John Frieda -shampoopostausta tehdessä tuli mieleen, että olisi hauska idea käydä läpi "Tulevat Tuotearvostelut" -kansioni kuvia ja niitä tuotteita, jotka eivät sitten (tai ainakaan toistaiseksi) päätyneetkään blogiin.

Tässä niitä nyt tulee :) Frieda-postauksessa siis kerroin, että minulla on koneella tuotearvosteluille omistettu kuvakansio, jonne kokoan melkein viikoittain kuvia arvosteluaan odottavista tuotteista. Jotkut tuotteet kuvaan heti ennen kuin olen edes kokeillut niitä, koska joistain tulee sellainen fiilis että "Näistä varmasti kirjoitan!" No, kirjoitus saattaa kuitenkin jäädä. Tai ainakin venyä useilla kuukausilla, jopa vuosilla.

Aloitetaan vanhimmista.

Kansion vanhimmat kuvat on otettu kesäkuussa 2013, ja niissä on Yves Rocherin tuotteita.

Luminelle-linjan luomivärejä.

Muistelen, että minun piti kertoa näiden olevan hinta-laatusuhteeltaan hyviä halpismeikkejä (Luminellethan ovat YR:n halvimpia meikkejä). Näitä olen siis käyttänytkin, jo monta vuotta ennen tätä kuvissa näkyvää viimeisintä pakkausuudistusta.

Sävyistä minun oli tarkoitus nostaa erityisesti esiin tuo vasemman yläkulman persikan sävy.

Vinkkejä persikansävyisiin luomiväreihin kysellään usein. Kyseinen Luminelle-sävy, #21 Peche Nude, toimii erinomaisesti myös poskipunana.

Tästä Rocherin Cure Solutions -antioksidanttiseerumista minun piti kirjoittaa, että tykkään sen koostumuksesta kovasti, vaikka siinä onkin silikonia. Se ei ole sellainen perinteinen supersilikonisen liukas seerumi, vaan oikein raikas ja kaiken kaikkiaan tosi miellyttävän tuntuinen iholla.

En tiedä onko kyseinen seerumi enää edes YR:n valikoimassa... En ainakaan löydä sitä Rocherin sivuilta.

(Nuo Luminelle-luomivärit ainakin ovat vielä olemassa ;))

Tässä kuvassa ideana oli näyttää, että Rocherilla on nykyvalikoimassaan hyvin samankaltainen poskipunasävy kuin vanha suursuosikkini Luminellen Roosa. Rakastan tuota vanhaa, soikeassa hylsyssä olevaa vaaleaa roosan sävyä niin, että ostin niitä kolme jemmaan kun sävy lopetettiin.

Lokakuussa 2013 olen kuvannut Laveran Volume-shampoon ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen.

En koskaan kokeillut näitä, ja olen muistaakseni sittemmin antanut tuotteet eteenpäin sisarelleni. Syy testaamattomuuteen oli se, etten pitänyt Laveran hiustuoteuudistuksesta. Koska Repair & Care -sarjan shampoo ja hoitis tuntuivat jo todella epähoitavilta, arvelin, ettei Volume ainakaan voi missään nimessä toimia hiuksissani paremmin.

Seuraavat tuotteet on niinikään kuvattu lokakuussa 2013:

Born To Bion Monoi-kuivaöljy.

Elvitalin Extraordinary Oil -kuivaöljy hennoille hiuksille.

Näihin liittyy traumaattinen kokemus... Nimittäin tein näistä saman vuoden joulukuussa oman pitkän postauksen (hiusteemaviikolle), jossa käsittelin hennoille hiuksille sopivia hiusöljyjä. Ja tämä postaushan sitten katosi taivaan tuuliin kun painoin "Julkaise"-nappia.

Suutuin niin etten muista koskaan olleeni niin vihainen tietokoneelle ja katkeileville nettiyhteyksille. Enkä koskaan jaksanut kirjoittaa juttua uusiksi.

Tämän välikohtauksen jälkeen olen alkanut kirjoittaa vähänkään pidemmät jutut ensin Wordiin.

Itse asiassa Born To Bion öljy pääsikin myöhemmin blogiin toisen postauksen yhteydessä, mutta se juttu oli hyvin eri tyyppinen kuin tuo kuivaöljyjä yleisesti käsitellyt, blogipostausten taivaaseen kadonnut kirjoitus.

Joulukuussa 2013 olen ollut aikeissa kertoa Aubreyn Rosa Mosqueta -hoitoaineesta.

Sille ei sitten koskaan omistettu omaa postausta, mutta hoitoaine on vilahdellut milloin missäkin hyvistä hoitsikoista puhuvissa sivulauseissa. Viimeiset jämät Rosa Mosqueta -hoitoainetta olivat mukana tällä reissulla.

Maaliskuussa 2014 olen kuvannut Sensain Ultimate-linjan tuotteita, joita olin saanut Sensai-illassa muutamia kuukausia aikaisemmin. Testasin ensin Sensain peruslinjan tuotteita, aikomuksena testata lyhyen ajan sisällä myös tämä kalliimpi Ultimate-linja.

Purkit ovat edelleen avaamatta.

Myöskään Ella Bachéen Detox Aromatique extra-matifioivaa (onko tämä suomea? :D) emulsiota ei ole kertaakaan kokeiltu, vaikka olen sen toiveikkaasti kuvannut samaan aikaan Sensain tuotteiden kanssa.

Itse asiassa taisi olla niin, että Mr. Karkkipäivän piti testata tämä yhdessä jonkun toisen Ellan rasvoittuvalle iholle tarkoitetun tuotteen kanssa. Hänellä kun on jonkun verran rasoittuva iho, minulla taas ei lainkaan. No, kumpikaan meistä ei ole pulloon koskenut. Ehkä jonain päivänä.

Toukokuussa 2014 minun piti kertoa teille Laveran My Age -linjan nimiuudistuksesta --> nimi vaihtui Firming'iksi.

Kuvassa rinnakkain vanha My Age -voide ja uusi Firming-voide. Oli tarkoitus kertoa, että nimiuudistuksen myötä myös koostumusta justeerattiin ihan pikkuisen, mutta käytössä voide tuntuu ihan samalta (eli tosi ihanalta, My Age'han on yksi ehdottomia suosikkivoiteitani) kuin vanhakin versio.

Dr. Hauschkan tehdasvierailun jälkeen, kesällä 2014, olin halukas kertomaan teille Dr. Hauschkan ihanista, laadukkaista meikkisiveltimistä, joita ostin mukaani Saksasta. Valitettavasti siveltimiä vain ei myydä Suomessa, joten sinällään niistä oli ehkä pointitonta kertoa.

Alemmassa kuvassa halusin näyttää, että Hauschkan luomivärisivellin (mustakarvainen) on muodoltaan ja kooltaan hyvin lähellä MACin legendaarista Maailman Parasta Luomivärisivellintä #239.

Elokuussa 2014 olen kuvannut kaksi Lushin saippuaa.

Alempi näistä, aika mukavan hedelmäisen tuoksuinen (kerrankin ei liian överi ollakseen Lush), on minulla käytössä Ahvenanmaan kämpillä käsisaippuana. Nimeä en muista. Enkä ylipäänsä tiedä miksi olen tuotteet kuvannut, sillä en yleensä koe käsisaippuoita tarpeeksi kiinnostavina blogipostauksen kannalta. Näiden kohdalla olen ilmeisesti kokenut jotain nyt-aukeamatonta inspiraatiota, kun olen kuvannut saippuat jo avaamattomina.

Persikkaisen saippuan miinus on sen todellllla pehmeä koostumus. Pehmein saippua jota olen koskaan käyttänyt. Epämukavan "muovailuvahamaisen" tuntuinen käsissä.

Haa - kansiosta löytyi kuukautta myöhemmin otettu "käyttökuva" vihreästä saippuasta! :)

Muistankin, että tuo on kuoriva saippua. Mutta sitä en muista, tykkäsinkö siitä jotenkin erityisesti! :D Hahhah, mikähän näillä kuvilla on ollut ideana... ^_^ Jotain minulla on ollut aikomuksena saippuoista kertoa :)

Kuvakansiosta löytyy myös, ehkäpä suhteellisen yllättävästi, paljon MAC-tuotteita. Näistä voisi luulla, että olisin tosi innokas kirjoittamaan. Kuuluuhan MAC suurimpiin suosikkimerkkeihini. Silti tosi moni testiin lähetetty tuote on jäänyt ikuiseen odotustilaan bloginäkyvyyden suhteen.

Tykkään tästä kuvasta! :) Muistan kun otin sen ja pidin rivistöä niin herkullisen nätin näköisenä väriensä puolesta.

Näistä oli tarkoitus kirjoittaa viime syksyn Kreikan matkan aikana, kuvasin nämä juuri ennen matkalle lähtöä.

Mutta viime syksyn reissussa en jaksanutkaan kirjoittaa kosmetiikasta.

Näitä en ole koskaan kokeillut. Huulipunan annoin muistaakseni ystävälleni Milille (Mili - oliko tuo se josta tykkäsit ihan hirveästi?) ja Simpsons-huulikiilto on edelleen Hemnesin uumenissa korkkaamattomana. Niin ihana ja minun tyylinen sävy kuin se onkin.

Sculpt Superblack Lash -ripsarista sentään kirjoitin! :)

Voivoi...

Kansiossa on vielä vaikka kuinka paljon tuotteita. Ehkä teen joskus osan 2 ja näytän loputkin :)

Tai ehkä osa niistä päätyy omaan esittelyynsä, lopulta.

.

* * Kaikki jutun tuotteet ovat minulle blogin kautta lähetettyä PR-materiaalia. * *

Huomenna se tapahtuu - Urban Decayn odotettu Naked Smoky -paletti tulee kauppoihin Suomessa.

Ja - - päätyipä paletti testattavaksi tänne Kreikkaankin :)

Minulta kysyttiin muutama viikko sitten, haluaisinko kokeilla Naked Smokya ja esitellä paletin ennen sen Suomen julkaisua. Harmikseni jouduin toteamaan, että olen tuolloin Kreikassa. No, kulkeehan posti, ja harmi vaihtui iloksi paletin lennähtäessä tänne eteläisemmille leveysasteille :)

Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla tällä viikolla jo Ateenassa, mutta niin ei sitten käynytkään kun Joonian saaret ovat pitäneet minua otteessaan odotettua pitempään.

Mutta ei "hätä" tämän näköinen, paletti postitettiin ystäväni Mariannan osoitteeseen, ja Marianna suostui pienen taivuttelun jälkeen tekemään paletista teille esittelyn. :)

Marianna oli aluksi sitä mieltä, ettei varmasti osaisi meikata Smokylla, ja pyysi minua ohjeistamaan miten sävyjä levitetään. Marianna on huulipunatyttöjä, ja hänen silmämeikkinsä on tavallisesti vain ripsiväri + mahdollisesti vaaleaa luomiväriä.

Laitoin Mariannalle linkin Smoky-tutoriaaliini, mutta kuvista päätellen nainen pärjäsi aivan loistavasti ilman mitään tutoriaaleja :)

Kuten olen aiemminkin todennut, Mariannassa olisi ainesta kauneusbloggaajaksi. :) Ihanaa heittäytymistä! ^_^

Hymyilin ajatukselle Mariannan miehestä kuvaamassa tätä kuvasarjaa. <3 Onneksi hän on mitä parhaimmalla huumorintajulla varustettu. :)

Paletin mukana tulevat ohjeet eivät ilmeisesti avautuneet Mariannalle :)

"Pitäisikö näiden perusteella osata tehdä jotain?"

Mutta höpöhöpö tuo nainen mitään ohjeita tarvitse, vai näyttääkö siltä:

Aika kiva! ^_^

Paketissa oli Smoky-paletin lisäksi kaksi kulmakarvatuotetta (Brow Beater ja Brow Tamer) ja kaksi huulipunaa (Matte Revolution sävyissä Bittersweet ja Menace). Bittersweet-huulipuna näkyy tuossa ylemmässä meikkikuvassa.

Mariannan mielestä paletin sävyt ovat hyvälaatuisia ja kauniisti levittyviä. "The colors are great", hän kirjoittaa. "In my eyes, everything goes with everything, which is perfect for someone who doesn't know their way around eye shadow."

Ainoa sävy josta hän ei pitänyt on glitterinen Armour (kuvauksen mukaan metallic silver-taupe with tonal sparkle). No, me tiedämme mitä ongelmia glitter-sävyihin voi liittyä, toiset tykkäävät, toiset eivät.

"My first try. I thought I overdid it with the dark shadow, so I tried to pass as very angry and rebellious, but ended up laughing (at myself)!"

Käytetyt luomvärisävyt: Thirteen, Combust, Armour ja Smolder.

(Esittelen paletin sävyt tarkemmin omassa postauksessani.)

Tämä on mun lempparikuva! Wow, ihan kuin jostain lehdestä! Upea Marianna!

Itse en koskaan uskaltaudu mukavuusalueeni yli ja mun meikkikuvat on aina samaa linjaa ilman mitään heittäytymisiä...

Huulipuna: Matte Revolution Bittersweet (sama meikki on muuten postauksen ylimmässä meikkikuvassa)

Luomivärit: Thirteen, Slanted, Dagger ja Black Market.

*

Marianna kertoi ihastuneensa täysin Matte Revolution -huulipunan laatuun. "Vaikka laatu on mattainen, josta aina ensimmäisenä ajattelen, että se kuivattaa huulia ja takertuu kuiviin kohtiin levittymättä kauniisti, niin tämä huulipuna ei ole lainkaan sellainen! Huulet eivät tunnu kuivilta. It is amazing!"

Marianna laittoi kuvamatskun joukossa myös tämän kuvan Bittersweet-huulipunasta illallisen jälkeen. Puna kuulema kesti ruokailun liikkumatta mihinkään :)

Kuva on niin jännän näköinen, kun en ole tottunut näkemään Mariannaa näin vahvassa meikissä. Kun joku käyttää normaalisti vain ripsiväriä, niin jo pienikin määrä tummaa luomiväriä tekee hurjan eron.

Kun viikonloppuna palaan Ateenaan, teen Mariannalle paletilla oman versioni. :)

Ja varmasti tulee itsekin vedettyä Smokyt nassuun ^_^

Suuret kiitokset Mariannalle vaivannäöstä ja ihanasta hassuttelusta! :)

.

Urban Decayn Smoky -paletti tulee myyntiin Tampereen ja Helsingin Sokoksille ja Sokoksen verkkokauppaan huomenna perjantaina 9.10.

Paletilla on hintaa 49,90€.

Tarkemmat sävyesittelyt seuraavat omassa postauksessani.

Tämän vuoksi olisin voinut jäädä Zakynthokselle.

Thymalos. Kalataverna aivan Zakynthoksen keskustassa rantakadulla.

Näyttää ulkoapäin miltä tahansa turistien(kin) suosimalta "bulkki"paikalta.

Mutta Thymalos onkin instituutio - niin vierailijoiden kuin paikallisten rakastama taverna. Zakynthoksen suosituin. Suosituin on todellakin harvoin halvin. Tällaiseen paikkaan en ole koskaan törmännyt missään aikaisemmin.

Kerroin aiemmin Zakynthoksen laivalla tapaamastani paikallisesta. Kun kysyin häneltä ravintolavinkkiä, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä; Thymalos. Ja viereinen Spartakos - mutta Thymalos on edullisempi.

Ja kuinka edullinen? Herran jestas - monien ruokien hinnat ovat puolet halvempia kuin muissa ravintoloissa missä päin Kreikkaa tahansa! Kreikan ravintolahinnat kun ovat muutenkin Suomea edullisemmat, niin täällä syö jo melkein opiskelijakanttiinihintaan!

Näillä hinnoilla voisi siis luulla, että paikan täytyy tarjoilla pääasiassa teollista pakastetavaraa, mutta paikalliset vakuuttivat että näin ei todellakaan ole. Thymalos tunnetaan autenttisena paikkana. Ja kyllähän paikallisten suosio aina on tae hyvästä paikasta. Jos et muuten tiedä mistä saa hyvää ruokaa - mene sinne missä paikalliset syövät.

Ja minähän menin :) Söin Thymaloksessa Zakynthos-viikollani lähes joka päivä, joinain päivinä kaksikin kertaa.

Olin Zakynthoksella jäljessä budjetistani, mikä normaalisti tarkoittaa supermarket-ruokailua, mutta Thymaloksen hintataso mahdollisti ravintolassa käynnin minibudjetillakin. Joy!

Vertailu kreikkalaisten ravintoloiden normihinnoista versus Thymalos:

(muutamia yleisimpiä/suosituimpia ruokia)

Horiatiki (eli kreikkalainen fetasalaatti) 5,50-7 €. Thymalos: 3,50€

Dipit (tsatsiki, hummus) 3,80-5€. Thymalos: 1,50€ (!!!!!)

Katkarapusaganaki 10-13€. Thymalos: 5,50€

Kesäkurpitsapyörykät 4,50-6€. Thymalos: 3€

Grillattu miekkakala 10-13 €. Thymalos: 8€

You catch my drift, right?

Kaiken lisäksi paikka on aivan mielettömän mukava ja tunnelmallinen. Oikeasti, voisin matkustaa Zakynthokselle uudestaan vain päästäkseni syömään taas Thymalokseen. :) Käykää ihmeessä jos menette ko. saarelle!

** SANNI SUOSITTELEE + + + + + **

Tämä yksinkertainen vihanneskippo oli suosikkiannokseni. Kaipaan sitä vieläkin... Sipulin ja valkosipulin kanssa freesattu versio klassisesta hortasta (eli villivihanneksista), tätä en ole nähnyt tarjolla missään muualla. Niin simppeliä, niin tajuttoman hyvää.

Tavallinen horta on keitetty, ilman sipulia.

Välillä sitä tulee vedettyä niitä kuuluisia övereitä kun ei maksa paljon mitään... Joo, puolet tästä ateriasta lähti doggy bagissa mukaan.

Sienet... miksei niitä ole enemmän tarjolla suomalaisissa ravintoloissa..? Harvemmin niitä on varsinaisena lisukkeena, useimmiten vain kastikkeen muodossa. Rakastan sieniä. Kreikan tavernoissa lemppareitani ovat valkosipulin kanssa paistetut sienet tai kermassa haudutetut sienet.

Kallein Thymalos-laskuni. Neljä ruokaa, viiniä ja limpparia.

Ainoa virhetilaus. Turskaa.

Menussa luki vain "cod with garlic sauce dip". Enhän minä tajunnut, että se turska tulee friteerattuna. Jäi syömättä. Tai yritin minä vähän kuoria leivitystä mutta huonolla menestyksellä. Olen aina inhonnut friteerattuja, leivitettyjä kalaruokia, jo ennen nykyistä ruokavaliotani. Tahdon kalani ilman taikinoita, kiitos.

Viimeisenä iltana illastin Zakynthos-kaverini kanssa.

Huomatkaa ruokailijoiden annosten ero: kaverini söi friteerattuja mustekalarenkaita ja horiatiki-salaatin (jonka hän oletti jakavansa kanssani). Itse söin hortan, paistettuja sieniä ja katkarapu-saganakin :D Mies vähän katsoi että "On sulla ruokahalua"... ^_^

Thymalos. Jäät muistoihin. <3

...koska postaan samasta aiheesta peräkkäin. ;)

Silläkin riskillä, julkaisen nämä kuvat jatkumona eilisillan postaukselle.

Koska joo, Lefkadan länsirannikon rantojen maine on oikeutettu.

Niille kuuluisille biitseille en pääse ilman vuokra-autoa, mutta tein tänään päiväretken länsirannikolla sijaitsevaan kylään Agios Nikitasiin. Kylästä pääsee mukavaa polkua pitkin kukkulan yli yhdelle länsipuolen lukuisista, mutta vähemmän tunnetuista rannoista.

Mylos Beach.

Eiköhän tämä ranta riitä minulle edustamaan läntisen puolen upeutta.

WOW.

Myönnetään pois - tämä oli näkemisen arvoinen.

There always has to be an asshole... :p

Niin sinistä että melkein silmiin koskee.

Jos tämä on Lefkadan vaatimattomampia rantoja, kuka niitä tungokseen asti suosittuja top-listojen biitsejä edes kaipaa? Täällä sai jälleen olla melkein yksin...

.

Kuuntelin juuri uutisia. Pohjois-Suomessa on kuulema satanut jo ensilumi. :)

Ahh, syksy. Hetken vielä täällä kesässä, mutta mieli hapuilee jo pikkuhiljaa kirpeisiin syysiltoihin ja kynttilänvaloon. <3

Olen tosiaan vähän outo "etelän matkaaja", kuten tuli joskus aiemmin mainittua.

Liittyen rantoihin.

Minua kun ne eivät niin kiinnosta.

Olen ollut matkalla nyt neljä viikkoa, ja käynyt rannalla kolmesti. Uimassa, ehm.... kerran. Enkä edes meressä. Vaan Ithakalla Dimitrin ja Anastasian uima-altaassa.

Ystäväni Marianna (jota tykkään täällä aina siteerata, epävirallinen blogin sidekick kun on ;)) laittoi minulle tänä aamuna lähes närkästyneen sävyistä viestiä kysyen, joko olen käynyt Lefkadan niillä rannoilla. Eli länsirannikon kuuluisuuksilla. Marianna on varmasti huomannut, että blogissa tai Facessa ei ole näkynyt mitään kuvia the rannoilta.

Tältä ne näyttävät:

Kuva: Panagiotis Papadopoulos

Porto Katsiki Beach. Äänestetään joka vuosi Kreikan parhaiden rantojen Top 3:een.

Kuva: Kaliashotel

Egremni Beach, joka sekin on Kreikan rantojen Top 10:ssä.

Mariannalla oli jo aiemmin vaikeuksia päästä yli siitä, että olin viikon Kefalonialla käymättä legendaarisella Myrtos Beachilla.

Vastasin, että Porto Katsiki ja muut länsirannan biitsit ovat näkemättä.

Kirjoitin: "I'm lucky in the way that beaches don't interest me that much. :) In that sense, I feel I'm not missing something important if I miss beaches."

Marianna vastasi: "Really? You don't want to see the beach that is voted in the top 3 Greek beaches every year? Oh my!"

Pystyin aistimaan lähes loukkaantuneen sävyn rivien välistä. Ymmärrän tavallaan. Kun joku on itselle tärkeää, haluaisi että toinenkin olisi innostunut siitä. Välinpitämättömyyteni Kreikan rantoja kohtaan tuntuu Mariannasta varmasti kertakaikkiaan kummalliselta.

Seurasi keskustelua siitä, miten voin olla kiinnostumatta rannoista. Itse taas en ymmärrä What's the big deal. :)

Kuten aiemmin kirjoitin, käyn rannoilla oikein mielelläni jos niitä sattuu reittini varrelle tai majoituskohteeni läheisyyteen (eikä minun esimerkiksi tarvitse vuokrata autoa tai istua tuntia bussissa tai taksissa päästäkseni biitsille) ja jos jää aikaa muun ohjelman ohessa. Ja tietysti jos on se fiilis. Totta kai minunkin joskus tekee mieli rannalle. :)

Mutta rannat eivät ole minulla erityisen korkealla prioriteeteissa. Menen jos sattuu sopiva hetki ja tilaisuus, mutta en suunnittele päivien ohjelmaa rantojen ympärille.

Ymmärrän mainiosti, että hyvin moni muu hakee etelän lomilta juuri niitä ihania rantoja ja meressä uimista.

Mutta missä vaiheessa rannoista on tullut samanlaisia nähtävyyksiä kuin tunnetuista kirkoista, toreista, taidemuseoista tai muista "must-see" -jutuista? Lontoossa kävijää, jota ei kiinnosta nähdä Piccadilly Circusta, pidetään varmaan vähän outona. Minulla alkaa olla samanlainen olo täällä Kreikan upeimpien rantojen kulmilla.

Huomaan alkavani tuntea jopa syyllisyyttä siitä että en näe vaivaa hankkiutuakseni näille kuuluisille rannoille.  Toimin jonkun suuren kirjoitamattoman säännön vastaisesti. Missaanko nyt jotain elämää suurempia elämyksiä..?

*

Kuvat ovat tältä päivältä Gyra Beachilta Lefkada Townin kupeesta.

Aamuisen Mariannan kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin varmuuden vuoksi pakata kassiin mukaan rantavarusteet, jos vaikka tänään tulisi sitten eksyttyä rannalle.

Kävelin pengertietä laguunin yli ulos kaupungista Santa Mauran linnoitukselle ja todettuani, että linnoitus on maanantaisin kiinni, suuntasin läheiselle Gyra Beachille laguunin länsipuolelle.

Gyra ei kuulu Lefkadan tunnettuihin rantoihin. Opaskirjani mukaan se on keskikesälläkin lähes aina autio.

Minusta ranta oli upea. Vesi kirkasta ja turkoosia kuin Seychelleillä konsanaan.

Hiekka valkoista pikkukiven ja hiekan sekoitusta.

Joo, täällä ei ole länsirannikon dramaattista kalliotaustaa. Ei aurinkotuoleja, tavernoita, rantabaaria. Eikä kukaan siivoa hiekasta kuivuneita meriheiniä.

Mutta hei - tämän upeuden saat lähes itsellesi :)

Pyyhe vain hiekalle ja nauttimaan. Tämä on minun mieleiseni rantaelämys.

Millainen suhde teillä on rantoihin etelän lomilla?

Kuinka suuri merkitys niillä on loman kannalta?

Olisikohan vihdoin aika kirjoittaa tästäkin shampoosta :)

Oikeasti, mun "Tulevat tuotearvostelut" -kuvakansio on mielenkiintoista selailtavaa. Kokoan sinne joka kuukausi kuvia uusista tuotteista joista minun on joko ehdottomasti tai mahdollisesti (riippuen ajasta ja muista aiheista) tarkoitus kirjoittaa blogiin arvostelu.

Kansio on valtava. Siellä on niin paljon tuotteita, että osan olen ehtinyt jo unohtaa - siis suunnitelman, että kirjoittaisin niistä. Tai sitten en koskaan ylipäänsä ehtinyt testaamaan tuotetta - innostuin tuotteet vastaanotettuani ja otin kuvat heti kättelyssä, mutta lopulta syystä tai toisesta en koskaan päätynyt konkreettisesti kokeilemaan tuotteita.

Tämän päivän aiheena oleva tuote ei kuitenkaan ole sellainen, vaan olen käyttänyt shampoota jo kaksi pulloa ja tiennyt koko ajan, että tulen jonain päivänä jakamaan blogissa ihastukseni kyseiseen vaahdottareen.

John Friedan Sheer Blonde.

Tai itse asiassa, koska olen kavereilta ja töiden kautta testannut muitakin Friedan shampoita kuin Sheer Blonde -linjaa, niin sanoisin, että diggaan John Friedan shampoita ylipäänsä. Herralla on onnistunut resepti. :)

Tänään mun tekee mieli kirjoittaa kosmetiikasta! ^_^ Ei munakoisohöpinöitä tai Lefkadan "vanhan-kaupungin-kujat"-läppää. ;)

Jutussa näkyvät Friedan tuotteet olen saanut blogin kautta.

Friedan shampoot ovat ns. tavallista markettihintatason normikosmetiikkaa, eivät luonnonkosmetiikkaa eivätkä salonkituotteita. Hintavampia kuin Elvitalit ja Herbinat, mutta löytyvät ihan sieltä peruspäivittäistavarakauppamerkkien joukosta. (Ahh, näitä suomen pitkiä sanoja...)

Pesevinä ainesosina Friedassa on sulfaatteja. Tosiaan, ei siis mitään ihmeellisyyksiä perusreseptiikaltaan. Mutta, kuten me kosmetiikkafriikit tiedämme, tuotteen koostumukseen ja tehoon vaikuttaa niin moni asia ainesosacocktailissa. Yhden valmistajan hoitavaksi mainostettu sulfaattishampoo vaahtoaa runsaammin ja jättää hiukset takkuisemmiksi, samalla kun toisen taas on pesuteholtaan mieto ja tuntuu hiuksissa lähmäiseltä. Vaikka incit näyttäisivät koostuvan kutakuinkin samantyyppisistä ainesosista. (Shampoiden perusreseptiikkahan on lopulta todella yksinkertainen, ja shampoista jopa 90% on vettä...)

Osa pitkän linjan lukijoistani ehkä muistaa, että kosmetiikkafriikkeyteni on ylipäänsä aikoinaan lähtenyt, noin 11-12-vuotiaan Sannin elämässä, nimenomaan shampoista ja hoitoaineista. Niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, minulle hiusten peseminen on samalla lailla kosmeettisesti inspiroiva ja innostava kokemus kuin vaikka meikkaaminen. Toiset vain pesevät tukkansa, minä Pesen. Vaikea selittää miten perustavanlaatuista tyydytystä oikein hyväkoostumuksellinen shampoo tai silkkisen liukkauden muodostava hoitoaine tuovat. Se on sitä friikkeyttä. :)

Friedan shampoot ovat mielestäni sairaan hyviä, koska niissä on

mitä miellyttävin vaahto.

Vaahtotyyppejä ja vaahtoavuusherkkyyttähän on monenlaista. Tämän tietävät vähemmän friikitkin hiustenpesijät ;D

Friedan shampoot vaahtoavat runsaasti jo pienellä määrällä ja vaahto on pehmeää ja kermaista. Vaahto liukuu mukavasti hiuksissa eikä takuta tyveä, sormet pääsevät liikkumaan hiuspohjassa vaivatta. (Toiset shampoot tekevät hiuksista niin karheat että sormet suunnilleen lukittuvat tyveen ja pesukokemus on kaikkea muuta kuin miellyttävä.)

Friedassa on myös kutakuinkin

täydellinen koostumus viskositeetin kannalta.

Koostumus voi viitata reseptin ainesosiin tai shampoon fyysiseen olemukseen, eli minkä näköisenä se tulee ulos purkista. Nyt puhun jälkimmäisestä. Luonnonkosmetiikan shampoiden kohdalla valitan aina lirumaisuudesta ja epätaloudellisuudesta, kun puolet aineesta valuu samantien kämmeneltä lattialle. Friedassa tämä homma on kunnossa. Shampoo on juuri sopivan paksua olematta kuitenkaan tönkköä.

Myös

pesevyys on mitä parhain.

Kokeilemani Friedan shampoot eivät mainosta itseään hoitavina, mutta niissä on erittäin toimiva pitoisuus/kombo ainesosia (mm. silikonia) jotka vähentävät pesevien ainesosien karhentavaa vaikutusta. Hiukset eivät jää syväpesevän shampoon tavoin karheiksi, eivätkä myöskään hoitavan shampoon tavoin selviksi. Balanssi on juuri sopiva, kun haluaa hyvän shampoon ilman extroja joka pesee ja jättää hiukset mukavan tuntuisiksi.

Friedan Sheer Blonde -shampoon piti muuten ensimmäisen kerran päästä mukaan Karkkipäivään joulukuussa 2013. Tuolloin vilautin Hiustuote-teemaviikollani tätä kuvaa:

Kuvassa on Mr. Karkkipäivän nesessääri. Lupasin tuolloin kertoa, mitä ihmettä Sheer Blonde -shampoo tekee tummanruskeahiuksisen mieheni kosmetiikkapussukassa, mutta en koskaan päässyt "paljastukseen". :)

Kerrotaan nyt:

Myös mieheni on tykästynyt John Friedan shampoisiin. Hänessä on ehkä jonkinlaista shampoo"friikkiä" itsessäänkin, ainakin näin olen mielessäni päätellyt miehen kuvaillessa eri merkkien vaahtojen laatuja :D (No, hänhän on kouluttautunut...) Mies tykkää napakasta, runsaasta ja pehmeästä shampoovaahdosta. John Friedassa on juuri sellainen. Tämän todettuaan mies siirsi Friedan shampoon omaan nesessääriinsä. Vaikka kyseinen shampoo on tarkoitettu vaaleille hiuksille.

Sillä tuo vaaleita hiuksia kirkastava ominaisuus...?

Ei, sitä en voi sanoa havainneeni. Eikä miehenkään hiuksissa tietenkään näkynyt Sheer Blonde -vaikutus millään lailla.

Yleisestikin joudun kokemukseni puitteissa olemaan sitä mieltä, että vaaleita hiuksia kirkastavat shampoot (pigmenttiä sisältäviä hopeashampoita lukuunottamatta) ovat ihan höpöhöpöä. Kamomilla, sitruuna, mitä ainesosia niissä nyt onkaan. Minun hiuksissani vaikutukset ovat aina olleet nolla. Ei tule kiiltoa, ei tule kirkkautta. En tiedä mitä hiuksissa lopulta pitäisi näkyä..? Koska shampoot eivät pysty varsinaisesti vaalentamaan hiuksen omaa pigmenttiä, miten jonkun sitruunauutteen tuoman 0,001% sävynkirkastuksen voisi edes silmillä havaita..?

John Friedan Sheer Blonde Go Blonder -shampoo lupaa kirjaimellisesti vaalentaa hiusta kamomillan ja sitruunan avulla: "Gradually lighten blonde hair for a brighter, sun-kissed look" "Lighten blonde hair by up to 2 shades" (!!!). Ei ole mahdollista, Mr. Frieda. Incistä kiinnostuneet löytävät ainesosaluettelon täältä.

Sheer Blonde Highlight Activating Shampoo taas lupaa "amplify golden tones for nourished highlighted blonde hair". Eli ei käytännössä oikeastaan mitään? Vahvistaa kultaista sävyä vaaleissa hiuksissa?

Hightlight Activating Shampoo on kehitetty tummemmille vaaleille hiuksille kuin Go Blonder. Inci löytyy täältä. Ainoa ainesosa, joka edes etäisesti voisi liittyä kultaisen sävyn buustaukseen, on reseptissä käytetty kosmetiikan väriaine caramel. Mutta se ei ole väriaine, joka voisi tarttua hiukseen hopeashampoon sinisen pigmentin tavoin. Caramel-väriä käytetään kosmetiikassa tai elintarvikkeissa värjäämään itse tuotetta.

Eli hiusten sävyyn liittyvät lupaukset voimme heittää romukoppaan, mutta eipä niillä väliäkään.

Shampoona tuotteet ovat loistokamaa. :)

Ja vain sillähän on loppupeleissä eniten merkitystä kun haluamme pestä hiuksia :) Väriä voi buustata sitten ihan omilla aineillaan.

*

Ahh, olipas muuten tosi kivaa pitkästä aikaa höpistä kosmetiikasta ihan kunnolla :)

Nyt löytyi reissun paras kämppä!

Samalla haluan kertoa teille Joonian saarten vuokrahuoneisiin liittyvästä poikkeuksesta muihin saariin verrattuna.

Kreikan saarihyppely -oppassaani kirjoitin, että domatian eli yksityisten vuokrahuoneiden tarjoajat ovat (vähintään kesäsesongin aikaan) aina satamissa vastassa laivoja, ja huoneen "shoppaus" suoraan satamassa on helppoa. Joillain saarilla domatiaisäntiä näkyy myös suurilla bussiasemilla asiakkaita kalastelemassa.

Joonian saarilla on toisin. Täällä domatian omistajat eivät ole vastassa laivoja tai busseja. Eivät missään.

Kysyin asiasta Dimitrikseltä. Liittyykö tämä siihen että on jo hiljaisempi sesonki..? "Oh, no, no. They never go to the port to find customers, they are too proud. This is the local character. We are not merchants, we don't push to sell our rooms".

Dimitriksen mukaan domatia-omistajat jaksavat ylipäänsä tehdä hyvin vähän markkinoidakseen huoneitaan. "They just wait for you to find them".  Mielenkiintoinen bisnesajattelumalli... (Itsekin muuten löysin Dimitriksen vuokrahuoneen googlella ja laittamalla suoraan meiliä.)

Okei. Tiedänpä nyt tämän - ja nyt tiedätte tekin. :)

Jos siis suunnittelette saarihyppelyä Joonialle, kannattaa huone varata netissä etukäteen. Zakynthos Townia lukuunottamatta huoneita onneksi löytyykin Joonian saarten eri kylistä ja kaupungeista runsaasti Booking.comista. (En pyri mainostamaan Bookingia mutta se on ainoa tähän mennessä löytämäni majoitusvarauspalvelu jonka valikoimassa on myös domatioita.)

Jos ette syystä tai toisesta halua etsiä majapaikkaa netistä, löytyy vuokrahuoneita etenkin kylistä aivan mielettömästi, sen kuin vain bongailemaan "Enoikiazomena domatia / Rooms To Let" -kylttejä ja koputtamaan ovelle. Kaupungeissa domatioita on vähemmän.

Kuten todettua, mitä pidemmälle syksyyn sesonki etenee, sitä halvemmat hinnat. Talvella huoneen voi varmaan saada kympilläkin.

Löysin Lefkada Townista huoneen, joka edustaa domatia-majoitusta luksuksemmillaan. Tämän huoneen, tai huoneiston, hinta on kesällä varmaan tripla.

Keittiö on tilava ja täysin varusteltu, siellä on jopa uuni.

Hei - violetti makuuhuone..!! ;)

Täällä on niin viihtyisää että vaarana voi olla juuttua sisälle turhankin mielellään... :) Nytkin sitä istutaan koneella tekemässä postausta keskellä päivää :D

Sijainti on aivan ydinkeskustassa, ei tarvitse kuin astua ovesta ja kävellä 30 metriä niin olen kaupungin pääostoskadulla.

Näin hienoa kylppäriä en ole nähnyt missään vuokrahuoneessa koskaan.

Tästä komeudesta maksan 30 euroa yöltä. Normaalisti 25 euroa on maksimi mitä suostun maksamaan, mutta olen päässyt matkabudjetissa edelle ja päätin hemmotella itseäni luksushuoneella. :)

Tällaisissa huoneissa olen yöpynyt matkalla tähän saakka:

Hehheh, en ole kaikkein siistein ihminen, kuten näkyy... :D No, ylimmässä kuvassa olen pakkaamassa ja kaikki tavarat ovat siksi levällään.

Tuo ylin huone muuten maksoi sekin 30 euroa, oli pakko maksaa kun se oli ainoa vaihtoehto Zakynthos Townissa.

Nyt on hyvä fiilis.

Lefkada Town vaikuttaa heti ensisilmäyksellä kaikkein viehättävimmältä Etelä-Joonian suurten saarten pääkaupungeista. Kaupungin rakenne on aivan erilainen kuin Zakynthos Townin ja Argostolin ja viihtyisä, asteen verran naapureitaan chicimpi keskusta kävelykatuineen tarjoaa todella miellyttävät puitteet vaeltelulle.

Nidri sikseen, mutta sori vaan Marianna, ei tämä ole ruma saari! ;)

Sain eilen illlalla kuulla, että Karkkipäivä on palkittu A-Lehtien The Blog Awards Finland -gaalassa tuomariston valintana Suomen Parhaana Kauneusblogina.

Olen luonnollisestikin uutisesta erittäin iloinen ja otettu. :)

Tunnustus Parhaana Kauneusblogina on Karkkipäivälle ensimmäinen laatuaan.

Kun Saara Sarvas lopetti, muillekin jäi mahdollisuus ;D

Ja olipa muuten hauska yllätys saada kuulla voitosta "ihan puskista" tänne Kreikkaan.

Suunnilleen samaan aikaan tuli kännykkään tekstari Indiedaysin henkilökunnalta jossa onniteltiin, ja Naamakirjaan lyhyt ja ytimekäs viesti:

Näin siis jatketaan Kreikassa Parhaan Kauneusbloggaajan tittelillä ;)

Eilen tuli päätettyä vihdoin paluupäiväkin - kauneuslukijoille siis tiedoksi, että matkapostauksia jatkuu vielä kolmisen viikkoa. Voitte halutessanne merkata kalenteriin 22.10., siitä eteenpäin Karkkipäivä palaa taas normaaliin kosmetiikkapainotteiseen päiväjärjestykseensä. :)

.

Mutta nyt viihdytään vielä Kreikassa.

Olen siirtynyt Joonian saaristossa jälleen pykälän pohjoisemmaksi, Lefkadalle.

Yleensä tykkään majoittua kaikkialla aina suurimmassa kylässä tai kaupungissa, mutta Lefkadalla halusin tutustua myös saaren turistikohde numero ykköseen - Nidriin. Tämäkään ei ole mikään ihan pienin kylä, mutta ei kaupunkikaan, asukkaita noin 2000.

Minulla on ollut Nidriin saapumisesta saakka outo olo. Täällä on hyvin kummallinen tunnelma. Jo eilisen perusteella oli selvää, että minun ja Nidrin kemiat eivät kohdanneet. Ei tämä vastenmielinenkään paikka ole missään nimessä, mutta... outo. Hyvin oudot energiat.

Juttelin asiasta aamulla FB-chatissa kreikkalaistäväni Mariannan kanssa, joka suoraan tyyliinsä ruttasi Lefkada-raukan toteamalla, "Aside from beaches, Lefkada is a very ugly island".

No ei nyt sentään ruma. Ei ainakaan suomalaisen silmään! (Mutta Mariannalla on tosiaan hyvin vahvoja mielipiteitä kotimaansa saarista... olemme mm. aivan eri mieltä Karpathoksesta :D)

Lefkada tunnetaan ennen kaikkea länsirannikkonsa upeista rannoista, jotka ovat tyylillisesti samaa perhettä Zakynthoksen ja Kefalonian maailmankuulujen valkohiekkaisten postikorttibiitsien kanssa. Kenties kylät eivät ole saaren vahvuus, vähän samaan tyyliin kuin Zakynthoksella..? Ei, ei ole reilua tehdä mitään tämän tyylisiä olettamuksia tässä vaiheessa kun on vasta nähnyt yhden kylän ja kuullut yhden ystävänsä mielipiteen. ;)

Nidrin rakenne on simppeli: täällä on kaksi katua, satama ja uimaranta.

Kuvassa pääkatu eli "ostoskatu". Asun sen toisessa päässä.

Samansuuntainen, rantaa myötäilevä "tavernakatu" näyttää tältä.

Siinä vaihtoehdot jos kaupungissa haluaa käveleskellä :) Näiden katujen tuolla puolen on vain asutusaluetta.

Nidri on todella, todella suosittu turistikohde. Makuja on totta kai monia, mutta kyllä nämä jutut välillä laittavat ihmisen mietteliääksi. Kun tietää, että Kreikka on täynnään myös niitä picture-perfect-kyliä.

Olen ollut Nidrissä kaksi päivää ja kävellyt sen kaksi katua päästä päähän niin monta kertaa että osaan kohta tavernojen nimet ja kauppojen sijainnit ulkoa.

Jooei, ei ole minun juttuni. Huomenna eteenpäin Lefkadan pääkaupunkiin. On muuten taas luvattu ukkossadetta.

Ranta on mielestäni Nidrin viehättävintä aluetta, etenkin uloin kärki on todella soma. Horisontissa kohoava vuoristo kruunaa rannan kuvauksellisuuden.

Hiekkarantana biitsi on kuitenkin keskiverto; hyvin kapea ja pikkukivinen. Epäilemättä saarelle saapuvat biitsihirmut suuntaavat sinne länsipuolen kuuluisille rannoille kuten Porto Katsikiin, Egremniin ja Kathismaan.

Jäljelle jääkin kysymys - mitä lomailijat lopulta tekevät Nidrissä...?

Olisin voinut kysyä sitä Aurinkomatkalaisilta :)

Tänään oli kauden viimeinen lomalento takaisin Suomeen päin Joonialta (eipäs muuten ollutkaan, tänään tuli vielä yksi porukka ja ensi lauantaina viimeinen paluu), ja törmäsin sattumalta kadulla Aurinkomatkojen bussiin joka oli poimimassa kyytiin sesongin viimeisiä Lefkadan lomalaisia matkalla kentälle.

He palaavat sitten taas toukokuussa kun kesäsesonki 2016 starttaa :)

.

"This weekend is the end of season," tarjoilija kertoi minulle eilen ravintolassa. "Next week, everyone will be gone. Nidri will be dead".

Katselin ympärilleni illallispöydässä. Vielä eilen ravintolat olivat aivan täynnä, hyvä jos sekaan mahtui. Silti tunnelma oli jotenkin kolkko. Jos täällä nyt tuntuu tältä ja ensi viikolla on sitten oikeasti kuollutta, niin taitaa todella olla parasta vaihtaa maisemaa.

Maisema vuokrahuoneeni parvekkeelta.

Juuri tällaiset kokemukset ovat matkailun suola. Koskaan ei tiedä, millaisia ihmisiä kohtaa. Jotkut kohtaamiset jäävät ikimuistoisiksi vähemmän positiivisella tavalla, jotkut johtavat pysyvään ystävyyteen.

Ithaka antoi minulle yhden mieleenpainuvimmista Kreikka-elämyksistäni niin maisemallisesti, tunnelmallisesti kuin sosiaalisesti. Lähdin sieltä uutta ystävyyttä rikkaampana.

Majapaikkani netittömyys jäi lopulta mitättömän vähäiseksi harmiksi.

Tilalle sain jotain paljon enemmän – 50 vuotta merillä viettäneen, kiinnostavia tarinoita täynnään olevan isännän, Dimitriksen. Meistä tuli viiden päivän aikana hyvät ystävät, ja oli haikeaa lähteä aamulla Dimitriksen talosta.

Joku kysyi aiemmin, tuleeko vuokrahuoneiden omistajien kanssa yleensäkin oltua paljon tekemisissä ja vaatiiko domatiassa majoittuminen sosiaalista kanssakäyntiä. Ei vaadi missään nimessä, omistajien kanssa ei tarvitse viettää aikaa eikä ole tarkoituskaan. Henkilökemioista riippuen toisten kanssa tulee tietenkin juteltua enemmän ja jopa kaverustuttua.

Merikapteenin kanssa kävi mitä luontevimmin näin.

En muista milloin olisin viimeksi käynyt näin mielenkiintoisia keskusteluja kenenkään kanssa ja kuullut niin kiehtovia tarinoita.

Dimitris myös tarjoutui näyttämään minulle saarta autollaan ja pääsin näkemään kaikki Ithakan upeimmat paikat. Koska saarella ei ole julkista liikennettä, ilman Dimitristä olisin jäänyt paitsi makeimmista maisemista mitä olen Kreikassa kuunaan kohdannut Santorinin jälkeen.

Saa heittää arvauksia - kumpi kuvan naisista on entinen huippumalli. ;)

Pääsinpähän myös viettämään päivän jet set –seurassa, harvemmin sitä syö frittimuikkuja Armanin ja Putinin kanssa kaveeraavien tyyppien kanssa. :) Dimitriksen venäläinen ystäväpariskunta Dimitri (kyllä, hänkin Dimitri) ja Anastasia ovat niin sanotusti vähän paremmin toimeentulevia ihmisiä. Heillä on huvila Ithakalla.

Eilen menimme porukalla Stavroksen kylän kalastajien järjestämään vuotuiseen kalajuhlaan.

There really is such a thing as a free lunch ;D

Dimitris on paljasjalkainen ithakalainen, mutta viettää perheineen nykyään puolet vuodesta Ateenassa, niin kuin monet saarilla asuvat. Osa matkailun parissa työskentelevistä tekee Ateenassa muita töitä talvisin, toiset (kuten eläkkeellä olevat) pitävät muuten vain mielekkäämpänä asua talvet kaupungissa. Dimitriksen tytär käy koulua Ateenassa ja vaimo ja tytär olivat juuri palanneet Ateenaan koulujen alettua.

Dimitriksen kuvankaunis vaimo on entinen huippuluokan balettitanssija. Hän tekee edelleen töitä tanssin parissa toimien opettajana ja koreografina. Jo tästä aiheesta meillä riitti keskustelunjuurta tunneiksi – onhan baletti ja tanssin maailma vahva osa omaakin perhettäni. (Oma ballerinan urani tosin jäi satubaletin tasolle. ;))

Dimitris nuorena miehenä

Miettikää elämää merillä… Ei me maakravut toisaalta voida sitä kuvitella, vaikka yrittäisimme. Dimitris oli työvuorossa parhaimmillaan kaksi vuotta putkeen – siis 24 kuukautta ilman yhtäkään vapaapäivää. En meinannut uskoa. Lakisääteinen vapaa, hei…? Dimitris nauroi, ”Voi kuule, teillä on asiat vähän eri lailla siellä Pohjoisessa”. Dimitris on merikapteeni kolmannessa sukupolvessa, myös isä ja isoisä ovat viettäneet elämänsä merillä. ”Isäni pisin yhtämittainen työrupeama oli seitsemän vuotta”, Dimitris kertoi. ”Ei kaksi vuotta ole mitään siihen verrattuna”.

Nojoo. Ei varmaan.

Dimitris oli kahden vuoden ikäinen kun isä lähti seitsemän vuoden komennukselleen. Hän kertoi, kuinka jännittävältä ja pelottavaltakin isän paluu tuntui 9-vuotiaasta pojasta. Isä oli aina ollut vain valokuva ja äidin kertomia tarinoita. Yhtäkkiä isä sai ruumiillisen hahmon ja oli olemassa ”oikeasti”.

Kun Joonian saaristoa kohtasi vuonna 1953 tuhoisa maanjäristys, Dimitris oli kolmen vanha. Hän ei muista tapahtumasta mitään. Äiti vei Dimitriksen ja tämän siskon turvaan mantereelle ensimmäisen järistyksen jälkeen (järistyksia oli kolme, viimeinen tuhoisin) eivätkä he olleet Ithakalla todistamassa kotitalon sortumista.

Dimitris on käynyt kaikilla mantereilla Australiaa lukuun ottamatta. Hän on nähnyt niin paljon että se täyttäisi helposti paksun romaanin. Kävi ilmi, että Dimitris onkin eläkepäivillään ryhtynyt kirjoittamaan muistelmiaan. Hän kertoo pitäneensä kapteenivuosinaan erityislaatuisimmista tapahtumista muistikirjaa, joka palvelee nyt korvaamattomana lähteenä muistelmille.

Vuonna 1992 Dimitris pääsi tutustumaan Roman Polanskiin palvellessaan kapteenina Odysseia-laivalla. Odysseialla kuvattiin kahden kuukauden ajan Polanskin Katkera Kuu –elokuvaa – sattuu muuten olemaan yksi suosikkielokuviani ja voitte uskoa että olin ihan ”Whaaah” kun kuulin Polanski-tarinan.

Laivan henkilökunta oli paikalla kuvausten ajan koska heitä tarvittiin toimittamaan milloin mitäkin asioita, ja Dimitris sai seurata useiden kohtausten valmistelua ja kuvausta. Siellä sitä pyörittiin näyttelijöiden kuten Hugh Grant, Emmanuelle Seigner ja Kristin Scott-Thomas seurassa.

Mutta Dimitris oli työssään tähti itsekin. ”You don’t know how fabulous it is to be captain at a cruise ship, it must be the best job in the world”, hän sanoi hymyn kareillessa kasvoilla. ”I miss it everyday. Every single day”.

Minulle avattiin eroa rahtialuksen ja risteilyaluksen kapteeniuden välillä. Risteilyaluksen kapteeni on kuin julkkis, tähti, jota matkustajat ihailevat ja jonka seuraan halutaan – paikasta kapteenin illallispöydässä ollaan valmiita maksamaan. Cargo-laivan kapteenilla ei ole tällaista asemaa. Hän on työssään yhtä arvostettu, mutta ei stara.

Naismatkustajat yrittivät välillä kaikkensa saavuttaakseen kapteenin huomion. Ei ollutkaan yllätys kuulla, että Dimitris on tavannut vaimonsa Margaritan laivalla.

Margarita saapui laivalle venäläisen balettiryhmän kanssa.

”Vaimoni kertoi, että jo matkalla ryhmän naiset taistelivat siitä, kuka saa itselleen kapteenin”, Dimitris kertoi.

Margarita voitti. :)

.

Dimitriksen uran tärkein saavutus roikkuu hänen olohuoneensa seinällä. Vuonna 2006 YK palkitsi Dimitriksen hänen rohkeasta osallistumisestaan pakolaisten pelastusoperaatioon Libanonin sodan aikana. 15 päivän ajan Dimitris haki Serenade-laivalla pakolaisia Beirutista Larnakaan Kyprokselle. Tehtävä, josta moni kapteeni kieltäytyi.

”Saimme kuljetettua Serenadella yhteensä 15 000 pakolaista turvaan”, Dimitris kertoi.

Kuuntelin silmät selälläni. Raketit sujahtelivat ja räjähdykset soivat korvissa laivan seisoessa Beirutin satamassa, kun pakolaisia tuotiin kyytiin pienemmillä laivoilla. "Räjähdysten voimaa ei voi kukaan ymmärtää ellei ole sitä kokenut, Dimitris sanoi mietteliäänä. ”Se paine… rintakehässä tuntui joka kerta kuin sydän olisi räjähtänyt mukana.”

Monet myrskytkin on jokainen kapteeni kokenut, myös Dimitris. Kysyin, onko häntä koskaan pelottanut. ”Ei, ei oikeastaan,” kuului vastaus. ”Kapteenina ja kokeneena merenkävijänä sitä tietää, että lopulta laiva ei uppoa ihan helposti. Tarvitaan todella paljon, että laiva kaatuu”.

Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi:

”Yhden kerran olin huolissani. Vaimoni ja tyttäreni olivat mukana laivalla Japanissa kun satuimme todella pahaan myrskyyn. En saanut poistua komentosillalta, mutta kävin kuitenkin hytissä sillä minun oli saatava vielä nähdä perheeni. Käskin vaimoni ja tyttäreni laittamaan pelastusliivit päälle ja sanoin heille, että kyllä tästä selvitään, mutta tiedätte, että rakastan teitä aina. Lähtiessäni hytistä en tiennyt näenkö heitä enää.”

Mielettömiä tarinoita. Mitä elämää.

Olen itsekin aina kokenut meren äärettömän kiehtovana. Samoin laivat. Ne herättävät minussa samalla ihailua, samalla jonkinlaista pelkoa. Kun ajattelee meren aavaa, voimaa ja syvyyttä, ja sitä että ihminen kelluu siinä päällä pienillä rakennelmillaan, tulee ihan kummallinen olo. Alkaa huimata.

Yksi unelmistani on ollut ylittää joskus Atlantti risteilyaluksella. Samalla haluan kokea sen, samalla tiedän, että minua pelottaisi aivan tajuttomasti.

Kokisin oloni ehkä turvalliseksi Dimitriksen kaltaisen kapteenin paatissa.

Osa minusta halusi niin kovasti jäädä Ithakalle, mutta tänä aamuna lähdin kuitenkin eteenpäin seuraavalle saarelle.

Ithaka yritti kyllä kaikkensa että olisin jäänyt - Dimitri ja Anastasia jopa tarjosivat minulle huonetta huvilansa vierasrakennuksesta. Vai haluaisinko kenties lähteä heidän veneellään purjehtimaan..?

Aaah. Ithaka. Mitä annoit minulle <3

Ja Dimitris tarinoineen… ”I have so many more stories to share." Ja sen kyllä uskon.

Tarinat jäävät odottamaan paluutani.

Tai sitten opettelen vihdoin kreikan kielen ja luen kapteenin muistelmat kun ne ilmestyvät :)

.

Dimitriksen kotialbumin kuvat ovat hänen luvallaan julkaistuja.