09.08.2025

Esittelyssä uudistunut Flow Cosmetics -mineraalimeikkipohja

Flow Cosmeticsin Korento-brändin alla olleet meikit uudistuvat, etunenässä suosittu mineraalimeikkipohja. ✨

Tuote on saatu testiin Flow Cosmeticsilta markkinointitarkoituksessa.

Flow Cosmetics mineraalimeikkipohja

Flow Cosmeticsin mineraalimeikkipohjan historia pähkinänkuoressa:

🔸Alkujaan sarjassa oli yksi mineraalimeikkipohja, joka oli Flow'n oman brändin alla. Kyseinen mineraalipuuteri on ollut valikoimassa ainakin vuodesta 2012 saakka, tuolloin testasin sitä itse ensimmäisen kerran.

🔸 2020-luvulla, kun Flow lanseerasi Korento-meikkisarjan, alkuperäinen mineraalipuuteri siirtyi Korento-sarjaan, ja sen rinnalle tuli heleyttävä Perfercting-versio.

🔸 Vuonna 2025 Korento-brändi jää pois ja meikit palaavat Flow-brändin alle.

🔸 Valikoimassa on vuonna 2025 edelleen kaksi mineraalimeikkipohjaa: alkuperäinen, joka nykyään kulkee Mattifying-nimellä, sekä heleyttävä, joka kulkee nimellä Perfecting. Mineraalimeikkipohjat ovat nyt saaneet Ecocertin myöntämän Cosmos Natural -sertifikaatin.

Sekä Mattifying- että Perfecting -meikkipohjasta on 10 sävyä: viisi lämmintä ja viisi viileää. Lämpimät sävyt sopivat keltapohjaiselle iholle, viileät pinkki-pohjaiselle.

Sävykartta-kuva on Flow Cosmeticsin sivulta.

Flow Cosmetics mineraalimeikkipohja

Mattifying vs. Perfecting, mikä on näiden ero?

Lyhyesti: Mattifying sopii paremmin normaalille ja rasvoittuvalle iholle, Perfecting kuivalle, pintakuivalle ja ikääntyneelle iholle.

Mattifying-koostumus on perinteinen mineraalimeikkipuuteri koostuen päällystämättömistä mineraalipartikkeleista; micasta, sinkkioksidista ja titaanidioksidista, sekä rautaoksideista jotka ovat väripigmenttejä. Joidenkin mineraalimeikkibrändien mattapuuterihin on lisätty myös kaoliinia ja/tai tärkkelystä imemään ihosta kiiltoa, mutta Flow'n puuterissa ei ole näitä, vaan puuteri on 100% mineraali-pohjainen. 

Perfecting-mineraalimeikkipohjassa mineraalipartikkelit on pinnoitettu, jolloin puuterista tulee "vähemmän kuiva" ja hieman silkkisempi. Pinnoitetut mineraalipartikkelit levittyvät paremmin kuivalle ja esimerkiksi ryppyiselle iholle. Siksi Perfecting-puuteri sopii alkuperäistä paremmin ikääntyneelle iholle. Flow'n aiemmassa Perfecting-puuterissa mineraalit oli pinnoitettu lesitiinillä, uudistuneessa versiossa ne on pinnoitettu avokadoöljyllä. Pinnoite ei kuitenkaan tee puuterista millään lailla rasvaista.

Minun sävyni Flow'lta ovat Warm 03 talveen ja alkukesään, ja Warm 04 kesään ja syksyyn, kun iho on päivettynyt.

Alkuperäisen Flow-mineraalipuuterin käyttäjille tiedoksi, että Flow'n verkkosivulla näkyvät Mattifying-version sävykartassa myös puuterisävyjen vanhat nimet. Jos siis käytit alkuperäisestä Flow-puuterista esimerkiksi sävyä Peach, se vastaa uusissa sävynimissä Warm 03:sta.

Flow Cosmetics mineraalimeikkipohja

Tykkään nykyään enemmän Perfecting-versiosta, koska se tosiaan tuntuu iholla vähemmän kuivalta kuin alkuperäinen.

Kuvassa ihoni ennen ja jälkeen Flow Cosmetics Perfecting -meikkipohjan, sävyssä Warm 04.

