Hyvää pääsiäistä Kööpenhaminasta.
Lähdin tänne vähän spontaanisti tervehtimään Kalastajaa, joka on täällä töissä. Matka on jo ehtinyt käynnistää monenlaisia ajatusprosesseja, ja oltuani ensin sitä mieltä, että enhän mä voi tänne lähteä kun en lähtenyt Kreikkaankaan, tuntuu pieni maantieteellinen etäisyys kotiin nyt lopulta ihan hyvältä.
En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ostanut kotia, en remontoinut, en tehnyt suuria huonekaluhankintoja enkä ylipäänsä oikeastaan miettinyt, että ostan jotain joka on pysyvää. En tiedä, saatteko kiinni siitä, mitä ajan takaa. Tekemisiäni, tai sanotaan paremmin sijoituksiani on aina leimannut väliaikaisuuden, keveyden ja "kunhan nyt jotain" -henki. Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen. Tämä on totuus, eikä välttämättä millään lailla imarteleva. Matkustus on ollut minulle tärkeintä elämässä niin kauan kuin muistan, olen säästänyt matkustamiseen jo 15-vuotiaana kuukausirahastani. 
Viime vuosina kodin merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja vahvistua. Huomasin, että oikeasti kaipaan kunnon kotia ja jotain pysyvää. Paikkaa, johon sitoutuisin ja jonne olisi ihana aina palata. Maarianhaminan koti oli pitkään sellainen, mutta rehellisyyden nimissä, en mä siihen koskaan panostanut. Miksi olisinkaan, kun kyseessä oli vuokra-asunto ja asunto, josta koko ajan tiesin, että en tule siellä täysipäiväisesti enää asumaan muuttaessani Tampereelle. Yhtäkään sisustuselementtiä en ole siellä miettinyt vaan ollut vain iloinen, kun sain työkaverilta ilmaiset tuolit tai löysin Hobby Hallilta edullisen senkin eteiseen. Se toimi siellä.
Mutta tästä on nyt yli 15 vuotta. Yli viisitoista vuotta. Olen muuttunut ja kasvanut, ja nyt halusin viimein oman kodin, jonka laitan sen näköiseksi että viihdyn siellä vaikka loppuelämäni. Se ei tarkoita kalleinta mahdollista vaan se tarkoittaa harkittua. Se tarkoittaa sydämellä valittua.
(Nyt jos joku kysyy, enkö sisustanut mun ja entisen puolisoni kotia, niin vastaus on en, ja tämä pelkästään positiivisella nuotilla. Ex-miehelläni oli paljon tarkemmat visiot kodin sisustuksesta ja itselläni taas ei, joten mä sisustin vain omat meikkinurkkaukseni. ❤️ Tämä sopi meille mainiosti. Paitsi ihan kaikki meikkiratkaisuni eivät sopineet, kuten jo valmiiksi ahtaaseen nurkkaan ängetty Ikean Hemnes-lipasto vain, että mun purnukat mahtui jonnekin säilytykseen... 😆)
Nyt mulla on koti, ja se tuo minulle valtavasti iloa.
Kuitenkin... vaikka kerroin, että aion laittaa ja remontoida kotia todella hitaasti - koska mihin minulla olisi kiire? - asiat ovat kuin varkain päässeet karkaamaan lapasesta.
Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht'äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.
Sitten menin vielä varaamaan Kreikan matkan ja soppa kiehui yli.
Pysähdyin. Mitä ihmettä olin tekemässä?
Tajusin yrittäväni mahduttaa samaan pussiin entisen elämäni, jossa saatoin vapaasti matkustaa kun siltä tuntui, sekä uuden elämän kodinomistajuuteen liittyvine vastuineen. Tai vastuineen ja vastuineen, eihän remontointi tai uuden ruokapöydän ostaminen ole kenenkään kodinomistajan velvollisuus, mutta enkö ollut halunnut sitoutua kodin laittamiseen? Kyllä olin.
Tajusin, että olin tehnyt jotain harkitsematonta ja peruin Kreikan matkan. Vedin henkeä. Mitä haluan nyt tehdä? Mitä haluan oikeasti tehdä - ja onko tässä kiire yhtään minnekään? Kiire Kreikkaan - tai uuden keittiön hellan äärelle..?
Kreikan matkan peruuntuminen laittoi liikkeelle tarpeellisen dialogin pääni sisällä, ja se dialogi tuntuu edistyneen ja tervehtyneen täällä Kööpenhaminassa. Vaikka tämäkin matka ahdisti, tunnen nyt, että oli hyvä päätös lähteä. Taloudellisesti matka ei juuri eroa kotona oleilusta, mutta tuntui väärältä lähteä, koska.... no, se keittiö.
Nyt kun olen saanut konkreettista etäisyyttä kodin asioihin mieli on selvästi rauhoittunut ja jotkin ajatukset kirkastuneet. Ensinnäkin... vaikka minulla on nyt koti jota rakennan, ei se poista syvää rakkauttani matkustukseen. Eikä siinä ole mitään väärää. Olisinko muka huonompi kodinomistaja, jos tykkään matkustaa? Mun syyllistäjä-puoli ilmeisesti yritti viestittää jotain tämän suuntaista. Se taas on totta, että en voi samaan aikaan remontoida ja matkustaa entiseen tapaan. Näitä ei voi yhdistää.
Lopulta kaikessa on tietysti kyse priorisoinnista. Mikä on tärkeää ja millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää elämän laatua. Kodikas, just mun näköinen keittiö on minulle todellakin tärkeä asia, mutta miksi se pitäisi väkisin juntata valmiiksi tietyssä aikataulussa ja juuri nyt, jos oikeanlainen keittiö ei ole vielä edes löytynyt? Puhumattakaan siitä, oliko minulla rahaa toteuttaa keittiöremontti heti puolen vuoden sisällä asunnon ostosta..? Oikeasti vähän naurattaa tämä oivallus - mun pää oli vain päättänyt, että remontti tehdään ennen kesää *rkele, ilman että olin perusteellisesti selvittänyt, mitä uusi keittiö ylipäänsä maksaa. (Ja sehän maksaa paljon enemmän mihin olin varautunut.)
No, lainaa voi ottaa lisää, mutta ehkä olennaisempi kysymys on: pitääkö sun tehdä tämä just nyt? Ja sitten luopua muista sinulle tärkeistä ja iloa tuovista asioista kuten matkoista ja vaikka siitä, että voit ostaa ruokakaupasta joka viikko tuoreita vihanneksia ja kalaa?
Vastaus on, että ei mun tarvitse, ja kyllä mä olen ollut kiirehtimässä keittiön kanssa vailla mitään järkevää perustelua. (Vai oliko perustelu vain se, että en jaksa enää tiskata käsin..? 😂)
Kun ostin asunnon, minusta tuntui, että keittiö on niin hirveä, että haluan remontoida sen mahdollisimman pian. Tämä oli mun vilpitön tunne, keittiö oli kamala. Mutta nyt mä olen tottunut siihen. Ei se mikään ihannekeittiö edelleenkään ole, mutta se on ihan toimiva keittiö jossa ruoat valmistuvat ja kahvit keittyvät.
Nyt mä vedän henkeä ja suostun siihen, että ei ole kiire. Ja siihen, että mun koti ei katoa mihinkään eikä ole yhtään sen vähemmän tärkeä, vaikka välillä matkustan Kööpenhaminaan tai vaikka sitten Kreikkaan.
Lyhyesti Kööpenhaminasta...
Täällä on tosi kylmää - olisi pitänyt muistaa edellisestä kevätvisiitistä.
Tanska on kallis maa, mutta elintarvikkeet onneksi jopa edullisempia kuin Suomessa.
Olen ollut täällä elämäni aikana ehkä seitsemän kertaa ja tykkään kaupungista tosi paljon.
Sain lainaksi pyörän ja huristelen joka päivä tutustumaan johonkin uuteen kaupunginosaan.
Kalastaja on täällä töissä useammankin pätkän tänä vuonna joten voi olla, että pyrähtelen Köpikseen vielä kesällä ja syksylläkin.
(Kuka on Kalastaja? Hän on mun miesystävä.)
