Jokunen teistä ehkä muistaa, että minun oli tarkoitus tänä vuonna vertailla kahta eri tyypistä ravinto- & liikuntavalmennuskonseptia.

Idea valmennuspaketin kokeiluun lähti havainnosta, että kehitykseni kestävyysliikunnassa ja yleiskunnon kohotuksessa oli tyssännyt, eikä motivaatio riittänyt ruokavalion omatoimiseen muutokseen (eli käytännössä niiden hiilihydraattien lisäämiseen).

Valmennustahoa valitessa idea jalostui vielä eteenpäin kahden eri tyyppisen valmennustyylin vertailuksi.

Ensimmäisen valmennuksen, FitFarmin, kävin viime keväänä. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä Optimal Performancen valmennus, jonka jo aloitinkin muutaman tapaamisen merkeissä. Mutta kuten blogista on saattanut havaita, OP-juttuja ei ole täällä näkynyt. Projektin toteutus kaatui aikatauluhaasteisiin, kun tajusin, että heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuosi sisältää niin paljon reissaamista että ruokavalio- ja etenkin liikuntaohjelmaan sitoutuminen on lähes mahdotonta.

Olin ehtinyt jo maksaa OP-paketista, mutta onneksi lopputapaamisten siirtäminen onnistui. (Paketeissa on normaalisti 6 kk voimassaoloaika.) Optimal Performancesta saatte sitten lukea vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä näin on loppujen lopuksi parempi kuin jos olisin lähtenyt OP-”kuurille” heti FitFarmin jälkeen. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut pitää parin-kolmen kuukauden tauko ja vetää OP syksyllä, mutta reissukuviot tekivät sen nyt vähemmän järkeväksi.

Ainakin olen nyt ehtinyt kunnolla toteamaan ja miettimään FitFarmin vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Ja niistä ajattelin kirjoitella tänään.

.

Aiemmin jo kerroinkin, että kesällä tuntui, että lähdin selvästi ottamaan takapakkia. Aluksi olin pahoillani, koska ruokavaliomuutoksen tuomat tulokset puhuivat puolestaan ja minua suretti menettää saavutetut ”voitot”. Mutta sitten rentouduin ja asenteeni löyheni.

Mitä on lopulta ”voitto”? Valmennuksen kannalta voitto oli tietenkin tavoitteen saavuttaminen, eli kestävyyskunnon kohentuminen ja tiettyjen ravintoon liittyvien huolten kumoutuminen ja olettamusten vääriksi osoitus.

Pidän voittona myös liikunnan ja ravinnon yhteispeliin liittyvän tietämykseni kasvamista, voi sanoa että olen nyt huimasti viisaampi aiheessa. :) Terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta tällaisilla nippelitiedoilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta minun kaltaiselleni ”tahdon tietää kaiken” –tyypille oli valtavan antoisaa vihdoin ymmärtää, millä lailla syöty ravinto vaikuttaa liikuntasuorituksiin. Kun mä syön sen paprikan tai perunan, niin mä haluan tietää miksi ne vaikuttavat elimistössä niin eri tavalla. Nyt tiedän.

Mutta valmennuksen jälkeiset kuukaudet osoittivat, ettei tuon täsmätavoitteen saavuttaminen sittenkään ollut suuressa kuvassa kovin merkittävä voitto. Tai oikeammin asia, joka olisi jotenkin muuttanut tapaani olla ja toimia. Ihminen toimii luontaisesti niin, että toiminta tukee hyvää oloa ja tuottaa mielihyvää. Mielihyvän tavoittelu ohjaa meitä joko tietoisesti tai alitajuisesti kaikessa toiminnassa. (Myös epäitsekäs toiminta tuo mielihyvää.)

Opettelin siis syömään vähän eri tavalla FitFarm-valmennuksen aikana ja totesin myönteiset vaikutukset peruskuntooni ja hiilareiden lisäämiseen liittyviin psykologisiin ”kynnyksiini”. Hyvä juttu. Terveellisten hiilarien kohtuullinen lisäys ei tuonut muassaan mitään ikävää. Mainiota.

Mutta ei mennyt kauaakaan, kun ”kaavaruokavalion” kautta lautaselle päätyneet hiilihydraattilisät alkoivat tippua pois.

Miksi? Koska ne eivät luontaisesti enää ole sitä ruokaa, mitä minun tekee eniten mieli syödä. Vaikka näiden ”liikuntabuustereiden” lisäys paperiruokavalion aikana onnistui helposti ja siitä tuli jo rutiinia, niin kun paperimalli jäi pois…. Ohjatun mallin puutteessa ihminen palaa hyvin helposti itselleen mielekkäimpään, vähiten vaivaa sisältävään tapaan toimia. Tuttu ilmiö monilta dieeteiltä. Einesruokailijat palaavat pikkuhiljaa takaisin mikroruokiinsa, pullahiiret löytävät itsensä ennen pitkää päivittäisiltä viineri-kahveilta… Ja tämä karppailija löysi itsensä taas täyttämästä lautastaan höyrytetyillä kasviksilla. Koska se on helpointa, nopeinta ja maukkainta. Viikko viikolta ohran, tattarin ja kvinoan keittely harventui kunnes se kutistui täysin satunnaiseen toimintaan.

Olin ensin pettynyt. Huoleni hiilarikoukun palaamisesta oli kumottu eikä tuo pelko ollut palannut, miksi uuden hiilarimallin noudattaminen ei silti onnistunut? Enkö mä halunnutkaan tukea ravinnolla uuteen nosteeseen päässyttä kestävyysliikuntaharrastustani? Soimasin itseäni.

Sitten mä relasin. Mä voin hyvin ja syön ja liikun jo monipuolisesti.

Minulle vähähiilihydraattinen elämäntapa on osoittautunut parhaiten hyvinvointia ylläpitäväksi ja sen tyyppisen ravinnon syöminen on minulle nyt yksinkertaisesti luonnollisinta ja tuo eniten mielihyvää. Hyvä peruskuntokin tuo mielihyvää, mutta jos tietyn juoksutuloksen ylläpito tarkoittaa sitä, että on jatkuvasti suunniteltava ja mietittävä ruokailujaan sen näkökulmasta... Ei. Eihän siinä ole mitään mieltä. Ainakaan minun kohdallani, kun terveet elämäntavat ovat jo aika lailla kunnossa (jos sallitte näin pollean väitteen).

Juoksusta oli muodostunut minulle jonkinlainen hyvän kunnon mittari. Ylikorostunut mittari.

Salitreeni ei yksinään rakenna peruskuntoa, ja minulla on aikuisiällä aina ollut kiistatta huono peruskunto. Toi tyydytystä huomata, että pystyin myös kehittymään juoksussa ja peruskunto parani. Olihan se mukavaa kun jaksoi kolmet rappusetkin ilman että meni ihan hengästyksiin. Ja Sveitsissä alppirinteet taittuivat huomattavasti aiempaa kevyemmin. Totta kai se oli ihanaa!

Mutta en voi muuttaa sitä, että minulle mielekkäin ruokavalio ei tue kestävyysliikuntaa. Ne eivät kulje käsikkäin. Relatessani totesin, että entäs sitten. Ei niiden tarvitse kulkea käsikkäin. Mä en voi saada "kaikkea". Valitsen vapaan ja iloa tuovan ruokailun. Jos se merkitsee huonompaa lenkkikuntoa niin merkitköön. Ei kaikessa tarvitse onnistua niin sataprosenttisesti.

Sekin on jo kivaa että ylipäänsä tykkää liikkua, oli se sitten luonnossa tai punttisalilla. Minä luovun nyt siitä ideaalista, että voisin olla jotenkin vielä parempi juoksussa tai muussa liikunnassa tai syödä jonkun virallisen näkemyksen mukaan "oikein".

Syön sitä mitä tekee mieli ja hölkkäilen siihen tahtiin kuin jaksan. Ja se on just hyvä. Koska siinä säilyy ilo ja luonnollisuus.

Ja sitäpaitsi, mä olen jo ihan tarpeeksi hyvä <3

P.S. Tämän tekstin jälkeen ehkä monelle, itse asiassa myös itselleni, tulee mieleen, että mitä hyötyä koko Optimal Performancen valmennuksesta enää on. Suoraan sanottuna, ei siitä ehkä olekaan. En koe enää olevani valmennuksen tarpeessa. Mutta kuten todettua, olen valmennuspaketista jo maksanut, ja eri valmennustapojen vertailu on kieltämättä kiinnostavaa. Jos ei muuta, niin opin taas kenties jotain uutta ja saan (toivon mukaan muitakin kiinnostavaa) materiaalia blogiin. Palailen siis OP:n tiimoilta ensi vuoden puolella. :)

Kuten aina, arvoin pitkään miltä saarelta hyppelykierrokseni tällä kertaa alkaisi. Olin jo Suomessa vähän niin kuin päätynyt Hydraan ja Spetsesiin, mutta Kreikkaan saavuttuani fiilis oli muuttunut. Ja seuraan aina fiilistä. Minusta tuntui että halusinkin suoraan Kykladeille, Argo-Saronian tunnelma ei nyt jostain syystä vetänyt puoleensa.

Päädyin Keaan, Kykladien ”porttiin” joka sijaitsee saariryhmästä lähimpänä Attikan niemimaata ja Ateenaa. Laivat Kealle liikennöivät Lavrion satamasta ja nopeimmillaan tänne pääsee Ateenasta kahdessa tunnissa: matka lentokentältä Lavrioon kestää 45 minuuttia ja laivamatka Lavriosta Kealle tunnin. Ateena-läheisyytensä vuoksi Kea onkin tunnettu ateenalaisten viikonloppusaarena. Viikolla täällä on suhteellisen hiljaista jopa korkeasesongin aikaan, mutta viikonloppuisin pulssi kiihtyy ja ateenalaiset kansoittavat saaren.

Kealla on noin 2500 pysyvää asukasta, eli se on väestöltään keskisuuri saari. Vaikka luku kuulostaa pieneltä, saarten maailmassa yli 1000 asukasta on jo aika paljon.

Turistin kannalta saaren parhaat palvelut ovat satamakylä Korissiassa (ylin kuva). Kaikki laivat saapuvat Korissiaan ja täältä löytää eniten majoitusta ja iltaelämää ravintoloiden ja baarien muodossa. Mikään bilesaari Kea ei ole ja yökerhot loistavat poissaolollaan.

Saaren pääkaupunki Ioulida (Chora) sijaitsee korkealla kukkuloilla 5,5 km Korissiasta sisämaahan päin.

Pääkaupunki-statuksesta huolimatta majoitusta ei Ioulidasta juurikaan löydy ja saarella vierailevat jäävät joko Korissiaan tai suuntaavat lomahuviloihinsa muualle päin saarta. Koska Kealla ei ole pakettiturismia, sieltä puuttuvat myös tyypilliset turistikylät palvelurakenteineen.

Saapuessani saarelle sain jälleen törmätä tuttuun ilmiöön joka on ehkäpä se ainoa korkeasesongin ulkopuolella tapahtuvan matkustuksen huono puoli: ei kylien välistä bussiliikennettä. Monilla saarilla bussiyhteydet joko lakkaavat kokonaan tai kutistuvat murto-osaan kesän jälkeen. Low season alkaa syyskuussa, ja Keallakin julkinen bussiliikenne oli mennyt talviunille 4.9. Sesongin pituus vaihtelee eri saarilla, ja Kealla se on lyhimmästä päästä: kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun.

Onneksi lähes aina löytyy joku ratkaisu. Niin nytkin: vuokrahuoneeni omistaja Aristotelis tarjoutui viemään minut keskiviikkona saarikierrokselle.

Korissia kukkuloilta päin

Kierroksen aikana juttelimme paljon mm. Kreikan talouskriisistä. Kuten olen kuullut niin monilla muillakin saarilla, Aristoteliin mukaan kealaiset ”eivät tunne kriisiä”. ”Ongelmat ovat Ateenassa”, saarelaiset tietävät niistä lähinnä lukemalla uutisia. ”Täällä on kaikki hyvin”.

Saarten erilaiseen tilanteeseen vaikuttaa moni tekijä. Useat saaret elävät turismista, joka ei ole merkittävästi vähentynyt kriisiin liittyvistä negatiivisista Kreikka-assosiaatioista huolimatta. Kreikalla on uskollinen kävijäkunta. Toisten saarten vauraus taas perustuu laivanvarustukseen, johon kriisi ei ilmeisesti myöskään ole vaikuttanut kohtalokkaasti. Kolmas ja ehkä tärkein tekijä on saarten omavaraisuus ja erilainen mentaliteetti, täällä kaikki auttavat toisiaan ja serkulta saa tomaatteja, tädiltä oliiveja. Saarelaiselämä on jo lähtökohtaisesti haastavampaa kuin elämä mantereella ja suurissa kaupungeissa, täällä on totuttu selviämään vähemmillä luksuksilla ja ajoittainen elintarvikkeiden, veden tai muiden hyödykkeiden puute on arkipäivää. Yhteistyöllä selvitään ja läheisistä pidetään huolta.

Totta kai on selvää, ettei kriisin vaikutuksista puhuttaessa kuule paikallisilta ihan koko totuutta. Harva haluaa kertoa ikävistä asioista. Uskon kuitenkin, että tilanne saarilla on varmasti helpompi kuin mantereella. Saarilla ei lakkoilla eikä järjestetä mielenosoituksia. Siihen ei koeta tarvetta.

Koundouros. Tuulimyllyt ovat moderneja loma-asuntoja.

Kiersimme Aristoteliin kanssa koko saaren. Ajelulla syntyi yleismielikuva Keasta suhteellisen vehreänä ja maisemiltaan ns. peruskauniina Kreikan saarena vailla erityisen pittoreskejä kyliä pääkaupunki-Ioulidaa lukuun ottamatta. Ei mitään englanniksi ilmaistuna spectacular (tämä on hyvä sana, en löydä suomenkielestä vastaavaa). Parhailla rannoilla emme käyneet (ne sijaitsevat suhteellisen huonojen, jyrkkien hiekkateiden päissä) joten niistä en voinut muodostaa mielipidettä, tosin rannat ovat minulle toissijainen tekijä saarten puoleensavetävyyden suhteen.

Koundouros

Ottaen huomioon Kean suhteellisen suuren väkiluvun, saaren kylien tyyli on yllättävän maalaismainen ja arkkitehtonisesti epäkiinnostava.

Toisilla paljon pienempiväkilukuisilla saarilla on enemmän ”kylämäisempiä” asutuskeskuksia kujineen, pikkuaukioineen ja tavernoineen, mutta Kean kylät satama-Korissiaa ja Ioulidaa lukuun ottamatta ovat lähinnä harvaan sijaitsevia taloryppäitä tai varakkaiden ateenalaisten huvila-alueita vailla kylien infrastruktuuriin tyypillisesti kuuluvia palveluita.

Historiallisista nähtävyyksistä kiinnostuneille Kea tarjoaa muutamia kiinnostavia kohteita.

Vourkarin kylän kupeessa lähellä Korissiaa sijaitsee Minoalainen Agia Irinin palatsi ja kylä, nykyään arkeologien alue. Saaren eteläpuolella sijaitsevat antiikin Karthean kaupungin vaikuttavat rauniot. Suosituin antiikin nähtävyys on 6-metrinen, harmaasta graniitista veistetty Kean leijona joka ajoittuu vuoteen 600 eaa. Arvoituksellista ”leijonien mona-lisa”-hymyään hymyilevä iso kissa lepää ylhäisessä yksinäisyydessään Ioulidan ulkopuolella oliivilehtojen täyttämällä rinteellä.

Allekirjoittaneen mielestä leijona muistutti enemmänkin hyljettä :)

Kean pääkaupunki

Saaren pääkaupunki on nimeltään Ioulida tai Chora. Sitä pidetään yhtenä Kykladien kauneimmista ja alkuperäisimmillään säilyneistä Chorista.

Chora on yleisnimitys saarten historiallisille pääkaupungeille ja nimitystä käytetään etenkin Kykladeilla. Usein pääkaupungilla on kaksi nimeä, Kean pääkaupungista käytetään jopa kolmea; Chora, Ioulis ja Ioulida.

Ioulida ei värikkäine taloineen ja punatiilisine kattoineen muistuta perinteistä Kykladien alueen kylää, ja toi minulle mieleen Symin Horion. Kykladien kylät tunnetaan valkoiseksi kalkituista taloistaan, joista parhaita esimerkkejä ovat mm. Mykonoksen, Naxoksen ja Astypalean pääkaupungit.

Amfiteatterimaisesti rinteeseen rakennetussa Ioulidassa ei ole kuin yksi pieni keskusaukion tapainen aukeama jonka ympärillä kaupunki kohoaa jyrkästi. Siitä vain valitsemaan kiinnostavimman näköinen kuja ja voit kadota porrasmaiseen labyrinttiin. Suunnistus on helppoa kun aina alaspäin tullessa kujat johtavat jossain vaiheessa pääaukiolle, josta taas vie katu alas kylän portille. Kylä on autoton ja bussit ja taksit pysäköivät kylän sisäänkäynnin ulkopuolelle.

Vaikka Ioulida on Kean suurin paikkakunta, siellä on huomattavasti vähemmän palveluja kuin satama-Korissiassa. Kylässä on muutama ravintola, pankki, leipomo ja lihakauppa. Lähin ruokakauppa on maantien varressa matkalla Korissiaan.

Aristotelis kertoi että paikalliset suorittavat shoppailunsa mantereella Lavriossa.

Ioulidan lisäksi suosikkipaikkani Kealla oli Gialiskarin pieni, viihtyisä ja pehmeähiekkainen ranta. Sinne on Korissiasta 20 minuutin kävelymatka ja ranta on huomattavasti parempilaatuinen kuin Korissian oma, pikkukivisekoitteinen ja vähän villin näköinen rantakaistale.

Havupuiden reunustama idyllinen miniranta oli juuri sellainen jolla viihtyisin, jos haluaisin viettää päivän rannalla. Pieni rustiikkinen kalataverna vesirajassa seisovine pöytineen olisi piste i:n päälle, mutta kyllä tyylikäs baarikin kelpasi.

Joissain paikoissa vain on kaikki oikein, onko se sitten feng shuita vai mitä, mutta tiedätte ehkä tunteen. Maisema, valo, lämpötila… Veden väri, aurinkovarjojen muodostama graafinen kuvio, baarin kauniisti katetut pöydät. Tulee äärettömän hyvä ja onnellinen olo vain siitä kun on tämän maiseman sisällä ja katsoo sitä. Istuin Gialiskarin rantabaarissa eilen kolme tuntia. Se tuntui kuin minilomalta loman sisällä.

Kirjoitin eilen, että en ehkä valitsisi Keaa ensimmäiseksi kohteekseni jos olisin tulossa Kreikkaan ensimmäistä kertaa saarihyppelemään. Mutta nyt kun mietin, niin itse asiassa saari saattaisi päinvastoin näyttäytyä kiinnostavampana jos vierailijalla ei vielä ole vertailupohjaa muihin saariin.

Kea on kuitenkin kiistatta kaunis ja tunnelmaltaan viehättävällä tavalla alkuperäinen saari vailla pakettiturismin mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Siellä on miellyttävän monipuoliset tekemismahdollisuudet; lukuisia hiekkarantoja, erinomaiset patikointimahdollisuudet, antiikin nähtävyyksiä ja yksi Kykladien kauneimpia ja vähiten turismin ”turmelemia” pääkaupunkeja.

Pissesin ranta

Kuitenkin, kun on nähnyt niitä aivan ällistyttävän huikaisevien maisemien saaria (Kefalonia, Santorini, Folegandros, Ithaka) ja tyrmäävän kauniita kyliä jotka näyttävät kuvauksellisuudessaan melkein teatterin kulisseilta (Symi, Oia, Naoussa, Folegandroksen Chora), on Keaa vaikea nähdä muuten kuin vetovoimaisuudeltaan keskinkertaisena Kreikan saarena. Kreikassa on paikkoja, jotka saavat hieromaan silmiään kauneuden epätodellisuuden äärellä. Kaikki paikat eivät tietenkään voi olla sellaisia.

Minulta on monesti kysytty suosituksia saarikohteeseen, johon pääsisi nopeasti Ateenasta päivän tai parin pikavisiitille. Tähän tarkoitukseen Kea on mitä loistavin, etenkin jos kysyjä on kiinnostunut aidon kreikkalaisesta saaresta. Korkeasesongilla Lavrion ja Kean välillä kulkee monta laivavuoroa päivässä, joten tänne pääsee todella helposti vaikka vain päivänkin visiitille. Saroninlahden puolella sijaitsevat Egina, Hydra ja Poros ovat toinen vaihtoehto nopealle saarihyppäykselle. Ne ovat monella tapaa kosmopoliittisempia ja arkkitehtonisesti kiinnostavampia kuin Kea, mutta myös todella turistillisia.

.

Onko Kea tuttu jollekulle Karkkipäivän lukijoista?

Olisi muuten mukava kuulla Kreikan kävijöiltä mikä on lempisaarenne Kreikassa ja miksi? :)

Nopeat terkut - kun niitä vielä tännekin puolelle haluttiin ettei jää nopeat fiilisjutut vain instailuksi :)

Olen viettänyt mukavat kaksi päivää Kealla joka on yksi niitä Kreikan saaria joita Suomessa (tai oikein muuallakaan Kreikan ulkopuolella) ei juuri tunneta. Kuten vuokrahuoneeni isäntä sanoi, "It is not really a first choice for tourists". (Tämä ei kylläkään päde ateenalaisiin joita täällä käy viikonloppuisin sankoin joukoin.)

Saaren nähtyäni olen samaa mieltä, en tulisi tänne ihan ensimmäiseksi Kreikan saarihyppelynoviisina. Mutta joka saarella on oma charminsa ja omat juttunsa. Pääsen kirjoittamaan teille perusteellisemman matkakertomuksen Kealta huomenna, kun istun kuusi tuntia laivassa. Mitä parhainta bloginkirjoitusaikaa. :)

Ja siis... I'm so predictable.

Olen taas menossa Parokselle. <3 En voi vastustaa siellä pysähtymistä matkalla reissun pääkohteeseeni eli Amorgokselle. Paros on yksi minulle rakkaimpia saaria Kreikassa, tulen tunteelliseksi jo pelkästä ajatuksesta. Moikkailen Parosta viikonlopun ja suuntaan suurin odotuksin Le Grande Bleu -saarelle eli Amorgokselle maanantaina.

Tänään vietin minulle hyvin epätyypillisesti aikaa rannalla. Tai oikeammin rantabaarissa. Sain aamupäivän Ioulida-kävelyllä yliannostuksen aurinkoa joka muuttui iltapäivän Gialiskari-Vourkari-kävelyllä melkein huonoksi oloksi. Tänään oli tosi painostavan kuuma päivä.

Pysähdyin nesteytys/varjo/lepotauolle Gialiskarin pikkurannan baariin, ja huomasin viihtyväni. En ole rantaihmisiä enkä tykkää viettää hirveästi aikaa rannoilla, mutta silloin harvoin kun rantaudun niin valitsen mieluiten tällaisen pienen, kotoisan biitsin kilometrien kultahiekkojen ja aurinkovarjometsikön sijaan.

Istuin baarissa matkaopasta (Öluffa Kykladerna) ja netin Kreikka-sivuja lukien kunnes aurinko alkoi laskea. Kaipasin uikkaria. Kerrankin.

Nyt aurinko on laskenut ja minä puolestani suuntaan illalliselle johonkin Korissian rantakadun hiljaisista tavernoista. Harmillisesti täällä on melkein Santorinin hinnat, ei voi herkutella kolmella annoksella niinkuin monissa muissa paikoissa... Tsatsiki maksaa 4,50€... (!!).

.

Palailen huomisiltana toivon mukaan Kea-raportin merkeissä :)

Ponihiukset pakenevat. Nopeammin kuin odotin.

Olisihan tämän tietysti voinut arvata, kun hiukseni kampaajan mukaan hylkivät suoraväriä poikkeuksellisen voimakkaasti. Pastelli- ja shokkivärit vaativat todella omistautunutta ylläpitoa etteivät valu heti viemäristä, ja niihin täytyy lisätä väriä käytännössä jokaisen pesun yhteydessä. Ilmeisesti minun hiusteni tapauksessa ne täytyisi kokonaisuudessaan värjätä joka viikko.

Värjäyksestä on huomenna kaksi viikkoa ja väri haalistuu silmissä ylläpitotoimenpiteistä huolimatta.

Olen sekoittanut hoitoaineeseen kasvavalla pitoisuudella liilaa suoraväriä ja viimeksi levitin Sinin neuvon mukaan suoraväri-hoitoainekombon kuivaan tukkaan ennen shampoopesua, jolloin värin pitäisi tarttua voimakkaammin kuin kosteaan hiukseen.

Ei auta tähän hiuslaatuun. Tyvi on jo sen näköinen kuin se ei olisi koskaan liilaa nähnytkään ja latvat ovat platinaisen harmaat. Niinkuin Sini sanoikin, väri haalistuu muuttuen hopeaiseksi.

Fudgen hopeashampoo on korostanut hiusten sinisempiä osioita ja saanut etenkin ohimoalueen vauvahaituvat sinertymään. Nyt mun hiukset on ihan raidalliset.

Ja ei siinä mitään, jos hiukset pysyisivät tämän näköisinä niin se olisi kiva juttu.

Nämä ovat haalistuneisuudestaan huolimatta ihan makeat näin raidoitettuina.

(Mutta kuvissa väri näyttää jostain syystä tuplasti kirkkaammalta ja voimakkaammalta kuin livenä. Postauksen kuvitus ei siis anna ihan todenmukaista kuvaa värin tilanteesta.)

Mutta silmäilen huolissani mukaan ottamani Herman's-suoravärin määrää ja tiedän, ettei se riitä mihinkään. Matkustan käsimatkatavaralla enkä saanut mahdutettua litran pussiin muun kosmetiikan lisäksi kuin yhden Lily Lolo -purkillisen verran suoraväriä.

Hiuslaatuni on sellainen, ettei useimmilla toimiva suoravärin sekoitus hoitoaineeseen riitä ylläpitoon. Kun kuivaan tukkaankin laitettu suoraväri-hoitoainesekoitus toi hyvin miedon tuloksen, on todettavissa, että mun tukkaan täytyisi laittaa joka pesun yhteydessä pelkkää suoraväriä yksinään jotta ylläpito onnistuisi. Ja mieluiten kuivaan tukkaan. Tämä tuleekin sitten aika arvokkaaksi... Arvelen, että yksi Herman's-purkki kuivaan tukkaan levitettynä riittää ehkä kolmeen kertaan.

Poniudestaan saa siis maksaa :)

En ehkä tullut väriprojektiin lähtiessäni ajatelleeksi, kuinka paljon vaivannäköä pastellitukan ylläpito todella vaatii. Jokainen pesukerta muuttui värjäyskerraksi. Mutta kyllä tämä on sen arvoinen <3 Olen edelleenkin pelkkää hymyä joka kerta kun katso peiliin. :) Enkä voi käsittää miksi odotin näin kauan.

Täytyy Suomeen palattua etsiä joku mahdollisimman kustannustehokas liila suoraväri. Yritin jo Ateenasta etsiä liilaa suoraväriä tai edes naamiota mutta en löytänyt. Saan siis varmastikin hyvästellä ponitukan tällä matkalla... Voin pitää kuvapäiväkirjaa hiusten haalistumistahdista. Nyyh. Erilainen matkamuisto.

(Oletteko muut shokki/pastellihiuksiset muuten laskeneet, paljonko teillä menee rahaa värin ylläpitoon...? Montako purkkia suoraväriä teillä menee vaikka puolessa vuodessa..?)

Tuo tyvi on kyllä todella mystinen... Se vaalennettiin ihan platinablondiksi ennen violettia värjäystä, ja tuloksena oli tuollainen maantien harmaa, melkein rusehtava.

*

P.S.

Ateena on nyt jäänyt taakse ja hyppäsin eilen paattiin Lavrion satamassa.

Saari numero 37: Kea.

Söin tänään matkan ensimmäisen munakoisoruokani.

My food heaven.

Rakastan munakoisoa. Nimenomaan kreikkalaisen keittiön munakoisoa.

Munakoiso on Kreikassa yksi yleisimmistä kasvisruokien raaka-aineista ja sitä tarjotaan perinteisesti pitkään haudutettuna fetan, sipulin ja tomaatin kanssa. Joskus mausteena on myös minttua, erityinen suosikkini :)

Tämän ruoan taikasanoja ovat oliiviöljy ja pitkä, lempeä haudutus. Munakoiso suunnilleen hukutetaan oliiviöljyyn ja laitetaan muhimaan tunneiksi uuniin. Tuloksena hajoavan pehmeä, suuhun kirjaimellisesti sulava makean aromaattinen munakoiso jota ei meinaa tunnistaa samaksi kasvikseksi jota meillä päin tarjoillaan. Mikään kaloriniukka ruoka tämä ei todellakaan ole vaikka kasvisruokia yleensä ajatellaan kevyinä :) En tohdi edes veikata kuinka paljon oliiviöljyä yksi munakoiso imee tuntien haudutuksen aikana.

Feta on yleisin munakoison kaverina käytetty juusto mutta ravintoloilla on omia variaatioitaan, etenkin saarilla joissa käytetään paljon paikallisia juustoja ja annoksissa näkee niin kypsytettyä, kovaa gravieraa kuin pehmeitä tuorejuustojakin. Zakynthoksella söin yhden elämäni parhaista munakoisoruoista - koiso tarjoiltiin peräti kolmen eri juuston kanssa. Annos taisikin melkein olla juustoa kera munakoison ^_^

Kuvasin viime syksynä jokaisen reissun aikana syömäni munakoisoannoksen. Tässä ne ovat.

Kauniista, harkitummista annoksista konstailemattomaan kotiruokatyyliin.

Kefalonialla.

Lefkadalla.

Ateenassa.

Zakynthoksella.

Lefkadalla.

Ateenassa.

Kefalonialla.

Ateenassa.

Ithakalla.

Ja tässä vielä tämänpäiväinen. Nautittu Exarchian Rozalia-tavernassa. Hajoamispisteeseen kypsennetty mössö ei ulkonäöllä koreile mutta vie syöjänsä euforiaan.

Tämä ruoka on kuin horiatiki-salaatti; klassikko johon ei väsy koskaan. Muutamat yksinkertaiset raaka-aineet luovat täydellisen makuharmonian. Tämä on ruokaa, josta haaveilen Suomessa.

Ja nyt sitä taas saa seuraavat viisi viikkoa <3

Katsotaan mihin munakoisoannoslukuun pääsen tänä vuonna :)

Matkakertomus Karkkipäivän lukijamatkalta #2, olkaa hyvä :)

Matkaan lähdettiin perjantai-iltana 2.9. Helsingin Länsisatamasta.

Runsas 20-päinen joukkomme kokoontui matkan järjestäneen Pohjolan Matkan tiskillä ja allekirjoittanut koki liikuttunutta reunion-fiilistä bongatessaan osallistujien joukosta edelliseltä reissulta tuttuja naamoja.

Tunnelma oli heti iloinen ja välitön ja tuntui siltä kuin jo ennestään tuttu kaveriporukka olisi lähdössä reissuun. :)

Laivalla meillä oli rento ja epämuodollinen tervetulotilaisuus.

Kilistimme lasin kuohuvaa ja otimme pienen esittelykierroksen – Oulu veti jälleen pisteet kauimpaa tulevien kotipaikkana. :)

Saimme kuulla syksyn suosituimmista tuoksu-uutuuksista laivan tax free –henkilökunnan esittelemänä ja Carolina Herreran Good Girl –tuoksun makea korkkari-pullo kirvoitti ihastuneita kommentteja. Ja eipä tuo hullummalta myöskään tuoksunut :) Makeaa iltatuoksuosastoa.

Ilta kului tax free –haahuilun ja osalla buffet-ruokailun merkeissä. Pohjolan Matkan Piia oli kenties joukon onnellisin shoppailija kotiuttaessaan himoitsemansa Hermesin Raparperi-tuoksun melkein puolet halvemmalla kuin mitä tuoksusta saa maksaa maissa. :)

Illallisen päätteeksi muutama ryhmästä oli jo ideoinut uudenlaisen teeman seuraavalle lukijamatkalle; lautapelimatka. Mennään Helsinki-Tukholma-risteilylle ja istutaan koko aika pelaamassa klassikkopelejä Aliaksesta Afrikan Tähteen ja Cluedosta Muuttuvaan Labyrinttiin. Kuka lähtee? :D

Osalla ilta jatkui aamun pikkutunneille ja aamiaisella saimme kuulla raporttia mm. odottamattomista perheenjäsenistä laivan yökerhossa ja rattoisista sviittijatkoista. Toiset meistä menivät kiltisti nukkumaan ennen puoltayötä. ;) Nimimerkillä "ei vanha enää jaksa :D"

Koko kööri selvisi eri pituisiksi jääneistä unista huolimatta lauantaiaamuna bussiimme joka starttasi kohti Riikaa kello 9.

Matkan aikana saimme kuulla paikallisoppaaltamme Tiiulta Viron ja Latvian nähtävyyksistä ja historiasta. Pärnun tauolla tuli koettua aivan ilmiömäisen hidas ruokakaupan kassasysteemi, ja itse jo mietin vietänkö koko iltapäivän jonottamassa 7 euron ostoksiani. Rimin kassahenkilökunnan voisi lähettää kurssille meidän Prismaan tai Cittariin…

Pienestä tauon venähdyksestä huolimatta saavuimme Riikaan ja pääkohteeseemme Mádaran tehtaalle minuutilleen aikataulun mukaan.

Portilla meidät toivotti tervetulleeksi Mádaran perustaja, aina yhtä sädehtivä Lotte Tisenkopfa-Iltnere. Edellisen vierailuni jälkeen Mádaran tehdas on muuttanut uusiin tiloihin ja muuton myötä tehtaasta haluttiin tehdä vierailuystävällinen kohde. Ei sillä etteikö edelliseenkin tehtaaseen olisi otettu vastaan vierailijoita, mutta ei varsinaisesti ryhmiä.

Lotte kertoi, että uusia tiloja suunnitellessa tehtaasta ja tuotantoprosessista haluttiin tehdä ns. läpinäkyvä ja luoda tehdaskierroksesta informatiivinen, suunniteltu kokonaisuus joka mahdollistuu suuremmillekin ryhmille.

Muutto on niin tuore että tilojen viimeistely on osittain vielä kesken, ja saimmekin kunnian olla ihkaensimmäinen tehtaalla vieraileva ryhmä. :)

Ohjelma alkoi Loten vetämällä luennollisella workshopilla, jossa saimme kuulla (luonnon)kosmetiikan kosteuttavista ainesosista. Laitoin ’luonnon’-sanan sulkuihin, sillä samoja ainesosia käytetään myös normikosmetiikassa.

Lotte oli valinnut luupin alle 10 tehokkainta kosteuttajaa joista saimmekin todella intensiivisen infopaketin.

Top 10 kosteuttavat ainesosat Mádaran mukaan:

1 Kauraöljy

2 Koivunmahla

3 Lakansiemenöljy ja -uute

4 Pioninjuuriuute

5 Nokkosuute

6 Pihlajanmarjauute

7 Hyaluronihappo

8 Sodium PCA

9 Betaiini

10 Luonnolliset vitamiinit kuten E- ja C-vitamiini

Pioniuute jäi mieleeni L’Orealin maaliskuisesta Skin Summit –seminaarista. Ko. ainesosa ei ole aiemmin mitenkään kristallisoitunut minulle kosteuttajan ominaisuudessa, aina oppii uutta. Kauraöljyn sijoituskin yllätti, se ei ole ihan niitä eniten käytettyjä kasviöljyjä.

Loten oma suosikkiainesosa on Time Miracle –linjasta tuttu koivunmahla, josta neito innostui puhumaan niin perusteellisesti että aikatauluvastaava Davis tuli hymyillen ovelle rannekelloaan naputellen. Pystyin kyllä niin samaistumaan Loten intoon ja tunteeseen kun joku aihe saa niin liekkeihin että juttua vain tulee ja tulee. ^_^ Jos minulta esim. kysyy Kreikasta niin tulos on sama ja on syytä varautua pitkään puhetulvaan. :D

Saimme tutustua esiteltyihin ainesosiin myös fyysisesti.

Jokainen esitelty aktiiviainesosa kiersi ryhmän läpi nuuskuteltavana ja iholle testattavana.

Kämmenet, käsivarret ja osalla ilmeisesti jo sääretkin alkoivat olla aika täynnä erilaisia tököttejä workshopin päätteeksi...! ^_^

Ennen tehdaskierrosta meillä oli välipala- ja kahvitauko.

Toiset herkuttelivat voileivillä, allekirjoittaneen masu täyttyi älyttömän hyvällä, tummalla luomukahvilla.

Pääsin tauon aikana käymään myös Loten työhuoneessa. Tämän luonnonvalossa kylpevän pöydän ääressä Lotte arvioi tuotteiden visuaalista ulkonäköä ja käy läpi ehdotettuja prototyyppejä ja uuden tuotelinjan ensimmäisiä tehdaskappaleita. ”Hyvä, luonnollinen valo on tässä hommassa todella tärkeää”, Lotte sanoi.

Ruokatauon jälkeen ohjelma jatkui tuotantotilavierailulla. Täällä kaikki ei ole vielä muuton jäljiltä valmista, mutta saimme nähdä ainesosavaraston ja valmistuslinjan, jossa oltiin parhaillaan purkittamassa kasvovettä.

Lotte kysyi, osaako kukaan arvata minkä ikäistä on kaikkein vanhin Mádaran käyttämistä ainesosista. Minä tiesin vastauksen heti! (Kosmetiikkapinko... ^_^ nojoo, mulle oli jäänyt tämä hyvin mieleen edelliseltä vierailulta). Vastaus on Detox-naamiossa käytetty savi joka on tuhansia vuosia vanhaa.

Hinnaltaan kaikkein arvokkaimmat Mádaran käyttämät ainesosat ovat ruusuöljy ja hyaluronihappo. Kumpaakin on toki saatavilla eri laatuisina mutta parhaat ovat todella huikeissa hinnoissa.

Vierailu päättyi tehtaanmyymälään jossa ryhmä poimi mukaansa monet kosmetiikkaherkut.

Lotte kertoi minulle tulevista Mádara-uutuuksista joista mielenkiintoisin on poikkeuksellisen tarkalle ikähaarukalle formuloitu tuotelinja. Tuotteiden sisältämät aktiiviainesosat kuulema toimivat optimaalisesti vain tietyn ikäisellä iholla (jotain 30-40-vuoden välillä, en muista tarkkoja lukuja.) Kun ainesosilla oli hoidettu muun ikäistä ihoa, ei juuri saatu tuloksia. Hmmmm…! Kuulostaa todella erikoiselta. No, minäkin kuulun tuon uutuuslinjan kohderyhmään ja olen varmaankin testattuani viisaampi. :)

.

Illalla meitä lähti vielä 15 hengen porukka yhteiselle illalliselle Riian keskustaan. Yhdellä matkalaisista oli tuona päivänä synttärit ja illan alkajaisiksi hänelle kajautettiinkin ryhmän toimesta onnittelulaulu. :)

Illan puheenaiheet olivat odotetusti kosmetiikkapainotteisia, mutta myös pääruokien suolattomuus ja kokoerot puhuttivat hyvän tovin…. ;D

Sunnuntaina meillä oli ohjelmassa Riian kaupunkikierros oppaamme Tiiun johdolla.

Kolmituntisen bussi- ja kävelykierroksen jälkeen kuulosti siltä, että moni olisi enemmän kuin mielellään jäänyt kuvankauniiseen Riikaan vielä pidemmäksi aikaa.

Riian hurmaava keskiaikainen keskusta houkuttelee tutkimusretkille mukulakivisille kaduilleen, jokaisen kulman takaa paljastuu aina vain uusia, kuvauksellisia rakennuksia ja aukioita.

Joku ryhmästä kuvaili Riikaa samoin sanoin kuin itse kaksi vuotta sitten ensivierailullani; tunnelma on hyvin itäeurooppalainen. (Latvia ja muut Baltian maat puhuvat itsestään mielellään pohjoiseurooppalaisina maina...) Käytin viimeksi paremman puutteessa sanaa "neuvostoliittomainen". Julkisten rakennusten ja muistomerkkkien monumentaalinen tyyli tuo mieleen Moskovan ja Pietarin, ja ihmisten olemuksessa on jotain tyystin erilaista kuin Keski-Euroopassa tai Pohjoismaissa. Riiassa on jotain jännän eksoottista hyvin länsimaistuneeseen Tallinnaan verrattuna... Pidän siitä. :)

Ja kun ollaan kauneuspainotteisessa blogissa, kuuluu asiaan tietysti laittaa vähän kuvia matkalaisten kosmetiikkaostoksista :) Mukana myös ihanan tuoksuinen soijavahakynttilä ^_^

Lusan säkissä taisi olla ainakin kilo kosmetiikkaa :)

Omat ostokseni? Raejuustoa ja skyriä :D Jep, en ostanut muuta kuin ruokaa koko matkan aikana ^_^

Jätimme aurinkoiselle Riialle hyvästit ja lastauduimme bussiin joka vei meidät takaisin Tallinnaan.

Innokkaimmat kosmeshoppailijat ehtivät vielä kipaista Tallinnan Kaubamajaan kahmimaan viimeiset kosmetiikkatuliaiset ennen kuin laiva irtosi kohti Helsinkiä :)

*

Suuret kiitokset Pohjolan Matkalle, erityisesti Piia Rädylle, onnistuneista ja sujuvasti hoidetuista matkajärjestelyistä sekä The Natural Goods Companylle ja Mádaralle kiinnostavasta vierailuohjelmasta. :)

Suurimmat kiitokset tietysti ihanille lukijoille jotka tulitte mukaan ja teitte tämän matkan. :) <3

Katsotaan mitä seuraavaksi keksittäisiin. :) Ei ehkä kuitenkaan sitä lautapeliristeilyä..! ^_^

Hikinen, tahmea tervehdys kun odottelen suihkuveden lämpiämistä.

Täytyy kai se nyt yksi Kreikka-päivitys tämän päivän puolella vielä laittaa kun kerran bannerikin jo vaihtui ^_^

(Instagram-seuraajat saattoivat aiemmin päivällä todeta että joo, sieltähän se kuvafloodaaja nyt kuoriutui... ^_^ Mä niin arvasin tämän. Täällä reissussa tulee kyllä hinku jakaa kuvia ja hetkiä. Ehm, onko instassa jotain etikettiä siitä kuinka paljon on liian paljon kuvia..?)

Rakas, rähjäinen Ateena. Vastahan minä sinut hyvästelin.

Ja nyt olen täällä taas. Tällä kertaa ovi avautui yhteen ehdottomista lempikaupunginosistani, Psirriin. Asun täällä persoonallisessa kaksikerroksisessa Airbnb-kämpässä kaikkien (!) Ateenan ystävieni ollessa tänä viikonloppuna muissa maisemissa. Talo vaikuttaa aika lailla hylätyltä, en tiedä asuuko täällä edes muita kuin mä... :D

Ylimmät kuvat on mun kotikadulta. Airbnb-emäntäni katsoi hiuksiani ja liila-minttuja kynsiäni ja sanoi, että värityksen puolesta ainakin sovit tänne :)

Colours of Athens.

Perinteisesti, syön aina kreikkalaisen salaatin ensimmäisenä matkapäivänä. Tätä tulee tehtyä kotonakin harva se viikko mutta eihän se ole sama asia Suomessa kuin täällä. Ei maistu samalle.

Mielessä matkaonnen lisäksi tänään:

Vuosi vuodelta, siedän aurinkovoiteisen tahmeaa ihoa vähemmän ja vähemmän. Rasvausoperaatio ärsyttää ihan hemmetisti. Ja pakko vain on rasvata, sen tietää mitä seuraa jos sen skippaa. Ainakin nyt alussa kun iho pitää taas totuttaa aurinkoon.

Toive: voisiko joku pian keksiä tabletin muodossa otettavan aurinkosuoja-aineen? Jep, rusketusta edistäviä aurinkopillereitä on jo, mutta niiden antama suoja ei ole riittävä. Eivätkä ne käsittääkseni suojaa UVA:lta joka on ihoa ikäännyttävä säteily, UVB:n polttaessa. Mutta oikeasti - mä en jaksaisi rasvata. Joka vuosi mietin eikö ihon suojaamiseen jo keksitä jotain vähemmän vaivalloista ja tahmeaa tapaa. Joku muu jolla vastaavat antipatiat aurinkovoiteita kohtaan?

Lampputaiteella koristettu Pitaki-katu Psirrissä ilahduttaa minua joka kerta kun kuljen tästä. Lamput eivät ole väliaikainen projekti vaan ovat olleet kadulla jo vuosia.

Väreissä on jotain joka saa minut iloiseksi. Siksi Psirri kuuluu mun lempparihengailupaikkoihin Ateenassa, täällä seinät ovat täynnään graffiteja ja muuta taidetta. Eikä sekään haittaa että Psirrissä on keskustan halvimpia ravintoloita. :)

Oho, nyt paukkuu ukkonen. Ja kunnolla.

Ainiin - minua luultiin tänään neljä kertaa paikalliseksi..! Kolme kreikkalaista tuli puhuttelemaan minua kreikaksi, ensimmäinen jopa aloitti sanomalla, "Oletko Kreikasta?" Sen verran ymmärrän kreikkaa. Ruokakaupassa saksalainen turisti tuli kysymään, puhunko englantia, ja kun vastasin myöntävästi, hän kysyi voisinko suositella jotain hyvää kreikkalaista jogurttia. Seisoimme siis jogurttiosastolla. Kun sanoin että voinhan toki suositella mutta en tunne jogurtteja yhtä hyvin kuin paikallinen, turisti oli ihan että "Whaat, you're not local?"

Kai tätä voi pitää vahvana indikaationa sille, että olen täällä jo niin kotonani että olemus on enemmän paikallisen kuin turistin? :) Silti, en kyllä käsitä miten tämän näköistä tyyppiä voisi pitää kreikkalaisena.

Mun suihkuvesi on nyt lämmennyt, lähden hinkkaamaan päivän aurinkovoide-hiki-ilmankosteustahmat iholtani. Aamulla herään epäilemättä yhtä tahmeana. Tästä ilmankosteudesta eivät tykkää kuin kynnet...

Kreikkalaisissa kodeissa vesi lämmitetään aina erikseen suihkua tai muuta lämminvesitarvetta varten, tavallisilla ihmisillä ei ole varaa pitää vesiboileria päällä koko päivää koska sähkö maksaa niin paljon.

Olen tämänkin jutun jo muistaakseni kertonut aiemmin mutta kerronpa vielä uudelleen, kun se on jäänyt minulle pieneksi traumaksi ja kuvaa hyvin suomalaisen ja kreikkalaisen suhtautumiseroa veteen.

Olin muinoin, parikymppisenä nuorena tyttönä viikon mittaisella vierailulla ystäväni Miltonin luona Kreikassa. Milton asui tuolloin vielä vanhempiensa luona. Minulle näytettiin miten boileri laitetaan päälle mutta ei viitsitty ilmeisesti vieraskohteliaisuudesta sanoa, että veden lämmitystä sitten rajoitetaan. Kävin joka päivä lämpimässä suihkussa ja saattoipa boileri joskus jäädä jäljiltäni vähän turhan pitkäksi aikaa päälle. Kun vierailu oli ohi ja minä palannut Suomeen, Miltonin äiti oli todennut järkyttyneenä että "Se Sanni käytti viikossa saman verran lämmintä vettä kuin me vuodessa..!" Olin tajuamattani aiheuttanut perheelle tuntuvat lämmityskulut. Milton halusi varmaankin vähän "näpäyttää" minua ja kertoi siksi äitinsä reaktiosta. Ai herranjestas että olin nolona... Myöhemmin minulle selvisi, että monet paikalliset käyvät usein kylmässä suihkussa säästääkseen lämmityskustannuksissa ja suorittavat ehkä kerran viikossa perusteellisemman peseytymisen lämpimällä vedellä.

Kyllä meillä on Suomessa luksusta kun vain väännämme hanan päälle ja kuumaa vettä tulee loputtomiin. Meidän on ollut helppo tottua tuhlailevaan veden käyttöön...

.

Vaikka mieli on nyt Kreikka-moodissa, tarkoitus olisi saada huomenna valmiiksi matkarapsa Riian matkalta.

Riiassakin on muuten värikästä arkkitehtuuria :) <3 Ihana kaupunki sekin.

Hei - jos joku matkalla mukana olleista muistaa sen Lottea avustaneen symppiksen miehen nimen niin laittakaa mulle! :D Mä kysyin sen nimen vaikka kuinka monesti matkalla mutta taas olen unohtanut...

Livboxin syyskuun bloggaajateemainen boksi on nyt ilmestynyt, eli voin paljastaa mikä tuo mukaan valitsemani suosikkituote on.

Todella monihan teistä sen arvasi jo pelkästään vihjekuvaa katsomalla: kyseessä on IsaDoran Blonde-nudekajal. :)

Löysin tuotteen 10 vuotta sitten kosmetiikkahörhöjen keskustelupalstan kautta ja se on siitä saakka kuulunut eniten käyttämiini kosmetiikkatuotteisiin.

Niin yksinkertainen ja huomaamaton tuote joka ei vaadi minkäänlaisia käyttötaitoja – ja niin merkittävä.

Ihonsävyisen kajalin idea on kaikessa simppeliydessään vaalentaa silmän sisäluomi huomaamattomasti niin, että katse kirkastuu. Silmän sisäluomi (eli se limakalvollinen reuna) punoittaa herkästi etenkin valvotun tai juhlitun yön jälkeen – ja toisilla luonnostaan koko ajan (kuten mulla..), ja punoitus silmien alueella tekee ilmeestä väsyneen. Kun tuon punoituksen neutraloi nuden sävyisellä kynällä, ilme herää taianomaisesti ja silmän alue näyttää laajemmalta rajauksen huijatessa valkuaisen aluetta suuremmaksi. Niin pieni toimenpide, niin suuri vaikutus.

Jotkut käyttävät tarkoitukseen myös valkoista kajalia, mutta se ei tuo yhtä luonnollista tulosta. Siinä missä hieman beigeen taittava vaalea sulautuu ihon sävyyn, kirkas valkoinen erottuu selvästi ja luo meikatumman tuloksen. (Sopii kyllä erinomaisesti kirkasväristen meikkien kanssa.)

Kun laitoin elokuussa misterille chätissä tämän kuvan, mies kommentoi sattumalta juuri sitä efektiä minkä kynällä saa aikaiseksi ^_^

Arvauksienne joukossa oli liuta muitakin suosikkituotteitani, mutta myös muutama ei-lemppari.

Toisiksi eniten veikkauksia nudekajalin jälkeen sai kulmageeli, sitä veikkasi suurin osa väärin arvanneista. Ja sehän olisi myöskin sopinut kuvaukseen. :)

Poskipuna ja highlighter saivat seuraavaksi eniten ääniä. Nämäkin tuotteita, joita käytän päivittäin.

Aurinkopuuteri ja primer saivat nekin muutamia ääniä, mutta nämä ovat tuotteita joita käytän harvemmin, primereita en itse asiassa juuri koskaan.

*

En itse taaskaan ehtinyt saada bloggaajaboksia käsiini, sama kävi viime vuonna. Koska ehdin lähteä Kreikkaan ^_^

En siis voinut ottaa teille kuvaa enkä esitellä boksin muita tuotteita, mutta kuten viimeksikin, ohjaan kiinnostuneet Charming Nailsin blogiin josta löytyy boksin esittely. :)

Hauskasti, lootasta löytyy useampi muukin mun lempituote kuin se itse valitsemani :) Ne ovat Lumenen Sensitive Touch -silmämeikinpoistoaine, Korresin suihkugeeli ja Cutrinin kuivashampoo. Eli voisin tituleerata tämän syksyn Livbox-bloggaajaboksin "Sannin boksiksi" :D

Mä olen tullut hiuskotiin.

Siltä musta tuntuu. Siis mullahan olisi aina kuulunut olla violetit hiukset, eikö niin? ^_^

Tasan viikko sitten repäisin ja kuoriuduin hiusnössöydestäni. Olen haaveillut violetista hiusväristä varmaan parikymppisestä saakka, kauan ennen tämän hetken sateenkaarihiustrendiä. Rakastan violettia väriä (ja My Little Ponien pastellista maailmaa), ei siis mitenkään yllättävää että sisimmässäni on pitkään kytenyt tällainen haave.

Ankea "emmää uskalla kun...kun - -" -asenne on kuitenkin estänyt haaveen toteuttamisen. Olen aina ollut arka suurten hiusmuutosten suhteen ja tosiaankin, rohkeinta mitä viimeisen 20 vuoden aikana olen hiuksilleni tehnyt on muuttaa vaalea sävy lämpimästä viileäksi. Wow.

Viime viikon maanantaina ajatus oli yhtäkkiä päässäni. NYT mä teen tämän. Mitä muka voisi tapahtua? Vaikka operaatio epäonnistuisi, ainahan värin saa pois - ainakin jotenkuten. Ja hiukset ovat uusiutuva luonnonvara.

Tuumasta toimeen. Luotan kauneuden ammattilaisasioissa aina kosmetiikkablogikollegoihini, ja koska en yhtään tiedä mikä paikka Tampereella on erikoistunut shokki/pastellivärjäykseen, laitoin kauneusbloggaajien Facebook-ryhmään tiedustelun asiasta. (Sieltä olen saanut tähän mennessä parhaat ja nopeimmat vinkit niin kynsisalonkiin, karvasalonkiin ja mistä voi ostaa Fudgea :D)

Suunnilleen 10 minuuttia myöhemmin mulla oli kampaaja varattuna :) Kävi niin loistavasti, että shokkiväreihin erikoistunut kampaaja löytyi sieltä Facebook-ryhmästä ^_^

Mun hiukset värjäsi ihana Sini. Sini on viittä vaille valmis parturi-kampaaja ja meikkaaja-maskeeraaja ja The Queen Of Glitter -blogin pitäjä. Blogista löytyy huikean makeita hius- ja meikkijuttuja ja onpa seos maustettu ruokaresepteilläkin :)

Kuten Sinin kuontalosta voi päätellä, nainen on aika lailla hurahtanut räiskyviin hiusväreihin. Tällä hetkellä Sini on "off-kaudella" eli antaa viimeisimmän hiusvärinsä haalistua jotta voi taas tempaista päälle jotain ihan uutta. Seuraava projekti on kuulema shokkiviolettia ja liukuväriä. Tämä kampaaja ymmärtää selvästi violetin päälle... :) Sanni approves :)

Ennen ja jälkeen.

Toiveena oli ehta mylittleponymainen pastelliliila, enemmän sinertävä kuin punertava.

Suunnilleen sen sävyinen kuin Lemon Dropilla :) (Kuva: Ponyology.com)

Ja siinä onnistuttiin :) Vaan ei ihan helpolla.

Siitä stooria tänään :)

.

Hiukset värjättiin sekoituksella Manic Panicin ja Arctic Foxin värejä.

Sini sekoitteli monet eri cocktailit ennenkuin sopiva seos löytyi. :)

Operaatio aloitettiin vaalentamalla mun tyvikasvu. Sitten tehtiin pari koeraitaa joista valitsin mieleisen sävyn. Näihin koeraitoihin väri tarttui oikein hyvin.

Valittu vaalea pastelliliila levitettiin hiuksiin, se näytti tältä.

Kun se huuhdottin pois, väri oli tarttunut niin huonosti että Sini totesi ettei koskaan ole vielä kohdannut asiakasta jonka hiukset hylkisivät suoraväriä näin pahasti. Kaikkein oudointa hänen mukaansa oli se, ettei sävy ollut tarttunut käytännössä lainkaan juuri vaalennettuun tyveen, jonne suoraväri (tai mikä tahansa väri) yleensä imaisee voimakkaimmin. Koeraitojen perusteella olisi odottanut aivan erilaista tulosta.

Tältä hiukset näyttivät ensimmäisen värikäsittelyn jälkeen. Harmaanvaaleanvioletti.

Sitten ei muuta kuin uutta käsittelyä perään. Tällä kertaa Sini sekoitti tuplasti voimakkaamman väriseoksen. Ai että olikin makean näköinen..! Vähän tummempi ja "shokkivärisempi" kuin se Lemon Drop -liila mitä olin hakemassa, mutta ei yhtään huonompi, itse asiassa sairaan makea..!

Nyt väri tarttui paremmin, ja huuhtelun jälkeen tuloksena oli aika lailla se sävy mikä oli kiikarissakin. Tyveen väri ei tosin vieläkään ollut tarttunut kunnolla, mutta se ei onnistunut laimentamaan onneani. Yhteensä operaatioon kului kuusi tuntia (mukaanlukien hiusten föönaus ja kahden kosmetiikkafriikin höpöttely...;))

Iiik!! Olin niin fiiliksissä!

Olin koko viikon jännännyt että jänistäisin ja peruisin ajan, mutta kun peilistä katsoi uusi pää, olo oli vain superonnellinen ja iloinen! Mulla on ponihiukset! Viimein...! <3

Kiitos Sini <3

Sain "hiustohtorilta" reseptimääräyksen suoraväriin jolla ylläpidän liilaa tukkaa kotona. Ostin tarkoitukseen Herman's Amazing Direct Hair Colorin sävyssä Vicky. Väriä sekoitetaan hoitoaineeseen joka pesun yhteydessä.

Onnellinen tempaisija :)

Sini varoitteli, että suoravärien maailmaan ja pastelli/shokkivärjäilyyn ja herkästi koukkuun. Saa nähdä miten mun käy...^_^ Stay tuned :D

*

P.S. En ollut kertonut värjäysoperaatiosta Mr. Karkkipäivälle (tai muillekaan läheisille) ja olin suunnitellut yllättäväni miehen illallisella hänen tullessaan töistä. Värjäyssession venyessä jouduin keksimään jonkun verukkeen miksi en ehtinyt kotiin illallisaikaan, ja laitoin viestiin arvoituksellisesti "Mulla on tässä yksi projekti kesken joka vähän venähti, näet sitten kun tulen".

Kun sitten saavuin kotiin violettina, miehen reaktio oli yllättävän kesy. (Olin odottanut jotain "minkä ihmeen pissistukan sä oot mennyt hankkimaan" -tyylistä vastaanottoa...)

"Häää.... Mä luulin että sä olit ottamassa tatuointia...!" oli kommentti. "Mutta on nuo hiuksetkin ihan siistit!"

:)

Sisko taisi järkyttyä enemmän nähdessään uuden Facebook-profiilikuvani ;)