Miten pitäisi syödä että on "hyvä"?

Ennen kaikkea liikuntasuoritusten näkökulmasta.

Haastattelin kolmea asiantuntijaa aiheesta liikunta ja ravinto, ja tässä osassa paneudutaan siihen, millaisia neuvoja ja suosituksia sain ammattilaisilta päästäkseni tavoitteeseeni. Ja tavoitehan oli parantaa kestävyyskuntoa luopumatta samalla kokonaan vähähiilihydraattisesta elämäntavasta.

Haastateltavina olivat ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad, BioSignature-valmentaja Tytti Koro ja personal trainer Mikko Korpeinen. Asiantuntijoiden tarkemmat koulutustaustat kerroin edellisessä osassa.

Kuten ykkösosassa tuli tyhjentävästi todettua, hiilihydraatteja todellakin kaivataan lisää lautaselle etenkin kun tavoitteena on kehittää kestävyyttä ja aerobista kuntoa.

Postauksen kuvituksena hiilihydraattiruokiani.

Lähtöasetelma on siis selvä: lisää hiilareita ruokavalioon. Tästä ovat kaikki asiantuntijat samaa mieltä.

FitFarmin Mikko Korpeinen laati minulle ruokavalion, jossa hiilihydraatteja nautitaan päivän aterioista kahdella, ennen ja jälkeen treenin. Hiilihydraattiaterialla tarkoitetaan tässä yhteydessä ateriaa, joka sisältää korkeahiilaripitoisen lähteen kuten viljaa. Päivän kaksi muuta ateriaa, aamu- ja iltapala, ovat vähähiilihydraattisia ja niiden hiilarilähteet ovat rahka, marjat ja kasvikset.

Mielenkiintoisesti, Mikon ruokavaliossa hiilarit painottuvat salitreenipäivään. Juoksutreenipäivänä hiilihydraattia on puolet vähemmän ja sitä nautitaan vain yhdellä, juoksun jälkeisellä aterialla. Minulle tämän logiikka ei ole avautunut, vaikka Mikko on koittanut sitä selittää. Hiilareita tarvitaan toki kummassakin lajissa menestymiseen, mutta kuten viime jutussa opittiin, hyvät glykogeenivarastot ovat ratkaisevan tärkeät nimenomaan kestävyyssuorituksessa. Punttitreenissä voi jopa kehittyäkin vähillä hiilareilla, juoksussa tai muissa aerobisissa lajeissa käytännössä ei. Mikon mukaan sen, että syön kuitenkin tasaisesti viikon jokaisena päivänä hiilihydraatteja, pitäisi olla tarpeeksi ylläpitämään glykogeenivarastoja juoksua varten, ja hän näkee tärkeämpänä ladata suuremman hiilarimäärän tukemaan painotreeniä.

Petteri Lindblad on tästä toista mieltä. Hän suosittaa hiilihydraattien nauttimista kaikkien treenien ympärille eikä näe perusteltuna nipistää hiilareita juuri kestävyyssuoritusta edeltävältä aterialta. Itse asiassa Lindblad pitää sitä käytännössä kutsuna huonompiin tuloksiin, eikä hänen mukaansa tuolloin voi odottaa optimaalista jaksamista ja kehitystä juoksutreenissä.

Lindblad pitää FitFarm-ruokavalioni sisältämää hiilihydraattimäärää ylipäänsä liian alhaisena kestävyyslajeissa menestymisen kannalta ja suosittaisi huomattavasti runsaampia määriä hiilihydraattia, painottaen treeniä ympäröiviä aterioita ja etenkin treeniä edeltävää.

Avasin projektini lähtökohtia ja perusteita sille, miksi hiilareita haluttiin alkaa lisäämään maltillisesti. Lindblad ymmärtää idean mutta sanoo suoraan, ettei optimaalinen kehitys ole mahdollista tällä hetkellä nauttimallani hiilaritasolla. Ymmärrän puolestani hyvin, että liikunta- ja ravitsemusasiantuntija sanoo näin, sillä asiahan on varmasti juuri noin – silloin kun tähdätään huippusuorituksiin ja täyteen kapasiteettiin.

Minun maalini on kuitenkin paljon maltillisempi:

Tavoitteena ei ole huippusuoritustaso vaan arjen kokemustasolla havaittava, yleistä hyvinvointia tukeva muutos peruskunnossa, käytännön konkreettisena esimerkkinä jaksaminen portaissa ja mäissä.

Kun löytyy hiilihydraattitaso, joka mahdollistaa tällaisen kunnon kehityksen ja aerobisen lajin harrastuksen vailla masokismia niin, että se on jopa mukavaa, olen saavuttanut tavoitteeni olen ja tyytyväinen. :)

Kun positiivinen kehitys on mahdollistunut, ei vhh-elämäntapaa noudattava enää saa extrahyötyä lisäämällä hiilihydraatteja aterioilleen. Jos niin tehdään, se tapahtuu itselle mieluisampien ruoka-aineiden ja ruokailurytmin kustannuksella, eikä sillä voita mitään mikä ylittäisi mielekkyydessä menetetyt edut.

Jokaisella on arvotuksensa ja prioriteetit elämässä: yksi priorisoi urheilusuorituksia ja kisakuntoa, toinen vapaasti omiin mieltymyksiin perustuvaa ruokapuolta. Minulle jälkimmäinen merkitsee sellaista elämänlaatua ja -iloa, jota maraton-kunnon saavuttaminen ei kompensoi. ;)

Lindblad haluaa antaa käytännön vinkin vhh-ruokavaliota noudattavalle juoksijalle. Hän kirjoittaa:

”Tärkeintä on taata riittävä hiilihydraattien saatavuus suorituksessa. Vaikka optimaalinen tilanne tälle onkin runsas hiilihydraattien nauttiminen tasaisesti päivän mittaan, voidaan tästä kehittää keskitien ratkaisu. Ratkaisu piilee hiilihydraattien ajoittamisessa harjoituksen läheisyyteen.

Mikäli haluaa noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, voi näin tehdä muun ajan mutta samalla pakkaa isot määrät hiilihydraattia harjoitusten yhteyteen. Hyvä keino on nauttia runsaammin hiilaria neljän harjoitusta edeltävän tunnin aikana. Hiilihydraatin saantia voi jatkaa harjoituksen aikana nauttimalla urheilujuomaa tai sitten vain huuhtomalla suuta urheilujuomalla, jonka jälkeen juoma sylkäistään ulos. Vielä harjoituksen jälkeen nautitaan hiilaria runsaammin. Tämän jälkeen palataan vhh-ruokavalioon. Koko hommaa voi vielä tehostaa nauttimalla ennen harjoitusta ja harjoituksen yhteydessä kofeiinia, jolla on suoritusta parantava vaikutus.”

Tällä metodilla henkilö tietysti menettää täysin vhh:n aineenvaihdunnalliset edut sekä psykologisenkin mielekkyyden, sillä arjen ruokailuista lopulta valtaosa olisi runsashiilihydraattisia. Käytännössä vhh elämäntapana ei siis enää toteutuisi.

Optimal Performancen Tytti Koro ottaa haastatelluista vähiten vahvasti kantaa siihen, miten ateriat tulisi treenin ympärille rakentaa. Hän on muiden tavoin sitä mieltä, että hiilihydraatit ovat tärkeässä roolissa jos haluaa kehittyä urheilusuorituksissa, mutta ei lähde tekemään spesifejä suosituksia hiilihydraattien määrästä tai ajoituksesta. Sen sijaan hiilihydraattien laadusta hänellä on paljonkin sanottavaa.

Gluteeniviljat ovat Koron suosituslistalla lähestulkoon pannassa. Hän ei suosittele niitä ensisijaisena hiilihydraatin lähteenä koska gluteeni aiheuttaa kehossa voimakasta tulehdusta. Gluteeniviljan sijaan hän nostaa hyviksi hiilarin lähteiksi esimerkiksi villiriisin, bataatin ja kvinoan sekä kauran ja muut gluteenittomat viljat. Myös peruna on ok vaikka sisältääkin muita hiilarin lähteitä heikommin ravintoaineita, se suositellaan nautittavaksi jäähdytettynä jolloin osa sen sisältämästä tärkkelyksestä on muuttunut resistentiksi ja perunan GI täten laskenut.

Myös fruktoosi ja muut yksinkertaiset sokerit kuuluvat Koron näkemyksen mukaan välteltävien tai vähäisempänä määränä nautittavien hiilihydraattilähteiden joukkoon. Jos pitäisi valita hedelmä tai täysjyväriisi, Koro suosittaisi riisiä. Fruktoosin hän katsoo vähemmän ihanteelliseksi hiilihydraatiksi koska se tutkimusten mukaan altistaa rasvamaksalle ja sillä on muitakin terveyshaittoja. Tietysti, fruktoosia tulisi nauttia hyvin suuria määriä jotta siitä tulisi ongelma maksalle, mutta kokonaisuuden kannalta Koro suosittaa ennemminkin tärkkelystä kuin yksinkertaisia sokereita.

Mikko Korpeinen ja Petteri Lindblad suhtautuvat hedelmiin myönteisemmin eivätkä näe niiden sisältämää fruktoosia ongelmana, mutta esimerkiksi Lindblad ei suosita yli kahden hedelmän nauttimista päivässä. Myös Korpeinen suosittaa hedelmien sijaan ennemmin marjoja koska niissä on tiheämpi ravintoainepitoisuus.

Kaurapuuro on Koron mukaan esimerkki erinomaisesta treenin jälkeen nautittavasta hiilihydraatin lähteestä.

Minun ruokavaliossani Koro puuttuisi soijatuotteiden käyttöön. Optimal Performancen käyttämä BioSignature-menetelmä perustuu hormonitasapainoon, ja soijan sisältämä kasviestrogeeni voi vaikuttaa siihen epäsuotuisasti. Tämä ei liity tietenkään enää hiilihydraatteihin, mutta huomio on sen verran kiinnostava että otan sen mukaan juttuun. Koro jättäisi ruokavaliostani kokonaan pois soijamaidon ja soijajogurtin, tilalle mieluummin manteli- tai pähkinämaitoa. Tofu on kuulemma ok kohtuudella nautittuna, mutta tofuakin paremmaksi kasviproteiinin lähteeksi Koro mainitsee hefun eli hampunsiementofun.

Ihanteellinen hormonitasapaino vaikuttaa merkittävästi myös liikuntasuoritusten tehoon ja niistä palautumiseen. Optimal Performancen valmennuksessa tämä on kaiken a ja o, ja ruokavaliokin rakennetaan ennen kaikkea hormonaalisesta näkökulmasta.

Vielä sananen treenin jälkeisestä palautusjuomasta. Tässä asiantuntijoilla on myös hieman erilaisia näkemyksiä.

FitFarmin Mikko Korpeinen näkee nopean hiilihydraatin olennaisen tärkeänä osana treenin jälkeen nautittavaa palautusjuomaa, ei pelkästään glykogeenivarastojen täydentäjänä vaan myös proteiinin imeytymisen optimoijana. Petteri Lindblad taas ei näe palautusjuoman hiilarille perusteltua tarvetta muutoin kuin erittäin kovaa treenavilla.

Lindblad kirjoittaa, ”Jos treenaa päivässä kaksi kertaa voi olla hyvä ottaa treenin jälkeen nopeita hiilareita koska se lataa ainakin teoriassa hiilarivarastot nopeammin, ja näitä varastoja tarvitaan sitten päivän kakkostreenissä. Jos treenaa kerran päivässä tai harvemmin ja varsinkin, jos osa treeniä on salia eli samoja lihasryhmiä ei käytetä joka päivä, nopeiden hiilareiden vetäminen ei hyödytä muuta kuin rasvan kertymistä peppuun.” Ja tähän oli lisätty hymiö ;)

Lihastohtori Juha Hulmi vaikuttaa olevan samoilla linjoilla. Häntä en ole haastatellut, mutta ostin herran tuoreen kirjan. Siellä liikuntatieteiden tohtori Hulmi kirjoittaa, ”Hiilihydraattien nauttiminen liikunnan jälkeen nopeuttaa lihasten glykogeenivarastojen täyttymistä. Tämä auttaa silloin, kun seuraava kova harjoitus samoille lihaksille on pian, esimerkiksi vuorokauden sisällä.” Proteiini yksinään riittää Hulmin mukaan palautumiseen. ”Kun harjoituksen jälkeen nautittava proteiini on laadukasta ja sitä on riittävästi (> 20 g), hiilihydraattilisä ei kiihdytä lihasproteiinisynteesiä tai edes vähennä lihasproteiinin hajotusta.”

*

Miten olen soveltanut neuvoja käytännössä?

Toistaiseksi olen pyrkinyt noudattamaan mahdollisimman tarkkaan FitFarmin ruokavaliota koska olen heidän valmennuksessaan, ja jättänyt täten mm. hiilarilisän pois juoksutreeniä edeltävältä aterialta. Aivan kaikkea aterialle ”määrättyä” hiilaria en ole koko valmennusjakson aikana pystynyt syömään, koska vatsa ei vain vedä niitä jättilautasellisia, enkä todellakaan halua luopua kasviksista mahduttaakseni lisää hiilaria. Olen kuitenkin nauttinut määrätyn hiilarin lähes 80-prosenttisesti eli kovin kaukana en ole Mikon asettamista luvuista.

Ja kuten viikon takaisen Mässypäivä-jutun yhteydessä kerroin, tuloksia on syntynyt tälläkin hiilarisijoittelulla ja -tasolla. Maalaisjärki kuitenkin sanoo, ettei lisähiilarista voi olla kuin hyötyä ennen juoksuharjoitusta, joten valmennuksen päätyttyä tulen varmastikin lisäämään jonkun verran hiilaria myös juoksupäiviin.

Petteri Lindbladin malli tuntuu toimivalta, mutta hänen suosittamiinsa hiilihydraattimääriin en kipua. Tämänhetkinen taso tuntuu aika hyvältä enkä todennäköisesti enää kovin paljon tästä määriä nosta, koska kehitystä on jo tapahtunut. Ehkä lisäkehitykseen riittää jo hiilarin lisäys juoksua edeltävälle aterialle? :)

Tytti Koron laatimaan ruokavalioon ja suosituksiin pääsen tutustumaan konkreettisesti valmennuskokeilun kakkosjaksolla, kun siirryn Optimal Performancen valmennukseen.

.

Katsokaapas muuten tätä:

Virallisten ravitsemussuositusten mukainen lautasmalli eli kasvisten, proteiinin ja hiilihydraatin lähteen suhde toisiinsa aterialla.

Sannin FitFarm-ruokavalion lautasmalli. Huomatkaa hiilihydraatin (kuvassa ohra) määrä.

Eikö ole mielenkiintoista: vaikka päivittäinen hiilihydraatin saantini luokitellaan edelleen vhh:ksi sen jäädessä 100 g tuntumaan,  yksittäisen ateriani hiilihydraattimäärä on itse asiassa virallisia ravitsemussuosituksia suurempi.

Kun päivän hiilarit on painotettu vain kahdelle aterialle, on yksittäisen aterian hiilihydraattimäärä suosituksia suurempi. Eipä ihmekään että lautaselliset tuntuvat niin suhteettoman suurilta... Koko tuota määrää en siis jaksa syödä kerralla.

Virallisen suosituksen mukaan aterioiden pääpainon tulisi olla kasviksissa, joilla täytetään puolet lautasesta. Neljännes lautasesta on hiilihydraattilisälle ja neljännes proteiinille. Minun FitFarm-aterioillani hiilihydraattia on jopa enemmän kuin kasviksia, vähintään kolmannes. Saa kyllä vähän miettimään…

Viime päivinä, nyt kun kokeilua on takana kohta kaksi kuukautta, olen kieltämättä alkanut kokea väsymystä ja vastareaktioita aterioiden raaka-aineiden punnitsemista ja määräysten mukaan syömistä kohtaan. Pidin juuri pari täysin hiilarilisätöntä (lepo)päivää, koska vain tuntui siltä. Halusin koota lautaseni täysin oman fiiliksen mukaan. Ei mitään kvinoan huuhteluita ja vaakailuja. Tuttu setti vihanneksia, sieniä ja kalaa lautaselle.

Harmi ettei tämä lautanen johda minua kuntotavoitteeseeni. ;)

Täytän tänään kolmekymmentäseitsemän vuotta ja minulla on hyvä olo! :)

Ikääntyminen on kiinnostava taival, johon kaikeksi onneksi ei välttämättä liity vanheneminen sanan ikävässä merkityksessä, kuten tuossa joku aika sitten juteltiin. Vuodet karttuvat, sitä ei voi estää, mutta missään ei sanota että mielen täytyisi muuttua tai olemuksen vakavoitua.

Kauneusbloggaajana huomaan seuraavani ikääntymisen merkkejä ihan eri tavalla kuin tekisin ilman blogia. Olen kuvannut itseäni blogiin viikottain viimeiset kohta seitsemän vuotta, ja tämän kautta tulee väkisinkin tarkkailtua itseään tarkemmin kuin ehkä keskivertoihminen. Kuviin dokumentoituvat syvenevät uurteet, oheneva iho, kasvoille piirtyvät läiskät, silmäluomien veltostuminen ja jopa ihon sävyn ympärivuotinen tummuminen.

Olen iässä, jossa kronologisen ikääntymisen merkit kiihtyvät joka vuosi. Jossain vaiheessa ajattelin, että asian seuraaminen olisi masentavaa, mutta nyt yhä lähemmäksi neljän kympin rajapyykkiä lipuessani voin todeta, että ei se olekaan. Ruttuja ja pigmenttiläiskiä enemmän minussa aiheuttaa melankoliaa elämän kuluminen. Elämä on niin hauskaa että täällä viettäisi mielellään vielä 100 vuotta. <3

Minä olen 37-vuotias joka:

* Innostuu helposti vaikka mistä eikä osaa kätkeä sitä

* Ei osaa piilottaa muitakaan tunteitaan

* Ei ole oppinut näin monen vuoden aikana laittamaan hiuksiaan eikä enää piittaa siitä

* On nuorempana samaistunut Daria Morgendorfferiin mutta nykyään enemmän johonkin myönteisempään hahmoon

* Kokee arvot kuten terveys ja läheisten hyvinvointi tärkeämpinä kuin minkään muun

* On iloinen kun ympärillä on iloa

* On vieläkin yhtä hulluna shampoiden ja hoitoaineiden fiilistelyyn kuin 13-vuotiaana

* On todennäköisesti lapsellisempi kuin 16-vuotiaana :)

Kuvitus aiheuttaa varmaankin taas jotain porua. Kroppaansa esittelevä on aina liian laiha, liian läski tai liian omahyväinen. Minä en ole mielestäni mitään noista, vaan tasapainossa itseni ja kaveri kroppani kanssa. Komplekseja ja ahdistuksia liittyy jokaisen naisen ja miehen elämään ja kasvuun, ja jos jossain vaiheessa voi todeta olevansa itsensä kanssa ihan sujut niin se on minusta hyvä juttu ja sen voi näyttää olematta itsetunto-ongelmainen huomion kerjääjä.

.

37-vuotias Sanni on tällä hetkellä matkalla Ahvenanmaalle jossa juhlii viikonloppuna omia ja sisarensa synttäreitä tunnelmallisessa Björnhufvudissa. Tämä Sanni harkitsi pitkään koneen jättämistä Tampereelle.

37-vuotias bloggaaja-Sanni taas on revetä innostavien blogijuttujen keskellä ja haluaisi kirjoittaa vaikka heti jutut Korresin voiteista, Uoga Uogan meikeistä, juureksista, Tallinnan lukijamatkasta, ravinto- ja liikuntavalmennuksen etenemisestä, Idunin persikkaisesta luomiväristä, EkoPharman puhdistusvaahdosta, RMS Beauty -tuotteista, vadelmaetikkahiushuuhtelusta ja jakaa videon sydämen särkevästä koirasta. No, viimeinen ei aikaa vie: Disabled dog given another chance in life. <3

Joulu ja herkut.

Vaikka en juuri näitä perinteisiä herkkuja enää syökään (enkä riisipuuroa, konvehteja, tavallisia pipareita tai vehnään ja sokeriin leivottuja kakkujakaan), ei makeita herkkupaloja jää joulustani uupumaan.

Vhh-joulumässyä illalliseksi :)

Vaikka parit ekat vhh-joulut jäivät makean tasolla köyhemmiksi, herkuttelin tänä vuonna pipareilla, taatelikakulla ja viikuna- ja suklaapallosilla samaan malliin kuin viimekin vuonna.

Hedelmästä, tummasta kaakaosta, kookoshiutaleista, pähkinöistä ja jouluisista mausteista syntyvät maut ovat niin vahvoja, että en koe jääväni kaipaamaan mitään, mitä vehnäsokeriversiot tarjoavat.

No okei. En edelleenkään ole löytänyt luumutortun korvaajaa, sillä luumumuffinit eivät nyt kuitenkaan ihan ole sama juttu. ;) Eikä tänä jouluna aika lopulta riittänyt kaavailemani gluteenijauhopohjaisen torttutaikinan testaukseen.

Ilman vehnää ja sokeriakin on joulun ajan hiilihydraattikulutukseni joka tapauksessa huimasti korkeampaa normaaliarkeeni verrattuna. Bataatti- ja porkkanalaatikot sekä kuivatut hedelmät pitävät huolen siitä, että hiilaria piisaa :)

Ja nyt seuraa tunnustus.

Tai paremminkin; erään asian myöntäminen. Tuumailin tätä jo viime jouluna, mutta jostain syystä olen ollut (krhm, itsepäisyyttäni?) haluton testaamaan asian laitaa normaaliarjessa.

Kyllä se on myönnettävä, että treeni kulkee huomattavasti paremmin joulun hiilariherkkutankkauksella kuin  normaaliruokavaliollani. Etenkin juoksu. Viime jouluna juoksin "taatelikkakujen voimalla" lenkkiennätykseni kaksi tuntia, ja tänä jouluna on sama ollut helposti lähellä.

Myönnetään, että te hiilarit parantavat liikuntasuoritusta -juttujen puolestapuhujat olette oikeassa. Kyllä mun treenikestävyys on selkeästi parempi kun syön enemmän hiilareita. 10 kilometrin lenkki ja sen perään tunnin punttitreeni sujuu hämmentävän tehokkaasti.

Mitäs nyt sitten? Johtaako tämä havainto muutoksiin ruokavaliossani? Kysymys kai kuuluukin, kuinka paljon liikuntasuorituksissa kehittyminen merkitsee minulle?

Minulla on normaaliarjessani oikein hyvä olo matalahiilihydraattisella ruokavaliollani. Yleisen olon perusteella ei siis olisi syytä lähteä muuttamaan itselle toimivaksi koettua tapaa syödä. Mutta haluanko jaksaa juoksulenkkejäni jouhevammin? Tai jopa kehittyä voimatreenissä? Tähän saakka minulle on ollut ihan ok, että vain ylläpidän saavutettua tasoani puntin puolella. Juoksussa kyllä olen toivonut kehitystä... Auttaisiko siihen ihan oikeasti kaurapuuro ja kuivattu viikuna?

Joku voi miettiä, miten vaivaudun edes pohtimaan näin yksinkertaista asiaa - jos hiilareilla kulkee paremmin, totta kai lisäät niitä lautaselle! Minulle asia ei kuitenkaan ole niin helppo. Kun on päässyt eroon ikäviksi koetuista mieliteoista ja jopa riippuvuudesta tiettyihin ruoka-aineisiin, ja tämä muutos on johtanut niin kokonaisvaltaisesti parempaan hyvinvointiin, vanhoja tapoja ei tee mieli houkutella takaisin alkamalla taas säännöllisesti syödä korkeamman hiilihydraattipitoisuuden ruokia.

Vaikka asia ei ole minulle yksinkertainen (älkää luulko etten tiedä miten hullunkuriselta tämä kuulostaa :p), niin joitain muutoksia aion tehdä. Pikkuhiljaa. Kyllä liikuntaharrastus on minulle kuitenkin sen verran tärkeä. Leipään ja makeisiin ei tietenkään tarvitse palata, mutta hyviä, hitaita hiilihydraatteja aion lisätä.

Jotenkin vain niin huvittava tämä havainto. Että herkuilla jaksaa liikkua! ^_^ Ainakin kun herkut ovat tyyppiä hedelmät, juurekset ja tumma kaakao.

Hyvä havainto. En ole lainkaan pahoillani. :)

Ja miksi sitten minulle on ylipäänsä ollut niin tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, ettei (hyvien lähteiden) korkeammalla hiilaripitoisuudella voisi olla minulle etujakin... Jaa-a, sitä voi miettiä. Jääräpää on jääräpää.

*

Loppuun jaan viime jouluna kehittämäni vhh-reseptin entisille lempparimakeisilleni; Julia-konvehdeille. Näiden Julioiden marmeladisydän syntyy siirappimassan ja hedelmäesanssin sijaan oikeasta hedelmästä <3

Miksi tänään ei tullut postausta?

Koska vietin suuren osan päivästä jatkaen jotain, jota en saa ikinä päätökseen.

Surullisena ja väsyneenä tunnustan, että emme mieheni kanssa selvinneet vuoden alussa julistamastani projektista voittajina. Nyt jemmaajan koti, aina jemmaajan koti.

Vuoden aikana olette silloin tällöin kyselleet, miten kodinraivausoperaatiomme sujui. Olen vastaillut välttävästi. Olisin niin halunnut raportoida kuinka onnistuimme ja miten kevyeltä ja ihanalta olo tuntuu ilman röykkiöitä. Kun en ole voinut sitä tehdä, olen vältellyt koko aiheen käsittelyä.

Kerrotaan nyt miten kävi.

Aloitetaan jostain myönteisestä.

Tavaran määrä on oikeasti vähentynyt. Vein UFFille ja roskikseen lasteittain vaatteita ja krääsää. Heitin lopulta jopa vaatteiden saattohoitolaatikonkin avaamatta menemään, tai mieheni sen taisi tehdä kun itseä kirpaisi liikaa. Tästä on päästy pitkälle.

Mutta ei tarpeeksi pitkälle. Tavaraa on niin valtavasti, ja kun sitä esimerkiksi työmateriaalin (kosmetiikka) muodossa tulee joka viikko lisää, ja asunto on pieni, projekti on kuin taistelua niitä tunnettuja tuulimyllyjä vastaan. Kun tavaraa vain riittää ja poisheittäminen meille kummallekin psykologisesti niin vaikeaa, lopulta uuvuimme projektiin ja se hiipui päättäväisestä aktiivivaiheesta suvannon kautta väsyneeseen luovutusfiilikseen, ja sieltä unohdukseen.

Mikä esimerkiksi ratkaisuksi, kun säilytystilaa ei ole, ja haluat ostaa uusia kirjoja? Vaatteiden kiertokulku on nopeampaa ja hyvin moni meistä voi perustellusti heittää vanhan vaatekappaleen menemään jokaista uutta hankintaa kohden. Mutta kirjat? Pitäisikö AdLibris-tilausta laatiessa miettiä samalla, mitkä kirjat joutuvat nyt sitten lähtemään hyllystä eteenpäin..? Meidän kohdalla pitäisi. Mihin laitat töihin liittyvät projektikansiot, keskeneräisen lehden, tulostimen? Pienempiä ja suurempia asioita, joille ei ole omaa paikkaa. Ne laitetaan sille laskupinnalle joka sattuu olemaan vapaana.

En koskaan saanut soitettua ammattijärjestelijälle. :( Tiedättekö miksi. Minä jänistin. Mä en pystynyt. Numero oli ylhäällä, useampikin vaihtoehto katsottuna, post-it lapuissa luki joka päivä isoin kirjaimin: soita järjestäjälle. En tehnyt sitä. Pelotti ja ahdisti ajatus vieraasta ihmisestä analysoimassa meidän tavarakaaostamme. Se tuntui liian henkilökohtaiselta. Paljastaa vieraalle mitä kaikkea ei pysty heittää menemään.

Mieheni kyllä siivosi ja järjesteli alakerran varastoa tarmokkaasti ja heitti jonkun verran menemäänkin. Lattiasta kattoon täynnä olevassa varastossa on nyt - - edelleen lattiasta kattoon tavaraa, mutta jonkun verran paremmassa järjestyksessä. Sisään varastoon ei kuitenkaan edelleenkään mahdu itse ellei ensin ota tavaraa ulos.

Asunnossa erinäisiä tavarakasaumia on ehkä aavistus vähemmän entiseen verrattuna. Mutta tilanne on kaukana olennaisesti kohentuneesta. Kun pääset yhdestä tavarakassista eroon, kohta tulee uusi tilalle. Eikä tokikaan ole "syyttäminen" pelkkää blogimateriaalia vaikka se ottaakin tilaa ehkä näkyvimmin, emäntä keksii kyllä muuta pinottavaa ja kasattavaa pintoja täyttämään ilman kosmetiikkaakin. Samoin isäntä. Vaikka mies välillä yrittää kieltää ettei hän mitään pinoa. Todisteet täyttivät vielä hetki sitten kummatkin makuuhuoneemme ikkunalaudoista.

Saunaa emme voi edelleenkään käyttää. Jo pelkästään isoja kenkälaatikoita on lauteiden alla kolme. Lauteilla on kaikkea My Little Poneista varastoituihin retkieväisiin.

En pysty ottamaan pahimmista paikoista kuvaa kun tulee niin paha mieli.

Näin meille kävi. Tai pikemminkin; tällaisia me olemme.

Tänään olen mm. lajitellut mineraaliluomivärejä sävyittäin minigrip-pusseihin, päästäkseni eroon niitä säilyttäneestä rumasta muovilaatikostosta. Enää olisi yksi paperikassillinen meikkejä läpikäytävänä. Sain heitettyä menemään viisi kuivahtanutta geelilaineria ja voidemaista luomiväriä sekä pari ikivanhaa rajauskynää.

Huomenna aion jälleen kerran viedä makuuhuoneen senkille kasaantuneet kirjat, rasvapurkit ja pikkutavarat omille paikoilleen.

Viikon kuluttua ne ovat siellä taas.

*

Edit. Vastaan loppuihin kommentteihin maanantaina Rovaniemeltä kotiuduttuani.

Palataan vielä hetkeksi viikon takaiseen iltaamme Schollin Dinner Detour -kierroksella. Illan tunnelmista kuvattiin pieni video, joka sai kriitikoiden ylistämän ensi-iltansa eilen:

Illan teemana, kuten myös kampanjan ideana, ei ollut pelkästään talsia ympäriinsä uusilla pohjallisilla, vaan nostaa esiin hyvinvointi arjessa.

Illan ohjelma oli suunniteltu löyhästi ”Vain Elämää” –henkisesti siten, että jokainen meistä neljästä bloggaajasta sai emännöidä oman ravintolapysäkin ja toimia keskustelun vetäjänä hyvinvointiteeman ympärillä. Minttu aloitti illan alkudrinkeillä, minä olin vuorossa alkuruoan äärellä, Maria houstasi pääruoan ja Emilia kiteytti illan mainiolla ideallaan jälkkäripaikassa.

Hyvinvoinnista on viime aikoina tullut trendi-ilmaisu melkein kulumiseen saakka, nythän kaikki on niin ”wellnessiä”. Lehdistä, TV:stä (ja blogeista) saamme seurata toinen toistaan kauniimmin kuvin siivitettyjä hyvinvointitarinoita; on löydetty tasapaino joogan avulla, puhdistettu kehoa detox-kuurilla, saatu hyvää mieltä pelastamalla kilpikonnia Thaimaassa.

Mutta entä se ihan ”tavallinen” hyvinvointi perusarjessa? Liian usein ihmiset vain toistelevat sanaa miettimättä sen kummemmin mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa. ”Joo, voin mä hyvin”.

Kun asioista alkaa jutella enemmän, käy usein ilmi että löytyyhän sieltä kuitenkin kaikenlaista stressiä, mikä on tietysti luonnollista. Olemme hyväksyneet stressin osaksi arkipäivää, ja katsomme sormien läpi tiettyjä huonoja tapojamme joita on ollut tarkoitus korjata, mutta nooh, ehtiihän sitä myöhemminkin. Aika tuttua itse kullekin. Nimimerkillä ”Koska oikeasti opettelen laittamaan tavarat takaisin paikoilleen käytön jälkeen sen sijaan että jätän ne lojumaan ja luomaan epäsiisteyttä.”

Kyseessä on hurjan pieniä asioita. Joilla kuitenkin on merkitystä omalle hyvinvoinnille.

Tällaisista pienistä jutuista keskustelimme Dinner Detour –illan aikana. Millä voi lisätä omaa hyvinvointiaan tavallisen arjen keskellä ja mitkä asiat auttavat pitämään positiivisen elämänasenteen. Ei tarvitse lähteä joogaretriittiin Intiaan eikä edes mindfullness-kurssille Turkuun.

Kuulostaa ehkä lässynläältä, sillä kaikkihan meistä osaavat myös ottaa aikaa itselle ja rentoutua. Vai osaavatko? Keskusteluissa nousi esiin, kuinka hyvät aikeet saattavat lopulta olla kumman haastavia toteuttaa – kuinka moni meistä esimerkiksi laittaa sen tv:n ja tietokoneen kiinni niin aikaisin kuin on aikonut ja ottaa vaikka kirjan käteen tai menee piirtämään lapsen kanssa?

Juttelimme niin ravinnon, positiivisen ajattelun, unen, ihmissuhteiden kuin harrastusten merkityksestä hyvinvoinnille. Keskusteluissa korostui tasapaino eri elämänalueiden välillä; riittävä uni, selkeys työ- ja vapaa-ajan välillä, tarpeeksi aikaa perheen tai kumppanin kanssa ja omat harrastukset. Kun kaikkien välillä vallitsee sopiva tasapaino, luomme parhaat olosuhteet jaksamiselle ja perushyvinvoinnille.

Käytännön esimerkki minun kohdallani on mm. ruoanlaittoharrastus. Sen avulla olen konkreettisesti saanut vähennettyä koneella viettämääni aikaa, joka yhdessä vaiheessa oli saanut minusta yliotteen ja voin todella huonosti. Tietokone aiheuttaa minulle edelleen huonoa oloa ja sen kanssa tasapainoilu tulee varmasti aina olemaan minulle haaste, mutta keinoja siihen on.

Mainitsin jutun alussa Emilian illanpäätösnumeron.

Kun jälkkärilautaset oli nuoltu puhtaiksi, jakoi Emilia kaikille kynän ja paperia. Saimme tehtävän: kirjoittakaa paperille kolme asiaa, joita muuttamalla voisitte edistää hyvinvointianne. Kirjoittakaa sen jälkeen, milloin voisitte nuo kohdat toteuttaa: onko se jo tänään? Huomenna? Ensi vuonna?

Laput laittaisimme nukkumaanmennessä tyynyn alle. Aamulla voisi miettiä, olisiko lapun jutut mahdollista toteuttaa nyt, ihan oikeasti, eikä jättää sinne ensi vuoteen. Niinkuin moni todennäköisesti tekee vaikka kuinka olisi kirjoittanut lappuun muuta.

Lappu taskussa lähdin kohti hotellia. Todella hyvä eväs mukaanvietäväksi illan päätteeksi.

.

Kiitokset vielä Scholl-tiimille ja seuralleni. Ja kiitos pohjallisille mahtavasta tilaisuudesta! ^_^

P.S. Vinkki ystäväporukan hyvnvointi-iltaan (idea bongattu Emilialta): miksipä ei toteuttaa vastaavanlaista ravintolakierrosta omalla kaveriporukalla? Kolme tai neljä eri ravintolaa ja kullekin ravintolapysäkille oma housti ja mielenkiintoista jutusteltavaa pöytään ruoan lisäksi :) Vähän erilainen tapa nauttia illallinen :)

(Kuopion mimmit, meidän seuraava Tyttöjen Get-Together..? ;))

...eivät ole sininen ja valkoinen vaan sininen ja punainen.

Niin kuin meri ja punaiset kalliot.

Moni kuvaaja lähtee Getaan ikuistaakseen punaiset kalliot klassisimmassa maisemassaan, mutta lähes yhtä upeaa maisemaa löytyy myös Maarianhaminasta. Nämä kalliot ovat lempikävelyreittini varrella Västernäsissä Fiskehamnenin jälkeen.

Vahinkokuvasta tulikin ihan hauska.

Tulen tänne usein katsomaan laivoja. Iltapäivän picnic-risteilijät saapuvat sopivasti kävelyaikaan, ensin Silja-kaksikko puoli kahden aikaan ja Viikkarit 40 minuuttia myöhemmin.

Täytyy joskus piirtää teille kartta tästä ihastuttavasta kävelyreitistä. Västernäsin ja Östernäsin rantapolut yhdistävää kohtaa Ytternäsissä on vähän hankala löytää.

Kuvankaunis kävelyreitti kiertää koko Maarianhaminan niemen. Västernäsin puolella polkua on picnic-pöytiä, sopivasti laivamaisemilla. Reitin alussa lähellä satamaa voi kallioseiniltä bongata myös My Little Pony -graffitin ;) Reitin kävelee runsaassa tunnissa jos ei pysähdy, tai parissa tunnissa jos pysähtyy kuvaamaan ja katselemaan laivoja, kuten minä tänään. :)

Punaposkisena kotiin päästyä keitin glögit ja istuin makuuhuoneeseen pöydän ääreen lukemaan lehtiä.

Intouduin tilaamaan Voi Hyvin -lehden kun siellä vaikuttaa olevan tosi paljon kaikkia hyvän mielen juttuja. (Tai sitten se on vain tämä ikä... :))

Yleensä istun aina keittiössä joka on enemmänkin työhuoneeni (ja ruokahuone ja hengailuhuone ja seurusteluhuone jne), mutta makuuhuoneen puolelle laskee aurinko.

Tänään oli mukava viipyä vielä hetki auringon kullassa. Tietokoneen vein toiseen huoneeseen että sain rentoutua vielä tovin old school -tyyliin ilman informaatioteknologiaa... :)

Tämä on nyt se kirjoitus, josta moni ei tule tykkäämään. Haluan silti kirjoittaa aiheesta. Tarkoitukseni ole saarnata kenellekään tai moralisoida, vaan tuoda ajattelun aihetta.

Sokeri. Elintarvikkeisiin lisätty sokeri ja sen valtavaksi paisunut rooli ravinnossamme.

Otsikko on kenties tarpeettoman vahva, mutta se kuvastaa ärtymystäni elintarviketeollisuutta kohtaan. En halua heristellä sormeani (tai mieluumminkin puida nyrkkiä) sokerin syöjille, vaan nimenomaan elintarviketeollisuudelle.

Lisättyä sokeria ja piilosokeria on kaikkialla, meidät altistetaan sille systemaattisesti ruoanvalmistajien taholta. Sokeria on muroissa, ketsupeissa, kastikkeissa, jogurteissa, valmisaterioissa, riisipiirakoissa, terveellisinä mainostetuissa juomissa, jopa lihavalmisteissa - kaikissa elintarvikeryhmissä. Pakatuista elintarvikkeista 74% sisältää lisättyä sokeria. Lisätyn sokerin välttäminen tai edes vähentäminen käy jo työstä. Jos joskus kauppareissulla jaksaa lukea ostoskorinsa tuotteiden pakkausselosteet, on täysin sokeroimaton tuote harvassa.

Tämä aihe on ollut minulla blogiluonnoksissa jo varmaan puolisen vuotta, ja olen arponut rohkenenko avautua tästä, sokeri kun on ihmisille niin rakas ja itsestäänselvä osa elämää. Se tuo meille iloa, mielihyvää ja lohtua. Se kuuluu kaikkiin juhlapäiviin joulusta synttäreihin ja häistä ystävänpäivään. Palkitsemme itseämme sokerilla.

Sokerin haitallisuudesta kirjoittaminen voidaan kokea syyllistämisenä ja sokerin kyseenalaistajat nähdään tiukkapipoisina ilonpilaajina. Tarkoitukseni ei ole sanoa, etteikö sokeria saisi syödä ollenkaan, sillä terveyshaitat syntyvät vasta kun kohtuukäyttö ylitetään. Ja tässä on jutun pointti: elämme maailmassa, jossa sokerin kohtuukäytöstä on tehty meille hyvin vaikeaa.

Mieheni oli tallentanut minulle Kreikan matkan aikana YLEltä tulleen dokumenttiprojektin Sokeroitu totuus. Katsoin sen viime viikolla, ja se mitä dokumentissa puhuttiin oli kuin minun päästäni, niitä juttuja ja ihmetyksiä joita olen pitkään pyöritellyt mielessäni. Päätin vihdoin kirjoittaa aiheesta.

Sokeri on suhteellisen nuori ruoka-aine ihmisen historiassa. Makeutusta kuten hunajaa ja hedelmiä on käytetty jo tuhansia vuosia, mutta puhdistetun ruokosokerin historia alkaa vasta noin vuodesta 700 eaa. Eurooppaan sokerin käyttö levisi 1700-luvulla. Sokeri oli pitkään vain varakkaiden käyttämä luksuselintarvike, kunnes prosessoidun sokerin massatuotanto muutti kaiken. Vasta viimeiset 50 vuotta ovat merkinneet sokerin muuttumista ongelmaksi.

Sokeroitu totuus -dokumentissa puhuneen lääkärin mukaan sokerin kulutuksen kasvu on äkillisin ja rajuin ruokavalion muutos ihmiskunnan historiassa. Sokerin päivittäinen kulutus on kasvanut 46 prosentilla viimeisen 30 vuoden aikana.

Sokerin kohtuukäyttönä pidetään noin 6-9 tl eli 24-36 grammaa päivässä.

Suomalainen ravitsemussuositus on maksimissaan 40-60 grammaa sokeria vuorokaudessa. Suomalaiset syövät keskimäärin 91,5 g eli noin 22 tl lisättyä sokeria päivässä, tehden suomalaisista maailman 9. eniten sokeria kuluttavan kansan (lähde: Euromonitor). Amerikassa luvut ovat vielä korkeammat.

Kyse ei ole Sokeroitu totuus -dokumentin mukaan siitä, että ihmiset olisivat jotenkin kollektiivisesti menettäneet tahdonvoimansa sokerin suhteen, vaan siitä, että elämme ympäristössä joka altistaa meidät jatkuvasti sokerin kulutukselle. Minusta tämä oli erittäin hyvin muotoiltu.

Mitä mahdollisuuksia tavallisella ihmisellä on kontrolloida sokerin kulutustaan, kun piilosokeria ja lisättyä sokeria on kaikkialla? On kohtuutonta olettaa, että kaikki alkaisivat kaupassa syynäämään jokaista purkkia etsien terveellistä vaihtoehtoa. Ja vaikka niin tekisimme, olisi sokeroimattomien vaihtoehtojen löytäminen niin aikaavievää ettei monikaan jaksa tai ehdi käyttää arjessa sellaiseen aikaa. Vaikka et söisi yhtään makeisia, tulet todennäköisesti silti kuluttaneeksi sokeria yli kohtuuden jopa päivittäin.

Meitä siis pakkosyötetään sokerilla.

Ja meidät totutetaan siihen jo lapsesta saakka. Murot, myslit, jogurtit, vanukkaat, välipalakeksit, mikroruoat... Kaikissa on runsaasti sokeria. Kun makumme totutetaan makeisiin ruokiin jo lapsesta, meistä kasvaa sokeroituja ruokia suosivia aikuisia. Emmekä välttämättä tee sitä tietoisesti. Jokainen tietää karkkipussin tai suklaapatukan olevan sokeria, ja ymmärtää makeisten syömisen olevan herkuttelua, joka ei kuulu joka aterialle. Kuitenkaan moni ei kyseenalaista mieltymystään sokeroituun mysliin, jogurttiin, mehuun tai limsaan, ja nauttii runsassokerisia elintarvikkeita joka aterialla. Kuinka moni meistä miettii hetkeäkään kaataessaan itselleen mehulasillisen (mehuhan on terveellistä!), mutta harva meistä söisi yhtä usein suklaapatukan. Kuitenkin kummassakin on yhtä paljon sokeria.

Sokerin vahingollisuudesta alettiin puhua 60-luvulla, ja keskustelu sokerin terveyshaitoista on aaltoillut sen jälkeen vuosikymmenestä toiseen, välillä voimistuen, välillä vaimentuen. 70-luvulla keskustelu sokerin haitallisuudesta kävi Amerikassa niin kuumana (ennenkaikkea englantilaisen ravitsemustieteilijä John Yudkinin tutkimusten valossa), että sokeriteollisuus koki tarpeelliseksi laittaa pystyyn mittavan PR-kampanjan sokerin terveellisyydestä vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen. Coloradolaisen sokeriyhtiön arkistoista löytyneistä luottamukselliseksi merkityistä asiapapereista on myöhemmin paljastunut häkellyttävää tietoa sokerijärjestöjen harjoittamasta harkitusta manipulaatiosta ja faktojen vääristelystä jotta sokeri saatiin esitettyä terveellisenä ruoka-aineena. YLEn uutinen aiheeseen liittyvästä kalifornialaistutkimuksesta täällä.

Tällä hetkellä sokeri ja sen vähentäminen ovat taas tapetilla, ja elintarviketeollisuus on reagoinut. Markkinoille tuodaan nyt tuotteita joita mainostetaan vähennetyllä sokerilla. Tämä näkyy etenkin meijerituotteissa kuten jogurteissa ja rahkoissa.

Valion uutuudessa, Valiojogurtti Rahkaisessa, on vain 2 prosenttiyksikköä vähemmän sokeria kuin Valion tavallisessa maustetussa jogurtissa.

Vähennetyllä sokerilla markkinoitavat tuotteet on makeutettu useimmiten mainoksen mukaan vain hedelmän tai marjan omalla sokerilla. Mutta ilmaisu "vain hedelmän oma sokeri" sisältää useimmissa tapauksissa kuitenkin extrasokeria. Miten? Jogurteissa käytetty varsinainen hedelmä- ja marjapitoisuus (keskimäärin noin 6-8%) on niin pieni, ettei varsinaisen hedelmän tuoma makeus riitä tekemään tuotteesta hyvän makuista normiruoan makeuteen tottuneelle makuaistille.

Vaikka tuote on vähemmän makea kuin sokeroitu tai keinomakeutettu versio, siihen on lisätty lisämakeutusta mehun muodossa. Mehu on konsentroitua hedelmäsokeria, ja sokeri on sokeria, tuli se sakkaroosin tai fruktoosin muodossa. Siksi vähennetyllä sokerilla itseään mainostavien tuotteiden terveydellinen etu normaalisokeroituihin verrattuna on loppupeleissä lähes merkityksetön, mutta tavallinen kuluttaja ei pakkausselosteita juuri tutki.

Arlan normaalisokeroidussa jogurtissa on peräti 26 g sokeria per annos. Kaloriero Arlan "vain hedelmän omaa sokeria" sisältävässä, terveellisemmäksi markkinoidussa Luonto+ -jogurtissa on vain 10 kcal / 100 g .

.

Jos ruoanvalmistajille esittää kysymyksen, miksi emme voisi saada vaikkapa mustikkajogurttia pelkällä mustikalla, vastaa ruoantuottaja, että se ei menisi kaupaksi, koska kuluttajat haluavat makeampaa. Mutta miksi me haluamme makeampaa? Koska meidät on totutettu siihen näillä samoilla ruoilla syntymästä saakka. Sykli jatkuu ja jatkuu.

Jos söisimme lapsesta saakka ruokaa, jossa ei olisi mitään makuun vaikuttavia lisäaineita, emme kaipaisi lisää sokeria, suolaa, glutamaatteja sun muita. Mutta elintarviketeollisuus on bisnestä, ja sokeriteollisuus yksi suurimpia. On hyvä tiedostaa, että joku muu päättää puolestamme, millaista ruokamme on. Omilla valinnoilla voi tietenkin vaikuttaa, mutta kuten alussa totesin, puhdasta ruokaa on tarjolla vain murto-osa prosessoidun ja lisäaineilla kuorrutetun rinnalla. Sokeroidusta vaihtoehdosta on tehty meille kaikkein helpoin, ja kaiken lisäksi se vielä naamioidaan monien elintarvikkeiden kohdalla terveelliseksi.

Valio markkinoi 10 kaloria normijogurttiaan kevyempää uutuusjogurttiaan tuotteena, jonka kuluttaja voi nauttia "hyvällä omallatunnolla".

Valmistaja siis vihjaa, että runsassokerisista valmisteista koituu huonoa omaatuntoa - ja silti he itse tuottavat näitä valmisteita!

Sokeroitu totuus -dokumentin lopussa todetaan, että elintarviketeollisuuden on oltava osa ongelman ratkaisua. Samalla on kuitenkin turha odottaa, että yritysten kanssa voisi neuvotella ratkaisusta, joka merkitsisi pienempiä voittoja. Suuryritysten ainoa tavoite on tehdä voittoa. Sokeri on halpa keino saada ruoka maistumaan hyvältä, ja sokerituotteista saa eniten voittoa. Tähän kaikki tiivistyy.

Dokumenttiprojekti Sokeroitu totuus on katseltavissa Yle Areenassa vielä kahden viikon ajan.

.

Mietittekö koskaan lisätyn sokerin ja muiden turhien lisäaineiden määrä ruoassa?

Onko sillä merkitystä, jos itse pysyy terveenä? Onko oikein, että teollisuus maustaa tavallista arkiruokaa aineilla, jotka tekevät siitä vähemmän terveyttä edistävää? Ja että näitä aineita on eri ruoissa niin paljon, että kohtuukäyttö ilman pakkausselosteiden perusteellista tutkimista on lähes mahdotonta?

Totta kai vastuu omista syömisistä on aina itsellä, mutta ympäristö voisi tehdä meille helpommaksi olla altistumatta piilosokerille.

Kotona.

(Postauksen lopussa on meikkikuva ^_^ Ihan vain niille, jotka odottavat meikkipostauksia :D)

Minun mies ei tavallisesti paljon hempeile, mutta nyt se oli ihan herkistynyt ostamaan kukkia kotiinpaluuni kunniaksi <3

Täällä on kylmää, harmaata ja sateista, mutta mitkä olisivatkaan paremmat puitteet kynttilöille...

Vaikka La Meloise maistuikin viimeiset kaksi kuukautta, niin ah sitä hetkeä kun sai taas käteensä mukillisen kunnon tummapaahtoa...

.

Mitä teen yleensä ensimmäisenä kun saavun reissusta kotiin, niin lyhemmältä tai pidemmältä?

Tsekkaan siemennäkkäritilanteen. Taikina kasaan ja satsi uuniin saman tien jos näkkäriboksi on tyhjä.

Edit. Ohje siemennäkkäriin täällä. Toinen, erittäin niukkahiilarinen versio täällä.

Malttamattomana odottelin toista tuntia että näkkärit valmistuivat...

Mr. Karkkipäivä on kultainen ja varaa aina jääkaappiin suosikkiruokiani kun olen ollut pidempään poissa. Nytkin sieltä löytyi savulohta peräti kolmena eri versiona.

Aamiaiseksi kylmäsavulohta,

lounaaksi lämminsavua. Ja tietysti parsakaalilla! :)

.

Oletteko muuten huomanneet, ettei muualla maailmalla juuri tunneta lämminsavulohta? Aina kun ruokalistassa lukee "smoked salmon", se on kylmäsavuversio. Itse en ole ikinä saanut lämminsavustettua ulkomailla. Hassua. Se on yksi niitä ruokia joita kaipaan kovasti reissussa ollessa.

Raejuusto-rahka-soijamaito-osasto oli sekin kunnossa :) Misteri on hyvin koulutettu.

Tämä on niin hassua: mies ei koskaan täytä pippurimyllyä. Siis ei koskaan. Olen jonkun sanattoman sopimuksen kautta saanut taloudessamme pippurimyllyntäyttövastuun. Totuuden nimissä en tiedä, eikö mies oikeasti osaa täyttää myllyä, vai onko hän vain liian laiska kurottaakseen täyttöpakkausta kaapin ylimmältä hyllyltä.

Kun olen ollut poissa näin pitkään, on mylly tietysti ollut tyhjä viimeisen kuukauden.

Tässä toinen merkki siitä, että emäntä on ollut poissa. Jääkaapista voi löytää erinäisiä homehtumaan jääneitä ruokia.

Tämä jogurtti näyttää jo melkein taiteelta. En muista koskaan aiemmin nähneeni kirsikanpunaista hometta...

Tänään vedin vihdoin meikit naamaan; mun ensimmäinen Urban Decay Smoky-meikki.

Johan oli pakkeloitu olo! :D Huhhuh... Pelkkä rajaus + ripsari viimeiset 2 kk niin ei ihmekään.

Itse asiassa, tämä on mun toinen UD Smoky -meikki, eilen meikkasin paletilla Mariannan. Kuvamatskua tulossa pian. :)

Mutta hei... eikö vain meikki vanhenna... Vähän hätkähdin kun katsoin kuvaa ja näin omani ikäisen eli 36-vuotiaan naisen. Voisi olla vanhempikin.

Edit. Kääk, matkalla kynsihuoltoon tajusin, että varmaan kirjoitin jotain joka kuulosti ihan väärältä :D Ei ollut siis tarkoitus sanoa, etten halua näyttää omani ikäiseltä tai että 36-vuotiaalta näyttäminen  ylipäänsä on huono asia. Vähemmällä meikillä näytän vain yleensä nuoremmalta, ja olen tottunut tähän baby-faceisempaan lookkiin.

Tiistaina näytin vielä näin nuorelta ^_^

Ja nyt mä kiidän kynsihuoltoon, olen jo myöhässä...

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevän jutun kakkososassa miehet kertovat, mistä ulkonäköön liittyvät paineet kumpuavat.

Varmasti sisältö on paljolti itsestäänselvyyksiä, mutta uskon, että monia (ainakin  naisia) kiinnostaa kurkata asiassa miesten pään sisään.

Kuva: Asos

Naisena minua kiinnosti tietää, kuinka vahvasti paineet liittyvät meidän naisten kuviteltuihin (ja osin varmasti paikkansapitäviinkin, myönsivät naiset sitä tai ei) odotuksiin, ja kuinka suuri osa taas muihin ulkoisiin tekijöihin tai omaan sisäiseen tyytymättömyyteen.

Suurin osa haastatteluun osallistuneista 20 miehestä kirjoitti, että naisten odotuksilla on merkitystä, vähintään jonkun verran tai jopa ratkaisevasti. Vain muutaman vastauksissa naisilla ei ollut osuutta.

Vastauksista kävi myös ilmi, ja tämäkin tietysti odotettua, että ulkonäköpaineet karisevat iän ja etenkin vakiintuneen parisuhteen myötä.

Kuva: Ellos

Miehet nimesivät paineiden ja ulkonäöllisen epävarmuuden liittyvän kaiken kaikkiaan eniten ulkoisiin tekijöihin ja vähemmän omaan sisäiseen kokemukseen. Tai no, tässä päästään taas siihen mitä jo edellisessä osassa sivuttiin – voivatko ulkonäköön liittyvät kokemukset lopulta koskaan olla muuta, kuin jotain kautta ulkoisten tekijöiden synnyttämiä?

Mutta puhumme nyt siitä, kuinka vastaajat itse asian määrittelevät.

Valtaosa haastatelluista siis laittoi painoarvoa naisten odotusten merkitykselle. Neljäsosa vastanneista kirjoitti, että ulkonäköpaineet kiteytyvät eniten siihen, että haluaa viehättää naisia.

”Paineet joita joskus on ollut, liittyivät siihen etten oikein itse tiennyt millainen tyyli minulle sopii. Pohjimmiltaan varmaan kuitenkin sen vuoksi, että pyrkimys on ollut näyttää naisten silmissä mahdollisimman vetävältä.

(Sori Anna ja Tanja - mä laitoin meidät tähän edustamaan naisia :))

”Uskon, että toive miltä haluaisi näyttää perustuu pitkälti vastakkaisen sukupuolen odotuksiin.”

”Vaikka seurustelen, en pistä pahakseni jos pystyn näyttämään siedettävältä yleisestikin naisten mielestä. Toisaalta paras tunne on se, kun ulos lähtiessä olo on mahdollisimman luonteva.”

