27.07.2025

Antipodes - Uuden-Seelannin lahja kosmetiikkamaailmalle

*sisältää mainoslinkkejä

Esittelyssä Antipodes, tuo Uuden-Seelannin lahja elämyksellisen kosmetiikan ystäville!

Tämä kirjoitus ei ole kaupallinen yhteistyö, mutta esittelyn ovat tehneet mahdolliseksi yritykset Twistbe ja Naturelle. Twistbe on Antipodesin jälleenmyyjä Suomessa ja Naturelle puolestaan Antipodesin maahantuoja. Olen saanut kummaltakin yritykseltä vuosien varrella Antipodes-tuotteita testiin sekä päässyt heidän kauttaan tapaamaan Antipodesin perustajaa. Kiitos siis Twistbe'lle ja Naturellelle, että olen tullut Antipodesin kanssa tutuksi. 🙏🏻

Antipodes on mielenkiintoinen kosmetiikkabrändi ja taitaa sen, mikä kauneusbisneksessä on niin tärkeää: erottautua kilpailijoista omalla, persoonallisella jutulla.

Kun itse ajattelen Antipodesia, mieleen tulevat ensimmäisinä tuotteiden hervottoman ihanat tuoksut ja ylellisen näköiset ja tuntuiset koostumukset. Seuraavaksi tulevat epätavalliset tuotenimet – sarjassa on mm. putsari nimeltä Hallelujah, kasvovoide nimeltä Baptise ja seerumi nimeltä Hosanna.

’Antipodes’ -nimi muuten viittaa Australian ja Uuden-Seelannin muodostamaan maantieteelliseen alueeseen.

Antipodesin on perustanut uusiseelantilainen Elizabeth Barbalich, ja brändi juhli viime vuonna 20-vuotistaipalettaan. Minulla oli ilo tavata Elizabeth kaksi vuotta sitten, kun hän vieraili Suomessa Twistbe'n ja Naturellen vieraana.

Antipodesin avainsanoja ovat luonnollinen luksus, Uuden Seelannin sekä Australian ainesosien hyödyntäminen sekä tieteellisyys; Antipodes teettää kaikista tuotteistaan in vitro -testit näyttääkseen toteen tuotteiden tehon. ”Scientific Green Beauty”, näin Antipodes määrittelee itsensä.

Alusta saakka Antipodesille tärkeitä arvoja ovat myös olleet läpinäkyvyys ja ainesosien jäljitettävyys. Antipodesin käyttämillä raaka-aineilla on 100% jäljitettävyys. Yritys ostaa aktiiviraaka-aineensa reilun kaupan periaatteiden mukaisesti pientuottajilta.

Antipodes-tuotteiden raaka-aineita Uudesta-Seelannista ja Australiasta

Avokadoöljy – Antipodesin ”perusta” ja ykkösraaka-aine. Ravintoaineita pursuava avokado ravitsee ja pehmentää ihoa, tuo antioksidanttista suojaa sekä tukee kollageenin muodostumista.

Manuka-hunaja – kosteuttaa, vähentää epäpuhtauksia, laskee tulehdusta

Vinanza-viininrypäleuute – tuo antioksidanttista suojaa, kiinteyttää, kirkastaa ihoa

Kiwinsiemenöljy – parantaa ihon elastisuutta, kosteuttaa ja rauhoittaa

Cacay-öljy – uudistaa ja kirkastaa ihoa (sisältää trans-retinoiinihappoa)

Kakaduluumu – paras luonnollinen C-vitamiinin lähde; kirkastaa ihoa ja torjuu vapaiden radikaalien haittavaikutuksia

”Limekaviaari” – kirkastaa ja uudistaa ihoa sekä buustaa kollageenin tuotantoa. Luonnollinen AHA-happojen lähde.

Sertifioinnista ja luonnonkosmetiikan statuksesta

Antopodesin valikoimassa on kolmen tyyppisiä tuotteita:

1) luomukosmetiikaksi sertifioituja tuotteita (uusiseelantilainen BioGro-sertifikaatti)

2) luonnonkosmetiikan kriteerien mukaisia, mutta ei-sertifioituja tuotteita

3) ns. semiluonnonkosmetiikka-tuotteita, joissa on käytetty joitain synteettisiä ainesosia.

Valtaosa Antipodesin tuotteista kuuluu keskimmäiseen joukkoon. Synteettisiä ainesosia sisältäviä tuotteita on vain muutama.

Antipodesin tuotteissa korostuvat antioksidanttiset ainesosat. Uudessa-Seelannissa kuluttajat suosivat antioksidanttirikkaita ihonhoitotuotteita jo siitä syystä, että maassa on korkea UV-indeksi, ja monet antioksidantit suojaavat ihoa UV-säteilyn haittavaikutuksilta.

Tämä kelpaa myös meille matalamman UV-indeksin alueen asukeille! 😍 Antioksidantit = aina best!

Antipodesin tuotelinjat

Antipodesilla on neljä tuotelinjaa, jotka tunnistaa väristä. Rehellisesti, värikoodeista ja niiden mukaisesta luokittelusta ei kuitenkaan kannata välittää, sillä tuotelinjat eivät ole täysin loogisia. Moni tuotteista sopii useampaan linjaan, ja Antipodes myös itse siirtelee tuotteita aika ajoin linjasta toiseen. (😅)

Vihreä – Antipodesin alkuperäinen tuotelinja ja ”core”-linja, nykyään myös anti-age-linja. Vihreän linjan tuotteet uudistavat ja elvyttävät ihoa. Avainraaka-aine on avokadoöljy.

Oranssi – kirkastava ja ympäristön rasitteilta suojaava. Oranssin linjan tuotteet (aurinkovoide poislukien) sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja sopivat erinomaisesti antioksidanttiseen ihonhoitoon kaikille ihotyypeille. Erinomainen tuotelinja myös ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

Turkoosi – kosteuttava. Intensiivistä kosteutta kaikille ihotyypeille, erityisesti kosteusköyhälle iholle.

Tummansininen – rauhoittava ja epäpuhtauksia torjuva. Tämä linja vastaa erilaisiin ihon herkkyys- ja epätasapainotiloihin: tuotteita on niin punoittavalle, epäpuhtaalle kuin menopaussin oireista stressaantuneelle iholle.

Lisäksi sarjaan kuuluu neljän kasvonaamiota, jotka ovat värikoodattujen linjojen ulkopuolella.

Tuotteiden nimistä

Osa Antipodes-tuotteiden persoonallisista nimistä tulee kristinuskosta sekä Uuden-Seelannin alkuperäiskansailta, maoreilta. Nimet ovat kunnianosoitus sekä Uuden Seelannin historialle että Elizabeth Barbalichin juurille. Elizabethin isä oli saarnaaja, ja uskonnollinen sanasto oli Barbalichien kotona arkea.

Antipodes yrityksenä ei ole uskonnollisesti sitoutunut, nimiä ei siis tule pitää uskonnollisena kannanottona.

Tuotteiden testauksesta

Antipodes teettää tuotteistaan kolmannen osapuolen suorittamat in-vitro-testit. Testeissä fibroblasti-soluja stimuloidaan Antipodesin tuotteilla, ei siis pelkällä aktiiviaineella vaan valmiilla tuotteella, jotta saadaan tietoa siitä, miten valmis koostumus voi vaikuttaa iholla.

In vitro -testeillä tutkitaan ominaisuuksia kuten antioksidanttisuutta tai vaikutusta kollageenin tuotantoon. Antipodes teettää myös kliinisiä in vivo -testejä mittaamaan tuotteiden kosteutuskykyä.

Testeillä saadaan numeraalista tietoa tuotteen tehosta, mikä on tärkeää tieteestä kiinnostuneelle Elizabethille. Biologiaa opiskellut ja kirurgista teknologiaa valmistavassa yrityksessä työskennelleelle Elizabethille tieteellinen validointi on tärkeä osa Antipodes-tuotteiden kehitystä sekä uskottavuutta. Lisää Antipodes-tuotteiden testauksesta voi lukea yrityksen sivulta täällä.

Mennään sitten tuote-esittelyyn. Ilokseni minulla on tarjota Karkkipäivän seuraajille myös alekoodi. 🩷

Koodilla SANNIANTIPODES saat -25% alennusta kaikista Antipodesin tuotteista *Naturellen verkkokaupassa 3.8. asti.

Naturellella on muutenkin menossa iso Summer Sale, mutta Antipodes ei ole osa tätä kampanjaa. Koodillani saat kuitenkin Uuden-Seelannin herkut keveämpään hintaan! 🥰

PUHDISTUSTUOTTEET

Sarjaan kuuluu viisi putsaria; kaksi geelimäistä, yksi maitomainen, yksi voidemainen ja yksi balmimainen (joka on ei-emulgoituvaa laatua, tiedoksi balmiputsarien ystäville).

Sain testiin Gospel-geeliputsarin ja Grace-voideputsarin.

GOSPEL VITAMIN C SKIN-GLOW GEL CLEANSER

34,90€ / 200 ml - *alekoodilla hintaan 26,17€

Tajuttoman herkullisen tuoksuinen, lempeästi vaahtoava puhdistusgeeli. Gospel kuuluu kirkastavaan C-vitamiini-linjaan ja sopii erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle.

Oma kokemukseni on, että tuote on aivan ihanan tuoksuinen ja vaahtoavuus miellyttävän maltillista, mutta tuote oli omalle pintakuivalle iholleni liian pesevä. Sulfaateista kiinnostuneille tiedoksi, että tuote sisältää sulfaatteja.

GRACE GENTLE CREAM CLEANSER

36,90€ / 200 ml - *alekoodilla hintaan 27,67€

BioGro-sertifioitu

Ahh, harvinaista – voidemainen putsari, josta pidän! Pidän Gracesta jopa niin paljon, että tämä liittyi ultimaattisiin lemppariputsareihini.

Grace on täyteläistä ja jämäkkää voidetta, ja pieni määrä riittää puhdistamaan ihon. Ylellinen voidepohja muodostuu mm. jojoba- makadamiansiemen- ja avokadoöljystä, jotka on emulgoitu paksuksi voiteeksi. Grace sopii myös meikin poistoon, mutta itse käytän sitä meikittöminä päivinä, koska olen liian tottunut luottamaan öljyputsarin tehoon mitä tulee meikin poistoon.

Grace huuhtoutuu iholta täydellisesti jättäen ihon pehmeän, mutta ei rasvaisen tuntuiseksi. Tämä on minulle erittäin tärkeää putsarissa – ihoon ei saa jäädä rasvaista tunnetta.

Gracessa on viehättävä, pehmeän mieto mantelin ja vaniljan tuoksu. Tuoksun tuo Naticide-säilöntäaine, jolla on tuplafunktio sekä säilyvyyttä parantavana että tuoksua tuovana ainesosana.

ANANDA ANTIOXIDANT RICH TONER

26,90€ / 100 ml - *alekoodilla hintaan 20,17€

BioGro-sertifioitu

Sarjassa on kaksi kasvovettä, joista kummatkin ovat kosteuttavia ja antioksidanttisia. Sarjaan kuului vielä hetki sitten myös epäpuhtaan ihon kasvovesi (Resurrect), joka oli vieläpä tosi suosittu, mutta jostain syystä se jäi pois valikoimasta.

Ananda on suihkutettava, erittäin kosteuttavan tuntuinen ja ihastuttavan tuoksuinen kasvovesi. Se jättää iholle kevyesti liukkaan ja hoidetun tunteen.

Ananda sopii erityisesti kosteusköyhälle, herkälle ja punoittavalle iholle. Se sisältää rauhoittavan yhdistelmän uusiseelantilaista Mamaku-saniaisen uutetta, vadelmauutetta, rohtosalkoruusua, bisabololia sekä aloe veraa. Mukana on myös arvokasta Bulgarian ruusuöljyä, joka tunnetaan elvyttävistä, tulehdusta laskevista ja punoitusta lievittävistä ominaisuuksistaan.

Pehmeän makeassa kukkaistuoksussa voi aistia ruusun ja muiden vienojen kukkien tuoksun.

GLORY VITAMIN C TRIPLE ACTION GLOW TONER

26,90€ / 100 ml - *alekoodilla hintaan 20,17€

Glory on hoitonesteen tyyppinen kasvovesi, joka sisältää kolmen kirkastavan aktiiviaineen yhdistelmän: C-vitamiinirikasta kakaduluumu-uutetta, Melanostatine-peptidin sekä AHA-happoja sisältävää limekaviaarin uutetta. Limekaviaari tai finger lime on australialinen sitruskasvi, jonka hedelmäliha muistuttaa kaviaaria. Googlatkaapa, on muuten veikeän näköinen hedelmä!

Glory annostellaan tippapullosta kämmenelle ja painellaan kasvoille. Tuotteessa on kevyt mandariinin ja vaniljan tuoksu.

Luokittelen Gloryn semiluonnonkosmetiikaksi kiitos Melanostatine-peptidin, joka on synteettinen aktiiviaine.

SEERUMIT JA KASVOÖLJYT

Seerumeita sarjassa on Antipodesin oman kategorioinnin mukaan kuusi, mutta minä sanon neljä, sillä puhun öljyistä mieluummin ’kasvoöljyinä’.

