13.03.2015

Suomen suosituin rahka on...

...Valion Pehmeä Rasvaton Maitorahka.

917 henkilöä vastasi Karkkipäivän Suureen Rahkakyselyyn ja tulos oli selvä. Valio on suomalaisten ykkösrahkamerkki.

Tulos ei varmaankaan yllätä. Valio on kotimainen jokaisen tuntema brändi, ja Suureen Kotimaiseen luotetaan. Maustettujen kategoriassa Valio hävisi islantilaiselle Skyrille - joka tosin ei erilaisen hapatteensa johdosta ole varsinaista rahkaa.

Entäpä kysymys maustettu vs. maustamaton? Moni argumentoi Proteiinirahka-postauksen kommenteissa maustettujen rahkojen puolesta, todeten ensinmainittujen olevan nimenomaan välipalarahkoja ja maustamattomia käytettävän ensisijaisesti leivontaan ja ruoanlaittoon. Rohkenin olla eri mieltä.

Kumpi voitti kyselyssä?

idMaustamatonMaustettu_rahkat

Maustamaton. Sen valitsi 79% vastanneista.

Perusrahkan kiistattomasta suosiosta kertoo myös sivupalkin kysely; 1395 vastanneesta 1140 valitsee maustamattoman.

Vastaukset_Rahkakysely_1

Kiinnostavaa. Runsaasta ja yhä vain kasvavasta maustettujen ja makeutettujen rahkojen valikoimasta huolimatta vanha kunnon perusrahka on pitänyt pintansa ja säilyttänyt asemansa ykkösenä.

Vaikka maustamatonta rahkaa totta kai käytetään myös ruoanlaitossa, olen itse siinä uskossa, että suurin osa maitorahkasta menee kuluttajalla sellaisenaan syötäväksi. Kuinka monipuolisesti rahkaa ylipäänsä käytetään suomalaisessa ruoanlaitossa? Rahkapullaan ja -kakkuun, juustokakkuun. Uuniperunan täytteeseen, piirakkapohjaan ja kastikkeisiin. Moni suomalainen syö rahkaa päivittäin, mutta kuinka monen kotona tehdään päivittäin rahkapullaa tai rahkakastiketta? :)

Näki rahkan roolin keittiössään miten hyvänsä, niin tämä ruoka-aine on nyt proteiinibuumin myötä pinnalla. Se on varmaa. Ehkä rahkapullankin voi tässä valossa nähdä terveysruokana :D Hei, siinähän on proteiinia! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisimmässä Yhteishyvä-lehdessä oli myös juttua rahkoista.

Ja uusin Me Naiset -lehti on huomioinut Proteiinirahka-keskustelun viitaten Karkkipäivään. ;)

.

Käydään sitten läpi kyselyn tulokset. Kuvakaappaukset on otettu aamulla jolloin vastaajia oli 904. Päivän aikana tulleet 13 vastausta eivät muuttaneet prosenttien jakaumia. ;)

Vastaukset_Rahkakysely_2

Ykkössijalla Valio, kakkosena Ehrmann (jonka itse olisin veikannut nappaavan ykkössijoituksen, kaikki tutut vannoo Ehrmannin nimeen) ja kolmantena Milbona.

Omat suosikkini ovat Milbona ja Rainbow, niiden valikoimaan kuuluvat Suomen rasvapitoisimmat rahkat. Milbonan täyteläisessä on 4,3 prosenttia rasvaa, Rainbow'n Kermarahkassa 10%. Valion täyteläinen 2,3 prosentillaan ei pärjää näille minun lautasellani, sen maku on saksalaisiin verrattuna "piimäinen" ja rakenne löysä.

Seuraavaksi kartoitin kyselyssä kunkin useampaa maustamatonta rahkatyyppiä tarjoavan merkin suosituimman rahkan.

Voittaja_Valio

Valio: Pehmeä rasvaton maitorahka. Täyteläinenkin sai hyvin menestystä.

Voittaja_Pirkka

Pirkka: Rasvaton mieto maitorahka.

Vastausvaihtoehdoissa oli mukana myös K-Menun rahka, niputin sen yhteen Pirkan kanssa kun kummatkin ovat Ruokakeskon omia brändejä.

Voittaja_Arla

Arla: Protein pehmeä maustamaton rahka.

Arlalla on muuten Ruotsissa aivan erilainen rahkavalikoima kuin Suomessa. Kesella-brändinimen alla myytävissä rahkoissa ei näitä Suomessa fanitettuja rasvattomia ole lainkaan, vaan maustamatonta saa 1%- ja 10%-prosenttisina ja maustetuissa on 7,5-7,8% rasvaa. Ruotsissa maitorasvasta ei olla yhtä huolestuneita kuin Suomessa.

Minä syön aina Ahvenanmaalla ollessani Kesellan "kymppiä", se on ihan hyvää - mutta ei hakkaa sekään Milbonaa ;)

Johon pääsemmekin seuraavaksi.

Voittaja_Milbona

Milbonan täyteläinen ja rasvaton saivat lähes yhtä paljon ääniä.

Rahka_

Mums! Minusta Milbonan Quark 4,3% hipoo lähes täydellisyyttä. Sopivan tanakka koostumus ja pehmeä, puhdas maku jossa vain hyvin miedosti hapokkuutta (voiko rahkasta sanoa 'hapokas'? :p Mitä eroa on 'happamalla' ja 'hapokkaalla'?).

Rainbow'n Kermarahka on hyvin samantyylinen maultaan, mutta rasvapitoisuutensa puolesta enemmän jälkkärimatskua.

Voittaja_Juustoportti

Juustoportti: Luomu maitorahka.

Juustoportin rahkat ovat kyselyn maustamattomista ainoat, joiden rasvapitoisuudeksi ilmoitetaan pyöreä nolla.

Voittaja_Maitokolmio

Maitokolmio: Maitorahka 0,3%.

Kiinnostavaa; Maitokolmion rahkavalikoimassa perusrahka voitti pehmeät ja miedommat versiot, kun muilla valmistajilla pehmeä versio nauttii järjestään suurempaa suosiota.

Voittaja_S-Ryhma

S-Ryhmän omat merkit: Rainbow maitorahka 0,3%.

Rahka_marjoilla

Seuraava kysymys oli itsestäänselvyydessään aika tarpeeton, mutta tulipahan selvitettyä:

Mikäli syöt pääsääntöisesti maustamatonta rahkaa, lisäätkö siihen omia täytteitä?

Vastaukset_Rahkakysely_6

88% lisää rahkaan täytteitä. Minä mukaan luettuna.

Omat lempitäytteeni rahkassa?

Marjat. Vadelmat ykkösenä, sitten mustaherukat, mansikat ja mustikat. Makeutusta eivät rasvaiset rahkat enää erikseen kaipaa, mutta happamampaan varianttiin lorautan tipan Cologrania.

Vastaukset_Rahkakysely_7

Maustetuissa rahkoissa voiton vei "epärahka" Skyr. Voin kertoa, että Valio johti täälläkin pitkään, ja tilanne muuttui vasta viime hetkillä...

Kuten selvisi, Skyr ei ole rahkaa siinä käytetyn erilaisen hapatteen vuoksi. Se on kuitenkin rahkaan verrattavissa oleva tuote ja valmistustapa on sama.

Entä mikä ohjaa maustetun rahkan valintaa? Terveellisyys vai herkuttelu?

Vastaukset_rahkakysely8

Vastausten mukaan terveellisyys. 56% vastanneista suosii maustettujen puolella vähäsokerisempia, runsasproteiinisempia vaihtoehtoja. Tämä selittänee myös Skyrin suosiota, Skyrillähän on jo pitkään ollut valikoimassaan myös sokeroimattomia makuja. Valio havahtui tuomaan sokeroimattoman vaihtoehdon ProFeel-linjaansa vasta tänä vuonna.

Melkein maalissa..! :)

Halusin vielä tietää, mihin tarkoitukseen pääsääntöisesti syötte rahkatuotteita; välipalana, herkkuna tai jälkkärinä vai liikuntasuorituksesta palautumiseen.

Vastaukset_Rahkakysely_9

Rahka tunnetaan urheilijoiden treenikasseista, mutta valtaosa  nauttii rahkansa  ilman yhteyttä liikuntasuoritukseen. Rahka on siis kaukana maineestaan lähinnä bodarien herkkuna ;)

Vastaukset_Rahkakysely_10

Kyllä rahka maistuu - 83% vastanneista syö rahkaa viikottain, 35% jopa päivittäin. Näillä lukemilla voisi sanoa, että rahka on tällä hetkellä yhtä suosittua kuin jogurtti. Aika mielenkiintoista..!

*

Kiitokset kaikille osallistuneille, taas on muuan bloggarin uteliaisuus tyydytetty! :D

No ei ihan - sellaista keksin vielä kysyä, että koetteko viime vuosien monipuolistuneen rahkavalikoiman tai parhaillaan meneillään olevan proteiini-trendiaallon vaikuttaneen "rahkakäyttäytymiseenne"? Oletteko aina tykänneet rahkasta, vai kaverustuneet tämän välipalavaihtoehdon kanssa vasta hiljattain?

Entä rasvaton vs. rasvainen - valitsetteko rasvattoman terveysnäkökulmasta (vähemmän kaloreita) vai onko se oikeasti myös paremman makuista kuin rasvaisempi versio? Vai valitsisitteko useammin rasvaisemman version, jos niitä olisi enemmän tarjolla?

Kuvat: Valio, K-Ruoka, Arla, Maitokolmio, Rainbow, Juustoportti ja Sanni.

58 kommenttia
05.03.2015

Tänään lautasella: Ramen burger

Meitsi teki juuri trendiburgerin!

Ramenburger

No, okei, ei se nyt ihan alkuperäiseltä näytä mutta yritys hyvä. :)

Tämä on Ramen burger - vähähiilihydraattinen sellainen.

RuokaPirkka

Bongasin Ramen burgerin Ruoka Pirkka -lehdestä. Mä muuten rakastan Pirkan ruokalehtiä ja odotan uutta aina kärsimättömänä..! ^_^ Tämä on näitä ruokavaliomuutoksen & sen mukanaantuoman ruokainnostuksen hassuja lieveilmiöitä. Harmitti ihan vietävästi kun lehti lakkasi ilmestymästä kerran kuussa ja nyt sitä saa odottaa tosi pitkään. Ilahdun aina suuresti kun näen uuden numeron lähikaupassa :)

Mutta joo. Ramen burger. Kuka on kuullut sellaisesta tai jopa syönyt sitä? Kyseessä on nuudeleihin tehdystä hampurilaisesta, jonka on kehittänyt japanilais-amerikkalainen kokki Keizo Shimamoto. Ramen on eräs vehnänuudelin tyyppi. Ramen burgerissa hampparin sämpylä valmistetaan nuudeleista ja kananmunasta.

Innostuin älyttömästi nuudeliburgerista, se vaikutti niin hullulta idealta. :) Päivän lounaaksi suunniteltu arkinen soijapyöryköitä sienikastikkeessa sai väistyä, ja kaivoin nuudelit esiin.

Vhh_nuudelit

Käytin Ramen burgerin raaka-aineena hiilihydraatittomia shirataki-nuudeleita.

Ramenburger_taikina

"Taikina".

Pirkan ohjeen mukaan:

125 g keitettyjä nuudeleita

2 kananmunaa

2 rkl seesaminsiemeniä

(itse lisäsin vielä suolaa)

Ainekset yhteen ja pannulle letun muotoon. (Ohjeen taikinan pitäisi riittää 8 nuudelikakkuun.) Parhaimman nuudelikakun saa aikaan lettupannulla jossa on koloja, näin "sämpylä" pysyy paksuna eikä leviä lettumaiseksi. Minulla ei ole kolopannua joten sämpylöistäni tuli ohuita.

Ramenburger_lettu

Tällainen plätty tuli. Näyttää nuudelimunakkaalta. :) Ei nyt ehkä ihan välittömästi saa vettä herahtamaan kielelle ^_^

(Keizo Shimamoton kuvissa Ramen burgerit eivät näytä yhtään munakkaalta. Varmasti vähemmän munaa ja enemmän nuudelia. :))

Simpukkatonnaripihvit

Valmistin purilaisen täytteeksi limellä, chilillä ja korianterilla maustettuja tonnikala-simpukkapihvejä.

1 purkki tonnikalaa

1/2 purkkia savustettuja sinisimpukoita

2 kananmunaa

vajaa desi Pofiber-jauhoa

puolikas punainen chili

puolikas sipuli

n. 1 tl korianteria

aavistus steviaa

suolaa

reippaasti rouhaisuja lime-pippurimyllystä

Surautin massan sileäksi tehosekoittimella ja paistoin pihvejä paistinpannulla paahdetussa seesaminsiemenöljyssä.

Tein raikkaan hampurilaiskastikkeen kermaviilistä, sitruunamehusta ja lime-pippuri-mausteesta.

idRamenburger

Kasvistäytteet olisivat varmaan voineet olla eksoottisempia kun pihveissäkin oli Aasian makuja, mutta laitoin mitä jääkapista löytyi eli perussetin kurkkua, tomaattia ja salaattia.

Miltä maistui? Noh, miltä tuollaisen mauttomista nuudeleista ja kananmunasta tehdyn "sämpylän" voi kuvitella maistuvan? :) Ei oikein miltään. Mutta kokonaisuus pihveineen ja täytteineen maistui...! :) Oikeilla ramen-nuudeleilla hamppariin saisi epäilemättä paremman ja kiinnostavamman rakenteen.

Tulipahan kuitenkin tutustuttua maailmalla suosiota niittäneeseen ruokailmiöön :) Time-lehti on nimennyt Ramen burgerin yhdeksi maailman 17 vaikutusvaltaisimmasta hampurilaisesta. Kyllä, hampurilainenkin voi näköjään olla vaikutusvaltainen. ^_^

Tsekkaa Keizo Shimamoto valmistamassa burgeriaan Conan O'Brienin show'ssa.

3 kommenttia
02.03.2015

Suuri rahkakysely

Huh huh hämmästystä, eipä voi muuta todeta tuohon rahkapostaukseni vastaanottamaan suosioon. :) Postausta on jaettu enemmän kuin mitään muuta artikkelia koko Karkkipäivän lähes 6-vuotisessa historiassa. Enpähän olisi osannut tuota odottaa kun perjantaina kaupassa käytyäni spontaanisti kirjoitin jutun - muuan katumainoksen herättämästä kimmokkeesta.

Näköjään maitorahka herättää suomalaisissa tunteita! :D

Koska aihe on nyt tapetilla, en mitenkään malttanut olla tekemättä rahkan ympärille kyselyä. ^_^ Ihan pakko päästä selvittämään kumpi voittaa, maustamaton vai maustettu rahka, ja mikä on Suomen suosituin rahka :)

Kyselyyn pääsee TÄSTÄ.

Sivupalkissa on yhden kysymyksen lyhytversio niille, jotka eivät jaksa vastata useampaan kysymykseen.

idRahkat_Maitokolmio

On ollut tosi kiinnostavaa lukea ihmisten kommentteja perjantain postaukseen. Vähän niinkuin deodorantti-keskustelussa, myös rahka jakaa ihmiset eri koulukuntiin. Toisten mielestä maitorahka on eri asia kuin rahka; jälkimmäisellä he ymmärtävät nimenomaan maustetun, sekoitetun jälkiruoka/herkutteluversion, kun taas 'maitorahka' -nimellä myytävä tuote on heidän silmissään leivontaan ja ruoanlaittoon kehitetty valmiste. Mielenkiintoista.

Yksinkertaisesti maitorahka eli lyhennettynä rahka on maidosta hapattamalla valmistettu, proteiinipitoinen raaka-aine, jota voi syödä sellaisenaan, käyttää ruoanlaitossa tai pohjana erilaisissa maitovälipaloissa ja -jälkiruoissa. Lainsäädännöllisesti rahka on tuorejuustoa. Ei ole olemassa erikseen ei-proteiinipitoista rahkaa ja proteiinirahkaa; on maitorahkaa joka on luonnostaan proteiinipitoista, ja sitä voi syödä joko sellaisenaan tai käyttää osana sekoituksissa.

Maustamatonta rahkaakin on erilaisilla "vahvuuksilla" ja koostumuksilla. Mitä itse asiassa itse ihmettelen. Ymmärrän pehmeät ja miedommat versiot, koska ne luonnollisestikin sopivat paremmin sellaisenaan syötäviksi kuin happamat ja tanakat. Mutta kysymys kuuluu: mihin noita happamia edes tarvitaan? :) Kun pehmeää ja mietoakin voi yhtä hyvin käyttää ruoanlaitossa, miksi valikoimassa pitää olla miljoona erilaista rahka-versiota?

Rahkat_Pirkka

Entäs sitten kaikki nämä laktoosittomat ja vähälaktoosiset? Don't even get me started, niiden ihmettelystä saisi jo oman postauksen. Eikö riitä, jos valikoimassa on laktoositon vaihtoehto? Mitä virkaa on vähälaktoosisella? Jos henkilö on laktoosille herkkä mutta ei suorastaan intolerantti, eikö hän voi hyvin syödä laktoositonta....?

Anoppia lainaten; "Kaupan hyllyt ovat nykyään niin täynnä laktoosittomia tuotteita että meille laktoosia sietäville alkaa jo olla työn takana löytää joukosta normaali versio..."

Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama onko kaupan hyllyllä 50 vai 500 versiota samasta tuotteesta, vaikka ymmärrän anopin pointin ja joillain varmasti menee hermo kun alkuperäistä tuotetta saa nykyään hakemalla hakea. Ihmettelen asiaa lähinnä kannattavuuden kannalta. Onko oikeasti myynnillisesti kannattavaa valmistaa samasta tuotteesta kolme eri versiota? Onko kaikille tarpeeksi ostajia? Mietityttää myös milloin kaupoista loppuvat hyllymetrit... Varmaan nyt jo ollaan meijeriosastoilla helisemässä.

Rahkat_Exquisa

Kävin kyselyä varten läpi kaikkien Suomessa myytävien tunnetuimpien valmistajien maitorahkatuotteet. Löysin yhteensä 29 maustamatonta maitorahkaa. On siinä rahkaa kerrakseen. Voi vain miettiä, onko tarpeen pitää hyllyillä kymmenittäin lähes identtisiä tuotteita... Melkein joka merkillä on vähintään perus- ja laktoositon versio.

Oli myös kiinnostavaa panna merkille rasvattomuuteen liittyvät pakkausmaininnat. Kirkkaasti valtaosa Suomessa myytävistä rahkoista on rasvapitoisuudeltaan 0,3%. Muistelen kuulleeni joskus, että rasvattomuuden rajana pidetään juuri tuota 0,3:a, eli jos arvo on sen tai alle, saa tuotetta kutsua rasvattomaksi. Epäloogisesti, usean valmistajan rasvattomaksi nimetty rahkatuote sisältää saman verran rasvaa kuin saman merkin perusrahka. Eli sen 0,3 prossaa. Toisessa halutaan korostaa rasvattomuutta, toisessa ei, vaikka arvot ovat samat. Miksi...?

Rahkat_Vitalinea_Lindahls

Nyt tämä menee jo ihan jaaritteluksi, mutta pakko lisätä vielä yksi vähähiilihydraattisuuteen liittyvä havainto niille keitä se kiinnostaa. :) Lindahlsin meijerin maitorahka on vähähiilarisin Suomessa myytävä rahka arvollaan 2,9 g / 100 g. Normaalisti rahkassa on 4-4,5 % hiilihydraattia. Ja yllättävästi kakkossijalle kiri.... Danone! En edes tiennyt, että sokerisista herkkurahkoistaan tunnetulla Danonella on valikoimassaan myös yksi maustamaton rahka. Vitalinea Pro -rahkan hiilariarvo on 3 g / 100 g. Kiitos kysely-taustatyön, olen jälleen viisaampi. :)

Lopuksi.... oma erikoisuutensa, Skyr.

  skyr finland

Skyr-tuotteet ovat hapatettuja, rahkamaisia maitotuotteita mutta eivät lainsäädännöllisesti rahkaa.

Jos joku osaa kertoa miksi Skyrit eivät ole rahkaa, vaikka koostumus (ja mun mielestä makukin) on ihan samanlainen, niin saa valaista :) Olen utelias.

Kuvat: Pirkka, Maitokolmio, FreshFoods, Danone, Lindahls ja Skyr.

Taas on niin kiinnostavaa keskustelua kommenteissa! :) Olette te kyllä mahtavia lukijoita kun osallistutte niin aktiivisesti :)

Vastailen tämän ja huomisen päivän aikana.

138 kommenttia
27.02.2015

Että ihan PROTEIINIrahka

Talven aikana ei ole voinut välttyä PROTEIINISTA katukuvassa. Nyt meidän pitää kuulkaas syödä proteiinirahkaa. Eri valmistajien maitoprotskutuotteet ovat dominoineet katumainoksia syksystä saakka, tai siltä se on ainakin minusta tuntunut. Ehkä kiinnitän niihin sattuneesta syystä tavallista enemmän huomiota.

Vanha tuttu maitorahka on haluttu uudelleenbrändätä trendituotteeksi. Ei rahkaa vaan proteiinirahkaa. Vähän niinkuin sävytetyt päivävoiteet --> bb-voiteet.

Rahkat_proteiini

No mikäs näissä PROTEIINIrahkoiksi nimetyissä tuotteissa on erona tavalliseen maitorahkaan? Maitorahkassahan on luonnostaan runsaasti proteiinia. Vähän sama kuin nimeäisi kinkun PROTEIINIkinkuksi.

Onko näissä trendirahkoissa nyt sitten enemmän proteiinia?

Ei. Ei niissä ole. Tavallisessa maitorahkassa on keskimäärin 10% proteiinia, proteiinirahkan nimellä kulkevissa tuotteissa ihan saman verran - tai vähemmän.

Valio korostaa markkinoinnissaan, että heidän ProFeel-rahkoissaan on kuitenkin enemmän protskua kuin muissa maustetuissa rahkoissa. Selvä. Tällä logiikalla siis kaikki maustamattomat rahkat ovat proteiinirahkoja ja pian ne varmaan BB-buumin tyyliin uudelleennimetäänkin tällä trenditermillä.

Pian kaupoista saa myös proteiinikalaa, proteiinijuustoa ja proteiinijauhelihaa. ;)

.

Otin tarkasteluun kolmen merkin tavallisen maitorahkan ja proteiinirahkan.

Rahka_Valio

Valio. Tavallisessa ja proteiini-versiossa on saman verran proteiinia.

Rahkat_Arla

Arla. Arlalla digataan PROTEIN-sanaa. PROTEIN lukee purkin kyljessä isolla, ja sen alla vielä "pehmeä proteiinirahka", ja tuotetiedoissa "runsaasti proteiinia sisältävä pehmeänmakuinen proteiinirahka". Tuli selväksi, että tuotteessa on proteiinia.

Mutta miten luonnehtisitte "Arla Keittiö" -nimekkeen alla olevaa rahkaanne, jossa on ihan samat raaka-aineet mutta vielä PROTEIN-rahkaakin enemmän proteiinia?

Rahka_Rainbow

Rainbow. Sateenkaarifirmakin on älynnyt, että PROTEIINIRAHKA kuulostaa myyvältä. Ei muuta kuin tekstiä purkin kylkeen. Tuotteessa on kuitenkin 2 %-yksikköä vähemmän proteiinia kuin lafkan perus-maitorahkassa.

.

Voi meijerifirmat, ystäväiset. Mitenkäs jos antaisitte niiden maustettujen "proteiini"rahkojen kulkea ihan sillä loogisimmalla nimityksellään; MAUSTETTU MAITORAHKA.

....Tätä kirjoittaessani syön lempparirahkaani eli Lidlin 4,3-prossaista. Siinä lukee ajan hengelle epämyyvästi vain Quark. Ja siinä on 10,5% protskua. ;)

Kuvat: Valio, Arla ja Rainbow.

P.S. Te jotka kommentoitte, ettei proteiinirahkaa voi verrata maustamattomaan maitorahkaan koska ne ovat "ihan eri asia" - olettehan huomanneet, että vertailussa on mukana myös maustamaton proteiinirahka? ;) = Yhtä kuin tavallinen maitorahka - mutta tässä tapauksessa saman firman perusrahkaa alemmalla proteiinimäärällä.

Kyllä on niin, että maitorahkalla on paljonkin tekemistä 'proteiinirahkojen' ja maustettujen rahkojen kanssa - nehän ovat maitorahkaa, mutta maustettuna, makeutettuna ja sakeuttamisaineilla tuunattuna...! 

Edit. Tarkkasilmäinen lukija hoksasi, että mulla oli käynyt kämmi Profeel-kuvan kohdalla. Olin epähuomiossa liittänyt sokeroimattoman Profeelin kuvan tavallisen Profeel-rahkan ravintosisältötietoihin. Proteiinia ja rasvaa kummassakin on saman verran, mutta sokereita tietysti eri määrä. Tässä oikea sokeroimattoman Profeel Persikan ravintosisältö:

ProfeelSokeroimatonPersikka

240 kommenttia
24.02.2015

Terveellisempi Rocky Road -suklaa

Minun piti jakaa tämä ohje jo jouluna, mutta kaikkea postattavaa ei vain millään saa mahtumaan... :D

Oikeasti - jos mä postaisin teille kaiken mitä haluaisin ja jos vuorokaudessa olisi 72 tuntia, niin Karkkipäivässä olisi ainakin kolme päivitystä joka päivä... :) En tiedä onko muilla bloggaajilla samoja ongelmia, mutta mä joudun koko ajan jättämään pois jotain mistä tekisi mieli kirjoittaa, kun ideoita ja matskua on enemmän kuin aikaa.

idRockyroad_suklaa

Vähähiilihydraattinen Rocky Road -suklaa. Valmistin näitä rasiallisen jouluksi ja söin juuri äsken viimeisen. Herkkupalaa suuhun tuikatessani muistin, että däämn, mähän en koskaan julkaissut näistä sitä blogijuttua.

Ei nyt sentään odoteta seuraavaan jouluun vaan laitetaan herkkuresepti jakoon just nyt! :)

Suklaa_ainesosat

Raakasuklaa on ollut viime vuosien puheenaihe. Kaikki syövät nykyään raakasuklaata ja bloggaajat postaavat toinen toistaan kuolattavampia kuvia upeatekstuurisista, kauniisiin muotteihin valmistetuista taidesuklaista. Fancyt suklaaohjeet kuhisevat superfood-raaka-aineita kuten lucumaa, himalajansuolaa, maca-jauhetta, spirulinaa, acaita sun muita eksoottisia marjajauheita. Ei tule halvaksi nämä terveysherkut.

Mutta tiesittekö, että raakasuklaa valmistuu yksinkertaisimmillaan vain kolmesta raaka-aineesta? Tai kahdesta, jos ei kaipaa makeutusta? Kaiken maailman mulperit ja guaranat ovat lopulta vain hifistelyä eivätkä millään lailla välttämättömiä raakasuklaan valmistuksessa. Eikä sinun tarvitse edes hankkia hienoja muotteja. :D Muottina voi käyttää esimerkiksi pieniä, paperisia muffinivuokia joita saa joka lähikaupasta.

Tarvitset vain ja ainoastaan kaakaojauhetta, kylmäpuristettua kookosöljyä (tai kaakaovoita) ja sokeria tai muuta makeutusainetta. Hiilaritietoinen valitsee tietenkin stevian.

Suklaan perusohje:

50 g kookosöljyä

2 dl kaakaojauhetta

maun mukaan makeutusta

Sulata kookosrasva kuumavesihauteessa ellei se ole juoksevaa. Sekoita siihen kaakaojauhe ja makeutus. Kaada massa muotteihin.

    RaakakaakaoIMG_4246

Jos haluat paremmat ravintoarvot suklaaseen, valitse raakakaakaojauhe. Siinä on tallella kaikki ne entsyymit, hivenaineet ja antioksidantit jotka häviävät tavallisesta kaakaojauheesta kuumaprosessoinnin myötä.

Minulla on aina jääkaapissa tätä simppeliä raakasuklaata. (Raakasuklaa on säilytettävä jääkaapissa sillä kookosrasva ja kaakaovoi sulavat huoneenlämmössä.) En useimmiten mausta suklaata millään, tai silloin tällöin teen pienen satsin pähkinöillä, pikakahvijauheella tai kanelilla.

Jouluna kuuluu tietysti tehdä jotain arjesta poikkeavaa ja valmistin deluxe-versiot Rocky Road -tyyliin. :)

Vhh_Rockyroad_ainekset

Minun vähähiilihydraattiset Rocky Roadini syntyivät näistä aineksista.

Sokerittomia La Nouba -vaahtokarkkeja saa ainakin Ruohonjuurista ja Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Viljattomia ja sokerittomia hasselpähkinäkeksejä olen tilannut vähähiilhydraattisiin elintarvikkeisiin erikoistuneesta YesDeli-nettikaupasta.

Suolapähkinät sopivat Rocky Roadiin mitä mainioimmin, mutta koska maapähkinöissä on suhteellisen runsaasti hiilareita, valitsin omaan versiooni manteleita. Toki nekin olisi voinut paahtaa ja suolata - tai lisätä kaakaomassaan vaikka murskattua sormisuolaa.  Ehkä ensi kerralla sitten.

Murskaa ja pilko ainekset, lisää kaakaomassaan kun se on vielä juoksevaa, ja laita suklaat jääkaappiin jähmettymään.

Vhh_RockyroadIMG_3036

Perus-Rocky Roadeihin voi heittää sekaan mitä vain - muroja, rusinoita, karkkeja, hilloa.... Muhevampaan vhh-versioon voisi käyttää vielä lisää erilaisia pähkinöitä, sokeroimatonta hilloa tai paahdettuja, vaikkapa vaniljalla maustettuja soijacrispejä. Mielikuvitus on rajana. :)

Suut makiaksi! :)

.

Jos vhh-makeiset kiinnostavat, tsekkaa myös vähähiilihydraattinen suklaa-myslipatukkani. On meinaan namia.

44 kommenttia
08.02.2015

Aamiaismissikisat

Eilen suuntasimme emäntämme, isäntämme ja heidän ystäviensä kanssa kunnon amerikkalaiselle diner-aamiaiselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amerikassahan ei juuri kukaan kävele joten saimme taittaa runsaan kolmen kilometrin matkan Northwoodin kaupunginosaan kohtaamatta juuri vastaantulijoita.

AmericanBrex_Northwood

Northwood on West Palm Beachin vanhaa keskustaa. Alue oli ihastuttavan värikäs ja "kulunut" verrattuna modernimpaan keskustaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kohteemme oli perinteinen aamiais/lounaspaikka This Is It Cafe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menussa riitti pituutta.

.

Mitäs tykkäätte, mikä annos voittaisi Amerikkalaisten Aamiaisten Missikisat? :)

Mikä näyttää herkullisimmalta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Tanjan:

Kananmunat "sunny side up" kera pekonin ja gritsin eli maissipuuron.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sekä Short Stack eli kaksi kappaletta pannukakkuja kera voin ja vaahterasiirapin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Sannin:

Kasvismunakas (sipulia, herkkusieniä, tomaattia, vihreää paprikaa).

Minun annokseni ei ole täysin perinteinen jenkki-aamiainen, sillä munakkaan kanssa nautittaisiin "oikeasti" yksi perinteisistä lisukkeista eli paahtoleipää, paistettua perunaa, maissipuuroa, kaurapuuroa tai biscuittia ja hilloa. Minä otin tilalle salaattia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Annan:

French Dip eli paahdettua naudanlihaa ja sulatettua juustoa sämpylässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja itse Dip: sämpylää kastetaan suolaisessa lihaliemessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Villen:

Makkaraa ja munia "sunny side up" kera paistetun perunan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Stevenin:

Pehmeää leipää kera makkarakastikkeen.

Tämä oli kyllä erikoisin annos minun silmääni. Opin eilen ihan uuden asian; Amerikassa 'biscuit' ei ole keksi, vaan pehmeää, runsasvoiseen taikinaan tehtyä sämpylämäistä leipää. Se merkitys biscuitille, minkä itse olen koulussa oppinut, on britti-englannista.

Biscuitseja voi syödä Stevenin annoksen tyyliin paksun kastikkeen kera tai sämpylän tai leivonnaisen tapaan makean tai suolaisen täytteen kanssa. Biscuitin koostumus on löysää, ilmavaa ja voitaikinamaista, enemmän  jälkiruokavehnäisen tyylistä kuin sämpylän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

6. Terhin:

"Nötköttiä" ja perunaa kera munakokkelin ja - - hedelmien. Yhdistelmä tämäkin ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turret odottavat että omistajat saisivat vatsat täyteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistuuko teille aamiainen amerikkalaiseen tyyliin?

20 kommenttia
19.01.2015

Mitä induktion jälkeen?

Induktio on päätöksessään, mitäs nyt?

Itse jatkan normaalia vhh-ruokavaliotani eli toivotan iloisen jälleennäkemisen merkeissä takaisin mm. porkkanat, punajuuret, leipäjuuston, rahkan, kreikkalaisen jogurtin ja marjat. Keittiövaaka ei myöskään enää tee seuraa aterioille, vaan ammennan lautaselle kasviksia määriä miettimättä.

Induktionjalkeen_kuvitus_uunipuuro

Induktion ulkopuolelle jääneisiin lempiruokiini lukeutuvat mm. punajuuri-aurajuustovuoka, paahdetut porkkanat, valkosipulin kanssa paistettu bataatti, leipäjuusto omatekoisella marjahillolla ja uunipuuro.

Herkuista palaavat tumma suklaa, maapähkinävoi ja tietenkin kaikki vhh-leivonnaiset. Täytyykin taas pian leipoa vadelmamuffineita vaniljasydämellä. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entä te muut kokeiluun mukaan lähteneet?

Ne, joita kiinnostaa jatkaa vähähiilihydraattisella tai hiilihydraattitietoisella linjalla, voivat lukea eteenpäin. Muut, joiden normaali ruokavalio toimii, ja jotka käyttivät induktiota vain ”pikahissinä” sieltä juhlakerroksesta takaisin arkeen ja keveään olotilaan, jatkavat tietenkin syömistä tavanomaisen ruokavalionsa mukaisesti.

Jos normaalilla ruokavaliolla voi hyvin, ei ole syytä muuttaa mitään. Kenties pari ensimmäistä päivää vähän turvottelee jos syö paljon leipää tai muita viljatuotteita, mutta olo tasaantuu pian elimistön palatessa glukoosipolttoon.

Induktionjalkeen_kuvitus_pinaattiletut

Vhh-linjasta kiinnostuneet:

Mitä siis nyt?

Ennen kuin jatkan eteenpäin, haluan sanoa, että en luonnollisestikaan ole mikään ruokavalioiden asiantuntija, eikä kolmen ja puolen vuoden vähähiilihydraattisen elämäntavan noudattaminen tee minusta myöskään vhh-asiantuntijaa. Tietoni ruokavaliosta perustuvat kymmeniin aiheesta lukemiini kirjoihin ja tietysti omaan kokemukseen. Voin olla vain oman kokemukseni asiantuntija, enkä halua välittää kuvaa että tiedän aiheesta kaiken. Koen kuitenkin tietäväni sen verran, että voin antaa suuntaa-antavia, yleisluonteisia neuvoja. Niille, jotka haluavat yksityiskohtaista lisätietoa, suosittelen johonkin vhh-ruokavaliota käsittelevään teokseen tutustumista.

Tunnetuimpia vähähiilihydraattisia ruokavalioita maailmalla on Atkinsin ruokavalio ja meillä Suomessa Antti Heikkilän ruokavalio (entinen Pellinki-dieetti, nykyisin ihan vain herran omalla nimellä kulkeva). Naapurimaassamme Ruotsissa suosituin suuntaus on LCHF jonka kehittäjänä pidetään lääkäri Annika Dahlqvistia. Suuntauksilla on jonkun verran eroja liittyen esimerkiksi viljoihin ja hedelmiin sekä rasvan suhteelliseen osuuteen ruoassa. Kaikille on kuitenkin yhteistä sokerin, valkoisen viljan ja prosessoidun ruoan välttäminen ja puhtaan, mahdollisimman vähän käsitellyn ruoan suosiminen.

Induktionjalkeen_kuvitus_hamppari

Pidän kovasti Antti Heikkilän ajatusmaailmasta vaikkakaan en hänen kärkkäästä tyylistään tuoda mielipiteitään esiin. Heikkilä kirjoittaa ruoasta kursailemattomaan tyyliin ja on minun mielestäni ilmaisultaan vähän niin kuin ”ruokavalioiden Timo Soini”. ;D Heikkilän kirjat ovat helppoa ja viihteellistäkin luettavaa, voin suositella. Heikkilän ruokavaliossa ei korosteta ketoosia eikä siinä ole mitään jaksottaista systeemiä.

Oma vhh-ruokavalioni noudattaa aika pitkälle Heikkilän tyyliä.

Induktionjalkeen_kuvitus_punajuurisosekeitto

Kokonaisuutena minuun vetoaa kuitenkin eniten Atkinsin ruokavalio.

Siinä selvitetään tiettyjen hiilihydraattiportaiden avulla oma hiilihydraattien sietokyky. Induktio on portaiden ensimmäinen askel. Ylimmällä tasolla ruokavalioon kuuluvat sietokyvyn mukaan myös täysjyvävilja ja –riisi. Atkinsin ylin taso ja Heikkilän ruokavalio vastaavat hyvin pitkälle toisiaan, sillä erolla että Heikkilä suosittelee välttämään viljaa kokonaan, perustellen suositustaan viljan aiheuttamalla tulehduksella.

Atkins_ruokapyramidi

Atkinsin ruokapyramidissa viljat ovat siirtyneet alimmalta portaalta ylimmälle, jos vertaa viralliseen suositukseen. (Viime vuonna päivitetyn VRN:n suosituksen mukaan viljat tosin hypähtivät yhden portaan ylöspäin, enää ei kehoteta syömään ihan niin paljon leipää ja pottua kuin ennen.) Atkinsin malli ei näytä mitenkään järin epäterveelliseltä, vai kuinka? Kaikki ruokaryhmät ovat mukana, painotus vain on erilainen kuin virallis-terveellisissä suosituksissa.

Induktionjalkeen_kuvitus_

Noniin – voitko jo kertoa – mitä mä nyt käytännössä teen induktion jälkeen? Mitä kaikkea voin syödä, jos haluan pysyä vhh:lla?

Normaalipainoinen voi syödä vapaasti kaikkea, poislukien huonot hiilihydraatit kuten sokeri, valkoiset viljatuotteet, valkoinen riisi ja peruna. Kun ei ole tarvetta laihduttaa, ei hiilihydraattien grammamäärällä ole olennaista merkitystä – niiden laadulla on. Vapaiten hiilihydraatteja käyttää ns. ”hyväkarppaaja” (Suomen kieleen vakiintuneen ilmaisun mukaisesti), jolloin ruokavalioon kuuluu myös täysjyväviljatuotteita sekä täysrasvaista maitoa.

Jos olet kärsinyt vatsa- tai iho-ongelmista, ja koit saavasi niihin helpotusta induktiolla, on hyvä kokeilla viljan ja maitotuotteiden palauttamista ruokavalioon varovasti. Nämä kaksi ruoka-aineryhmää ovat hyvin usein vatsa- ja iho-oireiden taustalla. Toisille viljatuotteet ja maito eivät sovi pieninäkään määrinä. Toiset voivat syödä niitä oireitta kohtuudella. Kokeilemalla löydät oman sietokykysi rajan.

Induktionjalkeen_kuvitus_piirakka

Ylipainoinen, joka haluaa pudottaa painoa, voi jatkaa induktiota kahden viikon jakson jälkeenkin. Ketoositila on tehokkain tila polttaa rasvaa, ja voi valita oman olon mukaan, haluaako vielä jatkaa tehostettua rasvanpolttoa vai edetä hieman hitaammalla pudotustahdilla.

Jos painoa on pudotettavana paljon, voi induktion päätyttyä jatkaa lisäämällä hiilihydraatteja pikkuhiljaa ja lisäämällä tiettyjä ruoka-aineita yksi ryhmä kerrallaan. Tämä tyyli on Atkinsin ruokavaliosta. Atkins suosittaa lisäystä 5 gramman viikkotahdilla, eli induktion jälkeen syödään ensimmäisellä viikolla päivittäin noin 25 g hiilihydraattia, seuraavalla viikolla 30 g jne. Kun painon putoaminen pysähtyy, olet löytänyt oman rajasi sille, millä hiilhydraattimäärällä keho vielä polttaa rasvaa pääsääntöisenä polttoaineenaan. Jos painon putoaminen siis pysähtyy sillä viikolla, jolla syöt vaikkapa 40 grammaa hiilihydraattia päivässä, tiedät että palaamalla noin 35 grammaan keho polttaa edelleen enemmän rasvaa kuin glukoosia, ja painosi putoaa pelkällä ruokavaliolla. (Liikuntahan luonnollisestikin aina tehostaa painon putoamista, siitä on siis vielä lisäetua.)

Jos Atkinsin malli kiinnostaa, voit kokeilla lisätä hiilihydraattipitoisia ruokia tässä järjestyksessä: tuorejuustot - pähkinät ja siemenet - marjat - viini ja muut vähähiilihydraattiset alkoholijuomat - palkokasvit - hedelmät - tärkkelyspitoiset kasvikset kuten porkkanat ja punajuuret - täysjyvätuotteet.

Induktionjalkeen_kuvitus_aurajuusto

Jos laskeminen tuntuu väsyttävältä, älä huoli. Paino putoaa vaikka et laskisikaan hiilihydraatteja, mutta se voi pudota hitaammin kuin silloin, kun on löytänyt oman rasvanpolttoon liittyvän optimihiilihydraattirajansa. Ruokailun kuuluu olla mukava hetki ja tuottaa mielihyvää, ja jos laskeminen ei ole sinun juttusi, älä turhaan kaiva vaakaa esiin.

Jättämällä tyhjät hiilarit kuten valkoisen viljan, riisin ja sokerin pois (mielellään myös perunan, se nostaa verensokeria), ja korvaamalla nämä kasviksilla ja hyvälaatuisella, luonnollisella rasvalla, painosi putoaa pikkuhiljaa ja olosi pysyy hyvänä ja energisenä joka tapauksessa.

(Tiedän, en tietenkään voi luvata että näin käy kaikille, mutta jokainen varmasti ymmärtää, että elimistön reaktiot ravintoon ovat aina yksilölliset. :))

Induktionjalkeen_kuvitus_lupiinikaurapuuro

Miten paljon hiilihydraattia normaali-vhh:lla yleisesti syödään?

Yleisesti sataa grammaa pidetään vähähiilihydraattisen ruokavalion rajana. Kun syö tämän alle, on ruokavalio vähähiilihydraattinen. Konkreettinen määrä vaihtelee yksilöittäin oman sietokyvyn ja mieltymysten mukaan (esim. viljat  - viljaton vhh on automaattisesti alhaisemman hiilihydraattitason vhh).

Itse syön noin 30-50 grammaa hiilihydraattia päivässä normaalilla vhh-ruokavaliollani. 50 gramman tuntumassa mennään niinä päivinä jolloin syön bataattia ja vaikkapa kaurapuuroa, muuten lukema pysyy aika luonnostaan 30 gramman kieppeillä. Vertauksena: virallisten suositusten mukaisella ruokavaliolla päivittäinen hiilihydraattimäärä liikkuu 250-300 grammassa. Kahdessa palassa ruisleipää on noin 30 g hiilihydraattia ja lautasellisessa pastaa jopa 50 grammaa.

Esimerkki normaali-vhh-ateriapäivästäni:

Aamiainen: täysrasvaista maitorahkaa ja raejuustoa vadelmilla ja pähkinöillä

tai mikä tahansa rakkaista kananmuna-aamiaisistani :)

Lounas: kalaa ja höyrytettyjä kasviksia maustevoilla

Induktionjalkeen_kuvitus_suklaa

Välipala: Kuppi kahvia ja pari palaa itse tehtyä raakasuklaata

Illallinen: Pyttipannu jossa soijanakkia ja bataattia tai latva-artisokkaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Soijanakit ja –pyörykät sekä -pihvit kuuluvat niihin harvoihin jalostettuihin ruokiin joita syön. Myönnän ihan suoraan, että en jaksaisi itse alkaa tehtailemaan soijanakkeja :))

Lopuksi:

Miksi bataatti on ok mutta peruna ei? Niissähän on ihan saman verran hiilaria.

- Bataatissa on perunaa paremmat ravintoarvot (sisältää enemmän vitamiineja ja antioksidantteja), mutta ennen kaikkea sillä on alhaisempi glykeeminen indeksi, eli se ei nosta verensokeria yhtä paljon kuin peruna. Se on siis hitaampi hiilihydraatti. Hidas hiilihydraatti = hyvä hiilihydraatti. :)

Plussaa on tietysti myös (ainakin meikäläisen mielestä) huomattavasti perunaa parempi maku..! ;) Suosittelen kokeilemaan bataattia ranskisten raaka-aineena tai sosekeitossa, tai yksinkertaisesti paistamaan ohuita siivuja valkosipulin kanssa pannulla. Aivan tajuttoman hyvää.

Induktionjalkeen_kuvitus_kasvikset2

Toivotan kaikille iloisia ja oivaltavia hetkiä lautasen äärellä, oli ruokavalio mikä hyvänsä! :)

.

Tämä kulunut lause ei turhaan ole jäänyt klassikoksi:

"Hyvä ruoka - parempi mieli".

56 kommenttia
18.01.2015

Induktioviikkojen päätös + tulokset

Induktion viimeinen päivä.

Söin aamiaisen ja lounaan retkiolosuhteissa, loput ateriat kotona.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AAMIAINEN:

Kaksi kuppia kahvia

Kaksi keitettyä kananmunaa

moin 45 g kesäkurpitsaa

noin 25 g selleriä

Koskenlaskija-juustoa

Yhteensä: noin 2,3 g

.

SNACK:

20 g hasselpähkinää ja mantelia - 1,5 g

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LOUNAS:

2 pussia John West maustettua tonnikalaa

65 g kukkakaalia

20 g siemennnäkkäriä

Koskenlaskija-juustoa

kaksi mukia kaakaota

Yhteensä: 6,65 g

Induktioviikko2_sunnuntai_valipala

VÄLIPALA: (kotiin päästyä)

2 dl sokeroimatonta mustaherukkamehua

(sekoitin joukkoon vähän psylliumia ja tein herukkamehukeiton :))

25 g selleriä

juustoa

Yhteensä: 2,47 g

Induktioviikko2_sunnuntai_illallinen

ILTAPALA:

Kookospuuro (ohje täällä)

100 g soijakermaa

0,3 dl (puuromassaan) ja 0,7 dl (valmiiseen puuroon) mantelimaitoa

0.7 dl Kara-kookosmaitoa

4 munaa (joista yksi kokonaan ja kolmesta valkuaiset)

2 rkl kookosjauhoa

Yhteensä: 6,17 g

.

ILTAPALA # 2:

(selvästi enemmän nälkä kun on kuluttanut metsässä patikoidessa niin paljon normiviikonloppuun verrattuna :))

50 g Pohjolan Juustolan raejuustoa

50 g Rainbow-soijajogurttia

chia-geeliä

10 g vhh-mysliä

Yhteensä: 2,35 g

PÄIVÄN HIILIHYDRAATIT YHTEENSÄ: 21,44 g

Huomioita: huolimatta eilisestä alkoholin nauttimisesta, Ketostix näytti tänään väriä; arvo "Matala".

* * * * * * * *

Entäs tulokset?

Tälläkin viikolla tulleiden muutamien terveydestäni huolestuneiden kommenttien valossa lienee edelleen syytä toistaa, että induktion hiilihydraattitasolla syöminen ei kuulu elämääni kuin poikkeustilanteissa, eikä edes vuosittaisella tasolla. Ketoosiin tähtäävä ruokavalio ei ole synonyymi vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle, eikä kuulu normaalipainoisen ihmisen arkeen. Se ei myöskään ole "keino kontrolloida turvotusta", siihen riittää tavallinen vähähiilihydraattinen ruokavalio.

YKSINKERTAISTETTUNA:

* Ketoosiin tähtäävä ruokavalio on ennen kaikkea hyödyllinen ylipainosta ja/tai ylitsepääsemättömästä makeanhimosta kärsivälle, joille näin matala hiilihydraattitaso tuo merkittävän painonhallinnallisen edun sekä vähentää olennaisesti makean himoa.

* Normaalipainoiselle ketoosista voi olla hyötyä lyhyinä kuureina, kun halutaan esimerkiksi mahdollisimman tehokkaasti palauttaa keho rasvanpolttomoodiin tai jos olo on tukala pitkään jatkuneen ylensyömisen seurauksena, ja halutaan nopeasti stabiloida olotila takaisin normaaliksi.

idMekko_lokakuu_14

Minulla ei ollut marraskuun induktiolla kyse kummastakaan. Minulla ei ollut tukala olo, ei turvottanut, eikä minulla ollut makeanhimojakaan. Sen sijaan eräs vetoketju ei enää mennyt kiinni.

Halusin mahtua mekkoon, joka vielä puoli vuotta aiemmin oli mahtunut päälleni. Se on mitä pinnallisin syy kenellekään ryhtyä dieetille, mutta syy se on kuitenkin. Kimmoke, jonka moni nainen, niin normaali- kuin ylipainoinen, voi tunnistaa.

En todellakaan kannusta ketään ryhtymään dieetille vain kun vetoketju ei mene kiinni, mutta jos joku ryhtyy, niin ymmärrän sen. (Itselleni induktio ei ole erityisen haastava tai rajoittava tapa syödä, siksi sitä on ylipäänsä vaikea mieltää "dieetiksi".)

Aloitin induktion 1. marraskuuta, tavoitteena saada mekko päälle itsenäisyyspäivään mennessä. Oltuani induktiolla kaksi päivää, keksin dokumentoida ruokailuni. Tammikuussa 2013 blogissa pitämäni, induktiotyylistä ruokailua käsittelevä ravintoteema sai huiman suosion, ja silloin minulta toivottiin yksityiskohtaisempia esimerkkejä siitä miten syön. Dokumentoimalla tämänkertaisen ruokaohjelmani voisin vastata tähän toiveeseen.

Aloin pitää ruokapäiväkirjaa ja kuvasin kaikki ateriani. Tarkoitus oli julkaista päiväkirja blogissa samantien, mutta lopulta se siirtyi siirtymistään muiden aiheiden alta. Joulukuussa tuntui jo mielekkäältä siirtää teema tammikuulle, jolloin ihmisiä muutenkin kiinnostaa lukea keinoista keventää oloa.

Tässä oli induktioviikkojen tarina. "Making Of..." :)

Ja se mekko...

Mekko_ennen_jalkeentxt

Se sujahti päälleni marraskuun lopulla. Puin sen tyytyväisenä päälleni itsenäisyyspäivän illallisjuhliin. :) Tuossa ennen-kuvassa vetoketju on takaa auki.

Painonpudotus? Hädin tuskin yksi kilo. Induktio ei siis erityisemmin laihduta normaalipainoista ihmistä, jolla ei ole paljon kertyneitä nesteitä. Minulta paloi käytännössä vain se lisärasva, jonka olin kesän ja syksyn lomamatkojen sisältämän normaalista poikkeavan ruokailun myötä rasvakudokseeni kerännyt. Painoni on pysynyt samana koko ajan vhh:lle vaihdettuani, kohoten ainoastaan lomamatkojen seurauksena. (Däämn se ravintolaruoka :D)

Mekko_ennen_jalkeen_2

Ennen - jälkeen

Mekko_jalkeen

Mitenkäs teidän tammikuussa mukaan lähteneiden kokeilu on sujunut? :)

Jos teemaviikot ovat auttaneet jotakuta mahtumaan lempifarkkuihinsa, pääsemään irti makeanhimosta tai vaikka vain löytämään uusia vinkkeleitä arkiruokailuunsa esimerkiksi kasvisten lisäämisen muodossa, niin loistavaa! :) Silloin tuloksena oli paljon suurempi onnistuminen kuin pelkkä mekon vetoketjulla mitattava! :D

.

Teen vielä huomiselle postauksen aiheesta "Mitä induktion jälkeen?", koska olen saanut kysymyksiä siitä, millä tavoin hiilihydraatteja kannattaisi alkaa palauttaa aterioille induktiojakson loputtua.

113 kommenttia
17.01.2015

Induktioviikko 2 - lauantai - "jos metsään haluat mennä nyt"

Tänään tuli kaksi viikkoa täyteen induktiota (olin aloittanut jo lauantaina - blogin ruokapäiväkirja alkoi maanantaista).

Lähdimme viikonlopuksi pienelle yhden yön vaellukselle Isojärven kansallispuistoon.

Oloni oli hieman epäilevä. Vaikka yleinen fiilis oli ollut kakkosviikolla hyvä, en ole aikaisemmin kokeillut vaeltaa induktiotason hiilareilla. Olin varautunut siihen, että nyt olisi mahdollisesti vedettävä kaurapuuroa :D Pakkasin kuitenkin induktioon sopivat eväät kaurapuuropussien lisäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voin kertoa että kaurapuuroa ei tarvittu.

Energiatasoni tuntui täysin normaalilta ja jaksoin muiden tahdissa ongelmitta. Paitsi mäissä.

Tämä tosin on tuttu ilmiö AINA kun olemme vaeltamassa, normaaliruokavaliollanikin. Mäissä tuntuu kuin nilkkoihini ilmestyisi sementtirenkaat. Nyt en siis puhu mistään pienistä parinkymmenen asteen tömpäreistä vaan kunnon rinteistä joita joutuu melkein kiipeämään. Näissä olen aina aivan lopussa. Ja kenties mäet tällä kertaa tuntuivat vielä tavallistakin uuvuttavammilta. Palauduin "mäkipuuskutuksesta" kuitenkin nopeasti ja kohta olinkin taas jatkamassa matkaa normaalisykkeellä ja hyvällä energialla.

Olen elätellyt toivoa, että juoksuharrastukseni myötä kohentunut yleiskunto ja parantunut hapenottokyky helpottaisivat myös noita mäkihaasteita. Tietysti induktio-tason hiilarit taustalla marraskuinen Isojärven vaellus ei varmastikaan tarjonnut optimaalisia olosuhteita asian testaamiseen. Koska ymmärrän niin huonosti elimistön toimintaa liikuntasuoritusten ja erilaisten rasitustilanteiden aikana, myönnän, että minulle on aikamoinen mysteeri miten jo parikymmentä metriä  jyrkkää mäkeä voi vetää ihmisen hetkessä ihan piippuun. Kun sama ihminen jaksaa kuitenkin tehdä suhteellisen kovan rasitustason punttitreeniä.

Olisi kyllä ihan älyttömän kiinnostavaa mennä joskus perusteelliselle luennolle aiheesta "Näin kroppa toimii erilaisten liikuntasuoritteiden aikana" :)

.

Lauantaina syötiin:

Induktioviikko2_lauantai_aamiainen

AAMIAINEN:

Kaksi mukia kahvia

aamiaisen pakkasin rasiaan ja söin vasta autossa matkalla kansallispuistoon

uunilohta, salaattia ja parsakaalia (eilisillan jämät)

Yhteensä: noin 2 g

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LOUNAS:

Kolmen munan sienimunakas (tehty valmiiksi kotona)

unohdin ottaa kuvan munakkaasta, se oli jo kadonnut mahaani kun muistin ruokapäiväkirjan :)

3 munaa

20 g soijakermaa

50 g kantarelleja

45 g tomaattia

timjamia, suolaa, pippuria, chili-hiutaleita

Yhteensä: 2,7 g

 .

SNACK:

muutama haukkaisu Quest-patukasta

20 g hasselpähkinää ja mantelia

3 dl sokeroimatonta viinimarjamehua

Yhteensä: noin 5,3 g

Induktioviikko2_lauantai_illallinen

ILLALLINEN:

Teimme nuotiolla juustofondueta. Muut dippasivat fondueen perunaa ja patonkia, minulla oli omat dipattavat.

Alkuruoaksi kylmäsavulohta ja piparjuurimajoneesia (muut söivät ruisnappien päällä, minä siemennäkkärin)

itse paikan päällä valmistettu juustofondue

100 g tofua (olin paistanut palat valmiiksi kotona)

50 g kesäkurpitsaa suikaloituna

50 g selleriä suikaloituna

Yhteensä: noin 7,1 g

Nautin myös muutaman mukin punaviiniä - kyllä, tähän päättyi alkoholittomuus. Olinhan tänään virallisesti jo saanut kahden viikon induktion päätökseen.

(Miksi sitten ylipäänsä ruoan osalta jatkoin vaelluksella induktio-tasoa? Koska olin päättänyt tehdä induktiosta teemaviikot ja halusin saada mukaan kokonaisen kahden viikon ruokapäiväkirjan :) Toki jos olo olisi ollut huono olisin vetänyt kaurapuuropussit ja mehukeiton esiin.)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marraskuinen ulkolämpötila ei ole ihanteellisin olosuhde nauttia juustofondueta, tuli huomattua. :) Mutta hyvää oli hieman jähmettyneenäkin - dipatessa oli oltava nopea :D

PÄIVÄN HIILIHYDRAATIT YHTEENSÄ: noin 17,1 g

20 kommenttia
1 2 3 11 12 13 14 15 16 17 26 27 28

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat