Zermatt, alppikylä Sveitsin eteläosassa, Valaisin kantonissa. Vailla autoliikennettä. Pieni kooltaan, suuri maineeltaan.
Sijainti vaikuttavan Matterhornin juurella tekee Zermatista yhden maailman tunnetuimmista alppikylistä ja hiihtokeskuksista, mutta 29 nelitonnisen vuorenhuipun ympäröimä kylä olisi ilman kuulua Toblerone-tötteröäkin maisemiltaan yksi Sveitsin ja koko Euroopan kuvauksellisimmista. Suomalaiseen lättämaisemaan tottunut ei voi kuin keräillä täällä haaviaan.
Jo Zermatt itse sijaitsee korkeammalla (1608m) kuin Suomen korkein kohta. Massiivisten vuortenseinien vaikuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi… Siinä ne vain nousevat ylväinä ja määrätietoisina, kuin jättiläinen olisi tarttunut kourallaan Keski-Eurooppaan ja rutistanut maat valtaville krepeille.
Minä ja Zermatt
Ensikohtaamiseni Zermatin kanssa ei kuitenkaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä.
Vierailin kylässä ensimmäisen kerran kesällä 2011. Majoituimme miehen kanssa naapurikylässä Täschissä, camping-alueella. Täsch on lähin paikka johon pääsee autolla, siitä eteenpäin jatketaan Zermattiin junalla. Olin tuolloin vasta toista kertaa Sveitsissä ja alppimaisemissa ylipäänsä.
Nousin junasta Zermatin asemalla suurin odotuksin. Miltäs tämä nyt näyttää, tämä kuuluisa kylä kuuluisan vuoren kupeessa. En ollut lopulta hurjan vaikuttunut. Pääkatu tupaten täynnä kauppoja ja hotelleja, hurjan turistillinen.
En löytänyt erityistä tunnelmaa. Julkkisvuorikin oli pilven peitossa, hahmotin vain vilauksen rinteistä pilviharson takaa. Kävelimme kylän päähän jossa saturoituneen vihreät, rinteitä kiipeävät niityt alkavat ja hotellit vaihtuvat perinteisiin vanhoihin hirsiaittoihin. Siitä maisemasta pidin. Kävimme myös kiipeilijöiden hautausmaalla joka jätti vahvan tunnelatauksen. Muuten Zermatt ei juuri puhutellut.
Seuraavana päivänä palasimme vaelluksen merkeissä. Hapuilin henki pihisten Snickersini perään jo alle kilometrin kohdalla, polun noustessa Winkelmattenista metsän läpi kohti Riffelalpia. Katselin havupuiden läpi alas Zermatin kattoja pulssin rytmin hakatessa korvissa. Olen aina tykännyt liikkua luonnossa mutta nyt olin ekaa kertaa elämässäni vuoripatikalla. Ja ei hemmetti, tämähän olikin vähän rankempaa kuin reippailu Puijolla!
Näiden muistojen saattelemana tapasin Zermatin uudemman kerran viime kesänä. Tällä kertaa asetelma oli toisenlainen; Täschin telttakylän sijaan majoituimme Zermatin ydinkeskustassa, Matterhorn näyttäytyi kaikessa komeudessaan, ehdin samoilla kylän kaikki nurkat ja kiivetä 4164 metrin korkeuteen Breithornin huipulle. Menetin viikon ja kymmenien patikkakilometrien aikana sydämeni pienelle kylälle josta ei saa kummoista ruokaa, mutta jonka luonnonkauneus ja erityislaatuinen tunnelma ruokkii nälkäisimmänkin mielen.
Zermatt on jännä paikka. Siellä yhdistyvät vertaansa vailla olevat luontoelämykset, maanläheinen pikkukylämäisyys ja luksuslomailu. Vaeltajat pölyisissä buutseissaan kohtaavat ylellisten kylpylöiden allasalueilla kylmiä cocktailejaan siemailevat status-turistit ja vuoristomajoille köysineen ja hakkuineen suuntaavat kirkassilmäiset kiipeilyporukat. Kaikki ovat Zermattiin yhtä tervetulleita.
Ja täällä kaikki ovat samanarvoisia; ökyhotellin terassilla suoraan päivän retkiltään saapuvat hienhajuiset haikkaajat saavat yhtä hyvää palvelua kuin siistit silkkipaitatyypit.
Oikeastaan, vaikka Zermatt pullistelee neljän ja viiden tähden hotelleja ja sanalla sanoen vähän paremmin toimeentulevia matkailijoita, tunnelma on kaikkialla rento eikä luksushotellin vieras välttämättä juuri eroa habitukseltaan vuokramökin kiipeilyjannusta. Juuri siitä minä pidän Zermatissa. Zermatt ei ole olevinaan. Zermatt on kallis, Zermatt on bling, mutta Zermatt on myös meidän kaikkien tavan talliaisten kylä ja pukukoodi vaellusbuutsit & t-paita käy kaikkialla. Itse asiassa, jos Zermatissa jokin virallinen pukukoodi olisi, se olisi varmastikin juuri tuo.
Ja kyllä, Zermatt on überturistillinen, eikä vuoden 2011 kokemukseni ”Alppien Disneylandista” ole ihan kaukaa haettu. Mutta samaan tapaan kuin Santorinin kohdalla Kreikassa, hyperturismi ei onnistu pilaamaan Zermatt-viehätystäni. Santorinilla ja Zermatilla on yhteistä; niiden kauneudessa ja tunnelmassa on jotain niin ainutlaatuista etteivät turistimassat ja niiden mukanaan tuoma kaupallisuus sitä pysty varjostamaan. Paikat ovat maineensa ansainneet täysin syystä.
Minä ja Zermatt siis ystävystyimme viime vuonna, ja tämänkesäinen jälleennäkeminen oli tunteellinen - minulla on tunnetusti taipumus inhimillistää paikkojakin. Sydänalassa puristi kun juna kaartoi Vispistä Mattertalin laaksoon ja Monte Rosan vuoristomassiivi alkoi häämöttää horisontissa. Siellä, radan päässä odotti Zermatt.
Talvi on Zermatin huippusesonki, heinä-elokuun ollessa vilkkainta kesäkautta. Kevät ja syksy ovat hiljaisempia, samoin tammikuu. Patikointi- ja kiipeilykausi on lopulta aika lyhyt, vain kesäkuun lopusta syyskuulle, muina aikoina reitit ovat lumen peitossa. Talvellakin tosin on mahdollista suorittaa talvipatikointia tai lumikenkäilyä muutamilla erityisesti talvikaudelle valmisteltavilla reiteillä. Itse kun en hiihdä tai laskettele niin olen jo tässä vähän mietiskellyt milloin kävisin tsekkaamassa Zermatista talvisenkin version, vaikka lumikenkäilyn merkeissä. Olisi upeaa nähdä alue myös valkoisessa asussaan.
Majoituksesta
Ellei ole camping-ihmisiä, edullisin tapa majoittua Zermatissa on vuokrahuoneistossa tai –mökissä eli chaletissa. Kahdelle kulut eivät vielä ole mainittavan halvat mutta jos porukkaan kuuluu kolme tai enemmän, voi kylässä majoittua edullisesti ja oikein mukavasti. Meidän viime kesäinen mökkimme kustansi kolmen hengen seurueellemme noin 50 euroa per lärvi per yö, ja mökkiin olisi mahtunut vielä lisää ihmisiä. Mökkivaihtoehtoja tai huoneistoja voi etsiä mm. Zermatt Homesin kautta.
Tänä kesänä mökkivaihtoehto ei ollut järkevä miesten viettäessä enemmän aikaa ylhäällä vuoristotuvissa. Yksin majoittuvalle ns. oikeasti halpaa ratkaisua ei juuri ole, mutta onnistuin mielestäni löytämään todellisen helmen.
Minulle majapaikassa tärkeintä ovat sopivan hinnan lisäksi keskeinen sijainti ja self-catering-mahdollisuus, mutta kun en löytänyt Zermatista paikkaa jossa yhdistyivät kaikki, päädyin valitsemaan budjettiin sopivan, sijainniltaan parhaimman majoituksen jonka hintaan kuului aamiainen - eli ainakin säästäisin kalliit aamukahvimaksut ^_^ Minun aamuisella kahvinkulutuksellani kahvila-aamiaiset eivät todellakaan tule halvaksi.
Sain pikkuisen, ei juuri laivan hyttiä suuremman yhden hengen huoneen jaetulla kylpyhuoneella. Perheomisteisen, vaatimattoman mutta sitäkin kodikkaamman hotellin sijainti Zermatin keskusaukion laidassa kylän hienoimpien hotellien ympäröimänä on lyömätön, tämän keskeisempää sijaintia saa Zermatista hakea.
Ulos astuessa silmien edessä avautuu maisema elämää kuhisevan Matterhorn Plazan, Kirchplatzin ja historiallisen Monte Rosa –hotellin yli Matterhornille. Pidän siitä että saan asua keskellä tapahtumien ydintä – jopa paikassa jonne olen tullut päästäkseni vuorille vaeltamaan.
Voisin kirjoittaa tuosta pikkuisesta, oranssiverhoisesta huoneestani pienen novellin verran. Huone oli kulunut ja askeettinen ja minä viihdyin siellä. Ikkunasta avautui näkymä naapuritalon kasvimaalle, - tupaten täyteen rakennetussa Zermatin keskustassa harvinaisuus.
Aamuisin naapurin rouva kävi poimimassa kasvimaalta yrttejä. Rouva oli aikainen herääjä, niin kuin minäkin. Naisen rauhallisen puuhailun seuraamisesta kasvimaallaan, heräilevän kylän uneliaassa hiljaisuudessa muodostui joka-aamuinen, lähes meditatiivinen rituaali. Saatoin istua puoli tuntia ihan paikallani, vain katsellen naista touhuissaan. Kasvimaan takana näkymää reunustivat Hinterdorffin alueen historialliset, kylän vanhimpiin kuuluvat tummasta puusta rakennetut ladot.
Gandegghütte
Yhden yön verran kävin nukkumassa ylhäällä vuorillakin. Halusin päästä kokemaan aidon alppimajan tunnelmaa vuortenhuippujen keskellä. Se oli ikimuistoinen kokemus.
Majoitus alppimajoilla ei muuten suinkaan ole edullista, halvimmillaan vuoteen jaetusta huoneesta saattaa saada noin 50 eurolla. Matterhornin juurella sijaitsevassa Hörnlin majassa vuodepaikasta saa maksaa lähemmäs 150 euroa. Hintaan kuuluvat kuitenkin usein kolmen tai neljänkin ruokalajin illallinen sekä aamupala.
Me suuntasimme ensimmäiseksi Zermatt-yöksi Gandeggin majalle 3030 metrin korkeuteen.
Hütten sijainti on häkellyttävän kuvauksellinen; yhdellä puolella kohoavat Breithorn ja Klein Matterhorn sekä Theodulin jäätikkö, toisella puolella itse Matterhorn ja majan takana levittäytyy Gornerin jäätikkö.
Vaikka Gandegg ei ole mainittavan eristyksissä sivilisaatiosta (sinne on lähimmältä hissiasemalta vain puolen tunnin patikkamatka), on näkymä keskellä ”ei-mitään” nököttävästä majasta tunnelmallisine terasseineen alppimajakulttuuriin tottumattomalle todella mieleenpainuva.
Majojen palvelutasot vaihtelevat, ja Gandeggin tuvalla esimerkiksi ei ole suihkuja.
Ainoa peseytymismahdollisuus (kädet, kasvot) on majan taakse sijoitetulla vesisaavilla. Harvemmin on tullut pestyä hampaat yhtä kuvauksellisissa maisemissa, jäätikön levittäytyessä edessä.
Heräsin keskellä yötä käymään vessassa. Tassuttelin ulos majan taakse tähtikirkkaan taivaan valaistessa hallusinatorisen kaunista maisemaa.
Hämärän keskeltä nousi jäätikön alla virtaavan veden kumea kohina, kuin jostain syvältä maan keuhkoista nouseva murina. Ääni oli hätkähdyttävän voimakas. Päiväsaikaan siihen ei kiinnitä samalla lailla huomiota, yöllä jäätikön äänimaailma ottaa vallan ja soittaa vuorten hämärien siluettien keskellä yliluonnollista sinfoniaansa. Hetki oli äärettömän kaunis.
Näkymä Gandegg-tuvan makuuhuoneen ikkunasta
Patikoinnista
Zermatin alueella on on satoja kilometrejä merkittyjä vaellusreittejä helpoista patikkapoluista vaativiin alppihaikkaus-tason reitteihin.
Reitit on merkitty niin selvästi että täällä selviää noviisikin, eksymisvaaraa ei juuri ole. Vaikkakin vuoristosäät voivat itsessään muodostaa riskin. Sää voi muuttua yllättävän nopeasti täysin aurinkoisesta kylmän tuuliseksi tai ukkossateeksi, joten patikoille on aina syytä varautua pakkaamalla mukaan säänkestävää vaatetusta. Valtavan yleistä ukkosmyrskyn kastelemaksi joutuminen ei kuitenkaan ole.
Vaelluskarttoihin reittien vaativuustasot on merkattu vihreällä, keltaisella ja punaisella, maastossa vaativimmat alppireitit tunnistaa sinisistä kylteistä tai sinivalkoisista maastomerkeistä. Punaiset eli perusvaellusreittien vaativimmat eivät nekään ole mitään varsinaisesti vaikeita (lapsetkin niillä kulkevat), mutta sisältävät suhteessa enemmän korkeuseroja ja välillä hyvinkin jyrkkiä pudotuskohtia vailla mitään tukirakennelmia, joten ne eivät sovellu korkean paikan kammoisille.
Jyrkät ylämäkipolut 3000 metrin korkeudessa ovat raskaudeltaan ihan toista luokkaa kuin ylämäet Suomen olosuhteissa. Normaalilla peruskunnolla kuitenkin selviää mainiosti. Ja kuten todettua, pikkuiset nappulatkin vetävät reittejä kevyissä lenkkareissa, mitä oikeasti ihmettelen joka kerta täällä käydessäni. Itse vaellan kunnon tukevissa vaelluskengissä ja ilman niitä nilkkani olisivat varmasti entiset.
Kunnosta puheen ollen, alppivaellusviikko viimeistään tarjosi oivalliset olosuhteet alkuvuoden kestävyyskuntoprojektin tulosten arvioimiselle. Vaikka kesän alussa koin meneväni takapakkia ja ehdin jo hieman masentua, Zermatissa saatoin iloisena todeta, että jaksamistaso edellisvuoteen nähden oli huomattavasti parempi (kesästä 2011 puhumattakaan…).
Miesseuralaisille en toki pärjää ensinkään ja noille ”vuorikauriille” tahtini on kuin paikallaan polkemista, mutta minulle vaellus ei ole urheilusuoritus vaan luontoelämys. Koin voittajafiilistä kun viime vuonna suunnilleen kaikki voimani vienyt Hörnlin reitti (jouduin oikeasti pitämään askelten välillä taukoja) sujui tänä vuonna kevyesti vailla suurempia puuskutuksia. :)
Tuon klassisen, Matterhornin perusleiriin vievän Hörnlin reitin lisäksi suosikkireitteihini kuuluvat mm. henkeäsalpaava Wisshornweg, Gornergratille vievät Riffelseeweg ja Aussichtsweg sekä helpohkokulkuinen Mark Twain Weg Riffelalpista Riffelbergiin, jota voin suositella jokaiselle Zermatin kävijälle jos yhden ainoan patikan haluaa tehdä. Reitti on vain 2,5 km pituinen ja tarjoaa upeat, monipuoliset maisemat alas laaksoon, ympäröiville vuorille ja Matterhornille.
.
Videolla maisemia Mark Twain Wegiltä - ja kuukauden idoli ;)
10 päivää sain taas viettää satumaisessa maailmassa, eikä varmasti mene kauaa ennen kuin huikeat polut, eeppinen vuorisiluetti ja sympaattinen Zermatt alkavat taas vetää puoleensa. Täällä koen elämyksiä jonka kaltaisia en ole kokenut missään muualla, Alpit ovat todella erityinen ja erilainen kohde mittavassa ja kirjavassa matkailuhistoriassani.
Valtaosa kaikista elämäni reissuista on suuntautunut kultturelleihin kaupunkikohteisiin tai leppoisille saarille, ilman miestäni tuskin olisin koskaan päätynyt sveitsiläiseen alppikylään – en välttämättä koko Sveitsiin. Nyt on helppo todeta, että Sveitsi on minulle Kreikan ohella kirkkaasti rakkain ja palkitsevin matkailumaa. Vaikka hinnat hirvittävät ja ruoka on suunnilleen pelkkää röstiä ja fondueta, meillä on Sveitsin kanssa oikea kemia. Sen tuntee heti kun tänne saapuu.
Toivottavasti näemme jälleen pian, vien terkkuja Kreikkaan. <3
Aiempia Sveitsi-juttujani:
Solothurn, Gryuères, Murten, Neuchâtel ja Fribourg
Bern - taskukokoinen pääkaupunki
Budjettireissaajan vinkit Sveitsiin
.
P.S. Tänään on muuten Sveitsin kansallispäivä. :)
Halou! Vieläkös joukossanne olisi kiinnostuneita lähtemään syyskuun alussa Mádara-teemaiselle lukijamatkalle Riikaan?
Huhuilen, kun viimeinen ilmoittautumispäivä matkalle on maanantaina 1. elokuuta.
Tällä hetkellä mukaan kaivattaisiin vielä muutamaa lähtijää jotta matka toteutuu.
Jos siis alkusyksyinen viikonloppureissu Latvian kauniiseen pääkaupunkiin hyvässä kosmetiikkahenkisessä seurassa innostaa, ilmoittaudu ihmeessä mukaan :)
Lähdemme matkaan Helsingistä perjantaina 2. syyskuuta ja suuntaamme lauantaina bussilla Tallinnasta Pärnun kautta Riikaan.
Riiassa tutustumme Mádaran tehtaaseen ja tapaamme Mádaran perustajan Lotte Tisenkopfa-Iltneren. Tutustumme workshopissa luonnonkosmetiikan vaikuttaviin ainesosiin ja luonnollisten tuoksujen maailmaan.
Illalla on aikaa omalle ohjelmalle; rentoutua hotellilla, shoppailla, kävellä Riian tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa. Sunnuntaina teemme Riian kiertoajelun suomalaisen oppaan johdolla ja näemme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Kierroksen jälkeen on vielä omaa aikaa Riiassa ennenkuin bussi suuntaa takaisin Tallinnaan.
Tallinnassa on hetki aikaa ostoksille (mikäli niin haluaa :)). Laiva Helsinkiin lähtee kello 19.30.
Matkan hinta on 177 euroa.
Varaukset ja yksityiskohtainen matkaohjelma Pohjolan Matkan sivuilla.
Edellisen lukijamatkan tunnelmista voi lukea täällä :)
Vain Sveitsissä? Tilaat kuoharin ja sen seurana tuodaan snäkkinä ruisleipää...! ^_^
Ahh, tämän maan mystinen ruokakulttuuri...
Itse asiassa halusin vain sanoa, että pidän vielä jonkinasteista blogilomaa loppukuun ajan. Minullehan tällainen ei-päivittäinen päivitystahti on käytännössä lomaa ja tuntuu, että olen saanut paljon etäisyyttä blogijuttuihin ja tervetulluttakin pääntuulettelua täällä raikkaassa vuoristoilmassa. :) Kesäkuussa kerroin, että olen koko 7 blogivuoden aikana pitänyt vain yhden kerran varsinaista harkittua blogitaukoa. Pienet breikit silloin tällöin tekisivät varmasti hyvää ettei ihan "yliblogiinnu" mutta kun tää on niin... <3 <3 Nyt tuntuu, että olen oikeasti ollut vähän blogilomalla tässä kuussa :)
Viivyn Sveitsissä elokuun alkuun ja meinasin vielä loman aikana paiskata teitä jonkinlaisella luontoelämys/vaelluskertomuspostauksella joka ei varmastikaan kaikkia kauneusjuttuja odottavia ja janoavia kiinnosta, mutta minua kiinnostaa joten kirjoitan siitä :) Elokuussa palaillaan sitten taas enemmän kauneusjuttujen äärelle.
Rakkauksin,
Sanni
Sain Charming Nailsiltä tammikuussa (!) haasteen vastata ystäväkirjaan. Tänä heinäkuisena aamuna löysin vihdoin hetken vastata ^_^ Karkkipäivä - aina ajan tasalla ;)
Yritin vastata kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, eli mitä vain ekana tuli mieleen. :)
Kolme asiaa joita ilman en voi elää
(Kuten Taina, totean että jätetään tästä pois itsestäänselvät eli perheenjäsenet ja ystävät, sillä ilman heitä ei meistä kukaan halua elää.)
Huulirasva, kasvikset, lämpimät vaatteet. (Mä palelen aina. Mies aina vitsailee, tai köh, ei se ehkä ole edes huumoria, että mun ei pitäisi lähteä mihinkään ilman vähintään villamyssyä ja kaulahuivia. Viimeksi sain kuulla tästä kesäkuun alussa Suomenlinnassa.)
Joo, kuva ei ihan liity lapsuuteen mutta... Honfleur oli ihana paikka! :)
Lapsuuteni paras muisto
Hattulan mummon mökin mietiskelykivi jossa istuin aina lapsena. Kivi oli korkean heinikön ympäröimä ja sille mahtui istumaan juuri sopivasti yksi pieni lapsi. Kivi oli pihan reunassa, mökin puunhakkuupaikan vieressä. Istuin siinä aina omassa maailmassani heinänkorsien ympäröimänä, vähän tärkeänä, mietiskellen niin syntyjä syviä kuin nyt alle kouluikäinen lapsi voi mietiskellä. Muistan valokuvan tarkasti miltä mökin pihapiiri näytti kiveltä katsottuna. Selän takana levittäytyi viljapelto ja kaukana siinsi metsänraja. Se oli niin kaukana ettei pieni Sanni saanut sinne yksin lähteä seikkailemaan. Mutta joskus hän kuitenkin karkasi peltoon, piileskeli viljankorsien seassa. Niin että mummu ja äiti saivat huolissaan lähteä etsimään.
Takana kauhea päivä, miten rentoudun?
Kaadan lasin punaviiniä ja laitan Sigur Rósin levyn soimaan.
Jos minun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko lopun elämääni, se olisi...
Hmmm, kuka ei tiedä vastausta tähän? ^_^
Mitä en voi sietää
Tarkoituksellista ilkeyttä ja ylimielisyyttä.
Mikä saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan
Eläimet, esimerkiksi kadulla (tai vaelluspolulla ;)) ohi kulkeva koira.
Ketä ihailen?
Äitiäni ja sisariani, kaikki ovat kulkeneet elämässä omia ei-aina-niin-helppojakaan polkuja ja menestyneet tahoillaan tavoitteissaan ja haaveissaan. Äitini on viisaimpia ja elämänkokeneimpia ja samalla hassuimpia tyyppejä mitä tunnen <3
Ketä en ihaile?
Ketään joka toimillaan tarkoituksellisesti satuttaa muita.
Matkakosmetiikkaa
Jos saisin rajattoman budjetin, mitä tekisin sillä?
Lahjoittaisin eläinten ja lasten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle sekä erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.
Ja kyllä sitä rahaa rajattomasta budjetista varmaan jäisi yli reissaamiseenkin ja omaan taloon ^_^ Ostaisin talon ainakin Kreikasta, ehkä Santorinilta ja palkkaisin oman kokin joka tekisi minulle joka päivä kreikkalaista ruokaa joka on allekirjoittaneen mielestä maailman parasta ruokaa. Ja sit mä teettäisin oman nimikkojuuston ja oman nimikkokosmetiikkasarjan :)
Keneksi tai miksi pukeutuisin naamiaisissa?
Tähän ei oikeasti tule spontaania vastausta! :D En kai tykkää naamiaisista?
Niin ihanaa kuin onkin välillä leikkiä "prinsessaa", olen enemmän itseni vasemmanpuoleisena Sannina :)
.
Kiitos Taina haasteesta :)
P.S. Vaikka patikkamoodissa ollaankin niin joka päivä on ollut kuvan tuotteiden verran meikkiä naamassa ^_^
Tunnelmia viime viikonlopulta ystäväni häistä Ranskan Normandiasta. Onnellista päivää juhlittiin Château de Bouellesin idyllisessä kartanossa keskellä Ranskan kauneinta maaseutua.
Kartanon terassilla järjestetyn cocktail-tilaisuuden aikana saimme mm. seuraa pihalla laiduntavista lehmistä <3
Ihastuin ranskalaiseen kuivaan siideriin...
Leena teki häiden kukka-asetelmat itse.
Häätuoksuna Guerlainin Aqua Allegoria Pera Granita <3
Uskaltauduin muuten sittenkin värjäämään hiukset taas itse.... vaikka viimeisen epäonnistumisen jälkeen vannoin, etten enää yrittäisi kotivärjäillä viileää vaaleaa. Mutta säästin senkin 140 euroa matkakassaan ;) Kuten kuvista näkee, tällä kertaa ei mennyt niin metsään vaan tulos oli puhtaampi vaalea. Nappasin marketin hyllystä Schwarzkopf Blonde -värin sävyssä L100 Ice Blonde (joku olisi kuitenkin kysynyt :))
Jälkiruokiin saittekin jo tutustua aiemmin :)
Loppukaneetti: nuo iltapukujen tissikupit... huoh :D ^_^ Osta puku ja saat rinnat kaupan päälle ^_^
*
Vielä kerran onnea Leena ja Philippe <3
Lähetän teille terveiset yksinäiseltä budjetti-illalliselta vuokrahuoneestani Zermatista. Tonight on the menu; horiatiki-salaatti Coop-marketin aineksista. Ei nyt ihan niinkuin Kreikassa mutta... :) Coopissa ei ollut punaista sipuliakaan kuin puolen kilon pakkauksissa, piti ottaa keltaista... Kauppakassin uumenista löytyy vielä valikoima juustoja ja hedelmiä jos sattuisi jäämään hiuko.
Huoneessani ei ole jääkaappia joten ikkuna toimittaa myös kylmäkaapin virkaa.
Sveitsissä on vain yksi vika: täällä on pirun kallista.
Kuinkahan kyllästynyt olen viikon kuluttua kaupan vakuumisavukirjoloheen... Ne tulivatkin jo hyvin tutuiksi viime vuonna. Vakuumilohi ja purkkitonnikala ovat ainoat kalaruoat joita minulla on Zermatissa varaa syödä.
Ainiin ja hei, muistatteko ne oudot valmiiksi keitetyt ja värjätyt picnic-munat joita ihmettelin täällä viime kesänä? Sveitsiläisten ruokakauppojen erikoisuus. No, nythän ne ovat enemmän kuin käteviä kun minulla ei ole käytössä keittiötä :D Hehheh.
Oi, Zermatt. Niin lumoava paikka ja me haluamme tänne tulla. Tapaamme nyt kolmatta kertaa ja olen oikein ikävöinyt kylää. Koko kesäkuun vatsassa kipristeli jälleennäkemisen ilosta. Zermatt, minä tykkään sinusta ihan tosi paljon ja olen onnellinen että saan olla täällä taas.
Mutta ei me oikein sovita yhteen taloudellisesti. Möö Zermatt, miksi minun piti ihastua paikkaan joka kuuluu Sveitsin tyyriimpiin?
Täällä ollaan ensisijaisesti nauttimassa maisemista ja vertaansa vailla olevista vaellusmahdollisuuksista ja maailman tunnetuimpiin kuuluvan alppikylän uniikista tunnelmasta, se on selvää. Mutta helkkari, kun mä niin tykkään ruoasta ja ravintolakokemukset kuuluvat matkustelun kiinnostavimpaan antiin. Täällä minulla ei yksinkertaisesti ole siihen mahdollisuutta.
No, joo, olisi jos söisin pizzaa. Pizzan saa Zermatissa halvimmillaan noin 20 eurolla.
Mies tarjosi minulle eilen ruoan, se on ainoa ravintola-ateria jonka olen täällä syönyt. Kuvasta voi päätellä että Zermatissa ei kannata olla vhh-ruokavaliolla, miesten kinkkupizzat hakkasivat mun ruskeassa kastikkeessa uivan Maailman Epäesteettisin Salaatti? -tittelistä kilpailevan Nizzan salaatin 100-0. Salaatti oli muuten kalliimpi kuin pizza; se kustansi noin 28 euroa ja on halvin pääruokasalaatti jonka olen toistaiseksi kylästä löytänyt.
Coopista haen samalla summalla ainekset moneen paljon parempaan salaattiin ;) Kylän marketeissa muuten huomaa Zermatin hintatason luomat olosuhteet: en suinkaan ole ainoa turisti shoppaamassa illallisaineksiani. Zermatin kaksi ruokakauppaa pullistelevat ulkomaisia asiakkaita, etenkin tunti ennen sulkemisaikaa hulabaloo on melkoinen ja tungoksessa saa välillä jonottaa että pääsee eteenpäin. Valtaosa Zermatissa vierailevista matkailijoista majoittuu chaleteissa eli mökkien tyyppisissä taloissa tai vuokrahuoneissa, ja kokkaa omat ruokansa. Niinkuin mekin viime vuonna. Mutta kyllä vain niissä Pääruoat alkaen 48 euroa -ravintoloissakin riittää asiakkaita.
Zermatt on omansalainen. Ai että mä tykkään olla täällä. Mutta en mä sitä voi kiistää että on kohteita, joiden hintataso sopii mulle paremmin. Ja että tekisi mieli syödä ravintolassa. Evästely on mun "middle name" ja olen aivan tottunut menemään budjettilinjalla. Mutta... eilisen Nizzan salaatin hinnalla söisin Kreikassa ravintolassa aamiaisen, lounaan ja päivällisen.
Tätä kirjoittaessani maisema ikkunan takana on jo pimentynyt. Mies on tänä yönä taas ylhäällä vuorilla kaverinsa kanssa, yöpyvät vuoristomajassa. Ne siellä kiipeilee ja tavoittelee huippuja ja minä seikkailen täällä alempana omillani. Ei ne pojatkaan mitään hyviä ruokia syö, ostivat mikrossa lämmitettävän pasta-aterian täksi illaksi :) Kun tämäniltaisessa majassa on kuulema peräti mikro.
Tällaista on Sveitsin lomailu. Ravintolaelämyksiä voi sitten kokea jossain muualla. <3
P.S. Sain juuri kuvaterveiset miesten illalliselta majalta. :) Mun salaatti näytti kyllä paremmalta ;D
Nyt taisi löytyä ihan paras aurinkovoide jota olen koskaan käyttänyt! Olin ollut aikeissa kehua voidetta jo lyhyen Suomi-käytön perusteella ennen reissuun lähtöä, mutta nyt viimeisten päivien hardcore-testiajossa Alppikorkeuden helteessä voin todellakin lukita hehkutukseni ja todeta, että voide on aivan mielettömän hyvä!
Kyseessä on italialaisen Aloedermalin kasvoaurinkovoide suojakertoimella 20.
Sain voiteen testiin PR-toimistolta joka esitteli voiteen luonnollisena aurinkosuojatuotteena, ja merkin alla lukeva "Natural protection" varmasti antaakin syyn olettaa, että voiteen UV-suoja olisi luonnollinen. Sitä se ei kuitenkaan ole, mistä Aloedermalin voide vastaanottaa ainoan kritiikin. Suhtaudun vähän ryppyotsaisesti harhaanjohtaviin markkinointi-ilmaisuihin. Voide on kaukana "natural protectionista" ja kaikki sen sisältämät UV-suodattimet ovat kemiallisia.
Mikä ei kuitenkaan minun tapauksessani tee voiteesta millään lailla huonoa (nuhteet vain markkinointitekstien laatijalle), sillä pidän itse enemmän kemiallisten filtterien kosmeettisesta fiiliksestä. Kuten blogia säännöllisesti lukeville on varmasti käynyt ilmi, tahmeus on jotain mitä en kerta kaikkiaan voi sietää voiteessa. Fysikaaliset filtterit tekevät aurinkovoiteesta valitettavasti aina jähmeän ja tahmean, tai ainakin vähintään jähmeämmän ja tahmeamman kuin miltä synteettisten suodattimien ympärille formuloitu voide tuntuu.
Eilen UV-indeksi oli täällä Zermatissa peräti 10..!!
Olen rasvannut naamaa tunnin välein ja vartalon ihon olen suojannut keskipäivän auringossa vaatteilla. Tässä porotuksessa on syytä jättää pinnalliset rusketusideaalit taka-alalle ;)
No, on pakkaustekstien rustailija jossain onnistunut :D "Delicate and silky cream", kertoo kartongin kylki, ja se todellakin pitää paikkansa.
Voiteen tuntuma on kirjaimellisesti silkkinen ja semitäyteläinen koostumus tuntuu äärimmäisen miellyttävältä. Voide levittyy notkeasti ja imeytyy erittäin nopeasti jättäen himmeän ja täysin tahmattoman pinnan. Vaikka levittäisin kaksi runsasta kerrosta, kaikki imeytyy ja ihon pinta on hetken kuluttua himmeä. Voide tuntuu myös kosteuttavalta ja se sisältääkin mm. aloe veraa (incissä toisena ennen UV-filttereitä, mikä kertoo aikamoisen korkeasta pitoisuudesta sillä UV-filttereiden osuus on myös korkea), hyaluronihappoa ja oliiviöljyä.
Ja nyt tulee se itselleni henkilökohtaisesti paras osuus. :) Vaikka voiteen tahmattomuus kasvoilla on erittäin tärkeää, vielä fantastisempaa on se, että voide ei jää tahmeaksi myöskään sitä levittäneisiin kämmeniin ja sormiin! Tämä on valtavan tärkeää etenkin kun on liikkeessä vaelluksilla tai kaupunkikävelyillä, tai missä tahansa missä ei voi jokaisen voiteenlisäyskerran jälkeen olla pesemässä käsiä.
En tiedä samaistuuko joku muu tähän tunteeseen, mutta rasvausoperaatioiden jättämä voideklähmä käsissä on jotain aivan kamalaa, ja tahmakäsillä pitäisi sitten olla valokuvaamassa ja kaivamassa reppua ja säätämässä puhelinta ja sitten kaikki paikat ovat möhnässä. Aaarghh!! Ehkä maailman pinnallisin ongelma, mutta minua se ärsyttää suunnattomasti. Aurinkovoiteet, oli kyseessä sitten kemiallisen tai fysikaalisen suojan sisältämä tuote, ovat tunnetusti voidemaailman tahmakuninkaallisia. Tähän mennessä en ollut kohdannut aurinkovoidetta, joka ei jättäisi ihoon edes jonkinlaista klähmäistä tunnetta, ainakin käsiin joihin voidetta kohdistuu kaikkein eniten.
Mutta Aloedermal ei jätä lähmäpintaa! :) Kämmenet ovat hetken kuluttua voitelusta aivan tahmattomat ja kohta voikin taas tarttua kameraan! :)
Käytän Aloedermalia kasvojen lisäksi myös muualle kroppaan, sillä en jaksa kuljetella vaellusretkillä mukana monia eri voidepurkkeja. Tuubipurkista voidetta on helppo annostella.
UV-filtterit ovat noita ainesosaluettelon pisimpiä "nimihirviöitä" kuten Ethylhexyl Methoxycinnamate, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate ja Bis-ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine.
Aloedermal-voiteen suositushinta on 28,60€ ja tuubissa on tavaraa 75 ml.
Aloedermalia myyvät luontaistuotekaupat. En saa suoraa linkkiä maahantuojan jälleenmyyjälistaan toimimaan, mutta se löytyy osoitteesta http://www.aboamedica.fi/index.html.
Matterhorn-selfie :)
.
Aloedermal on niitä blogin kautta testiin saamiani tuotteita joiden kohdalla voin vilpittömästi sanoa: tätä tulen ostamaan itsekin. Peukku!! :)
Sain viikonloppuna häissä poikkeuksellisen makean mieliteon ja söin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan reilusti vehnää ja sokeria.
No, reilusti ja reilusti, mutta omaan tasooni huomattavan paljon. Kiintiö tuli todellakin täyteen vähäksi aikaa ja sokeriövereiden jälkeen oli hetkellisesti huono olo, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. :)
Olen vhh:lle vaihdettuani maistellut sokerisia jälkiruokia niin harvoin, että pystyn suunnilleen muistamaan ja nimeämään kaikki tapaukset viiden vuoden ajalta. Käytännössä kaikki kerrat ovat liittyneet johonkin erityistilanteeseen kuten tähtiravintolan maistelumenuun. Yleensä muutama lusikallinen on riittänyt koska makeaa ei tee mieli ja olen halunnut maistaa gourmet-jälkiruokia silkasta mielenkiinnosta.
Häissä havahduin yllättäen tunteeseen, että minun teki mieli kakkua. No, silloinhan sitä otetaan. Sokerittomuus on minulle elämäntapa ja välttelen sokeria tietoisesti niin pitkälle kuin mahdollista, mutta nyt kun olen siitä täysin vieroittunut ei satunnaisilla syrjähypyillä ole merkitystä. Ne pikemminkin vahvistavat voittoani sokerikoukusta.
No mutta mitäsmitäs, nyt tää kuulostaa siltä että jotenkin kokisin tarvetta selitellä kakkukohtaustani :D Ei ollut tarkoitus. En tosiaan halua että otatte näitä juttuja liian vakavasti vaikka itse vakavasti sokeriin suhtaudunkin. En halua syödä sokeria mutta osaan myös suhtautua huumorilla siihen miltä vakaumukseni saattaa ulkopuolisille näyttää. :)
Ranskassa on omansalainen hääkakkutraditio ja meille tyypillisen ”kakku-kakun” sijaan tarjolla on pienistä kermatäytteisistä tuulihattu-tyyppisistä leivoksista koottu, karamellisoidulla sokerikerroksella kuorrutettu pyramidi, croquembouche.
Croquembouchen lisäksi tarjolla oli erilaisia pieniä leivoksia.
Koska sokeritielle olin lähtenyt, päätin maistaa myös muutamia pikkuleivoksia vaikka mieliteko kohdistui nimenomaan croquembouche-pyramidiin.
Melkein rikollisen olon vallassa (no tää ois nyt just sitä huumoria) lohkaisin palan tuulihattupallukasta.
Ensipuraisu oli kuin väkivaltainen hyökkäys suussa. Paksun sokerikuorrutuksen imelyys sai makuhermot värisemään odottamattomasta aistimuksesta. Kasvoille puristui spontaani irvistys vähän samaan tapaan kuin sitruunaa haukatessa. Mutta ei kakku pahaa ollut, ei tosiaankaan. Se vain oli täysin odotetusti liian makeaa sokerittomuuteen tottuneelle makuaistilleni.
Kovan kuorrutuksen alta avautui ilmavan choux-taikinan ja vaniljaisen, kermatäytteisen sydämen pehmeä luonne. Kun unohdetaan korkea makeustaso, kakku oli erittäin hyvän makuinen ja rouskuvia ja pehmeitä elementtejä yhdistävä rakenne suorastaan koukuttava.
En ole koskaan ollut perinteisten sienimäisille sokerikakkupohjille rakennettujen täytekakkujen tai raskaiden hillotäytteiden ystävä. Ilmavat tuulihattu- ja lehtitaikinat ovat enemmän mieleeni, tälläkin pohjalla croquembouche hienostuneella vaniljatäytteellään veti pisteet kotiin.
Entä muut jälkiruokamaistiaiset?
Tähän mä pystyin. :)
Vadelmaleivonnainen oli herkuista vähiten makea ja se haarukoitui suuhuni kokonaan. Sienikakkumaisesta kerrossuklaaleivoksesta meni puolet, se oli aika tavanomaisen tyylikkään kahvilaleivonnaisen makuinen kostealla koostumuksella. Hedelmäisen kreemitäytteen (ehkä mangoa ja passionhedelmää) sisältänyt leivos oli kaikkein makein ja täytteen imelyys sai koko suun kihelmöimään.
....siltikin, hain croquembouchea vielä kaksi palluraa lisää ^_^
Kakkueksperimentin jälkeen kasvoilla tuntui suklaalevyövereistä tuttu kuumotus ja kihelmöinti. En tiedä onko tämä "suklaalevyefekti" tuttu kenellekään muulle, mutta silloin kun itse vielä söin makeisia, seurasi suuren suklaamäärän syömistä aina punoitus ja kuumottava tunne kasvoilla. Nimenomaan suklaan, efekti ei liittynyt makeisiin ylipäänsä.
Kakkua oli tarjolla vielä aamiaisellakin mutta ei, enää en ottanut :)
.
Makean mieliteottomuus on asia, joka tuntuu aina herättävän kummeksuvia reaktioita. Ajatus siitä, että jollekulle maistuvatkin makeaa enemmän suolaiset herkut, on toisten mielestä suunnilleen anarkismia. Ehkäpä sokeriteollisuuden ja sokerin ylivallan kritisoimisessa jotain anarkistista onkin... :p :) Mutta sokerin välttely ei tietenkään aina ole poliittinen kannanotto, kuten ei minunkaan kohdallani. Mieltymykset ovat yksilöllisiä ja niin luontaista kuin sokerista pitäminen ihmiselle onkin, siitä voi myös tottua täysin pois.
Minun valintani kun tekee mieli jotain makeaa: punaposkinen, mehukas, rapsakkaasti rouskahtava omena. Yhden croquembouche on toisen honey crunch. ^_^ Omenaihmiset - jos ette ole vielä maistaneet honey cruncheja niin maistakaapa, ovat ihan törkeän hyviä! Google tiesi kertoa että lajiketta pidetään jonkun arvion mukaan maailman parhaana tuoreena syötävänä omenana :)
Voi mulla on niin paljon kerrottavaa viikonlopusta...
..mutta nyt en pääse nettiin varmaan kahteen vuorokauteen. Koska maisemat ovat taas vaihtuneet...
Näen ikkunasta tämän maiseman: Zermatt. Sveitsi <3
Ja nyt lähdemme ylös vuorille, pääsen viettämään yötä ekaa kertaa ehtaan vuoristohütteen. :)
Häistä hütteen, iltapuvusta vaellusbuutseihin. ^_^
