Huomenta. Kello on 5 ja olen juuri herännyt. Terveisiä Laitikkalasta!

Päivä juustolassa alkoi eilen klo 8. Maanantai on Heikkilässä pitojuustopäivä. Klo 16 jälkeen pidimme puolentoista tunnin tauon ja kuudelta päivä jatkui juuston paiston merkeissä. Työt oli tehty klo 21.00.

Päivän kohokohta: maistiainen uunituoreesta piimäjuustosta. Tuoreempaa tavaraa tuskin voi saada - maito oli lypsetty aamulla. Omm. Nomm. Kaikki kunnia anoppini piimäjuustolle, mutta kyllä tämä.... Aijjai kun olisi vielä kanelia ropsauttanut päälle..!

Tänä aamuna lähden juustolaan puoli kuudeksi. Tänään valmistetaan leipäjuustoa.

Jee. :)

Kerron vierailusta ja juuston valmistuksesta myöhemmin enemmän. Nyt vain pikaiset kuvaterveiset. Tein kuvakollaasin eilen illalla ja sitten Nukkumatin luo että on viideltä tolkuissaan :) Ja kyllä mä näköjään ihan pirteänä heräsin.

Toivottavasti ymmärrätte kun en ole ehtinyt vastata maskarapostaukseen tulleisiin kommentteihin. (Paitsi yhteen johon koin pakottavaa tarvetta vastata samantien.) Tänään on myös luvassa pitkä päivä enkä välttämättä ehdi vastata ennen keskiviikkoa.

Mukavaa päivää teillekin! :)

Arvatkaas mitä! Meitsi lähtee pariksi päiväksi töihin juustolaan! :)

Tehän tiedätte että olen kovan luokan juustoaddikti.

Vuonna 2012 halusin alkaa toteuttaa pitkään uinuneita unelmia, kuten sen oman reppureissun. Tämä tulikin toteutettua. Toinen pitkään mielessä pyörinyt haave on päästä tutustumaan pienen kotijuustolan toimintaan ja juuston valmistukseen. Juuston valmistus on minusta ihan älyttömän kiehtovaa - miten yhdestä ainoasta raaka-aineesta, maidosta, saadaankin loihdittua niin uskomattoman laajakirjoinen paletti eri makuja ja koostumuksia?

Tänä vuonna laitoin haaveen vihdoin eteenpäin. Kyselin juustotiskeillä vinkkejä pienjuustoloista joita voisin tällä vierailuideallani lähestyä. Sain kuulla Heikkilän Juustolasta Pälkäneellä, pienessä Laitikkalan kylässä.

Ja nyt, kolmea kuukautta myöhemmin, olen lähdössä Heikkilän tilalle "työharjoitteluun"! :) Aivan mahtavaa! Lähden Laitikkalaan tänään ja pääsen mukaan juustolan emännän Annikan työarkeen maanantaista tiistaihin aamusta iltaan. En malta odottaa...!

Kirjoittelen blogiin tietysti sitten miten juustolassa sujui. :)

Tällainen vierailu on minulle yhtä antoisa ja kutkuttavan kiintoisa kuin tutustumiset kosmetiikkatehtaisiin...! <3

Ylempi kuva: Jussi Reinilä / Heikkilän tila

Peili.

Peilaus. Tarve nähdä kuvansa.

Mm. näitä asioita mietiskelin metsäretkellämme Seitsemisellä.

Oletteko koskaan miettineet asiaa? Kuinka usein katsotte itseänne peiliin päivän aikana?

Edellisellä vaellusretkellämme en ottanut peiliä lainkaan mukaan. Unohdin. Mihin metsässä edes peiliä tarvitsisi? Jos menee roska silmään, on selitykseni. Ja ihan pätevä sellainen. Mutta jossain alitajunnassa on vahvana tunne, että eihän minnekään voi mennä ilman peiliä. Tällä kertaa peili oli mukana. En saanut roskaa silmääni, enkä kaivanut peiliä esiin montaakaan kertaa kolmen päivän aikana. Oikeastaan vain levittäessäni aurinkovoidetta ja illalla puhdistaessani kasvot. Ei peiliä siihenkään olisi tarvinnut.

Peilittömyys tuntui hurjan vapauttavalta. Keskustelin aiheesta myös reissun miespuolisten kanssa. Näkyykö heillä peilejä? Eip. He kokevat tätä "vapautta" ilmeisesti kaiken aikaa.

Jäin miettimään asiaa. Miksi me naiset koemme jatkuvaa tarvetta nähdä peilikuvamme? Haluamme ikäänkuin varmistua siitä, että kaikki ulkoisessa olemuksessamme on kunnossa, niinkö? "Näytänkö samalta kuin 15 minuuttia sitten?"

Kotona peilaan itseäni tuon tuostakin vaikka olisin yksin. Töissä peilaus oli kroonista. Eihän ole roskaa hampaan välissä tai kuivuneita huulipunanriekaileita huulilla? Eihän meikki ole levinnyt? Julkisilla paikoillakin tuntee jatkuvaa pakonomaista tarvetta vilkuilla peilaaviin pintoihin. Tunnistatteko tämän itsessänne? Voitteko kulkea vaikkapa vaateosastolla kokovartalopeilin ohi katsomatta siihen?

Metsässä unohdin koko peilin.

Mutta miksi..? Enkö ole telttaretkellä yhtä oma maskiton itseni kuin kotona omassa seurassani? Töissä, kaverien keskuudessa ja muissa julkisissa, "edustavuutta" vaativissa tilanteissa ymmärrän "itsensä varmistamisen" tarpeen, mutta miksi myös kotona?

Päädyin tulokseen, että kotonakin selvästi noudatan jotain näkymätöntä roolia. "Urbaanin ympäristön Sanni" -roolia. Olen sivistyksen keskellä, en kai voi näyttää ihan räjähtäneeltä? Ja jos näytän, saan tuhahdella peilikuvalleni ja jopa paheksua sitä. Metsässä olen ilmeisesti luonnollisimmassa roolissani. Olen siellä ihan niiden samojen kaverien seurassa kuin kaupungissakin, mutta tietyt maneerit rapisevat pois. Ulkoisen olemuksen merkitys muuttuu... vähemmän merkittäväksi. Naamani on vähän noessa, entäs sitten. Kas, leukaan on tullut finni. Jahaja. Antaa olla. En ole harjannut hiuksiani kahteen päivään. Ei kukaan muukaan.

Vapauttavaa.

Laskekaapa huviksenne jonain päivänä montako kertaa tulette päivän aikana katsoneeksi peiliin. Itse aion tehdä sen huomenna.

Retki-tiramisu.....

P.S. Alan nyt julkaista ja käydä läpi reissun aikana tulleita kommentteja. :)

Hetken mielijohdepostaus aamukahvin ääreltä.

Aamukahvi. Ja kahvimaito. Vakavia, tärkeitä asioita. :)

Mr Karkkipäivä puistelee tälle päätään ja naurattaahan tämä vähän minua itseänikin.

Pyrkiessäni löytämään sen parhaan  kahvimaitosekoituksen jossa yhdistyvät sekä vähähiilihydraattisuus että täyteläinen maku - ja täytyyhän maidon mielellään myös muodostaa kaunista vaahtoa :D, olen viime aikoina päätynyt jo kolmen eri tuotteen yhdistelmään.

Mulla on siis tosiaan käytössä kolme eri maitojuomaa aamuisin; miksaan 1 dl Kevyt-Soijamaitoa, 0,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa ja 0,25 dl punaista Eila-maitojuomaa.

Miksi?

* Soijamaito maistuu kahvin kanssa kaikkein parhaalta, mutta se on niin vähärasvaista että mielelläni lisään tujauksen jotain rasvaisempaa tuomaan kahviin täyteläisyyttä -> Eila-maitojuoma. Välillä käytän myös kuohukermaa, mutta se tekee kahvista vähän liian jälkkärimäisen rasvaisuudessaan. "Arkikahviin" sopii Eila 3% (siinä on hiilaria 3,1 g vs. tavallisen maidon 4,8 g). :)

* Olen kuullut monilta tahoilta että minun olisi hyvä rajoittaa soijatuotteiden käyttämistä. Kun kahvimaitoa voi päivittäin kulua parhaimmillaan 6-8 desilitraa, keksin vähentää soijakuormaa korvaamalla osan maidosta makeuttamattomalla mantelimaidolla. Samalla tulen myös vähentäneeksi hiilareita sillä makeuttamattomassa mantelimaidossa on hiilaria vain 0,1 g per desi.

Mantelimaito ei kuitenkaan vaahtoa eikä sen maku ole kahvin kanssa yhtä hyvässä synergiassa kuin soijamaidon, joten pidän pitoisuuden puolessa soijamaidon määrästä.

Ajattelin kirjoittaa tästä ihan että saatte naureskella mulle! :) Aina on positiivista jos saa jonkun nauramaan. ^_^ Tiedän että mun hiilarijutut menee välillä totaalisesti komiikan puolelle. Olen tajunnut, että erilaisista vähähiilihydraattisten ruoka-aineiden bongailusta on tullut minulle outoa tyydytystä tuova harrastus, enkä enää voi kaupoissa estää itseäni vertailemasta jos jonkinlaista purnukkaa. Aina kun löydän minulle uuden vähähiilihydraattisen tuttavuuden olen ihan innoissani ja kirjoitan sen ylös. :) Tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä ruokavalioni kokonaisuuden kannalta, mutta se on vain hauska ja höpsö harrastus.

Onko teillä jotain vastaavia "outoja" harrastuksia? Tunnen esimerkiksi ihmisiä joilla on joku keräilyharrastus ja he jumittuvat kaikkialle bongailemaan esimerkiksi erilaisia lehmä-figuureja, poimimaan kiviä tai ihailemaan kaikkea pinkin väristä. :) Voi tietysti olla, että tämä on perin normaalia verrattuna kahvimaidon koostumuksen hienosäätöön. ;)

P.S. Alpro ja Valio eivät sponsoroi minua :D

..erittäin lyhyesti.

Ajattelin että laitan tämän silti tänne kun monet teistä jäivät varmaan odottamaan mitä lehdestä vastataan - jos vastataan.

No, vastausta ei tullut koko tiistain aikana ja kun keskiviikkokin alkoi jo kääntyä iltaan ilman vastausta, laitoin Smartland-sivun toimittajalle Marta María Jónasdóttirille uuden viestin. Viestissä kirjoitin, että blogissani on kuvani luvattoman käytön seurauksena herännyt keskustelua sanomalehden toiminnasta ja siitä, miten näinkin vakavastiotettava media voi käyttää kreditoimattomia, netistä haettuja kuvia. Kirjoitin, että minä ja blogini lukijat odotamme Morgonbladidilta jonkinlaista kommenttia asiaan.

Tällä kertaa sain vastauksen välittömästi.

"Hei. Poistin kuvasi kun saimme sähköpostisi, olemme pahoillamme ja tämä ei toistu."

Sellainen kannanotto.

Olisi tehnyt vielä mieli vastata ja kysyä, kuuluuko Googlen kuvahaun käyttö heillä yleisestikin toimintapolitiikkaan artikkeleja koostaessa. Mutta mitäpä siihen voisi kuvitella saavansa vastauksena. Näin epäasiallista (ja käsittääkseni laitonta) toimintaa on odotetusti kiusallista puolustella. Tämä ei toistu. Ainakaan niin kauan kuin ei jäädä kiinni..?

Minullahan olisi käytännössä oikeus laittaa MBL:lle perään lasku kuvani käytöstä.

Vaikka kuvani tapaus on suhteessa vähäpätöinen asia, minusta on ihan aiheellista nostaa esiin, ettei netissä vellova tekijänoikeuksien laiminlyönti ja kuvamateriaalin huoleton kopiointi ja kreditoimaton käyttö rajoitu vain bloggaajiin, Facebook-sivuihin ja pienempien, ei-ammattimaisesti toimivien yritysten markkinointiin. (Tai no, kyllähän vähän vakavamminkin otettavat lafkat ovat kuvien luvattomaan käyttöön sortuneet - kuka muistaa häkellyttävän Char And The City ja Gant -tapauksen?)

Ei kuvien "lainailun" yläpuolella ole näköjään sellainenkaan media, jonka luulisi toiminnallaan yleisesti näyttävän esimerkkiä tekijänoikeuksien kunnioittamisesta.

Kuvakaappaus MBL.is

Karkkipäivän kuvia on jälleen käytetty luvatta.

Tällä kertaa kyseessä on vieläpä varsin vakavastiotettava media - johtava sanomalehti.

Sain eilen viestiä Islannissa asuvalta lukijaltani, joka oli hämmästynyt nähdessään tutut kasvot paikallisen Morgonbladid-lehden verkkojulkaisussa. Morgonbladid on Islannin suurin sanomalehti ja vastaa meidän Helsingin Sanomia.

Artikkeliin pääsee tästä.

Ja siellähän minun naamani tosiaan koreilee, ilman minkäänlaista asianmukaista kreditointia puhumattakaan luvan kysymisestä.

Mihin tekijänoikeuksien kunnioittamisessa ollaan menossa kun jo tämän tason media sortuu käyttämään julkaisujensa kuvitukseen Googlen kuvahakua! Sillä mistäpä muualta kuvani olisi verkkojulkaisuun päätynyt.

Viestin lähettäneen lukijan mukaan artikkelissa haastatellaan islantilaista "ekohippigurua" Guðrún Bergmannia ja siinä puhutaan Laveran BB-voiteesta ja kosmetiikan lisäaineista. Jos kirjoittaa Googlen kuvahakuun "Lavera BB Cream" on minun kasvokuvani ensimmäinen tarjokas. Alkuperäinen juttuni jossa kuva ilmestyi löytyy täältä.

Juttu ilmestyi Morgonbladidin Smartland Mörtu Maríu -sivulla, joka on naisille suunnattu teemasivusto vähän niinkuin MTV3:n Helmi-sivut aikoinaan.

Olen laittanut MBL:lle viestiä ja pyytänyt selitystä kuvani luvattomaan käyttöön. Saa nähdä vastataanko sieltä mitään.

Sitaattioikeuden puitteissa Suomessa saa ottaa lainauksia toisen teoksesta (oli se sitten tekstiä, musiikkia tai kuvataidetta) kysymättä lupaa tekijältä, mutta alkuperäinen tekijä ja lähde on mainittava siteerauksessa. En tiedä onko Islannissa vastaavanlaista lakia, mutta lähdettä ja tekijää he eivät kuitenkaan ole maininneet.

Aiemmin kuviani on käytetty luvatta muuan ammattikoulun opetusmateriaalissa sekä Espanjassa sijaitsevan suomalaisen meikkaaja/maskeeraaja-koulun nettisivujen kuvagalleriassa.

Kuvakaappaukset Morgonbladidin sivuilta.

Istuimme eilen Kastelholman linnan kupeessa auringossa kun puhelin soi. Kello oli vaille kuusi.

Jämijärvellä oli tippunut laskuvarjohyppääjien kone. Sydän hyppäsi lyönnin yli.

Puhelimessa oli läheiseni. Hän on ollut saman koneen kyydissä. Huoli, kauhea huoli. Ketä koneen kyydissä oli? Tiesimme – joukossa tulisi olemaan tuttuja.

Hiljaisuus. Suru. Sanattomuus.

Katsoin peltomaisemaa. Kahvi jäähtyi mukissa.

En menettänyt Jämijärven turmassa ketään omaa läheistäni, mutta onnettomuus koskettaa henkilökohtaisesti lähipiiriäni. Eikä sillä ole lopulta väliä. Menehtyneet ovat jonkun läheisiä, jonkun siskoja ja veljiä, jonkun puolisoita. Nuoria ihmisiä, siivillään.

Aamulla läheiseni soitti jälleen. Hän ei ollut nukkunut koko yönä. En osaa kuvitella miltä hänestä tuntuu. Silti minäkin olen pysähdyksissä.

Tällaiset ovat uutisia joita itse pelkään kaikkein eniten. Elämää ei pidä hukata huolehtimiseen mutta minä olen huolissani. Melkein aina.

Tämä on sanottu niin monta kertaa, mutta se ei kulu koskaan. Eläkää niin kuin jokainen päivä olisi elämä itse. Se ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen päivä. Ei huolehtien niin kuin minä, vaan iloiten, arvostaen. Halatkaa ystäviänne aina kun tapaatte. Koskaan ei ole liikaa osoittaa läheiselleen, että hän on rakas.

Seisoin eilen kameroineni okran sävyisen maalaismaiseman keskellä. Oli niin kaunista. Samalla joku sai uutisen, jota ei koskaan haluaisi kuulla. Hetki. Tunne johon on vaikea tarttua.

Tänään paistaa aurinko, mutta päivä on harmaa.

Syvä osanottoni Jämijärven turmassa menehtyneiden omaisille ja läheisille.

Päivä 1 juhlamatkallamme Kööpenhaminassa.

.

Eilinen oli varsin viileä ja harmaa päivä ja välillä ropsahteli sadettakin.

Kun huppukaan ei enää auttanut minun oli suoritettava huivin muotoinen kriisihankinta. Vilasta löysin tuollaisen viltin kokoisen megalämpimän huivin johon olinkin sitten kääriytyneenä loppupäivän. :)

Huomatkaa hirveän värinen sininen heräteostoslaukkuni! ^_^ Sitä en tosin ostanut Köpiksestä vaan pari päivää sitten Suomesta etsiessäni matkustusystävällistä keskikokoista simppeliä olkalaukkua johon saa sopivasti kameran, lompakon, kännyn ja kivipuuterin. Misterin mielestä laukku on aivan kamala, ja eihän se todellakaan käyttämiini väreihin sovi ollenkaan. Minusta siinä oli jotain my-little-ponimaista. :) Silläkin perusteella voi laukun hankkia! ^_^

Söimme lounasta Nyhavnissa Faergekro'ssa. Minä söin erittäin hyvän silakkabuffetin. Lisukkeena oli vain retiisiä, perunaa, kapriksia ja erilaisia sipuleita. Joo, ja tietysti leipää, Tanskassa kun ollaan. Otin kalan kylkeen pelkkää retiisiä, ruohosipulia ja kapriksia ja ilmankin olisi kyllä pärjännyt, oli niin hyviä makuja silakoissa. :)

Illan juhlaillallista varten halusin käydä laittamassa hiukseni kampaajalla. Ei mitään varsinaista kampausta, mutta toivoin kuohkeaa föönausta ja että hiukset nyt näyttäisivät kuitenkin nätisti laitetuilta ja vähemmän arkisilta.

Kuvassa olen juuri tullut kampaajalta.

Tässä tulos. Uskokaa tai älkää, mutta tästä taidonnäytteestä sain maksaa 500 kruunua eli noin 67 euroa! Hinta oli halvin pesu & föönikombon hinta minkä keskustasta bongasimme.

Sen siitä saa kun ei osaa laittaa hiuksiaan! :D Kyllä ihan pikkuisen harmitti! ^_^

Mutta ilta oli sitäkin onnistuneempi. Nyt on sitten syöty elämäni arvokkain ja pisin ateria - 16 ruoka-annosta ja 5 tuntia! :) Illan lopussa olimme miehen kanssa nukahtaa pöytään vaikka ruoka oli ehkä parasta mitä olemme koskaan syöneet. Miksi, siitä ja itse ravintolaelämyksestä kerron myöhemmin lisää. :)

Huhtikuussa ei juhlita pelkästään Karkkipäivän viittä vuotta.

Tässä kuussa tulee myös kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun herra Karkkipäivä ja minä totesimme, että kai tässä nyt sitten seurustellaan.

Ja herra itse täyttää pyöreitä.

Paljon on nähty ja koettu kymmenen vuoden aikana. On asuttu kaukana toisistamme, lähellä toisiamme, koettu niin hyviä kuin huonojakin aikoja.

Mr Karkkipäivä t-paidassa, joka oli ensimmäinen joululahjani hänelle.

Mies on järjestänyt minulle vuosien varrella toinen toistaan sympaattisempia yllätyksiä. 26-vuotissynttäreilläni hän ilmestyi täysin odottamatta oveni taakse Ahvenanmaalla suuren My Little Pony -pehmolelun kanssa (asuimme tuolloin vielä 600 kilometrin päässä toisistamme ja mies oli kertonut olevansa synttärieni aikaan kiinni jossain työprojektissa).

Kerran hän toi konsertin luokseni, kun en itse päässyt keikalle (kyseessä oli Mondo Canen keikka Ilosaaressa ja olin ollut asiasta järjettömän harmissani). Mies etsi netistä saman kiertueen keikkatallenteen, poltti keikan DVD:lle, tuli Ahvenanmaalle, kaatoi hyvät viinit laseihin ja istutti minut sohvalle - ja laittoi keikan pyörimään.

Nyt pääsin vihdoin itse järjestämään yllätyksen. Ostin lennot Kööpenhaminaan ja vien miehen syntymäpäiväillalliselle hyvään ravintolaan. Minne, se on vielä salaisuus. :)

Sain pidettyä matkan salaisuutena maaliskuun puoliväliin saakka, mutta sitten oli pakko paljastaa kun mies alkoi jo itse suunnitella ohjelmaa synttäriviikolleen. Onnistuin kuitenkin tekemään paljastuksestakin yllätysmomentin. Vietimme viime kuussa maisteluillan ravintolassa. Olin toimittanut ravintolaan edellisenä päivänä käsin tekemäni kutsun Kööpenhaminaan, jonka tarjoilija viehkosti ojensi miehelleni alkudrinkkien yhteydessä. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen hänen avatessaan kuoren...! :)

Lähdemme matkaan huomisaamuna.

Hyvää viisikymppistä meille! :)