En tiedä saatteko te usein äideiltänne kosmetiikka-aiheista sähköpostia, mutta minä sain viime viikolla. :)
"Subject: Meikkimietteitä.
Äitini meikkivalikoimaan kuului kakkumascara, puuteri, luonnottoman punainen
jauhemainen poskipuna ja kirkasvärinen huulipuna. Ei kulmakynää eikä
luomivärejä. Kulmat saivat olla luonnontilassa, ei niitä koskaan edes nypitty.
Äidin aikaan meikkaaminen tarkoitti vain kasvojen ilmeen hienoista korostamista, siis että puna toi esiin huulet ja ripsiväri silmät. Ulkonäköä ei yritetty
"parannella" tai kasvojen suhteita muuttaa. Tähän minäkin kasvoin enkä kai
siksi nuorenakaan erityisesti kiinnostunut ehostamisesta. Se oli vain jotain
mikä kuului tehdä "ulos" lähtiessä. Ei töihin, sehän oli tavallista arkea.
Minullakin oli kakkumascara ja puuteri, poskia en punannut koska se oli minusta
"tätimäistä". Ensimmäiset luomiväripalettini taisivat olla ne kaksi jotka
minulla on vieläkin, ja joista toisen kuvasit blogiisi. Outdoor Girl, ostettu
Stockan halpatavaratalosta Sestosta, jos oikein muistan. Luomiväreistä avautui
uusi mahdollisuus muokata ulkonäköään väreillä. Kuitenkaan en koskaan
varsinaisesti kiinnostunut siitä miten värit oikeaoppisesti luomille
levitettäisiin, vetelin vain omaan tyyliini.
Itse asiassa koko meikkaamisasia on valaistunut minulle vasta blogisi myötä.
Vasta nyt olen alkanut vähän katsoa miten ihmiset kasvojaan "plankkaavat".
Aikaisemmin huomasin lähinnä vain sen jos joku meikkasi huomattavan vahvasti ja / tai räikeästi. Nyt ihmettelen sinun loputtoman luovia variaatioitasi teemasta
silmät. Ja innostuksesi aiheeseen tuntuu ehtymättömältä.
Tämä oli vain tämmöinen äkillinen inspiraatio, kun muistin äitini ja kuinka hän
eteisen peilin edessä Kasarminkadulla punasi huuliaan kaupungille lähtiessään.
Hän oli mielestään huoliteltu leidi joskaan ei turhamainen tuhlari. Minuakin
hän yritti sovittaa tuohon leidimuottiin mutta ei onnistunut. Minusta ei
koskaan tullut hillittyä jakkupukunaista! :-)
Terveisin
Äiti"
Viesti on julkaistu äidin luvalla. :)
Millainen on teidän äitien suhtautuminen meikkaukseen? Millaisen "kosmetiikkaroolimallin" olette saaneet kotoa?
0 comments on “Äidiltä.”
Hei olis mahtavaa, jos meikkaisit joskus äitisi ja tekisit siitä kuva-kuvalta postauksen! Äitisi näyttää tosi upeasti ikääntyneeltä ja olisi mieletöntä nähdä joskus jotain täydelliseksi photoshopatuista vahakasvoista poikkeavaa.
Olen meikannutkin äitini blogiin jo kahdesti. :)
http://karkkipaiva.indiedays.com/2010/12/29/ryppyisen-ihon-meikkaaminen/
http://karkkipaiva.indiedays.com/2009/11/17/mom-makeover/
Olipa kiva aihe!
Oma äitini, synt. -49, ei juuri meikkaa. Lapsuudessa sattuneen tapaturman myötä hänen toinen silmänsä sokeutui täysin ja silmän iiris hajosi. Hän sai vasta monta kymmentä vuotta myöhemmin siihen lasisen silmän, mutta ymmärrettävästi hän ei nuorena halunnut korostaa "hajonnutta" silmäänsä. Silmälasitkin hänellä oli ja ne, sekä pitkät ripset sen ajan kakkumascaroineen olivat huono yhdistelmä; linssit tuhraantuivat aina.
Niinpä siis äiti ei arkena meikannut. Ei se työnkään puolesta oikein sopinut. "Duunariakat" eivät meikkaa. Jos johonkin juhliin, teatteriin tms. mentiin, niin sitten huulipunaa.
Tästä seurauksena se, että me tyttölapset opettelimme meikkaamaan itse kuka mitenkin. Isosiskoni ei meikkaa juuri lainkaan. Minä olen varmasti se eniten meikkaava nykyisinkin ja taakse mahtuu hyvinkin räväköitä tyylejä rajuine goth-meikkeineen. Meikata sai vasta yläasteikäisenä "kun on rippikoulu käyty". Minusta se on sinänsä ihan hyvä. On kammottavaa katsoa nykyään ala-asteikäisiä, joilla on aivan täydet meikit naamallaan. Minusta meikki ei ole lapsen juttu. Nuoren ja aikuisen kyllä.
Äiti suhtautui meikkaamiseemme melko välinpitämättömästi. Kerran muistan hänen suuttuneen. Lukioaikaisessa luokkakuvassani minulla on lähes valkoinen naama, musta silmämeikki, piirretyt kulmat ja mustat huulet. Minusta kuva on vieläkin aika hieno, vaikka meikki onkin vähän kömpelö. Mutta sitä äiti ei sulattanut ja sain maksaa kuvat omasta pussistani, jos ne halusin.
Tulipas pitkä avautuminen :D Pahoitteluni!
Älä suotta pahoittele, pitkät avautumiset on mahtavia! :)
Meillä on sekä äitini että mummini aina olleet tarkkoja ulkonäöstään. Mummini työnsä takia, äitini sitten häneltä mallin saaneena. Meikkaustavat ovat tietenkin vuosien varrella muuttuneet. Minulle on aina ollut selvää ja yläasteikäisestä asti sallittua meikata. Olen toki kokeillut goottityylistä lähtien kaiken ja meikkivalikoima on kirjava. Hurjimpien meikkikokeilujen aikana minua ei otettu mukaan esim. suvun juhliin, jos en suostunut hillitympään tyyliin ja mummini ei kehdannut kulkea gootin kanssa kaupungilla. Goottikausi meni ohi ja aloin saada kehuja kauniista meikistä. Viime vuosina äitini on alkanut kysellä minulta vinkkejä meikkaamiseen ja kynsienlaittoon.
Suloinen viesti. :)
Äitini meikkaamiseen on vaikuttanut paljon ulkomailla oleskelu ja joskus aikoja sitten tavaratalon kosmetiikka-osastolla työskentely. Meikkejä on siis aina löytynyt tästä talosta runsaasti. Pienenä ihailin äitini laittautumista ja halusin itse isona samanlaiseksi.
Olen nyt vasta 20-vuotias, mutta olen jo nyt meikannut lähes joka päivä reilun viiden vuoden ajan. Onneksi äitini ei ole paheksunut! Siihen, että olen aloittanut meikkaamisen ja itseeni panostamisen on varmasti vaikuttanut äitini esimerkki jonkin verran. Isä ei kyllä edelleenkään jaksa ymmärtää, että meikkaan itseni vuoksi, enkä miesten... :D
Äitiäni ja minua yhdistää meikkaamisen suhteen hassu juttu: kumpikaan ei mielellään suostu lähtemään edes lähikauppaan ilman meikkiä. :D
Äitini meikkiin kuuluu ripsiväri ja punainen huulipuna! Ei hän enempää tarvikaan, koska on jo valmiiksi niin näyttävän näköinen tummapiirteinen nainen. Pari kertaa olen meikannut äitini iltamenoihin laittamalla luomiväriä, rajaukset ja varjostuksia plus poskipunat. Itseasiassa äiti on ottanut minulta mallia meikkaamisessa ja opetellut mm. piirtämään kynällä rajaukset eli "viirut" miksi hän itse niitä nimittää. :D Eli äiti on ottanut minulta mallia meikkaamisessa eikä toisin päin. Itse tykkään ehostamisesta todella paljon ja blogisi on muuten huippu inspiraationlähde! Kiitos siitä!
Äitini meikkasi vain ja meikkaa yhä vain juhliin tai joskus kylään lähdettäessä. Meikki koostuu yleensä pohjustuksesta, ruskeasta luomiväristä, ripsarista ja poskipunasta. Huulipunaa käytetään vain sukujuhlissa, eikä sitäkään lisäillä päivän mittaan. Nyt olen saanut äitini innostumaan kultaisesta rajauskynästä, sillä äidilläni on roikkuvat luomet ja kullan pilkahdus jotenkin avaa silmiä suuremmiksi.
Luulen, että äitini meikkaustyyliin on vaikuttanut paljolti ammattivalinta, kolmivuorotyössä vanhusten vaippoja vaihdellessa ei tarvitse näyttää hyvälle. Myös isäni kärkevät kommentit meikkaamisesta ovat varmasti hillinneet laittautumista. En minäkään jaksaisi kuunnella juttuja sotamaalauksista ja pakkeloinneista kaiken aikaa.
Omassa meikkaamisessani äitini vaikutteet näkyvät jonkin verran lähinnä positiivisesti. Minun ei tarvitse meikata arkeen ellen itse koe siihen inspiraatiota aamulla mutta juhliin panostetaan. Meikkaamaan sain alkaa yläasteella ja jostain syystä äitini väitti meikkivoiteiden olevan vain aikuisille. Tiedä sitten mikä oli syynä mutta ne ensimmäiset näpyt olisi ollut kivempi peittää jollain muulla kuin puuterilla.
Yksi lapsuuden meikkijuttu tulee mieleen aina, kun tulee vanhemmista puhetta. Meillä isä teki äidin meikeillä pääsiäisen noitanaamiot. :)
Äiti on aina ollu super käytännönläheinen, sen mielessä meikkaaminen on tärkeysjärjestyksessä siellä pohjimmaisena. Ja kun nuorena ei oppinut meikkaamaan niin on varmaan aika työlästä aloittaa nyt kun iho on siihen tarkoitukseen jokseenkin haastava ja ilman laseja ei näe meikata. Kotoa ei siis ole mitään "sääntöjä" mikä on oikea tapa meikata, hyvä niin:) Mua kuitenkin kiinnosti meikit jostain syystä tosi paljon. Muistan kun pienenä kinusin postimyyntikatalogista halvan meikkipaletin, merkki oli VeVay. Paletissa oli kolme kerrosta: luomivärit (48 pikkuista nappia), sitten poskipunat ja pikku mascara, alimmaisena huulipunanapit ja peiteväri. Se oli ihan hyvä paletti. Vähänkö mä rakastin sitä. Muistan sen tuoksun vieläkin. Sen kanssa tutkin tarkaan Prisman ja Anttilan kosmetiikkamainoksia ja opin tekemään hyvät varjostukset ja häivytykset. Oli huikeeta kun tajusin mitä kaikkea meikeillä voi saada aikaan! Onneksi paletti ei ollut mikään super pigmenttinen, sillä oli tosi hyvä harjoitella. Moni nappi kului kokonaan ja loput halkeili paikoiltaan teini-ikään mennessä. Äiti ei sitä tiedä, mutta se paletti oli ihan huippu hankinta ja köh... kuulostaa tosi hassulta, mutta vaikuttanut mun tulevaisuuteen ja ammatinvalintaan aika paljon:D
Hihii...!
Mäkin muistan Vevayn paletit..! Vieläköhän sitä merkkiä on edes olemassa..?
Still alive and kicking, pakko oli ihan tarkistaa:) Se onkin siis kerho tyyppinen juttu, eli meikkipakettia tulee säännöllisin väliajoin.
Minunkaan äitini (vuosimallia -63) ei juurikaan meikkaa. Kaupungille lähtiessä hän laittaa kevyesti meikkivoidetta ja ripsiväriä, ehkä myös poskipunaa. Juhliin hän laittoi yhteen aikaan AINA sinistä luomiväriä (ja vielä karmaisevan huonosti yleensä), josta olen kuitenkin saanut hänet onneksi koulutettua pois... :D Äidillä on siniset silmät, joten ruskea on mielestäni parempi sävy ja sen kanssa ei voi epäonnistua niin näkyvästi. Ruskeaa hän siis nykyään käyttääkin, jos käyttää. Olen lähiaikoina ajatellut meikkaavani äidin, olisi hauska nähdä joku värikäs meikki ja musta eyeliner-rajaus tutulla ja turvallisella äiskällä.
Iso kiitos Äidillesi tästä tekstistä! Tälläsiä juttuja kuulee tai lukee harvoin. Ja ihanaa, että äitisi on noin iloinen harrastuksestasi! :)
Äiti oli kyllä vähän hämillään, kun kysyin, saisinko julkaista meilin blogissani. :) Mutta sitten hän oli kai ihan otettu, että pidin tekstiä niin kiinnostavana. ^_^
Mun äiti ei meikkaa tai laita kynsiään. I-k-i-n-ä. Saan kommentteja hyvin usein kun lakkaan kynsiä että "Hyi miten pahalta haisee" ja kun meikkaan niin "Miks oot maalannu nuo silmäs tuommosiks". Isä näki kerran kun meikkisiveltimet ja kysyi " Onkohan nuo kaikki sutit tarpeellisia"...
Sanomattakin selvää että liikun kotikotona minimaalisessa meikissä jos meikkaan ollenkaan mutta kynsiä kyllä maalaan!
Minun äitini ei ole ikinä meikannut eikä käyttänyt mitään kosmetiikka (paitsi shampoota ja dödöä). Ainon kerran ihoa on hoidettu, kun hän kävi mulla kasvohoidossa kouluaikana. Mistä lie johtuu, että mä päädyin nuorempana kosmetologikouluun ja olen hurahtanut kosmetiikkaan, en kyllä niinkään meikkeihin. Äidiltä tämä ei ainakaan ole lähtöisin, eikä hänen kanssaan aiheesta juuri höpötelläkään. :)
En ainakaan muista (joo, ei siitä nyt niin kauan ole, mutta sen verran, ettei kunnon muistikuvaa ole), että äitini olisi meikannut mitenkään päivittäin. Viihteellä hän kävi joka viikonloppu, joten silloin meikkasikin. Ei juuri huvita edes ajatella, millainen hän oli. Eikä liioin sitäkään millainen hän nykyisin on. Eli mitään ihmeellisyyksiä en häneltä ole meikkaamisesta oppinut :D Siksi kaiketi meikkaankin niin vähän.
En kuulu niihin, jotka olisivat pienenä "omatoimisesti meikanneet" naamaansa huulipunalla, mutta muistan, kuinka hienoa meikkaaminen minusta oli. Kinusin monesti äidiltä voisiko hän laittaa minulle meikkiä, ja pääsiäisen virpomiskierroksella parasta oli, kun äiti maskeerasi minut ja veljeni noidiksi :)
Meikkaaminen oli kuitenkin erikoisuus, eikä missään nimessä lasten juttu. Ala-asteikäisenä sain toruja molemmilta vanhemmiltani, kun olimme kaverini kanssa leikkineet hänen meikkisetillään (jokin "kampauspään" mukana tullut lasten setti). Seitsemännen luokan keväällä sain lahjaksi ripsivärin, jolla sain sitten meikata juhliin ja kaupungille. Ala-asteella ja osin vielä yläasteellakin meikkiä käyttäneet tytöt olivat kuitenkin "meikkipellejä" perheeni mielestä.
Äiti ei ole neuvonut minua meikkaamisessa, enkä oikeastaan tunne osaavani meikatakaan. Toisaalta en ole kyllä neuvoja kysellytkään, sillä minulla ei ole ollut millä meikata, saati että olisin kehdannutkaan. Enhän halunnut olla meikkipelle. Ensimmäisen luomivärini ja rajauskynäni olen ostanut 19 täytettyäni. Karkkipäivä on suuresti myötävaikuttanut valintoihini ;D
Äitini on aina meikannut kauniisti ja hyvällä maulla. Hän meikkaa tilanteeseen sopivasti niin töihin kuin juhliinkin, joissa puolueellisen näkökantani mukaan erottuu edukseen ikätovereistaan (+50 v.). Kosmetiikasta olemme viestitelleet ja keskustelleet erityisesti, kun tilasimme viimesyksynä kimpassa Lily Lololta :)
Mä kai aistin jo lapsena, ettei meikkaaminen niin kiinnostanut äitiä, enkä tainnut koskaan osoittaa mitään mielenkiintoa äidin meikkeihin. Eikä hän koskaan meikannut minua. Sen kakkumaskaran kyllä muistan elävästi jostain syystä, se kun oli vaan niin outo. :)
Ja mitä pääsiäisnoita"maskeihin" tulee, meillä ne tehtiin tusseilla...! ^_^
Äitini meikkaa joka päivä, hän ei vie edes roskapussia ilman meikkiä. Hän kertoi minulle olleensa meikittä sen aikaa kun oli sairaalassa, kun minä synnyin. Hänelle meikkaaminen kuuluu aamurutiineihin, jota ilman hän ei herää kunnolla tähän päivään.
Äitini on 49-vuotias ja hänen ihostaan kyllä huomaa, että hän on aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta ja hulluna naamarasvoihin. Hänellä ei nimittäin ole yhtäkään ryppyä! :)
Itse aloin meikata varmaan ala-asteen kuudennella luokalla. Meikkaan oikeastaan joka päivä, tuntuu myös että olen koko päivän aivan nukuksissa jos en laita mitään meikkiä.. Nyt tosin olen ollut kolme päivää aivan koomapotilaan näköinen, kun olen ollut 40 asteen kuumeessa.. :(
Kiitos kivasta blogista, vaikka se aiheuttaakin kosmetiikkavarastoni jatkuvaa suurentumista! :) Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
I hear you. :) Koska kasvoni ovat NIIN kalpeat ja väsyneet ilman meikkiä, leviää se sama tunne koko kroppaan. Etenkin talvella, kun ei ole edes rusketusta piristämässä haamuolemusta. Eli meikki on mulle kertakaikkiaan välttämätön, mikäli en halua tuntea oloani unissakävelijäksi.
Olen muistaakseni sanonut tämän aiemminkin, mutta äitisi on todella kaunis nainen. Haluaisin itsekin vanheta ja rypyttyä aikanaan yhtä viehättävästi... Äitisi vaikuttaa myös hyvin viisaalta naiselta. Hurmaava yhdistelmä!
Minun äitini, nyt hieman alle viisissäkymmenissä, meikkasi aina paljon ja meikkaa toki vieläkin. Muistan omasta lapsuudestani hänen suuren meikkilaukkunsa, jossa oli kymmenittäin jännittäviä puteleja. Äitini oli sellainen "hieno nainen", joka käytti koruja, upeita vaatteita ja meikkiä. Tietyistä hajuvesistä tulee vieläkin mieleen äidin kaulahuivit ja jakkutakit - äiti oli minulle itsenäisen, menevän naisihmisen malli.
Äidinäitini puolestaan on varmaankin samaa ikäluokkaa kuin sinun äitisi - hän olisi hieman päälle kuusikymmentä, jos vielä eläisi. Mummillani oli erilainen suhtautuminen meikkaamiseen - en edes usko, että sitä ruskeaa luomiväriä, puuteria ja nudehtavaa huulipunaa voi kutsua muuksi kuin ehostamiseksi. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten mummi suhtautuisi nykypäivän laittautumiseen: uskallan jopa arvella, että hän olisi kokeilunhaluisempi ja iloittelisi meikillä... Se olisi hänen luonteelleen tyypillistä.
Kiitän äidin puolesta! :) Hän ON viisas, ja hassu. :) Meidän perheessä ei osata olla vakavia ja tärkeitä.
Mukava viesti äidiltäsi :) Oma äitini laittaa vain ripsiväriä lähtiessään "ulos" :D Ja olen itse samanlainen! Vasta viime aikoina olen harjoitellut enemmän ja leikkinyt eyelinerilla.
Mä olen aina ollut kiinnostunut meikkaamisesta ja kosmetiikasta, olen meikanut lähes päivittäin 11-vuotiasta asti. (okei, onhan se vähän keskimääräistä aikaisempi aika aloittaa, mutta kun se oli niin ihanaa!) :D Äitini ei ikinä paljoa meikkaillut, eikä meikkaa hirveästi nykyäänkään. Mä olen se, jonka pitää patistaa äitiä edes vähän ehostamaan kun ulos lähdetään! :D Ja kyllä se on mun avustuksella vähän innostunutkin asiasta. :)
Äitini, syntynyt -60, on kaunis huoliteltu nainen. Äiti on aina alleviivannut ehostuksen eroa meikkaukseen. Luonnollisuutta ja tasapainoa, harmoniaa väreissä, tarkkuutta ja siisteyttä. Hän ei kieltänyt eikä yllyttänyt meikkaamistani. Aloitin ehostuksen kulmageelillä, ruskealla ripsivärillä ja peitepuikolla noin 16-vuotiaana. Ei se valikoima erityisemmin tuosta ole kasvanut seitsemässä vuodessa!
Olen todella iloinen äitini esimerkistä. En ole koskaan sortunut ylilyönteihin meikkaamisessa, ei noloja kuvia teini-iältä :) Hän tiesi perussäännöt siistiin meikkiin ja kulmien nyppimiseen ja opetti ne kun pyysin. Saan usein kehuja meikkini hienovaraisuudesta. Jotkut miehet eivät edes huomaa meikkiäni, vaikka omasta mielestäni punaa on poskissa ja mustaa ripsissä niin että naapuriin näkyy! :D
Mukava kysymys, kivaa miettiä että mistä ne opit ja esimerkki onkaan tullut!
Kemikalio-kauneushoitola-yrittäjänä äidiltä tuli vaikka minkälaista vinkkiä. Muistan ensimmäisen manikyyrini, olin todella pieni, se sattui ihan kamalasti (minusta myös hiustenleikkaus sattui). Kerran pyysin äidiltä kynsiviilaa, mutta hän ei antanut, koska en suostunut oppimaan oikeaa viilaustapaa - minä sahasin edestakaisin, ja äiti yritti vääntää rautalangasta, kuinka saa viilata vain yhteen suuntaan.
Salaa se oli kai vähän ylpeä, kun perustin blogin. On se kai melkein kaikki postaukset lukenut, vaikkei nettiä osaakaan käyttää (äiti on jo eläkeikäinen). Kai se näkee mussa sen saman intohimon, mikä sillä itsellään on ollut, kun elämänsä kosmetiikalle antoi. :)
Vähän aikaa sitten äiti kauhisteli precleanse-tyyppisiä öljyisiä ja rasvaisia meikinpoistoaineita. Minä taas kerroin, että nykyään niitä alkaa olla vähän joka sarjalla, ja loistavia ovat. Ja kyllä, kuivalle iholle levitetään! Viimeisimpänä olen antanut äidilleni Urban Decayn luomivärinpohjustajan, koska äiti ei ole koskaan nähnyt pohjustajaa, joka toimisi. Tuloksia odotellessa. :) Toivottavasti nuorempikin voi tuoda äidilleen jotain uutta.
Ei hitto hahhaaa...! ^_^
Mun äiti (tai kukaan muukaan perheenjäsen) ei lukenut mun blogia aluksi ollenkaan. Luulen, että se kiinnostui tästä vasta sen jälkeen, kun tein ekan Mom Makeover -postauksen..! ^_^
Äiti meikkaa aina, ihan yövuoroonkin. Mineraalipohjasta se innostui heti ja tavallista ripsaria alkoi käyttämään kakun sijaan kun minäkin aloin meikkaamaan. Ekat meikit ostettiinkin yhdessä.
Poskipunaa se ei vieläkään laita itse, muuten kyllä on kymbillä mukana Mac-ständillä ja uusien meikkieni hekumoimisessa =)
Minusta äet näyttää itseltään meikissä. Olen erittäin tyytyväinen siihen ettei minun meikkaamistani arvostella/vähätellä kotona, en ymmärrä miten joidenkin äidit voivat tälläiseen asiaan suhtautua niin negatiivisesti, eihän se ole kuin meikkiä!
Sulla onkin niin staili äiti! ^_^ Apua, mun täytyy joskus päästä näkemään kun A on MAC-ständillä.... :D
Ihana viesti äidiltäsi!
Oma äitini ei ole koskaan meikannut paljoa. Sininen ripsiväri tosin taisi olla must, kun itse olin lapsi, ja muistankin miten sitä aina ihastelin. :) Sittemmin äidin meikkaaminen on vähentynyt entisestään ja nykyään hän meikkaa kai vain juhliin. Jossain vaiheessa, varmaan yläasteikäisenä minä meikkasin monesti äidin, kun hän oli lähdössä jonnekin, ja se oli kivaa.
Meikkaan itse varmasti nykyään enemmän kuin äiti, mutta melko luonnollisesti kuitenkin. Se roolimalli on varmasti kotoa omaksuttu - niin kuin tosin sekin, että ulkonäkö on silti useimmiten siisti ja huoliteltu niin äidillä kuin tyttärellä. :)
meisin äiti ei juuri kosmetiikasta välitä. kun on pakko ostaa meikkejä (ripsari, meikkivoide ja kajal suurinpiirtein ainoat käytössä olevat tuotteet) ne ostetaan marketeista. mieluiten ale-hintaan. äiti ei yksinkertaisesti erota halpaa ja kallista, muuta kuin hinta. itsekkin tykkään ostaa halpisketjuilta omat meikkini, kunhan tuote vain vaikuttaa hyvältä. esim. h&m liquid eyeliner on mun mielestä huippu kolmen euron hintaan nähden, me likey! :-)
Äitini omistaa yhden huulipunan, jota hän on käyttänyt laskelmieni mukaan ainakin 12 kertaa. Todistettavasti hänellä on myös joskus ollut ripsiväri, mutta se jäi käyttämättä, koska se kutitti silmiä. Yritin kertoa äidilleni, että mascaramassat on ehkä muuttuneet sitten hänen edellisen yrityksensä, mutta 70-vuotiaana ei ehkä jaksa alkaa opetella ripsarin levityksen hienouksia, kun on siihen asti tullut toimeen ilman. Etenkin, kun vieläpä Tauno Palo on kehaissut äitini edustavan suomalaista naiskauneutta kukkeimmillaan. (Tai jotain sinne päin, Tiina Rinteen kirjasta voi lukaista tarkemmin ;D)
Omasta innostuksestani johtuen olen meikannut äitini pari kertaa (ilman ripsaria) ja se näyttää hirmuisen oudolta, koska äidin on tottunut näkemään ihan ilman mitään. Välillä äiti pyytää mut nyppimään kulmansa, mikä tulee joka kerta yhtä puun takaa. :)
Varmaankin vastareaktiona äidilleni minä olen kasvattanut kosmetiikkarakkauttani tasaisesti 11-vuotiaasta lähtien. Tällä hetkellä kaavailen siitä itselleni ammattia. Äitini on enimmäkseen hiljaa meikeistäni ja meikkaamisesta, sanoo joskus, että "tuo on nätti", ja toisinaan että "voi hurja! Onko sun pakko laittaa tolleen?" tai "en mää ymmärrä, miksi pitää tehdä itsestään ihan eri näköinen kuin mitä on!"
Äitini ajatukset hiljaa takaraivossani naputtaen teen sitten YouTube-videoitani ja blogitekstejäni samalla innostuneena kosmetiikasta ja miettien, että onhan tää vähän turhaa ja tuhlausta - ilmankin tulisi toimeen. (Mutta kun en halua olla ilman.)
Äidin istuttamat mielipiteet on jossain todella syvällä, I'm torn LOL.
Tääh? :D Mikä ihmeen Tiina Rinteen kirja? Onko sun äiti joku julkisuuden henkilö? :)
Mun äitiäni ei kiinnostanut minkäänlainen kosmetiikka tai ulkonäöstä huolehtiminen niihin aikoihin kun asuin kotona, ei meikkaus eikä ihonhoito. Ihan itse opettelin meikkaamaan ja huolehtimaan hygieniastani. Vasta kun olin muuttanut pois kotoa, äiti laihdutti, muutti muutenkin elämäntapojaan ja hurahti samalla kaikkeen kauneuteen liittyvään: meikkeihin, ihonhoitoon, kauneushoitoloihin, vaatteisiin yms. Nykyään onkin hauska jauhaa näistä asioista äidin kanssa :)
Tämä kysymys ei liity tähän postaukseen kyllä mitenkään mutta kysyn sen silti :D Eli oon 16-vuotias, ja mulla on tämmönen helposti rasvottuva ja kiiltävä iho, mutta samalla se on myös hirveen pintakuiva. Mietinkin että voisitko suositella jotain hyvää kosteusvoidetta iholleni, joka pitäis sen rasvaisuuden ja kiillon kurissa, mutta silti kosteuttais niin ettei ihoni hilseilisi koko ajan? (Jos semmosta kosteusvoidetta on edes olemassa..?! :D )Se on nimittäin ollut ongelmana ihoni kanssa jo jonkin aikaa. Varsinkin nenän alueelta iho hilseilee eniten. Oon käyttäny Bepanthenia avuksi, mutta se ei tunnu auttavan. Ois ihan mahtavaa jos osaisit suositella jotain joka ees vähän auttaisi :)
Moikka!
En osaa tuohon ikävä kyllä oikein muuta sanoa, kuin että öljytön voide on paras runsaasti rasvoittuvalle iholle. Samallahan se ei sitten tietysti ole hyvä pintakuivuuteen, mutta siihen voisit koittaa jonkun kosteuttavan seerumin käyttöä. Seerumitkin ovat usein öljyttömiä, ja seerumin kanssa voit tuplata ihonhoitosi kosteustehot. Erinomaisia kosteusseerumeita ovat mm. Biothermin Superserum ja Clarinsin Hydra Quench. Edullisemmilta merkeiltä löytyy seerumeita vähän huonommin, ihme kyllä.
Äitini ja isäni äiti antoivat sellaisen mallin, ettei edes kauppaan lähdetä ilman pientä ehostusta ja meikit poistetaan aina ennen nukkumaanmenoa. Kumpikin meikkasi tyylikkäästi, taitavasti ja hienostuneesti eikä koskaan pakkeloinut itseään tai käyttänyt räikeitä värejä tai suttuisia rajauksia. Kaiken kaikkiaan tuli siis olla ennen kaikkea lady. Itse käytän ehkä aavistuksen enemmän meikkiä, mutta olen hyvin tarkka siitä, mitkä värit sopivat minulle ja että meikki tehdään taitavasti.
Mä luin ensin että "äitini ja isäni antoivat sellaisen mallin..." ja olin ihan että groovy, sulla on meikkaava faijakin...! ^_^
hahhah mäkin luin!!! :D kuvittelin jo, miten äiti ja isi yhdessä poistaa meikkejä ennen nukkumaanmenoa. mahtavaa, mahtavaa :)
Olipa ihana viesti :) Oma äitini on aina pitänyt ulkonäöstään huolta. Hän on meikannut, laittanut hiuksiaan ja lakannut kynsiään niin kauan kuin muistan. Äidistäni tulee aina mieleen pitkät punaiset kynnet, punatut huulet, sähäkkä lyhyt tukka ja huoliteltu meikki. Muistan lapsuudestani äitini meikkivalikoimat, se pussukka painoi varmaan kilon. Muiden äiteihin verrattuna se oli paljon se.
Pyysin ala-asteikäisenä äitiä opettamaan minua meikkaamaan, mutta hän ei suostunut, sanoi vain että eihän siinä muuta kuin alkaa harjoitella. Tuloksena pandasilmät mustalla kajalilla.. Vuosien myötä olen tosiaan oppinut meikkaamaan, mutta pidän edelleen äitiäni parempana meikkaajana kuin mitä itse olen. Äiti <3
Ihana postaus!
Mun äidillä oli vuosia vain ripsari ja sinistä luomiväriä, ja tietty huulipunia. Luomiväriä käytettiin vain juhlissa, mut ripsaria muulloinkin. Sit kun silmät alkoivat vuotaa, äiti lopetti silmien meikkaamisen. Silti huulipunat säilyivät. Eilenkin kaupungille lähtiessä laittoi punaa, ja mun vinkistä vähän huulipunaa poskillekin (mullakaan ei ollut poskipuna mukana) kun oli mielestään kalpea.
Minä opin sen, ettei tarvitse meikata ollakseen kaunis, mutta huoliteltu on hyvä olla. Tosin jos ei halua, niin ei tartte. Ihonhoitoon kuuluu äidillä edelleenkin vesi, edes rasvoja ei tule kuulemma käytettyä. Ihmeen hyvä iho äidillä on, eikä kovasti edes ryppyjä.
Voi hahaa, ihan kaikkien äideillä näkyy olleen sinistä luomiväriä... Vuosikymmenten trauma! ^_^ Mikä tuossa sinisessä oikein on ollut, miksei vaikka vihreää? :)
Mun äiti on kosmetologi ja hän on aina huolitellun näköinen. Itse olen oppinut pääasiassa kaiken meikkaamiseen ja ihonhoitoon liittyen häneltä. Erityisen kiitollinen olen siitä, että meikkivoiteen oikea sävy on muinoin etsitty yhdessä. Ihoni on hyvin vaalea, joten olisin helposti voinut päätyä itse liian tummaan sävyyn...
Äiti meikkaa töihin & sit vähä ehkä erilaisemmin juhlii.
Ja kylse käyttää iha lilahtavaa huulipunaa, ja sinist kajaaliikii mut ei oikeestaa kirkkait luomivärei.
Iskän äitiki meikkaa, vaikka ikää taitaa olla jo 50 >>
Punasta huuliin, ja tummempaa silmiin 8)
Äitin äiti sit taas ei taida meikata ollenkaa, eli vähä vaihtelevaa on.
Kysyn tämmöstä että =
Mikä ois hyvä nestemäinen peitevoide tummille silmänalusille?
Tilasin Ebaysta Smashboxin peitevoiteen, mutta liekkö Feikki, ko ei peitä juuri mitään.
Saa laittaa useampiaki merkkejä, jos tiiät. :)
Esimerkiksi Lancomen Effacernes Longue Tenue tai Diorin Nude.
En ole koskaan nähnyt äitini tai mummini meikkaavan. Tosin nyt jouluna he kävivät keskustelua meikkaamisesta ja nähtävästi joskus mummillani on ollut huulipuna (hän käytti sitä hyvin harvoin, mutta sanoi, että vaarini tykkäsi, kun mummilla oli hiukan punaa huulissa). Mutta kaiken kaikkiaan he kummatkin pitävät meikkaamista täysin turhana. Minua harmitti pienenä ihan vietävästi, kun äidilläni ei ollut meikkejä, joilla olisi voinut leikkiä. Onneksi melkein naapurissa asui serkkuni, joiden äidillä oli enemmänkin meikkejä.
Äitini jaksoi ihmetellä puunaamistani, kun asuin vielä kotona ja minusta tuntuu vieläkin, että käydessäni kotona näin melkein kolmekymppisenä yritän meikata todella nopeasti ja suht huomaamattomasti. Jonkunlainen outo häpeä on jäänyt tuosta äitini suhtautumisesta meikkaamiseen. Minulla on aina ollut huono iho ja oloni on ollut huikeasti itsevarmempi, kun olen ollut huoliteltu. Että vähän ristiriitaiset fiilikset.
Onneksi taisin kuitenkin säästyä ylilyönneiltä, vaikka opettelin meikkaamisen ihan alusta asti itse. Ja tietysti kaikki rahatkin meikkeihin piti hankkia itse.
Äitiäni ei kiinnosta muutenkaan ihonhoito. Hän saa aina silloin tällöin lahjaksi jotain hieman arvokkaampia tuotteita, mutta ne jäävät käyttämättä. Hänellä on couperosaa, joten olisi hyvä, että hän suojaisi ihoaan edes hieman pakkasessa ulkoillessaan. Ja välillä minua niin syyhyttäisi nyppiä äitini kulmat ja tehdä kevyt meikki, vaikka johonkin juhliin. Ehkä hänkin näkisi, että pienikin ehostus piristää ilmettä huimasti. :)
Ihana kirjoitus äidiltäsi! :)
Oma äitini on aina ollut ulkonäköasioissa huoliteltu. Hänellä on aivan loistava pukeutumistyyli, hiukset aina laitettu ja kasvoilla aina laatumerkkien kosmetiikkaa mm. Joe Blascoa. Olen oppinut äidiltäni, että huoliteltu ulkonäkö on ehdottomasti osa hyviä käytöstapoja ja myös itsensä arvostamista.
Suuremmin kyllä ehkä äidin äitini on rohkaissut minuakin innostumaan kauneudesta. 80-kymppinen mummeli kun edelleenkin mökkeillessä kihartaa paplareilla hiuksensa ja punaa huulensa joka aamu. Olen aina ihaillut häntä :)
Tuosta olen kyllä niin samaa mieltä.
Ihanaa..! :)
Äitini on työnsäkin puolesta oltava huolitellun näköinen. Jakkupuvussa/muissa siisteissä vaatteissa ja korkokengissä meikittä oleminen olisi sitä paitsi aika hassuakin. Hänen arkimeikkiinsä kuuluu meikkivoide, neutraali luomiväri, ripsiväri, eyeliner, huulipuna (tai kiilto tai molemmat) ja sipaus poskipunaa. Käyn vanhemmillani silloin tällöin viikonloppuisin ja joskus olen jostain syystä unohtanut meikit kotiin.. Hätä ei ole ollut näinä kertoina suuri, äidin meikkivalikoima on sen verran kattava, että kyllä sieltä on tullut perusmeikkiin meikkejä lainailtua :) Usein laatikosta löytyy pari avaamatonta ripsiväriä ja noin 10 avattua ja kerran käytettyä. Äidilläni on nimittäin, omin sanojensa mukaan, suuri ripsiongelma. Nykyään mikään ripsiväri ei levity hänen ripsilleen kauniisti vaan ripset kasaantuvat yhteen ja näyttää siltä, että äidillä olisi muutama hassu ripsi silmissään. Joskus joulukuun alussa äiti kävi ottammassa ripsien tuuhennukset, koska he olivat isäni kanssa lähdössä kiertelemään jenkkejä, ja äiti sanoi, ettei jaksa siellä tapella ripsiensä kanssa :) Hän tykkäsi kovasti ripsistä, muttei kuitenkaan niin paljoa, että olisi jaksanut alkaa huollattaa niitä ja pitää niitä pidempään, kuin sen mitä ne pysyivät.
Itse aloin meikata joskus 14-vuotiaana: finnit piiloon ja vähän ripsiväriä. Olin hyvin maltillinen, eikä äiti puuttunut meikkaamiseeni mitenkään. Harrastin tanssia ja näytöksiin oli tietenkin meikattava paljon, isäni mielestä vahvat rajaukset ja meikit eivät sopineet minulle. Itseasiassa kun kävin vanhemmillani viikonloppuna ja esittelin juuri ostamaani inglotin luomiväripalettia ja meikkasin niillä näyttääkseni, kuinka paljon pigmenttiä niissä on isäni tokaisi, että olen paljon nätimpi ilman meikkiä :) Äiti sen sijaan tykkäsi "Vaikka eihän toi mikään arkimeikki ole.."
Nykyään äiti on panostanu paljon enemmän meikkaukseensa, hän oli vuoden alussa käynyt työkavereidensa kanssa jossain kosmetologin pitämässä koulutuksessa, jossa oli annettu vinkkejä miten juuri heidän kannattaisi meikata (siis yksilöllisesti). Mukaan oli tarttunut aika paljon meikkejäkin, joita minä salaa olisin halunnut ottaa mukaani, kun lähdin kotiin :D
Pienellä koiranpentuilmeellä äiti on ostanut minulle clarinssin sy-voiteen ("mä oon köyhä opiskelija.." :( :( "no hyvä on" ) sekä ripsivärejä ja meikkivoiteita. Lisäksi mulle on aikojen saatossa siirtynyt aika paljon äidin meikkejä "Sä et varmaan käytä tätä luomiväriä, kun se oli täällä kaapin perällä" "En, ota vaan se".
Kaiken kaikkiaan äiti on aina ollut kiinnostunut pitämään ulkonäöstään hyvää huolta ja tekee sen tyylillä, mitään ylilyötejä äidillä en ole koskaan nähnyt.
Äitini on aivan äärimmäisen kaunis räväkkä nainen. Muistan lapsuudessa äidin tumman huulipunan ja luumunväriset luomet. Mitä vanhemmaksi äiti on nyt tullut, sitä vähemmän hän meikkaa. Häneltä olen kuitenkin oppinut punaisen huulipunan ja silmien rajauksen laitoin. Toivon itsekkin että vanhenen arvokkaasti kuten sinunkin äitisi on näköjään vanhentunut. Koskaan en kuitenkaan tule luopumaan punaisesta huulipunasta.
