29.12.2022

Mitä tuoksu kertoo brändistä? Näin syntyy kosmetiikkatuotteen tuoksu

Kaupallinen yhteistyö: Transmeri

Kosmetiikkatuotteiden tuoksut. Erittäin merkittävä osa kosmetiikkabrändin tai -tuotteen imagoa ja vetovoimaisuutta. Tuoksu on osa brändäystä, se heijastaa yrityksen arvomaailmaa ja vaikuttaa vahvasti kuluttajan kokemukseen tuotteesta. Ei siis ole lainkaan pikkuasia, millaisen tuoksun valmistaja tuotteisiinsa valitsee.

Tuoksut ovat aihe, josta en koskaan väsy puhumaan, ja sain idean tarkastella ihonhoitotuotteiden tuoksumaailmaa viiden eri brändiesimerkin kautta.

Tuotteet sekä brändit ovat minulle tuttuja töiden kautta: Whamisa, Tash, Mossa, Nurme ja Haut-Ségala.

MISTÄ KOSMETIIKKATUOTTEEN TUOKSU MUODOSTUU?

Tuoksun voi luoda kolmella tavalla, kun puhutaan luonnonkosmetiikasta.

1 Raaka-aineet itsessään. Monissa luonnon raaka-aineissa on voimakas tuoksu, jota voi joko hyödyntää tuotteen tuoksukonseptissa tai sitten peittää se, jolloin on käytettävä masking-ainesosia. Monet kukat, marjauutteet, kookos, vanilja, yrtit kuten rosmariini ja piparminttu sekä kahvi ovat esimerkkejä raaka-aineista, jolla voi rakentaa miellyttävän ja hienostuneenkin tuoksun käyttämättä lainkaan varsinaisia hajusteita.

2 Eteeriset öljyt. Eteeriset öljyt ovat perinteisin luonnonkosmetiikassa käytetty tuoksuaine. Niillä on sekä terapeuttinen eli ihonhoidollinen että tuoksua tuova ominaisuus. Eteerisillä öljyillä voi luoda vahvoja ja mielialaan vaikuttavia tuoksuja. Koska ne ovat hyvin voimakkaita aineita sisältäen myös herkistäviä komponentteja, niitä tulee käyttää tarkasti rajatuilla pitoisuuksilla.

Eteerisiä öljyjä voi käyttää joko huolellisesti harkittuina tuoksusinfonioina, jolloin niillä voidaan luoda hyvinkin parfyymimainen tuoksuharmonia, tai sitten ihonhoidollinen ominaisuus etunenässä, jolloin tuoksu voi olla "raaempi", vähemmän harmoninen ja ikäänkuin ei-sävelletty.

Tyypillisesti eteeriset öljyt tuovat tuotteeseen yrttimäisen, intensiivisen kukkaisen, mausteisen, itämaisen, vihreän tai sitruksisen tuoksun.

3 Luonnolliset tuoksuaineet. Kolmas tapa on käyttää kukista, hedelmistä ja kasveista eristettyjä tuoksumolekyylejä tai eteerisistä öljyistä eristettyjä tuoksukomponentteja. Nämä tunnistaa incissä nimellä 'parfum', 'fragrance' tai 'aroma', ja eteeristen öljyjen komponentit omilla nimillään kuten 'linalool', 'limonene', 'citronellol', 'geraniol' jne. Jälkimmäiset tulee merkitä inciin, kun niiden pitoisuus iholle jätettävässä tuotteessa ylittää 0,001%.

Tämän ryhmän tuoksuaineilla voidaan luoda kaikkein "parfyymimaisin" tai normikosmetiikan tuoksuja muistuttavin tuoksu, sillä ryhmän tuoksuilta puuttuu eteeristen öljyjen kipakkuus ja yrttimäisyys. Samalla niistä puuttuu myös eteeristen öljyjen terapeuttinen ja ihonhoidollinen ulottuvuus. Nämä tuoksut ovat luonnonkosmetiikan uusinta teknologiaa, eikä niitä käytetä vanhan koulukunnan tuotteissa. Näiden tuoksuaineiden valmistus tapahtuu raaka-aineita vahvasti muokkaamalla, ja vaikka ne ovat täysin luonnollista alkuperää, kaikki valmistajat eivät niitä arvomaailmansa tai konseptinsa puolesta halua käyttää.

TASH SISTERHOOD

Tuoksutyyppi: hienostunut, moderni, puuterinen, "ei-vihreä".

Tuoksuaine incissä: parfum.

Tash brändäytyy ylelliseksi kosmetiikaksi ja tuoksu on rakennettu harkitusti vahvistamaan tätä viestiä. Tuoksu kertoo myös siitä, ettei Tash profiloidu perinteiseksi luonnonkosmetiikaksi (vaikka tuotteet sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ovatkin). Toisin kuin perinteisemmät luonnonkosmetiikkasarjat, moni moderni luonnonkosmetiikkayritys korostaa viestinnässään enemmän tuotteiden tehokkuutta, elämyksellisyyttä ja korkeaa laatua suoraviivaisen "vihreyden" sijaan.

Tashilla haluttiin luoda signature-tuoksu, joka ei assosioidu luonnonkosmetiikalle tyypilliseen vihreän yrttiseen, kukkaiseen tai metsäiseen tuoksuun, vaan on hienostunut sekä moderni olematta tiukasti sukupuoleen sidottu.

Tuoksu on todellakin ehkä kaikkein ei-luonnonkosmetiikkamaisin jonka tiedän. Tash-tuoksu on puuterinen, kevyesti parfyymimainen, matala, "kuiva" ja hienoisesti unisex-henkinen. Erittäin mielenkiintoinen ja elegantti tuoksu, joka erottaa Tashin kilpailijoistaan. Jos et pidä eteerisistä öljyistä etkä myöskään kukkaisen parfymoidusta tuoksusta, kokeile Tashia.

Kahdessa tuotteessa, DD Glow-seerumissa sekä Empow Hydro Glow Moisturiserissa, on käytetty muutamia eteerisistä öljyistä eristettyjä tuoksukomponentteja (linalool ja limonene), mutta näidenkin kohdalla tuoksu on yhtä hillitty ja puuterinen kuin muissa sarjan tuotteissa.

MOSSA

Tuoksutyyppi: marjainen, leikittelevä, iloinen, nuorekas, moderni.

Tuoksuaine incissä: aroma, fragrance sekä eteerisistä öljyistä eristetyt tuoksukomponentit.

Mossan tuoksumaailma on Tashin tapaan huolellisesti harkittu ja kehitetty vahvistamaan brändin viestiä. Siinä on todellakin onnistuttu!

Mossan makean marjaiset ja hedelmäiset tuoksut pursuavat iloa, kertovat luonnollisuudesta ja tuovat käyttäjälleen mielihyvää. Mossan aktiiviaineet pohjautuvat marjoihin ja brändi on nuorekas, positiivinen ja helposti lähestyttävä, ja tuoksu kiteyttää tämän täydellisesti.

Mossan tuoksu ei ole perinteisen luonnonkosmetiikkamainen, vaikka luonnollisuutta henkiikin. Marjaiset ja hedelmäiset tuoksut muistuttavat normikosmetiikan tuoksuja ollen pehmeitä ja "helppoja", verrattuna eteeristen öljyjen yrttiseen säpäkkyyteen. Mossan tuotteissa käytetään eteerisistä öljyistä eristettyjä tuoksuaineita, mutta eristettyinä ne eivät tuoksu enää samalta kuin osana kokonaista eteeristä öljyä, jossa kymmenet tai jopa sadat tuoksumolekyylit yhdessä muodostavat voimakkaan vivahteikkaan tuoksun.

Omiin tuoksusuosikkeihini Mossalta kuuluu V-Lift-seerumi, Love Clean -käsisaippua sekä Vitamin Cocktail -voide.

WHAMISA

Tuoksutyyppi: erikoinen ja persoonallinen: yhdistelmä eteerisiä öljyjä sekä raaka-aineiden ja fermentoinnin tuomaa ominaistuoksua.

Tuoksuaine incissä: eteeriset öljyt kuten Aniba Rosodora Wood Oil, Geranium Maculatum Oil, Pogostemon Cablin Oil jne.

Whamisan tuoksumaailma on yksi markkinoiden persoonallisimpia ja tunnistettavimpia. Mikään muu sarja ei tuoksu samalle. Tuoksu jakaa mielipiteitä, mutta erikoisuudessaankin Whamisan tuoksut ovat monien rakastamia.

Vaikka Whamisalla epäilemättä on jonkin verran mietitty valmiin tuotteen kokonaistuoksua, on tuoksujen välittämä vaikutelma rento ja tuntuu paikoin hyvinkin orgaaniselta, ei "harkitun sävelletyltä".

Whamisan uniikki tuoksumaailma syntyy yhdistelmästä eteerisiä öljyjä sekä tiettyihin raaka-aineisiin käytetyn fermentoitimenetelmän tuomaa ominaistuoksua, joka on aavistuksen "hapan". Lisäksi moni raaka-aine itsessään tuoksuu, kuten kukkauutteet sekä natto-kumi.

Eteerisillä öljyillä on Whamisan tuotteissa ihoa hoitava, tuoksua antava sekä tuotteen säilyvyyttä parantava funktio. Tuoksut vaihtelevat suuresti eri tuotteiden välillä, ollen paikoin mietoja ja hillittyjä, paikoin hyvinkin voimakkaita.  "Helpoimmillaan" Whamisan tuoksut ovat klassisen kukkaisia, kuten uudistettu Deep Rich Toner, tai voimakkaan yrttimäisiä, kuten kulttiklassikko Water Cream, jossa tuoksuu mm. sen pääaktiiviaine, fermentoitu natto-kumi. Foaming Gel -puhdistusgeeli puolestaan on todella säpäkän sitruksinen, ja Nourishing Cream pehmeän pähkinäinen.

Omiin suosikkeihini kuuluu intensiivisen vihreä ja sitrushedelmäinen Refresh Oil sekä metsämansikkainen Deep Rich Mist.

NURME

Tuoksutyyppi: perinteinen, hillitty, syntyy eteerisistä öljyistä.

Tuoksuaine incissä: eteeriset öljyt kuten Citrus Aurantium Dulcis Peel Oil, Lavandula Angustifolia Flower Oil, Cymbopogon Citratus
Leaf Oil jne. (Eriteltynä myös näiden sisältämät herkistävinä tunnetut tuoksukomponentit kuten citral, limonene ja linalool).

Nurme edustaa perinteistä luonnonkosmetiikkaa ja käyttää tuoksuaineina ainoastaan eteerisiä öljyjä. Yrityksen alkutaipaleella suhde tuoksuihin oli tiukempi, ja vaikka Nurme on aina käyttänyt eteerisiä öljyjä saippuoissaan, he eivät alussa hajustaneet voidemaisia ihonhoitotuotteita lainkaan. Yrityksen alkuvuosina perustaja Marit Tiits kertoi, että Nurmen tuotteisiin lisättiin tuoksua ainoastaan, jos sillä oli jokin tuotteen hyödyn kannalta perusteltu funktio. Valikoimaan kuului mm. täysin hajustamattomia body buttereita, kukkaisvesiä sekä öljyjä.

Sittemmin Nurmen suhde tuoksuihin on muuttunut rennommaksi, ja kaikki paitsi Baby-linjan tuotteet sekä puhtaat kasviöljyt sisältävät eteerisiin öljyihin pohjautuvan harkitun tuoksun. Uskon, että tähän on vaikuttanut suoraan kuluttajien odotukset - oli tuoksulla syvempää funktiota tai ei, valtaosa kuluttajista haluaa kosmetiikkatuotteensa tuoksuvan hyvältä.

Whamisaan verrattuna Nurmen eteeristen öljyjen maailma on aivan erilainen: yksinkertaisempi ja miedompi. Yhdessä tuotteessa käytetään yhtä tai maksimissaan kahta eteeristä öljyä ja tuoksuyhdistelmät ovat helppoja, miellyttäviä ja tuttuja, kuten mandariini-appelsiini, sitruuna-eukalyptus ja laventeli-salvia. Oma suosikkini on Tyrni-Appelsiini-tuoksusarja.

Nurme myy myös puhtaita eteerisiä öljyjä käytettäväksi aromaterapeuttisiin tarkoituksiin.

