12.01.2023

Tällainenkin vaikutus voi olla blogin kommenteilla: tapaus tonnikala

Laitetaan tähän väliin ruoka-aiheinen "välikevennys".

Minulle tämä on itse asiassa iso juttu, ja sen sai aikaan muutama blogiin jätetty kommentti.

Syön todella paljon tonnikalaa, ja blogissa on kautta vuosien ollut paljon tonnikalaruoka-reseptejä kuten myös asiaa vastuullisista tonnikala-valinnoista. (Lyhyt ohje: valitse Skipjack- eli boniitti-tonnikala, se ei ole uhanalainen laji.)

Olen aina käyttänyt öljyyn säilöttyä tonnikalaa, koska se on maukkaampaa kuin veteen säilötty.

Muutaman postauksen yhteydessä minulta on kysytty, minne valutan tonnikalapurkkien öljyn. Minusta kysymys oli kummallinen, miksi tällaista edes kysytään? Kaadan tonnikalasäilykkeen öljyt viemäriin, kuten kaikkien muidenkin säilykkeiden. En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että joku tekisi toisin.

Kun kerroin tämän kysyjille, minua valistettiin siitä, että viemäriputket voivat mennä tukkoon elintarvikerasvoista, ja että oikeaoppinen tapa on valuttaa öljyt talouspaperiin tai sanomalehteen ja laittaa roskiin tai biojätteeseen.

Tonnikalavuoka on yksi lemppari-tonnikalaruoistani

Jäin makustelemaan asiaa. Entä jos ei tilaa sanomalehtiä eikä talouteen tule mainoslehtisiä..? Talouspaperi on sen verran ohutta, että sitä pitäisi käyttää aika paljon öljyn imeyttämiseen. Ei kuulostanut järkevältä. Pitäisikö siis oikein toimiakseen tehdä sanomalehtitilaus tai hakea taloyhtiön paperiroskiksesta sanomalehtiä, jotta voisi käsitellä elintarvikkeiden öljyt?

Totesin, että en nyt kuitenkaan ala erikseen hakea roskiksesta sanomalehtiä tonnikalapurkkeja varten, ja jatkoin öljyn viemäriin kaatamista kuten ennenkin. Itselleni olin myös sanonut (uskotellut), että eihän yhdessä purkissa niin paljon öljyä ole. Sanoinpahan päässäni myös sen tyypillisen perustelun, että "kaataahan kaikki muutkin viemäriin, kuka muka oikeasti imeyttää öljyt paperiin aina säilyke- tai fetapurkin avatessaan...?"

Tonnikalaöljyn valuttamista kommentoitiin blogissa jälleen loppusyksystä. Kun seuraavan kerran olin kaatamassa öljyä viemäriin, huomasin, että asia alkoi vaivata minua.

Okei, kokeillaan sitten talouspaperiin imeyttämistä, ajattelin. Testataan edes, kuinka hyvin se imee öljyt.

Kun sitten valutin tonnikalapurkin öljyt paperiin, valintojani puolustelevat äänet päässäni vaikenivat. Öljyähän oli tosi paljon. Yhdessä 150 g peruskoon purkissa näytti olevan öljyä jopa yli puoli desilitraa. Katselin näkyä öljymäärän kanssa kamppailevasta talouspaperista hiljaisena. Kaiken öljyn imeyttämiseen olisi tarvittu varmaan 4-5 liuskaa paperia. Kaikki tuo määrä meni viemäriini useita kertoja viikossa.

Sen jälkeen en enää kaatanut yhdenkään purkin öljyjä viemäriin.

Jonkin aikaa imeytin öljyt paperiin, vaikka paperia kului suuret määrät.

Kun öljystä litimärät paperit alkoivat täyttää roskistani ja öljyä valui pussin läpi jäteastian pohjallekin, sietokykyni saavutti rajansa.

En jaksanut tällaista vaivaa ja sotkua. (Ja jälleen kerran saatoin vain miettiä: kuka jaksaa tehdä tällaista? Kuka laittaa elintarvikeöljyt roskikseen viemärin sijaan?)

Ratkaisu: öljytonnikala sai jäädä ja vaihtui veteen säilöttyyn tonnariin.

Hyvänmakuinen tonnikala ei ollut yksinkertaisesti enää öljyhärdellin arvoinen. Vaikka muuten olenkin julistanut rakkauttani öljyihin, tässä kulkee raja.

Vesipohjaisen tonnikalasäilykkeen nesteen voi kaataa viemäriin ja elämä on nyt helpompaa, joskin tonnikala mauttomampaa. Lisään öljyn tonnikalaan erikseen oliiviöljypullosta. (Maun kannalta ei kuitenkaan sama asia, mutta mielenrauhan kannalta suuri asia.)

Te jotka kysyitte, miksi valutan tonnikalaöljyn viemäriin:

tällainen vaikutus sillä lopulta oli. 🙂

 

Ihan uteliaisuudesta: miten teidän muiden kotona toimitaan elintarvikeöljyjen suhteen?

(Itse uskon, että valtaosa kaataa öljyt viemäriin. Vaivan näkökulmasta voin ymmärtää, miksi.)

*

Tässä vielä kaksi lempparitonnikalaruokani reseptiä. Edullista ja täyttävää arkiruokaa. Myös eettistä, kun valitset vaalean tonnikalan sijaan skipjack-laadun.

Sekoita aineet yhteen, anna turvota hetki ja muotoile taikinasta pyöryköitä tai pihvejä.

Paista pannulla voissa tai oliiviöljyssä, tai uunin pellillä (uunista riippuen noin 225 astetta puolisen tuntia). Tonnikalapullat maistuvat fantastisen hyviltä myös kylminä, ja käytän niitä esim. retkieväänä. :)

Vinkki: juustoraasteella vaikutat tonnikalapullien makuun: valitse voimakas juustolaatu kuten vahva cheddar, ja saat aivan erityisen maukkaita pyöryköitä! 😋👌

Tässä aiemmin tekemässäni ohjeessa näkyy yhä 'tonnikalaa öljyssä', mutta käytä mitä tonnikalaa haluat :)

Paista kasvikset ja herkkusienet ja keitä + paista perunat tai muut juurekset kypsiksi voissa tai oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista sipuli erikseen pehmeäksi ja makeaksi.

Kasaa vuokaan kasvikset, sienet, juurekset, sipuli ja tonnikala. Revi päälle vähän tuoretta rosmariinia tai timjamia, tai sirottele ripaus maustehyllyn kuivayrttejä. Levitä päälle runsaasti juustoraastetta.

Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja vähän ruskistunut.

105 kommenttia
10.01.2023

Vuoden luetuimmat postaukset - kärjessä hikeä ja tavis-ihonhoitoa

Vuodenvaihteessa on aina kiinnostavaa tarkastella tilastoja. :)

Mitkä Karkkipäivän postaukset olivat suosituimpia vuonna 2022?

Top-kymppiin on päässyt aiheita ikääntymismuutoksista, kuusikymppisen naisen ihonhoidosta, kulmakarvojen laminoinnista, kuivien käsien hoidosta, nestemäisestä ihonhoidosta, kasvovesistä, seerumeista ja öljyistä sekä alle 10€ ihonhoitorutiinista. Kaksi brändivetoistakin postausta on sijoittunut kärkeen: esittelyt Ohanicista sekä Novexpertin kuivan ihon tuotteista.

Valitettavasti mittaus ei pari vuotta sitten tiukentuneen GDPR-lain tulkinnan puitteissa ole enää yhtä tarkkaa kuin aikaisemmin, eikä Google Analytics tallenna kuin evästeet hyväksyneet kävijät. (Blogiani voi lukea myös A-Lehtien evästeitä hyväksymättä.) Listauksen luvut ovat siis suuntaa-antavia ja todellisuudessa korkeampia, ja saattavat olla myös todellisuudessa eri järjestyksessä. Kuitenkin tilasto antaa hyvän kuvan siitä, mitkä aiheet on koettu kiinnostavimmiksi. :)

1. IKÄ EI TUO MUKANAAN VAIN RYPPYJÄ: VANHEMPANA MYÖS HAISEN PAHEMMALLE

Pahan hajun tunnustus on vetänyt puoleensa lukijoita (oletan..! 😀), ja tämä postaus on luettu yli 37 000 kertaa.

Tammikuisessa postauksessa listaan erilaisia merkille panemiani ikääntymiseen liittyviä muutoksia, joihin kuuluu ryppyjen ja pigmenttiläiskien ohella myös voimakkaampi ja lisääntynyt hien haju. Tai oikeastaan mun kohdalla se, että hiki ylipäänsä on alkanut haista - aikaisemmin oli hyvin harvinaista, että kainaloni olisivat haisseet. (Hien hajuhan johtuu jokaisen yksilöllisestä aineenvaihdunnasta, hien sisältämistä valkuaisaineista sekä ihon bakteereista).

Vielä reilusti pitkälle kolmikymppiseksi saatoin usein olla ilman deodoranttia; kainalot saattoivat kostua, mutta eivät ne haisseet. Nyt on aivan eri juttu. Jos en laita antiperspiranttia, kyllä kainalot jossain vaiheessa päivää alkavat haiskahtaa. Kiitos, ikä ja hormonit. 😃

2. KUUSIKYMPPISEN TINAN IHO PYSYY SILEÄNÄ TÄLLÄ SIMPPELILLÄ IHONHOITORUTIINILLA

Juttuni Tinan, entisen esihenkilöni, yksinkertaisesta ja toimivasta ihonhoitorutiinista herätti kiinnostusta yli 33 000 lukukerran verran. Mahtavaa! :) Kertoo siitä, että tuikitavallisten ihmisten ihonhoito kiinnostaa - samoin kuin simppelit rutiinit. Aina ei tarvitse olla seerumien ja hoitonesteiden arsenaalia tai monimutkaisia aktiiviaineiden kerrostustoimenpiteitä saavuttaakseen tuloksia.

Tina hyödyntää ihonhoidossaan ihon terveyttä ja kosteustasapainoa ylläpitäviä peruselementtejä: hän kosteuttaa ja suojaa ihoaan ja hoitaa sitä tavalla, joka hillitsee tulehdusta. Tähän vaikuttavat myös elämäntavat, joiden osuuden ihon kuntoon helposti unohdamme. Hiljainen tulehdus on yksi eniten iho-ongelmia sekä ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavia tekijöitä, ja koska itse tulehdus voi olla näkymätöntä, moni ei ymmärrä poistaa sen juurisyitä eikä edes hoksaa, että iho-oireet johtuvat tulehduksesta.

Kolme vinkkiä tulehduksen vähentämiseen:

  1. Hellävarainen puhdistus - käytä mietoja puhdistusaineita äläkä pese ihoa kahdesti päivässä ellei se ole aivan välttämätöntä. Iltapuhdistus riittää.
  2. Vältä voimakkaiden ihoa aktivoivien aineiden tiheää käyttöä. (Onko esimerkiksi tarpeen käyttää hedelmähappokuorintoja ja vahvoja A-vitamiinituotteita monta kertaa viikossa?)
  3. Suojaa iho UV-säteilyltä - mutta muista kohtuullinen aurinkoaltistus, jotta ihosi saa D-vitamiinia :)

3. KULMAKARVOJEN LAMINOINTI MUUTTI SUHTEENI KULMAKARVOIHIN

Kulmakarvojen laminointi oli top-aiheita myös vuosina 2020 ja 2021, ja viime vuonna kirjoittamani revisit-postaus aiheeseen keräsi yhä paljon kiinnostusta.

Laminoinnin suurin trendi alkaa hiipua, mutta kulmakarvojen tyyli ja niiden laittaminen ylipäänsä jatkaa vahvana juttuna kauneus-scenessä. Minusta tämä on valtavan mielenkiintoista. Omassa nuoruudessani 90-luvulla ja vielä pitkälle 2000-luvullekin kulmakarvat olivat mitättömässä roolissa verrattuna tähän hetkeen. Ne meikattiin, muotoiltiin ja värjättiin, mutta niistä ei puhuttu eikä niihin suunnattu erityishuomiota; riitti, että ne olivat huolitellut, jos kasvot muutenkin olivat meikatut.

2010-luvulla alkoi kulmakarvojen kultakausi joka tuntuu yhä vain kasvavan. 2020-luvulla kulmakarvoja kammataan ja asetellaan äärimmäisellä pieteetillä nanometrin tarkkuudella niin salongeissa kuin meikkipöytien äärellä. Kulmakarvoista on syntynyt täysin olennainen osa kantajansa ilmettä (ja ilmaisua) sekä valtava kaupallinen bisnes.

Uteliaana seuraan, miten kauan kulmakarvojen valtakausi jatkuu. (Itse olen laiskistunut laminoinnin suhteen mikä harmittaa, koska laminointi todellakin saa kulmakarvani näyttämään paremmilta ja ne on helpompi muotoilla. Voisikin taas varata ajan uuden vuoden kunniaksi.)

4. KUN KÄDET RATKEILEVAT KUIVUUTTAAN: TESTISSÄ KOLME APTEEKIN APUA

Moni ilmeisesti samaistui viime talven tilanteeseeni, kun kaikki käsien ihoon liittyvät julkaisuni niin blogissa kuin Instagramissa olivat hyvin suosittuja.

Itse melkein toivoisin, ettei minun tarvitsisi aiheesta kirjoittaa, koska vaiva on niin ikävä, mutta näyttää siltä, että atooppinen talvi-iho on tullut jäädäkseen. Onneksi vaiva sentään rajoittuu - toistaiseksi - vain käsiin. Vuosi vuodelta käsieni ihon kunto on pahentunut, ja viime vuonna sekä tänä alkutalvena tila on ollut suorastaan ihosairauteen verrattava. Normaali, terve iho ei kuivu haavoille asti parissa päivässä (ilman merkittävää rasitusta), kuten tapahtui käsilleni jälleen joulukuun alussa. Tilannetta ei lievittänyt tällä kertaa edes viime kevään avuntuoja: tuplahanskat.

Nyt olen onneksi saanut ihon jälleen kuntoon menetelmällä, jota käytän myös kasvoilla: laitan rasvan eli lipidikosteutuksen alle vesikosteutuksen, ikään kuin käsiseerumin. Kerron lisää tästä omassa postauksessaan. Parhaan avun toi kallis hyaluronihappotuote, ja nyt olen testaamassa halvempaa ksylitolituotetta.

5. MUN "LIEMET" ELI NESTEMÄINEN IHONHOITORUTIINI + PARHAAT ANTI-AGE-AINEET

Kasvovesiin, seerumeihin ja öljyihin pohjaava ihonhoitorutiinini kiinnostaa monia. Kaikki aiheesta kirjoittamani sisällöt ovat suosittuja, ja tätä nimenomaista kirjoitusta viime maaliskuulta on luettu yli 12 000 kertaa.

Löysin itselleni ihanteellisen, lopulta lähes voiteettoman tavan hoitaa ihoa muutaman avainasian kautta. Ensin löysin kasvovedet ja runsaan vesikosteutuksen tuoman hyödyn, ja sen jälkeen asteittain öljyt, ennen kaikkea niiden sensoristen ominaisuuksien kautta: alkujaan hyvinkin öljyvastaiseen mieleeni terottui pikku hiljaa, että öljyt aina jättivät ihon paremman ja pehmeämmän tuntuiseksi kuin voiteet - ja usein myös tuoksuivat paremmalta, kiitos aromaterapeuttisten komponenttien. Lopullisen kääntymisen koin korealaisen Urang-brändin seerumeita ja öljyjä sekoittelevan ihonhoitometodin myötä.

Ikääntynyt, kosteusköyhä ihoni nauttii suunnattomasti nestemäisistä ihonhoitotuotteista. Kyse on yhtä lailla ihon kuin aistienkin hyödystä. Öljyt tuntuvat tuoksuvat ihanilta, ja kun siihen yhdistää tiedon maksimaalisesta hoitavien aineiden pitoisuudesta (öljyissä ja vesissä ei ole emulgaattoreita ja massan rakentajia viemässä tilaa aktiiviaineilta), syntyy minua täydellisesti puhutteleva ja hemmotteleva ihonhoitorutiini. ❤️

6. OHANIC, UUSI LUONNOLLINEN HIUSTENHOITOSARJA SUOMESSA

Kiinnostus espanjalaista Ohanic-sarjaa kohtaan yllätti minutkin, enkä rehellisesti osaa sanoa, miksi juuri tämän sarjan yksittäinen postaus oli niin suosittu. Ohanic-sarjaa esittelevä kirjoitukseni on luettu yli 12 000 kertaa, kun yhdelle brändille omistettu sarja/tuote-esittely kerää tyypillisesti 4000 - 6000 lukukertaa suoran linkin kautta.

Tuotteet ovat hyviä ja joukosta löytyi muutama helmituotekin (kuten Vuoden Parhaat -listalleni päässyt Miracle Leave-in), mutta Ohanicissa ei ole mitään supertrendikästä tai sellaista poikkeuksellisuutta, mikä selittäisi keskivertoa suuremman kiinnostuksen.

Toisaalta, uutuudet kiinnostavat, ja Ohanic on Suomessa aivan uusi ja tuore brändi.

Seuraa markkinointiin ja mielikuviin liittyvää pohdintaa: Ohanic-jutun suosioon saattaa vaikuttaa myös myyntikanava ja kohderyhmä. Tämä linkittyy kevyesti myös Tinan ihonhoitoa käsittelevään postaukseen. Tavallisten ihmisten kauneudenhoito sekä "tavalliset", helposti saatavilla olevat tuotteet kiinnostavat suurta yleisöä, ja Ohanic Tokmannin brändinä assosioituu helppouteen ja jokapirkon kauneudenhoitoon, jos saatte kiinni siitä, mitä tarkoitan. Osa kuluttajista pitää matalan kynnyksen tuotteista ja siitä, että voi kävellä lähimpään markettiin ostamaan hyvän tuotteen. Tokmanni on matalan kynnyksen paikka.

7. VERTAILU: KALLIS VS. HALPA SUPERKOSTEUTTAVA KASVOVESI

Bybin ja Laveran kasvovesiä vertaileva postaus oli omastakin mielestäni yksi vuoden kiinnostavimpia postauksia. Inci-vertailut ovat kiehtoneet minua Karkkipäivän alkupäivistä saakka, ja tällaiset vertailut ovat ydinmeikäläistä kosmetiikkafriikkinä. On todella kiinnostavaa tarkastella tietyn kategorian ja saman funktion tuotteita, ei vain ainesosallisen eronsa, vaan myös imagollisen ja brändäyksellisen eron näkökulmasta.

Laveran ja Bybin kasvovesissä on kutkuttavan kiinnostavia eroja suhteessa hintapisteeseen. Bybi on brändätty ylellisemmäksi tuotteeksi ja uskon, että jo sen monivuotinen kulttiasema antaa sarjalle ns. oikeutuksen korkeaan hintaan. Nimekäs tuote myy. Lavera on edullista markettikosmetiikkaa, eikä Hydro Sensation -kasvoveteen liity mitään hypeä.

Annoin tuotteiden ainesosaluettelot analysoitavaksi kosmetiikkakemistille, joka ei tiennyt, mistä tuotteista tai hintatasosta oli kyse.  Kemistin arvion mukaan kalliimman Bybin raaka-aineet edustivat edullisempaa tuotetyyppiä sekä myös funktioltaan enemmän miselliveden kaltaista tuotetta. Laveran tuote sai sekä kritiikkiä alkoholista että kiitosta luomuainesosista, ja ainesosaprofiililtaan Lavera vaikutti kemistin silmään arvokkaammalta tuotteelta. Lue koko kiinnostava anlyysi täältä, jos postaus jäi viime keväänä väliin.

8. PIHISTÄ & PANOSTA: VIISI LOISTAVAA SEERUMI- & ÖLJY-YHDISTELMÄÄ

Jälleen aiheesta nestemäinen ihonhoito. Postauksessa jaan eri budjetin vinkkejä, kuinka yhdistää seerumi ja öljy.

Postauksen sanoma kiteytettynä kuuluu näin: seerumi yhdistettynä öljyyn on yhtä kuin ”kasvovoide”, mutta huomattavasti tehokkaammin kosteuttavana sekä hoitavana kokonaisuutena.

Seerumissa ja kasvoöljyssä aktiiviaineet ovat kaikkein tiiviimmässä muodossa, ja koska ne ovat vailla voide-koostumuksen vaatimia sakeuttajia ja emulgaattoreita, niissä on korkeampi pitoisuus ihoa hoitavia aineita. Ihohan ei sinällään tarvitse emulgaattoreita (- ja jos mennään vielä syvemmälle aiheeseen, jotkin emulgaattorit jopa aiheuttavat ihoärsytystä eivätkä sovi herkälle iholle. Tästä on aikeena kirjoittaa jonain kauniina päivänä herkän ihon hoiotopostauksessa).

Toiveissa on jakaa tänä vuonna lisää seerumi- & öljyvinkkejä :) Ehkä aivan erityisesti öljy..! 😍

9. KUIVAN IHON PELASTAJA: NOVEXPERT OMEGA-SARJA

Kuivan ihon hoito kiinnostaa talvella, ja se todennäköisesti selittää tämän postauksen korkeaa sijoitusta.

Tässä kohtaa sopiikin hyvin jatkaa aiheesta "voiteet vs. öljyt", ja haluan sanoa, että voiteillekin on ilman muuta paikkansa ja tarpeensa.

Vaikka itse rummutan seerumien ja öljyjen iloa omalla ihollani, oikein kuiva iho hyötyy voiteesta. Erityisesti vaativissa sääolosuhteissa.

Täyteläinen voide muodostaa iholle suojaavan ja okklusiivisen kalvon, joka pidättää kosteutta sekä myös fyysisesti suojaa ihoa ympäristön rasituksilta (kuten viimalta ja pakkaselta) tehokkaammin kuin nestemäinen öljy. Vaikka öljy on rasvainen aine, se jättää iholle lopulta ohuemman kalvon kuin voide. Runsaan voiteen tuoma suojaava kelmu voi olla välttämätön tilanteessa, jossa ihon suojabarriääri on niin heikentynyt, että ihon sisältämä kosteus karkaa koko ajan.

Novexpertin Omega-voiteet ovat tällaisia suojaavia voiteita, jotka jättävät ihoon kosteutta lukitsevan ja ravitsevan, mutta samalla ei-tahmean pinnan. (Kroonisesti) kuivalle iholle suosittelen öljyn lisäksi aina myös voidetta - tai sitten balmia. Itsekin laitan voidetta, kun menen esimerkiksi ulkoilemaan pakkassäällä.

10. KOKO IHONHOITORUTIINI ALLE KYMPIN TUOTTEILLA

Viimeisenä Top 10 -listalle on päässyt marraskuussa julkaisemani postaus edullisista ihonhoitotuotteista. Tästä aiheesta haluaisin myös jatkaa tänä vuonna :)

Postauksessa haastoin itseni luomaan mahdollisimman tehokkaan ja laadukkaan ihonhoitorutiinin alle 10€ maksavilla tuotteilla. Tarkoituksena ei siis ollut rakentaa ylipäänsä halvinta mahdollista rutiinia, vaan tuotteiden tuli myös vastata laatukriteereitäni.

Kaikki muut tuotteet löysin suhteellisen helposti, paitsi öljyputsarin, jonka päädyin valmistamaan itse. Jutun kommenteissa tosin kävi ilmi, että Avrilin öljyputsaria saa Tokmannilta alle kympillä (nettikaupoissa se maksaa alkaen 10,90€). Nyt tiedämme senkin :)

JA - öljyputsareista on muuten tulossa tammikuun aikana oma suuri vertailu & opas! 😊

*

Luitko Sinä kaikki Vuoden Top-jutut? 🙂

Mistä aiheesta toivoisit enemmän postauksia Karkkipäivään?

6 kommenttia
08.01.2023

Lavera Glow By Nature: hedelmäiset C-vitamiiniherkut

Esittelyssä viimein Laveran C-vitamiiniuutuudet: Glow By Nature. 🍊

Disclaimer: teen töitä Laveran maahantuojalle.

Tuotteet lanseerattiin lokakuun lopussa ja näistä on sen jälkeen kyselty tasaisin väliajoin, mutta tuotteilla oli hetken aikaa toimituskatkos, joten siirsin esittelyn ajankohtaan, jolloin tuotteita on varmasti myös myynnissä :)

Glow By Nature on Laveran uusi minituotelinja, koostuen kahdesta tuotteesta: seerumista ja päivävoiteesta. Glow By Nature -sarjan myötä Laveran valikoima täydentyi viimein trendikkäillä C-vitamiinituotteilla. C-vitamiini on tuotteiden pääaktiiviaine, seuranaan Laveran kehittämä luonnollinen Q10-yhdiste, tehokas ikääntymisen merkkejä hidastava klassikkoantioksidantti sekin.

Glow By Nature -tuotteiden päälupaus on ihon heleyttäminen.

Uutuustuotteiden neljä parasta ominaisuutta ovat mielestäni nämä:

🍊 Käytetty C-vitamiini on askorbyyliglukosidi, joka on aidosti tehokas ja stabiili C-vitamiiniyhdiste

🍊 Antioksidanttiset marja- ja hedelmäuutteet isossa roolissa

🍊 Superherkullinen tuoksu on varmasti monelle mieleen

🍊 Raikkaat, modernit koostumukset

AKTIIVIAINEET

Glow By Nature -tuotteissa on hyödynnetty runsaasti vitamiini- ja mineraalipitoisia hedelmä- ja marjauutteita, jotka on valittu erityisesti C-vitamiinin näkökulmasta.

Tyrni, kiwi, gojimarja, lime, greippi ja appelsiini sisältävät kaikki korkean pitoisuuden C-vitamiinia ja vaikuttavat iholla kirkastavasti ja antioksidanttisesti.

Varsinainen C-vitamiiniyhdiste on vesiliukoinen askorbyyliglukosidi, josta opin juuri kiinnostavan seikan kouluni C-vitamiinikurssilla. Kosmetiikkateollisuus käyttää useita erilaisia C-vitamiinijohdannaisia, ja niillä on hieman toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Yhteistä kaikille on ihon kirkastavuus, tosin jotkin yhdisteet kirkastavat vielä tehokkaammin kuin toiset. Askorbiinihappo eli puhdas C-vitamiini on kaikkein laajimmat vaikutukset omaavat kuningatar-C-vitamiini, mutta epästabiiliutensa vuoksi se on vaikeasti formuloitava ainesosa. Askorbyyliglukosidin on todettu tutkimuksissa muuntuvan iholla askorbiinihapoksi, eli sillä on samankaltaisia vaikutuksia kuin "isolla C:llä", mutta se vaikuttaa hitaammin ja on tietenkin paljon hellävaraisempi.

Askorbyyliglukosidi toimii iholla siis vähän samaan tapaan kuin retinyylipalmitaatti A-vitamiinien maailmassa: sillä on mahdollista saavuttaa samankaltaisia tuloksia kuin puhtaalla vitamiinimuodolla, mutta hitaammin ja vailla puhtaan vitamiinimuodon ärsyttävyyttä.

GLOW BY NATURE -PÄIVÄVOIDE 21,90€ / 50 ml

Tämän voiteen vahvuuksia ovat sen ihanan raikas ja kevyt geelivoidemainen koostumus sekä sensorisesti erittäin onnistunut kokonaisuus: täysin luonnollinen keltainen väri tulee tyrnimarjauutteesta, jota superherkullinen makean appelsiinimarmeladin tuoksu komppaa upeasti. Voide luo elämyksen jostain ihanasta hedelmäsorbettijälkkäristä...!

Glow By Naturen gourmand-henkinen tuoksu on jotain aivan uudenlaista Lavera-tuoksujen maailmassa, ja allekirjoittaneen mielestä se on paras tuoksu koko tuotevalikoimassa. Laveralla on kaikille tuotteilleen viralliset tuoksunuotit, ja Glow By Naturen kohdalla nuotit kuuluvat näin:

Latva: vihreä vadelma, geranium

Sydän: Iiris, orvokki, veriappelsiini

Pohja: sokeri, ruusu

Kevyt koostumus sopii parhaiten normaalille tai sekaiholle. Kuivemmalle iholle sujauta alle seerumi, tai sekoita voiteeseen tippa kasvoöljyä.

Antioksidanttisesta tuotteesta kun on kysymys, purkkipakkaus saa kuitenkin vähän miinusta. Kun ostat avattavaan purkkiin pakatun antioksidanttisen tuotteen, käytä se heti avaamisen jälkeen, koska tuote ei säilytä aktiiviaineidensa tehoa montaa kuukautta avaamisen jälkeen. Joka kerta kun avaat purkin, ainesosat altistuvat hapelle.

On hyvä muistaa, että pakkausvalinta ei kuitenkaan ole yksin valmistajan, vaan kuluttajat tykkäävät purkeista. Lavera on suuren kohdeyleisön brändi, ja massat pitävät purkeista: ne ovat helppokäyttöisiä, niistä saa kaivettua viimeisetkin voidejämät ja erityisesti lasiset purkit luovat peruskuluttajalle tunteen ylellisyydestä. Tavallinen kuluttaja ajattelee ennen kaikkea sitä, mikä tuntuu miellyttävältä käyttää, ei sitä, hapettuuko jokin ainesosa nopeammin yhdessä kuin toisessa pakkauksessa.

GLOW BY NATURE -SEERUMI 24,90€ / 30 ml

Pumppupulloon pakattu seerumi on tuotteista tehokkaampi, ei vain tiivistetymmän koostumuksensa vaan myös pakkauksensa vuoksi: pumppu ei päästä pulloon happea, ja seerumi säilyttää tehonsa pidempään. Ilokseni Lavera ei käytä pipettejä yhdessäkään seerumissaan - myöskään pipetit eivät ole hyvä juttu säilyvyyden näkökulmasta.

Glow By Nature -seerumissa on maitofluidimainen raikas koostumus ja sama, makean hedelmäinen marmeladituoksu kuin voiteessa, kuitenkin hieman kevyempänä. Tässä on mielestäni aivan ihastuttava, helppo ja laajalle kohderyhmälle sopiva antioksidanttiseerumi, joka vastaa erinomaisesti kuluttajien toiveisiin suojata ihoaan ympäristön haittavaikutuksilta. Käyttämällä C-vitamiinipitoista ja antioksidanttista ihonhoitotuotetta ehkäiset ihon ennenaikaista ikääntymistä sekä autat ihoa pysymään kirkkaana ja tasaisemman sävyisenä.

Herkistävätkö tuotteet auringolle? Eivät. Voit käyttää Laveran C-vitamiinituotteita myös aamuisin ja kesäaikaan aurinkoisella säällä.

KENELLE GLOW BY NATURE -TUOTTEET SOPIVAT?

Glow By Nature -tuotteet on kehitetty nuorelle aikuiselle iholle heleyttämään, kosteuttamaan, suojaamaan ympäristöstressiltä ja hidastamaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä. Ne eivät vielä ole varsinaisia "anti-age"-tuotteita, vaan sopivat myös iholle, jolla ei vielä näy ryppyjä tai juonteita.

Ikäsuositus voisi olla 25 ikävuodesta ylöspäin, mutta ihonhoito ei koskaan ole iästä kiinni, vaan ihon tarpeesta. Jos ihosi syystä tai toisesta tuntuu ja näyttää väsyneelle ja samealle ja sitä vähän kiristelee, voit hyvin käyttää Glow By Nature -tuotteita vaikka olisit nuorempi. Tuotteet häivyttävät tehokkaasti väsymyksen merkkejä.

Glow By Nature -tuotteet ovat saatavilla Joliessa ja ilmestyvät kivijalkakauppoihin jälleenmyyjien omien valikoimapäivitysten mukaisesti talven aikana. Olettaisin, että helmikuussa näitä jo näkyy kauppojen hyllyillä :)

18 kommenttia
06.01.2023

Kuka minä olen?

Ajattelin, että voisi olla taas kiva esittäytyä, näin 14. blogivuoden kunniaksi :)

Kuka minä olen ja mikä on Karkkipäivä?

Olen Sanni, kosmetiikan supernörtti, joka aloitti blogin keväällä 2009 jotta olisi jotain tekemistä uudessa kotikaupungissa päivisin.

Olin muuttanut parisuhteen perässä uuteen kaupunkiin josta en tuntenut ketään, mies oli päivät töissä ja itse olin saanut vain osa-aikaisen iltatyön. Päivisin oli tylsää, yritin löytää jotain järkevämpää työtä ja työtilanne aiheutti riittämättömyyden ja tarpeettomuuden tunnetta.

Blogin kirjoittamisen kautta saatoin kokea merkityksellisyyttä ja osallisuutta. Tampereella olin täysi ummikko ja ikäänkuin aloittelin koko elämää alusta monen vuoden erilaisen ja aivan toisenlaisen elämäntyylin jälkeen. Netissä ja blogissa olin osa kaltaisteni ihmisten joukkoa, jossa saatoin aktiivisesti vuorovaikuttaa: oppia toisilta sekä myös itse hyödyttää muita. Ankea osa-aikatyö ei niin harmittanut, kun sain päivittäin kokea olevani osa jotain, jolla oli merkitystä. Vaikka kyseessä oli "vain" blogi.

KUN JOSTAIN VOI PUHUA MAAILMAN TAPPIIN

Aiheet vuosien varrella ovat laajentuneet matkailuun, ruokaan, liikuntaan ja mielenterveydenkin teemoihin, mutta kantavana voimana on aina ollut puhdas intohimo jakaa kosmetiikkaan liittyviä kokemuksia, ajatuksia, iloa ja ihmetyksiä.

Tämän nörtimmäksi ei kai voi tulla: voisin yksinkertaisesti puhua kosmetiikasta kaikessa kirjossaan maailman tappiin. Molekyylien vaikutuksista, emulsioiden koostumuksista, luomivärien erilaisista helmiäisefekteistä, shampoon vaahtotyypeistä, geelien viskositeetista, epäonnistuneista pakkausvalinnoista,  öljyjen imeytyvyydestä ja siitä maskarasta, joka kovettuu liian nopeasti.

Ihan kaikki kosmetiikassa on kiehtovaa, mutta aivan erityisesti rakastan markkinoinnin maailmaa tarinoineen ja mielikuvineen. Jossain toisessa elämässä, kun olisi aikaa, voisin omistautua kosmetiikan markkinoinnin tutkimukselle.

"NEITI HOITOAINE-ETSIVÄ"

Olen alun perin kouluttautunut toiseen intohimoammattiini matkailualalle. Taisin olla 14-vuotias, kun ensimmäisen kerran sanoin haluavani tulla isona matkatoimistovirkailijaksi. Kuitenkin, kosmetiikkapurkit olivat vetäneet minua puoleensa vieläkin varhaisemmasta iästä. Aloin jo 12-vuotiaana ensimmäisen permanentin saaneena vertailemaan kriittisesti erilaisten hiustenhoitoaineiden vaikutuksia, ja 13-vuotiaana ryhdyin keräilemään tyhjentyneitä kosmetiikkapurkkeja ja säilömään Yves Rocherin katalogeja, koska ne tuntuivat "aarteilta".

Kun kosmetiikan ainesosaluettelot 2000-luvun alussa tulivat pakollisiksi tuotepakkauksiin (ainakin EU:ssa), tavallisille kuluttajille avautui mahdollisuus yrittää ymmärtää ja oppia, mistä kemikaaleista heidän käyttämänsä tuotteet muodostuivat. Nettiin syntyi keskustelupalstoja, joissa kosmetiikkahörhöt saattoivat analysoida puhki puteleiden sisältöä ja jakaa kokemuksia eri tuotteista. Tällaiselle palstalle minäkin päädyin, ja pian hoitoaineiden sisältämät polykvatit, öljyt ja silikonit alkoivat avautua tälle parikymppiselle - yhä hiuksiaan permanenttaavalle - tukka-ainehullulle kaikessa monimuotoisuudessaan.

Juuri hiustenhoitotuotteet ovat alkujaan tehneet minusta "inci-etsivän". :)

Monelle puheliaalle palsta-aktiiville siirtyminen blogien puolelle oli luonnollinen seuraava askel. Omaan blogiin saattoi kanavoida kaiken innostuksensa ilman rajoja, viemättä tilaa toisilta. Ei tarvinnut pyytää anteeksi sitä, että on koko ajan äänessä.

Niin perustin Karkkipäivän. ❤️

HÖRHÖSTÄ AMMATTILAISEKSI

Neljäntoista vuoden aikana kosmetiikkahörhöydestä on tullut kosmetiikka-ammatti.

Kouluttauduin kosmetiikkamyyjäksi puoli vuotta blogin perustamisen jälkeen, menin töihin kosmetiikkaliikkeeseen ja näin päädyin viimein ammatilliselle tielle, joka todennäköisesti olisi pitänyt valita jo teini-iässä.

Vuosien varrella olen erikoistunut luonnonkosmetiikkaan, perehtynyt kymmeniin ja kymmeniin brändeihin, haastatellut kemistejä, vieraillut kosmetiikan tuotantolaitoksissa Suomessa, Kreikassa, Saksassa ja Ranskassa, mennyt töihin luonnonkosmetiikan maahantuojalle ja syventänyt tietoja luonnonkosmetiikan tuotekehityksen verkko-opistossa. Tänä päivänä teen töitä blogin ohessa luonnonkosmetiikan (ja kosmetiikan) asiantuntijana ja kouluttajana.

Blogi on kuitenkin yhä päätyöpaikkani, koska rehellisesti - rakastan kirjoittamista yli kaiken. Enemmän kuin puhumista (heh 😅).

YHTEISTYÖKUMPPANEISTA

Tässä yhteydessä voisi olla sopiva paikka avata ammatillisia yhteyksiäni, koska haluan aina ylläpitää Karkkipäivässä läpinäkyvyyttä. Olen viimeiset neljä vuotta tehnyt töitä ensin osana Nordic Health Systems Oy:n ja sitten Transmeri Oy:n markkinointitiimiä, ja Transmeri on edelleen pääasiallinen toimeksiantajani. En kuitenkaan ole Transmeriin enää työsuhteessa, vaan toimin tiimissä freelancerina. Tämä sopii minulle paremmin, koska en asu pk-seudulla ja haluan tehdä vapaammin muitakin töitä. Transmerin lisäksi minulla on lukuisia muita pitkän linjan yhteistyökumppaneita kuten House of Organic, Biodelly, Dermosil, Korres ja Flow Cosmetics.

Rakkauteni ja kiinnostukseni kaikenlaiseen kosmetiikkaan on syy sille, että haluan pysyä riippumattomana. Koen, että tämä on myös lukijoiden etu: Karkkipäivässä on aina mahdollista lukea mistä tahansa brändistä.

On toki tiettyjä brändejä, joiden kanssa olen läheisempi kuin toisten. Lavera esimerkiksi on sellainen. ❤️ Lavera on sarja, jonka kanssa olen tehnyt töitä kaikkein pisimpään.

Mitä muuta kertoisin itsestäni?

Nautin, kun saan olla perinpohjainen. En ota vastaan tietoa pureskelematta enkä esimerkiksi hyväksy pelkkää lehdistötiedotetta tietolähteenä uutuustuotteesta. Perehtyminen voi välillä uuvuttaa, mutta ainakin se on hyvää uupumista ☺️ Haluan tietää ja ymmärtää mistä puhun, jos jostain puhun.

Kiire on minulle pahinta stressiä. Olen käynyt läpi uupumuksen minkä seurauksena olen nykyään hyvin hidas. Kuormitun nopeasti ja minun on tarkasti rajattava tekemiseni - tässä on yhä harjoiteltavaa. Kesti aikaa hyväksyä uusi hitaampi minä, mutta nykyään tiedän, että olen edelleen hyvä tyyppi hitaampanakin versiona. 🫶 Annan itselleni luvan olla hidas.

Olen syntyisin Kuopiosta, opiskellut Savonlinnassa ja asunut kuusi vuotta pysyvästi ja yli kymmenen vuotta osa-aikaisesti Ahvenanmaalla. Passissani lukee yhä Åland.

Minulla on kaksi ihanaa siskoa joista nuoremman kanssa tutustuimme ja lähennyimme kunnolla vasta aikuisina, koska seitsemän vuoden ikäero esti kaveruuden lapsina. Hassua, miten suuri juttu seitsemän vuotta on alle 20 vuoden iässä. Sisareni ovat parhaita ystäviäni.

En osaa uida ja vesi elementtinä sekä kiehtoo että pelottaa minua. En tykkää olla vedessä ellei ole todella kuuma, ja vietän aikaa Kreikassakin viikkokaupalla käymättä koskaan meressä.

Minulla oli pitkään hädän tunne siitä, että ehdinkö tekemään ja näkemään kaiken kivan ja kiinnostavan elämässä. 40 vuotta täytettyäni tunne muuttui ja FOMO:n tunne katosi. Nelikymppisenä koen, että olen jo saanut kokea elämässäni tosi hienoja asioita ja kaikki uudet, kivat kokemukset ovat ihanaa bonusta joista koen kiitollisuutta, eivät "väkisin" tavoiteltavaa rasti ruutuun -listakamaa.

Olen jatkuvasti sekä onnellinen että surullinen. Onnellinen siitä, että olen saanut elää kiinnostavaa ja itseni näköistä elämää mutta surullinen siitä, etteivät päällisin puolin hienot asiat poista sisäisiä ristiriitoja. Minulla on kausia, kun oloni on todella huono. Puhun avoimesti rinnallani kulkevasta varjo-Sannista, joka välillä voimistuu ja välillä heikkenee, mutta koskaan se ei mene pois. Joskus mietin, miten vapaa olisin ilman varjoa, ja samalla myös sitä, onkohan elämä ilman varjoja kenellekään mahdollista. Ehkä jokaisella on oma varjonsa, ja on vain löydettävä tapa tulla sen kanssa juttuun.

Seurustelen miehen kanssa, jota kutsun Kalastajaksi. Hän ei näy blogissani, mikä on minusta välillä harmillista, mutta kunnioitan läheisteni toiveita bloginäkyvyydestä. Minusta ei koskaan tullut sitä lifestyle-bloggaajaa, jonka blogissa on kuvia pariskunta-picniceistä tai romanttisista vuosipäivistä. En kiellä, etteikö se välillä ole tuntunut kurjalta. Minussa on puoli ja tärkeä osa elämää, joka ei koskaan näy mediassani.

Kuka tietää, jos tämä jonain päivänä muuttuu.

 

Siihen asti... jutellaan niistä purkeista ja Kreikasta..! 🥰

Kiitos, kun olet Karkkipäivän lukija!

 

38 kommenttia
03.01.2023

Vuoden 2022 parhaat tuotteet

On aika avata vuoden kuumin lista ☺️🔥

Kuluneen vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet: 2022 edition

Täytyy sanoa, että vuosi 2022 oli poikkeuksellisen kiinnostava ja vilkas kosmetiikkavuosi. En muista yhtäkään toista vuotta urani ajalta, jolloin olisi ollut yhtä paljon hienoja uusia lanseerauksia sekä kiinnostavia brändi- ja tuotetuttavuuksia.

Oli todella vaikea pitää tämä listaus "kohtuudessa", ja lista olisi voinut olla tuplasti pidempi. En aseta rajaa vuoden parhaiden tuotteiden lukumäärälle, mutta kahdesta samankaltaisesta loistavasta tuotteesta valitsin listalle lopulta sen inasen paremman. ☺️ Esimerkkinä puhdistusöljyt: olisin voinut nimetä listalle kolme tai neljäkin erinomaista puhdistusöljyä, mutta valitsin yhden. Toisaalta puhdistusmaito muodostaa poikkeuksen: näissä oli kaksi niin kovaa ja tyyliltään sopivasti erilaista tuotetta, että kummankin oli päästävä mukaan.

Listan tuotteet ovat satunnaisessa järjestyksessä.

TASH RETINOIL BAKUCHIOL -ÖLJYSEERUMI

Tässä, arvoisat lukijat, on niin ohut, kevyt ja hienostunut öljy, että sitä todella voi kutsua seerumiksi kasvoöljyn sijaan. Tash Sisterhoodin bakuchiol-eliksiiri on todellinen öljyformuloinnin taidonnäyte. Kylmäpuristettujen kasviöljyjen, estereiden sekä antioksidanttisten merifenkolin, tupakanlehtiuutteen sekä moringan muodostamassa ylellisessä cocktailissa loistaa tähtiaineena 2% pitoisuus ihoa uudistavaa bakuchiolia.

Olen kokeillut kymmenittäin kasvoöljyjä ja tämän ohuempaa ja silkkisempää koostumusta en toistaiseksi tunne. Retinoil Bakuchiol -öljy sopii yhtä lailla ikääntyneelle iholle kuin akneiholle, kiitos ihon rakennettava parantavan ja soluja uudistavan bakuchiolin.

Itse käytän tätä talvisin paksumman kasvoöljyn alla - niin kevyttä ja ohutta Retinoil Bakuchiol on.

TAIGA COSMETICS -SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Kotimaisen Taiga Cosmeticsin tuotteet kokonaisuudessaan kuuluivat vuoden parhaisiin tuttavuuksiin. Upean tasalaatuinen sarja, josta voisin ilolla rakentaa vaikka koko ihonhoitorutiinin!  Nostan joukosta listalleni silmänympärysvoiteet, joiden koostumus ja kosmeettinen miellyttävyys hurmasivat minut välittömästi.

Silmänympärysiho on ainoa kohta kasvoillani, johon enää käytän yksinomaan voidetta, ja olen todella vaativa silmänympärysvoiteideni suhteen. Taigan silmänympärysvoiteet ovat silkkisen tuntuisia, levittyvät vaivatta ja jättävät iholle hoidetun tunteen, olematta paksuja tai rasvaisia. Hinta on hämmentävän edullinen, ja pelkästään hinta-laatu-suhteensa puolesta näistä on tullut mun eniten suosittelemat silmänympärysvoiteet.

Olisi vaikea sanoa, kumpi näistä on parempi, sillä kummassakin on runsaasti kosteuttavia, pehmentäviä ja antioksidanttisia ainesosia. Anti-Age-voiteessa on hitusen enemmän ihoa uudistavia aineita kuten arganöljyä, Sensitive-silmänympärysvoide taas tarjoilee rauhoittavaa puolukansiemenöljyä. Kumpikin voide on hajusteeton.

DJUSIE LIQUID SILK PERFECT CLEANSING OIL -PUHDISTUSÖLJY

Tämä putsari on koreillut monella muullakin alan parhaat-listalla, eikä suotta. Sarjan luoja Katja Kokko myhäili ennen Djusien lanseerausta kehittäneensä "maailman parhaan puhdistusöljyn", eikä hän ihan hurjasti liioitellut, jos minulta kysytään.

Liquid Silk saa kaikkialla kiitosta fantastisen hyvästä huuhtoutuvuudestaan, ja se yhdistettynä ylellisesti liukuvaan, liat ja meikit perusteellisesti irrottavaan korkealaatuisia öljyjä sisältävään koostumukseen on tämän öljyn erinomaisuuden salaisuus. Puhdistusöljy ei yksinkertaisesti voisi kyetä parempaan. 🏆

KHADI CENTELLA NEW-CELL -VARTALOÖLJY

Öljyillä jatketaan, ja vartalonhoidon puolella löysin todellisen jackpotin kun viimein tutustuin ayurvedisen Khadi-brändin tuoksuviin vartaloöljyihin. Ai jestas miten ihania tuotteita!

Khadin Skin & Soul -vartaloöljyissä yhdistyvät eksoottiset, intensiiviset ja aromaterapeuttiset tuoksut sekä huippulaadukas hoitava öljypohja. Kaltaiselleni tuoksufanaatikolle nämä öljyt ovat puhdasta nirvanaa.

On vaikea valita vain yhtä suosikkituoksua, mutta lopulta ihoa kiinteyttävän Centella New-Cell -öljyn huumaavan intensiivinen ja herkullisen sitruksinen tuoksu vei voiton. Mm. mandariini- ja bergamottiöljyn sekä lukuisten intialaisten ayurveda-yrttien muodostamassa tuoksussa on jotain vastustamattoman jälkiruokamaista, eikä häivähdystäkään keinotekoista. Riisinlese-, seesaminsiemen-, manteli- ja vehnänalkioöljystä muodostuva öljypohja tuntuu iholla ihanan silkkiseltä. Kaikki tässä öljyssä puhuu korkeasta laadusta ja pieteetistä.

Kuten aiemmin Khadin Skin & Soul -öljyjen moniulotteisista tuoksuista kirjoitin, näiden äärelle voisi pysähtyä vaikka kuinka pitkäksi aikaa fiilistelemään erilaisia vivahteita. Tuoksut ovat runsaudessaan ja intialaisessa eksoottisuudessaan jotain ihan muuta, mihin länsimaisen kosmetiikan tuoksumaailmassa on perinteisesti totuttu.

Khadi-öljyhieronnasta saunan jälkeen on tullut viikottainen hyvän olon rituaalini, jota oikein odotan. 🧡

En jaksa perehtyä jokaisen yrtin vaikutukseen enkä koe brändin henkistä viestintää täysin omakseni (kaikki meistä eivät innostu chakroista), mutta tuotteiden kosmeettisen, rentouttavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen todellakin koen.

TAIKA SENSITIVE -PUHDISTUSEMULSIO

Hyvin poikkeuksellisesti tutustuin tänä vuonna kahteen niin fantastisen hyvään puhdistusemulsioon, että ne saivat paikan tältä listalta. En yleisesti kuulu puhdistusmaitojen ystäviin, ja se on vähiten käyttämäni putsarityyppi. Tänä vuonna kuitenkin ihonhoidossani tapahtui ratkaiseva käänne, kun siirryin entistä enemmän öljymäisten tuotteiden pariin. Ilmiö oli nähtävissä niin kosteuttavien kuin puhdistavien tuotteiden kategorioissa, ja vaahtoputsarit jäivät ensimmäistä kertaa vähemmälle käytölle kuin maidot ja öljyt.

Taika-sarjan herkälle iholle kehitetyn hajusteettoman Sensitive-sarjan puhdistusemulsio on yksinkertaisesti älyttömän hyvä. Sen koostumus on tyypillistä maitoputsaria raikkaampi ja vähemmän rasvainen, ja se huuhtoutuu iholta jättämättä yhtään rasvaista jälkitunnetta. En ole ainoa tästä ominaisuudesta innostunut käyttäjä, vaan moni muukin on kiitellyt Taikan puhdistusemulsiota samasta syystä. Kun kuuntelee Djusien putsarin saamaa palautetta, voi nähdä, että kuluttajat yleisesti ottaen pitävät putsarikoostumuksista, jotka huuhtoutuvat iholta hyvin. Vaikka haluamme öljyjä ja rasvoja sisältävän puhdistustuotteen, emme halua, että öljyisyys jää tuntumaan iholla :)

SAPIENIC MAKEUP REMOVER -PUHDISTUSEMULSIO

Tässä on toinen vuoden paras puhdistusmaito! Kuten Taika, myöskään Sapienicin emulsio ei jätä iholle yhtään rasvaista jälkitunnetta vaan huuhtoutuu täydellisesti. Iho jää todella pehmeäksi ja hyvän tuntuiseksi, ja putsari onkin selvästi ylellisempi kuin Taikan. Silkkisessä emulsiossa on hienovarainen vaniliinin tuoksu, ja tämän käyttö on silkkaa nautintoa.

Tuotteen salaisuus on savea sisältävässä koostumuksessa, joka puhdistaa ihon tehokkaammin kuin tavanomainen vesi-öljy-emulsio. Sapienicin saviemulsio lupaa poistaa iholta kestävänkin meikin sekä aurinkovoiteet. Emulsion on hyvä antaa vaikuttaa iholla hetki ennen poishuuhtelua, jos iholla on tiukassa istuvaa puhdistettavaa kuten mineraaliaurinkovoidetta, jotta savi ehtii kunnolla imeä itseensä likapartikkeleita.

Koko Sapienic brändinä kuuluu vuoden tapauksiin. Kirjoitan tästä lisää toisessa postauksessa, jonka omistan "oman taloni" vuoden parhaille lanseerauksille.

PURODORÉ HYDRATING FLORAL TONER

Kotimaisen Purodorén kukkaiskasvovesi on yksi ihanimman tuoksuisista kasvovesistä koskaan - ja tuoksu tulee vieläpä pelkästään tuotteen sisältämistä kukkasista. Valkoinen ruusu, lehmuksenkukka, päivänkakkara, lemmikki, ruiskaunokki ja orvokki luovat tähän ylelliseen luonnonkosmetiikan kasvoveteen sekä hoitavan että tuoksuvan sydämen.

Jälleen kerran osoitus, kuinka paljon tuoksut vaikuttavat käyttökokemukseen. ❤️

Hydrating Floral Toner on erittäin pätevä tuote muiltakin ainesosiltaan, hoitaviin ja kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat mm. niasiiniamidi, hyaluronihappo, fosfolipidit ja glyseroli. Extraplussaa tuote saa isosta koostaan: pullo on 150 ml, kun hoitavat kasvovedet tyypillisesti myydään 100 ml pakkauksissa.

MÁDARA GROW & FIX -KULMAKARVAGEELI

Otetaan tähän väliin meikkituotteita. Mádaran sävytetty kulmageeli on vuoden viimeisenä listalle päässyt uutuus, joka ilmestyi joulukuussa. Ai että tämä on hyvä!

Uutuus korvaa Mádaran vanhan voidemaisen pomada-kulmavärin. Minikokoinen applikaattoriharja levittää kulmavärin näppärästi ja täsmällisesti paikoilleen, ja geelin kevyesti vahamainen koostumus on helppo hallita ja kuivuu nopeasti. Hylsystä tulee kerralla juuri sopivasti väriä, ja tuote on kaiken kaikkiaan todella helppokäyttöinen jopa meille ei-niin-taitaville kulmakarvojen meikkaajille. Tästä tuli kertaheitolla suosikkini!

Ennen / jälkeen Mádaran kulmageelin: sävy #3 Frosty Taupe

Sävyt Grow & Fix -kulmageelissä ovat samat kuin vanhassa pomadassa. Minulle sopivat lähes yhtä hyvin vaalein sävy #2 Smoky Blonde ja keskimmäinen sävy #3 Frosty Taupe. Kummatkin ovat neutraaleita, harmahtavia sävyjä.

LAVERA HYALURON LIQUID -MEIKKIVOIDE

Laveran Hyaluron Liquid -meikkivoiteen koostumus uudistui, ja on nyt mielestäni parasta, mitä Lavera on meikkivoiderintamalla tarjonnut. Uudistettu koostumus on peittävämpi kuin Laveran aiemmat nestemäiset meikkivoiteet, liukuu iholla paremmin ja tekee heleämmän pinnan. Kaiken kaikkiaan todella hyvä koostumus!

Tuntuu, että nyt Laveralla viimein otettiin se askel, joka kuroi umpeen matkaa ns. arvokkaampien luonnonkosmetiikkabrändien meikkivoiteisiin.

Yleisestikin ottaen Laveran meikeissä tapahtui paljon upeita uudistuksia kuluneena vuonna. Solo-luomivärit ovat toinen erityismaininnan arvoinen juttu, mutta niistä kirjoittelen lisää omassa postauksessaan :) Heitän vain, että julmetun pigmenttinen ja intensiivisesti hehkuva helmiäissävy Amber voisi olla suoraan jostain MACin kokoelmasta! 🔥

TASH EPIC DD GLOW SERUM SPF 15 -MEIKKISEERUMI

Laitetaan Laveran perään aivan erilainen mutta omassa kategoriassaan yhtä loistava meikkipohjatuote. Tash Sisterhoodin sävytetty DD Glow -seerumi itse asiassa melkein muodostaa oman kategorian itsessään - en voi sanoa tuntevani yhtään toista sen kaltaista tuotetta. Korennon seerumimeikkivoide ehkäpä tulee lähimmäs, mutta se on paljon öljyisempi.

Epic DD Glow Serum on ihoa hoitava sävytetty seerumi, jossa on suojakerroin SPF 15. Sitä saattaisi luulla kuivaöljyksi äärimmäisen samettisen ihotuntumansa puolesta, mutta seerumissa onkin ykkösenä aloe veraa. Kuten Tashin toinen tälle listalle päässyt tuote, DD Glow Serum on erittäin hienostuneen tuntuinen. Tältä luksuskosmetiikan "kuuluu" tuntua, jos näin voi sanoa. (Ja näin mä sanonkin, kun tää on mun blogi. :))

DD Glow -seerumi tuo iholle kevyesti sävyä sekä hienovaraista kuultoa, tasoittaen ja kaunistaen ihon pintaa. Se ei ole peittävä eikä meikkivoidemainen, vaan kuin hyvin ohut nestemäinen BB-voide. Iho jää samettiseksi, ja samalla kuitenkin heleäksi. Toisin kuin monet kostean tuntuisiksi jäävät heleyttävät ja hoitavat meikkituotteet, Tashin DD Glow jättää ihon kevyesti puuterisen tuntuiseksi. Tuote sopii siis myös heille, joiden iho herkästi alkaa kiiltelemään, eivätkä kosteat hehkumeikkivoiteet pysy paikoillaan.

COULEUR CARAMEL -POSKIPUNA, SÄVY 53

Ihan tajuttoman kaunis ruusuinen poskipunasävy. Sävy on iholla punertavampi kuin hylsyssä ja luo ihastuttavan terveen "punastuneen" punan. Hyvin naisellinen poskipunasävy - vaikka tämäkin ilmaisu lienee nykyään epäkorrekti.

Rakastan poskipunia ja minulla on niitä toden totta aivan valtavat määrät. Silti olen juuttunut käyttämään vain muutamaa lempisävyä, joista useimmat ovat persikkaisia. Couleur Caramelin 53:sta tuli uusi vakkari niiden rinnalle, ja se on muuttanut meikkipussiini Laveran Charming Rose -klassikkosävyn kaveriksi. Ruusuisuudessaan se tuo virkistävää vaihtelua ikuiselle persikalle, ja koko meikki saa heti erilaisen vivahteen. (On vain pitänyt opetella sutimaan sävyä paljon maltillisemmin kuin Laveraa, sillä tämä sävy on paljon pigmenttisempi!)

COULEUR CARAMEL REVOLUTION MASCARA

Listalle pääsee toinenkin Couleur Caramelin tuote, ja se on Revolution Mascara. Tämä ripsari on tällä hetkellä ykkössuosikkini kaikista luonnonkosmetiikan maskaroista.

Kilpailu on kovaa, ja tänä päivänä luonnonkosmetiikan maskaroiden taso alkaa olla kauttaaltaan todella hyvä. Tunnen jo montakin erinomaista luonnonkosmetiikan maskaraa, jolla saan tuuheat ja samalla siistit ripset. (Juuri volyymin muodostuminen oli ennen suurin ongelma.) Couleur Caramelin Revolution-maskarassa minua ihastuttaa erityisesti harjan pallomainen piikkikärki, jolla saan samalla eroteltua ripsiä mutta myös harjattua ripsiin lisää massaa - täsmällisemmin, kuin koko harjaa käyttäen.

Couleur Caramel Revolution Mascara

Pallokärjen efektiä on vaikea kuvailla, ja jokaisella on omat harjamieltymykset. Minulle pallokärki näköjään sopii todella hyvin, vaikka yleensä valitsen mahdollisimman kapeakärkisen maskaraharjan.

Millään muulla luonnonkosmetiikan maskaralla en saa sudittua ripsiin yhtä paljon värimassaa, samalla kun tulos silti säilyy siistinä, eiväkä ripset ala hapsuuntua ja klimppiintyä. Olen tällainen sutija, ja jostain syystä haluan laittaa maskaraa monta kerrosta. :) On siis tärkeää, että koostumus on nätisti kerrostuva. 👍

L300 PRO-RETINOL ULTRA RESTORE OIL SERUM

Koko Pro-Retinol-sarjan voisi nostaa omaksi tapauksekseen tälle listalle, niin vakuuttava on sarjan ainesosakattaus. En ole koskaan nähnyt missään toisessa tämän hintaluokan markettisarjassa yhtä laadukkaita koostumuksia ja huippuainesosia. On A-vitamiinia, peptidejä, vihreää teetä, ruskolevää, punalevää, keramideja, lakritsia, centella asiaticaa... Kolmasosakin näistä olisi jo tehnyt tehokkaan anti-age-reseptin, mutta L300 ammensi uutuussarjaansa kaikki.

Oma suosikkini oli odotetusti öljyseerumi. Nimikko-ainesosa pro-retinolin (-> retinyylipalmitaatti) ohella silkkinen Ultra Restore -öljyseerumi sisältää kauraöljyä, rypsiöljyä, ruskoleväuutetta sekä oliiviöljyn saippuoitumattomia yhdisteitä.

Nelikymppinen ihoni tervehtii ilolla ihoa uudistavia A-vitamiiniyhdisteitä, ja käytössä onkin sekaisin niin synteettisiä (kuten retinoli ja retinyylipalmitaatti) sekä luonnollisia (beetakaroteeni ja seuraavana esiteltävä ruusunmarjaöljy) A-vitamiini-muotoja.

HAUT-SÉGALA RUUSUNMARJAÖLJY

Haut-Ségalan kasvoöljy oli löytö ainesosanörtille! 🥰🤓

Ruusunmarjan siemenöljy on tunnetusti erinomainen anti-age-öljy, sillä se sisältää retinoideja eli A-vitamiinia. Käsitykseni mukaan minkään muun kasviöljyn ei tiedetä sisältävän yhtä paljon A-vitamiinia. Ruusunmarjalajeissa on kuitenkin eroja, ja hieman harvinaisempi Rosa Rubiginosa -laatu sisältää enemmän A-vitamiinia kuin yleisemmin käytetty Rosa Canina. (Jos jatsot ruusunmarja-tuotettasi, lähes kaikissa lukee 'Rosa Canina'.)

Haut-Ségalan Organic Musk Rose Oil sisältää 100% Rubiginosa-laadun siemenöljyä, ja sen punertava väri sekä marjainen tuoksu kertovat, ettei öljyä ole käsitelty. Se on puhdasta ja korkealaatuista kylmäpuristettua siemenöljyä, jossa on tallella kaikki ruusunmarjan ihoa hyödyttävät aktiiviaineet. Kosmetiikkateollisuus käyttää paljon myös raffinoituja öljyjä, joista on poistettu väri- ja tuoksuaineita. Ruusunmarjan kohdalla tarkista aina, että se on punertavaa tai oranssihtavaa.

Haut-Ségalan ruusunmarjaöljy on täyteläistä ja sopii kaikkein parhaiten kuivalle iholle. Jos runsas koostumus ei haittaa, se sopii mainiosti myös akneiholle esimerkiksi yöhoidoksi. A-vitamiini sopii yhtä lailla lievittämään niin aknen kuin ikääntymisen aikaansaamia rakenteellisia muutoksia ihon pinnassa (juonteet ja arvet).

AIMÉE DE MARS DIVINE ÉMERAUDE EAU DE PARFUM

Ihana, ihana sitruksisen vihreä ja 100% luonnollinen hajuvesi! Paras sitrus-hajuvesi johon minulla on koskaan ollut ilo tutustua.

Aimée de Marsin tuoksut ovat komplekseja aromaparfumeria-luomuksia, joista suuri osa on paksuja, puuterisia ja jopa raskaita. Vihreän kepeä Divine Émeraude rikkoo sabluunan aseistariisuvalla raikkaudellaan ja kirpsakalla sitruunaisuudellaan. Tuoksu tuo mieleen pulppuavan lähdeveden, kirkkaan keltaiset sitruunat ja marjanlehtien vihreän aromaattisuuden. Kuin pirskottaisi iholle sitruksella ja vadelmanlehdillä maustettua viileää lähdevettä!

Kirpeän raikkauden alta kohoaa pikku hiljaa lämmin häivähdys mausteista neilikkaa sekä seetrin, myskin ja jasmiinin pehmeitä sävyjä.

Tämä tuoksu ei ole vain yksi tämän vuoden parhaita, vaan sanoisin jopa vuosikymmenen parhaita tuotelöytöjä. Sopii minulle kuin auringon kypsyttämä sitrushedelmä kouraan..!

OHANIC MIRACLE LEAVE-IN -HOITOAINE

Espanjalaisen Ohanic-hiustuotebrändin paras tuote on tässä: Miracle Leave-in on paras koskaan käyttämäni hiuksiin jätettävä hoitoaine.

Käytän yleensä mieluummin suihkutettavia ja nestemäisiä leave-in-hoitoaineita, sillä täyteläisemmät koostumukset tekevät hennoista hiuksistani herkästi tahmean tuntuiset. Miracle Leave-in ei kuitenkaan lähmää yhtään, ja koostumus on hiuksilleni aivan täydellinen: se on kevyt mutta samalla erittäin kosteuttava ja hiuksia liukastava & pehmentävä. Koostumus on ohuen emulsiomainen.

Tuotteen hoitava tiimi koostuu aloe verasta, öljymerikaalin öljystä, viinirypäleen siemenuutteesta sekä kationisesta tensidistä, stearamidopropyl dimethylamine'sta. Jälkimmäinen toimii kvattien (ja silikonien) tavoin silottaen hiusta ja vähentäen sähköisyyttä, ja se voidaan valmistaa kasviperäisistä raaka-aineista kuten rypsistä.

On vaikea löytää hiuksiin jätettävää hoitista, joka selvästi tuntuu hoitavalta, mutta ei jätä hiuksia tahmean tuntuisiksi. Miracle Leave-in onnistuu tässä! Tuotteen ainoa "ongelma" taitaa olla sen saatavuus: Ohanicia myyvät Suomessa ainoastaan harvat ja valitut Tokmannit sekä Tokmannin verkkokauppa.

PATYKA DARK SPOT CORRECTING FLUID SPF 30

Patyka teki sen taas, ja lanseerasi superhienostuneen ja ohuen SPF 30-suojakertoimellisen kasvojenhoitotuotteen.

Patykan tuotekehitys on keksinyt jotain, mitä useimmat muut luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteiden valmistajat eivät ole vielä keksineet, sillä Patykan aurinkotuotteissa on poikkeuksellisen kevyt ja helposti levittyvä koostumus. Koostumukset ovat myös emulsiotyypiltään vesivoittoisia, kun monet muut ovat rasvavoittoisia tai täysin vedettömiä.

Dark Spot Correcting Fluid SPF 30-voide yhdistää Patykan Dark Spot -ihonhoitolinjan tyrosinaasia ehkäisevän ruskoleväteknologian UV-suojaan. Tuote on ikäänkuin viimeistelevä "suojatakki" Dark Spot -linjan muiden, pigmenttiläiskiä ehkäisevien ja vaalentavien tuotteiden päälle. Toki voidetta voi käyttää myös yksinään tai yhdistää muihin tuotteisiin, eleganttina vaihtoehtona perinteiselle aurinkovoiteelle.

Dark Spot Correcting Fluid sopii aivan erityisen hyvin silloin, kun iholla on jo valmiiksi melasmaa tai hyperpigmentaatiota, ja haluat käyttää kaikki keinot ehkäisemään olemassaolevien läiskien tummentumista sekä uusien syntymistä.

(LIMEPOP) RUUSUVESI

Viimeisenä listalle pääsee tuote, joka ei ole minkään brändin tuote enkä voi edes tietää, onko saman laadun ruusuvettä saatavilla kun seuraavan kerran teen tilauksen. Joka tapauksessa, tässä on paras ruusuvesi, jota olen koskaan käyttänyt, ja se on samalla myös halvin.

Kyseinen ruusuvesi on tilattu luonnonkosmetiikan raaka-aineita myyvästä Limepop-kaupasta. Sen alkuperämaa on Bulgaria ja se on luomulaatuista. Hintaa 100 millin pullolla on ruhtinaalliset 4,85€, eli tuote on jopa yli viisinkertaisesti havempaa kuin brändätyt ruusuvedet.

Olen käyttänyt elämäni aikana varmasti kymmentä eri ruusuvettä, mutta mikä tekee juuri tästä ruusuvedestä niin hyvän? Yksinkertaisesti: tuoksu ja ihotuntu. Jokaisen valmistajan tai raaka-ainetoimittajan ruusuvedessä on erilainen tuoksu, koska kaikki ruusut tuoksuvat erilaiselle maantieteellisestä sijainnista ja sadosta riippuen. Samasta syystä myös kukkaisveden fytokemiallinen koostumus vaihtelee. Oikeastaan: koskaan et voi saada kahta täysin samanlaista kukkaisvettä, ellet tilaa tuotteita samasta erästä.

Tässä nimenomaisessa ruusuvedessä on erittäin raikas ja miellyttävä ruusun tuoksu ja iho jää tämän jäljiltä aivan poikkeuksellisen pehmeäksi. Nykyinen pulloni vetää juuri viimeisiään ja tilaan ehdottomasti lisää. Odotan uteliaana, onko seuraavan pullon sisältö yhtä hyvä.

*

Vielä lopuksi, vuoden viisi kovinta kosmeettista juttua:

⭐️ 1 AIMÉE DE MARS
⭐️ 2 SAPIENIC (markkinoiden minimalistisin sarja!)
⭐️ 3 L300 PRO-RETINOL
⭐️ 4 KHADIN VARTALOÖLJYT
⭐️ 5 YLIPÄÄNSÄ ÖLJYT - KASVOÖLJYT, ÖLJYPUTSARIT, SUIHKUÖLJYT....

*

Aiemmat Vuoden Parhaat -listaukseni:

Vuoden 2021 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2020 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2019 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2018 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2017 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2016 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2015 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2014 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2013 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2012 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2011 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2010 Parhaat Tuotteet

Vuoden 2009 Parhaat Tuotteet

22 kommenttia
1 2 3 14 15 16 17

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (45)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat