Valitettavasti Postin absurdit mokat vuoden 2020 aikana eivät jääneet toukokuiseen farssiin.
Vielä joulukuun lopulla ehdin saada päänsärkyä ja pettynyttä alakuloa Postin toiminnasta. Kuten toukokuun tapauksessa, lopulta tässäkin keississä epäonnistuttiin hyvistä aikeista huolimatta niin, että ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Postista on tullut kuin VR. Valtion omistama kaiken kansan yritys, johon ei enää voi luottaa. On se surullista.
Pohjustus: minun ja sisarteni yhteishuoltajuutta nauttiva Viivi-chihuahua sai syksyllä haimatulehduksen. Tulehdus kroonistui, ja Viivi syö nyt haimasairaan koiran erityisruokaa.
Marraskuussa Viivi (ja kaverinsa Totti-koira) siirtyivät Lauttasaaren sisareltani minun huostaani. Joulukuun aikana Viivin erityisruoka alkoi loppua. Erityisruoka on kallista. Pyysin Lauttasaaren sisartani lähettämään Viivin ruokaa Tampereelle postiluukusta mahtuvassa kuoressa, sillä sisareni oli ostanut ruokaa ison ja edullisen jättisäkillisen.
Ruoan postittaminenkin tulisi halvemmksi kuin ostaa Tampereelta uusi pussi. Jouluna näkisin sisareni ja saisin häneltä kunnon satsin lisää Viivin nappulaa, mutta ruoka ehtisi loppua ennen joulua.
Sisareni lähetti kirjeen 15. joulukuuta. 17. joulukuuta se saapui Tampereelle ja sitä "lähdettiin kuljettamaan vastaanottajalle". Kellonajat näkyvät kirjauksissa, ja tiedän olleeni kyseisenä torstaina kotona puolen päivän jälkeen.
En saanut lähetystä torstaina. En saanut sitä Tampereen kotiini ollenkaan, sillä kolmea päivää myöhemmin lähdin joululomalle Kuopioon.
"Vastaanottajan luona on este" tuntuu vähän erikoiselta syyltä olla saamatta lähetystä perille, kun kyseessä on postiluukusta mahtuva XXS-lähetys. Vaikka en olisi ollut kotonakaan, lähetys olisi voitu työntää postiluukusta. Oma arvaukseni on, aiempiin vastaaviin tapauksiin nojaten, että postinkantaja ei ole edes ottanut lähetystä mukaan kierrokselleen.
(Karkkipäivän kommenteissa on moni muukin jakanut kokemuksiaan siitä, kun vastaanottajan istuessa postiluukun vieressä, siitä työntyy sisään Postin lappunen: "Hei, yritin toimittaa sinulle tilaavievää kirjettä, mutta et ollut kotona.")
En siis saanut Viivin ruokaa torstaina, ja jäin odottamaan saapumisilmoitusta, että voisin noutaa kirjeen Postista.
Tuli perjantai, lauantai ja lopulta sunnuntai, eikä saapumisilmoitusta kuulunut. Soitin Postiin. Siellä todettiin (kuten osasin jo arvata), että kirjettä ei ole saatu hyllytettyä lähimpään postiini, koska siellä on niin täyttä. Kirje siis lojui jossain odottamassa, että se mahtuisi hyllyyn. Sitä oli mahdoton paikantaa ennen hyllytystä.
Lähdin sunnuntaina Kuopioon, ja maanantaiaamuna tuli ilmoitus, että kirjeen voisi nyt noutaa Tampereen postistani. Great. Kirjeen hyllytykseen meni vaatimattomat neljä päivää.
Soitin jälleen Postille ja reklamoin asiasta. XXS-lähetyksen palvelulupaus kuuluu: "toimitus vastaanottajan postilaatikkoon 2–3 arkipäivässä". Viivin ruokapaketilla meni lähetyspäivästä hyllytykseen seitsemän päivää, enkä edes saanut sitä kotiin. Asiakaspalvelija oli kovin pahoillaan ja myönsi, että tässä oli mennyt poikkeuksellisen kauan. Siihen hän ei (tokikaan) ottanut kantaa, miksi littanaa kuorta ei ollut toimitettu postiluukusta. Sen tietää vain oman asuinalueeni postinkantaja.
Ehdotin Postin aspalle, että kirje saisi jäädä Tampereen postiin pidennetyllä säilytysajalla, sillä en tehnyt kirjeellä enää sillä hetkellä mitään. Olin jo joutunut ostamaan Viiville uutta ruokaa. Viipyisin Kuopiossa pidempään kuin viikon, joten ilman pidennettyä säilytysaikaa kirje palautuisi Helsinkiin noutamattomana.
Aspa sanoi, että he kuitenkin lähettäisivät kirjeen mieluummin Kuopioon. (Arvatenkin siksi, että paketit halutaan pois tilanpuutteesta kärsivien postitoimistojen hyllyiltä niin nopeasti kuin mahdollista.) Varmistin, että kai Posti nyt hoitaa tämän omaan piikkiinsä, ja aspa sanoi, että totta kai. Posti lähettäisi kirjeen Kuopioon omaan laskuunsa, koska ei ollut toimittanut sitä minulle toimituslupauksen puitteissa.
Hyvä on sitten, tehdään niin, sanoin.
Niinpä kirje lähetettiin Tampereelta Kuopioon.
Ja kun se saapui Kuopioon, siitä haluttiin periä uusi kuljetusmaksu (!!!!!).
Vaikka kirje oli reklamoitu, ja Postin oma asiakaspalvelija hoiti edelleenlähetykseen liittyvät toimenpiteet, kirjeeseen oli kuitenkin lyöty maksu edelleenlähetyksestä.
Kuopion Posti ei (luonnollisestikaan) ensin meinannut suostua luovuttamaan lähetystä ilmaiseksi, mutta kun heille selitettiin juurta jaksain reklamaatiosta, he antoivat kirjeen lopulta.
Mikä maku tällaisesta jää asiakkaalle?
Postin asiakaspalvelija oli oikeasti pahoillaan ja hän oli todella ystävällinen. Hän vaikutti vilpittömän halukkaalta järjestää asia niin, että asiakas ei jäisi aivan *ittuuntuneeksi. Hän todella teki parhaansa. Ärtymykseni ehti jo vähän laantua, mutta ketjun seuraava yksikkö teki tyhjäksi aspan onnistumisen.
Missä mättää? Postilla ei vain viestintä eri yksiköiden välillä kerta kaikkiaan pelaa. Toukokuun tapaus näytti sen aivan erityisen hyvin. Keskustelet asiasta yhden henkilön tai yksikön kanssa, ja Postin sisäinen tekniikka ei näköjään mahdollista tiedon kulkua seuraavaan yksikköön / henkilölle.
Turhan matkan kulkeneet nappulat
Kun kirjoitan Postin keisseistä, kyseessä ei ole itkuvirsi valtavista materiaalisista tai immateriaalisista menetyksistä. Kenenkään elämä ei mennyt pilalle eikä suurta kärsimystä koettu, kun Viivi-koira ei saanut ruokaansa ajoissa, eikä asiakkaani kampanjatuotelähetys ehtinyt minulle ajoissa ennen kampanjaa.
Kun kirjoitan näistä, haluan nostaa tietoisuutta ja herättää keskustelua siitä, miten tiedonkulku ja asiakaspalvelu jättiyrityksissä voi vielä 2020-luvullakin olla näin surkeaa. Miten Postin asiakaspalveluketju on rakennettu, kun tällaisia tapahtuu?
Pitkän linjan uskollisena Postin asiakkaana (sekä muutaman vuoden ajan postilaisena..!) tämä tekee minut surulliseksi. Postiin ei vain voi luottaa.
Ainakin se on selvää, että Postin palvelukonsepti on hyvin jäykkä ja sabluunamainen. Kaikki tapaukset käsitellään ja korvataan saman kaavan mukaan. Kun tavallinen (eli ei-vakuutettu) lähetys katoaa tai sen viivästymisestä aiheutuu jotain (taloudellista) vaivaa asiakkaalle, Posti puhaltaa pipiin antamalla asiakkaalle arkillisen postimerkkejä.
Juttelin empaattisen aspan kanssa pitkään, ja avauduin myös toukokuun mokasta. Sanoin hänelle, että on kummallista, että Postin strategiana on käyttää postimerkkejä hillitäkseen pettynyttä asiakasta vaihtamasta kilpailevan logistiikkayrityksen asiakkaaksi. Totesin aspalle, että postimerkeillä lepyttely on mokan tasosta riippuen melkein loukkaavaa.
Aspan äänensävy kertoi hänen mahdollisesti olevan samaa mieltä, mutta mitä hän saattoi tehdä. Hän on töissä Postilla, ja hänen keinonsa hyvittää mokailuja rajoittuvat tasan postimerkkeihin.
Sanoin puoliksi vitsinä, että josko hän nyt sitten lähettäisi vaikka kaksi arkkia postimerkkejä.
Sain yhden arkin ja kaksi ylimääräistä irtomerkkiä 🙏🏻
Kreikkalainen ruoka on ehkä maailman parasta. Ei tosiaan maailman kauneimman näköistä, mutta ihan älyttömän hyvää 😋
Olen monesti todennut, että voisin matkustaa Kreikkaan pelkästään vain syömään, mutta nyt kun herkuttelu paikan päällä Kreikassa ei ole mahdollista, ikävä on ajanut minut kokkailemaan kreikkalaista ruokaa kotona.
(Maisemia ei harmi kyllä voi tuoda mukanaan Suomeen...)
Ajattelin julkaista täällä blogissa silloin tällöin kreikkalaisten lempiruokieni reseptejä, ja tänään on vuorossa rehellistä, superyksinkertaista maalaisruokaa: fasolakia, eli vihreitä papuja kera tomaatin ja sipulin.
Kreikkalaiset pikkujoulut -postauksessa kerroin oliiviöljyn merkityksestä kreikkalaisessa ruoassa. Oliiviöljyä käytetään Kreikassa kuta kuinkin ihan kaikessa, poislukien pihvit :D.
On eräs ruokatyyppi, jossa oliiviöljyn rooli korostuu aivan erityisesti: ladera, jossa kasviksia kypsennetään ja haudutetaan pitkään erittäin runsaassa oliiviöljyssä. (Yllä olevassa kuvassa klassisia esimerkkejä ladera-ruoista.) Ladera syntyi sota-aikana, kun ruoasta oli puutetta ja emännät joutuivat valmistamaan ruokaa melkein pelkistä kasviksista. Runsaalla oliiviöljyllä ruokiin saatiin tarpeellista energiaa.
Nämä pöperöt eivät tosiaan ole ruokapöytien kaunistus mössömäisine ulkonäköineen, mutta nyt puhutaan mausta. 🙏🏻
Ei makukaan toki ole kaikkien mieleen, mutta Kreikan kävijöiltä vähintään löytyy yleensä rakkautta ladera-klassikoita kohtaan. Ne ovat kreikkalaisen keittiön ydintä. Pikkujoulu-jutussa valmistamani munakoisoruoka imam bayildi on yksi tunnetuimpia ladera-ruokia. 👌
Ladera ei ole hienostunutta ja pikanttien makujen ruokaa. Se on runsasenergistä ja tuhtia maalaisruokaa, jonka mehukkuus ja runsaus syntyy laadukkaan oliiviöljyn ja kasviksista tihkuvien maukkaiden nesteiden yhdistelmästä. Pitkä kokkausaika runsaassa oliiviöljyssä on koko ruokalajin tunnistettavan makumaailman sielu.
Tänään valmistetaan fasolakiaa, jonka pääraaka-aine on vihreät pavut. Kuvassa olen ateenalaisen ystäväni Mariannan luona, ja pian iskemässä haarukkaani Mariannan kokkaamaan fasolakiaan. Meikäläisittäin fasolakia näyttää ihan lisukkeelta, mutta Kreikassa se voi olla ateria itsessään.
Fasolakia on vegaaninen ruoka, toisin kuin hyvin monet (juustolla kuorrutetut) laderat. Myönnän, että itse tilaan tavernassa fasolakian seuraksi yleensä fetaa - koska haluan mun proteiinin 😁 Mutta perinteiseen fasolakiaan juusto ei kuulu.
Fasolakia kreikkalaisen tavernan menussa.
FASOLAKIA-RESEPTI
Jos ruokaan haluaa autenttista kreikkalaista makua, valitse kreikkalainen oliiviöljy. Oma suosikkini on kreetalainen premium-luokan Terra Creta. Kaikki Terra Cretan öljyt ovat matalahappoisia, eikä niissä ole joillekin vahvoille oliiviöljyille ominaista pistävää makua.
Pilko tomaatit ja sipuli. (Määrällisesti kumpaakin on yhtä paljon). Kypsennä tomaatti ja sipuli oliiviöljyssä matalalla lämmöllä, kunnes ne ovat täysin pehmeitä ja tomaatin rakenne rikkoutunut.
Lisää makusi mukaan pilkottua valkosipulia, sitä saa olla runsaastikin. Perinteisessä reseptissä valkosipulia on kohtuudella, sen maun ei kuulu tulla läpi, mutta kukas estää laittamasta enemmänkin jos tykkää valkosipulisista ruoista :)
Lisää vihreät pavut ja runsaasti oliiviöljyä. Pakastepavut voi lisätä jäisinä, tuoreet pavut kannattaa esikypsentää keittämällä. Ladera-ruoissa kasvikset eivät ole al dente, vaan saavat kypsyä erittäin pehmeiksi, jopa niin pehmeiksi että rakenne melkein hajoaa suuhun. (Termi 'mössö' ei siis lainkaan ole huono laderan yhteydessä ;D)
Laita kansi pannun päälle ja anna papujen kypsyä tomaatti-sipulipohjassa miedolla lämmöllä ainakin 20 minuuttia, mielellään pidempäänkin. Tarkista kypsyys, ja poista liedeltä kun pavut ovat aivan pehmeitä.
Mausta suolalla ja pippurilla, ja lisää silputtua persiljaa sekä halutessasi tujaus tuoreen sitruunan mehua.
Voilà! Fasolakia on valmis nautittavaksi. Kreikassa päälle kaadetaan vielä lisää oliiviöljyä... runsaasti...
(Hapokas feta tosiaan sopii valtavan hyvin pehmeän fasolakian makukaveriksi. 👌 Jos siis kaipaat proteiinilisää, murenna päälle fetaa jo pannussa kypsennyksen loppuvaiheessa, niin feta ehtii lämmetä ja hieman sulaa.)
Aterian jälkeen / lopulla lautasella kuuluu näkyä oliiviöljyä... Silloin olet valmistanut fasolakian riittävällä määrällä öljyä :)
Kreikassa öljyä jää ladera-ruoan pohjalle tämän verran.... 🙈 Ladera-ruoat kirjaimellisesti uivat oliiviöljyssä.
Mikä on teidän lempi-kreikkalainen ruokanne? :)
Ja onko joku teistä jo maistanut fasolakiaa Kreikassa?
Lue myös kattava yleispostaukseni kreikkalaisesta ruoasta: The Good Stuff: kreikkalainen keittiö
Vuoden kuumimmat aiheet erottuvat yleensä hyvin blogin tilastoissa.
Tietysti luetuimmat teemat vaihtelevat blogin tyylin mukaan, ja perheblogissa nousevat eri aiheet kuin fitness-blogissa tai kauneusblogissa. Karkkipäivän aiheisto on sen verran laaja, että täällä nousevat top-listalle myös sellaiset ajankohtaiset aiheet, jotka eivät liity blogin pääteemoihin kuten kauneuteen ja hyvinvointiin.
Karkkipäivän luetuin sisältö vuonna 2020 heijastaa odotetusti korona-aikaa sekä kotimaan matkailun suosiota. Yli 10 000 lukukertaa saavuttaneiden kirjoitusten joukossa on viisi kotimaan matkailujuttua, jotka ovat keränneet huomattavasti enemmän kiinnostusta kuin suurin osa yksittäisistä Kreikka-pakinoistani koskaan. Kiinnostavaa, ja tietysti tosi hienoa suomalaisen matkailuelinkeinon kannalta. ❤️
Vähemmän odotetusti listalla näkyy yhä vahvana myös ketogeenisen ruokavalion trendi, jonka itse luulin jo olevan hiipumassa viime vuoden aikana. Näköjään ketogeenisiä reseptejä kuitenkin googlataan ahkerasti.
Laminointi taikoo kulmakarvoista muhkeat
Kauneudenhoitoon liittyvistä ilmiöistä kulmakarvojen laminointi uutena teknologiana näkyy vahvasti luetuimmassa sisällössä.
KARKKIPÄIVÄN POSTAUKSET 2020 TOP 10
1. Parhaat ketogeenisen ruokavalion leivonnaiset (10/2018) - luettu 44 163 kertaa
2. Kulmakarvojen laminointi: tulos (3/2020) - luettu 34 956 kertaa
3. The Ordinary -kokemuksia (1/2019) - luettu 20 977 kertaa (tämän sijoitus on yllätys ja pieni mysteeri..!)
4. Kemi paljasti yllättävän vetovoiman (3/2020) - luettu 20 695 kertaa
5. Julmetun mehevä vhh-porkkanakakku (5/2012) - luettu 20 031 kertaa
6. Koronakriisi puhkeaa - 13. päivä perjantai joka ei unohdu (3/2020) - luettu 15 377 kertaa
7. Kuinka Posti voi mokata paketin kanssa kolmena päivänä peräkkäin (5/2020) - luettu 14 325 kertaa
8. Kulmakarvojen laminoinnista ratkaisu ikuisuusongelmaan (2/2020) - luettu 14 280 kertaa
9. Luonnonkosmetiikkapäivät toukokuu (5/2020) - luettu 14 156 kertaa
10. Kulmakarvojen laminoinnista 6 viikkoa (4/2020) - luettu 13 802 kertaa
Laminointijuttujen suosio ei yllättänyt, onhan kyseessä aika tuore trendi ja uusista jutuista ollaan luonnollisestikin kiinnostuneita.
Laminointi osoittautui juuri niin kivaksi käsittelyksi kuin toivoinkin; se tuo runsautta ja näkyvyyttä hennoille ja todella ohuille kulmakarvoilleni, eikä ihoa tarvitse "neulata" millään. Laminointi tulee jäämään minulle rutiiniksi. 👍
En pidä ihoa lävistävistä toimenpiteistä, ja vaikka harkitsin microbladingia pitkään, en lopulta uskaltanut mennä käsittelyyn. Minulla oli kaksi vuotta sitten aikakin jo varattuna Suvi Tiilikaiselle, ja peruin sen. Ihoni on hyvin hitaasti parantuvaa ja huonosti arpeutuvaa tyyppiä, enkä uskalla ottaa pienintäkään riskiä, että ihon rikkovan kosmeettisen toimenpiteen jälkeen iho ei parantuisikaan normaalilla tavalla.
Tietysti laminoinnin tulos on huomattavasti microbleidausta lyhytkestoisempi, mutta mieluummin käyn käsittelyissä tiheämmin, kuin jännitän ihoa lävistävän toimenpiteen seurauksia.
Maskin käyttö ei vielä hallussa Prahassa...
Itselleni vuodesta jää ehdottomasti vahvimmin mieleen epäonninen ja hyvin huonosti harkittu Prahan matka, joka osui juuri siihen viikonloppuun, kun koronatilanne eskaloitui ja saavutti monessa Euroopan valtiossa rajojen sulkemista vaativan pisteen.
Tilanne muuttui niin nopeasti, että sitä on vieläkin vaikea uskoa. Kun lähdin matkalle, Suomessa ei ollut mitään erityistoimenpiteitä, ja kun viikkoa myöhemmin palasin, edessä oli pian Uudenmaan sulku ja koko maassa ei muusta puhuttukaan kuin koronasta.
Lähtiessäni matkalle, raportoitujen tartuntojen tilanne Tsekissä näytti netin tietojen mukaan nollaa.
Lentokone oli täynnä, tunnelma täysin normaali, kellään ei (tietenkään) maskeja, eikä koneessa kuulutettu mitään koronaan liittyvää. Prahan lentokentällä sain käteen koronasta tiedottavan lappusen, jossa neuvottiin maahan saapuvia tarkkailemaan olotilaansa mahdollisten oireiden varalta. Ei muuta.
Matkalla lentokentältä hotellille aloin saada puhelimeen viestejä. ”Kaikki ravintolat Prahassa suljetaan huomisesta eteenpäin kello 20.” ”Tsekki sulkee rajat ja estää matkustuksen Tsekin ja viidentoista valtion välillä”.
Olin ihan suu auki. Mitä ihmettä..? Hotellilla respa ei tiennyt mitään. Aamullakin vallitsi hämmentynyt ja epätietoinen tunnelma.
Minulla oli paluulippu Suomeen sunnuntaina. Mutta seuraavana päivänä ilmeni, että sunnuntain lentoa ei enää ollut; viimeinen lento Suomeen olisi lauantaina, koska rajat suljetaan. Minulla oli vaihtoehtona joko yrittää vaihtaa lento lauantaille (jos enää edes mahtuisin lauantain lennolle), tai matkustaa ystäväni kanssa autolla Saksan kautta Ruotsiin ja sieltä Suomeen.
Valitsin jälkimmäisen. Ajaessamme auton lauttaan puolilta öin Saksan Rostockissa, nousimme viimeiseen lauttaan, joka lähti Ruotsiin ennen Saksankin rajan sulkua.
Se oli kummallinen jännitysnäytelmä, joka ei ihan heti unohdu.
Karkkipäivä heijastaa voimakkaasti omaa elämääni, ja vaikka tämä ei ole päiväkirjamainen tallenne kirjoittajansa elämästä, olen huomannut pitäväni blogia tietyllä tapaa päiväkirjana. Nyt, kun en enää kirjoita kirjeitä (ja oikeaa päiväkirjaa en ole pitänyt sitten ikävuoden 10...), minne muualle elämääni liittyvät asiat tallentuisivat, kuin blogiin...
Selailen ja muistelen blogiarkistoista usein eri vuosien tapahtumia. Aaa, tuona vuonna kiivettiin Breithornille Sveitsissä... Milloin kokeilinkaan ekan kerran Olaplexiä..? Ja tuona kesänä olin taas Ahvenanmaalla kesätöissä...! Voi, miten tumma Viivin turkki olikaan vielä viisi vuotta sitten..! Ja myös: tuona vuonna uuvuin. Pidin blogitaukoa. Tanssin iltaisin Kylie Minoguen levyn tahtiin, niin piristyin.
Mitä toivon tälle vuodelle..? Eli mikä voisi näkyä vuoden 2021 tilastossa vuoden kuluttua...
Toivon tietysti iloisia aiheita.
Ehkä jotain ihan uusia kotimaan helmiä..?
Jotain henkilökohtaista onnea (vaikka en mä ehkä vieläkään juokse some-kuvassa kukkaniityllä käsikkäin...)
Että oppisin jotain uutta :)
Hyväkuntoiset hiukset ☺️
Kreikkalainen ruoka..! (- toiveajattelua... mutta jos ei Kreikassa, niin kotona kokattuna...)
.
Kivaa, kun olette mukana jälleen yhdessä uudessa Karkkipäivän vuodessa. ❤️