Minun äitini ei ole koskaan ollut kiinnostunut meikkauksesta ei hän omistakkaan yhtään meikkejä. En myöskään ole ikinä nähnyt hänen laittavan meikkiä. Sen vuoksi järjestimmekin siskon kanssa äitille muuttumisleikin hänen 50v. synttärilahjaksi. Varasimme ajan meikkiin, kampaajalle sekä ostimme uusia vaatteita. Hän kyllä nautti suunnattomasti ylellisestä kohtelusta, mutta ei silti jaksanut itse innostua meikeistä. Itsekkin aloin käyttämään meikkiä vasta ammattikoulussa ollessani. Sekin oli hyvin pientä, lähinnä puuteria ja ripsaria. Mutta nyt "vanhempana" olen alkanut meikkaamaan enemmän ja on mukavakin välillä laittautua hieman enemmän (:
Mahtava idea..! Tuollaisen lahjan voisin hankkia munkin äidille... paitsi että pirhana jos se nyt lukee näitä kommentteja niin ei tulisi enää yllätyksenä...! ^_
Olipa ihana sposti!
Meillä äiti on aina meikannut, silloin nuorempana tosin enemmän kuin nykyään. Silloin kun olin pieni niin äitillä oli jonkin verran meikkejä, jotka hän joutui minulta piilottamaan kun niitä tykkäsin tuhria naamaani. Äitin ripsaria laitoin silmiin jo kolmannella luokalla.
Jonkin asteinen meikkivillitys on siis tarttunut äidiltä, mutta räväkämmät inspiraatiot olen kerrännyt hieman vanhempana kodin ulkopuolelta. Nykyään äiti on vähän laiska meikkaamaan, mutta on aina mielissään kun minä tarjoudun meikkaamaan hänet :)
Luin tarkalla silmällä läpi koko kommenttiketjun. On tosi kiinnostavaa, että meikkaukseen (tai ulkonäöstä huolehtimiseen yleensä) liittyy niin usein sanat "häpeä" tai "ylpeys".
Kertokaa mulle miksi? Onko meikkaajia vain kahta lajia: epämääräiset naikkoset tai jyrkkänä vastakohtana menestyvät uranaiset?
Joo, muotoilu on kärjistetty, mutta yritän tehdä mutkikkaan järkeilyn selväksi parilla lauseella.
Minäkin huomasin vähän saman asian. Ja lisäksi sen, että jotenkin "huoliteltu" tuntuu vastauksissa olevan synonyymi kevyesti meikatulle - eikö ole mahdollista olla huoliteltu, jopa tyylikäs, ilman meikkiä?
Toisaalta tunnistan tietyn ristiriidan omassakin meikkaamisessani. Vanhemmillani käydessä nimenomaan yritän meikata kevyemmin kuin yleensä ja nopeasti, ei heiltä milloinkaan ole mitään suoraa paheksuvaa kommenttia meikkaamiseen tullut, mutta tiedän, että heidän elämänpiirissä se on tarpeetonta, eikä ulkonäkö ylipäätään tule arvojärjestyksessä korkealla - riittää, että on itse puhdas ja vaatteet siistejä ja puhtaita.
Omassa elämässäni taas on eri ympäristö ja erilaiset asiat ovat tärkeitä. Minua ei ole siunattu geeneillä, joilla pärjäisin arjessa ilman, että meikkaisin ja yrittäisin häivyttää virheitäni ja korostaa hyviä puoliani. Varsinkin työelämä on paikka, jossa on pakko yrittää esittää olevansa erilainen kuin on, koska se, mitä on, ei kelpaa. Ja en sano tuota valittavasti: minusta on kivakin leikkiä jotain muuta, meikkien ja omasta tyylistäni poikkeavien vaatteiden kanssa. (Ja toisaalta meikkaaminen ja pukeutuminen on vapaa-ajallakin minulle eräänlaista leikkiä, värien ja tyylien sekoittelua.) Mutta tämä kaikki on vierasta vanhemmilleni, joiden oma elämä tässä iässä oli oikeastaan ylhäältä päin päätetty. Heidän ei tarvinnut tehdä ylimääräisiä temppuja, heidän ammattitaitonsa sellaisenaan riitti.
Toisaalta heillä oli helpompaa, toisaalta vähemmän valinnanmahdollisuuksia kuin itselläni. Ja itselleni niiden valinnanmahdollisuuksien kanssa tulee myös enemmän vaatimuksia: kyse ei ole vain ammatista, vaan siitä, että itse soveltuu kokonaisuudessaan siihen, mitä haluaa. Ammattitaito on vain osa kokonaisuutta.
En tiedä, että saiko tästä ajatusvirrasta kiinni, mutta jäin miettimään tässä siis sekä sitä, miten sukupolvien välinen kuilu näkyy meikkaamisessa, ja toisaalta sitä, että oma työ muokkaa elinpiiriä niin vahvasti, että sen vaikutuksen voi nähdä varsinkin vanhempieni suhtautumisessa "koristautumiseen". Itsellänikin se vaikuttaa, mutta eri tavalla.
Ihana viesti historian havinasta :)
Oi että, jotenkin ihana viesti! :)
Meillä ei äiti ole ikinä meikannut, eikä minun mielestä edes tarvitse meikkiä. Aikoinaan hänellä kuulemma oli yksi ripsiväri, jonka hänen nuorempi siskonsa vei. 50-vuotis syntymäpäivänä työkaverit veivät hänet kosmetologille ja meikkasivat, tästäkin jo yli 10 vuotta.
Opettelin sitten itsenäisesti meikkaamaan, sain silloiselta "sukulaisteiniltäni" sinisen ripsarin ja pinkin huulipunan, molemmat Isadoraa.. Siitä tämä ajatus sitten 14-vuotiaana lähti. Kuitenkin 16-vuotiaana sitten enemmänkin. Nyt sitä on kosmetiikan joka päiväinen kuluttaja. :)
heippa, mulla on synttärit huomenna ja juhlat lauantaina. toivoisinkin ruskeille silmille helppoa meikkiä - jos viitsisit sellaisen postata, olisin aikas onnessani! :)
Suosittelen vaikka tätä meikkiä, joka on tehty MACin meikkitaiteilijan ohjeilla:
http://karkkipaiva.indiedays.com/2009/09/09/mac-shale-copperplate/
Ihana viesti äidiltäsi. Minulla kyynel oikeasti vierähti silmäkulmasta lukiessani tätä. On ihanaa, kun vanhemmat kertovat lapsilleen (varsinkin aikuisille lapsilleen) omasta elämästään ja vanhemmistaan ja näinkin arkinen asia on tärkeä.
kiitoooos! :)
Muistan jo vvarhaislapsuudesta, että äidillä oli usein kauniit kirkkaanpunaiseksi lakatut kynnet. Hinguin kynsilakkaa itselleni jo tarhaikäisenä ja joskus äiti suostuikin lakkaamaan pikkusormenkynteni. :) Äiti meikkasi melko neutraalisti, mutta hänellä oli aina esimerkiksi kauniisti laitetut kulmat. Muistan äidin käyttäneen lähinnä selektiivistä kosmetiikkaa, eikä hän varmasti koskaan selviytynyt lentokentältä ilman uutta tuoksua tai visiittiä Lancomen tms. pisteelle. Nyt kun aloin näitä muistelemaan, tajusin, että itsellenikin on tärkeintä, että kulmat ja kynnet on kunnossa - ja lentokentillä pitää ehdottomasti päästä kiertämään tsekata Diorin tarjonta! ;)
Olenko liian utelias, jos kysyn äitisi työskentelyalaa? Kun tossa viestissä sanotaan, että hän ei sopinut koskaan jakkupukumuottiin. Ja sinä olet valinnut ammatiksesi kosmetiikkamyyjän, niin olisi hauska tietää liippaako yhtään läheltä. :)
Ei liippaa läheltäkään. :) Äitini on kulttuuri- & taidealalla.
Mun nyt jo kuollut mummini tapasi aina puhua tosi paheksuvaan sävyyn ihmisistä, jotka meikkaavat. Hänen mielestään "naaman maalaamiseen" ei ole mitään syytä ja että se on ihan teeskentelyä. Heh, no en itse kyllä ole samaa mieltä, mutta mummin suhtautuminen oli jotenkin tosi herttaista omalla tavallaan. :)
Voi mummia. :)
No, tavallaan vähän ymmärränkin hänen logiikkansa, sillä onhan luonnollinen kauneus aina kauniimpaa kuin voimakas meikki, mutta mummit eivät aina ymmärrä, ettei meikkaus aina ole mitään sotamaalausta. ^_^ Piirteitään voi korostaa hillitysti ja luonnollisestikin. Ja punatut huulet tekevät kenestä tahansa naisesta juhlavan - ilman mitään teeskentelyä! :)
Äitini on käytti lapsuudessani oikeastaan vain ripsaria ja kajalia meikkivoiteen ja puuterin lisäksi, kajal olikin sitten minunkin ekoja meikkejäni ja salaa kokeilin äidin meikkipussista. Luomiväriä äiti saattoi käyttää juhliin lähtiessään, harvemmin muuten. Sävykin oli Lumenen maanläheisen ruskea beigen helmiäisen kanssa, samaa sävyä btw myydään nykyään Natural Coden hyllyssä.:)
Huulipuna oli äiskän mielestä vain vanhempien tätien hommaa, kunnes äiti huomasin minunkin sitä käyttävän joskus teini-ikäisenä. Silloin äiti päätti että jos oma tytärkin huulipunaa jo käyttää niin ei hänkään ole siihen liian nuori.:D Äidillä ja hänen sisaruksillaan oli ja on aina pitkät ja lakatut kynnet, äiti tosin ei koskaan käytä mitään hurjiä värejä, vaaleaa helmiäistä jne.
Vaikka äidillä onkin ollut sama meikkityyli koko olemassa oloni ajan (juu 80-luvun alussa näkyy käytettäneen kuitenkin sinistä luomiväriä), ei se näytä siltä että sitä pitäisi päivittää.:)
En muista äitini koskaan halunneen erityisesti korostaa itseään (joskin olen nähnyt kuvia hänestä nuorempana, jossa vahva luonne näkyi enemmän ulkonäössäkin), joten meikkaaminen ei erityisesti kuulu hänen harrastuksiinsa. Ripsiväriä hän käyttää aina, kun on jokin hienompi meno ripsarin kaveriksi tulee hillitty poskipuna. Äidiltäni en siis koskaan ole meikkausta oppinut. Olen joskus meikannut äitiäni, mutta vähänkin enemmään väriä saa hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi (ja tarkoitan tälläkin vain ruskean sävyjä, ei mitään dramaattista).
Tätini sen sijaan oli pienenä idolimme, ja saimme siskoni kanssa aina tädin luona yöpyessä kaivella pussukoittain meikkejä ja koruja. Samoin heidän äitinsä, eli mummoni, on aina ollut mielestäni todella tyylikäs ja hän ei epäröi käyttää rahaa ihonhoitoon, vaikka en erityisesti olekaan mummon meikkaamiseen kiinnittänyt huomiota.
En tiedä, miten sitten itse olen meikkauksesta innostunut, siskoni oli pienenä tyttönä meistä se, joka aina "hienosteli", en minä. Nykyään se taitaa mennä toisin päin. :) Minunkin arkeeni kuuluu erottamattomana osana meikki, sanonkin usein, että jos aamulla on niin kiire, että pitää valita aamupalan ja meikin väliltä, ennemmin jätän syömättä.
Rakastan niitä värikkäitä meikkejä, joita tämä blogi esittelee ja unelmoin salaa laadukkaista luomiväririvistöistä, mutta en opiskelijana koskaan henno ostaa kalliita tuotteita yhtä meikkiä varten. Kavereiltani olen kuitenkin saanut huomioita siitä, miten jaksan arkisinkin laittautua.
Kiva kysymys! Meillä mami on aina meikannut hillitysti, mutta meikkaa kuitenkin esim. joka päivä töihin ja muuhun aktiviteettiin sitten viikonloppuna. Hän on myöskin joskus yhdeksäkytluvulla käynyt meikkiopastuksessa, ja siitä sitten yritettiin jonkun aikaa "kasvaa ulos" ;) Kummallakaan lapsista (minä+pikkusisko) ei ole ollut mitään karmeita meikkivaiheita, ja erityisesti kulmakarvojen ylinyppimisestä on äiti ollut tarkkana, mistä olemmekin nyt kiitollisia.
Hassuahan tässä on se, että molemmista tyttäristä on tullut aivan järjettömiä kosme-product junkieita. Eikä kummatkaan vanhemmat voi ymmärtää, mitä järkeä on ostella niitä Diorin pakko-saada luomivärisettejä tai YSL:n meikkivoiteita :D Tästä kuultiin viimeksi mm. viikko sitten. Toisaalta, kun vertailet täällä incejä, niin yleensä hihkun äitille juuri silloin, kun kerrot, miten samanlaiset tavarat jossain ns. halpistuotteessa on verrattuna kalliiseen.
Minusta on kiva meikkailla äitiä, ja yritänkin aina saada häntä käyttämään enemmän joitain juttuja, mitä itse koen sopivan hänelle. Äidillä on todella hyvä iho, ryppyjä on todella vähän ja niitä lähinnä silmien alueella. Viimeksi annoin äidille parit Cliniquen vitamin c lip smoothiet lentokenttäsetistä, koska sävyt olivat mielestäni paremmin hänelle sopivia (hän on tummempipigmenttinen kuin minä) ja ajattelin, että ne olisivat hyvä ja helppokäyttöinen välimuoto huulipunan ja kiillon välissä. Nyt yritän "myydä" äidille ripsipidennyksiä :D Voi olla aiiiiika pitkän työn takana :D
Ylipäätänsä mami näyttää nätiltä mielestäni, mutta voisi ottaa neuvoja ja ehdotuksia vähän avarakatseisemmin huomioon ;)