Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Kuvissa on minun ja puolisoni jo edesmenneet, koirat Moa, Ada ja Into. Ensimmäiset omat koirani (lapsuudessani meillä oli aina koiria, mutta nämä olivat ne ihan omat). Siksi varmasti niin erityisiä.
Moa oli ensimmäinen.
Valitettavasti Moa oli sairas lähes koko pienen ikänsä, eläinlääkärissä jouduimme käymään lähes viikoittain. Kunnes lopulta eräänä maaliskuisena päivänä, Moa meni yhtäkkiä melko huonoon kuntoon ja päätyi lopulta Viikin pieneläinsairaalan teho-osastolle, josta ei enää kotiin tullut. Moa lopetettiin 7kk ikäisenä. Moalle olisi voitu tehdä ruumiinavaus, mutta emme kokeneet sitä tarpeelliseksi, mitä lopulta olisimme sillä tiedolla tehneet.
Eläinlääkärin epäilys oli, että Moalla olisi ollut hypotalamuksen synnynnäinen toimintahäiriö, joka lopulta sitten vaikutti elimiin ja elintoimintoihin siinä määrin, että ne eivät enää toimineet kuin olisi pitänyt.
Vaikkei hän kauaa ehtinyt meidän kanssamme olla, on Moalla aivan erityinen paikka sydämessäni. Aina ❤️
Toinen koiramme oli Ada. Hän tuli kasvattajalta ns. korvauspennuksi Moan "tilalle".
Ada oli jotain niin suurta ja rakasta ❤️ Välillä aivan todella ärsyttävä, omanarvonsa tunteva diiva, oikea neiti, joka loukkaantui vähän väliä ja mökötti ja tuhahteli ohi kulkiessaan. Mutta hän oli suuri persoona.
Meidän välillämme oli jokin syvempi side. Hän oli minun perääni, "minun koira", "äidin tyttö", Ada ei täysin luottanut muihin kuin minuun. Adan ja minun välistä sidettä, sitä en osaa kuvailla eikä sitä oikein pystykään. Mutta, jos puhutaan tai sanotaan, että joku koira on "elämän koira", niin sitä Ada oli minulle. Minun elämäni koira ❤️
Myöskään Ada ei sitten lopulta kovin terve ollut, pahat allergiat vaivasivat pienestä asti. Mutta niiden kanssa pärjättiin. Allergiat eivät Adaa vieneet, vaan erittäin paha nivelrikko. Ada lopetettiin 7 vuoden ikäisenä, 8 vuotta sitten. Kovin nuorena sekin. Mutta, muistot. Ne ovat syvällä sydämessäni, enkä koskaan unohda Adaa ja sitä mitä meidän välillämme oli ❤️
Kolmas koiramme oli Into.
Into tuli jo Adan eläessä ja ne ehtivät useamman vuoden elelemään koirakaveruksina yhteistä elämää.
En tiedä diagnosoidaanko koirilla ADHD:ta, mutta jos diagnosoitaisiin, niin Intolla se varmasti olisi ollut. Aina menossa, tulossa, vauhdilla joka paikkaan. Ei hetkeäkään pysähdyksissä. Keskittymiskyky ja maltti, niitä ei ollut. (Staffit ovat muutenkin luonteeltaan meneväisiä ja touhukkaita, mutta Into oli vielä jotain todella paljon enemmän). Huumoria ja pitkää pinnaa vaadittiin Into-herran kanssa samassa talossa asuessa, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Into oli tietenkin myös äärimmäisen rakas ja aivan ihana, hömelö höppänä itsensä ❤️ "Intopiukeena" viipotti menemään paikasta toiseen. Kun Ada lopetettiin, Into piti kiinni elämässä ja arjessa. Into piti huolen, ettei voinut vaipua sinne kaikista syvimpään.
Intolle emme kaveria enää hankkineet, vaan hän sai nauttia jakamattomasta huomiosta ja perheen keskipisteenä olemisesta. Ja sen hän myös teki. Nautti joka hetkestä, rapsutuksista, herkkupaloista. Kainaloista, joihin iltaisin sohvalla köllötellessä käpertyä. Into oli meidän elämän keskipiste ja rakkaus ❤️
Puolitoista vuotta sitten, Into lähti Adan luo 12 vuoden ikäisenä. Nivelrikko myös hänen kohtalonsa. Mutta nyt ovat siellä kaikki yhdessä, tähtinä taivaalla, Moa, Ada ja Into ❤️
Ikävä on jotain niin suurta."
-Mariana
3 comments on “Joulukalenteri: Moa, Ada ja Into”
Voi pienet.... Onneksi on muistot..! ❤️
Omia menneitä karvaturreja muistellessa 😪
Niin suloiset kuvat, ihanat pentu-palleroiset!
Ihana tää kalenteri..! 😭