Levitän mineraalimeikkipohjan kabukilla ja pyörittelen puuteria kasvoille noin kaksi kerrosta. Tavoitteenani ei ole täysin peittävä pinta, vaan haluan ihon jäävän luonnollisen näköiseksi. Mineraalimeikkipohja tasoittaa ihon kauniisti näyttämättä meikkimäiseltä.

Peittävyydeltään Flow Cosmeticsin mineraalimeikkipohja on suunnilleen samaa tasoa kuin Lily Lolo, ehkä vähäsen peittävämpi. Se ei ole yhtä peittävä kuin Alima Pure.

Flow Cosmetics -mineraalimeikkipohjan hinta on 39€ / 10 g.

Flow Cosmetics mineraalimeikkipohja

Mineraalimeikkipohja on minulle edelleen meikkipohja numero 1. 🩷 Aloin käyttää mineraalimeikkiä (Lily Lolo) joskus vuonna 2006 tai 2007, ja siitä saakka mineraalimeikki on ollut minulle paras meikki.

Mineraalimeikkipohja on paras, koska:

🩷 Se ei sisällä mitään ihoa tukkivaa

🩷 Se on todella nopea ja helppo levittää, eikä vaadi häivyttelyjä

🩷 Se jättää ihon luonnollisen näköiseksi

🩷 Se kestää iholla tajuttoman pitkään -> mineraalit mm. hylkivät luonnostaan vettä, eivätkä myöskään liukene ihotalin mukana yhtä herkästi kuin voidemainen meikki.

Nykyään käytän voidemaista meikkipohjaa oikeastaan vain juhlallisemmissa tilaisuuksissa, tai työkeikoilla. Tai silloin, jos ihoni jostain syystä punoittaa ja haluan meikistä peittävämmän. Esimerkiksi BB-voide + sen päällä mineraalipuuteri on todella toimiva yhdistelmä.

Nyt, kun ihoni on ikääntynyt ja kuivempi sekä ryppyisempi kuin 10 vuotta sitten, voidemainen meikki tekee ihostani  myönnettävästi kauniimman, kosteamman ja tasaisemman näköisen kuin mineraalipuuteri. Siksi valintani juhlameikkiin on meikkivoide. Mutta arjessa käytän aina mineraalimeikkipuuteria. 🫶 Jo siitä syystä, että en jaksa levittää meikkivoidetta - mineraalipuuteri on niin paljon nopeampi. 😊

*

Kuulutko sinä voidemaisen vai puuterimaisen meikkipohjan käyttäjiin? Vai sekä että?

38 comments on “Esittelyssä uudistunut Flow Cosmetics -mineraalimeikkipohja”

  1. En ole koskaan oppinut käyttämään meikkivoidetta. Käytin teininä lumenen meikkipuuteria josta siirryin lilyloloon ja se on edelleen mulle se nro 1. Alimapure ja uogauoga on myös testattu, mutta silti lilylolo on ollu mulle toimivin.
    Jotain bbvoidetta olen joskus testannut, mutta siitäkin tuli "liian meikattu" olo. Ja koska ihoni on sekaiho, niin tarvitsen kuitenkin puuteria päälle, jotta iho ei liikaa kiiltele, niin mineraalimeikkipohja vaan on niin helppo. ❤️

    Vastaa

    2
  2. Kun löysin mineraalimeikkipohjat vuonna 2006, olin heti täysin myyty. Sekaihoni ei ollut koskaan näyttänyt niin hyvältä, ja meikki kesti hyvänä koko päivän.

    Nyt melkein 20 vuotta myöhemmin ihoni on muuttunut normaaliksi, mikä sinällään on hyvä asia, mutta ikävä kyllä mineraalimeikkipohja korostaa ryppyjä, joten se on vaihtunut Nuin meikkivoiteeseen, joka ei sekään tunnu kasvoilla miltään ja peittää ihoni punoituksen.

    Silti välillä mietin, että josko sittenkin kokeilisin vielä jauhemaista pohjaa, joten Perfecting saattaa lähteä kokeiluun.

