Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"1,5-vuotias Cavalier Kings Charlesin spanieli Sulo on kotoisin Seinäjoelta, Giggling-kennelistä.
Sulo tuli perheeseemme toisen cavalier-herra Onnin-pikkuveljeksi. Heti kotiin tultua Sulo otti kuitenkin isoveljen paikan ja päättää tänä päivänäkin kuinka ja kenen tassujen mukaan tanssitaan. Sulo syö ensin, omii kaikki lelut ja herkut, sekä komentaa kuuluvasti jos ei heti uskota. Onni-koira on täysin tassun alla, mutta nauttii rauhastaan ja katselee toisen touhuja vähän tuhahdellen.
Sulon lempipuuhaa on pallon noutaminen, vapaana juokseminen ja pikkuhousujen varastaminen, sekä toki myös naapurin cavalier-kaveri Fillen kanssa leikkiminen.
Jos Sulo olisi ihminen, se rakastaisi omaa perhettään yli kaiken. Jos joku olisi liian kauan poissa, niin saisi kyllä kuulla palautteen heti kuinka ollaankaan ikävöity ja luultu melkein että hylätyksi tässä tultiin.
Sulo ei arvosta koirien omia petejä, hän nimittäin nukkuu puoliksi pää minun tyynyllä kuorsaten tyytyväisenä.
Sulo käy mukanani töissä aina toisinaan nukkumassa nojatuolissa ja on elementissään asiakkaiden ihailtavana. Sen pieni cavalierin sydän sykkii innosta aina kun joku uusi koira tai ihminen tulee vastaan ja haluaa tervehtiä. Silloin ollaan täysin valmiina tekemään tuttavuutta kaikkien häntä pienempien ja vähän isompienkin kanssa.
Sulo on siellä missä tuoksuu hyvä ruoka ja on huomiota tarjolla. Ei haittaa jos on myös syli johon voi nukahtaa. Rennosti nimittäin harva osaa paremmin ottaa kuin pieni Sulo ♥️"
- Heidi
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässä ovat rakkaat poikaystäväni Janda ja Mau.
Punavalkea Janda on jo lemmikkien taivaassa, uskollinen 16-vuotias Mau yhä seuranani. Hän on perinteinen kotikissa eli "maatiainen", kuten se nykyisin määritellään. Syntyjään hän on Ahvenanmaalta, kuten oli velipoika Jandakin.
Vanhaisäntä on rauhoittunut, lepäilee paljon eikä enää juokse "iltahepuleita". Iltaisin hän tulee vähin äänin viereeni sohvalle kun katson TV:tä. Harmaa lämmin ystävä!"
- May
"Tässä on kissamme Key.
Kun haimme tytön eläinsuojeluyhdistykseltä, hän oli tullut bumerangina takaisin jo useammasta paikasta sopeutumisongelmien takia. Parka joutui opettelemaan meillä ihan alkeista kissana elämisen; miten raapimapuuta käytetään, miten kiinteää ruokaa syödään ja että sohvalle saa tulla, eikä ihmisiä tarvitse pelätä.
Nyt 9kk myöhemmin meillä on silityksiä kerjäävä hellyyspallo, joka ei vieläkään uskalla syliin tai suostu nostettavaksi, mutta joka (kuten kuvassa) hiipii aamulla Mamin viereen sohvalle torkkumaan ja seuraamaan aamutoimia. Rakkauspakkaus ❤️"
- Hanna
"Kuvassa nyt jo sateenkaarisillalle lähteneet kissatyttöni M & M, jotka olivat ja ovat edelleen minulle rakkainta maailmassa ja joita kaipaan edelleen joka ikinen päivä <3"
-P
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Köpi on 4,5-vuotias labradorinnoutaja ja mielestäni maailman ihanin koira.
Köpin hauskin piirre on omapäisyys - hän ei lähtökohtaisesti tee mitään mikä ei huvita. Liikuttavin piirre on hellyydenkipeys, Köpi nimittäin haluaa istua mun sylissä, vaikka on yli 30 kiloinen. Köpi ihan selvästi kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, ja joka päivä hakeutuu lähelle - mieluiten ihan kylkeen kiinni tai tosiaan syliin.
Köpi on kovin rakas perheenjäsen ja ystävä, joka tuo elämään lämpöä, läsnäolon taitoa ja iloa - joka päivä Köpi hassuttelee jotain niin, että saa nauraa ääneen. :)"
-Mia