Täältä pesee tällä kertaa tukku vinkkejä luonnonkosmetiikan K-Beauty-sarjojen alekamppiksen tiimoilta! Joliella on meneillään K-Beauty Super Sale, josta voi löytää Whamisan ja Urangin tuotteita jopa -50% hintaan. Alennuksessa ovat kummatkin sarjat kokonaisuudessaan, ja aleprosentit ovat alkaen -20%. Tarjoukset ovat voimassa 13.6. saakka sekä verkkokaupassa että Jolien myymälöissä.
Disclaimer: olen töissä sarjojen maahantuojalla. 🌿
Tälläkin hetkellä reissussa mukana <3
Fanitan itse ihan hulluna minikokoisia tuotteita, koska ne
🔥 sopivat mainiosti reissaavaan elämäntyyliini
🔥 tarjoavat edullisen mahdollisuuden testata tuotteita
Niinpä lähestyn päivän aihetta minikokojen kautta. :) Isommat koot ovat tietysti litrahinnaltaan edullisempia, mutta aivan uutta tuotetta harkitessa yksittäinen kappalehinta merkitsee ainakin itselleni enemmän - olisi tylsää sijoittaa monta kymppiä täysikokoiseen uutuuteen, joka jäisi mahdollisesti käyttämättä jos kävisi ilmi, ettei se sovikaan iholleni.
Alekampanjat tuovat lisäksi kivan mahdollisuuden ostaa minikokojakin lähellä normikokojen litrahintaa, joten jos kuulut niihin jotka kurtistelevat kulmiaan minikokojen hinnoille, alekamppisten aikaan ei ainakaan tarvitse kurtistella. :)
Whamisalla on minikokoja todella monesta tuotteestaan, ja periaatteessa koko Whamisa-ihonhoitorutiinin voi testata minikokojen kautta :)
💕 WATER CREAM -KASVOVOIDE 5,32€ / 3 g (norm. 7,60€) - kevyt kosteusvoide normaalille ja kosteusköyhälle iholle. Suomessa käsittääkseni suosituin Whamisan kasvovoiteista, ja kulttituote myös maailmalla.
💕 NOURISHING CREAM -KASVOVOIDE 5,32€ / 3 g (norm. 7,60€) - täyteläinen kosteusvoide kuivalle iholle. Tämä on oma suosikkini!
💕 EYE ESSENCE -SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 3,84€ / 3 g (norm. 4,80€) - ohut ja nopeasti imeytyvä kosteusvoide silottaa ja kosteuttaa silmänympärysihoa. Ohueen koostumukseensa nähden hämmästyttävän kosteuttava! Minikoko riittää todella pitkäksi aikaa, hoitovesien ohella saat tämän tuotteen minikoossa eniten rahalle vastinetta! 👍
💕 KUORINTALAPUT 2,40€ / 1 kpl (norm. 3,20€) - yksittäispakatut laput ovat kieltämättä arvokkaita, mutta silti kätevä mahdollisuus, jos haluaa ensin testata tuotteen ennen täysikokoisen pakkauksen ostamista. Täysikoinen pakkaus maksaa 29,40€ ja sisältää 30 lappua. Whamisan kuorintalaput ovat PHA-happopohjaisia ja sopivat myös iholle, joka ei esimerkiksi siedä AHA-happoja.
💕 DEEP RICH TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 14,90€) - onko Deep Rich Tonerin uudistunut koostumus vielä testaamatta? Suloinen minipullo kestää päivittäisessä käytössä varmaan pari kuukautta, ja tarjoaa edullisen tien selvittää, mitä juuri sinun hipiäsi tykkää uudistuneesta kulttituotteesta. Deep Rich -koostumus on kehitetty kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.
💕 ORIGINAL TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 14,90€) - normaalin ja pintakuivan ihon Toner tuntuu minun ihollani oikeastaan yhtä kosteuttavalta kuin Deep Rich. Tykkään tämän tuoksusta enemmän! :)
(Olen käyttänyt omaa mini-Toneriani jo kymmeniä kertoja eikä se näytä vajentuvan ollenkaan...! Mystisiä nämä minikoot...! :D)
💕 REFRESH TONER -HOITOVESI 10,43€ / 33,5 ml (norm. 4,90€) - raikkaan sitruksen tuoksuinen kosteuttava hoitovesi rasvoittuvalle ja sekaiholle. Huom: uudistettu koostumus on alkoholiton. 👌
💕 PUHDISTUSÖLJY 3,84€ / 22 ml (norm. 4,80€) - ahh, ihan parhautta, että myös puhdistusöljystä on minikoko..! Etenkin nyt aurinkovoiteiden huippusesongilla en mene minnekään ilman öljyputsaria (että saan mineraaliaurinkovoiteen puhdistettua iholta). 🙌 Whamisan öljy on makuuni se kaikkein miellyttävimmän tuntuinen puhdistusöljy markkinoilla; ohuin, silkkisin ja kaikkein parhaiten iholta pois huuhtoutuva. Kun matkakoko on tyhjentynyt, täytän sen uudestaan täysikokoisesta. :)
💕 MISELLIVESI 3,92€ / 25 ml (norm. 4,90€) - misellivedellä voi poistaa esimerkiksi silmämeikin tai käyttää kaksoispuhdistuksen kakkosputsarina öljyn jälkeen. Whamisan misellivedessä on yli 74% aloe veraa, eli kosteuttavakin tämä on..!
💕 PUHDISTUSGEELI 4,72€ / 20 ml (norm. 4,90€) - sulfaatiton ja runsaasti hoitavia ainesosia sisältävä vaahtoava puhdistusgeeli sopii kaikille ihotyypeille, paitsi erittäin kuivalle.
💕 PUHDISTUSVAAHTO 4,72€ / 20 ml (norm. 4,90€) - Whamisan kermaisesti vaahtoava puhdistusvaahto on saippuapohjainen, mikä on hyvä tietää pH:n kannalta. Lievästi emäksisenä se on Whamisan tehokkain vesipohjainen puhdistaja, mutta ei välttämättä sovi herkälle iholle, enkä suosittele sitä kuivalle iholle.
Normikokoinen silmänympärysvoide on niin suuri (30 ml), että kestää varmaan monta vuotta...
💕 SHAMPOO KUIVALLE HIUSPOHJALLE 5,60€ / 20 ml (norm. 7€) - Whamisan hiustuotteet ovat minulla vielä tuttavuuden ulkopuolella, joten suorituksesta tai koostumuksista en osaa sanoa mitään, mutta vinkkaan silti minikoon olemassaolosta :) Shampoo on sulfaatiton, joten sopii minunkin Curly Girl -hoitooni. Täytyy testata nämä lähitulevaisuudessa. :)
💕 SHAMPOO RASVOITTUVALLE HIUSPOHJALLE / 5,50€ / 20 ml (norm. 7€) - sulfaatiton shampoo rasvoittuvalle hiuspohjalle.
Jos teillä on jolla kulla kokemusta Whamisan hiustuotteista, jakakaa ihmeessä, olen utelias kuulemaan :)
Uudesta Kaktus-seerumista ei ole minikokoa, mutta nostan sen esiin, koska siitä on (odotetusti) muodostunut erittäin suosittu Whamisa-tuote. Whamisalla ei aiemmin ollut valikoimassaan lainkaan seerumia, ja ensimmäinen sellainen lanseerattiin tänä keväänä. Yhden superkosteuttavan tähtiraaka-aineen ihme on noussut hitiksi - joko sinä olet kokeillut kaktusnektaria ihollesi..?
🌵 Cactus Inner Skin Moisture Bouncy -seerumin saat Jolien K-Beauty-päiviltä -20% alehintaan 39,92€ / 30 ml (norm. 49,90€).
Urangilla minikokoja on vain kasvoöljyistä, mutta ne ovatkin sitten se tärkein tuote Urangin ihonhoitofilosofiassa. Öljy + vesikosteus, siinä Urangin ihonhoitorutiini! ❤️ Vesikosteustuotteeksi voi valita ihon tarpeen ja oman maun mukaan kasvoveden, essencen ja/tai seerumin (Urang-maailmassa nimeltään 'ampulli'). Näitä sekoitellaan öljyihin, ja näin voidaan räätälöidä juuri omalle iholle sopiva hoitava cocktail.
(Voide kuuluu Urangin maailmassa vain hyvin kuivalle iholle tai silloin, kun ihon suojavaippa on merkittävästi heikentynyt.)
💕 GLOW OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - oma suosikkiöljyni Urangilta. Se on öljyistä ravitsevin ja sopii parhaiten kuivalle ja herkälle iholle. Se on myöskin hyvä hoitava ja kosteuttava "yleisöljy" kaiken ikäisille, tarkoittaen, ettei se ole ihoa uudistava ja leimallisesti anti-age-vaikutteinen.
Glow Oil sisältää auringonkukka-, jojoba- ja manteliöljyjen pohjan sekä aktiiviaineina kehäkukka-, mandariini-, pomeranssi- sekä kamomillaöljyjä. Vaikutus on kosteuttava, heleyttävä ja rauhoittava.
Glow Oilia on saatavana myös edullisesti täysikokoisena "päiväystuotteena" (parasta ennen 11/2021), tällainen pullo irtoaa -50% hintaan 31€ / 60 ml.
Glow Oilin kanssa yhdistettäväksi sopivat hyvin rauhoittava ja ultrakosteuttava Cica Soothing Ampoule -seerumi (49,52€ / 30 ml, norm. 61,90€) sekä herkälle ja ärtymään taipuvaiselle, kosteusköyhälle iholle sopiva Blue Power Ampoule -seerumi (55,12€ / 30 ml, norm. 68,90€).
💕 VITAMIN OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - Vitamiiniöljy on puolestaan Urangin "anti-age-öljy. Se on lisäksi hyvin aromaterapeuttinen, eikä sitä eteeristen öljyjensä puolesta suositella herkälle iholle.
Vitamin-öljyn pohja koostuu jojobaöljystä ja uudistavasta ruusunmarjansiemenöljystä. Ikääntyvää ihoa hoitavina aktiiviaineina sekoituksessa on lisäksi laventelin, ruusun, mirhan, frankinsensin ja ruusupuun eteerisiä öljyjä.
Myös Vitamin Oilia saa täysikokoisen "päiväyspullon" -50% alennuksella; 31€ / 60 ml. Öljypohjaiset päiväystään lähestyvät tuotteet ovat hyvä sijoitus, sillä vedettömissä tuotteissa bakteerit eivät elä. Avaamattomat öljyt säilyvät yleensä käyttökelpoisina vuositolkulla, kun niitä vain ei altista suoralle auringonvalolle tai suurille lämpötilanvaihteluille. 👍 Avattunakin ne säilyvät yleisesti pidempään kuin vesipohjaiset tuotteet.
