Tietona, että olen tänään saapunut kotiin ja karanteeni on alkanut.
En täytä Karkkipäivää korona- ja karanteeniaiheilla, sitä ei ole luvassa, mutta ajattelin pitää vähän yllä päivityksiä karanteenista ja viimeisimmästä tilanteesta.
Olen edelleen oireeton kurkun lievää paksuutta lukuun ottamatta. Kuten olemme koronan oireista lukeneet, suurella osalla sairastuneista korona ilmenee mietona perusflunssan kaltaisena tai lähes oireettomana. Ei voi tietää, olenko itsekin siis jo sairastunut.
Saavuin Helsinkiin tänä aamuna viimeisellä Tukholman ja Helsingin väliä kulkevalla laivayhteydellä, tästä päivästä eteenpäin sekä Viking Linen että Silja Linen Tukholman liikenne seisoo kuukauden verran.
Laiva oli autio ja hiljainen, ravintoloista vain yksi oli auki.
Helsinkiin saapuessa maahantulovirallisuuksissa ei ollut muutoksia, eli laivasta vain käveltiin ulos ilman sen kummempia muodollisuuksia.
Tampereelle saapuessa kohtasin ensimmäisen haasteen, jota olin ehtinyt ounastella jo viime päivinä kaupassakäynnistä keskustellessa. Karanteenissa oleva ei saa käydä kaupassa, vaan elintarvikehankinnat ja muut pakolliset kauppa-asiat on hoidettava verkkokaupan tai auttavaisten ystävien kautta.
No. Ruokakauppojen kotiinkuljetukset eivät toimi kaikkialla. Tai jos toimivatkin, jonot ovat esimerkiksi seitsemän päivää - kuten tällä hetkellä Prismoissa ympäri maan. Myös kauppakassi-palvelun nouto-vaihtoehdolla on viikon jono.
Tilaa siinä sitten ruokaa.
Minulla on ystäviä jotka auttavat minua, ja sain tänään sisareni toimittamana ruokaa muutaman päivän tarpeisiin. Mutta kaikilla ei ole läheisiä jotka auttavat. Mitä silloin?
"Kunnalla on velvollisuus auttaa siinä tilanteessa", sanoi sisareni. Mietinkin, olisiko minun pitänyt seuraavaksi soittaa Tampereen kaupungin vaihteeseen, jos en olisi saanut ketään käymään puolestani kaupassa.
Mitenkähän pitkä jono kaupungin puhelinvaihteessa on tällä hetkellä? Ja minkä kunnallisen tahon puoleen ylipäänsä pitäisi kääntyä? Joo, "Googlaa". Tai mene Facebookin Ruoka-apu-ryhmiin. Mutta kaikilla ei ole Googlea eikä kykyä tai mahdollisuutta internetin käyttöön ylipäänsä.
Mikä tilanne.
Saavatko kaikki riskiryhmään kuuluvat tai karanteeniin asetetut tai asettuneet apua? Mistä yksinäiset ikäihmiset tai sairaat tai kapasiteetiltaan muulla tavoin rajalliset saavat apua?
Niin paljon kysymyksiä.
Ja asian vakavuus alkaa varmasti valjeta monille kunnolla vasta ajan kuluttua. Kuten itsellenikin kävi. Uutisista näen, että ihmiset kävivät vielä eilen ihan "muina miehinä" Venäjän rajan yli hakemassa bensaa ennen kuin Venäjä sulki rajansa. Kuinka moni bensan shoppaajista jää reissun jälkeen karanteeniin? Kuinka monelle heistä edes käy mielessä, että piipahdus rajan takana tarkoittaisi nyt neljän seinän seuraa kahdeksi viikoksi?
Mikä tilanne. Elämme historiaan jäävää aikaa. 2020.
Mitä tästä ajattelemme vuoden lopussa? Mitä kaikkea on tapahtunut?
Mikä kaikki on muuttunut?
.
Ehkä yritän seuraavaksi kahdeksi viikoksi ottaa Seppokoiran asenteen:
Hei kaikki,
En ole ehtinyt vastaamaan erikseen edellisen postaukseni kommentteihin. Olen seurannut keskustelua ja kuullut ja ottanut vastaan, mitä olette minulle (ja toisillennekin) sanoneet. Keskustelu käy kuumana, ja voin sen ymmärtää.
Valintani lähteä Prahaan vallitsevasta tilanteesta huolimatta ei "puhdistu" vetoomuksilla naiiviuteen ja 'kun matka oli jo varattu' -selityksiin. Tein virheen kun lähdin, ja toimin hyvin harkitsemattomasti ja itsekkäästi. Näin tapahtui, ja asia ei muuksi muutu vastaamalla erikseen kaikkiin yksittäisiin kyseenalaistuksiin ja "Miksi teit näin" -kysymyksiin. Asiasta ei tule sen hyväksyttävämpää, vaikka valitsisin hienoja sanoja ja runollisia perusteluja.
Moni muukin on tällä hetkellä epäviisaalla ulkomaan matkalla. Minä kerroin omastani julkisesti ja otan vastaan sen kritiikin mitä tällaisessa tilanteessa kuuluukin.
Kuten Praha-postauksen kommentteihin kirjoitin, otan vastuun virheestäni ja voin nyt vain pitää huolen siitä, että jään kotiin päästyäni karanteeniin ja altistan jo kuluvalla hetkellä niin vähän muita ihmisiä kuin mahdollista. Minulla ei ole oireita mutta se ei luonnollisestikaan vaikuta karanteenin tarpeellisuuteen.
Olen tällä hetkellä ystäväni perheen luona Ruotsin etelärannikolla. Saatuani korona-tilanteeseen liittyvän ohjeistuksen työnantajaltani, päätin toimia alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti ja palata Suomeen Ruotsin kautta laivalla. Ystäväni, jonka perheen luona olen, oli Prahassa työmatkalla ja olemme kummatkin karanteenissa.
Ystäväni perhe valitsi kutsua meidät luokseen altistuksen riskillä, ja siksi olemme täällä. Muiden ihmisten täysi välttäminen on joka tapauksessa mahdotonta. On käytävä ruokakaupassa ja apteekissa. Taloyhtiön pyykkituvassa. Emme voi kuvitella, että tässä nyt jotenkin voisi kääriytyä kokovartalokelmuun ja eristää itsensä totaalisesti muusta maailmasta ja vuorovaikutuksesta muihin ihmisiin.
Edit. 17.3. Korjaan kirjoittamaani karanteenitilasta. Ymmärrykseni asian suhteen oli vajaa, ja olen nyt päivittänyt tietoni. Perehtymiseni oli selvästikin jäänyt liian kevyeksi ja pyydän anteeksi, että kirjoitin karanteenin toteutuksesta sävyyn, joka vähätteli täyttä isolaatiota. Opin joka hetki lisää ja myönnän nöyrästi, kun asenteessani on korjattavaa ja tiedoissani täydennettävää.
Karanteenissa tulee välttää kaikkea yhteyttä muihin ihmisiin ja tiloihin ja pysytellä sisällä, ellei jokin ehdoton asia kuten terveydentila vaadi poistumista. Näin tulen myös tekemään. Tilaan ruokaa kotiinkuljetuksena ja pesen pyykit käsin.
Kirjoitan julkista sivua suurelle yleisölle, mikä langettaa viestilleni kenties erilaisen vastuun kuin jos naapurin rouva kommentoi samoja asioita serkulleen chatissa. Mutta minäkin olen vain ihminen. Jos jotain on hyväksyttävä niin se, että ihminen on vajavainen. Ne itsevarmalta kuulostavatkin.
Pyydän anteeksi ja vaalin jatkossa ehdottomasti parempaa perehtymistä ennen kuin avaan sanaisen arkkuni. Huono perehtyneisyyteni koronan kaltaisessa vakavassa tilanteessa oli noloa.
Ylipäänsä koko tämä matkustuskeissi on valitettavan tyypillisesti osoittanut luonteeni heikkoja puolia, joihin kuuluu tietty lapsenomainen naiivius ja innostukseen ja tunteisiin katoaminen niin, että realiteetit ja järjen ääni vaimenevat. Itsellenikin ehkä vähän uutena asiana tuli odottamaton itsekkyys tilanteessa, jossa asetin täydessä kokonaiskuvan usvassa (tai sen kiellossa) oman, suhteessa kevyen henkilökohtaisen hyötyni yhteiskunnan hyödyn edelle. Siitä voin olla vain äärimmäisen pahoillani ja antaa itselleni täydet moitteet.
Kuten perjantaina kirjoitin:
Kiitos myötäelämisestä ja keskustelusta. Kaikki valinnat elämässä eivät yksinkertaisesti vain ole oikeita, ja sekin pitää pystyä antamaan anteeksi. Matkaan lähteneen syyllistäminen ei tässä tilanteessa tee yhtään mitään.
Ja elämä kuitenkin jatkuu. Mitä voitamme sillä, että keskitymme hysterisoimaan ja maalaamaan pahimman mahdollisuuden kauhuskenaarioita? Nyt voi vain pitää järjen kädessä ja toimia niin, ettei toiminnallaan (enää) edesauta viruksen leviämistä. Mutta iloa ei pidä unohtaa.
Maailmassa on tragediaa joka päivä. Voi valita, liittyykö tragedian suremiseen vai muistaako hymyillä elämän kauneudelle, joka ei täältä mihinkään katoa epidemiankaan myötä.
Omasta työtilanteestani ja karanteenin vaikutuksesta siihen:
Työnantajani on ohjeistanut kaikkia työntekijöitään jäämään kotiin tekemään etätyötä, oli sitten ollut matkoilla tai ei. (Jos työn luonne etätyön mahdollistaa, totta kai.) Tilanne on voimassa toistaiseksi. Instagramissa kommentoitiin vuolaasti karanteenini vaikutusta työhön paluuseen. Tässä tilanteessa karanteenin pituus kohdallani ei ole merkittävää työn kannalta. Hoitaisin työtehtäväni nyt joka tapauksessa pelkästään etänä vaikka en olisi koskaan astunut Prahan koneeseen.
Hyvää viikkoa kaikille, kaikesta huolimatta. Nyt menemme jokainen vain päivä kerrallaan. Meistä ihan jokainen.
Istun hengityssuojain kasvoillani prahalaisessa hotellissa, kahvikuppi kädessä ja mietin mihin aamuun olen herännyt. Tunnelma on aivan absurdi.
Ihmiset ympärilläni hotellin aamiaishuoneessa nauravat, juttelevat, yskivät, hakevat lisää kahvia, lisää kinkkua, puhuvat englantia, saksaa, italiaa. Edessäni mies yskii käteensä ja ottaa samalla kädellä kahvia. Haluaisin huutaa että mitä helvettiä te oikein teette.
Edit.
Sain perustellun toiveen pyytää loppuun kirjoittamani P.S. jo alkuun. Tässä se on.
P.S. Vastaan jo ensimmäiseen kommenttiin. Olette ihan oikeassa. Mun lähtemisen voi kyseenalaistaa ja kyseenalaistan sen itsekin. Tilanne eskaloitui tähän pisteeseen vasta viimeisen kolmen päivän aikana. Se ei ole puolustus, mutta se on fakta. Mä tein väärän valinnan ja käyn nyt läpi sen seuraukset. En kirjoittanut tätä saadakseni sääliä vaan saadakseni mun ajatukset ulos ja piirtääkseni tilanteelle ääriviivat. Tässä on piirros, joka ei ole ihailtava. Se on piirros, joka kertoo elämästä ja ihmisistä. Tunteineen, huonoine harkintakykyineen, kaikkineen.
Niin absurdia.
Perjantai 13. maaliskuuta 2020. Ei ihan heti unohdu.
Tulin eilen illalla Prahaan. Minun oli tarkoitus tänään tavata ystävä ja meidän piti mennä oopperaan. Ooppera, kuten myös kaikki muut esitykset Prahassa on kuitenkin peruttu toistaiseksi, saimme kuulla jo aiemmin viikolla. No, tulin kuitenkin.
Koneessa oli vielä ihan tavallinen tunnelma. Kukaan ei yksinyt, kukaan ei pälyillyt, ei hysteriaa, ei paranoiaa. Asiallinen kuulutus koronatilanteen aiheuttamista järjestelyistä kentällä.
Avasin puhelimen ja matkalla hotellille aloin saada viestejä. "Kaikki ravintolat suljetaan huomisesta eteenpäin kello 20." "Tsekki sulkee rajat ja estää matkustuksen Tsekin ja 15 valtion välillä".
Minun ja ystäväni oli tarkoitus palata Saksan ja Ruotsin kautta. Myös Ruotsi kuuluu niihin 15 maahan, johon Tsekistä ei tänään perjantaina kello 20 jälkeen saa matkustaa. Samoin Saksa.
Kävelin ja annoin tilanteen pikkuhiljaa laskeutua tajuntaani.
Kadut olivat kummallisen tyhjät. Vai näyttivätkö ne vain siltä tässä epätodellisessa illassa.
Hotellin aamiaishuone juuri nyt.
Yskintää. Joku yskii taas aivan avoimesti. Viereisessä pöydässä nainen katsoo olkansa yli pitkään yskijää. Jatkaa sitten myslin syömistä. Toisessa pöydässä syödään appelsiinia. Kolmannessa ollaan hiljaa. Pariskunta istuu vastakkain ja selaa puhelimiaan.
Taas yskitään.
Mun pitää lähteä tästä huoneesta pois. Ja mun pitää lähteä koko Prahasta pois.
Meillä oli ystäväni kanssa jo melkein pieni konflikti. "Mä lennän Suomeen", sanoin.
Mutta hän haluaa ajaa illalla Leipzigiin ja sieltä laivalla Ruotsiin.
"Meidän pitää lähteä tänään, ennen iltaa. Ennen kuin rajat suljetaan."
Oopperamatka.
Just nyt mä olen näytöksessä, jollaiseen en ostanut lippua.
Ja mä kuulostelen. Tunnustelen.
Tuntuuko mun kurkussa jo jotain pientä..? Onko vasen imusolmuke ehkä vähän turvonnut..?
Paranoia. Voinko mä välttyä siltä.
P.S. Vastaan jo ensimmäiseen kommenttiin. Olette ihan oikeassa. Mun lähtemisen voi kyseenalaistaa ja kyseenalaistan sen itsekin. Tilanne eskaloitui tähän pisteeseen vasta viimeisen kolmen päivän aikana. Se ei ole puolustus, mutta se on fakta. Mä tein väärän valinnan ja käyn nyt läpi sen seuraukset. En kirjoittanut tätä saadakseni sääliä vaan saadakseni mun ajatukset ulos ja piirtääkseni tilanteelle ääriviivat. Tässä on piirros, joka ei ole ihailtava. Se on piirros, joka kertoo elämästä ja ihmisistä. Tunteineen, huonoine harkintakykyineen, kaikkineen.
