Ensimmäinen viikko tämän syksyn Kreikan reissusta on onnistuneesti vietetty. 🥰
Viikon tunnelmat voi tiivistää näin:
🇬🇷 Poikkeuksellinen kuumuus vuodenaikaan nähden
🇬🇷 Ihania jälleennäkemisiä Kykladien saarten kanssa
🇬🇷 Kreikka on yhä vain kallistunut - ruoka ja etenkin laivaliput jatkavat kallistumistaan
🇬🇷 Paljon uimista ja rantoja! ⛱️
Kulunut viikko oli minun ja Kalastajan ensimmäinen yhteinen varsinainen loma. Vietämme paljon aikaa ulkomailla kiitos Kalastajan työn, mutta nyt olimme ensimmäistä kertaa ulkomailla loman merkeissä.
Sain vapaat kädet suunnitella matkan, ja nyt jälkiviisaana ainoa asia minkä muuttaisin, on kohteiden määrä - jo kaksi saarta oli liikaa. Tällaisia juttuja oppii, kun vihdoin lomailee yhdessä! Ihmiset ovat erilaisia ja ajanviettomieltymykset lomalla niin ikään. Siinä missä minä rakastan istua laivoissa ja siirtyä saarilta toisille, Kalastaja olisi mieluummin jättänyt pidemmät laivailut väliin ja viettänyt kunnolla aikaa yhdessä kohteessa vailla tavaroiden välipakkailun ja välisiirtymisten extra-vaivaa. Voin hyvin ymmärtää tämänkin.
Seuraavalle yhteiselle Kreikan matkalle mietimmekin kohteeksi Kreetaa, jossa on yhdellä saarella kymmenen saaren verran katseltavaa ja tekemistä..! :) Ja sinne voi lentää suoraan. Nyt lensimme Ateenaan, ja sieltä käsin matkasimme Folegandroksen ja Miloksen saarille. Folegandros on niin kaukana, että nopealla katamaraanillakin matka Pireuksesta Folegandrokselle kestää viisi tuntia (laivaa piti vielä välissä vaihtaa Miloksella).
Kreikkalainen ystäväni Marianna oli aiemmin varoittanut, että laivaliput ovat kallistuneet Kreikassa niin paljon, että osa kreikkalaisista vaihtoi tänä kesänä saarilomasuunnitelmansa manner-Kreikkaan. Lentäminen on nykyään Kreikan sisällä halvempaa kuin laivoilla matkustaminen, etenkin jos matkustaa vähänkään pidemmälle kuin Ateenan lähisaarille, tai käyttää nopeita laivoja. Tämä tarkoittaa, että ne saaret, joilla ei ole lentokenttää, tulevat todennäköisesti menettämään matkailijoita.
Kieltämättä suuni loksahti auki, kun näin lippujen hinnat välille Pireus, Milos ja Folegandros. Totta kai katamaraanit ovat aina maksaneet enemmän kuin hitaat laivat (hitailla tarkoitan tavallisia matkustajalaivoja tyyppiä Viikkari ja Silja), mutta nyt hinnat olivat aivan poskettomia! Lisäksi paluumatka on hinnoiteltu korkeammaksi kuin meno..! 😳 Menomatka Pireuksesta Folegandrokselle maksaa halvimmillaan katamaraanilla (Sea Jets) 84€, ja hitaalla laivalla 48€! Paluumatkasta sai pulittaa yli 140 euroa...! 🤯
Toinen esimerkki. Marianna kertoi, että hänen ystävänsä perheineen on lomaillut Koufonissin saarella jo 30 vuoden ajan. Tänä kesänä nelihenkisen perheen meno-paluu-laivaliput auton kanssa olisivat maksaneet yli 800€. Perhe jätti Koufonissin väliin ensimmäistä kertaa, sillä summa oli mahdoton maksaa.
Hintataso on kallistunut kaikkialla Euroopassa, mutta Kreikan hintatason muutos on ollut aivan ällistyttävä. Kymmenessä vuodessa niin majoituksen, ravintolaruoan kuin laivalippujen hinnat ovat lähes tai yli kaksinkertaistuneet. Ateenassa majoituksen hinta on jopa nelinkertaistunut.
Ajatelkaa, jos Suomessa matkailupalveluiden hinnat olisivat kallistuneet samaa tahtia..? Eihän kukaan pystyisi maksamaan sellaisia summia..! Kreikassa tavallinen keskituloinen kansa on tyystin hinnoiteltu ulos ainakin Ateenan keskustan hotelleista, ja näköjään pian myös laivareiteiltä. Vain varakkaat paikalliset tai ulkomaiset turistit voivat maksaa Ateenan hintoja. Tämä on surullista.
Jo pelkästään tavernojen ruokalistojen katseleminen on saanut minut tällä matkalla surulliseksi ja mietteliääksi. No, jos nyt ei ihan surulliseksi, niin vähintään kaihoisaksi. Kun 12 vuotta sitten aloitin jokavuotisen Kreikan saarihyppelyn, oli täysin mahdollista syödä kolmen ruokalajin ravintola-ateria viineineen alle 20€:lla, kympilläkin sai vatsansa ihan täyteen. Majoitusta sai helposti kahdella kympillä. Nyt se tuntuu silkalta unelta.
Olen tarkistanut hintoja vanhoista Kreikan matkapäiväkirjoistani, ja vielä vuonna 2017 hinnat ovat olleet tällä tasolla; olen kirjannut maksaneeni tavernalounaasta vaikkapa 12€. Sen jälkeen eurot ovat lähteneet hyvin nopeasti ropisemaan hintojen päälle.
Voitteko kuvitella, että esimerkiksi tsatsiki, tuo yleinen ja superarkinen dippi, maksaa tätä nykyä 7-8€!! Ennen se on maksanut keskimäärin 3€, kyseessähän on pelkkä kastike, johon dipataan muita ruokia.
No, tilanne on mikä on ja sen kanssa eletään nyt. Kreikan matkustelussa ei enää ole ihan sitä samaa vapauden tunnetta kuin edullisten hintojen aikaan, mutta on täällä silti ihanaa, totta kai.
Täysin poikkeuksellisesti vuodenaikaan nähden, viime viikko oli todella kuuma. Yleensä lämpötila Kreikan saarilla on syyskuun lopulla 23-25 asteen tuntumassa päivällä, ja laskee iltaisin alle 20 asteen, jopa 15 asteeseen. Iltaisin saa tyypillisesti aina vetää päälle pitkähihaista ja takkia.
Nyt minun ja Kalastajan lomaviikolla oli öisinkin 25 astetta ja päivisin 28-30 tai ylikin. Eikä yhtään tuulta. 'Tukala' on oikea sana kuvaamaan tunnetta.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kuumuutta, ja nyt vallinnut hautova helle oli melkein liikaa. Tai olisi ollut, ellei tarjolla olisi ollut niinkin mukavaa tekemistä kuin skootterilla huristelua saarten ympäri biitsiltä toiselle :)
En tiedä, mitä ylipäänsä olisin tehnyt tuossa helteessä, jos olisin ollut matkalla yksin. Minähän en aja autoa - kiitos onnettomuuden jälkeisen trauman - enkä mitään muitakaan moottoriajoneuvoja - en rehellisesti uskaltaisi ajaa edes skootterilla. (Vuokrasin kerran Zakynthoksella mönkijän, ajoin melkein kolarin ja palautin vempeleen saman tien kiitollisena siitä, että en vahingoittanut ketään. Nämä eivät ole mua varten.) Kalastaja puolestaan rakastaa moottoripyöräilyä ja on erittäin hyvä kuski, joten hänen kyytiin uskaltauduin mielihyvin.
Niinpä vuokrasimme skootterin sekä Folegandroksella että Miloksella, ja vietimme kaikki päivät retkeillen ympäri saarta ja vilvoitellen eri biitseillä. Etenkin Miloksella skootteri oli ihan ehdoton menopeli - saari on suuri ja nähtävää riittää ihan joka puolella saarta niin kylien, uimarantojen kuin antiikin nähtävyyksienkin muodossa. Sain Miloksesta nyt huomattavasti laajemman - ja vieläkin positiivisemman kuvan - kuin edellisellä vierailulla yksitoista vuotta sitten. Myös Folegandros tuli nyt koettua kärjestä kärkeen ja paljon laajemmin kuin ensimmäisellä visiitillä.
Tulen kirjoittamaan kummastakin saaresta vielä oman postauksen. :) Oli ihanaa palata niille, ja oppia tuntemaan ne vieläkin paremmin!
Kalastaja on nyt palannut Suomeen ja minun matkani puolestaan jatkui Sporadeille. Olen parhaillaan Skiathoksella. Tämäkin on odotettu jälleennäkeminen, olin Sporadeilla edellisen - ja ainoan - kerran tasan kymmenen vuotta sitten.
Aivan erityisesti odotan Skopelosta, joka hurmasi minut vuonna 2014 luihin ja ytimiin saakka..! Skiathos on kaunis, mutta hitusen liian turistillinen minun makuuni. Vielä lokakuun alussakin täällä on vilkasta ja kadut ja biitsit täynnään brittituristeja.
P.S. Kuvassa on majapaikkamme terassi Miloksen Plakassa. Vaikka Milos tai Folegandros eivät kummatkaan ole erityisesti suomalaisten suosiossa (Folegandroksen majapaikan omistaja totesi meidän olevan suunnilleen hänen ensimmäiset suomalaiset vieraansa koskaan), kohtasimme maanmiehiä niin Folegandroksella kuin Miloksellakin.
Miloksen vuokrahuonenaapureina meillä oli nuori suomalainen pariskunta, joka sai kunnian ikuistua kaikkiin mun auringonlaskukuviin, koska jaoimme yhteisen terassin. Jos tunnistatte itsenne tästä kuvasta, niin terkkuja! :)
Jutun kuvat ovat Folegandrokselta ja Milokselta.
Oletko sinä käynyt näillä saarilla?
Kaikki juttuni yli 60 Kreikan saaresta löydät tästä saarihakemistosta.
Tunnelmissa! 🇬🇷
Täällä ollaan viimeistelemässä matkapakkausta ja kehossa väreilee mukava, odottava sirinä.
Edessä on kolme viikkoa kreikkailua, josta osansa tihkuu varmasti tuttuun tapaan myös Karkkipäivän kanaviin. 💙🤍
Tällä kertaa tulen kuitenkin pitämään some- ja blogitaukoa matkan ensimmäisen viikon ajan, joka on omistettu lomailulle mieheni kanssa. Palaan langoille lokakuun puolella. :)
Teemaan liittyen, nostan esiin erään kreikkalaisen sankarin - jogurtin.
Tiesitkö tämän tästä kreikkalaisesta herkusta:
kreikkalaisessa jogurtissa voi olla yhtä paljon proteiinia, kuin rahkassa!
Suomessa myytävistä aidoista kreikkalaisista jogurteista tällainen proteiinirikas merkki on erityisesti Fage. Tämän merkin jogurtit kuuluvat suosikkeihini myös Kreikassa.
Fagen kaikissa Total-jogurteissa on todella tuhdisti proteiinia - mitä vähemmän rasvaa, sitä enemmän proteiinia.
rasvapitoisuuden 5% jogurtissa on 9% proteiinia
rasvapitoisuuden 2% jogurtissa on 9,9% proteiinia
rasvapitoisuuden 0% jogurtissa on peräti 10,3% proteiinia
Mun suosikkeja ovat nuo rasvapitoiset variantit. Ennen vanhaan Fagen valikoimassa oli myös 10% jogurtti, mutta sitä ei enää ole aikoihin näkynyt.
Kreikkalainen jogurtti eroaa meidän jogurtista jo paksuudellaan. Perinteinen kreikkalainen jogurtti on aina valutettua, eli siitä poistetaan nestettä, mikä tekee koostumuksesta hyvin tiheän ja paksun.
Perinteinen kreikkalainen jogurtti on myös aina rasvaista, ja 0%-variantit on kehitetty muiden maiden markkinoille. Täysrasvainen eli 10-prosenttinen on se kaikkein perinteisin versio.
Syytä sille, miksi joissain kreikkalaisissa jogurteissa on myös erittäin runsaasti proteiinia, en tunne. Minkään muun maan jogurteissa en ole tällaiseen törmännyt, riippumatta siitä, onko jogurtti tiivismuotoista ja valutettua vai löysää ja nestemäistä. Muiden jogurttien proteiinipitoisuus pysyttelee kolmen ja neljän prosentin tuntumassa. Kreikassa jogurtit ovat kautta linjan proteiinirikkaampia, ja siellä törmää hyvin usein yli 5% pitoisuuksiin. (Mitä käsitellympää jogurttia, sitä pienempi todennäköisyys korkealle proteiinille.)
Nyt löysin Fagen rinnalle Prisman hyllystä uuden suosikin, Olympuksen 10% kreikkalaisen jogurtin. (Hassusti, tässä on tekstit vain ruotsiksi..! Vaikka kyseessä on kreikkalaisen meijerin tuote.) Olympuksen jogurtissa on 7% proteiinia, eli ei ihan yhtä paljon kuin Fagessa, mutta oikein mukavasti joka tapauksessa.
Lisäksi Olympuksen jogurtissa on aivan erityisen tiheä koostumus, mikä on harvinaista näin rasvaiselle jogurtille. Tyypillisesti korkea rasvapitoisuus pehmentää koostumusta, ja monet Kreikassa myytävät kymppiprosenttiset ovatkin kuohkean kermaisia.
Olympuksen koostumus on kuitenkin niin tiheää, että tämä tuntuu enemmän rahkalta kuin jogurtilta. Lusikka seisoo pystyssä tässä tavarassa, niin kiinteää se on! Rakastan tällaisia tiiviitä koostumuksia jogurteissa, koska ne tuntuvat ruokaisammilta kuin löysemmät. :)
Olympuksen jogurtin makukin on aivan ihana, todella samettinen ja samalla jotenkin rustiikkinen. Luonnonjogurteissakin on huimasti eroja, myös kreikkalaisten jogurttien joukossa, ja joihinkin lisätään tärkkelystä, makuaromeita, liivatetta, maitojauhetta tai muita lisäaineita. Olympuksen sekä Fagen jogurtissa on vain kolme ainesosaa: maito, kerma ja hapatebakteerit. Varmasti juuri se tuo näiden meijerien jogurtteihin niin puhtaan ja aidon maun. Olympuksen eduksi on luettavissa vielä se, että siinä on täysmaitoa, kermaa ja hapatetta, Fagessa rasvatonta maitoa.
Mitä tulee rahkaan, niissä saisi puolestani olla tarjolla paljon nykyistä enemmän rasvaisempia vaihtoehtoja. 0-prosenttinen rahka on kitkerää! Mieluummin syön runsasproteiinista kreikkalaista jogurttia kuin rahkaa, jos haluan proteiinipommin maitotuotteen muodossa.
Jos sinullekin maittaisi proteiinijogurtti, laita mieleen Fage ja Olympus. :)
Oletteko muuten ylipäänsä ✅ Team Rahka vai ✅ Team Jogurtti?
.
P.S. Tunnustaako joku kultainen lukijani linkittäneensä mun Ikaria-postauksen jonnekin keskustelupalstalle? ☺️ Aivan out of the blue tätä puolitoistavuotta vanhaa kertomusta omalaatuisen kreikkalaisen Ikaria-saaren tunnelmista on nyt Analyticsin mukaan luettu viikon sisällä yli 1500 kertaa! Se on varmaan enemmän kuin silloin, kun koko jutun julkaisin. Uteliaisuus herää, missä tämä on jaettu. :)
P.P.S. Peikonlehtien huollosta on kyselty. Huolto on onnistuneesti tehty, mutta en ehtinyt kirjoittaa siitä ennen Kreikkaa. Juttu tulee ulos myöhemmin :) Vaikka huolto oli onnistunut, pientä ennalta-arvaamatonta päänvaivaa liittyy uuteenkin tilanteeseen. Miten voikin olla näin "dramaattista" olla peikonlehtien omistaja.... 😅
Tänään on vuorossa erityinen hyvän mielen postaus. :)
Olen tutustunut Ruotsissa pariskuntaan, jonka elämäntapa - ja KOTI - on niin inspiroiva, että haluan kirjoittaa siitä.
