08.07.2010

Mietteitä meikkauksesta

Tämä kesä on tosiaan ollut erilainen kuin vuosi sitten. Postiluukusta ei ole kolahdellut uusia MAC-nappeja eikä toiselle 120-paletillekaan ole tarvetta. Aamuisin en ole istunut keittiönpöydän ääreen ja miettinyt innolla minkä väriharmonian (tai epäharmonian) valitsisin. Tänä kesänä meikkaus näyttää kiinnostavan minua ehkä 20%. Yritän miettiä miksi, mutta en keksi syytä. Haluan vain näyttää luonnolliselta ja selvitä meikkauksesta mahdollisimman nopeasti. En ole klikannut yhtäkään YouTuben meikitutorialia varmaan koko keväänä, ja hyvä jos jaksan selata muita meikkiblogeja. Taidokkaiden meikkien näkeminen muiden blogeissa saa minut ahdistumaan ja tuntemaan huonoa omaatuntoa (!!) siitä, että itse en jaksa meikata.

Rimmelpaletti

No meikkaanhan minä. Mulla on joka päivä ihan koko perussetti eli mineraalimeikkipohja, luomiväriä, rajaukset, kulmaväriä, poskipunaa ja huulikiiltoa. Mutta vaikka mulla on täällä Ahvis-reissussa mukana kaikki MACin luomivärini, niin useimpina aamuina käsi vaan kurottuu kohti Rimmelin ruskeaa palettia. Vaahtomuoviapplikaattorilla sipaisen koko luomelle ihonväristä beigeä. Sitten vain yläluomelle ruskea kynärajaus ja se on siinä. Ja tiedättekö mitä? Mä oon yhtäkkiä ollut sitä mieltä, että näytän paljon paremmalta tässä nudessa, barely-there lookissa. Katson peiliin ja olo tuntuu jotenkin kotoisalta. Sieltä katsoo se Sanni, jonka totuin näkemään yli 10 vuoden ajan - beigen valtakauden ajan. Mitä ihmettä? Tässä minä pidän värikkäästä meikkifilosofiasta tunnettua kosmetiikkablogia, joka yrittää houkutella ihmisiä irti ikuisesta nudenoidankehästä - ja nyt mä toteankin että beige is alright? Mitä Karkkipäivälle on tapahtumassa? Kymmenet lukijat puristavat hämmentyneinä Manly-palettejaan ja miettivät, onko heitä johdettu harhaan.

Kesameikit

RimmelSmokeyBrun3

Ei nyt sentään. Kyllä se värien tuottama ilo kuplii vielä pinnan alla, mutta nyt on vain toinen kausi menossa. Meikkaus on mulle rakas harrastus ja osittain työtäkin, mutta tänä kesänä tuntuvat muut arvot olevan korkeammalla. Mieluummin näytän pelkästään "auringon suutelemalta" kuin värikkäältä sateenkaaritytöltä. Ehkä sateenkaarityttö palaa taas syksyllä...?

MACkolme

Värejäkin on kyllä tullut käytettyä muutamina päivinä. Juhannusmeikki oli mielestäni oikein onnistunut, ja MACin Shimmermoss on eksynyt luomilleni muutaman muunkin kerran loman aikana. Se on ehdottomia lempisävyjäni MACiltä. Niin täydellisen kesäinen, - raikas, hohtava ja selvästi vihreä, mutta ei yhtään räikeä.

ShimmermossDeepTruthStars

Tämän kolmisävyisen meikin tein viime sunnuntaina, kun lähdin tapaamaan ystävää, jota en ole nähnyt kuuteen vuoteen. Liikkuvalla luomella MAC Shimmermoss (näkyviin jäi vain kapea kaistale), luomivaossa ja osittain Shimmermossin päällä MACin Stars'n'Rockets ja ulkonurkassa viiru MACin tummansinistä Deep Truthia. Rajauksen jätin kokonaan pois. Tykkäsin meikistä, mutta kun tapasin ystäväni (joka ei meikkaa lainkaan), mulla olikin yhtäkkiä täysin ylimeikattu olo ja huomasin kaipaavani beigeä. :/

ShimmermossDeepTruthStars3

Mitä te tykkäätte?

RimmelSmokeyBrun2

Tässä ruskea meikki toteutettuna Rimmelillä.

Rimmelpaletti2

Rimmelin Smokey Brun -paletti on näennäisestä tylsyydestään huolimatta yksi kaikkien aikojen lempipalettejani. Siinä on täydellinen kokonaisuus ruskeita; beige, lämmin kullanruskea ja viileä tummanruskea sekä kermanvaalea highlighter. Jos tätä enää myytäisiin suosittelisin tätä kaikille. Napeissa on loistava koostumus ja erinomainen  pigmentti.

RimmelSmokeyBrun

Liikkuvalla luomella beige, sen päälle vedetty lämmin ruskea sisänurkkaa lukuunottamatta, ulkonurkassa tummanruskea ja kulmaluulla kermanvaalea. Klassinen ruskea perusmeikki.

Nopea2

Tykästyin Shimmermossin ja Stars'n'Rocketsin yhdistelmään. Tässä versiossa jätin ulkonurkan tummansinisen pois, jolloin meikistä tuli simppelimpi. Stars'n'Rockets ja Shimmermoss liukuvat yhteen loistavasti kiitos Stars'n'Rocketsin sinisen duochromen, joka sopii yhteen vihreän Shimmermossin kanssa. Sävyjen yhtymäkohtaan tulee kuin itsestään kolmas, sinertävä sävy.

MACliilat

MACin Beautiful Iris, Lotusland ja Seedy Pearl ovat myös luotettavan harmoninen yhdistelmä.

MACkolme2

Tällä yhdistelmällä syntyi Aurinkotyttö-postauksen meikki. Edit. Eipäs syntyntkään, aurinkomeikissä olikin Goldmine...

Maanantaina koittaa paluu arkeen ja töihin. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin voidepurkit, maskarat ja muut putelit eivät nyt yhtään jaksa vetää minua puoleensa. Paljon mieluummin jäisin makaamaan oranssille rantapyyhkeelleni merenrantaan..... En muista että lomalta paluu olisi koskaan tuntunut yhtä vaikealta...............

0 comments on “Mietteitä meikkauksesta”

  1. Itse tukeudun myös turhan usein siihen beigemeikkiin. Ainoa vaan, että oma beigemeikkini on paljon vaaleampi ja plassumpi kuin esittelemäsi. Täytyy selkeästi panostaa ja tehdä siitä perusarkimeikistä vähän iskevämpi tämän postauksen perusteella.

    Ja turhaan podet huonoa omaatuntoa. Nyt on sentään kesä. Nude on in. :)

    Vastaa

    0
    1. Tuo ruskea meikki ei ole se beigemeikki mitä olen käyttänyt lähes päivittäin... :) Beigemeikissä on vain yhtä sävyä, ja tuossa kuvan Rimmel-meikissä on kaikkia neljää sävyä paletista.

      Vastaa

      0
  2. Hei, löysin vasta vähän aikaa sitten blogisi ja ihastuin täysin! :)

    Itse en edes pahemmin meikkaile kuin pelkät perusmeikit, mutta nyt olen kiinnostunut luomiväreistä, etenkin tuollaisista luonnollisista, ruskeista ja ehkä harmaan sävyistäkin. Olin jo innoissani tuosta Rimmelin paletista joka sisälsi kivasti juuri ne sävyt joita itsekkin kaipailisin; tummempaa, vaaleampaa ja vielä vaaleampaa ruskeen sävyissä. Tosi harmi ettei tuota enää myydä. :(

    Osaisitkohan sinä suositella mitään toista (markettimerkkien) palettia joka sisältäisi tuolleen kivasti nuo sävyt ettei tarvitsisi luomien meikkaamiseen muuta kuin sen yhden paletin? :)

    Vastaa

    0
  3. Saahan sitä välillä nudeilla. :) Mulla on jonkun vuoden takainen Isadoran hieman samanhenkinen paletti (Eye shadow quartet, 35 Pearls)sekä Lorkun kahden sävyn 219 Smoky Brown, joita käyttelen pääasiassa, niillä saa kivat peruslookit.

    Kyllä sulle käy niin hyvin sekä värit että nudet,vaikea sanoa kumpi on parempi. Mä tykkäsin kyllä värillisen meikin tuosta alimmasta versiosta, jossa ei ole ulkonurkassa tummansinistä. :)

    Jaksamista töihin paluuseen!

    Vastaa

    0
  4. Kesällä saa nakuilla :).

    Minä olen taas huomannut tekeväni laiskuudessani jotain mitä en yleensä tee - koko luomi vain yhdellä sävyllä ja eikun menoksi :I! MM. Mad Mineralsin Sour Apple on oikein nappivalinta siihen tarkoitukseen.

    Ehkäpä tämä ympärillä pyörivä värinäytös (kesäluonto) houkuttelee nakuilemaan ja nauttimaan luonnon pirteistä väreistä? Syksyllä tekee mieli luultavasti olla taas se pirteys tummempien syksyluontosävyjen keskellä :).

    Vastaa

    0
  5. Aurinkotyttö-meikissä oli Paradiscon tilalla Goldmine! Ehdin jo ilahtua tuota nättiä (ja tuttua - multa löytyy samanlaiset sävyt) värinappikuvaa katsellessa, että mitähän hienoa oot yhdistelmästä saanut aikaan. Mutta höh, ei mulla oo mitään kullan sävyjä...

    Beige meikki on klassinen ja sopii luonnolliseen kesätyyliin. Mieluummin huolitellusti "tylsä" kuin väkisin vääntäen värikäs. Noista sun värikkäistä lookeista tykkään myös enemmän pelkästä Shimmermoss ja Stars'n'Rockets -versiosta.

    Vastaa

    0
    1. Ihan totta, eihän aurinkomeikissä ollutkaan Paradiscoa.... Pitääpä korjata teksti.

      Vastaa

      0
  6. Värikäs parempi ;) kyllä sen ymmärtää ettei aina jaksa, en jaksa nyt itsekään. Koristeluja pyydetään mutta kun ei huvita. Loma laiskistuttaa, voisin olla vaan aina lomalla.

    Vastaa

    0
  7. Älä huoli, kyllä ruskeatkin meikit ovat tosi kivoja. Ainakin omasta mielestäni. Jotenkin vain tulee monesti ajateltua, että mitä kirkkaampia värejä tai mitä enemmän, niin sitä hienompi meikki. Mutta eihän se niin mene. Tärkeintä on kuitenkin, että olonsa tuntee meikissä mukavaksi. Ja ainahan sitä voi laittaa aurinkolasit. :D

    Vastaa

    0
  8. Tuo ruskea meikki on niin siisti.
    Ruskea korostaa jokaista silmän väriä ja siksi suosin sitä aika paljon itsekin.

    Vastaa

    0
  9. Ymmärrän sua hyvin vaikka itse en käytäkään meikissä kovin vahvoja värejä. Mutta kuvataideharrastuksissa ja vaikkapa vaatteiden valinnassa mulla on kesällä ja talvella selvä ero. Talven pimeydessä voimakkaat värit houkuttelevat, kesällä hillityt, vaaleat värit tuntuvat hyvältä. Pimeys tekee värinnälän.

    Luulen kuitenkin, että useimmat kokevat asian päinvastoin ja haluavat talvella hillittyjä värejä ja kesällä jotain sähäkkää. Olisi kiva tietää mitä muut ajattelevat.

    Vastaa

    0
    1. Honey = Goldmine, joten tulos on varmaan hyvin samanlainen kuin aurinkomeikissä. :)

      Vastaa

      0
  10. Mun mielestä nude is alright ;) Ja ihan vaan siksi että kun syksy tulee ja räntää vihmoo ja sataa niin mikäs sen kivempaa kuin katsoa (elän siis toivossa;) ) että sinä säväyttelet täällä värikylläisillä meikeillä. Kyllä se siitä :)

    Vastaa

    0
  11. Tuntuu jotenkin itselläkin, että kesällä tulee tartuttua niihin perus ruskeisiin ja tehtyä luonnollisen näköinen meikki. Joinain päivinä mukaan saattaa eksyä vaaleanpunaista, mutta sekin on jo saavutus. Uskoisin, että se johtuu ehkä osaksi(niinkuin joku jo sanoi) ulkona olevista väreistä, osaksi vaatteiden värikkyydestä (itse ainakin kesällä tulee rohkeammin yhdisteltyä vaatteissa kirkkaita värejä toisiinsa) ja osaksi siitä, että koko muukin kesämeikki (ainakin omalla kohdalla) on easympi ja kevyempi; esim. meikkivoiteen jätän suosiolla pois, koska se olisi liian vaaleaa ja kasvot kun ovat vähän saaneet väriä, näyttää iho luonnollisenakin tasaisemman väriseltä.
    Että turhaan siis podet huonoa omatuntoa nudeilusta, se on ihan ymmärrettävää. Lomalla on tarkoitus jäädä aikaa myös muuhun:) Toivotaan että syksyllä taas innostut ja piristät harmaita päiviä sateenkaarimeikeillä.

    Vastaa

    0
  12. Toivottavasti sitä inspistä löytyy noin kk päästä, vinks vinks ;-), mää vähän oon jo suunnitellu kaikenlaista.

    Vastaa

    0
    1. Hahaa, jospa mä sitten sun simmuista inspiroituisin... ^_^ Tai kiva jos kerrot suoraan mitä värejä laitetaan! XD

      Vastaa

      0
  13. Hii, itselläni on kaksi Rimmelin nelikkoluomiväriä, ja tykkään ihan hirveästi! (ihan vain näin offtopicina....)

    Mutta kuten muutkin ovat sanoneet, kesällä on lupa olla nude!

    Vastaa

    0
  14. Itse oon kyllä selkeesti enemmän neutraalien värien kannattaja, musta ne näyttää kaikilla lähes poikkeuksetta parhaalta :D toki värikkäistä meikestä saa kauniita, mutta joskus luonnollisempi vaan on parempi.

    Vastaa

    0
  15. Luovuudellekin on hyvä antaa välillä pikku lepohetkiä!

    Itse olen kesällä maailman laiskin meikkaaja - hellepäivät ovat menneet sutaisulla aurinkopuuteria (olin oikein tosi rohkea kun ostin kesäkäyttöön hohtelevan version, haha!), kulmien siistimisellä ja huulirasvalla...

    Vastaa

    0
    1. Missä kaupassa? Onkohan tää sitten tuotu takaisin? Mä ostin omani vuonna 2006 tai 2007 enkä ole sen koommin nähnyt sitä myynnissä.

      Vastaa

      0
    2. Pitääkin käydä katsomassa, olisipa mahtava juttu jos ovat tuoneet takaisin! Britti-Rimmelin sivuilla Smokey Brun on näkynyt koko ajan.

      Vastaa

      0
  16. Minulle on näin kesällä kanssa iskenyt oikea laiskuus kaikkeen meikkaamiseen. Ulkotöissä pakostakin tuli väriä reilusti naamaan. Kunnon rusketus peittää kätevästi punaisuutta todella paljon (olen talvisin koko naamaltani lähinnä tomaatti) ja samoin tummat silmänaluset eivät näy. Iho on ollut aina suhteellisen tasainen (ei finnejä tms) ja ripsetkin ovat matkan varrella tummentuneet sen verran että ainoa meikki mitä jaksan käyttää on yläripsiin sipaisu väriä. Käytän mattapinnan antavaa päivävoidetta joka tällä hetkellä riittää tuomaan iholleni tarpeaksi matan pinnan.

    Toisaalta ah niin ihanaa kun ei tarvitse huolehtia että näytänköhän siltä että olen valvonut viikon, tai että sulaudunkohan kaupassa tomaatteihin ja vesimeloneihin. On sitä saas sitten koko talvi aikaa peitellä punaisuutta ja etsiä sitä täydellistä peiteainetta ja valokynää jotta näyttää korkeintaan siltä, että edellisenä yönä on tullut valvottua vähän.

    Vastaa

    0
  17. kyllähän tota palettia vielä myydään ? :O ainaki ilmajoeella/seinäjoella oon nähny...

    Vastaa

    0
  18. Vaihtelu virkistää, vaikka välillä tylsempäänkin suuntaan, eikö;) Kivalta näyttää tuo Rimmel-erityisesti tekemäsi smokey. Tunnen muuten tuon tunteen, kun huomaa olevansa "ylimeikattu" seuraan nähden. Itse olen suurinpiirtein ainoa työporukassa ja kavereiden kanssa, joka käyttää meikkiä arkena. Ja joskus juhliin on kiva kokeilla jotain räväkkääkin. Kukin tyylillään!

    Vastaa

    0
  19. Kai se on ihan kiva välillä vähän neutraalimpia ja tylsempiäkin meikkejä tehä, antaa luovuuden levätä :) Itte oon mun normaalista mustasta meikistä nyt luopunut ja alkanut käyttään paljon värejä viime aikoina!

    Vastaa

    0
  20. Onkohan Rimmelin paletti 020 Amazon princess tullu ton paletin tilalle? Hieman eri sävyt, mutta ruskeella linjalla tuokin paletti menee..

    Vastaa

    0
  21. Löysin vasta jokin aika sitten blogisi, mutta tämän postauksen innoittamana lähdin tutkailemaan lähimarkettiin Rimmelin (jota olen aiemmin pitänyt lähinnä kelvottomana halpismerkkinä) valikoimaa ja yllätyksekseni löysin hyllystä Rimmelin Smokey Brun -paletin!!
    Ennakkoluulojeni vuoksi on melkein noloa myöntää, että tästä paletista tuli uusi suosikkini... miehenikin totesi ensimmäisen testailun jälkeen, että "best ever"! hups... :)

    Vastaa

    0
  22. Tämä asia on varmaan tullut esiin jo monen monituista kertaa tämän postauksen jälkeen vierineinä vuosina, mutta oli pakko tulla sanomaan, koska tänään CityMarketissa erikseen tarkistin Rimmelin hyllystä. Löytyy! Napit ovat kolmion muotoisia, kärjet vastakkain.

    Itse olen ostanut tämän muistaakseni pari vuotta sitten. Tosin mun paletissa ei mielestäni ainakaan ole mitenkään erityisen pigmenttiset värit. Tai ainakin aika sellaiset varovaiset;) että saa kevyttäkin jälkeä tehtyä

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (56)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat