Miksi tänään ei tullut postausta?
Koska vietin suuren osan päivästä jatkaen jotain, jota en saa ikinä päätökseen.
Surullisena ja väsyneenä tunnustan, että emme mieheni kanssa selvinneet vuoden alussa julistamastani projektista voittajina. Nyt jemmaajan koti, aina jemmaajan koti.
Vuoden aikana olette silloin tällöin kyselleet, miten kodinraivausoperaatiomme sujui. Olen vastaillut välttävästi. Olisin niin halunnut raportoida kuinka onnistuimme ja miten kevyeltä ja ihanalta olo tuntuu ilman röykkiöitä. Kun en ole voinut sitä tehdä, olen vältellyt koko aiheen käsittelyä.
Kerrotaan nyt miten kävi.
Aloitetaan jostain myönteisestä.
Tavaran määrä on oikeasti vähentynyt. Vein UFFille ja roskikseen lasteittain vaatteita ja krääsää. Heitin lopulta jopa vaatteiden saattohoitolaatikonkin avaamatta menemään, tai mieheni sen taisi tehdä kun itseä kirpaisi liikaa. Tästä on päästy pitkälle.
Mutta ei tarpeeksi pitkälle. Tavaraa on niin valtavasti, ja kun sitä esimerkiksi työmateriaalin (kosmetiikka) muodossa tulee joka viikko lisää, ja asunto on pieni, projekti on kuin taistelua niitä tunnettuja tuulimyllyjä vastaan. Kun tavaraa vain riittää ja poisheittäminen meille kummallekin psykologisesti niin vaikeaa, lopulta uuvuimme projektiin ja se hiipui päättäväisestä aktiivivaiheesta suvannon kautta väsyneeseen luovutusfiilikseen, ja sieltä unohdukseen.
Mikä esimerkiksi ratkaisuksi, kun säilytystilaa ei ole, ja haluat ostaa uusia kirjoja? Vaatteiden kiertokulku on nopeampaa ja hyvin moni meistä voi perustellusti heittää vanhan vaatekappaleen menemään jokaista uutta hankintaa kohden. Mutta kirjat? Pitäisikö AdLibris-tilausta laatiessa miettiä samalla, mitkä kirjat joutuvat nyt sitten lähtemään hyllystä eteenpäin..? Meidän kohdalla pitäisi. Mihin laitat töihin liittyvät projektikansiot, keskeneräisen lehden, tulostimen? Pienempiä ja suurempia asioita, joille ei ole omaa paikkaa. Ne laitetaan sille laskupinnalle joka sattuu olemaan vapaana.
En koskaan saanut soitettua ammattijärjestelijälle. :( Tiedättekö miksi. Minä jänistin. Mä en pystynyt. Numero oli ylhäällä, useampikin vaihtoehto katsottuna, post-it lapuissa luki joka päivä isoin kirjaimin: soita järjestäjälle. En tehnyt sitä. Pelotti ja ahdisti ajatus vieraasta ihmisestä analysoimassa meidän tavarakaaostamme. Se tuntui liian henkilökohtaiselta. Paljastaa vieraalle mitä kaikkea ei pysty heittää menemään.
Mieheni kyllä siivosi ja järjesteli alakerran varastoa tarmokkaasti ja heitti jonkun verran menemäänkin. Lattiasta kattoon täynnä olevassa varastossa on nyt - - edelleen lattiasta kattoon tavaraa, mutta jonkun verran paremmassa järjestyksessä. Sisään varastoon ei kuitenkaan edelleenkään mahdu itse ellei ensin ota tavaraa ulos.
Asunnossa erinäisiä tavarakasaumia on ehkä aavistus vähemmän entiseen verrattuna. Mutta tilanne on kaukana olennaisesti kohentuneesta. Kun pääset yhdestä tavarakassista eroon, kohta tulee uusi tilalle. Eikä tokikaan ole "syyttäminen" pelkkää blogimateriaalia vaikka se ottaakin tilaa ehkä näkyvimmin, emäntä keksii kyllä muuta pinottavaa ja kasattavaa pintoja täyttämään ilman kosmetiikkaakin. Samoin isäntä. Vaikka mies välillä yrittää kieltää ettei hän mitään pinoa. Todisteet täyttivät vielä hetki sitten kummatkin makuuhuoneemme ikkunalaudoista.
Saunaa emme voi edelleenkään käyttää. Jo pelkästään isoja kenkälaatikoita on lauteiden alla kolme. Lauteilla on kaikkea My Little Poneista varastoituihin retkieväisiin.
En pysty ottamaan pahimmista paikoista kuvaa kun tulee niin paha mieli.
Näin meille kävi. Tai pikemminkin; tällaisia me olemme.
Tänään olen mm. lajitellut mineraaliluomivärejä sävyittäin minigrip-pusseihin, päästäkseni eroon niitä säilyttäneestä rumasta muovilaatikostosta. Enää olisi yksi paperikassillinen meikkejä läpikäytävänä. Sain heitettyä menemään viisi kuivahtanutta geelilaineria ja voidemaista luomiväriä sekä pari ikivanhaa rajauskynää.
Huomenna aion jälleen kerran viedä makuuhuoneen senkille kasaantuneet kirjat, rasvapurkit ja pikkutavarat omille paikoilleen.
Viikon kuluttua ne ovat siellä taas.
*
Edit. Vastaan loppuihin kommentteihin maanantaina Rovaniemeltä kotiuduttuani.
164 comments on “Epäonnistuja”
Elä masennu, tärkeintä on että yrititte ja sisäistitte itse ongelman. Me ollaan vuosia painittu miehen kanssa kodin siisteyden kanssa, sillä kumpikaan meistä ei ole kovin innokkaita siivoajia - tai olisi, jos olisi aikaa. Aina homma toistaa samaa kaavaa: tehdään perusteellinen siivous, päätetään tavaroille paikat ja sovitaan, että nämä nyt pysyy siellä ja siivotaan tunnollisesti. Sitä jaksetaan muutama viikko. Sitten tulee kiireitä, ja kotona käydään tyyliin nukkumassa. Viikossa on yksi vapaapäivä, mutta sen käyttää mielellään johonkin muuhun kuin siivoamiseen. Pyykkivuoresta makuuhuoneen nurkassa tulee normaali näky, ja kaapin päälle kertyy pölyä. Sitten jossain vaiheessa menee hermot, ja sama mylly alkaa taas alusta. Mutta olen antanut sen itselleni anteeksi, kotona olemisen ei pitäisi stressata tai turhauttaa. Kun kotona on kahdestaan, voi ollakin vähän sekaista ja kun vieraita tulee käymään, puolessa tunnissa paikat saa taas siistiin järjestykseen. Se, mitä yritän kai sanoa on, että jos molemmat teistä on fine tavaramäärän kanssa, eikä se aiheuta jatkuvaa stressiä tai pahaa oloa, kannattaisiko tilanne vain hyväksyä, eikä tehdä siitä liian vaikeaa? Todeta Puutalobabyn Kristan tapaan, että tällasia me nyt vaan ollaan - on pyykkivuoria ja likaisia ikkunoita, mutta ei se tarkoita ettei elämä voisi olla mukavaa :)
Kuvaamasi tilanne kuulostaa tutulta... Sillä erotuksella että meillä ajelehtii tosi paljon tavaraa jolla ei ole paikkaa, eikä myöskään ole tilaa määrittää tälle tavaralle paikkaa. Asumme todella pienessä asunnossa, joten on tavallaan helppoa syyttää ongelmasta myös puuttuvia neliöitä, mutta kuten tammikuisessa keskustelussa puhuttiin, jemmaaja-luonteen ihminen kyllä kehittää ne tavarapinot isoonkin asuntoon... :/
Ongelman ydin on siinä, että tavaramäärä todellakin ahdistaa ja aiheuttaa stressiä.
Elämä on silti mukavaa. En sano, että tavarapinot pilaavat koko elämämme, mutta ne häiritsevät ja levittävät kaaoksen tuntua myös pään sisään. Siistit pinnat rauhoittavat minua. Sekaisilla on päinvastainen vaikutus.
Kuulostaa siltä, että tarvitsisitte miehesi kanssa oikeasti apua, kaikella rakkaudella! Ota rohkeasti yhteyttä, en ole ammattijärjestelijä tms mutta aika hiton hyvä amatööri. Itsessäni on pahoja hamsterin ominaisuuksia, mutta olen jo suhteellisen pitkällä "toipumisprosessissa", eli olen päässyt vaiheeseen jossa enhaluaisi omistaa käytännössä mitään ylimääräistä tavaraa. avopuolisoni on hamsteri hänkin ja hänen perheensä tavaransäilöminen on aivan järkyttävää. Tiedän millaista on säästää vanhoja kuluneita vaatteita, ilmaiseksi saatuja kimaltavia lankoja vaikken edes osannut kutoa kunnolla, värikkäitä jogurttipurkkeja joista voi vaikka askarrella ja kassikaupalla kasseja (siis eri kauppojen muovipusseja!). Ja siinä oli vasta alku. Rakastan tavaravuorien purkamista ja elintilan raivaamista. Ehkä uskallat ottaa amatööriin yhteyttä:)
Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, Roosa :) Laitan yhteystietosi ylös. Tunnen, että vielä en ole henkisesti valmis avaamaan tilannettani vieraalle "verinahkatasolla", mutta se päivä voi joskus koittaa.
Ymmärrän niin täydellisesti.... Huokaus.
Juuri eilen pidin kädessäni rakkaalta meksikolaiselta ystävältäni Lilianalta saamaani pientä koriste-sombreroa. Sain sen Lilianalta kun tapasimme viime toukokuussa ensimmäistä kertaa melkein 20 vuoden ystävyyden jälkeen. Mitä tehdä tuolle sombrerolle? Katsoin sitä ja olin surullinen. Miksi Lilianan piti antaa se minulle..? En syyttänyt Lilianaa sillä elehän on mitä sympaattisin. Liliana halusi tuoda minulle jotain pientä kotimaastaan. Mutta mitä minä sillä teen..? Mihin minä sen laitan...? Siksi toivoin, että en olisi saanut sitä. Nyt kun se on minulle, sen poisheittäminen tuntuisi loukkaukselta Lilianaa kohtaan.
Miten se Lilianaa loukkaisi? Entä jos hän ei koskaan saa tietää, että luovuit sombrerosta? Tai mitä jos saisikin? Pahastuisiko hän todella? Itselle satelee koriste-esineitä milloin miltäkin tutulta. Joskus jo saadessa tulee sellainen "eih!" olo ja joskus väsyn esineisiin vasta myöhemmin. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen olla jemmaamatta milloin mitäkin pikku tavaraa. Suhtaudun niihin kuin kukkiin, hetken ilo, josta joutuu luopumaan jossain vaiheessa. Ystäväni antoi esineen minulle hyvää hyvyyttään ilahduttaakseen minua. Suurimmasta osasta myös ilahdun, mutta en voi säästää kaikkea hamaan hautaan asti. Se ei yhtään vähennä sen antamis ja saamis hetken iloa tai antajan kaunista ajatusta, että luovun esineestä jossain vaiheessa.
Minulla on yksi muovilaatikko, jossa on lupa säilyttää tälläisiä "muistoesineitä". Olen nyt 30-vuotias ja laatikko on suunnilleen puolillaan. Siellä on vain ne tärkeimmät. Loput säilyvät muistoissa :)
Se tuntuu loukkaavalta mun omassa päässä. Eihän Liliana sitä tietenkään saisi tietää, jos heitän sombreron pois. Mutta koska olen pirun tunteellinen ihminen (sanalla sanoen ihan nössö), minua surettaa jo pelkkä ajatus toisen kaukaa tuoman muiston poisheittämisestä. Ja se vain jotenkin tuntuu loukkaavalta ystävääni kohtaan. Ei ole järkijuttuja nämä vaan nimenomaan tunne.
Tee tuollaisista pikkujutuista ikkunaan roikkuva tai poikittainen nauha, jossa on useita koristeita. Silloin ne näkee ja muistaa, mutta ovat pois lojumasta.
Ei elämästä selviä... kuin huumorilla! :)
Hehheh... ^_^
No niinpä :)
Mun mielestä (tää on ehkä ihan tyhmä idea) tuollaisia muistoja voi yhdistellä. Sombrero kuuluu itsestään selvästi johonkin toiseen tärkeään muistoon, vaikka pehmoankka Nassukan päähän...
Sitä et kuitenkaan heitä pois, mutta se vie ihan yhtä paljon tilaa hattu päässä, kuin hatutta...
Sen sijaan (mun mielestä) "tyhmempää" on säästellä merkityksettömiä tavaroita, kuten käyttämätöntä kosmetiikkaa tai vanhoja lehtiä. Sellaista mihin ei ole mitään erityistä tunnesidettä sen lisäksi, kuin että omistat ko asian...
Aaahhahaa.. :D Sä muistat Nassukan! ^_^
Nojoo... :D Ajatus kyllä saa nauramaan. Kiitos aamun (tai iltapäiväähän nyt jo eletään) piristyksestä :)
No joo, muistan. Mutta pakko myöntää, että lunttasin ankan nimen kyllä tuolta valittujen palojen kautta:D
No mutta sä kuitenkin muistit että ankan nimi löytyy sieltä ;) :D
Piti käydä lukemassa se tammikuinen kirjoituksesi, jostain syystä se oli mennyt ohi... Tunnistan niin hyvin nuo ajatukset, että esineilläkin on tunteet :D Minä pyydän autoltani anteeksi jos joudun käynnistämään sen pakkasella ilman esilämmitystä :D
Kodin tavaramäärä pysyy jotenkuten hallinnassa, koska mieheni on täysi vastakohtani ja säännöllisesti patistaa minua lajittelemaan tavarakasat. Ja onneksi säilytystilaa on niin paljon, että ne ovat poissa silmistä. Ehkä onnistut paremmin, jos et yritä saada kaikkea siivotuksi kerralla?
Voih <3 ^_^
Tätä olen yrittänyt opetella, siis että ottaisi tavaksi kerran viikossa siivota pois ne "most obvious" turhat pinot, jolloin hallitsematonta kaaosta ei pääsisi syntymään (pienet sotkuthan toki kuuluvat jokaiseen kotiin). Mutta jotenkin ei vain onnistu, kuluu pari-kolme viikkoa ja kohta ollaan taas tilanteessa jossa kasseja on joka seinustalla. Ei tähän oikein muuta voi sanoa kuin "Täytyy vain yrittää kovemmin". Niinhän se on. Luonteenpiirre on luonteenpiirre, mutta jos liikuntakammoinen saa itsensä rutinoitua käymään säännöllisesti salilla niin että se menee jo luontevasti muun arjen ohessa, niin miksei sotkuinen voisi oppia siivoamaan? Totta kai. Täytyy vain yrittää kovemmin.
No hei, kyllä mäkin pyydän. Ja jos se (auto siis) esittää jotain vastalauseita liittyen johonkin matkaan tai tehtävään, niin lupailen sille kaikkea maan ja taivaan väliltä. Esim huolellista pesua tai uusia öljyjä tmv.
:) :)
Voi, kuinka samaistuin tähän!
Haluan kaiken "tarpeellisen" olevan käden ulottuvilla, joten pöydät ja muut laskupinnat notkuvat jatkuvasti tavarasta. Samalla tavaranpaljous ahdistaa (etenkin tässä pienessä yksiössä, jossa säilytystilaa on kovin rajallisesti) ja haluaisin vain heittää menemään puolet kamoistani. Mutta kun voin vielä tarvita niitä! (Tämä on muuten selvästi kotoa opittu ominaisuus; meillä on totuttu venyttämään penniä ja kaikki mahdollinen tuli säästettyä tulevaisuuden varalta.)
Joskus tulee innostuttua suursiivoamaan (lähinnä äidin uhkaavan vierailun alla - tällä ei ole aavistustakaan normaalista sekasorrosta huomauttaessaan viattomasti jostain pikkuasiasta...). Urakan jälkeen tuntuu hetken hyvältä, kunnes tulee taas kaivettua tarpeelliset asiat esille ja jätettyä ne niille sijoilleen.
En osaa elää ilman sotkujani, vaikka ne minua välillä ahdistavatkin. Välillä tulee mietittyä, pitäisikö minun oikeasti muuttua. Ehkä voisinkin osittain, mutta minimalistista siisteysintoilijaa minusta ei varmasti tule koskaan. Mutta ehkä joku päivä minulla on tarpeeksi kaappitilaa säilyttää suurinta osaa kamoistani suljettujen ovien takana. Ja ne tulisi vielä laitettuakin sinne... Eikä tulisi ostettua niitä kaappeja täyteen.
Tuli muuten lämmin tunne misterisi tavarankasailusta. Itsellä oli pieni järkytyksen paikka vierailla eksäni luona eromme jälkeen, kun huomasin paikan olevan HUOMATTAVASTI siistimpi nyttemmin. Kaikki pöytäpinnat ylimääräisestä vapaana, ei tiskikasoja, ei lattialla lojuvia asioita... Tuli melkoisen huono omatunto pakotettuani toisen elämään sotkuisuuteni kanssa.
Toisaalta haluan myös kumppanin, joka on tottunut elämään samanlaisessa sekasorrossa kuin minä, mutta toisaalta en halua olla siivoamassa toisen jäljiltä tavaroita. What to do?! :D
Niinpä...! Tämä ajattelumalli se juuri on jemmaajan kirous. I so feel you.
Meillä sama. Kaikki mikä vain oli mahdollista uudelleenkäyttää, käytettiin moneen kertaan.
Ei minustakaan, enkä sellaiseksi haluakaan. Tavara tuo lämpöä ja kodikkuutta, se kuuluu minun kotiini. Mutta liika on totta kai liikaa. Minusta liian tavaramäärän raja kulkee juuri siinä, kun tullaan pisteeseen jossa tavaroille ei ole enää säilytyspaikkaa.
Ootappa jos saatte joskus lapsia, silloin vasta kaaos tulee.. :)
Hehheh... :D
Voi ei... :/ olet itsekin selkeästi ahdistunut tavaran paljoudesta. Ehkä jotain kannattaisi tehdä? Suosittelen kon mari kirjan lukemista ja ehkä sitä järjestelijää sen jälkeen. Tsemppiä!!
Tuo KonMari-kirja tuntuu nyt olevan kaikkien huulilla ja täälläkin useampi on siitä vinkannut. Täytyykin varmaan ostaa se tai toivoa Pukilta - ja toivoa että sen saisi vielä oikeasti luettuakin..! ;)
Mä lainasin sen online-kirjastosta ja luin kahdessa illassa läpi. Ei ole hirveän paksu kirja. Nyt se on lainattuna kirjana odottamassa uutta silmäilyä :)
Kirjoja ei aina tarvitse ostaa omaksi! Meillä on Suomessa erinoimaiset kirjastopalvelut. Järkyttävää miten ostaminen ja omistaminen on ihmisille tärkeää (nyt en Sanni kritisoi yksin sinua:))
Tosi hienoa Sanni, että tiedostat ongelmasi ja olet yrittäny tehdä sille jotain. Olen itse asiassa todella järkyttynyt tästä postauksesta- miten tavarasta luopuminen VOI olla noin vaikeaa? (Olen siis aidosti hämmentynyt, en tarkoita pahalla). Kuten sanottu kuitenkin tosi hienoa, että olet yrittänyt tehdä asialle jotain ja todella mahtavaa, että kirjoitat asiasta blogissa. Ei ole helppoa myöntää epäonnistumisia ja sellaisesta kertominen julkisessa blogissa on rohkeaa. Hyvä Sanni! Tykkään siitä, että olet rehellinen etkä esitä itsestäsi täydellistä kuvaa. Sun blogi on ihana!
Vitsi että toivoisin, että ihmiset miettisivät ostamista ja omistamista. Ei kaikkea tarvitse aina ostaa ja omistaa, kun hyvin voi lainata tai sitten miettiä, pitääkö kaikki mitä haluaa aina saada? Voisko joskus haluta jotain ja kutenkin jättää sen hankkimatta? Miten tämä tuntuu olevan monelle niin vaikeaa? Minulle on täysin hullu ajatus, että aina kun jotain haluaa, sen saa... Enkä siis Sanni usko, että sinä olisit sellainen, mutta esim. useimmat (muoti)blogit pyörivät täysin ostamisen ympärillä. Se on järkyttävää. En voi käittää, kuinka epäekolgista ja epäeettistä toimintaa ihmiset hyvillä mielin harrastavat. Eivätkö he ajattele, miten ja missä tavarat tehdään?
Osaatko Sanni avata minulle, miksi esim. niitä kirjoja täytyy ostaa omaksi? Tietysti ymmärrän, että jotain suosikkeja haluaa omaan hyllyyn. Mutta ehkä kuitenkin voisit yrittää lainailla enemmän. :)
Kiitos kommentistasi, Suvi :) Mietin itse usein samoja teemoja. Vaikka jemmaajaluonteen omaankin, niin materialisti en ole eikä esimerkiksi shoppailu harrastuksena ole avautunut minulle koskaan. Siis mennä säännöllisesti kauppoihin kuluttamaan aikaa ja etsimään ostettavaa? Ei vain ole mun juttu, en ole koskaan viihtynyt kaupoissa kosmetiikkaosastoja lukuunottamatta. Kosmetiikka on ainoa tavararyhmä joka on herättänyt minussa varsinaisia järjellä tai tarpeella selittämättömiä ostohimoja, ja sen yliostamiseen myönnän syyllistyneeni.
Työ kosmetiikkaliikkeessä oli minulle täyttymyksen huippu monestakin syystä, yhden ollessa juuri se ettei kaikkea mikä himotti enää tarvinnutkaan ostaa. Niitä sai kokeilla ilmaiseksi. Testeristä uutta voidetta tai putsaria kotiin mukaan vain, ja meikkejäkin sai (ja pitikin) testata töiden puolesta niin paljon kuin sielu sieti. Ostaminen jäi huooomattavasti vähemmälle, meni kuukausia ilman yhtäkään kosmetiikkaostosta. Sitten kuvioihin tuli blogi pr-tuotteineen, ja loppu on niin sanotusti "historiaa".
Itse ostan (ja saan lahjaksi) tätä nykyä oikeastaan enää ruoka- ja tietokirjallisuutta. Ruokakirjat on kiva omistaa koska a) niiden kuvien katselu tuo minulle hyvää mieltä ja palaan niihin usein vain saadakseni inspiraatiota ja b) hyödynnän reseptejäkin usein. Omistan myös aika paljon kosmetiikkaan liittyvää tietokirjallisuutta, jota käytän jatkuvasti lähteenä blogikirjoituksissani.
Sen sijaan romaaneja ja muuta viihdekirjallisuutta en enää osta enkä toivo lahjaksikaan, ne lainaan kirjastosta. Samoin kuin 80% lukemistani ruokakirjoistakin :) Meidän taloudessa kirjahamsterin titteli on miehellä; minun kirjaostokseni jäävät vuodessa korkeintaan kymmeneen miehen ostaessa ainakin triplasti tämän määrän. Eli se olisi tuo mies jota pitäisi enemmänkin patistella meistä kahdesta kirjastoon - minä viihdyn siellä jo lähes viikottain :)
Kiitos kun vastasit kommenttiini! :)
Mä olen itse nuorempana (teini-ikäisenä) harrastanut shoppailusta ja kai se oli jonkinlaista tyhjiön täyttämistä. Hain sillä sisältöä elämään, niin kauhealta kun se kuulostaakin. Tykkään edelleen välillä, parin kuukauden välein, käydä kaupoilla katselemassa- kauniita vaatteita on kiva katsella ja saan ideoita omaan tyyliin. Ja kyllä minäkin ostan joskus vaikken ihan välttämättä tarvitsisi jotain. En siis todellakaan ole mikään pyhimys itsekään! Mutta jatkuvaa, ilman tarvetta tapahtuvaa shoppailua en tosiaan, niin kuin sinäkään, ymmärrä.
Jaa, se onkin sitten mies, jota voit syyttää kirjapaljoudesta! ;) ymmärrän hyvin, että haluat keittokirjoja ja kosmetiikkaan liittyvää kirjallisuutta säilyttää, siinä ei ole mitään pahaa.
Tsemppiä projektiin. Ja kiitos vielä kerran kivasta blogista. Oot yksi pitkäaikaisista suosikkibloggareistani!
Kiitos Suvi :) Ja totta - harva meistä on missään asiassa "pyhimys" :) Eikä kuulukaan, se ei ole inhimillistä. On hienoa jos pyrkii parantamaan huonoksi havaittuja tapojaan, mutta on myös täysin turhaa syyllistää itseään (tai muitakaan) lipsumisista.
Suosittelen myös lämpimästi Marie Kondon "Siivouksen elämänmullistava taika" kirjaa!! Tsemppiä!
Tiedän tunteen.... Mutta jos et halua vierasta ihmistä kotiin, niin kokeila kirjaa Konmari- Marie Kondo. Tuon voimalla olen saanut siivottua kotia parempaan kuosiin. Onnea järjestelyyn :)
Jep, KonMari vaikuttaa tällä hetkellä helpommalta vaihtoehdolta kuin ammattijärjestelijä. Ja tulee varmaan halvemmaksikin :D
Voi Sanni, älä soimaa itseäsi. Jokaisella meillä on ne heikot kohdat. Joku ei saa ruokavaliotaan kuntoon, toinen ei saa aikaiseksi käydä hammaslääkärissä, yksi ei ikinä aloita terveellisempää liikunnallista elämäntapaa... Mulla yksi heikko kohta on ainakin ihonhoito, en saa varattua aikaa kosmetologille vaikka tiedän, että varmasti pitäisi. Ja miljoona muuta asiaa...
Kiitos zubi, niinhän se varmasti on... Jokaisella on ne heikot kohdat.
Kiitos lohdutuksesta <3 Mä en haluaisi vajota tämän heikkouteni jalkoihin ja se kiukuttaa sitten vielä enemmän, kun on niin nössö että ei vain saa muutosta aikaiseksi.
Jos mä vaikka soitan sulle joka maanantai ja muistutan kosmetologista, niin soita sä mulle ja patista siivoamaan... :D
Muutos on aina vaikea asia, joten kannattaa olla itselleen armollinen. Olette kuitenkin ottaneet pienen askelen eteenpäin - parempi sekin kuin ei mitään :) Tsemppiä tavarakaaokseen - sitä löytyy kyllä allekirjoittaneenkin osoitteesta o.O
Kiitos tsempeistä Mira :)
Sympatiat täältä toisilta hamstereilta! Oletko lukenut Marie Kondon Konmari-kirjaa? Suosittelen lämpimästi, itselläni sen taika toimii.
Olen kuullut tuosta KonMarista, se tuntuu olevan puheenaiheena yhtäällä sun toisaalla. Viimeistään näiden kommenttien jälkeen aion opuksen hankkia!
Ei,ei! Älä hanki. Lainaa kirja kirjastosta ja jos sen luettuasi olet täysin vakuuttunut siitä, että tarvitset tosiaan kirjan itsellesi, sen jälkeen harkitse hankkimista.
Käytän tätä itse todella paljon ja se toimii. Nykyään tulee ostettua kirjoja enää aika harvoin. Mikä on erittäin hyvä, koska uusia kirjoja ei mahdu enää MINNEKÄÄN...
Olipa harmillista kuulla! :( Ei toki siitä syystä, että hamstraaminen olisi ulkopuolisena tuomittavaa, vaan siksi, että itse voit sen takia huonosti.
Oletko ajatellut, että laittaisit paljon kovemmalla kädellä kosmetiikkaa eteen päin? Onhan viitisen huulikiiltoa hyvä alku, mutta varmaan sun varastoissa ei vielä näy eikä tunnu? ;) Mitä jos kokoaisit reilun kokoisia pakettaja, ja laittaisit ne postikulujen hinnalla halukkaille? Ja niin monta pakettia, että se näkyy kodissa!
Jos kirjoja ja lehtiä kerääntyy "itsestään", niin oletteko ajatelleen viedä niitä esim. sairaalaan niiden kirjastoon? Lukijoita olisi varnasti, voisi kuvitella, että pitkään sairaalassa olemaan joutuvat arvostaisivat varmasti pientä piristystä!
En nyt tiedä, halusitko enää kuulla mitään ehdotuksia, mutta kunhan nyt heitin ilmoille kaksi suhteellisen helppoa raivausvinkkiä. :)
Hei! Mitä jos lahjoittaisit kosmetiikkaa esim Tyttöjen talolle tai johonkin Ensikotiin tms? Jonnekin, jossa kosmetiikka toisi ripauksen pientä luksusta, ajatuksia pois arjesta? Tällöin tavarat saisivat varmasti "hyvän kodin" kun pääsisivät ilahduttamaan muita. Itse olen myös älyttömän huono heittämään tavaroita pois mutta syksyllä raivasin vaatekaappia rankalla kädellä kuntamme pakolaisille (kuntamme hätämajoitukseen oli saapunut nuori äiti lapsineen ja toinen perhe kahden teinitytöt kanssa). Raivasin vaatekaapista kaikki ne "ihanat mutta en osaa yhdistellä/käyttää/kun laihdun 2kg vaatteet joita olin sinne jemmannut plus avaamatonta kosmetiikkaa jota oli hyllyihin kertynyt. Rouva, joka vei vaatteet hätämajoitukseen, kertoi että vaatteet oli otettu suurella ilolla vastaan (olin laittanut mukaan vielä koruja ja muutamia laukkuja).
Näin olen tehnytkin, viime jouluna kasasin 10 kilon paketin Punaisen Ristin Nuorten Turvatalolle. Tänä vuonna lähtee varmasti samanlainen satsi.
Lahjoitan kosmetiikkaa joka kuukausi perheelle, kavereille ja blogin lukijoille arvontojen muodossa. Silti se ei vähennä kotona olevan kosmetiikan määrää, sillä jokaista eteenpäin annettua purkkia kohden tulee jopa kaksi lisää. Jos ei tee työkseen toimittajan hommia tai ole tekemisissä blogimaailman kanssa, saattaa olla vaikea käsittää, kuinka uskomattoman paljon tuotteita lähetetään testattavaksi ja kuvattavaksi lehtien toimituksiin ja bloggaajille. Pelkästään tässä kuussa olen vastaanottanut 55 kappaletta kosmetiikkatuotteita, ja pöydällä odottaa kolme Postin saapumisilmoitusta --> lisää kosmetiikkaa. Ja vielä on koko ensi viikko kuukautta jäljellä.
Saan näin paljon kosmetiikkaa, vaikka kieltäydyn melkein joka toisesta tarjouksesta lähettää minulle tuotteita testiin.
Koska kosmetiikka on minulle työmateriaalia, minun on säilytettävä vastaanottamiani tuotteita ainakin sen aikaa, kunnes olen tehnyt päätöksen tulenko kirjoittamaan niistä blogissa, tai aionko testata niitä. Näin ollen en siis voi laittaa tuotteita eteenpäin samaa tahtia kuin niitä saan. Testijono on pitkä, ja uudet kiinnostusta herättävät tuotteet saattavat joutua odottamaan vuodenkin ennenkuin ehdin kokeilla niitä. 80% kosmetiikkavarastostani koostuu näistä odottavista tuotteista.
Rakastan kirjoittaa kauneudesta työkseni enkä suinkaan ole pahoillani mahdollisuudesta saada testata laajasti erilaisia tuotteita. Se vain ei valitettavasti ole siisteyden kannalta paras mahdollinen tilanne kun omassa kodissa ei ole lehtitalon toimituksen säilytystiloja. :(
Mutta kuten todettua, meillä olisi tavarapinoja ympäriinsä ilman kosmetiikkaakin. Se ei siis suinkaan ole pääsyyllinen epäsiisteyteen, mutta puhtaasti neliömäärältään se vie taloudessa eniten tilaa kirjojen ohella.
Hei Sanni,
kuulostaa logistiselta ongelmalta :)
samoin monesti tuote on jo vähemmän ajankohtainen, jos se joutuu odottamaan noin kauan. Tai ehditty jopa lopettamaan kun arvostelu saapuu.
Oletko tehnyt analyysiä siitä kuinka monta tuotetta ehdit oikeasti testaamaan kunnolla ja kirjoittamaan vaikka viikon aikana? Jos mielessä on vanhaan "dataan" perustuva luku, voi olla helpompi karsia tuotteita jo heti kun ne tulevat. Jos luku on vaikka kolme tuotetta viikossa, niin sitten tiedät varmasti että kuusi on ylitiöoptimistista. Silloin siis "joudut" luopumaan tuotteesta, vaikka se olisi kuinka houkutteleva koska aikaa ei vain ole. Se, että se tuote nököttää nurkassa, ei tule antamaan sinulle yhtään lisätuntia. Olen käyttänyt vastaavaa tapaa itse tapaamisiin ja afterworkkeihin liityen. Tiedän, että x jälkeen tulee väsy, ja kieltäytyminen on nykyisin ihan tosi helppoa :)
Samoin oletko yrittänyt sopia sellaista pitkäikäisempää diiliä punaisen ristin kanssa? Olen melkein varma, että joku luotettu vapaaehtoinen vaikka tulisi hakemaan ylimääräisiä tuotteita (ja vaikka sitten niitä kirjoja) parin viikon välein. Jotenkin on helpompi välttää kasoja kun ei tarvitse suunnitella niin pitkälle, ja tietää että tuotteilla on mahdollisuus lähteä maailmalle tasaisin väliajoin. :)
En ole varma ymmärsinkö kysymyksen... Siis kysytkö, olenko joskus laskenut, montako tuotetta ehdin testaamaan kunnolla ja kirjoittamaan niistä viikon aikana..? Jos sen ihan kirjaimellisesti tulkitsen, niin kysymys on jo lähtökohtaisesti hassusti aseteltu, sillä viikko on niin lyhyt aika ettei sen aikana pysty kunnolla testaamaan kuin värikosmetiikkaa ja puhdistustuotteita kuten kasvoputsareita ja suihkugeelejä. Ihovoiteiden testiaikana pidän yleensä minimissään kahta viikkoa, parin käyttökerran perusteella ei oikein voi sanoa muuta kuin miltä koostumus ja tuoksu tuntuvat. Yhden viikon aikana ei oikeastaan ole mahdollista kuin testata esimerkiksi uusi luomiväripaletti, meikkivoide tai huulipuna siten, että siitä jo samalla viikolla ilmestyy blogimateriaalia. En millään lailla edes pyri siihen, että saisin testattua mahdollisimman paljon tuotteita. Laatu on määrää tärkeämpää.
Ylipäänsä ajatus tuotteiden pikatestauksesta ja massa-arvostelusta tuntuu itselle vieraalta ja vastenmieliseltä. Karkkipäivä on kauneusblogi, mutta se ei halua profilotua pelkkänä tuotearvostelublogina jossa on joka ikinen päivä tuote-esittely. En itsekään jaksaisi lukea sellaista blogia päivittäin, puhumattakaan että inspiroisi kirjoittaa sellaista. Tuotearvostelut ovat tärkeä osa mutta eivät pääosa tätä blogia. En siis kokisi missään tapauksessa edes mielekkäänä lähteä kokeilemaan, kuinka monta tuotetta minun olisi mahdollista saada testattua ja arvosteltua tietyn ajan sisällä. Liukuhihnamainen testaus ei ole minun juttuni.
Miksi sitten otan vastaan niin paljon tuotteita, ettei niistä ole aina mahdollista kirjoittaa kun ne ovat "sesongissa"? Tjaa-a, siihen ei ole yksinkertaista vastausta. Tai onpas, kun mietin. :) Minulle kosmetiikalla ei koskaan ole ollut uutuuden tuomaa lisäarvoa, en siis ole elämäni aikana useinkaan kiinnostunut tuotteesta vain koska se on uutuus tai jokin viimeisimmän innovaation tulos "fresh from the oven". Tämä epäilemättä ohjaa minua myös kirjoittajana, vaikka tiedänkin, että moni muu siellä ruudun takana mielellään kuulisi tuotteista heti kun ne ovat ilmestyneet. (Tietenkään kaikki saamani blogimatsku ei ole uutuuksia.)
Limited edition -kausikokoelmat ovat totta kai asia erikseen. Jos en ehdi jostain LE-tuotteista niiden sesongin aikana kirjoittamaan, niin harvemmin niitä enää sen jälkeen blogissa nostan. Muuten kuin mahdollisesti arvonnan muodossa.
Tällainen ei oikein tunnu itselle mielekkäältä. Mitä kirjoihin tulee, 80% taloutemme kirjoista on mieheni, enkä voi pakottaa häntä luopumaan niistä tai niiden ostamisesta. Mitä kosmetiikkaan taas tulee, koska tuotteiden testiaikataulua tai ylipäänsä lopullista näkyvyyttä on niin vaikea ennustaa, ei ole mielekästä sopia mitään säännöllistä "hakekaa näitä multa" -aikataulua. Sekin alkaisi sitten stressata. Ja sanotaan näin, että ihan kaikkein mieluiten arvon tuotteet blogin lukijoille. Ihan jo siksi, että koska saan tuotteita blogin vuoksi, niin ne mun mielestä on kaikkein mukavinta ja sopivinta hyödyntää juuri blogissa ja jakaa lukijoilleni, joiden ansiosta minulla ylipäänsä on suhteellisen menestynyt blogi. Vaikka valtaosa lukijoista on minulle tavallaan yhtä anonyymia porukkaa kuin Punaisen Ristin vastaanottajakin, niin omassa mielessä minusta on mukavampaa ilahduttaa nimenomaan omia lukijoitani <3
Hei Sanni,
haastan tässä, mutta vain hyvällä :)
Tarkoitin tällä tuotetestauskapasiteella sitä, että kuinka monta tuotetta ehdit testata ja kuinka monta tuotetta olet laittanut blogiin noin keskimäärin vaikka vuodessa. En siis sitä, että testaukset pitäisi hutiloida, vaan enemmänkin vain laskemaan sen kuinka paljon aikaa käytät tuotteen testaamisen, ja kuinka monta OIKEASTI ehdit/haluat kunnolla testata. Ymmärrän, että testaat enemmän tuotteita kun lopulta päätyy blogiin, mutta tälläinen joku luku auttaa usein hahmottamaan omia aikarajoja, eikä sellaista optimistista haalintaa pääse syntymään. Eli siinä tilanteessa kun arpoo päässään että "ehkä mä vielä tän", voi miettiä sitten niitä omia rajoja. Kaikkea kun ei ehdi vaikka kuinka haluaisi.
Tässä punaisen riskin kommentissa päästäänkin enemmän ongelman ytimeen. Eli et halua kasoja, et ehkä halua myöskään antaa systemaattisesti tuotteita pois, mutta sinulla ei myöskään ole aikaa/halua tehdä koko ajan arvontoja. Ja luonnollisesti kosmetiikan tulemistakaan ei voi rajoittaa koska se on työmateriaalia :) Siis kaikella hyvällä, joku näistä vaihtoehdoista on vaan valittava tai kasat kasvaa ja kasvaa!! Sitten vaikka blogikirppis tai jotain. Tai blogin arvontojen ulkoistaminen vaikka tutulle joka saa sitten tuotteita palkinnoksi. Ei kaikkea tarvitse tehdä itse, joku varmasti ryhtyisi mielellään tuotepalkalla työskenteleväksi assariksi :)
Ok, no nyt ymmärsin :) Joo, sellainen tilastohan voisi olla tällaiselle tilastointinarkkarille ihan kiinnostava toteutettava. Voisinpa kokeilla tehdä tuollaisen tilaston ensi vuodesta.
Sen laskeminen, kuinka paljon aikaa konkreettisesti käytän tuotteiden testaaminen, taas olisi lähes mahdotonta. Tuotteet ovat mukana jokapäiväisessä arjessani, ja käytännössä siis jokainen meikkaus,- suihku- ja kasvojenpuhdistuskerta on testiaikaa.
Tuohon jälkimmäiseen kohtaan - kyllä, minä haluan antaa tuotteita systemaattisesti pois. :) Kun tuote on testattu ja kuvattu, sille tapahtuu yksi kolmesta asiasta: se menee "arvottavat"-laatikkoon, se menee "perheelle ja kavereille" -laatikkoon tai muutamissa harvoissa tapauksissa se jää itselleni. Mutta mitään säännöllistä aikataulutettua systeemiä tälle en halua kehittää, sehän stressaisi vielä ihan hullun paljon lisää.
Eli summa summarum, kyllä, valitsen mieluummin kosmetiikan vyörymisen ulos säilytystilastaan kuin sen, että seuraisin joka viikko ennalta määritettyä luovutusaikataulua :) Jälkimmäinen olisi epäilemättä minulle stressaavampi kuvio.
Tulipa hyvämieli tuosta sinun 10kg paketin kohtalosta<3
:) Niin minullekin ^_^
Omaa (eli itse hankkimaani) kosmetiikkaa varmasti pystyisinkin laittamaan eteenpäin runsain mitoin (koska suuri osa siitä on kertakaikkiaan tarpeetonta), mutta toistaiseksi kosmetiikkafriikki sisälläni estää sen. :( Tunneside omiin hankintoihin on niin vahva, että omista "aarteista" luopuminen ei toistaiseksi tunnu mahdolliselta - muuten kuin merkityksettömän pienessä mittakaavassa.
Blogin kautta saatua kosmetiikkaa taas en pysty laittamaan eteenpäin tämänhetkistä nopeammalla tahdilla, koska se on työmateriaalia (kuten tuossa Mamma80:lle ylempänä kirjoittelin). Osasta tiedän heti, etten tule niistä blogiin kirjoittamaan, ja ne arvon saman tien. Mutta sitten on valtava määrä tuotteita, jotka jäävät odottamaan päätöstä bloginäkyvyydestä ja/tai ajankohtaa jolloin ehdin testata niitä. Tähän voi mennä hyvinkin pitkään, koska en toisaalta myöskään halua muuttaa blogiani pelkäksi tuotearvostelublogiksi jossa ei ole muuta sisältöä kuin päivittäisiä tuote-esittelyjä.
Tämähän muuten on hyvä idea..! Minä ja mies kylläkin rakastetaan kirjojamme ja myös niistä on vaikea luopua (esim. mun kotona on melkein pienen kirjaston verran kirjoja..!), mutta joukosta löytyy varmasti joitain kappaleita jotka voisi laittaa eteenpäin... Täytyy ottaa puheeksi miehen kanssa.
Sairaalassa paljon aikaa viettäneenä voin sanoa, että kirjat osastoille ois tosi hyvä lahjoitus :)
Kuulostaa minun opiskeluharrastukseltani; Pitäisi ja pitäisi. Järki kyllä sanoo, että mitä väliä, mutta kun pitäisi. Voisin olla onnellisempi ilman mielessä pyöriviä opintoja. Samoin kuin sinä, jos vain antaisit tavaroiden olla.
Olen tästä eri mieltä.
Kyllä se siitä vielä alkaa luonnistua, vaikka aikansa se ottaakin :) Mietin, että oletko lukenut mitään aiheeseen liittyvää kirjallisuutta esimerkiksi jotain, mikä antaisi hyviä vinkkejä minimalistisuuteen ja turhan tavaran karsimiseen? Ostolakossa-blogin Virvellähän oli joitain vuosia sitten vähän sama ongelma, tosin suurin keräilyn kohde hänelle taisi olla vain se kosmetiikka, mutta nykyäänhän Virvekin nauttii minimalistisuudesta eikä voi enää sietää ylimääräisiä irtotavaroita kodissaan ja hänkin sai sen alkuavun hommaan minimalistisuutta käsittelevistä kirjoista.
Minimalistia minusta ei tulisi koskaan :D Uskon, että nämä ovat hyvin pitkälti luonneasioita, eikä tavaran keskellä viihtynyt ihminen suurella todennäköisyydellä koskaan viihtyisi täysin askeettisessa kodissa.
Virve on muuten aina ollut minimalisti minuun verrattuna, hänellä ei ole ollut tunnesidettä juuri muuhun materiaan kuin kosmetiikkaan. Ollaan usein juteltu Virven kanssa tästä ja miten vastakohtaiset suhtautumiset meillä on tavaroihin ja omistettaviin asioihin. Ihan Virven kaltainen minimalisti en haluaisi olla (esimerkiksi valokuvista tai vaikkapa My Little Pony -kokoelmastani en voisi koskaan, koskaan luopua), mutta ilomielin ottaisin pienen ripauksen virveä itseeni :)
Jäin vielä oikein miettimään tätä ja pakko täydentää kommenttiani. Mun "tavarakasani" on sokerin syöminen. Kyllä. Tiedän, että varmasti voisin paremmin ilman sitä. Ihoni olisi puhtaampi ja kirkkaampi, vatsani voisi paremmin, turvotus vähenisi... pelkkiä positiivisia vaikutuksia! Ja kuitenkin, syön sokerisia herkkuja LÄHES JOKA PÄIVÄ. Aivan kauheaa. Ehkä se, ettei sokeri kerrytä minulle ylimääräisiä kiloja, saa sen tuntumaan jotenkin harmittomammalta, vaikka näin ei siis tietenkään ole. Tässä asiassa itsekuri puuttuu ja tämä on tosiaankin täysin järjetöntä, koska tiedostan varsin hyvin sokerittoman elämän edut.
Aaa, "paljastus"...! Ei ollakaan varmaan koskaan juteltu sokerista sun kanssa, tai siis siitä että haluaisit vähentää sen käyttöä. No voi höh. Tuntuu hirveän vaikealta sanoa mitään, kun minulle edustat oikeaa terveellisten elämäntapojen perikuvaa, eikä varmasti kukaan voisi väittää että nautit sokeria liikaa. Mutta jos asia vaivaa itseäsi, niin totta kai toivon että saisit jotenkin motivoiduttua vähentämään sokeria. Halit...!
Ei siis auta ku hyväksyä olevansa jemmaaja ja tehä siitä taiteen laji. Hommaatta seinän kokoisen kirjahyllyn kirjoille, toisen seinän kokoisen sun kosmetiikalle jne... :D
Seinän kokoinen kirjahylly löytyy jo, ja viereisellä seinällä on Ikean Hemnes-lipasto pelkästään kosmetiikalle ;)
Tsemppiä Sanni! Jos käy vähän kerrallaan säännöllisesti niitä kasoja läpi, niin kyllä sieltä yleensä jotain pientä pois heitettävää löytyy ja samalla tulee ainakin järjestettyä tavararöykkiöt. Tavaranhallinta on ainakin meidän perheessä jatkuva projekti: vaikkei itse ostaisi mitään turhaa, niin muut perheenjäsenet kantavat kaikenlaista roinaa ovesta sisään...
Oletko muuten kokeillut kirpparipöydän pitämistä? Minulla on ollut tänä vuonna tavaranpoistoprojekti ja olen pitänyt myyntipöytää useaan otteeseen. Se on kivaa, siitä saa taskurahaa esim. reissuja varten ja tavarasta on muutenkin helpompi luopua kun saa vähän rahaa vastineeksi ja huomaa, että itselle turha tavara voi olla jollekin toiselle mieluinen.
Kiitos Mirri, näin minäkin yritän sinnikkäästi uskoa... ^_^ Ja ainahan sieltä tosiaan löytyykin jotain pientä heitettävää, ongelma vain on se kun uutta tuntuu saapuvan sitä mukaa tilalle...
Mua alkaa jo vähän käydä sääliksi mun nuorin sisko joka auliisti perii mun ja toisen siskon krääsät, aina kun me kerrotaan aikovamme heittää sen ja sen pois, nuorin sisko on että "Hei minä voisin kyllä ottaa.." Ja kohta sillä ressukalla on yhtä pahat jemmat. Vaikka hän on aina ollut meistä se jolla on vähiten mitään omaisuutta...
Vaatteille, liinavaatteille ja muulle sekalaiselle sälälle kyllä, ja sieltä on irronnutkin kivat "kahvirahat". :) Mutta kosmetiikkaa en voisi viedä, kun valtaosa tilaavievästä kosmetiikastani on blogin kautta saatua. Siitä ei kuulu hyötyä taloudellisesti.
Hei Sanni,
Näin lukija en ymmärrä miksi et saisi saada kosmetiikasta rahaa? En tiedä onko sinulla toiminimeä, mutta kyllä yrityksetkin saavat myydä markkinointimateriaaliaan pois, miksi siis ei blokkaaja? Onko tähän joku lainsäädännön este, vai enemmän eettinen puoli? ja kenenkään ei tarvitse tehdä ilmaista työtä. Itse näen enemmänkin täysin ymmärrettävänä että saisit kirjoituksestasi pienen palkkion juuri myytyjen tuotteiden muodossa.
En osaa sanoa onko siitä ihan varsinaista lakia, ettei pr-tarkoituksissa annettua materiaalia saisi myydä, mutta minun mielestäni se on vähintään hyvän tavan vastaista ja erittäin kyseenalaista toimintaa. Yksinkertaisesti ilmaistuna: väärin. PR-firmat, viestintätoimistot ja maahantuojat eivät näitä tuotteita minulle lahjoita siksi että olen kiva tyyppi joka ansaitsee ilmaista kosmetiikkaa, vaan koska nämä tahot toivovat tuotteelleen näkyvyyttä. Niiden tarkoitusperä on puhtaasti mainoksellinen. Ei tulisi mieleenkään lähteä myymään tällaisia tuotteita. Jos sellainen olisi yleisesti hyväksyttyä, niin silloinhan bloggaajat ja toimittajat pyytelisivät koko ajan pr-firmoilta kosmetiikkaa tienatakseen sillä, mikä asettaisi koko pr-toiminnan hyvin outoon valoon.
Minun palkkioni tulee portaalilta eli Indiedaysilta mikä säilyttää riippumattomuuteni mainostaviin tahoihin. Jos alkaisin veloittaa tuotteita lähettäviltä firmoilta suoraan palkkiota heidän tuotteidensa näkyvyydestä, en olisi enää riippumaton. ("Palkkio" tuotteen myynnin muodossa ei yllä mainituista syistä ole vaihtoehto.)
Hirmu ihana kirja aiheesta on japanilaisen Marie Kondon kirjoittama : KonMari,siivouksen elämänmullistava taika.
Sen kun lukee, ei voi olla siivoamatta. Facesta löytyy myös "vertaisryhmä"Konmari adventures"
Kirja on nyt hankintalistalla :) Jos en itse saa ostettua niin Pukki saa tuoda! ^_^
Minäkin olen tänä vuonna kamppaillut tavaroiden kanssa. Olemme muuttaneet mieheni kanssa yhteiselomme aikana ensin kolmioon, sitten yksiöön ja nyt kolmioon. Viimeiset 20 vuotta elämässä menivät kuin siivillä, työkiireitä. Nyt on ollut aikaa. Olen paljon miettinyt miksi olen ostanut mitäkin. Onneksi jo muutama vuosi sitten vähensin rajusti vaatteiden ostoa, arvasin työtilanteeni. Olen ostanut elämäni aikana ehkä vain 20 kirjaa. Luen paljon, kuten miehenikin, mutta käytämme kirjastoa. Lehtiä ei ole tilattu paljonkaan. Astioita ja koriste-esineitä en ole ostanut vuosiin. Mutta ... siltikin tuntuu, että tavaraa on liikaa. Vai onko liikaa omistaa 3 kopiopaperilaatikkoa kosmetiikkaa (ei meikkejä)?
Joka päivä hoen itselleni, että 40 vuotta kerätään tavaraa ja 40 yritetään päästä siitä eroon. Nyt on eroon pääsemisen aikakausi. Ostan nykyään kaikkea todella harkiten, eilenkin mies halusi ostaa led-lamppuja tarjouksesta. Tosi halpoja, mutta sanoin, että haluan tutkia niiden kelvin määrän verrattuna nykyisiin enkä halua enää laatikoihin pyörimään mitään turhaa, kun halvalla saa. Tuloni romahtivat vuodenvaihteessa, luulen, että loppuelämäni tulee olemaan erilainen kuin sen piti olla. Käytössäni on vähemmän rahaa, mutta loppukädessä säästöön on nyt jäänyt melkein sama summa kuin ennenkin. Ennen ostin vaan, vaikka en koskaan ole ollut tuhlari, nyt taidan olla hieman jo saita. On niin helppoa ja nopeata siivoa, kun ei ole turhaa tavaraa pöydillä ja lattialla. Siitä tunteesta nautin.
Summasummarum.... Kaikki lähtee pääsi sisältä. Ei taida auttaa vaikka kuinka itse järjestäisit, jos et tee päätöksiä ja pysy niissä. Tee lista tavararyhmistä (excel :)), joita on ärsyttävästi liikaa ja niille ei ole säilytystilaa (esim. kosmetiikka, kirjat, vaatteet...). Mieti sitten mitä vaihtoehtoja ja ratkaisuja sinulla on hallita näitä tavaroita eli esim. säilytystilat, ei ostaa vaan lainata jne. Esim. kosmetiikan suhteen voisit tehdä niin, että kun olet testannut laitat tuotteet kiertoon tai jos et halua testata niin kiertoon. Ota kuukaudessa yksi päivä, kun viet tavarat kiertoon eli kotiin kierrätyslaatikko, raakasti vaan kiertoon. Kun uusi vaate tulee kaappiin, niin kaksi vanhaa pois. Tai ota matkalle mukaan muutoin kiertoon menevä vaate, käytä ja jätä lopuksi roskiin, matkalaukku kevenee :)Tee päätöksiä, pysy päätöksissä ja anna itsellesi vain hiukan joustonvaraa (esim. 2 kirjaa/vuosi).