Vesipohjaiset seerumit ovat Hosanna, Credo, Maya ja Glow ja öljypohjaiset kantavat nimiä Eve ja Divine.

Credo on näistä ainoa jota en ole testannut. *Credo (47,90€ / 30 ml, koodilla 35,92€)  on nimetty Anti-Blemish Serum’iksi, mutta sisältää hienon kattauksen aineita, joista hyötyy moni muukin iho kuin epäpuhdas. Credo sisältää probioottisia uutteita, aloe veraa, bakuchiolia, hyaluronihappoa, bambu-uutetta ja avokadoöljyä, joukko, jonka voisi yhtä hyvin nähdä anti-age-seerumissa.

HOSANNA INTENSIVE SKIN-PLUMPING SERUM 44,90€ / 30 ml

MAYA HYALURONIC HYDRATION SERUM  45,90€ / 30 ml

BioGro-sertifioituja

Hosanna ja Maya ovat esimerkki ihonhoitotuotteista, joiden brändäystä en ymmärrä. Minimalistinen ja rauhoittava Hosanna on jokin aika sitten siirretty anti-age-linjaan ja uudelleenbrändätty ”kollageenin tuotantoa stimuloivaksi” (pakkauksen väri on nykyään vihreä), kun taas Mayaa mainostetaan kosteusköyhää ihoa hoitavana hyaluronihappiseerumina. Ainesosat kuitenkin kertovat Mayan olevan näistä kahdesta se enemmän ikääntymisen merkkejä hoitava seerumi.

Simppelin koostumuksen omaava Hosanna (*alekoodilla 33,67€) sisältää rauhoittavan laventelivesipohjan, Vinanza-rypäleuutetta sekä Mamaku-saniaisen uutetta. Mamaku tuo seerumiin vaaleanruskean värin.

Mayan (*alekoodilla 34,42€) vivahteikas ja runsaasti antioksidantteja pursuava koostumus taas sisältää mm. rusko- ja viherlevää, tähkäliljan ja kenguruntassun uutetta (kenguruntassu on kasvi, ei kenguru..!), bisabololia, hunajaa, kakaduluumua, kurkku-uutetta, aloe veraa ja probioottista uutetta.

Tämä kokonaisuus tekee Mayasta intensiivisesti antioksidanttisen, ihoa elvyttävän ja uudistavan, kirkastavan ja rauhoittavan. Mayan voi sanoa olevan todellinen ”all-in-one”-seerumi.

GLOW VITAMIN C SERUM

44,90€ / 30 ml - *alekoodilla 33,67€

Kullanhohtoisen sävyinen Glow-seerumi sisältää C-vitamiinin ohella myös bakuchiolia. Glow-seerumi kirkastaa ja kiinteyttää ihoa ja tarjoaa hohtavalla koostumuksellaan mukavan elämyksellisen muodon klassisesta C-vitamiini-seerumista. Iholla hohde ei käytännössä näy, kenties vain auttaa hieman tekemään hipiästä kuulaamman näköisen.

EVE BIO-RETINOL LINE REDUCTION SERUM

47,90€ / 30 ml - *alekoodilla 35,92€

BioGro-sertifioitu

Eve on yksi suosikkituotteistani Antipodesilla! Huom, tuote on öljy. Even silkkinen koostumus tuntuu iholla elegantilta ja kevyeltä ja se sisältää todella upean ainesosakokonaisuuden: A-vitamiini-pitoista cacay-öljyä, bakuchiolia, kaktusviikunaöljyä, makadamiaöljyä ja kakaduluumu-uutetta. Koska A- ja C-vitamiini ovat ne kaikkein parhaimmat anti-age-vitamiinit, tässä on siis täydellinen ikääntymisen merkkejä torjuva luonnollinen cocktail.

Eve on yksi top-suosikkejani mitä tulee luonnonkosmetiikan juonteita silottaviin anti-age-tuotteisiin. 👌

DIVINE FACE OIL

38,90€ / 30 ml (*alekoodilla 29,17€) tai 12,90€ / 10 ml (*alekoodilla 9,67€)

BioGro-sertifioitu

Myös tämä kuuluu suosikkeihini – aivan ihana kasvoöljy! 😍 Divine oli yksi ensimmäisiä kokeilemiani Antipodes-tuotteita. Se kuuluu Antipodesin bestsellereihin maailmanlaajuisesti.

Ravitsevan, keskitäyteläisen koostumuksen omaava Divine Face Oil sopii parhaiten kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Ihoa pehmentävä, elvyttävä ja kollageenin tuotantoa buustaava koostumus sisältää avokado-, makadamia- ja ruusunmarjaöljyä.

Divine-öljyssä on pehmeä, viehättävä tuoksu joka sisältää vivhteita jasmiinista, ylang ylangista ja appelsiinista.

AVOCADO PEAR COLLAGEN-BOOSTING NIGHT CREAM

53,90€ / 60 ml  (*alekoodilla 40,42€) tai 12,90€ / 15 ml (*alekoodilla 9,67€)

Yksi parhaista tuntemistani kasvovoiteista! ❤️‍🔥 Tämä voide oli mukana kosteuttavimmat kasvovoiteet -postauksessani ja suosittelen sitä kaikille, jotka etsivät todella laadukasta kasvovoidetta kuivalle ja ikääntyneelle iholle.

Avocado Pear’in koostumus on yhtä juhlaa; skvalaani, sheavoi, glyseroli, hunaja, avokadoöljy, makadamiaöljy… vasta näiden jälkeen alkaa tulla teknisiä aineita kuten emulgaattoreita. Ja vielä jatkuu: kookosöljy, soijaöljy, kehäkukkauute, rypäleuute, E-vitamiini…  Tämän kermaisen yövoiteen koostumus on yksinkertaisesti paras kuivan ja ikääntyneen ihon voidekoostumus, jonka tunnen.

Avocado Pear Night Cream kosteuttaa, ravitsee, elvyttää ja uudistaa, kaikkea todella tehokkaasti. Tajuttoman hyvä voide. Joko sanoin riittävän monesti? 🤩

Voiteessa on myös lumoava, Antipodes-asiakkaiden rakastama tuoksu, joskin on hyvä tietää, että se on aika voimakas.

 

JASMINE FLOWER MENOPAUSE FACIAL CREAM

49,90€ / 60 ml - *alekoodilla 37,42€

Jasmiininkukka-voide on Antipodesin uusin kasvovoide, se lanseerattiin viime keväänä. Rauhoittava koostumus on kehitetty tyynnyttelemään keski-iän hormonaalisista muutoksista stressaantunutta ihoa, mutta sopii yhtä lailla muunkin ikäisille aikuisille herkän, punoittavan, kosteusköyhän ja ärtyneen ihon hoitoon. Voide ei sisällä hormoneja.

Ylellisen tuntuisessa, rauhoittavassa koostumuksessa on mm. kamomillaa, vihreää teetä, hunajaa, manteli- ja avokadoöljyä, kaurauutetta ja hyaluronihappoa.

Voiteessa on ihastuttava jasmiininkukan tuoksu.

BAPTISE ULTRA-HYDRATING WATER GEL

38,90€ / 60 ml - *alekoodilla 29,17€

Baptise on ihanan raikas geelivoide, joka sopii niin kosteusköyhälle kuin seka- ja epäpuhtaalle iholle. Se sisältää antibakteerista ja kosteuttavaa hunajaa, rauhoittavaa Mamaku-saniaisen uutetta, kirkastavaa kakaduluum- ja Hibiscus-uutetta sekä hyaluronihappoa.

Voiteessa on aivan ihana ruusuinen tuoksu. Huom: Baptise on semiluonnonkosmetiikkaa ja sisältää silkkisyyttä ihotuntumaa tuovan synteettisen akrylaattiyhdisteen.

KIWI SEED OIL EYE CREAM

49,90€ / 30 ml - *alekoodilla 37,42€

Viimeisenä silmänympärysvoide. Tässäkin on raikas geelivoidekoostumus. 💦

Kiwi Seed Oil Eye Cream on Suomessa supersuosittu. Twistbe’llä se on yksi myydyimmistä ja parhaita arvosteluja saaneista silmänympärysvoiteista ja kerännyt 175 viiden tähden ja 70 neljän tähden arvostelua.

Kiwi Seed -voiteen salaisuus lienee sen ihastuttavan kevyt ja raikas mutta samalla hoitava ja intensiivisesti kosteuttava koostumus. Tämä on silmänympärysvoide Sinulle, joka haluat erittäin kosteuttavan mutta raikkaan ja epärasvaisen tuntuisen, ja ikääntymisenkin merkkejäkin silottavan silmänympärysvoiteen.

Sananen naamioista

Antipodesin valikoimassa on useita naamioita, joista aivan erityisesti yksi, kuvassa oikealla näkyvä Aura, on kulttisuosiossa. Olisin kovasti halunnut hehkuttaa teille myös näitä, mutta kuulun siihen kummalliseen (ja oletettavasti vähälukuiseen) kosmetiikkafriikkien joukkoon, joka ei juurikaan innostu naamioista. En koe saavani niistä merkittävää hyötyä, ja siksi olen huono henkilö arvioimaan naamioita. Poikkeuksena puhdistavat muta/savi-naamiot, joita käytän säännöllisesti.

Aura Manuka Honey Mask (36,90€ / 75 ml, *alekoodilla 27,67€) on epätavallinen naamio, sillä se on samaan aikaan superkosteuttava ja super-epäpuhtauksia taltuttava. Tämä on kiitos Manuka-hunajan, joka on erittäin kosteuttava mutta myös hyvin antibakteerinen aine. Aura on Antipodesin fanitetuimpia ja tunnetuimpia tuotteita. Tunnen itseni tosi oudoksi kun en käytä tätä. 🙈😅

Aura Gold Radiance Mask (58,90€ / 75 ml, *alekoodilla 44,17€) on tänä vuonna lanseerattu hoitavampi ja ihoa kirkastava versio Aurasta. Hunajan ohella Gold-versio sisältää limekaviaaria sekä kakaduluumua, jotka kirkastavat ja tasoittavat ihoa. Avokadoöljy, manteliöljy ja keramidit pehmentävät ja ravitsevat hipiää. Naamiossa on vienon kultainen sävy.

*

Minä ja Elizabeth Barbalich tavatessamme vuonna 2023.

Kuuluuko seuraajieni joukkoon Antipodes-ihmisiä? Olisi kiva kuulla suosikkituotteistanne. ☺️

17 kommenttia
18.07.2025

Miksi kaikkien kannattaisi itse asiassa käyttää mahdollisimman korkeaa aurinkosuojakerrointa

Tiedättekö, mikä on lopulta paras syy käyttää mahdollisimman korkean suojakertoimen aurinkovoidetta? Tämä voi olla hyvä perustelu myös heille, jotka haluavat käyttää matalampia kertoimia ruskettuakseen paremmin (ja heitähän on).

Ajattele asiaa näin: se määrä, jonka kuluttaja tyypillisesti levittää iholle aurinkovoidetta, tuo vain noin kolmanneksen tuotteen lupaamasta suojasta, jos sitäkään.

Aniharva ihminen levittää aurinkovoidetta esimerkiksi kasvoihin kahden sormenmitan verran, tai koko vartalolle monta ruokalusikallista, mikä olisi määrä, jolla ilmoitettu SPF toteutuu. Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät reilusti alle puolet tästä määrästä.

👉 Kokeilepa joskus jo yhden sormen mitan määrää: pursota voidetta koko keskisormen pituudelta ja levitä se kasvoille - jo siinä on todella paljon voidetta. Tämä määrä tulisi vielä tuplata, jos tavoittelet tuotteen ilmoittamaa SPF-suojaa.

Edit/lisäys: kaksi sormenmitallista on määrä, jonka tulisi kattaa kasvot ja kaula. Pelkästään kasvoille tarvittava määrä on noin 1,25 ml, riippuen kasvojen koosta. Mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 30 ml kasvoaurinkovoide kuluisi loppuun alle kuukaudessa. Määrä pohjautuu SPF-testeihin, joissa aurinkovoidetta levitetään iholle 2 mg / neliösentti. Tämä on se määrä, jolla luvattu SPF toteutuu.

Näin ollen:

‼️ Kun levität kasvoille SPF 50 -voiteen, on ihollesi muodostuva suoja tyypillisesti tasoa SPF 20 - SPF 30, jopa paljon vähemmän.

‼️ Kun levität kasvoille SPF 30 -voidetta, saat parhaimmillaan ehkäpä SPF 15 -tason suojan.

‼️ Ja jos käytät SPF 15 -voidetta - no, saat todellisuudessa reilusti alle 10-suojakertoimen verran suojaa.

Tämän julkaisun ydinpointti:

jos olet tähän saakka valinnut alhaisemman suojakertoimen sillä ajatuksella, että

a) korkeampi kerroin tuntuu epämiellyttävältä ja paksummalta

tai

b) haluat ruskettua paremmin

(ja: tiedät levittäväsi aurinkovoidetta paljon vähemmän kuin oikeasti vaadittu määrä)

mutta: haluat silti myös suojautua UV-säteilyltä mahdollisimman hyvin

niin kokeile tätä:

🌞 Valitse korealainen SPF50 -tai mieluiten SPF50+ -voide.

SPF 50+ tarkoittaa vähintään SPF 60 -tasoa.

Korealaiset aurinkovoiteet ovat äärimmäisen ohuita ja kevyitä, ja niitä saa helposti levitettyä iholle enemmän kuin ”tavallisia” länsimaisia aurinkovoiteita.

Näin saat ihollesi ohuemmallakin ja kevyen tuntuisella voidekerroksella helposti vähintään SPF30-tason suojan, mikä on terveysalan asiantuntijoiden vähimmäissuositus.

❗️Tällä vinkillä en pyri missään nimessä suosittelemaan aurinkovoidemäärien ”pihtausta”, vaan antamaan käytännönläheisen vinkin UV-suojan tehostamiseen etenkin heille, jotka tietävät, etteivät koskaan käytä aurinkovoidetta vaadittua määrää, oli suositus mikä hyvänsä.

Nautitaan auringosta turvallisesti ja kohtuudella ☺️🌞

Julkaisun kuvissa on joukko superkevyen tuntuisia, ohuen koostumuksen korealaisia aurinkovoiteita. Voiteet ovat itse ostamiani, pois lukien Smuuti, jonka sain keväällä markkinointitatkoituksessa Smuutilta.

*sisältää mainoslinkin

*COSRX Ultra-Light Invisible Sunscreen SPF 50 9,52€ / 50 ml / LYKO (norm. 12,70€) mun tämän kesän suosikki

Kaikkein ohuin, lähes litkumainen voide. Sopii parhaiten normaalille, pintakuivalle ja sekaiholle, myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle. Sisältää veden sijaan aloe vera -pohjan. 👌

* BEAUTY OF JOSEON Rice + Probiotics SPF 50+ 17,20€ / 50 ml / LYKO (norm. 21,50€)

Todella laadukkaan koostumuksen voide joka toimii erinomaisesti myös kosteuttavana kasvovoiteena. Sisältää 30% kosteuttavaa riisiuutetta ja liudan rauhoittavia ja kosteuttavia kasviuutteita kuten levää ja vihreää teetä. Sopii parhaiten normaalille, kuivalle, pintakuivalle ja ikääntyneelle iholle.

* BEAUTY OF JOSEON Aqua Fresh Rice + B5 SPF 50 14,80€ / 50 ml / LYKO (norm. 23,50€)

Kevyempi ja neutraalimpi versio Joseonin Rice + Probioticsista. Aqua Fresh sopii parhaiten normaalille, sekaiholle ja herkälle iholle.

* SMUUTI Watermelon Sun Cream SPF 50+ 9,45€ / 50 ml / LYKO (norm. 12,60€)

Erittäin ohut, "litkumainen" ja iholla olemattoman tuntuinen voide. Smuutin voide sisältää puuterimaisen silikoniyhdisteen joka auttaa vähentämään kosteuden tai rasvaisuuden tunnetta iholla. Sopii parhaiten normaalille ja sekaiholle, myös rasvoittuvalle.

* TORRIDEN Dive In Moisture Sun Cream SPF 50+ 22,32€ / 60 ml / LYKO (norm. 27,90€)

Kymmentä eri hyaluronihappomolekyyliä sisältävä kosteuttava koostumus on hieman voidemaisempi kuin yllä listatut. Sopii parhaiten normaalille, kuivalle ja pintakuivalle iholle.

* SKIN 1004 Hyalu-Cica Water-Fit Sun Serum SPF 50+ 19,92€ / 50 ml / LYKO (norm. 24,90€)

Kosteuttava ja erittäin rauhoittava koostumus sisältää mm. punoitusta laskevaa neidonhiuspuun uutetta. Sopii parhaiten normaalille, sekaiholle, herkälle ja punoittavalle iholle.

.

❗️Muistathan lisätä korealaista aurinkovoidetta jos uit tai hikoilet, sillä koostumukset eivät ole vedenkestäviä. Itse asiassa juuri se on yksi niiden keveyden ”salaisuuksista”. Todella kevyttä ja ei-yhtään-tahmeaa vedenkestävää aurinkovoidetta ei toistaiseksi ole olemassa, ainakaan en ole itse sellaista kohdannut.

P.S. Kuinka moni teistä levittää kasvoilleen kaksi sormenmitallista aurinkovoidetta..? Oletteko tulleet koskaan mitanneeksi?

Jos aurinkovoidetta käyttäisi SPF:n vaatiman määrän, 200 ml vartaloaurinkovoidepullo esimerkiksi ei kestäisi viikkoakaan, jos oletetaan, että henkilö kävisi uimarannalla joka päivä. Kuten tällä viikolla on varmaan moni tehnyt.

72 kommenttia
06.07.2025

Lomalla

Lomamoodissa! ☺️

Mun kesään kuuluu mm. tällaista:

⛱️ Savonlinnan Oopperajuhlat
⛱️ Rentoilua mökillä – jossa tänä kesänä hyvin vähän hyttysiä! 🙏🏻
⛱️ Lomaa blogin päivityksestä - vaikka kieltämättä pari artikkelia kutkuttelisi saada valmiiksi heinäkuussa! 😁
⛱️ Jokunen viikko some-detoxia
⛱️ European Natural Beauty Awards -ehdokastuotteisiin tutustumista
⛱️ Kenties retki Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille tai Turun saaristoon
⛱️ Toiveena lukea Becoming Elizabeth Arden – jos vain kirjatilaukseni saapuu lomani aikana

Kesän ilmiöitä:

Hiusten vaaleneminen. En nykyään enää värjää hiuksiani kesäisin, koska aurinko vaalentaa ja haalistaa värin hetkessä. Miksi haaskaisin hiusväriä aurinkoon.

Aamukahvit laiturilla. Ja pulahdus veteen. Paras tapa aloittaa kesäaamu. ☕️

Vuoden 2025 ekan puoliskon Parhaat Kosmetiikkatuotteet

Nyt kun on saavutettu vuoden 2025 puoliväli, tekee mieli nostaa esiin vuoden tähän saakka parhaita kosmetiikkatuotteita. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla olen kohdannut muutamia niin kovan tason tuotteita, että niissä on ainesta All Time Best Hall Of Fame -luetteloon, jollaisen voisin muuten laittaa ulos lähitulevaisuudessa.

Olen muuten vuonna 2020 julkaissut Vuosikymmenen Parhaat Karkkipäivä Awards -listauksen, ja on mielenkiintoista katsoa tuota listaa nyt. Tällä hetkellä lista näyttäisi monelta osin erilaiselta..! Vuosikymmenen Parhaat Awards -listoilla oli ihonhoitotuotteet ja värikosmetiikka. Hiustenhoitotuotteet loistavat poissaolollaan..! 🤷‍♀️ Nyt sen paikan saisi ilman muuta Bruns.

Mutta, tässä siis 2025 alkupuoliskon parhaat tuotteet

*sisältää mainoslinkin

Taika Kosteuttava kasvovesi

Jäätävän hyvä, superkosteuttava 2-in-1 kasvovesi, jossa on mukana kevyesti miselliveden teknologiaa. Tämä liukkaan tuntuinen, ihoa intensiivisesti kosteuttava ja suorastaan naurettavan halpa kasvovesi (9,90€ / 200 ml) jättää iholle hoidetun tunteen. Tarvittaessa tätä voi käyttää myös vanulapulla miedon miselliveden tavoin poistamaan iholta kevyttä likaa (ei poista meikkiä).

Blank& Veya Glass Glow Face Mist

Toisen ääripään kasvovesi; siinä missä Taika on edullista markettikosmetiikkaa, Blank& on ylellinen luksuskasvovesi. Arvokkaita ainesosia kuten CBD-öljyä sisältävä Veya Glass Glow Mist tuntuu niin kosteuttavalta, että sen voisi luulla olevan kaksifaasinen. (Mutta ei ole.) Veyassa on ihanan aromaattinen, hienostunut tuoksu jossa on kardemumman, rosmariinin ja laventelin vivahteita, ja upea koostumus jättää ihon täydellisen kosteutetun sekä pehmeän tuntuiseksi. Suihkemekanismi tuottaa hienoa sumumaista suihketta.

Vinkki: koodilla SANNIK20 saa kaikista Blank&’in tuotteista -20% alennusta Blank&’in verkkokaupassa. Koodilla *Veya-suihkeelle jää hintaa 31,92€.

Blank& Etna -liukuvoide

Blank&’in toinen supertuote toimii yhtä lailla rauhoittavana liukuvoiteena, vulvan hoitovoiteena kuin kosteuttavana ja ihoa rauhoittavana kasvoseerumina, tarkempi esittely täällä. Rakastan tällaisia monikäyttöisiä tuotteita!

*Koodilla SANNIK20 Etna-liukuvoide hintaan 19,92€.

Joik Organic Re-Boost Glow Illuminating Double Serum

Todella tehokas kaksifaasinen seerumi sisältää 15% puhdasta C-vitamiinia, jojobaöljyä sekä antioksidanttisia puolukan ja lakan uutteita. Vesifaasin mudostaa ruusuvesipohjainen, raikas hydrogeeli. Yksi harvoista puhdasta C-vitamiinia sisältävistä luonnonkosmetiikan tuotteista! 👌 Illuminating Double Serum on parhaillaan -26% tarjouksessa *House Of Organicilla hintaan 31,09€ (norm. 42€)

Zao-luomivärit

Löysin tänä vuonna luonnonkosmetiikan parhaat luomivärit. 👊💯 Ranskalaisen Zao’n luomivärivalikoima hurmaa laajalla sävyskaalallaan ja laatu on vakuuttanut jopa kovimmat MAC-luomivärien fanit. Kuvassa näkyvä paletti kulkee mukanani kaikkialle, se on ottanut vakkaripaikan meikkipussissani.

Patyka Tinted Face Sun Cream SPF50+

Patyka teki sen jälleen: valmisti täydellisen luonnonkosmetiikan aurinkovoiteen, tällä kertaa sävytetyn. Ei voi kuin ihailla Patykan tuotekehittäjien taituruutta; sarjan aurinkovoiteiden koostumukset ovat mielestäni kosmeettisessa miellyttävyydessään aivan omaa luokkaansa. 🙌

NOBE Oat Wonder -puhdistusöljy

Yksi kaikkein parhaita puhdistusöljyjä löytyi kotmaiselta NOBElta. Oat Wonder Silky Cleansing Oil on ihollani yhtä upeasti suoriutuva ja huuhtoutuva kuin Djusien legendaarinen Liquid Silk, etuna miedompi, hienovarainen vaniljan tuoksu. (Niin paljon kuin Djusien putsaria fanitankin, sen erittäin voimakas ja erikoinen tuoksu on välillä liikaa.)

Lavera Barrier Balance -silmänympärysvoide

Laveran paras ihonhoitolanseeraus vuosikausiin on Barrier Balance, ja joukosta erottui meikäläisen henkilökohtaisena suosikkina mielettömän hieno silmänympärysemulsio, jota itse käytän kasvovoiteena. Silmänympärysvoiteessa on koko sarjan monipuolisin ja laadukkain ainesosakattaus, ja se on ohuudestaan huolimatta myös hyvin ravitseva. Tähtiainesosina vihreä tee, probioottiset ja prebioottiset uutteet, aloe vera ja kaktusviikunauute

Dermosil Panthenol Spray

Dermosilin UPEA tuote on käytännössä kuin nestemäinen vartalovoide! Maitomainen neste imeytyy ihoon hetkessä ja kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa intensiivisesti korkealla pantenolipitoisuudella. Loistava tuote kesäihonhoitoon hoitamaan auringossa kärtsähtänyttä ihoa.

Tuotetta saa *Dermosilin verkkokaupasta (11,90€ / 125 ml), Dermosilin Vaasan myymälästä sekä Prismoista ja K-Citymarketeista.

*

🌼  Ihanaa heinäkuuta kaikille  🌺

11 kommenttia
02.07.2025

Ihonhoidon asiantuntijasi: Twistbe

Kaupallinen yhteistyö: Twistbe

Tänään minulla on ilo esitellä ihonhoitoon erikoistuneen yhteistyökumppanini Twistbe’n palveluja laajemmin.

Twistbe on helsinkiläinen kahden naisen, Veera Brücklerin ja Kati Partasen, yritys, jonka missio on mullistaa suomalaisten ihonhoito. Twistbe tunnetaan myös luonnonkosmetiikan myyjänä, mutta yrityksen avainsanat ovat erityisesti tuloksellinen ihonhoito.

Twistbe on paljon muutakin kuin kosmetiikan verkkokauppa ja kivijalkamyymälä; se on ihonhoitoon ja iho-ongelmiin syvällisesti erikoistunut asiantuntija. Asiakkaat löytävät Twistbe'n palvelut tyypillisesti ihohaasteiden kautta. Sana on kiirinyt, ja nykyään Twistbe'n maine ihonhoidon asiantuntijana tuo heille asiakkaita, jotka eivät ole saaneet apua muualta - tai osanneet etsiäkään oikeaa opastajaa.

Olen urani aikana tehnyt töitä monenlaisissa kosmetiikkamyymälöissä erikoisliikkeistä tavarataloihin, ja voin kokemuksesta sanoa, että Twistbe’n asiantuntijuus todella erottaa heidät kilpailijoista. Olen monesti todennut oppivani heiltä itsekin, ja mm. siitä syystä olen lusikoinut jalkani Twistbe-tiimiin ☺️ - haluan jatkuvasti oppia uutta ja kasvaa ammatissani. 💜

Twistbe’llä myöskin lähestytään ihonhoitoa holistisesti, ja asiakkaan iho-ongelmien juurisyitä kartoittaessa paneudutaan myös ravintoasioihin ja elämäntapoihin.

IHONHOIDON PALVELUITA NIIN VERKOSSA, MYYMÄLÄSSÄ KUIN HOITOLASSA

Kun kaipaat pika-apua pulmaan, helpoiten saat Twistbe’n asiantuntijoihin yhteyden ilmaisen chat-palvelun kautta. Löydät chat-ruudun Twistbe'n verkkosivun oikeasta alalaidasta.

Kuvassa hymyilevät Twistbe-tiimin ihanat Mirka ja Jenni, jotka voit kohdata niin myymälässä kuin chatissa. Jenni muuten tunnetaan myös Henua-brändistään. 👌

Chatissa voit kysyä apua ihonhoitoon sekä tuotteiden valintaan. Jos esimerkiksi POD on riehaantunut, voit kysäistä chatissa, onko nykyisissä ihonhoitotuotteissasi jotain, mikä on saattanut aktivoida PODin, ja saat vinkkejä mahdollisista paremmista valinnoista PODin hoitoon.

Jos tarvitset syvempää perehtymistä ihotilanteeseesi, on tarjolla henkilökohtainen ihoanalyysi. Analyysin tulokset voi saada etänä sähköpostitse tai tulokset voi käydä läpi paikan päällä Twistbe’n myymälässä Helsingissä. Ihoanalyysi maksaa 69€ ja siihen kuuluu 10-15 sivuinen räätälöity opas ihonhoitoon sekä henkilökohtaiset ohjeet. Lue lisää analyysista täällä. Palvelu on kesätauolla ja aukeaa jälleen 21.7.

Verkosta voi myös ostaa incianalyysin (29,90€), jossa Twistbe’n asiantuntija käy läpi ihonhoitotuotteidesi ainesosalistat ja analysoi ne laadun sekä ihosi tarpeen kannalta.

Analyysin kautta selviää, sisältävätkö tuotteet tarpeeksi aidosti hoitavia ainesosia - ettet maksa tyhjästä. Analysoitavaksi voi antaa kuuden ihonhoitotuotteen ainesosalistat.

Tuntuuko, että olet jo kokeillut kaikki keinot kosmetiikan suhteen, eikä iho-ongelmasi kuten ruusufinni, hormonaalinen akne tai atooppinen ihottuma hellitä?

Kokeile tällöin Twistbe’n Iho-ongelmien hoito sisäisesti -konsultaatiota. Diplomiravintoneuvoja Annina Francioso laatii sinulle ruokavalio-ohjeet ja antaa suosituksia elintapamuutoksista, jotka tukevat iho-ongelmasi hoitoa. Anninan konsultaatiossa huomioidaan hormonitoiminnasta, stressistä, palautumisesta sekä unesta johtuvia tekijöitä ihon kunnossa ja hyvinvoinnissa. Konsultaation hinta on 79,90€.

Tutustu kaikkiin Twistbe'n Ihonhoidon digiklinikan palveluihin täällä.

Zemits-laiteskannaus ja ihoanalyysi

Zemits on Visian tapainen laite ja menetelmä, jolla kuvataan ihon pintakerroksia pintaa syvemmältä. Laite pystyy näkemään ihomuutoksia, joita ei vielä silmällä näe, ja antaa kiinnostavaa tietoa ihon kunnosta ja ominaisuuksista.

Olen omakohtaisesti kokenut, miten ihoskannauksella näkee muutoksia, jotka vasta odottavat pintaan nousemistaan. Valtavan mielenkiintoista! Jos olisin käynyt ihoskannauksessa jo nuorempana, ehkäpä olisi myös tullut suojattua ihoa paremmin auringolta paljon aikaisemmin. Zemitsin ydinhyöty on juuri siinä, että sen avulla pystyy ennaltaehkäisemään ja lievittämään syntymässä olevia ihomuutoksia, ennen kuin niistä tulee näkyviä.

Zemits-ihoanalyysi maksaa 59,90€ ja sen voi yhdistää Twistbe’n ”perinteiseen” ihoanalyysiin.

Minulle tehtiin toukokuisella vierailullani Zemits-analyysi. Aiempiin ihoskannauksiin perustuen en yllättynyt, kun tälläkin kertaa ihoni laadullinen ikä oli vanhempi kuin biologinen ikäni; 50! Vaikka ihoni on suhteellisen ongelmaton, siinä todellakin näkyy historiani auringon alla, ja ihollani on enemmän ryppyjä kuin ikäisilläni keskimäärin.

Yllä olevassa punaisessa kasvokuvassa näkyvät ihoni herkkyysalueet; mitä tummempi punainen, sitä herkempi iho sillä alueella. Poskipäät ja etenkin nenä ovat minulla herkintä ihoaluetta. Ei taaskaan yllätys, sillä nenä on ottanut eniten UV-vaurioita..!

Analyysi paljasti, että ihoni suurin haaste tällä hetkellä on pintakuivuus. (Visia-analyysi ei muuten lainkaan kerro ihon kosteudesta! Tässä ainakin yksi ero Zemitsin hyväksi.)

Ryppyjen osalta tulos oli parantunut huomattavasti, kun vertaa edelliseen ihoskannaukseen - ja, heh, sattumalta edellinen skannaus tehtiin samoihin aikoihin, kun aloitin kollageeni-ravintolisän käytön. ;) Ryppyjä on enemmän, kuin ikäisilläni keskimäärin, mutta niiden tilanne suhteessa muihin mittareihin on parantunut seitsemän vuoden aikana.

UV-vaurioiden osalta ihoni on myöskin heikommassa kunnossa kuin ikäisilläni keskimäärin. Zemits mittaa UV-vaurioita laajemmin kuin Visia, joten pigmenttiläiskien kohdalla mittaustuloksia ei oikein voi verrata. Zemitsin mukaan UV-säteilyn aikaansaamat pigmenttimuutokset ovat paremmalla tasolla kuin 53% ikäisistäni, mutta UV-vauriot taas huonommalla tasolla, kuin 55% ikäisistäni.

LED-valohoidosta apua moniin iho-ongelmiin

LED-valohoidosta on pöhisty viimeiset pari vuotta, ja pääsinpä nyt itsekin viimein tutustumaan tähän hoitomuotoon yhteistyön myötä. LED-valohoidolla voidaan hoitaa hyvin monenlaisia iho-ongelmia kuten aknea, arpia, ruusufinniä, pigmenttiläiskiä, laajentuneita huokosia, couperosaa sekä kimmoisuuden puutetta. Täällä on hyvä ihotautilääkärin koostama tieteellinen yhteenveto LED-hoidon hyödyistä mm. aknen, aktiinisen keratoosin ja ikääntymismuutosten hoidossa.

LED-hoito tuntuu kuin pieneltä lomalta! ⛱️ Käytännössä hoito sujuu näin: asetutaan makaamaan kasvoille kohdistetun valon alle 30 minuutiksi, ja Twistbe’llä hoitoon voi myös veloituksetta yhdistää 25 minuutin Neurosonic-hoidon (josta kerron lisää alempana).

LED-valohoidosta saa parhaan hyödyn sarjahoitona, ja ihon tilanteesta riippuen tarvitaan noin 6-12 hoitokertaa. Hoidon alussa suositellaan hoitotiheydeksi 1-3 kertaa viikossa, ja myöhemmässä vaiheessa kerran viikossa. Sarjahoidon päätyttyä voi LED-valohoidossa käydä ylläpitohoitona 6-12 viikon välein.

Varaa LED-valohoito täältä. Ensimmäisen tutustumiskäynnin voi varata 25€ hintaan, normaali kertakäyntihinta on 65€. Viiden ja kymmenen kerran sarjakortilla hoidot saa edullisemmin.

Kolme eri valoa

Valovaihtoehtoja on kolme: sininen, punainen ja NIR (Near Infrared).

Sininen valo on rauhoittava ja antipseptinen ja sopii parhaiten couperosan, aknen ja rasvaisen ihon hoitoon. Punainen on aktivoiva ja sopii ihanteellisesti ikääntymismuutosten hoitoon: se parantaa kollageenin tuotantoa ja nopeuttaa pintaverenkiertoa, mikä tehostaa ravintoaineiden imeytymistä ihosoluihin.

NIR-valon teho kohdentuu ihon alempien kerroksen soluihin. Myös sen vaikutus on uudistava, minkä lisäksi NIR-valo rauhoittaa punoitusta ja ihoärsytystä ja auttaa tasoittamaan pigmenttiläiskiä. Eri valoja voi myös yhdistää saman hoidon aikana.

Neurosonic

Neurosonic-hoito tuo apua stressiin, uniongelmiin, kehon kiputiloihin ja palautumiseen. Tämäkin on LED-valohoidon tapaan yhtä rentoutusta, ja Neurosonic-hoidon voi veloituksetta yhdistää LED-valohoitoon. Ahhh…

Neurosonic-tuoli tuottaa matalataajuista värähtelyä, joka vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Värähtely aktivoi parasympaattista hermostoa, mikä auttaa pääsemään syvärentoutuneeseen tilaan. Ei ole epätavallista, että Neurosonic-hoidon aikana nukahtaa. Hoidon ajaksi voi valita kuulokkeisiin musiikkia tai muuta rentouttavaa ääntä, tai toki voi olla myös ilman ääntä.

Neurosonic-kertakäynnin hinta on alkaen 19€ (25 min), ja kuukausikortilla käynnit ovat edullisempia. Kuukausikortin minimijäsenyys on 3 kk, ja kortilla säästää jopa 84% verrattuna kertakäyntihintoihin.

Kuukausikorttien hinnat: Startti 35€ - käy hoidossa kerran viikossa, Tupla 55€ - käy hoidossa kahdesti viikossa ja Unlimited 135€ - käy hoidossa kuukauden ajan vaikka joka ikinen päivä maanantaista lauantaihin.

Kasvo- ja vartalohoidot

Twistbe’n kosmetologipalveluista löydät laajan valikoiman kasvo- sekä vartalohoitoja, niin hemmotteluun kuin tietyn iho-ongelman hoitoon. Hoitolan käyttämät pääbrändit ovat ongelmaihon ykkössarja Esse sekä elämyksellisen ihonhoidon ja hemmotteluhoitojen kuningatar, Leahlani. Leahlania voi aivan erityisesti suositella, jos rakastat herkullisia tuoksuja! 😍

Hoitovalikoimasta löydät myös Katja Kokon luoman suositun Yin Your Skin -protokollan mukaisia hoitoja.

Poimintoja hoidoista

Iho-ongelmiin:

Esse Barrier Repair (erityisesti tulehduksellisiin ihotiloihin kutem atopia, akne ja ruusufinni)
Ja kaikki muut Esse-hoidot, ne räätälöidään aina kohdentumaan kunkin asiakkaan iho-ongelmaan.
Yin Your Skin Gua Sha -hoito herkälle ja couperoottiselle iholle
Selän akne-hoito
Luufinnin poisto
Nuoren ihon kasvohoito

Bruksismiin:

Yin Your Skin Bruksismi-hoito

Rentoutukseen:

Leahlani Pako tropiikkiin kasvohoito ja -yhdistelmähoito vartalolle
Äänimaljahoito
Lymfahieronta
Raskaushieronta

Käydessäni tutustumisvierailulla Twistbe’n hoitolassa, minulle tehtiin Essen Experience-hoito.

Experience on Essen perushoito ja kestää 60 minuuttia. Essen kaikissa hoidoissa (Experience, Signature ja Ultimate) tuotteet ja hoitotoimenpiteet räätälöidään asiakkaan ihon tarpeen mukaan, ja ero tulee pituudesta. Mitä pitempi Esse-käsittely, sitä enemmän hoitoa ja hemmottelulisiä kuten selän, hiuspohjan ja niskan hierontaa hoito sisältää.

Pisimpään, kahden tunnin Ultimate-hoitoon kuuluu myös eläviä probiootteja sisältävä ampulli ja ekskluusio-naamio, tämä on Esse-hoitojen ”Rolls Royce”.

Minulla on ollut ilo tehdä muutaman vuoden ajan töitä Essen tiimissä Transmerilla, ja tuona aikana ehdin vakuuttua Essen tuloksista moninaisten iho-ongelmien hoidossa. Minkään toisen yksittäisen sarjan kohdalla en ole kuullut yhtä upeita asiakaskokemuksia, Esse on todella muuttanut monen ihmisen ihon vaikeasti oireilevasta seesteiseksi..! 👌

Ennen hoitoa kerroin ihoni viime talvisista stressioireista, ja kosmetologi Mariela Terho valitsi iholleni rauhoittavat Esse-tuotteet. Koska Zemits-analyysi oli kertonut ihoni olevan pintakuiva, keskityttiin hoidossa myös kosteutukseen.

Esse-tuotteissa on oma, vieno ja hienostunut tuoksumaailmansa, josta nautin. Se on aivan erilainen kuin tropiikin hedelmiä pursuava Leahlani, mutta yhtä lailla ihastuttava. Essen tuotteissa voi mm. aistia lempeän vaniliinin tai rooibos-yrtin aromaattisen tuoksun. Microderm-kuorinnassa hurmaavat kookos ja appelsiini.

Esse-hoidon rauhoittavuudesta kertoo se, että tunnin käsittelyn jälkeen, johon kuului myös kuorinta, herkästi reagoiva ihoni ei punoittanut yhtään.

Tutustu kaikkiin Twistbe'n hoitolan palveluihin täällä.

Muita syitä piipahtaa Twistbe'n hoitola-myymälässä

💜 Voit testailla meikkejä kuten Zao'n ihastuttavaa värikosmetiikkaa sekä Alima Puren, Essen, Mádaran ja Lauren Brooken meikkipohjia ja löytää juuri sinun sävysi.

💜 Voit saada paikan päällä ammattiapua ihonhoitopulmiisi ja inspiroitua Twistbe-asenteesta ihonhoitoon.

💜 Voit tutustua livenä Twistbe'n erikoisuuksiin, kuten havaijilaiseen Leahlaniin ja sarjan ainutlaatuiseen trooppisten hedelmien tuoksumaailmaan, tai Raaw Alchemyyn, joka sekin hurmaa korkealaatuisilla koostumuksillaan ja eleganteilla ja hemmottelevilla tuoksuillaan.

P.S. Twistbe'n uusi verkkosivu on avautunut tällä viikolla!

Kurkkaa uuden sivun avajaistarjoukset täältä; paljon tarjouksia -30%, -24% ja jopa -50%, merkeiltä kuten By Mukk, Raaw Alchemy, Laponie, Pure Beauty, Zao ja Ayu Organics. 😍

21 kommenttia
30.06.2025

Sama tuote kuin Oslo Skin Lab mutta kolme kertaa halvemmalla

*sisältää mainoslinkin

Tämä vinkki on jaettava vielä omassa postauksessaan, niin hyvä se on!

Kiitos seuraajaltani saaman vinkin, löysin markkinoilta tuotteen, joka on täsmälleen sama kuin Oslo Skin Labin The Solution -kollageeeni, vieläpä samanlaisissa annospakkauksissa, hinta vain on kolmanneksen Oslosta. Oslon kuukausipakkaus maksaa 44,60€, Ladyvitan 14€!

Oslo Skin Lab The Solution sisältää Verisol-kollageenipeptidejä 2,5 g päiväannospusseissa. Sisältö on 100% Verisolia. Kollageenin lähde on nauta. Tuotetta myydään 28 annoksen pakkauksessa, pakkauksen hinta 44,60€, eli päiväannoksen hinta on 1,59€.

*Ladyvita Kollageeni sisältää Verisol-kollageenipeptidejä 2,5 g päiväannospusseissa. Sisältö on 100% Verisolia.  Kollageenin lähde on nauta. Tuotetta myydään 30 annoksen pakkauksessa, pakkauksen hinta on jälleenmyyjästä riippuen noin 17,50€, ja netissä *Apteekki 360:ssa 14€. Normaalihinnalla päiväannoksen hinnaksi tulee 0,58€ ja alehinnalla 0,46€.

Edit. Tuotetta myy myös *Olo-apteekki, siellä hinta on tällä hetkellä 16,63€. 

Esimerkki: hintaero puolen vuoden kollageenille: Oslo Skin Lab 291€, Ladyvita 84,20€.

Vaihdoin itsekin tähän valmisteeseen. Olen käyttänyt Oslo Skin Lab'in valmistetta seitsemän vuoden ajan ja pitänyt sen etuna nimenomaan näppäriä annospusseja, mutta nyt kun löytyi täsmälleen sama valmiste halvemmalla, vaihdan totta kai edullisempaan. :)

Suuri kiitos seuraajalleni, joka vinkkasi tuotteesta ja kysyi, onko tämä sattumoisin samaa kamaa kuin Oslo. Ja olihan se! 🥳

Miten Ladyvita voi olla näin halpa?

Gelitan kehittämä Verisol ei ole eksklusiivisesti minkään tietyn brändin käytössä, vaan sitä voi käyttää mikä tahansa ravintolisien valmistaja tai markkinoija. Syy, miksi Ladyvitan tuote on kolme kertaa halvempi, liittyy ennen kaikkea markkinointikuluihin: Ladyvita ei mainosta tuotettaan lainkaan, Oslo Skin Lab tekee näyttävää mainontaa niin TV:ssä, printtimediassa kuin sosiaalisessa mediassa vuoden ympäri. Oslo Skin Lab on tehnyt Verisolin tunnetuksi mainonnallaan, mutta samaan aikaan moni muukin brändi on käyttänyt samaa peptidiä valmisteissaan.

Nappaa sinäkin Verisol-kollageeni markkinoiden halvimpaan hintaan *Apteekki 360:sta, 30 annospussin pakkaus 14€.

Verisol on tällä hetkellä tutkituin "kauneus"kollageeni-ravintolisä. Lisätietoa saat aiemmin kesäkuussa julkaisemastani postauksesta: Kollageeniravintolisät, onko niistä hyötyä iholle?

47 kommenttia
27.06.2025

Esittelyssä Nuorin hajuvedet; uusia luonnonkosmetiikan parfyymeita

Pitkästä aikaa uusia luonnonkosmetiikan tuoksuja! Ruohonjuureen ovat tulleet myyntiin tanskalaisen luonnonkosmetiikkasarja Nuorin hajuvedet, ja sain töistä lahjaksi tuoksujen tutustumispakkauksen.

Kiitos näytteiden, voin nyt jakaa omat fiilikseni Nuorin tuoksuista! Testailun perusteella ainakin yksi näistä päätyy osaksi meikäläisen tuoksukokoelmaa täysikokoisena! 👌 Nuorin tuoksut ovat 100% luonnollisia.

Verrattuna edelliseen luonnonkosmetiikan hajuvesikokemukseeni Aimée de Mars'iin, Nuorin tuoksut ovat minusta kautta linjan helpompia ja "suoraviivaisempia", vaikkakaan eivät mainstream-tuoksuja. De Marsin rinnalla Nuori tuntuu hyvinkin helpostilähestyttävältä.

Kun Aimée de Mars tuli Suomeen, ensiajatukseni oli se, että nämä ovat liian vaikeita tuoksuja suomalaiselle tuoksukuluttajalle. Ja niin ne olivatkin: tuoksut poistuivat Suomesta oltuaan myynnissä vain pari vuotta. Harmi, sanon minä, joka todella pidin niistä!

Nuori-tuoksujen kestosta: ne kestävät iholla todella hyvin, useita tunteja. 💯 Tuoksut ovat pysyneet jopa läpi saunan - juuri eilen illalla nukkumaanmennessä huomasin, että kyynärtaipeessa yhä oli aistittavissa päivällä suihkuttamani Midsommer-tuoksu, vaikka olin saunonutkin. Tuoksut kuitenkin miedontuvat huomattavasti iholla, eli vahva tuoksu ei leijaile iholla tuntikausia.

Aloitetaan esittely suosikistani, joka on Biennale.

Biennale Eau de Parfum

Biennale on mielestäni joukon helpoin tuoksu. (Tästä on odotetusti eri näkemyksiä, mm. Twistbe valitsi valikoimaansa Midsommer EdP:n, koska se on heistä vähiten "niche". :)

Biennale on sitrustuoksu, jota pehmentävät laventeli, viikuna ja orvokki. Se on tuoksu, josta tiesin heti ensinuuhkaisulla, että tämä on mun tuoksu!

Jos vertaan Biennalea toiseen luonnonkosmetiikan suosikki-sitrustuoksuuni, Aimée de Marsin Divine Émeraudeen, Biennale on lämpimämpi ja pehmeämpi. Siinä missä Divine Émerauden sitruunainen raikkaus pirskahtelee ja on "viileää", Biennalen sitruksisuus on lempeän lämmintä ja makeampaa.

Jos en lukisi Biennalen virallisia tuoksunuotteja, kuvailisin latvatuoksun sisältävän appelsiinia ja kenties säväyksen makeaa greippiä. Virallisen kuvauksen mukaan tuoksun ainoa sitrus on kuitenkin bergamotti. Mielenkiintoista.

Joka tapauksessa, Biennalen sitrushedelmäisyys yhdistettynä aromaattisen pehmeään laventeliin ja balmimaiseen viikunaan on erittäin viehättävä kombo ja miellyttää allekirjoittaneen nenää sillä tasolla, että todennäköisesti kotiutan tuoksusta täyden koon. 🧡

Latvatuoksu: bergamotti, laventeliabsoluutti

Sydäntuoksu: aloe, viikuna, orvokinlehti

Pohjatuoksu: amyris, vetiver, valkohankajäkälä, atlas-seetri

(Muuten, en osaa suomentaa oakmoss'ia, ja tuoksupiireissä se taitaakin kulkea  englanninkielisellä nimellä. Täältä voi lukea oakmoss'in tuoksusta; se on metsäinen ja maanläheinen. Edit. Kommenteissa tuli apua. 👍)

Midsommer Eau De Parfum

Midsommerista minulle nousee välittömästi mieleen yksi sana: karkkimainen. Midsommerin kepeä makeus tulee mustaherukasta, vadelmasta, vaniljasta ja makeista sitrushedelmistä. Tuoksu on aika ihana ja voisin kuvitella monen tykkäävän tästä. Se ei sisällä haastavaa kerroksellisuutta tai vahvoja unisex-nyansseja, eikä ylipäänsä mitään voimakasta. Se on suoraviivaisen marjainen ja herkullinen.

Siinä mielessä Midsommer on helppo. Itse kuitenkin näen Biennalen kaltaisen sitrustuoksun olevan klassisempi, ja sen kautta vetoavan vieläkin suurempaan yleisöön.

Kun Midsommer on asettunut iholle ja kepein alkutuoksu haihtunut, alta paljastuu patsulin, vaniljan ja myskin (kasviperäisen!) luoma pehmeän kermainen pohja. Ah!

Nuorin perustajan Jasmin Bonne'n juuret ovat Suomessa, ja hän kirjoittaa Midsommerista näin:

"Growing up in Finland, midsummer eve was always magical. Picking fresh berries in the summer cottage garden, flower wreaths in our hair, savoring warm cinnamon buns with a glass of cold milk, staying up late watching the midnight sun reflect on the lake's surface."

Latvatuoksu: mustaherukka, mandariini, makea appelsiini

Sydäntuoksu: geranium, kanelinlehti, ruusuabsoluutti

Pohjatuoksu: vadelmanlehti, vanilja, patsuli, valkohankajäkälä, myski

Shinrin Eau De Parfum

Valmistaja kuvailee Shinrin'in olevan, vihreä, metsäinen ja kompleksinen tuoksu. Runollinen kuvaus Nuorin sivulta kertoo Shinrinin "kuljettavan sinut antiikin aikaisen metsän halki" ja tuoksussa tasapainottelevan "metsäistä raikkautta, pehmeän kermaista kukkaisuutta, lämmintä mausteisuutta sekä sensuellia valkohankajäkälää". 

Kuvaus kuulostaa siltä, että tämänhän täytyisi olla mun suosikki - ja kiinnostava tuoksu Shinrin onkin - mutta, se on lopulta makuuni liian savuinen. Tuoksu avautuu minulle myös aika maskuliinisena. Shinrinistä tulee mieleen metsä ja vahvan aromaattinen savuisuus, sellaisena kuin se esimerkiksi laadukkaassa savuisessa skottilaisessa viskissä toteutuu. Alkutuoksussa erottuu ensin hyvinkin raikkaana bergamotti, kunnes se haihtuu ja iholle jää savuinen, "raskas" vihreys.

Kiteytän kokemukseni Shinrinistä siten, että Shinrin on mielestäni joukon mielenkiintoisin tuoksu. Sitä on kiinnostavaa ja miellyttävää tuoksutella, vaikka en itse käyttäisi sitä.

Latvatuoksu: bergamotti, kardemumma, orvokinlehtiabsoluutti

Sydäntuoksu: jasmiini, orris, frankinsensi

Pohjatuoksu: santeli, papyrus, valkohankajäkälä, seetri, vetiver, myski

Jioni Eau De Parfum

Jioni on joukon iltatuoksu. Shinrinin ohella se on mielestäni selvästi unisex-henkinen. Se on myös Nuorin tuoksuista vähiten minun tyyppiseni. En aisti Jionissa virallisen tuoksukuvauksen kardemummaa tai ylang-ylangia, mutta Nuorin sivulla sanoitettu "viileä häivähdys kuivaa mineraalisuutta" saa minut nyökkäilemään.

Jioni on puinen, "matala", mausteinen ja mineraalinen tuoksu. Jos kuvittelen Jionin henkilönä, hänen persoonallisuutensa ja olemuksensa olisi täysi vastakohta leikittelevän iloiselle Midsommerille.

