Mun kotona on startannut joulu ❤️🎄
Vihdoin mulla on ikioma joulumaa.
Ja iso kuusi! 🥰
Itse asiassa... mulla on olohuoneessa kolmekin kuusta. Vain yksi niistä on aito, eikä se ole tuo iso.
Tässä kävi niin, että tunsin todella haluavani pystyttää kuusen jo nyt - ja samalla minussa oli alkanut kyteä pienoinen joulunvalmistelustressi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun emännöin joulua, ja ehkäpä tässä alkoi jonkinlainen suorituspaine poreilla mielen perukoilla. Suorituspaineita tai ei, valmisteluihin vaikuttaa myös se, että olen poissa kotoa viikon ennen jouluaattoa. Joulukuusen, tuon joulun tärkeimmän tunnelmaelementin, hankinnan jättäminen aatonaattoon tuntui oikeasti aika stressaavalta. Minulla ei ole rutiinia kuusenhankinnassa Tampereella, enkä halua missään tapauksessa ottaa riskiä, että kunnon kuusi jäisi saamatta.
Niinpä mielessä alkoi vakavasti kyteä muovikuusivaihtoehto, vaikka se on aina ollut vastoin kaikkia periaatteitani. Kuusen tulee olla aito - ja täytyyhän joulukodissa tuoksua havupuu..!
Ratkaisun toi kohtaaminen vanhan personal trainerini kanssa. Pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia salilla, ja puheeksi tulivat joulukuuset. Pt:ni Marisa kertoi hänelläkin olevan muovikuusi, mutta sen seuraksi ostetaan aina aitoja kuusen oksia tai ruukkukuusi tuomaan kaivattua aitoutta ja havun tuoksua.
No mutta...! Tuohan kuulostaa toimivalta...!
Lähdin kartoittamaan, mistä löytyisi mahdollisimman aidon näköisiä muovikuusia. Hinta-laadultaan paras löytyi lopulta Bauhausista (kilpailevan liikkeen myyjän vinkistä..!! Siinä voi sanoa olevan joulumieltä! ❤️👏), ja samalla reissulla bongasin myös mittavan valikoiman erilaisia ruukkukuusia. (Bauhaus on mitä ilmeisimmin joulukuusi-entusiastien luvattu maa... Asioita, joita opin vasta nyt. Aidot kuuset tulevat myyntiin Bauhausiin jo marraskuun puolella.)
Pian kuusiyhdistelmäni oli sinetöity: ostin 240 cm korkean Lappi-nimisen muovikuusen ja metrin korkuisen kaukaasianpihtan ruukussa.
Pullea ja tuuhea kaukaasianpihta on NIIN söpö! 😍 Ja siinä on mieto, miellyttävä havun tuoksu.
Ruukkukuusi on mitä oivallisin valinta kotiin, jossa kuusta ei pääse kastelemaan joka päivä. Ruukkukuusen myötä pystyn nauttimaan oikeasta kuusesta jo nyt, vaikka en pääse viikkoon kastelemaan kuusta.
Kolmas kuusi on pieni valkoinen koristekuusi Prismasta. Tykkään tästäkin. 💕
Heti kun sain kuuset pystyyn ja valot päälle, minuun laskeutui aivan erityinen rauha. Nyt tuntuu joululta! Olen ollut täällä suunnilleen silmät kosteina joka ilta, kotona on juuri se tunnelma, jota toivoin.
Joulun tunnelmassa on jotain aivan taianomaisen rauhoittavaa ja tyynnyttävää. Ehkä joulun tunnelma vie lapsuuteen, jonka viattomassa ajassa on jotain sellaista tyyneyttä ja keveyttä, mikä ei enää koskaan samalla lailla toteudu ihmisen kasvettua aikuiseksi. Aikuisen vastuineen ja velvollisuuksineen.
Kerran vuodessa koittavat hetket kuusen valojen tuikkeessa ja joulutähtien ja -pallojen kimalluksessa ovat hartaasti odotettuja. Minulle vuoden tärkein juhla. ❤️ Joulu ei ole yhtään menettänyt hohtoaan vuosien saatossa, päin vastoin.
Yhden koristeen olen jo laittanut kuuseen, ja se on tietysti pöllö.
