Esittelyssä uutuuksia kuivalle iholle: Novexpertin Omega-sarja on laajentunut! 😍
Disclaimer: olen töissä Novexpertin maahantuojalla.
Vain kahdesta tuotteesta (kasvoöljy & öljyputsari) tähän saakka koostunut Omega-sarja saa odotettua täydennystä voidemaisista tuotteista: sarjaan liittyy kaksi kasvovoidetta sekä kasvonaamio.
Novexpertilla mikään ei tapahdu hujauksessa, ja voidemaisten Omega-tuotteiden kehitys alkoi jo kolme vuotta sitten. Heh, välillä kun kuuntelen Novexpertin tuotekehityksen tarinoita minulle tulee tunne, että Novexpert'han on brändinä vähän niinkuin mun persoonallisuus: äärettömän perusteellinen, (hidas) ja perfektionistinen. 😄 Asioita hiotaan juuri niin pitkään kunnes saavutetaan täydellinen tulos - tai vähintään se rima, jonka tiimi on tuoteidealle asettanut. "Ihan hyvä" ei riitä, vaan tavoitteena on aina paras.
Omega-linjan uutuuksien inspiraationa on toiminut vernix caseosa, vastasyntyneen vauvan ihoa peittävä vahamainen kelmu, joka suojaa vauvan ihoa kohdussa. Tämä paksu, pehmeän rasvainen kalvo on tavallaan meidän ihkaensimmäinen kosteusvoiteemme. Se kosteuttaa ja ravitsee vauvan ihoa ja suojaa vauvaa lämmönmenetykseltä ja patogeeneiltä.
Novexpertin tutkijatiimi perehtyi vernix caseosan koostumukseen ja hyödynsi tietoa Omega-voiteiden koostumuksissa. Voiteissa on imitoitu vernix caseosan vesi/lipidi/proteiini-suhdetta, tuloksena erittäin tehokkaasti ihoa suojaavat ja ravitsevat koostumukset jotka ehkäisevät kosteuden haihtumista, samalla täydentäen iholle elintärkeää lipidipitoisuutta niin ihon pinnalla -> hydrolipidikalvo kuin epidermiksessä -> ihosolujen välinen "sementti".
Kuten nimi Omega kertoo, tuotteiden vaikuttavat avainainesosat ovat omega-rasvahappoja, aivan kuten sarjan aiemmissakin tuotteissa. Yleisesti kuulee puhuttavan vain kolmesta rasvahaposta (omega-3, -6 ja -9), mutta kaiken kaikkiaan on olemassa kahdeksan omega-rasvahappoa. Näistä viisi on hyödyllisiä iholle, ja kaikkia viittä käytetään Novexpertin Omega-tuotteissa.
Omega-5 ja omega-7 ovat harvinaisia omegoita, joihin ei juuri törmää kosmetiikkatuotteissa, vaikka ne ovat iholle hyväksi. Miksi? Koska niitä saa niin harvoista lähteistä. Omega-7-rasvahappoa saa ainoastaan tyrniöljystä (tieteen tämänhetkisen tiedon mukaan) ja omega-5:a saa granaattiomenasta sekä muskottipähkinästä. Omegoja 3, -6 ja -9 puolestaan on saatavilla runsaasti niin kasvi- kuin eläinperäisistä (kala) lähteistä.
Novexpertin Omega-sarjan tuotteet ovat vegaanisia ja kaikki rasvahapot ovat kylmäpuristetuista ja luomulaatuisista kasviöljyistä:
OMEGA-3: inca inchi- ja camelina-öljy. Primäärivaikutus: rauhoittava, laskee tulehdusta.
OMEGA-5: granaattiomenan siemenöljy. Primäärivaikutus: uudistava, nopeuttaa ihon paranemista.
OMEGA-6: seesaminsiemen- ja auringonkukansiemenöljy. Primäärivaikutus: ravitseva.
OMEGA-7: tyrniöljy. Primäärivaikutus: anti-age; buustaa kollageenisynteesiä.
OMEGA-9: jojoba- ja marulaöljy. Primäärivaikutus: suojaava, ehkäisee kosteuden haihtumista.
OMEGA PROTECTIVE RICH CREAM 33,90€ / 40 ml
Kenelle? Kuivalle iholle ja normaalille iholle tarvittaessa (esimerkiksi talviaikaan)
Tämä on sarjan kahdesta voiteesta kevyempi ja notkeammin levittyvä. Koostumus on silti täyteläinen ja voide lievittää ihanasti kuivan ihon epämukavaa tunnetta. Yllä lueteltujen kasviöljyjen lisäksi voide sisältää runsaasti sheavoita. Humektanttien osastoa edustavat glyseroli, ksylitoli, trehaloosi ja aloe vera.
Tuoksu on kevyen hedelmäinen.
Tarjousvinkki: Novexpertin tuotteet ovat tällä hetkellä -30% alennuksessa Joliella. Omega-uutusvoide maksaa siellä tällä hetkellä 27,93€.
OMEGA EXTRA-RICH REPAIR CREAM 39,90€ / 40 ml
Kenelle? Kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.
Extra Rich -voide on koostumukseltaan erittäin täyteläinen ja sopii oikein kuivalle iholle, esimerkiksi atoopikoille. Hoitavat ainesosat ovat samat kuin Protective-voiteessa mutta eri pitoisuuksilla. Extra-Rich -voiteessa on lisäksi skvalaania.
Voide on pakattu hygieeniseen ja ilmatiiviseen pakkaukseen; purkin sisällä on ilmatiivis tyhjiöpussi ja voidetta annostellaan painamalla purkin kantta. Sormin "kaiveltavat" tuotteet eivät kuulu Novexpertin laatustandardeihin ja kaikki sarjan voiteet on pakattu hygieenisiin pakkauksiin, joista ne annostellaan pumppumekanismilla.
Extra-Rich-voiteessa on eri tuoksu kuin Protective Rich Creamissa, Extra-voiteen tuoksu on pehmeä ja aavistuksen kukkainen, miedompi kuin Protective-voiteessa.
Nice to know: Omega-voiteiden tuotekehityksessä kiinnitettiin erityistä huomiota voiteiden ihotuntumaan. Vaikka voiteet ovat täyteläisiä ja suojaavia, niiden ei haluttu jättävän ihoa rasvaisen ja kiiltävän näköiseksi. Voiteiden koostumuksia hiottiin moneen kertaan, jotta niistä saatiin runsaudestaan huolimatta hyvin imeytyvät ja sellaiset, että ihon pinta jää himmeäksi. Siinä todella onnistuttiin :) 👍
ULTRA-NOURISHING SOS MASK 29,90€ / 50 ml
Kenelle? Kuivalle iholle tai lievittämään tilapäisesti kuivuneen ja ahavoituneen ihon tilaa.
Sarjan SOS-naamio on todellinen "krokotiilinahkan" lievittäjä. Sitä voi käyttää poispyyhittävän naamion tavoin (vaikutusaika vähintään 15-20 minuuttia) tai yövoiteen sijaan yön yli -naamiona, jolloin vaikutus on tehokkain.
Sheavoin ohella naamioon extra-runsautta tuo täyteläinen kokum-voi. Naamion tuoksu on Omega-sarjan tuotteiden miedoin; sama pehmeä kukkaistuoksu kuin Extra-Rich-voiteessa, mutta vieläkin miedompana.
Vinkki kuivan ja herkän ihon tehohoitoon: kuori iho ensin Magnesium-linjan hellävaraisella Hydro-Biotic Scrub-voidekuorinnalla ja levitä kasvoille sitten Omega Ultra-Nourishing SOS -naamio. Saat naamiosta parhaat tehot ja ultra-pehmeän ihon..!
Kiinnostaisiko kokeilla kuivan ihon sankareita? 😍🔥
Saan arpoa teille setin, jossa kaikki viisi Omega-sarjan tuotetta:
Osallistut kilpailuun kertomalla, miksi juuri sinä haluaisit voittaa tämän setin. 🙂
Edit. // Arvonta suoritettu, voittaja on sichao.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
198 comments on “Kuivan ihon pelastaja: Novexpert Omega-sarja”
Sopisi niin päivittäiseen käyttööni kuin laskettelureissuille 😊
Novexpert on ollut pitkään yksi suosikeistani luonnonkosmetiikassa. En halua käyttää eteerisiä öljyjä, ja muutenkin huolellinen kehitystyö on mieleen. Tästä paketista saisin toivottavasti apua jättikuivalle talvi-iholle - kuten muutkin kommentoijat ovat kirjoittaneet, tämä talvi on ollut iholle todella koetteleva.
Kiitos Sanni monipuolisesta ja informatiivisesta blogista! Seuraan sitä säännöllisesti, vaikka tämä on ihka ensimmäinen kerta, kun kommentoin.
Kivaa kun kommentit, Hippu! ☺️
Kiinnostava sarja, olisi kiva kokeilla. Olen tykännyt Novexpertin tuotteista.
Täällä atopiaan taipuva kuiva iho: kaikki omegat tulevat todelliseen tarpeeseen
Oho,kovin on iho kuiva, olisi kiva päästä näitä testaamaan.
Olen niin iloinen näistä Novexpertin uutuuksista, koska kuivaihoisena olen jo pitkään odottanut sarjalta tuhdimpaa kasvovoidetta. Myös uusi naamio on loistava lisä sarjaan. Ehdottomia suosikkeja sarjasta ovat Omega booster seerumi, koko Magnesium linja ja Repulp mask. Erityisesti odotan päästä testaamaan uutta Omega SOS naamiota ja Omega rich repair creamia. Sarjan C-vitamiini seerumia olen käyttänyt kuuriluontoisesti pari pulloa vuodessa. Ja ah mikä arvonta, laitan sormet ja varpaat pystyyn arpaonnen puolesta, siinä olisi tuotteita meidän koko atoopikko perheelle 🧡.
🧡
Ihana uutuus! Vielä on talvea jäljellä ja tämä setti tulisi enemmän kuin tarpeeseen rutikuivan ihon hoitoon :)
Kasvoissa on aina talvisin kuivia länttejä. On todella vaikea kosteuttaa juuri sopivasti, ettei iho tukkeudu.
Sarjan putsari on juuri kokeilussa ja pidän kovasti. Näin talvella kun sitä taistelee pintakuivuuden kanssa, olisi mahtavaa päästä testaamaan tätä sarjaa 🙏 vaikuttaa erittäin hyviltä tuotteilta!
Nämä uutuudet vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta! Tänä talvena en oikein ole löytänyt hyvää "cocktailia" kasvoille, jolla olisin saanut pidettyä ihon tarpeeksi kosteutettuna. Näistä voisi olla apua siihen. :)
Kiitollisuudella vastaanottaisin tämän voiton! Käytän vain luonnonkosmetiikkaa ja tämä sarja vaikuttaa hyvin kiinnostavalta tuttavuudelta. Kiitos että kirjoitat tätä blogia ja jaat tietoasi :)
Olen tykännyt Novexpertin tuotteista paljon, mutta tällainen setti tulisi kukkarolleni liian kalliiksi. Kuivaihoisena ja talvisaikaan olisi mahtavaa päästä käyttämään tämän sarjan tuotteita laajemminkin ❤️
Haluaisin tämän setin, koska mun sekaiho kuivuu tosi paljon näin talvella. Jos arpaonni ei suosi niin taidan ostaa joko ton täyteläisen voiteen tai naamion joka tapauksessa kun nykyinen täyteläinen yövoide loppuu :)
Omega sarjan puhdistusöljy ja seerumi on käytössä, mun herkkä iho rakastaa niitä. Olisi mahtava päästä kokeilemaan uutuuksia, intuitio kertoo et ne tulee myös jokapäiväiseen käyttöön ❤️
Talvisin iho kuivuu niin kiinnostaisi kokeilla koko sarjaa. Merkki on minulle vielä vieras, nyt on testissä se C- vitamiini seerumi ja on hyvä tuote!
Mitä vanhemmaksi tulen sitä kuivemmaksi iho käy. Hyvä voide on aina haussa.
Itsellä ei ole niin kuiva iho, että olisin kohderyhmää mutta tämä menisi ystävänpäivälahjaksi kuivaihoiselle ystävälle! Itse tykkään Novexpertin c-vitamiiniseerumista ja sekin tuli hankittua karkkipäivän suosituksesta.