Vitamin Oilin kaveriksi sopii erinomaisesti Urangin anti-age-vaikutteinen "tekee-kaiken" seerumi, Pink Everlasting Ampoule (55,12€ / 30 ml, norm. 68,90€). Tämä on oma THE suosikkini Urangin seerumeista.
💕 BRIGHTENING BLUE OIL -KASVOÖLJY 28€ / 14 ml (norm. 35€) - Urangin suosituin öljy sopii kaikille ihotyypeille, mutta valmistaja suosittelee sitä ennen kaikkea samealle ja rasvoittuvalle sekaiholle.
Pohjaöljyn Blue-öljyssä muodostaa camelliaöljy. Camelliaöljyllä on sekä anti-age- että antioksidanttisia ominaisuuksia, mikä tekee Brightening Blue-öljystä periaatteessa myös anti-age-öljyn. Blue-öljyn sininen väri tulee kamomillaöljyn sisältämästä atsuleenista, joka muuten on erinomainen aine rauhoittamaan ärtynyttä ja tulehtunutta ihoa. Supersimppelissä öljycocktailissa ei muita ainesosia olekaan kuin camellia- ja kamomillaöljyä sekä bisabololia.
*
Onko aasialainen luonnonkosmetiikka sinulle vielä vieras juttu? Lue lisää Urangin ja Whamisan ihonhoidosta näistä postauksista:
Olen asunut Tampereella 12 ja puoli vuotta. Tämä on meidän tarinamme.
Suhteeni Tampereeseen on kehittynyt hitaasti, ja kaupunki pysyi minulle pitkään aika sulkeutuneena. Koin, että oli vaikea saada Tampereeseen yhteyttä. Asuin siellä, mutta en tuntenut kiintyväni juuri mihinkään kaupungissa, juurtumisesta puhumattakaan.
Saan syyttää tästä paljon myös itseäni. En voi väittää kovinkaan aktiivisesti tutustuneeni kaupunkiin etenkään niinä vuosina, kun olin ajautunut internetin täyttämään elämän rinnakkaistodellisuuteen ja siitä pikku hiljaa uupumukseen.
Suuri osa minusta ei mahdollisesti alitajuisesti edes halunnut päästää Tamperetta lähelle, sillä sydämeni koti oli Ahvenanmaalla. En ikäänkuin antanut itselleni lupaa tarkastella Tamperetta avoimen kiinnostuneesti ja uteliaalla vastaanottavaisuudella.
Tänä päivänä tunne on aivan erilainen. Tunnen vahvasti löytäneeni minun Tampereeni ja koen oloni kaupungissa kotoisaksi. En ole tamperelainen, ja tietyllä tapaa olo siellä on aina kuin vierailijalla, mutta kotiutuneella vierailijalla.
Viihdyn Tampereella vilpittömästi. Pitkään keskusta näyttäytyi minulle suorastaan rumana, mutta nyt näen niin paljon kauneutta, että joka kerta kaupungin katuja kulkiessani haluaisin muidenkin näkevän saman. Ja mietin, että olen onnekas, kun asun siellä.
Keskustan uusi siluetti rakentuu
Tampere on arkinen, mutta juuri arkisuudessaan ihanan samaistuttava ja helposti lähestyttävä.
Käyttäisin Tampeereesta samaa adjektiivia kuin Ateenasta; un-pretentious, teeskentelemätön- vaikkei kaupungeilla tosiaan muuten ole mitään yhteistä..!.
Tampere ei yritä olla sileämpi, kiiltävämpi tai trendikkäämpi kuin se omana itsenään on. Se on omalla tavallaan yhtä rosoinen kuin Ateena. Se on vilkas, eloisa ja (suomalaisessa mittakaavassa) suuri kaupunki, jossa tamperelaiset tekevät tunnelman yhtä paljon kuin historialliset tehdasmiljööt, kosken ranta, torit ja sillat.
ALKU - MINÄ JA TAMPERE
Tampere edusti minulle pitkään kohtaamispaikkaa kahden toisistaan kaukana olevan paikkakunnan välillä. Vuosikaudet kävin siellä säännöllisesti tapaamassa (entistä) miestäni. Olimme etäsuhteessa, ja kummankin oli helppo tulla Tampereelle. Entisen mieheni perheellä oli Tampereella myös mökki. Pitkään en Tampereen keskustasta muuta tuntenutkaan kuin rautatieaseman ja Hämeenkadun. Vietin lähes kaiken aikani kaupungin ulkopuolella.
Oli tiedossa, että jonain päivänä Tampereesta todennäköisesti tulisi myös yhteinen kotikaupunkimme. Se aika tuli 12 vuotta sitten, ja muuttokuorma vei Maarianhaminasta Tampereen Turtolaan.
Hämeenkatu on Tampereen pääkatu
Ensimmäisen Tampereen vuoteni asuin siis Turtolassa, enkä pitänyt alueesta yhtään. Toisaalta, ensimmäinen vuosi kului ylipäänsä totuttautuessa uuteen elämänvaiheeseen avoliittoineen ja töiden hakuineen (ja lopulta kouluun hakuineen), eikä Turtolan vähemmän hohdokas vuosi merkinnyt isossa mittakaavassa paljonkaan. Se oli kuin ”eteinen” Tampereen elämään.
Turtolasta muutimme keskustaan, ja alkoi kokonaan uusi elämänvaihe monella tapaa – samaan aikaan aloitin myös työt kosmetiikkamyyjänä.
Hetken aikaa elämäni tiivistyi parin korttelin alueelle Koskikeskuksen ollessa säteen keskipiste.
Olin töissä Koskikeskuksessa ja nyt kun ajattelen noita vuosia, Tampere oli minulle siihen aikaan yhtä kuin Koskikeskus tai koti. Olin jommassakummassa paikassa, ja hyvin harvoin missään muualla.
Vuodet kuluivat, ja Tampere säilyi etäisenä. Ajatus tekee minut nyt vähän surulliseksi, mutta onneksi Tampere odotti maltillisesti. Meidän yhteinen sävelemme oli vielä tuleva. :)
LAPINNIEMI
Ensimmäisiä paikkoja, joihin huomasin aidosti alkavani kiintyä kaupungissa, oli Lapinniemi.
Lapinniemi on pieni ja idyllinen kaupunginosa Näsijärven rannalla aivan keskustan tuntumassa. Sisareni muutti sinne Kuopiosta, ja niin sain Tampereelle myös perhettä.
Sisareni luona vieraillessa Lapinniemi hurmasi minut kuin varkain. Aiemmin täysin merkityksettömästä tamperelaisesta asuinalueesta tuli rakas ja kotoisa. Pian huomasin haluavani varta vasten lähteä Lapinniemeen vain ulkoilemaan ja nauttimaan järvenrantamaisemista. Voisi sanoa, että Lapinniemessä vallitsee hyvä fengshui.
Lapinniemessä sijaitsee myös Rauhaniemen kansankylpylä, jossa olen käynyt avantouimassa yli 10 vuotta. Se paikka jos mikä on minulle levollisuuden, rauhoittumisen ja hyvän mielen lähde.
Lapinniemi Näsinneulasta kuvattuna.
Lapinniemi on yhä tänäkin päivänä suosikkialueeni Tampereella Laukontorin ohella. Sinne on lyhyt ja kaunis kävely- tai pyöräilymatka keskustasta, ja jo alueelle kulkeminen rantatietä on kuin pieni lomamatka.
Lapinniemen vehreys sekä pieni ja kompakti koko järven ympäröimänä yhdistettynä kylpylähotelliin tuo alueelle leppoisaa lomakylämäistä tunnelmaa. Kyllä - tänne voisi todella tulla lomalle! Vielä en ole yöpynyt Lapinniemen kylpylässä mutta sekin on suunnitteilla..!
Valo Lapinniemessä on uskomaton. En tiedä seesteisempää paikkaa tai tunnelmaa Tampereella kuin Lapinniemen rantanurmikko kesäisessä ilta-auringossa.
Oma kotikaupunginosani sijaitsee sekin järven tuntumassa, Tampereen toisen järven, Pyhäjärven lähellä. Sielläkin on kaunista rantamaisemaa. Tunnelma on kuitenkin hyvin erilainen ja paljon urbaanimpi kuin Lapinniemessä. Meni pitkään, että aloin viihtyä myös "oman" järveni puolella.
Välillä omalta rantareitiltäni löytyy jopa kuvan kaltaista runollista tunnelmaa. <3
LAUKONTORI
Tärkein alue keskustassa minulle on Laukontori ja sen välitön ympäristö; Kehräsaari ja Ratinan suvanto puistoineen. Tämä on ”olohuoneeni” ja minulle kaikkein läheisintä Tamperetta. Työmatkani Koskikeskukseen kulki Laukontorin läpi, ja varmasti juuri se valoi perustan minun ja Laukontorin suhteelle.
Kuopiolaisena torit ovat minulle muutenkin tärkeitä paikkoja. Vaikka aluksi ylenkatsoin Laukontorin ”tori”-statusta, onhan kyseessä kuopiolaisnäkökulmasta vain pikkuinen nurkka jota savolainen hädin tuskin rekisteröi toriksi, huomasin pikkuhiljaa kiintyväni tuohon nurkkaan. Totesin lopulta, että sehän on pienuudessaan aika sympaattinen.
Kun sympaattiseen minitoriin yhdistää tunnelmallisen sataman ravintolalaivoineen sekä kulturellin Kehräsaaren kahviloineen, art house-elokuvateattereineen ja pikkuputiikkeineen (myös luottokampaajani on Kehräsaaressa), syntyy kokonaisuus, joka on minun Tamperettani omimmillaan.
Laukontorin sauna-ravintola Kuumasta pääsee myös pulahtamaan suvantoon
Löydettyäni tien ulos tietokoneen äärelle juuttuneesta arjestani, laajensin olohuoneeni kirjaimellisesti Laukontoriin. Hakeudun sinne yhä erityisesti kesäaikaan istumaan, olemaan, tekemään töitä, lukemaan, ihan vain hengittämään ja aistimaan Tamperetta. Missään Tampereella ei ole niin kotoisa olo kuin Laukontorilla.
Sydämessäni läikähtää aina, kun torikahvilat kontteineen ja vaunuineen keväisin ilmestyvät torin laidoille.
Näen nyt, että Laukontorin tunnelmassa yhdistyvät jollain tapaa Ahvenanmaalla minulle tärkeäksi muodostunut satamatunnelma sekä perisavolainen torifiilistely. Toki Laukontorin satama on jotain ihan muuta kuin Maarianhaminan kansainvälistäkin kuhinaa pursuavat satamat, mutta yhteistä niille on vesi, laivat ja risteilyalukset ja tuleminen ja lähteminen. Satama on satama, oli se missä hyvänsä, ja siihen liittyy oma erityistunnelmansa. ❤️
TAMMERKOSKEN YMPÄRISTÖ
Lempialueeni jatkuu Laukontorilta ja Kehräsaaresta Verkarannan ohi Koskipuistoon ja sieltä Vapriikin kautta Finlaysonille ja Näsilinnan puistoon. Tämä on Tampereen historiallinen kosken ympärille sijoittuva tehdasmiljöö puistoineen, tehtaan piippuineen ja komeine rakennuksineen.
Nämä maisemat ovat monelle Tampere-turistille ja -aficionadolle the Tamperetta, mutta minulla meni melkein kymmenen vuotta rakastua niihin. Kaiken aikaa olin kyllä nähnyt alueen kauneuden, mutta vailla tunnesidettä, kauneus jäi etäiseksi. Kiintyminen alkoi tapahtua kun "murtauduin ulos" ja otin Tampereen kadut, puistot ja korttelit fyysisesti haltuun. Kun oikeasti avasin silmäni kaupungille, ja samalla myös uudelle elämänvaiheelle.
Nyt mikään ei ole mieluisampaa Tampere-tekemistä kuin hypätä pyörän selkään ja ajella tuntikausia kaupungin keskustaa ristiin rastiin. Mitä useammasta vinkkelistä eri paikkoja näkee, eri vuodenaikoina, eri valossa ja eri yhteyksissä, sitä läheisimmiksi ne tulevat. Käyn museoissa, gallerioissa ja kahviloissa, pysähdyn silloille - tai niiden alle! - ja kurkistelen pihoihin porttikongien läpi. Sisäpihat ovat ihan oma kiehtova maailmansa.
Olen pohjattoman utelias, ja Tampere antaa mielellään itsestään.
Olemme vihdoin löytäneet toisemme. ❤️
FINLAYSON
Lapinniemen ja Laukontorin jälkeen Finlaysonin alue on kolmas suursuosikkini, siellä näkeminen ja uuden löytäminen ei lopu koskaan.
Finlaysonin vanha puuvillatehdas ja sitä ympäröivä alue on loputon taiteen, arkkitehtuurin, kaupungin historian, kiinnostavien rakennusten, ravintoloiden ja kahviloiden aarreaitta. Viime kesänä Finlaysonin katolle avattiin huikea näköalakahvila ja pääseepä siellä opastetuille kävelyillekin Tampereen kattojen ylle. Minulla on muuten yhä tekemättä se kävely..!
Café Katto kutsuu maisemakahviloiden ystäviä
Finlaysonin alue on mielestäni seisauttavan kaunis erityisesti talviasussaan, kun kadut on valaistu lämpimin kausivaloin. Pehmeän oranssinen valo korostaa vanhojen tiilirakennusten sävyä kauniisti, valkoisen lumihangen luodessa pehmeää kontrastia.
Ja kaikki tiet vievät joulukuussa tietenkin Finlaysonin Tallipihalle, jonka joulumarkkinat ovat tunnelmassaan vertaansa vailla. Kuin astuisi aikakoneella lapsuuden jouluihin. Tallipihan joulu on must kaikille joulufaneille..!
Pispala tunnetaan portaistaan ja komeista harjumaisemistaan
PISPALA
Kun haluan pois urbaanista city-Tampereesta, suuntaan Pyynikille, Pispalaan ja Tahmelaan. Pispalanharju on Tammerkosken ohella Tampereen tunnetuin kulttuurimaisema. Uskomattoman viehättävä puutaloalue kapeine kujineen ja 360 asteen postikorttimaisemineen yli Tampereen järvien kutsuu hurmaantumaan. Jos olisi varaa, täällä asuisin mielelläni.
Pyynikki taas on kuin ”Tampereen Puijo” (- kuopiolaisnäkulmasta): metsäinen ulkoilu- ja virkistysalue, jonka keskellä on näköalatorni suosittuine munkkikahviloineen.
Puutarhamainen Tahmela vuokraviljelypalstoineen levittäytyy Pyynikin ja Pispalan alapuolella.
Tälle kävelylle pakkaan usein eväät mukaan ja istun picnicille jollekin alueen pienistä laitureista. Luen kirjaa tai vain mietiskelen ja annan katseen levätä järvi- ja harjumaisemissa. Tahmelan rantareitillä on harvoin tungosta, joten täällä saa nauttia todellisesta rauhasta, kuitenkin lähellä keskustaa.
Lauantai 5.6.2021
Olen kirjoittanut tätä juttua nyt kolmen päivän ajan, ja juttua vain piisaisi. 🤗 Samoin kuin kuvia... Nyt kun vihdoin sain Tampere-hanan auki, tekisi mieli jakaa kaikki ihanimmat Tampere-kuvat ja -paikat... Mutta kohtuullisuus kaikessa, ja eiköhän minun ja Tampereen tarina tullut jo kerrottua näiden rivien ja kuvien myötä. :)
Jossain vaiheessa haluaisin vielä ah-niin-mielelläni omistaa Tampereen ravintoloille ikioman postauksen, sillä Tampere on myös aivan LOISTAVA foodie-kohde. Itseni tuntien, en enää edes yritä arvioda milloin Tampere-jutut saavat jatkoa, - mutta jonain päivänä. :)
Loppuun liitän lomakautta ajatellen vinkkejä paikoista, joita suosittelen Tampereen vierailijalle. :)
HOTELLIT
Hotelli Tammer - historiallinen hotelli parhaalla sijainnilla Tammerkosken kupeessa. Kirjoitin hotellista esittelyn täällä.
Hotelli Torni - kaupungin parhaat maisemat ja paras näköalabaari. Huoneet eivät pienine ikkunoineen ihan ole omaa makuani, mutta hotelli pääsee silti suositusteni listalle, koska mistään ei ole Tampereelta näin upeita näköaloja. Maisemat voi toki käydä nauttimassa myös kattokerroksen baarissa ;)). Hotelli Tornin esittely täällä.
Lillan Butik Hotel - ihastuttava putiikkihotelli hieman keskustan ulkopuolella. Myös ravintola ja aamiainen saavat suosituksen!
Kajo
RAVINTOLAT
Ravintola Kajo - suosikkini. Tyylikästä ja samalla rentoa ruokamatkailua. Saatavilla vain maistelumenuja. (Konsepti muuttui viime kesänä, aiemmin ravintolalla oli myös à la carte.)
Gastro Pub Tuulensuu - pubiruokailua parhaimmillaan, toinen suosikkini! Paikan tunnelma on vertaansa vailla.
Neljä vuodenaikaa - ranskalaishenkinen lounasravintola Tampereen Kauppahallissa. Kokeile paikan klassikkoannos bouillabaisse..!
Muusa - Välimeren ja muiden maailman keittiöiden inspiroimaa värikästä ja herkullista ruokaa kaikille ruokavalioille, vegaaneille löytyy myös runsaasti purtavaa! Ravintolan kattoterassi Puutarha kannattaa kokea!
Näsinneula - tänne useimmat toki suunnistavat legendaarisen näköalan vuoksi, mutta siinä missä Hotelli Torni tarjoaa vielä Näsinneulaakin hienommat city-maisemat (minun mielestäni), Näsinneulassa voi nauttia huomattavasti parempaa ruokaa kuin Tornissa..! ;) Varaudu kevyesti pönöttävään fine dining -henkeen ja tärkättyihin pöytäliinoihin. :)
Näsinneula on very fine
Muusan ruoka on ilo silmälle (ja vatsalle)
MUSEOT
Vapriikki - klassikko, tässä museokeskuksessa riittää nähtävää useammaksikin päiväksi.
Amurin työläismuseokortteli - sinulle, joka rakastat vanhojen talojen ja historian fiilistelyä.
ALUEET
Lapinniemi ❤️
KÄVELY
Tässä oma suosikkikävelyni Tampereen keskustan ja Tammerkosken kulttuurimaisemassa.
Kävely alkaa Laukontorilta ja seuraa koskenrantaa Vapriikille. Reitin voi Vapriikin kohdalla nykyään kulkea myös rakennuksen ulkoseinälle rakennettuja portaita pitkin! Vapriikin jälkeen reitti ylittää kosken Palatsinsiltaa pitkin, ja tässä kohtaa voit myös halutessasi jatkaa Lapinniemeen...!
Palatsinsilta vie sinut Finlaysonin palatsille. Voit valita joko poiketa Finlaysonin tehdasalueelle museoineen ja ravintoloineen, tai kulje Finlaysonin palatsia ympäröivän pienen puiston läpi ja jatka Tallipihan ohi Näsijärvenkatua.
Reitti palaa rehevää Hämeenpuistoa pitkin etelään kohti Laukontoria. Halutessasi poikkea Hallituskadulle ja ihanaan Kauppahalliin :)
Kaikki Tampere-aiheiset kirjoitukseni löydät täältä. (Jes, Tampere sai vihdoin oman tägin!)
Olisi kiva kuulla ajatuksianne Tampereesta, niin syntyjään tamperelaisilta kuin sinne muuttaneilta. Mikä teistä on parasta Tampereessa?
Entä te jotka ette ole koskaan käyneet Tampereella, millainen mielikuva teillä on kaupungista?
Aurinkovoiteiden esittelyt jatkuvat :) Tänään vuorossa tuotteita suoraan Kreikan auringon alta; KORRESin uudet aurinkotuotteet! ☀️
Näistä onkin jo kyselty Instagram-vilautusteni jäljiltä. :)
Koska en ole millään ehtinyt tehdä tuotteista blogijuttua Korresin omien aurinkotuotekampanjoiden aikaan, pyysin teille erikseen oman alekoodin. 😍
Koodilla AURINKO-KARKKIPÄIVÄ saatte -25% alennusta Korresin normaalihintaisista aurinkotuotteista sekä legendaarisesta after sun -voiteesta 6. kesäkuuta saakka. (Miksi se on legendaarinen? Se selviää postauksessa..!)
Alennuskoodi on voimassa sekä Korresin verkkokaupassa että suullisesti Helsingin Lasipalatsin myymälässä. :)
Aloitetaan kaikkein spesiaaleimmasta tuotteesta; Hyaluronic Splash-aurinkosuojavedestä.
CUCUMBER HYALURONIC SPLASH SUNSCREEN SPF 50 41€ / 150 ml - alekoodilla 30,75€
Huikean mielenkiintoinen koostumus! 🤩 "Öljy & vesi" -ihonhoitoihmisenä tämä on kuin minulle tehty! Kaksifaasinen, täysin nestemäinen öljyvesi levittyy niin vaivatta kuin olla voi, ja tuntuu iholla äärimmäisen kosteuttavalta.
Splash-aurinkosuojavettä on saatavilla kahdella suojakertoimella, SK 30:lla ja SK 50:llä, ja kahdella eri aktiiviaineella, kurkulla ja ginsengillä. Sain testiin kurkku-version, joten en osaa kertoa, tuntuuko Ginseng-versio iholla erilaiselta tai onko siinä erilainen tuoksu, mutta incin perusteella veikkaan, että ihotuntuma on ihan samanlainen. Ginseng vain tuo lisää antioksidanttista tehoa, eli Ginseng-version voi periaatteessa nähdä ihanteellisempana ikääntyneelle iholle. Itse asiassa Ginseng-versiossakin on mukana kurkku-uutetta..!
Cucumber Hyaluronic Splash tuoksuu ihanan raikkaalta kurkulta jossa on ripaus kevyttä makeutta.
Splash-aurinkosuojaveden hoitavia aineita ovat mm. aloe vera, beeta-karoteeni, hyaluronihappo, bisabolol, kookosöljy, kurkku-uute, manteliöljy sekä porkkanauute.
Nice to know "nörtti-osastoa": Korresin Splash-vesien öljyfaasi ei itse asiassa muodostu varsinaisesta öljystä, vaan öjymäisistä ainesosista kuten isoamyl laurate ja dibutyl adipate, jotka tekevät tuotteesta iholla miellyttävästi levittyvän sekä auttavat myös UV-suoja-aineita liukenemaan tuotteen nestepohjaan ja levittymään iholle tasaisesti. 👍
Tämän biitsin löydät Lefkadalta (Mylos Beach)
Nörttiosasto vol. 2 UV-suoja-aineet: Korresin Splash-aurinkotuotteissa käytetään erinomaisesti suojaavia, uuden sukupolven UV-filttereitä kuten (nämä ovat sanahirviöitä..!) Bis-Ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate sekä Ethylhexyl Triazone.
Esimerkiksi Bis-Ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazinen kerrotaan olevan yksi tämän hetken parhaista kemiallisista UV-suodattimista (lähde); se on erittäin fotostabiili eli ei menetä tehoaan nopeasti auringonvalossa, ja antaa erittäin laajan suojan UV-säteilyn aallonpituuksilla 280-400 nm, joka kattaa koko UVA-UVB-säteiden kirjon.
Ethylhexyl Triazone puolestaan tarjoaa kemiallisten UV-filtterimarkkinoiden kaikkein fotostabiileimman suojan UVB-säteilyä vastaan.
BONUS: Hyaluronic Splash -tuotteen herrrkullinen väri..! 😍 Tuote näyttää ihan joltain trooppiselta cocktaililta tai mehujäältä. 🍹 Jo pelkästään tällainen väriyksityiskohta on omiaan ilahduttamaan ja kohottamaan tuotteen käyttökokemusta :)
Tykkään tosi paljon, hienoa työtä Korres!
Splash-aurinkosuojavedet sopivat sekä kasvoille että vartalolle, mutta minusta tämän tyyppiset tuotteet ovat parempia vartalolle.
Tässä vielä muut Hyaluronic Splash -sarjan tuotteet:
⛱ Cucumber Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 30, 38€ / 150 ml - alekoodilla 28,50€
⛱ Ginseng Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 30, 38€ / 150 ml - alekoodilla 28,50€
⛱ Ginseng Hyaluronic Splash Sunscreen SPF 50, 41€ / 150 ml - alekoodilla 30,75€
Mennään seuraavaksi uusiin Yoghurt-linjan aurinkovoiteisiin.
YOGHURT TINTED SUNSCREEN FACE SPF 30 29€ / 40 ml - alekoodilla 21,75€
Korresin sävytetty kasvoaurinkovoide on erinomainen. Voiteesta on yksi, vaalea lämmin beige sävy, joka sopii minulle täydellisesti.
Koostumus on ohut ja kosteuttavan tuntuinen, emollienttisempi kuin esimerkiksi Patykan kasvoaurinkovoide. Emollienttisella tarkoitan, että Korres tuntuu pehmentävämmältä. Se myös jättää ihoon kevyesti "tuotetuntua", mikä on periaatteessa aina tyypillistä pehmentävälle ja hoitavalle koostumukselle.
Korresin sivulla voidetta kutsutaan "geelivoiteeksi", mutta geelimäistä tämä ei ole, vaan ihan rehellistä voidetta kevyenä emulsiona. Levittyvyys on erinomainen, voiteesta ei ole kerrassaan mitään huomautettavaa.
Tässä sävyvertaus Alga Mariksen Beige-sävyyn. (Valitsin sen verrokiksi, kun se lienee Suomessa tunnetuimpia sävytettyjä kasvoaurinkovoiteita.) Kuten näkyy, Korres on hieman Alga Marista lämpimämpi, ja esimerkiksi minun iholleni vielä Alga Marista parempi sävy.
Yoghurt Tinted Face Sunscreenin tuoksu on mieto ja mausteisen hedelmäinen.
Koostumuksen hoitaviin aineisiin lukeutuvat mm. aloe vera, arganöljy, pantenoli ja tietysti sarjan nimikkoaine jogurtti :) Varsinainen jogurtti"pommi" tulee vasta postauksen lopussa ☺️
Voiteesta on myös SPF50-versio; 32€ / 40 ml - alekoodilla 24€
YOGHURT SUNSCREEN FACE + EYES CREAM-GEL SPF 50 32€ / 40 ml - alekoodilla 24€
Tämä kaveri on kehitetty sopimaan erityisesti myös silmänympäryksille. Eikä pelkästään iholle, vaan myös ajatellen tilannetta, jossa voidetta jostain syystä (esim. hien mukana) valuu silmiin. "Very well tolerated by the eyes in case of accidental contact with them", kertoo pakkausteksti.