Varsinainen koristelu saa odottaa aattoon, siitä perinteestä päätin pitää vielä kiinni. Näin perheenjäseniäkin pääsee mukaan koristelemaan. 🙂
Koska olemme aina viettäneet joulua lapsuudenkodissa samalla porukalla, meille on muodostunut hyvin vahva perinne siitä, kuinka joulu vietetään. Aattona on oma aikataulu, joka toteutuu vuodesta toiseen samanlaisena. Kuusi koristellaan porukalla aamulla, viimeistään sen jälkeen, kun Lumiukko on tullut TV:stä. ☺️ (Lumiukkokin kuuluu tietysti aina katsoa porukalla, ja tuntuu, että joka joulu se itkettää yhä vain enemmän...)
Myönnän, että muovikuusen hankinta askarrutti ja suorastaan vaivasi minua. Se tuntui väärältä - senkin jälkeen, kun olin päätöksen tehnyt. Muovikuusi voi olla kaunis, mutta aina se on omalla tavallaan hengetön aitoon kuuseen verrattuna.
Kun saavuin ison kuusilaatikon kanssa kotiin Bauhausista mua hetken aikaa pelotti avata laatikko. Entä jos kadun koko hommaa. Entä jos kuusi näyttää ihan hirveältä, ja joulu menee pilalle sen takia.
(Kuusen pystyttäminen muuten olikin operaatio, johon en ollut varautunut... herranjestas mikä homma on avata kaikki supussa olevat oksat ja havut..! Kukaan ei ole kertonut, että muovikuuseen liittyy tällainen availu...! Kuusen saattaminen lopulliseen pörheään olomuotoonsa vei kolme päivää - en vain jaksanut sitä oksien vääntelyä ja taittelua pitkään kerrallaan.... Sormiin alkoi melkein koskea!)
Kun kuusi lopulta oli pystyssä ja pörhistetty, mua ei kaduttanut.
Tykkään tästä kuusesta. Se näyttää oikein nätiltä, jopa kauniimmalta kuin olin odottanut. Ja riittävän aidolta, vaikkei tietenkään mene aidosta. Mikä tärkeintä - se toi oikean joulun tunnelman.
(Aina kun lähestyn oksia, kuitenkin odotan tuntevani kuusen tuoksun.... Se on ainoa kummallisuus. En meinaa tottua siihen, että kuusi ei tuoksu.)
Nyt kaikki on koristeita vaille valmista joulun viettoon. ❤️ Jouluruoatkin olen tilannut pitopalvelusta. Löysin Instagramin ystävällisten tietäjien avulla paikan, mistä tilata vegaanisetkin jouluruoat, ja nyt on myös vegaanivieraiden murkinat varmistettu. (Papu ja Pata, tiedoksi, jos joku muukin Tamperella etsii vegaanista jouluruokaa.)
On tyytyväinen ja iloinen olo.
Paitsi että... juuri nyt en todellakaan halua ajatella sitä hetkeä, kun kuusi täytyy pakata takaisin laatikkoonsa joulun jälkeen..... 😄
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässä minun, meidän perheen, eläinystävä. Saksanpaimenkoirauros Hurja, joka täyttää tammikuussa 5 vuotta.
Sain lapsena päähänpinttymän mustasta saksanpaimenkoirasta tavattuani hyvin koulutetun sellaisen: iso musta koira, joka osasi käskystä hypätä ottamaan omenapuusta omenan, teki lähtemättömän vaikutuksen alakouluikäiseen minuun. "Olispa mullakin tuollainen koira!"
Ja niin vaan parin vähän helpomman rodun kautta lopulta aika oli kypsä saksanpaimenkoiran hankinnalle, ja kun löytyi hyvä kasvattaja, jolla oli pentueessa myös mustia yksilöitä, ja pentueen syntymäpäivä oli sama kuin 9-vuotiaan esikoistyttäreni, oli se menoa!
Hurjaa oli etenkin ensimmäinen vuosi, nimi on ehkä ollut koiralle enne, mutta aikuistuttuaan siitä on kasvanut mahtava paras ystävä, kodin suojelija, harrastuskaveri, ilojen ja surujen kuuntelija ❤️ Mun toteutunut unelma, joka osoitti, ettei hurjana pidetty saksanpaimenkoira ole mikään vaarallinen ja pelottava, vaan upea, älykäs ja uskollinen ystävä."
Terkuin, Jonna ja Hurja
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässä on pikkuinen Hattaratattara, joka muutti luokseni asumaan viime kesänä.
Kesällä kyselin eläinsuojeluyhdistyksistä kilttiä ja ystävällistä ensikissaa. Iskin jo silmäni erään lempeäkatseisen kissakaunottaren kuviin, kun minulle tarjottiinkin Hattaraa: säikkyä tyttökissaa, joka oli majaillut jo yli vuoden päivät eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodissa.
Se oli loukutettu kissapopulaatiosta, synnyttänyt kaksi suloista pentua ja jäänyt pentujen luovutuksen jälkeen osaavaan sijaiskotiin kesyyntymään. Kesyyntyminen ei kuitenkaan edistynyt aivan odotetussa tahdissa. Ehkä Hattaralla ei ollut lainkaan aiempia kokemuksia ihmisistä tai kokemukset olivat olleet todella huonoja. Olen kuullut, että se olisi ollut alkuvaiheessa aika sähikäinen.
Kun tapasin Hattaran ensimmäistä kertaa, se piileskeli hämärässä sohvan alla. Kun kurotin kättäni sohvan alle, pörröpallo antoi minun oikein varovaisesti silittää poskesta hetken aikaa (kunnes sain mätkäisyn pikkuruisesta pumpulisesta nyrkistä). Sijaiskodissa oli myös toinen kotia etsivä kissarouva, joka heitti koko luisevan kehonsa voimalla kättäni päin ja hurisi iloisesti. Päätökseni taisi olla silti jo tehty :).
Olin varautunut siihen, että ensimmäiset kuukaudet Hattis ehkä nököttäisi piilossa eikä kissan olemassaoloa juuri huomaisi. Yllätyksekseni se on kuitenkin rohkaistunut nopeasti ja viettää päivänsä näkyvällä paikalla sohvalla torkkuen.
Herkkujen perässä pikkuinen kiipeää jo reippaasti syliin ja hyväksyy pidemmätkin rapsutustuokiot. Toki välillä on huonompiakin päiviä. Hattara järkyttyy yhä sydänjuuriaan myöten hassuista asioista (esimerkiksi avoimista sälekaihtimista tai raakalihasta ruokakupissa). Vielä en ole päässyt kuulemaan Hattaran kehräystä; sitä odotan innolla.
Välillä pohdin, millaista olisi, jos luokseni olisi sittenkin muuttanut aivan tavallinen reipas kotikissa. Ehkä sellainen olisi ollut järkevin ratkaisu ensimmäiseksi kissaksi. Enkä halua kannustaa ihmisiä adoptoimaan arkaa eläintä harkitsemattomasti. Meilläkin on onneksi taustalla sijaiskodin tuki, ja yhteiselomme on käynnistynyt ilman suurempia ongelmia. Hattara on jo lyhyessä ajassa sulattanut sydämeni.
Luulenpa, että tuimasta ilmeestään huolimatta myös Hattaratattara pitää minusta aivan pikkuriikkisen… :)"
-Anonyymi
Kaksi lähes samanlaista juhlameikkiä toteutettuna eri brändeillä. :)
Tämä on mun vakkarijuhlameikki, ja jos joku kutsuisi mut nyt pikkujouluihin, valitsisin varmaan jomman kumman näistä meikeistä. :)
(Voinhan mä laittaa tämän meikin tietysti myös isona jouluna..! ☺️)
Olen saanut meikkien tuotteet töistä.
Huulet: Colour Intense -huulipuna sävyssä Timeless Red
Meikkivoide: Cream To Powder Foundation sävyssä 02
Poskipuna: Cashmere Brown
Luomivärit: kultainen kimalleluomiväri Space Gold, tummanruskea mattaluomiväri Walnut ja luomivaon varjostus aurinkopuuterilla
Rajaus: Soft Eyeliner sävyssä Brown
Ripsiväri: Lash To Impress Mascara
Vinkki: Laveran uudet ultra glitter -laadun luomivärit kannattaa levittää kosteahkon voidemaisen pohjustajan päälle, jolloin niiden kimalle tarttuu kunnolla ihoon. Minä käytin tässä meikissä Benecosin vaalean kullan sävyistä silmämeikinpohjustajaa, joka on täydellinen pari Laveran Space Gold -luomivärille.
Kun pidän hiuksia auki, look on nuorekkaampi :)
(Muistan, kuinka nuorempana tykkäsin pitää hiuksia kiinni korkealla nutturalla, kun se sai minut näyttämään "kypsemmältä" - ja nyt taas pidän hiuksia mieluummin auki, koska se saa mut näyttämään nuoremmalta... 😅)
Huulet: Lip Gloss sävy #902
Meikkivoide: Hydra Jeunesse Foundation sävyssä 24
Poskipuna: Blush Powder sävy 53
Luomivärit: 104 Bora Bora ja 143 Chestnut
Rajaus: Kohl Eyeliner sävyssä Brown
Ripsiväri: Revolution Mascara
Osa Couleur Caramelin huulikiilloista on erittäin peittäviä, herkullisen punainen sävy 902 on yksi niistä.
(Verkkokaupoissa tämä sävy on nimellä Coral - näitä Couleur Caramelin kummallisia nimivalintoja. Kyseessä on kuitenkin viileän punainen sävy, ei korallinen.)
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
Tänään tapaamme neljä söpöläistä. Muutamassa luukussa on useampi pikku-tarina, jotta kaikki kalenteriin osallistuneet ihanat ystävät pääsivät mukaan. 🥰
"Tässä on Milo, neljävuotias shelttipoika.
Milo on rohkea ja utelias koira, joka haukkuu kaikelle mille vaan voi haukkua. Kuvassa se on lempipaikassaan eli metsässä, jossa on juossut vapaana pienestä pitäen ja saanut sieltä eläinlääkärinkin merkille pistämät vahvat lihakset.
Milossa on piilevä lintukoira ja parasta huvia metsässä on haukkua linnuille jotta ne lähtevät lentoon ja jahdata niitä puun juurelta toiselle. Ei ole kerta eikä toinenkaan kun tämä sähikäinen on ajanut metsäkanalintuja puskanjuurelta lentoon, on tarttunut nokkaan niiden hajut."
– Hanna
"Kuvassa on Martta, 4-vuotias labradorinnoutaja. Hän on saanut nimensä lastenohjelmasta "Martta puhuu", jossa päähenkilö on samanlainen vaalea Labbis.
Martta on kotikoira ja perheenjäsen. Hän tykkää uimisesta, mustikoista metsässä ja kaikesta mitä ihmiset syövät."
-Miia
.
"Tässä olisi minun sydänkäpyset.
Kultsu on nimeltään Lucy, 1,5v. ja Cavalier on Luke, 8v.
Molemmat ovat mahtavia persoonia ja aina touhuissa mukana. Tassuterapiaakin saa aina tarvittaessa.🥰
Nämä ovat täysin perheenjäseniä siinä kuin ihmisetkin."
-Marika
Sannin kommentti: Voi näitä tyyppejä..!
Piparit ovat mulle jouluherkku numero 1, enkä ole luopunut niistä vähähiilihydraattisella ruokavaliollakaan.
Olen alusta saakka leiponut itse omat vhh-piparkakkuni, eikä 10 vuotta sitten kaupoissa valmiita viljattomia ja vähähiilarisia pipareita ollutkaan. Nykyään on.
Bongasin Ruohonjuuressa Organic Health -merkkisiä Keto-piparkakkuja, ja uteliaisuuttani ostin pakkauksen testiin. Nämä piparit ovat samalla myös gluteenittomia. Hiilihydraatteja näissä on 8,2%, joista sokereita 3,6%. Hinta on odotetusti aika suolainen, kuten erityisruokavalion tuotteilla yleensäkin: 6,50€ / 100 g.
Organic Health -piparien ainesosat:
erytritoli
kananmuna
mantelijauho
voi
kookosjauho
psyllium
piparkakkumauste
kardemumma
Reseptissä on paljon samaa kuin omassani, mutta minä käytän jauhosekoituksessa myös Fibrex-hiutaleita (--> tuovat aivan erityisen rouheaa rapeutta) ja laitan omaan taikinaani myös leivinjauhetta kohottamaan pipareita.
Miltä kaupan ketopiparit maistuivat?
Tämä olisi pitänyt arvata jo ainesosalistaa katsomalla, kun erytritoli eli makeutus on listalla ykkösenä. Organic Healthin piparit ovat ihan hirveän makeita. Siis niin makeita, että en muista normipiparienkaan olleen yleensä näin makeita.
Erytritolin jäinen sivumaku puskee todella vahvasti päälle, halliten makuelämystä ja jyräten piparkakkumausteiden lämpimän jouluisen mausteisuuden. Minusta pipareissa on ennen kaikkea kyse piparkakkumausteista - mausteet tekevät tämän pikkuleivän, ja makeuttajan tehtävä on korostaa mausteiden makua.
Jäisen makeuden puolesta Organic Healthin pipareista ei tullut minulle hittiä. Rakenne on ihan hyvä ja muistuttaa aitoa piparkakkua, mutta nämä ovat hieman tiiviimpiä kuin vehnään leivotut piparit. Nämä ovat myös huomattavasti tiiviimpiä kuin omat piparini. Mun piparien ilmavampi rapsakkuus johtuu leivinjauheesta ja sekä Fibrex-hiutaleista.
Kokonaisarvio: ihan ok ollakseen viljattomia pipareita, ja plussaa nämä saavat hyvin piparkakkumaisesta ja siististä ulkonäöstään. Mutta maku on aivan liian makea. Veikkaan, että nämä saattaisivat olla aika makeita myös normaalimakeuteen tottuneelle ei-vhh-syöjälle.
Tässä yhteydessä on paikallaan jakaa myös oma reseptini :)
Mun "ketopiparit" ovat ulkonäöltään rujoja, mutta maultaan timanttisia! ☺️ Vhh-piparitaikinassa ei ole sitkoa eikä sitä pysty kaulitsemaan, joten nämä tehdään eri tekniikalla kuin vehnäinen piparitaikina.
SANNIN VHH-PIPARIT
(reseptistä tulee yksi pieni pellillinen)
2 kananmunaa
50 g voita
30 g ranskankermaa
1,5 dl mantelijauhoa
0,75 dl heraproteiinijauhoa
0,25 dl Fibrex-hiutaleita
1 tl leivinjauhetta
4 tl piparkakkumaustetta
maun mukaan makeutusta
Heraproteiinijauheeksi sopii esim. marketeissakin myytävä Sport Life'n maustamaton 100% Whey -heraproteiini. Sen tilalla voi käyttää myös kookosjauhoa, kuten joskus teen jos hera on ollut lopussa. Tällöin tulee lisätä mantelijauhon määrää ja vähentää hitusen Fibrex-hiutaleita. (Esim. 2 dl mantelijauhoa, 0,3 dl kookosjauhoa ja 0,2 dl Fibrex-hiutaleita.) Kookosjauho on erittäin kuitupitoista ja sitä tulee käyttää vähän, ettei pipareista tule liian kuivia. Heraproteiinijauhe on parempi valinta, sillä se on neutraalimman makuinen eikä kuivata pipareita.
Fibrex-hiutaleet ovat salainen ase mureaan vhh-taikinaan! Näitä tulee myös käyttää hyvin harkiten, sillä superkuitupitoisina ne voivat herkästi vetää taikinan liian kuivaksi. Fibrex-hiutaleita löytää erikoisjauhojen hyllystä, yleensä sieltä missä on gluteenittomia jauhoja.
Makeutuksena vhh-leivonnassa käytetään tyypillisesti eryritolia (eli "ketosokeria"), steviaa tai näiden yhdistelmää. En laita reseptiin määrää, koska jokaisella on niin eri maku makeuden suhteen. Vähän kerrallaan makeutusta lisäämällä ja taikinaa maistelemalla löytää oman tasonsa. Minulla on käytössä NuStevian No Carbs Blend -makeutusjauhetta, joka on sekoitus steviaa ja erytritolia. Se on huomattavasti makeampaa kuin erytritoli yksinään ja sitä tarvitsee todella vähän. Käytän sitä tässä reseptissä 2,85 g.
VALMISTUS
Ennen kuin aloitat, jätä voi huoneenlämpöön tunniksi tai pariksi pehmenemään. :)
Lämmitä uuni 175 asteeseen. (Uunit ovat erilaisia ja joudut ehkä säätämään asteita jos piparit palaa tai eivät kypsy.)
Levitä pellille leivinpaperia.
Sekoita yhteen taikinan ainesosat ja anna taikinan turvota hetki.
Levitä taikina spaattelia apuna käyttäen leivinpaperille. Taikina on tahmeaa eikä sitä voi kaulita.
Esipaista taikinaa noin 5 minuuttia, tai kunnes se on kypsynyt sen verran kiinteäksi, että voit painaa siihen piparimuotit.
Ota pelti uunista ja paina taikinalevyyn piparimuoteilla kuvioita.
Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista pipareita vielä noin 10 minuuttia, kunnes ovat sopivan ruskeita.
Tässä vaiheessa irrottele piparikuviot irti taikinalevystä. (Kuvioiden väleihin jäävät reunat laitan omaan "jämäpipariastiaan" ja toki syön myös ne. ☺️)
Testaa piparien pehmeys. Jos piparit ovat vielä pehmeitä, laske uunin lämpötila noin 120 asteen tuntumaan ja anna pipareiden muhia ja kuivua siellä kunnes ne saavuttavat sopivan rapsakkuuden. Minä olen joskus saattanut pitää pipareita 100-asteisessa uunissa "kuivumassa" tunninkin.
Nämä erityispiparit ovat maistuneet myös perheen ei-vhh tyypeille ja saaneet paljon kiitosta mureudestaan. 💯 Kuitujauhot tekevät näistä aivan erityisen rapeita verrattuna vehnäpipareihin.
Sananen piparkakkumausteesta!
Piparitaikinan mausteet voi totta kai laittaa taikinaan erillisinä, mutta valmis piparkakkumaustesekoitus on helpoin käyttää.
Haluan jakaa tässä huomion, jonka tein, kun en ollut vielä perehtynyt eri piparimaustevariantteihin. :) Perinteiset piparkakkumausteet ovat kaneli, neilikka ja kardemumma, mutta näiden lisäksi voi käyttä myös inkivääriä, tähtianista, pomeranssia ja käyttääpä joku maustepippuriakin. Nämä muuttavat makuvivahdetta selvästi, ja on makuasia, mistä vivahteesta kukin tykkää.
Mulle selvisi vahingon kautta, mistä vivahteesta itse en pidä.
Ostin eräänä jouluna Meiran valmiin piparkakkumaustesekoituksen ja ihmettelin, kun piparit eivät yhtään maistuneet "siltä kuin kuuluisi". Vertasin Meiran piparkakkumaustetta yleensä käyttämääni Santa Mariaan, ja selvisi, että Meiran sekoitus sisältää pomeranssia, Santa Marian ei. Meiran sekoitus ei myöskään sisällä kardemummaa, pomeranssi korvaa kardemumman. Tämä sai aikaan mun suussa ratkaisevasti "väärän" piparimakukokemuksen. Selvästikään pomeranssi ei mun maailmassa kuulu piparkakkuihin. Glögiin tai joulumausteiseen kahviin se taas sopii oikein hyvin!
Kiinnitä siis mausteita valitessasi huomiota sekoitukseen ja siihen, että se sisältää juuri sun maun mukaisia piparimausteita. :) Niin ei mene piparit pilalle! (Huomaa, että kunnon piparkakut on mulle sydämen asia! ☺️❤️)
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Hei, olen Penni!
Rotuni varmaan arvaattekin: kultainennoutaja.
Synnyin neljä vuotta sitten syyskuussa Karvin Goldens -kennelissä ja kennelnimeni onkin Karvin Return to Sender.
Omistajani tietävät, että pentueestani tuli kotikaupunkiini Ouluun toinenkin koira, mutta yksityisyydensuojan takia tarkempia tietoja ei saatu. Vanhempieni nimiä en muista (sori äiti ja iskä).
Olisikin valtavan huisia, jos löytäisimme Sannin avulla tässä jossain lähistöllä asuvan sisarukseni. Toki mahdollistahan on, että ovat jo muuttaneet eteenpäinkin…
Tulispa kohta jo taas kunnolla lunta, sillä lumileikit, lumen kaivuu ja jäniksen papanoiden jäljitys lumen alta ovat ihan mun lempparijuttuja!
Tai niinä vuodenaikoina, kun ei oo lunta, on parasta uiminen (kahlaus mutaojassakin käy), hiekassa kaivaminen ja 'kulunvalvonta', eli se, kun mä istun meidän terassilla seuraamassa luontoa ja läheisellä kävelytiellä kulkijoita. Ja ainiin, koiratarhassa on kans tosi jännää käydä, kun siellä voi olla kivoja kavereita ja pääsee irrottelemaan oikein kunnolla!
Mutta hei mahdollinen oululainen sisarukseni - jos tunnistat itsesi tuosta alun kuvauksesta, laita viestiä Sannille, niin ehkä me vielä tavataan!"
-Laura
.
Sannin terveiset: minuun saa yhteyden sähköpostilla karkkipaiva (at) hotmail.com tai Instagramissa @karkkipaivasanni
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
”Niisku on 13-vuotias poikakissa. Eli ronttimaakari tai katinretales (lempinimiä). Niiskuun sain kunnian tutustua noin 7 vuotta sitten, kun tapasin nykyisen puolisoni. Niisku on erikoisen mukava mirri.
Niisku on aika tavanomainen väritykseltään. Mustavalkoinen, kuten moni muukin katti. Mutta luonteeltaan hän ei ole kovinkaan tavanomainen. Niisku tykkää kaikista. Tuiki tuntematon vieras ihminen saa tämän karvapallon hurisemaan puolessa sekunnissa. Tarvitaan vain pikainen tutustuminen, ja se puskee, koska tykkää.
Niisku kiinnostuu oikeastaan kaikesta, mitä teen (ellei se satu nukkumaan). Niisku haluaisi painaa vähän tassulla nappia, kun kirjoitan postausta. Tai jos otan maskeerauksista kuvaa hän tahtoo olla myös mukana kuvassa. Mahdoton se on. Kurnau!
Niisku on tosi kova juttelemaan. Miau, kurnau, ja tyypilliset prrr- kissasanat tulevat usein hänen suustaan. En ole aina täysin varma, mitä se tahtoo sanoa. Mutta kissan intensiivinen katse varmistaa asian. Hän tahtoo tonnikalaa. Kuinkas muuten.
Aterian jälkeen Niisku lötköttää tyytyväisenä. Vatsa on vanhalla katilla pullea. Vähän häntää nostelee ja möllöttää mua silmiin. Kissan elämä on loikoilua, tonnikalaa ja loputonta hurinaa.
Niisku vaikuttaa kovin tyytyväiseltä kissalta. Sitä ei tarvitse muuta kuin joskus tuijottaa juuri "Oikealla tavalla" ja se alkaa. Nimittäin syvältä rinnasta lähtevä hurina. Se on opetellut sitä jo 13-vuotta. Ja nyt se osaa sen hurinakehräyksen kuin mestari konsanaan. Kissaherra osaa taitavan kehräyssinfonian. Siihen sinfoniaan on kiva iltaisin nukahtaa.
Myönnän kyllä, että jos Niiskussa olisi volyyminappula, se olisi säännöllisessä käytössä. Niisku joskus kehrää niin lujaa, että korviin ottaa. Niisku on myös outo kissa. Se tykkää möllöttää iltaisin mun yöpöydän laatikkoon, kun otan melatoniinia. Joskus se tykkää myös tassulla kokeilla sitä melatoniinipakettia. Jokin kumma siinä yöpöydän laatikossa kiehtoo.
Niisku on mulle ystävyyden lisäksi maadoittava elementti. Toisinaan mua illalla stressaa jokua asia. Ja se vaikeuttaa nukahtamista. Silloin Herra mustavalkoinen kömpii mun viereen. Kehrää ja etsii hyvää asentoa. Ja silloin mäkin rauhoitun. Mun vieressä hurisee mahdottoman hyvä eläinystävä, joka luultavasti uneksii mun vieressä isosta tonnikala-ateriasta.
Niisku on erikoinen persoona ja mahdottoman rakas mulle :)”
-Jusu
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Kuvissa on minun ja puolisoni jo edesmenneet, koirat Moa, Ada ja Into. Ensimmäiset omat koirani (lapsuudessani meillä oli aina koiria, mutta nämä olivat ne ihan omat). Siksi varmasti niin erityisiä.
Moa oli ensimmäinen.
Valitettavasti Moa oli sairas lähes koko pienen ikänsä, eläinlääkärissä jouduimme käymään lähes viikoittain. Kunnes lopulta eräänä maaliskuisena päivänä, Moa meni yhtäkkiä melko huonoon kuntoon ja päätyi lopulta Viikin pieneläinsairaalan teho-osastolle, josta ei enää kotiin tullut. Moa lopetettiin 7kk ikäisenä. Moalle olisi voitu tehdä ruumiinavaus, mutta emme kokeneet sitä tarpeelliseksi, mitä lopulta olisimme sillä tiedolla tehneet.
Eläinlääkärin epäilys oli, että Moalla olisi ollut hypotalamuksen synnynnäinen toimintahäiriö, joka lopulta sitten vaikutti elimiin ja elintoimintoihin siinä määrin, että ne eivät enää toimineet kuin olisi pitänyt.
Vaikkei hän kauaa ehtinyt meidän kanssamme olla, on Moalla aivan erityinen paikka sydämessäni. Aina ❤️
Toinen koiramme oli Ada. Hän tuli kasvattajalta ns. korvauspennuksi Moan "tilalle".
Ada oli jotain niin suurta ja rakasta ❤️ Välillä aivan todella ärsyttävä, omanarvonsa tunteva diiva, oikea neiti, joka loukkaantui vähän väliä ja mökötti ja tuhahteli ohi kulkiessaan. Mutta hän oli suuri persoona.
Meidän välillämme oli jokin syvempi side. Hän oli minun perääni, "minun koira", "äidin tyttö", Ada ei täysin luottanut muihin kuin minuun. Adan ja minun välistä sidettä, sitä en osaa kuvailla eikä sitä oikein pystykään. Mutta, jos puhutaan tai sanotaan, että joku koira on "elämän koira", niin sitä Ada oli minulle. Minun elämäni koira ❤️
Myöskään Ada ei sitten lopulta kovin terve ollut, pahat allergiat vaivasivat pienestä asti. Mutta niiden kanssa pärjättiin. Allergiat eivät Adaa vieneet, vaan erittäin paha nivelrikko. Ada lopetettiin 7 vuoden ikäisenä, 8 vuotta sitten. Kovin nuorena sekin. Mutta, muistot. Ne ovat syvällä sydämessäni, enkä koskaan unohda Adaa ja sitä mitä meidän välillämme oli ❤️
Kolmas koiramme oli Into.
Into tuli jo Adan eläessä ja ne ehtivät useamman vuoden elelemään koirakaveruksina yhteistä elämää.
En tiedä diagnosoidaanko koirilla ADHD:ta, mutta jos diagnosoitaisiin, niin Intolla se varmasti olisi ollut. Aina menossa, tulossa, vauhdilla joka paikkaan. Ei hetkeäkään pysähdyksissä. Keskittymiskyky ja maltti, niitä ei ollut. (Staffit ovat muutenkin luonteeltaan meneväisiä ja touhukkaita, mutta Into oli vielä jotain todella paljon enemmän). Huumoria ja pitkää pinnaa vaadittiin Into-herran kanssa samassa talossa asuessa, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Into oli tietenkin myös äärimmäisen rakas ja aivan ihana, hömelö höppänä itsensä ❤️ "Intopiukeena" viipotti menemään paikasta toiseen. Kun Ada lopetettiin, Into piti kiinni elämässä ja arjessa. Into piti huolen, ettei voinut vaipua sinne kaikista syvimpään.
Intolle emme kaveria enää hankkineet, vaan hän sai nauttia jakamattomasta huomiosta ja perheen keskipisteenä olemisesta. Ja sen hän myös teki. Nautti joka hetkestä, rapsutuksista, herkkupaloista. Kainaloista, joihin iltaisin sohvalla köllötellessä käpertyä. Into oli meidän elämän keskipiste ja rakkaus ❤️
Puolitoista vuotta sitten, Into lähti Adan luo 12 vuoden ikäisenä. Nivelrikko myös hänen kohtalonsa. Mutta nyt ovat siellä kaikki yhdessä, tähtinä taivaalla, Moa, Ada ja Into ❤️
Ikävä on jotain niin suurta."
-Mariana
