01.01.2016

Vuoden 2015 parhaat tuotteet

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! :)

Aloitetaan vuosi katseella menneeseen, eli vuorossa on perinteinen listaus parhaista vuoden aikana kohtaamistani tuotteista. Ennen olen pyrkinyt pitämään listan Top 10 -tyylisenä, mutta tällä kertaa tuotteita läpikäydessäni totesin, että mitäs järkeä siinä on. Miksi ihmeessä kutistaisin listan väkisin kymmeneen, jos tosihyviä tuotteita on enemmän. ;)

Tässä siis kuluneen vuoden parhaat uudet tuttavuudet. Tuotteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Mutta kuten viime vuonna sanoin Lushin Fairly Traded Honey -shampoon kohdalla, niin kyllä voisin tälläkin kertaa kruunata yhden tuotteen yli muiden. Ja se on:

VuodenParhaat15_Pihkavoide_IMG_9875

Pihkavoide. Kyllä. Moni ehkä muistaakin kun kerroin tästä haavat parantavasta "ihmevoiteesta" lokakuussa. Tämä töhnä on kyllä sellainen all-round-pelastus että en voisi enää kuvitella olevani ilman. Olen hoitanut voiteella haavat pikkunaarmuista tulehtuneeseen avohaavaan, näppylät, itikanpuremat ja viimeksi ihottuman silmäluomessa. Kertaheitolla umpituntemattomasta asiasta luottotuotteeksi.

Minun käyttämäni pihkavoide on Donna Taponero -merkkistä ja 100% luonnontuote, siinä on vain rypsiöljyä, mehiläisvahaa ja kuusenpihkaa. Markkinoilta löytyy myös monen muun merkkisiä pihkavoiteita, mm. apteekin mineraaliöljypohjainen Abilar.

VuodenParhaat15_EkoPharmaMustaherukka_IMG_0202

EkoPharma Mustaherukka-kasvoöljy. Tämäkin on varmaan teillä tuoreessa muistissa, niin hiljattain sen esittelin. Ensimmäinen kasvoöljy koskaan johon olen ihastunut. Jättää ihon aivan ihanan tuntuiseksi ja kuulaan näköiseksi - ja tämän sanoo henkilö, joka on ennen ällönnyt öljyn tunnetta kasvoilla. (Vartaloöljyt ovat asia erikseen.) Tässä on öljy, joka ei jätä rasvaista ihoa.

Ylipäänsä EkoPharma ansaitsee erityismaininnan vuoden kiinnostavimpana ja mahdollisesti parhaana uutena sarjalöytönä. En voi ottaa kunniaa löydöstä täysin itselleni, sillä sarjasta minulle vinkattiin Tampereen Sokokselta. Mutta mahtavaa, että vinkkasivat. Minun tavoin moni ei varmasti koskaan kuulisi sarjasta, ellei joku varta vasten sitä suosittelisi - tuotteet kun ovat poissa tavallisen kuluttajan silmistä, koska niitä saa vain hoitoloista.

VuodenParhaat15_UDBrowBeater

Urban Decay Brow Beater -kulmakynä. Muuta kulmakynää tai -väriä en ole käyttänytkään kun tämän sain. Tykkään aivan älyttömästi ohuesta kärjestä ja värikin on juuri passeli.

Puhumattakaan violettifanaatikon unelmasävyisestä hylsystä... ;)

VuodenParhaat15_Goldwell_IMG_0113

Goldwell Soft Color -vaahto. Tällä sävyttävällä hoitovaahdolla olen taittanut hiuksistani keltaisuutta vaihdettuani hiussävyni viileään viime kesänä. Yllätyin vaahdon hoitavuudesta (hoitavina aineina steartrimonium chloride ja behentrimonium chloride); sen jälkeen ei melkein edes tarvitse erillistä hoitoainetta. Vaahtoa on miellyttävä levittää hiuksiin kun sormet eivät juutu hiusten sekaan. Olen käyttänyt sävyjä 10V ja REF.

Kerroin Soft Color -vaahdoista täällä.

VuodenParhaat15_EstelleThild_IMG_0109

Vuoden ihanimpiin vartalovoiteisiin kuuluu ehdottomasti Estelle & Thildin Body Butter. En kuulu butter-tyypin vartalonkosteuttajien ydinkäyttäjiin, sillä body butterit ovat useimmiten makuuni liian rasvaisia ja jäykkiä. Ohuemmat voiteet ja emulsiot riittävät minulle. Estelle & Thildin vartalovoi on kuitenkin notkeampaa ja ohuempaa kuin monet butterit, hyvänä verrokkina esim. The Body Shop jonka butterit eivät ole my cup of tea, ja E&T:n koostumusta tykkään minäkin käyttää.

Koko Estelle & Thildin vartalotuoteuudistus on minulle vuoden kosmeettisia kohokohtia, niin ihania tuotteita kauniissa pakkauksissa! <3

VuodenParhaat15_Scholl_IMG_0617

Hahaa, tämä oli vähän ylläri! Scholl Velvet Smooth -raspi.

Esitellessäni Schollin Velvet Smooth -tuotteita kesällä kirjoitin, että vaikka tästä sähkökäyttöisestä automaattiraspista tykkäänkin, valitsen silti manuaaliraspin koska olen "toiminnan ihminen". Nooh, kummasti sitä kuitenkin vain mieltyi automaattiraspin vaivattomuuteen, ja myönnän, että tavallinen raspi on ollut käytössä enää vain matkoilla.

Dinosaurus-jalkapohjat omaavana olen raspeista lähes riippuvainen. Scholl Velvet Smooth teki elämästä asteen helpompaa. :)

VuodenParhaat15_kasivoiteet_IMG_0121

Vielä enemmän kuin jalkaraspista, olen riippuvainen käsivoiteista. Niitä kuluu paljon.

Vuoden miellyttävimmät käsivoidetuttavuudet olivat Urtekram ja Arctic Arbutin.

Urtekram saa EkoPharman ohella maininnan vuoden ilahduttavimpana sarjana. Urtekram on ollut minulle tuttu merkkinä jo vuosikaudet, mutta vasta vuonna 2015 tutustuin tuotteisiin perusteellisemmin. Aiemmin kokemusta oli vain yhdestä vartalovoiteesta. Budjettiluonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan!

Jopa supervaativana hiustyyppinä tunnettu, loputtomasti värjätyn ja vaalennetun, helposti takkuuntuvan kuontalon omaava toinen sisareni tykästyi Urtekramin hiustuotteisiin. Se on jo paljon se.

VuodenParhaat15_Essence_IMG_0155

Ahh, nämä. <3 Essence Crystal Eyelinerit.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain niin mahtavaa. Harvoin innostun tuotteista niinkuin näistä; olen käyttänyt hohtavia halpiseyelinereita vuoden aikana enemmän kuin mitään muuta silmämeikkituotetta (UDPP poislukien). Ja kun eyelinereihin liittyy vielä niin hauska tarina kuin näihin, niin paikka listalla on taattu.

Kun näistä aika jättää, suren. Uusia ei saa.

VuodenParhaat15_Sephora_IMG_0152

Toinen rajausihastus: Sephoran vedenkestävät kynät. Ihan törkeän hyviä. Ei-niin-yllättäen olen käyttänyt eniten violettia ^_^ Ihan täydellinen kunnon violetti.

VuodenParhaat15_LilyLolo_IMG_0147

Vuoden suosikkiluomiväripalettini: Lily Lolon Laid Bare. Jep, niin turvallinen, niin perus. Mutta niin hyvä ja aina toimiva. Jos lähden jonnekin viikonloppureissuun, nappaan aina mukaan tämän. Loistavalaatuinen, kermaisen pehmeä koostumus ja hyvä pigmentti. Tummat sävyt eivät ole supertummia vaan iholla hillittyjä, kaiken kaikkiaan mahtava arkipaletti jolla on vaikea tehdä ylilyöntejä.

Paletilla tekemäni tutorialin voi kurkata täällä.

VuodenParhaat15_DenmanD81M_0137

Sain Mago-hiustuuhennoksen yhteydessä Simply Naturalin maahantuojalta hiuspidennyksille sopivan harjan; Denmanin D81:n. Näitä on kolmessa koossa, S, M ja L. Omani on M, jota Simply Natural valmistuttaa Denmanin tehtaalla omana nimikkoharjanaan (sen toisella puolella lukee Simply Natural).

Harjassa on sekaisin nailon- ja luonnonkuituja. Tykästyin siihen niin kovasti että se syrjäytti vanhan vakkariharjani Denmanin D3:n. D81 on samalla ihanan hellävaraisen tuntuinen kiitos luonnonharjasten, mutta sopivan napakka ja harjaa kunnolla läpi. Täysluonnollisista harjoista en ole koskaan tykännyt kun ne ovat niin pliisuja, ja monissa sekaharjaksisissakin on usein makuuni liian kovat tai terävät muovipiikit. Tämä on täydellinen <3

VuodenParhaat15_YR_hohdepuuteri_IMG_0160

Vuoden markkinointitapaus: on-eioo-on-hohdepuuteri a la Yves Rocher. Kesällä blogiani lukeneet varmaan muistavat tämän jo välillä farssin asteita saavuttaneen puuterijupakan.

No, lopulta aika moni puuteria metsästänyt taisi sen saada näppeihinsä odottelujen jälkeen. Harmi että puuteri julkaistiin vain kausituotteena, niin onnistunut sävy ja koostumus. Onneksi poskipunat eivät koskaan lopu mun käytössä (olen saanut elämässäni loppuun vain yhden), joten kun tämän ihanuuden kerran sai, se on ikuinen! <3

VuodenParhaat15_Idun_IMG_0170

Idun-peiteaine esiteltiin blogissa vasta pari päivää sitten, ja on parhaita koskaan käyttämiäni peiteaineita. Rakkautta ensikohtaamisella.

VuodenParhaat15_PaulasChoice_IMG_0115

Vuosi 2015 merkkasi minulle AHA-happovuotta. Koskaan aiemmin en ole käyttänyt niin monia AHA-happotuotteita. Mádara, EkoPharma, Paula's Choice, Supermood...

Parhaana näistä listalle selviää Paula's Choicen Resist-linjan AHA-duo. Näkyvästi ja tuntuvasti kauniimpi iho - jos nyt sellaista ilmaisua voi käyttää. Sileä iho, supistuneet ihohuokoset. Kyllä, kiitos. Ja vuoden sitkeässä istunut miliumikin lähti näiden käytön myötä.

Kyllä AHAt ovat tulleet jäädäkseen tämän auringossa ihoaan kärtsänneen naisen ihonhoitorutiineihin. (AHA-happojen sanotaan pystyvän korjaamaan auringon aiheuttamia ihovaurioita.)

VuodenParhaat15_Nafha_IMG_0107

Vuoden paras kasvovoide: Nafha Creme de Jour.

Tällaiset on just mun heiniä; ohut, raikas, jopa silkkisen tuntuinen ja nopeasti imeytyvä koostumus. Ei jätä iholle tahmeutta tai muita tuotekoostumukseen liittyviä jälkituntemuksia, vain kosteutetun ja miellyttävältä tuntuvan pinnan. Aivan ihana. Vain aavistuksen karvas tuoksu estää tätä olemasta täydellinen.

VuodenParhaat15_Korres_IMG_0117

Sitten päästään tuotteeseen, jota en ole ehtinyt hyvistä aikeista huolimatta esitellä blogissa aiemmin: Korres Magnolia-seerumi.

Sain seerumin alkukesästä ja ihastuin siihen heti. Materiaalin ylirunsaudesta "kärsivänä" bloggaajana en saa aina edes kaikkia välittömän ihastusreaktion aikaansaaviakaan tuotteita lusikoitua blogiin. Mutta nyt on Magnolian vuoro päästä näkyviin! :)

Olen kokeillut Korresilta aiemmin Wild Rose -seerumia, joka on niinikään yksi lemppareitani. Magnoliassa on hyvin samantapainen koostumus: se on geelifluidimainen (eli ohutta, lähes nestemäistä geeliä), mutta ei yhtään tahmea (mikä on tuttu ominaisuus monissa geelimäisissä tuotteissa). Magnolian tuotekuvaus kuuluu; "kosteuttava seerumi ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin". Lisätietoa saa Korresin suomenkieliseltä sivulta täällä.

Tässä meillä on nyt hyvä verrokki Mia Höydön Lumous -seerumille: kummatkin lupaavat tehokosteutusta hyaluronihapon voimalla, mutta siinä missä Höydön Lumous katoaa ihoon saman tien jättäen ihon jopa kiristäväksi, tuntuu Korresin Magnolia selvästi kosteuttavalta ja jättää ihon erittäin miellyttävän, sileän ja ravitun tuntuiseksi. Tietenkään seerumin ei ole tarkoituskaan jättää ihoa yhtä kostean tuntuiseksi kuin voide, mutta toiset seerumit onnistuvat tehtävässä paremmin kuin toiset. Magnolia kuuluu sarjassamme seerumeihin, joita voin käyttää yksinäänkin ilman voidetta.

VuodenParhaat15_NaturaSiberica_EkoPharma

Sokerina pohjalla kaksi tuotetta, joita minulla ei enää ole joten en voinut ottaa niistä uutta kuvaa Parhaat-listalle, mutta jotka parhautensa vuoksi todellakin kuuluvat joukkoon: Natura Siberica Tyrni-shampoo ja EkoPharman Tyrni-silmänympärysvoide. Hahah, sattumalta kaksi tyrniä! ^_^

Natura Siberican shampoo oli jotain niin ihanaa että sitä aion hamstrata lisää Tallinnasta nyt lukijamatkalla. Se tuoksu.... Oi. Ihan vesi herahtaa kielelle kun vain muistelee. EkoPharman silmänympärysvoiteen käytin kasvovoiteena, ja jos sitä olisi saatavana edullisempaan hintaan isommassa koossa, ostaisin. Kirkkaasti ihanin voide jota olen lärviini hieronut, ehkä koskaan. Alle kahdessa kuussa kulunut 15-millinen voide on kuitenkin myös nopeimmin koskaan kuluttamani kasvotuote. Referenssinä: 50 ml voide kestää mulla päivittäisessä käytössä vuoden.

*

Vuodelta 2015 päällimmäisenä jäävät mieleen kauneuden ja kosmetiikan saralta Mago-tuuhennos, AHA-tuotteet, EkoPharma, kasvoöljyn löytäminen ja Estelle & Thildin upea uudistuminen. Muista kuluneen vuoden kohokohdista voisi tehdä vaikka oman postauksen... jos ehtii, kun noita aiheita on tunnetusti liikaa! ^_^

Innolla starttaan uuden vuoden ja odotan, mitä kaikkea jännää se tuo tullessaan! :) Tervetuloa mukaan! :)

*

Olen pitänyt Vuoden Parhaat -listaa blogin alusta saakka. Aiempien vuosien listaukset:

Vuoden 2014 parhaat tuotteet

Vuoden 2013 parhaat tuotteet

Vuoden 2012 parhaat tuotteet

Vuoden 2011 parhaat tuotteet

Vuoden 2010 parhaat tuotteet

Vuoden 2009 parhaat tuotteet

57 kommenttia
28.12.2015

Tosi hyvä peiteaine: Idun Strandgyllen

Taas on löytynyt aivan loistava peiteaine!

Piti äkkiä alkaa tekemään tästä esittelypostausta kun se on päätymässä vuoden parhaat tuotteet -listalleni :) Yleensä listalla on vain tuotteita jotka olen vuoden aikana esitellyt blogissa, mutta nyt siellä on kaksikin "parasta" jotka eivät ole blogissa näkyneet kun en ole ehtinyt niistä kirjoittamaan. Tämä toisen survon nyt tähän juuri ennen listan julkaisua :)

Sain Idun Mineralsilta pienen testipaketin joulukuun alussa, ja aijjai, sieltä voisi päätyä parhaat-listalle useampikin tuote. Idun on kyllä hämmentävän hyvä ja tasalaatuinen merkki tähän saakka kokemani perusteella. Yhtään varsinaista hutia tai heikkolaatuista tuotetta ei ole vielä kohdalle sattunut.

Idun_Concealer_IMG_0166

Tämänkertaisessa testipaketissa (jonka sisältö ei ollut mitään random-tuotteita vaan itse kiinnostukseni pohjalta toivomia) oli Idunin voidemainen peiteaineduo nimeltään Strandgyllen. Kaikilla Idunin tuotteilla on ruotsinkieliset kasveihin tai pohjoismaalaiseen mytologiaan liittyvät nimet.

Pakkauksessa lukee 100% highly purified minerals, mutta tämä viittaa tietenkin vain peiteaineen mineraaliainesosiin, ei koko ainesosacocktailiin. Kun on kyse muusta kuin jauhemaisesta tuotteesta, mukana on aina muitakin ainesosia kuin mineraaleja. Strandgyllen ei myöskään ole luonnonkosmetiikkaa, siinä on synteettisiä ainesosia kuten muovia (polyetyleeni). Idun Mineralsin tuotteista osassa on vain luonnosta peräisin olevia raaka-aineita (esim. mineraalipohjat ja muut jauhemaiset tuotteet sekä kiinteät poskipunat) ja osassa sekä luonnollisia että synteettisiä raaka-aineita.

Tuo polyetyleeni kuulostaa kenties "pahalta", mutta se on edelleen yksi kosmetiikan yleisimpiä ainesosia monipuolisuutensa vuoksi. Sitä käytetään mm. sitomaan ainesosia yhteen voidemaisissa tai kiinteissä meikkipohjissa, kuorivana ainesosana kuorinta-aineissa, emulsioiden stabilisoijana sekä koostumuksen paksuntajana.

Mutta teitä kiinnostavat varmasti enemmän tuotteen tulokset "in action" ;)

IdunConcealer_before_after

Tässä silmänaluset ennen ja jälkeen Strandgyllenin. Olen käyttänyt duon kahdesta sävystä tummempaa, yllättäen se sopii minulle ainakin tällä hetkellä paremmin kuin vaaleampi. Miten minusta tuntuu että ihoni vain tummuu joka vuosi... :p

Strandgyllen on yksi peittävimpiä peiteaineita joita olen kokeillut, koostumuksen ollessa samalla miellyttävä eikä kuiva ja tönkön pakkelimainen, niinkuin monet vahamaiset peiteaineet. Peitepuikko on hyvä esimerkki paksusta, tönköstä koostumuksesta jolla on taipumus jäädä iholle paksuhkona kerroksena joka etenkin silmien alla kasaantuu juonteisiin.

Strandgyllen on "tanakkaa" ja kerrostuu paksummin kuin ohuet voidemaiset peiteaineet, mutta se sisältää sopivassa suhteessa rasvamaisia ainesosia (mm. risiiniöljyä ja jojobaöljyä) jotta fiilis on miellyttävän notkea eikä tuote tunnu tai näytä iholla kuivalta. Tykkään tästä todella paljon enkä ole vakkariini Estee Lauderiin koskenutkaan kun tämän rasian avasin. :)

IdunConcealer_poski_ennen_jalkeen

Tässä toinen ennen/jälkeen-kuva, kohteena poskeni punoittava alue.

Jälkeen-kuvassa on yksi siveltimellä vedetty kerros Strandgylleniä.

IdunConcealer_HM_concealer_brush

Käytänpä tässä tilaisuuden hyväkseni ja kehun samalla myös H&M:n peiteainesivellintä.

Vanha peiteainesiveltimeni on kadonnut, ja ostin tilalle H&M:n siveltimen kun sattumalta tajusin (monen kuukauden viiveellä) että Henkkamaukan meikkisarjahan on kokonaan uudistunut. Rohmusin satsin muitakin sarjan meikkituotteita kuten eyelinereita ja voidemaisia luomivärejä ja hyvältä vaikuttaa!

HM_Concealer_Brush

Jos siis etsit hyvää ja edullista sivellintä peiteaineelle tai voidemaiselle luomivärille, kipaisepas H&M:ään. Siveltimellä taisi olla hintaa noin 5 euroa ellen ihan väärin muista.

Sivellin on todella napakka mutta ei liian jäykkä ja ainakin minun makuuni juuri sopivaan pituuteen leikattu. Peukku tälle!

Idun_Concealer_IMG_0167

Idunin Strandgyllen-peiteaineduon suositushinta on 33,70€, mutta esimerkiksi YA:n nettikauppa näyttää myyvän sitä tällä hetkellä hintaan 25,40€.

Peiteaine on pysynyt silmänalusillani erinomaisesti kasautumatta juonteisiin ilman puuterikiinnitystäkin, lukuunottamatta joitain kuntosalin juoksumattosessioita. Posken punoitusta peittäessä olen laittanut Strandgyllenin mineraalipohjan alle, eikä mineraalipuuteri ole kökkööntynyt sen päälle, kun olen antanut peiteaineen hetken kuivahtaa. Strandgyllen ei tietenkään kuivu samalla lailla kuivaksi kuin Estee Lauderin Double Wear Stay-in-place Concealerin kaltaiset ohuet kestopeiteaineet, mutta ei myöskään jää "tahmeaksi" niinkuin jotkut vahamaiset purkki- tai puikkopeiteaineet.

Ilahduttava löytö kaiken kaikkiaan! :)

41 kommenttia
20.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Lacto Line ja Oliivi

Kotimaiselle kosmetiikalle omistetun viikon viimeisessä postauksessa tapaamme jälleen Lifehairin eli markkinointinimeltään Lh-Beautyn. Viikko päättyy eilisen postauksen hengessä edulliseen koko perheen peruskosmetiikkaan.

Valitsin esittelyyn kaksi Lh-Beautyn merkkiä: Lacto Linen ja Oliivin. On ollut oikeasti tosi kiinnostavaa kokeilla pitkästä aikaa aivan toisenlaista kosmetiikkaa mitä olen viime vuodet käyttänyt, kuten teemaviikon kaikki edullisemmat merkit. En ole koskaan väheksynyt edullisia kosmetiikkamerkkejä, minähän olen puolet elämästäni ollut Yves Rocher -tyttö, mutta luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni olen tietysti pysytellyt niissä merkeissä. Hiuspuolella taas kampaamotuotteet ovat vetäneet puoleensa viimeiset 10 vuotta. Siinäkin on ennen kaikkea kyse elämyksellisyydestä... En voi rehellisesti väittää löytäneeni juuri salonkibrändien joukosta niitä ehdottomasti parhaita tuotteita, mutta elämyksellisesti niiden maailma vetoaa minuun. Niin kuin ne lasiset kultareunusvoidepurkit toisille ;)

Lifehairista yrityksenä minun ei enää tarvinne sen enempää turista, esittelin merkin juuri kattavasti marraskuun puolella. Mutta lyhyesti: Lifehair on vuonna 1993 perustettu ylöjärveläinen yritys jonka tuotteet valmistetaan omassa tehtaassa Ylöjärvellä.

Oliivi_tuotteet_IMG_9992_2

Oliivi-shampoo 4,60€ / 250 ml

Sulfaatiton shampoo kaikille hiustyypeille. Pesevinä ainesosina cocamidopropyl betaine, sodium cocoamphoacetate ja decyl glucoside.

Shampoossa on todella paksu ja jämäkkä geelikoostumus, tämä ei valu lattialle vaikka kääntäisit kämmenen ylösalaisin. Tuoksu on perusmiellyttävä ja aika voimakas, sellainen tyypillinen "koko perheen hygieniatuotteen" puhdas tuoksu. Vaikka tuote on sulfaatiton, se pesee hiukset ja hiuspohjan nitisevän puhtaiksi - mutta jättää pituudet samalla sileiksi. Yleensä tehokkaasti pesevät shampoot takuttavat minulla hiusta tehden niistä karhean tuntuiset ja huuhdellessa sormet ihan takertuvat tukkaan. Tämä shampoo ei käyttäydy niin.

Oliivi-shampoo vaahtoaa maltillisesti ja vaahto syntyy hitaammin kuin sulfaattishampoilla, mutta vaahdon synnyttyä se on kermaisen pehmeää.

