”Saanko kysyä yhtä juttua”, sanoi lukijani Vilma viime viikon perjantaina, kun istuin hänen ja miehensä viihtyisässä purjeveneessä Maarianhaminan itäsatamassa. ”Miltä tuntuu olla tunnettu? Miltä tuntuu kun niin moni tietää kuka sä olet ja varmaan tunnistaa kadulla?”

Menin vähän hämmennyksiin. Olenko minä tunnettu? Voiko minusta käyttää sellaista ilmaisua? Kerroin Vilmalle, ettei minulla ole sellaista kokemusta itsestäni, tuntui melkein kiusalliselta edes spekuloida asiaa. Vilma oli toista mieltä ja myönsi jopa jännittäneensä tapaamistamme, kun minä olen, öh, tunnettu. Karkkipäivän Sanni. Joku jännittää minun tapaamistani...?

Minun mielessäni ’tunnettuja’ ovat julkkikset, poliitikot ja muut julkisuudessa paljon olevat henkilöt, jotka syystä tai toisesta esiintyvät eri medioissa niin usein että heistä tulee kansalle "tuttuja". Minä esiinnyn vain omassa mediassani, blogissani.

Ovatko kaikki julkista blogia pitävät henkilöt tunnettuja koska heillä on netissä sivusto, jota kellä tahansa on mahdollisuus lukea? Jos eivät, niin miten määritellään ’tunnettu bloggaaja’? Lukijamäärien perusteella? Julkisuushakuisuuden perusteella? Keskustelupalstojen perusteella..? ”Noniin, minusta on nyt kirjoitettu Vauvaan 12 ketjua, olen tunnettu!”

Itse asiassa sain saman tyyppisen kysymyksen keväällä eräässä Skype-haastattelussa, jossa eräs toinen lukijani haastatteli minua pro gradu -tutkielmaansa aiheesta ”yksityisyyden hallinta blogeissa”. Minua pyydettiin pohtimaan, miten koen yksityisyyden ja tunnettuuden rajat, ja miltä tuntuu kun vaikka tunnistetaan kaupungilla. Tuolloinkin pasmat menivät sekaisin ja tunsin oloni kiusaantuneeksi ja oudoksi. Siis mitä, olenko minä jostain perspektiivistä tunnettu? Kirjoittelen netissä jostain kosmetiikkapurkeista ja juustoaddiktiostani.

Mistä sitä itse tietää onko jollain lailla tunnettu, kun eihän sitä konkreettisesti voi nähdä tai tuntea? Kun linkki julkisuuteen on vain se oma palsta netissä eikä naama korista lehtiä eikä heilu jossain kaikenmaailman tosi-tv-ohjelmissa tai visailuissa? Toki on henkilöitä, jotka ovat alunperinkin aloittaneet blogin tavoitellakseen julkisuutta ja heitä miellyttää ajatus oman nimen ja naaman tunnistettavuudesta, mutta se on eri juttu. Tosin en tiedä kuinka monesta tällaisesta henkilöstä sitten lopulta tulee tunnettu. Uskon, että valtaosa bloggaajista kirjoittaa blogiaan ihan muiden asioiden kuin "kuuluisuuden" motivoimana. Minäkin kuulun tähän porukkaan.

Tiedän, että Suomessakin on tosi suosittuja bloggaajia jotka voisi jopa nähdä julkkiksina, kuten Mungolife-Anna ja ehkä WTD-Nata (ja joo, näin Linda Juholan Ruotsin TV:ssä kun istuin viimeksi laivassa Turusta Maarianhaminaan), mutta kovin monen muun bloggaajan kohdalla en osaisi käyttää ilmaisua ’tunnettu’.

Indiedays-kollegani Annika O. oli pari vuotta sitten yksi Suomen googlatuimpia ihmisiä (ja on ehkä edelleen..?), ja tuolla perusteella henkilöä kai voi jo pitää varsin tunnettuna. Itse en kuitenkaan osaa nähdä Annikaa julkkiksena (anteeksi Annika), juuri siksi kun hän on bloggaaja. Voi tietysti olla, että kuulun tässä asiassa ja kokemuksessa vain väärään ikäpolveen ja bloggaajien julkkis-status on vahvempi nuoremman ikäluokan keskuudessa. Mitä muut mun ikätoverit sanovat..?

Blogikulttuuri on erilaista eri maissa, ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassahan monet bloggaajat ovat julkkisasemassa siinä missä missit ja ministeritkin. Ja onhan siellä niitä bloggaajamiljonäärejäkin. Mutta Suomessa on eri meininki, täällä blogiscene on edelleen paljon arkisempi ja maanläheisempi. Ainakin minun mielestäni. Ei täällä bloggaajat mun mielestä ole mitään "somebodyja" :)

Mitä te ajattelette bloggaajien tunnettuudesta? Mikä määrittelee, onko joku blogi tai bloggaaja ’tunnettu’?

Onko Suomessa teidän mielestänne julkkisbloggaajia?

Silmäpussibloggaaja nuotiolla :)

P.S. Olisi muuten tosi kiinnostavaa kuulla kommentti aiheeseen myös joltain näiltä suosituimmilta bloggaajilta, kuten juuri Annikalta, Annalta tai Lindalta. Kokevatko he itsensä kuuluisiksi tai suorastaan julkkiksiksi..?

Tänään olohuonetta siivotessa sain idean kertoa kirjahyllystäni. Tykkään kertoa blogissa minulle tärkeistä asioista ja on oikeastaan outoa, etten ole jo aiemmin kirjoittanut aiheesta kirjat.

Minulla on menneisyys kunnon lukutoukkana ja ilman internetin kuvaanastumista viettäisin illat varmasti edelleen sohvalla kirjoihin uppoutuneena. Lukuharrastukseni hiipuminen on internet-aikakauden ja somessa roikkumisen surullisimpia sivuoireita, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Kuten olen aiemmin kertonut, Maarianhaminan asuntoni on monelta osin kuin aikamatka 13 vuoden taa jolloin vasta koulusta valmistunut Sanni muutti Ahvenanmaalle. Asunnon sisustus henkii edelleen opiskelijakämppämäisyyttä kaikessa ”leikkaa-, liimaa ja kokoa” –tyylissään. Sohva ex-kämppikseltä, tuolit työkaverilta, julisteet seinillä ostettu alle 2-kymppisenä ja astiastot tilattu osamaksulla Hobby Hallilta. :) Paljon vanhoja, kuluneita esineitä. Kirjahyllyssä pokkareita vuodelta 1994.

Hylly kertoo tarinaansa omistajansa lukumieltymyksistä ja harrastuksista vuosien varrelta. Vain hyvin pieni osa kirjoista on viimeisiltä vuosilta. Tuoreemmat kirjani asustavat pääosin Tampereen kodissa, ja ne koostuvat ennen kaikkea tieto- ja harrastekirjallisuudesta kuten kauneus-, ruoka- ja viinikirjoista.

Maarianhamina-kämpän olohuoneessa on kaksi kirjahyllyä, kuvassa niistä vanhempi. Se muutti mukanani opiskeluaikaisesta asunnosta kun muuttolasti vei Ahvenanmaalle.

Olin teininä varsinainen kauhuromaaninarkomaani. Luin yläasteikäisenä (vai pitäisikö opetella sanomaan yläkouluikäisenä) melkein pelkästään kauhukirjoja, ykkössuosikkina Stephen King. En kokenut saavani kicksejä muun tyyppisestä kirjallisuudesta, aina piti olla jotain yliluonnollista ja karmivaa. ^_^

Olin kirjastossa vakiokalustoa ja luin systemaattisesti kaikki kauhuosaston tarjokkaat. Kotiin ostin kirjoja vain harvoin.

Lukioiässä laajensin muihinkin kirjoihin, muistan että luin noihin aikoihin mm. Kärpästen Herran ja Ruohometsän kansan. Mitään yleissivistykseen kuuluvia klassikkoteoksia en ole edelleenkään lukenut, shame on me. Edes Seitsemää Veljestä en tainnut saada loppuun kun se piti lukea koulussa. Ehkä jonain kauniina päivänä vielä saan tsempattua ja tartun Sinuhe Egyptiläiseen, Havukka-ahon ajattelijaan tai johonkin pelottavaan Dostojevskiin.

Taru Sormusten Herrasta -kirjan kirjanmerkki ei ole liikkunut varmaan kymmeneen vuoteen... :p Elokuvaversiosta pidin mutta fantasia ei genrenä ole koskaan ollut minun juttuni.

Robert Gravesin The Greek Myths -kirjat olen saanut newjerseyläiseltä ystävältäni Pattielta. En tiedä olenko koskaan ollut yhtä otettu jostain lahjasta, ruttuunluetut kirjat olivat Pattielle rakkaat ja tärkeät mutta hän halusi lahjoittaa ne minulle kun tunsi kiinnostukseni kreikkalaista mytologiaa kohtaan. Saateviestissä Pattie kirjoitti osaavansa kirjat jo suunnilleen ulkoa joten ne joutivat ilahduttamaan uutta omistajaa. <3

Taidan ottaa toisen noista matkalukemisiksi tulevalle syksyn Kreikka-reissulle, noiden lukemisesta onkin jo aikaa. :)

Mikael Niemen "Polulärmusik fråm Vittula" on ensimmäinen kokonaan lukemani ruotsinkielinen kirja. :) En tykännyt, täytyy myöntää, mutta jostain kumman syystä luin sen elektronisen sanakirjan kanssa hampaat irvessä läpi. Vuosi taisi olla 2003.

Hyllystä löytyy myös tämäntyyppisiä yllätyksiä joiden merkitys on vain söpöstely. Minulla oli lapsena hamstereita ja kaikilla oli sama nimi, kun edellinen kuoli uusi sai aina saman nimen järjestysnumerolla, numero 5 taisi jäädä viimeiseksi kun tulin allergiseksi.

(Hmm, miksi mä kerroin tämän..?)

Hamsterit kuuluvat pöllöjen, siilien ja koirien ohella eläimiin joihin minulla on erityinen suhde. :)

The FilmFour Book Of Film Quotes -kirjan välissä on edelleen sen ostokuitti, olen ostanut kirjan Lontoosta maaliskuussa 2002. Miksi kuitti on edelleen välissä, sitä en tiedä.

Kirjasta löytyvä sitaatti American Beauty -elokuvasta on yksi omiakin lempparielokuvasitaattejani kautta aikojen. (Koko Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvan ohella... ^_^ Osasin yhteen aikaan kyseisen filkan dialogin melkein ulkoa. ;D)

Wes Bentleyn esittämä Ricky Fitts kuvailee yhdessä kohtauksessa tuulenpuuskassa leijuvan muovipussin herättämiä tuntemuksia, ja voi että minä tykkäsin tuosta kohtauksesta, rakastin sitä. Ehkä ikäkin vaikutti kokemukseen, 20-vuotias Sanni oli juuri herkistymässä jutuille kuten pienten arkisten ohikiitävien hetkien valtava kauneus.

Muistan kuinka etenkin tuo viimeinen lause jäi vahvasti mieleeni, "Sometimes there's so much beauty in the world I feel like I can't take it, like my heart's going to cave in". Kuulostaa nyt vanhemman Sannin korvaan hieman klisheiseltä mutta lauseen sanoma ei ole yhtään vähemmän totta. Joinain hetkinä, kun katson junan ikkunasta ohikiitävää hämäläistä peltomaisemaa tai Egeanmeren rauhallista selkää varhain aamulla Santorinilla, tunnen juuri noin. Että sydän meinaa pakahtua siihen kauneuteen.

Anne Ricen romaanit kolahtivat Veren Vangit -elokuvan jälkimainingeissa. Elokuva ei nauttinut kriitikoiden ylistystä mutta hell, mun mielestä se on edelleen ihan sairaan hyvä ^_^

Tom Cruise ja Brad Pitt vampyyrikomistuksina ja vasta 11-vuotias Kirsten Dunst Pittin lapsimorsiamena, jo tuo kombo yksinään tekee elokuvasta unohtumattoman mun kirjoissa. Normaalisti en edes yskäise Cruisen suuntaan ja Pitt'kin on turhan imelänkomea, mutta tuossa elokuvassa he jotenkin vain... toimivat :)

Hyllyn reunimmaisena on ehkä erikoisimman tarinan omaava kirja. Mahabharata, Intian kansalliseepos.

Enpä voi sanoa olevani ylpeä siitä, miten kirja on päätynyt haltuuni. Siihen nimittäin liittyy pieni rikos.

Tein yläasteen yhdeksännellä luokalla koulussa tutkielman Intian mytologiasta. Lainasin tutkielmaa varten kirjastosta Mahabharatan, joka on kokoelma Intian jumaltaruja. Luettuani kirjan olin aivan sen pauloissa. En käsitä mitä oikein tapahtui, sillä suomennos on aika kökköä, eikä tarujen käännös millään lailla mikään kirjallinen huipputeos. Kuitenkin olin täysin lumoutunut tarinoista, enkä yhtäkkiä kyennyt luopumaan kirjasta. Yritin etsiä sitä kirjakaupoista ja divareista, tuloksetta.

Uusin ja uusin kirjaa, vanhasta lainauskortista (kuka muistaa nuo pahviset läpyskät kirjojen takakannessa?) näkee että olen uusinut kirjaa koko syksyn, kunnes... Ilmoitin kirjastolle että olen "kadottanut" kirjan. En enää löytänyt sitä. Ja maksoin kirjasta korvauksen kirjastolle.

Että sain pitää sen.

Kaikenlaista sitä on tullutkin tehtyä teininä. Kuka 15-vuotias ihastuu päätä pahkaa Intian kansalliseepokseen niin, että pöllii sen kirjastosta? *puistelee päätään*

Kirjahyllystä löytyy itsestäänselvästi myös keräilijän My Little Pony -oppaita :)

Ja taidekirjoja. Olin teininä ihan daliintunut, ja kyllä surrealistinen taide edelleen puree.

Julia Vuoren Sika on yksi idoleitani. Jos Sika-jutut eivät nosta huonoista fiiliksistä hyvälle mielelle niin en sitten tiedä mikä.

Paitsi ehkä:

Tiheikön väki. <3

Sika tuli kuvioihin vasta kun olin lukioiässä mutta Jill Barklemin Tiheikön väki -kirjat ovat ihastuttaneet minua jo lapsesta saakka. Ihanan tunnelmallista kotoilua ja sympaattista puuhastelua erilaisten juhlien, marjastuksen ja sadonkorjuun ympärillä.

Kuva hiiristä paahtamassa omenoita takkatulen ääressä oli lapsena yksi kirjan lempikuviani (ei tämän kirjan, tämä on uusi painos ja ne lapsuuden kirjat on luettu ihan puhki ja kannet irti ^_^). Saatoin tuntea takan lämmön ja omenoiden tuoksun ja tuijotin vain kuvaa ja halusin niin paljon päästä siihen sisään ja paahtamaan omenoita hiirilasten kanssa :)

Huumoriosastoa.

Ren & Stimpy oli yhteen aikaan ihan parhautta ja MTV:n Dariaan samaistuin valtavasti lukioiässä. Joskus tulee vieläkin katsottua Dariaa ja Reniä & Stimpyä vanhoilta VHS-nauhoilta kun käyn äiskän luona lapsuudenkodissa. Ihania nostalgiatrippejä :) Eivät ne oikein paperiformaatissa toimi... Mutta mun fanitusluonteelle oli ominaista hankkia kaikkea oheiskrääsää kun tykästyin johonkin. ;)

Kahvipöytäkirjoja meikeistä hirmuliskoihin. Rap Photography by Ricky Powell tuntuu varsin odottamattomalta opukselta mun kokoelmissa, mutta kirja selittyy Beastie Boysin kautta. Minulla on myös tausta B-Boys-fanittajana ja kun just mainitsin tuosta oheiskrääsästä... No, olen halunnut muinoin hankkia tuon kirjan kun siellä oli mun mielestä makeita kuvia Biistareista. :)

Mä tykkään myös dinosauruksista :) Ne ovat aina olleet älyttömän kiehtovia. Teininä annoin itselleni lempinimen Deinonychus tämän dinosauruksen mukaan, deinonychus tarkoittaa 'hirmukynttä'. Ja mulla oli ne hirmukynnet, suhteessa ihan samanlaiset kuin tuolla hirmuliskolla :) Etenkin peukalo ;)

Edesmenneen meikkitaiteilija Kevyn Aucoinin Making Faces on minulle edelleen yksi inspiroivimpia meikkitaidekirjoja. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1997 mutta itse ostin sen joskus 2000-luvun puolessa välissä. Kirja on täynnään niin upeita kuvia että menen edelleen ihan kananlihalle niitä katsoessa...

Kirjassa minua viehättävät valtavasti myös siinä esiintyvät 90-luvulta tutut supermallit, ysärimallit olivat minulle suuri ihailun kohde yläaste- ja lukioikäisenä. Nykyään jos katson jotain catwalk-kuvia en tunnista ketään, 90-luvulla olin totaalisen sisällä mallien edustamassa pop-kulttuurissa ja seurasin tiiviisti idolieni uraa. Muodista en piitannut (silloinkaan), vain karismaattisista henkilöistä :)

Olohuoneen toisella puolella seisovassa suhteellisen turhassa ja suurilta osin tyhjässä koriste-esinehyllyssä on vielä pieni kirjaosasto.

Tältä osastolta löytyy mm. keittokirjoja ja julkkisten elämäkertoja.

Amy Tanin kirjoja olen saanut lahjaksi äidiltäni, hän tykkää Tanista.

Henning Mankellin Wallander-kirjat ovat, tai nykyisellään pitäisi kai sanoa olivat, suosikkilukemistani på svenska.

Yritin joskus lukea Mankellia suomeksi mutta ei, ne ovat parhaimmillaan alkuperäiskielellä. Ihan kiitos Wallanderin haluaisin joskus käydä Ystadissa. :)

Ahvenanmaan vaellusopas on tuoreimpia hankintojani, ostin sen viime kesänä ja monet reitit on jo tullut talsittua.

Suosittelen kaikille jotka suunnittelevat luontohengailupainotteista lomaa Ahvenanmaalle, vaellusreitit on nimittäin merkitty maastoon aika huonosti eikä monia edes löydä ilman että tietää mistä etsiä. Asia, jossa Ahvis voisi kyllä kunnostautua.

Conan O'Brien kuuluu hänkin fanitukseni kohteisiin (olen nuorempana ollut vahvasti fanittavuuteen taipuvainen, kuten huomaa..). Tämä kirja oli mukanani New Yorkin matkalla 2007 ja NBC'n studioilla kun pääsimme Late Night With Conan O'Brien -ohjelman yleisöön. Olin kaavaillut hankkivani kirjaan Conanin nimmarin jollain ilveellä.

Ei onnistunut.

Hugleigur Dagssonin Saako tälle edes nauraa? -huumori ei uppoa minuun sitten yhtään.

Kirjassa ei ole omistuskirjoitusta enkä yhtään muista keneltä tai milloin olen sen saanut, mutta se saattaa olla Mr. Karkkipäivältä. Ei, emme jaa tietynlaista huumoria ollenkaan ja tuijotan miestä usein vain naama muovittuneena kun hän siteeraa somesta jotain mielestään hurjan hauskoja juttuja.

Kartat! Ah! Olen karttakirjahullu. Voin uppoutua eri maiden karttoihin samalla antaumuksella kuin joku toinen sunnuntai-Hesariin. En tiedä mikä vamma tämä on mutta kartat kiehtovat minua niin että voin "lukea" karttakirjoja kuin parasta jännäriromaania :)

.

Lopuksi todellinen "Miten ihmeessä mulla on tällainen kirja" -poiminta.

Ruotsalaisen tyyliguru Ebba von Sydowin Ebbas Stil -kirja.

Jo kantta katsomalla ei voi välttyä ajatukselta, että joku on ujuttanut kirjan salaa mun hyllyyn tai antanut sen lahjaksi vitsinä, enhän minä itse tällaista hankkisi.

Mutta olenpa vain hankkinut. Enkä käsitä miksi ^_^

Ebban tyyli-, vaate- ja kauneusvinkkien lisäksi kirjassa on mm. omistettu luku sille, kuinka onnistua Tukholman Stureplanin yöelämässä :D

Onkohan minulla ollut vuonna 2006 suunnitelmissa tai toiveissa muuntautua ruotsalaisen julkkissöpöttären kuosiin? Valloittaa Stureplan? Hätkähdin kun luin kirjan sisäkannesta että se on tosiaan julkaistu 2006, en voi edes laittaa kirjan ostoa jonkun teini-iän päähänpiston piikkiin ^_^

Kulmakarvatyyli ainakin on ollut jotain ihan muuta kuin nyt vain 10 vuotta sitten. :)

Huomio: Ebballa on muuten tosi kiinnostava, alaspäin laskeva silmänmuoto.

Selailin kirjaa tänään hyvän tovin ja tajusin, että sehän on kuin sen ajan muotiblogi paperiversiona. Vuonna 2006 oli toki jo blogeja mutta ne olivat ainakin Pohjoismaissa vielä aika lailla lapsen kengissä.

Muistan, että innostuin Ebban kirjan kautta etsimään Niitä Täydellisiä Farkkuja. Kirjoitin ylös Ebban vinkit hyvistä farkkumerkeistä ja lista oli mukanani ainakin Nykissä, monia merkeistä kun ei saanut Suomesta. Tyypillisesti, palasin kotiin ilman farkkuhankintoja :D

Itse aloin muuten lukea blogeja vuonna 2005. Seurasin tuolloin erään ahvenanmaalaisen viihdetoimittajan blogia. Siihen aikaan blogeissa ei ollut juuri lainkaan kuvia, merkinnät olivat hyvin päiväkirjamaisia tai pakinamaisia ja kuva liitettiin mukaan vain jos sillä oli joku olennainen merkitys. Kyseisen toimittajan blogissa olen myös klikannut elämäni ensimmäisen kerran YouTube-linkkiä ^_^

*

Huh, tulipas tästä pitkä juttu. :) Kivaa jos joku jaksoi lukea ^_^

Laitetaan loppuun vielä cheesy kuva äidiltäni saamasta mietelausekirjasta, joka tiivistää jollain tapaa hyvin tämän kirjasillisalaatin:

Kyllä mä sanoisin olevani sekoitus Tiheikön väkeä, surrealismia, ironista teiniä, pastellinsävyisiä muoviponeja, kreikkalaista mytologiaa ja ehkä jopa sitä pölyttynyttä, sukupuuttoon kuollutta dinosaurusta kaikkine vanhanaikaisuuksineni :)

Mitä teidän kirjahyllyt kertovat teistä?

Pahoittelut jo valmiiksi höperöstä postauksesta, ehkä tämä olisi tyhjänpäiväisyydessään sellaista nopeaa Instagram-materiaalia jos Insta-tilin omistaisin, mutta kun en ja jotenkin kierosti tykkään kuitenkin jakaa näitä arjen outouksia... niin jaan sitten täällä blogissa ;) (Aijoo, ja en nyt halua sanoa että ihmisten Insta-tilit yleisesti sisältäisivät vain tyhjänpäiväisyyksiä... ;D)

Pakastemysteeri.

Tänään reissusta palanneena kaivoin meille lounasruokaa pakastimesta kun ei jaksettu käydä kaupassa kuin vasta illemmalla. Pakkasaarteiden joukosta löytyi mm. mun huolella säästämät miehen 3 (!) kanawingsiä, paistettuja porkkana- ja bataattisuikaleita ja lohta. JA - mysteeripussukka.

Olen kunnon elämäntapapakastelija eli heittelen pakastimeen ihan kaikki ruoanjämät joita en ehdi syödä niiden säilymisaikana. Pakastan jopa sellaista jota virallisesti kai ei voisi pakastaa. Pakkasesta löytyy välillä kaikenlaisia hulluja ylläreitä, etenkin niistä syvemmistä nurkkauksista, mutta tänään löysin ensimmäistä kertaa ruoan, jota ei pysty tunnistamaan.

Minä tämän olen valmistanut, enkä varmaan edes kovin kauaa sitten päätellen sen sijainnista pakastelokeron elintarvikekerrosten päällimmäisenä.

Mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä tämä "puuro" on. Miten olen voinut valmistaa jotain, jota ei pysty jälkeenpäin muistamaan tai edes tunnistamaan..? ^_^ Milloinhan sitä oppisi laittamaan pakasteisiin päivämäärät tai jopa etiketit joissa lukee mitä pakkaus sisältää... ei se varmaan huonokaan juttu olisi..

Mössö tuoksuu vähän juustolle, eli juustoraastetta siinä todennäköisesti on, mutta loppu on ihan tunnistamatonta. Näyttää ikäänkuin vähän klimppiintyneiltä ohranjyviltä, mutta mikä se sellainen ruoka on jossa on sekaisin juustoa ja ohranjyviä..? Ja oransseista täplistä päätellen kenties porkkanaa..? Ja mitä tuo valkoinen on..? Ei, ei tässä ole ohraa, ehkä soijarouhetta..? Mutta soijarouhe + juustoraaste + porkkana kuulostaa vielä oudommalta yhdistelmältä, en ole voinut valmistaa tällaista ainakaan täysissä sielunvoimissani...

En ajatellut maistaa mössöä, se jäänee mysteeriksi.

Oletteko te koskaan löytäneet pakkasesta tai jääkaapistanne tunnistamattomia ruokia? :D

Sain Charming Nailsiltä tammikuussa (!) haasteen vastata ystäväkirjaan. Tänä heinäkuisena aamuna löysin vihdoin hetken vastata ^_^ Karkkipäivä - aina ajan tasalla ;)

Yritin vastata kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, eli mitä vain ekana tuli mieleen. :)

Kolme asiaa joita ilman en voi elää

(Kuten Taina, totean että jätetään tästä pois itsestäänselvät eli perheenjäsenet ja ystävät, sillä ilman heitä ei meistä kukaan halua elää.)

Huulirasva, kasvikset, lämpimät vaatteet. (Mä palelen aina. Mies aina vitsailee, tai köh, ei se ehkä ole edes huumoria, että mun ei pitäisi lähteä mihinkään ilman vähintään villamyssyä ja kaulahuivia. Viimeksi sain kuulla tästä kesäkuun alussa Suomenlinnassa.)

Joo, kuva ei ihan liity lapsuuteen mutta... Honfleur oli ihana paikka! :)

Lapsuuteni paras muisto

Hattulan mummon mökin mietiskelykivi jossa istuin aina lapsena. Kivi oli korkean heinikön ympäröimä ja sille mahtui istumaan juuri sopivasti yksi pieni lapsi. Kivi oli pihan reunassa, mökin puunhakkuupaikan vieressä. Istuin siinä aina omassa maailmassani heinänkorsien ympäröimänä, vähän tärkeänä, mietiskellen niin syntyjä syviä kuin nyt alle kouluikäinen lapsi voi mietiskellä. Muistan valokuvan tarkasti miltä mökin pihapiiri näytti kiveltä katsottuna. Selän takana levittäytyi viljapelto ja kaukana siinsi metsänraja. Se oli niin kaukana ettei pieni Sanni saanut sinne yksin lähteä seikkailemaan. Mutta joskus hän kuitenkin karkasi peltoon, piileskeli viljankorsien seassa. Niin että mummu ja äiti saivat huolissaan lähteä etsimään.

Takana kauhea päivä, miten rentoudun?

Kaadan lasin punaviiniä ja laitan Sigur Rósin levyn soimaan.

Jos minun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko lopun elämääni, se olisi...

Hmmm, kuka ei tiedä vastausta tähän? ^_^

Mitä en voi sietää

Tarkoituksellista ilkeyttä ja ylimielisyyttä.

Mikä saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan

Eläimet, esimerkiksi kadulla (tai vaelluspolulla ;)) ohi kulkeva koira.

Ketä ihailen?

Äitiäni ja sisariani, kaikki ovat kulkeneet elämässä omia ei-aina-niin-helppojakaan polkuja ja menestyneet tahoillaan tavoitteissaan ja haaveissaan. Äitini on viisaimpia ja elämänkokeneimpia ja samalla hassuimpia tyyppejä mitä tunnen <3

Ketä en ihaile?

Ketään joka toimillaan tarkoituksellisesti satuttaa muita.

Matkakosmetiikkaa

Jos saisin rajattoman budjetin, mitä tekisin sillä?

Lahjoittaisin eläinten ja lasten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle sekä erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Ja kyllä sitä rahaa rajattomasta budjetista varmaan jäisi yli reissaamiseenkin ja omaan taloon ^_^ Ostaisin talon ainakin Kreikasta, ehkä Santorinilta ja palkkaisin oman kokin joka tekisi minulle joka päivä kreikkalaista ruokaa joka on allekirjoittaneen mielestä maailman parasta ruokaa. Ja sit mä teettäisin oman nimikkojuuston ja oman nimikkokosmetiikkasarjan :)

Keneksi tai miksi pukeutuisin naamiaisissa?

Tähän ei oikeasti tule spontaania vastausta! :D En kai tykkää naamiaisista?

Niin ihanaa kuin onkin välillä leikkiä "prinsessaa", olen enemmän itseni vasemmanpuoleisena Sannina :)

.

Kiitos Taina haasteesta :)

P.S. Vaikka patikkamoodissa ollaankin niin joka päivä on ollut kuvan tuotteiden verran meikkiä naamassa ^_^

Tunnelmia viime viikonlopulta ystäväni häistä Ranskan Normandiasta. Onnellista päivää juhlittiin Château de Bouellesin idyllisessä kartanossa keskellä Ranskan kauneinta maaseutua.

Kartanon terassilla järjestetyn cocktail-tilaisuuden aikana saimme mm. seuraa pihalla laiduntavista lehmistä <3

Ihastuin ranskalaiseen kuivaan siideriin...

Leena teki häiden kukka-asetelmat itse.

Häätuoksuna Guerlainin Aqua Allegoria Pera Granita <3

Uskaltauduin muuten sittenkin värjäämään hiukset taas itse.... vaikka viimeisen epäonnistumisen jälkeen vannoin, etten enää yrittäisi kotivärjäillä viileää vaaleaa. Mutta säästin senkin 140 euroa matkakassaan ;) Kuten kuvista näkee, tällä kertaa ei mennyt niin metsään vaan tulos oli puhtaampi vaalea. Nappasin marketin hyllystä Schwarzkopf Blonde -värin sävyssä L100 Ice Blonde (joku olisi kuitenkin kysynyt :))

Jälkiruokiin saittekin jo tutustua aiemmin :)

Loppukaneetti: nuo iltapukujen tissikupit... huoh :D ^_^ Osta puku ja saat rinnat kaupan päälle ^_^

*

Vielä kerran onnea Leena ja Philippe <3

Lähetän teille terveiset yksinäiseltä budjetti-illalliselta vuokrahuoneestani Zermatista. Tonight on the menu; horiatiki-salaatti Coop-marketin aineksista. Ei nyt ihan niinkuin Kreikassa mutta... :) Coopissa ei ollut punaista sipuliakaan kuin puolen kilon pakkauksissa, piti ottaa keltaista...  Kauppakassin uumenista löytyy vielä valikoima juustoja ja hedelmiä jos sattuisi jäämään hiuko.

Huoneessani ei ole jääkaappia joten ikkuna toimittaa myös kylmäkaapin virkaa.

Sveitsissä on vain yksi vika: täällä on pirun kallista.

Kuinkahan kyllästynyt olen viikon kuluttua kaupan vakuumisavukirjoloheen... Ne tulivatkin jo hyvin tutuiksi viime vuonna. Vakuumilohi ja purkkitonnikala ovat ainoat kalaruoat joita minulla on Zermatissa varaa syödä.

Ainiin ja hei, muistatteko ne oudot valmiiksi keitetyt ja värjätyt picnic-munat joita ihmettelin täällä viime kesänä? Sveitsiläisten ruokakauppojen erikoisuus. No, nythän ne ovat enemmän kuin käteviä kun minulla ei ole käytössä keittiötä :D Hehheh.

Oi, Zermatt. Niin lumoava paikka ja me haluamme tänne tulla. Tapaamme nyt kolmatta kertaa ja olen oikein ikävöinyt kylää. Koko kesäkuun vatsassa kipristeli jälleennäkemisen ilosta. Zermatt, minä tykkään sinusta ihan tosi paljon ja olen onnellinen että saan olla täällä taas.

Mutta ei me oikein sovita yhteen taloudellisesti. Möö Zermatt, miksi minun piti ihastua paikkaan joka kuuluu Sveitsin tyyriimpiin?

Täällä ollaan ensisijaisesti nauttimassa maisemista ja vertaansa vailla olevista vaellusmahdollisuuksista ja maailman tunnetuimpiin kuuluvan alppikylän uniikista tunnelmasta, se on selvää. Mutta helkkari, kun mä niin tykkään ruoasta ja ravintolakokemukset kuuluvat matkustelun kiinnostavimpaan antiin. Täällä minulla ei yksinkertaisesti ole siihen mahdollisuutta.

No, joo, olisi jos söisin pizzaa. Pizzan saa Zermatissa halvimmillaan noin 20 eurolla.

Mies tarjosi minulle eilen ruoan, se on ainoa ravintola-ateria jonka olen täällä syönyt. Kuvasta voi päätellä että Zermatissa ei kannata olla vhh-ruokavaliolla, miesten kinkkupizzat hakkasivat mun ruskeassa kastikkeessa uivan Maailman Epäesteettisin Salaatti? -tittelistä kilpailevan Nizzan salaatin 100-0. Salaatti oli muuten kalliimpi kuin pizza; se kustansi noin 28 euroa ja on halvin pääruokasalaatti jonka olen toistaiseksi kylästä löytänyt.

Coopista haen samalla summalla ainekset moneen paljon parempaan salaattiin ;) Kylän marketeissa muuten huomaa Zermatin hintatason luomat olosuhteet: en suinkaan ole ainoa turisti shoppaamassa illallisaineksiani. Zermatin kaksi ruokakauppaa pullistelevat ulkomaisia asiakkaita, etenkin tunti ennen sulkemisaikaa hulabaloo on melkoinen ja tungoksessa saa välillä jonottaa että pääsee eteenpäin. Valtaosa Zermatissa vierailevista matkailijoista majoittuu chaleteissa eli mökkien tyyppisissä taloissa tai vuokrahuoneissa, ja kokkaa omat ruokansa. Niinkuin mekin viime vuonna. Mutta kyllä vain niissä Pääruoat alkaen 48 euroa -ravintoloissakin riittää asiakkaita.

Zermatt on omansalainen. Ai että mä tykkään olla täällä. Mutta en mä sitä voi kiistää että on kohteita, joiden hintataso sopii mulle paremmin. Ja että tekisi mieli syödä ravintolassa. Evästely on mun "middle name" ja olen aivan tottunut menemään budjettilinjalla. Mutta... eilisen Nizzan salaatin hinnalla söisin Kreikassa ravintolassa aamiaisen, lounaan ja päivällisen.

Tätä kirjoittaessani maisema ikkunan takana on jo pimentynyt. Mies on tänä yönä taas ylhäällä vuorilla kaverinsa kanssa, yöpyvät vuoristomajassa. Ne siellä kiipeilee ja tavoittelee huippuja ja minä seikkailen täällä alempana omillani. Ei ne pojatkaan mitään hyviä ruokia syö, ostivat mikrossa lämmitettävän pasta-aterian täksi illaksi :) Kun tämäniltaisessa majassa on kuulema peräti mikro.

Tällaista on Sveitsin lomailu. Ravintolaelämyksiä voi sitten kokea jossain muualla. <3

P.S. Sain juuri kuvaterveiset miesten illalliselta majalta. :) Mun salaatti näytti kyllä paremmalta ;D

Voi mulla on niin paljon kerrottavaa viikonlopusta...

..mutta nyt en pääse nettiin varmaan kahteen vuorokauteen. Koska maisemat ovat taas vaihtuneet...

Näen ikkunasta tämän maiseman: Zermatt. Sveitsi <3

Ja nyt lähdemme ylös vuorille, pääsen viettämään yötä ekaa kertaa ehtaan vuoristohütteen. :)

Häistä hütteen, iltapuvusta vaellusbuutseihin. ^_^

Välitän osanottoni Nizzan tragedian uhrien omaisille.

Ranskassa juhlittiin eilen maan kansallispäivää ja olimme illalla Nizzan murhenäytelmän aikaan ulkona tuhansien muiden kanssa katsomassa Deauvillen juhlailotulitusta. Kun saavuimme puoliltaöin hotellille kuulimme järkyttävät uutiset terrori-iskusta.

Olen ihan sanaton taas siitä pahuudesta mitä maailmassa on.

Uhrien joukossa ei tiettävästi ollut ystäväni sulhasen perheen jäseniä tai ystäviä, mutta kymmenet menettivät läheisiään ja rakkaitaan ja tunnen yhtä lailla surua heidän puolestaan. Odotin koko aamun jännittyneenä viestiä ystävältäni ja sain sen äsken.

"Laitetaan Ranskan liput liehumaan".

Huomenna juhlitaan häitä ja juhlistetaan rakkautta jota onneksi on maailmassa varmasti enemmän kuin pahuutta.

En oikein löydä sanoja mutta halusin sanoa jotain.

Ollaanhan hyviä toisillemme ja muistetaan päivittäin osoittaa rakkaillemme kuinka tärkeitä he ovat.