Esittelyssä tänään UpCircle -sarjan uutuuksia.
Jos Novexpert tuntuu jääneen vähän piiloon ja massayleisön tietoisuuden ulkopuolelle, niin sitä on todellakin ja aivan erityisesti brittiläisten sisarusten luoma UpCircle.
Kummallisella Optiat-nimellä aloittanut ja sittemmin Leijonanluola-ohjelman coachauksen kautta UpCircleksi uudelleenbrändäytynyt sarja on pieni, laadukas, erittäin sympaattinen ja persoonallinen.
UpCircle oli ensimmäisiä kosmetiikkasarjoja, jotka alkoivat hyödyntää tuotteissaan muuten hävikiksi päätyviä elintarviketeollisuuden raaka-aineita. Sarja tuli tunnetuksi kahvi-pohjaisista tuotteistaan kuten kahvinpuru-kuorinnoista sekä kahviöljyseerumistaan.
Tänään esittelen sarjan tämän vuoden uutuuksia, jotka jatkavat UpCirclen laadukkaalla tiellä.
FACE MOISTURISER -KASVOVOIDE 24,90€ / 50 ml
Ihanan silkkisessä kasvovoiteessa on todella hienostunut koostumus, joka vetää mielestäni vertoja kalliimmalle normikosmetiikalle. Voiteessa, kuten kaikissa kolmessa UpCircle -uutuudessa, on jopa selektiivistä tuntumaa.
Oikeastaan vain tuoksu paljastaa, että kyseessä on luonnonkosmetiikkaa. Voiteessa on sitruksinen eteeristen öljyjen tuoksu, raikas ja minun nenääni miellyttävä, mutta selvästi luonnonkosmetiikkamainen.
Kuva: UpCirclea Beauty
Erittäin laadukkaassa hoitavassa koostumuksessa on runsaasti kokonaisia kasviöljyjä; sheavoita, auringonkukansiemenöljyä, kaakaovoita, pellavansiemenöljyä ja oliiviöljyä. Edullisemmat esteriöljyt loistavat poissaolollaan..!
Kasvovoiteen hävikkiainesosa on argansiemenjauhe, joka on arganöljyn tuotannon sivutuote. Argansiementen kuoressa on paljon iholle hyödyllisiä ainesosia kuten A- ja E-vitamiineja, antioksidantteja ja rasvahappoja.
"Eikö jauhe sitten tee voiteesta 'raapivaa'"? Tämä oli minunkin ensiajatukseni, mutta vastaus on ei. Siemenet on jauhettu äärimmäisen hienojakoiseksi jauheeksi, voisi sanoa melkein pölyksi, joka ei tunnu iholla lainkaan. Jauheella on antioksidanttisten ja muiden ihoa hoitavien ominaisuuksiensa ohella myös voiteen rakennetta parantava vaikutus; se sitoo rasvamaisia ainesosia ja edesauttaa voiteen miellyttävää levittymistä iholle.
Kuva: UpCircle Beauty
Sanni summaa: todella miellyttävän, hoitavan ja laadukkaan tuntuinen voide hienostuneella koostumuksella. 👌
Voide ei jätä ihoa yhtään tahmeaksi, mutta on sen verran ravitseva, että sopii ihanteellisesti normaalista kuivalle (ja ikääntyneelle) iholle. Alle kahden kympin tarjoushinnalla (ja jo normihinnallaankin) tämä voide on minusta hinta-laatusuhteeltaan oikea helmi!
CLEANSING FACE BALM -PUHDISTUSBALMI 24,90€ / 50 ml
Tämä on Kuivan Ihon Puhdistustuote isoilla kirjaimilla.
UpCirclen herkullisen keltainen puhdistusbalmi liuottaa iholta kestävimmänkin meikin, mutta se ei emulgoidu veden kanssa. Kaikki eivät pidä tämän tyyppisestä puhdistusbalmista, mutta kuivaihoiselle se on unelma. Kuiva iho haluaa, että siihen jää pesun jälkeen hoitavia lipidejä, ja se todella hyötyy siitä.
