Tonnikalapullat taipuvat moneksi!
En tiedä kuinka monta eri lailla maustettua variaatiota olen pullista jo valmistanut, mutta viime viikolla keksin sattumalta niin onnistuneen version että jaan sen nyt tässä - tiedä vaikka joku saisi näistä tarjoiluinspiraatiota viikonlopun illanistujaisiin! :)
Ja joo - finglish. ;) Ei saa hermostua.
Perustonnikalapullataikina:
2 purkkia tonnikalaa
2 -3 kananmunaa (koosta riippuen)
1 dl korppujauhoa tai vhh-versioon Pofiber-jauhetta
1 - 2 dl juustoraastetta
Tulinen lisä:
pikkuisen Sambal Oelek -chilikastiketta (minä laitoin alle teelusikallisen, mun makuun jo se on tosi tulinen)
tuore punainen chilipalko pilkottuna
(loraus soijaa)
.
Muovailin taikinasta pullien tai pihvien sijaan puikkoja.
Tarjoilin sitruuna-limedipin ja naposteluvihannesten kanssa.
Dippi:
kermaviiliä (tai vhh-versioon puolet soijajogurttia ja puolet kermaviiliä)
loraus sitruunamehua (tuoreesta puristettua)
ripaus cayenne-pippuria
pari rouhaisua lime-pippurimyllystä (Santa Marialla on hyvä jossa on limeä, korianteria ja sitruunaruohoa)
ripaus suolaa
ripaus steviaa
Sama tuttu tonnaripulla - mutta ihan erilainen makuelämys...!
Toivottavasti maistuu! :)
Tuna-fingersit maistuvat myös kylmänä snackkina jääkaapista - tuli huomattua ;)
.
Ja hei - hyvää viikonloppua kaikille!
Minä lähden tästä taas vähän metsään patikoimaan. Olen ruudun äärellä jälleen huomenna iltapäivällä/illalla.
Hihii, vhh-kokin kokeilukeittiössä on taas tehty uusi saavutus :D
Muistattehan mun siemennäkkärin? Tonnikalapullien ohella blogin suosituimpia reseptejä, ihanan rapea herkku joka maistuu pro-hiilihydraatti-tyypeillekin! :)
Noissa perussiemennäkkäreissä on koostumuksesta (eli valituista siemenistä) riippuen noin pari grammaa hiilaria per pala. Palana pidän 20 gramman viipaletta - tietenkään kukaan ei ala leikkaamaan pellillistä tarkalleen sen kokoisiin paloihin mutta keskimäärin ;)
Nyt olen kehittänyt uuden näkkärireseptin. Tässä rukiiselta maistuvassa, tummemassa herkussa on hiilaria alle 6 grammaa koko pellillisessä..!! Yhden 20 gramman palan hiilariarvo on rapeat 0,32 g. I'll say...! ;)
Kenelle tällä sitten on merkitystä? No, ihan käytännön merkitystä ehkäpä laihduttavalle vhh:laiselle, jolle hiilarimäärän pitäminen tietyssä rajassa on todella tärkeää ja suunnilleen jokainen gramma merkkaa. Meille muille vhh:laisille? Eipä juuri muuta merkitystä kuin että on vain pirun hauskaa keksiä tapoja leipoa mitä vähäisimmillä hiilarimäärillä. :) Yksi minun tavoistani harrastaa luovuutta. ;)
Ja uskon, että tämä rouskuvainen maistuu anti-karppaajallekin.
Tämä resepti eroaa aiemmasta myös veden ja öljyn myötä. Aiemmassa käytin sitovana ainesosana vain kananmunia. Tämä näkkäri on paljon kuitupitoisempi kuin perus-siemennäkkäri ja tarvitsee nestettä. Taikina imee todennäköisesti enemmänkin kuin 3 desiä vettä, mutta kokeilkaa millä määrällä taikina on vielä mukavan kiinteää. Minä laitan noin kolme desiä.
Kuitunäkkäri vaatii myös hieman pidemmän paistoajan kuin siemennäkkäri, minä paistoin ensin 30 minuuttia 200 asteessa, laskin asteet 150:een ja paistoin vielä toiset 30 minuuttia.
Poikkeuksellisen alhaisen hiilihydraattipitoisuuden salaisuus on nolla-hiilarisissa chia-siemenissä. Eri valmistajien chia-siemenissä on todella poikkeavia hiilihydraattiarvoja alkaen nollasta grammasta aina 44 (!) grammaan, eli kannattaa silmäillä pakkaustiedot jos etsit nimenomaan vhh-chiaa. Valtaosassa pitoisuus on noin 4-5 prosentin tuntumassa. iHerbistä tilaamissani Navitas Naturals -merkkisissä chia-siemenissä on 0 g imeytyvää hiilihydraattia (ja melkein puolet imeytymätöntä kuitua).
Rukiista makua näkkäriin tuovat Fibrex- eli sokerijuurikaskuituhiutaleet, jotka ovat yksi mielenkiintoisimpia ja parhaita löytöjäni vhh-jauhojen maailmassa. Hiutaleet sopivat leipätaikinoihin, piirakkataikinoihin, pyöryköihin, silakkapihvin paneeraukseen ja vhh-mysliin kaurahiutaleiden asemesta. Monikäyttöinen ja rouheaa makua tuova viljan korvaaja!
Postauksen ohjeesta tulee yksi pellillinen (34 x 42 cm) näkkäriä.
Chia muuten tuo taikinaan senkin edun, että sen muodostaman hyytelörakenteen ansiosta taikinan rakenne on vähemmän tahmea ja levittyy huomattavasti helpommin lusikkaan tarttumatta kuin perus-siemennäkkäri. (Itse levitän taikinan pellille aina kahden ruokalusikan avulla.)
Rapeita hetkiä toivotellen,
Sanni
Minulla on käytännössä tasan kaksi aamiaista, joiden välillä vaihtelen. Toinen on kananmunapohjainen (munakas, kokkeli, keitettyä munaa), toinen on maitopohjainen (jogurtti-rahka-raejuusto-tai muu variaatio -sekoitus).
Aniharvoin syön aamulla jotain muuta kuin jonkun näistä vaihtoehdoista. Kaudet vaihtelevat. Välillä syön viikkotolkulla pelkkiä muna-aamiaisia eikä yhtään tee mieli jogurttia, joskus taas on päinvastoin. Juuri nyt vedän taas maitotuotelinjaa.
Tällaiselle hiilihydraattitietoiselle syöjälle, jolla vieläpä on pimeä viehtymys listailuun, tuotteiden vertailuun ja tilastointiin, on ravintoarvollisesti optimaalisimman maitotuotemössöyhdistelmän löytämisestä muodostunut tietysti pienimuotoinen harrastus. Okei, myönnetään, aika mieleinenkin harrastus... :D
Päivän postaus kumpuaa juuri siitä. :) Esittelyssä vähähiilihydraattisen jogurttiaamiaisen rakennusaineita.
Kirjoitus ei sovellu henkilöille, joilla on heikko huumorintaju ja taipumus ärtyä hiilarifriikkeydelle. :D
Tavallisessa maidossa ja jogurtissa on paljon hiilihydraatteja. Ne eivät sovi vähähiilihydraattisen ruokavalioon.
"Karppaajien" suosiossa ovat täysrasvaiset luonnonjogurtit kuten turkkilainen ja kreikkalainen jogurtti. Jotkut syövät myös rahkaa ja raejuustoa, tai sekoittavat näistä mieleisensä yhdistelmän.
Minä olen käynyt läpi koko "karppaaja-jogurtti-evoluution". :D Aloitin pelkällä "pappajogurtilla", eli Lindahlsin legendaarisella turkkilaisella. Sitten aloin kiinnittää huomiota ravintorvoihin. Vaihdoin vähähiilihydraattisempaan jogurttiin, Lidlin kreikkalaiseen. Se on edelleen markkinoiden vähähiilihydraattisin jogurtti Suomen markkinoilla.
Pelkkä kreikkalainen alkoi pikkuhiljaa maistua kermaisuutensa vuoksi liian jälkiruokamaiselta, ja aloin sekoittaa siihen maitorahkaa. Tämä oli pitkään vakiosekoitukseni; 50-50 jogua ja rahkaa.
Sitten luin jostain blogista, että joku sekoitti jogurttiinsa myös raejuustoa. Yäk, oli ensimmäinen reaktioni. En ollut koskaan pitänyt raejuustosta, ja ajatus jogurtin pehmeän maun sabotoimisesta juustotuotteella kuulosti kerrassaan ällöttävältä.
Koska raejuustossa kuitenkin on vähemmän hiilihydraattia kuin jogurtissa ja rahkassa, päätin kokeilla sekoitusta. Raejuuston lisäys vähentäisi annoksen hh-pitoisuutta. Ehkä juuston outo ominaismaku katoaisi jogurttiin..?
Ja niinhän siinä kävi, että pienellä totuttelulla, aloittaen hyvin pienestä määrästä, totuin raejuuston ja jogurtin yhteismakuun, ja aloin jopa pitää siitä. Lisäksi tykästyin sekoitukseni uuteen, kokkareiseen rakenteeseen. :) Raejuustosta tuli vakio-osa jogurtticocktailiani. Verrattuna paljon painavampaan ja korkeampihiilariseen maitorahkaan, raejuuston avulla annoksen hh-pitoisuutta saattoi laskea samalla kun annoskokoa pystyi kasvattamaan ^_^
Seuraava askel evoluutiossa oli soijajogurtin integroiminen sekoitukseen. Sitten mascarponen. Ja lopulta löysin ricotan. Ahh. Tämä herkku on ehkä parasta mitä aamiaissekoitukselleni on tapahtunut. Kokeilkaapa joskus sekoittaa ricottaa, raejuustoa ja vähärasvaista luonnonjogurttia (minä käytän soijaa), ja maustakaa pöperö vaniljalla. Oijjoi.... Siihen päälle vadelmia ja kaakaonibsejä niin ollaan aamiaisten taivaissa. :)
Tämän vuoden versioihin kuuluu myös chia-geelin lisääminen sekoitukseen. Se tuo mössöön erinomaista ravintoarvoa nollahiilareilla sekä mukavan puuromaisen rakenteen.
Lisään jogurttiin aina myös marjoja, pähkinöitä, kaakaonibsejä ja soijarouhetta (en kaikkia samalla kertaa :)). Ricotta-version tykkään maustaa vaniljauutteella.
*
Seuraavana esittelyssä aamissekoitukseni tähdet.
Aloitetaan Lidl-porukasta. Lidl - tuo vähähiilihydraattisten maitotuotteiden kiistaton kuningas! Tästä puljusta löytyvät niin Suomen vähähiilihydraattisin jogurtti, rahka, raejuusto kuin maitojuomakin! :)
Milbona Kreikkalainen jogurtti
Hiilaria 3,2 g / 100 g. (Oli ennen 2,8 g mutta muuttivat koostumusta, no, jogu on silti edelleen vähähiilarisin ;))
Monen suomalaisen suosikki. Kiinnosti sitten hiilarit tai ei, maku vain on paras :)
Milbona Maitorahka 4,3%
Hiilaria 3,7 g / 100 g. Rasvaiset maitorahkat kunniaan! Erittäin hyvän ja täyteläisen makuinen. Mielestäni vielä parempi kuin Rainbow'n kermarahka, jossa rasvaa on peräti 10 g. Suomi on ihan ihme maa kun täällä palvotaan rasvattomiksi käsiteltyjä, pyyhekumilta maistuvia ruokia. Nollarasvan rahkat ja raejuustot ovat muualla Euroopassa jotain kummallista ja epäluonnollista tai vähintään kaupoissa vähemmistönä, meillä taas markkinat pursuavat "fat-free'ta".
.
Ja nyt se tuote jonka mainitsin eilisessä postauksessa... :)
Lidliin kesällä rantautunut uutuus:
Pohjolan Juustola 2% Raejuusto
Tässä raejuustossa on todella poikkeuksellisen alhainen hh-pitoisuus - 0,9 g / 100g!
Myös maku on erittäin hyvä, vähemmän suolainen kuin Lidlin Goldessa-raejuustossa. Muistuttaa Valion 2% -raejuustoa, mutta Valio hakkaa sen hienoisesti täyteläisemmällä maullaan.
Aiempaa Suomen vähähiilihydraattisimman raejuuston titteliä piti hallussaan Euroshopperin rasvaton, tässä kaverissa on 1,8 g hh / 100 g. Maku Euroshopperin tuotteessa vain on jotain ihan hirveää, kumisempaa raejuustoa en muista maistaneeni.
Ennen Pohjolan Juustolan astumista estradille, lemppariraejuustoni olivat Lidlin Goldessa (rasvaprosenttinsa takia, 4,5%, hiilaria 3 g / 100 g) ja Valion 2% (2 g hh / 100 g).
Yksi kahvimaitojuttu tähän väliin - Lidlistä löytyy myös Suomen matalahiilarisin maitojuoma. Valion Eila ja Pirkkakin jäivät toisiksi. ;) Laitan tätä kahviin soijamaidon kanssa.
:)
.
Alpro Soijajogurtti
Alpron maustamaton soijajogurtti on kuulunut lempiruokiini jo 10 vuotta, kauan ennen vhh:lle siirtymistä. Tämän jogurtin ravintoarvot ovat juuri parantuneet vhh:laisen kannalta; entinen 2,8% hh-pitoisuus on viimeisen uudistuksen myötä laskenut 2,1%:n.
Soijajogurtit ovat ihme kamaa, kun ne vähärasvaisuudestaan huolimatta silti maistuvat pehmeän täyteläisiltä, jopa kermaisilta.
Alpron voittaa kuitenkin vielä
Rainbow'n soijajogurtti (en suostu käyttämään 'soijavalmiste' -ilmaisua...)
Rainbow'n jogussa hiilaria on vain 1,8g / 100 g. Maku vain ei ole ihan yhtä pehmeä kuin Alprossa, ja soijan maku tulee vahvemmin läpi.
Ricotta-tuorejuusto. <3 Ahh!
Käytän Castelli-merkkistä, sillä se on edullisin löytämäni.
Hiilihydraattia Castellin ricotassa on netin eri tietolähteiden mukaan 2-3 g / 100 g. (Pakkauksesta puuttuvat ravintoarvomerkinnät kokonaan.) En tiedä kuinka monelle teistä ricotta on tuttua, mutta se valmistetaan juustonvalmistuksessa ylijääneestä herasta. Maku on aivan erilainen kuin vaikkapa Philadelphian tyyppisessä tuorejuustossa, siihen ricottaa ei pidä sekoittaa. Ricotta on selkeästi jälkiruokamaisempaa. Koostumus on hieman maitorahkamainen, mukavan lusikoitava.
Ricotassa on rasvaa saman verran kuin kreikkalaisessa ja turkkilaisessa jogurtissa, eli 10%. Korvaan sillä jogurtin laittaessani sitä sekoitukseen, lemppariyhdistelmäni on 1/3 ricottaa, 1/3 soijajogurttia ja 1/3 raejuustoa. :-*
Mascarpone
Hiilihydraattia 3 g / 100 g. (Käytän Rainbow'n tai Pirkan, arvaatte millä perusteella :)) Rasvapitoisuus kuitenkin niin tanakka (yli 30%), että tätä käytän sekoituksissa harvemmin, ehkäpä tilanteissa joissa tekee mieli jälkiruokamaisempaa makua. Mascarpone-raejuusto-sekoitus on aika hyvä jälkkäri, jos jälkkäriä joskus tekee mieli.
Ja lopuksi...
Se vähähiilihydraattisin sekoitus? :)
Kahden desin pläjäys:
100 g Pohjolan Juustolan raejuustoa
80 g Rainbow'n soijajogurttia
20 g chia-geeliä
Hiilaria yhteensä: 2,34 g
Sarjassamme Sannin yöllisiä avautumisia.
MACista mustekalaan... johan on blogipäivä..
En ole varma pitääkö kohta mennä halaamaan pönttöä mutta oksennetaan ensin tänne blogiin.
Olen syönyt elämäni viimeisen seepian. Vai mikähän se on suomeksi. Mustekalalaji. Englanniksi cuttlefish.
Mä olen tähän saakka tykännyt seepiasta. Syön sitä usein ulkomailla.
Neuvo: ei kannata alkaa googlaamaan miltä syömäsi merenelävä itse asiassa näyttää. Lautasellahan se on vain sellainen... klöntti. Ei sitä oikein hahmota että millainen otus siinä niinkuin oikeasti on.
Me alettiin eilen illalla chatissa juttelemaan miehen kanssa seafoodista. Tarkemmin sanottuna mustekaloista. Kun mä en tiedä mitä ne eri mustekalat on suomeksi. Kun on squid ja octopus ja cuttlefish ja niistä vielä niitä pikku-versioita. Selitin että seuraavaksi haluan maistaa mun opaskirjassakin kehuttua "seepiaa fenkolikastikkeessa". Sanoin miehelle että seepioilla ei taida olla niitä lonkeroita niin ne ei ole niin ällön näköisiä. Ja aloin siinä sitten googlaamaan että minkäs näköinen tyyppi se oikeastaan onkaan.
Virhe.
Ei se miltään ällöltä näyttänyt. Tavallaan.
Kuva: lookatthatfuckingcuttlefish.wordpress.com/
Vaan tosi söpöltä. Ja onhan sillä lonkeroita.
Mitä enemmän mä niitä kuvia katselin, sitä oudommalta alkoi tuntua että syön tuon näköistä eläintä.
Silti.
Tänä iltana menin Barbaan ja tilasin seepiaa fenkolikastikkeessa.
Kuvat: lookatthatfuckingcuttlefish.wordpress.com/
Kun se lautanen tuli mun eteen. En tiedä, en vain enää nähnyt sitä samalla lailla kuin ennen. Mun mielestä seepia on näyttänyt lähinnä pilkotulta portobellosieneltä. (Kun tilaan sitä, se tarjoillaan aina paloina, ei kokonaisena.) Eikä siinä mukana tosiaankaan ole lonkeroita. Ainakaan mä en muista niitä.
Söin pari palaa. Ihan hyvää se oli. Mutta... tuntui hitusen vastenmieliseltä. Söin lisää, oli nälkä. Yritin ajatella että syön tosi kiinteää sientä tai kanaa - vaikka mä en edes syö kanaa. Sitten vastaan tuli nuo pienet "kärsät". Pieni kimppu lonkeroita. Ja mä näin tuon otuksen silmissäni. Silloin en kyennyt enää.
Nyt sitten etoo niin että en tiedä mitä tekisi. Miksi, miksi mun piti mennä katsomaan noita kuvia?
Voinko mä enää syödä mitään mustekalaa?
En ainakaan seepiaa.
Huokaus.
Katsokaa nyt tätä. Törmäsin tähän kuvaan ja se oli pakko laittaa päättämään juttu. Voiko olla hellyttävämpää?
Syöttekö te mustekalaa?
Tänään spotlightin saa yksi uskollisimmista tovereistani.
Tonnari.
(Aavistan jo tulevat "Tonnikalan syönti on epäeettistä, sen syöntiä ei pidä kannustaa!" Mutta asetan tässä asiassa pahiksen hatun päähäni. Syön tonnikalaa, enkä aio lopettaa. Pyrin kuitenkin valitsemaan MSC-tonnikalaa aina kun sitä on saatavilla.)
Tonnikala sopii juuri tämän kuun idoliksi, sillä reissatessa se on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kuvassa näette matkaruokani perusraaka-aineet. Tätä tuli kyllä vedettyä lähes överit viime syksynä, täytyy myöntää että aloin jo vähäksi aikaa saada tarpeekseni... :D Mutta nyt on taas kelvannut. Tonnikalaa, tomaattimurskaa ja fetaa. Tähän pohjaan sitten lisään erilaisia kasviksia. Feta on tämän ruoan "salaisuus" - se maustaa ruoan ja tuo siihen suolaa ja täyteläisyyttä.
Ruoka on kaikkea muuta kuin houkuttavan näköistä, mutta hyvää ja maukasta. Feta ei ole ruoka-aine halvimmasta päästä, mutta sillä on maun kannalta ratkaiseva merkitys. Kokeilkaapa joskus maustaa "opiskelijamössö" muutamalla fetamurulla - feta käy melkein ruokaan kuin ruokaan.
(En ajatellut tällä kertaa liittää taideannoksen ohjetta mukaan...! :D)
.
Alonnisoksella on mahdollista saada astetta parempi tonnikalaelämys. Saari nimittäin tunnetaan Kreikan parhaan tonnikalan tuottajana, ja täällä jos missä kannatta ravintolassakin tilata tonnikalasalaatti. Tai pihvi.
Alonnisoksen tonnikalaa on tummana ja vaaleana varianttina. Minun taverna-salaatissani oli tummaa.
Voin kertoa, että oli ihan pikkuisen eri makuista kuin kaupan purkkitonnarit. Om-nom. (Saako tätä blogeissa puhkikulutettua ilmaisua enää käyttää? ;) Yritän keksiä jonkun paremman. Tai käykö pelkkä vanhan koulun 'nam'?)
Alonnisoksen vierailuni sai lopulta jopa tonnikala-henkisen päätöksenkin.
Domatiani omistaja George oli ajamassa minua satamaan Skyroksen laivalle, kun aloimme puhua ruoasta. Mainitsin, että pidän tonnikalasta, ja Georgen kasvot syttyivät. Hän teki satamassa U-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin kukkulalle. "Wait..! I will give you the best tuna you have ever tasted!"
Ajoimme takaisin talolle ja George juoksi sisään (katselin kelloa hieman huolestuneena, en nyt ihan halunnut missata laivaa tonnikalan takia...). Pian hän palasi kädessään lasipurkki.
"Olisin halunnut antaa sinulle kokonaisen purkin, mutta meillä oli enää tämä jäljellä", hän sanoi ja antoi minulle hieman samean lasipurkin puolillaan vaaleaa tonnikalaa.
George kertoi, että he ostavat tonnikalan suoraan kalastajilta ja valmistavat sen perheen perinteisen reseptin mukaan. Tonnikalaa keitetään ja sitten se säilötään oliiviöljy-yrttimarinadiin. George oli selvästi ylpeä tonnikalastaan. :) Katselin purkkia liikuttuneena. Tämähän kävi hienosti - saisin siitä hyvän laivaevään. :)
Satamassa ostin tuttuun tapaan take away-salaatin. Enkä ollut lähelläkään myöhästyä laivasta. ;)
Laivan kannella nautin eväs-lounaani tuulen tuivertaessa. George oli oikeassa - älyttömän hyvää tonnikalaa!
. . .
Vinkkejä tonnikalaruokiin:
Blogin suosituin resepti: Helpot Tonnikalapullat
Olen saapunut Ateenaan.
<3
Vietin päivän ystävieni Mariannan ja Vassiliksen talolla auringosta, hyvästä ruoasta ja mitä parhaasta seurasta nauttien.
Tänään ei sen kummempaa postausta kuin auringon ja oliiviöljyn makuiset kuvaterveiset...!
Marianna oli kattanut pöytään kreikkalaisia lempiherkkujani. Voitte arvata että sieltä löytyi klassinen horiatiki (eli kreikkalainen salaatti), joka ei missään muualla maistu yhtä hyvältä kuin täällä. Mikä ihme siinä onkaan... Vaikka kuinka ostaisi kreikkalaista oliiviöljyäkin, ei salaatti maistu kotona samalta. Mysteeri :)
Juustoaddiktin unelmalounas...! Marianna oli koonnut lautaselle kreikkalaisia lempijuustojaan, jälkkäriksi oli vielä suussa sulavaa anthotiroa, hieman ricotan tyylistä tuorejuustoa.
Tuo manouri on sellaista herkkua että oijjoi... Suosittelen todellakin maistamaan kun olette Kreikassa! Näyttää pehmeältä fetalta mutta maistuu ihan erilaiselle, se on kermaista eikä juuri lainkaan suolaista.
Katiki on pehmeää ja lusikoitavaa ja muistuttaa rahkaa, mutta on happamampaa, vähän kuin ranskalaisten fromage frais.
Pääruokana oli Briamia... Mmmm...! Ilman perunaa ;)
Rakastan kreikkalaisia ladera-ruokia, joihin Briam kuuluu. Ladera on perinteistä kreikkalaista maalaisruokaa, runsaassa oliiviöljyssä pitkään haudutettuja, lähes poikkeuksetta pelkistä kasviksista valmistettuja uunipaistoksia. Oliiviöljy on tämän ruokalajin salaisuus - sitä täytyy uskaltaa käyttää paljon. ;)
.
Illalla saavuin toisen ystäväpariskuntani Miltonin ja Saivan luokse. Ovella tervehti heidän Izabel-tyttärensä.
Izabel oli tehnyt minulle paperiveneen. Siinä lukee kreikaksi Sanni.
<3
Voi Kreikka, ystäväni. Ihanaa nähdä taas!
Kaksi toisiinsa mitenkään liittymätöntä asiaa. :)
Juttuvinkki: Indiedaysin etusivulla ilmestyi tänään mun kirjoittama juttu meikkisivellinten hoidosta ja puhdistuksesta. Minulta aina aika ajoin kysellään tuosta aiheesta, ja tänään tuollaisen jutun voi siis käydä lukemassa täältä. :) Te keitä kiinnostaa.
Asia 2: tämä saattaa kiinnostaa vielä harvempia kuin sivellinten pesu, mutta en malta olla jakamatta ilostustani mun ensimmäisistä kaalikääryleistä! ^_^
Olen tänä vuonna tehnyt keittiössä moniakin "ekoja", ja tällä viikolla tuli kaalikääryleiden vuoro. Kyllähän näin klassinen ruoka täytyy joskus kokeilla tehdä. :) Tosin en etsinyt mitään reseptiä käsiini eikä nämä rullat varmaan ole lähelläkään sitä klassista reseptiä (tiedän että normaalit kaalikääryleet valellaan ainakin siirapilla), mutta hyviä tuli päästä vetäistyllä ohjeellakin! :)
Tein kääryleet savoy- eli savoijinkaaliin, joka minusta on maukkaampaa kuin valkokaali. Ja onhan siinä nätimpi, "pitsinen" pinta! :)
Aloitin höyryttämällä kaalinlehdet. En tiedä kuuluisiko ne "oikeasti" keittää, mutta sama kai se lopulta on millä ne pehmentää.
Täyte valmistui quornista, sipulista, kesäkurpitsasta, paprikasta ja chilistä. Pilkoin kasvikset ja kuullottelin öljyssä kunnes pehmenivät ja lisäsin sitten quorn-rouheen ja mausteet. Sambal Oelek -tahna kuuluu niihin käteviin "kädettömien" keittiöpelastuksiin joilla saa ruokaan makua helposti - vajaa teelusikallinen 400 g quorn-rouhesatsiin ja johan tulee mukavan pehmeä ja makeahko tulisuus. Sambal Oelekia käyttäessä ei välttämättä tarvitse chilipalkoa mukaan lainkaan.
Sidoin täytettä lorauttamalla joukkoon hitusen kermaa, unohtui tuosta ohjeesta. Tuorejuustokin olisi käynyt oikein hyvin, tai juustoraaste.
Lusikoin täytteen höyrytetyille kaalinlehdille ja taittelin rulliksi.
Sirottelin kääryleiden pinnalle parmesan-juustoa. Paistoin 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Tulipa niistä söpöjä..! (Tässä siis vielä ennen uuniin menoa.)
Olen lapsellisen innoissani tällaisista jutuista. :) Kaalikääryleet kuuluu sarjassamme niihin ruokiin, joiden kuvittelin entisessä "lisää-vain-vesi -elämässäni" olevan niin vaikeita valmistaa että en kuunaan olisi kuvitellut niitä joskus tekeväni.
Ruoanlaitto on niin yksinkertaista kun siihen pääsee jyvälle että ihan naurattaa oma entinen kädetön itseni. Miten sitä ei osannut soveltaa yhtään mitään.... :)
Mä en lapsena itse asiassa edes tykännyt kaalikääryleistä. Niinkuin en juuri mistään liharuoista. (Siksi lopetinkin lihansyönnin 14-vuotiaana....)
Mutta nyt maistuu. :) Ei liha vaan kaalikääryleet, siis. Kääryleisiin voi laittaa vaikka mitä täytettä, miksipä sen tarvitsisi juuri lihaa tai lihankorviketta olla. Inspiroiduin yhdessä ravintolassa ihan hulluna punajuuri-vuohenjuustotäytteisistä kaalikääryleistä, niitä täytyy kokeilla seuraavaksi. :)
Tykkään syödä vähähiilihydraattisia proteiinipatukoita silloin tällöin treenin jälkeen tai välipalana, jos/kun ei ole mahdollisuutta syödä "oikeaa ruokaa". Nämä ovat uskomattoman kätevä eväs käsilaukussa ja treenikassissa pidettäväksi ja ovat pelastaneet minut monelta "pakko-saada-jotain-purtavaa" -tilanteelta.
Aiemmin suosikkini on ollut Atkins, mutta nyt se on jäänyt toisen patukan jalkoihin.
Quest. Jolle en ensi kokeilulla lämmennyt.
Kuten maaliskuisen patukkapostaukseni kommenteissa totesitte, olin onnistunut valitsemaan ensimmäiseksi Quest-maukseni yhden niistä kaikkein huonoimmista, Chocolate Brownien.
Nyt olen neljää uutta makua rikkaampi. Olen kokeillut Chocolate Peanut Butteria, Lemon Cream Pieta, Coconut Cashew'ta ja teidän suurinta suosikkianne (ainakin kommenttien perusteella, tein kommenttien pohjalta listan parhaista Quest-mauista :D) Double Chocolate Chunkia.
Näistä suosikkini on Chocolate Peanut Butter.
Se on juuri sitä mitä proteiinipatukalta haen, ja mitä Atkins ei ihan ole. Chocolate Peanut Butter ei maistu makeiselta. Niinkuin eivät muutkaan kokeilemani Quest-maut Double Chocoa lukuunottamatta, eikä sekään ole mikään valtavan makea. En halua että proteiinipatukkani maistuu karkilta - ja tässä Atkins häviää Questille 6-0. Atkins-patukoissa on (feikki)suklaakuorrute, mikä tekee niistä välittömästi suklaapatukkamaisen. En halua syödä välipalaksi tai treenin jälkeen makeista muistuttavaa tuotetta.
Quest ei ole sellainen. Missään Quest-patukassa ei ole kuorrutteita. Kiitos Quest!
Muut maistamani maut saavat tällaisen arvion:
Lemon Cream Pie - raikas, aivan erilainen kuin muut maut, mutta sitruunan maku on synteettisen oloinen - vaikka pakkaus lupaa että käytetty aromiaine on "natural". En oikein tiedä millä lailla saadaan "natural lemon flavor", mutta tämä maistuu kuitenkin keinotekoiselta. Mukavaa vaihtelua muille, täyteläisemmille mauille.
Coconut Cashew - hyvä, mutta hitusen liian persoonaton ja kookoksinen makuuni. Tykkään kookoksesta, mutta tämän patukan kokonaisuus on jotenkin "lälly" - olisi vaatinut jonkun vaikka suolaisen elementin taittamaan cashewin, manteleiden ja kookoksen muodostamaa superpehmeää kokonaisuutta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin oikein hyvä maku.
Double Chocolate Chunk - maukas ja suklainen, mutta ei liian makea. Toimii suklaan himon tyydyttäjänä, mutta ei maistu samalla tapaa imelältä kuin vaikkapa Atkinsin suklaapatukan korvikkeet.
Double Chocolate Chunkissakaan ei ole kuorrutusta.
Kaikkien Quest-patukoiden koostumus on tahmean pehmeää massaa, aivan erilainen kuin jämäköiden Atkinsien. Questit kuitenkin kuivuvat todella nopeasti kun suojakääreen on avannut ja muuttuvat koviksi ja sitkeiksi. (Minä syön harvoin proteiinipatukkaa kerralla kokonaan, ja sitten unohdan jäljelle jääneen puolikkaan ja niitä löytyy kovettuneina kassin pohjalta.) Tällöin ei auta kuin heittää patukka mikroon. Olen nyt siis kokeillut myös mikrotusta, niinkuin neuvoitte, ja esimerkiksi karsea Chocolate Brownie muuttui mikrossa ihan eri tuotteeksi - kuin oikeaksi brownie-kakunpalaksi...! Taikuutta..! :)
Kesä helteineen oli Questeille kovaa aikaa. Löysin keittiön kaapissa säilyttämästäni patukkapurkista kesän jäljiltä ihan muodottomiksi sulaneita Questeja. Atkinseille ei ollut tapahtunut mitään.
Tällä hetkellä syön Atkinseja enää hyvin harvoin, oikeastaan vain silloin kun tulee harvinainen makean mieliteko. Esimerkiksi tämä Caramel Chocolate Nut Roll on ihan törkeän herkullinen Snickers-kohtaa-Lion-patukan -viritelmä. Maistuu ihan järkyttävän imelältä kun olen tottunut pois karkista, ja yhden patukan syötyä on ihan kunnon "namiähky". Mutta sillekin tunteelle on näköjään edelleen välillä "tilausta"...! ^_^
En kuitenkaan ylistä näitä karkin korvikkeita, vaikka ne mahdollistavat makean himon tyydytyksen ilman sokeria ja (maito)suklaata. Nämä ovat kaukana oikeasta ravinnosta ja ovat tavallaan yhtä kaukana terveellisestä kuin sokerikarkit ja suklaapatukat. Mikä näyttää suklaalta on suklaan näköiseksi ja makuiseksi tehtyä keinotekoista massaa.
Maun lisäksi juuri tämä keinotekoisuus on saanut minut vetäytymään Atkinsista ja siirtymään Questin leiriin.
Questit ovat sisällöltään ihan eri kamaa kuin Atkinsit. Näitä voisi raaka-aineidensa puolesta jo melkein kutsua terveysruoaksi. Keinotekoisten täyteaineiden sijaan Questien resepti koostuu proteiinisekoituksesta ja kasvipohjaisesta kuidusta sekä pähkinöistä, pähkinävoista, manteleista, kookoksesta, kuivatuista marjoista tai hedelmistä ja aidosta kaakaosta.
Makeutusaineina käytetään pääsääntöisesti luonnollisia makeuttajia (Lo Han Guo, stevia ja erytritoli), joihinkin patukoihin on lisätty myös sukraloosia. Se onkin käsittääkseni ainoa QuestBareissa käytetty keinotekoinen ainesosa, enkä ymmärrä miten sen läsnäoloa vielä perustellaan niissä patukoissa joissa sitä on..? Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään kynnyskysymys koska nautin muutenkin jonkun verran keinotekoisia makeutusaineita esimerkiksi limpparin muodossa.
Tein tähän loppuun ihan viihteen kannalta "inci"-vertailun Atkinsin ja Questin maapähkinävoipatukoista. Kumpaa tekisi mieli syödä "reseptin" perusteella...? :) Atkins-patukassa on vaatimattomat 48 ainesosaa - kuinkahan moni niistä on ravitsemuksellisesti tarpeellinen..?
Quest'han on vähän niinkuin luonnonkosmetiikkaa, Atkins "normikosmetiikkaa" :D
(Atkinsin ainesosaluettelossa on listattu patukan eri kerrokset ja osat sisältöineen erikseen, siksi sama ainesosa mainitaan useamman kerran.)
Vein tänään töihin "perjantaipullan".
Työkavereille suklaiset ja omena-rahkaiset vehnä-sokeriversiot, minulle vadelmaiset vhh-versiot vaniljasydämellä.
....en ole muuten leiponut vehnäjauholla kolmeen vuoteen... Kävin ihan varta vasten jauho-sokeriostoksilla - ja lahjoitin jäljelle jääneet jauhot ja sokerin kollegalle ^_^
Tein huomion, että vehnäversiot kohosivat ja levisivät paljon enemmän kuin rasvaisiin, raskaampiin jauhoihin leivotut vhh-"pullat". Päälle päin ei varmaan kukaan silti huomaa mitään eroa - ei välttämättä maussakaan ;)
Perusreseptini vhh-muffareihin on yläpuolella. Täytteeksi voi toki laittaa mitä vain :) Taikinasta tulee noin 8-10 muffinia, riippuen miten paljon jättää tilaa täytteelle ja minkä kokoisia vuokia käyttää.
Vatkaa/sekoita yhteen pehmennyt voi ja erytritoli (tai mitä makeutusta nyt käytätkään, suhteuta määrä makeutuksen laatuun). Vatkaa joukkoon kananmunat. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne munaseokseen. Vaniljasydän: sekoita ainekset yhteen (mä laitan vanilja-aromia aina silmämääräisesti pienen hulauksen pullosta, ehkä vajaa teelusikallinen) ja lusikoi muffinin keskelle kuoppaan. Lisää päälle marjoja, suklaata tai mitä nyt mieleen tulee. :) Tai nauti pelkällä vaniljasydämellä. Minä laitoin vadelmia ja kaakaonibsejä.
Paista muffareita uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Namia perjantaita!
