvat seuraavan kerran vuonna 2030? Roskiin heittäminen ei ole käynyt mielessä, vaikka varmaan monen kohdalla pitäisi. Vanhimmat lakkani, Revlonit, ovat vuodelta 1993.
China Glaze oli minulle kynsilakkamerkki numero yksi. Muistan yhä minkä sävyn sain ensimmäiseksi (nimenomaan sain, en ostanut!); se oli vaalea kultaan shiftaava koralli Bare If You Dare. Sain sen kosmetiikkafriikkien kynsilakkavaihtajaisissa :) <3
OPI oli tietysti toinen suosikki, mutta en koskaan tullut hankkineeksi kovin montaa OPI-lakkaa. Ne olivat minusta niin kalliita (!), ja lisäksi niissä oli houkuttavuudestaan huolimatta jotain tätimäistä jota taas nuorekkaan sähäkässä China Glazessa ei ollut. :D
OPIa ja China Glazea tilattiin aikoinaan USAsta halpojen hintojen perässä, muistaako joku tuon ajan kosmetiikkakaverini mitä nämä verkkokaupat olivat..? Head2Toe taisi olla yksi..! Voi sitä riemua kun uudet kokoelmat ilmestyivät myyntiin... ja uusien kokoelmien swatch-kuvia katsottiin kuola valuen ulkomaisista kynsiblogeista, siihen aikaan suomalaisia kynsilakkablogeja ei juuri ollut.
Tavallisista markettimerkeistä IsaDora oli suosikkejani minilakkabrändi Dependin ohella, mutta itse asiassa en tiedä miksi ostin niin paljon IsaDoraa - laatu oli nimittäin todella epätasainen. Osa lakoista oli jopa surkeita, erityisesti muistan tosi hitaan kuivumisen.
Mutta nuo Graffiti-lakat... ai että sitä buumia..! ^_^ Hetken aikaa kaikkien kynsillä oli lohkeileva graffiti-pinta... Enpähän ole noita käyttänyt sen koommin.
Lopuksi: annoin itselleni tehtävän kynsilakkaseinäni edessä: poimi ensimmäisenä mieleen tulevat suosikkisävysi. Ja tässä ne ovat. Olen aina tykännyt eniten liilasta ja mintun vihreästä kynsillä, kolmantena tulee koralli. Ja sitten nuo kimaltavat hippuset... flakes... miksi noita kutsuttiinkaan... ei siis glitter. :)
Tämä oli kiva nostalgiahetki. Kiitos siis sinulle, joka kysyit mitä kynsilleni kuuluu :)
Taidan ottaa kotiin mukaan nuo poimimani suosikkisävyt. Ehkä niitä voisi kaikkia edes kerran käyttää ensi vuoden aikana 💖
Tämän päivän luukku on omistettu joulukalenterini inspiraatiolle, yhdelle omista hyvän mielen "aputassuistani", somekoira Sepolle.
Seppo on ihan tavallinen shetlanninlammaskoira, mutta samalla Suomen tunnetuimpia hauvoja.
Sepolla on sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia seuraajia joita se ilahduttaa jakamalla hyvän mielen havaintoja, kommentteja ja viisauksia elämän pienistä asioista nauttimisesta. Seppo on pakahtua onneen, kun pääsee metsään juoksemaan tai saa palan juustoa tai silityksen. Voin samaistua Sepon asenteeseen täysin..! ❤️
Tänä vuonna Mielenterveyden Keskusliitto palkitsi Seppo-koiran Hyvän mielen lähettiläänä.
Olen seurannut Seppoa kesästä 2018 saakka, jolloin bongasin iloisesti hymyilevän koiran Suomen Kuvalehden kannessa. Luin jutun, surffasin Sepon sivuille ja jäin saman tien faniksi. Ihana Seppo..!
Seppoa voi seurata Facebookissa ja Instagramissa, ja sillä on myös oma kotisivu.
Sepon ilon aiheet kulminoituvat pitkiin metsälenkkeihin, juustoisiin herkkupaloihin, hyviin nokosiin ja ystävällisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa. Rakastettavan iloisesti hymyilevä naama on Sepon trademark.
Sepon arkiset päivitykset tavallisine, käsittelemättömine kännykkä-kuvineen ovat raikasta vaihtelua somen toisen ääripään harkitulle, täydellistä bling-elämää ja viimeisen päälle kauniita ihmisiä hehkuvalle feedille. Olen jäänyt koukkuun koirien somemaailmaan juuri tämän samaistuttavan tavallisen arkisen ilon myötä. :)
Sepon isäntä on Petteri Poukka, viestintäyrittäjä, kirjoittaja ja aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä. Seppo on nykyään osakkaana Poukan yrityksessä :)
Yhdessä Petteri ja Seppo tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Seppo käy mm. vierailemassa palvelukodeissa yksinäisten ihmisten luona ja on toiminut kasvona Operaatio Ruokakassi -avustusjärjestön kampanjassa. Jouluisin Seppo tekee isäntänsä kanssa Joulupukki & Koiratonttu-keikkoja, joiden tuotto lahjoitetaan Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle.
Sepolla on myös oma kalenteri, jonka tuottoja ohjataan Avustajakoiratoiminnalle.
Minulla ja Sepolla on yhteinen intohimo.... 🤗
Kiittelin Seppoa inspiraatiosta Karkkipäivän joulukalenterin tärkeään teemaan, ja tuumattiin siinä samalla, että laitetaan Sepon kirja teille arvottavaksi :)
Seppo, hyvän mielen konsultti -kirjaan on koottu Sepon hyväntuulisia mietteitä ja havaintoja elämästä ja arjestaan koirana. Samalla se kertoo Sepon tarinan pennusta pallien leikkauksen kautta somejulkisuuteen :) Tuo "kulkusleikkaus" oli ratkaiseva hetki Sepon elämässä, ja siivitti tien rakastettavan sheltin julkisuuteen.
Samalla kirja on myös opaskirja ihmisen kasvatukseen ^_^
Osallistut Seppo-kirjan arvontaan kertomalla:
Jätä vastauksesi kommenttilaatikkoon :) Ja ilahduta samalla muitakin!
Kilpailuun voi osallistua torstaihin 19.12. saakka. Edit. Voitto osui Senjalle, onnea ❤️
Seuraa Seppoa somessa: Instragram / Facebook
ARVONNAN SÄÄNNÖT
Kuvat: Petteri Poukka
Tiedättekö, kun välillä on näitä kokemuksia:
tuotteissa ei ole mitään vikaa, ne saattavat jopa olla ihan hyviä, mutta ei niistä oikein innostukaan.
Korealainen Aromatica on sellainen merkki.
(Kuvassa on vaaleanpunainen auto jotta se näyttäisi kiinnostavalta :))
Ensin odottelin monta kuukautta ennen kuin sain tuotteita testiin (jos Virveltä kysyy, syynä oli taas jokin omalaatuinen ruotsalainen "tehokkuus", mahdollisesti), ja kun lopulta sain tuotteet, meni monta kuukautta ennen kuin jaksoin niistä kirjoittaa. JA - mikä oli ehkä erikoisinta, monia vastaanottamistani Aromatica-tuotteista ei koskaan näkynyt myynnissä siinä verkkokaupassa (Elevenillä), jonka kautta sain tuotteet testiin.
Esimerkiksi näitä: Cica-Panthenol-seerumi ja hajusteeton kuivan ihon yleisvoide. Niistä kovasti tykkäsin.
Nyt kun ajattelin viimein avata sanaisen, vaikka kieltämättä laiskan, arkkuni Aromatican lopuista testituotteista, huomaan, että Eleven on päättänyt kokonaan luopua sarjasta. Viimeisiä viedään. Se oli Aromatican tarina tällä markkinalla tällä erää, ilmeisesti.
Kerron kuitenkin tuotteista lyhyesti, kun tuli jo aloitettua :) Ja nyt näitä saa vielä 20% alennuksella, jos joku innostuu.
Mikä Aromaticassa vaivasi eniten, oli sen kevyesti Natura-Sibericamainen "Markkinoimme itseämme luonnollisina-mutta-itse-asiassa-emme-olekaan-sitä-kokonaan-vaan-lopulta-vain-osa-tuotteista-on-luonnonkosmetiikan-kriteerit-täyttävää" -henkinen paketti. Minua tällainen aina hämmentää.
ROSE ABSOLUTE FIRST SERUM
48,50€ / 130 ml (nyt 38,80€)
Koostumukseltaan tyypillinen, paksu korealainen essence eli hoitoneste. Sisältää muutaman ihan hyvän ihoa hoitavan ja kosteuttavan ainesosan kuten betaiini ja niasiiniamidi (ja allantoiini + adenosiini ihan incin lopussa), mutta muuten sisältö vaikuttaa olevan käytännössä paksunnettua aloe- ja glyserolipohjaista kasvovettä. Tuote jättää kevyesti tahmeahkon pinnan ihoon.
Kun tätä vertaa Whamisan vastaavan tuntuiseen paksuun kasvoveteen (joka muuten on hieman edullisempikin), ei näistä voi ainesosien hoitavuuden puolesta puhua edes samassa lauseessa. Arvaatte, että Whamisa voittaa ylivoimaisesti :)
ROSE ABSOLUTE VITAL FLUID
En näe hintaa, ei enää myynnissä
Tämä kevyt, fluidimainen ja ruusuntuoksuinen kosteusvoide on oikein hyvä, itse asiassa koko vuoden suosikkeja koostumuksensa perusteella.
Rose Vital -voide oli mukana syksyn sokkotestauksessani, jossa kirjoitin siitä näin: "todella miellyttävän tuntuinen, kevyt ja helposti imeytyvä voide. Sen ruusun tuoksu tulee aidosta Bulgarian Rosa Damascena -ruususta."
Hämmennystä tosin aiheutti Aromatican ihotyyppimääritelmä, jonka mukaan Rose Vital Fluid sopii kuivalle iholle. En missään nimessä allekirjoita tätä, nyt syksyn kääntyessä talveen Rose Fluid alkaa jäädä minullekin liian kevyeksi.
ROSE ABSOLUTE EYE CREAM
34,95€ / 20g - nyt 27,96€
Yksi mitäänsanomattomimman tuntuisista silmänympärysvoiteista joita olen koskaan kokeillut. Koostumus on jotenkin harvinaisen "ei-mitään-tunteita-herättävä", ehkä geelivoidemaisessa hyperneutraaliudessaan jopa vähän synteettisen tuntuinen. Ei rasvainen mutta ei vesimäinenkään, ei fluidi, ei voide, ei klassinen geelikään...
Kosteusteho korkeintaan tyydyttävä. Inciä katsoessa ei yllätä; vasta kymmenes (!!) ainesosa on kosteuttava.
ARGAN INTENSIVE EYE CREAM
En tiedä hintaa, en muista nähneeni tätä Elevenillä ollenkaan
Argan-silmänympärysvoide on porukan ainoa sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote. Se on selvästi parempi kuin Rose Absolute, mutta ei tämäkään mitään valtavaa elämystä luo.
Lisäksi myös Argan Intensive onnistuu tuntumaan jotenkin synteettiseltä, vaikka onkin Ecocert-sertifioitu. Koostumuksessa on ehkä jotain akryyliyhdisteistä tuttua sileyttä ja kalvomaisuutta, vaikka koostumus on samalla myös ihan mukavan täyteläinen.
Peruskamaa, kyllä tällaisen voisi käyttää pois. Mutta en erityisesti lähtisi ostamaan itselleni juuri tätä silmänympärysvoidetta.
Tässä oli siis tapaus Aromatica.
Sain testiin myös ison satsin epäpuhtaan ja herkän ihon tuotteita, jotka lähetin lukijatestipanelisteilleni, mutta heidän arvioitaan taitaa enää olla turha julkaista kun tuotteita ei ole enää myynnissä - eikä isoa osaa niistä koskaan ollutkaan.
Vaaleanpunainen lelu-Cadillac näyttää kyllä ihan söpöltä. :)
