Tämä kuva Skyrokselta on yksi lempikuviani minusta. Itselaukaisimella otettu kuva ei ole hienosti sommiteltu, mutta pidän valtavasti siitä tunnelmasta mitä kuva välittää. Näytän onnelliselta ja seesteiseltä. Minulla on selvästi rauhallinen olo.
Kuva on otettu syksyllä 2014. Olen tuolloin jo ollut matkalla uupumukseen ja raja työn ja vapaa-ajan välillä oli vakavasti katoamassa kotioloissa. Matkoilla pystyin kuitenkin vielä rentoutumaan ja irrottautumaan niistä sisäisistä vaatimusten äänistä, jotka kotona pitivät minulle kuria.
Kuva tekee minut iloiseksi, mutta se tekee minut myös hieman haikeaksi.
Tunnen naisen kuvassa, ja kaipaan häntä. Tämä on ristiriitaista. En ole varma, mitä hänessä kaipaan. Moni asia oli tuolloin toisin, ja moni asia on nyt paremmin.
Sisäisesti olen nyt eri paikassa. Kuri on vaimentunut ja olen pehmentynyt. Olen sulanut ja antanut myöten. Silti tuo seesteinen, onnea ja rauhaa henkivä Skyroksen Sanni ei ole palannut.
Näytän ihan erilaiselle. Enkä pelkästään siksi, että olen 6 vuotta vanhempi.
Kasvoni ovat kuin jonkun toisen. Ne ovat minun, mutta jotain puuttuu. Kasvoillani on selittämätön kireys ja kuivuus, joilla ei ole tekemistä ihosolujen kosteusvarastojen kanssa.
Niistä kuvastuu väsymys, jota en ole vielä nukkunut pois. Viime vuosien kumuloitunut matka.
Siksi Skyroksen Sanni nostaa haikeuden pintaan. Kaipaan häntä. Pehmeää katsetta ja olemusta, jossa on rauhaa ja luottamusta.
Jonain päivänä haluaisin vielä nähdä tällaisen kuvan itsestäni. Kun olen 48. Tai 54.
Otan sen tavoitteeksi. ❤️
12 comments on “Skyroksen Sanni”
Tämä kosketti <3
❤️
Voi Sanni <3
Niin tuttuja ajatuksia. Toivottavasti rauha löytyy.
Mä mietin monesti, että haluaisinko pyyhkiä pois vaikeita vuosia, mutta toisaalta kuitenkin pidän itsestäni enemmän nykyään kuin ennen niitä.
Olen joka tapauksessa ottamassa ammatillisessa mielessä askelta aikaan jolloin asiat oli tosi hyvin. Saas nähä mitä siitä seuraa.
❤️
Koskettava kirjoitus! Löysin blogisi muutama vuosi sitten.. Ihan vahingossa ku etsin tietoa karkkipäivän toteutukseen mutta löysinkin paljon parempaa!!Luin sen kevään aikana blogisi vanhat ja uudet vinkit..ja nyt luin myös tämän.. Minulla on juurikin sama tunne itsellä kun katson muutamia vanhoja kuvia ja muistelen.. Itse yritän himmata nyt tahtia että jaksaisin iloita jokaisesta päivästä ehkä vähä enemmän kuin eilisestä. Elämän tilanne on muuten ehkä täysin erilainen, mutta jotain samaa.. Voimia ❤️
❤️
Minusta on otettu poikkeuksetta onnellisimman näköiset kuvat, kun ollaan oltu jossain reissussa ja ravintolassa syömässä. Niissä kuvissa hymyilevät silmätkin. Naurattaa 😉 Mutta ruoka ja lomailu on ❤
Tiedän, että olet henkeen ja vereen low carb -ihminen,joten varoitan suorapuheisuudesta etukäteen. Tänään Hesarissa puhutaan siitä, että 70% suomalaisista on hiilarivaje. Entä jos kuitenkin on kyse osin siitä sinullakin kaikessa uupumisessa? Sanot että voit hyvin low carbilla, mutta et kuitenkaan ole voinut hyvin, kuten sanot myös. Jos se ei kuitenkaan ole niinkään mielessä se vika? Jos ei ole syönyt hiilareita tarpeeksi vuosiin, niin oireet on kai aika ikävät. Laitan hiilarin puutteeen tuoman oirelistan tähän, kun koko juttu on vain tilaajille:
1. Vetämättömyys ja väsymys vaivaa.
2. Uuvut helposti.
3. Vatsa reistailee.
4. Ummettaa.
5. Olo on mateleva ja sumuinen.
6. Mieliala on apea tai ärtynyt.
7. Ajatus liikkumaan lähtemisestä tökkii, eikä treeneistä saa kaikkia tehoja irti.
8. Uni ei tule, ja nukkuminen on katkonaista.
Kiitos, VerdeL, ymmärrän tämän assosiaation muodostumisen helppouden, kun ei tunne väsymykseni syvempiä syitä. Uupumukseni on kuitenkin laadultaan ennen kaikkea henkistä, ei fyysistä, ja liittyy kriiseihin joilla ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa. Luin itsekin tuon Hesarin jutun, olen tilaaja.
Ruokavalio itsessään on energisoinut minua, tästä hyvänä esimerkkinä on mm vuorokausirytmin ja pirteystilan täysi muutos; entinen aamutorkku muuttui kuuden aikaan herääväksi aamuvirkuksi ja iltaisinkin nukuttaa aina hyvin, kun ennen valvoin joka yö pikkutunneille.
Ruoan energia ei valitettavasti kuitenkaan riitä lääkitsemään henkistä uupumusta.
Tulin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi ja tämä ensimmäinen lukemani teksti oli todella koskettava ja kaunis. Onneksi kirjoitat.
❤️
Erinomaisen hyvä tavoite <3 Toivon että itsekkin joskus toivun.