Terveisiä lomalaiselta. :)
En tiedä voisiko kukaan muu saada äidiltään seuraavanlaista sähköpostiviestiä, mutta mä voin..! 😅❤️
Tarkastelijasta riippuen tällainen viesti 7-kymppiseltä naiselta 4-kymppiselle tyttärelleen voi olla tosi outo tai sitten tosi hellyttävä.
Mun mielestä se on jälkimmäistä, ja tunnenhan äitini..! 🥰
(Ja kyllä: äitini kutsuu minua Saasiksi. Myös Sau'ksi ja Saniaiseksi.)
Ehkä äiti on jopa oikeassa, yleensä olen aina laittanut blogiini lomaviestin ennen lomalle jäämistä. Nyt en tullut laittaneeksi - joten korjataan se nyt tällä postauksella. ☺️
Vietän kesää Ruotsissa, jossa mieheni on töissä tänä kesänä. Mun miesystävä, lempinimeltään Kalastaja, tekee töitä ulkomailla, ja tälle kesälle tuli työkeikka Ruotsiin.
Mikäpäs siinä, etenkin kun mieheni veli asuu Ruotsissa ja veljen ihana kesämökki ei ole kaukana mieheni työpaikasta. Olen totaalisen ihastunut tähän mökkiin, joten minua ei lainkaan haittaa viettää lomaa ruotsalaisen maaseudun idyllissä..! Itsehän olen siis lomalla, mies töissä. 😅
Ainoa "miinus" on mökkiseudun hyönteiskanta - ötökkää nimittäin täällä piisaa. En ole edes Suomen Lapissa kohdannut näin paljon erilaista inisijää, pistäjää, purijaa ja surisijaa kuin täällä. Mökillä riittää hyttysiä, mäkäräisiä, paarmoja, polttiaisia, mehiläisiä, ampiaisia, kimalaisia ja jopa herhiläisiä. Viime kesänä tänne piti kutsua anticimex-tyyppi hoitelemaan mökin sisäänkäynnin yläpuolella sijainnut herhiläispesä.
Kesästä täällä selviää ainoastaan antihistamiinitableteilla, joka puolelle pihaa asetelluilla hyttyssavukierukoilla sekä iholle levitettävillä hyönteiskarkotteilla, ja niilläkin vain hädin tuskin. (Thermacelliä emme käytä.) Joka päivä ulos mennessä saa minimissään 10 puremaa - hyvällä tuurilla. Alkukesästä kiusana olivat eniten hyttyset, nyt purevat eniten paarmat ja polttiaiset.
Olinpa pari päivää kunnolla sairaanakin ampiaisen piston jälkeen. Ampiaisen myrkky oli mun kropalle viimeinen niitti taistelussa hyönteisten puremien tulehdusta vastaan, ja kaksi päivää mua huimasi, oksetti ja kutitti niin maan p*sti ihan joka puolelta kehoa. Nyt tiedän, miltä atoopikosta tuntuu pahimpien iho-oireiden aikaan, kun ihoa kutittaa joka puolelta, eikä mikään auta. Sarjassamme tulipahan tällainenkin koettua. 🦟🐝
Silti, kesä täällä on tämänkin kokemuksen arvoinen!
Maaseutu on minulle luksusta. Olen kasvanut ja elänyt koko elämäni kaupungissa ja tulen perheestä, jolla ei ole ollut omaa mökkiä. Jopa mökki on siis minulle jotain erityistä.
Mun mieli on kroonisesti täpötäynnä asioita ja pääni sanalla sanoen ylivilkas, näin on ollut lapsesta saakka. Stimuloidun todella herkästi ympäristön ärsykkeistä. Tästä(kin) syystä maaseutu on minulle aivan erityisen miellyttävä ympäristö; se rauhoittaa ja maadoittaa. Se vähän niinkuin "pakottaa" hidastamaan.
Tästä syystä rakastin myös asua Ahvenanmaalla. ❤️ Olihan sielläkin kaupunki - Maarianhamina -, mutta ympäristön stimulaatio siellä on aivan marginaalista suuriin kaupunkeihin verrattuna. Maarianhaminasta puheen ollen - menemme sinne ensi viikolla perheeni kanssa lomalle. Olen vuokrannut meille viikoksi kämpän vanhalta kotikadultani. 🥰
Keski-Ruotsin Bergslagenissa riittää kuvankauniita puutalokyliä ja -kaupunkeja. Olen aivan fiiliksissä näistä vanhoista 1700-luvun puutaloista..! 😍
Hälsinglandissa puolestaan hurmaavat vanhat kartanotilat, joista osa on UNESCOn maailmanperintölistalla. Alueella kulkee Stora Hälsingegårdar -tie, jonka varrella voi pysähtyä ihastelemaan toinen toistaan komeampia historiallisia kartanoita. Jo pelkästään ajaminen alueen läpi on esteettinen nautinto!
Kopparbergin Tingshuset (käräjätalo) 1750-luvulta on ehdottomasti kauneimpia Ruotsissa näkemiäni rakennuksia..! Katsokaa tätä helmeä..! 😍
Tätä kirjoittaessani olen lyhyellä neljän päivän Tampere-visiitillä (kävin toteamassa peikonlehtien kasvaneen jälleen niin, että kohta en näe ulos olohuoneen ikkunasta 😅), ja ensi viikolla lähdemme perheen kanssa Ahvenanmaalle.
Sieltä seilaan Visby'hyn - on muuten eka kerta Gotlannissa! - ja Gotlannista palaan kuun lopussa manner-Ruotsiin.
Pidän lomaa koko heinäkuun, mutta viivyn Ruotsissa vielä pitkälle elokuuhun. Jos jolla kulla on vinkkejä "must-see"-paikoista Hälsinglandissa tai Bergslagenissa, suosituksia otetaan ilolla vastaan :)
Ihanaa kesää kaikille!
(P.S. Voi olla, että bloggailen vielä heinäkuun aikana. Olisi niin paljon kaikkea kiinnostavaa kirjoitettavaa etenkin aurinkovoiteista - tämän aiheen hanat eivät tyrehdy! - mutta yritän aidosti viettää aikaa erossa tietokoneestani. 😄 Meillä on vähän turhan tiivis yhteiselo kyseisen laitteen kanssa.)
Laitetaan tähän väliin ruoka-aiheinen "välikevennys".
Minulle tämä on itse asiassa iso juttu, ja sen sai aikaan muutama blogiin jätetty kommentti.
Syön todella paljon tonnikalaa, ja blogissa on kautta vuosien ollut paljon tonnikalaruoka-reseptejä kuten myös asiaa vastuullisista tonnikala-valinnoista. (Lyhyt ohje: valitse Skipjack- eli boniitti-tonnikala, se ei ole uhanalainen laji.)
Olen aina käyttänyt öljyyn säilöttyä tonnikalaa, koska se on maukkaampaa kuin veteen säilötty.
Muutaman postauksen yhteydessä minulta on kysytty, minne valutan tonnikalapurkkien öljyn. Minusta kysymys oli kummallinen, miksi tällaista edes kysytään? Kaadan tonnikalasäilykkeen öljyt viemäriin, kuten kaikkien muidenkin säilykkeiden. En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että joku tekisi toisin.
Kun kerroin tämän kysyjille, minua valistettiin siitä, että viemäriputket voivat mennä tukkoon elintarvikerasvoista, ja että oikeaoppinen tapa on valuttaa öljyt talouspaperiin tai sanomalehteen ja laittaa roskiin tai biojätteeseen.
Tonnikalavuoka on yksi lemppari-tonnikalaruoistani
Jäin makustelemaan asiaa. Entä jos ei tilaa sanomalehtiä eikä talouteen tule mainoslehtisiä..? Talouspaperi on sen verran ohutta, että sitä pitäisi käyttää aika paljon öljyn imeyttämiseen. Ei kuulostanut järkevältä. Pitäisikö siis oikein toimiakseen tehdä sanomalehtitilaus tai hakea taloyhtiön paperiroskiksesta sanomalehtiä, jotta voisi käsitellä elintarvikkeiden öljyt?
Totesin, että en nyt kuitenkaan ala erikseen hakea roskiksesta sanomalehtiä tonnikalapurkkeja varten, ja jatkoin öljyn viemäriin kaatamista kuten ennenkin. Itselleni olin myös sanonut (uskotellut), että eihän yhdessä purkissa niin paljon öljyä ole. Sanoinpahan päässäni myös sen tyypillisen perustelun, että "kaataahan kaikki muutkin viemäriin, kuka muka oikeasti imeyttää öljyt paperiin aina säilyke- tai fetapurkin avatessaan...?"
Tonnikalaöljyn valuttamista kommentoitiin blogissa jälleen loppusyksystä. Kun seuraavan kerran olin kaatamassa öljyä viemäriin, huomasin, että asia alkoi vaivata minua.
Okei, kokeillaan sitten talouspaperiin imeyttämistä, ajattelin. Testataan edes, kuinka hyvin se imee öljyt.
Kun sitten valutin tonnikalapurkin öljyt paperiin, valintojani puolustelevat äänet päässäni vaikenivat. Öljyähän oli tosi paljon. Yhdessä 150 g peruskoon purkissa näytti olevan öljyä jopa yli puoli desilitraa. Katselin näkyä öljymäärän kanssa kamppailevasta talouspaperista hiljaisena. Kaiken öljyn imeyttämiseen olisi tarvittu varmaan 4-5 liuskaa paperia. Kaikki tuo määrä meni viemäriini useita kertoja viikossa.
Sen jälkeen en enää kaatanut yhdenkään purkin öljyjä viemäriin.
Jonkin aikaa imeytin öljyt paperiin, vaikka paperia kului suuret määrät.
Kun öljystä litimärät paperit alkoivat täyttää roskistani ja öljyä valui pussin läpi jäteastian pohjallekin, sietokykyni saavutti rajansa.
En jaksanut tällaista vaivaa ja sotkua. (Ja jälleen kerran saatoin vain miettiä: kuka jaksaa tehdä tällaista? Kuka laittaa elintarvikeöljyt roskikseen viemärin sijaan?)
Ratkaisu: öljytonnikala sai jäädä ja vaihtui veteen säilöttyyn tonnariin.
Hyvänmakuinen tonnikala ei ollut yksinkertaisesti enää öljyhärdellin arvoinen. Vaikka muuten olenkin julistanut rakkauttani öljyihin, tässä kulkee raja.
Vesipohjaisen tonnikalasäilykkeen nesteen voi kaataa viemäriin ja elämä on nyt helpompaa, joskin tonnikala mauttomampaa. Lisään öljyn tonnikalaan erikseen oliiviöljypullosta. (Maun kannalta ei kuitenkaan sama asia, mutta mielenrauhan kannalta suuri asia.)
Te jotka kysyitte, miksi valutan tonnikalaöljyn viemäriin:
tällainen vaikutus sillä lopulta oli. 🙂
Ihan uteliaisuudesta: miten teidän muiden kotona toimitaan elintarvikeöljyjen suhteen?
(Itse uskon, että valtaosa kaataa öljyt viemäriin. Vaivan näkökulmasta voin ymmärtää, miksi.)
*
Tässä vielä kaksi lempparitonnikalaruokani reseptiä. Edullista ja täyttävää arkiruokaa. Myös eettistä, kun valitset vaalean tonnikalan sijaan skipjack-laadun.
Sekoita aineet yhteen, anna turvota hetki ja muotoile taikinasta pyöryköitä tai pihvejä.
Paista pannulla voissa tai oliiviöljyssä, tai uunin pellillä (uunista riippuen noin 225 astetta puolisen tuntia). Tonnikalapullat maistuvat fantastisen hyviltä myös kylminä, ja käytän niitä esim. retkieväänä. :)
Vinkki: juustoraasteella vaikutat tonnikalapullien makuun: valitse voimakas juustolaatu kuten vahva cheddar, ja saat aivan erityisen maukkaita pyöryköitä! 😋👌
Tässä aiemmin tekemässäni ohjeessa näkyy yhä 'tonnikalaa öljyssä', mutta käytä mitä tonnikalaa haluat :)
Paista kasvikset ja herkkusienet ja keitä + paista perunat tai muut juurekset kypsiksi voissa tai oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista sipuli erikseen pehmeäksi ja makeaksi.
Kasaa vuokaan kasvikset, sienet, juurekset, sipuli ja tonnikala. Revi päälle vähän tuoretta rosmariinia tai timjamia, tai sirottele ripaus maustehyllyn kuivayrttejä. Levitä päälle runsaasti juustoraastetta.
Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja vähän ruskistunut.
Mun keittiö on valmis. Ja mä rakastan sitä. ❤️
** Keittiöurakan suoritti Mestaripuuseppä Tingander ja olen saanut urakasta alennusta blogiyhteistyönä **
Olen kertonut keittiöremontin taipaleesta helmikuusta lähtien ja kaikki aiheeseen liittyvät postaukset löydät Keittiöremontti -tunnisteen alta. (Mukana myös keväinen postaus, jossa pakenin remontti- ja kodinlaittoahdistusta Kööpenhaminaan ja vedin jarrua... oli muuten paras veto tässä projektissa!)
Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht’äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.
Remontin suunnittelu ja valinnat todellakin ahdistivat minua enemmän kuin osasin odottaakaan, ja siksi tuntuukin uskomattomalta (ja huojentavalta), että kaikki on viimein takana ja keittiö valmis..! Ja siitä tuli juuri sellainen kuin toivoin, yllätyksenä paljastuneen tiiliseinän lisällä vielä ihanampikin..! 😍 Olen niin onnellinen tästä keittiöstä.
Ja siitä, että päädyin tilaamaan keittiön lopulta puusepältä. Suuri kiitos olohuoneeni tapetoineelle Hanna Kinnarille, jolta sain vinkin puuseppä Eetu Tinganderista. Remontin hintalapusta tuli kalliimpi kuin olin kaavaillut, mutta hinta on kaiken arvoinen. Ja toisaalta: en tiennyt tammikuussa keittiöiden hinnoista oikeastaan yhtään mitään. Kevään aikana minulle selvisi:
a) mun keittiön kokoinen remonttiurakka oli jo lähtökohtaisesti paljon kalliimpi kuin olin luullut
b) jos haluaa keittiön edullisesti (ja hyvä keittiö on ilman muuta mahdollista saada myös edullisesti), täytyy osata/jaksaa tehdä paljon itse
Vastauksena kohtaan b voi todeta, että itse en ollut ennen tätä vuotta edes pitänyt maalisutia kädessäni, eikä minulla ole realistisia mahdollisuuksia tehdä keittiöremontin eteen omalla työllä yhtään mitään. Valmiskeittiöfirmojen kanssa hommat etenivät tahmeasti kuin marmeladitehtaalla, ja eri urakoitsijoiden kontaktointi persoonallisemman ja kustannustehokkaan keittiöpaketin kasaamiseksi itsenäisesti oli jotain, johon sai kulumaan kohtuuttomasti niin hermoja kuin aikaa.
Aika on rahaa, ja hermoni ovat mulle arvokkaat, joten puusepältä saamani avaimet käteen -remonttitarjous oli lopulta kaiken väärti. Kirjaimellisesti maksoin siitä, että mun pää ei hajonnut ja sain unelmieni keittiön todella priimalla palvelulla sekä aikataululla, joka piti. Kaikenlaisia remontti-kauhutarinoita kuulleena voin todeta, että tämä remontti meni sujuvasti vailla mitään viiveitä tai ihmetyksiä. En pääse voivottelemaan, että remppaäijät olisivat laiskotelleet tai jokin asennettiin päin prinkkalaa.
Yllä moodboard, jonka toimitin Eetu Tinganderille remonttisuunnittelun alussa. Tätä henkeä halusin keittiööni.
Tässä tulos:
♥️ ♥️ ♥️
Olen myös äärettömän tyytyväinen Teknoksen maalisävyihin, jotka valitsin keittiöön. Alakaapit ovat Happiness-sävyä, yläkaapit Hyggeä ja seinät Nakua.
(Ja hei - eipä haittaa että sävyt puhuvat onnellisuudesta ja hyggestä...! 🥰)
90-lukulainen kellertävä pyökkikeittiö paneeleineen sai väistyä ja tehdä tilaa 2020-luvun maalaisromanttiselle citykeittiötulkinnalle. Asunnossani ei voi purkaa seiniä, joten I:n muotoisen pitkulakeittiön mallia ei voi muuttaa eikä tilaa laajentaa. Remontin kautta tunkkaiselta tuntuneeseen laivahyttimäiseen tilaan (hytti on useamman vieraani heittämä mielikuva!) saatiin raikkautta ja avaruuden vaikutelmaa. En voisi olla tyytyväisempi.
Ennen
Jälkeen - ilman välitilan koukkuja
Jälkeen - koukkujen kera. Ripustetut jutut tuovat ratkaisevan kodikkuus-lisän tunnelmaan! 😍
Joku kommentoi minulle aiemman postauksen yhteydessä - vai olikohan Instagramissa - että tuollaiset koukut ovat onnen omiaan vähentämään siistiä vaikutelmaa, kun niihin tulee sitten ripustettua vaikka mitä sälää.
Olen tästä tietoinen, ja riski on suuri mun kaltaisen säläihmisen kotona, mutta halusin koukut siitä huolimatta. Vaikka tavoitteena on sotkuista vapaa keittiö, en halua kliinisen siistiä tilaa, vaan tavarat tekevät mulle tunnelman. Mun keittiössä saa näkyä tavarat, vaikka pyrkimyksenä onkin hallita kaaosta paremmin.
Kuka muistaa nämä kuvat... Tähän verrattuna parit koukuissa roikkuvat patalaput ja kauhat eivät ole mitään..! :D
Avain onneen: astianpesukone.
Mikään, ei mikään muu asia vaikuta yhtä merkittävästi mun keittiön olemukseen ja siisteyteen. Voi hyvänen aika että kiitän astianpesukonetta! Jos jotain kodin askaretta inhoan niin se on tiskaaminen. Inhoan sitä yli kaiken, enkä jaksa pestä astioita koko ajan käytön jälkeen.
Näen astianpesukoneen ennen kaikkea "likaisten astioiden säilytyskaappina", sillä yksin asuvana tiskari ei pyöri päivittäin. Sen tärkein rooli onkin kätkeä sisäänsä likaiset astiat, kunnes niiden on aika peseytyä. 🙏🏻
Tää muutos..!
Ennen. Oven suussa kohoava möhkökaappi pimensi pitkulaisen keittiön hämäryyttä entisestään.
Jälkeen. Seinää esiin jättävä alakaappi-ratkaisu lisää keittiön valoisuutta ja avaruutta.
Tiiliseinä? Kuvista näkyykin, millä tavoin se päädyttiin jättämään näkyviin.
Kerroin edellisessä postauksessa, että puretun kaapin takaa paljastui upean näköinen tiiliseinä.
Halusin hyödyntää sitä jollain tavalla, ja vaihtoehtoja pureskeltuaan puuseppä Eetu Tingander päätyi "ikkuna"-ratkaisuun. Tiiliseinästä jätettiin näkyviin ikkunan muotoinen aukko.
Näin. :)
Ennen - keltainen pyökkimaailma
Jälkeen - ihana raikkaus!
Seinälle tehtiin kaksi tammihyllyä pienesineille.
Näidenkin funktio on tuoda kodikkuutta, säilytystilaa lisähyllyjen muodossa en varsinaisesti tarvitse enempää.
Viherkasveja täytyy olla joka huoneessa! ❤️
Ennen
Jälkeen
Harmaanvihreä Happiness-sävy osoittautui livenä vaaleammaksi mitä odotin, ja lopulta keittiöni yleissävytys on nyt jopa pastellinen..! Mikä ei haittaa yhtään tätä pastellisävyjen ystävää.
Yläkaappien beige Hygge-sävy saa valaistuksesta ja vuorokauden ajasta riippuen liilan, harmaan tai puuterisen vaaleanpunaisen vivahteen. Sävy on livenä kylmempi kuin miltä se vaikutti näytelappusessa. Keittiön ollessa valmistumassa sävy näytti ensi alkuun niin liilaiselta, että mietin, oliko se liiankin viileä. Mutta nyt kun olen nähnyt Hyggen monessa eri valossa ja olemme päässeet tutustumaan, mulla ei ole muuta kuin rakkautta sävyä kohtaan. 🥰
Välitilan puulistaan halusin rustiikkisen näköiset takorautakoukut.
Sopivat löytyivät lopulta K-Raudasta - ja olivat edullisetkin! Merkki on Beslagsboden. (Erilaisten sisustusliikkeiden myymät takorautakoukut olivat 50-100% kalliimpia...) Vaikka välillä ehdin jo empiä ja testasin myös messinkistä vaihtoehtoa, kontrastia ja ryhtiä luovat mustat koukut saivat jäädä.
Tykkään! :) Sirot ja käsityläishenkiset.
Vetimet olivat itse asiassa ainoa asia, jonka löysin jo talvella keittiöfirmoissa pyöriessäni. Ihastuin tähän vetimeen heti kun näin sen, ja kerroin puusepälle, että haluan just nämä. Olen ehdottomasti vedin-ihmisiä eikä vetimetön ovi olisi tullut kyseeseen mun keittiössä.
Sen tosin huomasin, että yläkaapeissa nämä näyttävät hitusen liian massiivisilta, oletettavasti, koska yläkaappien vetimet ovat silmien tasolla ja erottuvat siksi paremmin. Eetu Tingander kysyikin suunnitteluvaiheessa, halusinko (tosiaan) samat vetimet yläkaappeihin. Itsellä kun ei ole kokemusta eikä tajua tällaisiin seikkoihin, ihmettelin kysymystä ja sanoin, että totta kai haluan. Valmiissa keittiössä tajusin heti, mitä puuseppä oli tarkoittanut. Yläkaappeihin olisivat sopineet vähän sirommat vetimet.
Nyt olen kuitenkin tottunut vetimiin eikä niiden koko enää häiritse yläkaapeissa. Tykkään jämäköistä vetimistä ja aina kun avaan kaapin oven, olen tyytyväinen..! :)
Mun keittiön materiaali on tammi, koivu ja mdf-levy. Kaapit ovat maalattua mdf-levyä, ovien kehykset massiivikoivua ja työtasot ja laatikoiden pohjat tammea.
Välitilan laattoja mietin varmaan kaikkein pisimpään. Tiesin haluavani tiilen muotoisen ja sävyltään vaalean laatan, mutta näillä spekseillä vaihtoehtoja toki riittää..!
Minulla oli lopulta pari todella tasaväkistä vaihtoehtoa, kummatkin Cellon Vintage-sarjaa. Vintage-kokoelman laatoissa on kiiltävälasitteinen struktuuripinta, ja ne heijastavat valoa todella kauniisti. Lopulta päädyin valitsemaan Cello Cottage -laatan luonnonvalkoisena. Cottagea saa myös kahdessa koossa mikä vaikutti valintaani: halusin laatoitukseen kahden eri koon tuomaa eloisuutta.
Toinen vaihtoehto olisi ollut vaalean harmaa laatta. Se olisi varmasti sopinut keittiöön yhtä hyvin, mutta luonnonvalkoinen tekee tilasta jollain tapaa raikkaamman.
Tuntuu vieläkin vaikealta tunnistaa tätä mun keittiöksi, niin siistinä se on pysynyt...!
Ja raikkaus saa koko olon tuntumaan kevyeltä tunkkaisen keltaisen jälkeen.
30 vuotta sinä hallitsit...
Entä kodinkoneet? Sain puusepältä remonttitarjouksen yhteydessä ehdotuksen mööpeleistä, mutta päädyin valitsemaan lopulta eri jääkaapin ja liesiratkaisun.
Valitsin uunin ja keittotason itse asiassa puhtaasti ulkonäön perusteella. Kävelin Giganttiin, valkkasin mun silmään kivoimmat koneet ja kysyin sitten myyjältä, mikä oli valintojeni laatu ammattilaisen vinkkelistä. Ekalla kodinkonekierroksella tein sen virheen, että aloitin kysymällä myyjän apua, ja huomasin, että homma toimi huonosti. Sain liikaa vaihtoehtoja, mikä ei sovi mun kaltaiselle jahkailevalle ja valinnoista kuormittuvalle asiakkaalle.
Kun lähdin siitä, että teen alustavat valinnat ensin ulkoisen miellyttävyyden perusteella ja valitsen niistä sitten ammattilaisen mielestä järkevimmän/laadukkaimman vaihtoehdon, löysin sopivat koneet nopeasti. 👍 Mun keittiössä ei siis ole saman merkin koneita, eikä se haittaa minua. (Siskoni oli ihan "ou-mai-gaad, eikö sua häiritse niiden eriparisuus..?!" No ei todellakaan. :D) Uuni on Samsungin, induktio-liesitaso Electroluxin, jääkaappi LG:n ja astianpesukone Boschin.
Jääkaappi-pakastimessa no frost -ominaisuus oli ehdoton (aiempiin "on lunta tulvillaan..." -jääkaappeihin lopen kyllästyneenä), ja toinen tärkeä kriteeeri oli tilavuus. Etenkin pakastimessa - olen super-pakastaja.
En myöskään tykkää siitä, että jääkaapin pinnassa on lämpötila-näyttöjä tai muuta häslää, kaapin pinnan pitää olla sileä ja vailla mitään mihin voi kertyä likaa.
LG:ltä löytyi mulle täydellinen yhdistelmäkone, tässä kaapissa on ihanteellisen sileä ulkonäkö ja sisuksissa todella paljon tilaa - ja extrasyvät pakastinlaatikot. Perus-rosterin sävyä hopeisempi pinta sopii mielestäni kauniisti keittiön kaappien vaaleanvihreän ja greigen pariksi.
Induktiolieden ihanuus!
Olen ollut useamman vuoden vailla induktioliettä, ja kyllä sitä on kaivattu. Kun ehti tottua vanhan keittiöni 30 vuotta vanhaan lieteen, jolla meni kananmunaveden kiehuttamiseen 20 minuuttia, tuntuu induktiolieden nopeus lähes yliluonnolliselta...! 🤩
.
Mitä mun keittiö kustansi?
Mestaripuuseppä Tinganderin keittiöhinnat ovat alkaen 20 000€, ja omankin keittiöni hintalappu alkoi kakkosella alennuksen jälkeenkin. Arvokas investointi, siis, mutta kuten todettua: minulle ehdottomasti sen arvoinen. Palvelu ja toteutus oli ensiluokkainen. Tämä remonttistressaaja sai ison kiven sydämeltään ja tilalle lämpöisän kotoilu-köökin jossa glögit jo höyryävät ja kynttilät tuikkivat.
Mestaripuusepän Instagramista:
Jos siis haluat samanlaisen kuin muilla, me ei olla sinun keittiön tekijä. Jos taas haluat jotain juuri sinun taloon sopivaa persoonallista niin sitten kannattaa kääntyä meidän puoleen. Me kyllä ihan varmasti keksitään miten tehdään Sinulle kaunis ja persoonallinen keittiö.
Mestaripuuseppä Eetu Tinganderin keittiöitä sekä muita projekteja voi ihailla parhaiten yrityksen Instagram-tilillä. Kotisivut löytyvät osoitteesta tingander.fi Upeat saunat kuuluvat myös tämän puusepän intohimoihin. (Sellainen mulle sitten seuraavassa elämässä - onneksi ei ole tässä kämpässä edes mahdollisuutta saunaan..!)
Kiitos Tinganderin porukalle upeasta työstä.
Kyllä tässä keittiössä kelpaa nyt kokkailla. ❤️
It's on..!
Ysäripyökille sanottiin eilen hyvästit, kun remonttitiimi saapui purkamaan vanhan keittiön.
Näyttää tällä hetkellä aika paljon paremmalta, jopa ilman kalusteita..! :D
Rumien paneelien irrotus sorkkaraudalla tuotti aivan erityistä tyydytystä. 👏
Siitä saakka kun sain avaimet tähän kotiin, olen odottanut tätä hetkeä. Vaikka vanhanaikaisuus ei häiritse minua (ehkä jopa päin vastoin), enkä hae kotiini modernia ilmettä, tämä nimenomainen keittiö ihan sattui silmiini. Moniin asioihin tottuu, mutta tähän en tottunut. Keittiö oli minusta ihan kamala. Kyseessä oli muuten 90-luvun alun Puustelli-keittiö. Puuseppäni mukaan jopa suhteellisen laadukkaasti toteutettu verrattuna tämän päivän laatuun.
Nyt ysärikeittiö on poissa, h-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy.
Purkupäivänä keittiöstä paljastui mieleinen yllätys: tiiliseinä. Rustiikkinen tiiliseinä tuli esiin kummankin puretun korkean kaapin takaa, oven vieressä ja ikkunaseinällä.
Rakastan tiiliseiniä..! Niissä on jotain ihanan lohdullista ja lämmintä. Ne jos mitkä luovat kotoisaa tunnelmaa.
Niinpä spontaani ajatukseni oli: tämä täytyy hyödyntää! Miten tän voi hyödyntää..?!
Juttelin asiasta remonttimestarin eli puuseppä Eetu Tinganderin kanssa, ja hän lupasi haudutella ideoita yön yli. Olin kovasti ihastunut näkyyn rustiikkisesta seinästä, mutta se mistä innostuu, ei aina taivu järkevään toteutukseen.
Pyysin puuseppää olemaan asiassa rehellinen ja sanomaan suoraan, voisiko tiiliseinän jättää näkyviin tyylikkäällä ja muuhun keittiöön istuvalla tavalla. Tänä aamuna sain kuulla "tuomion": kyllä, tiiliseinä saadaan hyödynnettyä. 😍 Minulle esiteltiin muutama tapa toteuttaa asia, ja huomenna vahvistuu, millä lailla tiiliseinä-detalji lopulta toteutetaan.
Olen suorastaan lapsellisen innoissani tästä odottamattomasta bonuksesta...! Saan keittiöön ripauksen tiilirakennuksen tunnelmaa...! 😍
Ikkunaseinän tiili jää peittoon siivouskomeron sekä jääkaappi-pakastimen taakse, mutta oven viereinen tiiliseinä hyödynnetään.
Eetu Tingander ohjaa tiimiään keittiötyömaalla.
Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani teettää keittiöni puusepällä.
Kerroin aiemmin, että menetettyäni täysin hermot keittiöfirmojen deittailuun ja tuloksettomaan kirjeenvaihtoon eri urakoitsijoiden kanssa, päädyin pyytämään tarjouksen paikalliselta puusepältä. Olin keittiöön liittyvistä valinnoista, vaihtoehdoista ja hintavertailuista lopulta niin stressaantunut, että suunnilleen lamaannuin. En ole kodinsuunnittelija-tyyppiä ja kuormitun valinnoista, samalla kun kontrollifriikkinä kuitenkin viilaan nippeleitä loputtomiin - tällä pohjalla keittiöremontti osoittautui projektina minulle lähes ylivoimaiseksi ponnistukseksi.
Sain olohuoneeni tapetoineelta maalarilta vinkin puuseppä Eetu Tinganderista, ja palaset loksahtivat paikoilleen. Tiesin, ettei puusepän keittiö ole halvin, mutta sujuvuus on lisäarvo, josta olen valmis maksamaan. Aika ja hermotkin ovat rahaa. Okei, hintalappu oli budjettiini nähden todellakin korkea, mutta puuseppä, minun tavoin nuori yrittäjä hänkin, oli avoin yhteistyöehdotukselleni. Saan urakasta alennusta ja remontti esitellään blogissani. 🙂🙏🏻
Keittiö on asunnon jälkeen kallein sijoitus, mitä olen elämässäni tehnyt, mutta tuntuu jo nyt sen arvoiselta. Eetu Tingander on tosi erilainen toimija kuin minä, ja se on loistavaa. Minä vatvon ja tunteilen, tämä puuseppä tekee, ja onnistui nopeasti suodattamaan mun sekavasta visiosta kaiken olennaisen ja tekemään sen perusteella toimivan ja mun näköisen suunnitelman. Keittiöurakka toteutetaan avaimet käteen -periaatteella, ja palveluun kuuluu, että asiakkaan toive toteutetaan niin vähällä vaivalla asiakkaan puolelta kuin mahdollista. Olisin varmaan halutessani voinut antaa Eetu Tinganderille mun moodboardin, lähteä kuukaudeksi Kreikkaan ja palata valmiiseen keittiöön.
Projekti on todella tuntunut vaivattomalta. Olen itse sekoillut ja säätänyt materiaalien kanssa ja välillä unohtanut jo sovittuja asioita, mutta Tingander-tiimin hermo on kestänyt ja projektia on rautaisella mutta ystävällisellä kädellä luotsattu eteenpäin aikataulussa pysyen. Mun kaltaiselle ikuiselle säätäjälle - joka kysyy Instagramissakin muiden neuvoa kodin valintoihin joka toinen päivä..! 🙈 - tällainen jämpti ja ajatuksiakin ilmeisen hyvin lukeva urakoitsija on ollut kullan arvoinen.
Ensi viikolla selviää, miltä valmis keittiö näyttää, - ja tuntuuko se siltä unelmien keittiöltä, josta olen haaveillut...! On äärimmäisen jännittävää nähdä, miltä kaikki värit, pinnat ja materiaalit lopulta näyttävät yhdessä, livenä, oikeassa ympäristössään.
Urakan on tarkoitus valmistua ensi viikon puoleen väliin mennessä.
Mestaripuuseppä Tinganderin kädenjälkeen voi tutustua yrityksen kotisivulla täällä. Showroom sijaitsee Tampereella, verstas Kangasalla.
Tämän haluan vielä kertoa.
Keittiön sopimussuunnitelmaan on kirjattu yhteistyöpostausten osalta:
"(...), kaikki teksti sinulta, rehellistä palautetta niin hyvässä kuin pahassa, asiakkaan suusta."
Poikkeuksellista nähdä tällaista, kun puhutaan yhteistöistä. Arvostan! 👍 Täältä saa kyllä rehellistä palautetta. :)
Näissä tunnelmissa...!
P.S. Olisi muuten kiva kuulla teidän keittiöremontti-kokemuksia. Miten teidän remontit menivät? Teetittekö keittiön firmalla? Teittekö itse? Miten päädyitte siihen keittiöön, jonka valitsitte? Mitä tekisitte nyt toisin..?
Sain kuulla kesäloman venereissulla jotain hyvin valitettavaa ja perin tyrmistyttävää. Asia resonoi minussa niin henkilökohtaisella kuin yleisellä tasolla ja närkästyin yhtä lailla Sannina kuin suomalaisena sekä kestävän kehityksen arvoja vaalivana, kotimaan upeita virkistysaluekohteita arvostavana luonnossa liikkujana.
Päästessäni ihka ensimmäisiä kertoja purjehtimaan kesällä 2020, yksi mieleenpainuvimmista ja tunnelmallisimmista kohteista oli Stora Halsön saari Inkoon saaristossa. Olen omistanut saarelle oman blogipostauksenkin. Päädyimme Stora Halsön saarelle toisen veneilijän vinkistä; paikka on hyvästä sijainnistaan ja hienosta retkisatamastaan huolimatta kuulemma vähän vähemmän tunnettu, ja kuuluu tyyppiin ”tietäjät tietää”.
(Ja onnekkaat he, jotka tietävät. ❤️)
Kun saavuin Stora Halsö’hön ensimmäistä kertaa oli kesäkuun alku ja saimme koko pienen saaren itsellemme – laiturissa ei ollut ainuttakaan toista venettä. Saaren kauneuteen ja taianomaiseen seesteiseen tunnelmaan oli vaikea olla ihastumatta.
Tämän jälkeen olen käynyt saarella lukuisia kertoja. Siitä on kolmen veneilykesäni aikana tullut kuin epävirallinen mökkisaareni, niin omalta se tuntuu. Lukuisissa retki- ja vierasvenesatamissa käyneenä on sanottava, että Stora Halsön tunnelma on aivan ainutlaatuinen.
Yksi tärkeistä tunnelmanluojista on saaren alkuperäinen grillikatos.
Stora Halsö’lle saapuvaa veneilijää tervehtii ensimmäisenä idylliseen sijaintiin pienelle niemenkärjelle rakennettu grillikatos.
Kolmelta sivulta katettu, ikkunallinen grillikatos tarjoaa suojaa tuulelta sekä huikean kauniit maisemat merelle.
Stora Halsö’n vakkareiden mukaan grillikatos on kuin saaren epävirallinen tietotoimisto tai "kylän olohuone", jossa uudet tulijat otetaan lämpimästi vastaan ja heille kerrotaan saaren speksit; mistä löytää puuceen, miten kuljetaan saunaan, missä on saaren pieni hiekkaranta jne. Katoksessa on myös saunanvarausvihko.
Tässä viehättävässä grillikatoksessa olen viettänyt monet muistorikkaat hetket. Täällä olen paistanut niin hyvät kuin huonommat vegemakkarat. Täällä olen tutustunut moniin hauskoihin ihmisiin ja kuullut tarinoita meriltä läheltä ja kaukaa. Täällä olen tehnyt työpäivän läppäri sylissä, sateen ropistessa ympärillä kokonaisen päivän.
Täällä istuin, kun sain kuulla perheen koiran vakavasta onnettomuudesta. Ja seuraavana aamuna sain kuulla huojentavat uutiset, jotka saivat minut melkein suutelemaan Stora Halsö’n kallioita. Täällä valokuvaajan sieluni on värissyt toinen toistaan kauniimpien auringonlaskujen äärellä.
Illan hämyisen valon siivilöityessä läpi savun ja hyväntuulisen puheensorinan soljuessa taustalla, olen tuntenut tässä katoksessa voimakkaita kauneuden kokemuksia sekä syvää arvostusta ja kiitollisuutta Suomen luontoa ja maamme tarjoamia ulkoilumahdollisuuksia kohtaan.
Meillä on täällä mahdollisuus nauttia tällaisista paikoista täysin ilmaiseksi.
Tähän saareen ja grillikatokseen tiivistyy paljon siitä, mitä Suomen luonto - ja ystävälliset kanssaliikkujat luonnossa - minulle merkitsee.
Ja nyt: UUVI on päättänyt purkaa Stora Halsö’n rakastetun ja täysin toimivan grillikatoksen – koska se ei sovi saaren uuteen designiin (!).
Mikä UUVI? UUVI on Uudenmaan Virkistysalueiden Yhdistys, joka hallinnoi erilaisia ulkoilukohteita Uudenmaan alueella, niin maissa kuin vesillä. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on ”luoda puitteet hyvinvointia lisääville luonnossa liikkumisen kokemuksille”.
Stora Halsö on yksi UUVin kohteita. Lyhykäisyydessään, UUVI on päättänyt uudistaa Stora Halsö’n palvelurakennetta ja uudistussuunnitelmaan kuuluu mm. alueen rakenteiden yhtenäinen tyyli. Sain kuulla halsölaisilta, että UUVIn kohteisiin halutaan tulevaisuudessa tunnistettava, yhtenäinen design. Tämä tarkoittaa vanhojen, täysin toimivienkin rakenteiden purkamista ja korvaamista uusilla ja moderneilla. Ulkoilukohteiden rakenteet katoksista halkovajoihin saavat saman, arkkitehdin suunnitteleman ulkonäön.
Stora Halsö’n vanha, käyttäjiensä rakastama grillikatos ei sovi design-suunnitelmaan. Vanhan grillikatoksen tilalle ei tulla rakentamaan uutta katosta vaan uudet, tänä kesänä valmistuneet modernit grilli- ja eväskatokset (kuvassa) on sijoitettu kauemmas metsään. Vanhan katoksen tilalle sijoitetaan pöytäryhmä.
Vanhan grillikatoksen purku tulee maksamaan enemmän kuin sen säilyttäminen.
Olin aivan ällikällä lyöty kun kuulin suunnitelmasta.
Stora Halsö'n pitkäaikaisimpiin kävijöihin kuuluva Veikko pitää saaren ystävällisen kokoontumispaikan purkamista äärimmäisen surullisena. Hän on vieraillut saarella 70-luvulta saakka.
KÄYTTÄJIEN MIELIPITEELLÄ JA VETOOMUKSILLA EI MERKITYSTÄ
Stora Halsö’n kävijät kertovat UUVIn kysyneen venekerhojen, kuten Stora Halsö’n huollosta vastaavan Kantvikin Purjehtijoiden mielipidettä uudistuksiin, mutta vastustuksesta huolimatta uudistukset toteutetaan.
Veneseurojen jäsenet ovat kirjoittaneet UUVI:lle vetoomuksia ja perusteluja katoksen säilyttämiseksi ja grillikatoksen käyttäjät ovat jopa lupautuneet talkoovoimin huolehtimaan katoksen huoltomaalauksesta, joka olisi ainoa katoksen vaatima huoltotoimenpide. Ei vaikutusta. Katos puretaan tämän syksyn aikana.
UUVIn hallituksen viimeisessä vastauksessa katoksen purkua perustellaan yhä mm. sillä, että ”uusien rakenteiden yhtenäinen ja kaunis ulkoasu nähdään hyvänä asiana”.
(Sain nähdä tämän sähköpostin.)
Surulliset vakkarit kertovat, etteivät voi käsittää UUVIn päätöstä. En voi minkäkään.
Tätäkö on kestävä kehitys Suomen virkistyskohteissa?
Käyttökelpoista puretaan ja kuntien rahoittaman yhdistyksen varoja käytetään siihen, että saadaan ulkoilukohteeseen 'hieno design'…? - Jota kohteen käyttäjät itse vastustavat…?
'Kaunis ulkoasu'. Mitä epäesteettistä on vanhassa katoksessa..? Ja ennen kaikkea, UUVIn toimintaperiaatteen mukaisesti: luovatko toimivan grillikatoksen purku tai design-halkovajat paremmat puitteet "hyvinvointia lisääville luonnossa liikkumisen kokemuksille?"
Mitä ihmettä nyt oikeasti. Ulkoilukohde vai arkkitehtuurin taidenäyttely?
Jos koette asian omaksenne tai koette minun tavoin närkästystä tämän kaltaisesta päätöksenteosta tai ”kestävästä kehityksestä”, Stora Halsö’n grillikatoksen säilyttämisen puolesta voi laittaa asiallista ja rakentavaa palautetta UUVIlle osoitteeseen uuvi@uuvi.fi
Toivon sydämestäni, että saisin vielä tulevinakin kesinä paistaa vegenakkejani ja ihailla auringonlaskuja Veikon ja kumppaneiden kanssa Stora Halsön vanhassa, hienossa grillikatoksessa.
Maisema keittiön ikkunasta Maarianhaminassa tiistaina 14. kesäkuuta 2022. Maisema, jonka äärellä olen viettänyt niin monta vuotta elämästäni.
En osaa pukea sanoiksi, miten tärkeä maisemasta on minulle tullut. Minusta se on äärettömän kaunis ja ilahduttaa ja rauhoittaa minua aina sitä katsoessani. Talot Maarianhaminassa eivät ole korkeita, ja kolmannessa kerroksessa olet jo kattojen tasalla tai yläpuolella. En aina ole miettinyt tätä seikkaa, mutta ylimmän kerroksen sijainti on varmasti tärkeä osa sitä seesteisyyttä, jota olen täällä niin vahvasti tuntenut.
Kattojen yläpuolella oleminen rauhoittaa ja rentouttaa minua syvästi. Oivalsin tämän viimeistään toipuessani uupumuksesta ja huomatessani, miten korkeat näköalapaikat ja rakennusten ylimmissä kerroksissa olevat kahvilat rauhoittivat minua. Kun katsoo ympäröivää maisemaa yläperspektiivistä tulee olo, että samaan aikaan näkee kaiken ja osallistuu ympäristöön, mutta on "turvassa" - turvassa katutason vilinästä ja joka puolelta tulvivilta ärsykkeiltä. On samalla mukana, mutta samalla ulottumattomissa. Ylhäällä jatkuva ärsykevirta jalostuu suuremmaksi, hallittavissa olevaksi kokonaisuudeksi.
Maarianhaminan kodissa tämä olotila on aina toteutunut, sitä tiedostamattani. En näe ikkunastani pihaa, katua tai ihmisiä. Näen katot, taivaan ja puiden latvoja. Täällä juuri mikään ei kaappaa äkisti huomiotani ja mieli tyyntyy katsellessa hitaasti ohi lipuvien pilvien muotoja tai istuessa isolla parvekkeella auringon lämmittäessä jokaista huokosta.
Vuodet ja vuodenajat ovat vaihtuneet tämän maiseman äärellä.
Kynttilät ovat syttyneet ja sammuneet, pieneen ruokapöytään on katettu niin pastaa ja ruisvoileipää kuin salaatteja ja juustolautasia. Tämän ikkunan äärellä on istuttu meikkaamassa, kirjoittamassa, syömässä ja juomassa. On herätty aamulla töihin, valmisteltu lounaseväät ja harjattu ripsiin maskaraa kilpaa kellon kanssa (ehdin töihin kun lähdin kotoa 8.47..! ☺️)
On parannettu maailmaa yksin, ystävien ja ex-puolison kanssa. On hoidettu koiria, on hoidettu tunteita. On pelätty, on naurettu ja on rakastettu.
Nyt kun istun tässä, en enää tunne haikeutta tai halua takertua. Tunnen vain suurta kiitollisuutta. Olen onnellinen, kun olen saanut viettää tässä kodissa niin monta hyvää vuotta; melkein kolmasosan elämästäni.
Tämä paikka on ollut minulle lahja ja surun sijaan tunnen suurta iloa viettäessäni näitä viimeisiä viikkoja näiden ikkunoiden takana.
Kiitos, koti.
Tässä kolme blogipostausta Maarianhaminan kodistani vuosien varrelta.
2017: Paikoista ja kiintymyksestä
Entä eeppinen, punainen plyysisohvani..? Kotini lämmin sydän.
Se on nyt Tampereella. ❤️ Ja tuo toivottavasti mukanaan ripauksen maarianhaminalaisen kattohuoneiston sielua.
Black Friday. Singles Day. Tammiale. Syysale. Ystävämyynti. Varaston tyhjennyspäivä. Everything Must Go Päivä!
En usko olevani ainoa, jota jatkuvat alennuskampanjat väsyttävät ja rehellisesti: välillä suorastaan ärsyttävät. Aihe on hankala ja kaksipiippuinen, sillä olen kampanjoiden kanssa tekemisissä myös työssäni. Samalla laihialaisluonteeni myös ilahtuu edullisista hinnoista ja mahdollisuudesta tehdä hankintoja edullisemmin - kuten myös mahdollisuudesta vinkkailla alennuksista muille. Olen ollut sellainen koko elämäni. Damn, "tarjoushintahan" on suunnilleen mun toinen nimi..!
Silti - viime vuosina kaikenlaisten shoppailuun kannustavien aletempausten määrä on kasvanut niin järkyttävästi, että tuntuu, että nykyään viikko ilman alekampanjaa on harvinaisuus. Lisäksi alejipot ovat muuttuneet entistä aggressiivisemmiksi ja joka-puolelta-päällekäyviksi niin, ettei niitä pääse missään karkuun ja tuntuu, että ne ahdistelevat kuin feissarit kadulla.
Marraskuussa olemme juuri selvinneet "maailman suurimmasta shoppailupäivästä" Singles Day'sta, ja nyt pitäisi jo olla ostoslistat valmiina ja kukkaro auki Black Friday'lle. Ja sittenhän tuleekin Cyber-freakin' Monday. Siis APUA. Ihan oikeasti. Mehän aleshoppaamme itsemme hengiltä!
Ironian huippu on se, että mitä säästöä tässä enää syntyy, kun tarjouksiin menee rahaa harva se viikko? Ostammeko kyberpäiviltä oikeasti jotain sellaista, mitä muutenkin olimme suunnitelleet hankkivamme? Osittain varmasti joo - mutta kun kampanjoita on koko ajan, kenelle ehtii syntyä tarve uusille hankinnoille pari päivää edellisen "maailman mahtavimman shopping-tapahtuman" jälkeen?
Eikö ihmisiä ala jo hengästyttää jatkuvat upeat mahdollisuudet "ostaa halvalla"..?
Mitä mieltä te olette?
Ja siihen kaksipiippuisuuteen.... Aiemmin tänään sain kuulla, että muutamia meidän tuotteista, joista olen kirjoittamassa tällä viikolla blogiin, on parhaillaan tai on tulossa aleen meidän verkkokauppoihin.
Mun ajatus? Samalla: hei, tämäpä kiva, nyt joku niistä kiinnostuva saa ne halutessaan halvemmalla..! Ja kuitenkin myös: ”Ei hemmetti. Sittenhän mun pitää mainita Black Friday.” (Ja olin jo päättänyt aiemmin, että en tue Black Friday'ta millään tavoin.)
Ei ole helppoa. Aihe herättää minussa oikeasti todella suuria ristiriitoja.
Mites te? Black Friday vai No Friday? Joko tarjouskampanjoita on ihan liikaa?
Tuli tunne, että olisi mukava pitkästä aikaa kysyä, ketä siellä ruudun toisella puolella on. 🙂
Lukijani: kertoisitteko jotain itsestänne? Olisi tosi kivaa, jos jaksaisitte jättää vaikka yhden rivin kommentin tähän..!
Olen tehnyt Keitä te olette -postauksia kahdesti aiemmin; vuonna 2010 ja vuonna 2016. Näihin tuli satoja vastauksia, ja oli niin antoisaa lukea teidän esittäytymisiänne. Ne kuuluvat blogin parhaisiin hyvän mielen postauksiin. ❤️
Blogien kommentointi kuten myös lukeminenkin ovat vuosien varrella hiljentyneet, joten tällainen postaus ei varmaan enää kerää yhtä paljon osallistumisia. Haluan kuitenkin yrittää :) Onko siellä yhä lukijoita, jotka vastasivat jo edellisiin esittelypostauksiin...?
Miten löysit tiesi Karkkipäivään? Luetko blogista kosmetiikka- vai muita juttuja?
Minulla on lukijoihin aika tunteellinen suhde, ja monista nimimerkeistä on tullut kuin tuttuja tai kavereita. Tunnen monien vakkarilukijoiden ihotyypit, koostumusmieltymykset ja sen, millaisista tuoksuista he pitävät. Toisista tiedän syvällisempiäkin asioita.... On suuri kunnia saavuttaa vieraalta ihmiseltä sellainen luottamus, että hän jakaa kipupisteitäänkin. Jotkut lukijat ovat kertoneet saaneensa kirjoituksistani vertaistukea - itse saan sitä teiltä takaisin vähintään yhtä paljon.
Blogi on vuoropuhelua. Myös niiden lukijoiden kanssa, jotka eivät kommentoi. Jos joku lukee kirjoituksiani, tekstit todennäköisesti nostattavat hänessä ajatuksia tai tunteita. Se on sitä vuorovaikutusta, johon kirjoittamisella tähtään.
Jos sinä äänettömästi lukevakin lukija haluaisit nyt sanoa muutaman sanan itsestäsi ja miten olet päätynyt lukemaan Karkkipäivää, se tekisi minut iloiseksi :)
Keitä te olette? 💜
.
P.S. Postauksen ekassa kuvassa olen tänään ulkona jäätävässä tuulessa kuvaamassa Mádaran uutta ripsiväriä.... Oli niin kylmä, että kuvauksen päätteeksi korvani ja sormeni olivat tunnottomat, nenä vuosi ja silmistä valui vettä... Tulin sisään, laitoin myssyn päähän ja keitin glögiä, että lämpö palaisi kroppaan. Sitten lavastin joulun ja jatkoin kuvaamista..! Joskus blogin tekeminen on myös tällaista! ☺️
Tässä teille hauska kosmeettinen sunnuntaipakina äitini teinivuosien päiväkirjasta. :)
(Äitini aloitti "koronteenin" aikana vanhojen päiväkirjojensa läpilukemisen - ja niitä päiväkirjoja on PALJON - ja saan häneltä aika ajoin hauskoja otteita päiväkirjoista. Kesäkuussa julkaisin liikuttavia merkintöjä minusta lapsuusvuosiltani.
Huomaan äidin päiväkirjamerkinnöistä, että hänellä on ollut hyvin samanlainen tarinallinen tyyli kertoa arkisista sattumuksista kuin itselläni.... :) Ei ole omena kauas puusta pudonnut..! :D Tosin äidistäni tuli taideyliopiston käynyt ammattikirjoittaja, minusta purkkifiilistelijä ja bloggaaja ;))
Merkintä on vuodelta 1963, kun äitini on ollut 17-vuotias.
"Kun mä tulin kotiin, mä jouduin todistamaan ihan älyttömän riemastuttavaa episodia. Kas oli niin, että päästyäni eteiseen mä kuulin meidän vessasta aika voimaperäistä manailua, ja äänestä päätellen tämä mekastaja oli meidän äiti. No mä ajattelin heti että mitähän mä nyt taas olen tehnyt tai tekemättä jättänyt, kun äiti mesoo noin mahtavasti. Sit mä tuumin että rohkea rokan syö ja kurkistin sisälle vessaan. Ja mä sain huomata, että syy ei ollutkaan minussa vaan isässä (vaihteen vuoksi), joka ei ollutkaan korjannut pesualtaan ristikkoa, ja äiti oli tiputtanut sinne ensin huulipunasiveltimen ja sitten vielä huulipunankin.
- Tilanne oli katastrofaalinen, sillä äidin olis pitänyt lähteä kaupungille, ja tää oli sen ainoo huulipuna nykyään, eikä äiti suostunut millään muotoa lainaamaan mun aamuruskon oranssiani. Mä en voinut muuta kuin nauraa, sillä koska onnettomuus ei koskenut mua henkilökohtaisesti, niin mä ymmärsin tilanteesta vain koomillisen puolen.
Kuvan huulipuna ei liity tapaukseen :D
Mutta meidän äiti on kekseliäs tyttö, se teki lasson isän partahöylän johdosta ja otti vielä ison virkkuukoukun apuvälineeks ja sit käski mun seistä sormineni vieressä valmiusasemassa koukkaamaan saalis ylös.
Mä juoksin hakemaan keittiöstä kumihanskoja, koska ajatus tarttumisesta paljain sormin johonkin likavesijohdosta tulevaan tuntui ylitsepääsemättömän inhottavalta. Sillä aikaa äiti vessassa huuteli että 'Hep! Hep! Nyt se tulee! Nyt! Nyt! Nyt!' Ja kun mä ehdin hanskojen kanssa tapahtumien keskipisteeseen, niin: '... Se putosi takaisin saman tien.'
Huulipuna tippui lassosta vielä erinäisiä kertoja, kunnes me saatiin ylös - pelkkä hylsy... Äiti manikoi ja mä riemuitsin ja hohotin täysin palkein. Ja samaan aikaan kaiken tämän hupaisuuden alku ja juuri, isä, oleili vain onnellisen tietämättömänä alakerrassa turvapaikassaan konekirjoitushuoneistossa.
Viimein tuli itse huulipunakin ylös, eli se mitä siitä oli jäljellä: epämääräisen näköinen pitkänomainen möntti, joka oli ympäröity mun hiuksillani (mä pesin eilen illalla siinä altaassa kuontaloni) ja kaiken huipuks se oli ihan sula ja runneltu. Kyllä sen täytyi olla aika halpa huulipuna, kun ei kestänyt edes pikkuista vesi & virkkuukoukkukäsittelyä.
Että mitenkä sille huulipunaparalle loppujen lopuksi kävi? Äiti (joka on laihialainen) pani sen visusti talteen ja sanoi päättävänsä sen kohtalosta tarkemmin kun se on kuivunut ja huilannut jonkin aikaa.
Sutia eli huulipunasivellintä me ei enää saatu ylös lukuisista yrityksistä huolimatta, joten sen saanee isä onkia ristikonkorjauksen yhteydesä."
Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille..! :)