Olenkin kaivannut blogiin "old school" Karkkipäivä-postauksia, ja tämä on hengeltään sellainen. :)
Kuvittele mielessäsi keski-ikäinen urbaani pariskunta, joka väsyy pääkaupungin hektiseen elämäntyyliin, muuttaa satavuotiaaseen rautatiehotelliin keskelle hiljaisinta maaseutua kylään, josta eivät ole koskaan kuulleetkaan - ja päätyy perustamaan kotitaloonsa yhdysvaltalaiselle country-muusikolle omistetun museon, joka on ainoa laatuaan koko maailmassa.
Tällainen tarina on inspiroinut päivän blogipostauksen. 😍
Saanko esitellä, ihanat Björn ja Birgitta, ja maailman ainoa Jim Reeves -museo keskellä Hälsinglandin maaseutua keski-Ruotsissa! Kuvassa myös perheen koira Cheyenne.
Olen tutustunut Björniin ja Birgittaan viimeisen kolmen vuoden aikana Ruotsissa, jossa he asuvat mieheni veljen mökkinaapureina. Tai naapureina ja naapureina - kylä metsän keskellä on harvaan asuttua, ja yli kilometrin päässä asuvaa henkilöä voi perustellusti kutsua naapuriksi. :)
Vaikutuin pariskunnan tarinasta ja kodista heti ensimmäisellä vierailulla. Mietin jo silloin, että tästä olisi mukava joskus kirjoittaa!
Tukholman esikaupunkialueella asuneet Björn ja Birgitta totesivat kaipaavansa muutosta elämäänsä, ja alkoivat etsiä taloa maaseudulta. Sattumalta heidän silmiinsä osui ilmoitus vanhasta rautatiehotellista, joka oli myynnissä Hälsinglandissa Voxnan kylässä, alueella, joka ei ollut heille ennestään lainkaan tuttua.
Pariskunta ei ollut etsimässä ihan näin suurta taloa - rakennuksessa on yli 400 neliötä, mutta käytyään katsomassa taloa, heille tuli vahva tunne, että tämä on heidän paikkansa.
Niin Björn ja Birgitta pakkasivat kasaan elämänsä pääkaupunkiseudulla, jättivät oravanpyörän taakseen ja muuttivat keskelle metsää kylään, jossa asuu alle 50 ihmistä. Valtava kotitalo tarjoaa loputtomasti remontoitavaa, ja uusi elämäntyyli leppoisassa kyläyhteisössä - sekä oman pienen museon omistajina - on sopinut pariskunnalle enemmän kuin hyvin. Tästähän saisi vaikka 2000-luvulle sijoittuvan Villi Pohjola -henkisen TV-sarjan... 🥰 Skandiversiona. Katsoisin!
Uuden kodin neliöt ovat tarjonneet mahdollisuuden esimerkiksi nikkaroida alakertaan museon naapuriin ikioma brittipubi (kuvassa), jonne pariskunta kutsuu mielellään ystäviään istumaan iltaa. 🍻
Talo on sisältä kuin elämysmatka. Käydessäni vierailulla ensimmäisiä kertoja tunsin, että olisin kaivannut karttaa löytääkseni takaisin, kun kävin illallisen aikana WC:ssä. :)
Tältä näytti Björnin ja Birgitan kotitalo ympäristöineen noin sata vuotta sitten.
Voxnan halki kulki vilkas rautatie, ja aseman lähellä sijaitsi matkustajakoti, joka nyt on pariskunnan koti sekä museo. Talo näkyy kuvassa oikealla.
Junaliikenne Voxnan kautta lakkautettiin 70-luvulla, ja tänä päivänä kylän vilkkaasta rautatiehistoriasta kertovat enää kasvillisuuden seassa siellä täällä arvoituksellisesti pilkottavat raiteet.
...ja valokuvat Jim Reeves -museon aulassa!
Jim Reeves oli yhdysvaltalainen 1950- ja 60-luvulla vaikuttanut country -laulaja, ja aikoinaan osassa maailmaa yhtä suosittu kuin Elvis. Hän on yksi tunnetuimpia Nashville sound -countrytyylin edustajista. Reeves on myynyt maailmanlaajuisesti yli 180 miljoonaa levyä.
Minulle Jim Reeves myönnettävästi ei ollut aikaisemmin tuttu, mutta nyt totisesti on!
Mikä inspiroi minua erityisesti on museon synty täysin suunnittelematta ehdan fanin toimesta - kun olosuhteet yllättäen tarjosivat tähän mahdollisuuden.
Björn on ollut vuosikymmeniä intohimoinen Jim Reeves -fani. Kun hänen eteensä ilmaantui mahdollisuus ostaa Jim Reevesin kuolinpesän omistuksessa olleita Reevesin henkilökohtaisia tavaroita, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Ja nyt ei puhuta muutamasta muistoesineestä kuten sytkäristä ja kahvikupista, vaan valtavasta määrästä esineistöä matkalaukuista vaatteisiin, kirjeisiin, partavesiin ja auton takapenkkiin - Björn oli lähellä ostaa jopa Reevesin keikkabussin..!
Tämän kenties monen mielestä erikoisen tempauksen mahdollistajana toimi uusi koti - kolmikerroksisessa matkustajakodissa neliöitä riittää, ja Björnin päässä alkoi heti raksuttaa. Talossa oli tilaa esineistölle - ja miksipä ei hyödyntää ainutlaatuista kokoelmaa laajemminkin, kuin omaan yksityiskäyttöön?
Niin Björn päätti perustaa Jim Reevesille omistetun museon. Kotitalon alakerta muuntui ainutlaatuiseksi yksityiseksi museoksi.
Piskuinen kylä keski-Ruotsin metsissä voi kuulostaa erikoiselta sijainnilta yhdysvaltalaisen country-tähden museolle, mutta yhtä kaikki - siellä se nyt sijaitsee :) From Nashville to Voxna. Museo on alueen ja koko Hälsinglandin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja sinne saapuu kävijöitä bussilasteittain.
Olen itse samaan tapaan intohimoinen ihminen jonka elämässä mielenkiinnon kohteet näkyvät hyvinkin vahvasti, ja samaistun Björnin Reeves-innostukseen. Minusta on mahtavaa, että ihmiset innostuvat asioista ja myös näyttävät sen! Kun jostain tykkää, niin tykkää täysillä! 💪 Itsekin olen joskus haaveillut mm. omasta My Little Pony -galleriasta..!
Jim Reeves aloitti uransa country & western -laulajana 1940-luvulla ja sai ensimmäisen listahittinsä biisillä Mexican Joe vuonna 1953. Ensimmäisen pitkäsoittonsa Reeves julkaisi vuonna 1955.
Reevesin laulutyyli edusti uran alkuvaiheissa perinteisempää ja texasilaiselle genrelle siihen aikaan tyypillistä "kovaa" countrya, mutta Reeves lähti kehittämään tyyliään pehmeämpään ja pop-ystävällisempään suuntaan 50-luvun lopulla. Tämä suunta toikin hänelle suurimman suosion, ja Reeves samettisine baritoni-äänineen tuli kansainvälisesti tunnetuksi country-pop croonerina.
Reeves oli mukana luomassa uutta rennompaa, pehmeämpää ja popimpaa countryn tyyliä, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Nashville soundina. Toinen genren suuri tähti oli Patsy Cline. Musiikkigenrejä yhdistellyt Nashville sound oli tyyli, joka lopulta teki country-musiikista miljoonabisneksen.
Reeves oli uransa huipulla 1960-luvulla, jolloin suosio Euroopassa, Etelä-Afrikassa ja Sri Lankassa (!) ylitti paikoin suosion Yhdysvalloissa. Hitit seurasivat toisiaan ja Reeves aloitteli myös elokuvatähden uraa Etelä-Afrikassa kuvatussa Kimberley Jim -filmissä.
Kaikki päättyi traagisesti heinäkuussa 1964, kun Reeves menehtyi lentokoneonnettomuudessa. Reeves ohjasi itse turmakonetta ja joutui myrskypilveen vain hetkiä ennen kuin hänen oli määrä laskeutua Nashvillen lentokentälle. Turmassa menehtyi myös Reevesin manageri.
Reevesin suosio säilyi vahvana läpi 1960-luvun, ja osa hänen suurimmista hiteistään on julkaistu postuumisti.
Björn kertoi, että Reeves jätti jälkeensä valtavasti julkaisematonta materiaalia, ja uusia Jim Reeves -levytyksiä julkaistaan yhä 2000-luvullakin.
Jim Reevesin merkittäviin vaikutuksiin kuuluu country-musiikin suosion kansainvälistäminen. Frank Sinatran ja Bing Crosbyn kaltaisilta laulajilta vaikutteita saaneella rikkaalla äänellään sekä genrejä yhdistäneellä tyylillään Reeves teki countrysta sulavaa ja helpostilähestyttävää, pop-kansaankin vetoavaa musiikkia.
Sirottelen museon fiilis-kuvien joukkoon hieman Jim Reeves -triviaa.
Yllä näkyvässä kuvassa on Reevesin muistokivi Texasin Carthagessa. Voxnan museo lähettää muistomerkille joka vuosi kukkia Reevesin kuolinpäivänä.
Jim Reevesillä oli koira, Collie nimeltä Cheyenne. Koira oli hänelle kaikki kaikessa, ja koira on kuuleman mukaan haudattu samaan hautaan Reevesin kanssa.
Myös Björnillä ja Birgitalla on Collie nimeltä Cheyenne. ;) Koiralla on oma sivu museon kotisivulla.
Jim Reevesillä oli korkea otsa ja hiusraja. Reeves koki tämän tekevän hänestä vanhemman näköisen, ja hän käytti koko uransa ajan tupeeta imagosyistä.
Naiset eivät suinkaan ole ainoita, joilla on ulkonäköpaineita.
(Vitriinissä on Jim Reevesin hajuvesiä - hän on näemmä käyttänyt myös Avonia..!)
Jim Reevesin hittejä, jotka kertovat menestyksestä country-balladien tulkitsijana:
Kysyin Björniltä, mikä on ensimmäinen Jim Reevesin laulu, jonka hän muistaa kuulleensa. Se on My Lips Are Sealed vuodelta 1956, tosin Björn on kuullut sen vasta 1960-luvulla.
Vuosi, jolloin Björn muistaa kunnolla panneensa Reevesin musiikin merkille, oli 1964 - vuosi, jolloin Reeves menehtyi. Arvatenkin tuona vuonna Reevesin musiikkia on soitettu Ruotsissakin erityisen paljon. Reevesin samettinen ääni teki nuoreen Björniin lähtemättömän vaikutuksen.
Björn opastaa henkilökohtaisesti jokaisen kierroksen museossa. Opastuksen saa myös englanniksi - museoon tulee vieraita ympäri maailmaa.
Tämä on kenties museon erikoisin esine: Jim Reevesin yskänlääkepullo, jonka hän on ostanut vain viisi päivää ennen kuolemaansa.
Reevesillä oli ennen turmalentoa sitkeä flunssa, ja hän oli jo kerran siirtänyt matkaansa flunssan takia. On kuultu spekulaatioita siitäkin, oliko hän vieläkään täysin terve asettuessaan pienkoneensa puikkoihin turmapäivänä, ja saattoiko terveydentila vaikuttaa Reevesin orientaatiokykyyn hänen lentäessään myrskypilveen.
Tämä taas on esine, johon museo perustajalla on henkilökohtaisin suhde: Jim Reevesin bleiseri, - johon Björn pukeutui hänen ja Birgitan hääpäivänä! ❤️
Jim Reeves -keräilijän hallussa on itsestäänselvästi myös Reevesin nimikirjoitus.
Jos löydätte itsenne jonain kauniina päivänä Ruotsin Hälsinglandista, älkää missatko vierailua tässä museossa!
Museovierailija saa bonuksena ilahtua Björnin ja Birgitan perheen sydämellisestä seurasta.
Loppukevennys: mistä tässä kuvassa on kyse?
Björn, Birgitta (ja Cheyenne..!) ovat saapuneet meille saunomaan, ja yllättivät meidät astumalla autosta kylpytakeissa. Tilaisuuden pukukoodia oli noudatettu kirjaimellisesti. :) Björnin habitus oli viimeistelty vyöllä roikkuvalla samuraimiekalla ja asiaankuuluvilla poseerauksilla..!
Härliga typer! 🥰
.
P.S. Ostin museosta Jim Reevesin joululevyn, vielä pari kuukautta ja sen voi viritellä stereoihin...! 😍
Viimeisenä kysymys: kuinka monelle teistä Jim Reeves on tuttu?