:) 👍
Oojjoi mikä arvonta ja mitkä tuotteet! 😍 Ihoni on jostain syystä erityisesti tänä talvena vaatinut aikaisempaa enemmän huolenpitoa, liekö myös +35v. rajapyykin ylittämisen syytä 😅 Että lahjaksi iholleni nämä mielellään voittaisin 🤭 Ellei lykästä nyt, menee kyllä ostoslistalle ja testiin kunhan vain nykyiset naamapurnukat tyhjenee 🥰
Haluisin voittaa tämän setin, koska ihoni on tällä hetkellä katastrofaalisessa kunnossa: punainen ja hilseilevä. Josko näistä olisi apua. Kiitos arvonnasta!
Ihana uutuus, mielenkiintoisia tuotteita. Vaikuttavat juuri talvi-ihoni tarpeisiin sopivilta, olisipa kiva päästä näitä testailemaan. :)
Olisi kiva kokeilla, voisiko nämä tuotteet pelastaa talven (ja iän) kuivattaman naaman. 😁 On kyllä hyvä arvonta!
Oi! Atoopikkona talvet ei ole kovinkaan helppoja, joten näitä olisi todella mukava kokeilla :)
Kiinnostava sarja ja erityisesti miellyttää voiteiden imeytyminen ettei iho jää rasvaiseksi. Oi ihanat tuotteet ilo olisi käyttää.
Moikka Sanni ja kiitos minulle uuden sarjan esittelystä. Vaikuttaisi juuri sellaisilta tuotteilta, joita omakin iho kaipailisi juuri nyt.
Osallistun mielelläni arvontaan.
Olen ihmetellyt tässä miksi edelleen pakataan mm. kasvovoiteita sormilla kaivettaviin purkkeihin. Hyvältä kuulostaa Novexpertin pakkaukset siis!
Luulen, että kyse on sekä kustannussyistä (kannelliset purkit ovat edullisempia kuin "sormettomat" purkki-ratkaisut) että kuluttajien mieltymyksistä (tosi moni kuluttaja pitää yhä kannellista purkkia ylellisenä sekä mukavana käyttää).
Näin kuivaihoisena on ollut vaikea löytää tarpeeksi kosteuttavia ja ravitsevia tuotteita, ja sen takia tämä sarja kuulostaa lupaavalta! Kokeilisin mielellään 🙂
Tämä sarja olisi varmaan omiaan talven kuivattamalle iholle. Myös tuotteiden tuoksu kuulostaa ihastuttavalta 🥰
Uudet tuotteet kiinnostavat. Ikääntymisen myötä iho on alkanut muuttumaan kuivemmaksi.
Kyllä kiinnostaa ja paljon!
Haluaisin kokeilla näitä, vaikuttavat ihanilta tuotteilta 😍
Olen aikaisemmin käyttänyt N:ltä magnesium sarjaa, joka on sopinut herkälle iholleni, mutta jättänyt sen liian kuivaksi. Tämä voisi olla täydellinen herkälle, mutta atooppisen kuivalle iholleno, tai ainakin sitä voisi purkki purkilta lähteä hiljakseen kokeilemaan.
Mikäli setti ei sopisikaan minulle, se ei menisi hukkaan, sillä lahjoitan aina ylijäämäpurkkini vähemmän herkillä ihoilla varusteltujen perheenjäsenteni käyttöön.
Itselle tuntematon merkki, jota olisi mukava päästä kokeilemaan omalle kuivalle iholle! :)
Mä olen semmoinen tuuliviiri kosmetiikan käytössä, että innostun jostain esim. sun suosittelemasta, mutta sitten käyttö kuitenkin jää, unohtuu, ei ole aikaa tai jotain muita hyviä tekosyitä.
Jos näin arvokkaan palkinnon voittaisi, niin olisi vähän pakko keskittyä ihonhoitoon ja näkisi ehkä jotain tuloksiakin.
Tosiaankin kiinnostaa! Mulla on etenkin talvella tosi kuiva iho ja joudun näkemään paljon vaivaa sen kosteuttamiseen. Tänä talvena sopivia tuotteita ei oikein ole löytynyt ja olisi huippua kokeilla uutta sarjaa.
Kyllä kiitos!🍀Talvi koettelee ihoa ja vietän paljon aikaa ulkoillen sekä ulkoharrastuksissa niin kasvojen iho on koetuksella. Työni taas on kuivassa sisäilmassa jossa pölyä ja maskit kokoajan käytössä joten nämä tulisi todella ihon tarpeisiin 🙋♀️🙂
Kyllä. Haluaisin antaa sarjan tyttärelleni kokeiltavaksi, löytyisikö viimein kuivan- ja kutisevan ihon rauhoittaja.
Ihana kilpailu! Haluaisin voittaa setin, koska tässä paketissa yhdistyy kaikki mitä kaipaisin tämänhetkiseen ihonhoidon tilanteeseen, ja harmillisen moni purkki vetelee viimeisiään :)
Tällä kertaa on pakko osallistua arvontaan. ☺
Tuo, että voiteet ovat ihotumaltaan kuvatun kaltaisia, jäi yllättäen kiinnostamaan paljon. Voisiko tämä voide korvata Madaran SOS-voiteen talvisin?
Kumpaa Mádaran SOS-voidetta tarkoitat, Hydra Rechargea vai paksumpaa CICA Hydra-Barrier-voidetta? :) Hydra Recharge on ohuempi kuin Novexpertin Omega-voiteet ja toimii eri periaatteella (Omega-voiteet ovat paljon suojaavampia ja ravitsevampia), mutta CICA-voide saattaisi vastata jompaa kumpaa Omega-voidetta vähintään paksuudeltaan (ainesosat siinäkin painottuvat eri lailla kuin Omegoissa). Mulla on Mádaran CICA-voide työhuoneella niin en pääse juuri nyt vertaamaan sen tuntumaa Novexpertin Omegoihin, mutta palaan vastauksen kera kun ehdin näitä vertaamaan :)
Olen kuullut tuotteista niin paljon hyviä arvosteluja että tottakai haluaisin testata tuotteet.
Ihoni on pintakuiva, couperosa iho ja välillä tuntuu siltä että mikään hoitotuote ei sovellu tai tuo apuja.
minullahan on väärä säpo tuossa sille varatulla rivillä, nyt pitäisi olla oikein!
Päivitin aiempaan kommenttiin :)
Olen kohderyhmää näille tuotteille ja haluaisin kokeilla näitä. Pintakuiva herkkäiho ja ikä 55+.
Kiinnostaisi kyllä kokeilla! Koko kropan iho aina otsasta varpaisiin on ollut tänä talvena jotenkin extrakuiva ja naamaa kiristää harva se päivä, joten näistä saattaisi olla apua ☺️
Kuulostaa juuri iholleni täydellisesti sopivalta tuotesarjalta. Olisi ihana päästä testaamaan näitä.
Superkuivaihoisena ja kyseisen sarjan fanittajana ottaisin mielelläni lisää tuotteita repertuaariini!
Ihoni on talvella pakkasten myötä ollut tosi kuiva ja atopiaan taipuvainen. Olen käyttänyt aiemmin samaa sarjaa ja mielikuva tuotteista on hyvä. Mielellään kokeilisin näitä uusia tuotteita ja näkisin miten hyvin tehoavat kuivaan ihooni.
Olen löytänyt Novexpertin kauttasi ja juuri käyttänyt purkilliset puhdistusöljyä ja kasvoöljyä ja tykännyt kovasti. Kokeilisin tosi mielelläni sarjan muutkin tuotteet!
Tämä sarja kuulostaa kyllä hyvälle😍 Erityisesti tahtoisin testata kasvovoiteita. Näin talvisin tuntuu että mikään kosteutus ei riitä ja aina vaan kiristää. Plussaa myös siitä että tuotteet on vegaanisia.
Kuiva ja atooppinen ihoni varmasti hyötyisi näistä!
Novexpertin Omega-puhdistusöljyä olen aiemmin muutamaankin kertaan eri nettikaupoissa katsellut ja harkinnut sen ostoa, mutta toistaiseksi vielä en ole sitten kuitenkaan ostanut. Nyt kiinnostuin sen lisäksi näistä uutuuksistakin!
Oispa onni päästä kokeilemaan näitä tuotteita kuivan hilseilevälle iholleni, saman sarjan c-vitamiiniseerumi hyväksi havaittu. 😊
Hyvää huomenta! Minä olen atoopikko ja tähän aikaan vuodesta on minun rasvattava ihoani kolme kertaa päivittäin. Rasvaa kuluu siis hurjia määriä. Monia voiteita on vuosien myötä tullut kokeiltua mutta ei näitä ja nämä kuulostivat kuin minulle suunniteltuilta!
Olisi mukava päästä kokeilemaan tuotetta. Olen 60+ Joten iho kaipaa kosteutta