En keksinyt tälle vuodelle blogijoulukalenteria.
Olin asettanut tavoitteeksi keksiä joulukalenterille idea jo kesällä, että syksyllä jäisi enemmän aikaa luukkujen valmistukselle eikä tulisi viime hetken kiirettä, kuten monena aiempana vuonna.
Kuukaudet kuluivat enkä keksinyt mitään. Tai - keksin yhden ja aloin jo valmistella sitä, mutta sitten en ollutkaan siihen tyytyväinen.
Jäin miettimään, miksi ideoita ei tänä vuonna tullut, kuten myös sitä, miksi olen niin pettynyt, kun en saanut joulukalenteria aikaiseksi. Miksi jotain tällaista pitäisi tehdä väkisin, jos kivaa ideaa ei synny luonnostaan. Joulukalenterinhan on tarkoitus olla positiivinen asia - myös tekijälleen..!
Idea jonka hylkäsin, oli Kreikka-joulukalenteri. Olisin esitellyt 24 saarta yhden kuvan muodossa. Homma kaatui siihen, että en kyennyt valitsemaan sitä Yhtä Täydellisesti Saaren Hengen vangitsevaa kuvaa joka saarelle. Valintatilanteet... yksi mun kynnyksiä.
Myönnän, että kevyesti suutuin itselleni siitä, että en muka pystynyt valitsemaan sopivia Kreikka-kuvia. Jos tuhansien kuvien arkiston läpikäyminen olikin aikaavievää, olisinhan voinut vain valita yhden valmiin kuvan jostain kymmenistä (sadoista..?) Kreikka-postauksistani. Mutta ei. Halusin väen vängällä käydä läpi kaikkien vuosien matkakuva-albumit ja uuvuin jo kolmannen saaren kohdalla.
.
Lopulta tajusin, että tässä se armoton perfektionisti taas jyrää. Se tyyppi, joka yrittää koko ajan ylittää itsensä ja aiemmat tekemisensä. Siksi mä en osaa enää tehdä joulukalenteriakaan ilolla - pitäisi aina vain olla parempi kuin aikaisemmin. Ylittää odotukset, ylittää aiemmat suoritukset
Hemmetti.
Että tämä oikeasti pätee joulukalenteriinkin.... 😔
Olen tänä vuonna kirjoittanut blogiin mun perfektionismista ja uupumuksen jälkeisestä hitaudesta sekä ankarasta sisäisestä vaativuudesta.
Vaikka käsittelen näitä asioita jatkuvasti niin terapiassa, itseni kanssa kuin välillä julkisestikin, kuvitellen sen lisäävän mun lempeyttä ja ymmärrystä itseäni kohtaan, tuntemukset ja haasteet eivät hellitä.
Olen tänä syksynä ollut ahdistuneempi ja moittivampi itseäni kohtaan kuin vuosikausiin. Mikään ei riitä, jään aina vajaaksi.
Tänä syksynä minun on ollut pakko hyväksyä, että mun vaativuus ja perfektionismi eivät enää ole vain ominaisuus, ne ovat saavuttaneet sairauden mittasuhteet.
Älkää kuitenkaan huolestuko. Vaikka tunnistan perfektionismin paisuneen liian suureen valtaan, olen kunnossa ja toimintakykyinen, ja yhä kykenevä tuntemaan iloa ja innostuneisuutta niin työstäni kuin arkiaskareista. Omasta itsestänikin :) Vaatijasta huolimatta. Käymme dialogia, jossa minä tiedän tarkalleen, missä vaatija on väärässä, mutta en saa sen ääntä (vielä) hiljenemään.
Olen kunnossa mutta väsynyt. Väsynyt siihen, ettei ongelman tunnistaminen ole vienyt minua eteenpäin toivomallani nopeudella vaativuudesta toipumisen tiellä.
Tällä hetkellä olen myös yhä suruissani siitä, että en saanut joulukalenteria aikaiseksi.
Siksi....
Siksi mietin, että ehkä voisikin olla hyvä, että toteutan joulukalenterin joka tapauksessa. Ilman suunnitelmaa, ilman hienoa kehystarinaa, ilman hiottuja kuvia. Ilman arvontoja, ilman hyväntekeväisyyttä. (Just niitä juttuja, joita en voi enää "ylittää".) Ajatus siitä, että tekisin jotain tällaista raakana, ilman pitkällisiä valmisteluja tai järkevää ideaa, tuntuu ihan kamalalta - mutta ehkä juuri siksi se pitäisi tehdä! Se voisi olla hyvää harjoitusta ja siedätyshoitoa perfektionistille.
Mitä ajattelette? Arkinen joulukalenteri vailla teemaa ja suunnitelmaa? Joka aamu avautuu luukku, jonka sisältö on yllätys jopa tekijälleen.
Joulukalenterin idea on laskea päiviä jouluun, ja minä rakastan joulua ja tätä perinnettä. Lopulta - eikö vain sillä pitäisi olla merkitystä?
Tämä saattaa olla tyhmin idea koskaan, mutta mä taidan tehdä sen..!
28 comments on “Erilainen joulukalenteri?”
Tee just näin! Mä ainakin luen. 💜 Ja i h a n a a ettei ole liian siloteltua ja suunniteltua. Se voi myös joskus aiheuttaa puristusta lukijan päässä. Päästää vaatijan ääneen täälläkin. Elämä kaikkine eri puolineen on vaan niin kiinnostavaa. 🤗
Jee Sanni! Kuulostaa hyvältä. Tuun mukaan tähän.
Tunnistan muuten sun mainitsemat ongelmat. Uuvutan itseni omilla vaatimuksilla. Siksi tämä kalenteri-idea vaikuttaa just sopivalta. ❤️
Kuulostaa hyvälle! Mutta jos tuntuu haastavalta, voithan tehdä siitä vaikka adventtikalenterin. Yksi luukku aukeaa siis joka adventtina, ei joka päivänä. Hauskaa vaihtelua sekin.
Tässä jo "osallistutaan" järjestely-, venyttely- ja liikuntakalentereihin joten IHANAA jos tulee joku spontaani kalenteri miltä ei tarvitse odottaa mitään ja kaikki luukut ovat kivoja ylläreitä :) ja vaikka joka päivä ei (et) luukkuja saisi aikaankaan niin mitä sitten, pääasia että tekeminen on kivaa ja tuo joulumieltä . Jouluaika best
Jos voi esittää toiveen, olisi ihana saada joka päivä matkamuisto/onnellinen kuva. Joltain reissulta, joko kaunis maisema tai kuva johon muistat latautuneen hyvää oloa, onnea, kiitollisuutta. Ehkä lyhyt parin rivin teksti, miksi hetki oli ihana tai kaunis. Itselle tulee aina tällaisista pienistä yksinkertaisista jaetuista kokemuskista hyvä olo ja ne piristävät, jotain samaistuttavaakin usein löytyy omasta historiasta ja reissaamisesta. Tällainen joulukalenteri näyttäisi myös perfektionistille, että lukijat arvostavat välillä enemmän puolivalmista spontaania huolettomuutta kuin täydellisyyttä ;)
Ihanaa ja rauhallista joulun odotusta <3
Tuo Ahvenanmaan hunaja ja jellyn lääriminen kostealle iholle ovat jo olleet aivan mahtavia "kalenteriluukkuja". 🙂
Mukava kuulla, että joulukuu ei ole muodostumassa rasitteeksi. Mielellään lukee juttuja vaikka kreikkalaiskotien jalkalistoista tai lämpimistä villasukista, kunhan niitä on ollut kiva kirjoittaa.
Anna palaa vain :) Voimalause tunnolliselle: "älä tee parastasi, se on aivan liikaa".
Onpas kurja tilanne. Joka kerta joulukalenterit ovat olleet aivan huippuja, joten paineita ei siinä mielessä tartte ottaa. Se tunnelma ja fiilis is the thing <3
Toi suunnitelma kuulostaa hyvältä ^_^ Go with the flow :) Ainakin tulee ihanan erilainen kalenteri tänä vuonna :)
Kuulostaa juuri parhaalta joulukalenterilta! Olisi aivan mahtava jos siinä olisi vaikka tuokio joka päivästäsi, jotain pientä, kuten tietty tee jonka valitsit, asia josta olet kiitollinen, pieni retki, lempivaate, vaikea hetki muisto, tms. Mieluummin kuulen sinusta aidosti kuin Kreikasta "täydellisesti" (tai ylipäätään Kreikka ei ole kovin mielenkiintoinen... Ja epätäydellisesttä joulukalenterissa ei tarvi edes olla luukkua joka päivä. Mutta kiva että se olisi aitoa sinua.
Tämä kuulostaa ihan parhaimmalta joulukalenterilta ❤
Hei Sanni!
Tosi hyvä teksti! Aika samoja fiiliksiä itsellänikin liittyen mm. jouluun. Stressaan, kun en ole vielä jaksanut viritellä parvekkeelle jouluvaloja. Sekin stressaa, kun töissä on hirveä kiire ja kotona "pitäisi" vielä ehtiä leipoa tyttären kanssa pipareita ja tehdä muita joulujuttuja, käydä laulamassa kauneimpia joululauluja jne. Ihan naurattaa nyt, kun kirjoitan tätä, kun eihän kukaan pakota, mutta itse vaadin itseltäni. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että tekisi mieli vain pötkötellä sohvalla ja nukkua aina, kun mahdollista.. :/
Olen ennen tehnyt työpaikkani someen joulukalenterin, jossa oli arvonta joka päivä, mutta luovuin siitä tänä vuonna, kun se aiheutti aina niin paljon stressiä eikä sille tuntunut olevan koskaan riittävästi aikaa. Yritä sinäkin hellittää ja ole armollinen itseäsi kohtaan, vaikka tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty!
Oikein ihanaa joulunodotusta ja pidä mielessä se Kreikka-kalenteri vaikka ensi vuotta ajatellen, se olis huippu juttu! Mutta tee se oman jaksamisesi rajoissa <3
Kyllä! Joulu on hyvän tahdon juhla ja sitä hyvää pitää antaa myös itselleen! Armoa, kiltteyttä ja epätäydellisyyttä ilman pakkoa.
Minusta pieni, arkinen, suunnittelematon joulukalenteri kuulostaa ihanalta! Se kuulostaa aidolta ja lämpimältä. :)
P.S. Jos minun pitäisi tehdä ykkösluukku (nyt on yö eli jo 1.12.), kertoisin, että näin kotiin tullessani, iltahämärässä lähipuistossa vierekkäin kolme isoa jänistä. Ne söivät kaikessa rauhassa huurteista ruohoa eivätkä välittäneet, vaikka seisahduin hetkeksi katsomaan. Jätin puput syömään ja jatkoin matkaani hymyillen.
Hyvä idea! Mä arvostan kovasti autenttista, raakaa sisältöä :)
Sen verran rankka ja kuluttava syksy on ollut itselläkin, että tätä joulukalenteris tulen kyllä seuraamaan. Eikä haittaa, vaikka jostain syystä jonain päivänä ei luukkua avautuisikaan :)
Ihana idea! Itse tykkään yllätyksistä, joten ei haittaa vaikka joka päivä ei luukkua olisikaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tästä yllätysjoukukalenterista paljastuu :)
Tai sit tämä suunnittelematon joulukalenterisi (jossa muuten voi olla vain vaikka joka viikolle oma luukku. Saattaa olla paras joulukalenterisi, myös itsellesi.
Hyvää joulunodotusta Sannille.
Just näin! Saat (ja kannattaakin) tehdä just niin kuin haluat. Joulukalenterin pitää tuottaa iloa todellakin myös sulle. Siitä tulee varmasti oikein hyvä ja ajatuksia herättävä . Ei tarvitse olla niin superviimeisteltyä aina. Mukavaa joulunodotusta sinnekin!
Mahtava idea! Mun mielestä joulukalenterin pointti on juuri yllätyksellisyys, joten tätä kalenteria lukisin varmasti 😍 Eikä haittaa jos kuva on kännykällä nopeasti räpsäisty tai jos mitään punaista lankaa ei ole, luen mielelläni niin Kreikka- kuin kosmetiikkajuttuja ja muutakin! Toisaalta kyllä ymmärrän nuo tuntemukset, mullakin on taipumusta perfektionismiin...
❤️❤️ Kiitos teille...! Hetkessä elävä joulukalenteri on siis tämän vuoden juttu. Ja jos jonain aamuna ei synny luukkua - niin sekin on ok ❤️ Olen vain nyt iloinen, kun on _jokin_ kalenteri..!
Mukana! <3
😁❤️
Kuulostaa hyvältä, että teet spontaanin kalenterin. Täällä odotellaan innolla. Ja kiva kun olet niin avoin ja kerrot, että kaikki ei ole täydellistä. Tsemppiä!!!
Täähän on mahtikalenteri. Nassukalle ja Viiville puss.
Ensin kiitän sinua joulukalenterista - se on täydellinen ja se tuo hyvää mieltä! Jo avatut kaksi luukkua ovat ilahduttaneet minua suuresti! <3
Toiseksi kiitän sinua siitä, että olet kirjoittanut perfektionismistasi. Tunnistan sitä itsessänikin, mutta vielä paljon armottomampana se ilmenee tyttäressäni (14v) ja se miten kerrot esim. tuosta Kreikka-kalenterin tekemisestä kuvaa täydellisesti tytärtäni. Miten vaikeaa on keksiä se täydellinen idea ja vielä vaikeampaa on tehdä valintoja, koska niidenkin pitää olla täydellisiä. Olen seissyt peilin edessä ja miettinyt, että minkälaisena roolimallina olen toiminut, mutta keskustelu ammattilaisen kanssa ehkä valaisi sitä, minkä tosin oikeasti tiesinkin jo: perfektionismia ei opita, se on geeneissä. Se ei ole tapa tai piirre, josta voi oppia pois, mutta sen kanssa voi oppia elämään siten, että ei uuvuta itseään. Tyttärelläni täydellisyyden tavoittelu on näkynyt alle vuosikkaasta saakka. Hän haluaa suoriutua itse, hänelle valintojen tekeminen on aina ollut vaikeaa ja hän haluaisi osata kaiken heti täydellisesti, ilman apua luonnollisesti. Stressihän siitä on alkanut tulla ja sitä työstämme, ettei tulisi uupumusta jo tässä vaiheessa. Itse olen ankara itselleni, mutta en muista olleeni sitä noin aikaisin ja onneksi tässä iässä ja elämän koulimana olen oppinut antamaan itselleni armoa (ainakin jossain määrin) -helppoa se ei ole tässä suorittamiskeskeisessä yhteiskunnassa ja aina vain vaativammassa työelämässä, jossa mikään ei tunnu riittävän. Jännittävintähähän (jos niin voi sanoa) tässä koko asiassa on se, että perfektionisti ei yleensä vaadi toisilta samaa kuin itseltään. Päinvastoin: toisiin yleensä suhtautuu hyvinkin empaattisesti ja myötäeläen, itseä kohtaan vain on kovin vaikea olla myötätuntoinen...
Viimeiseksi sanon, että kiitos Sanni, kun olet olemassa ja olet sellainen kuin olet - sinun blogisi on parin muun lisäksi ainoita, joita olen lukenut luultavasti vuodesta 2008 tms. lähtien! <3
Hei Tarja ❤️
Ehdin nyt vasta lukemaan tämän ajatuksella. (On ollut sllaisia päiviä, että on ollut vaikea löytää riittävän rauhallista pidempää hetkeä syvällisempien kommenttien lukemiselle - tarvitsen siihen ja ajatustyöhön paljon aikaa. Tämäkin kognition hidastumisen seurauksia... jonka olen hyväksynyt mutta välillä ahdistaa, kun sitä ei voi joka kerta olla selittämässä muille. 😔)
Kiitos kun jaoit tyttäreesi liittyvän kipukohdan. Voin kuvitella, miltä äitinä tuntuu seurata tällaista välillä todella ikäviä ilmememismuotoja saavuttavaa piirrettä sivusta, etenkin kun siihen ei voi ulkopuolisena vaikuttaa. Kuten sanoit, perfektionismista ei voi (ainakaan täysin) oppia pois, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja sitä voi "sietää", kun itseymmärryksen kautta hankkii riittävästi työkaluja. Tämän työkalupakin ylläpito on kuitenkin elämänmittainen tehtävä, siinä ei tulla koskaan valmiiksi.
Toivon tyttärellesi avoimia silmiä ja oivalluksia jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että hän ainakin tunnistaisi perefktionismin riittävän ajoissa. ❤️ Jo se lievittää hieman stressiä, kun ymmärtää, etteivät vaatimukset oikeasti ole kohtuullisia vaan johtuvat ylikorostuneesta täydellisyyden tavoittelusta.
On ihan totta, että perefektionisti ei vaadi muilta samaa kuin itseltään. Asia on juurikin näin. Hän näkee muiden suoritukset lempeämpien lasien läpi, ja kritisoi nimenomaan itseään. Tietyllä tavalla oikein voimakas perfektionismi on kuin syömishäiriö - perfektionistilla on täysin vääristynyt käsitys omista kyvyistään ja osaamisestaan. Hän näkee muut terveellä tavalla ja itsensä vääristymän läpi aina puutteellisena.
Toivon tyttärellesi ja sinulle hänen äitinään voimia ja myötätuntoa matkalle tämän vaativan seuralaisen kanssa. Ja niitä työkaluja löydettäväksi. ❤️
Kiitos Sanni kauniista sanoistasi! <3
Voimia ja myötätuntoa tarvitaan ja kun omat eivät ole aina edes riittäneet, niin olemme hakeneet apua myös kodin ulkopuolelta. Onneksi lapsi on tähän suostunut ja onneksi on myös pystynyt näistä asioista kodin ulkopuoliselle puhumaan - äiti ja isä kun ei teini-ikäiselle varsinaisesti ole ne kaikista mieluisimmat keskustelukumppanit, vaikka kaikki muutoin välillämme hyvin onkin. Toivottavasti näistä keskusteluista ja kannattelusta kertyy juuri sitä työkalupakkia, jonka avulla hän voi myöhemmin selvitä itsenäisesti uupumatta.
Kaunista joulun odotusta sinulle Sanni! :)
Hei, tämähän on jo hieno juttu...! Myönteisyys avulle sekä sen tarpeen myöntäminen on jo tosi hyvä asia! ❤️
Loistava idea! :) (ja muutoin - vähän samat fiilikset täällä. Hirveää itsensä ja ajatustensa ja vaativuutensa työstöä tämä elämä, välillä ei jaksais yhtään. Olen vähän kade miehelleni, joka tuntuu olevan niin huoleton ja elämäniloinen. Ja se kadehtiminen ei nyt ainakaan auta yhtään. Mutta - tämäkin vaihe helpottaa, ja sitten on taas jonkin aikaa helpompaa. Ja työstö jatkuu. :D Tsemppiä sinnekin näihin tunnelmiin :))