22 comments on “Köpis”
Pakko kommentoida. Mulle tuli jotenkin tosi hyvä mieli tästä tekstistä, lopuksi ihan liikutuin. Kuvat Kööpenhaminasta olivat tosi kauniita ja mun mielestä olet oivaltanut hyvin: ei ole kiire saada valmista ja monesti oma pää luo odotuksia, että joku asia pitää olla valmis tiettyyn päivämäärään mennessä. Mulla odottaa nyt jo toista vuotta eteisen maalausprojekti kun en osaa päättää oikeaa sävyä. Mutta kuten sunkin keittiön kanssa, mieluummin odottaa että löytyy sellainen mistä tykkää, kuin että tekee väkisin päätöksen ja sitten harmittaa. Ja ehdottomasti kannattaa mahdollisuuksien tehdä asioita joista nauttii ja saa iloa. Mä olen huomaamattani stressannut viime vuosina niin, että nykyään oirehdin fyysisesti ja yritän opetella rentoutumista ja tehdä asioita joista pidän. Ihanaa kevättä Sanni ja kiitos blogista! ❤️
Kiitos Lapanen! ❤️❤️
Toivottavasti pääset eroon ikävistä oireista ja löydät rentouden..! Ja iloa eteisen projektiin. :) Huoneet odottavat, elämää taas voi mielellään elää tässä hetkessä ja olla murehtimatta sellaisesta, joka ei oleellisesti pilaa mitään tässä hetkessä. Kyllä meidän huoneet jonain päivänä valmistuvat 🙏🏻
Toi on vaan niin totta, että kun arki astuu uomiinsa esim. keittössä, niin huomaa ja havaitsee mitkä jutut toimii, mitkä ei, mitä tarvii ja mitä ei. JA mitä haluu ja mikä ei ookaan niin tärkeää. Kiirettä ei oo, koska kuten totesit, ruoat hoituvat nykyisessäkin. Yleensä, kun antaa aikaa ajatusten ja mieltymysten sulatella, ja makustelee erilaisia (keittiö)ratkaisuja, lopputulokseen on todennäköisesti tyytyväisempi. Kun aika on oikea, asiat tapahtuu luontevimmin. Nämä ajatukset kumpusivat omasta kokemuksesta. Hauduttelin vuosia kylppäriremonttia ja lopulta siitä tuli erilainen, kuin olin alunperin suunnitellut, koska ajan kanssa poimin ideoita ja makukin ehti muuttua ajan kuluessa. Yhä 6 vuoden jälkeen oon vaan tosi tyytyväinen siihen, enkä mitään vaihtaisi toisin.
Oon käynyt kerran Köpiksessä ja ihastuin todellakin paikkaan. Se taitaa olla pyöräilijän paratiisi?! Pls. postaathan myös sitten kesäisestä Köpiksestä? :)
Tämä on tosiaan totta, olen jo nyt iloinen, että mulla esimerkiksi ei ollut varaa vetäistä keittiöprojektia käyntiin jo saman tien tammikuussa! Asuminen remontoitavassa tilassa avaa näkemyksiä ihan eri tavalla kuin jos lähtisi kylmiltään muokkaamaan huonetta - ja tämänhän todella olisin halunnut tehdä, jos vain olisi ollut keittiöbudjetti heti valmiina kädessä. Vasta huonetta käyttäessä alkaa hahmottaa, mitkä toiminnot ovat tärkeitä, mitä puuttuu ja mille taas ei ole käytännössä tarvetta.
Mulle toisaalta kaikkein vaikeinta ja turhauttavinta on se, että mulla ei kuitenkaan ole vahvaa visiota keittiön ulkonäöstä, eikä mulla meinaa kärsivällisyys riittää eri keittiönvalmistajien vaihtoehtoja selatessa. Myös kommunikaatio keittiötyyppien kanssa on äärimmäisen tahmeaa ja mulla menee hermo siihenkin - VAIKKA hitaasti tässä piti edetäkin... :D
Tosi hienoa, että sä annoit oikean ajan kulua sun kylppäriremontin kanssa ja sait siitä enemmän kuin mieleisen <3
Irrationaalisesti, yksi mun peloista on se, että jos odotan liian pitkään, en saa koko projektia enää lainkaan käyntiin vaan siedätyn nykyiseen niin, että en laiskuuttani tee koko remonttia. ("Kun kivempihan niillä rahoilla on reissata", tyyliin....) Ja SITÄ en missään tapauksessa halua. 😬
Täällä on kyllä todella järjestäytynyt pyöräilykulttuuri ja hyvät pyörätiet kaikkialla - ja pyöräteillä paikoin omat liikennevalotkin. :)
Jos olen täällä silloin niin mahdollisesti ☺️ Eniten tulee laitettua spontaaneja juttuja Instagramin stooreihin, se on nykyään helpoin tapa - ja mukavakin sellainen - jakaa matkafiiliksiä ja -vinkkejä. Vaikka on blogipostauksillakin toki oma paikkansa 😙 Näihin vain on korkeampi "kynnys" :)
Mä muutin nykyiseen kotiin vuonna 2004 ja olin heti sitä mieltä että vessa on ihan kamala ja se on pakko rempata heti kun mahdollista... no nythän on käynyt niin että siihen tottui jossain vaiheessa enkä ole saanut aikaiseksi tehdä mitään asian eteen :D Sikäli siis ymmärrettävä pelko toi projektin aloittamisen venyminen ja siitä seuraava remppahalvaus :D
Meillä alkaa olla sen ikäinen talo että kylppärikin pitäisi laittaa muutaman vuoden sisällä joten vieressä oleva vessa menee sitten samalla. Nykyään esittelenkin vessan kaikille rumimpana vessana ja se olkoon tämän talon kuriositeetti vielä jonkun aikaa :D
Remppahalvaus... tää oli osuva ilmaisu..!
😂 Jokin viihteellisen ilon aspekti kuitenkin..!
"Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen." - Olen ehkä noin 15 vuotta nuorempi sinua ja mulla on just tämänlainen vaihe menossa (tai siis on ollut aina teini-iästä lähtien). Ystävät mun ympärillä harkitsevat asunnon, auton, mökkien ja lasten hankkimista ja kotinsa sisustamista, mutta minä olen onnellinen kun ympärilläni on käytettyjä kalusteita, jotka sain edullisesti, ja seinien värisävyn miettiminen tuntuu maailman turhimmalta asialta. Mutta toisaalta minusta on valtavan mielenkiintoista seurata sun remonttipostauksiasi ja ajatuksiasi kuten tässäkin artikkelissa. Kuten edellinen kommentoija mainitsi, mullekin tulee hyvä mieli tästä tekstistä, ehkä siksi, että siitä huokuu sellainen syvä tyytyväisyyden ja määrätietoisuuden tunne, joka pilkistää epävarmuuksien ja mönkään menneiden suunnitelmien alta. On oikeastaan hienoa ajatella, että ehkä minutkin tuo oman kodin tarve joskus saavuttaa ja että nautin siitä sitten samalla tavalla kuin sinä. Eli kiitos taas kun jaoit ajatuksiasi, ne osaavat rauhoittaa ja hymyilyttää!
❤️💜⭐️ Ihana kuulla..!
Ja siis matkailu... kun omaa tämän kaukokaipuun, se on jotain, mitä ei voi selittää sellaiselle, joka ei koe matkailua samalla lailla. Miksi se on niin arvokasta. Ja on yhä monella tapaa (minullekin) arvokkaampaa, kuin omaisuus. Minulle heräsi halu omaan kotiin josta ei tarvitse enää pelätä, että sen voi menettää, niinkuin aiemmat kodit (vuokra-asunnot, parisuhteeseen liittyvä koti....). Mutta ymmärrän 100% niitä, jotka eivät koskaan haluaisi omistaa mitään eivätkä ankkuroitua minnekään, vaan valitsevat maailmankansalaisuuden. Maailman näkeminen ja kokeminen on pääomaa, jonka arvoa ei voi mitata ehkä millään. (...kun vain vielä tulevaisuudessa kaikkialle pääsisi junalla tai muilla ympäristöystävällisillä keinoilla.... 🙏🏻)
Täytyy myöntää, ettei matkailun autuus täysin avaudu minulle. On kiva nähdä uusia paikkoja, mutta merkittävämpiä asioita mulle tapahtuu oman pääni sisällä kotona. Siis HALUAISIN saada enemmän matkailusta irti, mutten oikein osaa. 🤔 Ehkä koen sekä itseni että suhteeni aikaan ja muihin ihmisiin liian ongelmallisiksi (ja ketä varten keräilisin kokemuksia? jos muistini ei ole mennyt, koen varmaan mummona samoin kuin nyt).
Mun mielestä matkailusta viehättyminen ei ole millään lailla itseisarvo enkä ajattele, että siitä "kuuluu" tykätä. Yhtä lailla pään sisäiset asiat (nekin ovat omalla laillaan "matkoja") ovat tärkeää pääomaa. En sinuna tuntisi apeutta siitä, jos koet, että et "osaa" ottaa matkailusta irti. Ei sun tarvitse. ❤️ Tärkeintä on löytää oma tapansa kokea iloa ja merkityksellisyyttä, kasvaa ja kehittyä. Se voi olla nepalilaisen vuoren rinteellä tai savonlinnalaisen kerrostaloasunnon olohuoneessa. 🙏🏻
Nyt heräsi innostus lähteä Köpikseen, sekä tämän postauksen että ihanien instastooriesi innoittamana! Olen käynyt siellä vain kerran aikuisena, visiitti oli lyhyt mutta ihana. En silloin uskaltanut ajaa pyörällä vaikka pyöräilyä rakastankin, en ole tottunut sellaiseen vilinään.
Köpis on kyllä symppis..! Samalla iso mutta samalla jotenkin pieni ja kotoisa :) <3
Kesällä on varmaan täälläkin pyöräteillä enemmän vilskettä, nyt on ollut ihanan rauhallista ajella :) En minäkään tykkää tosi vilkkaassa liikenteessä pyöräillä.
Keittiöistä vahva suositus Ikealle. "Oikeiden" keittiöfirmojen suunnittelijoiden kanssa keskustelut oli "onko teidän budjetti 15ke vai 25ke" ja toimitukset ois olleet ties kuinka pitkällä, hermot meni. Eikä kyse ollut edes rahasta, niin budjetti olisi kestänyt sen 25ke jos olisi ollut tarvis, mutta keittiöfirmat oli kankeita ja mun mielestä ylihinnoiteltuja (ihaninta olisi ollut tietysti puusepän tekemä keittiö, mutta siihen ei riittänyt aika eikä myöskään oma energia sopivan tekijän löytämiseen). Ikeasta vastaava keittiö (tai itse asiassa kivempi, kun ovet oli tammiviilua ja oikeaa puuta, eli siis Ikean ovimallien korkeammasta hintaluokasta) maksoi kaapit 3ke (koneet itse tilaten 2ke päälle) ja kivitaso 800e (eli alle 6ke + oma työ). Toki tämä vaati sen että asennettiin keittiö itse (otettiin sen kanssa iisisti, meni yli kuukausi oman työn ohessa, yksi kaappi kerrallaan), ei ole kyllä sinällään rakettitiedettä, sen opin. Ikean kanssa mahtavaa oli joustavuus, ei tarttenut tilata kuukausia etukäteen, vaan pystyi päättämään muutoksista (ja jo ostetut käyttämättä jääneet pystyi palauttamaan ilman ongelmia...koska tehtiin pahimpaan korona-aikaan suunnittelua eikä haluttu mennä Ikeaan katsomaan ovimalleja, nin tilattiin kotiin pienet laatikoiden etusarjat ja palautettiin ne sit myöhemmin asiakaspalautuksena). Mun aikaisemmissa (vuokra)kodeissa on ollut Ikean keittiöitä ja tiesin jo etukäteen, että laatu on keittiökauppojen laatua vastaavaa, joten nyt vuoden käytön jälkeen oon edelleen supertyytyväinen keittiöön.
Sekin on koettua, ettei kiirettä kannata keittiörempan kanssa pitää. Edellisessä (ekassa omassa) kodissa ajateltiin, että tehdään keittiöremontti sitten kunhan on vähän aikaa ehditty asua. No, ei kyllä tehty remonttia seuraavaan 12 vuoteen (siinä vaiheessa keittiöllä ikää 25 vuotta) ja vuosien mittaan todettiin että keittiö oli pääosin erittäin hyvin suunniteltu, joten uuden kodin uuteen keittiöön otettiin siitä oppia ja korjattiin ne asiat jotka risoivat vanhassa. Uuteen kotiin tehtiin keittiöremontti kiireellisellä aikataululla, koska asunnon lattioiden uusimisessa kävi ilmi, että juuri keittiön lattian alla oli asbestiliimaa. Koska asbesti haluttiin poistaa ennen sisäänmuuttoa, muuttui "tehdään keittiö ajan kanssa uusiksi, kunhan ensin muutetaan" päätös muotoon "kahdessa viikossa on päätettävä keittiön kaapit ja muut valinnat". Kamalaa oli siinä hetkessä, mutta tulipahan tehtyä (ja tosiaan loppupeleissä meidän keittiö oli valmis vasta reilu kuukausi muutosta, sitä ennen kokkailtiin irtoinduktiolevyllä ja pestiin tiskit kylppärissä).
Olen kuullut Ikean keittiöistä tosi paljon hyvää, ja melkein olisin toivonut, että Ikean keittiöistä olisi löytynyt mulle "se oikea". Mikään Ikean keittiömalleista ei kuitenkaan puhuttele minua eikä tuntunut mun keittiöltä, joten se jäi siihen. Keittiö on mulle kodin tärkein tila johon tulen satsaamaan kaikkein eniten, joten pelkät kustannusseikat eivät määritä mun valintoja. Haluan keittiön, joka on just mun näköinen. Vietän suurimman osan kotona viettämästäni ajasta keittiössä..! 😄🥰
Mun numeraalinen käsitevarasto on muuten sen verran rajallinen, että ilmaisut "3ke" ja "6Ke" eivät ole mulle tuttuja. Kolme tuhatta ja kuusi tuhatta euroa..?
Se on kyllä ihan totta että jos osaisi itse asentaa, selviäisi ihan varmasti helpoimmalla. Kuten myös silloin, jos itsellä on jo valmiiksi todella vahva visio keittiön ulkonäöstä. Mulla ei ole kumpaakaan, ei asennustaitoa (eikä myöskään -halua) eikä tarkkaa visiota, joten olen pakotettu käymään läpi kaikki mahdolliset keittiökuvastot ja "shoppailemaan" asennuksen suhteen. Varmasti kustannustehokkaimman kokonaisuuden, kuten myös eniten itseni näköisen, saisin ostamalla komponentit erikseen; runko tuolta, ovet sieltä, työtaso täältä, välitilan laatat tuolta ja sitten joku vielä tekemään asennukset ja seinähommat. Mutta.... mulla ei kärsivällisyys eikä hermot kestä tällaista palapeliä. Kun jo pelkästään ovien maalaamisen tai erikseen teettämisen mahdollisuuden selvittelyt ovat vieneet lukuisia sähköposteja joista kaikkiin ei edes vastausta, kyllä siinä alkaa hyytyä.
Mun kaltaiselle ihmiselle valmis paketti asennuksineen on kaikkein paras ja hermoja säästävin. Eli olen lopulta hyväksynyt myös tämän: siitä, että hermot ei kestä eikä taidot riitä, saa myös maksaa. Ei "vain" laadusta tai brändistä.
Mä muutin tähän nykyiseen kotiin 8 vuotta sitten, mieheni asui jo tässä ja keittiö oli mielestäni ihan hirveä, olihan minulla ollut jo unelmieni keittiö omakotitalossa. Jostain syystä keittiöön tottui, pari kesää sitten vaihdettiin pöytätasot ja viime kesänä uusi matto, nyt tykkään keittiöstä ihan älyttömästi vaikka keittiön kaapit onkin ei-trendikkäästi kirsikkaa, mutta nekin on laadukkaat, ehkä jopa puurunkoiset niin ei raski vaihtaa.
Minä olen aina yrittänyt säästää rahat niin matkusteluun kuin kotiinkin. Mutta kodin hankinnoissa rajapinta on yleensä aina ollut puutarhakalusteissa: ostetaanko upea puutarhakalusto pihalle (jossa kyllä vietämme paljon aikaa kesällä) vai lähdetäänkö reissuun? Toistaiseksi on lähdetty aina reissuun :D
Vaikka some selaamalla voisi luulla muuta niin koti on tarkoitettu kodiksi, asuttavaksi ja käytettäväksi, ei stailattavaksi paikaksi, joka näyttää hyvältä kuvissa. <3
🙏🏻🙂
Mä luulen, että myös pärjäisin nykyisellä keittiöllä ja sillä, että ovet maalattaisiin ja työtasot ja välitila vaihdettaisiin. MUTTA, hellan ympäristö tai pitäisikö sanoa sijainti on niin älyvapaasti suunniteltu, että sen haluaisin todellakin muuttaa ja sen vaihtaminen vaatii jo isomman rakenteiden muutoksen. Huomaa ettei keittiön edellinen omistaja ole todellakaan ollut kokkailija, kun hellan ympärillä ei ole minkäänlaista ruoanlaitto- eikä laskutilaa 🤷♀️ Toisella puolella on tiskiallas ja toisella puolella alle 30 sentin työtaso, siihen ei mahdu edes yhtä kunnon lautasta... 🤦🏼♀️
🥳☺️
Jep, tämä on erittäin totta. Mä en kaipaa stailattua keittiötä mutta mä haluan viihtyisän, toimivan ja kodikkaan keittiön joka saa mut hymyilemään kun avaan oven keittiööni :) (Kyllä, haluan myös pitää oven keittiööni 😄)
Jos keittiön suunnittelu ahdistaa ja tiskikoneen puute hankaloittaa elämää niin tiskikoneenhan voi hankkia ja asennuttaa jo nyt. Silloin elämä ja kokkaaminen helpottuu ja yksi keittiön tärkeistä kodinkoneista on jo olemassa. Ei tarvitse budjetoida sitä enää, kun muuta rahanreikää alkaa tulla.
Jep, tätä vaihtoehtoa toki mietin, mutta totesin lopulta, että koska tämä hankinta vaatisi nykyisen keittiön rakenteiden osittaista purkamista (keittiössä ei ole valmista paikkaa astianpesukoneelle), minulle on helpompaa, että purkuhommat tehdään kaikki samaan aikaan. En myöskään ole vielä päättänyt, minkä kokoisen tiskikoneen haluan, ja tulevan keittiön kokonaisuus vaikuttaa siihen. Siksikään en pidä järkevänä hankkia tiskikonetta tässä vaiheessa.
Koska ranskalaiset ja italialaiset ovat suuria kulinaristeja ja armoitettuja kotikokkeja, olisiko keittiöön löydettävissä inspiraatiota siltä suunnalta? Sitten joku hyvä ja luotettava puuseppä hoitamaan itse työ.
Tämä olisi kyllä hienoa - siis jos pääsisi "nuuhkimaan" näiden maiden keittiöitä. Taitaa mun keittiöaltistus tällä reissulla kuitenkin rajoittua vain tähän kööpenhaminalaiseen asuntoon, jossa on aika tavanomainen skandinaavinen (Ikea....) -keittiö....
Mutta kyllä puuseppä on tosiaan se vaihtoehto, johon olen kallistumassa. Puuseppä on myös toistaiseksi ainoa alan toimija, jonka kanssa kommunikaatio on sujunut jouhevasti ja tulee tunne, että mut asiakkaana nähdään ja mun ajatuksista ollaan kiinnostuneita, toisin kuin isoilla keittiöfirmoilla. Isojen firmojen kanssa eteneminen on todellakin ollut niin tahmeaa, että vaikea käsittää.... heillä varmaan asiakaita riittää ovista ja ikkunoista, eikä heillä ole jaksamista eikä motivaatiotakaan kohdata jokaista asiakasta yksilönä.
Tulipa hyvä mieli tätä lukiessa. Jotenkin samaistun pohdintaasi elämän eri osa-alueiden tasapainosta ja yhdistämisestä. Itsekin olen joutunut lähiviikkoina pohtimaan, millaista työelämää ja vapaa-aikaa toivon ja mikä toisaalta on realistista. Vaihdoin juuri pitkäaikaisesta, stressaavasta työsuhteesta toiseen, ehkä hiukan kevyempään työhön. Taisin haaveilla, kuinka nyt jäisi vapaa-aikaa niin paljon enemmän, ja kuinka musta kuoriutuisi energinen kodinhengetär, harrastaja ja urheilija yhtä aikaa. Tajusin nopeasti, etten voi vaatia itseltäni juuri nyt aivan kaikkea, koska uuden työn oppiminenkin kuormittaa ja vie resursseja. Silti pitäisi löytää tasapaino haaveilun suhteen ja yrittää lisätä elämäänsä niitä osa-alueita, joista haaveilee ja nauttii.
Sun remppahommia on kiva seurata, vaikka asun itse vuokralla!
Kiitos kommentista, Neea ❤️ Iloa uuteen työhön ja hidasta hyvää elämään. Mä olen itse lempeästi luopunut osasta mulle tärkeitä juttuja, kuten säännöllisestä ja kovatehoisesta treenistä, koska siihen ei vain ole tällä hetkellä paukkuja. Mieluummin teen vähemmän asioita ja hitaasti. ❤️ Vielä teen töitä Kreikan matkasta luopumisen kanssa, vaikka olen jo käsittänyt, ettei se oikeasti mahtunut tähän kevääseen. Sitä haluaa niin paljon, mutta aina kaikki ei ole vain ajasta kiinni. Henkinen kapasiteetti on yhtä tärkeää, tai tärkeämpääkin. (Ja joskus tarvitaan tietysti taloudellistakin kapasiteettia... :D)