    Vastaa

    1
  3. Mineraalipohjat ovat aina kiinnostaneet, mutta en koskaan ole oppinut niitä käyttämään. Tai sitten en ole löytänyt iholleni oikeita tuotteita. Kuiva-ihoisena ja nyt jo hieman ikääntyneempänä lopputulos on ollut aina liian kuivan näköinen ja monet näytepurkit ja kabukit ovat jääneet pölyttymään kaappiin. Aina on ollut helpompi valita meikkivoide, sillä oikealla sellaisella ihoni näyttää todella hyvältä. Kiireaamuina vain usein kaipaisi helpotusta ja nopeasti levittyvää pohjaa.

    Vastaa

    3
    1. Kuiva-ihoisena ja nyt jo hieman ikääntyneempänä lopputulos on ollut aina liian kuivan näköinen ja monet näytepurkit ja kabukit ovat jääneet pölyttymään kaappiin.

      Ymmärrän tämän hyvin. Mineraalimeikkipohja on kuivempi kuin voidemainen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Omaankin ihoon mineraalipuuteri sulautuu nykyään parhaiten kesällä, kun ihon kosteustasapaino on täysin normaali, mutta talvella pinta on usein pehmennettävä kosteussuihkeella, kun meikin pinta talvi-kuivalla iholla jää herkästi jauheisen näköiseksi.

      Vastaa

      1
  4. En vaan osaa käyttää mineraalimeikkiä, en ymmärrä miten sen saisi istumaan juonteisiin ja syviin ryppyihin (suun ympärys).. meikkivoiteen voi pikkusormella painaa pehmeästi ryppyihin , silmien lähelle ja muihin hankaliin paikkoihin. Millä siveltimellä voi saada tarkkaan pyöriteltyä mineraalimeikkiä niihin kohtiin. ?.

    Vastaa

    2
    1. en ymmärrä miten sen saisi istumaan juonteisiin ja syviin ryppyihin (suun ympärys).. (...) Millä siveltimellä voi saada tarkkaan pyöriteltyä mineraalimeikkiä niihin kohtiin. ?

      Mineraalipohjan levittäminen syviin uurteisiin voi tosiaan olla hankalaa. Hommaan sopii napakka, pyöreäpäinen sivellin, mutta en ole tällaisia useinkaan markkinoilla bongannut. Bare Mineralsilla oli tällainen tarkkuussivellin meikkipohjan levitykseen, mutta muilla merkeillä en ole sellaista nähnyt.

      Tekisin niin, että lempeästi vetäisin ihoa toisen käden sormilla "suoraksi" läheltä sitä kohtaa, jossa on uurteita, ja sitten pyörittelisin mineraalipuuterin iholle toisella kädellä.

      Itse esimerkiksi joudun vetämään silmäluomen ulkonurkan löysentynyttä ihoa "tiukemalle" tehdessäni silmänrajausta, sillä en pystyisi muuten laittamaan eyelineria. Ajattelisin, että sama tekniikka voisi mahdollisesti toimia myös muualla kasvoissa.

      Vastaa

      0
  5. Ihosi näyttää ihanalta ja kuulaalta 👍😊
    Flown mineraalipohjaa en ole kokeillut. Ehdoton suosikkini on ollut Alima Pure, harmittavasti sitä ei vain tahdo mistään enää saada 😒
    Flown sävyvaihtoehdot eivät näytä kovin laajalta. Alima Purelta minulla oli käytössä Neutral 2 talvella ja kesällä jos satun päivettymään niin Neutral 3. Olisiko sinulla suositella Flown sävyvalikoimasta itselleni sopivaa vaihtoehtoa?
    Ostin hiljattain kokeiluun Inikan sävyssä Nurture. Inikan kanssa en vielä ole oikein päässyt sinuiksi. Koen purkin käytön jotenkin hankalaksi.

    Vastaa

    1
    1. Olisiko sinulla suositella Flown sävyvalikoimasta itselleni sopivaa vaihtoehtoa?

      En ole testannut tai swatchannut Flow'n muita sävyjä kuin nuo kaksi, joita itse käytän, joten ikävä kyllä en osaa suositella sarjasta sävyjä.

      Flow'lla ei ole neutraaleja sävyjä, joten on vaikea sanoa netin kuvien perusteella, ovatko Flow'n lämpimät vai viileät sävyt lähempänä Aliman Neutral-sävyä. Olisin taipuvainen veikkaamaan viileitä, mutta tämä on vain mutu-tuntuma.

      Ruohonjuuri myy Flow Cosmeticsin meikkipohjaa, eli jos paikkakunnallasi on Ruohonjuuri, ota Alima-purkki mukaan ja käy Ruohonjuuressa vertaamassa Alimaa livenä Flow'n sävyihin. :)

      Vastaa

      1
  6. Hienoa kuulla kotimaisesta uutuudesta! Nyt onkin ollut miettiminen, mihin mineraalipohjaan siirtyisi. Olen käyttänyt Alima purea varmaan 10 vuotta. Mutta nyt Jolie loppuu ja siellä ei ole mielestäni hetkeen tilattavissa ja Twistbellä sävyt loppu. Muualla sitä ei tietääkseni myydä. Voisiko tässä olla korvaaja? Tosin tarvitsen peittävyyttä ja ikääntyvä, sekä rasvainen iho niin kumman sitä sitten valitsisi 😅 jos jollain vinkkejä muista hyvistä niin kertokaa! Uoga Uoga testattu, mutta sävyn valinnan kanssa haasteita. Aurinkoista viikonloppua! ☀️

    Vastaa

    2
    1. Voisiko tässä olla korvaaja?

      Mä itse tykkään tosi paljon sekä Flow'sta että Alimasta, kumpikin jättää yhtä kauniin pinnan, mutta Alima on peittävämpi, se on sen kiistaton etu.

      Jos etsit yhtä peittävää mineraalipohjaa, Flow ei ole sellainen, enkä ikävä kyllä osaa suositella toista, joka olisi yhtä peittävä kuin Alima. Osaako joku muu..?

      Vastaa

      1
    2. Hei täältä tulee vinkki! Minulla on myös aika rasvoittuva iho ja aknearpia löytyy myös. Käytän Idunin mineraalimeikkipohjaa ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Mielestäni peittää varsin hyvin, kun hieman jaksaa kerrostaa ja työstää ihoon. Tulos ei siltikään ole jauhonaama, mielestäni Idunin mineraalipohja on tosi laadukas ja suosittelen testaamaan. Minulla erittäin vaalea, neutraalipohjainen iho, tykkään sävystä Saga eniten ja se sulautuu ihoon hyvin. Siitä on vielä yksi vaaleampi, olikohan Jorun, joka on hyvä myös etenkin aivan lumikille. Toivottavasti Leena näkee tämän kommentin :)

      Vastaa

      3
    3. Hei Hensu,
      Kiitos vinkistä! Pitää ottaa tuo Idun testiin. Kuulostaa juuri hyvältä myös omiin tarpeisiin.

      Terkuin Leena 😊

      Vastaa

      0
  7. Moi Sanni! Törmäsin tälläisen uuteen (ainakin minulle) suomalaiseen luonnonkosmetiikkabrändiin, onko sinulle jo tuttu? Osaatko sanoa tuotteista mielipidettä? 😊

    Days By Dahlia
    http://www.daysbydahlia.com

    Vastaa

    1
    1. Moikka! Ei ollut tuttu brändi.

      Tuotteet vaikuttavat ihan hyviltä, etenkin voide. Voiteessa on mielestäni erinomaiset ainesosat.

      Öljy on taas on vähemmän hoitava koska on esteriöljypohjainen, mutta todennäköisesti hoitaa hommansa arpien hillitsemisessä, sillä minkä tahansa öljyn (jopa silikoniöljyn..!) säännöllinen hierominen arpikudokseen auttaa lieventämään arpea.

      Vastaa

      0
  8. Ostin hiljattain ensimmäisen kerran Uoga Uogan nestemmäisen seerumimeikkivoiteen. Se oli kuivalle hehkunsa menettäneelle kuusikymppiselle iholle elämys kuin iho olisi noussut kuolleista. :d En ole koskaan uskaltanut noita mineraalimeikkejä kokeilla kun olen epäillyt että ne saa kuivan ihon näyttämään vieläkin kuivemmalta. Riippumatta kaikkien kasvovesien, seerumien, ja öljyjen kanssa lotraamisesta, kaikki meikkivoiteet muuttuu mun iholla hetkessä sen näköisiksi kuin olisin uittanut naamani puuterisammiossa. Uogan jäljiltä tätä ei tapahdu, mutta siinä näyttääkin olevan runsaasti erilaisia öljyjä. Ja kiitos Sanni ihanasta blogista, ja siitä että jaat tietosi ja osaamisesi meidän tavisten kanssa. Respect

    Vastaa

    1
    1. Uogan jäljiltä tätä ei tapahdu, mutta siinä näyttääkin olevan runsaasti erilaisia öljyjä.

      Tuo Uogan seerumimeikkivoide ei ole varsinaisesti "mineraalimeikkipohja", vaikka sen väripigmentit mineraaleja ovatkin. Itse asiassa kaikkien meikkivoiteiden väripigmentit ovat mineraaleja, riippumatta siitä, millä nimellä meikkivoidetta kutsutaan. Mineraalimeikiksi kutsutaan meikkipohjaa, joka on jauhemaisessa muodossa ja jossa itse tuotteen pohjan muodostavat mineraalit. Uogan alkuperäinen meikkipohja on sellainen.

      Tuo Uogan seerumimeikkivoide on vesi- & öljypohjainen, eli kuuluu perinteisiin meikkivoiteisiin. Sen tyyppinen meikkipohja sopiikin erinomaisesti aikuiselle ja kuivalle iholle. 👌

      Vastaa

      1
  9. Kiitos tästä esittelystä, ehkäpä kokeilen tätä seuraavaksi. Olen Alima Puren vannoutunut käyttäjä ja nyt aivan pulassa, kun sitä ei näytä saavan mistään, eikä toistaiseksi mikään muu mineraalipuuteri ole toiminut yhtä hyvin ihollani. Korennon puuteria tuli kokeiltua aikoinaan, se oli vähän sellainen ”irrrallisen” ja liian höttöisen tuntuinen. Onko tämä Flown brändiin uudistettu version miten eriävä tuosta Korennon puuterista ominaisuuksiltaan?

    Vastaa

    0
    1. Onko tämä Flown brändiin uudistettu version miten eriävä tuosta Korennon puuterista ominaisuuksiltaan?

      Mattifying-versio on pysynyt täysin samana, siinä ei ole muuttunut mikään.

      Perfecting-versio on sekin pysynyt ominaisuuksiltaan samana, vain lesitiini on vaihdettu avokadoöljyksi.

      Vastaa

      0
  10. Hei Sanni! Olen käyttänyt mineraalimeikkipohjia viimeiset 10 vuotta ja aloitin vähän aikaa sitten työssä, jossa voi altistua orgaaniselle pölylle. Aloin sen myötä pohtia näiden meikkipohjien pitkäaikaisia terveysvaikutuksia. Oletko sinä koskaan miettinyt sitä, että vähän varmaan joka kerta mineraalipuuteria laittaessa sitä päätyy myös keuhkoihin? Ja ymmärtääkseni mineraalimeikkivoiteiden ainesosat voivat olla juuri hengitettynä karsinogeenisiä.

    Vastaa

    4
    1. Oletko sinä koskaan miettinyt sitä, että vähän varmaan joka kerta mineraalipuuteria laittaessa sitä päätyy myös keuhkoihin? Ja ymmärtääkseni mineraalimeikkivoiteiden ainesosat voivat olla juuri hengitettynä karsinogeenisiä.

      Kyllä, sinkkioksidi ja titaanidioksidi, etenkin jälkimmäinen, ovat karsinogeenisiä sisään hengitettyinä ja kyllä, olen ajatellut tätä. Siksi esimerkiksi koin Hawaiian Tropic'in SPF-puuterin hyvin epämiellyttävänä käyttää, koska se pöllyää niin paljon, että sitä päätyy väkisin keuhkoihin.

      Kuitenkaan mineraalimeikkipohjan en ole koskaan kokenut pöllyävän. Mineraalimeikkipohja on koostumukseltaan "raskaampaa" kuin tavallinen irtopuuteri, mikä hillitsee pöllyämistä. Oletan, että partikkelikoko on paljon suurempi, kuin vaikkapa viimeistelypuutereissa.

      Pöllyämiseen varmaankin vaikuttaa myös käyttötapa, ja ehkä joku annostelee ja sutii puuteria siihen malliin, että mineraalit leviävät leviämään ilmaan, mutta omassa käytössä en ole tällaista havainnut. Mineraalijauheen raskaus mielestäni oikein näkyy, kun puuteria sirottelee ulos pakkauksestaan: jauhe putoaa alustalleen isompina "köntteinä", ei hienojakoisena, pölymäisenä jauheena. Kun jauheen sitten pyörittelee kabukiin ja kabukia pyörittelee kasvoilla, ei mitään leviä ilmaan.

      Vastaa

      1
    1. En harmi kyllä osaa enää verrata mitään mineraalipuutereita Iduniin, kun siitä on niin pitkään (12 vuotta), kun käytin Idunia. 😔

      Pitäisikin joskus ostaa Idunin mineraalipohja taas ihan uteliaisuudesta. Tuote on voinut muuttuakin vuosien saatossa, kun koko Idun on täysin muuttunut.

      Vastaa

      0
  11. Moi Sanni ! Minä olen myös ihan pulassa koska Alima Purea ei saa enään mistään. Olen käyttänyt sitä varmaan jo 10 vuotta ja se on ihan paras. Ihoni on todella rasvainen ja vaatii jauheelta peittävyyttä. Värisävyinä olen käyttänyt neutral 3,5 ja beige 3 joita olen sekoittanut keskenään. Jospa sinä Sanni Suuri Kosmetiikkatietäjä osaisit suositella minulle uutta tuotetta...

    Vastaa

    0
    1. Jospa sinä Sanni Suuri Kosmetiikkatietäjä osaisit suositella minulle uutta tuotetta...

      Ensimmäisenä mieleen tulee Uoga Uoga; se on paras tuntemani mineraalimeikkipohja rasvoittuvalle iholle. Sekään ei kuitenkaan ole yhtä peittävä kuin Alima.

      https://www.houseoforganic.fi/products/uoga-uoga-mineraalimeikkipohja-spf15-10g-631-neversleeping-beauty

      Sävyä en osaa suositella, sillä en ole swatchannut Uogan sävyjä. Tunnen vain itselleni viime vuonna ostamani sävyn Bubbles.

      Edit. Sain kuulla Twistbe'ltä, että heille on tulossa täydennystä Alima Pureen jo mahdollisesti elokuun aikana, mutta viimeistään syksyllä. Alimalla on ollut pitkä toimituskatkos tuotteissaan, ja siitä johtuu, ettei tuotteita ole saanut mistään.

      Vastaa

      0
  12. Tänä kesänä otin taas Lolot käyttöön ja taas sain todeta ettei se vaan istu iholle yhtään. Kun ei valmiiksikaan saa hyvää, tasaista pohjaa ja muutaman tunnin päästä koko naama on liejua. Silloin nuorempana kun oli kuivempi iho niin toimi niin hyvin 😭

    Vastaa

    1
    1. Kun ei valmiiksikaan saa hyvää, tasaista pohjaa ja muutaman tunnin päästä koko naama on liejua.

      😩

      Voisikohan Uoga Uoga toimia paremmin..? Siinä kun on kaoliinia ja riisitärkkelystä imemässä ihosta öljyisyyttä.

      Vastaa

      1
    1. Iiik, niin ihana..! 🤩

      Ja tunnistan monia samoja poneja, joita mullakin on..!

      Heidillä on tismalleen sama asenne poneihin, kuin minulla! 💜🩷🦄 Jo ponien suloiset värit ilahduttavat..! 🥰

      Vastaa

      1
  13. Flow'n heleyttävän mineraalimeikkipohjan hankin alkukesästä, mutta en vaan saa sillä nättiä meikkiä kasvoilleni. Iho kun on pintakuiva, kalpea (Alima purea ei voi edes kuvitella, kun N1:kin näyttää todella keltaiselta) ja punertavankirjava oletetun rosacea takia. Nenässä myös sebaceous filaments (mikä se nyt onkaan suomeksi...?) mustina pisteinä, joista en ole päässyt eroon millään hapoilla tai retinoleilla, ja mineraalimeikkipohja vain korostaa niitä. Lisäksi meikkipohja tuntuu lähmäiseltä muutaman tunnin päästä.
    Yksi tekijä voi toki olla, ettei minulla ole kunnollista kabukia, mutta monella muulla jämäkällä siveltimellä en ole saanut hääviä jälkeä aikaan. Haluaisin aivan hirveästi tykätä tuotteesta, mutta ilmeisesti se ei vain ole allekirjoittaneen ihon kanssa ystävä. Alima Purella voisi olla toivoa, jos siitä saisi kylmiä sävyjä.

    Vastaa

    0
    1. Nenässä myös sebaceous filaments (mikä se nyt onkaan suomeksi...?)

      Talisäikeet.

      Virve Fredman on kirjoittanut näistä oman postauksen, ja siinä hän kertoo, ettei talisäikeistä voi päästä eroon, sillä toisin kuin mustapäillä, talisäikeillä on ihossa toiminnallinen funktio:

      https://www.virvefredman.com/ostolakossa/mustapaasi-eivat-ehka-olekaan-mustapaita/

      Ihon pintaa voi yrittää tasoittaa AHA/BHA-kuorinnoilla, mutta säikeistä ei voi Virven mukaan kokonaan päästä eroon.

      Alima Purella voisi olla toivoa, jos siitä saisi kylmiä sävyjä.

      Alimalla on viileitä sävyjä, niitä vain ei jostain syystä ole otettu Suomen valikoimaan.

      Jos Alimaa on mahdollista tilata Jenkeistä Suomeen, kokeile Cool-sävyjä:

      https://www.alimapure.com/products/satin-matte-foundation

      Vastaa

      0
  14. Mitä kabukilla pyörittely tekee mahdolliselle mineraalimeikin alla olevalle aurinkosuojavoiteelle?

    Vastaa

    0
    1. Jos harjalla painaa voimakkaasti ihoa, niin voide voi toki vähän siirtyä paikoiltaan. Mutta en usko, että "peruspyörittely" liiemmin irrottaa voiteen pintaa, etenkään, jos voiteen on antanut kunnolla imeytyä ja kuivua ihoon. Mä en itse paina kabukilla kovinkaan voimakkaasti ihoa.

      "Kaltainen liuottaa kaltaistaan", eikä puuteri ole voiteen kaltainen. Toinen voide taas liuottaa aurinkovoidetta.

      Vastaa

      0
    2. Eli aurinkovoiteen teho voi tässä tapauksessa säilyä suht. hyvänä mineraalimeikin alla?

      Vastaa

      0
  15. Moikka! Minä pitkästä aikaa ostin Lily Lolon mineraalipohjan ja pidän koostumuksesta ja tuntumasta edelleen. Mutta niiden kabukista en tykännyt sitten yhtään. Harva kuin marketin halvin suti! Vuosia sitten saman merkin kabuki oli ihanan tiheä ja laadukkaan tuntuinen. Ei todellakaan enää. Olisiko suositella jotain tiheää kabukia? Jotain sellaista, kuin LL:n oli joskus 2010-luvulla?

    Vastaa

    0
    1. Olisiko suositella jotain tiheää kabukia? Jotain sellaista, kuin LL:n oli joskus 2010-luvulla?

      Mä en itse asiassa muista koskaan tykästyneeni Lily Lolon kabukiin. Testasin sitä muinoin Biodellyn liikkeessä ja totesin, ettei ollut mun tyyppinen. Muistelen sen olleen jotenkin karhea.

      Kirkkaasti paras kokeilemani on Idun Mineralsin, sekin tosin vuodelta 2014. 😅 Se oli tiheä, pehmeä ja yksinkertaisesti täydellinen. Laadukkaana tuotteena se
      kesti moitteettomassa kunnossa 10 vuotta. Kunnes - se jäi multa laivan hyttiin viime vuonna. Voi surkua..! 💔

      Nyt mulla on käytössä Uoga Uogan kabuki, sekin vanhaa mallia. Se on myös tiheä, mutta ei yhtä pehmeä, kuin Idunin oli.

      Suunnitelmissa on käydä joskus testaamassa, onko Idunin nykyinen kabuki yhtä hyvä, kuin tuo 10 vuoden takainen oli.

      Vastaa

      1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (107)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat