Talvi --> kuiva iho. Tuttu juttu monelle meistä. Myös minun muuten niin normaali ihoni vaatii talvella extrakosteutusta ja ravintoa.
Kokosin tähän omia suosikkejani ja muita tuotevinkkejä kuivan ihon hoitoon.
KÄDET
Tänä talvena käteni ovat olleet kuivemmat kuin koskaan. Joulun tienoilla, kun leivoin paljon ja pesin käsiä kaiken aikaa, käsien iho oli niin rutikuiva että se melkein lohkeili kun sormia taivutti!
Tällä kertaa apu ei löytynyt luonnonkosmetiikasta vaan Elizabeth Ardenilta. 8 Hour –linjan Intensive Moisturizing Hand Treatment on talven pelastus!
Rutikuivat kädet eivät kaipaa vesimäisiä, ohuita koostumuksia eikä reilun rasvainenkaan, ihon kiiltäväksi jättävä koostumus ole hyvä kun töissä joutuu rasvaamaan käsiä koko ajan. (Oletteko muuten koskaan esimerkiksi paketoineet asiakkaan lahjapakettia juuri rasvatuilla käsillä…? Minä olen. EI hyvä.)
Ardenin voide tuntuu erittäin miellyttävältä, imeytyy nopeasti ja jättää iholle suojaavan kalvon – ilman kiiltävää ja rasvaista pintaa. Kerta kaikkiaan parhautta tällä hetkellä! Voide pehmentää käsien kiristävän karheuden tehokkaasti ja iho jää sileän ja miellyttävän tuntuiseksi. Ihana, ihana tuote. Ainoa miinus on 8 Hour Cream –linjan ominaistuoksu, joka ei ole sieltä naisellisimmasta päästä. Mutta siihen tottuu. :)
Tilasin juuri uuden tuubin Strawberry-netistä 14 eurolla. Vinkatkaa jos löydätte jostain vielä paremman tarjouksen.
VARTALO
Jostain syystä vatsani iho on ollut tänä talvena huomattavasti kuivempi kuin muualla vartalossa, ja jos rasvauksen unohtaa yhtenäkin päivänä iho alkaa hilseillä. Laveran Basis Sensitiv –linjan vartalovoilla vatsan iho on pysynyt hyvässä kunnossa. Voide sisältää mm. soijaöljyä, sheavoita ja palmuöjyn rasvahappoja. Tykkään Basis-voiteen koostumuksesta hurjasti, sillä vaikka se on purkissa kiinteää ja paksua, se jotenkin sulaa heti iholla ja tuntuu ohuemmalta kuin perinteiset vartalovoit. Käytän voidetta yöllä myös käsi- ja jalkavoiteena.
Kynsinauhojeni ystävä on jo toista vuotta ollut iHerb-löytö Badgerin ihana kynsinauhabalsami. Tätä on ihana levittää iltaisin kun samalla saa annoksen aromaterapiaa mm. rosmariinin ja kardemumman eteeristen öljyjen muodossa.
Suihkussa luotan edelleen suosikkiini eli Weledan suihkuvoiteisiin. Jos iho meinaa talvella rapista irti, kannattaa pesuaineetkin vaihtaa miedompiin. Kun normaalin suihkugeelin ainesosaluettelo menee useimmiten näin; ”vesi, voimakkaasti pesevä sulfaattipitoinen ainesosa, miedommin pesevä ainesosa, hajuste, sideaine, emulgaattori jne…” menee Weledan suihkuvoiteen inci näin: ”vesi, pehmentävä ainesosa, sokeripohjainen mieto pesevä ainesosa, alkoholi (säilöntäaineena), vielä miedompi aminohappoihin pohjautuva pesevä ainesosa, kosteuttava ainesosa, kosteuttava ainesosa, jne.” Ei tarvitse olla mikään kemian tohtori nähdäkseen, kumpi on parempi kuivalle iholle!
Kaikkein kuivimmalle iholle suosittelen suihkuöljyjä. Näitä ei ole hurjan monella merkillä, mutta esimerkiksi Nivean suihkuöljyä luulisi löytyvän useimmista kaupoista ja marketeista. Halpa mutta loistava tuote. Toinen edullinen suihkuöljy löytyy Dermosililtä, mutta se pitää tilata erikseen Dermoshopin nettikaupasta.
Kuivankaan vartalon ihon kuorintaa ei kannata unohtaa, ja tällöinkin hommaan on hyvä yhdistää ravitsevia öljyjä. Kaksi hyvää öljypitoista kuorintaa ovat Essential Caren Coconut Candy Scrub (mutta tämä on hurjan kallis – sarjassamme ylelliseen hemmotteluun) ja Biothermin hedelmäinen Huile De Gommage. Paitsi että hei…. Tarkistaessani Coconut Candy Scrubin hintaa huomasin, että se on tällä hetkellä tarjouksessa Skin Organics –nettikaupassa! No, on se tarjouksessakin aika hintava, 24,90€, mutta normihinta on peräti 41,60€.
KASVOT
Pintakuivalle iholle voi talvella riittää seerumin lisääminen ihonhoitorutiiniin, mutta syväkuiva iho vaatii täyteläisen, rasvaisemman päivävoiteen.
Kollegani, jolla on kuiva iho kesät talvet, vannoo Clarinsin Hydra Quench Rich Creamin nimeen talvipelastuksenaan. Voide onkin jo jonkin sortin klassikko erittäin kuivan ihon hoidossa. Hydra Quench Rich Cream sisältää parafiiniöljyä joka tuo voiteeseen tehokkaan kosteuden haihtumista estävän vaikutuksen, mutta mineraaliöljystä iho-oireita saaville se ei näin ollen välttämättä sovi.
Seerumeista suosittelen itse luonnollisestikin omaa lemppariani eli Estelle & Thildin mainiota Rose Otto –seerumia, mutta heille, jotka mieluummin käyttävät ”normikosmetiikkaa”, ovat hyviä tärppejä mm. Biothermin Aquasource Superserum sekä Clarinsin Hydra Quench Bi-Sérum. Myös Estee Lauderin Advanced Night Repair on loistava, mutta hinta on jo paljon korkeammalla kuin näiden kolmen muun.
En itse näe Aquasource –seerumin incissä mitään erityisen vakuuttavaa, mutta tämä on näitä suosituksia joka on tullut töiden (kollegojen ja asiakkaiden) positiivisten palautteiden kautta. Clarinsin Bi-Sérum on ”tukevampaa” ainetta kuin Aquasource sillä se sisältää öljyfaasin jossa on parafiiniöljyä. Aquasource tuntuu iholla vedenraikkaalta, Bi-Sérum ravitsevammalta.
Postauksen teemaan sopii hyvin myös Yves Rocherin talven uutuusvoiteiden arvostelu. Kolmikko pohjautuu kuivan ihon "ihmeaineena" pidettyyn sheavoihin (toiselta nimeltään karitevoi, kumpaakin nimitystä käytetään kosmetiikassa). Sheavoihin törmää lähes kaikissa kuivan ihon tuotteissa, se on todella hyvä ravitseva raaka-aine.
Rocherin Shea-kolmikko koostuu notkeasta vartalovoiteesta, paksummasta vartalovoista ja 100-prosenttisesta karitevoitiivisteestä. Tuubiin pakattu voide on näistä suosikkini, tuntuu silkkiseltä ja tuoksuu vallan ihanalta. Sheavoi on incissä heti veden jälkeen. Ainesosista löytyy kuitenkin myös omassa ihonhoidossani turhiksi katsomiani aineita kuten dimetikonia, jonka lisääminen voiteeseen on pois niistä oikeasti hoitavista, ihoon imeytyvistä aineista. Siksi "normikosmetiikan" voiteet eivät koskaan voi minun kirjoissani kilpailla luonnonkosmetiikan voiteiden kanssa. Hintaan 6,50€ Rocherin sheavoide on kuitenkin luonnonkosmetiikan vartalovoiteita edullisempi, joten sillä hinnalla tämä voide on ihan perusteltu hankinta. :)
Voi-versiossa on sama, ihastuttava tuoksu ja ylellinen, kermainen koostumus. Laveran Basis-vartalovoin koostumukseen verrattuna tämä on paksumpaa ja tätä saa hieroa ihoon hieman topakammin että se imeytyy. Voi ei kuitenkaan jätä kiiltävää, rasvaista pintaa. Myös tähän versioon on lisätty dimetikonia tuomaan "kosmeettista miellyttävyyttä".
100-prosenttinen karitevoi on rakeista "jankkia" eikä tuoksu millekään. Tämä on kyynärpäiden, polvien tai kuivien jalkapohjien täsmätuote. Minun täytyy tunnustaa, ettei kärsivällisyyteni oikein riitä näin paksun ja kovan voiteen käyttöön, se pitää lämmittää ja notkeuttaa sormissa ennen iholle levitystä. Varmasti aivan loistava tuote kuiville kohdille, mutta itse käytän laiskana tyttönä mieluummin shea-sekoitteita joihin on lisätty öljyjä (kuten vaikkapa Badgerin kynsinauhabalmi).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Laveran Basis Sensitiv -voiteen sekä Yves Rocherin Shea-tuotteet olen saanut blogin kautta.
Katsaus Diorin kevätlookkiin ja parit lookilla toteutetut meikkikuvat.
Tänä keväänä pastellit ovat taas erittäin in ja näkyvät monen merkin kokoelmissa. Diorin teema on puutarhajuhlat ja Garden Party -kokoelma miellyttää kovasti tämän väriherkuttelijan silmää.
Kokoelman viisikot ovat saaneet ihastuttavan ruusukuvioinnin. Kyllä tämä kuvioiden painanta vaan on kosmetiikkavalmistajille oiva lisäkeino houkutella meitä naisia, ainakin minä tunnustaudun kauniiden painatusten estetiikan ihailijaksi.
Violetti viisikko on nimeltään Garden Roses, ja siinä on todella harmoninen yhdistelmä liilaa ja vaaleanpunaista. Paletin voi nähdä sävymaailmaltaan joko todella kauniina ja helppona yhdistää, tai sitten turhan tylsänä ja "varmana". Sävyt eivät oikeastaan luomella juuri erotu toisistaan.
Tässä meikissä luomella kaikkia muita sävyjä paitsi vasemman alakulman hopea (ei ole kyllä mikään puhdas hopea vaikka kuvassa siltä näyttää, vaan siinä on vähän lämmintäkin vivahdetta).
Sisänurkassa paletin oikean alanurkan liila-vaaleanpunaista, lopulla liikkuvalla luomella ja luomivaossa keskimmäistä, tummanviolettia sävyä. Tämä sävy kimaltaa kauniisti hieman sinertävänä. Luomivaon varjostuksen häivytin vasemman ylänurkan vaaleanpunaisella, ja kulmaluulla oikean ylänurkan roosakermaa. Kuten näkyy, sävyt liukuvat toisiinsa niin että koko meikki on käytännössä yhdensävyinen.
Vihreä paletti on nimeltään Garden Pastels, ja se on ehdottomasti minulle kiinnostavampi näistä kahdesta. Todella soman näköinen! Paletilla voi tehdä joko todella lämpimän (vasemman reunan kaksi sävyä) tai hyvin viileän (oikean reunan sävyt + keskimmäinen) meikin.
Iholla sävyt osoittautuivat odotettua haaleammiksi. Halusin "väkisin" tehdä meikin jossa yhdistin kaikki viisi sävyä, mutta parhaiten paletti toimii kun nappaa kerralla pari sävyä ja yhdistää ne johonkin tummempaan varjostussävyyn. (Kuten Nea on tehnyt, Nean blogissa myös kauniita Garden Pastels -kuvia.)
Sisänurkassa paletin oikean ylänurkan kalpea vedenvihreä, luomen keskellä oikean alanurkan vaaleanvihreä, luomivaon "yläkaaressa" keskimmäinen vaaleanpunainen sävy, luomivaon ulkokaaressa vasemman ylänurkan kellanvihreä (paletin pigmenttisin sävy, muuten) ja alaluomen sisänurkassa vasemman alanurkan vaaleankeltainen.
Oikean reunan vaaleat vihreät ovat muuten mielestäni samat kuin Tropical Light -paletissa. Dior'han harrastaa sävyjen kierrätystä. :) Paletin laatu on ehdottomasti iridescent (eli se kauttaaltaan voimakkaasti hohtava), mutta jostain syystä Dior on luokitellut sen "tavalliseksi" 5 Couleurs -laaduksi. Paletin numerokaan ei pääty ysiin, niinkuin kaikkien iridescent-palettien.
Mitäs tykkäätte Diorin keväästä? Onko joku tehnyt lookista hankintoja? Itse en. (Tein meikit töissä yhtenä aamuna.) Vihreä kynsilakka voisi löytää tiensä kokoelmaani jos maksaisi vähemmän, se on aivan mielettömän upea sävy! Kokoelmassa on myös ihana, hempeän pinkki poskipuna (jäi kuvan ulkopuolelle, uuups...) ja muutama kiva huulikiilto. Mutta minulle taitaa riittää kokonaisuuden ihastelu pelkästään katselemalla, onneksi sitä saa tehdä töissä. :)
Käsi ylös, kuinka moni ei ole kuullut iHerbistä? No, nyt viimeistään olette. :)
IHerb on amerikkalainen nettikauppa, josta on tullut, ainakin tietyissä piireissä Suomessa, todellinen ilmiö. Toiset hurahtavat kaupan antimiin niin pahasti että ”iherbbaamisesta” tulee elämäntapa. Erityisen koukuttuneita asiakasryhmiä vaikuttaisivat olevan urheilijat ja kosmetiikkafriikit.
IHerbin avainsanoja ovat luonnollisuus ja terveellisyys. Kaupan pohjattomalta tuntuvaan valikoimaan kuuluu kosmetiikkaa, lisäravinteita, elintarvikkeita sekä pesu- ja puhdistusaineita. Lemmikkejäkään ole unohdettu, niillekin löytyy tuotteita kakkapusseista herkkupaloihin.
Pidän iHerbiä todella mielenkiintoisena konseptina, ja olen jo pidempään halunnut kirjoittaa aiheesta blogiartikkelin. Haastattelin ilmiön ytimessä olevaa ystävääni Elleniä, joka elää ja hengittää iHerbiä. Itse olen vielä varsin kevyen tason asiakas Ellenin kaltaisiin hc-käyttäjiin verrattuna! ^_^
Ellen on ollut koukussa iHerbiin pian kolme vuotta. Kaikki alkoi MSM-lisäravinteesta, jota Ellen halusi kokeilla hiustenhoidossa. Netin keskustelupalstoilta löytyi vinkki nettikaupasta, josta MSM:ää saisi edullisesti. Siitä se lähti.
”Tilauksia iHerbille on sen päivän jälkeen kertynyt 119 kappaletta,” Ellen naureskelee.
Ellen oli suosinut luonnonmukaisia kosmetiikkatuotteita jo ennen ”herbistymistään”, mutta vaihtoi iHerbin myötä kokonaan luonnonmukaiseen. ”IHerbissä on niin laaja ja edullinen valikoima että sieltä on helppo bongailla koko ajan uusia kiinnostavia tuotteita.”
(Bloggaajan täytyy tähän väliin todeta, että itse pidän iHerbiä ainakin ensikertalaiselle hieman sekavana paikkana, josta on vaikea löytää hakemaansa. Layout on todella askeettinen, eikä erityisesti kannusta satunnaista käväisijää tekemään ostoksia. Mutta se onkin osa iHerbin jujua, tänne ei ole tarkoitus houkutella samoja asiakkaita kuin perinteisiin ”kauneuskauppoihin” kuten LookFantastic ja StrawberryNet. IHerbin ei tarvitse panostaa ulkoiseen markkinointiin, sillä maine leviää itsestään suusta-suuhun periaatteella.) IHerbiin perehtyminen vie aikaa, mutta se on vaivan arvoista!
Ellen tilaa iHerbistä tasaisesti kaikkea mahdollista; hiustuotteita, ihonhoitojuttuja, elintarvikkeita, lisäravinteita ja pyykinpesuaineita. Myös perheen mies ja koira käyttävät iHerb-tuotteita. Ellen kertoo ostavansa Herbistä kaiken kosmetiikan hammastahnaa, deodoranttia ja meikkejä lukuun ottamatta. ”Niistä kategorioista en ole löytänyt toimivia tuotteita.”
Tilauksien sisältö koostuu osittain suosituksista, joita Ellen löytää netin keskustelupalstoilta, mutta valtaosan tuotteista hän klikkaa ostoskoriin pelkästään kokeilunhalusta incin pohjalta. Näin hän on löytänyt monia helmituotteita tuotemerkeistä, joista ei olisi muuten koskaan kuullutkaan.
Satoihin tuotekokeiluihin on mahtunut yllättävän vähän totaalisia floppeja. Kun kysyn epäonnistuneista hankinnoista, Ellenille tulee mieleen vain jauhemainen maca ja muuan sokerittomat myslipatukat.
Ellenin suosikkimerkiksi on noussut Nubian Heritage. Merkin valikoimaan kuuluu suihku- ja saippuatuotteita ja vartalovoiteita.
”Jos olisi pakko valita joku all-time favourite-tuote, niin se olisi Nubian Heritagen Mango Butter Lotion. Sitä olen käyttänyt monen monta purkkia”.
Ellen on tuonut haastatteluun mukanaan läjän iHerb-suosikkejaan, ja kun kokeilen Mango-vartalovoidetta niin voin vain nyökytellä että ihanalta tuntuu ja tuoksuu.
Katsotaanpa sitten Ellenin muita tärppejä. Taustatietona kerrottakoon, että Ellenillä on epäpuhtauksiin taipuvainen sekaiho ja näppyjä tulee herkästi myös dekolteelle. Ihon kunto parantui huomattavasti hänen jätettyä silikonit ja mineraaliöljyt pois ihonhoidosta.
NUBIAN HERITAGE Mango Butter Body Wash. “Käytän tätä myös shampoona, on todella hoitavaa, hellävaraista ja kosteuttavaa. Tuntuu hiuksissa samalta kuin MOPin kosteuttava, sulfaatiton C-System –shampoo.” Sanni sanoo: minusta tämä tuntui pesevämmältä kuin MOP Hydrating, mutta kuitenkin hoitavammalta kuin useimmat muut shampoot.
NUBIAN HERITAGE African Black Soap Body Wash. “Käytän kasvojen puhdistukseen ja dekolteella. Putsari on selvästi rauhoittanut dekoltee-alueen näppyjä.” African Black Soap –tuotteet on tarkoitettu epäpuhtaalle, akneen taipuvaiselle iholle. Sanni sanoo: Sain tästä Elleniltä näytteen, ja vaikka oma ihoni ei epäpuhdas olekaan, niin tykkäsin tästä todella kovasti ja voisin ehdottomasti kuvitella käyttäväni! Vaahto oli ihanan pehmeää eikä iho tuntunut pesun jälkeen kireältä.
REVIVA LABS 10% Glycolic Acid Cream. “Todellinen all-in-one –tuote; hoitaa arpia ja epäpuhtauksia ja toimii ihon ikääntymistä vastaan. Voide on paksua eikä sovi meikin alle, käytän tätä yövoiteena. Voiteen sisältämä glykolihappo kuorii ihoa niin ettei rasvainen iho pääse paksuuntumaan, ja voide kuivattaa myös finnejä. Iho tuntuu aamuisin todella pehmeältä ja sileältä.”
NOW SOLUTIONS Hyaluronic Acid Serum. “Tätä olen käyttänyt monta pulloa. Riittää meikinalusvoiteeksi rasvoittuvalle iholle. Iho tuntuu yksinkertaisesti vain hyvältä tätä käyttäessä.” Sanni sanoo: Tätä seerumia olen itsekin käyttänyt yhden pullollisen, ja se tuntui ihan miellyttävältä mutta ei omalla kohdallani ollut mikään mullistava tuote. Inci kyllä on vakuuttava, ja jos hyaluronihappoon luottaa ihonhoidossaan, niin tässä tuotteessa sitä saa korkean pitoisuuden edullisesti.
BADGER Creamy Cocoa Butter Lip Balm. “Suosikkihuulirasvani, tykkään siitä että koostumus jää huulten pinnalle suojaavaksi kalvoksi eikä huulirasvaa tule samantien maiskuteltua tiehensä.” Sanni sanoo: samaisesta syystä en itse pitänyt Badgerin huulirasvasta.
BWC Moisture Plus Shampoo. ”Shampoolempparini. Pesee hellävaraisesti mutta tehokkaasti.” Sanni sanoo: Saamani näytteen perusteella voin allekirjoittaa ainakin tehokkuuden, shampoo vaahtosi vimmatusti ja tyvi jäi toisen vaahdotuksen jälkeen aivan supernarskuvaksi.
MILL CREEK Keratin Conditioner. ”Mieletön hinta-laatu-suhde, sisältää paljon korkeamman pitoisuuden keratiinia kuin esimerkiksi Joicon ja L’anzan keratiinituotteet.” Sanni sanoo: Tämä hoitis kuuluu myös minun suosikeihini, ja olen Ellenin kanssa aivan samaa mieltä.
NATURE’S GATE Henna Conditioner. ”Tällä saan jämäkät, kuohkeat, sileät ja kiiltävät hiukset. Toimii niin pikahoitiksena kuin naamionakin.” Sanni sanoo: paksua, ihanan tuoksuista ja liukkaasti levittyvää. Ei "katoa" hiukseen ja selvittää kiitettävästi.
ALBA BOTANICA Leave-in Conditioner. “Pehmentää ja silottaa tekemättä hiuksia raskaiksi. Jujuna on kuitenkin käyttää tuotetta vettä valuviin, ei pyyhekuiviin hiuksiin. Ei selvitä hiuksia yhtä tehokkaasti pyyhekuiviin kutreihin laitettuna.”
* * * * *
IHerbiltä tilattaessa kannattaa pitää mielessä 1814 gramman painoraja (ostoskori näyttää koko ajan paljonko tilauksesi painaa). Tämän painorajan ylittäville tilauksille ovat postikulut huomattavasti korkeampia, muuten postikulut ovat 4 dollaria halvinta Global Priority Mail -vaihtoehtoa käyttäessä.
Jos olet ensitilaaja, postikulut saa katettua koodilla NIJ031, jolla saa 5 dollaria alennusta ensimmäisestä tilauksesta. Tai 10 dollaria alennusta jos tilauksen arvo on yli 40 dollaria. (Jokainen iHerb-asiakas saa ensitilauksensa yhteydessä oman vastaavan koodin, jota voi sitten jakaa tutuilleen. Koodin käytöstä saa bonusta, joka on yhtä kuin alennusta omasta seuraavasta iHerb-tilauksesta.)
Vielä vinkki ensimmäistä kertaa iHerbissä vieraileville; tuhansien tuotteiden viidakossa navigointia helpottaa aakkosellinen tuotemerkkiluettelo, joka löytyy täältä. (Tosin sekin on pitkä kuin nälkävuosi, mutta helpottaa jos etsit jotain tiettyä merkkiä.) Muuten voi tehdä löytöjä selailemalla tuoteryhmiä kategorioittain, klikkaamalla yläpalkin Products-kohtaa.
Omia iHerb-tärppejäni ovat vähähiilihydraattista ruoanlaittoa harrastaville mm. kookosjauho, psyllium, "Sukrin" (eli erytritoli) ja vehnägluteenijauho, joita saa iHerbistä huomattavasti Suomen hintoja edullisemmin. Samoin Stevia lienee monelle karppaajalle tuttu. Blogin lukijoilta olen myös saanut kivoja vinkkejä, mm. Sanctumia, EcoToolsin siveltimiä ja Desert Essencen tuotteita löytyy Herbistä.
Jos jaksoitte lukea tänne saakka, niin loistavaa. :)
Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa ”iherbistejä”? Kuinka moni kuuli kaupasta vasta ensimmäistä kertaa? Itse odotan kovasti että saan tämän vuoden aikana shampoovarastoni loppuun, ja voin alkaa tutustumaan iHerbin shampoisiin.... :) (Muiden kosmetiikkatuotteiden osalta ei loppua näy useampaan vuoteen....)
Ellenin iHerb-kokemuksille omistettu blogi löytyy osoitteesta http://natur-ellen.blogspot.com/. Sieltä löytyy vielä hurjasti lisää tuotevinkkejä kosmetiikasta vitamiineihin.