Kuten aina, arvoin pitkään miltä saarelta hyppelykierrokseni tällä kertaa alkaisi. Olin jo Suomessa vähän niin kuin päätynyt Hydraan ja Spetsesiin, mutta Kreikkaan saavuttuani fiilis oli muuttunut. Ja seuraan aina fiilistä. Minusta tuntui että halusinkin suoraan Kykladeille, Argo-Saronian tunnelma ei nyt jostain syystä vetänyt puoleensa.
Päädyin Keaan, Kykladien ”porttiin” joka sijaitsee saariryhmästä lähimpänä Attikan niemimaata ja Ateenaa. Laivat Kealle liikennöivät Lavrion satamasta ja nopeimmillaan tänne pääsee Ateenasta kahdessa tunnissa: matka lentokentältä Lavrioon kestää 45 minuuttia ja laivamatka Lavriosta Kealle tunnin. Ateena-läheisyytensä vuoksi Kea onkin tunnettu ateenalaisten viikonloppusaarena. Viikolla täällä on suhteellisen hiljaista jopa korkeasesongin aikaan, mutta viikonloppuisin pulssi kiihtyy ja ateenalaiset kansoittavat saaren.
Kealla on noin 2500 pysyvää asukasta, eli se on väestöltään keskisuuri saari. Vaikka luku kuulostaa pieneltä, saarten maailmassa yli 1000 asukasta on jo aika paljon.
Turistin kannalta saaren parhaat palvelut ovat satamakylä Korissiassa (ylin kuva). Kaikki laivat saapuvat Korissiaan ja täältä löytää eniten majoitusta ja iltaelämää ravintoloiden ja baarien muodossa. Mikään bilesaari Kea ei ole ja yökerhot loistavat poissaolollaan.
Saaren pääkaupunki Ioulida (Chora) sijaitsee korkealla kukkuloilla 5,5 km Korissiasta sisämaahan päin.
Pääkaupunki-statuksesta huolimatta majoitusta ei Ioulidasta juurikaan löydy ja saarella vierailevat jäävät joko Korissiaan tai suuntaavat lomahuviloihinsa muualle päin saarta. Koska Kealla ei ole pakettiturismia, sieltä puuttuvat myös tyypilliset turistikylät palvelurakenteineen.
Saapuessani saarelle sain jälleen törmätä tuttuun ilmiöön joka on ehkäpä se ainoa korkeasesongin ulkopuolella tapahtuvan matkustuksen huono puoli: ei kylien välistä bussiliikennettä. Monilla saarilla bussiyhteydet joko lakkaavat kokonaan tai kutistuvat murto-osaan kesän jälkeen. Low season alkaa syyskuussa, ja Keallakin julkinen bussiliikenne oli mennyt talviunille 4.9. Sesongin pituus vaihtelee eri saarilla, ja Kealla se on lyhimmästä päästä: kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun.
Onneksi lähes aina löytyy joku ratkaisu. Niin nytkin: vuokrahuoneeni omistaja Aristotelis tarjoutui viemään minut keskiviikkona saarikierrokselle.
Korissia kukkuloilta päin
Kierroksen aikana juttelimme paljon mm. Kreikan talouskriisistä. Kuten olen kuullut niin monilla muillakin saarilla, Aristoteliin mukaan kealaiset ”eivät tunne kriisiä”. ”Ongelmat ovat Ateenassa”, saarelaiset tietävät niistä lähinnä lukemalla uutisia. ”Täällä on kaikki hyvin”.
Saarten erilaiseen tilanteeseen vaikuttaa moni tekijä. Useat saaret elävät turismista, joka ei ole merkittävästi vähentynyt kriisiin liittyvistä negatiivisista Kreikka-assosiaatioista huolimatta. Kreikalla on uskollinen kävijäkunta. Toisten saarten vauraus taas perustuu laivanvarustukseen, johon kriisi ei ilmeisesti myöskään ole vaikuttanut kohtalokkaasti. Kolmas ja ehkä tärkein tekijä on saarten omavaraisuus ja erilainen mentaliteetti, täällä kaikki auttavat toisiaan ja serkulta saa tomaatteja, tädiltä oliiveja. Saarelaiselämä on jo lähtökohtaisesti haastavampaa kuin elämä mantereella ja suurissa kaupungeissa, täällä on totuttu selviämään vähemmillä luksuksilla ja ajoittainen elintarvikkeiden, veden tai muiden hyödykkeiden puute on arkipäivää. Yhteistyöllä selvitään ja läheisistä pidetään huolta.
Totta kai on selvää, ettei kriisin vaikutuksista puhuttaessa kuule paikallisilta ihan koko totuutta. Harva haluaa kertoa ikävistä asioista. Uskon kuitenkin, että tilanne saarilla on varmasti helpompi kuin mantereella. Saarilla ei lakkoilla eikä järjestetä mielenosoituksia. Siihen ei koeta tarvetta.
Koundouros. Tuulimyllyt ovat moderneja loma-asuntoja.
Kiersimme Aristoteliin kanssa koko saaren. Ajelulla syntyi yleismielikuva Keasta suhteellisen vehreänä ja maisemiltaan ns. peruskauniina Kreikan saarena vailla erityisen pittoreskejä kyliä pääkaupunki-Ioulidaa lukuun ottamatta. Ei mitään englanniksi ilmaistuna spectacular (tämä on hyvä sana, en löydä suomenkielestä vastaavaa). Parhailla rannoilla emme käyneet (ne sijaitsevat suhteellisen huonojen, jyrkkien hiekkateiden päissä) joten niistä en voinut muodostaa mielipidettä, tosin rannat ovat minulle toissijainen tekijä saarten puoleensavetävyyden suhteen.
Koundouros
Ottaen huomioon Kean suhteellisen suuren väkiluvun, saaren kylien tyyli on yllättävän maalaismainen ja arkkitehtonisesti epäkiinnostava.
Toisilla paljon pienempiväkilukuisilla saarilla on enemmän ”kylämäisempiä” asutuskeskuksia kujineen, pikkuaukioineen ja tavernoineen, mutta Kean kylät satama-Korissiaa ja Ioulidaa lukuun ottamatta ovat lähinnä harvaan sijaitsevia taloryppäitä tai varakkaiden ateenalaisten huvila-alueita vailla kylien infrastruktuuriin tyypillisesti kuuluvia palveluita.
Historiallisista nähtävyyksistä kiinnostuneille Kea tarjoaa muutamia kiinnostavia kohteita.
Vourkarin kylän kupeessa lähellä Korissiaa sijaitsee Minoalainen Agia Irinin palatsi ja kylä, nykyään arkeologien alue. Saaren eteläpuolella sijaitsevat antiikin Karthean kaupungin vaikuttavat rauniot. Suosituin antiikin nähtävyys on 6-metrinen, harmaasta graniitista veistetty Kean leijona joka ajoittuu vuoteen 600 eaa. Arvoituksellista ”leijonien mona-lisa”-hymyään hymyilevä iso kissa lepää ylhäisessä yksinäisyydessään Ioulidan ulkopuolella oliivilehtojen täyttämällä rinteellä.
Allekirjoittaneen mielestä leijona muistutti enemmänkin hyljettä :)
Kean pääkaupunki
Saaren pääkaupunki on nimeltään Ioulida tai Chora. Sitä pidetään yhtenä Kykladien kauneimmista ja alkuperäisimmillään säilyneistä Chorista.
Chora on yleisnimitys saarten historiallisille pääkaupungeille ja nimitystä käytetään etenkin Kykladeilla. Usein pääkaupungilla on kaksi nimeä, Kean pääkaupungista käytetään jopa kolmea; Chora, Ioulis ja Ioulida.
Ioulida ei värikkäine taloineen ja punatiilisine kattoineen muistuta perinteistä Kykladien alueen kylää, ja toi minulle mieleen Symin Horion. Kykladien kylät tunnetaan valkoiseksi kalkituista taloistaan, joista parhaita esimerkkejä ovat mm. Mykonoksen, Naxoksen ja Astypalean pääkaupungit.
Amfiteatterimaisesti rinteeseen rakennetussa Ioulidassa ei ole kuin yksi pieni keskusaukion tapainen aukeama jonka ympärillä kaupunki kohoaa jyrkästi. Siitä vain valitsemaan kiinnostavimman näköinen kuja ja voit kadota porrasmaiseen labyrinttiin. Suunnistus on helppoa kun aina alaspäin tullessa kujat johtavat jossain vaiheessa pääaukiolle, josta taas vie katu alas kylän portille. Kylä on autoton ja bussit ja taksit pysäköivät kylän sisäänkäynnin ulkopuolelle.
Vaikka Ioulida on Kean suurin paikkakunta, siellä on huomattavasti vähemmän palveluja kuin satama-Korissiassa. Kylässä on muutama ravintola, pankki, leipomo ja lihakauppa. Lähin ruokakauppa on maantien varressa matkalla Korissiaan.
Aristotelis kertoi että paikalliset suorittavat shoppailunsa mantereella Lavriossa.
Ioulidan lisäksi suosikkipaikkani Kealla oli Gialiskarin pieni, viihtyisä ja pehmeähiekkainen ranta. Sinne on Korissiasta 20 minuutin kävelymatka ja ranta on huomattavasti parempilaatuinen kuin Korissian oma, pikkukivisekoitteinen ja vähän villin näköinen rantakaistale.
Havupuiden reunustama idyllinen miniranta oli juuri sellainen jolla viihtyisin, jos haluaisin viettää päivän rannalla. Pieni rustiikkinen kalataverna vesirajassa seisovine pöytineen olisi piste i:n päälle, mutta kyllä tyylikäs baarikin kelpasi.
Joissain paikoissa vain on kaikki oikein, onko se sitten feng shuita vai mitä, mutta tiedätte ehkä tunteen. Maisema, valo, lämpötila… Veden väri, aurinkovarjojen muodostama graafinen kuvio, baarin kauniisti katetut pöydät. Tulee äärettömän hyvä ja onnellinen olo vain siitä kun on tämän maiseman sisällä ja katsoo sitä. Istuin Gialiskarin rantabaarissa eilen kolme tuntia. Se tuntui kuin minilomalta loman sisällä.
Kirjoitin eilen, että en ehkä valitsisi Keaa ensimmäiseksi kohteekseni jos olisin tulossa Kreikkaan ensimmäistä kertaa saarihyppelemään. Mutta nyt kun mietin, niin itse asiassa saari saattaisi päinvastoin näyttäytyä kiinnostavampana jos vierailijalla ei vielä ole vertailupohjaa muihin saariin.
Kea on kuitenkin kiistatta kaunis ja tunnelmaltaan viehättävällä tavalla alkuperäinen saari vailla pakettiturismin mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Siellä on miellyttävän monipuoliset tekemismahdollisuudet; lukuisia hiekkarantoja, erinomaiset patikointimahdollisuudet, antiikin nähtävyyksiä ja yksi Kykladien kauneimpia ja vähiten turismin ”turmelemia” pääkaupunkeja.
Pissesin ranta
Kuitenkin, kun on nähnyt niitä aivan ällistyttävän huikaisevien maisemien saaria (Kefalonia, Santorini, Folegandros, Ithaka) ja tyrmäävän kauniita kyliä jotka näyttävät kuvauksellisuudessaan melkein teatterin kulisseilta (Symi, Oia, Naoussa, Folegandroksen Chora), on Keaa vaikea nähdä muuten kuin vetovoimaisuudeltaan keskinkertaisena Kreikan saarena. Kreikassa on paikkoja, jotka saavat hieromaan silmiään kauneuden epätodellisuuden äärellä. Kaikki paikat eivät tietenkään voi olla sellaisia.
Minulta on monesti kysytty suosituksia saarikohteeseen, johon pääsisi nopeasti Ateenasta päivän tai parin pikavisiitille. Tähän tarkoitukseen Kea on mitä loistavin, etenkin jos kysyjä on kiinnostunut aidon kreikkalaisesta saaresta. Korkeasesongilla Lavrion ja Kean välillä kulkee monta laivavuoroa päivässä, joten tänne pääsee todella helposti vaikka vain päivänkin visiitille. Saroninlahden puolella sijaitsevat Egina, Hydra ja Poros ovat toinen vaihtoehto nopealle saarihyppäykselle. Ne ovat monella tapaa kosmopoliittisempia ja arkkitehtonisesti kiinnostavampia kuin Kea, mutta myös todella turistillisia.
.
Onko Kea tuttu jollekulle Karkkipäivän lukijoista?
Olisi muuten mukava kuulla Kreikan kävijöiltä mikä on lempisaarenne Kreikassa ja miksi? :)
Nopeat terkut - kun niitä vielä tännekin puolelle haluttiin ettei jää nopeat fiilisjutut vain instailuksi :)
Olen viettänyt mukavat kaksi päivää Kealla joka on yksi niitä Kreikan saaria joita Suomessa (tai oikein muuallakaan Kreikan ulkopuolella) ei juuri tunneta. Kuten vuokrahuoneeni isäntä sanoi, "It is not really a first choice for tourists". (Tämä ei kylläkään päde ateenalaisiin joita täällä käy viikonloppuisin sankoin joukoin.)
Saaren nähtyäni olen samaa mieltä, en tulisi tänne ihan ensimmäiseksi Kreikan saarihyppelynoviisina. Mutta joka saarella on oma charminsa ja omat juttunsa. Pääsen kirjoittamaan teille perusteellisemman matkakertomuksen Kealta huomenna, kun istun kuusi tuntia laivassa. Mitä parhainta bloginkirjoitusaikaa. :)
Ja siis... I'm so predictable.
Olen taas menossa Parokselle. <3 En voi vastustaa siellä pysähtymistä matkalla reissun pääkohteeseeni eli Amorgokselle. Paros on yksi minulle rakkaimpia saaria Kreikassa, tulen tunteelliseksi jo pelkästä ajatuksesta. Moikkailen Parosta viikonlopun ja suuntaan suurin odotuksin Le Grande Bleu -saarelle eli Amorgokselle maanantaina.
Tänään vietin minulle hyvin epätyypillisesti aikaa rannalla. Tai oikeammin rantabaarissa. Sain aamupäivän Ioulida-kävelyllä yliannostuksen aurinkoa joka muuttui iltapäivän Gialiskari-Vourkari-kävelyllä melkein huonoksi oloksi. Tänään oli tosi painostavan kuuma päivä.
Pysähdyin nesteytys/varjo/lepotauolle Gialiskarin pikkurannan baariin, ja huomasin viihtyväni. En ole rantaihmisiä enkä tykkää viettää hirveästi aikaa rannoilla, mutta silloin harvoin kun rantaudun niin valitsen mieluiten tällaisen pienen, kotoisan biitsin kilometrien kultahiekkojen ja aurinkovarjometsikön sijaan.
Istuin baarissa matkaopasta (Öluffa Kykladerna) ja netin Kreikka-sivuja lukien kunnes aurinko alkoi laskea. Kaipasin uikkaria. Kerrankin.
Nyt aurinko on laskenut ja minä puolestani suuntaan illalliselle johonkin Korissian rantakadun hiljaisista tavernoista. Harmillisesti täällä on melkein Santorinin hinnat, ei voi herkutella kolmella annoksella niinkuin monissa muissa paikoissa... Tsatsiki maksaa 4,50€... (!!).
.
Palailen huomisiltana toivon mukaan Kea-raportin merkeissä :)
Söin tänään matkan ensimmäisen munakoisoruokani.
My food heaven.
Rakastan munakoisoa. Nimenomaan kreikkalaisen keittiön munakoisoa.
Munakoiso on Kreikassa yksi yleisimmistä kasvisruokien raaka-aineista ja sitä tarjotaan perinteisesti pitkään haudutettuna fetan, sipulin ja tomaatin kanssa. Joskus mausteena on myös minttua, erityinen suosikkini :)
Tämän ruoan taikasanoja ovat oliiviöljy ja pitkä, lempeä haudutus. Munakoiso suunnilleen hukutetaan oliiviöljyyn ja laitetaan muhimaan tunneiksi uuniin. Tuloksena hajoavan pehmeä, suuhun kirjaimellisesti sulava makean aromaattinen munakoiso jota ei meinaa tunnistaa samaksi kasvikseksi jota meillä päin tarjoillaan. Mikään kaloriniukka ruoka tämä ei todellakaan ole vaikka kasvisruokia yleensä ajatellaan kevyinä :) En tohdi edes veikata kuinka paljon oliiviöljyä yksi munakoiso imee tuntien haudutuksen aikana.
Feta on yleisin munakoison kaverina käytetty juusto mutta ravintoloilla on omia variaatioitaan, etenkin saarilla joissa käytetään paljon paikallisia juustoja ja annoksissa näkee niin kypsytettyä, kovaa gravieraa kuin pehmeitä tuorejuustojakin. Zakynthoksella söin yhden elämäni parhaista munakoisoruoista - koiso tarjoiltiin peräti kolmen eri juuston kanssa. Annos taisikin melkein olla juustoa kera munakoison ^_^
Kuvasin viime syksynä jokaisen reissun aikana syömäni munakoisoannoksen. Tässä ne ovat.
Kauniista, harkitummista annoksista konstailemattomaan kotiruokatyyliin.
Kefalonialla.
Lefkadalla.
Ateenassa.
Zakynthoksella.
Lefkadalla.
Ateenassa.
Kefalonialla.
Ateenassa.
Ithakalla.
Ja tässä vielä tämänpäiväinen. Nautittu Exarchian Rozalia-tavernassa. Hajoamispisteeseen kypsennetty mössö ei ulkonäöllä koreile mutta vie syöjänsä euforiaan.
Tämä ruoka on kuin horiatiki-salaatti; klassikko johon ei väsy koskaan. Muutamat yksinkertaiset raaka-aineet luovat täydellisen makuharmonian. Tämä on ruokaa, josta haaveilen Suomessa.
Ja nyt sitä taas saa seuraavat viisi viikkoa <3
Katsotaan mihin munakoisoannoslukuun pääsen tänä vuonna :)
Matkakertomus Karkkipäivän lukijamatkalta #2, olkaa hyvä :)
Matkaan lähdettiin perjantai-iltana 2.9. Helsingin Länsisatamasta.
Runsas 20-päinen joukkomme kokoontui matkan järjestäneen Pohjolan Matkan tiskillä ja allekirjoittanut koki liikuttunutta reunion-fiilistä bongatessaan osallistujien joukosta edelliseltä reissulta tuttuja naamoja.
Tunnelma oli heti iloinen ja välitön ja tuntui siltä kuin jo ennestään tuttu kaveriporukka olisi lähdössä reissuun. :)
Laivalla meillä oli rento ja epämuodollinen tervetulotilaisuus.
Kilistimme lasin kuohuvaa ja otimme pienen esittelykierroksen – Oulu veti jälleen pisteet kauimpaa tulevien kotipaikkana. :)
Saimme kuulla syksyn suosituimmista tuoksu-uutuuksista laivan tax free –henkilökunnan esittelemänä ja Carolina Herreran Good Girl –tuoksun makea korkkari-pullo kirvoitti ihastuneita kommentteja. Ja eipä tuo hullummalta myöskään tuoksunut :) Makeaa iltatuoksuosastoa.
Ilta kului tax free –haahuilun ja osalla buffet-ruokailun merkeissä. Pohjolan Matkan Piia oli kenties joukon onnellisin shoppailija kotiuttaessaan himoitsemansa Hermesin Raparperi-tuoksun melkein puolet halvemmalla kuin mitä tuoksusta saa maksaa maissa. :)
Illallisen päätteeksi muutama ryhmästä oli jo ideoinut uudenlaisen teeman seuraavalle lukijamatkalle; lautapelimatka. Mennään Helsinki-Tukholma-risteilylle ja istutaan koko aika pelaamassa klassikkopelejä Aliaksesta Afrikan Tähteen ja Cluedosta Muuttuvaan Labyrinttiin. Kuka lähtee? :D
Osalla ilta jatkui aamun pikkutunneille ja aamiaisella saimme kuulla raporttia mm. odottamattomista perheenjäsenistä laivan yökerhossa ja rattoisista sviittijatkoista. Toiset meistä menivät kiltisti nukkumaan ennen puoltayötä. ;) Nimimerkillä "ei vanha enää jaksa :D"
Koko kööri selvisi eri pituisiksi jääneistä unista huolimatta lauantaiaamuna bussiimme joka starttasi kohti Riikaa kello 9.
Matkan aikana saimme kuulla paikallisoppaaltamme Tiiulta Viron ja Latvian nähtävyyksistä ja historiasta. Pärnun tauolla tuli koettua aivan ilmiömäisen hidas ruokakaupan kassasysteemi, ja itse jo mietin vietänkö koko iltapäivän jonottamassa 7 euron ostoksiani. Rimin kassahenkilökunnan voisi lähettää kurssille meidän Prismaan tai Cittariin…
Pienestä tauon venähdyksestä huolimatta saavuimme Riikaan ja pääkohteeseemme Mádaran tehtaalle minuutilleen aikataulun mukaan.
Portilla meidät toivotti tervetulleeksi Mádaran perustaja, aina yhtä sädehtivä Lotte Tisenkopfa-Iltnere. Edellisen vierailuni jälkeen Mádaran tehdas on muuttanut uusiin tiloihin ja muuton myötä tehtaasta haluttiin tehdä vierailuystävällinen kohde. Ei sillä etteikö edelliseenkin tehtaaseen olisi otettu vastaan vierailijoita, mutta ei varsinaisesti ryhmiä.
Lotte kertoi, että uusia tiloja suunnitellessa tehtaasta ja tuotantoprosessista haluttiin tehdä ns. läpinäkyvä ja luoda tehdaskierroksesta informatiivinen, suunniteltu kokonaisuus joka mahdollistuu suuremmillekin ryhmille.
Muutto on niin tuore että tilojen viimeistely on osittain vielä kesken, ja saimmekin kunnian olla ihkaensimmäinen tehtaalla vieraileva ryhmä. :)
Ohjelma alkoi Loten vetämällä luennollisella workshopilla, jossa saimme kuulla (luonnon)kosmetiikan kosteuttavista ainesosista. Laitoin ’luonnon’-sanan sulkuihin, sillä samoja ainesosia käytetään myös normikosmetiikassa.
Lotte oli valinnut luupin alle 10 tehokkainta kosteuttajaa joista saimmekin todella intensiivisen infopaketin.
Top 10 kosteuttavat ainesosat Mádaran mukaan:
1 Kauraöljy
2 Koivunmahla
3 Lakansiemenöljy ja -uute
4 Pioninjuuriuute
5 Nokkosuute
6 Pihlajanmarjauute
7 Hyaluronihappo
8 Sodium PCA
9 Betaiini
10 Luonnolliset vitamiinit kuten E- ja C-vitamiini
Pioniuute jäi mieleeni L’Orealin maaliskuisesta Skin Summit –seminaarista. Ko. ainesosa ei ole aiemmin mitenkään kristallisoitunut minulle kosteuttajan ominaisuudessa, aina oppii uutta. Kauraöljyn sijoituskin yllätti, se ei ole ihan niitä eniten käytettyjä kasviöljyjä.
Loten oma suosikkiainesosa on Time Miracle –linjasta tuttu koivunmahla, josta neito innostui puhumaan niin perusteellisesti että aikatauluvastaava Davis tuli hymyillen ovelle rannekelloaan naputellen. Pystyin kyllä niin samaistumaan Loten intoon ja tunteeseen kun joku aihe saa niin liekkeihin että juttua vain tulee ja tulee. ^_^ Jos minulta esim. kysyy Kreikasta niin tulos on sama ja on syytä varautua pitkään puhetulvaan. :D
Saimme tutustua esiteltyihin ainesosiin myös fyysisesti.
Jokainen esitelty aktiiviainesosa kiersi ryhmän läpi nuuskuteltavana ja iholle testattavana.
Kämmenet, käsivarret ja osalla ilmeisesti jo sääretkin alkoivat olla aika täynnä erilaisia tököttejä workshopin päätteeksi...! ^_^
Ennen tehdaskierrosta meillä oli välipala- ja kahvitauko.
Toiset herkuttelivat voileivillä, allekirjoittaneen masu täyttyi älyttömän hyvällä, tummalla luomukahvilla.
Pääsin tauon aikana käymään myös Loten työhuoneessa. Tämän luonnonvalossa kylpevän pöydän ääressä Lotte arvioi tuotteiden visuaalista ulkonäköä ja käy läpi ehdotettuja prototyyppejä ja uuden tuotelinjan ensimmäisiä tehdaskappaleita. ”Hyvä, luonnollinen valo on tässä hommassa todella tärkeää”, Lotte sanoi.
Ruokatauon jälkeen ohjelma jatkui tuotantotilavierailulla. Täällä kaikki ei ole vielä muuton jäljiltä valmista, mutta saimme nähdä ainesosavaraston ja valmistuslinjan, jossa oltiin parhaillaan purkittamassa kasvovettä.
Lotte kysyi, osaako kukaan arvata minkä ikäistä on kaikkein vanhin Mádaran käyttämistä ainesosista. Minä tiesin vastauksen heti! (Kosmetiikkapinko... ^_^ nojoo, mulle oli jäänyt tämä hyvin mieleen edelliseltä vierailulta). Vastaus on Detox-naamiossa käytetty savi joka on tuhansia vuosia vanhaa.
Hinnaltaan kaikkein arvokkaimmat Mádaran käyttämät ainesosat ovat ruusuöljy ja hyaluronihappo. Kumpaakin on toki saatavilla eri laatuisina mutta parhaat ovat todella huikeissa hinnoissa.
Vierailu päättyi tehtaanmyymälään jossa ryhmä poimi mukaansa monet kosmetiikkaherkut.
Lotte kertoi minulle tulevista Mádara-uutuuksista joista mielenkiintoisin on poikkeuksellisen tarkalle ikähaarukalle formuloitu tuotelinja. Tuotteiden sisältämät aktiiviainesosat kuulema toimivat optimaalisesti vain tietyn ikäisellä iholla (jotain 30-40-vuoden välillä, en muista tarkkoja lukuja.) Kun ainesosilla oli hoidettu muun ikäistä ihoa, ei juuri saatu tuloksia. Hmmmm…! Kuulostaa todella erikoiselta. No, minäkin kuulun tuon uutuuslinjan kohderyhmään ja olen varmaankin testattuani viisaampi. :)
.
Illalla meitä lähti vielä 15 hengen porukka yhteiselle illalliselle Riian keskustaan. Yhdellä matkalaisista oli tuona päivänä synttärit ja illan alkajaisiksi hänelle kajautettiinkin ryhmän toimesta onnittelulaulu. :)
Illan puheenaiheet olivat odotetusti kosmetiikkapainotteisia, mutta myös pääruokien suolattomuus ja kokoerot puhuttivat hyvän tovin…. ;D
Sunnuntaina meillä oli ohjelmassa Riian kaupunkikierros oppaamme Tiiun johdolla.
Kolmituntisen bussi- ja kävelykierroksen jälkeen kuulosti siltä, että moni olisi enemmän kuin mielellään jäänyt kuvankauniiseen Riikaan vielä pidemmäksi aikaa.
Riian hurmaava keskiaikainen keskusta houkuttelee tutkimusretkille mukulakivisille kaduilleen, jokaisen kulman takaa paljastuu aina vain uusia, kuvauksellisia rakennuksia ja aukioita.
Joku ryhmästä kuvaili Riikaa samoin sanoin kuin itse kaksi vuotta sitten ensivierailullani; tunnelma on hyvin itäeurooppalainen. (Latvia ja muut Baltian maat puhuvat itsestään mielellään pohjoiseurooppalaisina maina...) Käytin viimeksi paremman puutteessa sanaa "neuvostoliittomainen". Julkisten rakennusten ja muistomerkkkien monumentaalinen tyyli tuo mieleen Moskovan ja Pietarin, ja ihmisten olemuksessa on jotain tyystin erilaista kuin Keski-Euroopassa tai Pohjoismaissa. Riiassa on jotain jännän eksoottista hyvin länsimaistuneeseen Tallinnaan verrattuna... Pidän siitä. :)
Ja kun ollaan kauneuspainotteisessa blogissa, kuuluu asiaan tietysti laittaa vähän kuvia matkalaisten kosmetiikkaostoksista :) Mukana myös ihanan tuoksuinen soijavahakynttilä ^_^
Lusan säkissä taisi olla ainakin kilo kosmetiikkaa :)
Omat ostokseni? Raejuustoa ja skyriä :D Jep, en ostanut muuta kuin ruokaa koko matkan aikana ^_^
Jätimme aurinkoiselle Riialle hyvästit ja lastauduimme bussiin joka vei meidät takaisin Tallinnaan.
Innokkaimmat kosmeshoppailijat ehtivät vielä kipaista Tallinnan Kaubamajaan kahmimaan viimeiset kosmetiikkatuliaiset ennen kuin laiva irtosi kohti Helsinkiä :)
*
Suuret kiitokset Pohjolan Matkalle, erityisesti Piia Rädylle, onnistuneista ja sujuvasti hoidetuista matkajärjestelyistä sekä The Natural Goods Companylle ja Mádaralle kiinnostavasta vierailuohjelmasta. :)
Suurimmat kiitokset tietysti ihanille lukijoille jotka tulitte mukaan ja teitte tämän matkan. :) <3
Katsotaan mitä seuraavaksi keksittäisiin. :) Ei ehkä kuitenkaan sitä lautapeliristeilyä..! ^_^
Hikinen, tahmea tervehdys kun odottelen suihkuveden lämpiämistä.
Täytyy kai se nyt yksi Kreikka-päivitys tämän päivän puolella vielä laittaa kun kerran bannerikin jo vaihtui ^_^
(Instagram-seuraajat saattoivat aiemmin päivällä todeta että joo, sieltähän se kuvafloodaaja nyt kuoriutui... ^_^ Mä niin arvasin tämän. Täällä reissussa tulee kyllä hinku jakaa kuvia ja hetkiä. Ehm, onko instassa jotain etikettiä siitä kuinka paljon on liian paljon kuvia..?)
Rakas, rähjäinen Ateena. Vastahan minä sinut hyvästelin.
Ja nyt olen täällä taas. Tällä kertaa ovi avautui yhteen ehdottomista lempikaupunginosistani, Psirriin. Asun täällä persoonallisessa kaksikerroksisessa Airbnb-kämpässä kaikkien (!) Ateenan ystävieni ollessa tänä viikonloppuna muissa maisemissa. Talo vaikuttaa aika lailla hylätyltä, en tiedä asuuko täällä edes muita kuin mä... :D
Ylimmät kuvat on mun kotikadulta. Airbnb-emäntäni katsoi hiuksiani ja liila-minttuja kynsiäni ja sanoi, että värityksen puolesta ainakin sovit tänne :)
Colours of Athens.
Perinteisesti, syön aina kreikkalaisen salaatin ensimmäisenä matkapäivänä. Tätä tulee tehtyä kotonakin harva se viikko mutta eihän se ole sama asia Suomessa kuin täällä. Ei maistu samalle.
Mielessä matkaonnen lisäksi tänään:
Vuosi vuodelta, siedän aurinkovoiteisen tahmeaa ihoa vähemmän ja vähemmän. Rasvausoperaatio ärsyttää ihan hemmetisti. Ja pakko vain on rasvata, sen tietää mitä seuraa jos sen skippaa. Ainakin nyt alussa kun iho pitää taas totuttaa aurinkoon.
Toive: voisiko joku pian keksiä tabletin muodossa otettavan aurinkosuoja-aineen? Jep, rusketusta edistäviä aurinkopillereitä on jo, mutta niiden antama suoja ei ole riittävä. Eivätkä ne käsittääkseni suojaa UVA:lta joka on ihoa ikäännyttävä säteily, UVB:n polttaessa. Mutta oikeasti - mä en jaksaisi rasvata. Joka vuosi mietin eikö ihon suojaamiseen jo keksitä jotain vähemmän vaivalloista ja tahmeaa tapaa. Joku muu jolla vastaavat antipatiat aurinkovoiteita kohtaan?
Lampputaiteella koristettu Pitaki-katu Psirrissä ilahduttaa minua joka kerta kun kuljen tästä. Lamput eivät ole väliaikainen projekti vaan ovat olleet kadulla jo vuosia.
Väreissä on jotain joka saa minut iloiseksi. Siksi Psirri kuuluu mun lempparihengailupaikkoihin Ateenassa, täällä seinät ovat täynnään graffiteja ja muuta taidetta. Eikä sekään haittaa että Psirrissä on keskustan halvimpia ravintoloita. :)
Oho, nyt paukkuu ukkonen. Ja kunnolla.
Ainiin - minua luultiin tänään neljä kertaa paikalliseksi..! Kolme kreikkalaista tuli puhuttelemaan minua kreikaksi, ensimmäinen jopa aloitti sanomalla, "Oletko Kreikasta?" Sen verran ymmärrän kreikkaa. Ruokakaupassa saksalainen turisti tuli kysymään, puhunko englantia, ja kun vastasin myöntävästi, hän kysyi voisinko suositella jotain hyvää kreikkalaista jogurttia. Seisoimme siis jogurttiosastolla. Kun sanoin että voinhan toki suositella mutta en tunne jogurtteja yhtä hyvin kuin paikallinen, turisti oli ihan että "Whaat, you're not local?"
Kai tätä voi pitää vahvana indikaationa sille, että olen täällä jo niin kotonani että olemus on enemmän paikallisen kuin turistin? :) Silti, en kyllä käsitä miten tämän näköistä tyyppiä voisi pitää kreikkalaisena.
Mun suihkuvesi on nyt lämmennyt, lähden hinkkaamaan päivän aurinkovoide-hiki-ilmankosteustahmat iholtani. Aamulla herään epäilemättä yhtä tahmeana. Tästä ilmankosteudesta eivät tykkää kuin kynnet...
Kreikkalaisissa kodeissa vesi lämmitetään aina erikseen suihkua tai muuta lämminvesitarvetta varten, tavallisilla ihmisillä ei ole varaa pitää vesiboileria päällä koko päivää koska sähkö maksaa niin paljon.
Olen tämänkin jutun jo muistaakseni kertonut aiemmin mutta kerronpa vielä uudelleen, kun se on jäänyt minulle pieneksi traumaksi ja kuvaa hyvin suomalaisen ja kreikkalaisen suhtautumiseroa veteen.
Olin muinoin, parikymppisenä nuorena tyttönä viikon mittaisella vierailulla ystäväni Miltonin luona Kreikassa. Milton asui tuolloin vielä vanhempiensa luona. Minulle näytettiin miten boileri laitetaan päälle mutta ei viitsitty ilmeisesti vieraskohteliaisuudesta sanoa, että veden lämmitystä sitten rajoitetaan. Kävin joka päivä lämpimässä suihkussa ja saattoipa boileri joskus jäädä jäljiltäni vähän turhan pitkäksi aikaa päälle. Kun vierailu oli ohi ja minä palannut Suomeen, Miltonin äiti oli todennut järkyttyneenä että "Se Sanni käytti viikossa saman verran lämmintä vettä kuin me vuodessa..!" Olin tajuamattani aiheuttanut perheelle tuntuvat lämmityskulut. Milton halusi varmaankin vähän "näpäyttää" minua ja kertoi siksi äitinsä reaktiosta. Ai herranjestas että olin nolona... Myöhemmin minulle selvisi, että monet paikalliset käyvät usein kylmässä suihkussa säästääkseen lämmityskustannuksissa ja suorittavat ehkä kerran viikossa perusteellisemman peseytymisen lämpimällä vedellä.
Kyllä meillä on Suomessa luksusta kun vain väännämme hanan päälle ja kuumaa vettä tulee loputtomiin. Meidän on ollut helppo tottua tuhlailevaan veden käyttöön...
.
Vaikka mieli on nyt Kreikka-moodissa, tarkoitus olisi saada huomenna valmiiksi matkarapsa Riian matkalta.
Riiassakin on muuten värikästä arkkitehtuuria :) <3 Ihana kaupunki sekin.
Hei - jos joku matkalla mukana olleista muistaa sen Lottea avustaneen symppiksen miehen nimen niin laittakaa mulle! :D Mä kysyin sen nimen vaikka kuinka monesti matkalla mutta taas olen unohtanut...
Noniin, tämäkin päivä koitti: Sanni-muumio on liittynyt Instagramiin :)
Minut löytää sieltä nimellä @karkkipaivasanni
Jotenkin odotin että olisin laittanut Insta-tilin pystyyn saman tien kun viime helmikuussa vuosien jossittelun jälkeen viimein hankin älypuhelimen. Niin vain siihen meni puoli vuotta. Hidas lasku älypuhelinsovelluksiin ^_^
Pitkään en tajunnut yhtään mistä Instassa on kyse enkä saanut kiinni siitä miksi joku jakaisi jotain random "Tässä mä nyt seison Eiffelin juurella" -kuvia toisten pällisteltäväksi. Mun mielestä siihen riitti Facebook. Sittemmin olen tajunnut homman pointin - siis tykkäänhän mä itsekin katsoa ja jakaa lyhyitä hetkiä ja tunnelmia ja teen sitä blogissakin suunnilleen anteeksipyydellen "kun tänään ei ollut muuta sisältöä". Instan kaltaisessa paikassa lyhyet fiilishetket ovat selkeästi ja nopeasti "nautiskeltavissa" ilman esim. Facebook-ympäristön valtavaa muuta informaatiovirtaa.
Etenkin matkoilla on tehnyt monesti mieli jakaa joku nopea ohimenevä hetki... Siksi Instagram. :) Viimein.
Otan tulevan Kreikka-reissun Instagramin testiajona ja katsellaan miten paljon tulee jaettua kuvia munakoisoannoksista ja romanttisen ränsistyneistä talonseinistä ^_^
Olen tämän aamupäivän opetellut Instan käyttöä ja olo on kuin tarhalapsella ensimmäisenä päivänä. :) "Laitanks mä nyt @ vai #..." Ei hitto kyllä mua oikeasti naurattaa että voin olla niin vanhanaikainen monissa asioissa :D Samaan aikaan puikkelehdin notkeasti yhdessä some-kanavassa ja olen kuin kankea muinaisjäänne toisissa kanavissa... Riian matkalla yksi lukija kysyi voisinko jakaa matkan kuvia vaikka Messengerillä niin mä jouduin vastaamaan etten käytä sitäkään... (ellei se ole sama kuin Applen iMessage :p)
Insta vaikuttaisi oikeasti sopivalta ympäristöltä mun spontaanille ihmettely/innostus/kannanotto-taipumukselleni, siellä voi jakaa niitäkin ihmettelyjä mitä ei täällä blogissa viitsi jakaa :D ^_^
Käykää tukemassa tädin haparoivia ensiaskelia Instan ihmeellisessä maailmassa. :)
.
P.S. Eipä mun muuten-niin-some-perehtynyt "Mulla-on-yli-200-seuraajaa-Twitterissä" -miehenikään omista Insta-tiliä. Eli en näköjään kuitenkaan ollut viimeinen Instaton some-käyttäjä tässä maassa ;) Muita Instattomia?
Karkkipäivän lukijajoukko lähettää terveisiä Riiasta ja Mádaralta :)
Minä ja Mádaran Lotte.
Hetki, kun Lotte tajusi tiputtaneensa vahingossa lukijani Lusan päälle jotain kasviöljyä jota oli juuri demonstroimassa ^_^ :D
.
On ollut tosi kiva päivä joka jatkuu vielä illallisen merkeissä.
Olin ahkera bussimatkalla Tallinnasta Riikaan ja saatan jopa ehtiä huomisaamuna julkaisemaan hoitoainearvostelun ^_^
Niinhän siinä sitten kävi, että en tullut kuluneen vuoden aikana kirjoittaneeksi yhtäkään kaavailemistani Kreikka-jutuista. Kotiutuessani viime syksyn reissusta kirjoitin intoa täynnä:
"Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa?"
Mutta syksy, talvi ja kevätkin menivät enkä kirjoittanut Kreikasta mitään. Ei ehkä lopulta niin yllättävää, kun tämän bloggaajan ideapankista ja materiaalivarastoista jää joka vuosi muutenkin yli kymmeniä juttuja koska kaikkea ei vain ehdi kirjoittaa.
Mutta tänä aamuna heräsin sillä fiiliksellä, että tänään on Kreikkabloggauspäivä. :) Olin suunnitellut kirjoittavani kimpparipsariarvostelu vol 3:n, mutta se saa nyt puolestaan jäädä syrjään vielä joksikin aikaa.
Aamuiseen inspiraatioon vaikutti epäilemättä se, että kulutin valtaosan eilispäivää tulevan syysmatkan reittiä suunnitellen. Olin siis eilen ikään kuin Kreikassa.
Mitä haluan tänään Kreikasta kirjoittaa on aihe, joka oli tarkoitus pukea postaukseksi heti viime syksyn reissusta palattua. Nimittäin Joonian saarten "yhteenveto", ja minkä kokonaisfiiliksen alue jätti minuun.
Viime syksyn matkallahan valitsin Joonian alueen pääkohteekseni ja vietin siellä neljä viikkoa. Aiemmin olen käynyt kahdesti Korfulla, joka muuten oli ihkaensimmäisen Kreikan matkani kohde vuonna 1996. - No mutta hei WOW, nythän vietetäänkin minun ja Kreikan 20-vuotisjuhlavuotta...!! <3
Kuva: Wikipedia
Joonian saariryhmään kuuluvat Korfu, Paxos, Antipaxos, Ithaka, Lefkada, Kefalonia, Zakynthos ja aivan eteläisimpänä ja erillään muista Peloponnesoksen niemimaan kupeessa Kythera ja Anti-Kythera, joita moni ei edes miellä Joonian saariksi. Maantieteellisesti ne ovatkin lähempänä Argo-Saronian saariryhmää, mutta hallinnollisesti ne lasketaan osaksi Jooniaa.
Joonian saaret eroavat tunnelmaltaan merkittävästi Egeanmeren puoleisista saarista, ei vähiten niiden Italiaa lähellä olevan sijaintinsa mutta myös luonnonmullistusten seurauksena. Vuoden 1953 maanjäristykset vaurioittivat monia Joonian saaria niin tuhoisin seurauksin, että suuri osa kylistä ja kaupungeista etenkin Zakynthoksella, Kefalonialla ja Lefkadalla piti rakentaa kokonaan uusiksi. Näin ollen Joonian arkkitehturinen tyyli on modernimpi ja aivan erilainen kuin Egeanmeren perinteisissä pikkukylissä. Esimerkiksi Kykladeilta tuttuja valkoisiksi kalkittuja sokeritoppataloja, jotka monet mieltävät niin klassiseksi kreikkalaiseksi saaristoarkkitehtuuriksi, ei Joonialta löydä.
Joku suorasanaisempi sielu saattaisi jopa todeta, että Zakynthoksen, Kefalonian ja Lefkadan kylät ovat rumia ja epätunnelmallisia verrattuna muuhun Kreikkaan. Myös syntyperäinen zakynthoslainen nuorukainen johon saarella tutustuin, oli tätä mieltä. ”Ei täällä oikein ole mitään erityisen sieviä kyliä”, hän totesi kun kysyin vinkkejä retkikohteista.
Neljän Joonia-viikon jälkeen en olisi lähellekään valmis allekirjoittamaan tällaisia näkemyksiä, mutta kyllä, tunnelma näillä saarilla on kauttaaltaan hyvin erilainen kuin Egeanmeren puolella. Jos tulee Kreikkaan hakemaan oikein perinteistä saaritunnelmaa labyrinttikujaisine kylineen, tuulimyllyineen ja sinikupolisine kirkkoineen, Joonia ei ole paras kohde. Luonnonkauneutta, klassisia postikorttinäkymiä ja Kreikan parhaita rantoja alueelta ei kuitenkaan puutu, ja maanjäristykseltä pääosin säästynyt Korfun italialaishenkinen pääkaupunki on Kreikan kauneimpia.
Saarten parhaat
Tässä koottuna fiiliksiä viime syksyn reissulta. Paxos ja Kythera ovat vielä Joonialta näkemättä ja Korfun, joka ei kuulunut viime syksyn reittiin, jätin tämän jutun ulkopuolelle.
Ithaka
Kruunaan koko ihastuttavan, pikkuisen Ithakan suurimmaksi Joonia-suosikikseni. Tämä pakettiturismilta säästynyt, Odysseuksen kotisaarena tunnettu dramaattisten maisemien saari teki minuun aivan erityisen vaikutuksen. Ehkä osuutensa oli myös sydämellisellä isännälläni, merikapteeni Dimitriksellä.
Massaturismin puute luo saarelle heti erilaisen, autenttisemmin kreikkalaisen tunnelman kuin Ithakan voimakkaasti turistillisilla naapurisaarilla. Valtaosa Ithakan turismista koostuu purjeveneilijöistä ja Kefalonialta saapuvista päiväretkeilijöistä.
Sanni suosittelee: henkeäsalpaavien maisemien autoretkeä pääkaupunki Vathysta saaren pohjoisosan ympäri. Tsekkaa upeat maisemat Moni Katharon luostarilta alas Vathyyn ja aja länsirannikon reunaa seuraavaa tietä Frikesin ja Kionin kyliin.
Ithaka-bloggaukset:
Lefkada
Saaresta käytetään yleisesti kahta nimeä: Lefkas ja Lefkada. Ero lienee historiallinen, toisen ollessa vanhempaa kreikkaa, mutta kukaan paikallinen keneltä kysyin ei oikein osannut selittää eroa. Kreikkalaiset itse puhuvat enemmän Lefkadasta.
Lefkada sijaitsee lähes kiinni manner-Kreikassa ja yhdistyy mantereeseen sillalla.
Lefkada Town
Lefkadan pääkaupunki tuskin juuri rekisteröityy Lefkadan kävijöiden mieliin saaren vetäessä turisteja puoleensa ennen kaikkea Kreikan upeimpiin kuuluvilla eeppisillä hiekkarannoillaan (kuten Porto Katsiki). Matkailijat majoittuvat kauas kaupungista länsi- ja etelärannikon lomakyliin, eikä pääkaupunkiin usein ole muuta kontaktia kuin sen läpiajo mantereen puolella sijaitsevalta lentokentältä tullessa. Opaskirjatkaan eivät mainitse Lefkada Townia must-see-paikkana, mutta minulle kaupunki näyttäytyi Zakynthoksen ja Kefalonian jälkeen oikein viehättävänä ja vaelteluystävällisenä paikkana vanhankaupungin kapeiden kujien oikein kutsuessa eksymään varsilleen.
Ylempänä mainitsin, että käytännösä kaikki Joonian kaupungit ja kylät tuhoutuivat vuoden 1953 järistyksessä ja rakennettiin uudelleen. Lefkada Townin vanhakaupunki eroaa muista sillä, että se päätettiin uudelleenrakentaa seuraten järistystä edeltänyttä, keskiaikaista venetsialaisten rakentamaa kaupunkikaavaa. Näin ollen Lefkafa Townin tyyli muistuttaa enemmän Korfun Kerkyraa kuin Zakynthoksen ja Argostolin modernia, suoraviivaista kaupunkirakennetta. Tykkäsin lujasti!
Lefakada-bloggaukset:
Kefalonia
Luonto
Wow, mitkä maisemat…! Tämän voi varmaan allekirjoittaa jokainen Kefalonian kävijä (ellei sitten juutu pelkästään lomakylänsä rannalle..)
Saaren vuoristoinen profiili ja poikkeuksellinen vehreys erottavat Kefalonian Joonian sisaristaan ja monesta Egeanmerenkin saaresta. Ajoretki saaren läpi on yhtä ihastunutta huokailua ja huudahtelua kun kukkuloiden ja kallioseinämien takaa paljastuu yhä vain kuvauksellisempia näkymiä. Etenkin itärannikkoa seuraava tie Ithakalle avautuvine maisemineen on aivan mieletön näköalareitti.
Fiskardo
Kefalonialta löytyy myös niitä kuuluisia valkoisen sirpin muotoisia postikorttirantoja (mm. Myrtos Beach) ja yksi Joonian viehättävimmistä (vaikkakin nykyään myös totaalisesti turistien täyttämistä) pikkukylistä; Fiskardo. Saaren pohjoisimmassa kärjessä eristyksissä nököttävä Fiskardo on Kefalonian kylistä ainoa, joka onnistui säästymään pahimmilta maanjäristystuhoilta. Kylän kauniit rakennukset ovat venetsialaisajalta.
Sanni suosittelee: auton vuokrausta ja päiväretkeä Argostolista Myrtos Beachin kautta Assoksen kylään ja Fiskardoon. Tai ajokortittomana istumista paikallisliikenteen bussin kyytiin reitille Argostoli - Sami - Fiskardo. Matka kestää yli tunnin mutta on kaiken "perspuutumisen" arvoinen ^_^
Kefalonia-bloggaukset:
Seikkailu, johon en halunnut osalliseksi
Zakynthos
Zakynthos on Joonian saarista Korfun ohella kaikkein eniten pakettiturismin leimaama eikä tätä myöten ehkä tule yllätyksenä, että se oli myös vähiten suosikkini Joonian kohteista.
Ilmaisultaan paikoin vähän turhankin karhean ja asenteellisen (vaikkakin samalla suorasukaisuudessaan viihdyttävän) Greek Island Hopping -kirjan mukaan; ”Regrettably, what was once an undeniably attractive island has been badly scarred by the unhappy combination of a major earthquake and insensitive package tourism development, that leads some visitors wishing for another one”. Auts.
Pahasti sanottu, mutta tavallaan voin tuon kannan ymmärtää. Saaren etelärannikolta Laganasinlahden alueelta ei käytännössä löydä mitään autenttista kreikkalaisuutta vaan diskot jumputtavat aamusta iltaan turisteille rakennetuissa lomakeskuksissa. Joista on vaikea edes käyttää sanaa ’kylä’.
Jos haluaa hämmentyä, voi tsekata Zakynthoksen Laganasin joka on kuin jossain muussa todellisuudessa kokoon pantu bilekeskus ja tipautettu sitten keskelle Kreikan idyllistä maaseutua. JA, valitettavasti myös keskelle harvinaisen ja uhanalaisen caretta caretta -kilpikonnan pesimäaluetta.
Kysymys kilpikonnien suojelu vs. turismi jatkaa joka vuosi kiehumistaan Zakynthoksella ja aiheuttaa monenlaista ristiriitaa. Kun vastakkain on saarelaisten elanto ja harvinaisen eläinlajin suojelu, ei olla helposti ratkaistavan asian äärellä. Ikäviä juttuja.
Zakynthokselta minun on vaikea nimetä mitään muuta erityisesti mieleen painunutta suosikkiasiaa kuin mahdollisesti Kreikan halvimpiin kuuluva, ihana ravintola Thymalos pääkaupungin rantakadulla.
Zakynthos Town itsessäänkin oli oikein mukava ja viihtyisäkin kaupunki jossa kyllä tykkäsin kuljeskella, enkä missään nimessä pidä sitä rumana. Epäperinteikkyys ei ole minulle synonyymi epäviehättävyyden kanssa, kuten suuri ihastukseni Karpathoksen yleisesti tylsänä pidettyyn pääkaupunkiin Pigadiaankin kertoo. :)
Kuitenkin, vaikka Zakynthos tarjosi paljon kivoja paikkoja ja tasalaatuisen miellyttävää Kreikka-hengailua, mikään sen nähtävyyksistä tai ominaisuuksista ei nosta sitä kirjoissani yli muiden Kreikan saarten. Kun moni vierailemani saari jättää kaipuun paluusta, Zakynthos ehkä ainoana Joonian saarena ei sellaista jättänyt.
Zakynthos-bloggaukset:
Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa
.
.
Tämän syksyinen reittini vie minut Kykladeille. Tällä kertaa tarkoitus on vierailla vähän vähemmän tunnetuilla saarilla laivareittien "periferiassa" ^_^
”Saanko kysyä yhtä juttua”, sanoi lukijani Vilma viime viikon perjantaina, kun istuin hänen ja miehensä viihtyisässä purjeveneessä Maarianhaminan itäsatamassa. ”Miltä tuntuu olla tunnettu? Miltä tuntuu kun niin moni tietää kuka sä olet ja varmaan tunnistaa kadulla?”
Menin vähän hämmennyksiin. Olenko minä tunnettu? Voiko minusta käyttää sellaista ilmaisua? Kerroin Vilmalle, ettei minulla ole sellaista kokemusta itsestäni, tuntui melkein kiusalliselta edes spekuloida asiaa. Vilma oli toista mieltä ja myönsi jopa jännittäneensä tapaamistamme, kun minä olen, öh, tunnettu. Karkkipäivän Sanni. Joku jännittää minun tapaamistani...?
Minun mielessäni ’tunnettuja’ ovat julkkikset, poliitikot ja muut julkisuudessa paljon olevat henkilöt, jotka syystä tai toisesta esiintyvät eri medioissa niin usein että heistä tulee kansalle "tuttuja". Minä esiinnyn vain omassa mediassani, blogissani.
Ovatko kaikki julkista blogia pitävät henkilöt tunnettuja koska heillä on netissä sivusto, jota kellä tahansa on mahdollisuus lukea? Jos eivät, niin miten määritellään ’tunnettu bloggaaja’? Lukijamäärien perusteella? Julkisuushakuisuuden perusteella? Keskustelupalstojen perusteella..? ”Noniin, minusta on nyt kirjoitettu Vauvaan 12 ketjua, olen tunnettu!”
Itse asiassa sain saman tyyppisen kysymyksen keväällä eräässä Skype-haastattelussa, jossa eräs toinen lukijani haastatteli minua pro gradu -tutkielmaansa aiheesta ”yksityisyyden hallinta blogeissa”. Minua pyydettiin pohtimaan, miten koen yksityisyyden ja tunnettuuden rajat, ja miltä tuntuu kun vaikka tunnistetaan kaupungilla. Tuolloinkin pasmat menivät sekaisin ja tunsin oloni kiusaantuneeksi ja oudoksi. Siis mitä, olenko minä jostain perspektiivistä tunnettu? Kirjoittelen netissä jostain kosmetiikkapurkeista ja juustoaddiktiostani.
Mistä sitä itse tietää onko jollain lailla tunnettu, kun eihän sitä konkreettisesti voi nähdä tai tuntea? Kun linkki julkisuuteen on vain se oma palsta netissä eikä naama korista lehtiä eikä heilu jossain kaikenmaailman tosi-tv-ohjelmissa tai visailuissa? Toki on henkilöitä, jotka ovat alunperinkin aloittaneet blogin tavoitellakseen julkisuutta ja heitä miellyttää ajatus oman nimen ja naaman tunnistettavuudesta, mutta se on eri juttu. Tosin en tiedä kuinka monesta tällaisesta henkilöstä sitten lopulta tulee tunnettu. Uskon, että valtaosa bloggaajista kirjoittaa blogiaan ihan muiden asioiden kuin "kuuluisuuden" motivoimana. Minäkin kuulun tähän porukkaan.
Tiedän, että Suomessakin on tosi suosittuja bloggaajia jotka voisi jopa nähdä julkkiksina, kuten Mungolife-Anna ja ehkä WTD-Nata (ja joo, näin Linda Juholan Ruotsin TV:ssä kun istuin viimeksi laivassa Turusta Maarianhaminaan), mutta kovin monen muun bloggaajan kohdalla en osaisi käyttää ilmaisua ’tunnettu’.
Indiedays-kollegani Annika O. oli pari vuotta sitten yksi Suomen googlatuimpia ihmisiä (ja on ehkä edelleen..?), ja tuolla perusteella henkilöä kai voi jo pitää varsin tunnettuna. Itse en kuitenkaan osaa nähdä Annikaa julkkiksena (anteeksi Annika), juuri siksi kun hän on bloggaaja. Voi tietysti olla, että kuulun tässä asiassa ja kokemuksessa vain väärään ikäpolveen ja bloggaajien julkkis-status on vahvempi nuoremman ikäluokan keskuudessa. Mitä muut mun ikätoverit sanovat..?
Blogikulttuuri on erilaista eri maissa, ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassahan monet bloggaajat ovat julkkisasemassa siinä missä missit ja ministeritkin. Ja onhan siellä niitä bloggaajamiljonäärejäkin. Mutta Suomessa on eri meininki, täällä blogiscene on edelleen paljon arkisempi ja maanläheisempi. Ainakin minun mielestäni. Ei täällä bloggaajat mun mielestä ole mitään "somebodyja" :)
Mitä te ajattelette bloggaajien tunnettuudesta? Mikä määrittelee, onko joku blogi tai bloggaaja ’tunnettu’?
Onko Suomessa teidän mielestänne julkkisbloggaajia?
Silmäpussibloggaaja nuotiolla :)
P.S. Olisi muuten tosi kiinnostavaa kuulla kommentti aiheeseen myös joltain näiltä suosituimmilta bloggaajilta, kuten juuri Annikalta, Annalta tai Lindalta. Kokevatko he itsensä kuuluisiksi tai suorastaan julkkiksiksi..?
