Nyt jatkuu matkakertomukseni ihanasta, inspiroivasta ja erilaisesta matkastani USAan marras-joulukuussa 2016. Tänään vuorossa Santa Barbara. Edellinen osa (jossa San Francisco Bay Area, Coast Starlight -juna ja San Luis Obispo ympäristöineen löytyy täältä).
Mikä matkasta teki niin erilaisen aiempiin USAn reissuihini verrattuna? Toteutustapa ja kohteet. Kaikki aiemmat Yhdysvaltojen visiittini ovat kohdentuneet yhteen isoon kaupunkiin ja cityoleiluun - New York, San Francisco, Seattle, Miami, West Palm Beach. Reissuissa kuljetut kohteiden väliset legit ovat olleet lyhyitä ja vailla suurempia elämyksiä itsessään. Ns. tavallinen pikkukaupunki-USA oli jäänyt kokematta. Nyt pääsin muutaman suurkaupungin ohella kokemaan myös rauhallisemman Amerikan. Ja kuten edellisessä jutussa mainitsin, jopa Las Vegas näyttäytyi jollain tapaa sympaattisena. Koko reissusta jäi valtavan hyvä mieli.
Tyyni Valtameri junan ikkunasta
Viivyimme matkalla kolme ja puoli viikkoa ja matkasimme San Franciscosta Kalifornian rannikkoa pitkin Los Angelesin kautta Las Vegasiin ja sieltä Utahiin. Taitoimme välimatkat junalla ja bussilla, kokemus, jota voin suositella lämpimästi. Useimmat vuokraavat auton mutta heitäkin on, joille julkiset kulkuvälineet syystä tai toisesta sopivat paremmin. Amtrakin ja Greyhoundin sivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset ja tarjoushintaisia lippuja on paljon. Ellei tosiaan halua vuokrata autoa elämyksellisyyden perusteella, pääsee esimerkiksi Friscosta Losiin paljon halvemmalla käyttäen bussia. Tieto, joka hyödyttää ainakin budjettimatkailijaa. Halvimmillaan tämän välin kulkee hintaan 15 dollaria.
Matkakertomuksen edellisessä osassa olimme päässeet viehättävään, kotoisaan San Luis Obispoon saakka. Nyt matka jatkuu Santa Barbarasta.
Santa Barbara on 90 000 asukkaan kuvauksellinen merenrantakaupunki 150 kilometriä Los Angelesista pohjoiseen. Kaupunki tunnetaan espanjalaisesta siirtomaatyylisestä arkkitehtuuristaan joka tekee siitä tyylillisesti hyvin erilaisen kuin rannikon muut kaupungit.
Maisemia junan ikkunasta
Santa Barbara sijaitsee Amtrakin Coast Starlight – ja Pacific Surfliner –reitillä ja sinne pääsee San Luis Obisposta kahdessa tunnissa, tämä oli juuri se osuus Coast Starlight –reittiä joka kulkee lähimpänä meren rantaa ja on kaikkein kuvauksellisin. Asetuimme urpoina väärälle puolelle junavaunua ja ihmettelimme, miksi kaikki muut istuivat toisella puolella kunnes tajusimme, millä puolella meri oli.
Santa Barbara oli kokemuksena kaiken kaikkiaan leppoisaa ja opiskelijaelämän maustamaa San Luis Obispoa viileämpi. Kaikki seurueessamme olivat samaa mieltä. Kaupunki oli kaunis ja kiinnostava ja siellä riitti etenkin arkkitehtonista ihasteltavaa, mutta paikka tuntui jollain tapaa sieluttomalta sydämelliseen SLO’hun verrattuna. Kontrasti oli suuri. Emme saaneet rapsutettua pintaa tarpeeksi vajaan kolmen päivän vierailullamme.
Turistille tärkeitä alueita ovat Waterfront ja pääkatu State Street.
Historiallisesta Stearns Wharf -laiturista ja huvipursien ja kalastajaveneiden kansoittamasta satamasta koostuvalla Waterfront-alueella mikään ei oikein tehnyt vaikutusta.
Olin ennakkoon kuvitellut Santa Barbaran jet set –henkiseksi paikaksi jossa rantakatua reunustavat trendikkäät baarit ja hienostuneet putiikit asiakkainaan huvipursistaan rantautuvia rikkaita ja kauniita ihmisiä. "The American Riviera" on yksi kaupungin lempinimistä.
Waterfrontilla ei ollutkaan mitään tällaista. Arkisessa satamassa ihmiset söivät simppeleissä kuppiloissa pikaruokaa ja kalastajat tulivat ja menivät. Kaunis vaaleahiekkainen ranta on käytännössä villi biitsi vailla palveluita (ainakin se oli sitä marraskuussa), eikä rannan ympäristöä ole kehitetty puistomaiseksi ajanviettopaikaksi. Rantaa seuraava katu on tavallinen läpiliikennekatu vailla ravintoloita ja kauppoja.
Toki rantakadulla voi lenkkeillä ja rullaluistella ihanassa Kalifornian valossa kylpevässä merellisessä ympäristössä tai viettää tuulisen picnicin rannalla, ja Stearns Wharfilla on mukava pysähtyä katselemaan pelikaaneja ja nauttimaan tuoretta seafoodia, mutta kokonaisuutena alue oli pettymys verrattuna niin moniin muihin viihtyisämpiin ranta/satama-alueisiin joilla olen eri reissuillani käynyt.
Pääkatu State Street ympäröivine kortteleineen taas on oikein viehättävää aluetta, joskin tunnelmallisuus jäi verraten ohueksi lämpimään SLO-kokemukseemme verrattuna. Sisareni sanoin; San Luis Obispo tuntui aidolta ja inhimilliseltä, Santa Barbara jotenkin pinnalliselta kauneudestaan ja historiallisista rakennuksistaan huolimatta.
(Tätä kirjoittaessani huomaan, että tuntuu epäreilulta Santa Barbaraa kohtaan kirjoittaa näin, vaikka fiilikset ovat aidot. Ehkä pitää joskus antaa Santa Barbaralle enemmän aikaa ja toinen mahdollisuus... Usein kyllä jo yksi päivä riittää kertomaan, millainen kemia ihmisen ja paikan välillä on.)
Santa Barbaran keskusta on SLO’ta suurempi ja täällä riittää ihasteltavaa etenkin arkkitehtuurista kiinnostuneille, kuten myös shoppailuhenkisille.
Paseo Nuevo Shopping Center on varmaan viihtyisimpiä ostoskeskuksia joissa olen käynyt, täällä sai meidänkin antishopping-seurue kulumaan yhden illan niin että aika loppui kesken. Täällä matkakumppanini saivat käyttää kaiken taivuttelukykynsä etten olisi ostanut Bath & Body Worksilta yhdeksää eri tuoksukynttilää... kun ne tarjoukset, ne tarjokset. (Joiden säästön ostosten vaatima kolmas matkalaukku ja sen lisämaksu olisivat tehokkaasti kumonneet ;))
Santa Barbaran viinibaareissa huomioidaan eläimet
Santa Barbaran alue on myös tunnettu viineistään ja kaupungissa saisi päivän jos toisenkin kulumaan pelkästään wine tastingin parissa. Lukuisat tuottajat ja viinibaarit tarjoavat maistiaisia tunnelmallisissa puitteissa moderneista baareista hämyisiin kellareihin. Tarjosipa yksi kuvaamataidon luokkaa muistuttava paikka jopa wine tasting- ja maalausiltoja! Pensseli toiseen, viinilasi toiseen käteen.
Sannin kolme vinkkiä Santa Barbaraan:
Kuva: thesurge.com
Savoy Café & Deli West Figueroa -kadulla. Edullista, tuoretta ja monipuolista kasvisvoittoista ruokaa rennossa miljöössä, paikka on tunnettu etenkin salaateistaan. Näin värikkäitä ja mielikuvituksella koottuja salaatteja en ole nähnyt missään päin Suomea. Slurps!
Olio Pizzeria West Victoria -kadulla: ns. vähän parempi pizzapaikka.
Olio-kompleksi koostuu itse asiassa kolmesta ravintolasta; drinkkibaarista, fine dining -ravintolasta ja rennommasta pizzeriasta, jonka menu tarjoaa vehnälättyjen ohella myös paljon muuta herkullista italialaista ruokaa. Ystäväni Drew ja Katja veivät minut Olioon ja ihastuin paikkaan niin, että palasin seuraavana päivänä. Söin täällä mm. yhden parhaita juustolautasia koskaan.
Santa Barbara County Courthouse: vuonna 1929 valmistunut oikeustalo vaikuttavine, massiivisine torneineen on yksi keskustan tärkeimpiä historiallisia nähtävyyksiä. Upea rakennus jonka fantastisen kiinnostavia arkkitehtuurisia helmiä tarjoavissa kerroksissa voisi seikkailla koko päivän. Tornista on hienot näköalat kaupungin yli.
.
Osassa 3 Las Vegas.
"Viimeinen Lumene-ihonhoitoarvio uunista ulos". Ainakin vähäksi aikaa.
Sain nimittäin viime viikolla lehdistötiedotteen, jonka mukaan Lumene-ihonhoitovalikoima kasvaa maaliskuussa vielä kahdella uudella sarjalla. Ja kuulkaapa nimiä: Hehku ja Kuulas. Jokohan alkaa valo ja hehku riittää kansalle..! Juteltiin tästä jo vähän Facessa muiden kauneusbloggaajien kanssa, nimissä on vähän liikaa päällekkäisyyttä mielestäni, samoin kuin vaikutuksissa. Miten Kuulas ja Hehku nyt sitten eroavat jo olemassaolevasta Valosta...
Kuva: Lumene
Kuulas - "viivästyttää ikääntymisen ensimerkkejä". Eli olisiko se sitten astetta vanhemmalle kohderyhmälle kuin Valo..?
Hehku - "auttaa häivyttämään jo syntyneitä ikääntymisen merkkejä". No siinäpä se oli tiivistettynä. Nämä ovat siis anti-age-osastoa.
Mutta tänään meillä on aiheena SISU. Olen saanut tuotteet Lumenelta.
Sisu (Urban Antidotes) on Lumenen sarja "kiireiselle kaupunki-ihmiselle". Sarja esitellään näin:
"Saasteet, kaupunki-ilma, stressi ja vaihteleva ilmasto vaativat veronsa - iho on jatkuvan rasituksen alaisena. Uudet Lumene Sisu -tuotteet kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja suojaavat kauneuttasi ulkoisia rasitteita vastaan. Kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet palauttavat ihon luonnollisen heleyden ja jättävät sen raikkaaksi, virkistyneeksi ja säteileväksi".
Erityisaktiiviaineita ovat antioksidanttipitoiset männyn kaarnauute ja kuusen oksatyviuute.
Sain testiin koko sarjan joka koostuu 24-h-voiteesta, kosteussuihkeesta, seerumista, kasvoöljystä ja naamiosta. Tykkäsin Sisusta. Oikeastaan ainoastaan päivävoide oli sellainen tuote jota en jäisi itse käyttämään, sen koostumus ei ole ihan minun makuuni.
Tässä sarjassa on muuten todella voimakas tuoksu. Tuoksu on minusta ihana; metsäinen, raikas ja vähän mentolinen, tuo nimensä mukaisesti mieleen sisu-pastillit. "Suomimainen". Mutta se on todella voimakas ja kun käyttää koko sarjan tuotteita putkeen, tuoksuun alkaa vähän kyllästyä koska se on niin over-powering. 
Urban Intense Hydrating Serum 39,90€ / 30 ml
Koostumus on hyaluronitiivisteen kaltaista ohutta geelifluidia mutta ehkä hitusen paksumpaa, tuntuu iholla aavistuksen liukuvammalta. Seerumi tuo iholle välittömästi raikkaan ja kosteuttavan tunteen. Se jättää imeytyessään samaan tapaan nahkean, tahmean pinnan kuin hyaluronitiiviste ja vaatii päälleen voiteen lukitsemaan kosteutta.
Mielenkiintoisesti, vaikka hyaluronitiivistettä pitäisi kai ajatella sinä THE kosteuttavana eliksiirinä, minun ihollani Sisu tuntuu paljon kosteuttavammalta. Inci täällä. Se sisältää myös kahden tyyppistä hyaluronihappoa. En nyt suorittanut mitään supertäsmällistä incivertailua, mutta pikaisella ainesosasilmäyksellä ja tuotefiiliksen perusteella ajattelen, että ehkä näissä kahdessa on hyvin saman tyyppinen kosteuttava seerumipohja ja sitten vain erilainen aktiiviainekombo (Valo-tiivisteessä lakkaa ja C-vitamiinia, Sisussa männynkaarna- ja kuusenoksauutteita.)
Tuoksu kestää iholla pitkään, testasin kerran kämmenselkään ja tuoksuttelin aika ajoin koneella istuessa. Kun pesin kädet, tuoksu aktivoitui uudestaan tuntien kuluttua.
Moisture Remedy Day & Night Cream 34,90€ / 50 ml
Päivä- & yövoiteen koostumus on hienostunein kaikista nyt testaamistani Lumene-voiteista - sileä, kermainen, notkeasti levittyvä. Voide on sävytetty kevyesti beigeksi.
Mutta. Ei tämäkään tunnu minun ihollani lopulta keskivertoa paremmalta. Purkki, voiteen koostumus, tuoksu, tunne kun voidetta levittää, nämä kaikki luovat astetta ylellisempää kokemusta kuin taviksempi päivävoide. Silti - se tunne mikä iholle jää - - se ei voita minua puolelleen. Voide ei imeydy kunnolla ja jää tuntumaan. Tunne voidepinnan alla ei ole kunnolla kosteutettu. Saan huomattavasti kosteutetumman tunteen monilla paljon ohuemmilla voiteilla kuten Mádaran SOSilla tai Laveran Firmingilla.
Voiteesta sanotaankin; "kehitetty muodostamaan iholle suojaava kalvo ilman epäpuhtauksia vastaan". Eli alle seerumi tuomaan se kunnon kosteutus ja Day & Night Cream päälle tuomaan suoja.
Defend & Replenish Antioxidant Mist 34,90€ / 100 ml
Jos vedestä voi sanoa "täyteläisemmän tuntuinen", niin tämä olisi sellainen. Suihkeessa on jotain kevyesti öljymäisiä ainesosia jotka tekevät siitä ravitsevamman tuntuisen kuin Lähde-sarjan peruskosteuttava suihke, Sisu-suihkeen voisi sanoa olevan "kauneusvesi" (onkohan tällä lukijani NG'n hyväksyntä..? ^_^). Iholle jää hoidetumpi tunne kuin Lähde-suihkeen jälkeen. Tykkään! Inci täällä.
Kasvovesi/hoitovesi/kosteussuihke -terminologia ja miten nämä tuotteet lopulta eroavat toisistaan, menee varmasti monella sekaisin. Käytännössä kaikki kolme voivat olla sama asia, kaikissa käytetään samoja ainesosia. Kasvovedessä saattaa olla lisänä pinta-aktiivisia aineita jotka irrottavat tehokkaammin likaa kuin hoitovesi ja kosteussuihke, mutta esimerkiksi Katja Kokon mukaan kasvoveden tehtävä on ennen kaikkea olla kosteustuote, ei puhdistaja. (Poislukien vahvasti alkoholipitoiset tuotteet.)
Hoitovesi-nimekkeen alla myytävät vedet ovat usein hieman paksumpia ja geelimäisiä kasvovesiin verrattuna (ikään kuin kasvoveden ja seerumin välimuoto), mutta markkinoilta on aina löytynyt myös paksumpia, hoitavia kasvovesiä. Kuten myös kasvovesiä suihkemuodossa = kosteussuihke. Valmistajat voisivat yhdessä päättää skipata jonkun nimekkeen ja käyttää vain yhtä ^_^ Eiks niin.
Recover & Protect Facial Oil 39,90€ / 30 ml
Ensimmäinen ajatus: ihan liian paksua minulle, en tykkää. Yksi pumppaus tuntui olevan liikaa ja taputtelin ylimääräisiä paperiin kasvojen kiiltäessä. Ero juuri edellisenä iltana kokeilemaani Korresin Ruusu-kasvoöljyyn oli huomattava.
Mutta kappas - ehkä viittä minuuttia myöhemmin kaikki öljy oli imeytynyt ja kiilto kadonnut. Iho tuntui aivan ihanalta, pehmeältä, syväkosteutetulta ja, tämä on tärkeintä; ei-pinnoitetulta. Olen nyt Lumene-testijakson aikana kiinnittänyt paljon huomiota voiteiden jättämään pintaan ja Lumenen voiteilla on taipumus jättää ihooni sellainen vähän pinnoitettu tunne. Ja sen pinnan alla tuntuu, että iho ei ole saanut täydennettyä kunnolla kosteusvarastoaan, iho ei jotenkin ole kauttaaltaan mukavan tuntuinen.
Kasvoöljyn jälkeen iholle jää erilainen tunne; vaikka moni mieltää öljyn rasvaisemmaksi aineeksi kuin voiteen, mitä se tietysti onkin koska siinä on 0% vettä, jää ihon pinta hämmentävää kyllä vähemmän rasvaisen tuntuiseksi. Siihen ei jää sitä tietynlaista "rasvattua" tunnetta jonka Lumenen voiteet minulle tuovat. Ei aavistustakaan vaikuttaako tähän ainesosien molekyylikoko vai mikä, mutta iho jää öljyn jäljiltä kosteutetumman ja mukavamman tuntuiseksi kuin voiteen. Kuin öljy jotenkin pääsisi imeytymään syvemmälle.
Myöhemmillä käyttökerroilla opin annostelemaan Sisu-öljyä paremmin; en käytä kasvoihin koko pumppausta ja oikein annosteltuna öljy ei tunnu lainkaan liian paksulta. Todellakin, Valo-sarjan Arctic Berry Cocktailin ohella Sisu Facial Oil jättää ihoni ihanimman tuntuiseksi kuin mikään muu testaamani Lumenen ihonhoitotuote. Tästä tykkään! Cocktail koostuu pitkästä listasta ainesosia joissa mm. jojobaöljyä, skvalaania, avokadoöljyä, manteliöljyä ja mustaherukansiemenöljyä. Inci täällä.
Deep Clean Purifying Mask 34,90€ / 75 ml
Miellyttävän tuntuinen, kevyesti rakeita sisältävä kaoliinipohjainen savinaamio. Tekee sen mitä hyvät savinaamiot tekevät: jättää ihon todella puhtaan tuntuiseksi, heleän näköiseksi ja huokoset suppuun.
Käytin naamiota mökillä saunassa ja iho oli todella hyvän näköinen kun katsoin peiliin, ihan kuin olisi jostain hoitolasta tullut; iho hehkui ja vaikka olin juuri tullut saunasta (kuumuus avaa huokosia), ihon pinta oli ihan "supussa". Saunan lämpö auttaa naamion hoitavia ainesosia imeytymään syvemmälle ihoon.
Tässä naamiossa on mukavassa tasapainossa syväpuhdistavaa savea, kuolleita ihosoluja irrottavia rakeita ja ravitsevia, kosteuttavia ainesosia. Naamio on voidemainen eikä kuivu iholla koppuraksi perinteisten savinaamioiden tapaan.
Löytyykö Karkkipäivän lukijoista Sisun kohderyhmää? Onko joku jo kokeillut tämän joulukuussa kauppoihin tulleen sarjan tuotteita?
Rakkaat lukijani.
Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.
Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.
Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.
Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?
Kesäkuu 2016.
Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?
Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?
Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.
Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.
Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.
Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.
Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.
”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”
Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.
Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa, samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.
Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.
Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.
Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.
Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.
Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.
Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.
Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.
Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…
Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.
Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)
Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)
Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.
Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.
Sanni
Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.
No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.
Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.
Tästä...
...tähän.
Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).
Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.
Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.
Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.
Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.
Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.
"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."
Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.
Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.
Valmiina tyvi näytti tältä:
Ihan kiva aniliiniliila. :)
.
Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.
Like this.
Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.
Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)
Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...
Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)
Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)
.
Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.
Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.
Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.
Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.
Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.
Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.
Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.
Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.
Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.
Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.
Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.
Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).
L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.
Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?
Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)
Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.
Ihana luonnonkosmetiikkamerkki Lavera täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja Suomessakin vietetään merkin 10-vuotissynttäreitä. Lavera rantautui Suomeen tammikuussa 2007.
Lavera on kulkenut mukana Karkkipäivässäkin blogin ensimmäisestä vuodesta saakka ja merkillä on erityinen paikka sydämessäni. Se on pitkäaikaisin yhteistyökumppanini ja voisi sanoa välillä työllistäjäkin, sillä heitän Laveralle messu- ja esittelykeikkoja. Yksi sellainen on huomenna Tampereen Sokoksella, minut tapaa Laveran pisteeltä kello 12-18.
Laveralaiset pyysivät minua kirjoittamaan juhlavuoden kunniaksi Laveran historiasta ja filosofiasta ja tänään aiheena on Lavera - luonnonkosmetiikkaa kaikille.
Toisin kuin moni muu viime vuosina pinnalla ollut luonnonkosmetiikkamerkki, joka brändäytyy selektiiviselle tai jopa luksus-puolelle, Laveran ajavana voimana on aina ollut päinvastainen tavoite.
Laveran on perustanut vuonna 1987 saksalainen herra nimeltä Thomas Haase. Ja kyllä, tässäkin tarinassa on mukana henkilökohtainen iho-ongelma; Haase kärsi neurodermatiitista. Tyytymättömänä lääkärien määräämien kortisonivoiteiden apuun Haase alkoi perehtyä luonnolliseen ihonhoitoon. Ensimmäinen omassa ”keittiölabrassa” syntynyt tuote oli lanoliinista, mehiläisvahasta ja oliiviöljystä koostuva huulivoide.
Kosmetiikkakokkailuistaan ja luonnollisten raaka-aineiden myönteisistä vaikutuksista innostunut, yrittäjähenkinen Haase päätti rakentaa kokemustensa pohjalta yrityksen. Lähestymistapa oli uudenlainen – hän lähtisi valmistamaan ja markkinoimaan luonnonkosmetiikkaa ideologialla ”luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille”.
80-luvulla luonnonkosmetiikka oli vielä Saksassa pienen kohderyhmän markkina-alue. Ekokosmetiikkaa myytiin vain erityisliikkeissä ja luontaistuotekaupoissa eivätkä arvot kuten ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys korostuneet kuluttajien valinnoissa yhtä vahvasti kuin tänä päivänä.
Haasen visiona oli tuoda luonnonkosmetiikka niche-markkinoilta massamarkkinoille ja tehdä siitä helposti lähestyttävää ja tehokkuudeltaan ja käyttökokemukseltaan normikosmetiikkaan rinnastettavaa. Tavoite, jonka voi 30 vuotta myöhemmin nähdä onnistuneen. Lavera erottuu kilpailijoistaan poikkeuksellisen laajalla tuotevalikoimalla, edullisemmilla hinnoillaan ja kattavalla jakeluverkostollaan joka ulottuu erikoisliikkeistä apteekkeihin ja supermarketteihin. ”Lavera on siellä missä sinäkin”, on yksi yrityksen motoista.
Tekemällä luonnonkosmetiikan saatavuudesta yhtä helppoa kuin normikosmetiikan, ajatuksena oli myös ohjata kuluttajan tottumuksia niin, ettei luonnonkosmetiikkaa enää nähdä erityistuotealueena vaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kuluttaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kestävään kehitykseen, ja kun kestävien valintojen tekeminen tehdään helpoksi, se on koko planeetan etu.
Kestävän kehityksen arvojen mukaisesti Haaselle oli niin ikään alusta saakka tärkeää että yritys itse vastaa koko tuotantoketjusta. Kaikki tuoteideasta kehitykseen, raaka-ainetuotantoon, valmistukseen, pakkaukseen ja kuljetukseen tapahtuu yrityksen sisällä. Tai kaikki mikä suinkin on mahdollista. Ihan jokaista tuotteissa käytettyä raaka-ainetta Lavera ei pysty valmistamaan mutta oma tehdas tuottaa 300 luomulaatuista aktiiviainetta.
Kaikki tuotteet meikkivalikoiman rajauskyniä lukuun ottamatta valmistetaan omalla tehtaalla. (Kuten todettua, mikään kosmetiikan valmistaja ei valmista kyniä, ne tulevat aina niihin erikoistuneilta tehtailta.)
Itsenäinen, ”alusta loppuun” tuotantoperiaate on myös yksi tekijöistä joka erottaa Laveran monista kilpailijoista. Loppujen lopuksi harva (luonnon)kosmetiikkayritys valmistaa, pakkaa ja kuljettaa tuotteensa itse, puhumattakaan siitä että valmistaisi raaka-aineetkin itse.
1987 – Lavera perustetaan. Ensimmäinen sarja Basis Sensitiv koostuu huulirasvasta, suihkugeelistä ja vartaloemulsiosta. Basis Sensitiv on edelleen valikoimassa ja yksi Laveran suosituimpia sarjoja.
1990 – Haase kehittää ensimmäisen luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteen.
1991-1992 – Laveran ensimmäiset meikkituotteet; huulipuna ja poskipuna.
1997 – Viiden vuoden tuotekehityksen vaatinut ensimmäinen maskara (joka on edelleen valikoimassa): Volume Mascara.
1993 – Erillinen kasvojenhoitolinja Faces lanserataan.
2000 – Body Spa –sarja (vartalovoiteita, suihkugeelejä, kylpytuotteita) lanseerataan.
2001 – Ensimmäinen shampoo liittyy valikoimaan.
2008 – Lavera aloittaa oman luomuainesosatuotannon.
2011 – Kasvo- ja värikosmetiikkatuotteiden täysi uudistus.
2014 – 2015 – Kaikki Laveran tuotteet siirtyvät BDIH-sertifioinnin alta NaTrue-sertifioiduiksi. Innovaatio, ensimmäinen luonnonkosmetiikan mousse-meikkivoide lanseerataan.
Ottaen huomioon Lavera-brändin koon ja aseman Euroopassa on erikoista, että Lavera rantautui Suomeen niinkin myöhään kuin vuonna 2007. Ehkä se kertoo kuitenkin enemmän luonnonkosmetiikkamarkkinan kehityksestä Suomessa, meillä luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa suurempaa yleisöä vasta 2010-luvulla.
Laveran "Suomen valloituksen" taustalla on käytännössä yksi ihminen, Liisa Torenius, joka estenomiksi valmistuttuaan halusi löytää uuden, kiinnostavan kosmetiikkamerkin jota tuoda maahan. Toreniuksen perheen yritys NHS Oy toi tuolloin maahan itsehoitoon tarkoitettuja terapiatuotteita ja Liisa (olemme tehneet sinunkaupat joten käytän mieluummin etunimeä :D) halusi lisätä valikoimaan kosmetiikkaa.
Liisa tutki eri vaihtoehtoja kunnes päätyi luonnonkosmetiikkaan joka tuntui hänen jutultaan.
Liisa törmäsi Laveraan netissä käsittämättä lainkaan, kuinka suuresta sarjasta oli kysymys. Hän kiinnostui, otti yhteyttä tehtaaseen ja vuoden kestäneen pohjatyön jälkeen Laveran myynti alkoi Suomessa tammikuussa 2007. Liisa on myöhemmin todennut, että oli ehkä hyväkin ettei hän alussa tajunnut miten suuri sarja oli kyseessä, sen verran paljon työtä 300 tuotteen pakkaustekstien suomennoksessa oli.
Alun perin toiveena oli saada Laveran myötä kahden ihmisen palkat NHS:llä tienattua, tavoite joka saavutettiin nopeasti. Tänä päivänä NHS Oy on siirtynyt täysin Liisan ja hänen kahden veljensä omistukseen vanhempien jäätyä eläkkeelle. Yritys työllistää vakituisesti kahdeksan henkeä.
Laveran ensimmäinen isompi asiakas Suomessa oli Stockmann vuonna 2010 ja seuraavana vuonna perässä tuli Sokos. Elettiin juuri niitä vuosia kun ”vihreän kosmetiikan” trendi saavutti Suomen ja luonnonkosmetiikka alkoi siirtyä ekomyymälöistä tavarataloihin. Vuonna 2013 mukaan tulivat Yliopiston Apteekit, Keskinen, Prisma ja S-Marketit.
Tällä hetkellä Laveran tuotteita saa myös K-Citymarketeista ja tänä vuonna aloittelevat ensimmäiset K-Supermarketit. Thomas Haasen visio yrityksensä tuotteista kaikkien saatavilla on toteutunut myös Suomessa (ja Saksassahan luonnonkosmetiikkaa saa varmaan jo joka kioskiltakin). Suomessa tosin marketit pystyvät ottamaan Laveran laajasta valikoimasta vain osan ja täysi valikoima löytyy vain erikoiskaupoista kuten Ruohonjuuresta.
On ollut kivaa olla pikkuisen itsekin osana Laveran Suomen taivalta.
Sain tammikuun lopussa kunnian puhua Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa aiheesta onnistunut blogiyhteistyö. On antoisaa ja luontevaa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka minun tavoin arvostaa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Nämä tyypit tykkäävät minusta vaikka minä en tykkäisi kaikista heidän tuotteistakaan <3 Oman äänen kuuluminen tuotearvioissa on sallittua ja toivottua :) <3
Mutta sellainen on Lavera, ja uskoisin, että tällainen arvomaailma liittyy yleisesti moniin luonnonkosmetiikkamerkkeihin. Luonnonkosmetiikassa kommunikoidaan vähemmällä sokerikuorrutteella kuin normikosmetiikan puolella, ja lupaukset ovat usein realistisempia. Minä tykkään sellaisesta. Ja tykkään rehellisestä puheesta.
Jos haluatte tulla kyselemään rehellisiä Lavera-vinkkejä huomenna torstaina Tampereen Sokokselle, minut tapaa sieltä välillä 12 ja 18 (paitsi silloin kun olen syömässä ;D).
Meikkituotteen ostaja saa kaupan päälle meikkipussin jossa näytteitä (rajoitettu erä).
Karkkipäivän Lavera-tuotearvosteluja voi lukea täällä.
Muutamia suosikkejani Laveran valikoimasta:
Firming-päivävoide ja -silmänympärysvoide (entiseltä nimeltään My Age)
Natural Liquid Foundation -meikkivoide (etenkin kaikkien asiakasmeikkausten perusteella, tämä meikkivoide asettuu tosi kauniisti todella monien iholle)
Glossy Lips Rosy Sorbet -huulikiilto ja Charming Rose -poskipuna
Illuminating -silmänympärysvoide
Firming Body Milk (en näköjään ole kirjoittanut tästä mutta yksi koukuttavimpia vartalotuotetuoksuja <3 Tuoksuu mun mielestä ihan "luonnonkosmetiikan cokikselle" :))
Nyt vihdoin väliaikaraporttia ja fiiliksiä Optimal Performance -valmennuksesta.
Tästä ei ylipäänsä saa niin, heh, raflaavaa materiaalia kuin viime kevään valmennuksesta (ja ihan hyvä niin) eikä ole tarvetta yhtä tiheään raportointiin, koska valmennuspaketin tyyli ja sisältö on niin erilainen FitFarmiin verrattuna.
Kaisa Jaakkola
Olen tässä välissä ehtinyt haastatella toista Optimal Performancen perustajista, Kaisa Jaakkolaa, joka toivoi minun täsmentävän muutamaa seikkaa OP:n valmennuksista. Edellisessä kirjoituksessani korostin BioSignature-menetelmää OP:n valmennusten pohjana, mutta tämä oli siinä mielessä virheellistä että BioSignature ei enää ole käytössä OP:n Helsingin toimipisteessä. Ylipäänsä OP:n valmennukset toimivat eri tavalla toimipisteestä riippuen ja Tampereen valmennusmetodi on erilainen kuin Helsingin. Minä olen ostanut valmennuspakettini Tampereelta.
Tässä yrityksen hyvinvointivalmennuksesta Kaisan itsensä muotoilemana:
"Optimal Performancen valmennusote on hyvin kokonaisvaltainen. Laajalla taustakartoituksella käydään läpi esimerkiksi ruokavaliota, stressiä, unta, suoliston hyvinvointia ja asiakkaan valmiuksia elämäntapamuutokseen. Valmentajan on tärkeää tietää, millaiset resurssit asiakkaalla on muutosten tekemiseen.
Kuva: Optimal Performance
Valmennuksessa tehdään asiakkaan niin halutessa kehonkoostumusmittaus. Tampereella käytössä on BioSignature -menetelmä, joka on 12 pisteen rasvaprosenttimittaus pihdeillä. BioSignaturen kehittäjän, Charles Poliquinin, mukaan rasvan kertyminen vartalon eri kohtiin heijastaa elimistön hormonaalista tilaa. Pelkkä BioSignature-mittaus ei kuitenkaan ilman asiakkaan elämän ja taustojen ymmärtämistä kerro paljoakaan. Se ei myöskään korvaa esimerkiksi laboratoriossa tehtävää hormonitasojen mittausta, vaan sen avulla saa ennemminkin kuvaa pitkän ajan hormonitasapainosta. Menetelmällä ei pyritä diagnosoimaan mitään sairauksia. Valmentaja antaa mittaustulosten ja asiakkaan elämäntapatietojen perusteella suosituksia elämäntapamuutoksiin, jotka tähtäävät aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan normalisoitumiseen. Kun nämä asiat ovat kunnossa, on esimerkiksi kunto- tai painonhallintaprojekteihin liittyvien tavoitteiden saavutuskin helpompaa.
Helsingin toimipisteessä ei enää käytetä BioSignature-metodia vaan kehonkoostumuksen mittaukseen käytetään InBody-laitetta. Helsingissä kaikki valmennettavat tulevat personal training -ohjaukseen jonka rinnalla tehdään tarpeen mukaan ravinto- ja elämäntapavalmennusta. Tampereella taas moni tulee suoraan pelkkään ravinto- ja elämäntapavalmennukseen ja PT-ohjaus on pienemmässä roolissa".
Ruokavaliosta
Toisin kuin FitFarmin gramman (ja kellonajan) tarkka ruokavalio, OP-valmentajani Tytti Koron minulle suosittama ruokavalio on sama kuin mitä syön normaalistikin, lisänä hiilihydraatteja treenien jälkeisille aterioille ja iltapalaan/illalliseen. Hiilihydraatteja suositellaan lähteistä kuten peruna, bataatti, kvinoa, riisi, kaura ja muut täysjyväviljat. Treenin jälkeen nautittu hiilihydraatti auttaa palautumisessa ja illalla syöty hiilari taas parantaa unen laatua. (Minua nukuttaa kyllä muutenkin tosi hyvin ja nukun yleensä sikeästi.)
Viime kevään tapaamisissa Tytti kauhisteli FitFarm-ruokavalioni hänen mielestään turhaa kalorivajetta, jonka poisjätetyt juustot ja kermat saivat aikaan. Nyt juustot - tai ylipäänsä mikään mitä syön, ei ole kielto- tai rajoituslistalla. (Soijatuotteista en osaa sanoa, koska niistä ei tullut enää puhetta. Aiempi, vuoden takainen suositus niiden vähentämisestä liittyi käsittääkseni soijan mahdolliseen rooliin hormonihäiritsijänä.)
Tytti totesi, että olen aineenvaihdunnaltani sitä tyyppiä, jonka kokonaisenergiakulutus on lepotilassakin keskimääräistä korkeampaa. FitFarm-ruokavaliossa kalorimäärät justeerattiin Harris Benedictin kaavaa hyödyntäen, Tytti ei näe tarpeelliseksi käyttää sellaisia.
En ole koskaan ennen FitFarmia laskenut kaloreita eikä minulla ollut käsitystä siitä minkä verran energiaa saan päivittäin ruoasta, mutta FitFarm-tulosten perusteella normaaliruokavalioni energiamäärä liikkuu jossain 2200 kalorin paikkeilla ja siitä ylöspäin. Näin päättelin siitä, että FitFarmin 1700 (treenitön päivä) - 2000 (treenillinen pävä) kaloria sisältävä ruokavalio laihdutti minua. Kun syön tavalliseen tapaani painoni ei nouse tai laske.
Tytin rasvasuositus joka aterialle on peukalon verran (jos käyttää voita) tai 1-3 rkl kasviöljyä. Ylipäänsä Tytin ohjenuora kuului, "Älä jätä mitään nyt käyttämiäsi rasvoja pois, lisäät vain hiilarit treenin jälkeen ja iltaan."
Treenistä
Tytin minulle laatima treeniohjelma poikkeaa täysin kaikista aiemmista ohjelmistani. Siinä suurin osa liikkeistä tehdään vapailla painoilla, ei laitteissa (hyvä juttu), ja treenit pohjautuvat ryhmissä tehtäviin A1, A2, A3 / B1, B2, B3 jne -liikkeisiin (mä en tiedä miten näitä nimitetään :D). Eli sen sijaan että tekee liikettä 1 peräjälkeen 3-4 sarjaa, sitten liikettä 2 jne, liikkeet on ryhmitetty A, B ja C -sarjoihin joissa kussakin 2-3 liikettä.
Treenit ovat tavallaan helppoja mutta samalla eivät, sillä vaikka liikkeet itsessään ovat helppoja (avustettua leuanvetoa lukuunottamatta, en osaa tehdä sitä kunnolla avusteella tai ilman..! ^_^), treenin rytmi ja tyyli on ihan erilainen kuin mihin olen tottunut. Syke pysyy kautta linjan aika korkealla ja sykemittarista olen voinut todeta Tytin treenien kuluttavan paljon enemmän energiaa kuin esimerkiksi FitFarmin.
Tykkään treeniohjelmasta tosi paljon ja se on virkistävän erilainen, mutta sen huonona puolena on vaikea toteuttaminen salista ja muiden treenaajien määrästä riippuen. Koska liikkeet tehdään ryhmissä, täytyy yhden setin suorittamiseen varata tilaa ja välineitä, ja tämä ei välttämättä onnistu jos olet salilla kiireisimpään aikaan.
Esimerkiksi Treeni 1:n A-setti vaatii smith-laitteen ja alueen, jossa voin heilautella kahvakuulaa ja nostella nurkkaan tuettua tankoa. Setti kestää kokonaisuudessaan jopa 20 minuuttia (sarjat lisääntyvät viikko viikolta), ja minun pitää siis varata suhteellisen laaja alue ja smith käyttööni koko tuoksi ajaksi. Etenkin pienemmillä, ahtailla saleilla toteutus voi olla haasteellista, esim. smithin lähellä ei kenties ole tilaa heilautella kahvakuulaa ja joudut juoksemaan toiselle puolelle salia tekemään setin muut liikkeet, ja kun palaat smithille sen on voinut viedä jo toinen treenaaja.
Kolmijakoisen treeniohjelmani treeneistä yksi on sellainen joka ei vaadi mitään laitteita step-lautaa lukuunottamatta, ja sen toteuttaminen onnistuu täydelläkin salilla. Toiset kaksi vaativat laitteiden pidempää varaamista ja erinäisiä järjestelyjä että ehtii lyhyen tauon aikana siirtyä liikkeestä seuraavaan.
Mikä fiilis?
No fiilishän on hyvä! Kuten tammikuussa totesin, kroppa on todellakin odottanut pääsevänsä taas liikkumaan ja se on ottanut uuden stimulaation vastaan erittäin kiitollisena. Mitä ruokailuun tulee, olen toiminut Tytin ohjeiden mukaan ja syönyt hiilarilisän (lemppareitani bataattia, ohraa, kauraa tai kvinoaa) aina treenin jälkeen, mutta iltaisin hiilaripainotteinen ateria ei aina ole, eh, onnistunut. Minua ohjaa se mitä minun tekee mieli syödä, ja usein tykkään syödä illalla vaikka pienen juustolautasen ja siemennäkkäriä kylmäsavulohella tai rahkaa ja marjoja. En vain saa sitä käännettyä puurolautaselliseksi jos ei tee mieli puuroa. Nukun joka tapauksessa hyvin joten ainakaan unen laadun perusteella hiilarilisä iltaisin ei ole tarpeen.
Energiaa on tuntunut riittävän treeniin ja juoksukin sujuu ihan mukavasti, vaikkakin kunnon romahdus pitkän treenitauon jälkeen näkyy selvästi kohonneena sykkeenä. Jos juoksen yli 9 km tuntivauhtia (eli hölkkään, kuten mies sanoisi) syke nouseee liian korkeaksi kestävyyskunnon kehityksen kannalta ja olenkin nyt vetänyt lenkkini puoliksi juosten, puoliksi reippaasti kävellen.
Muita ajatuksia
Valmennuksessa on noussut esiin muutamia elämänhallinnallisia ja terveyteen liittyviä juttuja, joista olen ollut tietoinen, mutta joille olen vuodesta toiseen ollut kyvytön tekemään mitään. Yksi niistä on stressi, joka on surullista kyllä muodostunut niin krooniseksi ja itsestäänselväksi osaksi arkea että olen ikäänkuin luovuttanut ja antautunut sille. Ajattelen vain, että ei tälle voi mitään, mä vain olen tällainen stressierkki ja huolestuja. (Huolen tuntemukseni ovat välillä pelottavia intensiivisyydessään...)
En ottanut stressiä erityisesti esiin valmennustapaamisessa mutta jokin rivien välissä siitä varmasti viestitti. Myös BioSignature-mittauksen hormoniprofiilissa elimistön kortisolitasosta kertova arvo oli tuplaantunut viime keväältä, ja nyt kortisolipiste oli noussut kakkosprioriteetiksi. (Navan ympärille kertyvä rasva heijastaa Poliquinin mukaan kehon kortisolin eli stressihormonin eritystä.) Tietenkään BioSignature-mittauksen antamista luvuista ei voi suoraan tehdä päätelmiä kuten "asiakkaalla on stressiä", mutta luku sattui mielenkiintoisesti korreloimaan omien tuntemusteni kanssa.
Parin viikon takaisessa stressi-kirjoituksessani hieman avasin aloittamaani taistelua stressitekijöitä ja ylikuormitusta vastaan. Tässäkin nyt kuitenkin istun taas koneella vaikka lupauksiini on kuulunut mm. tietokoneen sulkeminen kello 19 ja rauhoittuminen kirjojen ja lehtien tai vaikka kumppanin kanssa jutustelun parissa. Alue, joka vaatii todella paljon työtä ja kenties täydellisen elämäntapamuutoksen.
Vaikka olen altis pessimismille tässä asiassa, en heitä kirvestä nurkkaan vaan etenen päivä ja viikko kerrallaan ja odotan mitä oivalluksia vuosi tuo tullessaan.
Olen saanut päätökseen kaikkien syksyllä vastaanottamieni uudistuneiden Lumene-tuotteiden testauksen ja tänään vuorossa VALO, entinen Bright Now.
Valo-sarjan ydinjujuna on kirkastus ja heleytys, kuten nimestäkin voi päätellä. Lumenen sarjoissa se sijoittuu "ikäasteikolla" peruskosteuttavan Lähde-sarjan jälkeen eikä ole vielä varsinainen anti-age-sarja, vaikka onkin lupauksiltaan hoitavampi kuin Lähde. Valo-sarjan tuotteita voivat käyttää kaiken ikäiset.
Sarjaan kuuluu myös tuo viime vuoden superhittituote hyaluronitiiviste. Onko joku kosmetiikkablogeja lukeva välttynyt kuulemasta tästä tuotteesta..? En muista onko mikään toinen suomalainen kosmetiikkatuote päätynyt yhtä laajan kollektiivisen ihastuksen kohteeksi viime vuosina. Tai koko mun kosmetiikkaelämän aikana. Viime aikoina hyaluronitiiviste on joutunut jälleen vilkkaan keskustelun kohteeksi, mutta tällä kertaa negatiivisemmassa, eh, valossa, koskien hinnankorotusta. Aiheesta lisää tuonnempana postauksessa.
Sain Valo-sarjasta kokeiltavaksi silmänympärysvoiteen, suojakertoimellisen päivävoiteen ja kaksi tehohoitoa: hyaluronitiivisteen ja "hydra-öljyn".
Bright Eyes -silmänympärysvoide 24,90€ / 15 ml
Tämä tuote korvasi aiemman suursuosikkini, Bright Now -sarjan 360 Eye Treatmentin. Uusi koostumus ei ole huono sekään, mutta se on ratkaisevasti ohuempi ja iholla kevyemmän tuntuinen. Kenties toisille mieleinen uudistus, minä taas jäin kaipaamaan täyteläisempää ja ihoa selvästi heleyttävämpää (sisälsi enemmän micaa) koostumusta. Uudessa versiossa on mm. uudet c-vitamiini- ja hyaluronihappojohdannaiset ja sen luvataan olevan entistä kirkastavampi ja kosteuttavampi.
Kokemus: "ihan kiva". Koostumus on harkitumman tuntuinen kuin samaan aikaan testaamassani simppelissä Klassikko-sarjan sy-voiteessa, mutta kumpikin kosteuttaa yhtä hyvin.
Vitamin C Day Cream SK 15 24,90€ / 50 ml
Miellyttävä, mukavasti levittyvä koostumus. UV-filtteri aina hieman jäykistää kosteusvoiteen koostumusta minkä voi havaita tässäkin voiteessa, mutta tunne on niin vähäinen ettei se häiritse. Klassikko-voiteisiin verrattuna Valo-voiteessa tuntee heti hienostuneemman koostumuksen. Kosteuttavuuden tuntu on suunnilleen samanlainen, mutta Valo-voiteessa ei ole lainkaan sitä hieman vahamaista, pinnoittavaa ihofiilistä jonka aistii Klassikko-voiteessa.
Oikein miellyttävän tuntuinen, nopeasti imeytyvä voide. Titaanidioksidi jättää iholle hienoisen hohteen ja ihan aavistuksenomaisen vaalean pinnan.
Sarjassa on myös suojakertoimeton päivävoide sekä yövoide.
Glow Boost Vitamin C Hyaluronic Essence 29,90€ / 30 ml
"Kohutuote". Kaikkien janoisten ihojen lemmikiksi päätyneen hyaluronitiivisteen hintaa nostettiin brändiuudistuksen myötä kolmanneksella: 19,90€ --> 29,90€. Tämä on saanut monet tuotteen fanit vihaisiksi, ja Karkkipäivänkin kommenttilaatikossa on käyty asiasta tuimaa keskustelua.
Onko tuote sama kuin ennen, senkään selvitys ei käynyt ihan helposti informaation vaihdellessa tahosta riippuen. Lopulta sain Lumenelta vahvistuksen jonka mukaan tuote on käynyt läpi pienen päivityksen: sen koostumusta on paksunnettu ja tuoksu muutettu. Ainesosaluettelo on kuitenkin tismalleen sama, eli mitään uusia ainesosia koostumukseen ei ole lisätty. Voidaanko "ihoystävällisemmällä" eli hieman tihennetyllä koostumuksella ja uudella tuoksulla perustella 10 euron hinnannousu, se jää kuluttajan arvioitavaksi. Selvää on, että hinnannostot liittyvät ennen kaikkea status-muutokseen, Lumene viestii uusilla hinnoillaan tavoittelemastaan arvokkaammasta asemasta. Vanhoja asiakkaita tämä ei tietenkään ilahduta, sen voi ymmärtää. Kommenttilaatikossa pohdittiin, vaatiiko Lumenen asemoituminen selektiiviseksi kosmetiikaksi kenties uuden sukupolven. Tulevaisuus näyttää.
Itsehän muuten en kuulunut hyaluronitiivisteen faneihin. Se johtuu ennen kaikkea sensorisista tekijöistä; en pidä näin nestemäisten seerumien tunnusta iholla. Aivan varmasti tuote lisää ihon pinnan kosteuspitoisuutta, sitä en epäile, mutta minulle on elämyskuluttajana myös tärkeää tuotteen välitön tuntu iholla.
Hyaluronitiiviste käyttäytyy ihollani kolmivaiheisesti: ensin se tuntuu liukkaalta ja raikkaalta, sitten ihon pinta vetää kärpäspaperimaisen tahmeaksi tiivisteen alkaessa imeytyä, kunnes muutamien minuuttien imeytymisen jälkeen tahmeus katoaa, ihon pinta siliää ja tuntuu kireältä ja vähän kalvotetulta. Ymmärrän, että tätä kireää kalvotunnetta ei ole tarkoitus jäädä fiilistelemään vaan päälle kuuluu saman tien laittaa seerumi ja/tai hoitovoide (jotka lukitsevat hyaluronihappomolekyylien sitoman kosteuden ihoon), mutta en voi mitään että tämä epämiellyttävä tunne vaikuttaa kokemukseeni. Emulsiomaisemmat ja ihoa pehmentävämmät seerumit ovat enemmän minun juttuni.
Sen voin kuitenkin sanoa, että uudistettu koostumus oli kuitenkin (varmaan juuri sen tihennyksen vuoksi) minusta miellyttävämmän tuntuinen kuin vanha.
Arctic Berry Cocktail 29,90€ / 30 ml
Ihana tuote! Tämä on lempparini Valo-sarjasta ja voisinpa sanoa melkein kaikista Lumenen ihonhoitotuotteista joita olen tammikuun ajan testannut.
Kaksifaasinen vesi/öljy-hoito Arctic Berry Cocktail on Lumenen pitkäikäisiä klassikkotuotteita joka on ollut valikoimassa niin monta vuotta kuin muistan... Huvittavaa kyllä, olen myynyt tuotetta monet kerrat tuntien sen vaikutusmekanismin ja koostumuksen edut lipidiköyhälle, kuivalle iholle mutta itse olen karsastanut sen kokeilua. Minullahan on ollut suuret antipatiat öljymäisiä kasvojenhoitotuotteita kohtaan, asenne, joka muuttui täysin vasta viime vuonna. (No, öljymäisistä putsareista en edelleenkään tykkää...)
Arctic Berry Cocktailin vesi- ja öljyfaasit ravistetaan sekaisin ennen kuin tuotetta laitetaan iholle. Seerumimainen seos ei tunnu lainkaan rasvaiselta ensikosketuksella; tunne on vesimäisen raikas ja sitruksinen, pirteä tuoksu luo fiiliksen kuin levittäisi kasvoilleen jotain tuoretta sitrushedelmäpuristetta... Muutamassa sekunnissa veden haihtuessa vesimäinen tunne tekee tilaa öljyfaasille. Tunne ei kuitenkaan ole raskaan rasvainen. Yksi pumppaus tuotetta riittää (minun iholleni), kaksi on jo liikaa eikä imeydy.
Ero hyaluronitiivisteeseen: lipidipitoinen koostumus saa aikaan sen, ettei ihoa kiristä yhtään tipan levityksen jälkeen. Kumpikin tuote kosteuttaa, mutta eri lailla. Hyaluronitiiviste vaatii päälleen rasvapitoisen tuotteen, Arctic Berry ei välttämättä. Se riittää normaalille iholle mainiosti yksinään, kuivaihoisen on hyvä levittää päälle vielä hoitovoide.
Öljyfaasi koostuu mm. jojoba-, avokado,- karpalonsiemen- ja lakkaöjyistä ja omega-rasvahapoista. Tämän tuotteen saatan jopa pitää itse, on sen verran ihana :) Värikin on niin herkullinen... Voisi jopa sanoa, että Berry Cocktail on iholla (Sisu-kasvoöljyn rinnalla) kaikista kokeilemistani Lumene-tuotteista luonnonkosmetiikkamaisin.
*
Uteliaisuudesta: kuinka moni teistä on kokeillut hyaluronitiivistettä? Koitteko sen hehkutusten arvoiseksi? Aiotteko ostaa tuotetta jatkossakin uuteen hintaan?
Lumene olisi kenties tehnyt viisaasti jos olisi hinnoitellut tiivisteen alunperinkin kolmeen kymppiin... ;) 30 euroa seerumista tai sen kaltaiseksi luettavasta tehotuotteesta ei ole erityisen paljon, hintojen pyöriessä yleensä 40 eurosta ylöspäin. Mutta kun asiakkaat on ensin totutettu superedulliseen hintaan... sitten käy näin.
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly
Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan minulle rakkaasta merkistä Lily Lolosta. :) Ensi viikolla pääsen myös esittelemään tuotteita livenä Turussa, siitä lisää postauksen lopussa. Varatkaahan turkulaiset Lily Lolo -fanit kalenteriin vapaata ensi lauantaille :)
Biodellyltä toivottiin esittelyä Lily Lolon hohdetuotteista, aihe josta kirjoitan oikein mielelläni. Itsekin kuulun hohdetuotuotteiden ahkeriin käyttäjiin.
Lily Lolon valikoimassa on kolme tai oikeastaan neljä erilaista hohdetuotetta. Mitä eroa niillä on ja miten niitä voi käyttää, siitä kerron tänään.
Uusimpina hohdetuotteina Lily Lolon valikoimaan liittyivät viime vuonna nämä kaksi Illuminator-nimellä kulkevaa puuteria: Bronzed ja Champagne.
Mitä hohde- eli highlight-tuotteilla tehtiinkään? Useimmille teistä selvää pässinlihaa, mutta ei varmaan haittaa kerrata :) Tässä jutussa käsitellään puuterimaisia hohdetuotteita, voidemaisilla ja nestemäisillä on osittain vähän erilaisia käyttötapoja.
Kuultoa sisältävällä hohdetuotteella halutaan korostaa niitä kohtia kasvoissa, joihin valo luonnostaan osuu ensimmäisenä, eli käytännössä korkeimpia kohtia kuten poskipäät, otsa, nenän varsi ja leuan kärki. Lisäksi voidaan korostaa silmän sisänurkkaa (avartaa silmiä) ja esimerkiksi amorinkaarta, joka taas täyteläistää huulta.
Mielestäni ei kuitenkaan ole tarpeen arkimeikissä lähteä korostamaan joka osaa kasvoissa eikä "hailaittauksesta" tarvitse tehdä mitenkään monimutkaista. Kaikille korostukset eivät ylipäänsä sovi näin laajasti käytettynä.
Korostus voi olla todella yksinkertainen toimenpide, ja oma vakiokorostukseni esimerkiksi näyttää tältä:
Sipaisu poskipään korkeimpaan kohtaan, kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan.
Silmämeikissä korostuksen hoitaa yleensä vaalea luomiväri. Pieni- ja ahdassilmäisellä sisänurkan korostus on yksi helpoimpia ja tehokkaimpia tapoja avartaa silmiä.
Palataanpa sitten yllä mainittuihin Lily Lolon Illuminatoreihin. Toista niistä ei käytetäkään juuri kuvatuilla tavoilla - ei ihme että vähemmän perehtyneellä kuluttajalla voivat mennä nimekkeet ja käyttötarkoitukset iloisesti sekaisin..! ^_^ Bronzer, blush, illuminator... näiden kaikkien nimien alla voi olla käytännössä samanlainen tuote :)
Bronzed. Kuten kuvasta näkee, kyseessä on kuparisen punertava sävy. Tämä sävy toimii hohteensa puolesta myös valon tuojana kasvoille, mutta sitä ei voi ymmärrettävästi käyttää vaalean sävyn tavoin. Punertavat, aurinkopuuterityyppiset highlighterit toimivat poskipunan tapaan tai hohteen intensiivisyydestä riippuen myös kevyesti koko kasvoille pyöriteltynä korostamaan päivetystä.
Niitä voi myös kokeilla käyttää varjostuksen tavoin, mutta valoaheijastavat tuotteet eivät ole siinä kovin tehokkaita. Alla demonstroin myös tätä tapaa.
Bronzed-sävy sopii lämpimälle iholle.
Champagne. Vaalea, nimensä mukaisesti shampanjan sävyinen, kerrostettuna voimakkaasti hohtava highlighter. Swatch-kuvassa sävyä on paksu kerros, siveltimellä laittaessa jälki ei ole ihan noin helmiäistä. Sävy sopii sekä viileälle että lämpimälle iholle.
Tässä ja alemmassa kuvassa olen käyttänyt Bronzed-sävyä varjostuksen omaisesti levittäen sitä pitkin poskiluun reunaa. Poskipäällä korostus Champagne-sävyllä.
Muu kasvomeikki:
Pohja: Lily Lolo In The Buff (entinen kesäsävyni on muuttunut talvisävyksi..!)
Silmämeikki: Lily Lolo Filthy Rich -paletin vaalea ja taupe sävy, rajaus Laveran kynällä sivellintä käyttäen ja jälki pehmennetty Filthy Rich -paletin viileällä tummanruskealla. Ripsissä Maybelline The Falsies Push Up Angel -maskara.
Huulet: NYX Butter Gloss Éclair.
Kuten näkyy, Bronzed Illuminator toimii (lämpimällä iholla) myös varjostuksena.
Pidän siitä kuitenkin enemmän poskipunan tapaan käytettynä, kuten alla:
Tässä meikissä olen levittänyt Bronzed-sävyä yksinään poskipunan tavoin. Se ei ole iholla yhtä hohtava kuin Champagne.
Star Dust Shimmer on Lily Lolon valikoimassa pisimpään ollut korostustuote, muistan sen jo niiltä ajoilta kun tutustuin Loloon 10 vuotta sitten. Tuolloinhan Lily Lolon valikoimassa oli vain jauhemuodossa olevia, 100-prosenttisesti mineraaleista koostuvia tuotteita, pressatut tulivat paljon myöhemmin.
Raaka-aineellisesti Star Dust on ihan erilainen pressattuihin verrattuna: Star Dust koostuu vain micasta eli kiilteestä, titaanidioksidista ja rautaoksideista, se on puhdas mineraalituote kun taas Illuminatoreissa on paljon pidempi ainesosaluettelo sisältäen myös kiinteän koostumuksen vaatimia rasvamaisia ja säilyvyyttää parantavia ainesosia kuten arganöljyä (jep, täälläkin..! ^_^), granaatinsiemenöljyä ja e-vitamiinia (säilöntäaine). Ne eivät siis ole 100-prosenttisia mineraalituotteita.
Koostumusero saa aikaan sen, että pressattu Champagne kerrostuu iholle voimakkaammin. Star Dust näyttää valossa paljon Champagnea kimaltavammalle, mutta tosiasiassa sen jättämä jälki on paljon hienovaraisempaa ja vähemmän helmiäistä.
Sävy sopii kaikille ihonsävyille.
Ensimmäisessä kuvassa Star Dust Shimmer kasvoilla yksinään, toisessa lisätty Lily Lolon Surfer Girl -poskipunaa.
Kuvissa Star Dustin ja Champagnen hohteen ero ei ole niin havaittava, mutta levittäessä tuntee eron. Star Dustia täytyy kerrostaa enemmän saadakseen saman vahvuisen hohteen kuin Champagnella.
Viileä-Sanni vs. lämmin-Sanni.
Star Dust & Surfer Girl Blush vs. Champagne & Bronzed Illuminator.
Erot pähkinänkuoressa:
Hintatiedot:
Bronzed ja Champagne Illuminator 9 g, 22,90€
Star Dust Shimmer 6 g, 21,90€
Lily Lolon kolmas hohdetuote on 2-in-1 -tuote jossa on samassa paletissa mattainen varjostussävy ja hohtava korostussävy.
Paletti kantaa nimeä Sculpt & Glow Contour Duo, ja esittelin sen viime kesänä ihanien poskipunaduojen yhteydessä.
Iho ennen / jälkeen Sculpt & Glow'n
Sculpt & Glow verrattuna Illuminatoreihin:
Kaakaon sävyinen Sculpt -puoli on mattainen ja sopii nimenomaan varjostuksiin, siinä missä Bronzed Illuminator on enemmän poskipunan kaltainen tuote. Sculpt-sävy on erinomainen luonnollisiin varjostuksiin vaalealle iholle, itse ihastuin tähän sävyyn ikihyviksi koska se muistuttaa edesmennyttä suursuosikkiani, Laveran Sunlight-aurinkopuuteria.
Persikkaisen kerman sävyinen Glow-puoli muistuttaa Champagne Illuminatoria ja on hyvin samankaltainen tuote niin koostumuksensa kuin jälkensä puolesta. Glow-sävy on aavistuksen Champagnea kellertävämpi (swatch-vertaus alla), mutta kevyesti sipaistuna ero iholla on hyvin huomaamaton.
Sculpt & Glow Contour Duo maksaa 21,90 € ja on ihanteellinen valinta kun hakusessa on sekä varjostuksiin sopiva aurinkopuuteri että korostustuote.
*
Loppuun vielä ensi lauantain Turun tapahtumasta:
Tule Biodellyn myymälään lauantaina 11. helmikuuta tutustumaan Lily Lolon ihaniin mineraalimeikkeihin meikäläisen johdolla :)
Minä ja Biodellyn henkilökunta autamme esimerkiksi sopivan meikkipohjasävyn valinnassa. Kerron omista lempparituotteistani ja annan vinkkejä demomeikin aikana. Iltapäivän aikana Biodelly antaa alennuksen kaikista Lily Lolon tuotteista.
Biodellyn myymälä sijaitsee osoitteessa Rauhankatu 10, 20100 Turku.
Tilaisuus alkaa kello 14.00.
Ota ystäväsi mukaan ja ilmoittaudu 9.2. mennessä osoitteeseen asiakaspalvelu@biodelly.fi. Kirjoita viestin otsikoksi "Lily Lolo -iltapäivä".
Toivottavasti nähdään siellä :)
Olen jumittunut hiusvärivaihdoksen jälkeen käyttämään alle 10 luomivärin joukkiota. Tällä hetkellä ei voi kuin olla aiempaa korostuneen tietoinen satojen luomivärien kokoelmastani josta nyt 90% makoilee täysin käyttämättöminä.
Onhan minulla violettejakin luomivärejä niin paljon, että voisin niitäkin vaihdella, mutta nyt olen vain sellaisessa vaiheessa että ei jaksa, käytän samaa suosikkieni joukkoa päivästä toiseen. Arkimeikkini on sanalla sanoen supertylsä mutta ei se mitään. On silti ihanaa meikata :) Ainakin beigekausi tuntuu nyt todella kaukaiselta muistolta.
Liilojen kärkijoukko asemissaan meikkipöydällä. (...sopivasti myös viimeisin ripsarisuosikkini, Maybellinen The Falsies Push Up Angel, on violetissa hylsyssä ^_^)
Arkimeikkiin laitan koko luomelle Laveran Frozen Lilac'ia tai Yves Rocherin Lilas Violettea, iltameikkiin Urban Decayn Tonicia ja varjostus Sephoran Place To Be -sävyllä. Siihen päälle vielä sisänurkan ja kulmaluun highlight-säädöt ja banaanivarjostukseen lisäsävyä pinkillä tai jollain punertavalla liilalla.
Todella pitkäaikainen geelilainerin aikakausi on nyt myös himmentynyt ja käytän tällä hetkellä eniten Urban Decayn ja Sephoran kyniä joiden jäljen pehmennän usein luomivärillä, tai Sephoran nestemäistä eyelineria. Olen löytänyt ihan parhaat violetit rajaussävyt näiltä merkeiltä. Geelimäinen lainer on hallittavuudessaan edelleen ylivoimainen suosikkini, mutta minulla ei ole tällä hetkellä yhtä kivan sävyistä violettia geelimuodossa kuin kynissä ja nestemäisenä.
Kuvassa keskiviikon miittiin tekemä meikkini, tämän hetken vakkari ilta/juhlameikkini. (Miittihän vaati totta kai juhlameikin ;D)
Kasvomeikki Lily Lolon tuotteilla. Huomenna on muuten luvassa juttua Lily Lolon eri kuultotuotteista.
Pohjustus Maybellinen voidemaisella Painted Purple -sävyllä (ostin Jenkeistä ja totesin harmi kyllä kuivahtaneeksi, ihana sävy mutta ihan kuiva), koko luomella Urban Decayn Tonic, ulkonurkan ja luomivaon varjostus Sephoran Place To Be, sisänurkassa Yves Rocherin Lilas Violette, luomivaon yläpuolella pinkkiliilaa IsaDoran Blooming Spring -paletista ja kulmaluulla MACin Seedy Pearl.
Yläluomen rajaus Make Up For Everin Aqua Liner, sävy 7. Alaluomen rajaus Urban Decayn 24/7-kynällä, sävy Ether. Etherin jälki on pehmennetty Sephoran Place To Be -luomivärillä.
Luomen keskellä näkyvä sinertävä kimallus on Essencen Crystal Eyeliner sävyssä Blue Heaven.
Ennen tällainen oli arkimeikkini. Nyt olen rehellisesti laiskistunut ja perusarkimeikkini näyttää tältä:
Useimmiten en jaksa tehdä arkimeikkiin alarajaustakaan, etenkään jos on salipäivä. Mutta kyllä mulla edelleen on aina salilla meikkiä, jopa kevyt huntu mineraalimeikkipohjaa. :)
Näinkin simppeliin yhden sävyn meikkiin voi silti mennä neljää eri luomiväriä (meikkifriikki tykkää laittaa useita nyansseja samaa sävyä koska se on vain kivaa):
Haaleat vaaleanpunaiset sävyt Estee Lauderin Pink Ice ja MACin Seedy Pearl (jonka kuulin syksyllä jääneen pois MACin valikoimasta, niisk...) kuuluvat myös jumitusmeikkini perustuotteisiin.
Tämä kuva on otettu syksyllä, sen jälkeen Sephoran Purple Stilettos -kynä on jo loppunut ja uusi korkattu. :) Ihan parhaan sävyinen violetti rajauskynä.
*
Violetista puheen ollen, minulla on edelleen aikeissa tehdä blogiin oma Lilac Corner -sarja joka omistetaan ihanimmille violeteille meikki- ja kynsilakkasävyille. :) Miksei hiusväreillekin ^_^ Tai onkohan minulla kuitenkin liikaa ideoita... kun ei kaikkia edellisiäkään ole ehtinyt toteuttaa... :p Mun sarjat tuppaa usein jäämään kesken kun on liikaa aiheita. Nimimerkillä "Yritän parhaillaan saada loppuun joulukuussa aloittamaani Yhdysvaltojen matkakertomusta..."