”Kun oikein mietin asiaa, on myönnettävä, että suurimmat epävarmuuteni ulkonäössäni liittyvät loppupeleissä siihen, millaisia odotuksia kuvittelen naisilla olevan.”

Naisten vaikutuksesta todettiin myös:

”Naisten odotuksista en niinkään ota paineita, mutta joskus ne kyllä harmittavat kun tuntuu ettei enää ns. tavallinen mies herätä mitään huomiota.”

”Jos muutosta hakee, itsestä se lähtee ja pitääkin lähteä. Kertoo enemmän huonosta itsetunnosta jos muuttaa tyyliään kaiken aikaa naisten oletettujen odotusten pohjalta.

.

Suuressa osassa vastauksista oltiin sekä -että -kannalla, mikä varmasti on realistista suurimman osan yksilöistä kohdalla, sukupuoleen katsomatta. On luonnollista, että meissä on halu miellyttää ja viehättää toisia, etenkin romanttisessa mielessä, vaikka moni meistä kuinka haluaisi julistaa itsensä anti-pinnalliseksi näissä asioissa. Samalla myös kulttuuriin rakentuneet tekijät sekä media vaikuttavat.

Miesten omin sanoin:

”Sekä että. Toisaalta haluan olla naiselle sellaista mitä hän toivoo, mutta samalla kuitenkin olen minä. En voi tai halua esimerkiksi naisen toiveiden mukaan lihottaa tai laihduttaa itseäni, sillä minulla on kuitenkin oma näkemys millainen tahdon olla.”

”Tunnen, että eniten haluan vain viihtyä omassa nahassani, mutta olisi vale väittää, etten välitä yhtään ympäristön odotuksista. Ihmisinä olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ja se joka sanoo ettei muiden mielipiteellä ole merkitystä, ei ole täysin rehellinen itselleen”.

”Pienet epävarmuudet, joita olen joskus kokenut, ovat liittyneet siihen, mitä olen luullut, että kulttuurimme odottaa minulta.”

Kuva: Wasabifashioncult

”Media ja länsimainen ihannekuva muokkaavat tietysti väkisinkin omia tuntemuksia miltä pitäisi näyttää, ja noista ärsykkeistä voikin ottaa viitteitä ja inspiraatioita omiin tavoitteisiin. Ihmisen ulkonäkö on kuin käyntikortti, siitä pystyy lukemaan monia asioita.”

Kyllä, tästä aiheesta liittyen omiin kokemuksiini kirjoittelin itsekin hiljattain.

Yksilö on ulkoisen olemuksensa kanssa jatkuvassa kulttuuris-sosiaalisessa ristiaallokossa; toteuttaako omaa persoonallisuuttaan (eli omalla kohdallani esimerkiksi sitä lentävää homssuisuutta), vai panostaako ”käyntikortti”-puoleen. Kummallakin on tärkeä merkitys. Oman itsensä toteuttamista ei pidä tukahduttaa, mutta toisaalta hyvän vaikutuksen tekemisen tärkeyttä ei myöskään voi väheksyä. Kulttuurimme on ulkonäkökeskeinen, ja halusimme tai emme, on olemassa tiettyjä standardeja, joiden mukaan yksilön olemusta tulkitaan. Stereotyyppisesti; lävistyksin varustettu rastatukka ei yleisesti herätä yhtä vahvaa luottamusta kuin siististi kammattu jakkupukuleidi.

Toiset ovat tietysti siinä onnekkaassa tilanteessa, että itselle luontainen ja mielekäs tyyli vastaa myös kulttuurimme näkemystä ”itsestään huolta pitävästä, kiinnostavasta ja luottamusta herättävästä” yksilöstä.

Rönsy poikki ja palataan miehiin.

Eräs mies kirjoittaa:

”Käsitykseni siitä mitä pitäisi olla on vain ’tullut jostain’. Absorboitu mediasta ja siitä, mistä ominaisuuksista ja asioista olen pitänyt muissa ihmisissä elämäni varrella.

Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa, eikä teon tekijän sukupuolella ole sinänsä mitään väliä.”

Kiinnostavaa.

Kuva: Ellos

Osa miehistä korosti myös oman hyvän olon merkitystä ulkonäössä.

”Jos en olisi naimisissa, niin luultavasti olisin miellyttämisenhaluisempi naisia kohtaan, mutta toisaalta uskon, että tyytyväisyys itseen on se mistä viehättävyys kumpuaa ylipäätään.

Tämän voivat toivon mukaan kaikki allekirjoittaa.

Pahoittelen sortumista klisheen alleviivaukseen, mutta viehätysvoimasta todellakin suuri(n) osa on itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa = tyytyväisyyttä itseensä. Se on energiaa, joka luo puoleensavetävän auran. Itsensä kanssa viihtyvät ihmiset luovat ympärilleen positiivisuutta, jossa toisetkin viihtyvät. Hyvä itsetunto on ikään kuin meikki – se häivyttää kauneusihanteeseen sopimattomia ”virheitä”. Hörökorvat? Paljon näppylöitä? Liian vähän senttejä? Kun sinusta huokuu hyvä fiilis itseesi, toisilta menevät finnisi ja korviesi muoto ihan ohi. Jos taas surkuttelet itseäsi ja korostat epävarmuuttasi, olet toisten silmissä varmasti ”pieni”.

Hyvä itsetunto ei tietenkään ole kuin maitotölkki jonka voi ostaa kaupasta, ominaisuus jonka voi pumpata itseensä salilla. Toisilla sitä on luonnostaan, ihan niillä hörökorvillakin (joiden korvat sitten jäävätkin huomaamatta), toiset onnistuvat saavuttamaan sen harjoittelemalla – toisilla vaikuttavat ihmissuhteet.

Esimerkiksi parisuhde voi kasvattaa enemmän kuin 100 sessiota life coachilla.

Sitten on tietenkin sellainen juttu kuin ”liika itsevarmuus”, joka taas muuttuu negatiiviseksi ominaisuudeksi. Yli-itsevarmuus koetaan pöyhkeänä ja itsekeskeisyyden merkkinä. Aikamoista tasapainoilua siis tämäkin asia…

Sosiaalisia olentoja kun olemme, toisten antama palaute on ensisijaisen tärkeässä asemassa minäkuvamme rakentamisessa. Naimisissa ja vakiintuneessa parisuhteessa olevien miesten vastaukset luonnollisesti tukevat tätä. Kun vierellä on henkilö joka on hyväksynyt sinut, ulkoisista seikoista stressaaminen hiipuu luonnostaan. Ei tarvitse enää miettiä, millainen pitäisi olla jotta toinen tykkäisi.

Tässä kommentissa oli hyvää asiaa:

”Yläasteteininä ja sinkkuna ollessani muistan ajatelleeni toisinaan naisten kautta omaa ulkonäköäni, mutta se karisi jo lukioaikoina pois. Vuodet  vakaassa parisuhteessa ovat vieneet viimeisetkin rippeet tällaisesta pois, enkä tosiaankaan mieti uusia vaatteita ostaessani tai treeniohjelmaani muokatessani sitä mitenköhän naiset siihen suhtautuisivat.

Ajatusmallihan on sitä paitsi täysin absurdi, ei naisilla (sen puoleen kuin miehilläkään) ole mitään yksipuolista makua, vaan kaikille löytyy varmasti diggaajia, olit sitten minkä näköinen tahansa”.

Juuri näin. On naisia jotka tykkäävät miehekkäistä miehistä, miehiä jotka tykkäävät miehekkäistä naisista (varmasti :D), naisia jotka tykkäävät laihoista rentuista, resuisista rastahepuista, viimeisen päälle laitetuista metroseksuaaleista tai pehmeistä pullapojista.

Tästäkin huolimatta miehet ovat valmiita näkemään vaivaa ja suorittamaan toimenpiteitä näyttääkseen odotusten mukaisilta tai buustatakseen itsevarmuuttaan.

Kysyin miehiltä, mitä toimenpiteitä he tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden. Koska jutulla on jälleen kiitettävästi pituutta, taitaa olla järkevää jättää aihe kolmanteen osaan. :)

Kukaan ei varmaan arvaa, mitä miehet eniten tekevät. ;)