Latvatuoksu: kardemumma, frankinsensi

Sydäntuoksu: ylang-ylang, ruusuabsoluutti

Pohjatuoksu: seetri, vetiver, valkohankajäkälä, santeli, kuusibalsami

Nuorin tuoksut muutamaan sanaan ja väriin tiivistettynä (koen tuoksut myös väreinä):

Biennale - vaalean oranssi. Pehmeän aromaattinen sitrustuoksu.

Shinrin - savunvihreä. Metsäinen ja savuinen unisex-tuoksu.

Midsommer - vadelmanpunainen. Marjaisen makea, kepeä ja herkullinen tuoksu.

Jioni - teräksenharmaa. Puinen ja mausteinen unisex-tuoksu.

*

*Vinkki ja mainoslinkki: kokeile Nuorin tuoksuja *kokeilupakkauksessa, jonka hinta on 25€. Pakkaus sisältää neljä tuoksua 2 ml koossa.

Täysikokoisen tuoksun hinta on 99€ / 50 ml.

16 kommenttia
25.06.2025

CBD:tä intiimialueelle? Kyllä!

Olen päässyt kokeilemaan todella mielenkiintoisia uutuuksia, joista omaan valokeilaansa pääsee tänään CBD-liukuvoide: Blank& Etna.

Olen saanut Etnan testiin markkinointitarkoituksessa Blank&'ilta. Olen testannut myös Blank&'in kasvojenhoitotuotteita, joista tulee oma juttunsa. Blank& on uusi, keväällä lanseerattu suomalainen ihonhoitosarja, jonka tuotteiden tähtiaineena on CBD eli cannabidiol.

Etna - jopa PARAS hoitotuote kuiville limakalvoille! 🤩

Olen kirjoittanut premenopaussiin liittyvästä limakalvojen kuivuudesta, joka on hiipinyt elämääni viime vuosina. Viime syksystä lähtien olen rasvannut ja kosteuttanut alapäätä siinä missä yläpäätäkin, ja kategoria "intiimialueen kosmetiikka" on toden totta tullut tutuksi.

Parhaita käyttämiäni hoitotuotteita ovat olleet Membrasin Vaginal Vitality Cream sekä 100% luonnollinen Lip Intimate Macadamia + Oat Lip Balm (esitelty aiemmissa aihepiirin postauksissa), kunnes nyt taisi löytyä vielä nämäkin päihittävä tuote: Blank& Etna Caring Lubricant. Kaikille kolmelle on yhteistä limakalvoja hoitava Omega-7-rasvahappo, jota tyrni ja makadamia sisältävät, ja lisäksi Etna'n the juttu on cannabidiol, joka tuo tuotteeseen extrahyötyjä.

Vaikka nimi on liukuvoide, tuote toimii yhtä lailla limakalvojen hoitovoiteena - voiteesta hyötyy siis ilman seksiäkin.

Etnan tärkeimmät ainesosat:

GLYSEROLI = kosteuttaa
HAMPUNSIEMENÖLJY = kosteuttaa, hoitaa, pehmentää, rauhoittaa
CANNABIDIOL (CBD) = rauhoittaa, vähentää epämukavaa tunnetta limakalvoilla
TYRNIÖLJY = hoitaa ja vahvistaa limakalvoja (Omega-7)

Lisäksi tuotteeseen liukuvuutta tuovat ksantaani- ja sclerotium-kumit, jotka ovat geeliyttäviä ja liukastavia ainesosia. Toki myös öljyt liukastavat. Etna-voiteella on Cosmos Natural -sertifikaatti.

Cannabidiol eli suomeksi kannabidioli on yksi hamppu-kasvin sisältämistä yhdisteistä, mutta se ei ole se aine, jolla on päihdyttäviä vaikutuksia. (Päihdyttävä hamppuyhdiste on THC.) EU hyväksyi kannabidiolin kosmetiikan raaka-aineeksi vuonna 2021, kurkkaa täältä ainesosan tiedot EU:n kosmetiikka-ainesosien tietokannassa.

Kannabidiolilla on moninaisia ihohyötyjä: se on antioksidanttinen, anti-inflammatorinen eli tulehdusta laskeva, rauhoittaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Onpa kannabidiolilla myös ihon talintuotantoa hillitsevä vaikutus, ominaisuus, josta on hyötyä kasvojen ihon hoidossa.

Blank&'in perustajiin kuuluva ja CBD-tuotteiden kanssa useamman vuoden työskennellyt Miro Koliseva sai idean hyödyntää CBD:tä intiimialueen voiteissa kuultuaan, että monet naiset käyttävät CBD-öljyä häpyhuulissa helpottamaan epämukavia tuntemuksia seksin aikana ja sen jälkeen. Miron vaimolla on vulvodynia, joten aiheesta oli vieläpä läheistä kokemusta.

Näin syntyi Etna, joka toimii sekä liukuvoiteena että limakalvojen hoitovoiteena. Voide on vesipohjainen ja sopii myös kondomin kanssa käytettäväksi.

Mun täytyy sanoa, että Etna on heittämällä paras liukuvoide, jota olen kokeillut. Tuntuma on todella miellyttävä - ja tuote on vieläpä erittäin monikäyttöinen - olen käyttänyt sitä kasvoillakin kosteusseerumina! 😊 On muuten superkosteuttavan ja pehmentävän tuntuinen! 👌

En tiedä näkivätkö Blank&'in ihmiset tuotteella myös tämän potentiaalin, mutta mä näin..! Kaikki Etnan sisältämät ainesosat ovat superhyviä myös kasvojen iholle, ja tuotteen koostumus muistuttaa ultrakosteuttavaa seerumia. 💯 Hampunsiemenöljyä ja CBD:tä yhdistävä koostumus sopii kaikille ihotyypeille epäpuhtaasta rutikuivalle. Hampunsiemenöljy ei tuki ihoa vaan päinvastoin tasapainottaa epäpuhtauksiin taipuvaista ihoa, kuivalla iholla se taas ravitsee ja vahvistaa heikentynyttä suojamuuri. Ei-niin-kuivalla iholla tuote voi riittää yksinäänkin kosteuttajaksi.

Etna on siis 3-in-1-tuote:

💛 Liukuvoide

💛 Kuivien limakalvojen ja emättimen hoitovoide

💛 Kosteuttava ja rauhoittava kasvoseerumi

Huom. Blank& kertoo, ettei CBD:tä suositella raskaana oleville tai imettäville naisille. Yrityksen sivulta: "Varhaiset prekliiniset tiedot CBD:stä vaikuttavat lupaavilta, mutta laajamittaiset kliiniset tutkimukset puuttuvat yhä, joten suosittelemme varovaisuusperiaatteen noudattamista."

Mistä Blank&-liukuvoidetta voi ostaa?

*sisältää mainoslinkin

Tuotetta myy Blank&'in kivijalkamyymälä Helsingin Senaatintorilla, *Blank&'in verkkokauppa (24,90€, tai alekoodilla 19,92€) sekä *Ruohonjuuri (25,90€) sekä *Twistbe (24,90€). Pullon koko on 50 ml. (Mikä tekee siitä litrahinnaltaan edullisimman Blank&-tuotteen, ihan vain vinkkinä teille, jotka haluatte kokeilla CBD:tä kasvojen hoidossa. 👌) Blank& tarjoaa Karkkipäivän seuraajille kertaostoksesta -20% alennuksen koodilla SANNIK20

Extravinkki: sarjan Veya Glass Glow Face Mist on yksi parhaita kosteuttavia kasvosuihkeita, mitä olen koskaan kokeillut. Se ei nyt päässyt mukaan tähän artikkeliin, joka keskittyy liukkariin, mutta jos haluat napata alekoodilla muutakin kuin Etnan, niin Veya olisi aika lailla kaikille sopiva superkosteuttava hoitotuote! 👌 Myös se sisältää CBD:tä ja jättää iholle hoidetun, pehmeän tunteen.

32 kommenttia
23.06.2025

C-vitamiiniuutuuksia iholle: suihkeena, seerumina ja hoitonesteenä

Esittelyssä C-vitamiiniuutuuksia iholle; sekä tämän vuoden uutuuksia että jo hetken aikaa markkinoilla olleita, mutta minulle uusia. :)

Uutuuksien joukossa on pari todellista helmeä: Joik'in upea, 15% puhdasta C-vitamiinia tarjoileva kaksifaasinen tuplaseerumi sekä Novexpertin edullinen & tehokas C-vitamiinisuihke.

Olen saanut esiteltävät tuotteet markkinointitarkoituksessa seuraavilta yrityksiltä:

Pure Beauty / Berner
Novexpert / Transmeri
Antipodes / Naturelle
Joik / Miraz
Nea'ls Yard Redemies / Twistbe
I+M Naturkosmetik / Beauty Shaman

Esittelyn tuotteet sisältävät C-vitamiinia sekä puhtaana (Ascorbic Acid) että johdannaisina; Ascorbyl Glucoside ja 3-O-Ethyl Ascorbic Acid. Ascorbyl Glucoside on tänä päivänä kosmetiikkateollisuuden eniten käyttämä C-vitamiinijohdannainen, koska se on stabiili, helppo formuloida ja myös ilmeisen tehokas, sopien myös herkälle iholle. Kerroin askorbyyliglukosidista enemmän tässä jutussa.

Puhdas C-vitamiini eli askorbiinihappo tuo iholle ne kaikkein parhaat hyödyt ja vaikuttaa nopeiten, mutta ei useinkaan sovellu herkälle iholle, ja ainesosaan liittyy myös stabiiliusongelmia. Tämän esittelyn tuotteissa askorbiinihapon klassiset stabiiliusongelmat on kierretty eristämällä askorbiinihappo vedettömään öljyfaasiin (Joik) tai tuomalla se tuotteeseen kasviuutteen muodossa (Antipodes).

🇫🇮 PURE BEAUTY ORANGE FLOWER MIST

25,90€ / 100 ml

C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Glucoside
Muita hoitavia aineita: appelsiinivesi, appelsiininkukkavesi, glyseroli, propanediol
Tuoksu: raikas neroli & mieto appelsiini

Viime vuoden keväällä ilmestynyt Pure Beauty'n Appelsiininkukka-suihke oli ensimmäinen meikäläisen tietoisuuteen saapunut vesimuotoinen C-vitamiini-hoitotuote. Raikkassa ja varsin minimalistisessa koostumuksessa on 10 ainesosaa. Vesipohjan korvaavat appelsiinivesi sekä neroli- eli appelsiininkukkavesi, ja kolmantena tulee tuo suosituin C-vitamiinijohdannainen; sokerin ja C-vitamiinin yhdistelmä askorbyyliglukosidi. Humektantit glyseroli ja propanedioli sitovat ihoon kosteutta.

Humektanttien määrä tässä suihkeessa on pidetty maltillisena, ja tuotteen ihotuntuma on hyvin vesimäinen, ei liukas tai tahmea. Iholle jää Orange Flower Mist'in jäljiltä neutraali tunne ja pehmeä pinta.

🇫🇷 NOVEXPERT VITAMIN C MIST

14,50€ / 150 ml

C-vitamiinimuoto: 3-O-Ethyl Ascorbic Acid
Muita hoitavia aineita: fermentoitu Lactobacillus, hyaluronihappo, glyseroli
Tuoksu: makea persikan ja kypsien sitrushedelmien tuoksu

Novexpertin C-vitamiinisuihke on joukon uusimpia, se ilmestyi tänä keväänä. Kunniamaininta superedullisesta hinnasta, tässä on varmastikin markkinoiden edullisin ja samalla tehokas C-vitamiini-ihonhoitotuote.

Tämäkin suihke on minimalistinen ja siinä on 10 ainesosaa. Tai oikeastaan 9: kymmenes on ponneaineena käyretty nitrogen, joka ei päädy iholle. Koostumus on rauhoittava, kosteuttava, kirkastava ja antioksidanttinen. Suihkeen ihotuntuma on kevyt ja vesimäinen. Tämän tyyppinen tuote tarjoaa näppärän tavan lisätä antioksidanttista suojaa iholle myös päivän aikana ja meikin päälle.

C-vitamiinimuoto 3-O-Ethyl Ascorbic Acid (myös nimellä Ethyl Ascorbic Acid) kuuluu tehokkaisiin mutta harvinaisempiin C-vitamiinijohdannaisiin. Se on vesi- sekä öljyliukoinen, ja imeytyy tehokkaasti. Esimerkiksi Paula's Choicen sivu kertoo, että etyyliaskorbiinihapolla on samat ihohyödyt kuin puhtaalla C-vitamiinilla, eli tämä johdannainen voi myös parantaa ihon kollageenisynteesiä. Myös Deciem-brändeihin kuuluvalla NIODilla on etyyliaskorbiinihappoon pohjautuva seerumi. (Kun jonkin ainesosan näkee Deciemin portfoliossa, se on yleensä hyvä merkki! 🏆)

Suihkeessa on voimakkaahko tuoksu, eli käyttäjän tulee mielellään pitää hedelmäisen makeasta tuoksusta. 🍑🍊

🇳🇿 ANTIPODES GLORY VITAMIN C TRIPLE-ACTION GLOW TONER

26€ / 100 ml

C-vitamiinimuoto: kakaduluumu-uute, joka sisältää puhdasta C-vitamiinia
Muita hoitavia aineitaMelanostatine-5, hyaluronihappo, lime-kaviaari, viinirypäleuute, harakeke-uute, aloe vera
Tuoksu: kevyt mandariinin ja vaniljan tuoksu
Erityistä: tuote on ns. semiluonnonkosmetiikkaa, eli sisältää myös synteettisen aktiiviaineen (Melanostatine™ 5)

Antipodesin viime syksynä lanseerattu Glory Vitamin C -hoitoneste tarjoilee C-vitamiinia aivan toisenlaisessa paketissa kuin Pure Beauty ja Novexpert. Siinä missä kaksi edellistä ovat koostumukseltaan hyvin minimalistisia, Glory pursuaa hoitavia aineita ja kirkastaa ihoa useammalla eri mekanismilla.

⭐️ C-vitamiini: Glory sisältää kakaduluumu-uutetta, joka puolestaan sisältää runsaasti C-vitamiinia.

⭐️ AHA-hapot: limekaviaarin (Microcitrus Australasica) uute sisältää ihoa kuorivia hedelmähappoja.

⭐️ Melanostatine™ 5 (incinimi aqua + dextran + nonapeptide-1): hillitsee melaniinin tuotantoa, minkä kautta kirkastaa ihoa ja ehkäisee hyperpigmentaatiota.

Glory Vitamin C Triple-Action Toner on koostumukseltaan hienoisesti paksunnettua nestettä, mutta ohuempaa, kuin hoitonesteet yleisesti. Annostelu tippapullosta on aavistuksen hankalaa, kun tuote on niin juoksevaa, mutta ei varsinaisesti ongelmallista. Täytyy vain katsoa, ettei ravista kämmenellä liikaa nestettä. Glory tuntuu iholla kosteuttavammalta kuin Pure Beautyn ja Novexpertin suihkeet.

🇩🇪 I+M NATURKOSMETIK VITAMIN C NEKTAR SERUM

29,50€ / 25 ml

C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Glucoside (3%)
Muita hoitavia aineita: aloe vera, glyseroli, arganöljy, avokadoöljy, hyaluronihappo, centella asiatica
Tuoksu: raikas, jopa kirpsakka sitruuna
Erityistä: käytä mielellään vain iltaisin

I+M:n C-vitamiiniseerumi on Novexpertin suihkeen tavoin tämän kevään uutuus. Tässä seerumissa on omaan makuuni oikein mukava ainesosakokonaisuus, sillä seerumi sisältää myös pienen pitoisuuden öljyjä. (Tykkään siitä, että seerumissa on sekä vesikosteuttavia että öljykosteuttavia elementtejä.) Koostumus on raikkaan geelifluidimainen, öljyjen läsnäolon tuntee vain iholle jäävästä hennosta pehmeydestä.

Seerumin varsin kirpsakka sitruksinen tuoksu yllättää. Ne, jotka rakastavat oikein täpäkkää sitruksen tuoksua, ihastuvat tähän. Tuoksun tuo sitruunankuoriöljy, mikä samalla tuo tuotteeseen "käytä vain iltaisin" -suosituksen. Sitruunankuoriöljy voi aiheuttaa auringonvalossa fototoksisen reaktion, eli vältä käyttöä aamuisin tai aurinkoisina päivinä. Lue lisää ainesosista, joita on hyvä välttää auringossa.

I+M Naturkosmetikin tuotteita myy Suomessa ainoastaan Beauty Shaman.

🇬🇧 NEAL'S YARD REMEDIES VITAMIN C BRIGHTENING BOOSTER

29,90€ / 25 ml

C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Glucoside (+pieni tujaus kakaduluumun sisältämää puhdasta C-vitamiinia)
Muita hoitavia aineita: glyseroli, inuliini, arginiini, hyaluronihappo, aloe vera, hyvin pienellä pitoisuudella kakaduluumu-uute
Tuoksu: hajusteeton, ei edes raaka-aineiden tuoksua

Nea'lsin seerumi on yksi markkinoiden harvoja hajusteettomia C-vitamiiniseerumeita, ja luonnonkosmetiikan puolelta tunnen vain kaksi sellaista (toinen on seuraavana esiteltävä Joik). Tuote on myös täysin öljytön.

Minimalistinen koostumus sisältää 13 ainesosaa, joiden joukossa runsaasti humektantteja. Neal'sin seerumi onkin myös oikein pätevä kosteuttaja. Tämä seerumi sopii kaikkein parhaiten oikein herkälle ja myös ongelmaiselle iholle.

🇪🇪 JOIK ORGANIC RE-BOOST GLOW ILLUMINATING DOUBLE SERUM

42€ / 30 ml

C-vitamiinimuoto: askorbiinihappo eli puhdas C-vitamiini (15%)
Tuoksu: hajusteeton, aistittavissa mieto ruusuveden tuoma ruusun tuoksu
Muita hoitavia aineita: ruusuvesi, auringonkukansiemenöljy, jojobaöljy, glyseroli, puolukkauute, lakkauute

Joukon ehdottomasti tehokkain tuote! Ja muutenkin upea seerumi! 👏💎

Illuminating Double-seerumin voisi sanoa olevan C-vitamiini-vastine Novexpertin fantastiselle Pro-Retinol Double-seerumille. Kummassakin tuotteessa on erillisissä säiliöissä vesifaasi ja öljyfaasi jotka yhdistyvät, kun pumppaat tuotetta kämmenelle.

15% on jo oikein tehokas pitoisuus C-vitamiinia, ja tuote kihelmöi ihollani kevyesti. Huomio: askorbiinihappo ei ole paras C-vitamiinimuoto herkälle iholle, sillä jo sen happamuus tekee siitä potentiaalisesti ihoa ärsyttävän. Askorbiinihappo vaatii hyvin alhaisen pH:n toimiakseen optimaalisesti ja päästäkseen ylipäänsä imeytymään ihoon.

Joik'in seerumi on ihanan tuntuinen, ja samalla lailla täydellisesti hoitavan tuntuinen kuin Novexpert. Täydellisellä tarkoitan sitä, että kun samassa pullossa on sekä vesimäinen geeliseerumi ja voidemainen öljyseerumi, iho saa yhdestä pullosta kaiken tarvitsemansa. Tämän päälle ei siis välttämättä tarvitse enää laittaa kasvovoidetta tai -öljyä.

Mielenkiintoisesti, Joikin ohjeiden mukaan Illuminating-seerumia voi käyttää aamuin illoin. Itse ehkä käyttäisin näin tehokasta seerumia vain kerran päivässä.

🇳🇿 ANTIPODES GLOW VITAMIN C BRIGHTENING SERUM

45€ / 30 ml

C-vitamiinimuoto: kakaduluumu-uute, joka sisältää puhdasta C-vitamiinia
Muita hoitavia aineita: bakuchiol, glyseroli, hyaluronihappo, kiwiuute, avokadoöljy
Tuoksu: kevyt mandariinin ja vaniljan tuoksu

Joukon viimeinen tuote tarjoilee C-vitamiinin ohella myös bakuchiolia. Antipodesin Glow Vitamin C -seerumin voikin nähdä kokonaisvaltaisena anti-age-tuotteena Evolven mainion Bio-Retinol + C Boosterin tapaan, joka myös yhdistää C-vitamiinia ja bioretinolia.

Tuotteen erikoisuus on sen kullanhohtoinen koostumus. Tällä varmastikin halutaan luoda elämyksellistä lisää, ja ehkä kullanhohdon on tarkoitus myös tuoda välitöntä hehkua iholle (itse en sellaista omalla ihollani havaitse vaan seerumi on näkymätön).

Glow-seerumi on iholla hyvin kevyen tuntuinen, eikä kuulu tämän joukon kosteuttavimpiin, pääpointti on tuoda ihoon antioksidantteja ja bakuchiolia. Kakaduluumu sisältää C-vitamiinin ohella muitakin tehokkaita antioksidantteja kuten polyfenoleita. 👌 Seerumi imeytyy nopeasti ja jättää iholle neutraalin tunteen.

Mikä tuote millaiselle iholle?

C-vitamiini-ihonhoitotuotteet soveltuvat kirkastamaan ihoa sekä suojaamaan ihoa antioksidanttisesti ympäristön rasitteilta, eli ihosoluja hapettavilta vapailta radikaaleilta. Vahvemmat C-vitamiinipitoisuudet ja erityisesti puhdas C-vitamiini sopivat myös "järeämpään" ihon kirkastamiseen, eli lievittävät pigmenttiläiskiä.

Herkkä iho, rasvoittuva tai sekaiho (ja tuoksuyliherkkyys): Neal's Yard Remedies Vitamin C Brightening Booster

Kaikki ihotyypit, buustaamaan ihon antioksidanttisuojaa: Pure Beauty Orange Flower Mist, Novexpert Vitamin C Mist

Ikääntyvä ja kuiva iho, iholla niin juonteita, ryppyjä kuin pigmenttimuutoksia: Joik Illuminating Double Serum

Ikääntyvä mutta ei kuiva iho, iholla juonteita, sameutta ja pigmenttimuutoksia: Antipodes Glow Vitamin C Serum

Kun iholla alkavat näkyä ensimmäiset ikääntymisen merkit: I+M Vitamin C Nektar Serum

Iho, jossa haasteena erityisesti pigmenttimuutokset ja epätasainen ihonsävy: Antipodes Glory Vitamin C Toner

Vertaus - pärjääkö yksikään uusista seerumeista vanhalle suosikilleni?

Jos vertaan tässä jutussa esiteltyjä C-vitamiinituotteita, etenkin seerumeita, ikiaikaiseen Novexpertin Booster With Vitamin C -suosikkiini, on sanottava, että vain Joik pärjää tälle legendalle. 🧡 (Vinkki + *mainoslinkki: Novexpertin C-vitamiiniseerumin saa *Olo-apteekista hintaan 43,11€, kun ovh monilla jälleenmyyjillä kuten Joliella on yli 60€.)

Novexpertin etu tehokkaan C-vitamiinipitoisuuden (25%) ohella on kosteuttavuus: tämä seerumi on myös todella kosteuttavan tuntuinen, ainakin allekirjoittaneen iholla. (Myös Joik on todella kosteuttava.)

Toinen etu on optimoitu säilyvyys: katsokaapa markkinoiden C-vitamiiniseerumeita, kuinka moni niistä on pakattu Novexpertin tavoin ilmatiiviseen pumppupulloon? (Joik on.) Novepertin seerumi on vieläpä pullon sisällä vakuumipussissa. Tämän paremmin ei enää voi antioksidantti-ihonhototuotetta pakata - ellei kyseessä ole vedetön jauhetuote.

Valtaosa kauppojen C-vitamiiniseerumeista on pakattu pipettipulloon, mikä saattaa näyttää hienolta, mutta on tuotteen säilyvyydelle kaikkea muuta kuin hienoa. Joka kerta kun avaat pipettipullon, sisään menee happea, ja joka kerta sisältö hapettuu hitusen, eli menettää hitusen tehoaan.

Kun pipettipulloon pakatun antioksidanttiseerumin on kerran avannut, se tulee käyttää saman tien, parin kuukauden sisällä. Värittömästä C-vitamiiniseerumista tunnistaa hapettumisen siitä, että väri muuttuu keltaiseksi.

🍊🍊🍊

Täältä voit kurkata viime kesäisen C-vitamiinituote-esittelyni, jossa olivat mukana Laveran, L300:n, Korresin, Dermosilin, Novexpertin, Mádaran ja Bioearthin C-vitamiiniseerumit.

14 kommenttia
19.06.2025

Flow Cosmetics on nyt ekosertifioitu

Kaupallinen yhteistyö: Flow Cosmetics

Pitkän linjan kotimainen Flow Cosmetics -luonnonkosmetiikkasarja on nyt myös virallisesti ekosertifioitu! Flow Cosmeticsin tuotteet ovat aina vastanneet sertifioinnin kriteereitä, mutta nyt tälle on hankittu myös virallinen todiste. Tuotteilla on Ecocertin myöntämä Cosmos-sertifikaatti.

Sertifikaatista on se etu, että se helpottaa kuluttajaa tunnistamaan aidosti luonnollisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon.

Luonnonkosmetiikalle ei ole lain mukaista määritelmää, ja moni kaupan hyllyltä löytyvä brändi markkinoi tuotteitaan luonnollisuus-lupauksin, vaikka tuotteen luonnollisuusprosentti saattaa olla hyvin matala, jopa vain pari prosenttia. Ekosertifikaatit ovat luotettava tae sille, että tuote todella on luonnonmukainen ja valmistettu ympäristöystävällisin prosessein.

Tämän kirjoituksen myötä haluamme Flow’n kanssa avata kuluttajalle sekä Karkkipäivän seuraajille sitä, millä tavoin luonnonkosmetiikan sertifiointiprosessi käytännössä tapahtuu.

Uskon, että tämä on kiinnostavaa tietoa luonnonkosmetiikan ystäville. 🌿 Itsellenikin näin yksityiskohtainen tieto sertifioinnista oli uutta ja valtavan mielenkiintoista.

Miksi Flow Cosmetics valitsi juuri Cosmos-sertifikaatin?

Flow’lla haluttiin valita sertifikaatti, jonka mahdollisimman moni tunnistaa. Cosmos on tätä nykyä Euroopan eniten käytetty sertifikaatti. Myöntäväksi tahoksi valittiin Ecocert, sekin tunnettuuden perusteella.

Sannin lisähuomio: Cosmos on sertfioinnin standardi, jonka voi myöntää useampi eri taho, kuten Ecocert, Soil Association sekä yksityiset sertifiointiagentit. Cosmos-standardin loivat yhdessä viisi Euroopan suurimpiin kuuluvaa luonnonkosmetiikan sertifiointiorganisaatioita: BDIH, Cosmebio, Ecocert, Soil Association sekä ICEA.

Flow Cosmeticsin operatiivinen johtaja Suvi Logren toteaa, että sertifikaatti on todiste sille, että Flow myös tekee niin kuin sanoo. Kuvassa Suvi äitinsä ja Flow Cosmeticsin perustajan Riitta Jänkälän kanssa.

Cosmos-sertifikaatti takaa:

🌿 Ympäristöystävällisen tuotannon, joka huomioi myös ihmisen terveyden
🌿 Vihreän kemian konseptin hyödyntämisen ja kehityksen
🌿 Luonnonvarojen vastuullisen käytön
🌿 Biodiversiteetin kunnioittamisen
🌿 Kierrätettävät pakkaukset

Cosmos-sertifioiduissa tuotteissa ei sallita:

🚫 Petrokemian ainesosia kuten silikonia, mineraaliöljyä, ftalaatteja, etoksyloituja (PEG)-yhdisteitä jne (poislukien muutama standardin liitteessä V tarkoin määritelty ainesosa, kuten tietyt luonnollisen kaltaiset säilöntäaineet)

🚫 Synteettisiä hajuste- ja väriaineita

🚫 GMO-ainesosia

Cosmos Natural ja Cosmos Organic

Koostumuksesta riippuen osa Flow’n tuotteista saa Cosmos Natural-, osa Cosmos Organic -sertifikaatin.

Sanastoa:

Agroainesosa: kasvi-, eläin- tai mikrobi-ainesosa, joka on peräisin maataloudesta, vesiviljelystä tai luonnonvaraisesta keräämisestä ja sadonkorjuusta. Esimerkiksi kasviuutteet ja -öljyt, merilevät ja kukkaisvedet sekä vaikkapa lanoliini eli lampaanvillarasva ovat agroainesosia.

Agroainesosat jaetaan vielä fyysisesti prosessoituihin ja kemiallisesti prosessoituihin. Kirkkaasti suurin osa luonnonkosmetiikan vaikuttavista ainesosista on fyysisesti prosessoituja agroainesosia: kasveista, hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä ja puun osista uutettuja tai puristettuja öljyjä ja uutoksia. Kemiallisesti prosessoituihin agroainesosiin kuuluvat mm. glyseroli, alkoholi ja tensidit. Vain tietyt, tarkasti määritellyt kemialliset prosessit ovat sallittuja näiden valmistuksessa, niihin lukeutuvat mm. esteröinti, hydrolyysi ja bioteknologiset prosessit.

Luonnollista alkuperää oleva ainesosa (natural origin): vesi, mineraalit ja fyysisesti sekä kemiallisesti prosessoidut agroainesosat.

Cosmos Organic -kiriteerit

Vähintään 95% tuotteen sisältämistä agroainesosista tulee olla luomua.

  • Koko tuotteesta vähintään 20% tulee olla luomua, kun tuote on iholle tai hiuksiin jätettävä
  • Koko tuotteesta vähintään 10% tulee olla luomua, kun tuote on poishuuhdottava, tai mineraalimeikkituote tai vesipohjainen, ei-emulgoitu tuote kuten kasvovesi

Huom: vettä ei lasketa luomuksi, joten vettä sisältävä tuote ei koskaan voi olla 100% luomua, öljypohjainen ja vedetön tuote taas voi.

Cosmos Organic -tuotteessa saa olla maksimissaan 2% petrokemiallisen alkuperän ainesosia (kuten kvatteja), pois lukien erikseen listatut sallitut säilöntä- ja denaturointianeet. Sallitut petrokemialliset ainesosat on listattu omassa liitteessään V, kiinnostuneet voivat tarkastella tietoja täällä.

Cosmos Natural -kriteerit

Vähintään 95% tuotteen sisältämistä ainesosista tulee olla luonnollista alkuperää, näihin lasketaan sekä fyysisesti että kemiallisesti prosessoidut agroainesosat sekä mineraalit.

Luomuainesosille ei ole minimivaatimusta, eli Cosmos Natural -tuote voi myös olla vailla luomuraaka-aineita.

Tuote saa sisältää maksimissaan 5% ei-luonnollisia ainesosia kuten tiettyjä säilöntä- ja denaturointiaineita, jotka on tarkoin määritelty Cosmos-standardin liitteessä V.

Prosessi käynnistyi runsas vuosi sitten

Flow Cosmetics -tuotteiden tie kohti sertifiointia alkoi maaliskuussa 2024. Cosmos-auditoija kävi ensimmäisen kerran Flow’n tehtaalla Riihimäellä vappuna 2024, ja ensimmäinen sertifikaatti saatiin syyskuussa 2024. Ensimmäinen sertifioitu tuote oli Flow’n Ruusuvesi.

Nyt kesäkuussa 2025 26 Flow Cosmeticsin tuotetta on sertifioitu, joista asiakkaiden saatavilla on 13. (Tarkoittaa siis sitä, että sertifikaatilla varustettu tuote on jo tullut myyntiin. Ilman sertifikaattia olevat tuotteet ovat kuitenkin sisällöltään tismalleen samoja.)

Näin homma käytännössä sujuu:

1. Otetaan yhteyttä Ecocertiin ja ilmaistaan kiinnostus sertifiointiin.
2. Ecocert lähettää tarjouksen.
3. Ecocert avaa asiakasyritykselle Green-portaalin, jonka kautta sertifiointiprosessia hallinnoidaan.

Heti prosessin alussa auditoija tulee käymään yrityksessä ja käydään läpi asiat, joiden tulee olla kunnossa sertifikaattia varten. Näihin kuuluvat mm. varastonhallinnan kirjaukset sekä ympäristösuunnitelma liittyen mm. jätteenlajitteluun.

Mitä tietoja sertifikaattia varten vaaditaan?

Green-portaalissa on kuusi vaihetta, jotka tulee täyttää. Näitä tietoja on todella paljon, ja prosessin kulkua kuunnellessani saatoin käsittää, miten valtava työ sertifioinnin takana on. Sertifikaattia ei todellakaan heru ihan helpolla tuosta vain pari lomaketta täytettyään!

Green-portaalin osiot:

1. Ainesosa-tietopankki

Tähän kohtaan viedään jokainen tuotteissa käytetty ainesosa ja ainesosaan liittyvät tiedot: raaka-aineen nimi, incinimi, raaka-aineen toimittajan nimi sekä dokumentit, joista ilmenevät turvallisuustiedot (Safety Data Sheet), sekä tiedot siitä, onko raaka-aine luomulaatuinen ja onko se sertifioitu.

Ecocert hyväksyy jokaisen ainesosan, ja vasta kun ainesosa on hyväksytty, etenee tuotteen sertifiointi.

Raaka-aineen ei tarvitse olla sertifioitu, mutta jos se on, se helpottaa prosessia, koska ainesosa voidaan hyväksyä nopeasti. Mikäli raaka-aine ei ole sertifioitu, Ecocert tarvitsee lisätietoja raaka-aineen toimittajalta ja hyväksyy ainesosan vasta saatuaan riittävät tiedot.

Otetaan esimerkki Flow’n käyttämistä raaka-aineista. Flow käyttää muutamissa tuotteissaan hyvinkääläisen pientilan tuottamaa nokkosta. Hyvinkääläisen tilan on toimitettava Ecocertille dokumentaatio, joka vahvista, että nokkonen tuotetaan Cosmos-standardin vaatimusten mukaisesti.

2. Tuote-tietopankki

Tähän kohtaan syötetään tiedot yksittäisistä tuotteista; nimi, ainesosat, käyttötarkoitus.

3. Resepti-osio

Tähän kohtaan kirjataan tuotteiden reseptit. Raaka-aineet voidaan lisätä resepteihin sitä mukaa, kun Ecocert on ensin hyväksynyt ne Ainesosa-osiossa.

Kun yksittäisen tuotteen resepti on hyväksytty, sen kohdalle ilmestyy teksti Formula approved. Tässä vaiheessa voidaan siirtyä tuotteen pakkaustietojen ja pakkausdesignin valmisteluun. Kun resepti on hyväksytty, graafikko voi viimeistellä pakkauksen ulkonäön ja tekstit tarkkoine inci-tietoineen ja luomu-prosenttiosuuksineen.

4. Etiketit ja pakkaukseen painetut tuotetiedot

Tähän kohtaan lisätään kuva siitä, miltä pakkauksen inci-printti sekä tuotetiedot näyttävät. On tarkkaa, missä kohtaa etikettiä esimerkiksi Cosmos-logo saa olla ja minkä värinen se saa olla.

Kun Ecocert on hyväksynyt etiketin ja pakkaustiedot, kohtaan tulee Approved.

5. Pakkaustiedot

Tähän kohtaan lisätään tiedot pakkauksista; miltä ne näyttävät, mikä on materiaali ja millaista pakkausta käytetään missäkin tuotteessa.

Sallitut pakkausmateriaalit on määritelty Cosmos-standardissa, esimerkiksi mitä muovilaatuja saa käyttää. Kun Ecocert on hyväksynyt pakkaustiedot, tulee tähän kohtaan jälleen tieto, Approved.

Triviaa: kiitos Cosmos-sertifioinnin, Flow Cosmetics joutui etsimään uudet pakkaukset Korennon nimellä ennen kulkeneille mineraalipuutereilleen. Puutereissa aiemmin käytetty kova muovilaatu ei ole Cosmos-sallittua, eikä Flow onnistunut löytämään Cosmoksen sallimaa, sopivaa muovilaatuista puuteripurkkia. Näin ollen uudeksi puuteripakkaukseksi valikoitui lasi.

Uudistuneet Flow Cosmetics -mineraalipuuterit muuten tulevat myyntiin elokuun aikana.

6. Tuotantotilojen puhdistustuotteet

Tässä kohdassa kerrotaan, mitä aineita valmistajayritys käyttää tuotantotilojensa tilojen ja laitteiden puhdistukseen. Myös tuotantotilojen puhdistusaineiden tulee täyttää asetetut kriteerit.

Muuta: varastonhallinnan seuranta

Tämä on tiukka kohta! Ecocert tulee myös seuraamaan yrityksen tekemiä raaka-ainehankintoja ja sitä, että raaka-ainehankinnat täsmäävät tuotantomäärien kanssa. Tällä Ecocert seuraa, että reseptejä todella noudatetaan ja yritys todella valmistaa ne tuotteet, joita sanoo valmistavansa.

Tietojen tulee olla saatavilla vuosittaisessa auditoinnissa, jossa auditoija tyypillisesti tekee tuotteille pistokokeita. Pistotarkastuksen kohteeksi päätyneistä tuotteista käydään läpi kaikki tiedot; raaka-aineiden tilausmäärät ja saapumispäivät, valmistetut tuotteet sekä niiden myynti.

Ei nopea juttu

Kaikkinensa tuotteiden sertifiointiin voi kulua monen monta kuukautta, yli vuosikin. Jos raaka-aine ei ole Cosmos-sertifioitu, siitä tulee toimittaa Ecocertille yksityiskohtaiset tiedot, ja joskus tällaisen raaka-aineen hyväksyntään voi mennä todella pitkään. Sitä luulisi, että jos aine kasvaa luonnossa, riittäisi tieto siitä, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Ecocert voi vaatia lisää tietoa ja Suvi Logren kertoo, ettei ole epätavallista, että jonkin raaka-aineen kohdalla tulee jatkuvasti huomautus, että jokin pieni nippelitieto uupuu vielä.

Vaikka prosessi kuulostaa raskaalta, ainakin se jossain määrin luo uskottavuutta sertifikaatille. Sertifikaattia ei todellakaan saa heppoisin perustein – tai vain ostamalla, kuten joskus kuulee sertifikaatteja kritisoivien tahojen väittävän.

Suvi Logren arvioi, että kaikilla Flow Cosmeticsin tuotteilla on sertifikaatti tulevan syksyn aikana. Toki valikoiman uudet tuotteet tulevat käymään läpi saman prosessin; aina kun kehitetään uusi tuote, lähtee sama tarkistusproseduuri liikkeelle.

*

Mitä luonnonkosmetiikan sertifikaatit merkitsevät sinulle? Onko sinulle tärkeää että tuote on sertifioitu?

💚 Lue esittelyjäni Flow Cosmeticsin tuotteista näistä postauksista.

4 kommenttia
1 2 3 4 7 8 9

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (81)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat