04.05.2010

Kosmetiikkamyyjän työpäivä

Ajattelinpa tehdä teille vaihteeksi kevyen postauksen työpäivästäni. Tällainen oli siis Sannin työpäivä tiistaina 4. toukokuuta. :)


(Kuvia olisi voinut olla enemmänkin, mutta töissä ei kuitenkaan voi kuvata ihan solkenaan...)

Day1

Työmatkamusiikiksi valitsin tänään A-Han singlekokoelman. Kasaripopista tulee aina niin hyvälle tuulelle! Voiko päivä alkaa hauskemmin kuin laulaen ratissa Take On Me'ta matkalla töihin. :)

Day2

Saavun töihin puoli tuntia ennen liikkeen avaamista. Silmämeikin olen tehnyt jo kotona, mutta ihon olen jättänyt nudeksi sillä haluan jälleen testata jotain nestemäistä meikkivoidetta. Tänään sellaiseksi valikoituu L'orealin True Match. Sävyn valinta tuotti vaikeuksia, True Matchissä oli itse asiassa useampi mun ihoon sopiva sävy.

Day3

Ennen liikkeen avautumista ehdin vielä suihkauttaa päivän tuoksua. Jatkan Jean Paul Gaultierin Ma Dame Edp:hen tutustumista, kyllä se vaan onkin jännä tuoksu. Ei yhtään mun tyylinen, mutta jotenkin se vetää mua puoleensa.

Day4

Ohjelmassa tänään on mm. tavaran purkua. Jonkun mielestä varmasti tylsää - siis availla pahvilaatikoita, hinnoitella ja hälyttää tuotteet ja kiikuttaa ne hyllypaikoilleen, mutta minusta se on hauskaa! Tällä viikolla saapuvia uutuustuotteita ovat mm. Estee Lauderin Sumptuous-maskaran waterproof-versio sekä Biothermin Aquasource Eye Perfection -silmänympärysvoide.

Liioiteltujen pakkauslaatikoiden koko jaksaa ärsyttää viikosta toiseen... Kaksi ylintä kuvaa edustaa taas fiksua säästeliästä pakkaustapaa. Not.

Day5

Välillä pitää käydä syömässäkin. Lounaaksi tänään itsetehtyä perunasalaattia ja kaksi ruisnappia. Jälkiruoaksi Muksu-hedelmäsosetta.

Day6

Ruokatauon jälkeen tavaran purku jatkuu. Yhdestä laatikosta paljastuu uusi OPIn Hongkong-kokoelma! Iiih, vähänkö ihana! Omin displayn itselleni työkaverin näpeistä ja haluan koota sen. Kokoelmassa on aivan ihania superkirkkaita creme-sävyjä. Mun suosikkeja ovat Jade Is The New Black, Hot And Spicy ja A Good Mandarin Is Hard To Find.

Day7

Asiakkaiden palvelun välissä käyn läpi hyllyjä ja vetolaatikoita ja laitan Estee Lauderin huulipunat ja Diorin meikkivoiteet numerojärjestykseen. Nämä laatikot ajautuu aina kaaokseen... Mä rrrakastan järjestelyä ja etenkin asioiden lajittelua! Tavaroiden järjestely numero- tai aakkosjärjestykseen tuottaa mulle suurta tyydytystä. ^_^

Päivän mieleenjäävimmät asiakkaat ovat nelikymppinen naisparivaljakko, jotka pysähtyvät hipelöimään Make Up Storen Eye Dusteja. Kun kysyn voinko olla avuksi, toinen hihittelee että on jo pitkään kuolannut (kyllä, hän käytti juuri tuota ilmaisua!) MUSin Eye Dusteja ja miettii olisiko hänellä rohkeutta repäistä ja ostaa kirkkaanvioletti luomiväri. Lopulta kummatkin naiset ostavat Eye Dustit ja ovat kassalta lähtiessäänkin vielä ihan innoissaan. Violetin sävyn ostanut nainen myhäilee pyytävänsä tyttäreltään apua luomivärin käytössä. :) Mahtavaa.

Kun kello tulee kolme, mun työpäivä on jo päätöksessään. Töissä on minusta aina niin mukavaa, että en melkein malttaisi lähteä kotiin. On tosi ihanaa olla työpaikassa, missä ei ole stressiä eikä ahdistavia deadlineja tai suuria vastuukysymyksiä. Tietysti, vastuullista työtä tekevät tienaavatkin paremmin. Mutta itse tienaan mielelläni vähemmän ja teen työtä joka on hauskaa ja antoisaa.

38 kommenttia
03.05.2010

Meikki vihreille silmille

Greeneyes_all

Vihreitä silmiä korostavat parhaiten violetin sävyiset meikit, etenkin punertavat violetit. Hyviä sävyjä arkeen ovat kanerva, harmaanvioletti ja malva (kiitos suomennoksesta Katjamaria! :)). Juhla- tai iltameikkiin sopivat voimakkaat luumut, viininpunainen ja fuksia. Luonnollisestikin vihreille silmille sopivat myös neutraalit perussävyt kuten ruskea ja beige (nämähän sopivat kaikille silmille), sekä okran ja kullan sävyt. Myös vihreät sävyt sopivat, mutta ne eivät tuo esiin silmien omaa sävyä. Kannattaa muistaa, että kontrastit korostavat.

Greeneye_nude

Tein siskolleni violetin ja vihreän sävyiset meikit. Kumpikin meikki sopii silmien väriin, mutta violetissa meikissä silmä näyttää entistä vihreämmältä. Meikeistä puuttuvat rajaukset ja ripsari, sillä siskoni inhoaa meikattavana olemista ja etenkin rajausten laittoa.

Greeneye_purplemakeup

Punertavaa, sinertävää ja luumuista violettia Manly 120-paletista. Sisänurkassa ja kulmaluulla haaleaa vaaleanpunaista.

Greeneye_purplemakeup3.

Greeneye_purplemakeup2

.

Greeneye_purplemakeup4

Neutraalimpi violetti meikki L'orealin Persian Opulence (nykyään Golden Plum) -paletilla, jossa punertavaa luumua, harmaanviolettia ja kultaa.

Greeneye_purplemakeup5

Tuossa L'oreal-meikissä oli tosi huono valaistus, sävyt näkyy ihan harmahtavina... :p

Greeneye_greenmakeup

Vihreä meikki Manly 120-paletin sävyillä. Käytin varmaan viittä eri vihreää, mutta ne ovat sulautuneet luomella lähes yhdeksi. Sisänurkassa ja kulmaluulla kellertävää vaaleaa.

Greeneye_greenmakeup3.

Greeneye_greenmakeup2

Olisin halunnut tehdä vielä neutraalin vihreänkin meikin, mutta siinä vaiheessa siskolla oli jo maltti lopussa.

Ei kommentteja
03.05.2010

MUS Wonder Powder vs. bareMinerals Foundation

Tiesikö moni, että myös Make Up Storella on oma mineraalipuuteri? Varmaankin, mutta mulle tämä tieto oli jäänyt ihan pimentoon. Valaistuin asiasta vasta viime viikolla, kun MUSin meikkitaiteilija oli meidän liikkeessä käymässä. Kyseessä on Wonder Powder, jota MUSin edustaja vertasi bareMineralsiin. (Itse olin luullut sitä ihan tavalliseksi korostuspuuteriksi.) Hän kertoi, että tuotetta ei saa mainostaa mineraalipuuterina, kun se ei ole 100% mineraalia. (Pisteet siitä Make Up Storelle - moni muu merkkihän nimeää häikäilemättä tuotteitaan mineraalipuutereiksi, vaikka tuote olisi kaukana puhtaasta mineraalimeikistä, kuten nyt vaikkapa Lumene Mineral Powder Foundation...)

No, vilkaisin sitten tietysti MUSin "ihmepuuterin" inciä, ja kappas vain. Sehän tosiaan on lähes identtinen bareMineralsin kanssa. (Osassa bM:n pohjia on muuten myös sinkkioksidia, jota missään WP:ssa ei ole.)

Make Up Store Wonder Powder

MICA

BISMUTH OXYCHLORIDE (CI 77163)

IRON OXIDES ( CI 77491, 77492, 77499)

TITANIUM DIOXIDE (CI 77891)

METHYLPARABEN

PROPYLPARABEN

bareMinerals Foundation Fairly Light

MICA

BISMUTH OXYCHLORIDE (CI 77163)

TITANIUM DIOXIDE (CI 77891)

IRON OXIDES (CI 77489, 77491, 77492)

Erona on MUSin puuteriin lisätyt parabeenit, ja vismuttikloridioksidin suurempi pitoisuus Wonder Powderissa. Vismuttikloridioksidi (bismuth oxychloride) on aine, joka tuo mineraalipuuteriin helmiäishohdon. (Netissä on myös ollut puhetta, että kyseinen ainesosa tuottaa joillekin ihoärsytystä.) Wonder Powder on erittäin hohtavaa, ja kysyinkin edustajalta onko ainetta tosiaan tarkoitus käyttää meikkipohjan tavoin. Hän vastasi empimättä, että kyllä.

Tänään päätinkin sitten kokeilla Wonder Powderia meikkipohjana, ja -- huhhuh. Naama hohtaa kuin olisin pyöritellyt iholle kauttaaltaan vaaleaa helmiäisluomiväriä. Koostumus oli kyllä varsin miellyttävä - ohuempi kuin bareMineralsin, ja puuteri levittyi kauniin tasaisesti. Highlighterina tämä varmasti toimii kuin unelma. Tai johonkin keijumeikkiin kevyesti normimeikkipohjan päälle tuomaan kuulaan pinnan. Tai miksipäs tätä ei voisi sekoittaa tavalliseen irtopuuteriin tai mineraalimeikkipohjaan jos kaipaa iholleen eteeristä hohdetta.

Ruotsissa näköjään myydään ihan Wonder Kittiäkin, jossa on neljä eri sävyä, kabukisivellin sekä tavallinen meikkivoidesivellin. Tyylikkään näköinen pakkaus! (Tuossa kitissähän muuten näköjään lukee minerals only, vaikka tuotetta ei saanut edustajan mukaan markkinoida mineraalimeikkinä...)

Onko joku teistä kokeillut Wonder Powderia? Hinta on 43€, eli aika kova highlighter-tuotteesta. Oli kyllä mielenkiintoista löytää "uusi" tuote valikoimasta, jonka niin jo luulin tuntevani.

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (119)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat