Tänään tapaamme joulukalenterin kolmannen rodultaan erilaisen aputassun: tapaa valloittava villakoira Malak!
Isovillakoira Malak on ensimmäinen aputassun ammattia tavoitteleva rotunsa edustaja Suomessa. Malakia koulutetaan itsekoulutusperiaatteella ja sen koulutus on tällä hetkellä puolessa välissä.
Malakin emännällä, kahdessa eri auto-onnettomuudessa vammautuneella Anni-Kaisalla, on selkäydin- ja aivovamma. Malakin tärkein tehtävä on Anni-Kaisan kipukohtausten ja jalkojen pettämisen signaloiminen (tai merkkaaminen, avustajakoirakkokielellä).
Anni-Kaisa haki ensin Invalidiliiton koiraa, mutta neljän vuoden jonotuksen jälkeen itsekoulutus alkoi tuntua houkuttavalta vaihtoehdolta. Anni-Kaisalla on jo entuudestaan koiraharrastustaustaa.
Kun Anni-Kaisan vamma tasapainottui sen verran että jaksaminen ja omat resurssit mahdollistivat koiran itsekoulutuksen, hän alkoi hakea sopivaa pentua. Anni-Kaisa valitsi villakoiran, koska rotu oli hänelle ennestään tuttu.
Minua kiinnostaa kipukoiran koulutus. Anni-Kaisa kertoo, että hän ei erikseen lähtenyt opettamaan Malakille kivun merkkaamista, vaan Malak alkoi osoittaa kipukoiran ominaisuuksia itsestään. Malak pystyy esimerkiksi ennakoimaan kun Anni-Kaisan jalat alkavat pettää.
Anni-Kaisa on oppinut tulkitsemaan Malakin käytöstä ja huomaamaan, millaisissa tilanteissa sen käytös muuttuu. Kipukohtauksissa käytös on tietynlaista. Lähestyvän kipukohtauksen Malak viestittää olemalla levoton tai tökkimällä Anni-Kaisaa käteen.
Malak aistii myös emäntänsä energiatasot; kun Anni-Kaisa alkaa väsyä ja voimat loppua, Malak menee sänkyyn makaamaan merkiksi siitä, että emännän täytyy nyt mennä lepäämään.
Kerran Malak merkkasi kaupassa vieraan miehen sairaskohtauksen. Se lähti vetämään Anni-Kaisaa miestä kohti, ja selvisi, että mies oli huonovointinen. Lopulta hän tuupertui ja hänelle soitettiin ambulanssi.
Malak tekee paljon myös avustajakoiran perustehtäviä kuten nostaa esineitä, tyhjentää pyykkikorin ja kantaa pieniä määriä tavaraa. Niinä päivinä kun Anni-Kaisan käsi ei toimi, Malak auttaa myös vaatteiden pukemisessa ja riisumisessa.
Anni-Kaisa liikkuu pyörätuolilla mutta pystyy välillä myös kävelemään. Tällöin Malak toimii kävelyn tukena.
"Malak on tehnyt minusta sosiaalisemman", Anni-Kaisa kertoo. "Kiitos Malakin, lähden nyt paljon helpommin ulos ihmisten ilmoille sen sijaan että jäisin aina kotiin. Myös Malakin koulutuksissa käyminen on sosiaalista puuhaa." Ammattikouluttajan vetämissä aputassujen koulutustreeneissä käydään noin kerran viikossa.
Malakilla on kotona koirakaverina isosisko, kääpiövillakoira Nala. <3
Aputassukaverikin Malakilla on: labradorinnoutaja Elmo. :)
Malakin arkipäivää voi seurata sen omalla Instagram-tilillä jossa on paljon sympaattisia kuvia.
Valloittava ja näyttävä, liiveihin puettu villakoira vetää odotetusti huomiota myös kaksikon liikkuessa ulkona.
Haastattelun aikana Anni-Kaisa haluaa kuitenkin muistuttaa, että avustajakoirakon kohtaajat ymmärtäisivät jättää koiran rauhaan että se saisi tehdä työtään häiriintymättä. Etenkin nuorella aputassuoppilaalla voi helposti mennä pasmat sekaisin jos siihen kohdistetaan huomiota työmoodin keskellä.
"Ei kukaan tule juttelemaan pyörätuolillekaan, koiraan tulisi suhtautua samalla lailla."
On hyvä muistaa, ettei myöskään koiran omistaja välttämättä aina ole juttutuulella. Anni-Kaisa sanoo, että sosiaalisten kontaktien saaminen koiran kautta on hyvä asia, mutta on päiviä jolloin hän on vamman vuoksi todella väsynyt eikä jaksa puhua muille.
Malak valvoo emännän unta
Mikä on parasta Malakissa?
"Se on elävä apuväline joka osaa ennakoida. Itsekoulutettuna aputassuna Malak on myös palkitseva, koska olen tehnyt kaiken työn itse.
"Ihan parasta on turvallisuuden tunne, se, että pärjään yksin."
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN
Voit lahjoittaa Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Voit lahjoittaa Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Kuvat: Anni-Kaisa
Taannoisella työkeikalla Ruohonjuuressa bongasin uuden Curly Girl -ystävällisen, hoitavan ja alkoholittoman hiusgeelin. Tai ei tuote varmaan uusi ole, mutta minulle uusi.
AM Natur -hiusgeeli.
AM Natur on pieni pietarsaarelainen luonnonkosmetiikkayritys. Olen aika ajoin törmännyt AM:n tuotteisiin ekokaupoissa, mutta matalan profiilin sarjana AM on jäänyt lopulta aika lailla etäiseksi. Yritys ei paljon pidä "meteliä" itsestään eikä kerro mitään perustajistaan, tarinastaan tai taustastaan edes sarjan kotisivulla. Tämä on mielenkiintoinen valinta yritykseltä näin kilpailluilla markkinoilla. Heillä on varmasti lojaali ja heille riittävä asiakaskunta. :)
AM:n geelin teho perustuu sokeriin, sokeri on siis sen kiinnittävä ja muotoileva ainesosa.
Muut ainesosat ovat piparminttuvesipohja, ksantaanikumi, jolla vesi on tihennetty geeliksi sekä säilöntäaine ja greipin ja laventelin eteeriset öljyt tuoksuaineina. Vihreän tee läsnäolo koostumuksessa jää mysteeriksi.
Sokeri voi olla tymäkkä kiinnittäjä, ja AM-geeli tekeekin hiukset jäykän tönköiksi. Kuvassa 'cast' hiusten kuivuttua.
Tuntuma on hyvin samantapainen kuin Less Is Moren geelillä, joka myös perustuu sokeriin. Less Is Moressa on kuitenkin myös kosteutta sitovia ainesosia mitä AM:ssä ei ole, ellei tietysti itse sokeria lasketa mukaan. Sokeri on sekä humektantti että kiinnittäjä.
Laitoin geeliä vain vajaan ruokalusikallisen, mutta hiukset tuntuivat todella "aineutetuilta", jähmeiltä ja epämukavilta.
Mutta - kun puristelin geelikuoren pehmeäksi, hiukset jäivät oikein mukavan näköisiksi; tuuheiksi ja pehmeän laineikkaiksi rakenteella.
Ei paha. Ainakin huomattavasti parempi kuin synteettiset geelit.
AM-geeli on suursuosikkiani Ekopharman Minttua edullisempi; Minttuhan maksaa 12,50€ / 50 ml, kun taas 100 millin AM-geelin saa hintaan 17,90€.
KOKEILEMANI LUONNONKOSMETIIKAN HIUSGEELIT PÄHKINÄNKUORESSA
Ekopharma Minttu - kevyt/keskivahva pito. Hoitava ja kosteuttava, jättää hiukset todella ihanan, liukkaan ja pehmän tuntuisiksi. Ei tönkkö-efektiä. Kotimaisuudesta lisäplussaa.
Less Is More Mascobado Gel - vahvahko pito. Sisältää alkoholia, mutta myös kosteuttavaa hunajaa ja aloe veraa. Luonnonkosmetiikan salonkisarjan tuote.
AM Hairgel - vahva pito. Tehokas hiusten muotoilussa mutta joukosta vähiten hoitava. Kotimaisuudesta plussaa.
Urterkam Aloe Vera Gel - kevyt pito. Tätä geeliä ei lainkaan markkinoida hiusten muotoiluun, mutta Curly Girl -metodistit käyttävät tätä. Ja kyllä se hiuksia kevyesti muotoileekin ja rohkaisee kiharaa! Kosteuttava koostumus. Ei lähmä- tai tönkköefektiä.
"Koira muutti elämäni totaalisesti". Tänään tapaamme yli 10 vuotta avustajakoiraa käyttäneen Heidin ja aputassu-Zetan.
Heidin tarina:
Lievä CP-vamma ei estänyt Heidi Huttusta kouluttautumasta lähihoitajaksi ja liikuntaneuvojaksi. Heidi oli vuosia työelämässä, kunnes tilanne muuttui dramaattisesti vuonna 2007; Heidille alkoi tulla kovia kipuja ja jalkoihin spastisia kramppeja.
Heidi kuvaili sairastumistaan YLEn Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 2012:
"En selvinnyt enää edes perustason toiminnoista ja aloin tarvita apua jotta sain sukat jalkaan ja vaatteet päälle. Kaikki oli älyttömän paljon aikaa vievää ja voimia kuluttavaa ja olin todella kipeä ja väsynyt. Aiemmin työssäkäyvästä, aktiivisesta ja ulospäinsuuntautuneesta ihmisestä tuli kokopäivätoiminen sairastaja joka eli vain kotona neljän seinän sisällä. Mä jouduin käyttämään kaikki mun voimat pelkästään siihen että mä elän, ja ajattelin, että oliko mun elämä nyt sitten tässä."
Vuotta myöhemmin kaikki muuttui jälleen dramaattisesti: Heidin ensimmäinen aputassu Aukusti ("Kusti") tuli taloon.
"Koira muutti elämäni totaalisesti. Se antoi osan sairauden viemästä itsenäisyydestä takaisin.
Kusti teki vammaisuudestani muille ihmisille helpommin lähestyttävän asian. Ja minunkin oli helpompi pyytää myös ihmisapua, kun olin tottunut pyytämään apua koiralta", kertoo Heidi YLEn haastattelussa.
Kusti jäi eläkkeelle 10-vuotiaana. Sen seuraaja Zeta on ollut Heidillä nyt kolme vuotta.
Zetan työpäiviin kuuluu aputassuille tyypillisiä tehtäviä kuten valokatkaisinten painamista, kenkien ja vaatteiden riisumista, pyykkikoneen tyhjennystä ja pyörätuolin vetämistä. Zeta on myös mukana Heidin töissä.
"Avustajakoira mahdollistaa itsenäisen elämän, se auttaa ympäri vuorokauden", Heidi sanoo. "Koira ei korvaa täysin ihmisavustajaa mutta voi vähentää sen tarvetta."
Koira-avun ilmeisin etu on jatkuva tuki; ihmisavustajalla on työajat, koiralla ei. Lisäksi koira antaa enemmän yksityisyyttä.
Juttutuokiomme aikana Zeta ei ole hetkeksikään irrottanut silmiään emännästään. Se odottaa pientäkin elettä, jolla emäntä osoittaa haluavansa sen tekevän jotain. Työtehtävät ovat koiralle leikkiä ja jotain, jota ne oikein odottavat. Työ on niille palkitsevaa hauskuutta.
Tässäkin piilee koira-muotoisen avustajan hienous. Vaikka ihmisavustajakin tekee työtään varmasti rakkaudella ja siitä nauttien, on kahden ihmisen välinen sosiaalinen vuorovaikutus aina erilainen kuin ihmisen ja eläimen. Ihmisten välillä vallitsee herkästi tunne siitä, että on avuntarpeineen toiselle vaivaksi ja jää toisen palveluksista velkaa.
"Koiralle ei ole kiitollisuudenvelassa, niiltä on helpompi pyytää apua", Heidi summaa lopuksi.
Heidi ja Kusti YLEn Ajankohtaisessa Kakkosessa.
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Tänään tapaamme tuplatutkinnon suorittaneen aputassun. Heitä on Suomessa tiettävästi vain kaksi! :)
Keltaturkkisesta Jade-labbiksesta piti alun perin tulla opaskoira. Se kävi opaskoirien 20-viikkoisen peruskoulutuksen, mutta puolentoista vuoden iässä tehdyn tarkastuksen jälkeen todettiin, että se sopiikin ominaisuuksiltaan paremmin avustajakoiraksi. Niin se päätettiin laittaa aputassun jatkokoulutukseen.
Jade ja toinen alun perin opaskoiraksi koulutettu Omppu-koira ovat Invalidiliiton ja Opaskoirakoulun yhteisen pilottihankkeen tulos, ja ensimmäiset Opaskoirakoulussa koulutetut aputassut. Perinteisesti Invalidiliiton avustajakoirat koulutetaan Kemiössä Axxell Brusabyn koulussa.
"Aivan kaikki pennut eivät sovi opaskoiriksi mutta niistä voi silti tulla hyviä avustajakoiria", kertoo Opaskoirakoulun kouluttaja Hannele Rontu.
Jade on emännälleen Nooralle hänen ensimmäinen koiransa.
Noora haki Invalidiliiton avustajakoiraa vuonna 2016 ja sai jonottaa 3,5 vuotta. Viime kesänä odotus oli viimein ohi, kun keltaturkkinen nappisilmä saapui Nooran elämään. Yhteispeli löytyi kuulema helposti ja nopeasti. :)
Noora kertoo, että päivät Jaden kanssa vaihtelevat paljon. Noora liikkuu pyörätuolilla osa-aikaisesti, ja hänen kuntonsa ja avun tarpeensa vaihtelevat. Jonain päivänä on esimerkiksi paljon vaatteiden riisumista ja kotiaskareita, toisina päivinä kaupassa käymistä ja kävelyssä tukemista.
Kun Jade auttaa Nooraa kävelemään, sillä on yllään erityiset metallivaljaat. Noora saa koirasta tukea tasapainon ylläpitoon ja voi tarpeen vaatiessa vaikka nojata taaksepäin, Jade pitää hänet pystyssä.
Noora kertoo käyttävänsä aktiivisesti peesareiden apua.
Peesari on vapaaehtoistyötä tekevä tukihenkilö, joka auttaa koirakkoa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Avustajakoira voi olla monelle käyttäjälleen ensimmäinen koira, kuten Noorallekin, ja moni asia voi askarruttaa. Peesari voi auttaa niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin punkin poistossa, tai antaa vinkkejä ruokintaan tai tulla mukaan koiran lääkärikäynnille.
Mikä on parasta Jadessa?
"Jade tekee minusta vahvemman, se säästää huomattavasti voimavarojani", Noora vastaa.
*
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Tänään meitä ilahduttaa terveisillään jälleen pieni, tomera aputassuoppilas!
Heippa kaikille!
Olen 9 kuukauden ikäinen avustajakoiraoppilas Duuni Keski-Suomesta.
Minulle on kerrottu, että olen erittäin oppivainen ja reipas koululainen. Treenaaminen tähän tehtävään on aloitettu jo kahdeksan viikon ikäisenä.
Olen kuullut puhetta, että aputassun työ vaatii elinikäistä oppimista. Riittävästä levosta ja rentoutumisesta osaan myös huolehtia hyvin. Säkkituoli on mun mielestä paras paikka huilata ja tallentaa oppimaani tuonne mun kovalevylle.
Ote Duunin oppimispäiväkirjasta:
Tänään oli tuiki tavallinen päivä. Aamulla tavalliset aamutoimet ja ulkoilut. Täällä maalla pääsen ulko-ovelta suoraan metsään. Ensin minun kuitenkin täytyy istua ja malttaa odottaa omaa vuoroa ja omalla nimellä ja ”ole hyvä” -sanalla saa mennä.
Aamu-ulkoilun jälkeen saan aamiaisen ja siinä minun on myös istuttava aloillani ja vain luvan saatuani saan aloittaa syömään.
Sitten odottelen rauhallisena keittiön kynnyksellä. Sillä meillä on sellaiset säännöt, että keittiöön ei saa mennä, kun ihmiset syö.
Pääsen lähes joka paikkaan ihmisten mukana ja tuiki tavalliseen päivään kuuluu kauppareissut ja jäähallilla treenien tai pelien seuraaminen.
Tänään siis kauppareissua ja jäähallilla hengailua. Illalla metsälenkin jälkeen vielä treenattiin valojen sytyttämistä ja sammuttamista, laatikon avaamista ja sulkemista sekä kännykän tuontia ja etsimistä sekä erilaisten esineiden nostamista.
Uni maistuu toiminnallisen päivän päätteeksi.
Tämä on tämmöistä pienen koulutuksessa olevan avustajakoiraoppilaan elämään. Elinikäinen oppiminen pätee tässäkin touhussa.
Ihanaa joulun odotusta kaikille!
-Duuni-
Kuvat: Duunin kouluttaja Tiina Lehtomäki
Duunin ja kahden muun oppilaan, Jussin ja Taikan, edistymistä kohti aputassun ammattiaan voi seurata myös Facebookissa. Tällä videolla Duuni näyttää, miten selvitään niinkin kinkkisen esineen nostamisesta, kuin pankkikortin! "Aina ei oo helppoa, mutta sitkeydellä vaan eteenpäin!" Duuni sanoo. :)
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Sain eilen blogiin kommentin:
"Tuli mieleen että mitä sun kynsille nykyään kuuluu? Ei oo ollut kynsipostauksia aikoihin :)"
Aivan. Kynnet ovat viettäneet Karkkipäivä-näkyvyyden suhteen jo pitkää hiljaiseloa. Mitä niille kuuluu? Mitä niille on tapahtunut?
Tai paremminkin: mitä entiselle pesunkestävälle kynsilakkafriikille on tapahtunut?
Kaksi asiaa on tapahtunut:
laiskuus (= mielenkiinnon puute?) ja kynsinauhojen hirveä kunto.
Muuten pidän kyllä kynsistäni periaatteessa huolta: käyn kynsihuollossa yhä säännöllisesti 4-5 viikon välein. Minulla on kynsissä geelivahvisteet oman kynnen päällä pitämässä kynnet suorana. Ne kasvavat luonnostaan todella pitkiksi, mutta kieroon.
Uudemmat lukijat (ja viihdemomentiksi vanhatkin lukijat) voivat lukea tämän eeppisen postauksen blogivuodelta 2010: Hirmukynsien tarina.
Vanhoina hirmukynsien aikoina ei ollut tietoakaan kuivista kynsinauhoista, mutta nykyään kynsinauhani ja koko käsien iho ylipäänsä on kroonisesti repaleisen kuiva, en tiedä voisiko jo puhua atopiasta.
Kädet ovat karheassa kuivuudessaan yksinkertaisesti niin epäkuvaukselliset, että en ole enää pitkään aikaan halunnut kuvata kynsilakkoja blogiin. Jo ennen kuin into itse lakkaukseenkin hiipui.
Luulen, että käänteentekevä hetki oli viime syksynä, kun muutin koko kynsilakkakokoelmani uuteen työhuoneeseeni joka toimii myös kosmetiikan varastona. Muuttovaiheessa pussitin kaikki kynsilakat muutamaa lukuunottamatta ja - - ehm, avasin nämä pussit vasta tänään näitä kuvia varten.
Olin kai kuvitellut noukkivani pusseista lempilakkojani ja vieväni niitä kotiin pikku hiljaa, mutta näin ei tapahtunut.
Olen käyttänyt viimeisen 14 kuukauden aikana alle 10 kynsilakkaa, joista osan olen saanut vuoden aikana töistä tai blogin kautta.
Arkistokuva iloisesta Sannista lähes tasan viisi vuotta sitten, 17.12.2014 - olin juuri ottanut kynsiin geelivahvisteet. :)
On ehkä jotenkin hassua, että minulle edelleen on tärkeää pitää kynnet siistin muotoisina ja geelillä suoristettuina, vaikka en jaksa lakkailla niitä. Kai minussa yhä elää jokin osa siitä teini-iässä syntyneestä kynsilakkafriikistä, nyt lakkaus vain on jalostunut kynsien muodon ylläpitoon.
Ja nyt minulla siis on 249+ kynsilakkaa tyhjän pantteina. Olen antanut lakkoja ihan hurjasti pois viime vuoden aikana, mutta yhä on jäljellä näin monta.
No, käytänhän mä näistä noin kymmentä 😛 Loput ilmeisesti muodostavat kynsilakkamuseon jota voi hyödyntää tämän tyyppisiin nostalgiapostauksiin. Otan kuvat seuraavan kerran vuonna 2030? Roskiin heittäminen ei ole käynyt mielessä, vaikka varmaan monen kohdalla pitäisi. Vanhimmat lakkani, Revlonit, ovat vuodelta 1993.
China Glaze oli minulle kynsilakkamerkki numero yksi. Muistan yhä minkä sävyn sain ensimmäiseksi (nimenomaan sain, en ostanut!); se oli vaalea kultaan shiftaava koralli Bare If You Dare. Sain sen kosmetiikkafriikkien kynsilakkavaihtajaisissa :) <3
OPI oli tietysti toinen suosikki, mutta en koskaan tullut hankkineeksi kovin montaa OPI-lakkaa. Ne olivat minusta niin kalliita (!), ja lisäksi niissä oli houkuttavuudestaan huolimatta jotain tätimäistä jota taas nuorekkaan sähäkässä China Glazessa ei ollut. :D
OPIa ja China Glazea tilattiin aikoinaan USAsta halpojen hintojen perässä, muistaako joku tuon ajan kosmetiikkakaverini mitä nämä verkkokaupat olivat..? Head2Toe taisi olla yksi..! Voi sitä riemua kun uudet kokoelmat ilmestyivät myyntiin... ja uusien kokoelmien swatch-kuvia katsottiin kuola valuen ulkomaisista kynsiblogeista, siihen aikaan suomalaisia kynsilakkablogeja ei juuri ollut.
Tavallisista markettimerkeistä IsaDora oli suosikkejani minilakkabrändi Dependin ohella, mutta itse asiassa en tiedä miksi ostin niin paljon IsaDoraa - laatu oli nimittäin todella epätasainen. Osa lakoista oli jopa surkeita, erityisesti muistan tosi hitaan kuivumisen.
Mutta nuo Graffiti-lakat... ai että sitä buumia..! ^_^ Hetken aikaa kaikkien kynsillä oli lohkeileva graffiti-pinta... Enpähän ole noita käyttänyt sen koommin.
Lopuksi: annoin itselleni tehtävän kynsilakkaseinäni edessä: poimi ensimmäisenä mieleen tulevat suosikkisävysi. Ja tässä ne ovat. Olen aina tykännyt eniten liilasta ja mintun vihreästä kynsillä, kolmantena tulee koralli. Ja sitten nuo kimaltavat hippuset... flakes... miksi noita kutsuttiinkaan... ei siis glitter. :)
Tämä oli kiva nostalgiahetki. Kiitos siis sinulle, joka kysyit mitä kynsilleni kuuluu :)
Taidan ottaa kotiin mukaan nuo poimimani suosikkisävyt. Ehkä niitä voisi kaikkia edes kerran käyttää ensi vuoden aikana 💖
Tämän päivän luukku on omistettu joulukalenterini inspiraatiolle, yhdelle omista hyvän mielen "aputassuistani", somekoira Sepolle.
Seppo on ihan tavallinen shetlanninlammaskoira, mutta samalla Suomen tunnetuimpia hauvoja.
Sepolla on sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia seuraajia joita se ilahduttaa jakamalla hyvän mielen havaintoja, kommentteja ja viisauksia elämän pienistä asioista nauttimisesta. Seppo on pakahtua onneen, kun pääsee metsään juoksemaan tai saa palan juustoa tai silityksen. Voin samaistua Sepon asenteeseen täysin..! ❤️
Tänä vuonna Mielenterveyden Keskusliitto palkitsi Seppo-koiran Hyvän mielen lähettiläänä.
Olen seurannut Seppoa kesästä 2018 saakka, jolloin bongasin iloisesti hymyilevän koiran Suomen Kuvalehden kannessa. Luin jutun, surffasin Sepon sivuille ja jäin saman tien faniksi. Ihana Seppo..!
Seppoa voi seurata Facebookissa ja Instagramissa, ja sillä on myös oma kotisivu.
Sepon ilon aiheet kulminoituvat pitkiin metsälenkkeihin, juustoisiin herkkupaloihin, hyviin nokosiin ja ystävällisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa. Rakastettavan iloisesti hymyilevä naama on Sepon trademark.
Sepon arkiset päivitykset tavallisine, käsittelemättömine kännykkä-kuvineen ovat raikasta vaihtelua somen toisen ääripään harkitulle, täydellistä bling-elämää ja viimeisen päälle kauniita ihmisiä hehkuvalle feedille. Olen jäänyt koukkuun koirien somemaailmaan juuri tämän samaistuttavan tavallisen arkisen ilon myötä. :)
Sepon isäntä on Petteri Poukka, viestintäyrittäjä, kirjoittaja ja aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä. Seppo on nykyään osakkaana Poukan yrityksessä :)
Yhdessä Petteri ja Seppo tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Seppo käy mm. vierailemassa palvelukodeissa yksinäisten ihmisten luona ja on toiminut kasvona Operaatio Ruokakassi -avustusjärjestön kampanjassa. Jouluisin Seppo tekee isäntänsä kanssa Joulupukki & Koiratonttu-keikkoja, joiden tuotto lahjoitetaan Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle.
Sepolla on myös oma kalenteri, jonka tuottoja ohjataan Avustajakoiratoiminnalle.
Minulla ja Sepolla on yhteinen intohimo.... 🤗
Kiittelin Seppoa inspiraatiosta Karkkipäivän joulukalenterin tärkeään teemaan, ja tuumattiin siinä samalla, että laitetaan Sepon kirja teille arvottavaksi :)
Seppo, hyvän mielen konsultti -kirjaan on koottu Sepon hyväntuulisia mietteitä ja havaintoja elämästä ja arjestaan koirana. Samalla se kertoo Sepon tarinan pennusta pallien leikkauksen kautta somejulkisuuteen :) Tuo "kulkusleikkaus" oli ratkaiseva hetki Sepon elämässä, ja siivitti tien rakastettavan sheltin julkisuuteen.
Samalla kirja on myös opaskirja ihmisen kasvatukseen ^_^
Osallistut Seppo-kirjan arvontaan kertomalla:
Jätä vastauksesi kommenttilaatikkoon :) Ja ilahduta samalla muitakin!
Kilpailuun voi osallistua torstaihin 19.12. saakka. Edit. Voitto osui Senjalle, onnea ❤️
Seuraa Seppoa somessa: Instragram / Facebook
ARVONNAN SÄÄNNÖT
Kuvat: Petteri Poukka
Tiedättekö, kun välillä on näitä kokemuksia:
tuotteissa ei ole mitään vikaa, ne saattavat jopa olla ihan hyviä, mutta ei niistä oikein innostukaan.
Korealainen Aromatica on sellainen merkki.
(Kuvassa on vaaleanpunainen auto jotta se näyttäisi kiinnostavalta :))
Ensin odottelin monta kuukautta ennen kuin sain tuotteita testiin (jos Virveltä kysyy, syynä oli taas jokin omalaatuinen ruotsalainen "tehokkuus", mahdollisesti), ja kun lopulta sain tuotteet, meni monta kuukautta ennen kuin jaksoin niistä kirjoittaa. JA - mikä oli ehkä erikoisinta, monia vastaanottamistani Aromatica-tuotteista ei koskaan näkynyt myynnissä siinä verkkokaupassa (Elevenillä), jonka kautta sain tuotteet testiin.
Esimerkiksi näitä: Cica-Panthenol-seerumi ja hajusteeton kuivan ihon yleisvoide. Niistä kovasti tykkäsin.
Nyt kun ajattelin viimein avata sanaisen, vaikka kieltämättä laiskan, arkkuni Aromatican lopuista testituotteista, huomaan, että Eleven on päättänyt kokonaan luopua sarjasta. Viimeisiä viedään. Se oli Aromatican tarina tällä markkinalla tällä erää, ilmeisesti.
Kerron kuitenkin tuotteista lyhyesti, kun tuli jo aloitettua :) Ja nyt näitä saa vielä 20% alennuksella, jos joku innostuu.
Mikä Aromaticassa vaivasi eniten, oli sen kevyesti Natura-Sibericamainen "Markkinoimme itseämme luonnollisina-mutta-itse-asiassa-emme-olekaan-sitä-kokonaan-vaan-lopulta-vain-osa-tuotteista-on-luonnonkosmetiikan-kriteerit-täyttävää" -henkinen paketti. Minua tällainen aina hämmentää.
ROSE ABSOLUTE FIRST SERUM
48,50€ / 130 ml (nyt 38,80€)
Koostumukseltaan tyypillinen, paksu korealainen essence eli hoitoneste. Sisältää muutaman ihan hyvän ihoa hoitavan ja kosteuttavan ainesosan kuten betaiini ja niasiiniamidi (ja allantoiini + adenosiini ihan incin lopussa), mutta muuten sisältö vaikuttaa olevan käytännössä paksunnettua aloe- ja glyserolipohjaista kasvovettä. Tuote jättää kevyesti tahmeahkon pinnan ihoon.
Kun tätä vertaa Whamisan vastaavan tuntuiseen paksuun kasvoveteen (joka muuten on hieman edullisempikin), ei näistä voi ainesosien hoitavuuden puolesta puhua edes samassa lauseessa. Arvaatte, että Whamisa voittaa ylivoimaisesti :)
ROSE ABSOLUTE VITAL FLUID
En näe hintaa, ei enää myynnissä
Tämä kevyt, fluidimainen ja ruusuntuoksuinen kosteusvoide on oikein hyvä, itse asiassa koko vuoden suosikkeja koostumuksensa perusteella.
Rose Vital -voide oli mukana syksyn sokkotestauksessani, jossa kirjoitin siitä näin: "todella miellyttävän tuntuinen, kevyt ja helposti imeytyvä voide. Sen ruusun tuoksu tulee aidosta Bulgarian Rosa Damascena -ruususta."
Hämmennystä tosin aiheutti Aromatican ihotyyppimääritelmä, jonka mukaan Rose Vital Fluid sopii kuivalle iholle. En missään nimessä allekirjoita tätä, nyt syksyn kääntyessä talveen Rose Fluid alkaa jäädä minullekin liian kevyeksi.
ROSE ABSOLUTE EYE CREAM
34,95€ / 20g - nyt 27,96€
Yksi mitäänsanomattomimman tuntuisista silmänympärysvoiteista joita olen koskaan kokeillut. Koostumus on jotenkin harvinaisen "ei-mitään-tunteita-herättävä", ehkä geelivoidemaisessa hyperneutraaliudessaan jopa vähän synteettisen tuntuinen. Ei rasvainen mutta ei vesimäinenkään, ei fluidi, ei voide, ei klassinen geelikään...
Kosteusteho korkeintaan tyydyttävä. Inciä katsoessa ei yllätä; vasta kymmenes (!!) ainesosa on kosteuttava.
ARGAN INTENSIVE EYE CREAM
En tiedä hintaa, en muista nähneeni tätä Elevenillä ollenkaan
Argan-silmänympärysvoide on porukan ainoa sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote. Se on selvästi parempi kuin Rose Absolute, mutta ei tämäkään mitään valtavaa elämystä luo.
Lisäksi myös Argan Intensive onnistuu tuntumaan jotenkin synteettiseltä, vaikka onkin Ecocert-sertifioitu. Koostumuksessa on ehkä jotain akryyliyhdisteistä tuttua sileyttä ja kalvomaisuutta, vaikka koostumus on samalla myös ihan mukavan täyteläinen.
Peruskamaa, kyllä tällaisen voisi käyttää pois. Mutta en erityisesti lähtisi ostamaan itselleni juuri tätä silmänympärysvoidetta.
Tässä oli siis tapaus Aromatica.
Sain testiin myös ison satsin epäpuhtaan ja herkän ihon tuotteita, jotka lähetin lukijatestipanelisteilleni, mutta heidän arvioitaan taitaa enää olla turha julkaista kun tuotteita ei ole enää myynnissä - eikä isoa osaa niistä koskaan ollutkaan.
Vaaleanpunainen lelu-Cadillac näyttää kyllä ihan söpöltä. :)
"Minusta on koiran myötä tullut paljon sosiaalisempi ja rohkeampi!" sanoo päivän joulukalenteriluukussa Heppu-koiran emäntä Marjo.
MS-tautia sairastava Marjo kertoo, että saa välillä kokea asenteita liikkuessaan aputassunsa Hepun kanssa.
"Näytän liian terveeltä kun kävelen reippaasti. Mutta kaikki haasteet eivät näy ulos päin, sairailla ei ole aina 'leimaa otsassa'", Marjo sanoo.
Taudin vuoksi kumartelu on Marjolle erityisen haastavaa, ja Hepun tärkeimpiä tehtäviä onkin tavaroiden nostaminen lattialta ja kauppojen alahyllyiltä sekä sukkien ja vaatteiden riisuminen. Heppu myös täyttää ja tyhjentää pyykkikoneen ja nostaa pyykit yksitellen korista Marjolle ripustettaviksi.
Lisäksi Heppu toimii mainiona kuntouttajana; koiran kanssa lenkkeillessä Marjon tasapaino on parantunut niin paljon, ettei hän tällä hetkellä tarvitse liikkumiseen apuvälineitä.
Marjo sai odottaa Heppua Invalidiliiton jonossa 2,5 vuotta. Nyt parivaljakolla on yhteistä taivalta takana jo melkein kahdeksan vuotta.
Hepulla on Marjon elämässä myös merkittävä sosiaalinen rooli.
Kun Marjo perheineen muutti maaseudulle pienelle paikkakunnalle jossa perhe ei tuntenut ketään, Heppu auttoi emäntäänsä muodostamaan sosiaalisia suhteita. Erityislaatuinen koira liiveissään herättää huomiota ja uteliaisuutta ja toimii luontaisena jäänmurtajana ja puheenaiheena. Marjo ja Heppu ovat mm. käyneet esittäytymässä paikallisessa koulussa.
Aikaisemmin hiljainen Marjo on Hepun myötä muuttunut puheliaaksi. "Minusta on tullut paljon sosiaalisempi ja rohkeampi", Marjo kertoo.
Kysyn, eikö siitä ole haittaa kun avustajakoiraan ei kuitenkaan saisi ottaa kontaktia. Marjo nauraa:
"Sanon kaikille, että koiraan ei saa ottaa kontaktia mutta minuun saa!"
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