Taas ihmettelen 'geelivoide'-nimitystä, joka lukee jo tuotteen nimessäkin, sillä koostumus ei ole millään tapaa geelivoidemainen. Geelivoide tuntuu ihan erilaiselta ja selvästi geelimäiseltä, tämä on ohutta emulsiota. Ehkä Korres haluaa ilmaisulla kuvata, kuinka kevyttä voide on...? Mene ja tiedä, mutta kevyttä tämä on, ja todella helposti levittyvää :)
Hajusteeton koostumus on hoitava ja jättää iholle tuotetuntua. Ei tee iholle vaaleaa kajoa, mikä ei kemiallisen suojan aurinkovoiteissa ole riskinäkään, sillä vaaleus liittyy mineraalifiltteriin.
Voiteesta on myös SPF 30-versio; 30€ / 40 ml - alekoodilla 22,50€.
YOGHURT SUNSCREEN SPRAY EMULSION BODY + FACE SPF 50 39€ / 150 ml - alekoodilla 29,25€
Erittäin miellyttävä, ohut maitoemulsio. Levittyy vaivatta ja tuntuu kosteuttavalta. Näitä "uuden sukupolven" aurinkovoiteita testaillessa hädin tuskin muistaa, että siitä on vain muutamia vuosia, kun SPF 50 -koostumukset olivat normikosmetiikankin puolella vielä jähmeitä ja paksuja. Hurjaa, miten nopeasti kehitys on mennyt eteenpäin..!
Aikaisemmin jo pelkkä korkeiden suojakerrointen kosmeettinen epämiellyttävyys oli suuri vaikuttava tekijä siinä, että moni mieluummin valitsi alemman suojakertoimen - minä mukaanluettuna. Nyt viisikymppiset ovat niin miellyttäviä, että eroa alempiin kertoimiin tuskin enää tuntee, ainakaan kemiallisen suojan aurinkovoiteissa. Fysikaalisten aurinkovoiteiden puolella viisikymppiset usein vielä jättävät hitusen vaaleaa kajoa ihoon.
Voiteesta on myös SPF 30 -versio; 37€ / 150 ml - alekoodilla 27,75€.
Tämä beach-helmi piilottelee Agistrilla <3
YOGHURT-LINJAN UV-FILTTEREISTÄ
Yoghurt-sarjassa käytetään samoja uusimman teknologian hyvin fotostabiileja UV-suodattimia kuin Hyaluronic Splash -tuotteissa. Niiden lisäksi Yoghurt-linjassa käytetään uuden sukupolven filttereihin kuuluvaa Tris-Biphenyl Triazinea, joka Inci-decoderin mukaan kattaa erittäin tehokkaasti myös ns. UVA2-aaltopituuden, jota kaikki UVA:n kattavat suodattimet eivät suodata niin hyvin.
Ja nyt: se Korresin alkuperäinen jogurttituote.❤️
YOGHURT AFTER SUN GEL 28€ / 150 ml - alekoodilla 21€
Jogurtti-after sun on kehitetty jo 90-luvulla, ja se on ensimmäinen syötävään jogurttiin perustuva kosmetiikkatuote. - Ehkä koko Euroopassa... yritän muistella, mitä tuotteen kehittänyt Lena Korres minulle haastattelussa kertoi. :) Jogurttituotteista tuli välitön hitti, ja ne kuuluvat Korresin tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin tuotteisiin.
Aito luonnonjogurtti on tunnetusti fantastisen tehokas aine rauhoittamaan auringossa palanutta ja tulehtunutta ihoa, ja sen voi helposti sanoa olevan vielä aloe veraakin tehokkaampi aine after sun -tuotteissa. Jogurtilla on anti-inflammatorisia ominaisuuksia ja se laskee tulehdusta.
Itse olen todennut elämässäni monia "ihmeparantumisia" jogurtin taianomaisesti sammuttaessa kuin tulessa olevan, punaisena hehkuvan ihon tuskan. (Nimimerkillä päiväntasaajan UV-säteily koettu, ja ikuisessa muistissa varmasti myös ihossani...🔥)
Korresin Yoghurt After-Sun -geelin koostumusta päivitetään aika ajoin, ja uusimmassa koostumuksessa jogurttia on entistä enemmän, se on incissä kolmantena veden ja glyserolin jälkeen. Kyseessä on siis samaa syötävää jogurttia jota lusikoit suuhusi, ei kuivattua jogurttijauhetta, jota käytetään muissa Yoghurt -aurinkosarjan tuotteissa.
Todella kosteuttavan tuntuinen, ihana tuote! Koostumus on ohutta, vaaleaa geelivoidetta. Tämä todella on nyt sitten geelivoidetta..! :D
Mielenkiintoisesti, tuotteeseen on jätetty selvästi raaka-ainemainen tuoksu. Vaikka mukana on hajusteita, niillä ei ole pyritty luomaan parfymoitua vaikutelmaa, vaan geeli tuoksuu.... no, mieleen tulee vain raaka-aineilta. :D Ehkä tässä tuoksuu jogurtti yhdistettynä kosmetiikan raaka-aineiden tuoksuun.
Hoitavia aineita jogurtin ohella ovat glyseroli, pantenoli, manteliöljy, kehäkukkauute, maitohorsmauute (minulle ihan uusi ainesosa, tämäkin rauhoittaa!) sekä fenkoliuute.
Korresillahan on myös loistava Jogurtti-naamio, mutta After Sun -tuotteen muodossa voit ostaa jogurttihoitotuotteen halvemmalla..! 😊 Yoghurt After Sun sopii myös kasvoille ja valmistaja lupaa, ettei se tuki ihohuokosia 👌
Ahh. Sitä odotellessa, kun voin hieroa näitä nahkaani tuotteiden kotimaassa.... 🙏🏻