Nykyisten tavaroiden läpikäymiseen kannattaisi ottaa joku toinen mukaan (ammattijärjestäjä), jolla ei ole tunne siteitä niihin ja sitten aloittaa "uusi elämä puhtaalta pöydältä uusin päätöksin". Olet niin järjestelmällinen ihminen muuten (excel), että uskon, että nauttisit todella tavaroiden järjestyksestä ja hallinnasta.
Niin ja teitä on kaksi, joten molempien pitää pystyä samaan.
Mukavaa vuoden loppua :)
Wow..! Minäkin käytän tosi paljon kirjastoa, mutta silti tulee myös ostettua aika paljon kirjoja. Viime vuosina vähemmän, mutta on tuolla hyllyssä kuitenkin pari riviä mun osastoa... Loput onkin sitten miehen, se on ihan superkirja-ahmija ja -ostaja.
Jos minulta kysytään, niin ei ;)
Oh, voin kuvitella... Sitä saan itse asiassa kokea Ahvenanmaan kämpilläni :) Siellä epäsiisteys rajoittuu lähinnä keittiön tiskipöydälle... ^_^
Mitä tavararyhmien hallintaan Excelin avulla tulee, olen aikaisemmin kokeillut jotain tuon tapaista eikä onnistunut. :/ Taitaa olla niin, että minulla on jo liikaa kaikenlaisia listoja, ja lopulta niiden seuraamiseen ja päivittämiseen menee päivittäin turhaa aikaa ja lopulta alan jopa stressata listan päivityksestä. Olen pyrkinyt vähentämään listaamista kun se on ollut minulla välillä ihan maanista... Esimerkiksi kosmetiikan kulutuslistat on nyt kaikki lakkautettu :D Pidän enää taulukkoa blogin kautta vastaanotetusta materiaalista jotta pysyn joten kuten kärryillä milloin olen saanut mitäkin.
Vaatteita olen saanut tammikuun jälkeen heitettyä pois todella paljon, joten niitä ei enää ole ongelmallista määrää. Toki niistäkin voisi vielä nipistää, mutta vaatekorit ovat nykyiselläänkin ihan vajaita <3 Se tuntuu ihanalta joka kerta kun avaa vaatekaapin.
Näinhän jo teenkin :) Lähes kaikki blogissa arvottavat tuotteet ovat tällaisia. Paljon menee tietysti myös perheelle ja jonkun verran kavereille. Itse pidän ehkä 20% saamastani blogikosmetiikasta, jos sitäkään.
Kiitos vinkeistä ja tsempeistä, Aurinkoinen :) Mukavaa joulun odotusta (jos kuulut jouluihmisiin..! :))
Voi voi, niin tuttua.. Oma pieni kammioni pullistelee kamaa, joka joutaisi joko varastoon tai roskiin.. ainakin paperipinoja pitäisi selvitellä.
Vanhoja meikkejä en ainakaan saa heitetyksi pois, miten voisin luopua eletystä elämästä?! (sarkasmia..)
Hehheh... No mulla on se yksi erityinen, pieni museojemma (onneksi oikeastikin vain pikkuisen pussin kokoinen), jossa säilytän muutamaa 14-15-vuotiaana ostamaani meikkiä... ;) Kyllä niitä on välillä hauska katsoa ja muistella ^_^ Vaikka tiedän että joku sanoisi nyt tähän että ota niistä kuva ja muistele sen kautta. :)
Kuulostaa kovin tutulta. Itselläni kodin raivailuprojekti on kestänyt vuosia ja nyt aletaan olla (myös ajatuksen tasolla) muuttuneita ja voiton puolella.
Itse suosittelen lukemaan Rita Emmettin Kaikki paikallaan - Rojuntaltuttajan käsikirjan sekä Anne te Velde-Luoman Kaaoksenkesyttäjän.
Noiden kahden kirjan ajatukset aiheuttivat ainakin omaan piintyneeseen mieleeni jonkinlaisen naksahduksen ja sitten alkoi tapahtua. :) En olisi myöskään halunnut ketään meille kamojamme katselemaan, minulle sopi paljon paremmin tällainen itseopiskelu ja asioiden sisäistäminen sitä kautta. Paljon tsemppiä teille!
Wow, hienoa kuulla onnistumisestanne..!
Minullakin muutosta on tapahtunut vuosien varrella ajatuksen tasolla, etenkin viimeisten viiden (eli kun muutimme tähän pikkuiseen asuntoon), ja ostan enää murto-osan tavaraa entiseen verrattuna. Valitettavasti tavaraa vain oli muutokseen mennessä ehtinyt kertyä niin paljon, että tässä suossa rämmitään osittain edelleen.. Valtaosa tammikuussa aloittamani projektin aikana poisheittämistäni vaatteista oli kulkenut mukanani jopa 90-luvulta saakka... :-0
Vaikka muutosprosessi päässä on käynnistynyt uuden hankkimisen suhteen, niin sen luopumisen kanssa on edelleen paljon työstettävää. En usko, että siitä tulee minulle koskaan helppoa, minkään kirjankaan neuvoilla. Saatan kyetä siihen, mutta helppoa se ei ole.
Kiitos tsempeistä! :) Ja onnea teidän onnistumiselle :)
Tuttu tunne tavaran kerääntyminen, meillä on 4 ihmistä ja tilaa alle 90 neliötä. Vaikka laitan jatkuvasti turhaa pois, niin pelkästään tarpeellisia on jo "liikaa". Olen taas keräämässä pieniä vaatteita lahjoitukseen ja kirpputorille.
Tuntuu vähän hölmöltä ehdottaa, mutta minulla on tytär joka täyttää joulukuussa yhdeksän vuotta. Hän rakastaa kaikkea kosmetiikka"tilpehööriä", joten jos sinulla olisi halua niin hän olisi ikionnellinen pienestä paketista ja arvostaisi varmasti :) En kyllä tiedä miten voisin tehdä sinulle sitten "vastapalveluksen". Keksin kyllä varmasti jotain ♥ :)
Laitan sulle meiliä :)
Kuulostaa siltä että koko kotisi on samalla myös ikäänkuin työpaikkasi. Koska teet töitä kotona eikä sinulla taida olla työhuonetta sinulla ei myöskään ole erillistä työminää vaan työmateriaalisi ja työsi ovat tavallaan jatkuvasti läsnä. Eikö se stressaa sinua?
Helppo tietysti sanoa teidän tilannetta tarkemmin tuntematta, että muuttakaa toiseen asuntoon jossa on saunan sijaan yksi huone lisää. Mutta jos ette tähänkään asti ole aikoihin voineet saunoa eikö saman neliömäârän voisi käyttää hyödyllisemminkin?
Moni on suositellut Konmarin kirjaa. En ole sitä lukenut mutta eikös sen mukaan ole väärin kysyä onko esine tarpeellinen. Oikea kysymys kuuluu: tuoko tämä esine minulle iloa.
Jep.
Totta kai. Jos minulla olisi varaa, vuokraisin ehdottomasti työhuoneen kaupungilta. Muuttaminen isompaan asuntoon voisi ratkaista säilytysongelmia, mutta ei poista työpaikalla asumisen tuomia stressitekijöitä. Mutta se on jo kokonaan toinen aihe ;)
Hei, onko sinun mahdollista vuokrata työhuone muiden blogia työkseen kirjoittavien kanssa? Ainakin täällä Helsingissä muutamilla bloggaajilla on yhteinen työhuone.
Entäs sitten sellainen ihan rehellinen vuokrattava varasto? Tai sitten isompi kämppä, missä sulle olisi työhuone (olettaen että sellaista ei ole jo nyt)? Sitten vaan muovilaatikoita sinne työhuoneen nurkkaan isot pinot.
En pystyisi keskittymään yhteistoimistossa, se ei toimisi minulla lainkaan. Kirjoittaminen on minulle asia, jota teen yksin ja todella nautin siitä kun saan keskittyä hiljaisuudessa blogiin. Olen seurassa niin sosiaalinen, että en pystyisi mitenkään olemaan juttelematta kaiken aikaa muiden kanssa - ja samalla häiritsisin muidenkin työskentelyä :D
Varastoa olen joskus miettinyt mutta se ei olisi toimiva ratkaisu, tuotteiden täytyy olla samassa tilassa jossa työskentelen. Ja muutto uuteen asuntoon ei ole tällä hetkellä meille mielekästä eikä taloudellisesti järkevääkään. Elämäntyylimme on todella liikkuvainen ja harvoin vietämme kotona viikkoa pidempään yhteen menoon. Tällaisella elämäntyylillä pienenä tukikohtana toimiva asunto on järkevämpi kuin ns. "kunnon koti". Mutta siitä ei pääse mihinkään, että häiritseehän se tavaramäärä pienessä tukikohdassakin...
Itsekin olemme asuneet suhteellisen pienessä asunnossa ja lisäksi muutettu pari kertaa parin vuoden sisällä, joten tavarat on tullut käytyä läpi moneen kertaan ja turhaa laitettu kierrätykseen tai roskiin. Itse en enää osta kirjoja eikä meille tule lehtiä vaan hyödynnän kirjastoa/nettiä, joten tilaa ja rahaa säästyy. Toki jos niiden omistaminen koetaan tärkeäksi niin sitten ei väkisin kannata kirjoista ja lehdistä luopua...
Teidän yksi ongelma lienee sauna, jos se jo nyt toimii säilytystilana. ;) Monethan, jotka eivät niin välitä saunomisesta, tekevät saunasta varastotilan, mutta toki saunan käyttömahdollisuus voi toimia kimmokkeena tavaranvähennyksessä.
Olette varmaan käyneet läpi säilytystilaratkaisuja eli siis yhtään kaappia tai lipastoa ei mahdu? Sinne saisi eri paikoissa pyörivät tavarat pois. Esim. kuvassa näkyvän pöydän voisi korvata ehkä hieman isommalla, laatikollisella ratkaisulla? Sängyn alle voi ostaa säilytystilan riippuen sängystä jne jne.
Älkää vaipuko epätoivoon! Hiljaa hyvä tulee. :)
Ei mahdu. Blogikosmetiikalle ostettu Hemnes-lipastokin on aivan kamalan näköinen liian ahtaaseen nurkkaan ahdettuna, ainoa tila asunnossa johon sai lipaston vielä ujutettua. Tekee olohuoneesta todella tukkoisen näköisen. Mutta ilman lipastoa kosmetiikka olisi lattialla... Ennen Hemnesiä valtaosa blogikosmetiikasta oli saunassa, ja Hemnesin piti nimenomaan vapauttaa sauna "lajityypilliseen" :D käyttöönsä. Mutta ei. Eivätköhän jemmaajat saaneet sen hyvin nopeasti täytettyä muulla sälällä.... *huokaus* Olen jo päättänyt ottaa saunan ensi vuoden projektiksi.
Tarkoitatko sohvapöytää? Sen ympärille jää tilaa vain 20-50 cm suuntaansa, joten isompi ei oikein tule kysymykseen, ellei sitten halua olohuonetta jossa ei pysty käytännössä liikkumaan lainkaan huonekalujen välissä... Asuntomme on siis todella pieni. Ja erikoisen mallinen, täällä on valitettavasti paljon hukkaneliöitä.
Sängyn alus on jo hyödynnetty täysimääräisesti säilytystilana... ^_^ Myös siellä on kosmetiikkaa. Ja kenkiä. Ja korillinen My Little Pony -tarroja (!!) Ja yksi ryijy joka on miehelle tärkeä.
Mutta kiitos tsempeistä ja avun tarjoamisesta vinkkien muodossa! Suloisia olette kun haluatte olla avuksi <3
Kirjat voi jättää ilmaishyllyyn tai ryhtyä vaikka bookcrossaamaan? Itse teen niin, että ostan omaksi vain ne, joita tiedän lukevani uudestaan tai joita ei saa kirjastosta. Vanhat kirjat saa usein myös ilmaiseksi e-kirjoina.
Itse olen aina ollut kirjaston suurkuluttaja, vaikka kirjoja on kyllä tullut ostettuakin. Mies on meillä se todellinen kirjanarkkis. Harva se kuukausi tulee uusi tilaus...! ^_^ Hän myös tykkää antaa lahjaksi kirjoja. Kuvassa näkyvät ihanat viini- ja kahvikirjat ovat mm. häneltä. Tuon tyyppiset kirjat ovatkin sellaisia jotka on kiva omistaa. Viimeisimpien romaanien ostamista en ymmärrä, sen tyyppisen kirjallisuuden lainaan. Mutta tietokirjat ja kauniit kuvakirjat... ah... niitä on niin ihana selailla. Ja tietokirjoista tulee kyllä tasaisesti tsekattua juttuja, minulla on paljon kirjoja joihin palaan melkein viikottain.
Tuttua, niin tuttua... Kun muutin Sveitsiin 8 vuotta sitten minulla oli yksi rinkallinen tavaraa mukana. Nyt talomme kellarikin (koko n. 80 neliötä) pullistelee rojua - huoh. Luen paljon nimenomaan suomeksi ja alussa raahasin pari kertaa vuodessa muutaman pokkarin tänne lukutarvetta tyydyttämään, mutta sitten - ah autuutta - keksin sähkökirjat. Nyt lukulaitteessani on satoja kirjoja aina mukana ja säästyn myös fyysisen säilytyksen ongalmalta. Jos asuisin Suomessa käyttäisin toki kirjastoa, kuten tein ennen. Tsemppiä (ja osanottoni)!
Minunkin on ollut tarkoitus siirtyä e-kirjoihin, mutta en usko että ne voivat korvata ns. "coffee table" -kirjojen elämyksellisyyttä... Jotain romaania voisin hyvin kuvitella lukevani e-kirjana, mutta en kauniisti kuvitettua viiniteosta. Toisaalta minua ei myöskään viehätä ajatus elektronisen päätteen äärellä lukemisesta... Olen suunnitellut e-kirjoihin siirtymistä vain niiden helppouden ja kuljetusystävällisyyden näkökulmasta. En oikein pidä tietokoneistakaan - minulla on niihin ja etenkin internetiin viha-rakkaussuhde ;)
Selvasti huomaan kirjoituksestasi, etta sinua kuitenkin tuntuu ahdistavan tavaran maara. Uskon, etta ammattijarjestelijat ovat nahneet ihan kaikkea, joten nyt vaan rohkeasti ottamaan yhteytta :)
Tuli myos mieleen, etta kun saat paljon kosmetiikkaa, niin voisiko sita kieltaa tai rajoittaa, etta ehtisit myos kayttaakin. Tai jotenkin laittaa jo suoraan kiertoon, ilman etta sita kaikkea edes toisi kotiin asti.
Itsellani siivouksen kanssa auttoi se, etta otti tarpeeksi pienen projektin kerrallaan, eli ei koko keittiota, vaan esim. vain yhden kaapin, sen ehtii hyvin vaikka arkenakin.
Tsemppia!
Kyllä, nimenomaan. Ei tämä sama määrä tosin tuntuisi miltään 200-neliöiseen taloon vietynä, mutta 46-neliöiseen asuntoon ahdettuna juttu on ihan eri. Tavaramäärän ahdistavuus on suoraan verrannollinen tilaan jossa se on. Tietysti olisimme ihan samanlaisia jemmaajia isossakin asunnossa, mutta kun tavaramäärä leviää laajemmalle alueelle eikä täytä kaikkia pintoja, ei se "kaadu päälle" ja "täytä keuhkoja" samalla tavalla kuin pienessä tilassa.
Monet firmat toimivat tavaralähetysten suhteen niin, että ne on täysin automatisoitu, ja kun olet ns. pressilistalla, niin sinulle kopsahtaa säännöllisin väliajoin paketti.
Kiitokset tsempeistä! :) Nurkka ja kassi kerrallaan täällä edetään, ja kun on päästy loppuun niin aloitetaan alusta :D
Diipadaa, terveisin 200m2 täällä. Se on ihan yhtä turhauttavaa:) Tavaraa vaan on enemmän:D Tai se häviää "huomaamattomammin" luoden pohjan, mihin kaikki muu häviää...
Dämn... No sitä mä vähän pelkään että isompi asunto = tulee vain hankittua enemmän tavaraa. Olisi kyllä mielenkiintoinen koe jos nyt muutettaisiin tämän tavaramäärän kanssa tuplasti isompaan kämppään ja sovittaisiin, että tänne ei osteta yhtään mitään lisää ellei kyseessä ole todella perusteltu tarve --> esim. joku laite menee rikki. Sitten vuoden kuluttua katsoisi, miten sopimuksessa on pysytty...
Pakettejahan ei ilmeisesti toimiteta suoraan kotiin, vaan haet ne lapuilla postista. Mitä, jos jättäisit osan postiin? Sieltähän ne palautuvat lähettäjälle.. Ilkeältähän se varmaankin tuntuisi, mutta jos saat pyytämättä tuotteita merkeiltä, jotka sinua eivät kiinnosta, miksi ne pitäisi kantaa kotiin paikkoja täyttämään? Ehkä voisit laittaa lähettäjälle sähköpostin, että voisitteko ystävällisesti seuraavan kerran kysyä, haluanko testata tuotteitanne, saan kaikkea liikaa.
Niin mä itse asiassa teenkin osan paketeista kanssa joka kuukausi. Tosin osan kohdalla palautuminen johtuu siitä, että olen niin paljon liikenteessä että aina en ehdi hakea paketteja ennenkuin ne palautuvat. Mutta monet automatisoidut pressilähetykset tulevat suoraan kotiovelle.... ;)
En tee yhteistyötä yhdenkään sellaisen merkin kanssa, joiden tuotteista voisin sanoa että yksikään ei kiinnosta tai koko merkki ei kiinnosta. Merkit, jotka eivät minua edes lähtökohtaisesti kiinnosta, jätän blogin ulkopuolelle eli vastaan heidän yhteydenottoihinsa kohteliaasti kiitos ei.
Itsellakin raivaus menee aalloissa, valilla ehtii siivoamaan, mutta usein kotona kaydaan vain kaantymassa, ja silloin sita vahaista vapaa-aikaa ei halua kayttaa siivoamiseen.. :)
Pienin askelin, pienin askelin..
Olen lapsesta saakka pitänyt järjestämisestä. Muistan, kuinka ala-asteen todistuksessa opettajakin mainitsi "Sarilla on aina pulpetti hienossa järjestyksessä!":D Sittemmim asioien järjestäminen ja mahduttaminen tilaan on ollut osa työtäni. Pidän itse siitä kiinni, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa kodissani, joten tuo kuullostaa minulle painajaiselta ja ilmeisesti on jo sinullekin.
En osta mitään, mitä en oikeasti tarvitse. En säästä mitään, mitä en oikeasti tarvitse (esim jos ostaisin lehden). Tosin olen nykyisin rahankäytön suhteen tarkempi, joten senkään puitteissa ei tule kotiin ylimäärästä. Kirjat lainaan kirjastosta. Vien kerran vuodessa tavaroita kirpputorille, jotta pääsen tarpeettomista eroon. Olen muuttanut muutaman vuoden välein, siinä tulee jo karsittua ylimääräset pois kelkasta :) Miehelläni on taas tapana jättää kaikki levälleen! Korjaan sängyn vierestä välillä monen päivän kalsarit ja sukat. Kun menen keittiöön, siellä on kolme kaapin ovea auki, jne. Noin tietysti kuulostaa pieneltä sinun ongelmaasi verrattuna, mutta itselle se ei tunnu siltä, mutta hengissä ollaan selvitty :)
Kodissanne tuntuu vallitseva kaaos, joka häiritsee teitä molempia ja on tehnyt niin pidemmän aikaa. Asiaan ei auta, että siivoaa vähän tuolta ja tuolta, vaan tarvitsette isomman rempan, että saatte asiat järjestykseen. Neuvoisin ottamaan yhteyttä ammattijärjestäjään. Hän tekee sitä ammatikseen ja on nähnyt varmaan kaikenlaista! Rohkeasti vaan puhelin käteen :)
Onko mahdollista myös, että ottaisit vastaan vielä vähemmän kosmetiikkaa testaukseen?
Mutta varmaankin luet lehteä pari päivää vähintään..? Aikakauslehtiä ainakin yleensä luetaan useita päiviä. Jossainhan lehteä on pidettävä kunnes se on luettu tyydyttävästi loppuun :D
Postauksessa kerroin, kuinka tämän aikeen kanssa kävi....
Ehdottomasti. Mutta tässä tullaan dilemmaan, jonka vain toinen kosmetiikkafriikki voi ymmärtää. Miten kieltäytyä tuotteesta, johon ihan oikeasti tekee mieli tutustua? Joo, tietää että testituotejonoa on jo 6 kk, mutta tuote kiinnostaa silti. Joskus sanonkin, että palataan asiaan muutaman kuukauden päästä (tosin mitä järkeä siinäkään on, tilannehan on silloinkin ihan sama), mutta useimmiten vastaan myöntävästi jos minulle tarjottu tuote on oikeasti sellainen joka kiinnostaa tai josta tiedän heti että saan hyvän jutun blogiin.
Sitten ovat tietysti automatisoidut pressilähetykset, joista kieltäytymiseen ei edes tarjota mahdollisuutta, kun ne vain tulevat. Totta kai voisin sanoa lähettäjälle, että poistakaa minut listalta, mutta tässä tullaan jälleen yllä esiintuotuun dilemmaan. Jos jään firman X postituslistan ulkopuolelle, missaanko silloin jonkun ihan sairaan kiinnostavan tuotteen? Vaikka 80% heidän lähetyksistään olisikin, "Nojaa"-luokkaa, niin joukossa on aina helmiäkin. Poistumalla listalta jäisivät nämä potentiaaliset helmet löytämättä. Ja tätähän kosmetiikkafriikki tietysti miettii. Eikä siitä syystä poistu postituslistalta.
Entä jos alkaisi panostaa siihen, ettei hankkisi niin paljoa uutta tavaraa? Itsestäni esim kirjojen ja elokuvien ostaminen on täysin turhaa. On olemassa kirjastot mistä voi lainata ilmaiseksi kirjoja ja elokuvia tai sitten filmit saa videovuokraamosta/netistä. Minä myös ahdistun ylimääräisestä tavarasta ja kamaröykkiöistä. Osaan kyllä heittää surutta kamaa pois ja viedä vaatteita kierrätykseen. Mies sitten onkin tätä hamsterilaatua ja välillä saa kuulla ihan uskomattomia selityksiä miksi jotain pitää säästää.
Meille ei itse asiassa hankita kovinkaan paljon uutta tavaraa. Perheen pääsääntöinen shoppailija on mies, ja hänen ostoksensa käsittävät lähinnä vaatteita, musiikkia ja kirjoja. En ole halunnut alkaa rajoittaa toisen luku- ja musiikkiharrastusta taivuttelemalla häntä lukemaan e-kirjoja tai kuuntelemaan levyt pelkästään Spotify'ssa. Miehelle on mm. tärkeää tukea musiikkiteollisuutta, hän haluaa ostaa musiikin nimenomaan levyinä eikä vain striimata. Miehen ostama kirjallisuuskin on sellaista, ettei sitä oikeastaan e-kirjoina juuri julkaista. Totta kai on aina kirjasto, mutta toiset eivät vain ole lainaajia.... En ole halunnut alkaa aiheesta tappelemaan.
Minun kauttani kotiin saapuva tavaravirta on 90-prosenttisesti työmateriaalia eli kosmetiikkaa. Henkilökohtaiset shoppailuni rajoittuvat noin 10 vaatekappaleeseen vuodessa, varsinaista tavaraa en osta kuin tarpeeseen. Esimerkiksi tällä viikolla ostin maidonvaahdottimen kun vanha meni rikki. :)
No pystyisitkö vuokraamaan jotain halpaa varastotilaa asuntosi läheltä? En minä ainakaan haluaisi säilöä kotonani työhön liittyviä materiaaleja. Toimintasi kuulostaa melko bisnesmäiseltä eikä ole järkevää, että työstä johtuva materiaalitulva stressaa sinua vapaa-ajallasi. Suosittelen investoimaan erilliseen varastoon mikäli mitenkään mahdollista.
Tuo on kyllä paha jos puoliso haluaa ostella kaikkea uutta eikä pysty luopumaan vanhasta, huono yhtälö. Ymmärrän kyllä, ettei toista halua lähteä rajoittamaan mutta jos tavaramäärä ahdistaa teitä molempia, niin yhteinen ongelmahan se silloin on ja sille pitää yhdessä tehdä jotain.
Tätä on mietitty, mutta sekään ei oikein ole työmateriaalin luonteen vuoksi toimiva ratkaisu. Koska materiaali on sellaista jonka testaus kuuluu arkeeni, ja melkein joka päivä tulee napattua materiaalilaatikoista joku uusi purkki tai meikkituote testiin, niin materiaalin on järkevää olla helposti ulottuvillani. Kaikkein ihanteellisin ratkaisu olisi siis yksinkertaisesti erillinen työlle ja työmateriaalille omistettu tila asunnossa, mikä taas ei ole asunnon koon puitteissa mahdollista. Eli työmateriaaliini liittyvä dilemma on ikäänkuin mahdoton ratkaistava nykyisessä elämäntilanteessamme. Ellemme remontoi parvea kosmetiikan säilytystilaksi - se on yksi jäljellä oleva "oljenkorsi" :)
Minusta tuntuu, että tuo kerääminen on lopulta sellainen symboli jollekin, mitä on sisälläkin. Voi olla, että pelkkä konkreettinen tekeminen ei tee hyvää luopujaa vaan tarvitaan oikeasti sisäinen muutos, antaa itselle lupa luopua niin että se tuntuu oikealle ja turvalliselle. Eli sen sijaan, että väkisin yrittäisin luopua ensin tavaroista ja jäisin kiinni ahdistukseen, tutkisin että mikä minussa on sellaista etten uskalla luopua, pelkäänkö jotain? Ja lopulta jos pääsee jyvälle siitä, kyseenalaistaisin sen, että onko sillä syyllä mitään todellista pohjaa, kannaattaako siihen edes samaistua? Jos jotain pysyviä ulkoisia muutoksia olenkin elämässäni saanut aikaan niin olen ensin muuttanut itsessäni jotain, puhdistanut omalta sisältä. Sen jälkeen ulkopuolinen puhdistuminen onnistuu! Ja vielä yksi vinkki, kokeile esim Konmari siivouskirjaa :) Tsemppiä :)
Minulle on aina ollut selvää, miksi luopuminen tavarasta on vaikeaa, sitä käsittelin tammikuisessa jemmauspostauksessa. Kyse on tavaroihin muodostuvasta suhteesta ja inhimillistämisestä. Koko perheeni on tällainen, olen kasvanut ympäristössä jossa tavaroita on (valitettavasti) aina tunteellistettu. "Miten voi heittää tämän lautasen pois, sehän pahoittaa mielensä". Ei ole tervettä ajattelua tuollainen, mutta tavaroiden inhmillistäminen on yllättävän yleistä.
Toinen jemmaukseen vaikuttava ajatusmalli on "Voin vielä tarvita tätä". Siihen ei siis liity pelkoa, vaan irrationaalisen voimakas tunne siitä, että saatat oikeasti tarvita vielä tavaraa jota et ole kuitenkaan tarvinnut viimeisen vuoden, kahden tai kolmen aikana. Järjellä sitä ei voi selittää. Tietysti itseään voi aina yrittää karaista ja kovettaa tätä tunnetta vastaan, mutta siitä on todella vaikea päästä kokonaan eroon.
Ymmärrän täysin ongelman tavarapaljoudesta, jolle täytyykin tehdä jotain, mutta toisaalta en täysin ymmärrä nykyisin vallalla olevaa näkemystä, että esim. kaikki pois mitä ei ole puoleen vuoteen tarvinnut! Minulla on paljon tavaroita, joita käytän hyvin harvoin ja jonkin verran vaatteita, jotka saattavat olla kaapissa vuoden ja sen jälkeen tehokäytössä jonkin aikaa ja sitten taas palata kaappiin.
Minulla tunneside ei muodostu itse tavaraan vaan siihen mistä se on kotiini tullut. On ihanaa, että on jotain vanhaa, jonka on saanut tai hankkinut vuonna x. Juuri heitin roskiin ihanan laukkuni, joka vuosien käytön jälkeen hajosi ja olin sen ostanut eräälle reissulle lähtiessä. Edellisessä muutossa otin sen vielä muuttolaatikkoon. :D
Jouduin valitettavasti perkaamaan läheisen kuolinpesää jokin aika sitten ja vanhat ihmiset ovat vielä sitä sukupolvea, jotka eivät uudista sisustusta ja astiastoa jatkuvasti. Oli haikeaa katsella esineitä ja miettiä kenelle ne päätyvät ja jutella mitä muistoja muille niistä esineistä tuli mieleen. Ja oli vähän surullista sitten syödä päivällinen astiastosta, joka oli ollut käytössä aina yhteisissä juhlissa vuosikymmeniä.
En minäkään tällaista pidä järkevänä, onhan ihmisillä sesonkituotteita kuten vaikka joulukoristeet joita käytetään kerran vuodessa. Tietysti jonkun mielestä joulukoristeetkin voivat olla turhia...! :D Mutta kyllä minä pahimmalle jemmaajallekin joulukoristeet sallin ^_^
Voin vain kuvitella. Kyllä sitä välillä miettii hieman sydäntä puristaen että itselläkin tuo on jonain päivänä edessä, se tulee varmasti olemaan elämäni henkisesti suurimpia koettelemuksia. Muistan vielä hyvin miten raskas projekti tuo oli omalle äidilleni kun hänen äidistään aika jätti.
Tunnistan itseäni tästä tekstistä. Tuntuu, että materiaaliähky valtaa ajatuksilta suuren osan elämästä, mutten osaa luopua asioista. Kaikissa tavaroissa on jotain muistoja ja välillä jotakin poisheitettyänikin mietin: ''Mitä mä menin tekeen? Entä jos käyn kaivaan vaan sen roskiksesta takas?'' Jne. En tiedä miksi olen kiintynyt niin kovin materiaan, psyväthän ne muistot mukana ilman kaikkea tätä tavarapaljouttakin. Jotenkin vaan ei raaski tai voi karsia kaikkea, mitä pitäisi ja silti ahdistaa tavaran määrä. Oon huomannut äidissänikin hamstraajan piirteitä, taitaa tosin meillä kaikilla perheenjäsenillä ja sukulaisilla olla samaa vaivaa. En tiedä mistä tää johtuu.
Viimeksi kun muutin, pystyin aika armotta käymään tavaraa läpi, koska oli pakko. Pienempi asunto pakotti karsimaan krääsän. Nyt kun pakottavaa tarvetta ei ole, ei jotenkin pysty tai saa aikaiseksi. Pitänyt jo kuukausia käydä vaatekaappia läpi ja luopua osasta rytkyistä, mutta jotenkin tuntuu hankalalta ja on turtunut ja turhautunut materiaaliähkyyn.
Se on tosiaan mielenkiintoista, miksi takerrumme materiaan juuri muistojen kannalta. Kun ne muistot säilyvät muutenkin... Ja kuten edellisessä jemmauspostauksessa puhuttiin (tai siis kommenteissa puhuttiin), niin voihan tavarasta ottaa kuvan ja muistella kuvan kautta, jos pelkää, että unohtaa jonkun tärkeän muiston heitettyään siihen liittyvän tavaran menemään. Silti aniharva meistä tekee niin.
Ihminen on luonnostaan kiintyvä olento, meidän kuuluu jo biologiseltakin pohjalta olla alttiita kiintymään jotta meistä tulisi "laumoja" ja ryhmänä selviämme paremmin. Miksi sitten tuo kiintymys on siirtynyt myös materiaan, se on mielenkiintoista ja varmasti joidenkin kulttuurihistoriallisten tutkimusten kohteenakin. Itse en osaa sille edes keittiöpsykologialla keksiä selitystä. Tavaraan kiintyminen ei millään lailla edesauta selviämistämme.
Tavarathan tuovat muistoja eri tilanteista yhtä lailla kuin vaikka musiikki, äänet, hajut... Ja ehkä eri tavalla kuin tavarasta otettu valokuva, koska valokuvaa ei voi hypistellä. ;)
Minä muistan mikä paita minulla oli päällä, kun tapasin mieheni ja säästän sen ihan siksi, että voin vanhana ihastella tai kauhistella paitaa. ;) Monissa kodeissa samat koristeet kaivetaan esim. jouluna esiin ja vanhimmat voivat olla isovanhempien lapsuudesta. Samoin astiat, kodintekstiilit, taulut, huonekalut saattavat pitkään säilyä samana, joten niihin liittyy muistoja. Jos vanhukset joutuvat muuttamaan palvelutaloon, useille on todella tärkeää saada edes jotain huonekaluja ja tavaroita mukaansa.
Ei kaikella tarvitse olla merkitystä "selviytymisen kannalta", minusta on ihan luonnollista, että tavaroihin "kiinnytään" jossain määrin. Ja ennen tavaroilla kyllä oli merkitystä ihan elämän sujumisen kannaltakin, koska ei ollut varaa tai mahdollisuutta ostaa koko ajan uutta, esim. astioita tai vaatteita.
<3 <3 No just tällaiseen minä samastun ^_^ Vaikka itse sain vihdoin heitettyä viime talvena kasseittain tällaisia muistovaatteita menemään.
Totta. Mutta esimerkiksi rihkamaan kuten matkamuistoihin ja koriste-esineisiin kiintyminen ei ole perusteltua tämänkään kannalta. Mutta joo, olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä, että ihan kaikella ei tarvitsekaan olla merkitystä selviytymisen näkökulmasta, ehdottomasti ihmisellä saa olla vain muistojen kannalta tärkeitä esineitäkin. Sitä vain on hyvä miettiä, kuinka paljon tämän tyyppistä tavaraa haluaa säilyttää. Laatikollinen muistoja on eri asia kuin varastollinen... ;D
Otan valokuvia muistotavaroista joista luovun. Voin siten palata siihen hetkeen :)
En tieda minkalainen taloudellinen tilanteenne on, mutta koska kosmetiikka ja siita kirjoittaminen on selkeasti tyota sinulle nykyaan, oletko ajatellut erillisen toimiston tai varaston vuokraamista kaikelle "tyokosmetiikalle"? Eihan se varsinaisesti ratkaise sita ongelmaa etta kosmetiikkaa on liikaa, mutta ainakin valtaosan siita saisi pois kuljeksimasta kotoa ja kotiin voisi tuoda vain ne tuotteet jotka ovat silla eraa testauksessa.
Oh, jatkuvasti ^_^ Oma toimisto varastitiloineen olisi unelmien täyttymys. Valitettavasti siihen ei ole taloudellista mahdollisuutta. Ennen vanhaan haaveilin siitäkin, että kun meillä joskus on oma talo (yhteen aikaan talo oli itsestäänselvä "seuraava askel"), niin teen yhdestä huoneesta kosmetiikka- ja työtilan. Sittemmin elämäntyylimme on osoittanut, ettei oma talo ole meidän tyyppisille ihmisille järkevin (taloudellisuudesta puhumattakaan) asuinratkaisu. Ainakaan tässä vaiheessa elämää.
Onko säilytystilan lisääminen vaihtoehto? Jos ammattijärjestelijän tilaaminen kotiin tuntuu liian henkilökohtaiselta, miten olisi sisustussuunnittelija? Tai jos laitat tänne pohjapiirustuksen, niin me lukijat voidaan auttaa? :) Mulla on itsellä ainakin usein se ongelma, että tulen kotisokeaksi enkä välttämättä osaa nähdä ilmiselviäkään ratkaisuja omiin sisustusongelmiin kovin helposti.
Suosittelen myös, että käyt selaamassa Pinterestistä ideoita pienten tilojen tavarasäilytykseen, jos et ole niin jo tehnyt! Myös monet Ikea-hakkeroinnit on aika nerokkaita, esimerkiksi tämä sänkyratkaisu, jonka alla on hurjasti säilytystilaa: https://ohyesblog.wordpress.com/2013/05/29/storage-platform-bed/
Itse asiassa meidän koti on kokonaisuudessaan sisustussuunnittelijan käsialaa. Tai no, parvea lukuunottamatta. Uuden sisustussuunnittelijan käyttö ei olisi kyllä lainkaan hullumpi idea, ja uskon, että esimerkiksi parvelle olisi mahdollista saada aikaan lisää säilytystilaa. Se tosin vaatisi remontointia, ei pelkkää näppärää uutta kaapistoa.
Tuo linkkaamasa vuodesäilytysratkaisu on aika kiva :) Mutta voin niin kuvitella, ettei mies ikimaailmassa suostuisi tuollaiseen... Ja on tuossa kieltämättä se huono puoli, että tavarat eivät ole kovin helposti saavutettavissa --> täytyy mönkiä polvillaan varastotilaan. Se tekee sen käytöstä vähemmän mielekästä. Itse tykkäisin, että kaikki tavara olisi helposti käden ulottuvilla (vaikkakin pois silmistä). Tuollainen sängynalusvarasto sopiikin ehkä parhaiten sesonkitavaran säilytykseen, vaikka kesävaatteille.
Vaikeuksista huolimatta kannattaa tehdä töitä asian suhteen. Vähäisen tavaramäärän omistaminen on käsittämättömän vapauttavaa. Tavaroilla ei ole väliä, muistoilla on. Erittäin harva tavara on ainutlaatuinen. Joka väittää muuta, valehtelee itselleen ja paikkaa jotain tyhjiötä.
Ulkomaille muuttaessani myin lähes kaiken mitä omistin. Siitä on neljä vuotta, ja nykyäänkin kaikki omaisuuteni mahtuisi ehkä 4-5 matkalaukkuun. Huonekaluja on ehkä jossain kohtaa ostettava, mutta muuten on oikein hyvä näin.
Totta. Itse olen aina kokenut, että kaikesta omistamastani materiasta lopulta vain My Little Pony -kokoelmallani ja valokuvilla on sen laatuista merkitystä, että olisin todella murheen murtama jos niille tapahtuisi jotain. Kaikki muu on sellaista että tuskin parin vuoden kuluttua edes muistaisin näitä tavaroita tai vaatteita, jos ne vaikka tuhoutuisivat tulipalossa.
Tunnistan itsessäni myös tavaroiden hamstraajan, ja se stressaa koska olen luonteeltani muuten todella järjestelmällinen, ja epäjärjestys ahdistaa suuresti. Jos teillä ei ole mahdollisuutta isompaan asuntoon niin parempia säilytysratkaisuja kannattaa harkita. Nykyään on tosi kekseliäitä ratkaisuja pieniinkin tiloihin. Saan itse suurta tyydytystä kun saan jonkun "sekatavara-lipaston" tms. järjesteltyä. Mullahan ajastaan ne hyllyt, laatikot ym., jotka eivät ole jollekin tietylle asialle varatut, täyttyvät kaikesta sekalaisesta kuten kuiteista, puoliksi syödyistä dentastixeista, huulikiilloista, likaisista sukista ja nappikuulokkeista... Kaikki kivasti sekaisin. Hyi! Olen kokenut ehdottomaksi parhaaksi selkeästi nimetä tavaroille omat paikat (labelmaker kone auttaa) ja pyrkiä järjestystä noudattamaan. Joku sekakoppa on tietysti olemassa mutta tietyin väliajoin se käydään läpi. :) on myös helppo siivota esim. lipasto jos tiedän että siellä kuuluu olla vain esim. meikit, ja muut tavarat ei sinne kuulu. Mies usein nauraa mun tekemille labeleille mutta ne todella auttaa.
Onko teillä siis lipastojen ja kaappien ulkopinnoilla noita labeleita? Vai miten käytät label-systeemiä?
siis ei sentään näkyvillä ole :D avo-säilytysratkaisut ei meillä toimi ja ne luovat tosi sekavan yleisilmeen mielestäni, siispä kaikki säilytys meillä on ovien takana/lipastot. Lipastossa mulla on Ikeasta ostettuja "lokeroja" eli erikokoisia koreja joiden kyljessä on label. Sehän ei varsinaisesti näy sieltä edes kun lipaston avaa (pitäisi nostaa ja kurkata koria) mutta kun tavarat on järjestyksessä niin niitä labeleita ei tarvitse näkyvillä mutta tykkään että ne on siellä muistuttamassa että ko. lokero on vain tietylle tavaralle. Vaatekaapissa on hyllyjen reunoilla tarkat kuvaukset mitä milläkin paikalla kuuluu olla (esim. paidat: pitkähihaiset trikoo, alustopit, työpaidat, juhlavat...) koska vaatekaappi on suurimpia murheenkryynejäni ja kaipaan jatkuvaa muistuttelua mitä missäkin kuuluu olla. Tällä tavalla vähän sotkuiseksi päässeestä vaatekaapista on helppo nopeasti saada siisti kun on silmien edessä se oikea järjestys. Eteisessä on lipasto jonka sisällä on myös koreja/lokeroita joissa lukee villasukat, huivit, pipot jne. Keitiössä en labeloi mutta pyrin pitämään selkeää järjestystä hyllyittäin.
OK, hyvältä kuulostaa tuo systeemi :)
Nomut, ehkäpä tänä jouluna teillä on tällainen kuusi http://www.apieceofrainbow.com/wp-content/uploads/2014/11/s-booktree11.jpg
Tai tästä vähän lisää istumatilaa https://meccinteriors.files.wordpress.com/2014/02/nju-studio-hockenheimer-magazine-stool-700x700.jpg
Vai olisiko kenties aika vaihtaa olohuoneen pöytää tai tehdä vaikka joku sivupöytätyylinen ratkaisu laskutilaksi muille tavaroille tähän tyyliin https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/4e/d8/d8/4ed8d8e46ca7473b40e75674521d5f65.jpg
;)
Oikeastaan mä oon katsellut kateellisena kun olet vilauttanut ruokakaappisi sisältöä että ah, miten ihanan järjestelmällistä! Ei meidän kaapit tuolta näytä :D
Itse painin myös siivoiluongelman kanssa. Välillä jopa toivon, että asuisimme pienemmässä asunnossa sillä tavaroille ei nyt oikein löydy omaa paikkaa, kun ei ole pakko. Ja kaikki esim pyykkitelineen tyhjentäminen on ainaikuisuusprojekti. Sitten kun loppuu sukat/alkkarit (jotka luonnollisesti otetaan suoraan pyykkitelineeltä), pestään uusi koneellinen ja vasta tyhjennetään pyykkiteline edellisistä pyykeistä koska on pakko.
Paitsi jos ei aiota saunoa pariin päivään tai saunaan mahtuu.
Ihania nuo kirjasisustusjutut! ^_^ Mitähän mies sanoisi jos yllättäisin hänet John Grisham - ja Ilkka Remes -joulukuusella :D
Heheh :) Ruokakaapit onkin just about ainoita jotka pysyy hallinnassa. Kun palaan pidemmältä reissulta ne ovat aina ihan hujan hajan miehen jäljiltä, mutta siistin ne heti ensi tilassa. Koska ruokakaappeja käyttää joka ikinen päivä, ne on myös jotenkin helpompi pitää siistinä. Mulla on niissä todella tarkka järjestys ja haluan että löydän jauhopussin x tai vatkaimen y juuri sieltä mistä olen aina tottunut ne ottamaan.
aww, tuli tuosta otsikosta sellainen *virtuaalitsemppihali*-fiilis! eli tsemppiä asian kanssa sinne! :)
mielenkiintoinen juttu kyllä. sekasorto ahdistaa, se on selvä. mutta tuntuu, että aika monille nykyään tavara itsessään on kiro. pitäis yhtä aikaa kuluttaa ja ostella mutta kuitenkin tavara sitten ahdistaa. hyvä, ettet edes pyri minimalismiin, ei se ole kaikkia varten :) jokaisen on löydettävä se oma balanssi.
moni täällä onkin jo antanut vinkkejä mutta sanonpa minäkin sanani koska rakastan kyökkipsykologisointia :D (kirjoitan omiin kokemuksiin perustuen, olen ajoittain sotkuisin tuntemani ihminen ja myös jonkinasteinen hamstraaja-jemmaaja) hassua, huomasin noista yllä olevista kommenteista, että pohdit nimenomaan Konmari-kirjan ostamista tai pukilta toivomista. lisää tavaraa siis ratkaisuksi ongelmaan joka on liika tavara :D (vaikka toki kyse onkin vain yhdestä kirjasta.) entä jos lainaisit sen kirjastosta? se on kirja, jonka voi lukaista kerran ja sitten ainakin minusta se on tehnyt tehtävänsä. mulle on ollut ihan valtavan iso oivallus, että kaikkea ei tosiaan tarvitse omistaa itse. esim. kosmetiikkahimoihin muutamat blogit, joissa on hyviä meikkikuvia, ovat olleet vastaus, sillä pääsen nauttimaan ihastuttavien meikkien tuomasta esteettisestä arvosta muilla eikä minun tarvitse hankkia tuotetta itselleni voidakseni siitä nauttia ja iloita, vaikka tämä saattaakin kuulostaa ihan järjenvastaiselta ^^ samoin yhteisöllisyys on muuttanut suhtaututmistani tavaraan. vaikka kaveriporukalla kannattaa ihan tietoisesti lähteä kehittämään lainaussysteemeitä. se huojentavalla tavalla muuttaa suhdetta omistamiseen. minä olen erittäin, erittäin tarkka tavaroistani ja kohtelen niitä hurjalla huolellisuudella, joten minusta on ollut myös ihanaa omistaa vain itse tavarani ja ennen olen ollut aika huono vaikka lainaamaan niitä kämppiksille (jotka mielestäni kohtelivat niitä huonosti). mutta kun löytää hyvän tavaranjakoporukan niin suhde tavaraan muuttuu, näin ainakin itselläni. kaikkea lainataan lehdistä partakoneisiin :) ainakin mulla on tosiaan suhde tavaraan muuttunut paljon tuon myötä, suosittelen kokeilemaan jos vain mahdollista. tavaraa toki arvostaa yhä sen käyttöarvon tai muun vastaavan mukaan, mutta siihen ei ole enää samalla tavalla lähes neuroottinen suhde :D samalla suhde hankkimiseeni on muuttunut. sulla tietysti tilanne on eri, kun saat tavaraa ja se on työmateriaalia. mutta mua on auttanut tajuta, että vaikka tavaran hankkiminen aiheuttaisi jonkin aikaa kestävän mielihyvän, se pidemmällä aikavälillä aiheuttaa luultavasti enemmän ahdistusta (ellei tule oikeasti tarpeeseen tai ole muuten vain jotain superhyperihanaa, josta iloitseminen ei haihdu ylimääräisen tavaran aiheuttamaan ahdistukseen). kun on todella tarkka hankkimisen suhteen tilanne pysyy helpommin kurissa.
sitten mua on myös auttanut tiedostaa, että jemmaukseni on ehkä eräänsorttinen selviytymisstrategia, ja silloin olen oppinut olemaan moittimatta itseäni siitä. vanhempani ovat eläneet kovaa elämää ja perheeni on vähävarainen. jossain väitettiin, että elämää mullistavat kokemukset säilyisivät geeneissä useiden sukupolvien yli. en tiedä pitääkö se paikkaansa vai ei. mutta joskus on ollut oikeasti tärkeää säilytellä ja hyödyntää kaikki mahdollinen. sitten koetan vaan rauhoitella itseäni kun tulee tuo "tätä voisi vielä joskus tarvita" -luopumistuska kuvioihin. kun sen hoksaa, voi oikeasti pohtia milloin se käyttö voisi olla. useimmiten vastaus on, että ei oikeasti ikinä.
sitten tuo, mitä onkin jo ehdotettu ja mitä oletkin tehnyt eli tavaran antaminen sellaiselle, jolle siitä luultavasti on enemmän iloa. olen hieman kyyninen tämän suhteen, mutta jos tavara on oikeasti hyvää ja menee sopivaan kohteeseen eli sellaiselle, jolle se oikeasti on iloksi tai hyödyksi, niin se tekee luopumisesta moninkertaisesti helpompaa. kerran lahjoitin ison osan omaisuudestani (joka kylläkin käsitti lähinnä peruselämiseen tarvittavia juttuja) kodittomien majalle. kauhistutti olla niin tyhjän päällä, mutta samalla oli huojentavaa ajatella, että ehkä niitä käyttäisi joku joka tarvitsee niitä enemmän.
tällaisia. älä soimaa itseäsi. sitkeys on tässäkin avainsana onnistumiseen :) sitten kun kerran kokee pääsevänsä oikeasti tilanteen herraksi ja vähän hahmottaa omaa jemmaamishamstraamisen psykologiaa, on paljon helpompi pysyä suht pienellä vaivalla järkimäärissä tavaraa.
hups, tulipa pitkä kommentti. en tarkoita tätä neuvomiseksi vaan vertaistueksi :D paljon tsemppiä! muutos on mahdollinen, vaikkakin vaatii pitkäjänteisyyttä ja ehkä itsetutkiskeluakin. mutta epäonnistujako? no et varmana! :)
Olet oikeassa. Totta kai sen voi myös lainata, vaikka vähän veikkaan että kirjan ollessa tällä hetkellä niin in, se on varattu pitkäksi aikaa eteenpäin. Jep, tarkistin oman kirjastoni; varauksia 52 kpl :)
Jos siis haluan lukea sen nyt lähitulevaisuudessa tai jopa tämän vuoden puolella, taitaa ostaminen olla ainoa vaihtoehto. Voisin ostaa sen ja laittaa luettuani siskon kirpparikuormaan (sisko on perheestä ainoa joka pitää kirpparipöytää säännöllisesti).
Ei, kuulostaa aivan mahtavalta :) Ihanaa että saat kosmetiikasta tuolla tavoin epämaterialistista iloa ja nautintoa <3
Tuo kuvailemasi lainausporukka kuulostaa myös todella hyvältä systeemiltä. Itselläni ei oikeastaan ole tarvetta kuin lainata silloin tällöin jotain juhla-asua, kun en halua sellaisia enempää ostaa. Minusta on hirveää tuhlausta laittaa rahaa vaatteisiin, joita käytetään kerran vuodessa. Samoin juhlavaatteet vievät ihan turhaa tilaa kaapissa.
Muun lainaukselle ei oikeastaan tule koskaan tarvetta...
Minulla on ihan samanlainen tausta. Minut on kasvatettu hyödyntämään ja uudelleenkäyttämään kaikki mikä suinkin on mahdollista. Perheessäni ei heitetty menemään kuin sellainen, joka meni lopullisesti rikki useiden korjauskertojen tai -yritysten jälkeen. Säästäminen ns. "pahemman päivän varalle" on koodautunut minuun jo lapsuudesta. Pitkään en sitä kyseenalaistanut, ja nyt kun varttuneempana aikuisena olen alkanut kyseenalaistaa, ei tavasta todellakaan ole helppoa päästä eroon tai muuttaa tunteisiin perustuvaa suhtaumista materiaan, mikä on toinen "verenperintönä" saatu asia.
Kiitos. :) Yritän olla soimaamatta, mutta kyllähän oma heikkous asiassa kuin asiassa aina kiukuttaa ja harmittaa. Tulee vain sellainen, "hemmetin nössö!" -olo. Vinkua vain ettei saa asiaa hallintaan vaikka KAIKEN saa hallintaan kun oikeasti keskittyy ja tekee kaikkensa. Ainakin itse uskon niin. Luonnettani en ehkä voi muuttaa, mutta voin tehdä toimenpiteitä joilla luonteen heikkojen puolten vaikutus minimoituu. :)
Mä en oo koskaan ollu kiintynyt mihinkään materiaan (Lukuunottamatta edesmenneeltä sukulaiselta saamaani TODELLA rumaa posliinikissaa!):D,ja oikein nautin kun saan raivata tavaraa pois, ja tilat tyhjäksi. Asutaan miehen kanssa ok-talossa, ja meillä on metrikaupalla tyhjää kaappitilaa. Luulen että jos sä vaikka hampaita purren tyhjennät jonkun tilan, jäät koukkuun siihen vapautuneeseen tunteeseen ja loppusiivous onkin sitten lastenleikkiä...tai sitten ei heh... :)
Jooei :D Mun kohdalla näin ei tule käymään :D
Mulla oli just samankaltainen avautuminen blogissa, koskien tosin melkein pelkästään meikkejä ja kosmetiikkaa. Mäkin sain paljon neuvoja, "laita useammin kiertoon", "älä hyväksy kaikkea testiin"... Jos blogia tekee työkseen, nuo ratkaisut eivät vain onnistu. Ja jos jo mun pieni blogi kamppailee tavarapaljouden kanssa, niin en osaa kuvitellakaan kuinka paljon sulle sitä tulee!