Tykkään tästä shampoosta kovasti. Se on tavallaan ominaisuuksiltaan eilen esitellyn todella hoitavan EHS Plus -shampoon vastakohta. Oliivi-shampoon jäljiltä tyvi jää ilmavaksi ja puhtauden tunne säilyy hiuksissa pitkään - tai pidempään kuin paljon hoitavia ainesosia sisältävillä shampoilla. Pesutulos ei kuitenkaan ole yhtä "raju" kuin syväpuhdistavilla shampoilla. Jännästi shampoolla on ikäänkuin "kaksinaisluonne"; toisaalta se on hyvin pesevä, mutta toisaalta jättää pituudet selviksi. Miltään ylelliseltä shampoolta Oliivi ei tunnu, eikä tämän hintaluokan shampoolta sitä odottaisikaan. Mutta sen pesutulos ja pesevyys/hoitavuussuhde on todella hyvä. Minulla on niin paljon hoitavia shampoita, että välillä on mukava käyttää tällaista hiukset kunnolla ilmaviksi jättävää, nitiseväksi pesevää shampootakin.

Oliivi_shampoo_IMG_9994

Koska juttelimme Lifehairin tehtaalla shampoiden paksuntamisesta, en voinut olla kysymättä kemisti Alex Westerbergiltä, miten Oliivi-shampoon paksuus on tehty. Sitä ei kemiansa puolesta voi paksuntaa suolalla, niinkuin ei monia sulfaatittomia shampoita. Kysyin samalla yleisesti Oliivi-shampoon koostumuksesta ja miten siitä on saatu niin pesevä, kun kaikki reseptin tensidit luokitellaan hellävaraisiksi. Westerberg kertoo, että shampoo on paksunnettu akryylipolymeereilla. Puhdistavista aineista hän kertoo näin:

"Oliivi-shampoossa kolmen pesevän aineosien välinen suhde on tarkkaan tuotekehityksen kautta harkittu, jotta shampoo pesee hyvin, ollen silti hiuksille ja päänahalle hellävarainen. Sodium Cocoamphoacetate on hellävarainen amfoteerinen pesevä aineosa, jossa kookosöljyn asetaattiryhmä, joka omalta osaltaan parantaa tuoteen hoitavuutta. Lisäksi tämä aineosa toimii synergistisesti muiden pesevien aineosien kanssa, vähentäen osaltaan pesevien aineosien mahdollista ärsytystä. Lisäksi se osallistuu tuotteen 'kermaisen' vaahdon muodostumiseen."

Westerberg kertoo myös, että Lifehair on parhaillaan kehittämässä uutta täysin luonnonmukaisiin aineosiin perustuva paksunnusta, jossa tarkoituksena on pitää koostumus, paksuus ja vaahtoavuus yhtä mukavan "kermaisena".

Oliivi_hoitoaine_IMG_9996

Oliivi-hoitoaine 4,60€ / 250 ml

Koostumukseltaan lirumpaa kuin parivaljakon shampoo, mutta ei ihan niin vetistä kuin EHS Plus -hoitoaine. Hoitoaine on silikoniton ja hoitavuutta tuovat jo tutuiksi käyneet kvatit (niistä muuten monessa on tuo 'monium', cetrimonium chloride, behentrimonium chloride jne, jos jotakuta kiinnostaa opetella bongailemaan kvatteja :)) yhdessä oliiviöljyn, oliiviuutteen, pantenolin ja lesitiinin kanssa.

Sama ilmiö tapahtuu Oliivi-hoitiksen kanssa kuin EHS Plussan: kämmenellä niin lirulta vaikuttava hoitoaine paljastuu hiuksiin levittäessä erittäin tehokkaasti selvittäväksi ja silottavaksi. Kun hoitoaineen vielä kampaa hiuksiin (olen nyt naamiokauden jälkeen innostunut käyttämään Tangle Teezeriä melkein kaikkien hoitoaineiden kanssa), tuntuu koostumus kuin muuttavan muotoaan; lirun ohut emulsio muuttuu kermaiseksi. Joku lukija kommentoi eilen kokeneensa samaa jonkun simppelin hoitoaineen kanssa - kampaaminen tuntuu taianomaisesti muuttavan hoitoaineen koostumusta niin että se "kermaistuu".

Oliivihoitoaine jättää hiukset todella hyvän tuntuisiksi eikä niissä ole piiruakaan sähköisyyttä. Tämä sähköisyyden tarkastelu on ollut tosi kiinnostavaa nyt kun olen viime kuukaudet testannut niin monta eri hoitoainetta - hiusten pehmeys ja sileys eivät korreloi sen kanssa, miten hyvin hoitoaine tai naamio poistaa sähköisyyttä. Joku hoitis saattaa siis hoitaa todella hyvin, mutta hiukset ovat silti rätisevät ja lentelevät.

LactoLine_IMG_9984_2

Lacto Line Hellästi Hoitava Puhdistusvaahto  5,70€ / 150 ml

Tässäpä meillä taas kiinnostava yksilö. Kuten todettua, Lifehair-brändien pakkaukset ovat kaukana ylellisestä ja kaiken kaikkiaan, suokaa anteeksi Lifehair, jopa hellyttävän kömpelön ja vanhanaikaisen näköisiä. Nythän sitten ne uusitaankin kevään aikana ;) Anyways, se mikä tekee Lacto Linen puhdistusvaahdosta kiinnostavan on se, miten kaukana pakkauksen herättämät mielikuvat ja tuotteen itsensä välittämä kokemus ovat toisistaan. Minäpä kerron teille: jos Lacto Linen puhdistusvaahto kaadettaisiin jonkun luksusmerkin purkkiin ja siihen lisättäisiin hienostuneempaa hajustetta, se menisi ihan täydestä selektiivisen merkin ylellisenä puhdistusaineena.

Vaahto on todella hoitavan ja kermaisen tuntuista. Ei ihan yhtä paksua ja liukasta kuin esim. Lumenen ja ACOn vaahdot, mutta huomattavasti liukkaampaa kuin luonnonkosmetiikan pumppuvaahdot. Vaahtoa voi pyöritellä iholla kauan, ilman että se hajoaa ja kermaisuuden tunne häviää. (Luonnonkosmetiikan vaahdot taas eivät käyttäydy näin.) Tuote on kehitetty erityisesti kuivalle ja herkälle iholle.

Vedellä huuhtelun jälkeen iho jää hoidetun tuntuiseksi; se ei nitise yhtään eikä sitä kiristä. Tuntuu siltä, kuin pintaan olisi jäänyt hoitavia aineita. Tunne ei kuitenkaan ole kalvomainen tai tahmea/nahkea, vain 'hoidettu'. Vaikea kuvailla, välillä loppuu sanat pahasti kesken kun yrittää kuvailla kosmetiikan tunnetta iholla tai hiuksissa! ^_^

Todella hyvä puhdistusvaahto. Harvasta puhdistustuotteesta voi sanoa, että se jättää iholle hoidetun tunteen, mutta Lacto Linen puhdistusvaahdosta niin voi sanoa. Iso peukku!

LactoLine_IMG_9990

Kääks, juttu on taas venynyt tosi pitkäksi, pidetään kasvovesiosuus lyhyenä:

Lacto Line Hellästi Hoitava Kasvovesi 4,60€ / 150 ml

Alkoholiton ja kosteuttava kasvovesi. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi eikä yhtään tahmeaksi. Ei mitään erityistä kommentoitavaa, koska kokemus on yksinomaan positiivinen ja simppelissä incissä on vakuuttava setti kosteuttavia ja hoitavia ainesosia: glyseroli, pantenoli, aloe vera, hyaluronihappo ja maitohappo.

Ainoa ihmetyksen aihe on kaksi eri inciä: minun pullossani on lyhyempi versio kuin Lifehairin sivulla.  Ilpo Laurila puhuu kasvoveden puhdistavasta ominaisuudesta (siitä puhutaan pakkaustekstissäkin), jonka tuotteeseen tuo PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, mutta tämä ainesosa puuttuu minun pulloni ainesosaluettelosta. Lifehairin sivulla on tuplasti pidempi inci. En ehtinyt saada selvyyttä kahden incin stooriin, mutta ehkä palaan siihen vielä myöhemmin.

Minun oli tarkoitus liittää postaukseen myös vastauksia marraskuisen postauksen kommenteissa nousseisiin kysymyksiin, mutta jutun ollessa jo näin pitkä, jätän ne tuonnemmaksi.

*

Muistattehan muuten vielä Lifehairin tarjouksen Karkkipäivän lukijoille: verkkokaupan tilauksista saa 10% alennusta 31.12.2015 saakka. Alennuksen saa koodilla karkkipäivä. Minä en hyödy mahdollisista tilauksistanne. ;)

* * Kotimaisen kosmetiikan teemaviikko vol. 2 palaa ensi vuoden puolella! * *

P.S. Apua, kiire vain jatkuu, en meinaa tänään (maanantaina) ehtiä millään blogin pariin. Vastaan postauksen kysymyksiin ja julkaisen eilisen arvontakommentteja (melkein 500 jäljellä...!) heti kun ehdin eli toivon mukaan illalla bussissa :)

97 kommenttia
19.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Erittäin Hieno Suomalainen

Nyt liikutaan klassikoiden klassikossa: kaikille tuttu Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo. Vuodesta 1974.

Onko joukossamme joku, jonka kotona ei ole jossain vaiheessa elämää ollut EHS-pulloa? Etenkin sininen alkuperäinen pullo nivoutuu allekirjoittaneen mielessä suunnilleen yhtä itsestäänselväksi osaksi suomalaista kulttuuria kuin Sibelius ja kuikan huuto kesäisessä yössä. Tiesittekö muuten, että alkuperäisen shampoon suunnittelutyössä oli mukana Kirsti Paakkanen?

En ole käyttänyt shampoota sitten lapsuuden, mutta voin yhä muistaa sen ominaistuoksun. Ajatukset kulkevat mökille ja mökkisaunaan.

Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo kehitettiin alunperin perheyhtiö Marttiselle, ja vuonna 1995 merkki siirtyi ruotsalaiselle Cederrothille. Kaikki Erittäin Hieno Suomalainen -perheen tuotteet ovat kuitenkin edelleen kotimaisia ja ne valmistetaan Heinävedellä.

EHS_tuotteet

Halusin EHS:n mukaan teemaviikolle juuri siksi, että se on mielessäni niin suomalaisista suomalaisin kosmetiikkatuote, enkä ole käyttänyt markettimerkkejä hiustenhoidossa todella moneen vuoteen. Nyt oli hyvä hetki testata, mitä halvimpien markettibrändien puolelle kuuluu.

EHS:n valikoima on tänä vuonna täydentynyt vehnänalkioöljyä ja omenauutetta sisältävällä Plus-linjalla. Tuotteet on tarkoitettu käsitellyille ja värjätyille hiuksille, ja ne ovat EHS-tuoteperheen hoitavin linja. Totta maar halusin testata juuri niitä.

EHS_shampoo

EHS Shampoo Plus  2,90€ / 300 ml

Oikeasti hoitavan tuntuinen, pehmeästi vaahtoava shampoo. Pesevät ainesosat ovat tuttuja; SLES, cocamidopropyl betaine, cocamide MEA ja laureth-10. Hoitavuudesta vastaavat vehnänalkiööljy, pantenoli sekä sanahirviö guar hydroxypropyltrimonium chloride (kvatti).

EHS Plus -shampoo on niin hoitava, että se jättää tunteen, että hiukset likaantuvat nopeammin. Tosiasiassahan shampoo ei vaikuta hiusten rasvoittumisnopeuteen, vaan tunne nopeammasta likaantumisesta tulee siitä, että shampoo on niin hellävarainen ettei poista kaikkea likaa tai siitä, että sen sisältämiä hoitavia ainesosia jää hiuksen tyveen ja päänahkaan, aikaansaaden tunteen "liasta". Tai kummastakin. Hoitava shampoo jättää tyven myös usein vähemmän ilmavaksi kuin "normishampoo", koska hiukset ovat vähemmän sähköiset ja hoitavien ainesosien vuoksi raskaammat, mikä voi johtaa nopeamman likaantumisen kokemukseen.

Arvioni: ihanan tuntuinen shampoo jossa on erinomainen hinta-laatu-suhde. Jos etsit halpaa, hoitavaa shampoota huonokuntoisille hiuksille, kokeile tätä.

EHS_hoitoaine

EHS Hoitoaine Plus  2,90€ / 300 ml

Hoitoaineen koostumus on hyvin lirua ja tässä yhteydessä voi taas käyttää ilmaisua: halvan tuntuista. Mutta kas - hiuksiin levittäessä aine paljastaa heti tehonsa; hiukset tuntuvat välittömästi liukkailta ja selvitetyiltä. Hassua; niin vetinen koostumus mutta niin tehokas selvityskyky. Myönnän että hämmästyin.

Annan hoitiksen vaikuttaa pari minuuttia niinkuin aina teen pikahoitisten kanssa ja hiukset ovat huuhdellessa oikein silkkiset ja hyvän tuntuiset. Hoitavuuden tuovat ensisijaisesti kvattiyhdisteet, pantenoli ja vehnänalkioöljy. Tuotteessa ei ole silikonia.

Ei voi muuta todeta kuin olipa yllätys - erinomainen hoitoaine ollakseen kolmen euron purkki! Ei nyt tietenkään hakkaa kaikkein parhaita kokeilemiani hoitoaineita, mutta erittäin hyvä kuitenkin. Koostumus on halpiksen tuntuinen enkä aisti tuotteessa EHS:n mainostamaa "ylellistä" tuoksua (minusta tuoksu on tuttua perusmarkettikamaa), mutta mitäs sillä on väliä kun aine hoitaa hommansa ja vielä pirun hyvin :) Kommenteissa on viime päivinä puhuttu pH-arvosta, ja tässä tuotteessa pH on 4. Hyvin hapan siis, ja hapan koostumus edesauttaa suomujen (:D) pysymistä supussa.

EHS_tehohoito

EHS Tehohoito Plus 2,90€ / 150 ml

Välitön huomio: tässä tehohoidossa on paljon ohuempi koostumus kuin tehohoitavissa naamiotuotteissa yleensä, ei tietoakaan ylellisestä kermaisuudesta. Verrattuna juuri testaamiini naamioihin, EHS-tehohoito on jopa litkua. Sen koostumus vastaa itse asiassa normihoitoaineen paksuutta. (Ja EHS:n normihoitoaine taas on normaalia paljon vetisempi.)

Vaikuttavina aineina on samoja kuin hoitoaineessa, lisänä kauraöljyä ja yksi silikoniyhdiste. Jännää kyllä, tehohoito tuntuu hoitoainetta vähemmän silottavalta. Se kyllä selvittää ihan kiitettävästi ja hiukset jäävät kuivuttuaan pehmeiksi, mutta ei tunnu kaiken kaikkiaan yhtä hoitavalta kuin sarjan hoitoaine. Huuhdellessa hiukset ovat vain perusselvät vailla extraliukkautta ja sitä kuuluisaa silkkisyyttä. Hiukset myös jäävät aika sähköisiksi.

Tein myös sellaisen havainnon, että hiuksista puuttuu se jämäkkyys, jonka esimerkiksi Simin, Balmainin ja Rahuan naamiot jättivät. Hiukset ovat ihan kivan tuntuiset, mutta jos EHS Plus-linjasta pitäisi käyttää vain yhtä hoitoainetta, ottaisin ennemminkin pikahoitoaineen.

EHS_tehohoito_inci

Kokonaisuutena Erittäin Hieno Suomalainen Plus-linja oli erittäin myönteinen kokemus. Esimerkiksi verrattuna Garnierin Marvellous Nectar -sarjaan, joka myös on ollut minulla testissä, pidän EHS:stä paljon enemmän.

Millaisia kokemuksia teillä on markettien halvimmista hiustenhoitosarjoista?

78 kommenttia
18.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Supermood

Tänään kotimaisen kosmetiikan teemaviikolla.... drumroll; mikä teki Sannista punanaaman?

Vastaus: Anne Kukkohovin Supermood-sarjan Youth Glo -hedelmähappokuorinta. Alkukuusta esittelin ravunpunaista naamaani lyhyessä teaser-postauksessa, jonka kommenteissa muutama arvasikin, että kyseessä täytyy olla AHA-happotuote.

Supermood_IMG_9709_2

Sain Kukkohovilta testattavaksi Supermoodin uudet Youth Glo -tuotteet; Luxury Peel -AHA-happokuorinnan ja Babyface-naamion.

   Supermood_Egoboost1

Kerroin Supermoodista elokuussa 2014 kun sarja lanseerattiin. Kyseessä on luonnollisiin raaka-aineisiin pohjautuva "luonnonkosmetiikan kriteerit täyttävä" sarja, mutta sitä ei ole sertifioitu. Sarja kehitetään ja valmistetaan Helsingissä.

Nyt sarjaan kahden tuotteen verran tutustuttuani luonnehtisin sitä ainakin selvästi ylellisemmän tuntuiseksi kuin niinikään luonnollisena luksussarjana itseään markkinoiva Mia Höytö Cosmetics. Supermoodin tuotekehitystä ja syitä sertifioimattomuudelle tietämättä, voihan olla, että tuotteet tuntuvat koostumuksiltaan ylellisemmiltä siksi, että niiden reseptiikassa ja valmistusmenetelmissä on jotain, joka ei lopulta ihan vastaa sertifioinnin standardeja, mitkä taas Höydön tuotteet täyttävät. Mene ja tiedä.

Hintataso sarjoilla on suunnilleen sama, eli kyseessä on selektiivisen hintaluokan kosmetiikkaa.

Mennänpä sitten pidemmittä puheitta punaanaamatuotteeseen. :)

Supermood_IMG_9713_2

Youth Glo Luxury Peel  39€ / 75 ml

AHA-eli hedelmähappoihin perustuva kuorinta jota käytetään naamion tavoin.

Tuotekuvaus: "Sensaatiomaisen tehokas kuorintavoide. Vilkastuttaa ihosolujen uusiutumista hedelmähappojen ansiosta jolloin uusi ja heleä iho tulee välittömästi näkyviin."

Kyllä, tuotetta kokeiltuani voin todellakin allekirjoittaa, että kyseessä on tehokas kuorinta. Jos lisätieto kiinnostaa, kerroin happoihin perustuvista ja muista kuorinnoista kattavasti jutussani Ihonhoito for dummies: kuorinta. AHA-happojen sanotaan vaikuttavan erityisen tehokkaasti auringon aiheuttamiin ihovaurioihin.

Käyttöohjeet tuotteen ulkopakkauksessa: "Voimakkaasti ihoa kuoriva voide. Herkälle iholle suosittelemme vaikutusajaksi ensimmäisellä kerralla 60 sekuntia, muille ihotyypeille 5-10 minuuttia. Huuhtele pois vedellä. Ihon punoitus on kuorinnan jälkeen luonnollista ja se häviää itsestään. Käyttösuositus korkeintaan kerran viikossa." Tuubiin painetussa lyhyemmässä ohjeessa maininta herkästä ihosta on jätetty pois, ja siellä lukee vain, "When applying for the first time, we recommend to leave the product on the skin for only 60 seconds".

Punanaama

Minun ihoni ei koskaan reagoi yhtään mihinkään enkä pidä sitä herkkänä, ja niinpä pidin Luxury Peeliä iloisesti kasvoilla täydet 10 minuuttia. Tuote on ohuen geelimäistä ja tuoksuu piparmintulle.

Ihoa alkoi kihelmöidä hetken päästä tuotteen levityksen jälkeen, mutta kihelmöinti ei ollut mitään mainittavan voimakasta. Iho ei myöskään alkanut punoittaa kun tarkastelin sitä uteliaana ensimmäiset minuutit kylppärin peilistä. Istuin koneelle kuorinta naamalla, ja kun 7 minuuttia myöhemmin menin kylppäriin, oli naaman väri "hieman" muuttunut - kuin keitetyllä ravulla. Huuhdeltuani ihon sitä pisteli ja kihelmöi voimakkaasti. Pinta kertoi tuotteen tehon: iho tuntui häkellyttävän sileältä, kirjaimellisesti kuin hiotulta.

Laitoin Kukkohoville seuraavana päivänä sähköpostia tuotteen käytöksestä. Anne vastasi, että punoitus kuuluu asiaan, ja että hän suosittelee ensikertalaiselle aina 60 sekunnin vaikutusaikaa. Myöhemmin vaikutusaikaa voi pidentää ihon tottuessa tuotteeseen. Nojoo, vedin siis överit.

BabyfaceMask_IMG_9784

Punoitus kuitenkin lähti laskemaan heti, kun levitin sille Babyface-naamion. Normaalisti kosteuttavat naamiot eivät juuri imeydy ihooni, mutta tällä kertaa iho hörppäsi Babyfacen vauhdilla. Annoin Babyfacen vaikuttaa 20 minuuttia, ja iho oli palautunut lähes normaalin väriseksi. Aamulla kaikki punoitus oli poissa, ja muistona oli vain järjettömän sileä iho.

Luxury Peeliä suositellaan käytettäväksi korkeintaan kerran viikossa, ei tiheämmin. Vaikutus kestää iholla niin pitkään että itse käyttäisin tätä paljon harvemmin, ehkä kerran kolmessa viikossa.

Etsitkö oikeasti tehokasta "hei-tää-tekee-jotain!" -tuotetta? Se on tässä.

Inci:

LuxuryPeel_inci

Siellä on muuten se Höydön seerumista tuttu surfaktanttikombo. Luxury Peel ei kuitenkaan vaahtoa.

Halusin testata kuorintaa vielä lyhyemmällä vaikutusajalla, mutta itse en enää testiajan puitteissa ehtinyt sitä tekemään, sillä testattavana oli vielä joulukuun aikana Erisan-kuorinta. Niinpä ahdistelin läheisiäni ja yritin ensin saada Mr. Karkkipäivän koe-eläimeksi ("Älä unta näe, en kokeile!"). Sitten sain sisareni suostuteltua. Tulos: lyhyt vaikutusaika toi yhtä paloautonpunaisen ihon.

Punanaama_LuxuryPeel_IMG_0055

Kuorintageeli oli sisareni kasvoilla noin puolitoista minuuttia. Iho oli ihan yhtä punainen kuin minulla.

Punanaama_LuxuryPeel_IMG_0057

Sisarellani on muuten paljon kuivempi iho kuin minulla, poskipäiltä jopa karhea. Eipä ollut enää karhea Luxury Peelin jälkeen.

Ensin punaisuutta kauhistunut sisareni joutui myöntämään, että iho oli "kuin toinen", sileä ja pehmeä. Punoitus laski sisarellani hieman hitaammin kuin minulla, mutta poistui tuntien sisällä.

Supermood_IMG_9711_2

Babyface Mask  49€ / 75 ml

Tuotekuvaus: "Voimakkaasti heleyttävä kasvonaamio, joka antaa iholle nuorekkaan hehkun. Se ravitsee ja napakoittaa ikääntynyttä ihoa."

Naamiota voi käyttää yksinään tai Luxury Peel -kuorinnan jälkeen.

Tästä tuotteesta minulla ei valitettavasti ole paljonkaan sanottavaa, niin kuin ei kosteuttavista naamioista ylipäänsä. Tai sanotaan, että mistään naamioista, joissa ei ole syväpuhdistavaa tai kuorivaa vaikutusta. Eli kaikki heleyttävät, ravitsevat, rauhoittavat ja kosteuttavat naamiot ovat ihollani aika lailla yhden tekeviä. Laitan naamion, annan vaikuttaa, ja iho on ihan samannäköinen ja tuntuinen kuin ennen naamiota.

Tilanne AHA-happokuorinnan jälkeen oli poikkeus. Tuolloin naamio silminnähden rauhoitti ihoa. Kun laitoin naamion muutamaa viikkoa myöhemmin kasvoille yksinään, oli tulos se tavanomainen; ei mitään tuntemuksia tai havaintoja. Minulta kysellään välillä, miksi en kirjoita enemmän naamioista. Kun iho on tällainen, en pidä mielekkäänä kirjoittaa arvioita tuotteista, joista ei ole mitään sanottavaa.

Katja Kokko (joka ilmeisesti kuuluu Supermood-tiimiin, koska vastasi minulle Annen puolesta), kertoo naamiosta näin: "Babyface-naamio on ihana kuorinnan jälkeen, sillä se viilentää ja rauhoittaa ihoa. Mm. ginkgo biloba ja vihreä tee rauhoittavat ja piparminttuöljy viilentää ihoa. Naamio myös heleyttää ja kirkastaa ihoa tehokkaasti sisältämiensä antioksidanttien ansiosta (ginkgo biloba, matkipapu, vihreä tee), mutta yhdistettynä saveen sekä ravitseviin kasviöljyihin vaikutus on yhtä aikaisesti rauhoittava, kosteuttava, heleyttävä ja kiinteyttävä - tuhkimonaamio siis."

Jollekulle tuhkimonaamio, minulle kuin mikä tahansa naamalle levitetty voide joka pestään pois. :)

 

55 kommenttia
17.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Erisan

Tänään vuorossa jotain muuta kuin luonnonmukaista kosmetiikkaa.

Perinteinen Erisan on varmasti jokaiselle tuttu merkki. Hajusteeton tuotesarja on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa ja valikoimasta löytyy tuotteita niin ihonhoitoon, hiustenhoitoon kuin pyykinpesuun. Merkin historia ulottuu 70-luvun alkuun, jolloin kehitettiin ensimmäinen Erisan-kosmetiikkatuote; Hoitava Pesuneste, joka on edelleen yksi Erisanin suosituimmista tuotteista. Hoitava pesuneste sekä muut Erisan-tuotteet olivat alunperin  vain ammattikäytössä terveydenhuoltosektorilla, ja vasta vuonna 1995 Erisan tuotiin saataville myös kuluttajamarkkinoille.

Erisania valmistaa Kiilto Clean Oy, jonka tuotemerkkeihin kuuluvat myös Erioil ja Linna- sekä Tuulitukka-tuotteet.

Halusin kotimainen kosmetiikka -teemaviikolle mukaan myös yhden kaikkien saatavilla olevan, edullisen perussarjan, ja kävelin kauppaan etsimään tarkoitukseen soveltuvaa sarjaa. Päädyin sitten Erisaniin, joka on minulle aiemmin tuttu puhdistusgeelistään ja sisareni kylppärin hyllyiltä - Erisanin kasvovoiteet ovat jo vuosia olleet siskoni ehdottomat suosikit.

   Erisan_IMG_9730

Ostin setin perusihonhoitotuotteita: kasvovoiteen, silmänympärysvoiteen, kasvokuorinnan, käsivoiteen ja vartaloemulsion.

Tajusin vasta kotona, että vartaloemulsio olikin Erisanin sisarsarjaa Erioilia. No, samaa perhettä kuitenkin :) Erioil on muuten hiljattain vaihtanut nimensä Aisti Erioiliksi, kerrotaan Aisti Erioilin sivuilla. Kun itse tein ostoksia marraskuun alussa, oli kaupoissa vielä tuotteita kummallakin nimellä, ja luulin niitä eri sarjoiksi.

Jälkikäteen jäi vähän harmittamaan, etten ostanut myös tuota klassikoksi mainostettua Hoitavaa Pesunestettä. Ajattelin, että se on enemmänkin kropalle tarkoitettu, mutta nyt tuotekuvauksen luettuani tuli vaikutelma, että se onkin ehkä pitkäaikaisen suosikkini Sebamedin tyylinen myös kasvoille sopiva tuote. Koska Erisanin kasvotuotelinjaan kuuluu puhdistustuotteina vain emulsio (putsarityyppi josta en tykkää) ja geeli (jonka olen jo aiemmin kokeillut enkä pitänyt siitäkään koska se on vaahdoton), jätin putsarin hankkimatta.

Erisan_IMG_9741

Kosteuttava kasvovoide 7,50€ / 100 ml

Erisanilla on kolme eri kasvovoidetta: ohut ja geelimäinen normaalille ja sekaiholle, paksumpi kuivalle iholle ja suojakertoimellinen normaalille ja kuivalle iholle. Jälkimmäistä en ole kokeillut, mutta kaksi muuta ovat tuttuja sisareltani. Hän käyttää ohuempaa (Kosteuttava) päivävoiteena ja paksumpaa (Ravitseva) yövoiteena. Sisareni iho on herkästi tukkiutuva ja hän vannoo Erisanin nimeen koska voiteet eivät kuulema tuo näppjä.

Olen kokeillut voiteita joskus sisareni luona, ja tiesin jo odottaa vähemmän mieluisaa kokemusta kasvovoiteen osalta. Omat mieltymykseni voidekoostumuksissa ovat hyvin erilaiset kuin sisarellani. Halusin kuitenkin antaa voiteelle mahdollisuuden, ehkäpä fiilikset muuttuisivat kun käytän sitä pidempään.

Eivät muuttuneet. Semigeelimäinen koostumus ei ole mieleeni ja tuntuma on hyvin synteettinen. Voiteessa on triglyseridejä, betaiinia ja pantenolia, jotka voivat olla myös luonnollista perää, mutta se ei muuta voideformulan iholle jättämää synteettistä kokemusta. Kalvon tunnetta iholle tuo acrylates/C10-30 alkyl acrylate crosspolymer. Jo nimikin on muovinen. Inci on nähtävissä Erisanin tuotesivulla.

Iho jää voiteen jäljiltä hetkeksi nahkeaksi, mutta voiteen imeydyttyä tunne on lähes kuiva. Ihon pinta on sileä ja mattainen, kuin iholle ei olisi mitään laittanutkaan. Kosteusteholtaan voide sopii parhaiten seka- ja rasvoittuvalle iholle, sanoisin. Minun normaali ihoni jää tämän jäljiltä vähän kiristäväksi ja lisäkosteutta kaipaavaksi.

Erisan_IMG_0082

Silmänympärysvoide 7,50/ 15 ml

Entäs tämä yrittäjä sitten? Yllätys yllätys - silmänympärysvoide onkin ihan eri maata!

Koostumus on niin neutraaliksi hiottu, että siitä on vaikea keksiä mitään sanottavaa, mutta samalla se on äärimmäisen miellyttävä.  Ohuen voidemainen ja täydellisen miellyttävästi levittyvä voide imeytyy heti jättäen silmänympärysihon mukavan ja sileän tuntuiseksi. Olen kokeillut sy-voidetta myös koko kasvoille ja tunne on aivan erilainen ja huomattavasti parempi ja kosteutetumpi kuin kasvovoiteen jäljiltä.

Silmänympärysvoide ei ole yhtään geelimäinen joten siitä puuttuu geelikoostumukselle ominainen nahkeus. Synteettiseltä tämäkin kyllä tuntuu, synteettisen liukkauden jotenkin aina erottaa luonnonkosmetiikan voiteiden tunnusta. Mutta tämän voiteen synteettisessä ihofiiliksessä ei ole mitään epämiellyttävää. Incin alussa on rasvahappoja ja rapsiöljyä, jotka tekevät voiteesta pehmentävämmän ja ravitsevamman kuin testattu kasvovoide.

Silmänympärysvoiteen koostumus sijoittuu rasvapitoisuudessaan Kosteuttavan ja Ravitsevan kasvovoiteen väliin. Tämän käytän mielelläni.

Erisan_IMG_9742

Kuorintavoide 7,50€ / 100 ml

Hauskaa, Erisanilla halutaan puhua kosteuttavasta kuorintavoiteesta. Hyvin harva poishuuhdottava tuote sinänsä pystyy kosteuttamaan, ellei ole voimakkaasti öljypitoinen niin että öljyjä tai rasvoja jää ihon pintaan (mitä ominaisuutta Erisanin kuorintavoiteessa ei ole). Tämä on varmaankin Erisanin tapa sanoa, että tuotteen koostumus ei kuivata, eli se ei esimerkiksi sisällä vaahtoavia sulfaatteja niinkuin  jotkut kuorintatuotteet.

Käyttökokemus on ihan positiivinen. Koostumus on geelivoidemainen ja kuorivana ainesosana on muovirakeita (joita osa kuluttajista nykyään välttelee ympäristösyistä, mutta ne ovat edelleen yksi yleisimmin käytetyistä kuorivista ainesosista). Rakeita ei ole voiteessa kovin tiheästi ja ne ovat pehmeitä, mikä tekee tuotteesta hellävaraisen. Samalla rakeiden pieni mikrokoko tekee tuotteesta tehokkaan --> mitä pienempi kuorivien partikkelien koko, sitä "hiotumman" tuntuinen tulos. Iho jää Erisan-kuorinnan jälkeen kiitettävän siloiseksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Ei nihkeyttä tai kiristävyyttä.

Erisan_IMG_9743

Sitten vartalotuotteisiin.

Aisti Erioil -kosteusemulsio 4,30€ / 200 ml

Tässä tuotteessa on hajusteita, koska se kuuluu Erioil-sarjaan. (Erisan on täysin hajusteeton, Erioilin puolelta löytyy tuotteita sekä tuoksulla että ilman.) Tuoksu on mukava, pehmeä ja mieto. Sillä on varmaankin tavoiteltu lumpeen tuoksua, kun pakkausteksti korostaa voiteesta löytyvää lummeuutetta.

Perusmiellyttävä, nopeasti imeytyvä emulsiokoostumus; juuri sellainen jonka voi odottaa ilahduttavan peruskuluttajaa jolla ei ole kropparasvoille muita odotuksia kuin helppokäyttöisyys ja toimivuus. Kun voide levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja jättää ihon pinnan kosteutetuksi = toimii. Sitä on Aisti Erioil -kosteusemulsio. Ei ylellisyyksiä, kermaisia koostumuksia tai persoonallisia tuoksuja. Toimivaa peruskamaa joka hoitaa homman. Ideaalinen tilanteessa jossa on kiire ja iho täytyy rasvata nopeasti ja vaatteet heti perään päälle.

Erioil_Aisti_Kasteenraikas

Sarjassamme "ihan jees". :) Voide jättää tämän koostumusnirsoilijan ihan tyytyväiseksi, tämän tyyppisille voiteille on kyllä minunkin arjessani käyttöä kun joskus on tosiaan vedettävä vaatteet niskaan heti suihkun jälkeen. Nopeimminkaan imeytyvä luonnonkosmetiikan voide ei imeydy yhtä nopeasti kuin tämä.

Erisan_kasivoide

Käsivoide 3,90€ / 75 ml

Jos joku kosmetiikan tuote tuntuu synteettiseltä, niin se on tämä. Kuin oppikirjaesimerkki muovisesta kosmetiikan ihofiiliksestä.  Juuei, tämä voide ei ole yhtään minun juttuni.

Kun voidetta levittää iholle, tuntee vain hyvin selkeän kalvon tunteen, mitään kosteuttavaa ei tunnu imeytyvän ihoon. Voiteen käytöksessä iholla on kolme vaihetta: ensin voide pyörii pitkään kalvomaisena, sitten se muuttuu ihon lämmön vaikutuksesta liukkaaksi ja "juoksevan" muoviseksi, kunnes liukkaus katoaa ja voide lopulta asettuu, jättäen erittäin pinnoitetun tunteen ihoon. Tuntuu, kuin iho ei olisi paksun kalvon alla juurikaan saanut kosteutta, sen pinta vain on pehmennetty ja suojattu epäluonnolliselta tuntuvalla kerroksella.

Vaikka voide tavallaan imeytyy eikä iho jää rasvaiseksi, kalvon tunne ei häviä moneen tuntiin ellei pese käsiään. Voisin analysoida tätä vaikka kuinka :D Nytkin kirjoittaessa hieroskelen erisanisoituja käsiäni ja yritän löytää sopivaa sanastoa kuvaamaan, miten erilaiselta ihon pinta tuntuu normaalisti käyttämiini voiteisiin verrattuna. Iho on pehmeä, kyllä, mutta hyvin eri lailla pehmeä kuin kasviöljy/rasvapitoisten voiteiden jäljiltä.

Kyllä se muovinen vain on paras sana kuvaamaan tunnetta.

*

Yhteenvetona: vaikka edullinen hinta ei suinkaan aina kerro laadullisesti köyhemmästä käyttöelämyksestä, pidän Erisanin kohdalla ihan kuvaavana ilmaisua, "halpis". Toivottavasti en pahoita kenenkään Erisan-fanin mieltä, tämä on vain minun kokemukseni. Tuotteet eivät tuoksu miltään, pakkaukset ovat tavallisia ja koostumukset  funktionaalisia ilman mitään mikä toisi elämyksellistä lisäarvoa. Kuten Aisti-voiteen kohdalla totesin; peruskamaa joka hoitaa homman ilman extroja.

(Kuitenkin samaan hintaan voi saada myös tuotteita, jotka eivät tunnu "halpikselta".)

Lopultahan kyse on aina mausta ja mieltymyksistä ihotyypin ja ihon erityisominaisuuksien lisäksi. Yhdelle sopii villapaita, toiselle trikoopaita ;) Erisaninkin kaltaisia pelkistettyjä sarjoja tarvitaan ja niille on vannoutuneet käyttäjänsä - kuten siskoni.

Minä olen toisenlaisten koostumusten ystävä. Ja myönnän auliisti, että kosmetiikkafriikkinä elämyksellisellä puolella on minulle suuri merkitys; pidän tuoksuista, kauniista purkeista ja ekologisuudesta.

Erisanin voiteet toimisivat tehokkaana vertailuesimerkkinä tilanteessa, jossa haluttaisiin havainnollistaa eroja luonnonkosmetiikan ja ei-luonnonkosmetiikan koostumusten välillä. Harvoin olen kohdannut tuotteita, jotka tuntuvat yhtä rehellisen synteettisiltä.

80 kommenttia
16.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: EkoPharma

Teemaviikolla tänään vuorossa tuttu merkki, EkoPharma. Tutustuin sarjaan loppukesästä ja tuotekokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä. Sain syksyllä uuden tuotepaketin testaukseen, ja ei tässä voi muuta todeta kuin että positiivinen fiilis vain vahvistui.

EkoPharma on hoitolasarja, minkä vuoksi se on varmasti jäänyt "piiloon" monelta kuluttajalta; siihen ei voi törmätä sattumalta kaupan hyllyllä. Hoitolasarjojen kuluttajakunta on luonnollisestikin pienempi ja erilainen kuin kaupan valikoimien käyttäjät, eikä tuotteiden ole tarkoituskaan kilpailla suoraan keskenään. Hoitolasarjojen suosittelu perustuu useimmiten asiakaskontaktiin ja ne ovat osa kosmetologin kanssa suunniteltua kokonaisvaltaista ja tavoitteellista ihonhoito-ohjelmaa. Harva kävelee kauneussalonkiin selaillakseen hyllyjä ja löytääkseen randomisti uuden voidetuttavuuden, tuotteet löydetään hoitotoimenpiteen kautta.

EkoPharma_kuva

Vaikka ymmärrän varsin hyvin hoitolatuotteiden periaatteen, EkoPharman kohdalla soisin, että mainio sarja olisi laajemmin löydettävissä. Kotimaisen kosmetiikan käyttäjille on lopulta kaupoissa aika suppeat valikoimat; tuttu koko kansan Lumene porskuttaa ykkösenä, peesissään halvemmat koko perheen perusmerkit Herbina ja XZ, ja sitten on liuta hyperneutraaleita, lähinnä apteekkityyppisiksi profiloituneita perushygieniasarjoja plus itse apteekkisarjat. Luonnonmukaisemmista tuotteista kiinnostuneet löytävät kaupoista melkeinpä vain Frantsilan, muita kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä pitää kaivella ekokaupoista ja erityisliikkeistä.

EkoPharman valikoima on todella laaja ja nousee monipuolisuudessaan ihonhoitotuotteissa Lumenen rinnalle, tarjoten 100-prosenttisesti luonnollisen, sertifioidun vaihtoehdon. Eivätkä hinnatkaan lopulta ole paljon Lumenea tyyriimmät. (En missään nimessä dissaa Lumenea, haluan vain kertoa vaihtoehdoista.)

Ekopharma_IMG_9997

Tämänkertainen Mustaherukka-linjaan keskittynyt testisetti näytti tältä. Itse asiassa settiin kuuluivat vielä Mustaherukkanaamio ja -kuorinta, mutta niitä en ehtinyt testaamaan koska testissä oli samaan aikaan kuorintoja ja naamio toisilta merkeiltä.

Joku ehkä muistaa, että minun piti saada kokeiltavaksi uudistettu normaalin ihon Vadelma-sarjan puhdistusvaahto, joka ei edellistä EkoPharma-arvosteluani kirjoittaessa ollut ehtinyt ulos tehtaalta. Kyseinen vaahto on EkoPharman tehokkain tuote meikinpuhdistukseen. Pakkaamolla oli kuitenkin käynyt joku kämmi ja sain Vadelman sijaan Karpalo-puhdistusgeelin. No, ei se mitään, tykästyin kyllä tähänkin :) Vadelmavaahto on nyt jälleen luvattu postittaa minulle, katsotaan pääsenkö jossain vaiheessa kertomaan siitäkin.

Ekopharma_karpalopuhdistusgeeli

Karpalopuhdistusgeeli  24,50€ / 250 ml

Karpalo-sarja on tarkoitettu rasvoittuvalle, epäpuhtaalle iholle. Aiemmin olen kokeillut öljytöntä Karpalo-hoitovoidetta, jota pidin oikein miellyttävänä.

Ensihavainto: tuoksuu piparmintulle! Raikas, kivan tuntuinen iholla. Tykkään :) Piparminttu tosin on näitä tunnettuja mielipiteen jakajia kosmetiikassa, sillä se kuuluu ihoa ärsyttäviin ainesosiin, niinkuin kaikki mentoliyhdisteet. (Lisätietoa lähdeviittein täällä.) Mentolihan mm. on yksi vaikuttavista aineista huulta turvottavissa lip plumper -tuotteissa. Koska mentoliyhdisteitä kuitenkin käytetään kosmetiikassa todella paljon, on oma veikkaukseni, että ärsyttävyyteen vaikuttaa pitoisuus. Shampoista tuttu natriumlauryylisulfaattikin on suurena pitoisuutena niin ärsyttävä, että sitä käytetään vertailuaineena ihon ärsytystesteissä. Sopivaksi säädettynä pitoisuutena ja muihin, miedompiin tensideihin yhdistettynä SLS on kuitenkin yleisimmin käytetty shampoon puhdistava ainesosa.

Karpalogeeli on miellyttävämmän ja tehokkaamman tuntuinen kuin edesmennyt supermieto Vadelma-puhdistusgeeli. Karpaloversio sisältää pinta-aktiivisia aineita, toisin kuin Vattu-geeli. Teen usein niin, että aloittaessani testaamaan uutta tuotetta, katson ainesosalistaa vasta ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen jotta odotukseni tuotetta kohtaan olisivat mahdollisimman "puhtaalla pöydällä" enkä voi päätellä tuotteen koostumuksesta asioita incin perusteella. Karpalogeelin kohdalla tunsin heti, että siinä täytyi olla tensidejä. Siinä on yksi: caprylyl/capryl glucoside. Vaikka kyseessä on mieto sokeripohjainen tensidi, tällä aineella lähtee meikkikin.

Ekopharma_Mustaherukka_kasvovesi_IMG_0005

Mustaherukka-kasvovesi  24,50€ / 250 ml

Mustaherukka-hoitolinja on tarkoitettu herkälle iholle ja sopii myös atooppisen ihon hoitoon. Sarjaan kuuluu 10 tuotetta, joista olen aiemmin kokeillut C-Max -seerumia. Mustaherukka-linjan tuotteet ovat hajusteettomia, mutta eivät tuoksuttomia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta).

Ero hajusteettoman ja tuoksuttoman välillä hämmentää välillä kuluttajia, sehän kuulostaa samalta asialta. Hajusteeton tarkoittaa, että tuotteeseen ei ole lisätty varsinaisia hajusteiksi nimettyjä kosmetiikan kemikaaleja, mutta tuotteessa voi olla muiden ainesosien tuomaa tuoksua. Tuoksuton taas tarkoittaa, että tuotteesta on erityisillä kemikaaleilla poistettu kaikki raaka-aineiden omat tuoksut. Esimerkiksi Cliniquen tuotesarja on tällainen; siinä ei ole hajusteita, ja raaka-aineiden ominaistuoksu on vielä poistettu/peitetty.

Mustaherukan lehtiuutteeseen pohjautuva kasvovesi on oikein miellyttävän ja raikkaan tuntuinen, eikä jätä iholle jälkituntumaa. Alkoholiton eikä tuoksu miltään. Sellainen "perushyvä" kasvovesi, käytän mielelläni loppuun.

Ekopharma_IMG_0006

Mustaherukka-hoitovoide  34,50€ / 30 ml

Voiteessa on aistittavissa EkoPharman monille tuotteille ominainen, hedelmäinen tuoksu. Esimerkiksi Tyrni-linjan tuotteet tuoksuvat samalta. Herkän ihon linjassa ei odottaisi näin voimakasta tuoksua, mutta kuten todettua, tuotteissa ei ole hajusteita vaan tuoksu tulee muista ainesosista (säilöntäaine fenetyylialkoholista ja appelsiininkuoren eteerisestä öljystä). Olemme vain tottuneet tuoksuttomuuteen herkälle iholle suunnatuissa tuotteissa, vaikka niiden ei tarvitsisi olla tuoksuttomia.

Hmm. Tätä kirjoittaessani tajusin juuri jotain. Selvittelin EkoPharman kouluttajan kanssa aiemmin hajusteasioita puhelimessa perusteellisesti, mutta ovathan eteeriset öljytkin hajusteita. Vaikka niillä on synteettisiä hajusteita laajempia hoidollisia vaikutuksia, niin ne lasketaan hajustekemikaaleiksi yhtä lailla. Voiko eteerisiä öljyjä sisältäviä tuotteita lopulta kutsua hajusteettomiksi..? Laitoin asiasta vielä tänään kyselyä EkoPharman Soilelle, mutta en ihmettelisi vaikka en saisi enää vastausta, taidan olla aikamoinen "pain in the ass" loputtomine selvittelyineni :D

Appelsiini_eteerinen_oljy

Kuva: JujuAroma

Mustaherukkavoide tuntuu koostumukseltaan keskitäyteläiseltä ja sopivalta minun iholleni tähän vuodenaikaan. Jättää suojaavan pinnan. Imeytyy nopeasti jättäen ihon pinnan himmeäksi, mutta selvästi "tuotetuntuiseksi". Kuivempi iho varmasti imaisee kaiken hetkessä :)

Oli kiinnostavaa vertailla tälle teemaviikolle testaamieni merkkien koostumuksia. Erot tulivat esiin erityisen selvästi, koska testasin merkit peräperään (yleensä pidän testisarjojen välillä vähän taukoa). Kolmikosta Mia Höytö, Arctic Arbutin ja EkoPharma kosteuttavimmalta tuntui EkoPharman Mustaherukka ja vähiten kosteuttavalta Arbutin. Nihkein koostumus oli Mia Höydöllä. Mian voiteessa kuitenkin oli omaan makuuni kolmikon miellyttävin ja tyylikkäin tuoksu.

Jäljellä on vielä yksi voidemerkki, jonka jättämiä fiiliksiä ja eroja alkuviikon tuotteisiin jaan huomenna.

Ekopharma_Mustaherukkaoljy

Mustaherukka-kasvoöljy 29,90€ / 30 ml

Yksi sana: ihana!!

Siis herranjestas mikä yllätys, ihastuin tuotteeseen ihan "puun takaa". Olen aina karsastanut kasvoöljyjä vaikka ne eivät tukikaan ihoani, koska en vain voi sietää tuotetuntua tai kiiltävää pintaa iholla. Öljyjähän on erilaisia, ja molekyylikooltaan pienet öljyt ovat ns. kuivaöljyjä jotka imeytyvät nopeasti eivätkä jätä iholle kiiltävää tai öljyistä pintaa. Tämän tietäenkin olen silti suhtautunut kasvoöljyihin vältellen. Olen vain kokenut että "miksi mun pitäisi tykätä öljyistä kun tykkään jo seerumeista ja vesimäiset tuotteet on mun juttu".

Mustaherukansiemenöljy kuuluu pienimolekyylisiin ja nopeasti imeytyviin öljyihin. Se jättää ihon samettisen pehmeäksi ja kauniin kuultavaksi - ei rasvaisen kiiltäväksi vaan nimenomaan kuultavaksi. Esimerkiksi Mustaherukkavoiteen jättämä pinta on selvästi himmeämpi. Ihastuin öljyyn niin paljon että oli vaikea jättää se hyllyyn ja siirtyä teemaviikon viimeiseen ihonhoitosarjaan, joka on ainesosallisesti luonnonkosmetiikan vastakohta.

Ekopharma_IMG_0008

Myös Mustaherukkaöljyssä tuoksuu appelsiini. Kysyin tästä EkoPharman Soilelta, ja sain kuulla, että siemenöljyt itsessään tuoksuvat verraten pahalle. Siksi tuotteeseen on lisätty appelsiinin eteeristä öljyä tuomaan miellyttävämpi käyttökokemus. Itsehän rakastan mehukasta appelsiinin tuoksua joten minulla ei ole mitään kyseistä hajustetta vastaa :)

Soile kertoo vielä, että sitrusöljyt ovat eteerisistä öljyistä miedoimpia ja parhaiten siedettyjä.

EkoPharmalla on valikoimassaan neljä kasvoöljyä, yksi joka linjassa: tyrniöljy ikääntyneelle iholle, mustaherukka herkälle, couperoottiselle ja atooppiselle iholle, karpaloöljy epäpuhtaalle iholle sekä vadelmaöljy normaalille ja sekaiholle. Vadelmansiemenöljyssä on kuulema kaikkein kevyin ihotuntuma ja se on kosteuttavin.

Soile opastaa öljyn käyttöön: EkoPharman öljyjä suositellaan käytettäväksi yksinään voiteen vaihtoehtona, voiteeseen sekoitettuna tai voiteen päällä, mutta ei voiteen alla. Mielenkiintoista. Jos ihonhoitorutiiniin kuuluu myös seerumi, se tulee alimmaiseksi eli öljynkin alle.

Jännää - nähtiin sekin päivä kun minä löydän kasvoilla ihanalta tuntuvan öljyn jota käytän jopa mieluummin kuin saman sarjan voidetta! ^_^ Tästä tulee niin mun talvi-ihon ystävä <3

Mustaherukkaöljyyn ihastuneena esitin kainon toiveen saada kokeilla myös vattuöljyä, ja sitäkin pitäisi olla tulossa minulle pieni näyte.

Palaan jäljellä oleviin EkoPharman testituotteisiin ensi vuoden puolella - olen jo suunnitellut materiaalin runsauden vuoksi jatko-osaa kotimaisen kosmetiikan teemaviikolle :) Sarjavinkkejä etenkin vähän vähemmän tunnetuista suomalaisista merkeistä saa antaa :)

Aiemmat EkoPharma-tuotekokemukseni löytyvät täältä.

92 kommenttia
15.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Arctic Arbutin

Kotimaisen kosmetiikan teemaviikolla jatketaan luonnonmukaisen kosmetiikan merkeissä. - Mutta tulossa on myös ihan täyttä vastakohtaakin ;)

Tänään esittelyssä tuotesarja erityisesti herkälle, couperoottiselle ja pigmenttiläikikkäälle iholle: Arctic Arbutin.

Arctic Arbutin -tuotteiden kehityksestä vastaa rovaniemeläinen Detria. Merkki tunnetaan myös toisesta, alkuperäisestä Arbutin-sarjastaan, mutta Arctic-linjan erona ovat 100-prosenttisesti kasviperäiset raaka-aineet sekä arbutiinin rinnalle valittu toinen aktiiviaine: pakurikääpä. Kummatkin Arbutin-sarjat ovat hajusteettomia ja sopivat kaikille ihotyypeille.

PÄIVITYS Syksy 2020 // Arctic Arbutin -sarjaa ei enää valmisteta. Sarjan vaikuttavien aineiden teknologia on siirretty Globe Hope by Mia Höytö -sarjaan, joka nykyään on Detrian merkkejä. Globe Hope -sarjasta löydät arbutiinia sekä pakurikääpää sisältäviä, ihon pigmenttimuutoksia vaalentavia tuotteita.

Pakurikaapa_Sianpuolukka

Kuva: Detria

Detrialla ei ole omaa tehdasta, vaan tuotteet valmistetaan tehtaassa Etelä-Suomessa. Tuotteissa käytetyt arktiset raaka-aineet kuten yrtit ja marjat kerätään tiukasti valvotuilta Lapin luomukeruualueilta, ja ne täyttävät rohdosraaka-aineiden GAP-standardin. Jokainen yrttierä tutkitaan, ja jokaisesta Detrian valmistuserästä varmistetaan vaikuttavien aineiden pitoisuus.

Arktisilla alueilla kasvavat yrttikasvit sisältävät jopa viisinkertaisen määrän tehoaineita eteläisemmillä alueilla kasvaviin yrtteihin verrattuna, minkä vuoksi niitä kutsutaan superyrteiksi. Tehoainepitoisuudet on mitannut ja vertaillut Suomen Metsäntutkimuslaitos (Metla) tutkimuksessaan. Tutkijoiden mukaan ilmiön takana on kasvien sopeutumiskyky, jonka ne ovat kehittäneet äärimmäisten kasvuolosuhteiden vuoksi. (Tästä olemme kuulleet luonnonkosmetiikassa aiemminkin, mm. Mádara puhuu pohjoisten alueiden kasvien tehokkuudesta. Kai se on uskottava jos kosmetiikkaan liittymätön taho kuten Metlakin on asian vahvistanut ;))

ArcticArbutin_IMG_0042

Arctic Arbutin -sarjassa käytettyjä tehoaineita:

Sianpuolukka - sisältää arbutiinia, joka on tehokas melaniinin tuotannon estäjä ja sitä voidaan käyttää ihoa vaalentavana ainesosana; se vaalentaa liikapigmenttiä mm. maksaläiskissä ja pisamissa. Arbutiini tarjoaa myös luonnollisen UV-suojan. Couperosa-ihon hoidossa arbutiinin teho ovat sen kyvyssä vahvistaa ihon pintaverisuonten seinämiä ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

Mustikka - sisältää flavonoideja, polyfenoleja, vitamiineja ja hivenaineita. Suojaa ihoa ulkoisilta rasituksilta ja sillä on tulehdusten ja allergian vastaisia vaikutuksia. (Mustikkauutteelle ei ole virallista antiosidanttista funktiota EU:n kosmetiikkakemkaalitietokannassa.)

Pakurikääpä - tunnettu vuosituhansia ihonhoidon ihmeaineena kiinalaisessa lääketieteessä ja venäläisessä kansanparannusperinteessä. Pakurikäävän vaikutus perustuu sen tulehdusta hillitsevään ominaisuuteen, superkorkeaan antioksidanttitasoon ja tiheään ravintoarvoon.

ArcticArbutin_IMG_0050_2

Seerumi (49,90€ / 30 ml)

Koostumukseltaan hyvin nestemäinen, kuin vettä. Seerumin teho on epäilemättä tarkoitettu kohdentumaan nimenomaan ihon punoitukseen ja pigmenttiläiskiin eikä kosteuttamaan, ihofiilis kertoo tämän välittömästi. Tai ei iho tietenkään mulle kerro tuosta punoituksesta ja läiskistä, vaan siitä, että se jää hyvin janoiseksi. :)

Ihollani on vain hyvin vähän punoitusta (yksi ihan virallisesti couperosaksi diagnosoitu alue vasemmassa poskessa ^_^), joten on vaikea arvioida tuotteen punoitusta vähentävää vaikutusta. Etenkin kun testiaika oli vain kaksi viikkoa. Väittäisin, että olin kuitenkin havaitsevinani couperosa-kohdan vaalenemista testiviikkojen aikana. Ainakaan alue ei lehahdellut punaisena, niinkuin se välillä tekee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieni couperosa-alueeni näkyy Mia Höydön Lumous-seerumikuvissa. Joo, ei ole kummoinen.

Pakkausselosteesta: "Arctic Arbutin -seerumi ehkäisee ihon ennenaikaista ikääntymistä sekä suojaa, vahvistaa ja kiinteyttää ihoa. Ehkäisee ruskean liikapigmentin syntymistä, poistaa maksaläiskiä, vähentää couperosa-ihon punoitusta sekä häivyttää ihon pinnallista verisuoniverkostoa. Lisää ihon kimmoisuutta ja heleyttä sekä täyttää ilmejuonteita. Rauhoittaa atooppisen ihon ärtymystä. Valmiste sisältää luonnon aurinkosuojan suojakertoimella 10." (Sama teksti lukee myös kasvovoiteen pakkauksessa.)

Tuo viimeinen! Kappas, jopa SK10! Tässä kohtaa voi varmastikin soveltaa Biosolis-aurinkoöljyn tiimoilta käydyssä keskustelussa ilmennyttä tietoa siitä, millä perustein tuotteelle voi antaa suojakerroinlupauksen. Aurinkosuojaa antavalla ainesosalla ei tarvitse olla EU:n kosmetiikkalainsäädännöllisesti virallista UV-suodatinfunktiota, mitä arbutiinilla ei ole.

ArcticArbutin_IMG_0051

Vaccinium myrtillus on mustikka, inonotus onbliquus pakurikääpä.

Mielenkiintoista muuten, ettei incissä tarvitse tarkentaa, mitä osaa mustikasta on käytetty. Mustikkauute voi pohjautua mustikan lehtiin, marjaan tai siemeniin, ja niillä on osin erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi lehtiuute supistaa ihoa, kun taas marja- ja siemenuutteella on vain yleinen skin conditioning -funktio.

ArcticArbutin_IMG_0047_2

Kasvovoide (49,90€ / 50 ml)

Jännä koostumus. Tuntuu kasvoille levittäessä jähmeähköltä ja jää paikoin vaaleana kerroksena jota täytyy hieroa tovi jotta imeytyy. Kuitenkin kun voide on lämmennyt ja imeytynyt iholla, se ikäänkuin "katoaa" eikä iholle jää paksun voiteen tunnetta. Esimerkiksi Mia Höydön Ihana-voide jättää paljon selkeämmän "pinnoitetun" tunteen iholle. Ensikokemus oli, että Arctic Arbutin -voide ei ole kovin kosteuttava; iholle jäi melkein voitelematon tunne vaikka lisäsin voidetta useamman kerran.

Myöhemmillä käyttökerroilla voide imeytyy paremmin eikä jää pyörimään yhtä pitkäksi aikaa, mutta ei siltikään tunnu syväkosteuttavalta. Tuntuma on enemmänkin suojaava kuin kosteuttava. Iholla on aamuisin aina tuotetuntua, eli voide jää ihon pintaan.

Tuotekuvaus:

"Suojaava kasvovoide ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista." - Jep, ei siis lupaa erityisesti kosteuttaa vaan nimenomaan suojata. (Luin tuotekuvauksen vasta otettuani voiteen käyttöön.)  Seerumin on ilmeisesti tarkoitus tuoda kosteutus. Sekään ei tosin tunnu kosteuttavalta.

- Estää ja hidastaa ihon kollageenin haurastumista.

- Ehkäisee couperosaihon punoitusta.

- Häivyttää ihon pinnallista verisuoniverkostoa.

- Suojaa UV-säteilyn haitoilta.

- Poistaa ja vaalentaa maksaläiskiä sekä ruskeaa liikapigmenttiä.

Kaiken kaikkiaan "perusmukava", tunteita herättämätön tuote. Koska voiteessa ei ole tuoksuakaan elämystä luomassa, on tuotteen käyttökokemus hyvin neutraali. Voide ei tunnu ikävältä, mutta ei fantastiseltakaan. Ihoani ei jää suoranaisesti kiristelemään, mutta voide ei ole kaikkein kosteuttavimmasta päästä.

Pigmenttiläiskiä kasvoiltani löytyy, mutta tuotteita pitäisi varmasti käyttää vähintään kuukausi jotta osaisin ottaa kantaa läiskien vaalenemiseen. Voide tuntuu kuitenkin rauhoittavan ihoa. Päättelen tämän siitä, että lopetettuani Arctic Arbutinin ja sitä seuranneen, toisen herkän ihon rauhoittavan sarjan käytön, ihoni on selvästi palannut tavalliseen punoitustasoonsa.

ArcticArbutin_IMG_0043_2

Käsivoide (18,90€ / 30 ml)

Joukon yllättäjä!

Koostumus on ohutta emulsiota mutta ei halvan vesimäistä. Kosteuttaa hyvin ja tuntuu erittäin miellyttävältä. Tuntuu iholle levittäessä juuri sellaiselta mitä käsivoiteelta toivon: sopivan liukkaalta, sopivan notkealta ja silti sopivan rasvaiselta suojatakseen ja pehmentääkseen käsieni hyvin kuivaa ihoa. Ja imeytyy nopeasti niin että tuotetta voi käyttää myös päiväsaikaan (vs. yöllä käytettävät superrasvaiset muhitusvoiteet).

Voiteen kosteusteho on yllättävä siksi, että koostumus on niin ohutta. Kun sitä ensimmäisen kerran levittää iholle, ei odottaisi sitä suojaavaa ja tehokkaasti pehmentävää tunnetta jonka voide jättää imeydyttyään.

Voiteen miinus on se, että kuivaihoisen päivittäisessä käytössä tuote kuluu varmasti loppuun parissa viikossa. Minä olen yrittänyt venyttää voiteen kestoa pitämällä sitä käsilaukussa "kun-en-ole-kotona -voiteena" ja lisäämällä vain pienen pumppauksen hätäapuna tarpeen tullen.

Voide on kallista ollakseen päivittäin käytettävä käsivoide, mutta näen tuotteen erinomaisena esimerkiksi kuuriluontoisesti kesäisin käytettävänä henkilöillä, joiden käsiin tulee helposti maksaläiskiä. Ikääntyneellä iholla kämmenselkien pigmenttiläiskät ovat tuttu ilmiö.

*

Onko lukijoiden joukossa arbutiinista apua saaneita?

Jutun tuotteet on saatu blogin kautta.

39 kommenttia
14.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Mia Höytö

Tämän viikon iltapostaukset on omistettu suomalaiselle kosmetiikalle: vuorossa siis Kotimainen kosmetiikka -teemaviikko. :)

Viikon aloittaa Mia Höytö Cosmetics, vuonna 2012 päivänvalon nähnyt Ecocert-sertifioitu yllellinen luonnonkosmetiikkasarja. Olen aiemmin kirjoittanut Mian Silkki-vartalovoiteesta, ja nyt pääsin tutustumaan sarjan kasvotuotteisiin.

Edit 2018 // Mia Höytön brändi on siirtynyt Globe Hopen alle, samat tuotteet löytyvät nyt Globe Hope Cosmetics -nimellä. Uudistuksen myötä myös hinnat laskivat reilusti 👍

MiaHoyto_IMG_7956

En jälleen voinut välttää assosiaatiofiiliksiä Estelle & Thildin vanhan linjan tuotteisiin. Tämä ei varmastikaan ole yleisellä tasolla mikään tärkeä havainto, mutta itseäni kiinnostavat kovasti tuotteiden reseptiikka ja valmistustehtaan vaikutus resepteihin. Mia Höydön tuotteet valmistetaan Helsingissä Ecocert-sertifioidussa kosmetiikkatehtaassa, ja täällä valmistettiin myös Estelle & Thildin vanhat tuotteet ennenkuin sarjan tuotanto siirrettiin Tanskaan. Tuleehan siinä tietysti miettineeksi, että resepteissä voi olla paljonkin samaa. :) Nämä ovat tosiaan vain omia pähkäilyjäni eikä mitään virallisesti vahvistettua tietoa.

Myös Dermoshopin DermoNature-linja valmistetaan samalla tehtaalla, ja jokunen lukija on aikaisemmin kommentoinut että myös DermoNaturen koostumuksissa on paljon samaa vanhan E&T:n kanssa. Tiedolla voi meidän kosmetiikkafriikkien uteliaisuuden lisäksi olla merkitystä E&T:n vanhojen koostumusten ystäville, jotka kenties ilahtuvat tiedosta että joltain toiselta merkiltä voi löytyä samankaltaisia koostumuksia. :)

Mutta siirrytäänpä sitten itse asiaan eli Mia Höytöön. Sain testiin sarjan puhdistusgeelin, kasvovoiteen ja kosteusseerumin.

MiaHoyto_Kaunis_IMG_7976

Kaunis-puhdistusgeeli

Hyvin tutun tuntuinen koostumus, ajatukset kulkeutuvat heti Estelle & Thildin vanhan linjan puhdistusgeeliin. Hyytelömäinen koostumus ja mieto vaahtoavuus, geeli tekee ihon pinnasta "niljakkaan" niinkuin joillekin geeliputsareille on ominaista. Itse en niin ole tämän niljaisen koostumuksen ystävä, sillä see vaatii tavallista perusteellisempaa huuhtelua ennenkuin irtoaa iholta. (Tiedättehän; huuhtoo ja huuhtoo ja yhä vain iholla tuntuu pehmeän limainen kerros...) Tähän konjac-sieni toimii erinomaisena apuna.

Iho jää putsarin jälkeen mukavan tuntuiseksi eikä sitä kiristä, kyseessä on siis erittäin hellävarainen putsari. Se sisältääkin vain yhden ainoan puhdistavan ainesosan: decyl glucoside.

Inci on superyksinkertainen: aqua, centaurea cyanus flower water, decyl glucoside, xanthan gum, aloe barbadensis leaf extract, glycerin, citric acid, potassium sorbate, sodium benzoate, parfum.

Geelillä on hintaa 34,60€ 19,90€ / 150 ml

MiaHoyto_Ihana_IMG_7970

Ihana-kasvovoide

Ihana on Höydön kahdesta kasvovoiteesta kevyempi, normaalille ja sekaiholle tarkoitettu. Unelma-voide on täyteläisempi ja tarkoitettu kuivalle ja ikääntyneelle iholle.

Jälleen tutun tuntuinen koostumus, ei vesimäinen mutta ei rasvainenkaan. Levittyy aavistuksen jähmeästi antaen tunteen että voidepohja sisältää vahaa tai mineraaleja, tässä tapauksessa kyseessä on mehiläisvaha. En koe, että koostumus tuntuu ylelliseltä. Voide imeytyy himmeäpintaiseksi ja jättää ihon pinnalle suojaavan tunteen, tämäkin merkki vahamaisista ainesosista. Miellyttävän tuoksuinen, tuoksussa on jotain makeaa kukkaa tai marjaa, ehkäpä mustaherukkaa. Iho jää pehmeäksi ja mukavan tuntuiseksi. Koostumuksensa puolesta minulle enemmän talvi- kuin kesävoide.

Tuotekuvaus: "Ihana on täydellinen kosteusvoide meikin alle, sillä se antaa iholle mattapinnan. Tyrninsiemenöljyn erinomainen antioksidanttikoostumus suojaa ihoa ehkäisemällä solujen ennenaikaista vanhenemista. Mustaherukansiemenöljy sitoo GLA:n ansiosta tehokkaasti kosteutta iholle. Auringonkukansiemenöljy stimuloi solujen uudistumusta ja se sisältää runsaasti E-vitamiinia. Kaurauute rauhoittaa ja uudistaa ihoa."

Hinta: 47,50€ 29,90€ / 50 ml

Mia Höydön tuotteissa ei käytetä kuivattavaa alkoholia.

MiaHoyto_Lumous_IMG_7966

Lumous-seerumi

Aluksi on todettava, että seerumipullon teksti "rich nurturing serum" on harhaanjohtava, sillä se suuntaa odotukset täyteläiseen (= englanniksi rich) koostumukseen. Lumouksen koostumus on kuitenkin täysin nestemäinen ja kirkas, ja kuvaus 'rich' viittaakin seerumin "rikkaaseen antioksidanttipitoisuuteen".

Koivunmahlauuutteeseen pohjautuva seerumi lupaa napakoittaa kasvojen ihoa välittömästi, kiinteyttää ja silottaa, kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti ja suojella ihoa vapaiden radikaalien haitallisilta vaikutuksilta.

Tuotekuvauksen mukaan "seerumissa yhdistyvät skandinaavisen luonnon aarteina tunnetut koivunmahlauute, tyrniuute sekä kaurasta saatava tehokas betaglucan. Lisäksi ihoa hemmottelee kauneusöljynä tunnettu arganöljy. Lumouksen korkea hyaluronihappopitoisuus vastaa vaativimmankin ihon tarpeisiin kiinteyttämällä ja lukitsemalla kosteuden iholle."

Hintaa 30 millin pullolla on 54,50€ 29,90€.

Seerumin koostumuksessa on jännä ominaisuus: se muodostaa iholle levittäessä vaahtoa. Kirkas neste muuttuu iholla ensin vaaleaksi, ohueksi vaahdoksi ja imeytyy sitten humahtaen jättäen ihon pinnan lupauksen mukaisesti sileäksi ja jollain tapaa "kiristetyn" tuntuiseksi. Ihan kaikkein kosteuttavimmalta Lumous ei tunnu ihollani, vaan iho jää sen verran kireäksi etenkin iltapuhdistuksen jälkeen ettei seerumi yksinään kykene häivyttämään janoisuuden tunnetta.

Incistä löytyy muutamia pinta-aktiivisia aineita, jotka selittävät seerumin vaahtoavaa käytöstä.

MiaHoyto_Lumous_seerumi

Lumous vaahtoaa

Kysyin Höydöltä vaahdonmuodostajan tarkoituksesta seerumissa, mutta en saanut vastausta.

Utelias kun olen, enkä ole aiemmin törmännyt vaahtoavaan seerumiin, käännyin kysymykseni kera Lifehairin Alex Westerbergin puoleen. (Enkö olekin ihme peijainen kun minun on vain saatava tietää miten ja miksi jutut toimii niin kuin ne toimii kosmetiikassa :D)

Westerberg arveli, että pinta-aktiivisia aineita käytetään tuotteessa emulgaattorina. Jos pinta-aktiivisuutta ei tarkkaan säädetä tuotteessa, se johtaa joskus iholla käytettävän tuotteen vaahtoavuuteen, Westerberg kertoo. "Kosmetiikkateollisuudessa nimitetään tätä ilmiötä joskus saippuoitumiseksi, sillä joillakin pinta-aktiivisilla aineilla on seerumeissa tai emulsioissa taipumus emulgoida tuotteeseen pintajännityksen alenemisen vuoksi ilmaa; tämän takia jotkin tuotteet ikään kuin vaahtoavat iholle levittäessä."

Kiitos. :) Sain samalla vastauksen siihen, miksi jotkut silmänympärysvoiteet ovat myös vaahdonneet ihollani.

Sattumalta yhden Lumous-ainesosan googlaus vahvistaa emulgaattori-selityksen. Googlaan ainesosan 'Fusel Wheat Bran/Polyglyceryl-5 Oleate' koska se on minulle ennalta tuntematon, ja päädyn Anne Kukkohovin Supermood-sarjan sivulle, jossa selitetään eri ainesosien ja raaka-aineyhdistelmien funktiota luonnonkosmetiikassa. Sivulta löytyy täsmälleen sama cocktail pinta-aktiivisia aineita kuin Lumous-seerumissa:

Inci_avaus_Lumous_pintaaktiiviset

...eli voimme jäädä arvuuttelemaan, valmistetaanko Supermood-tuotteetkin samalla tehtaalla ^_^

Lumous-seerumi on kaiken kaikkiaan miellyttävä tuttavuus, ja sen iholle jättämä sileys ja pehmeys on ihastuttavaa. Tuoksukin on mukava, ja hyvin mieto. Seerumin kosteustehot eivät kuitenkaan ole ihollani yhtä hyvät kun joidenkin muiden käyttämieni seerumien. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että koostumus on geelimäinen (lähes nestemäinen) eikä seerumissa ole tarpeeksi öljymäisiä ja rasvamaisia ainesosia pidättämään kosteutta iholla. Ihon optimaalinen kosteuttaminen vaatii sekä kosteutta sitovia (kuten Lumous-seerumissa hyaluronihappo) että kosteuden haihtumista estäviä (rasvat, okkluusion avulla) ainesosia.

Seerumit tietysti ovatkin yleisesti hyvin vähärasvaisia koska niitä ei ole tarkoituskaan käyttää yksinään vaan päälle tuodaan suojaava kerros voiteella. Totean vain, että olen käyttänyt myös paljon kosteuttavamman tuntuisia seerumeita joiden jäljiltä iho jää vähemmän janoiseksi.

*

Summa summarum: Mia Höydön tuotteet ovat mukavia ja pakkaukset kauniita ja on loistavaa, että Suomessakin valmistetaan sertifioitua luonnonkosmetiikka. Hintataso kuitenkin valikoi asiakkaat eikä sarja ole "joka pekalle". Ainesosaluettelot (näkyvissä Globe Hopen sivulla) ovat minun ainesosamieltysteni kannalta erinomaisia, mutta tuotteiden kosmeettisen miellyttävyyden ollessa aika tavanomainen, eli käyttöelämys ei ihan vastaa brändin ylellistä imagoa, en maksaisi tuotteista tällaista hintaa ellen sitten pelkästään tukeakseni kotimaista yrittäjyyttä.

Onko lukijoiden joukossa Mia Höydön tuotteiden käyttäjiä? Olisi kiva kuulla kokemuksia. :)

 

69 kommenttia
1 2 3 87 88 89 90 91 92 93 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat