Olin viime viikolla työharjoittelussa Flow Cosmetics -luonnonkosmetiikkamerkin tehtaalla Riihimäellä. Se olikin yksi vuoden kiinnostavimpia viikkoja, ai mitä kaikkea kosmetiikkanörtti saikaan oppia..! <3
Tänään kokemuksia tehdasviikosta :)
Flow Cosmetics (entinen Flow Kosmetiikka) on torniolaisen Riitta Jänkälän vuonna 2003 perustama yritys. Kaikki sai alkunsa kotikeittiössä äitiyslomalla valmistuneesta laventelisaippuasta, ja tänä syksynä, 15 vuotta myöhemmin, Flow Cosmetics on lanseerannut Suomen ensimmäisen luonnonkosmetiikan meikkisarjan. Flow'n tuotteita viedään yhteensä kahdeksaan maahan Itävallasta Hongkongiin.
Mukana on tänä päivänä koko perhe Riitan miehestä lapsiin. Estenomi-kampaaja tytär Suvi on virallisesti yrityksen markkinointijohtaja mutta moniosaajana hänellä on sormensa mukana monessa muussakin sopassa, ja Suvi osallistuu myös tuotekehitykseen. Pienessä yrityksessä tietysti kaikki tekevät lopulta vähän kaikkea :)
Marika vatkaa shea-voita
Riihimäen tehtaalla vallitsee kotoisa tunnelma. Käy nopeasti selväksi että täällä on töissä iloisia ihmisiä jotka viihtyvät töissään. Hyväntuulisen tuotantotiimin muodostavat Riitan, Suvin ja Suvin laborantti-veli Joonaksen lisäksi estenomi-Jenni joka vastaa mm. meikkien valmistuksesta, vasta 18 täyttänyt laborantti-Salla ("meidän lapsi!"), tekstiilidesignerin töistä Flow'lle siirtynyt Marika jonka käsialaa on mm. monen pakkauksen design sekä "saippuavelho"-Henri.
Varastosta vastaa Satu ja markkinoinnin assistenttina ja mm. Flow'n kotisivu-vastaavana häärii kosmetiikan nettikauppa-addiktiksi tunnustautuva Heidi. ("Se tuntee melkein kaikki brändit, kysy siltä mistä vain..!" Suvi nauraa.) Lisäksi tuotannossa touhuaa harjoitteluviikollani kaksi kosmetologiopiskelijaa Riihimäen Hyriasta.
Tiloissa on myös Flow Cosmeticsin tehtaanmyymälä. Se löytyy osoitteesta Kylänraitti 7.
Viikko alkaa tehdaskierroksella. Tuotannon puolella on kaksi tilaa, joista toisessa (kuvassa) valmistetaan vain saippuoita ja shampoopaloja.
Toisessa tilassa valmistuvat meikit ja ihonhoitotuotteet.
Meikkien valmistus on sanalla sanoen värikästä puuhaa, väripigmentit tarttuvat herkästi vaatteisiin eikä labratakkeja ole mahdollista saada täysin puhtaaksi meikkiliasta vaikka niitä pesisi loputtomiin 90 asteessa.
Hiljattain meikkien tuotantotiloissa koettiin murhamysteerimäisiä hetkiä kun poskipunan punaista pigmenttinestettä pääsi leviämään värikannun fuskattua. Tila näytti kuulema kuin veriteon jäljltä ja "veristen" jalanjälkien siivoamisessa oli mennyt tovi jos toinenkin :)
Suvi Kunnari
Villiinnyn mineraalimeikkien pigmenttivarastossa. Täällä sekoitellaan ja punnitaan ihoni ylimpiä ystäviä:)
Suvi kertoo Korento-meikkisarjan ja Flow'n alkuperäisen mineraalimeikkisarjan eroista ja saan kuulla mineraalipigmenttien pinnoitukseen käytetyistä teknologioista. Korento-mineraalipuuterissa käytetään lesitiinipinnoitetta ja esimerkiksi Everyday Mineralsin Jojoba-pohjassa jojobaesteripinnoitetta. "Perus"mineraalipohjassa käytetään pinnoittamattomia pigmenttejä.
Päivän aikana pääsen saippualinjalle viimeistelemään myyntiin menevien saippuoiden reunoja; ne hiotaan käsin. Käteni kramppaavat jo alle tunnin hiomisen jälkeen..! :D Vaatii selvästi tottumista ja ergonomisesti hyvää tekniikkaa. Henrillä tämä on hallussa. Siirryn pakkaamaan ja päivämääräleimaaman saippuoita. Käteni kiittävät ^_^
Seuraavana harjoittelupäivänä pääsen seuraamaan Korento-sarjan meikkivoiteen valmistusta.
Jenni sekoittaa yhteen mineraalipigmentit ja rasvapohjan. Rasvapohja koostuu ns. teknisestä rasva- ja vahaosasta sekä hoitavien öljyjen (puolukka, ruusunmarja, mustaherukka, mustikka ja tyrni) osasta.
Meikkivoidemassa homogenisoidaan, minkä jälkeen se jää hetkeksi lepäämään ja tasaantumaan lämpökaappiin. Sitten se kaadetaan purkkeihin. Kun massa on jäähtynyt, pakkaukset suljetaan, tarroitetaan ja pakataan. Korento Berry Vitamin Cream Foundation on valmis :)
Kysyn, mitkä ovat Flow Cosmeticsin bestseller-tuotteita. Henkilökohtainen suosikkini Ruusuvesi paljastuu yhdeksi niistä :) Muita bestsellereitä ovat klassiset shampoopalat sekä puhdas sheavoi.
Seuraavana aamuna pääsenkin seuraamaan sheavoin käsittelyä.
Kuvan erehdyttävästi kermavaahtoa muistuttava herkkumassa on vatkattua sheavoita. Käsittelemätön sheavoi on sen verran jähmeää että sitä on hankala työstää iholla, siksi kosmetiikkatuotteissa käytetty shea yleensä kuohkeutetaan vatkaamalla.
Vatkausprosessi kestää useita tunteja. Kun massa on saavuttanut toivotun rakenteen se purkitetaan. Ei muita käsittelyjä, ei lisäaineita. Shea- eli karitevoi toimii ihonhoidossa pehmentäjänä ja okklusiivina, se muodostaa iholle kosteuden haihtumista ehkäisevän kalvon. Puhdas sheavoi on parhaita luonnollisia vastineita synteettisen kosmetiikan käyttämille vaseliinille ja parafiiniöljylle.
Loppupäivän omistan meikkivoidenäytteiden purkitukseen. Asiakkaat janoavat näytteitä uusista meikkipohjista ja näillä on kiire :)
Kosmetiikan valmistus on monelta osin kuin kokkausta, ja tuotantotilat muistuttavatkin suurkeittiötä lämpölevyineen, vatkaimineen, kulhoineen ja spaatteleineen.
Keskiviikkona valmistuu poskipunaa.
Torstaina uppoudun viikon mielenkiintoisimpaan projektiin: oman kosmetiikkatuotteen valmistukseen. Suvi oli heittänyt minulle viikon alussa idean oman tuotteen valmistuksesta, ja pitkään pähkäiltyäni päädyin hoitavaan peiteaineeseen.
Tuotteen reseptiä en tietenkään osaa luoda, vaan Suvi kehittelee sellaisen tuoteideani pohjalta. Saan kuulla että toiveeni on aika haastava, eikä Flow'lla ole aikaisemmin valmistettu tämän tyyppistä tuotetta. Peiteaineen koostumus eroaa lopulta yllättävän paljon meikkivoiteesta, sen täytyy olla peittävämpi mutta samalla ohut ja kerrostettava. Lisäksi toivoin peiteaineeseen hoitavuutta.
What's cooking?
Suvilla on reseptiin kaksi ehdotusta, toinen rasvaisempi ja toinen ohuempi, seerumimainen.
Versio 1: näyttää hyvältä purkissa - pettää iholla
Lyhyesti: ensimmäinen epäonnistui. Suvi oli alusta saakka epäileväinen sen suhteen, liittyen mm. menetelmään jolla pigmentti tulisi sekoittaa tuotteen voidepohjaan (Flow'lla ei ollut välineitä tähän menetelmään).
Voide näytti kyllä erittäin lupaavalta aina siihen saakka kunnes kokeilimme sitä iholle... peittävyyskin oli erinomainen mutta voide rullaantui täysin.
Jatkoimme seuraavana päivänä ohuemman version parissa (resepti kuvassa), ja tämä toimi jo paremmin. Se ei rullautunut, mutta ei toisaalta tuntunut niin hoitavalta kuin mitä ajoin takaa. Ajatuksissani siinsi ikäänkuin luonnonkosmetiikan "BB-peiteaine", mutta saimme kokeilun tuloksena liquid-to-powder-tyyppisen seerumipeiteaineen :) Se todella kuivuu ihan puuteriseksi ja kiinnittyy ihoon älyttömän hyvin.
Erittäin mielenkiintoista ja opettavaista :)
Harjoitteluviikko päättyi Custom-Korento-projektiin.
Olen todella ihastunut Korento-sarjan öljypohjaiseen sävytettyyn seerumiin, mutta sen peittävyys ei ole minulle riittävä. Sain labrapäivien päätteeksi tilaisuuden miksailla itse oman versioni Korento-seerumista erilaisilla peittävyyksillä. Valmistin kolme versiota, jotka vaikuttivat iholla erittäin hyviltä..!
Talven tullen testaan ne vielä kunnolla. :)
Olipa antoisa viikko! Opin paljon ja tutustuin kivoihin ihmisiin. :) Sain myös aiempaa paremman kuvan kosmetiikan tuotantoalan ammateista ja miten tehtävät pienellä perheomisteisella kosmetiikatehtaalla jakautuvat.
Ja kotiin mukaan lähti kimara itse valmistettuja koetuotteita :)
Suuri kiitos Flow'n koko porukalle :) <3
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Tunnustan, että minulla on jo pieni ruukkujoulukuusi ikkunalaudalla ja siinä kaksi varaslähdön ottanutta koristetta... On aika luoda katsaus joululahjaideoihin :)
Dermosilin koko jouluvalikoiman löydät täältä.
Poimin sieltä muutamia lahjapakkauksia jotka herättivät kiinnostusta ja joista itse ilahtuisin jos löytäisin näitä kuusen alta :) (Voin tietysti laittaa nämä jo nyt sen oman ruukkukuuseni alle ja leikkiä joulu-etkoja... ;))
Tuoksukynttilä 9,90€
Tuoksukynttilä - totta kai <3 Dermosilin Salme-joulukynttilässä tuoksuu puusauna; savua, tervaa ja havupuita. Kynttilä on valmistettu soijavahasta ja paloaika on noin 35 tuntia.
Taimi-keittiösaippua-pakkaus 8,50€ / 2 x 250 ml
Olen (keittiö)saippuoiden suurkuluttaja ja tiskipöydällä on aina Dermosilin keittiökäsisaippua. (Nämähän eivät muuten varsinaisesti ole saippuaa vaan sulfaattipohjaista pesunestettä.) Tämän joulun limited edition -saippuoissa tuoksuvat raikas kurkku ja meloni sekä mausteisempi kardemumma ja rosmariini. Suosikkini on kurkku-meloni, ihanan pirteä tuoksu!
Varpu Puolukkaseerumi 11,90€ / 30 ml
Rauhoittava ja syväkosteuttava puolukkaseerumi sisältää puolukansiemenöljyä, rapsiöljyä, allantoiinia, hyaluronihappoa ja e-vitamiinia ja sopii erityisesti kuivalle, ärtyneelle ja punoittavalle iholle. Öljypohja on täysin kasviöljypohjainen.
Seerumissa on suosikkikoostumukseni; se on maitomaisen emulsiomainen. Iho jää pehmeäksi ja sileäksi. Seerumissa käytetty hypo-tuoksu on tuttu Dermosilin muista Puolukka-tuotteista. Se on voimakkaan makea, sopii siis henkilölle joka pitää voimakkaan tuoksuisesta kosmetiikasta. Minun makuuni tuoksu saisi olla vähän miedompi mutta Dermosilin asiakkaiden kommenteista näen, että toiset taas rakastavat sitä :)
Joka tapauksessa, erittäin hyvä ja mielettömän hinta-laatu-suhteen seerumi jälleen, Dermosililla on kiistatta Suomen parhaan hinta-laatu-suhteen seerumivalikoima.
Ilta EdT 13,50€ / 30 ml
Hedelmäisen makea ja mausteinen Ilta limited edition -tuoksu sopii makeiden tuoksujen ystävälle. Ensituoksussa on lämmintä omenaa ja sitrusta, sydäntuoksussa vadelmaa ja freesiaa ja pohjatuoksussa hehkuvat santeli ja vanilja.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilen Dermosilin hajuvettä. Dermosil edustaa mm. Yves Rocherin ja Mexxin kaltaisten tuoksujen ohella ns. lifestyle-tuoksujen kategoriaa, mikä tarkoittaa, että tuoksu on edullinen ja vivahteikkuudeltaan yksinkertaisempi kuin ns. haute-hajuvedet. Eli jep, ne kalliimmat hajuvedet. Tuoksufriikin on vaikea arvioida lifestyle-tuoksuja samalla asteikolla kuin haute-tuoksuja, koska ne ovat niin erilaisia ja eri käyttäjäkunnalle suunnattuja. Summaan ensimmäisen Dermosil-tuoksukokemukseni näin: genressään odotetun kaltainen straight-forward makea tuoksu.
Katsellaan sitten vähän meikkipoimintoja.
Rosanna-pakkaus (8,90€) pitää sisällään klassisen punaisen kynsilakan ja huulipunan. Iiris-meikkisetissä (8,50€) on kolme meikkikynää: viileän ruskea kulmakynä, hohtava beige luomivärikynä sekä musta rajauskynä.
Iiris-pakkaus on ollut suosittu: Dermosilin sivu ilmoittaa että se on kohta myyty loppuun.
Lookissa käytetty Rosanna-pakkauksen Classic Red -huulipunaa ja kynsilakkaa sekä Iiris-pakkauksen kulmakynää ja luomivärikynää.
Viileänpunaiset Classic Red -sävyt ovat upeat! :-*
Iiris-pakkauksen hohtava beige luomivärikynä pysyy luomillani kiitettävän hyvin, mistä annan sille pisteitä. Useimmat kynämäiset ja vahamaiset voideluomivärit kasaantuvat minulla luomivakoon hyvin nopeasti. Kuvassa luomella on myös kimalle-efekti huurteisen valkoisella (Lumene Nordic Girlin) glitter-eyelinerilla.
Kulmakynän viileän ruskea sävy on oikein hyvä, mutta kuten kuvasta näkee, se on aika tumma. Sanoisin medium-ruskea, ei vaaleanruskea kuten virallinen kuvaus sanoo. Koostumus on ehkä aavistuksen pehmeämpi kuin Dermosilin pysyvän valikoiman kulmakynässä, mutta ei liian pehmeä. Annan tälle kulmakynälle oikein hyvän arvosanan, sävy on sopivan luonnollinen ja sopii varmasti monelle.
Lempi-pakkaus 7,90€ / 5 x 40 ml
Minituubipakkaukset rules!
Lempi-joulupakkaus sisältää Dermosilin suosituimpiin kuuluvia ihonhoitovoiteita: täyteläisen Skin Comfort -vartalovoiteen, ihanan piparmintun ja eukalyptuksen tuoksuisen Classic-jalkavoiteen (tässä on muuten sopivan tuhti koostumus meikäläisenkin korppujaloille!), kevyen ja nopeasti imeytyvän Tyrni-käsivoiteen sekä hajusteettoman Sensitive-linjan täyteläisemmän käsivoiteen ja oikein kuivalle iholle sopivan, rasvaisen Vitamin E -hoitovoiteen.
Suosikkini ovat jalkavoide ja käsivoiteet. Tyrni-käsivoide imeytyy niin nopeasti että sitä voi laittaa kesken työpäivänkin, ja jatkaa hetken kuluttua koneen naputtelua vailla huolta tahmanäppiksestä :)
Hellä Body Butter -pakkaus 7,30€ / 200 ml
Talvisin on ihana helliä ihoa täyteläisemmillä butter-voiteilla, siksi valitsin tämän joulun pakkauksista vielä Hellän. (Viime jouluna ihastutti Nature-sarjan Minttu, se on muuten edelleen suosikkini ja parhaan koostumuksen body butter minkä tiedän.)
Sensitive Body Butter on herkkäihoisen ja hajusteherkän tai -allergisen valinta. Kaikki Sensitive-linjan tuotteet ovat hajusteettomia ja niiden koostumuksissa on huomioitu herkän ihon tarpeet. Sensitive Body Butterin täyteläisessä koostumuksessa ihoa hoitavat mm. shorea- ja kaakaovoi sekä skvalaani. Voide on paksua mutta levittyy notkeasti (ei niinkuin sunnuntaina esitelty Lidl Body Butter -nahkeus...) ja helposti.
Minä kuulun niihin lapsellisiin jotka rakastavat lahjojen antamista ja tulen aina pitämään perinteestä kiinni, se tuo minulle niin paljon iloa että perheeni on ihan turha ehdottaa "Eikös jo tänä vuonna luovuttaisi..." Muut saavat luopua, minä jatkan paketoimista <3
En kuitenkaan halua kuormittaa kenenkään koteja yhtään ylimääräisellä ja turhalla materialla, joten suosin poiskäytettäviä, syötäviä, juotavia ja elämyslahjoja.
Antamani lahjat ovat viimeiset 10 vuotta seuranneet tätä kaavaa:
Mukavan kuulasta, pakkasenkirpeää tiistaita! :) Minun ikkunastani näkyy kauniin kuurainen maa, melkein voi jo kuvitella että se olisi lunta....
* Sis. mainoslinkkejä
Rakastan matkakokoja ja ostaisin itse mieluusti ihan kaikki ihonhoitotuotteet matkakokoisina jos se vain olisi mahdollista. Minulla 15-millinen voidekin kestää kauan, ja tietysti pienet koot ovat näppäriä ottaa mukaan reissuun. Kaikkein eniten minikokoisissa tuotteissa viehättää kuitenkin se, että ne palvelevat meitä vaihtelunhaluisia - ja ne ovat loistava tapa tutustua uuteen tuotteeseen edullisemmin.
Whamisan matkakoot ovat reilun kokoisia
Tämä mielessäni kokosin tälle "kybermaanantaille" (aaargh, näistä termeistä alkaa kyllä saada tarpeekseen) vielä matkakokoisten tuotteiden tärppejä. Ne ovat jo valmiiksi edullisia, ja alennusten aikaan tietysti vielä mukavamman hintaisia.
Suosikki-verkkokaupoistani Biodellyllä on tänään vielä kaikki tuotteet -25% alennuksessa koodilla bf18 ja House Of Organicilla koko valikoima -20% ilman koodeja.
Korealaisen Whamisan tuotteet ovat ihania mutta aika arvokkaita. Whamisalla on onneksi monista tuotteistaan kokeilukoot, ja 25% alennuksella niille ei jää montaa euroa hintaa.
Sannin valinnat:
Ihan parhaimpiin puhdistusöljyihin kuuluu Whamisa-puhdistusöljy (20 ml) 4,76€ *
Suosittu Sebum Treatment -emulsio epäpuhtaalle iholle (20 ml) 4,76€ *
Water Cream syväkosteuttava kosteusvoide (5 g) kaikille ihotyypeille 4,35€ *
Talveksi täyteläinen Nourishing Cream (5 g) kuivalle iholle 4,35€ *
Kulttimaineessa oleva superkosteuttava Deep Rich Toner -kasvovesi/hoitoneste (20 ml) 5,62€ *
Kaikki Whamisan matkakoot näet täältä * listattuna sivulla ylimpänä.
Myös ihanalla Evolve Beautylla on matkakokoja, ne löydät Biodellyn listauksista täältä *
Esimerkiksi Rainforest Rescue -seerumi (10 ml) epäpuhtaalle iholle 8,90€ ja hyaluronihapposeerumeiden klassikko (10 ml) Hyaluronic Serum 200 11,70€. *
Ihan mahdottoman ihana tuote on myös suklaaherkkunaamio Radiant Glow, 11,70€. *
Skincare-tutustumispakkaus
Evolven maahantuojalla House Of Organicilla on verkkokaupassaan Biodellyä laajempi Evolve-valikoima, ja matkakokoja on todella monista tuotteista. Löydät kaikki House Of Organicin Evolve-matkakoot ja -kokeilusetit täältä. * Esimerkiksi Skincare-tutustumispakkaus * lähtee hintaan 11,12€ - tähän hintaan saa 10-millisen hyaluronihapposeerumin sekä näytekoot Radiant Glow -suklaanaamiosta sekä uudistavasta kasvovoiteesta.
Kaikki House Of Organicin sarjojen matkakoot löydät täältä. *
HOOn matkakokoisista vinkkini ovat vielä Cattierin 15 millin matkakoot, ihanan tuntuinen Anti-Wrinkle Cream maksaa vain 5,20€ ja normaalin ihon kosteuttava päivävoide 4,80 €.
.
Biodellyn postikulut ovat 4,90€, House Of Organicin 3,90€ - 5,90€ paketin painon mukaan.
Tällä sarjalla on hintojensa puolesta ikuinen "Black Friday" - Lidlin Cien Nature -kosmetiikkasarja :)
Lidlin oma Natrue-sertifioitu-sarja on ilmestynyt Lidleihin syksyn aikana. Ostin testiin viisi tuotetta joista saatte kuulla fiilikseni tänään. Paras tuote? Käsivoide.
Mutta aloitetaan jumbosta, tästä tuotteesta pidin vähiten:
3,49€ / 200 ml
Koostumus ei ole kovin onnistunut, tämä kolmen ja puolen euron body butter on työläs ja aikaavievä levittää. Voide näyttää purkissa ihanan kuohkealta ja kermaiselta mutta levittyy nihkeästi. Se muodostaa iholle vaalean pinnan jota täytyy hieroa tovi ennenkuin se imeytyy. Samettisen tunteen sijaan iho jää nahkeaksi.
Tuoksu on kyllä oikein mukava, eikä ainesosissakaan (sheavoi, kaakaovoi, manteliöljy, auringonkukkaöljy) ole vikaa, mutta se ei pelasta tätä vartalovoidetta minun silmissäni. Kyllä tällä vartalonsa kosteuttaa, mutta ei kovin miellyttävällä tavalla.
Kun vertaa Cien Nature Body Butteria vaikka Dermosilin ekosertifioidun Nature-sarjan Minttu Body Butteriin, Dermosil on ihan eri maailmasta. Toki Cienin Butter maksaa vain kolmanneksen sen hinnasta.
2,49€ / 75 ml
Tämän voiteen koostumus taas on oikein hyvä! En ihan allekirjoita "for chapped skin"/ "dry skin" -attribuuttia, mutta normaalille ja pintakuivalle iholle tämä on oikein hyvä käsivoide. Koostumus on notkean kevyt, ei tarpeeksi rasvainen sopiakseen ihan halkeilevan kuivalle iholle. Voide tuntuu jopa raikkaalta mutta ei ole vesimäinen, siinä on myös riittävästi pehmentäjiä muodostaakseen kiitettävän mukavan suojaavan tunteen iholle.
Tuoksu on mielenkiintoinen, hyvin vihreä. Minulle tulee mieleen leskenlehti ja voimakas vihreä kukkaisuus. Ehkä kehäkukka tuoksuu juuri tältä..? Kehäkukkauute toimii kosmetiikassa myös hajusteena.
Hoitavina ainesosina käsivoiteessa on auringonkukansiemenöljyä, oliiviöljyä, sheavoita ja mehiläisvahaa. Kehäkukkauute lienee tässä tuotteessa vain ns. markkinoinnillinen ja tuoksua tuova ainesosa.
2,99€ / 15 ml
Granaattiomena-silmänympärysvoide lupaa kiinteyttäviä vaikutuksia ikääntyneelle iholle. Minusta "kiinteyttävä" -sanaa käytetään kosmetiikan markkinoinnissa ehkä vähän turhan vapaasti, en usko että esimerkiksi Lidlin tyyppinen voide oikeasti näkyvästi kiinteyttää ihoa. Voiteessa käytetty granaattiomenan siemenöljy kyllä tunnetaan erinomaisesta antioksidantti- ja rasvahappoprofiilistaan ja kyvystään hoitaa ja jopa korjata kuivaa, ikääntynyttä ja rasittunutta ihoa, mutta sen pelkkä läsnäolo ainesosaluettelossa ei vielä tee tuotteesta kiinteyttävää. Anteeksi "paasaus", välillä vain ärsyttää tiettyjen termien käyttö kosmetiikan markkinoinnissa. Lidl olisi voinut nimetä tämän tuotteen mieluummin vaikka "antioksidanttiseksi".
Voide on ohut ja aika arkisen tuntuinen. Se ei riitä kunnolla kosteuttamaan silmänympäryksiäni, valitsen mieluummin vähän täyteläisemmän voiteen. Ainesosissa on jälleen ihan hyvä kavalkadi kokonaisia kasviöljyjä; auringonkukkaa, jojobaa, mantelia, granaattiomenaa ja babassua, mutta tosiasiassa niiden osuus voi olla hyvinkin pieni, emme tiedä vaikka voiteesta 80% olisi vettä. Vesivoittoinen tämä kyllä on koostumuksensa puolesta. Ei huono, mutta pidän Cienin Q10-sy-voidetta miellyttävämmän tuntuisena.
Plussaa hajusteettomuudesta. Silmänympärysiholle suositellaan aina hajusteettomia koostumuksia.
3,99€ / 50 ml
Oikein mukavan tuntuinen voide! Tämä on toinen suosikkini käsivoiteen ohella. Koostumus on sopivan kevyt makuuni ja voide levittyy oikein mukavasti ja imeytyy nopeasti. Hedelmäisessä tuoksussa on samaa kuin Weledan Pomegranate-linjan tuoksussa :) Tykkään.
Hoitavina aineina päivävoiteessa on samoja kasviöljyjä kuin silmänympärysvoiteessa. Tässä vain on paljon miellyttävämpi ja kosteuttavampi sekä pehmentävämpi koostumus.
Pomegranate-sarjaan kuuluu myös yövoide.
3,99€ / 50 ml
Liekö sattumaa, että Cienillä on samannimiset sarjat kuin Weledalla :) Weledallahan on myös Wild Rose -sarja.
Villiruusu-sarja sopii kuivalle iholle. Yövoiteen koostumuksesta sen tunteekin; tämä on oikein täyteläinen ja pehmentävä. Liian täyteläinen minun iholleni, mutta miellyttävän tuntuinen; ei kiiltävän rasvainen tai vahamaisen jäykkä.
Tuoksu on vähän tunkkaisen puoleinen. Tuoksussa on makeaa ruusua mutta kuin tunkkaisen verhon takana. Wild Rose -yövoiteen tuoksu ei ihan uppoa minuun, mutta toisaalta tämän tyyppinen tuoksumaailma on aika tyypillinen luonnonkosmetiikassa, etenkin edullisessa sellaisessa. Olen vuosien myötä tottunut tällaisiin tuoksuihin.
Referenssinä; valitsisin kaikista luonnonkosmetiikan tuoksuista Mádaran tuoksut. Niissä on mielestäni onnistunut balanssi kasvimaisuutta ja vihreyttä, mutta myös kepeää kukkaisuutta, miellyttävää makeutta ja epäyrttisyyttä.
Tsekkaa kaikki juttuni edullisesta kosmetiikasta täältä.
* Sis. mainoslinkkejä
Flow Kosmetiikka - tai nykyiseltä kansainväliseltä nimeltään Flow Cosmetics, lanseerasi syksyllä uuden premium-henkisen meikkisarjan joka kantaa nimeä Korento.
Tämä esittely on yhteistyössä House Of Organic -verkkokaupan kanssa. Korento-sarjan tuotteet ovat koko viikonlopun ajan perjantaista sunnuntaihin -30% tarjouksessa, varsin mukava tutustumishinta tälle arvokkaammalle sarjalle.
Korennon ydin on kaunis, hehkuva iho, ja sarja keskittyy nimenomaan ihomeikkeihin.
Valikoimaan kuuluu kolme erilaista meikkipohjaa (mineraalimeikkipuuteri, seerumimeikkivoide sekä voidemainen kiinteä meikkivoide), seerumiposkipuna, huuli- ja poskiväri sekä viimeistelypuuteri.
norm.hinta 35,50€ / 10 g - Black Friday -hinta 24,85€
Oma suosikkini on odotetusti mineraalimeikkipohja. Korento-sarjan mineraalimeikkipuuteri ei korvaa Flow'n perusvalikoiman mineraalipohjaa, vaan on tullut sen rinnalle ja sen koostumus on erilainen. Korento-mineraalipohjassa on käytetty lesitiinillä pinnoitettuja mineraalipigmenttejä mikä tekee koostumuksesta liukuvamman ja sopivamman kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Sen ihotuntu on yksinkertaisesti hieman "luksuksempi" kuin perus-Flow'n mineraalipohjassa, joka taas sopii paremmin niille jotka haluavat mattaisempaa tulosta. Ei Korento-pohjakaan mikään kovin valoaheijastava ole, mutta kuulaampi kuin perus-Flow.
Summattuna: Korento-mineraali kuivemmalle ja aikuiselle iholle, Flow-mineraali normaalille ja/tai rasvoittuvalle ja kiiltelevälle iholle. En huomaa eroa peittävyydessä.
Minun iholleni sopii sävy Warm 03, joka vastaa perus-Flow-mineraalipohjan sävyä Peach.
Löydät Korento-mineraalipohjat täältä. *
Sävyjä on yhteensä 10, enemmän kuin perus-Flow-mineraalipohjan sävyvalikoimassa.
Pinta lähikuvassa. Jälki muistuttaa minua Alima Puren mukavasti liukuvasta koostumuksesta ja peittävyyskin on lähes samaa luokkaa. Alima on ehkä vieläkin peittävämpi mutta toisaalta se myös näyttää meikkimäisemmältä, Korento on luonnollisempi.
39,50€ € / 30 ml - Black Friday -hinta 27,65€
Sarjan ylellisimmän tuntuinen tuote.
Seerumimeikkivoide ei varsinaisesti ole "meikkivoide" vaan paremminkin kevyesti sävyttävä hoitoseerumi, "tinted serum". (Uudemmissa pakkauksissa nimi onkin ilmeisesti muutettu tähän muotoon.) Peittävyyttä seerumissa ei juurikaan ole vaan se tuo iholle tervettä hehkua ja tasoittaa ihon sävyä aavistuksen, jälki on hyvin läpikuultavaa. Tämä on enemmän hoito- kuin meikkituote, ja aika ihana sellainen. Ihoa hoitaa viiden marjansiemenöljyn Berry Active Complex jonka muodostavat puolukan-, tyrnin- mustikan- mustaherukan ja ruusunmarjan siemenöljyt.
Seerumi on öljypohjainen ja sopii erityisesti kuivalle ja ikääntyneelle iholle.
Voin muuten kertoa, että valmistin tästä nimenomaisesta tuotteesta tänään omia custom-versioitani erilaisilla pigmenttipitoisuuksilla Flow Kosmetiikan labrassa :) <3 Olen kovin ihastunut tämän öljysekoituksen koostumukseen, ja näen itseni käyttämässä tätä paljon talvella mineraalimeikkipohjan alla.
Sävyjä on neljä, Warm 01 ja 02 sekä Cool 01 ja 02.
Väriseerumi tuntui ensikokeilulla ihollani liian öljyiseltä, mutta sitten tajusin jättää päivävoiteen alta pois ja levittää seerumimeikin suoraan kosteuttavan seerumin päälle. Tällä tapaa toimii täydellisesti ja meistä tuli seerumin kanssa hyvät ystävät! Öljy levittyy silkkisesti ja tekee ihosta hehkuvan. Pinta ei jää yhtään rasvaisen tuntuiseksi. Käytän sävyä 02 Warm.
Koska kaipaan meikkiini enemmän peittoa, lisään seerumimeikin päälle poskille, nenään ja leukaan joko Korento-mineraalipohjaa tai Korento-meikkivoidetta.
Löydät seerumimeikkivoiteet täältä. *
39,50€ / 20 ml - Black Friday -hinta 27,65€
Cream Foundation on meikkipohjista peittävin. Se on olomuodoltaan kiinteää ja sulaa kermaiseksi meikkivoiteeksi ihon lämmön vaikutuksesta.
Sulatan ja notkistan nokareen meikkivoidetta kämmenselällä ennenkuin levitän sen kasvoille. Poikkeuksellisesti tykkään levittää Korento-meikkivoiteen sormin koska koen voiteen lämmittämisen tämän tyyppisissä kiinteissä meikkivoiteissa tärkeänä, mutta sitä voi käyttää oikein hyvin myös meikkisiveltimellä, näin tekee mm. meikkivoiteen kehittäjä Riitta Jänkälä. Myös Beautyblenderin tyyppinen sieni toimii hienosti.
Ennen - jälkeen Korento Cream Foundationin
Cream Foundationin pohjassa on myös hoitava ja antioksidanttinen marjaöljyjen sekoitus koostuen puolukan-, tyrnin- mustikan- mustaherukan ja ruusunmarjan siemenöljyistä.
Sävyjä on kahdeksan; neljä lämmintä, neljä viileää. Warm 02 jota minä käytän vastaa sävysyvyydeltään Flow Kosmetiikan Peach-mineraalipohjan sävyä.
Löydät Korento-meikkivoiteet täältä. *
Liquid Blush sävy Raspberry
35,50€ / 10 ml - Black Friday -hinta 24,85€
Seerumiposkipuna on ihanan luonnollista jälkeä tekevä, hoitava ja läpikuultava nestemäinen poskiväri. Sävyjä on kaksi; viileä, murrettu marjainen Raspberry ja lämmin persikkainen Pumpkin.
Rakastuin Raspberry-sävyyn! Se tekee ihastuttavan raikkaan ja luonnollisen "lit from within" -hehkun ja värin poskille. Sävyn annostelu vaatii kenties opettelua jos ei ole tottunut nestemäisiin poskipuniin, nestemäinen poskipuna on usein erittäin riittoisaa eikä Korento Liquid Blush tee poikkeusta. Sitä tarvitsee luonnolliseen lookkiin vain yhden ainoan sormenpäällisen; siis pisara poskipunaa kämmenselälle, kastan sormea siinä ja tämä väri riittää erinomaisesti.
Levitän seerumiposkipunan ennen puuteria seerumi- tai voidemeikkivoiteen päälle, se levittyy parhaiten voidemaiselle pohjalle. Olen kuitenkin kokeillut sitä myös mineraalipohjan päälle, sekin onnistuu mutta levityksessä saa olla vähän enemmän tarkkana sillä nestemäinen tuote voi jumahtaa puuterin päällä.
Löydät Korennon poskipunat Black Friday -hintoineen täältä. *
34,50€ / 10 ml - Black Friday -hinta 24,15€
Voidemainen poski- & huuliväri on seerumiposkipunaa voimakkaampi, tosin oikealla levitystekniikalla tulos on yhtä hillitty. Pienen pieni määrä riittää jälleen.
Lämmitä sävyä sormissasi ennenkuin viet sen kasvoille. Huulivärinä tykkään laittaa tätä huulirasvan päälle niin että saan sävytetyn huulirasvan, yksinään koostumus on vähän liian kuiva huulilla.
Sävyjä on kuusi, joista sain testiin vadelmaisen Raspberryn ja makean punaisen Cranberryn.
Sävykuvaukset:
Poppy - lämmin, kirkas punainen
Rosehip - lämmin, hiukan murrettu ruusunpunainen
Cloudberry - lämmin nude ruskeanpunainen, vegaaninen
Heather - pehmeä, viileä, kevyesti ruskeaan taittava malva, vegaaninen
Raspberry - marjaisa, pehmeä, viileä vadelmanpunainen
Cranberry - intensiivinen, viileä, voimakas punainen
Löydät kaikki Korennon poskipunat täältä. *
Kasvoilla Cream Foundation sävyssä Warm 02 ja poskilla ja huulilla Lip & Cheek Tint sävyssä Raspberry.
Kasvoilla mineraalimeikkipohja sävyssä Warm 03 ja poskilla Cheek & Lip Tint sävyssä Cranberry.
(Huulilla Dermosilin huulipuna, joka puolestaan tulossa esittelyyn ensi viikolla.)
32,50€ / 10 g - Black Friday -hinta 22,75€
Mattainen yhden raaka-aineen viimeistelypuuteri sisältää erittäin hienojakoista riisipuuteria. Ei tuo sävyä eikä peittävyyttä, puuteri on läpikuultava ja iholla erittäin huomaamaton.
Viimeistelypuuteri sopii erityisen hyvin seerumimeikkivoiteen päälle.
*
Sannin yleisarvio? Ihastuttava ja niin ainesosiltaan kuin koostumuksiltaan todella laadukas sarja. Hinnat ovat suolaiset, kyllä, mutta meikit valmistetaan käsityönä ja etenkin nyt kun olen viikon aikana saanut olla sarjan valmistustehtaalla harjoittelussa, ymmärrän tuotteiden laatutekijöitä entistä paremmin. Nämä meikt todella tehdään kirjaimellisesti käsin :) <3 Ja onneksi on aina näitä alennuskampanjoita joiden kautta arvokkaampiinkin tuotteisiin voi tutustua vähän edullisemmin.
*Sis. mainoslinkkejä
Huomenta. Musta perjantai, vuoden The shoppailupäivä.
Olen koonnut tähän juttuun koosteen minua eniten kiinnostavista Black Friday -tarjouksista, mutta paras vinkkini on: älä osta. Älä osta jos et tarvitse mitään.
Rehellisesti, päivä aiheuttaa minussa ristiriitaisia fiiliksiä. Hintatietoisena ja "laihialaisen" perimän omaavana ihmisenä olen samalla innoissani aina kun on mahdollista säästää, mutta samalla ylenpalttinen kulutushysteria ahdistaa minua, enkä halua kannustaa ketään tarpeettoman tavaran ostamiseen. Kyllä, vaikka itsekin omistan ihan liikaa kosmetiikkaa.
Black Friday -viikonloppuna on todella mahdollista tehdä mielettömiä löytäjä, mutta paras hyöty mielestäni on silloin kun jo pidempään harkittu ostos tai kiinnostus sekä tarjous kohtaavat. Tai kun voi säästää jossain normaalisti selvästi arvokkaammassa tuotteessa.
Toivottavasti teidän Black Friday -ostoksenne tuovat teille iloa ja hyötyä :) Mutta jos et tarvitse mitään? Loistavaa. Älä osta.
Biodellyltä kaikki tuotteet -25% koodilla blackfriday2018. Tärpit: Nui-meikkivoide ja Lily Lolo. Tarjous voimassa maanantaihin 26.11. saakka. *
Mádaralla kaikki tuotteet -40%. Tarjous voimassa maanantaihin 26.11. saakka. *
Oletkaunis.fi -kaikki tuotteet 20-80%. Tärpit: Jeffree Star, Mizon, Natura Siberica, Real Techniques, Lierac. Tarjous voimassa maanantaihin 26.11. saakka. *
House Of Organicilla tarjouksia -20% - 50%. Tärppinä Korento (josta tulossa tänään blogissa esittely) Kaikki HOO'n tarjoukset täällä. *
Bearelilla laaja kattaus K-Beautya -25 - 35%; Missha, TonyMoly, Klairs, Holika Holika, Mizon, Huxley. *
Kicksillä -25%; perjantaina kaikki hajuvedet, lauantaina värikosmetiikka, sunnuntaina hiustuotteet ja maanantaina kasvotuotteet. *
Skincityllä koko valikoima -20%. Ei toimituskuluja. Tärppinä etenkin Paula's Choice. Tarjous voimassa sunnuntaihin 25.11. saakka.
Flow Kosmetiikalla koko valikoima -30% koodilla blackfriday, poislukien näytekoot.
Yves Rocherilla ensimmäinen ostoskorin tuote -50%, muut tuotteet tuttuun tapaan "ikialennuksessa" :) Tarjous voimassa maanantaihin 26.11. saakka. Ilmaiset toimituskulut yli 19€ tilauksiin. Tärppinä mm. loistavat öljyputsarit ja hoitoaineet. *
Viikon kuulumisia. :)
Harjoitteluviikko Flow'lla on sujunut todella hyvin ja olen päässyt uppoutumaan etenkin meikkien valmistuksen maailmaan. Älyttömän kiinnostavaa!
Flow' laborantin sanoin: "Tämä ei lopulta paljon eroa ruoanlaitosta, sekoitellaan aineita yhteen reseptien mukaan". :)
Kenen takki ei kuulu joukkoon? :D
Hahah, mun takista päätellen en ole ollut tällä viikolla lainkaan harjoittelussa..! ^_^ No, ei meikkilika ihan hetkessä pinty kuvan konkarien työvaatteiden tapaan, mutta kuukausien saatossa pikkuhiljaa kertyvä meikkilika ei tosiaan irtoa kokonaan millään. Takit pestään säännöllisesti mutta ne saavat uuden "värin" :)
Eilen valmistui huuli- & poskipunaa, ihana sävy Cranberry.
Tänään olisi tarkoitus yrittää valmistaa ihan omaa meikkituotettani! :) Flow'n Suvi kysyi minulta haluaisinko ideoida ja valmistaa oman tuotteen, ja totta kai halusin :) Tehtaalla on kaikki raaka-aineet joten ei kuin sekoittelemaan. Suvi on pähkäillyt eilen minulle reseptiä ideani pohjalta ja tänään katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Tämä on kuin yläasteen kotitaloustunti mutta niin paljon parempaa ^_^
Kirjoitan kunnon jutun harjoittelustani viikonloppuna tai ensi viikon alussa. Stay tuned :)
Sokkotestausprojekti on nyt käynnissä.
Minulle on ostettu neljä kasvovoidetta ja neljä shampoota testiin enkä tiedä mitä tuotteita ne ovat. Tämä on tosi jännää ja hauskaa!
Olen jo testaillut kaikkia voiteita ja kolmea shampoota. Tämän aamun shampoo oli tähän mennessä erikoisin, todella erilainen verrattuna mihin tahansa "normi"shampooseen. Piti ihan pitkään miettiä miten sitä saisi ylipäänsä kuvailtua. Hiuksetkin jäivät erikoisen tuntuisiksi.
Mutta "pahin" kokemus oli eilen aamulla voiteen nro. 5 kanssa - tämä menee nyt vähän teaserin puolelle mutta tuo voide oli jotain ihan kamalaa, siis ihan hirveä..! :D Teki tosi paljon mieli pestä se pois, iho jäi niin ikävän tutuiseksi. Meikkikin oli vaikea levittää päälle nätisti. Miten mun testishoppaajat nyt tällaisen meni mulle hankkimaan..? :D No ei, hauskaahan se vain on ja kiinnostavaa, että joukossa on näinkin voimakkaita tunteita herättäviä tuotteita. :)
Jaan sokkotestaus-tuotekokemukset kahteen postaukseen ja voiteista on luvassa juttua ensi viikon aikana.
Nämä kuulumiset teille lähtivät Tampere-Riihimäki-junasta, vartti vielä ja olen Riksussa. Mukavaa päivää kaikille. :)
P.S. Vielä yksi kosmetiikkakuuluminen: avasin eilen Lumenen viimeisimmän uutuuden Arktis Hydra Care -sarjan paketin (joo, Lumene-uutuussarjoja yhä vain tulee, näille ei tunnu näkyvän loppua...) ja ehdin jo testata sarjan silmänympärysvoiteen illalla ja aamulla - tykkään tosi paljon! Tosi hyvän tuntuinen koostumus, ja hajuteeton! Toivottavasti ehdin testailla muitakin Arktis-tuotteita ennen kuin lumi sulaa.. :D
Kaupallinen yhteistyö: Mádara.
Esittelyssä Mádara-uutuuksia!
Mádara on selvästi satsannut viime vuosien aikana erityisesti anti-age-kategorian osaamiseen ja tämän osaston tuotevalikoima on kasvanut jälleen muutamilla kiinnostavilla uutuuksilla.
BOOST-tehohoitosarja käsittää kolme erilaista ampullihoitoa erilaisiin ihotiloihin (en tykkää käyttää sanaa ongelma, ihon tila on mukavampi :)). Kaksi niistä, Antioxidant Energiser ja Amino-Fill 3D Lifting, sopivat iholle jolla on jo ikääntymisen merkkejä ja kolmas, Hyaluron Collagen, sopii syväkosteutukseen kaikille ihotyypeille.
Buustereita suositellaan käytettäväksi 10 päivän tehohoitokuurina ja sen jälkeen 2-3 kertaa viikossa ylläpitämään vaikutuksia.
Kuvailun perusteella kiinnostuin jo syksyn pressipäivillä eniten Antioxidant Energiserista, se sopii eniten minun elämäntyyliini. Lifting-buusterikin sopii silmänympärysten alueelle.
29,90€ / 10 x 3 ml
Avainsanat: kirkastaa, suojaa ympäristön rasituksilta.
Kenelle? Noin +/- 30 -vuotiaille, ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin, väsyneelle ja samealle iholle. Kaupunkilaiselle, paljon matkustavalle, stressaajille, pienten lasten vanhemmille, bailaajalle.
Mitä tekee? häivyttää pieniä juonteita ja tasoittaa ihonväriä. Hoitaa myös couperosa- ja rosacea-ihoa.
Kuva: Mádara
HYALURONIC COLLAGEN
Avainsanat: kosteuttaa, rauhoittaa.
Kenelle? Kaikille kun iho on janoinen, stressaantunut, sitä kiristää tai se on kuivuudesta ärtynyt. (Hyaluronic Collagen linkittyy SOS-sarjan tuotteille, palvelee samaa kohderyhmää.)
Mitä tekee? Syväkosteuttaa, palauttaa ihon pinnan kimmoisuutta ja häivyttää etenkin kuivuudesta johtuvia juonteita.
Avainsanat: kiinteyttää, häivyttää juonteita
Kenelle? Noin 40+ vuotiaille, iholle joka on alkanut ikääntymisen myötä veltostua ja jolla näkyy juonteita.
Mitä tekee? Napakoittaa, palauttaa ihon kimmoisuutta ja täyteläisyyttä, häivyttää juonteita ja ryppyjä.
Sain testiin Antioxidant- ja Amino-Fill-buusterit.
Minua viehätti Antioxidant-buusterissa heti sen yksinkertainen ainesosaprofiili; ampullien teho kätkeytyy mansikansiemenöljypohjaan sekä tomaattiuutteeseen. Mansikansiemenöljy sisältää jopa 95% tyydyttymättömiä rasvahappoja joista 40% on Omega 3- ja Omega 6 -rasvahappoja. Mansikkaöljyssä on myös runsaasti e-vitamiinia, a-vitamiinia sekä ellagiinihappoa, kaikki loistavia ainesosia ikääntymisen merkkien hoidossa ja ehkäisyssä. Tomaattiuute on sekin klassinen ihonhoidon superstara ja sisältää korkean pitoisuuden antioksidanttista lykopeenia.
Antioxidant-buusterin kerrotaan sopivan erityisen hyvin ennen ja jälkeen auringonoton, eli minulle vaikkapa kuurina ennen Kreikan reissuja. Check!
Öljypohjainen koostumus tekee Energiser-ampulleista ravitsevan ja erittäin riittoisan etenkin iholle joka ei ole kovin kuiva. Yhdessä ampullissa on 3 ml ainetta ja se suositellaan käytettäväksi 24 tunnin sisällä avaamisesta, siis puolet aamulla ja puolet illalla. Minun ihollani 3 ml öljyampulli riittää helposti kuuteenkin käyttökertaan (en levitä sitä dekolteelle, vain kasvoille). Koska ihoni tuntuu erittäin "ladatulta" jo muutaman pisaran jälkeen, en näe syytä valella ihoon lisää tehohoitoa. Teippaan ampullin nokan kiinni käytön jälkeen ja säilytän sitä jääkaapissa.
Öljyn koostumus on erittäin miellyttävä, ohut ja helposti imeytyvä. Pakkauksessa on 10 ampullia, eli yhden seerumipullollisen verran (10 x 3 ml). Siihen nähden hinta on suhteellisen edullinen; 29,90€. Jos pakkauksen käyttää suositeltuna kuurina, tulee päivähoidolle hintaa 3€ / päivä.
Virallinen suositus on suositus, mutta maalaisjärkeä saa aina käyttää ;)
Lifting-ampullissa on täyteläinen emulsiokoostumus. Se imeytyy erittäin nopeasti ja iholle jää välittömästi napakka tunne. Ihoni kaipaa päälle vielä kosteuttavan voiteen tai öljyn.
Pääasiallinen kiinteyttä ja kimmoisuutta palauttava aine on palmitoyl isoleucine, lipoaminohappo joka "plumppaa" ihoa ja lupaa täyteläistää ihon veltostuneita piirteitä kahdessa kuukaudessa. Vaikutuksia juonteisiin luvataan 4-6 viikon käytön aikana.
(Tylsää kyllä, näitä velttouteen ja sen kiinteytykseen kohdistuvia lupauksia en pysty vielä itse testaamaan. Ehkä sitten jos bloggaan vielä 5- tai 6-kymppisenä :))
Lifting-ampulli lupaa kuitenkin myös välittömiä pikakaunistajan tyyppisiä vaikutuksia, ja sitä suositellaan käytettäväksi myös aamuisin ennen tärkeää tapahtumaa kun ihon haluaa olevan parhaimmillaan. Esimerkiksi hääpäivänä :) Ampullin tehoaineet muodostavat iholle biopolymeeriverkon joka välittömästi napakoittaa ja silottaa ihon pinnan. Luonnollinen tuhkimotippa!
RE:GENE Volume Rebuild Lifting Mask
35€ / 60 ml
Re:Gene-naamio on Lifting-ampullin edullisempi ja vaikutuksiltaan kokonaisvaltaisempi "pari", tuotteet lupaavat samoja hyötyjä ja niissä on osin samoja vaikuttavia aineita, kuten kiinteytyksestä vastaava lipoaminohappo.
Naamio kosteuttaa, ravitsee, pehmentää ja tukee ikääntyvän ihon uudistumista. Naamiossa on käytetty samaa koivunmahlaan perustuvaa anti-age-teknologiaa kuin Mádaran Time Miracle -linjassa. Veden sijaan naamiossa on erittäin antioksidanttista ja kosteutta sitovaa koivunmahlaa, jonka vaikutuksia ikääntyvän ihon hoitoon Mádara tutki yhdessä kahden latvialaisen yliopiston kanssa.
Naamiota suositellaan käytettäväksi kahdesti viikossa parhaan tuloksen saamiseksi. Kuten ampullien yhteydessä, ihoa täyteläistäviä ja kiinteyttäviä vaikutuksia voi odottaa kahden kuukauden käytön jälkeen.
Naamio on väriltään liilanharmaa ja koostumukseltaan runsaan voidemainen. Sävy tuo mieleen savinaamion. Naamio myös kuivuu kasvoillani kevyesti savinaamion tapaan, mutta savea siinä ei ole. Naamiota voi pitää kasvoilla 15-20 minuuttia tai jättää vaikka yön yli, tosin en tiedä mitä tyynyliinat tykkäävät harmaasta väristä :D
Viimeistään siinä vaiheessa kun huuhtelen naamion kasvoilta, katoaa mielleyhtymä savinaamioon; iholle jää erittäin ravittu ja pehmeä tunne, ei syväpuhdistettu kuten perinteisen savinaamion jälkeen. Iho tuntuu älyttömän mukavalta ja kimmoisalta - aavistelen, että tämä talvi saattaa vihdoin olla Se Talvi, kun alan käyttää ravitsevia naamioita säännöllisesti. Sitä onkin jo odoteltu... :)
Mádaralla on Black Friday -tarjouksena jälleen kaikki tuotteet -40%, on nämä Mádaran kamppikset kyllä huikeita.
Esimerkiksi ampullipakkauksille * jää hintaa vain 17,94€. Yli 50€ tilaukset ilman toimituskuluja.
Kun 40%-kampanjoita alkaa selvästi olla Mádaralla säännöllisin väliajoin, vinkkaan, että voi olla kannattavaa suurempien ja arvokkaampien Mádara-hankintojen kanssa alkaa systemaattisesti odottaa näitä kampanjoita. :)
I Love Me -messuillakin kohtasin ihmisiä, jotka kertoivat sijoittavansa vuosittaiset varastontäydennyksensä aina messujen (ja niiden tarjousten) aikaan; syksyllä I Love Me ja keväällä Luonnonkaunis. Ei hullumpi idea :)
Kootut "laihialais"vinkit ^_^
P.S. Mádaran "black design" on kyllä niin tyylikkään näköinen..!
Kun näin ensimmäiset mustat pakkaukset Time Miracle -linjan uudistuessa muutama vuosi takaperin olin ihan että häh, miten siellä nyt vaihdettiin raikkaan vihreä-valkoiset pakkaukset maskuliinisen mustiin... Mutta nyt kun näitä on katsellut pari vuotta ja valikoimaan on liittynyt myös mustiin puettu Smart-sarja, olen alkanut pitää purkkeja esteettisesti tosi tyylikkäinä! Kuka on samaa mieltä? :) Erottuvat edukseen muuten jotenkin "uniformista" vihreää ja kepeyttä henkivästä luonnonkosmetiikan pakkaustyylistä.
On tullut seuraavan työharjoitteluviikkoni aika :)
Seuraavan viikon residenssini on Riihimäellä ihanan Flow Kosmetiikan tehtaalla, oppimassa miten luonnonkosmetiikkaa - ja mineraalimeikkejä - valmistetaan :) Vähänkö olen innoissani!
Työharjoittelu liittyy kesällä saamaani ideaan mennä harjoitteluun muutamille kiinnostaville, erilaisia luonnonkosmetiikan työalueita edustaville yhteistyökumppaneilleni. Ensimmäinen harjoittelurupeama oli syyskuun lopussa Hyvinkäällä Nordic Health Systemsillä jossa perehdyin maahantuonnin maailmaan, ja tällä kertaa pääsen sukeltamaan tuotteiden valmistuksen saloihin.
Voin tässä samalla jo kertoa kolmannesta harjoittelupaikastani, koska yhteistyökumppani on sen jo kanavissaan paljastanut, eli joulukuun ensimmäisellä viikolla olen työn touhussa Turussa Biodellyn luonnonkosmetiikkamyymälässä. :)
Edellisessä työpaikassani kosmetiikkamyymälässä haaveilin salaa pääseväni joskus tekemään samaa työtä vain luonnonkosmetiikkaa myyvässä liikkeessä, ja nyt se toteutuu ainakin harjoittelun muodossa ^_^ Ihan mahtavaa!
Mutta ensi viikolla opiskelen siis luonnonkosmetiikan valmistusta. :)
Sanni Flow'n tehtaalla vuonna 2012
Flow Kosmetiikka on muuten ihan ensimmäinen kosmetiikkayritys jossa koskaan vierailin bloggaajan ominaisuudessa ja tein tehtaasta esittelyn blogiin, kuka on lukenut Karkkipäivää niin kauan että muistaa? :) Jutun voi lukea täältä.
Tuosta vierailusta starttasi sarja "Vierailulla kosmetiikkayrityksissä" ja se on kasvanut Flow'n jälkeen monella yrityksellä Korresista Yves Rocheriin ja L'Orealista Dr. Hauschkaan. Koko sarja löytyy täältä.
Tältä näyttivät Flow Kosmetiikan pakkaukset vuonna 2012, tässä ovat ensimmäiset Flow'lta testaamani tuotteet. Näistä mineraalipohja ja ruusukasvovesi muodostuivat suosikeiksi ja jäivät vakkarikäyttöön.
Kuvassa näkyvät shampoopalat ja niiden kokeilu johti yhteen eeppisimmistä kosmetiikan testauskokemuksista Karkkipäivässä: aloitin palashampoiden testauksen syksyllä 2013 Kreikan matkalla ja siitähän syntyi varsinainen saippuaooppera... Jutut kuuluvat luetuimpiin koko blogin historiassa, Flow Kosmetiikka on siis tehnyt omansalaisen merkittävän jäljen Karkkipäivä-blogiin :)
Pakko sanoa että en edelleenkään ole kokenut mitään yhtä kamalaa hiuksissani. Samalla koko juttu oli kuitenkin valtavan kiinnostava - ja vähintään viihteellinen. Kokeilun myötä kävi harvinaisen selväksi että saippua ei todellakaan toimi minun hiuksissani.
Alku: ensimmäisen pesun kokemus
Viisi päivää takana: tahmatukka vaatii etikkataikoja
Kuudes päivä: etikkahuuhtelun opettelua ja "tahma on ja pysyy"
Saippuan jäykistämät hiukset
Toistin kokeilun myöhemmin Suomessa selvittääkseni sen mahdollisuuden, että Kreikan kovempi vesijohtovesi oli jollain lailla vastuussa ensimmäisestä "fiaskosta", mutta sama juttu.
Ote hiuspäiväkirjasta:
PALASHAMPOOPÄIVÄKIRJA 14.9.2013
Suoritin tänään toisen pesun Flow’n Blondi-palashampoolla. Tällä kertaa hiukset vetivät niin nahkeiksi vaahdotusvaiheessa että en millään saanut sormia liikuteltua tyvessä tai hiusten läpi. Ei mitään chancea. Järkyttävän tuntuista, on tämä kyllä yksi projekti…! Huuhtelin hiuksia lukijalta saamani vinkin mukaan niin kuumalla vedellä kuin pystyin, jotta saippua liukenisi. Oli kuitenkin mahdotonta varmistua siitä, puhdistuiko tyvi kunnolla, kun ei pystynyt kuljettamaan sormia hiuspohjassa.
Hiukset olivat kahden vaahdotuksen jälkeen niin vanuttuneen tuntuiset, että ei tulisi mieleenkään olla käyttämättä hoitoainetta… Nyt hiukset ovat puolikuivat ja tuntuvat….lähmäisiltä.
Mutta aion kestää.
Onneksi Flow Kosmetiikalla on valtavasti muita ihania tuotteita jotka sopivat minulle - otan hiuksiini normishampoota, kiitos, ja palasaippuan omistan käsien pesuun ^_^
Ensi viikolla esittelyssä myös Flow Kosmetiikan ihkauusi Korento-meikkisarja!