Jokainen puhdistustoimenpide vie ihon pinnalta osan sen luonnollisesta, suojaavasta hydrolipidikalvosta, mikä on erityisen rankkaa kuivalle ja atooppiselle iholle. Käyttämällä rasvapitoista puhdistusainetta, joka jättää ihoon hoitavia öljyjä ja rasvoja, voi kumota puhdistuksen kuivattavan vaikutuksen.
UpCircle Cleansing Balmin pohja muodostuu auringonkukansiemenöljystä, sheavoista, seesaminsiemenöljystä, oliiviöljystä, camellia-vahasta sekä mustaherukansiemenöljystä. Hävikkiainesosa on jauhettu aprikoosinkivi, joka tässäkin tuotteessa toimii antioksidanttesesti, ei kuorivana ainesosana. Kuten argansiemenet, aprikoosinkivi on jauhettu niin hienojakoiseksi pölyksi, että sitä ei tunne koostumuksessa ollenkaan.
Tuoksusta; ahh, rakastan tämän balmin tuoksua! Alan päästä jyvälle siitä, että nenäni pitää rosmariiniöljystä, sillä se tuntuu olevan yhteinen nimittäjä monissa luonnonkosmetiikan tuoksuissa joihin hullaannun. Pehmeän aromaattisessa mutta samalla raikkaassa tuoksussa on myös aistittavissa aavistus eukalyptusta sekä sitruksen aromeja.
Vinkki; UpCirclen kaltainen runsas, ei-emulgoituva balmiputsari kannattaa poistaa iholta kasvoliinaa apuna käyttäen.
PUHDISTAVA KASVONAAMIO 24,90€ / 60 ml
❤️ SUOSIKKI ❤️
Juuri kun puhuin tuossa yläpuolella tuoksuista, niin tämänkin tuotteen kohdalla tekee mieli aloittaa tuoksusta..! 😍
Naamion tuoksu, kuten myös koostumus ja koko tuote, on UpCirclen uutuustuotteiden suosikkini; naamion käyttö on silkkaa hurmosta kun tuoksu on niin ihana..! (Palkkiona myös superpehmeä, sileä iho!) Myös tästä purkista löytyy rosmariiniöljyä, ja sen herkullista raikkautta peesaavat puuterinen, pehmeä seetri sekä jännä, thaimaalainen plai-inkivääri kera makean aromaattisten sirushedelmien.
Kuva: UpCircle Beauty
Ylellisen tuntuinen voidenaamio on todella riittoisaa; vajaa teelusikallinen peittää koko kasvot. Koostumusta voisi hienostuneen ohella kutsua "tiivistetyksi", tässä ei ole paljon vettä laimentamassa.
Koostumus on raaka-aineiltaan yhtä laadukas kuin edellisetkin tuotteet; naamio pursuaa ihoa hoitavia, puhdistavia ja pehmentäviä ainesosia kuten valkoista savea, kookosmaitoa, sheavoita, kaakaovoita, baobab-siemenöljyä, oliiviöljyä, pellavansiemenöljyä...
Hävikkiainesosa on jauhetut oliivinkivet, sivutuote oliiviöljyn tuotannosta. Antioksidanttisuuden lisäksi oliivinkivijauheella on tulehdusta laskeva ominaisuus. Kuten muissa tuotteissa, naamionkaan koostumuksessa jauhetta ei tunne lainkaan.
Hienoa työtä, William ja Anna! :) (Eli UpCirclen perustajasisarukset!)
*
UpCirclen tuotteita myy ainakin Sokos ja Ruohonjuuri ja verkkokaupoista kaikki uudetkin UpCirclen tuotteet ovat myynnissä Joliella ja Natural Goods Companylla.
Ikävä Kreikkaan on krooninen tila.
Tänään helpotan sitä esittelemällä kaksi Ateenan parasta hotellia meille, jotka rakastavat näköaloja eivätkä pahastu mahdollisuudesta pulahtaa hotellin katolla vilvoittavaan uima-altaaseen...
Blogin kirjoittaja tunnustautuu parantumattomaksi katoilta, torneista tai korkeilta kukkuloilta avautuvien näköalojen metsästäjäksi ja nautiskelijaksi....
Electra Palacen sijainti Ateenan keskustassa vanhankaupungin ytimessä on kaupungin parhaimpia. Niin ovat myös sen katolta avautuvat näköalat.
Viiden tähden hotellina Electra Palace ei ole halpa, mutta tällaisista näköaloista uima-altaalla saa maksaa. Ateenassa on myös hieman edullisempia hotelleja hienoilla kattoterasseilla ja näkymillä, mutta ilman uima-allasta. Ja tietysti ilman Electra Palacen tasoista eleganssia.
Electra Palacen Standard-huone
Kerrottakoon, että itse en ole niin tällaisen klassisen fiinin eleganssin perään, mutta harvoin annosteltuna se voi olla ihan mukava elämys.
Mutta olen tällaisten kattoterassien perään... 😍🙏🏻
Nämä kuvat ovat viime syksyn lokakuulta. Kesäistä lämpöä Ateenassa ja Kreikassa yleensäkin riittää tyypillisesti lokakuun loppuun ja usein marraskuulle saakka.
Kuten olen monesti todennut, syys- ja lokakuu ovat ihan parhaat kuukaudet vierailla Kreikassa, kun haluaa nauttia parhaista säistä, lämpimimmästä merivedestä ja monissa paikoissa myös kesäkautta edullisemmista hinnoista.
Ateenan luksushotellit ovat kalliita jopa vuoden ympäri, mutta tänä kesänä tilanne on koronan takia odotetusti poikkeava, ja hinnat saattavat olla alle puolet normaalitaksoista.
Katselin hintoja niistä hotelleista, joissa yövyin viime syksyn matkalla, ja esimerkiksi alempana esittelemässäni St. George Lycabettuksessa voi nyt elokuussa yöpyä hintaan 88 euroa...! 😮(Hinnat ovt Hotels.comista.) Itse maksoin yhdestä yöstä St. Georgessa viime lokakuussa 220€, ihan tavallisessa Standard-huoneessa.
Electra Palace on St. Georgea tasokkaampi hotelli, eikä ole vetänyt hintoja yhtä alas kuin St. George, mutta kun huone viime lokakuussa maksoi 198€, saa saman huoneen tämän vuoden elokuussa hintaan 138€.
Hinta kyllä kirpaisee, enkä voisi asua tällaisessa hotellissa kokonaista viikkoa, mutta pidän 200 euron vuorokausisijoitusta erittäin onnistuneena siihen nähden, mitä rahalla saa. Etenkin jos jakamassa on kaksi ihmistä, kuten meitä lokakuun matkalla oli.
(Ja kyllä tällä paremman vastineen saa kuin vaikka saman hintaisessa Tampereen Hotelli Tornissa, josta myös avautuvat hienot, joskaan eivät yhtä historialliset maisemat, ja ilman kattouima-allasta..! ;D)
Ateenan keskustassa parhaiden näköalojen keskellä on vain yksi hotelli, jonka kattouima-altaalle pääsevät (maksua vastaan) muutkin kuin hotellin asiakkaat, joten tällaisesta elämyksestä on vain oltava valmis maksamaan.
Electra Palacen kaunis uusklassinen rakennus on niin piilossa vanhankaupungin kapeiden kujien keskellä, että sen ohi voi kävellä tajuamatta ollenkaan ohittavansa yhtä Ateenan hienoimmista hotellesta.
Sijainti on samalla erittäin keskeinen mutta mukavasti sivummassa pääostoskadun vilskeestä.
Hotellin aamaista nautitaan myös katolla terassiravintolassa.
Summaisin, että jos saapuu Ateenaan vaikka yhden päivän pikavisiitille, voi tämän hotellin katolta periaatteessa nauttia yhdellä silmäyksellä kaikista kaupungin historiallisista nähtävyyksistä..! 🤗
Hotellin kotisivu: Electra Palace Athens
Toinen suosittelemani näköalahotelli St. George Lycabettus sijaitsee ydinkeskustan reunalla Kolonakin kaupunginosassa, Lycabettus-kukkulan juurella.
Tämä on SE hotelli, jossa tapahtui Kreikan matkojeni noloin välikohtaus koskaan....
St. George on se hotelli, jonka kattoterassille pääsevät maksua vastaan myös muut kuin hotellissa yöpyvät asiakkaat. Hinta on muistaakseni 25€ luokkaa.
Hotellin kattokerroksessa sjaitsee myös pieni kuntosali, jonka käyttö kuuluu kattoterassivierailun hintaan. Hinta sisältää myös yhden juoman (mineraalivesi, limsa, viini, olut).
St. Georgen sijainti ei ole yhtä keskeinen kuin Electra Palacen, mutta kukkulan rinteellä sijaitsevan hotellin näkymät ovat laajemmat ja etenkin pimeän laskeuduttua aivan huikeat.
Katolta avautuu näköala Kolonakin, ydinkeskustan ja vanhankaupungin yli Akropolille ja aina Pireukseen ja merelle saakka. 
Toisella puolella kohoaa Lycabettus-kukkula, jonka huipulla sijatseva pieni kappeli sekä ravintola tarjoavat kaupungin kiistatta ihan parhaan näköalan.
Kukkulan huipulle pääsee kävellen tai köysiratahissillä. Tätä paikkaa ei kannata Ateenassa missata!
St. Georgen tyyli on Electra Palacea modernimpi. Huoneiden joukosta voi valita vaaleampaa ja minimalistisempaa skandinaavista tyyliä tai taidetta ja modernia designia henkivää tyyliä.
Maisema hotellin ravintolasta on upea etenkin illalla, ja tarjoaa lähes 360 asteen näkymät miljoonakaupungin ylle.
Hotellin kotisivu: St. George Lycabettus
Hotellien sijainti. Electra Palacen ja St. George Lycabettuksen välimatka on 1,4 km.
Kaikki Kreikka-juttuni saarittain lajiteltuna (ja Ateena omana osionaan) löydät täältä:
Oma syyskuulle varaamani Kreikan matka lähestyy, mutta koronatilanteen viimeisimmät käänteet Euroopassa eivät nosta toivoa korkealle. :/ Alan olla yhä varautuneempi siihen, että en pääse Kreikkaan vielä syyskuussa.
Aegean Air näyttää edelleen myyvän todella edullisia suoria lentoja Ateenaan koko syksyn (alkaen 52€), mutta näistä ei tunnu oikein olevan iloa vinkata, kun pandemiatilanne on mikä on. Fiksuinta olisi tietysti edelleen pidättäytyä kaikesta matkustuksesta Suomen rajojen yli.
Onko joku teistä uskaltautunut varaamaan ulkomaan matkaa tälle kesälle tai syksylle..?
Menetyksen pelko.
Miten se ravistaakaan asioita päässä uuteen järjestykseen ja laittaa kehon kuin lihamyllyn läpi – ihminen voi olla hetkessä kuin löysää spagettia. Uho laimenee huoleksi ja sulaa sitten hädäksi, itsevarmuus vesittyy peloksi ja selvyydet muuttuvat kysymysmerkeiksi.
Kuinka moni tunnistaa tämän tunteen?
Kirjoitan tänään jostain henkilökohtaisesta, mutta samalla se on universaalisti tunnistettava hätä. Menetys ja sen pelko.
Kukaan ei pidä menetyksistä. Se voi olla tappio urheilupelissä, aseman menetys töissä, toiseen maahan muuttanut ystävä, ajasta ikuisuuteen siirtynyt mummo. Se voi olla varastettu polkupyörä, päättynyt parisuhde tai pistettä vaille jäänyt opiskelupaikka. Viimeinen mustikkapiirakan pala, jonka joku vie edestäsi juhlien jälkiruokapöydässä.
Menetys on aina ikävä asia, mutta toisilla pelko menetyksistä voi olla epänormaalin voimakas. Minä kuulun heihin. Olen saanut kamppailla pelon kanssa koko ikäni ja se vaikuttaa minuun melkein kaikilla elämänalueilla. Kaikki luopuminen on minulle hyvin vaikeaa. Lopullinen menetys aivan tuskaisaa.
Menetin isäni hyvin nuoressa iässä, olin vain 6-vuotias. Se on ikä, jossa menetyksen ja tapahtuneen jo tajuaa, nuoremmat sisareni säästyivät siltä tunnetason traumalta, jonka minä sain. Minusta tulikin meistä pelokkain.
Olen pelännyt pimeää ja hiljaisuutta. Olen pelännyt uimista (syvyys…!) ja lentämistä. Nämä eivät ole edelleenkään miellyttäviä asioita. Mutta kaikkein eniten pelkään läheisen menettämistä.
Teini-iässä pelkotila oli pahimmillaan. 15-16-vuoden iässä muistan, että jopa teksti-TV:n (jep, sellainen on ollut joskus olemassa TV-vastaanottimissa) avaaminen sai kädet tärisemään onnettomuusuutisen pelosta. Jos sisareni olivat poissa kotoa, vaikka leirillä tai ystävänsä luona toisessa kaupungissa, en välttämättä uskaltanut avata TV:tä uutisten aikaan ollenkaan. Pelkäsin niin paljon kuulevani onnettomuudesta.
Myöhemmin 20+ vuoden iässä aloin pelätä puhelimeen vastaamista. Minulla oli selittämätön tunne siitä, että puhelimen soidessa siellä saattaisi olla pahoja uutisia. Erityisesti perheenjäsenten soittaessa pulssini nousi ja sydämeni alkoi hakata. Painettuani vihreää luuria (jep, niitä kännykkäaikoja) odotin melkein henkeä pidätellen, millä äänensävyllä soittaja puhelun aloittaa. Joskus en uskaltanut vastata ollenkaan.
Se oli aivan kamalaa. Tajusin pelkoni epänormaaliuden, mutta mitä saatoin sille tehdä. Ehkä sitä käsiteltiin terapiassa, mutta en muista mitä vaikutuksia sillä oli.
Pikemminkin tuntui, että pahimmat pelkotilat lieventyivät iän myötä. Pimeän pelko jäi ensimmäisenä. Uutisia en myöskään ole pelännyt teini-iän jälkeen (paitsi joskus kun ex-kumppanini oli vuorilla kiipeämässä). Puhelimeen vastaaminen ja hiljaisuuskin on ihan ok. Vain lentäminen on aina yhtä inhottavaa, ja tuntuu melkein vain pahenevan vuosien myötä.
Menetyksen pelko ja luopumisen vaikeus vaikuttavat minussa kuitenkin vahvasti edelleen, välillä äänekkäämmin, välillä hiljaisemmin.
En halua luopua työpaikoista (saisinko pitää ne kaikki..!), on vaikea luopua asunnoista (ethän äiti koskaan muuta meidän lapsuuden kodista! Ja entäs Maarianhamina..!), tunnen syvää surua ystävien menetyksestä – vaikka joidenkin ystävyyksien kuuluukin elää aikansa ja miedontua sitten taka-alalle tai parin vuoden välein ravintolan terassilla vaihdetuksi moikaksi. Halusin pitkään pitää kaikki tavarani, oli vaikea heittää mitään pois (kun ne kaikki muistot jotka liittyvät esineeseen..!).
Mutta läheisen menetys, se on pahin. Avoliiton päättyminen on pahinta, mitä olen koskaan kokenut elämässäni. Sitä tuskaa on vaikea kuvailla. Meni melkein vuosi, että sen saattoi ylipäänsä uskoa todeksi. Kaksi vuotta, että saattoi alkaa edes lähestyä tunnetta siitä, että ehkä tästä joskus selviää.
(Kyllä siitä selviää. Olemme muuten entisen puolisoni kanssa hyvissä väleissä.)
Ja nyt heinäkuun alussa koin viimein ensimmäistä kertaa sen hetken, jota olin parikymppisenä niin pelännyt. Että puhelin soi, ja kun vastaat, siellä on huono uutinen.
Kello oli 23.20. Puhelin soi, ja siellä oli sisareni, joka itki. Lamaannuin välittömästi. Nyt se hetki on käsillä. Jotain todella pahaa on tapahtunut. Sisareni itki jonkin aikaa, ja kuulin sanovani tukahtuneesti puoliksi kiellon, puoliksi kysymyksen. ”Älä sano, älä sano… kenelle on tapahtunut jotain…”
”Viivi”, sisareni nyyhkytti. ”Viivi putosi.”
Viivi on 13-vuotias chihuahua, joka on melkein kuin oma lapseni. Se on sisareni koira, mutta se on melkein kuin puoliksi minun. Viivi ja 12-vuotias Totti-chihuahua ovat olleet minulla hoidossa melkein koko ikänsä joka viikko tai joka kuukausi. Ne ovat olleet symbolisesti ne lapset, joita minulla ei ole. Kiintymystäni niihin ei voi sanoittaa. Kun soitan ulkomailta sisarelleni, kysyn ensimmäisenä mitä Totille ja Viiville kuuluu. Kun olen pidempään poissa, ikävöin ja ajattelen niitä. Joskus näen ne kirmaamassa kreikkalaisen saaren rantahietikolla minua kohti. Ja rinnassa läikähtää huoli, entä jos en näekään heitä enää…
Nyt puhelimessa oli lohduttomasti itkevä sisareni ja viesti, ”Viivi putosi.”
Älä sano enempää, älä sano enempää, soitan kohta takaisin, en pysty kuulemaan tätä nyt, uikutin. Uskoin että Viivi oli kuollut. Mutta en lopettanut puhelua.
Sain kuulla, että Viivi oli matkalla Tampereen eläinsairaalan päivystykseen, se oli vielä elossa. Se oli pudonnut sisareni sylistä rappukäytävässä. Viivi pelkää rappukäytävää eikä suostu kävelemään siellä, se täytyy kantaa. Pudotus oli paha ja Viivi oli saanut vaikean sairaskohtauksen.
Päivystykseen saapuessaan se oli hädin tuskin tajuissaan. Tila oli vakava. Piikistä oli heti puhuttu.
En kuvaile tapahtunutta enää tarkemmin, mutta yöllä kello 02.00 tilanne oli se, että Viivin tila oli kriittinen ja se jäi sairaalaan tehohoitoon. Kiitos vakuutuksen, sisareni saattoi valita tehohoidon.
Yö oli elämäni hirveimpiä. Se oli toinen kerta elämässäni, kun uskoin menetyksen kuolemalle olevan hyvin todennäköinen. Kävin sinä yönä toisen kerran läpi sen kaltaisen menetyksen tunteen. Sitä on mahdoton kuvailla. Olet kuin pistoksissa eikä mielesi halua uskoa tapahtunutta todeksi. Rukoilin kaikkia mahdollisia eläinten, koirien ja ihmisten taivaan isiä, ettei Viiviä vielä otettaisi taivaaseen. En halunnut olla siinä tilassa ja tunteessa ja siinä oli vain pakko olla. En päässyt mihinkään.
Ehkä nukuin kaksi tuntia, en tiedä. Aamulla olin aivan turta. ”Olen niin pahoillani”, Kalastaja sanoi, eikä itkustani tullut loppua.
Sitten yhdentoista aikaan puhelin viimein soi, sisareni nimi näytöllä. Uskalsin vasta.
Viivi oli herännyt! Se oli syönyt vähän ruokaa ja hoitohenkilökunnan mukaan jo ”tehnyt vastarintaakin tutkimuksissa”. Se oli vähän pökerryksissä mutta pääsisi kotiin jo samana päivänä lääkityksen kera. Tarkkaa diagnoosia ei pystytty tekemään koska Viivin päätä ei haluttu korkean riskin takia kuvata, mutta epäilys kohdistui epilepsiaan.
Sellaista kiitollisuuden ja huojennuksen määrää en muista tunteneeni hetkeen. Koskaan? Ja se tunteiden valtava myllerrys lyhyen ajan sisällä. Kahdentoista tunnin aikana ehdit kokea menetyksen, valtavan pelon ja surun, ja ilon, onnen ja kiitollisuuden tunteet äärimmäisestä laidasta toiseen. Sen jälkeen patterini oli aivan tyhjä.
Viivi voi nyt hyvin, tätäkin kirjoittaessani se istuu sylissäni.
Tämä pelko päättyi tällä kertaa onnellisesti. Kaikki menetykset eivät.
Huojennusta voi seurata uusi suru. Ja jonain päivänä tietysti seuraakin; jos jokin on elämässä varmaa, niin se on menetys.
Onneksi myös ilon aiheita voi pitää yhtä varmana, ainakin jos asenne mahdollistaa ilahtumisen arkisistakin asioista.
Näiden vuorovaikutuksessa on elämää elettävä. Ilo ja pelko. Onni ja suru. Se on luonnollista.
Mutta silti… pelkään jo seuraavaa. Toivon, että siihen menee vielä pitkä aika. Pitkä, onnellisten asioiden täyteinen aika.
