Tänään tapaamme tuplatutkinnon suorittaneen aputassun. Heitä on Suomessa tiettävästi vain kaksi! :)
Keltaturkkisesta Jade-labbiksesta piti alun perin tulla opaskoira. Se kävi opaskoirien 20-viikkoisen peruskoulutuksen, mutta puolentoista vuoden iässä tehdyn tarkastuksen jälkeen todettiin, että se sopiikin ominaisuuksiltaan paremmin avustajakoiraksi. Niin se päätettiin laittaa aputassun jatkokoulutukseen.
Jade ja toinen alun perin opaskoiraksi koulutettu Omppu-koira ovat Invalidiliiton ja Opaskoirakoulun yhteisen pilottihankkeen tulos, ja ensimmäiset Opaskoirakoulussa koulutetut aputassut. Perinteisesti Invalidiliiton avustajakoirat koulutetaan Kemiössä Axxell Brusabyn koulussa.
"Aivan kaikki pennut eivät sovi opaskoiriksi mutta niistä voi silti tulla hyviä avustajakoiria", kertoo Opaskoirakoulun kouluttaja Hannele Rontu.
Jade on emännälleen Nooralle hänen ensimmäinen koiransa.
Noora haki Invalidiliiton avustajakoiraa vuonna 2016 ja sai jonottaa 3,5 vuotta. Viime kesänä odotus oli viimein ohi, kun keltaturkkinen nappisilmä saapui Nooran elämään. Yhteispeli löytyi kuulema helposti ja nopeasti. :)
Noora kertoo, että päivät Jaden kanssa vaihtelevat paljon. Noora liikkuu pyörätuolilla osa-aikaisesti, ja hänen kuntonsa ja avun tarpeensa vaihtelevat. Jonain päivänä on esimerkiksi paljon vaatteiden riisumista ja kotiaskareita, toisina päivinä kaupassa käymistä ja kävelyssä tukemista.
Kun Jade auttaa Nooraa kävelemään, sillä on yllään erityiset metallivaljaat. Noora saa koirasta tukea tasapainon ylläpitoon ja voi tarpeen vaatiessa vaikka nojata taaksepäin, Jade pitää hänet pystyssä.
Noora kertoo käyttävänsä aktiivisesti peesareiden apua.
Peesari on vapaaehtoistyötä tekevä tukihenkilö, joka auttaa koirakkoa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Avustajakoira voi olla monelle käyttäjälleen ensimmäinen koira, kuten Noorallekin, ja moni asia voi askarruttaa. Peesari voi auttaa niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin punkin poistossa, tai antaa vinkkejä ruokintaan tai tulla mukaan koiran lääkärikäynnille.
Mikä on parasta Jadessa?
"Jade tekee minusta vahvemman, se säästää huomattavasti voimavarojani", Noora vastaa.
*
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Tänään meitä ilahduttaa terveisillään jälleen pieni, tomera aputassuoppilas!
Heippa kaikille!
Olen 9 kuukauden ikäinen avustajakoiraoppilas Duuni Keski-Suomesta.
Minulle on kerrottu, että olen erittäin oppivainen ja reipas koululainen. Treenaaminen tähän tehtävään on aloitettu jo kahdeksan viikon ikäisenä.
Olen kuullut puhetta, että aputassun työ vaatii elinikäistä oppimista. Riittävästä levosta ja rentoutumisesta osaan myös huolehtia hyvin. Säkkituoli on mun mielestä paras paikka huilata ja tallentaa oppimaani tuonne mun kovalevylle.
Ote Duunin oppimispäiväkirjasta:
Tänään oli tuiki tavallinen päivä. Aamulla tavalliset aamutoimet ja ulkoilut. Täällä maalla pääsen ulko-ovelta suoraan metsään. Ensin minun kuitenkin täytyy istua ja malttaa odottaa omaa vuoroa ja omalla nimellä ja ”ole hyvä” -sanalla saa mennä.
Aamu-ulkoilun jälkeen saan aamiaisen ja siinä minun on myös istuttava aloillani ja vain luvan saatuani saan aloittaa syömään.
Sitten odottelen rauhallisena keittiön kynnyksellä. Sillä meillä on sellaiset säännöt, että keittiöön ei saa mennä, kun ihmiset syö.
Pääsen lähes joka paikkaan ihmisten mukana ja tuiki tavalliseen päivään kuuluu kauppareissut ja jäähallilla treenien tai pelien seuraaminen.
Tänään siis kauppareissua ja jäähallilla hengailua. Illalla metsälenkin jälkeen vielä treenattiin valojen sytyttämistä ja sammuttamista, laatikon avaamista ja sulkemista sekä kännykän tuontia ja etsimistä sekä erilaisten esineiden nostamista.
Uni maistuu toiminnallisen päivän päätteeksi.
Tämä on tämmöistä pienen koulutuksessa olevan avustajakoiraoppilaan elämään. Elinikäinen oppiminen pätee tässäkin touhussa.
Ihanaa joulun odotusta kaikille!
-Duuni-
Kuvat: Duunin kouluttaja Tiina Lehtomäki
Duunin ja kahden muun oppilaan, Jussin ja Taikan, edistymistä kohti aputassun ammattiaan voi seurata myös Facebookissa. Tällä videolla Duuni näyttää, miten selvitään niinkin kinkkisen esineen nostamisesta, kuin pankkikortin! "Aina ei oo helppoa, mutta sitkeydellä vaan eteenpäin!" Duuni sanoo. :)
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Sain eilen blogiin kommentin:
"Tuli mieleen että mitä sun kynsille nykyään kuuluu? Ei oo ollut kynsipostauksia aikoihin :)"
Aivan. Kynnet ovat viettäneet Karkkipäivä-näkyvyyden suhteen jo pitkää hiljaiseloa. Mitä niille kuuluu? Mitä niille on tapahtunut?
Tai paremminkin: mitä entiselle pesunkestävälle kynsilakkafriikille on tapahtunut?
Kaksi asiaa on tapahtunut:
laiskuus (= mielenkiinnon puute?) ja kynsinauhojen hirveä kunto.
Muuten pidän kyllä kynsistäni periaatteessa huolta: käyn kynsihuollossa yhä säännöllisesti 4-5 viikon välein. Minulla on kynsissä geelivahvisteet oman kynnen päällä pitämässä kynnet suorana. Ne kasvavat luonnostaan todella pitkiksi, mutta kieroon.
Uudemmat lukijat (ja viihdemomentiksi vanhatkin lukijat) voivat lukea tämän eeppisen postauksen blogivuodelta 2010: Hirmukynsien tarina.
Vanhoina hirmukynsien aikoina ei ollut tietoakaan kuivista kynsinauhoista, mutta nykyään kynsinauhani ja koko käsien iho ylipäänsä on kroonisesti repaleisen kuiva, en tiedä voisiko jo puhua atopiasta.
Kädet ovat karheassa kuivuudessaan yksinkertaisesti niin epäkuvaukselliset, että en ole enää pitkään aikaan halunnut kuvata kynsilakkoja blogiin. Jo ennen kuin into itse lakkaukseenkin hiipui.
Luulen, että käänteentekevä hetki oli viime syksynä, kun muutin koko kynsilakkakokoelmani uuteen työhuoneeseeni joka toimii myös kosmetiikan varastona. Muuttovaiheessa pussitin kaikki kynsilakat muutamaa lukuunottamatta ja - - ehm, avasin nämä pussit vasta tänään näitä kuvia varten.
Olin kai kuvitellut noukkivani pusseista lempilakkojani ja vieväni niitä kotiin pikku hiljaa, mutta näin ei tapahtunut.
Olen käyttänyt viimeisen 14 kuukauden aikana alle 10 kynsilakkaa, joista osan olen saanut vuoden aikana töistä tai blogin kautta.
Arkistokuva iloisesta Sannista lähes tasan viisi vuotta sitten, 17.12.2014 - olin juuri ottanut kynsiin geelivahvisteet. :)
On ehkä jotenkin hassua, että minulle edelleen on tärkeää pitää kynnet siistin muotoisina ja geelillä suoristettuina, vaikka en jaksa lakkailla niitä. Kai minussa yhä elää jokin osa siitä teini-iässä syntyneestä kynsilakkafriikistä, nyt lakkaus vain on jalostunut kynsien muodon ylläpitoon.
Ja nyt minulla siis on 249+ kynsilakkaa tyhjän pantteina. Olen antanut lakkoja ihan hurjasti pois viime vuoden aikana, mutta yhä on jäljellä näin monta.
No, käytänhän mä näistä noin kymmentä 😛 Loput ilmeisesti muodostavat kynsilakkamuseon jota voi hyödyntää tämän tyyppisiin nostalgiapostauksiin. Otan kuvat seuraavan kerran vuonna 2030? Roskiin heittäminen ei ole käynyt mielessä, vaikka varmaan monen kohdalla pitäisi. Vanhimmat lakkani, Revlonit, ovat vuodelta 1993.
China Glaze oli minulle kynsilakkamerkki numero yksi. Muistan yhä minkä sävyn sain ensimmäiseksi (nimenomaan sain, en ostanut!); se oli vaalea kultaan shiftaava koralli Bare If You Dare. Sain sen kosmetiikkafriikkien kynsilakkavaihtajaisissa :) <3
OPI oli tietysti toinen suosikki, mutta en koskaan tullut hankkineeksi kovin montaa OPI-lakkaa. Ne olivat minusta niin kalliita (!), ja lisäksi niissä oli houkuttavuudestaan huolimatta jotain tätimäistä jota taas nuorekkaan sähäkässä China Glazessa ei ollut. :D
OPIa ja China Glazea tilattiin aikoinaan USAsta halpojen hintojen perässä, muistaako joku tuon ajan kosmetiikkakaverini mitä nämä verkkokaupat olivat..? Head2Toe taisi olla yksi..! Voi sitä riemua kun uudet kokoelmat ilmestyivät myyntiin... ja uusien kokoelmien swatch-kuvia katsottiin kuola valuen ulkomaisista kynsiblogeista, siihen aikaan suomalaisia kynsilakkablogeja ei juuri ollut.
Tavallisista markettimerkeistä IsaDora oli suosikkejani minilakkabrändi Dependin ohella, mutta itse asiassa en tiedä miksi ostin niin paljon IsaDoraa - laatu oli nimittäin todella epätasainen. Osa lakoista oli jopa surkeita, erityisesti muistan tosi hitaan kuivumisen.
Mutta nuo Graffiti-lakat... ai että sitä buumia..! ^_^ Hetken aikaa kaikkien kynsillä oli lohkeileva graffiti-pinta... Enpähän ole noita käyttänyt sen koommin.
Lopuksi: annoin itselleni tehtävän kynsilakkaseinäni edessä: poimi ensimmäisenä mieleen tulevat suosikkisävysi. Ja tässä ne ovat. Olen aina tykännyt eniten liilasta ja mintun vihreästä kynsillä, kolmantena tulee koralli. Ja sitten nuo kimaltavat hippuset... flakes... miksi noita kutsuttiinkaan... ei siis glitter. :)
Tämä oli kiva nostalgiahetki. Kiitos siis sinulle, joka kysyit mitä kynsilleni kuuluu :)
Taidan ottaa kotiin mukaan nuo poimimani suosikkisävyt. Ehkä niitä voisi kaikkia edes kerran käyttää ensi vuoden aikana 💖