Olen päättänyt investoida isompaan laatikostoon, joka on varattu yksinomaan kosmetiikalle. Siihen olisi helppo lajitella testatut, eteenpäin lähtevät ja odottavat. Totuushan on se, ettei epäjärjestyksestä ja kassikasoista yksinkertaisesti jaksa tehdä invistä kuukausittain. Kun tavarat on säännöllisesti näkösällä, niitä tulee ajateltua useammin ja näin ainakin mulle tulee selvemmäksi mitkä tuotteet saavat tilaa blogissa ja mitkä eivät.
Muussa kuin kosmetiikassa olen tavattoman minimalisti nykyään: vaatteita ostan tuskin kerran vuodessa ja isosta määrästä astioita luovuin juuri. Tunnistan tuon että lahjoista luopuminen on tuskaa, mutta yritän ajatella sen niin ettei lahjan antaja enää edes muista antamaansa juttua. Eikä hän varmasti haluaisi, että siitä tulisi paha mieli!
Näin minäkin tein, mutta ei riittänyt... Kyllä, yksi ratkaisu olisi ottaa vastaan vähemmän testattavaa, mutta sekään ei ole lopulta niin yksinkertaista, kuten kirjoitit ja kuten itsekin aiemmissa kommenteissa selvitin.
Tuokin on kyllä niin totta mitä kirjoitit, eli kun kosmetiikka on näkösällä, se pysyy paremmin mielessä ja joistain laatikon uumeniin unohtuneista tuotteistakin tulisi todennäköisesti kirjoitettua, jos ne olisivat näkyvillä. Mutta siisteyden ja viihtyvyyden kannalta tämä ei vain toimi.
Hei, kirjoitan sinulle tavaranvähentämiseen kannustavan viestin, jotta olisit itsellesi armollisempi ja jaksaisit muutoksen oppimisen. Kondo toimii, jos siihen on valmis. Hyvin nopeasti saadaan ihannetila, jonka kokeneet eivät halua enää palata vanhaan. Jos iso muutos tuntuu vaikealta, rajaa tila, laita maksimimäärä tavaralle, laita paikat blogi-tavaroille ja pidä virta tasaisena pullonkauloja ehkäistäksesi. Esim viet kosmetiikkaa lahjoitukseen ja haet
Katsotaan mitä tapahtuu KonMarin luettuani :)
Otan osaa tilanteeseen.. Niin tuttua. Olen itse viime vuosina vain jotenkin hiljaa hyväksynyt sen, että meillä ei tule ikinä olemaan ns. tavaratonta kotia.
Kodin saa kyllä hetkellisesti oikein edustavaksi ja jopa sisustuslehtityyliseksi. Mutta vain hetkellisesti.
Itselläni on ystävä, joka perheineen vuokraa kotiaan kesäisin ja talvisin pariksi viikoksi turisteille. Kun kerran kysyin, minne he laittavat kaikki irtotavarat, niin hän vastasi, että heillä on yksi lukollinen komerokaappi. :-) Siis yksi 60 cm kaappi. Niinpä, jotkut vaan osaa. Jos haluaisin saada meidän irtotavarat piiloon, niin tarvittaisiin yksi ylimääräinen huone. Ja iso sellainen. ;-)
Whoa...! Respect.
Minäkään en edes kuvittele että meistä tai kodistamme koskaan tulisi ns. tavaratonta, enkä minimalismissa viihtyisikään. Mutta kun löytyisi se kestävä ja toimiva ratkaisu tavaroiden kasaantumista vastaan. Emme ole materialisteja emmekä shoppaile hullun lailla. Emme vain osaa hallita tavaroitamme ja luopua vanhasta. Kun sellaisen tilan tavoitan, että tavarat pysyvät hallinnassa, olen saavuttanut jotain todella tärkeää. Toivottavasti se päivä vielä joskus koittaa. Tuntuu vain niin raskaalta, kun moni muu ennen mahdottomalta tuntunut asia (säännöllinen liikunnan harrastus, kunnollisen ja terveellisen ruoan laitto) on onnistunut ja tullut luontevaksi osaksi elämää, mutta siistiys vain ei :( Tulee itselle niin luuseri olo. Miksi en saa muutettua tätä toimintamallia itsessäni?
Mitä jos uusien kirjojen sijasta hankkisi tabletin tai e-bookin (tai mikä onkaan nimeltään) ja sinne lataisi sinne kaikki uudet kirjat? Tiedän että tabletti tms. on kallis hankinta, mutta se kyllä varmasti maksaisi itsensä takaisin siinä ettei se vie niin paljon tilaa kuin esim. 10 kirjaa. Ja e-kirjat ovat halvempia suhteessa nidottuihin kirjoihin.
Se että kirjan lukeminen ei ole sama asia kuin ei ole sitä "oikeaa" kirjaa kädessä on täysin huuhaata. Samat tekstit ne on ihan sama mistä ne luet.
Tabletit löytyy kummaltakin, minulta ja mieheltä, mutta kaikkia kirjoja ei saa e-kirjoina. Meillä valtaosa hankituista kirjoista on tietokirjallisuutta tai ns. coffee table -kuvakirjoja. En ole asiaa varsinaisesti selvittänyt, mutta olen ymmärtänyt, että e-kirjoina julkaistaan ennen kaikkea romaaneja eli viihdekirjallisuutta. Kuvakirjoja ei luonnollisestikaan ole pointtia julkaista e-kirjana, sehän vie koko kirjan idean.
Mun mielestä on jännä, ettet ota niinkään paineita elämän yleissuunnan suhteen. You know, elämä kantaa ja kaupunkia ja maata voi vaihdella ihan rennosti ja elää vaikka matkalaukkuvaraston kanssa, nähdä ja kokea. Ei erityisiä urapaineita tai muuta oravanpyörään jumittumista ja sitä rataa, mutta kotona ahdistaa...
Voiskohan tota yleistä elämänasennetta saada jotenkin kanavoitua sinne kotiinkin? Vai onko se vaan niin, että vietät kotona tosi vähän aikaa, mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia, sen pitäisi sitten kuitenkin olla se yksi turvasatama, missä kaikki on tiptop?
Tavallaan viihdyt tavaran keskellä, mutta sitten et kuitenkaan halua, että niitä on sun ympärillä:D Mä en todellakaan tarkoita mitään pahaa. Mun mielestä tää on vaan äärimmäisen mielenkiintoista pohdintaa...
Mä olen käynyt teillä ja mun mielestä teillä oli siistiä ja stailattua! Ehkä sun pitäisi tosiaan tulla meille kylään:D Tosin mulle henk.koht. on aivan yhdentekevää, miten ihmiset elämäänsä elävät. Ainoastaan yhdestä kodista ikinäkoskaan olen ollut niin järkyttynyt, että menin sanattomaksi (Tämä tapahtui asuntoesittelyssä. Se kohde olisi pitänyt sijainnin ja tontin takia ostaa täysin pilkkahintaan, riemusta kiljuen siitä paikasta, mutta en muista ikinä olleeni niin surullinen ja järkyttynyt mistään. Läheisten tmv. kuolemat mukaanluettuna, joten en yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään asian suhteen... Ja se on jo paljon sanottu mun kohdalla!)
Mun ympärillä (mm.työrytmin takia) asiat on monesti niin kaaoksessa, että en jaksa välittää. Alitajuisesti "aikataulutan" viikottain itselleni omaa aikaa, mihin sisältyy ensisijaisesti nukkuminen ja koiraharrastaminen ja kaikki muu sitten sen jälkeen, siinä järjestyksessä kun koen tärkeäksi. Siivoaminen ei välttämättä kuulu sinne kärkikastiin.
Plus että asun tällä hetkellä sellaisessa talossa, mihin on 40 vuotta kerätty tavaraa. Asuminen on kulujen suhteen aika huoletonta, mutta kääntöpuolena en voi myöskään heittää pois ihan kaikkea, mitä haluaisin... Välillä se ahdistaa, mutta toisaalta en juurikaan voi asialle mitään, joten miksi ottaisin siitä kamalia paineita?
Ehkä joskus mulla vielä on sellainen koti, missä on vain ja ainoastaan mun itse sinne viemiä ja valitsemia ja tarpeelliseksi kokemia tavaroita ja niille järkevät paikat. Ja aina puhdasta ja siistiä...
Ymmärrän tosi hyvin ristiriidan, erikoistahan tämä onkin. Tein jo kolmisen vuotta sitten yrityksen analysoida blogissa kotiahdistustani ja kotiin liittyvää stressiä, mutta en tainnut tulla hullua hurskaammaksi. En vain käsitä sitä. Kotona suorituspaineet ovat korkeimmillaan, eikä siinä ole mitään tolkkua.
Jes :D Saahan ne tavarat ängettyä vaikka kylppäriin jonka ovi todennäköisesti pysyi kiinni sun vierailun ajan ^_^
Olisi varmasti helpompaa, jos myös viihtyisin sotkuisessa ympäristössä. En ole aina ollut näin ahdistunut tavarapinoista, sen tiedostan. Jos oikein alan miettiä asiaa, niin kotistressauksen määrä on saattanut kasvaa samaa tahtia yleisen onnellisuuden, tietyillä elämänaloilla onnistumisen ja hyvinvoinnin tunteen myötä - yhä vain ristiriitaisempaa. Ehkä tämä liittyy samaan kuin voimakkaat pelon- ja huolentunteeni läheisiäni kohtaan. Kun elämässä menee hyvin ja on tosi onnellinen, niin jokin mun psyykessä haluaa vesittää onnen kokemuksen herättämällä vastavoimaksi pelon, huolen ja ahdistuksen tunteita. Mieli ikäänkuin keksii niitä vaikka tyhjästä jotta en pystyisi olemaan niin onnellinen. Mun keittiöpsykologin taidot ei riitä tämän analysointiin.
Muuten, tuosta teidän talosta ja siihen kuuluvasta toisen keräämästä tavarasta tuli mieleen, että kun tavara on jonkun toisen hankkimaa tai epäsiisteys jonkun toisen kotona, kiinnitän siihen huomattavasti vähemmän huomiota. Se ei häiritse lainkaan samalla lailla kuin omien toimien seurauksena ilmestyneet rojukasat. Suhde toisen hankkimaan tavaraan on erilainen kuin omaan. Jonkun toisen kodissa en todennäköisesti edes huomaisi pöydän alle sullottua kosmetiikkakassia, vaikka omassa olohuoneessa se muistuttaa koko ajan olemassaolostaan...
Olen ollut mukana useissa hamstraajasukulaisten tai -ystävien muutoissa ja tyhjentämässä heidän kuolinpesiään. Ihmisten kodeissa näkyvillä on yleensä vain pieni osa tavarasta, ja yllätyksiä löytyy aina, kun joutuu esim. muuttamaan (tyyliin: "ainiin, onhan meillä vielä se täysi koppivarasto/ liiteri/ autotalli").
Kukaan ei itse tiedä, kuinka pitkään on elinaikaa tai terveyttä jäljellä (anteeksi negatiivinen sävy), joten näistä keikoista saadulla kokemuksella olen päättänyt, että kenenkään toisen ei -toivottavasti- tarvitse kokea samanlaista kaaosta minun huushollini takia.
Toisin sanoen yritän pitää kotona ja varastoissa vain sen verran tavaraa, ettei se tuota epätoivoa sille, joka joutuu niitä siirtelemään. Samoin yritän pitää kaikki tärkeät asiapaperit yhdessä paikassa, jotta ne on tulevaisuudessakin helppo löytää.
Tällaisia keskusteluja olemme välillä käyneet sisarteni kanssa. Onhan se vähän makaaberi aihe mutta kyllä, aihellinenkin...
Toi on totta! Mä en myöskään kestä sellaisia ihmisiä, jotka tulevat kotiini arvostelemaan (Esim. meidän äiti). En viihdy rojujen keskellä, enkä likaisessa kodissa, mutta toisten ihmisten eläminen on mulle täysin yhdentekevää.
Ja jos tavaraa on sen verran, että ne saa tungettua kylppäriin piiloon, niin mun nähdäkseni määrä on varsin rajallinen.
Mä en itse säästä mitään. Vihaan turhaa tavaraa. Parin mummon (oman) kämppiä asuttaneena olen kuitenkin pakosta oppinut hyväksymään 70-luvun sisustusvalinnat ja hyväksymään sen, etten voi vaikuttaa kaikkeen... Sijainnin, kustannusten ja muun vuoksi on ollut järkevää asua niissä paikoissa, missä olen asunut. Ja ajan myötä on vaan pakko hyväksyä, että esim keittiön kaakeleita ei voi piilottaa kylppäriin, jos joku tulee kylään...
Täälläkin on nykyisellään aivan älyttömästi säilytystilaa. Paha vaan, että kaikki kaapit ja itse asiassa yksi makkarikin (mun toimesta) on jo tungettu täyteen tavaraa, joten meidän omat tavarat jää ikään kuin siihen pinnalle pyörimään. Niille ei ole mitään paikkoja, koska kaikki paikat on jo täynnä! Se välillä vi*uttaa.
Tuo kämppä, mistä mainitsin ekassa kommentissa, oli kuitenkin jo ihan jostain toisesta ulottuvuudesta. Roskaa, ei siis tavaroita, vaan ihan silkkaa roskaa, oli kerroksittain katosta lattiaan koko talo täynnä (+iso piharakennus. Tai siis navetta!). Kapeat käytävät vain risteilivät talossa sinne tänne rojun välissä. Ja kaikkea peitti vuosien/vuosikymmenien pöly, lika ja paska. Mä en ole ikinä nähnyt mitään sellaista!!! Isäntä oli kuulemma kuollut. Pikkusen teki mieli kysyä, että joko olette löytäneet ruumiin?! Mätänevä ruumis ei nimittäin olisi tehnyt hajuun/talon yleisolemukseen mitään eroa... Mua rupesi itkettämään, kun pääsin sieltä pois. Ja mua ei kuitenkaan juuri koskaan itketä.
Hehheh, määritelmä tämäkin ;) Olisi muuten ihan toimiva homma esim. meillä, että olisi sellainen "ikuinen kadotus" -kaappi, jonne piiloon siirretty sälä vain katoaisi johonkin mustaan aukkoon jos kaappia ei olisi avattu tietyn ajan sisällä. Tätä sälää ei sitten koskaan muistaisi eikä kaipaisi. :) Voisikohan esim. saunaan asentaa tuollaisen toiminnon..? Lauteilla varastoidut tavarat de-materialisoituisivat kun niihin ei olisi koskettu vaikka 6 kuukauteen... :D
Tähän tekee mieli sanoa, että eihän moni säästäjä koe säästettyä tavaraa turhana... ;) Eli harva säästää mitään sellaista jonka kokee itse täysin turhaksi. Tunnearvokin on arvo, joka tekee säästäjille tavarasta ei-turhan.
:) :D
Tuo talo mistä kerroit... Ihan kauhean surullista. Aivan varmasti olisin minäkin alkanut poraamaan. Tulee mieleen tuollaisen edessä vain ottaa kanisteri bensaa ja tulitikku.... Jotenkin armollisempi ajatus hävittää kaikki savuna ilmaan kuin altistaa joku käymään läpi koko.... paska. Eikö tuollaisesta talosta pitäisi melkein tarjota "haltuunottopalkkiota" uudelle omistajalle, myymisen sijaan..?
Missä vaiheessa elämää tavaranpaljous on alkanut sinua haitata? Viittaan tässä lähinnä siihen, että onko se nykyisen "hankkiudu kaikesta turhasta eroon" trendin mukanaan tuomaa vai onko sinua haitannut aina liian tavaran määrä? Ja onko "hamstraaminen" jotain mikä on ollut aina sinulle luontaista vai tullut selkeästi jossain elämänvaiheessa? En toki näihin odota mitään vastauksia, auttavat vain ehkä pohtimaan syitä nykyiselle tilanteelle :)
Katso ylempi vastaukseni Tiialle :) Tulin siihen tulokseen, että tavaramäärään liittyvä ahdistus on kasvanut elämässäni muiden osa-alueiden onnistumisen ja yleisen hyvinvoinnin kohenemisen myötä. Niin ristiriitaista kuin se onkin. Mutta kai ihmisen psyyke aina jostain kehittää ongelman, jos sellaisia ei ole. :(
Mitä jälkimmäiseen kysymykseen tulee, eli onko hamstraus aina ollut minulle luontaista, niin kyllä. :) Siitä kertoi tämä tammikuinen postaus:
https://karkkipaivablogi.com/2015/01/26/jemmaajan-elama-ja-teot/
Julkaisen kommentteja sitä mukaa kun ehdin vastata, joten jos kommenttisi ei näy, se johtuu siitä että en ole vielä ennättänyt vastaamaan.
Odottamaan jäi 22 kommenttia, nyt mä menen nukkumaan ja jatkan huomenna :)
Miksi ette muuta isompaan asuntoon? Onhan yksi 46 neliön asunto melko pieni kahdelle hengelle, varsinkin jos siellä vielä työskennellään ja kaikki työtarvikkeet ovat osa elämää.
En usko että ammattijärjestelijä toisi tilanteeseen apua. Mitä hän voi sanoa; vaihda ammattia? Ehkä muutaman hyödyllisen vinkin antaa, mutta ei hänkään voi tilaksi tai uudeksi ammatiksi muuttua. Konmarikin lähtee tavaroiden tuottamasta ilosta, ei niiden hyödyllisyydestä. Ja jos ne kirjat tuottavat iloa...
No ei muuttaminenkaan ihan se yksinkertaisin ja itsestäänselvin ratkaisu ole :) Tykkäämme tästä asunnosta kovasti ja viihdymme täällä tavaramäärästä huolimatta. Se on persoonallinen ja mukava kolo. Kyllä, 10 lisäneliötä ei haittaisi tippaakaan, mutta asunnolla on myös myönteiset puolensa jotka ovat niin vahvoja, ettei 10 neliötä suurempi mutta toisenlainen kämppä tuntuisi kokonaisuutena mieluisammalta vaihtoehdolta.
Jos asuisin ko kiinteistössä, en luultavasti ikinä muuttaisi pois!
Itse asuin aiemmin ihan mielettömässä, jo joitain vuosisatoja nähneessä talossa ja kaikista ongelmista ja ahtaudesta huolimatta muuttaisin heti riemusta kiljuen sinne takaisin, mikäli se olisi mahdollista!
Viimeksi tänään kerroin tämän asian myls talon omistajalle, kun satuin siellä käymään!
Harmi kun en koskaan ehtinyt käymään siellä teidän edellisessä talossa. Kuulosti niin idylliseltä :)
Jonkun kirjoittama kommentti pikkulahjan mieltämisestä kukan kaltaiseksi oli itselleni hyvä ajatus. Siis juurikin nuo pikku muistamiset, pikku korut, kortit ja tilpehöörit. Nättejä ja ajatuksella annettuja ja jotka sitten tuleva vastaan sieltä hyllyn perukoilta kun ei oikein tiedä mitä niille tekisi (jos eivät tarvetarvikkeita ole). Tästä lähtien aion ottaa hyvillä mielin käyttöön tuon ajatusmallin, että iloitsen niistä hetken kuten leikkokukista. Sitten kiikutan ne eteenpäin kierrätykseen.
Kiitos vinkistä, sinä aiempi kommentoija :)
Olen samaa mieltä että tuo on hyvä ajatusmalli :) Vielä kun sen sai osaksi omaa ajatteluaan...
Yksi asia mikä pisti silmään oli tuo teidän olohuoneen pöytä. Ostakaa sellainen joku arkkutyylinen, niin sen sisään mahtuu vaikka ja mitä.
Voisitko ajatella jostain tavarasta, josta luopuminen todella kirpaisee, että se tuottaa jollekin suurta iloa?
Kokeile antaa eteenpäin edes yksi tavara joka kirpaisee, ja katso miten pystyt elämään ajatuksen kanssa?
Yksi vaihtoehto on uusi asunto, jossa on sinun tavaroille ihan oma huone. Mutta onko tuo vaihtoehto poissuljettu?
Minä itse rakastan minimaalista sisustusta, tykkään selkeydestä ja siitä että siivotessa on helppo käydä heti asiaan. Mutta ei se helppoa ole.
Onneksi minulla on ullakko. vien sinne kaikki jota en tarvitse, ja jos en kaipaa, myyn kirpparilla tai annan jollekin joka tarvitsee. Voin kertoa, että en ole koskaan hakenut sieltä mitään takaisin käyttöön.
Tuohon karsimiseenkin jää vähän koukkuun, ja se on hyvä se :)
Jes, tätä halusimmekin ja sellaista etsittiin sopivassa koossa vaikka kuinka pitkään. Ei vain löytynyt tarpeeksi pientä. Miksipä ei voisi katsella taas uudestaankin :) Onhan sisustuksen suunnittelusta jo useampi vuosi. En vain ole itse oikein sellainen kaupoissa kuljeskelija niin ei tule ikäänkuin sattumalta koskaan bongailtua mitään sisustukseen liittyvää, pitäisi lähteä asiakseen etsimään uutta pöytää.
Tähän minun täytyy avata, että ne tavarat, joista luopuminen on vaikeaa, ovat sellaisia jotka eivät hyödytä ketään muuta; kuluneita vanhoja vaatteita, kuluneita vanhoja leluja, kuluneita mukeja (!), mauttomia muistoesineitä, vanhoja julisteita, museotason kosmetiikkaa 90-luvulta (!!!). Eli tavaraa, jolla ei ole mitään muuta järkevää kohdetta kuin roskis.
Tällä hetkellä kyllä. Ainoa oikea ratkaisu on hankkiutua turhasta eroon, muut ratkaisut tuovat vain väliaikaista, pinnallista helpotusta.
Työhuoneen kyllä tarvitsisin, se pitää paikkansa. Mutta muuttaminen ei tässä vaiheessa ole järkevää eikä mielekästä niin taloudellisten kuin muiden resurssien pohjalta.
Mä hyvin hyvin harvoin kommentoin, vaikka olen blogiasi lukenut ihan alusta asti, mutta nyt oli jotenkin pakko. Mä asun itse myös talossa, jonne on kasaantunut neljän sukupolven tavaroita (kuten joku kommetoija tuossa ylempänäkin) ja mies on just mallia "tätähän voi tarvita vielä". Siksi meillä on esim. lakanoita ja liinavaatteita varmaan 50 hengen tarpeisiin, samoin astioita. Meillä voidaan pitää hyvin juhlat n. 100 hengelle, eikä yhtään astiaa tarvisi lainata... joten joo, ymmärrän täysin ahdistumisen tavarasta. Toki meillä on se 200 neliötä tilaa plus aitat, mutta kyllä se näkymätönkin tavara ahdistaa.
Mikään ulkopuolelta tuleva kehotus tai neuvo ei kuitenkaan voi muuttaa tilannetta. Jos on sellainen olo, että "pitäisi raivata tuo ja järjestää tää", mutta ei ihan oikeasti sisimmässään halua tai pysty siihen syystä tai toisesta, ei siitä silloin tule mitään. Vähän sama juttu kuin vaikka tupakanpolton lopettamisessa. Kyllä sitä tietää että pitäisi lopettaa kun se on niin haitallista ja rahaa menee ja niin edelleen, mutta jos sitä ei itse todella halua, ei se onnistu. Koko jutun pitää lähteä omasta halusta ja pitää tulla se olo, että mä en halua enää olla tupakoija/jemmaaja/mikä tahansa ja haluan muuttaa asian.
Sun kohdalla siis tavaroiden pois heittäminen/lahjoittaminen tai hyvien säilytyspaikkojen keksiminen ei ole se ensisijainen ratkaisu. Toki se voi auttaa hetkeksi ja toki kertomasi perusteella osa ongelmaa on myös säilytystilojen puute. Mutta se lähtökohta on siinä, että omien ajatusmallien pitää muuttua ja pitää olla halu muuttaa niitä. Se on se kaikkein vaikein osuus koko projektissa, se on varma, eikä siihen ole mitään helppoa keinoa.
Facebookissa on muuten myös loistava ryhmä Paikka kaikelle, jossa keskustellaan aika lailla tän tyyppisistä asioista ja ratkotaan ihmisten säilytysongelmia. Osa on minimalisteja ja osa runsaamman tavaramäärän ystäviä, mutta tosi hyvässä hengessä käydään keskusteluja ja tsempataan muita, kannattaa liittyä :).
Tulipa maratonkommentti ja toivottavasti en loukannut tms. On vaan niin tuttu aihe itselle, että oli pakko kommentoida.
Näin on, olen aivan samaa mieltä. Niin kauan kuin omat ajatusmallit ja niiden pohjalta toimintamallit eivät muutu, ovat kaikki ratkaisut vain väliaikaisia eivätkä auta tilannetta kestävästi. Raivaa nyt - kolmen vuoden kuluttua ollaan taas saman edessä jos ei ole onnistunut muuttumaan sisältä.
Olen kyllä myös sitä mieltä, että tietyt asiat ovat niin lujasti kiinni ihmisen luonteessa (mm. sosiaalisuus-vetäytyvyys, temperamenttisuus-rauhallisuus, aktiivisuus-passiivisuus jne), ettei niitä ole mahdollista täysin muuttaa koska ne ovat osa sitä ominaisuuksien kokonaisuutta joka tekevät sinusta just sinut. Koen, että siisteys-epäsiisteys on yksi tuollainen ominaisuuspari, joista ihminen kuuluu karkeasti toiseen. Mutta ne ovat sellaisia ominaisuuksia, joita voi opetella muuttamaan ainakin jonkun verran, toisin kuin vaikka temperamenttia. Uskon siis, että meilläkin on mahdollisuuksia muuttua jemmaajasta edes vähän vähemmän jemmaaviksi, mutta se vaatii ihan älyttömästi töitä.
Minulle itselle yksi kaikkein vaikeimpia asioita on esimerkiksi niinkin arkinen ja "harmittomalta" tuntuva asia kuin kaiken maailman papereiden säilyttäminen. Erinäistä "paperisälää" on ihan loputtomiin - on uuden luottokortin sääntövihkosta, tiliotteita, takuukuitteja, elektroniikan käyttöohjeita, vaatteiden huolto-ohjeita, lehtileikkeitä, kopioita lainakirjojen sivuista... Näitä on ihan älyttömästi. Tiedän että yksi ratkaisu on kansio, joihin olenkin näitä tallettanut jo vaikka kuinka. Silti niitä ilmestyy aina ajelehtimaan lisää... Ja kansiotkin alkavat viedä jo tosi paljon tilaa. :/ Tämän paperi"roinan" kohdalla minun on aivan erityisen vaikea tehdä arvioita ja päätöksiä niiden hyödyllisyydestä ja säilytystarpeellisuudesta. "Tätä reseptiä haluan joskus kokeilla".... "Tästä artikkelista teen jonain päivänä blogijutun.." "Tämä kuitti on säilytettävä jos tavara menee rikki takuuajan sisällä". Jne jne. Tämä paperisälä aiheuttaa yllättävää kyllä minulle melkein enemmän ahdistusta kuin mikään muu tavararyhmä.
Ei ollut mitään loukkaavaa, ei tokikaan :)
Hei Sanni, tästä tulee nyt erittäin pitkä kommentti mutta aihe on itselleni läheinen ja haluaisin kertoa hieman omista kokemuksistani tavaroista.
Ensinnäkin haluaisin sanoa sinulle että älä lannistu, tai turhaan tunne epäonnistumista. Tavaran vähentäminen on pitkä projekti ja vajaa vuosi on vielä lyhyt aika. Mielestäni olette päässeet jo hyvin kuitenkin alkuun, eli olette pohtineet asiaa ja tehneet toimenpiteitä tavaran poistamiseksi.
Noin 25 vuotta olin onnellinen materialisti, mutta yhtäkkiä huomasin että tavarani alkoivat ahdistaa. Muistan että tyhjensin alkuun ylimääräistä tavaraa kirjahyllystä ja muualta (lähinnä siis koriste-esineitä) ja laitoin ne kaappiin. Oloni oli kevyempi. Tästä alkoi matka joka jatkuu vielä. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen saanut paljon innostusta ja ideoita lukemalla blogeja. Tällä hetkellä yritän saada vanhempiani mukaan matkalle, ja luopumaan tavarakasoistaan (3 taloa täynnä tavaraa…)
Muistatko ne tavarat joita on sulla varastossa? Tiedätkö mitä siellä on ja käytetäänkö niitä koskaan? Itse aloitin tavaranvähentämisen sillä että ne tavarat joista en ollut varma pakkasin yläkaappiin ja vannoin että mikäli en käytä niitä vuoteen-puoleen vuoteen enkä muista mitä tavaroita kaapissa on, ovat ne valmiita lähtemään eteenpäin. Ja painotan ettei kyse ole esimerkiksi talvivaatteista joita käytetään puolen vuoden välein tai muista tällaisista asioista vaan nimenomaan normaaleista trikootopeista yms. Itse olen lähes säännöllisesti noin kuukauden kuluttua unohtanut mitä kaappiin olen laittanut, eikä tavaran pois laittaminen (roskiin, kierrätykseen, kirppikselle) ole tuntunut enää miltään. Mikäli varaston tavaroita ei voi enää vähentää, löytäisitkö jonkun pienen paikan jossa kokeilla tätä ratkaisua?
Pari muuta neuvoa: älä osta enää yhtään säilytysratkaisua, sillä ne vain lisäävät tavaramäärää. Konmari-kirjan kuuntelin englanninkielisenä Youtubesta, voisitko harkita tätä? Mielestäni Konmarin kerralla tapahtuva tavaranpoisto on aika radikaali, mutta hänen lähestymisensä tavaraan tunnetasolla toimi itselleni. Jos en pidä jostain tavarasta ja säilytän sitä nurkassa pölyyntymässä (ja ahdistun siitä) niin ei voi tavarallakaan olla mukava olo. Olenkin ollut iloinen kun olen voinut antaa tavaroita ystäville ja tuttaville tai viedä niitä keräykseen (mikäli ovat hyväkuntoisia ja sopivia).
Sanoit ettei sinusta koskaan tule minimalistia. Minimalismi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi omistaa vain 200 tavaraa vaan sitä, että karsii elämästä pois kaiken ylimääräisen ja voimia vievän jotta voi keskittyä enemmän niihin asioihin jotka tuottavat nautintoa juuri sinulle! Laitan sinulle vielä linkit muutamaan blogiin joita itse seuraan ja joista olen saanut inspiraatiota. Toivotan myös tsemppiä ja uskon että vuoden päästä tilanteenne on jo täysin toinen
-Jenni
https://minimalisminilo.wordpress.com/
http://arkijarki.net/
http://www.becomingminimalist.com/about-us/
http://www.theminimalists.com/21days/
Kiitos keskusteluun osallistumisesta ja tsempeistä, Jenni. Hienoa kuulla että olet itse onnistunut tavarasta luopumisessa. :)
Vinkkeihisi liittyen kerron, että minulle avun löytäminen netin kautta ei ole ihanteellisin vaihtoehto, sillä myös internet ja ajan vietto koneen äärellä ahdistavat minua (näistäkin olen kirjoittanut blogiin vuosien varrella, minulla on nettiin todellinen viha-rakkaussuhde). Haluan minimoida koneella vietetyn ajan enkä sen vuoksi esimerkiksi lue itse moniakaan blogeja. Näin ollen käännyn tässä asiassa mieluummin kirjaston ja kenties lopulta, jos rohkeutta löytyy, ammattijärjestelijän puoleen.
Sanoisin, että noin 30% käytetään. Nämä tavarat ovat retkeilyvarusteita, talvi/kesävaatteita ja matkalaukkuja. Omista varastossa asuvista tavaroistani muistan, tai luulen muistavani, melkein kaikki, mutta olen aivan varma että hyllyiltä löytyy myös sellaista tavaraa jonka olen autuaasti unohtanut.
Minä olen tehnyt tätä vaatteiden kanssa, mutta voisin varmasti tehdä muidenkin tavaroiden kanssa. Tosin - kotonamme alkaa olla se tilanne, että suurin osa tilaavievistä tavaroista minun kosmetiikkani jälkeen on miehen (kirjoja, levyjä, dvd:eitä, vaatteita). Sama tilanne alakerran varastossa, tosin siellä on myös paljon yhteisiä tavaroitamme (kuten niitä retkeilyvarusteita). Mutta tällä hetkellä varaston tyhjentäminen on pääasiallisesti miehen projekti, minä en voi häntä pakottaa muistoistaan luopumaan enkä halua aiheesta jatkuvasti riitaakaan haastaa. Arvioisin, että minun omat tavarani vievät varaston tilasta alle kolmasosan.
Onko englanninkielinen audioversio sinusta parempi kuin suomennettu kirja..? Onko informaatiolla erilainen vaikutus riippuen siitä mitä kautta sen hankkii...? Kyseisen kirjan olen siis joka tapauksessa ajatellut hankkia. :)
OK :) Tällä määritelmällä minäkin voin olla minimalisti ^_^
Kiitos vielä tsempeistä ja katsotaan, saisinko miehen puhuttua "suljettu laatikko" -kokeiluihin omien jemmojensa kanssa. Juuri löysin yhdestä laatikosta kasan miehen vanhoja pokaaleja, osassa ei edes mitään tekstiä kertoen mihin palkinnot liittyvät... Mitä ihmettä tällaisillakaan tekee varastoa täyttämässä...? Ei mitään, mutta luonnollisestikin miehellä on niihin tunneside. Kun on kyse tällaisesta pelkästään muistoihin ja tunnesisältöön liittyvästä tavaransäästämisestä (eli ei mistään "voin vielä tarvita tätä" -jutusta), ei toinen voi puuttua siihen mitenkään. Työ tavarasta lupumisen suhteen on tehtävä itse.
Niin nyt kun luin vielä aiemman tekstisi tarkemmin huomasinkin että olit jo tätä saattohoitoa kokeillut. Miehesi siis ilmeisesti heitti pois jonkin tälläisen laatikon? Minkälainen tunne sulla on nyt kun noita tavaroita ei ole enää?
Ei minkäänlainen :) Minulle on kaiken aikaa ollut ihan selvää että en oikeasti tulisi kaipaamaan kaikesta, siis ihan kaikesta omaisuudestani kuin My Little Ponejani ja valokuvia, jos ne kaikki heitettäisiin menemään. Lopulta vain näillä kahdella tavararyhmällä on syvällisempää merkitystä, kaiken muun voi korvata uudella vastaavalla.
Tammikuisessa jemmauspostauksessa kirjoitinkin, että minulle ja miehelleni kaikkein parasta olisi, jos joku vain kävisi meidän tietämättämme heittämässä pois tavaroitamme (etenkin niitä alakerran varaston laatikoita). Emme tulisi näitä tavaroita koskaan muistamaan tai kaipaamaan, mutta kun päätös tavaran hävittämisestä on itsellä ja se muistoja herättävä asia (kuten vaikka miehen palkintopokaalit) on konkreettisesti kädessä, niin poisheittäminen on uskomattoman vaikeaa.
Käytännössä se, että joku vieras vain tulisi ja veisi tavaramme kaatopaikalle, ei tietenkään voi onnistua. Kun varastoitujen joukossa on myös niitä oikeasti käytössä olevia tavaroita. Tulisi kalliiksi ostaa esim. kaikki kiipeily- ja ulkoiluharrastuksiin liittyvät vermeet uusiksi :D