Kun aloitin blogini 12 ja puoli vuotta sitten, sen verkko-osoite oli eyelovemornings.blogspot.com.
Koska rakastan aamuja.
Ai että tykkäsin tuosta osoitteesta.
Siinä yhdistyi monta asiaa, jotka kertoivat Karkkipäivän ja sen kirjoittajan hengestä: 'eye' - joka viittasi silmämeikkiin, 'love' joka viittasi siihen, kuinka intohimoisesti suhtaudun rakastamiini asioihin - ja koko elämään yleensäkin, ja 'mornings' - aamut, jotka ovat päivien taianomaisin hetki - kuin uusi syntymä.
Herätessä kaikki alkaa kuin alusta, ja on aina mahdollisuus aloittaa vertauskuvallisesti alusta - levänneenä, uusin voimin, mieli kirkkaana. Oli kyse sitten töistä, ihmissuhteista, elämäntaparemontista tai vaikka suhteesta omaan itseen.
Aamut ovat mahdollisuus uudistaa itsensä joka päivä, jos niin haluaa. ❤️
Rakastan yhäkin aamuja, vaikka silmämeikit enää harvoin liittyvät aamujen tärkeimpiin iloihin.
Varhaisten aamujen tunnelmassa on jotain salaperäistä ja erityistä. Vaikka heräisi näkemättä ulos, voi tuntea, kuinka ympäröivä kaupunki tai luonto on yhä hiljainen, puoliksi unessa. Rauhallisuuden tuntee ilmassa ja koko kehossa. Mikään ei hoputa, mikään ei ole myöhässä... kukaan ei odota mitään... koska kaikki on vielä aivan aluillaan, eivätkä vaatimuksetkaan ole heränneet.
Sellaisessa tunteessa on ihana aloittaa päivän puuhat. Ei tempoa ja kiirettä, ei väreilyä, joka saa pulssin kohoamaan ja mielen vaeltamaan.
Aamuisin ilma on puhdas ajatuksille ja keskittymiselle.
Tiedättekö, mikä on lempihetkeni aamuisin luonnossa? Se on veden äärellä. Hetkenä ennen auringonnousua, kun vesi on vielä tyyni. Mikään ei kuvasta tyyneyttä kauniimmin kuin veden pinta.
En pitkään ymmärtänyt, miksi vesi alkaa tuulettomanakin päivänä väreillä heti, kun aurinko nousee horisontin yläpuolelle. Kuulin siihen juuri selityksen: aurinko lämmittää vettä ja se alkaa lämmön vaikutuksesta liikkumaan. Vähän niinkuin mieli. Stimulaation lisääntyessä se alkaa väreillä ja aallot nousevat.
Pilvisinä ja tuulettomina aamuina veden pinta voi pysyä tyynenä pidempään. Kuten tänä aamuna. Heräsin luonnon lumoavimpaan taidegalleriaan.
Minulla on mökillä ollessa tapana mennä hetkeksi ulos herättyäni. On luksusta, kun voi astua ovesta suoraan kauneimpaan suomalaiseen luontoon.
Välillä kohtaan sumua ja harmautta, välillä taianomaisia auringonnousuja. Jokainen aamu on omalla tavallaan kaunis, ja vaalin näitä hetkiä antaumuksella. Aamut ovat minun aikaani. Kukaan läheiseni ei herää niin aikaisin kuin minä, ja saan aamun taian kokonaan itselleni.
Järven pintaan oli yön aikana muodostunut uskomattoman kauniita jään ja lumen muodostamia graafisia muotoja. Kuin tomusokeroituja kuvioita lakritsikastikkeen pinnalla.
Kävelin rantaa pitkin ja katselin sokerihuurteen yli usvan pehmentämää järven selkää ja pumpuliin käärittyä horisonttia. Maisema oli kuin balsamia, joka silitteli mieltäni.
Vain hetkeä myöhemmin usva hälveni ja autereinen maisema kirkastui. Muutaman tunnin kuluttua taidegalleria oli poissa. Ainutkertainen näyttely, jonka kutsuvieraaksi olin päässyt.
Aamut ovat lahja.
Eye Love Mornings.
15 comments on “Eye Love Mornings”
Aivan ihana teksti ja kuvat! Niin kaunista.
❤️
Onpa aivan mahtavia kuvia, kiitos kun jaoit <3 I love mornings too :)
💜
Kuvasit aamujen taianomaisuutta niin kauniisti ja runollisesti, että melkein voin tuntea aamumagiikan sisälläni... Melkein. XD
Olen se tyyppi, joka elää öisin. Toki meitä kaikkia sitovat yhteiskunnan pakot ja aikataulut, mutta silloin, kun saan olla niistä vapaa, en koskaan näe aamuja. Rakastan auringonlaskuja ja yön tuloa. En siedä tätä pimeää aikaa, mutta kevät- ja kesäyöt ovat ihania. Kun muut nukkuvat, minulla alkaa "oma aika". Olen unettomin tuntemani ihminen (kyllä, kaikki on kokeiltu, pehmeät ja "kovemmatkin" keinot) ja aivoni alkavat toimia kunnolla vasta illalla. Saan kaikki hyvät ideani yöllä. Jos voin, menen nukkumaan neljän-viiden välillä ja nukun niin pitkään kuin voin. Jos minulla on jokin aikainen aamumeno (koitan järjestää niin, ettei olisi), minun on helpoin jättää koko nukkumisen yrittäminen välistä ja aloittaa aamu suoraan valvotusta yöstä.
Suorastaan pelkään aamuihmisiä! He puhuvat aamulla, ajattelevat ja ehkä jopa kysyvät jotain. Ennen kahtatoista ei pitäisi tapahtua mitään! En ole vielä ihminenkään siihen aikaan. En kykene muodostamaan oikeaa lausetta tai antamaan mitään itsestäni. Olen yrittänyt ja yritän, mutta ei minusta ole mihinkään, ei edes lypsämään lehmiä, aamulla (onneksi vegaanin ei tarvitse, haha). Kysykää uudestaan iltayhdeksän jälkeen, siitä alkaa tuottavin ja luovin aikani.
Eläköön erilaisuus! Saat olla aamuihminen, vaikka se onkin ihmeellistä. Olet ihan terve ja ok! Minulle jää illan hämärtyminen ja auringonlaskut. Kuunvalo ja yön kauneus. <3
Ymmärrän todella hyvin myös yöihmisiä. 🖤 Yöt ovat teidän aamuja. :) Kullakin on se oma taianomainen aikansa, jolloin mieli virittyy kirkkaimmilleen ja aistit ovat vastaanottavaisimmillaan...
Minä en muuten ole ollut aamuihminen koko elämääni. En ehkä ollut ihan yöihminenkään siinä mielessä, että en kokenut illoissa tai yössä sellaista ihanaa rauhaa ja intensiivistä seesteisyyden ja samalla voimakkuuden tunnetta kuin nyt aamuissa... Mutta yli puolet elämästäni olen ollut iltavirkku ja mennyt nukkumaan vasta puolen yön jälkeen. Varhaiset aamut tuntuivat sulalta mahdottomuudelta. Minäkö heräisin vapaaehtoisesti kahdeksalta...? Not gonna happen...
...kunnes... noin kahdeksan vuotta sitten se vain tapahtui. Vuorokausirytmini muuttui. Aloin heräämään kuuden ja seitsemän välillä aivan itsestään, mieli kirkkaana. Aluksi se tuntui jopa rasittavalta - mitä sitä nyt tekisi kuuden aikaan muiden vielä nukkuessa? Sitten löysin aamujen rauhasta tilan, jossa herkästi ylivirittyvä mieleni viihtyi. Oivalsin, että juuri tämä aika, kun virikkeet ympärillä ovat minimissään, on minulle parasta aikaa. On kerrassaan ihanaa istuskella kahvikupin, ajatustensa ja työtehtävienkin parissa, kun mikään ympärillä ei häiritse. Mielen pinta on tyyni kuin järven selkä ennen auringonnousua. Ei saapuvia viestejä, ei välittömiä odotuksia. Sama tila voisi yhtä hyvin löytyä myöhäisistä illoista, mutta silloin takana on 12 tuntia virikkeitä ja mieli on täyttynyt. Illalla en enää pysty keskittymään ajatustyötä vaativiin asioihin. Se on sitä aikaa, jolloin minä hädin tuskin kykenen muodostamaan oikeaa lausetta tai antamaan mitään itsestäni.... ☺️
Juuri näin. 🙏🏻
Voi, jospa minullekin tapahtuisi päivärytmin nytkähdys siihen suuntaan, että heräisin aikaisin aamulla! Yhteiskunta on rakennettu niin, että aamuihmisen on helpompi "pysyä kyydissä". Valitettavasti kaikki muutokset menevät mulla myöhempään suuntaan.
Joskus nuorempana surin yöelämääni. Masensi katsoa, kun viimeisetkin valaistut ikkunat pimenivät ja tiesin valvovani yksin korttelissa, kaupungissa, maailmassa (no, siltä se tuntui, haha)! Onneksi olen nykyään ihan levollinen öisin ja (jos saan) nautin valvomisesta yksin.
Aamukuvasi ovat kyllä TOSI kauniita! <3 Ehkä mäkin voisin joskus mennä ulos anivarhain ihailemaan aamua... ja mennä sitten nukkumaan! :D
Niin se taitaa kyllä olla. Elämä "alkaa" viimeistään kello yhdeksältä..!
Minä taas nautin tästä tunteesta teininä, kun olin iltaihminen. :) Istuin yksin keittiön pöydän ääressä lukemassa Stephen Kingiä ja katselin, kun ikkunoista ympärillä sammuivat valot... Tuntui ihanalta olla yksin - - rauhassa..! 🥰 Niinkuin nyt aamuisin.
Hihih...! Sehän voisi olla ihan hauska "seikkailu" jonain aamuna..! Vähän niinkuin Lapin revontulituristien öinen herätys tsekkaamaan, näkyykö revontulia, ja sitten takaisin pehkuihin..! ☺️
Olen oudosti yöihminen (olen öisin luovimmillani ja teen silloin mieluiten kaikki hankalat asiat, joita päivällä vain lykkään ja lykkään), mutta rakastan - silloin kun olen hereillä - myös aamuja. Juoda aamukahvia siinä valossa, se on parasta. Mutta se on aina sellainen visiitti hieman vieraaseen ihmemaahan.
❤️ Aamut ovat kyllä ihmemaa.... Olin itsekin niin pitkään iltapainotteinen ihminen, että aamut tuntuvat yhä ihmeellisiltä ja jännittävämmiltä kuin ilta. Vaikka olen herännyt aikaisin jo pian 10 vuotta...
Voin niin allekirjoittaa kaiken minköä kirjoitat, mutta itselläni vain vuorokauden aika on täysin eri. Koen nuo samat tunteet illalla ja yöllä.
Meri tyyntyy lähes aina yöksi, samoin tuuli. Yöllä kaikki hiljenee ja pimeys luo rauhoittavan ja hiljaisen suojapeiton. Myös omat ajatukset selkenevät ilmaan mennessä ja jopa yöllä. Jos en saa selvitettyä ongelmaa tai kesken jäänyttä ajatusta illalla, niin en saa nukuttua hyvin. En voi tai osaa jättää ongelman ratkaisua aamuun. Ilta kirkastaa ja selkeyttää asiat ja tavallaan aloittaa uuden päivän. :)
Aamun valo on yleensä kylmä ja jotenkin kelmeä. Aamu on itselleni vieras ja tuntematon, ilta on tuttu. Ymmärrän sen tunteen, että aamu on uuden alku, mutta itselleni tuo tunne tulee iltaisin. :) Varsinkin kesäyössä on jotain lumoavan kaunista ja maagista. Samalla se sisältää uskoa ja toivoa siitä, että seuraava päivä (ja yö) tulee olemaan yhtä kaunis.
Olipa kaunis kirjoitus!
Upeita kuvia! Myös minä olen todellinen aamuihminen, ollut sitä aina. Olen aamuisin niin täynnä energiaa, että kanssaihmisten on sitä välillä vaikea kestää, olen joutunut energiaani ja puhettani jopa hillitsemään muiden seurassa aamuisin 😂🙈
Olen nyt ”vanhoilla päivilläni” löytänyt rinnalleni ihmisen, joka on aivan samanlainen aamuvirkku kuin minäkin ja voi sitä riemua!! Olen aina ennen ajatellut, että aamut ovat vain minua varten ja pitänytkin omasta ajastani, mutta nyt toisen kanssa yhteisen rytmin löytyminen on ollut suoranaista luksusta. Vastaavasti alan hyytyä jo puolen päivän jälkeen ja iltaisin minulta on aivan turha odottaa vastausta mihinkään vaikeasti pohdittavaan. Kuinka erilaisia me kaikki olemmekaan ☀️
Ihania kuvia! <3
☺️