HAUT-SÉGALA

Tuoksutyyppi: ei lisättyjä hajusteita eikä masking-ainesosia, vain raaka-aineiden oma tuoksu.

Tuoksu incissä: ei tuoksua.

Ranskalainen Haut-Ségala valmistaa luomuöljyihin, -rasvoihin ja -kukkaisvesiin perustuvia tuotteita, joissa ei käytetä mitään ylimääräistä. Tuotteissa tuoksuu ainoastaan raaka-aineiden ominaistuoksu. Niinpä osa tuotteista ei tuoksu juuri miltään, kuten kaktusviikunamaseraatti, tai niissä on viehättävä tuoksu kuten ruusunmarjaöljyn marjaisuus, Monoi-vartalovoin gardenia ja kookos tai vaniljaöljyn pehmeä vaniljaisuus. Jokin tuoksu voi myös olla epämiellyttävä, kuten allekirjoittaneen mielestä granaattiomenan siemenöljyn tuoksu.

Avainsanoja Haut-Ségalalla ovat puhtaus ja käsittelemättömyys, mikä takaa raaka-aineiden parhaan tehon. Moni valmistaja, jopa sertifioidun luonnonkosmetiikan sisällä, käyttää raffinoituja eli puhdistettuja öljyjä ja rasvoja, joista niiden ominaistuoksu ja -väri on poistettu kosmeettisten ja esteettisten tarkoitusperien vuoksi. Tällöin poistuu kuitenkin myös raaka-aineen sisältämiä iholle hyödyllisiä aktiiviaineita kuten vitamiineja ja antioksidantteja, eikä raffinoitu öljy ole yhtä hoitava kuin käsittelemätön.

Haut-Ségalan kaltaisen brändin kohdalla arvomaailma ylittää kaupallisuuden, sillä myymällä esimerkiksi erikoisen tuoksuista granaattiomenaöljyä yritys myy omien arvojensa mukaisen korkealaatuisen tuotteen, mutta elämyksellisyydeltään tuote ei välttämättä ole sitä, mitä valtavirtakuluttaja haluaa. Toki myös tällaisille yrityksille ja tuotteille on ilman muuta oma kohdeyleisönsä, mutta valitsemalla tuoksuttomuuden ja käsittelemättömyyden, valitsee myös tietyn epäkaupallisuuden ja pienemmät markkinat, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Nurme on esimerkki yrityksestä, joka ajan myötä taipui kuluttajien odotuksiin ja muokkasi brändiään ja konseptiaan sen mukaisesti. Mikä on täysin ok. Haut-Ségala taas edustaa nicheä, jossa ei pyritä kosiskelemaan valtavirtakuluttajaa, ja sekin erittäin ok.

On valtavan kiinnostavaa ja kiehtovaa tarkastella brändejä tuoksuvalintojensa ja -suhteensa kautta. Kosmetiikkatuotteen tuoksu kertoo lopulta paljon enemmän, kuin luomansa välitön mielikuva.

Allekirjoittanut rakastaa tuoksuvaa kosmetiikkaa, ja välillä valmistan tuoksuvia ihonhoitotuotteita itsekin.

Nurmen ja Haut-Ségalan kaltaiset brändit tarjoavat tähän loistavaa materiaalia: tässä on mm. valmistamani Piparminttu-May Chang balsami, jota käytän iltaisin käsi- ja kynsinauhavoiteena. :)

Resepti:

3/4 Haut-Ségalan Coconut Oil Body Butteria (sekoitus sheavoita, kookosöljyä sekä kaakaovoita)

1/4 Haut-Ségalan manteliöljyä

Yksi tippa Nurmen piparminttuöljyä

Yksi tippa Nurmen May Chang (litsea cubeba) -öljyä

Mmmm..! Rakastan mintun ja sitrushedelmien tuoksuja, ja piparminttu toimii tosi kivasti raikkaan sitruksisen litsea cubeban kaverina.

Minkä tuoksutyypin asiakaskuntaan te kuulutte? 🙂 Vetoavatko yrttisen vihreät tuoksut, voimakkaat eteeriset öljyt, makeus, mietous tai normikosmetiikan parfyymoituja tuoksuja muistuttavat tuoksut?

Jos teidän pitäisi valita näistä viidestä brändistä yksi vain tuoksumaailman perusteella, minkä valitsisitte?

36 comments on “Mitä tuoksu kertoo brändistä? Näin syntyy kosmetiikkatuotteen tuoksu”

  1. Kiitos taas mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Itse olen ollut marjaisten ja hedelmäisten tuoksujen ystävä, joten tällä perusteella Mossa olisi se minun sarja. Kuitenkin olen vanhemmuuteen muuttunut koko ajan enemmän tuoksuyliherkäksi enkä ole enää vuosiin voinut käyttää esim. hajuvesiä. Sinänsä jännä,ettei kaiken silti tarvitse olla hajusteetonta tai tuoksutonta. Parfyymimaiset tuoksut ovat suurin ongelma ja aiheuttavat pääkipua. Näin ollen ehkä Haut-Segala olisi se varmin valinta. Tällä hetkellä käytän Nacomin öljyjä ja niissä on se mieto ominaistuoksunsa, mutta se haihtuu nopeasti. En niin kaipaa tuoksua tuomaan ylellisyyttä tms ihon hoitoon. En myöskään liiemmin kiinnitä huomiota pakkauksiin. Minua kiinnostaa oikeastaan vain tehoaineet, niiden vaikutukset ja purtilon kyljessä olevat lupaukset. Tylsän käytännöllinen suhtautuminen siis. Se ylellisyyspuoli on siinä, että koen vihdoin voivani ostaa muutakin kuin marketin halvinta ja olen löytänyt sopivat kombot, joilla iho voi hyvin.

    Vastaa

    0
    1. Kiinnostavaa :) Kiitos kun jaoit ajatuksia aiheesta.

      Mulla on periaatteessa sama suhde kosmetiikkaan siinä mielessä, että sillä on eniten väliä mitä pullo sisältää. Mutta kuitenkin loppupeleissä, jos edessäni on kaksi suunnilleen yhtä hyvää vaihtoehtoa, päädyn käyttämään paremman tuoksuista.

      Vastaa

      0
  2. Lisään vielä edelliseen, että toki kaunis pakkaus minunkin silmää miellyttää ja on osa elämystä. Päädyn aina kuitenkin miettimään, mitä se hieno purkki maksaa ja saisiko tuotteen edullisemmin, jos se olisi pakattu tavanomaisemmin. En tavallaan halua maksaa turhasta. Käytännöllisyys sekä tuotteen säilyvyys/hygieenisyys taas ovat tärkeitä ja kaiken pitäisi ollakin pumppupulloissa. Olen ammatiltani kirjanpitäjä... Sekö tässä nyt paistaa läpi, kun mietin liiankin (?) käytännöllisesti ja pakkausten kuluja sun muita. 😂 Ihan sivuraiteille lähti nyt juttu. Sekin kertoo minusta. 🤭

    Ai joo, shampoon pitää tuoksua hyvältä (ja vaahdota kunnolla), mutta tuoksu ei saa liiaksi jäädä hiuksiin. Etten minäkään nyt ihan kummajainen ole. 😂

    Vastaa

    0
    1. Olen ammatiltani kirjanpitäjä… Sekö tässä nyt paistaa läpi, kun mietin liiankin (?) käytännöllisesti ja pakkausten kuluja sun muita. 😂

      😅👍 Just hyvä! (Tykkään siitä kun johonkin asiaan suhtaudutaan intohimolla tai pieteetillä, samaistun..!)

      Mulle pakkauksen vetovoimaisuus ilmenee seuraavilla tavoilla:

      Lasi vs. muovi - lasi on aina vetovoimaisempi
      Tarraetiketti vs. pakkaukseen painetut tekstit - painettu teksti viestii välittömästi korkeammasta laadusta kuin tarraetiketti. (Tosin tunnen myös hyvälaatuisia tarraetiketti-tuotteita, esim. Laveran monet tuotteet olivat/ovat varustettu tarraetiketeillä, mutta ovat silti laadukkaita. Mutta kyllä tarra heti luo vaikutelman halpuudesta - mitä Lavera tietysti myös on :D, ja vähentää tuotteen esteettistä arvoa.
      Kuvitus vs. clean pakkaus - tykkään kuvista ja tyylikkäät, kauniit (mielellään taiteellisesti toteutetut) kuvat vetävät mua aina puoleensa. Tällä on mulle niin suuri merkitys, että vilpittömästi harmittaa, kun esimerkiksi Frantsilan uusi UPEA pakkaus-kuvitus jää vain ulkopakkauksiin, ja itse tuotteet ovat hyvin riisutut ja vailla kuvia.

      Kuvitus vaikuttaa voimakkaasti mun ostohaluun, mutta kotona, kun tuotteet ovat jo käytössä, käytän yhtä lailla "tylsiin" pakkauksiin pakattuja kuin tyylikkäisiin pulloihin pakattuja tuotteita. Sanotaan näin, että kaupassa en ostaisi tylsän näköistä pulloa, mutta työni kautta saan niitä joka tapauksessa, ja kyllä nekin käytettyä tulee :D (Jos totean ne iholla hyviksi.) Jos en olisi ammatissani, jossa ilokseni pääsen tutustumaan monenlaisiin tuotteisiin, mulle olisi henkilökohtaisesti korkea kynnys ostaa esimerkiksi muovinen, halvan näköinen tarraetiketillä varustettu seerumipullo, vaikka kuinka tietäisin, että sen sisältämä tuote on hyvä. (Ja jäisin siis vaille näiden tuotteiden hyötyjä / kokemusta.) Nämä on erikoisia juttuja..! :D

      Vastaa

      0
  3. Kiva toi resepti!! Ja alkoi kiinnostaa miltä toi May Chang tuoksuu o_O
    Kiitos ihanasta blogista joka antaa tosi paljon ja hyvää uutta vuotta!

    Vastaa

    0
    1. May Chang tunnetaan myös nimellä litsea cubeba (se on itse asiassa kasvin latinan kielinen oikea nimi), ja vaikka kasvi itsessään ei ole sitrushedelmä, sen tuoksu on raikkaan sitruksinen. Se on kuin sekoitus vihreää sitruunaruohoa ja vihreää sitruunaa: se on "ruohoisempi" kuin puhdas sitrus, mutta hedelmäisempi ja makeampi kuin sitruunaruoho.

      Limepopin sivulla tuoksua kuvataan aika hyvin:

      "May Chang eli Litsea Cubeba -öljyn raikas sitruksinen tuoksu kohottaa mielialaa, auttaa hallitsemaan stressiä, rauhoittaa, auttaa rentoutumaan ja keskittymään. Tuoksu on sitruunaruohon kaltainen, mutta pehmeämpi ja makeampi."

      Mulle sopii nämä stressiä lievittävät ja rauhoittavat tuoksut <3

      Ihanaa uutta vuotta sinullekin, Tepsu!

      Vastaa

      0
    2. Ei liity postaukseen mutta kommentoin tähän väliin kun on pistänyt silmään blogissasi aikaisemminkin: lajien tieteelliset nimien ensimmäinen osa eli suku kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, ja laji pienellä. Esim. tässä Litsea cubeba. Lisäksi nykyään ei puhuta latinankielisistä nimistä, vaan tieteellisistä, koska nimet eivät aina ole latinaa :) Tieteelliset nimet kuuluisi kirjoittaa myös kursiivilla, mutta en osaa tehdä sitä kommenttiin :D

      Olen biologi, joten asia pistää silmään, en ole vain viitsinyt aiemmin kommentoida asiasta koska se saattaa vaikuttaa ärsyttävältä pilkunviilaukselta. Joten älä ota tätä sellaisena, vaan ystävällisenä huomautuksena :)

      Vastaa

      0
    3. Moikka Biologisti! Kiitos korjauksesta :) En pane pahakseni, vaan päinvastoin haluan mielelläni kuulla, jos jatkuvasti kirjoitan (tai sanon) jotain väärin. Tässä tapauksessa en oikeasti tiennyt, mikä on lajien oikeaoppinen kirjoitusasu.

      Lisäksi nykyään ei puhuta latinankielisistä nimistä, vaan tieteellisistä, koska nimet eivät aina ole latinaa :)

      😅 Oppia ikä kaikki! 😀👍

      Joskus alan myös syystä tai toisesta kirjoittaa jonkin termin väärin, vaikka aiemmin olen tehnyt sen oikein. Esimerkiksi vitamiinit: olen tiennyt, että ne kuuluu kirjoittaa isolla, mutta jostain syystä olen herpaantunut ja alkanut kirjoittaa ne pienellä (a-vitamiini, c-vitamiini jne). Yksi hyvin tarkka yhteistyökumppani sitten hiljattain kommentoi tästä. Olin vain iloinen :D

      Vastaa

      0
  4. Hei!

    Saako kysäistä kysymyksen postauksen vierestä😁?

    Olen huomannut että kauppoihin on tullut pari uutuutta Laveralta: Glow by Nature Q10 + C-vitamiini seerumi ja Glow by Nature-päivävoide. Mitä mieltä olet näistä? Oletko jo tutustunut? Olen käyttänyt pitkään Novexpertin C-vitamiini boosteria ja se on ollut erinomaista mutta hinta välillä kirpaisee. Olisiko em. Laveran seerumi yhtä tehokas?

    Vastaa

    0
    1. Moikka Ametisti!
      Olen tutustunut Laveran C-vitamiiniuutuuksiin, ne tulivat maahantuojalle jo syksyllä. Minun oli tarkoitus julkaista niistä esittely lokakuussa, mutta sitten tuotteille tuli toimituskatkos eikä niitä hetkeen saanut mistään, joten lykkäsin esittelyä. Nyt voisikin viimein laittaa sen ulos, kun tuotteet ovat laajemmassa jakelussa ☺️

      Lavera ei paljasta tuotteiden C-vitamiinipitoisuutta, joten niiden tehoa ei valitettavasti pysty vertaamaan niihin tuotteisiin, joissa pitoisuus kerrotaan. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että Laveran käyttämä C-vitamiinimuoto, vesiliukoinen askorbyyliglukosidi, on yksi tutkituimpia ja parhaiten tehonsa osoittaneista C-vitamiinijohdannaisista. Se on myös yksi harvoja, jonka on osoitettu ihossa muuntuvan askorbiinihapoksi eli puhtaaksi C-Vitamiiniksi. Kaikki C-vitamiinijohdannaiset eivät tätä tee. (Niillä on muita iholle hyödyllisiä vaikutuksia, mutta ei täysin samoja, kuin puhtaalla C-vitamiinilla.)

      Henkilökohtaisesti uskoisin, että Novexpertin C-vitamiiniseerumi on tehokkaampi, koska Novexpert on jo brändinä paljon enemmän tehoaineisiin keskittyvä kuin Lavera. Novexpert ottaa aktiiviaineet todella vakavasti ja heidän tuotekehityksensä on paljon "nörtimpää" kuin Laveralla, jos näin voi sanoa :)

      Itse kyllä tykkään ihan valtavasti Laveran Glow By Nature -seerumin koostumuksesta ja tuoksusta, se tuoksuu valloittavan hedelmämarmeladimaiselle ja koostumus on raikasta fluidimaitoa. Puhtaasti kosmeettisena elämyksenä Lavera on lähestulkoon yhtä hyvä kuin Novexpertin C-vitamiiniseerumi, tuoksu on vieläkin parempi, mutta Novexpert tuntuu vielä kosteuttavammalta.

      Vastaa

      0
  5. Mossa kuulostaa eniten mun tuoksutyypiltä! Rakastan marjaisia ja makeita tuoksuja :)

    Vastaa

    0
  6. Hei!

    Ei liity päivän aiheeseen, mutta jos saan vaivata sinua parilla kysymyksellä :)?
    Itselläni on epäpuhdas iho/voi varmaan olla jo akneakin. Iholla on yleensä koko ajan 1-5 finniä, ja niiden kanssa pystyisin vielä jotenkin olemaan, mutta iso ongelma on punaiset jäljet/arvet, joita jokaisesta finnistä tulee. Ennen näitä epäpuhtauksia oli paljon poskilla, nyt enemmän leuassa (josta ne saa vähän paremmin peittoon), mutta posket on noista entisistä ihan punaiset ja ne näyttävät kaukaa edelleen finneiltä. Mitähän niille voisi olla tehtävissä?
    Olen kokeillut sitä novexpertin täsmätuotetta, siitä oli ehkä jotain apua, mutta peitettävää on niin paljon, että tuote loppui ihan parissa viikossa. Nyt on käytössä Luen täsmätuote, mutta en nyt osaa sanoa, onko siitäkään ollut apua. Voisikohan se Nivean maksaläiskille tarkoitettu tuote auttaa tähän? Se voisi nimittäin olla mieluummin koko kasvoille levitettävä tuote.

    Muuten nyt on käytössä mm.Olivia Kleinin Hydra toner, novexpertin c-vitamiiniseeurumi, flown aha&bha seerumi, (joka on kyllä muuten kirkastanut ihoa.), ja novexpertin geelivoide, ja sielä-öljy.

    Vastaa

    0
    1. Moikka nipsuuh! En ehdi tänään vastata, mutta yritän huomenna! ☺️

      Hyvää uutta vuotta! :)

      Vastaa

      0
    2. Itselläni on epäpuhdas iho/voi varmaan olla jo akneakin. Iholla on yleensä koko ajan 1-5 finniä, ja niiden kanssa pystyisin vielä jotenkin olemaan, mutta iso ongelma on punaiset jäljet/arvet, joita jokaisesta finnistä tulee. Ennen näitä epäpuhtauksia oli paljon poskilla, nyt enemmän leuassa (josta ne saa vähän paremmin peittoon), mutta posket on noista entisistä ihan punaiset ja ne näyttävät kaukaa edelleen finneiltä. Mitähän niille voisi olla tehtävissä?

      Kokeile A-vitamiini-pitoisia tuotteita. A-vitamiini uudistaa kudosta, ja uudistuessaan kudoksen vauriot lieventyvät. A-vitamiini parantaa arpikudosta ja häivyttää pigmenttimuutoksia, olivat ne sitten lähtöisin mistä hyvänsä (tulehdus, UV-säteily, hormonit). Samalla se myös silottaa juonteita, mutta A-vitamiinia voi käyttää yhtä hyvin juonteiden silotukseen kuin aknearpien hoitoon: kummassakin tapauksessa ihokudos uusiutuu.

      Luonnonkosmetiikassa ruusunmarjaöljy on klassinen aktiiviaine tähän hommaan, erityisesti Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljy joka sisältää enemmän retinoideja kuin Canina-laatu. Jos et kuitenkaan halua käyttää öljymäistä tuotetta ihon hoitoon, valitse jokin retinoli- tai retinyylipalmitaatti-pitoinen voide tai seerumi. Näitä molekyyleja ei hyväksytä luonnokosmetiikassa, joten sertifioidusta luonnonkosmetiikasta et löydä retinolia tai retinyylipalmitaattia. Ekopharmalla on retinyylipalmitaatti-voide, joka on kaikkien muiden ainesosien kuin retinyylipalmitaatin osalta luonnonkosmetiikkaa, joten se on lähin vaihtoehto jos mieluiten käytät luonnonkosmetiikkaa:

      https://www.hillankauppa.fi/Karpalo-Vitamin-A-Kasvovoide

      Synteettisen kosmetiikan puolelta esimerkiksi Bella-voide on edullinen "perus-A-vitamiinivoide":

      https://www.itsehoitoapteekki.fi/tuotteet/ihonhoito/apteekkikosmetiikka/bella-paivavoide-hajustettu/

      The Ordinarylta löydät markkinoiden edullisimpia ja samalla tehokkaimpia retinoidi-seerumeita, kuten emulsiopohjaisen Granactive Retinoid 2% -seerumin.

      Nivean Dark Spot -seerumi ei ikävä kyllä vaikuta tulehduksellisiin läiskiin, joten siitä ei ole apua sinun tilanteessasi.

      Happo-tuotteista AHA-hapot uudistavat kudosta, joten myös niistä voi olla jonkin verran apua aknearpien hoidossa. Kuten Flow'n AHA/BHA-seerumista, joka on sinulla jo käytössä.

      Retinoidien ohella niasiiniamidi sopii myös kirkastamaan akneihoa, samoin kuin Lue Fade -tuotteen sisältämä kojic-happo, mutta minkään aineen vaikutus ei ole yhtä tehokas kuin retinoidien, koska A-vitamiini konkreettisesti uudistaa kudosta. Iho ei siis vain kirkastu vaan myös vahvistuu. Iho on aknearpien kohdalla ohuempaa kuin muualla kasvoissa, ja kun ohentunut iho paksuuntuu, myös se vähentää tehokkaasti arven näkyvyyttä.

      Vastaa

      0
    3. Kiitos kattavasta vastauksesta 🙏. Taidan ottaa tuon ekopharman kokeiluun 👌

      Vastaa

      0
  7. Sain joululahjaksi Mossan Vitamin Cocktailin ja yllätyin, kun avatessa pullosta leuhahti selvä rypsiöljyn tuoksu! Mikä on tietysti oikein, kun öljyistä on kyse.

    Vastaa

    0
    1. Hmm, minusta tämä ei ole "oikein", koska kyseinen öljysekoitus ei sisällä rypsiöljyä. Saattaahan tietysti olla, että hajuaistisi aistii jonkin muun Vitamin Cocktailin sisältämän öljyn tai öljyjen yhdistelmän rypsimäisenä.

      Vastaa

      0
    2. Se taisi olla juuri niin, yleinen öljyn tuoksu, jonka aivoni vaan yhdistivät rypsiöljyyn. Se oli ensimmäinen mielikuva, nyt haistan eniten jonkun sitruksen.

      Vastaa

      0
    3. Minusta tuo tuoksuu avatessa hedelmäiseltä, mutta kasvoilla hampulta. 🥴

      Vastaa

      0
  8. Jos jokin pitäisi valita, kallistuisin ilman muuta Haut-Segalan suuntaan.. heidän konseptinsa vetoaa juurikin kaltaiseeni 'terveyspainotteiseen' kuluttajaan :D
    Yllättävä veto tuo Nurmen päätös sisältää tuotteisiinsa tuoksuaineita... olisin luullut heidänkin asiakaskunnassaan olevan paljon 'herkkiksiä', joiden tavoitteena on vältellä turhia ainesosia..

    Mitä enemmän vuosia tulee lisää, sitä vähemmän jaksan enää tuoksutella .. toki pidän hyvistä tuoksuista, mutta niiden käyttö on sporadista (satunnaista?), ja vaatii aina oman keskittymisensä / paneutumisensa.
    Jokapäiväisessä käytössä liian suuri määrä nenään leijuvia aromeja alkaa kuormittaa ja uuvuttaa..minkä takia suurin osa ihonhoitotuotteistani on hajustamattomia.

    Huomasin muuten, että Dermon talviuutuudet ovat ilmestyneet.. odotan innolla sun kommentteja niihin!
    Mukana on mm. keramidipitoisia tuotteita, joita kiinnostaa tietenkin testata... samoin huomasin Pantenol-linjan laajentuneen.
    Muistan sen viimetalvisen keskustelumme, jossa puhuttiin pantenolista ja kuinka valistit meitä, että se ei ole paras mahdollinen kosteuttaja / kosteuden säilyttäjä iholla.. tämä oli omakin kokemukseni.
    Nyt kuitenkin noita pantenolia sisältäviä uutuuksia tarjoillaan nimenomaan talvikuivuuden ärsyttämän ihon rauhoittamiseen. Kommenttien mukaan monilla se pantenol-voide onkin antanut hyviä tuloksia kuivaan ja kutisevaan ihottumaan... eli reaktiot ovat hyvin yksilöllisiä.

    Vastaa

    0
    1. Yllättävä veto tuo Nurmen päätös sisältää tuotteisiinsa tuoksuaineita… olisin luullut heidänkin asiakaskunnassaan olevan paljon ’herkkiksiä’, joiden tavoitteena on vältellä turhia ainesosia..

      Eteeriset öljyt eivät ole siinä mielessä "turhiksia", että niillähän on myös ihonhoidollinen ominaisuus :) Ne ovat erittäin aktiivisia ja ihoon (sekä mielialaan) vaikuttavia aineita. Toisin kuin parfum-, fragrance- ja aroma -nimen takana olevat hajusteet, joiden ainoa funktio on tuoksua.

      Herkkäihoisille, jotka eivät voi käyttää eteerisiä öljyjä, Nurmella on Baby-sarja, joka on täysin hajusteeton ja tuotteet sopivat myös aikuisille :)

      Huomasin muuten, että Dermon talviuutuudet ovat ilmestyneet.. odotan innolla sun kommentteja niihin!

      Saan näitä testiin ensi viikolla ja tammikuun aikana tulossa juttua :) Oikein hyvän kuuloisia uutuuksia talvi-iholle..!

      Pantenoli ei "säilytä" kosteutta iholla, tämä pitää paikkansa, mutta se rauhoittaa, kosteuttaa ja jopa korjaa ihoa (sekä laskee tulehdusta). Koska sen kosteuttavuus perustuu humektanttisuuteen, se vaatii seurakseen vettä sekä tietysti ihanteellisesti okklusiiveja lukitsemaan kosteus ihoon. Ihot ovat yksilöitä, ja sen vuoksi toisilla tällainen voide voi tuoda tuloksia jo yksinään. Kaikki riippuu siitä kosteustasapainosta ja suojamuurin eheyden tilasta, joka iholla jo valmiiksi vallitsee.

      Vastaa

      0
    2. Niinpä. Mun iholla se Dermon Pantenol-voide ei ollut onnistunut kokeilu, mutta joillekin se näemmä on tuonut tehokasta helpostusta atopiaan.
      Instagramissa iski juuri esiin Dermosilin mainos, jossa uutuuksia suositeltiin 'kuivalle iholle' .. no, sopii varmasti ainakin Keramidi-voiteeseen ..! :)

      Oikein Hyvää Uutta Vuotta dear!

      Vastaa

      0
    3. Oikein Hyvää Uutta Vuotta dear!

      Kuin myös! ☺️

      Instagramissa iski juuri esiin Dermosilin mainos, jossa uutuuksia suositeltiin ’kuivalle iholle’ .. no, sopii varmasti ainakin Keramidi-voiteeseen ..! :)

      Kyllä pantenolikin sopii kuivalle iholle! 🙂 Dermosilin Pantenoli-voiteessa on paljon rasvoja sekä paljon pantenolia, joten puhtaasti ainesosiensa puolesta se on oikein hyvä tuote kuivalle iholle :) Vaikka vaikutukset ovat yksilöllisiä, Dermosilin Panteli-voiteiden mainostus kuivalle ja atooppiselle iholle soveltuvina on ihan perusteltua. :)

      Vastaa

      0
    4. Mulle se ei auttanut yhtään, ja muistan sen keskustelun, jossa valistit miksi niin voi käydä.. :))

      Vastaa

      0
    5. Hei vielä, sorry, että tästä nillitän.. mutta aihe on mielestäni sen verran tärkeä ja ansaitsee huomion.
      Löysin linkin edellä mainitsemaani vuodentakaiseen keskusteluun:
      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/dermosilin-talvi-2022/

      .. Kommenteissa on oma sekä toisen lukijan kokemus Pantenol-voiteesta + sun vastaus, josta tulee hiukan se kuva, että tämän raaka-aineen toiminta on yleissivistystä, joka pitäisi tietää... :)
      Missään yhteydessä ei ainakaan Dermosil maininnut kostealle iholle levittymistä (eikä tietoa näe apteekkienkaan Pantenol-voiteissa, mitä vastaan on tullut..) eli vähän hämmentävää näin kuluttajan näkökulmasta.

      Toisaalta - suhteellisen laajalti yleisessä tiedossa oleva hyaluronihapon käyttötapa levittää se kosteutetulle iholle ei sekään ole nin 100% ehdottoman varma - hiljattain muuan kemian tohtori nimitti sitä myytiksi, jolla ei ole tieteellistä pohjaa...!! (Olin aivan ällikän lyömä videon katseltuani..)
      Eli todella haastavaa saada ja löytää aukotonta tietoa raaka-aineiden reaktioista ja niiden optimaalisesta käytöstä.. .. :/

      Vastaa

      0
    6. Muistan oikein hyvin tuon edellisvuoden postauksen sekä pantenoliin liittyvät kommentit :)

      En noissakaan kommenteissa sano, etteikö pantenoli mielestäni sovi kuivalle iholle. Jos luet ne (ja postauksen) uudestaan, näet, että puhun siitä, että pantenoli on humektantti ja toimii ihanteellisesti olosuhteissa, kun ympärillä tai iholla on valmiiksi kosteutta, jota se pystyy sitomaan itseensä. Annan kehitysehdotuksen siitä, että valmistajat voisivat alkaa lisäämään humektanttirikkaisiin tuotteisiin käyttöohjeen, jossa neuvotaan levittämään tuote kostealle iholle. (Sama toki pätee myös okklusiivisiin tuotteisiin.) Olen yhä vahvasti sitä mieltä, että tämä tieto tulisi saattaa kuluttajien tietoon, sillä oikea käyttötapa voi olla täysin ratkaiseva tuotteen toiminnan kannalta.

      Ongelma ei siis ole siinä, etteikö pantenoli ainesosana sopisi kuivalle iholle, vaan ongelma voi olla käyttötavassa. Puhtaasti molekyylien toiminnan kannalta humektantti tarvitsee ympärilleen vettä, jotta se voi sitä sitoa. Joissain tapauksissa kosmeettisen tuotteen sisältämä vesi (keskustellussa tapauksessa Dermosil Pantenoli-voiteen vesi) voi riittää siihen, tai kostean ilman sisältämä vesi voi riittää siihen, mutta joissain olosuhteissa ne eivät riitä, jolloin humektanttiraukoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vetää itseensä vettä ihon syvemmistä kerroksista --> iho kuivuu entisestään. Tai, jos kyseessä on heikompi humektantti (kaikki humektantit eivät ole saman arvoisia), humektantti ei tee iholla yhtään mitään ja sen vaikutus jää olemattomaksi.

      Koska emme tiedä, millaiset olosuhteet vallitsevat kunkin käyttäjän iholla tai ympäristössä, emme voi tehdä yleispäteviä oletuksia jonkin voiteen toiminnasta tai toimimattomuudesta. On fakta, että humektantit toimivat kaikkein parhaiten, kun niille tarjoaa "ylimääräistä" vettä sidottavaksi. Tästäkin huolimatta, jonkun käyttäjän yksilölliset olosuhteet mahdollistavat kosteuttavan vaikutuksen ilman ylimääräistä vettä, kun taas toisen käyttäjän olosuhteet eivät. Tämä selittää erilaiset tulokset.

      todella haastavaa saada ja löytää aukotonta tietoa raaka-aineiden reaktioista ja niiden optimaalisesta käytöstä.. .. :/

      Jep, tämä on aivan totta ja pätee suunnilleen kaikilla elämän alueilla. Oli aihe tai tieteen ala mikä hyvänsä, aina löytyy jokin asiantuntijaksi itseään nimittävä taho kumoamaan muiden kannan. Olen itse valinnut ristiriitaisen informaation tilanteessa uskoa sitä kantaa, joka on vallitseva (eli enemmistön kanta), ja jonka omakin empiirinen kokemukseni vahvistaa. Viime kädessä oma kokemus jostain ohjaa kaikkein voimakkaimmin sitä, mihin uskoo.

      Vastaa

      0
    7. Michelle on tosi hyvä tiedonlähde ja luen/kuuntelen paljon hänen juttujaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa en kuitenkaan henkilökohtaisesti vaihtaisi uskomustani humektanttien toiminnasta suhteessa veteen vain yhden kemistin lausunnon nimissä. Mielenkiintoista, että Michelle sanoo näin humektanteista. Itse pidän kiinni siitä, että humektantit kannattaa levittää kostealle iholle jo puhtaasta omasta kokemuksesta: ero ihon kosteuden tunteessa on valtava, kun vertaa vaikkapa hyaluronihappotuotteen jättämää tunnetta kuiva iho vs. saunan jälkeinen kostea iho.

      Vastaa

      0
  9. Oletko muuten tutustunut tai edes törmännyt merkkiin nimeltä Sile Cosmetics?
    Vakuuttaa saavansa tehonsa tyrnistä ja koivunmahlasta..

    Samanlainen tuttu tarina, perustajalle ei muut sarjat riittäneet laadultaan..

    Vastaa

    0
    1. En ole kuullut sarjasta aiemmin.

      Nopea tutustuminen (sarjan kotisivut + Instagram) kirvoittaa minusta seuraavat kommentit:

      * Pelkkiä vartalotuotteita - erikoista!
      * Oikein hyviä ainesosia, mutta edustavat kosmetiikan raaka-aineiden perustasoa, joten tuotteet ovat ainesosiin nähden mielestäni ylihinnoiteltuja
      * Brändäys "luksuskosmetiikaksi" jäänyt vajaaksi; tuotteissa ei käytetä luksukseksi miellettäviä ainesosia eivätkä brändin kotisivut tai some myöskään välitä viestiä ylellisyydestä, IG:ssä erityisesti pistää silmään hieman kömpelö visuaalisuus.
      * Yhdessä tuotteessa on myös retinolia. Silti brändi väittää senkin kohdalla: "Tämä tuote on luonnonkosmetiikkaa".

      Kaiken kaikkiaan ei kovin huolellisesti rakennettu brändäys. Vaikuttavat hyviltä tuotteilta, mutta konseptia olisi saanut vielä hioa, ainakin jos tarkoituksena vedota aidon luonnonkosmetiikan tai ylellisen kosmetiikan käyttäjäkuntaan. Viestintä jättää mielikuvan asianomaisten ei-niin sitoutuneesta tai perehtyneestä suhteesta luonnonkosmetiikkaan. --> Retinoliesimerkki.

      Vastaa

      0
  10. Itse olen maussani nuori, eli tykkään Mossan tuoksuista, samoin kun tykkään monista keinotekoisista makeista mauista, joista yleensä aikuiset eivät tykkää. Jotenkin yhdistän nämä kaksi asiaa itsessäni, vaikka muilla ei välttämättä ole samanlaisia kokemuksia. Tykkään myös Maria Nilan karkin tuoksuisesta hiusnaamiosta, pelkän tuoksun takia käytin sitä monta purkkia, vaikka ei se välttämättä ollut ihan paras tuote hiuksilleni. Tykkään myös vähän lapsellisesta designista, söpöydestä ja selkeydestä. Joskus toki ylellinenkin vetoaa, kuten Whamisan lasipurkit ilman tarroja, mutta toisaalta Mossan selkeän söpöt marjojen kuvat vetoavat myös. Jos tuotteen tuoksu on liian vihreä, kasvin tuoksuinen, en yleensä tykkää, mutta kaikenlaiset makeat, mutta kevyet tuoksut ovat mieleeni.

    Vastaa

    0
  11. En yleensä pidä makeista karkkituoksuista (esim. just Mossan seerumit), mutta MuruMurun kosteuttava kasvovesi on poikkeus. Tuote on niin hyvä, että tuoksunkin sietää :)

    Vastaa

    0
  12. Mossa olisi (ja on) ehdottomasti mun valinta. En tiedä mikä Mossan tuoksuissa on, mutta ne on lähes ainoaita "tuoksuvia" tuotteita jota voin käyttää ilman pelkoa migreenistä ja se on ihanaa. Kaikista Mossan tuoksuista en tykkää, mutta monesta kyllä. V-lift -sarjan voiteiden tuoksu on ihanista ihanin <3. Hedelmäiset tuoksut esim. Dermosililta ja Bodyshopilta (näitä nyt esiteini on käyttänyt viime aikoina) on taas ihan eri maata, ne jää leijumaan pään sisään ja on fifty-sixty, että tuleeko päänsärky perässä.

    Vastaa

    0
  13. Rakastan tuoksuvia voiteita <3. Saatan valita tuotteen ihan värin ja tuoksun perusteella ja sitten toivon, että mielialavaikutus tekee vaatimattomammastakin aineesta toimivan... Whamisan tuoksumaailma on näistä eniten minun mieleeni. Yksi suosikkisarjani tuoksujensa ansiosta on Ole Henriksen ja myös Biotherm houkuttaa tuoksumaailmallaan.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat