Enpäs ole pitkään aikaan ollut näin innostunut jostain tuotesarjasta! Ei hyvänen aika miten kiinnostava ja uudenlainen näkökulma ihonhoitoon.
Olen yrittänyt kirjoittaa tätä juttua jo kohta viikon, mutta uppoudun joka yrityksellä lukemaan netistä lisätietoa ^_^ Lisäksi jutusta on ollut vaikea saada tarpeeksi tiivistä kun tekisi mieli kirjoitella tekstiä Helsingistä Ivaloon saakka, mutta tiedän että useimpien lukijoiden jaksaminen loppuu jo Lahden tienoilla jos matka on liian pitkä :D
Kuvat (muut kuin omat tuotekuvani): Esse
Esse - uraauurtavaa, innovatiivista luonnonkosmetiikkaa Etelä-Afrikasta. Tuo maakin vielä - on virkistävää saada käsiinsä niinkin eksoottista kosmetiikkaa kuin afrikkalaista, kun meillä täällä Suomessa dominoivat eurooppalaiset luonnonkosmetiikkamerkit.
Esse on valmistanut luomukosmetiikkaa vuodesta 2002, mutta viime vuonna sarja koki täyden uudistumisen Biome+ teknologian myötä. Tähän teknologiaan liittyvät tiedejutut ovat juuri sitä valtavan kiinnostavaa aluetta josta tekisi mieli jaaritella vaikka kuinka, mutta yritän pitää homman kuitenkin lukuystävällisenä että pysytte hereillä :)
Biome+ teknologia pohjautuu monivuotisen, kansainvälisen The Human Microbiome Project –tutkimustyön tuloksille. (Tutkimus ei liittynyt ihonhoitoon vaan yleisesti ihmisen terveyteen.) Projektin tuloksena selvisi, että kehossamme elää 10 mikrobia jokaista ihmissolua kohti. Tuhannet mikrobilajit työskentelevät yhdessä luoden monimutkaisen kemian joka pitää meidät terveenä, ja tämä toteutuu erityisen konkreettisesti suolistossa ja iholla.
Tutkimuksen tulokset muuttivat käsitystä ihosta ja mikä vaikuttaa sen hyvinvointiin: iho ymmärretään nyt ekosysteeminä joka on terveimmillään silloin, kun sen mikrobipopulaatio on vahva ja monimuotoinen. Toisin sanoen monet ihon epätasapainotiloista liittyvät ihon mikrobiomin häiriöihin, ja tasapainottamalla mikrobikantaa ihon kuntoon voidaan vaikuttaa myönteisesti.
Essen Biome+ teknologia edistää ihon monimuotoista ja vakaata mikrobiomia tehostamalla probioottipopulaatioiden määrää iholla. Probiootit ovat hyvisbakteereja jotka monet yhdistävät suoliston hyvinvointiin, mutta ne parantavat yhtä lailla myös ihon mikrobikoostumusta. Esse toi probiootit ensimmäisenä ulkoisesti käytettäviin kosmetiikkavalmisteisiin.
Edit. Eipäs tuonutkaan. :p Tietooni saatettiin eilen, että ranskalainen Lierac käytti probiootteja puhdistustuotteissaan jo vuonna 2012. Väärinymmärrys Essen kohdalla on omani, tulkitsin lukemaani vähän turhan vapaasti :D Esse voi ottaa kunnian maailman ensimmäisen eläviä probiootteja sisältävän seerumin lanseerauksesta, mutta muutoin probioottiteknologia oli jo ollut käytössä ihonhoitotuotteissa muilla merkeillä.
Esse pyrkii prebioottien ja probioottien avulla luomaan iholle ympäristön, joka suosii hyödyllisten mikrobien kasvua. Prebiootit ovat ikään kuin probioottien apureita ja toimivat ravintona iholle suotuisille mikrobeille.
Kaikki tämä kuulostaa minusta aivan valtavan kiinnostavalle ja on ainakin minulle ihan uusi näkökulma ihonhoitoon. Ja tuorehan se on koko kauneusalallakin, ei probiooteista puhuttu vielä viisi vuotta sitten. Nyt ilmiö on pioneerien vanavedessä saavuttamassa muitakin alan toimijoita, esimerkiksi kotimainen EkoPharma on lisännyt prebiootteja juuri päivitettyyn tuotelinjaansa.
Pähkinänkuoressa: mitä hyvää probiootit saavat aikaan iholla? Kolme tärkeintä ominaisuutta:
Essen tuotteet ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia
Siihen, miten hyvin kosmetiikkaan lisätyt probiootit sitten oikeasti toimivat iholla, en osaa ottaa kantaa, koska kannan muodostus vaatisi paritkin juttutuokiot puolueettomien kemistien, ihotautilääkärien ja probioottista ihonhoitoa pidempään käyttäneiden kanssa.
Totean vain, että kaikki tämä kuulostaa todella kiinnostavalta ja herättää allekirjoittaneessa myönteisen ”miksipä ei?” –fiiliksen. Kun kukaan ei kiistä tasapainoisen mikrobipopulaation merkitystä suoliston hyvinvoinnille, miksipä sillä ei voisi olla yhtä merkittävä rooli myös ihon hyvinvoinnin ylläpidossa?
Harmittaa vietävästi kun en pääse paikalle kun Essen perustaja, kemisti Trevor Steyn (kuvassa) saapuu perjantaina Suomeen kertomaan probioottisesta ihonhoidosta. Varmaan mielenkiintoisin tilaisuus koko vuonna ja mä joudun skippaamaan... No, kaikkeen ei voi revetä.
Saatte sitten lukea muista blogeista mitä Trevor Steynillä oli sanottavaa. :) (Ja tulee varmasti luettua ahmien itsekin..!)
Lisätietoa probiooteista, The Human Microbiome-projektista ja Essen ihonhoitofilosofiasta voi lukea Essen erinomaisen informatiivisilta ja hyvin koostetuilta sivuilta. Sivut ovat suomenkieliset.
Essen valikoima koostuu kolmesta linjasta.
Esse Organic on merkin alkuperäinen runkosarja joka on tänä vuonna päivitetty sisältämään myös Biome+ -teknologian tuotteita. Laaja valikoima koostuu useista puhdistusaineista (neljällä eri koostumuksella), kasvovesistä, kosteusvoiteista, naamioista, kuorintatuotteista, erityishoitotuotteista ja vartalotuotteista.
Esse Sensitive on neljän tuotteen täsmälinja herkästi reagoivalle iholle sisältäen puhdistusemulsion, seerumin ja kaksi kosteusvoidetta.
Esse Plus on uusin lisäys perheeseen ja on talon premium-linja, sisältäen kolme seerumia, kaksi kosteusvoidetta ja silmänympärysvoiteen.
Sain maahantuojalta kokeiltavaksi koko Sensitive-linjan.
Sensitive-linja pyrkii minimoimaan allergisten reaktioiden mahdollisuuden käyttämällä erityisen hellävaraisia raaka-aineita. Ainesosat on pidetty minimissä ja säilöntäaineet valittu miedommasta päästä. Probiootit auttavat vahvistamaan ja palauttamaan ihon suojabarriääriä mikä vähentää ihon herkkyysreaktioita. Tuotteissa on mieto tuoksu.
Jos olisin päässyt tapaamaan sarjan luojaa, olisin kysynyt miksi tuotteista ei tehty täysin hajusteettomia, se kuitenkin vähentää entisestään allergisten reaktioiden mahdollisuutta. Tuoksuainesosien pitoisuus on alle 0,03% eli todella vähän, mutta aina on sekin kuluttajaryhmä joka ei siedä tuotakaan määrää ja valitsee puhtaasti täysin hajusteettomat tuotteet.
Sensitive Cleanser 52,70€ / 200 ml
Koostumukseltaan emulsiomainen mutta ei tunnultaan maitomainen perinteisellä tavalla. Maitomainen putsari ei vaahtoa eikä Essen Sensitive-putsarikaan sitä tee kun sen levittää sormin. Tuote neuvotaan sekoittamaan ensin kämmenellä lämpimään veteen ja hieromaan sitten kasvoille, tosin kasvojen huuhtelu lämpimällä vedellä ennen puhdistusta ajaa saman asian.
Emulsio tuntuu iholla erittäin miellyttävältä, ja vaikka se ei vaahtoa, koostumuksesta tuntee heti että se voisi vaahdota. Kurkkaus inciin vahvistaakin tämän, sieltä löytyy vaahtoa muodostava, puhdistava ainesosa decyl glucoside. Putsari on ilmeisesti haluttuu formuloida niin, ettei se dekyyliglukosidista huolimatta vaahtoa.
Emulsio huuhtoutuu iholta vaivatta jättämättä rasvaista tai muutenkaan pinnoitettua tuntua, ei liioin nitisevää pintaa. Todella hellivän tuntuinen tapaus. Pidän kovasti tuoksusta.
Vinkki meille vaahdosta tykkääville: vaahdotusverkko.
Kun tuotteessa on vaahtoa muodostavaa ainetta, se saadaan aktivoitua tällaisella yksinkertaisella keksinnöllä kuin foaming net = vaahdotusverkko. Nämä ovat suosittuja etenkin Aasiassa. Ja monille teistä varmasti jo tuttu juttu. Olen ostanut omani MUJIlta.
Ja jo vain vaahtoutuu Essen Sensitive Cleanserkin kun sitä hieroo verkkoon :)
Verkko saa miedoimmatkin, laiskasti vaahtoavat putsarit vaahtoamaan moninkertaisesti. Jo valmiiksi kunnolla vaahtoavat putsarit vaahdottuvat sitten ihan hervottomaksi massaksi verkon kautta käytettynä :)
Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract*, Glycerin, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Decyl Glucoside, Cetearyl Alcohol, Sclerocarya Birrea (Marula) Seed Oil, Glyceryl Stearate, Cetyl Alcohol, Xanthan Gum, Sodium Phytate, Lactic Acid, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Lactobacillus, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Citric Acid, Glyceryl Caprylate, Sodium Anisate, Vanillin, Hexenol, Gamma Decalactone
Sensitive Serum 77,20€ / 15 ml
Sensitive-linjan seerumi on toinen Essen kahdesta tuotteesta joihin on lisätty kaikkein korkein pitoisuus tehokkaimmassa muodossaan olevia probiootteja eli eläviä Lactobacillus-probiootteja, niitä on yli miljardi per 1 ml. Toinen eläviä probiootteja sisältävä tuote on Plus-linjan Probiotic Serum.
Seerumi on vedetön ja öljy- ja rasvapohjainen jotta probiootit saadaan stabiloitua. Päälle levitettävän kosteusvoiteen vesi aktivoi probiootit ja Esse suosittaakin että seerumia käytettäisiin aina yhdessä voiteen kanssa.
Essen Sensitive on kyllä jännimmän tuntuinen seerumi mitä olen kokeillut. Sen täyteläinen koostumus tuo mieleen kynsinauhabalsamin :) Jojoba- ja seesaminsiemenöljyihin ja sheavoihin perustuva koostumus tuntuu tosi tuhdilta ainakin nyt kesäiholla, ja ihon pinta jää rasvaiseksi. Seesamisesta tuoksusta tulee mieleen halva :)
Seerumia suositellaan käytettävän aamuin illoin mutta ei meikin alla, mikä tarkoittaa sitä, että Essellä on ilmeisesti ajateltu käyttäjän olevan meikittä seerumin käyttökuurin ajan.
Seerumi sopii kaikille ihotyypeille ja on tarkoitettu erityisesti reaktiiviselle, stressaantuneelle iholle. Valmistajan kuvauksen mukaan: "Tuotteen sisältämät elävät mikrobit aktivoituvat ihon pinnan kosteudesta. Aktivoiduttuaan ne miehittävät ihon korjaten epätasapainotilaa ja vahvistaen suojabarriäärin toimintaa, tavoitteena lisätä ihon probioottisia mikrobistoja sellaiselle tasolle, ettei tunkeutujille jää tilaa. Tämä ehkäisee ihon immuunisysteemin yliaktivoitumista vähentäen punoitusta ja ärsytystä."
Essen tuotteet henkivät pakkauksista lähtien selektiivisyyttä ja arvokkuutta, tämä ei ole "markettisarja". Tuotteet on pakattu tuplapakkauksiin; ulkopakkauksen sisältä nostetaan esiin vielä toinen suojapakkaus. Kenties epäekologista jostain näkökulmasta, mutta kartonkiset pakkaukset kuitenkin maatuvat.
Paras testihenkilö tälle tuotteelle olisi tietysti ärtyneen, stressaantuneen ihon omaava henkilö, ja minun arvioni jää vain tuotteen koostumuksen ja kosmeettisten ominaisuuksien kuvailuksi. Voi että kun olisi armeija erilaisilla ihotyypeillä ja -ongelmilla varustettuja koehenkilöitä käytettävissä joilta voisi tarpeen vaatiessa tilata ihotyypin mukaisen, täsmällisemmän arvion ^_^ Ehkä mä vielä joku päivä kerään lukijoiden joukosta sellaisen ryhmän :)
Inci: Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil*, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter*, Hydrogenated Vegetable Oil, Isoamyl Laurate, Lactobacillus, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Ascorbyl Palmitate, Vanillin, Gamma Decalactone.
Hydro Moisturiser 60,70€ / 50 ml
Sensitive-linjassa on kaksi päivävoidetta, joista Hydro on kevyempi ja tarkoitettu normaalista rasvoittuvalle iholle.
Vaikka kirjoitin 'kevyempi', on Hydro Moisturiser kuitenkin aika täyteläistä ja paksua. Koostumus tuntuu ylelliseltä ja on linjassa sarjan selektiivisen imagon kanssa. Rakastan koostumusten vertailua ja kaikkien kolmen viimeksi testaamani sarjan koostumukset ovat olleet todella erilaisia, vaikka ovat luonnonkosmetiikkaa. Essen hienostuneet koostumukset ja tuoksut ovat aika lailla toista ääripäätä jos vertaa vaikka elokuussa testaamaani Cîmeen. Tsekkiläinen Havlik Apoteka taas edustaa perinteistä weleda-tyyppistä formulointia.
Essen Hydro-voide jättää iholleni tuotetunnun vaikka levittäisin sitä kuinka ohuelti. Tämä ei ole niitä ihoon hulahtavia fluidimaisia (terkut Mintsille ;D) koostumuksia. Tuotetuntu ei toisaalta ole ikävän tahmea eikä iho jää kiiltämään, tuntemusta voisi kuvailla suojaavaksi. Tuoksusta tulee mieleen vaniljavanukas - mutta tuoksu on tosiaankin hyvin, hyvin mieto. Sellainen barely there.
Sensitive-linjassa ei ole erikseen silmänympärysvoidetta ja olen käyttänyt silmänympäryksillä tätä Hydro-voidetta. Toimii erinomaisesti, itse asiassa tulen varmasti käyttämään voidetta jatkossa sy-voiteena sillä silmänympäryksille kaipaan juuri tämän kaltaisia, täyteläisempiä koostumuksia. <3 Ihana voide!
Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Squalane, Glyceryl Stearate Citrate, Glyceryl Stearate, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Sodium Stearoyl Lactylate, Inulin, Alpha-Glucan Oligosaccharide, Lactobacillus, Dehydroxanthan Gum, Bisabolol, Sodium Phytate, Glyceryl Caprylate, Sodium Hyaluronate, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Sodium Anisate, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Citric Acid, Lactic Acid, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Vanillin, Gamma Decalactone.
Nourish Moisturiser 66,50€ / 50 ml
Rauhoittava, erittäin täyteläinen voide kuivalle iholle. Minun iholleni tämä on selvästi liian tuhtia, mutta talven kylmimpänä, ihoa stressaavimpana aikana voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä yövoiteena.
.
Kaikki Essen tuotteet ovat vailla kuivattavaa alkoholia. Niitä myydään ainoastaan hoitoloissa ja maahantuojan verkkokaupassa, jälleenmyyjälistaus löytyy Essen sivuilta täältä.
Suositus on, ettei käytössä olisi muiden sarjojen ihonhoitotuotteita samaan aikaan Essen kanssa, sillä ne heikentävät Esse-hoito-ohjelman probioottista vaikutusta.
*
Onko joukossamme muita Esseen jo tutustuneita? Kokemuksia?
Miltä probioottinen näkökulma ihonhoitoon ylipäänsä teistä kuulostaa? Vakuuttaako?
Noniin, tämäkin päivä koitti: Sanni-muumio on liittynyt Instagramiin :)
Minut löytää sieltä nimellä @karkkipaivasanni
Jotenkin odotin että olisin laittanut Insta-tilin pystyyn saman tien kun viime helmikuussa vuosien jossittelun jälkeen viimein hankin älypuhelimen. Niin vain siihen meni puoli vuotta. Hidas lasku älypuhelinsovelluksiin ^_^
Pitkään en tajunnut yhtään mistä Instassa on kyse enkä saanut kiinni siitä miksi joku jakaisi jotain random "Tässä mä nyt seison Eiffelin juurella" -kuvia toisten pällisteltäväksi. Mun mielestä siihen riitti Facebook. Sittemmin olen tajunnut homman pointin - siis tykkäänhän mä itsekin katsoa ja jakaa lyhyitä hetkiä ja tunnelmia ja teen sitä blogissakin suunnilleen anteeksipyydellen "kun tänään ei ollut muuta sisältöä". Instan kaltaisessa paikassa lyhyet fiilishetket ovat selkeästi ja nopeasti "nautiskeltavissa" ilman esim. Facebook-ympäristön valtavaa muuta informaatiovirtaa.
Etenkin matkoilla on tehnyt monesti mieli jakaa joku nopea ohimenevä hetki... Siksi Instagram. :) Viimein.
Otan tulevan Kreikka-reissun Instagramin testiajona ja katsellaan miten paljon tulee jaettua kuvia munakoisoannoksista ja romanttisen ränsistyneistä talonseinistä ^_^
Olen tämän aamupäivän opetellut Instan käyttöä ja olo on kuin tarhalapsella ensimmäisenä päivänä. :) "Laitanks mä nyt @ vai #..." Ei hitto kyllä mua oikeasti naurattaa että voin olla niin vanhanaikainen monissa asioissa :D Samaan aikaan puikkelehdin notkeasti yhdessä some-kanavassa ja olen kuin kankea muinaisjäänne toisissa kanavissa... Riian matkalla yksi lukija kysyi voisinko jakaa matkan kuvia vaikka Messengerillä niin mä jouduin vastaamaan etten käytä sitäkään... (ellei se ole sama kuin Applen iMessage :p)
Insta vaikuttaisi oikeasti sopivalta ympäristöltä mun spontaanille ihmettely/innostus/kannanotto-taipumukselleni, siellä voi jakaa niitäkin ihmettelyjä mitä ei täällä blogissa viitsi jakaa :D ^_^
Käykää tukemassa tädin haparoivia ensiaskelia Instan ihmeellisessä maailmassa. :)
.
P.S. Eipä mun muuten-niin-some-perehtynyt "Mulla-on-yli-200-seuraajaa-Twitterissä" -miehenikään omista Insta-tiliä. Eli en näköjään kuitenkaan ollut viimeinen Instaton some-käyttäjä tässä maassa ;) Muita Instattomia?
Kimppu hiustenhoitoainekokemuksia viimeiseltä puolelta vuodelta . :)
Jutun tuotteista olen saanut Yves Rocherin ja Phyton hoitoaineet blogin kautta.
Yves Rocher Couleur Conditioner 7,90€ / 150 ml
(...mutta käytännössä myynnissä koko ajan tarjoushintaan niinkuin YR:llä on tapana, nytkin 3,90€...)
Yves Rocherin hoitoaineet kuuluvat suursuosikkeihini ja aina jonkun kysyessä, ”Mikä olisi sellainen oikein hyvän hinta-laatu-suhteen omaava, luonnollinen hoitoaine”, vastaan kuin apteekin hyllyltä, ”Yves Rocherin vihreisiin tuubeihin pakatut”. (Ärsyttävästi, YR ei ole nimennyt hiustuotelinjojaan selkeillä sarjanimillä joten viittaan näihin suosikkeihini aina pakkausten värillä, ne tunnistaa vihreästä sävystä.)
Näissä hoitoaineissa on ihana, kermainen koostumus ja erinomainen selvitys- ja pehmennyskyky, eikä niissä ole lainkaan silikoneja. Luonnollisuusprosentti on lähes 100%.
”Vihreään linjaan” kuuluu Suomen valikoimassa kolme hoitoainetta, joista värjätyille hiuksille tarkoitettu oli minulta pitkään testaamatta. Nyt kun tuubi on melkein tyhjä voin lyhyesti todeta, että tämä Couleur-hoitis oli yhtä hyvä kuin kaverinsakin. Kaikki kolme, Reparation, Nutrition ja Couleur tuntuvat kermaisilta ja erittäin pehmentäviltä ja ero (ainakin minun hiuksissani) on todella pieni, mutta jos ne laittaisi hoitavuusjärjestykseen niin Reparation on hoitavin ja Couleur kevyin. Käytännössä Couleur’kin tuntuu superhoitavalta verrattuna moniin normaalien hiusten perushoitiksiin.
Toivottavasti YR ei koskaan lopeta näiden valmistusta, ihan mielettömän hyviä hoitiksia. Jos mun pitäisi käyttää vain yhtä hoitoainetta koko loppuikä niin luulen että se olisi yksi näistä, tai sitten joku Aubreyn.
Jos sertifioidun luonnonkosmetiikan hoitikset tuntuvat alihoitavilta mutta et halua käyttää synteettisiä hoitiksiakaan, YR:n vihreät tuubit ovat erinomainen valinta. Niissä hoitotehoista vastaa kasvipohjaisten kvattien ja kasviöljyjen sekoitus. (Sertifiointitahot eivät valmistusteknisistä syistä hyväksy kvatteja vaikka ne olisivat luonnollista alkuperää, ainesosia on modifioitu niin etteivät ne vastaa useimpien sertifiointijärjestöjen kriteerejä. Tosin eilen juuri kuulin Mádaran Lotelta että uusi Cosmos-standardi hyväksyy, ja täten Mádarankin hoitoaineet tulevat vihdoin ensi vuonna sertifioinnin alle).
LUSH The Plumps Solid Conditioner 9,95€ / 55 g
Vihdoin tuli testattua myös kiinteä hoitoaine. Lush on tunnettu kiinteistä versioistaan perinteisesti vettä sisältävistä tuotteista, ja merkiltä löytyy niin kiinteitä shampoita, seerumeita kuin aurinkovoiteitakin.
The Plumps on tarkoitettu erityisesti hennoille hiuksille ja se lupaa tuoda tuuheutta ja tekstuuria sisältämänsä merisuolan kautta. Ristiriitainen ajatus hoitoaineessa, kun suolan tuoma karheus tietysti osaltaan kumoaa hoitavien ainesosien vaikutusta. Toisaalta, en huomannut Plumpsin mitenkään karhentavankaan hiuksia, minusta se tuntui hoitoteholtaan aika keskinkertaiselta. Hiukset jäävät ihan mukavan sileiksi mutta eivät erityisen pehmeiksi. Ehkäpä siinä juuri näkyy suolan vaikutus..? Hoitavat ainesosat ovat samoja mitä nestemäisissäkin hoitoaineissa käytetään eli synteettisiä kalvonmuodostajia ja kvatteja.
Inci: Cetearyl alcohol & sodium lauryl sulfate, polyvinelpyrrolidone, hieno merisuola, guar-kumi (Guar hydroxypropyltrimonium chloride), sitruunahappo, hunaja (mel), Polyquaternium-88, Stearyldimoniumhydroxypropyl laurylglucosides chloride, polyacrylate 21 (ja) acrylates / dimethylaminoethyl methacrylate copolymer, hajuste (parfum), kiinansypressi absolute (Cupressus funebris), alpha-iso-methyl ionone, *coumarin, *limonene, Cl 17200, Cl 45410, Cl 45380
Kiinteää hoitoainetta neuvottiin Lushin liikkeessä käyttämään kostuttamalla se lämpimässä vedessä ja hieromalla suoraan hiuksiin. Britti-Lushin sivuilla neuvotaan hieromaan palaa ensin käsissä ja levittämällä hoitis käsien kautta. Itse koin hoitista irtoavan enemmän jos sitä hieroo suoraan tukkaan.
Kiinteän hoitoaineen etuina voidaan pitää sen ympäristöystävällisyyttä (ei pakkausjätettä) ja matkailuystävällisyyttä ainakin käsimatkatavaralla matkustaville, koska se ei vie tilaa nesteistä. Toisaalta jäin miettimään miten hyvin akrylaattiyhdisteet, joita The Plumps'kin sisältää, maatuvat luontoon... eli millainen on lopulta muovi- tai muita maatumattomia yhdisteitä sisältävien tuotteiden ympäristöystävällisyys...
Käyttömukavuudeltaan en kokenut kiinteää hoitista erityisen hyvänä. Liukas pala lipsuu käsissä ja luiskahtaa helposti otteesta kun sitä hieroo hiuksiin. Ainakin tällä mämmikouralla. Matkailullisesti koostumuksella kuitenkin on etunsa.
Plussaa Plumpsin aivan ihanasta tuoksusta jossa on runsaasti mausteista santelipuuta ja pohjalla aavistus makeaa marjaisuutta. Vaikka tuoksu on voimakas, se ei ole Lushin pahimmasta hajupommipäästä. Eräs toinenkin kesällä hankkimani Lush on hurmannut minut tuoksullaan, jopa niin että kyseinen tuote on pääsemässä silkan tuoksunsa perusteella vuoden parhaiden listalle :)
PHYTO Phytojoba Mask 31,90€ / 200 ml
Olen saanut kokeiltavaksi aimo läjän ranskalaisen pitkän linjan hiustuotemerkin Phyton hiustuotteita, ja ensimmäiselle testikierrokselle pääsi Volume-shampoon ohella (josta lisää tuuheuttavien shampoiden vertailussa) kuivien hiusten Phytojoba-naamio.
Naamion koostumus on samettisen kermainen ja vieno sitruksinen tuoksu on hienostunut. Naamio tuntuu hiuksiin levittäessä todella liukkaalta ja välittömästi selvittävältä. Tuoksu, koostumus ja silkkinen liukkaus luovat ylellisen tuntuista elämystä, tuote tuntuu arvokkaalta. Paksua koostumustakin on hyvin monenlaista ja kermaisuuden tasot vaihtelevat, me koostumusfiilistelijät tiedetään tämä ;) Phytojoba-naamion kermaisuus on sieltä hienostuneemmasta päästä. :)
Voisin periaatteessa pisteyttää tuotteita aina kahdella osa-alueella; koostumuksen perusteella ja toiminnan perusteella. Joku ihan liru hoitis voi joskus yllättää ja jättää hiukset häkellyttävän silkkisiksi, kun taas ihanan täyteläinen voidenaamio ei aina onnistukaan silottamaan hiuksia kympin arvoisesti.
Phytojoba jää suoritus-akselilla himpun verran täydellisen alle. Hiukset jäävät kyllä kiitettävän selviksi ja hoidetun tuntuisiksi, mutta huuhdellessa tunne ei ole ihan niin silkkinen kuin levitystuntuman perusteella odottaisi. Pehmennystehoista vastaavat kvatit ja jojobaöljy, naamio on silikoniton. Peruskoulun arvosana-asteikolla Phytojoba olisi 9+. Koostumus 10+!
MARIA NILA Pearl Silver Colour Refresh Conditioner 24,70€ / 300 ml
Ostin tämän beibin testiin ihan Virven hehkutusten takia. Hankin sen ennen Fudgen shampoota, ja täytyy sanoa että Fudgen jälkeen tarve millekään muulle hopea-tuotteelle poistui totaalisesti! Eli Fudge käytännössä haalisti kiinnostuksen testailla mitään muita viileän sävyn ylläpitäjiä. Paitsi nyt sitten tilanteen muututtua pari päivää sitten. ^_^ Liilaa tukanväriä (tai shokki/pastellivärejä ylipäänsä) ylläpidetään ennen kaikkea värillisillä hoitoaineilla, shampoo vain komppaa mutta ei yksinään pysty pitämään väriä hyvänä.
Viileän blondin ylläpidossa Pearl Silver ei minun käytössäni osoittanut kovinkaan mainittavia tehoja. En siis saanut samanlaisia tuloksia kuin Virve. Hoitis tuntuu käytännössä hyvältä, liukkaalta perushoitoaineelta joka selvittää ja silottaa kiitettävästi mutta vailla suurempia ”Ooooh”-elämyksiä. (No, eiväthän kaikki sellaisia hoitikselta haekaan ;D.) Toki Nilan hoitis sisältämänsä sinisen pigmentin kautta ylläpitää viileää sävyä paremmin kuin pigmentitön hoitoaine, mutta sellaista silminhavaittavaa todella voimakasta kirkastusefektiä Fudge-shampoon tyyliin Nila ei tuonut hiuksiini.
Nyt alan sekoitella siihen liilaa suoraväriä niin saan tämänhetkiseen tarpeeseen sopivan cocktailin.
Mutta onneksi violetin hiussävyn ylläpito ei torpedoi erilaisten hiustuotteiden testausta - kunhan vain sekoittaa liilaa suoraväriä testattavaan hoitikseen niin sävy pysyy yllä :)
.
P.S. Törmäsin heti uuden hiussävyn tuomaan konkreettiseen ongelmaan: en voi pestä hiuksia täällä reissussa koska en tuonut omaa pyyhettä mukana ja suoravärjätyt hiukset jättäisivät hotellin valkoiset pyyhkeet aika kivan värisiksi... ^_^ No, onneksi reissu on vain pari päivää ja kyllä näillä kestää pesemättä kotiin saakka.
Karkkipäivän lukijajoukko lähettää terveisiä Riiasta ja Mádaralta :)
Minä ja Mádaran Lotte.
Hetki, kun Lotte tajusi tiputtaneensa vahingossa lukijani Lusan päälle jotain kasviöljyä jota oli juuri demonstroimassa ^_^ :D
.
On ollut tosi kiva päivä joka jatkuu vielä illallisen merkeissä.
Olin ahkera bussimatkalla Tallinnasta Riikaan ja saatan jopa ehtiä huomisaamuna julkaisemaan hoitoainearvostelun ^_^
Hiusnörtti uskalsi!
Minulla ei tänäänkään ollut aikaa blogille ja olisin halunnut tehdä näistä hiuksista paremman postauksen paremmilla kuvilla. Mutta kun en tiedä ehdinkö huomennakaan blogata koska olen lähdössä Riikaan (lukijamatka <3) ja itseni tuntien säädän vain kaikkea mahdollista viime hetken juttua koko aamupäivän ennen junaan lähtöä, niin heitän ulos tällaiset pikaterveiset ettei blogihiljaisuus jatku enää kolmatta tai neljättä päivää.
Istuin kampaajalla 6 tuntia...! Olen tyytyväinen :) Ja mä päätin tän jutun vasta maanantaina, nyt mä teen tämän, samperin ikuinen hiusnörtti! Jännin hiustempaus mitä olen tehnyt 20 vuoteen oli muuttaa hunajablondin sävy viileäksi vuosi sitten... Tähän saakka.
Palaillaan viimeistään Riikan jälkeen, ellen ehdi postata jotain tunnelmia matkalta.
<3
Sanni
P.S. Perjantaiaamu. Heräsin ja hiukset näyttää vieläkin violetimmilta ^_^
Ei se ollutkaan unta... :D
Teen hiusoperaatiosta ajan kanssa vielä paremman postauksen. :)
Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin... Pullahiiriaikoihin.
Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja - minunkin entisiä.
Olen aina ollut pullahiiri.
Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle "mässy of choice". Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^
Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. "Ihan kuola valuu" ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^
Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.
Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi "taka-alalla" mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti - ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu... eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.
Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.
Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?
Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)
Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia "pakkosaada"-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen "ei-voi-lopettaa" -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.
Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia... se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.
Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.
Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).
Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. "Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?" anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.
Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että "So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?" Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.
.
Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta "hiilaruoilla" tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.
Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.
Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3
.
Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut "väärän puolen" hiilariherkut:
Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.
Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com
Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.
Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)
Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen "vanukas" eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)
*
Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:
Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^
.
P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle "vääriä", en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)
Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)
On aika jakaa kokemuksia viimeisimmästä testiripsariryhmästä. Ai että mä olen tyytyväinen itseeni kun olen vihdoin saanut maskaratestauksen rullaamaan kauneusbloggaajalle sopivalla tavalla ^_^ :D Ja tosiaan, tämä ryhmissä testaaminen tuo eri maskaroiden erot niin paljon selkeämmin esiin kuin yksi kerrallaan -testaus.
Tämänkertaisessa testiryhmässä "mittelivät" Idun Gull, Korres Extreme Length, Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves ja Lavera Front Row Curl.
Olen saanut kaikki blogin kautta.
Lavera Front Row Curl Mascara
Pitkän linjan lukijat ehkä muistavat kokemukseni Laveran maskaroista; oli luvattu ominaisuus mikä tahansa, saan kaikilla ihan samanlaisen (=yhtä vaatimattoman) tuloksen. Luonnonkosmetiikan maskaroiden yleinen ongelma kestävyyden lisäksi on heikko kerrostuvuus, minkä vuoksi luonnollisilla maskaroilla on vaikea (tai minun mielestäni mahdoton) saada yhtä tuuheaa tulosta kuin normimaskaroilla.
Itse en onnekseni kärsi tuosta kestävyysongelmasta, minulla pysyy kaikki maskarat. Mutta volyymia en luonnonkosmetiikan maskaroilla oikein saa.
Laveran uusin maskara lupaa taivuttaa ja nostaa ripsiä sekä tuoda volyymia. Ja kappas - tässä on vihdoin Lavera-ripsari joka onnistuu jonkin verran oikeasti kerrostumaan minunkin ripsiini! Normikosmetiikan ripsarien tulokseen jälkeä ei tietenkään voi verrata, mutta ollakseen luonnollinen maskara, Front Row Curl kerrostuu kiitettävästi.
Maskaran ongelmana on vähän turhan märkä koostumus ja kaulan annostelija, joka ei oikein hoida hommaansa. Kun harjan vetää ulos, mukana tulee aina köntsät suuaukolle kasautuvaa massaa ja jos kaulaa ei joka kerta huolellisesti pyyhi paperiin, hylsy on pian ihan maskaramöhnässä.
Kaareuttavaa ominaisuutta en huomaa, enkä ole koskaan mieltänyt että harjan kaarevuus millään lailla vaikuttaisi ripsien kaareutuvuuteen. Silti tällaiset harjat ovat yleisiä taivutusta lupaavissa maskaroissa. Onko joku huomannut harjan muodolla olevan merkitystä kaareuttavuuden kannalta..?
Yksi kerros Front Row Curlia. Kerroksen pitää antaa kunnolla kuivua ennen seuraavan lisäämistä.
Kaksi kerrosta Front Row Curlia.
Mitään hätkähdyttävää volyymia tällä(kään) Laveralla ei siis saa, ja näkyvään tulokseen vetoja täytyy vetää paljon enemmän kuin normimaskaralla. Front Row Curl taisi kuitenkin siirtyä mun ykköseksi Laveran maskaroissa. :)
Maskaran plussat: kerrostumisominaisuus parempi kuin luonnonkosmetiikan ripsiväreissä keskimäärin.
Maskaran miinukset: massan sotkevuus, hylsyn kaulurin huono annostelevuus.
Idun Minerals Gull
Tässäpä kaunis maskarahylsy! Todella elegantti, niinkuin Idunin tuotteet yleensäkin. Kultahylsyinen Gull ja aiemmin esittelemäni hopeahylsyinen Silfr erottuvat mielestäni visuaalisesti todella edukseen maskaroiden maailmassa.
Myös Gull'in harja on mieleeni. Se on medium-kokoinen ja sopii minunkin pienille silmilleni. Massa on kuivakkaa ja tuo koostumukseltaan ja jäljeltään mieleen Lancômen Hypnôse Doll Eyesin, jonka esittelin samassa arvostelussa kuin Idunin Silfrin.
Idunin maskaroista Silfr lupaa pituutta, Gull volyymia. (Valikoiman kolmas, Vatn, on ns. 38-maskara.) Itse en huomaa eroa vaan jälki on erilaisista harjoista huolimatta samanlaista. Massakin on kummassakin samalla lailla kuivahkoa. Vaikea sanoa kummastako tykkäisin enemmän, mutta lopulta Gull vetää pidemmän korren harjallaan ja hylsyllään jotka "pelaavat yhteen" paremmin kuin Silfrissä. Silfrin harjan varsi on niin pitkä ja hylsyn suuaukko niin ahdas että harjaa on välillä vaikea saada sisään ilman että varsi taittuu.
Gull'in harja erottelee ripset nätisti, mutta jälki alkaa hieman hapsuuntua lisäkerroksilla. Tämä on tavallista kuivakkaammilla maskaralaaduilla.
Kun Gull-maskaraa ei intoudu vetelemään ihan kauhean montaa kerrosta ja vetoa, tulos jää mukavan siistiksi. Tässä kaksi kerrosta.
Maskara myös peseytyy ripsistä helposti, mikä on itselleni erittäin tärkeää. Jos maskara ei liukene helposti meikinpoistoaineeseen ja vaatii extrahinkkaamista ja nyppimistä, tuote jää minulla käyttämättä vaikka olisi muuten kuinka hyvä.
Varisemiseen en osaa ottaa kantaa koska mitkään maskarat eivät minulla varise.
Maskaran plussat: kaunis jo esineenä :) Tekee maltillisesti kerrostettuna hyvää ja siistiä jälkeä.
Maskaran miinukset: jäljen "hapsuuntuminen" jos kerrostaa paljon.
Korres Black Volcanic Minerals Extreme Length
Testinelikön suosikkini!
Olen tänä vuonna tehnyt ensimmäistä kertaa tuttavuutta Korresin värikosmetiikan kanssa. Maskaran lisäksi olen testannut myös Volcanic Minerals Long Lasting -rajauskynää josta myös olen tykännyt tosi paljon, se ei lupaa olla vedenkestävä mutta pysyy silti tuhriintumatta. (En ole voinut enää vuosiin käyttää muita kuin vedenkestäviä rajauskyniä koska kaikki muut leviävät. Ilmiö, joka oli aivan vieras vielä 2-kymppisenä... "Vanhuus" tulee mielenkiintoisin lieveilmiöin ;))
Korresin Extreme Lengthin harja muistuttaa Idunin Silfriä.
Tällaiset lyhytpiikkiset polymeeriharjat ovat jo pitkään olleet suosikkejani erinomaisen erottelevuutensa ansiosta. Laveran tyyppiset vanhanaikaiset "pullonharja"harjat taas ovat vähiten suosikkejani. Eivät kaikki "vanhanaikaisetkaan" sotke mutta kumiset ja muoviset, suorapiikkiset harjat tuovat minulle varmemmin siistimmän tuloksen ja pidän niiden kampaavasta fiiliksestä. :)
Ollakseen ihan täydellinen silmieni muodolle harja saisi olla vielä vähän lyhyempi (kuten IsaDoran pikkuisessa Precisionissa), mutta kaiken kaikkiaan Korresin maskara on makuuni todella hyvä. Pidän sen nopeasta kerrostuvuudesta ja siististä, ei-klimpittävästä ja ei-nukkaisesta jäljestä.
Kuvassa jälki ei juurikaan eroa muista postauksen kuvista. Maskaran käyttöominaisuuksia onkin lopulta vaikea esittää kuvan välityksellä. Tulos voi näyttää samalta mutta käyttökokemukset vaihtelevat suuresti. Siksi annan enemmänkin sanojen kuin kuvien puhua :)
Vaikka maskaran nimi on Extreme Length, pituuden lisäystä en huomaa. Tuotetiedot lupaavat jopa puolitoistakertaista pituutta, mutta kuten kuvista näkee, ripset ovat ihan saman mittaiset jokaisen maskaran jäljiltä, luvattiin sitten kaareutta, tuuheutta tai pituutta. Itse ohitan aina lupaukset pidentämisestä eikä se oikeastaan edes ole ominaisuus josta olen kiinnostunut, minulle tärkeintä on hyvä kerrostuvuus ja volyymi. Ja sitä Korres tarjoaa, joten olen tyytyväinen käyttäjä :)
Muuten - nuo maskaran nimessä mainitut "mustat vulkaaniset mineraalit" - se jos mikä on silkka markkinointijippo. Jos nyt ripsarissa käytetty musta väripigmentti CI 77499 (trirautatetraoksidi) onkin kerätty jostain tulivuorten tienoilta (mitä suuresti epäilen), ei vulkaanisen perän trirautatetraoksidi ole sen mustempi kuin jonkun muun maaperän trirautatetraoksidi. Kaikissa mustissa maskaroissa käytetään samaa mustaa pigmenttiä. Incistä löytyy myös yksi aidosti vulkaaninen ainesosa; pumice, mutta se ei ole väripigmentti vaan hankaava ja viskositeettiin vaikuttava aine. Kai sen läsnäolo incissä mahdollistaa vulkaanisen väittämän käytön mainonnassa. :)
Maskaran plussat: erotteleva harja ja loistava kerrostuvuus.
Maskaran miinukset: en keksi miinuksia, ehkä saatavuus? Korresia myydään verkkokaupan lisäksi vain Sokoksella ja Stockmannilla sekä joisain pikkuputiikeissa, ei ole kaikkien helposti saatavilla.
Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves
Rimmelin pötkylä oli testiryhmän kokelaista vähiten mieleeni. Harjan koko ei tule kuvassa esiin mutta se on todella iso ja aivan liian kookas minun silmiini. Harjan mutkainen muoto lisää sen kömpelyyttä. Kuulun niihin käyttäjiin jotka eivät vain ymmärrä tällaisia kaareutettuja harjoja.
Rimmelin suomenkielisten sivujen tuotekuvausta lukiessani en voinut olla miettimättä onko teksti suomennettu ihan oikein: "Ensimmäinen särkyneen sydämen muotoinen harjamme luo tuuheat, rokkaavat ripset". Särkyneen sydämen muotoinen harja..? Siis mitä? Minkä muotoinen särkynyt sydän ylipäänsä on, ja miten se liittyy maskaraharjoihin..? Ei kovin myönteisen assosiaation ilmaisu muutenkaan. Mainoslauseet menevät vuosi vuodelta omituisemmiksi...
Jos nyt jotain positiivistakin voi maskarasta sanoa niin massa tuntui oikein hyvältä, teki siistiä jälkeä eikä paakuttanut. Jouduin tosin laittamaan maskaraa pelkästään harjan kärkiosalla koska koko harja ei pituudeltaan mahdu kulkemaan ripsieni läpi.
Rockin' Curves -harjan ideana on, että sen paksummalla osalla tuodaan ripsiin paljon massaa ja luodaan tuuheus, ja ohuemmalla kärkiosalla sitten tavoitetaan sisä- ja ulkonurkan pienet, heiveröiset ripset. Tämä voi toimia loistavasti isompisilmäisillä, mutta pikkusilmäisellä massiivinen harja sotkee väkisinkin.
Maskaran plussat: hyvä, siististi levittyvä massa. Edullinen hinta.
Maskaran miinukset: väärän kokoinen ja muotoinen harja tälle käyttäjälle
.
Tämä oli muuten ensimmäinen Rimmel-maskara jota olen kokeillut todella pitkään aikaan (tai koskaan?), en pysty muistamaan milloin olisin viimeksi käyttänyt Rimmeliä. Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista käsitystä Rimmelin maskaroista kokonaisuutena. Jos olen joskus Rimmelin ripsaria käyttänytkin niin sen täytyy olla joku satunnainen kerta teini-iässä.
Minulla ei ole mitään Rimmeliä vastaan ja meikkihistoriaani kuuluu Rimmel-suosikkituotteitakin vuosien varrelta, mutta jostain syystä juuri maskarat ovat jääneet kokemusten ulkopuolelle.
Onko teillä joitain tiettyjä merkkejä joiden maskaroita ei ole koskaan tullut kokeiltua? Oletteko maskarakäyttäjinä ylipäänsäkin enemmän merkkiuskollisia vai vaihteletteko monien merkkien välillä?
Kuopiolaisena en voi olla tuntematta suurtakin haikeutta lukiessani uutisista Anttiloiden sulkemisesta. Jokohan myös Kuopion Anttila on sulkenut ovensa..? Kun seuraavan kerran saavun vanhaan kotikaupunkiini, tuttu rakennus on hiljentynyt.
Se tulee olemaan omituista.
Oletan, että tunteellinen suhde Anttilan tavarataloon on ehkä epätrendikkäintä mitä voi entisenä muotiblogiportaalina tunnetun sivuston bloggaajana ilmaista, mutta eipä minua trendikkyydestä tunnetakaan.
Kuopiolaiselle Anttila on merkinnyt paljon. Ainakin minun ikäluokalleni. Se on maamerkki. Se on paikka jossa kaikki käyvät. Kävivät. Mistään muusta yksittäisestä kaupasta en ole elämäni aikana ostanut yhtä paljon. Ihan kaikkea. Poneista verhoihin ja meikkivoiteesta pastasiivilöihin.
Siksi Anttila ansaitsee muistokirjoituksen.
Kuopion Anttila, monet hetket olen sisuksissasi viettänyt. Muistoihini jäävät:
Kun 90-luvun alussa jonotin Top 10 -osastolla Hausmyllyn nimikirjoituksia.
Kuinka kerran sain teini-ikäisenä päähänpiston osallistua leluosastolla My Little Pony -värityskilpailuun, voitin ja soitin Anttilaan hirveissä omantunnontuskissa että antakaa voitto jollekin toiselle, en mä voi ottaa tätä kun joku lapsi olisi ilahtunut siitä.
Kuinka liukuportaiden välissä olevan myyntilaarin pikkutavaroihin kuten nenäliinapakkauksiin ja käsisaippuoihin piti aina tarttua liukuportaissa seistessään, ja kuljettaa ne liukuportaiden toiseen päähän ja sotkea sillä tavalla laareja. Lapsena piti tehdä kaikkea tällaista tyhmää.
Kuinka ala-asteikäisenä tienasin taskurahaa viemällä Anttilan asiakaskärryjä paikoilleen. Siihen aikaan kärryjen paikoilleen viemisestä sai pienen tarran ja tarpeeksi tarroja kerättyään sai rahaa.
Kuinka lukioiässä kävin aina koulun jälkeen ostamassa ruokaosaston paistopisteestä porkkanaleipää, myslileipää ja Veljmiehen omaa ruisleipää. Ja tein niistä ruoan.
Kuinka yhden lapsuudenaikaisen parhaan kaverini äiti oli töissä yläkerran osastolla ja minusta oli niin siistiä lapsena ajatella että jonkun äiti saa olla töissä Anttilassa.
Kuinka jännää oli teettää alakerran käyntikorttikoneessa höperöitä käyntikortteja - ihan kuin 11-vuotias olisi sellaisia johonkin tarvinnut.
Kuinka yläasteiässä notkuimme tavaratalon katon parkkipaikalla ja katselimme alas torille ja bongailimme ihmisiä.
Kuinka monet kerrat olen korjauttanut kenkäni alakerran pikasuutari-pisteessä.
.
Viimeisen kerran asioin Anttilassa viime jouluna.
Niin monta vuotta katselitte toisianne torin yli, sinä ja Iso Sininen. On se outoa kun yksi on nyt poissa. Kilpailu on päättynyt.
Puijonkadun Anttila, kiitos kaikesta.
Niinhän siinä sitten kävi, että en tullut kuluneen vuoden aikana kirjoittaneeksi yhtäkään kaavailemistani Kreikka-jutuista. Kotiutuessani viime syksyn reissusta kirjoitin intoa täynnä:
"Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa?"
Mutta syksy, talvi ja kevätkin menivät enkä kirjoittanut Kreikasta mitään. Ei ehkä lopulta niin yllättävää, kun tämän bloggaajan ideapankista ja materiaalivarastoista jää joka vuosi muutenkin yli kymmeniä juttuja koska kaikkea ei vain ehdi kirjoittaa.
Mutta tänä aamuna heräsin sillä fiiliksellä, että tänään on Kreikkabloggauspäivä. :) Olin suunnitellut kirjoittavani kimpparipsariarvostelu vol 3:n, mutta se saa nyt puolestaan jäädä syrjään vielä joksikin aikaa.
Aamuiseen inspiraatioon vaikutti epäilemättä se, että kulutin valtaosan eilispäivää tulevan syysmatkan reittiä suunnitellen. Olin siis eilen ikään kuin Kreikassa.
Mitä haluan tänään Kreikasta kirjoittaa on aihe, joka oli tarkoitus pukea postaukseksi heti viime syksyn reissusta palattua. Nimittäin Joonian saarten "yhteenveto", ja minkä kokonaisfiiliksen alue jätti minuun.
Viime syksyn matkallahan valitsin Joonian alueen pääkohteekseni ja vietin siellä neljä viikkoa. Aiemmin olen käynyt kahdesti Korfulla, joka muuten oli ihkaensimmäisen Kreikan matkani kohde vuonna 1996. - No mutta hei WOW, nythän vietetäänkin minun ja Kreikan 20-vuotisjuhlavuotta...!! <3
Kuva: Wikipedia
Joonian saariryhmään kuuluvat Korfu, Paxos, Antipaxos, Ithaka, Lefkada, Kefalonia, Zakynthos ja aivan eteläisimpänä ja erillään muista Peloponnesoksen niemimaan kupeessa Kythera ja Anti-Kythera, joita moni ei edes miellä Joonian saariksi. Maantieteellisesti ne ovatkin lähempänä Argo-Saronian saariryhmää, mutta hallinnollisesti ne lasketaan osaksi Jooniaa.
Joonian saaret eroavat tunnelmaltaan merkittävästi Egeanmeren puoleisista saarista, ei vähiten niiden Italiaa lähellä olevan sijaintinsa mutta myös luonnonmullistusten seurauksena. Vuoden 1953 maanjäristykset vaurioittivat monia Joonian saaria niin tuhoisin seurauksin, että suuri osa kylistä ja kaupungeista etenkin Zakynthoksella, Kefalonialla ja Lefkadalla piti rakentaa kokonaan uusiksi. Näin ollen Joonian arkkitehturinen tyyli on modernimpi ja aivan erilainen kuin Egeanmeren perinteisissä pikkukylissä. Esimerkiksi Kykladeilta tuttuja valkoisiksi kalkittuja sokeritoppataloja, jotka monet mieltävät niin klassiseksi kreikkalaiseksi saaristoarkkitehtuuriksi, ei Joonialta löydä.
Joku suorasanaisempi sielu saattaisi jopa todeta, että Zakynthoksen, Kefalonian ja Lefkadan kylät ovat rumia ja epätunnelmallisia verrattuna muuhun Kreikkaan. Myös syntyperäinen zakynthoslainen nuorukainen johon saarella tutustuin, oli tätä mieltä. ”Ei täällä oikein ole mitään erityisen sieviä kyliä”, hän totesi kun kysyin vinkkejä retkikohteista.
Neljän Joonia-viikon jälkeen en olisi lähellekään valmis allekirjoittamaan tällaisia näkemyksiä, mutta kyllä, tunnelma näillä saarilla on kauttaaltaan hyvin erilainen kuin Egeanmeren puolella. Jos tulee Kreikkaan hakemaan oikein perinteistä saaritunnelmaa labyrinttikujaisine kylineen, tuulimyllyineen ja sinikupolisine kirkkoineen, Joonia ei ole paras kohde. Luonnonkauneutta, klassisia postikorttinäkymiä ja Kreikan parhaita rantoja alueelta ei kuitenkaan puutu, ja maanjäristykseltä pääosin säästynyt Korfun italialaishenkinen pääkaupunki on Kreikan kauneimpia.
Saarten parhaat
Tässä koottuna fiiliksiä viime syksyn reissulta. Paxos ja Kythera ovat vielä Joonialta näkemättä ja Korfun, joka ei kuulunut viime syksyn reittiin, jätin tämän jutun ulkopuolelle.
Ithaka
Kruunaan koko ihastuttavan, pikkuisen Ithakan suurimmaksi Joonia-suosikikseni. Tämä pakettiturismilta säästynyt, Odysseuksen kotisaarena tunnettu dramaattisten maisemien saari teki minuun aivan erityisen vaikutuksen. Ehkä osuutensa oli myös sydämellisellä isännälläni, merikapteeni Dimitriksellä.
Massaturismin puute luo saarelle heti erilaisen, autenttisemmin kreikkalaisen tunnelman kuin Ithakan voimakkaasti turistillisilla naapurisaarilla. Valtaosa Ithakan turismista koostuu purjeveneilijöistä ja Kefalonialta saapuvista päiväretkeilijöistä.
Sanni suosittelee: henkeäsalpaavien maisemien autoretkeä pääkaupunki Vathysta saaren pohjoisosan ympäri. Tsekkaa upeat maisemat Moni Katharon luostarilta alas Vathyyn ja aja länsirannikon reunaa seuraavaa tietä Frikesin ja Kionin kyliin.
Ithaka-bloggaukset:
Lefkada
Saaresta käytetään yleisesti kahta nimeä: Lefkas ja Lefkada. Ero lienee historiallinen, toisen ollessa vanhempaa kreikkaa, mutta kukaan paikallinen keneltä kysyin ei oikein osannut selittää eroa. Kreikkalaiset itse puhuvat enemmän Lefkadasta.
Lefkada sijaitsee lähes kiinni manner-Kreikassa ja yhdistyy mantereeseen sillalla.
Lefkada Town
Lefkadan pääkaupunki tuskin juuri rekisteröityy Lefkadan kävijöiden mieliin saaren vetäessä turisteja puoleensa ennen kaikkea Kreikan upeimpiin kuuluvilla eeppisillä hiekkarannoillaan (kuten Porto Katsiki). Matkailijat majoittuvat kauas kaupungista länsi- ja etelärannikon lomakyliin, eikä pääkaupunkiin usein ole muuta kontaktia kuin sen läpiajo mantereen puolella sijaitsevalta lentokentältä tullessa. Opaskirjatkaan eivät mainitse Lefkada Townia must-see-paikkana, mutta minulle kaupunki näyttäytyi Zakynthoksen ja Kefalonian jälkeen oikein viehättävänä ja vaelteluystävällisenä paikkana vanhankaupungin kapeiden kujien oikein kutsuessa eksymään varsilleen.
Ylempänä mainitsin, että käytännösä kaikki Joonian kaupungit ja kylät tuhoutuivat vuoden 1953 järistyksessä ja rakennettiin uudelleen. Lefkada Townin vanhakaupunki eroaa muista sillä, että se päätettiin uudelleenrakentaa seuraten järistystä edeltänyttä, keskiaikaista venetsialaisten rakentamaa kaupunkikaavaa. Näin ollen Lefkafa Townin tyyli muistuttaa enemmän Korfun Kerkyraa kuin Zakynthoksen ja Argostolin modernia, suoraviivaista kaupunkirakennetta. Tykkäsin lujasti!
Lefakada-bloggaukset:
Kefalonia
Luonto
Wow, mitkä maisemat…! Tämän voi varmaan allekirjoittaa jokainen Kefalonian kävijä (ellei sitten juutu pelkästään lomakylänsä rannalle..)
Saaren vuoristoinen profiili ja poikkeuksellinen vehreys erottavat Kefalonian Joonian sisaristaan ja monesta Egeanmerenkin saaresta. Ajoretki saaren läpi on yhtä ihastunutta huokailua ja huudahtelua kun kukkuloiden ja kallioseinämien takaa paljastuu yhä vain kuvauksellisempia näkymiä. Etenkin itärannikkoa seuraava tie Ithakalle avautuvine maisemineen on aivan mieletön näköalareitti.
Fiskardo
Kefalonialta löytyy myös niitä kuuluisia valkoisen sirpin muotoisia postikorttirantoja (mm. Myrtos Beach) ja yksi Joonian viehättävimmistä (vaikkakin nykyään myös totaalisesti turistien täyttämistä) pikkukylistä; Fiskardo. Saaren pohjoisimmassa kärjessä eristyksissä nököttävä Fiskardo on Kefalonian kylistä ainoa, joka onnistui säästymään pahimmilta maanjäristystuhoilta. Kylän kauniit rakennukset ovat venetsialaisajalta.
Sanni suosittelee: auton vuokrausta ja päiväretkeä Argostolista Myrtos Beachin kautta Assoksen kylään ja Fiskardoon. Tai ajokortittomana istumista paikallisliikenteen bussin kyytiin reitille Argostoli - Sami - Fiskardo. Matka kestää yli tunnin mutta on kaiken "perspuutumisen" arvoinen ^_^
Kefalonia-bloggaukset:
Seikkailu, johon en halunnut osalliseksi
Zakynthos
Zakynthos on Joonian saarista Korfun ohella kaikkein eniten pakettiturismin leimaama eikä tätä myöten ehkä tule yllätyksenä, että se oli myös vähiten suosikkini Joonian kohteista.
Ilmaisultaan paikoin vähän turhankin karhean ja asenteellisen (vaikkakin samalla suorasukaisuudessaan viihdyttävän) Greek Island Hopping -kirjan mukaan; ”Regrettably, what was once an undeniably attractive island has been badly scarred by the unhappy combination of a major earthquake and insensitive package tourism development, that leads some visitors wishing for another one”. Auts.
Pahasti sanottu, mutta tavallaan voin tuon kannan ymmärtää. Saaren etelärannikolta Laganasinlahden alueelta ei käytännössä löydä mitään autenttista kreikkalaisuutta vaan diskot jumputtavat aamusta iltaan turisteille rakennetuissa lomakeskuksissa. Joista on vaikea edes käyttää sanaa ’kylä’.
Jos haluaa hämmentyä, voi tsekata Zakynthoksen Laganasin joka on kuin jossain muussa todellisuudessa kokoon pantu bilekeskus ja tipautettu sitten keskelle Kreikan idyllistä maaseutua. JA, valitettavasti myös keskelle harvinaisen ja uhanalaisen caretta caretta -kilpikonnan pesimäaluetta.
Kysymys kilpikonnien suojelu vs. turismi jatkaa joka vuosi kiehumistaan Zakynthoksella ja aiheuttaa monenlaista ristiriitaa. Kun vastakkain on saarelaisten elanto ja harvinaisen eläinlajin suojelu, ei olla helposti ratkaistavan asian äärellä. Ikäviä juttuja.
Zakynthokselta minun on vaikea nimetä mitään muuta erityisesti mieleen painunutta suosikkiasiaa kuin mahdollisesti Kreikan halvimpiin kuuluva, ihana ravintola Thymalos pääkaupungin rantakadulla.
Zakynthos Town itsessäänkin oli oikein mukava ja viihtyisäkin kaupunki jossa kyllä tykkäsin kuljeskella, enkä missään nimessä pidä sitä rumana. Epäperinteikkyys ei ole minulle synonyymi epäviehättävyyden kanssa, kuten suuri ihastukseni Karpathoksen yleisesti tylsänä pidettyyn pääkaupunkiin Pigadiaankin kertoo. :)
Kuitenkin, vaikka Zakynthos tarjosi paljon kivoja paikkoja ja tasalaatuisen miellyttävää Kreikka-hengailua, mikään sen nähtävyyksistä tai ominaisuuksista ei nosta sitä kirjoissani yli muiden Kreikan saarten. Kun moni vierailemani saari jättää kaipuun paluusta, Zakynthos ehkä ainoana Joonian saarena ei sellaista jättänyt.
Zakynthos-bloggaukset:
Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa
.
.
Tämän syksyinen reittini vie minut Kykladeille. Tällä kertaa tarkoitus on vierailla vähän vähemmän tunnetuilla saarilla laivareittien "periferiassa" ^_^
