Sain marraskuisella Lumene-kiertueella korealaisesta kosmetiikasta innostuneelta lukijaltani lahjaksi pussillisen korealaisnäytteitä. Olenkin selvästi ihan "out" tässä trendissä joten lukijoiden avustukset ovat tervetulleita :D
Kuva: Peripera
Tuntuu, että jokainen itseään kunnioittava kauneusbloggaaja on tehnyt tuttavuutta korealaisten tuotteiden kanssa koska aasialainen ihonhoito on ollut viime vuosina niin kovasti pinnalla.
No, Karkkipäivä ei tunnetusti ole koskaan kulkenut trendien aallonharjalla blogin heijastaessa epätrendikkään kirjoittajansa kiinnostuksen kohteita, olen siinä mielessä erilainen (tai erikoinen) kauneusfriikki että en jaksa seurata trendejä. Olen kiinnostunut kosmetiikasta kokonaisuutena; ihanista pakkauksista, tuoksuista, ihofiiliksistä, luomivärien pigmenteistä, voidekoostumusten ja vaahtojen analysoimisesta, mutta innostun harvoin "tämän hetken it-jutuista". Luonnonkosmetiikastakin kiinnostuin tajuamatta, että se oli juuri kulman takana nousemassa oleva supertrendi :) - Ainiin joo, keräsinhän mä muuten poneja kauan ennenkuin "poneilusta" tuli ilmiö, joissain asioissa olen ollut vahingossa trendikäs ^_^
Joka tapauksessa, nyt pääsin vihdoin hieman tutustumaan korealaisten kosmetiikkatuotteiden koostumuksiin. Aiempi Korea-experience rajoittuu vain Misshan BB-voidenäytteeseen. Siitä kyllä tykkäsin tosi paljon.
Kaikkien saamieni näytteiden pakkaustekstistä ei käynyt ilmi, mitä vaikutuksia tuote lupaa (tai miten sitä ylipäänsä käytetään), joten otin Googlen avuksi.
Tonymoly The Oriental Gyeol Serum
Mitä tekee? (Tonymolyn sivulla, jopa Jenkki-Tonymolyn, "no speak good English".) Seerumista kerrotaan, että se "cares shiny skin and texture". Ja että "it helps a wrinkle care and to be brightening skin." Eli kirkastava ja juonteita silottava seerumi rasvoittuvalle iholle, tulkitsen.
Ohuen geelimäinen, vaaleanruskean sävyinen seerumi levittyy liukkaasti ja kihelmöi iholla aavistuksen. Iho ei jää kiristämään kuten esim Lumenen hyaluronitiivisteen jälkeen vaan ihon pinta jää tuotteen imeytymisen jälkeen kosteutetun tuntuiseksi mutta samalla hieman kalvotetuksi, päällimmäisenä mielenkiintoisesti puuterinen tuntu. Iho tuntuukin koskettaessa samettiselta, kuin siinä olisi kevyesti puuteria.
Selailin merkin sivua ja sieltä löytyi mm. tällainen kuriositeettituote:
Kuva: Tonymoly
Pure Farm Pig Collagen Sleeping Pack. Yöksi jätettävä naamio joka sisältää possun nahasta saatua kollageenia. Hmmm... En nyt tiedä tuotteen aikaansaamista mielikuvista... Katsokaa nyt tuota pakkaustakin...
Tonymoly Brightening Peeling Gel
Mitä tekee? Kuorii ilman rakeita ja lupaa heleyttää.
Ohutta geeliä, kihelmöi iholla ihan aavistuksen, tuntuu oudolta ja alkaa muodostaa pientä murua iholle hierottaessa. Takertui ihokarvoihin kun annoin vahingossa kuivahtaa mennessäni koneelle googlaamaan tuotetta. Geeli oli todella vaikea saada irti poskinukasta :D Iho ei jäänyt oikein minkään tuntuiseksi, ei vaikutuksia.
Purito Snail All In One BB cleanser
Mitä tekee? Putsaa meikin ja on kehitetty erityisesti poistamaan BB-voide (!). Puhdistaa ja hoitaa ihoa mm. etanauutteella.
Nestemäisen ohut, oudon tuoksuinen geeli. Vaahdonmuodostus mietoa eikä vaahtofriikkiä tyydyttävää. Iho jää kuitenkin etanaputsarin jäljiltä todella miellyttävän tuntuiseksi ja puhtaaksi, ei nitiseväksi.
Etude House CC Cream
Mitä tekee? Multitasking-voide lupaa kosteuttaa, pohjustaa, peittää, hoitaa ja suojata ihoa.
Vaaleaa, ohutta voidetta jossa kapseloitu pigmentti. Levittyy jähmeästi ja jää iholleni valkoisena, kuivakan tuntuisena kerroksena. Ei tunnu erityisen mukavalta. Näytesävyn pigmentti lienee tarkoitettu aasialaiselle tosivaalealle hipiälle.
Chica y Chico Tota-S 3.0
Mitä tekee? Hoitaa akneihoa; rauhoittaa tulehdusta, nitistää epäpuhtauksia, vaalentaa arpia, kosteuttaa.
Tämä merkki oli minulle ihan tuntematon. Internet kertoo minulle, että brändi on tunnettu etenkin Beta-Salic 2.0-voiteestaan. Pitihän tietysti sekin tsekata kun niin hehkutettiin, ja aikamoisen visuaalista markkinointia Wishtrend.com-sivulla...
Kuvat: Wishtrend
Poikkeaa ehkä vähän meidän länsimaisten kauneussivustojen tyylistä :) Kaikista Chica y Chicon tuotteista on ihan absurdin pitkät kuva- ja tekstikollaasit vakuutteluineen ja lukemattomine iho-ongelmien lähikuvineen, suomalainen asiakas ei jaksaisi ikinä lukea edes kolmasosaa...
Tota-S on ohutta, tahmeaa (ei vesimäistä) geeliä/tahnaa ja jättää iholle kalvon tunteen. (Olikohan mun näyte kuivahtanut kun Wishtrendin sivulla puhutaan voidemaisesta koostumuksesta...) Iho jää aavistuksen kireäksi. Aamulla iho on kuitenkin todella sileä ja pehmeä.
Chica y Chico AstaZet 4.0 Damaged Spot Clearing Cream
Mitä tekee? Lupaa vaalentaa aknearpia, UV-säteilyn aiheuttamaa hyperpigmentaatiota ja pisamia. pigmenttiläiskiä ja yleisesti tasoittaa ihon sävyä. Kosteuttaa ja rauhoittaa.
Miellyttävän tuntuinen emulsiomainen voide. Imeytyy nopeasti, jättää ihon pehmeäksi ja sileäksi.
Missha Super Aqua Oxygen Micro Visible Deep Cleanser
Mitä tekee? Syväpuhdistaa ja antaa "hierontaefektin" (täh..?? miten putsari "gives you a massaging effect"..?) Energisoi ja kosteuttaa ihoa.
Ihana, todella kermaisen paksun ja tiheän vaahdon muodostava putsari. Vaahto käynnistyy hitaasti mutta muodostuttuaan tuntuu vain lisääntyvän ja lisääntyvän. Vaahto tuntuu saman tyyppiseltä kuin saippuamaisissa tuotteissa mutta ei jätä ihoa yhtään nahkeaksi kuten saippuavaahdot. Aivan ihana tuote! Voisin ostaa. (Näyttää maksavan Missha Balticsilla 21,90€, ei paha hinta.)
Misshan tunnen jo entuudestaan ja jäin uteliaana selailemaan mitä kaikkea muuta merkiltä löytyy kuin tunnetut BB-voiteet ja tämä ihana Super Aqua Cleanser. Kiinnitin huomiota, että Misshalla on tosi paljon erilaisia puhdistustuotteita ja vaahtomaisten putsarien kohdalla kuvaillaan pikkutarkasti vaahdon muodostumista, laatua ja kuplien kokoa. Vaahtofani nyökkäilee hyväksyvästi :) ^_^
Söpö tuote: Missha Bubble Maker (kyllä, vaahto on korealaisille selvästi tärkeää :)
Kuriositeetti: Nose Pore Clear Brush
Täsmäpuhdistusharja nenälle...!
COSRX Galactomyces 95 Whitening Power Essence
Mitä tekee? Kirkastaa ihoa ja vaalentaa arpia ja pigmenttiläiskiä. Sisältää 95% fermentoitua hiivauutetta (galactomyces). Lisätietoa ja hehkutusta.
(Kuvauksen mukaan tämä tuote tekee suunnilleen kaiken juonteiden häivytyksestä kosteutukseen, silotukseen ja arpien vaalennukseen.) "Basically it helps your skin snap back like a rubber band to its brightest and most revitalized appearance and texture."
Koostumukseltaan kirkasta nestettä. Jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi vailla sitä kiristävää tunnetta minkä geelimäiset tai nestemäiset, rasvattomat seerumit minulle ovat ennen tätä korealaiskokeilua aina jättäneet (kuten nyt vaikka se Lumene hyaluronijuttu). Selvästi Koreassa tehdään jotain eri lailla. Tuotteessa on lyhyt, tehokkaalta vaikuttava inci: Galactomyces Ferment Filtrate, Niacinamide, Sodium Hyaluronate, Betaine, Panthenol, Glycerin, 1,2-Hexanediol, Allantoin, Butylene Glycol, Xanthan Gum, Ethyl Hexanediol, Adenosine.
Ihmettelen hintaa, jos kyseessä on kuvauksen kaltainen kaikentekevä "miracle worker"; 100 ml maksaa Wishtrendissä 16 dollaria.
Sulwhasoo Luminature Essential Finisher Ex
Mitä tekee? "Kehitetty lukitsemaan kaikkien aiemmin levitettyjen hoitotuotteiden hyödyt samalla kun tuote muodostaa täydellisen pohjan meikille." Tätä laitetaan siis viimeisenä hoitovesien, seerumeiden ja voiteiden jälkeen, tätä aasialaisten rakastamaa kerrostusta. (Mitä useamman tuotteen he saavat iholleen kerralla laitettua, sitä onnellisempia he varmaan ovat :) Tähän päälle totta kai vielä paria erilaista primeria, meikkivoide, kiinnittävä puuteri, korostuspuuteri, varjostukset, poskipunat ja viimeistelevä suihke.) "Tekee ihosta valoisan ja kirkkaan koko päiväksi, ihon luontainen hehku paranee välittömästi ensimmäisen käytön jälkeen".
Ohut seerumimainen koostumus, mutta ei silikoninen. Ei tunnu tekevän iholle mitään silmin havaittavaa, en ainakaan näe mitään välitöntä hehkun parannusta. Iho tuntuu tuotteen jälkeen ehkä aavistuksen sileämmältä ja mattaisemmalta.
*
Kiva: dhgate.com
Hauska kokeilu kyllä kaiken kaikkiaan, kiitokset NG:lle näytteistä :) Tuotteiden tietoja googlaillessa yleissivistykseni korealaisista tuotteista ja merkeistäkin kasvoi vähäsen..! ^_^ Ja kyllä, löytyihän sieltä myös kaikkea kiinnostavaa. Ymmärrän Virven hurahduksen Korean matkallaan, esim. Etude Housen myymälät näyttävät jo kuvissa sellaisilta karkkimailta että johan olisi kumma jos minä en niissä viihtyisi ja jopa riehaantuisi ^_^
Siltikään, korealainen ihonhoito ei näyttäydy minulle ihan niin vetovoimaisena kuin monelle muulle. Ei minun edelleenkään tee mieli päätä pahkaa alkaa tilailemaan kaikki erikoistahnoja ja -viimeistelijöitä. Misshan putsari oli ainoa joka herätti välittömän "Tämän ostaisin" -tunteen.
Mitäs Karkkipäivän lukijat, onko joukossa paljon korealaisen kosmetiikan faneja tai yleisesti aasialaisesta ihonhoidosta kiinnostuneita?
USAn matkakertomus jatkuu Sin City -osuudella.
(...outo otsikko liittyy Hunter S. Thompsonin kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa jota fanitan.)
Santa Barbarasta matkamme jatkui aamuvarhaisella Greyhound-bussilla Los Angelesiin, jossa vaihdoimme Las Vegasin bussiin. Greyhoundilla matkaavan on muuten muistettava tulostaa lippunsa, tämä firma on vielä sen verran vanhanaikainen että kännykän näytöltä vilautettava todiste nettilipusta ei käy vaan kuljettajalle on aina annettava paperinen, tulostettu lippu.
L.A. jäi tällä kertaa vain siluetiksi bussin ikkunoiden taakse.
Bussimatka Losista Vegasiin taittuu nopeimmillaan viidessä tunnissa ja matkan aikana on yksi tauko Barstow’ssa. Fear and Loathing in Las Vegas –elokuvan faneille jo matka Interstate-15-tietä pitkin on elämys. Ehkä muillekin.
Itse rakastin joka kilometriä tällä matkalla. Suomessa ei voi tehdä satoja kilometrejä matkaa vuoristoisten ja puuttomien erämaamaisemien keskellä - en ollut aiemmin käynyt missään paikassa, jossa voisi. Dramaattinen tyhjyys ja ympäröivät vuoret ja maisemaa määrätietoisena halkova valtatie lumosivat minut.
Minua on aina kiinnostanut käydä Las Vegasissa, mutta en odottanut pitäväni paikasta. Vegas on ollut överiydessään kuriositeetti, mutta samalla odotin neonvalossa 24-7 välkkyvän viihdeympäristön olevan minulle liikaa.
Se olikin ihan mahtavaa!
Ehkä juuri se, miten huolellisen, täydellisen överisti Las Vegas on itsensä toteuttanut, teki niin suuren vaikutuksen. On haluttu rakentaa kaupungin kokoinen viihdekeskus, ja siinä ei todellakaan ole tingitty.
Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että Vegasista kohteena puhuttaessa puhutaan yleensä vain yhdestä kadusta ja sen kummallakin puolella kulkevasta korttelin levyisestä hotellien, kasinoiden, kauppa- ja viihdekeskusten täyttämästä noin 6 kilometrin mittaisesta alueesta Las Vegas Boulevardilla: Stripistä. Ympärillä levittäytyy ”normaali” Vegas päiväkoteineen, omakotitaloineen ja tavallisine perhe-elämineen.
Vegasin henki ei ollutkaan liikaa, se oli äärettömän kiehtova ja kiinnostava.
Strip alueineen oli kuin valtava ulkoilmamuseo jossa riitti katseltavaa joka kadun kulmassa. Vaikka ihmisiä, meteliä, valoja ja ärsykkeitä on paljon eikä meno taukoa koskaan, emme kokeneet paikkaa lainkaan ahdistavana. (No, en tiedä äidistä viimeisenä iltana…) Kaikki oli vain valtavan kiinnostavaa. Täysin uudenlainen kokemus jonka saatoin lisätä kokemuspankkiin.
Ja vaikka Strip on yhtä suurta ulkoilmabaaria (kadulla on anniskeluoikeus, eli koko Stripillä saa vaellella drinkit kourassa, ainoa vaatimus on että viinakset täytyy juoda muovimukeista tai -pulloista), ei meno ole mitään käsi-maassa-ördäystä. Voi vain miettiä millainen meininki Suomessa olisi jos tänne luotaisiin kokeiluluonteisesti mini-Vegas....
Stripin ydinalue alkaa etelässä Mandarin Oriental –hotellilta ja päättyy pohjoisessa Stratosphere –viihdekeskukseen.
Stratospheren jälkeen Las Vegas Boulevardilla on joitain kilometrejä ns. ”tyhjää”, resort-vapaata aluetta kunnes katu päättyy Fremont Street Experience –alueeseen jossa on säilytetty alkuperäistä Vegasia vanhoine neon-kyltteineen. Täällä sijaitsee myös legendaarinen neonkylttien museo tai ”hautausmaa”, jossa kuulemma olisi ehdottomasti kannattanut vierailla mutta me emme saaneet tätä visiittiä mahtumaan päiviimme. Vierailu pitää varata netissä etukäteen.
Vegasin edullisin majoitus löytyy tuolta ”tyhjältä” alueelta, siellä on superedullisia motelleja joissa yöpyy parhaimmillaan 15 dollarilla per yö, ei resort-maksuja. Tällä alueella majoittuessa tulee hieman lisäkuluja taksin tai julkisen liikenteen käytöstä, sillä kävelyä täältä keskustaan ei suositella turvallisuusnäkökulmasta. Kertaliput Stripiä liikennöiviin busseihin ovat kalliita (6 dollaria) ja kannattaakin ostaa kahdeksan dollarin 24-h-lippu tai 20 dollarin kolmen päivän lippu, mikäli majoittuu kauemmaksi ydinkeskustasta.
Resort-lisämaksu on asia, joka valkeni minulle vasta Vegas/Rovaniemi-jutun kommenteista; useimmissa ydin-Stripin hotellikomplekseissa huonehintaan lisätään vielä maksu joka voi olla paikasta ja sesongista riippuen hyvinkin paljon, tammikuussa se näytti vaihtelevan 30 ja 60 dollarin välillä.
Tätä en tiennyt meidän marras-joulukuisen matkan perusteella, sillä olimme näköjään ihan tuurilla valinneet Stripiltä majapaikat joissa ei ollut resort-lisämaksua. Kannattaa olla tarkkana kun selaa hintoja netin majoituspalveluissa, lisämaksu ei näy suoraan mainostetussa huonehinnassa vaan mainitaan vasta tarkemmissa tiedoissa pienellä präntillä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos hotellilla on viisi tähteä tai sillä on jokin erikoisteema kuten New York, Venetsia tai Pariisi, sillä on lisämaksu.
Me asuimme hyvätasoisessa Best Western –casinohotellissa maineikasta Cesars Palacea vastapäätä ja maksoimme huoneestamme 30 dollaria per nuppi.
Majoittuminen halvalla ihan keskellä Stripiä on täysin mahdollista ja riippuu sesongista ja viikonpäivistä. Kalleinta aikaa tulla Vegasiin on mm. Amerikan Spring Break maalis-huhtikuussa. Siihen aikaan on bilemittarikin tapissaan.
Vastakohtana Vegasin modernimmalle säihkeelle, casinot ovat säilyttäneet vanhanaikaisen retro-dekoorin. Kaikki casinot jossa kävimme näyttivät tältä.
Joku kommentoi aiemmin, ettei Vegasiin voi ylipäänsä matkustaa halpabudjetilla koska siellä ”kaikki maksaa niin paljon”. Olen tästä eri mieltä; edullisiakin vaihtoehtoja riittää eikä tekemisestä tarvitse välttämättä maksaa mitään. Vegas-loman hintatason määrittävät täysin vierailijan omat intressit ja miten haluaa aikaansa kuluttaa.
Luistelua The Cosmpolitanin katolla
Rahaa saa varmasti palamaan pelaamalla, shoppailemalla, VIP-klubeissa bilettämällä ja varaamalla parhaiden istumapaikkojen lippuja esityksiin, mutta yhtä varmasti Vegasin voi kokea myös edullisemmin.
Casinoissa hengailu, resorteissa päivävierailu ja people-watching ei maksa mitään ja drinkkejä saa halvalla – jos sen tyyppinen viihde kiinnostaa. Stripin ravintolatarjonnasta löytyy kaiken hintatason murkinapaikkoja pikaruokaloista fine diningiin, kukkaroa ei tarvitse tyhjentää ravintolaillallisiin jos ei niin halua. Hotellien kalliit (tai olemattomat) aamiaiset voi vaihtaa vaikka superhalpaan amerikkalaiseen diner-aamiaiseen ympäri vuorokauden auki olevassa Dennysissä tai ostaa aamupalatarvikkeet kaupasta, kuten meikäläinen tekee lähes kaikkialla.
Meidän seurueen lempparipaikaksi muodostui The Linq -promenadilla sijaitseva Yard House, jonka menu pursuaa annoksia alle 15 ja 20 dollarilla. Ei ehkä se tunnelmallisin fiilistelyravintola Tallinnan vanhankaupungin malliin mutta hinnat kohdallaan ja monipuolisia vaihtoehtoja hampparimätöistä terveellisempään syömiseen kaikenlaiset ruokavaliot huomioiden. Tämä mehevä jumbosalaattikulho maksoi $13,95, siihen päälle vero ja tippi ja hinta jäi silti alle 18 dollarin (USAssa kannattaa opetella ajattelemaan näkemänsä hinnat aina + vero ja tippi, hinnat ilmoitetaan aina verottomina).
Mitä teatteriviihteeseen tulee, alennuslippuja myyvistä Half Price -toimistoista saa lippuja kaikkiin esityksin alkaen parilla kymmenellä dollarilla, jos ei halua istua ihan eturivissä tai premium-paikoilla.
High Roller -maailmanpyörästä näkee koko kaupungin
Minä ja sisareni ihastuimme Vegasiin niin että olemme kaipailleet takaisin siitä lähtien kun kone nousi McCarran International -lentokentältä kohti Tukholmaa.
Mä tosiaan tykkään vahvoista, normielämästäni poikkeavista ympäristöistä ja kokemuksista ja Vegas liittyi listalle Alppien, Kreikan saarten, Venetsian, Albanian, Etelä-Afrikan ja Kuuban jatkoksi. Nämä ovat sykäyttävimpiä suosikkikohteitani. Näitä paikkoja yhdistää se, että ne eivät ole ”vain” ihania, kauniita ja kiinnostavia, ne ovat tarjonneet jotain aivan erityislaatuista joka on nostanut ne perusihanien lomakokemusten yläpuolelle.
Vegasin vierailu huipentui Criss Angelin illuusio-show’hun jonne päätimme mennä todella spontaanin mielijohteen seurauksena. Onneksi menimme, show oli ihan mieletön. En tiedä olinko eniten vaikuttunut upeasta teatteriympäristöstä (pelkkä sali oli minusta nähtävyys itsessään), esityksestä vai miehen valtavasta karismasta. Ainakin leijuin show'n jättämän tunteen vallassa varmaan pari päivää ^_^
Surullisena loppukaneettina: Norwegian näyttäisi lopettavan Vegasin lennot kaikilta kentiltään maaliskuun jälkeen... nyyh... :/ Ei taida ihan heti löytyä toista lentoyhtiötä joka lennättäisi meidät täältä Pohjolasta suoralla lennolla Sin Cityyn runsaalla satasella.
Tänään asiaa ja arviota monenmoisista kulmakarvojen ehostustuotteista.
Oma kulmatuotehistoriani menee kajal-kynästä (!! teini-Sanni!!) puuterimaiseen ja siitä kynään, ja siitä tämän päivän vakiintuneeseen kynä + läpinäkyvä geeli +yhdistelmään. Lemppareitani kynissä ovat olleet Lumenen ja Dermosilin, joilta löysin parhaat minulle sopivat sävyt, mutta tutustuttuani toissa vuonna Urban Decayn ohueen Brow Beater -kynään mielistyin siihen niin, että tavallisen paksuiset kynät tuntuvat nyt hassun pökkelöiltä.
Olen testaillut muutamia muiden merkkien mikrokynä-tarjokkaita, mutta niistä ei ole toistaiseksi löytynyt UD:n voittajaa.
Kaikki postauksen tuotteet Sephoran kynää lukuunottamatta ovat blogin kautta saatuja.
Brow Beater sävyssä Taupe. Paras koostumus, paras sävy - ja aika ylivoimaisesti paras hylsy ^_^
Edit. Valitettavasti en pystynyt swatchaamaan Brow Beateria tämän postauksen kuviin sillä tuote on minulta lopussa ja kuvissa on vain tyhjä hylsy :/
Sephoran kynässä plussaa ovat erittäin hyvä sävy (#5 Neutral Gray Brown) ja melkein puolet halvempi hinta Urban Decay'hin verrattuna. Huonoa ovat aavistuksen vahamaisempi laatu, "harja" jolla ei tee yhtään mitään ja todella minimaalinen tuotemäärä. Kynä loppui niin nopeasti että olin ihan hölmistynyt. Olisin vertaillut tämän ja UD:n kynän täyttömäärää, mutta en löytänyt vertailukelpoisia lukuja - UD:n kynän fill weightiksi ilmoitetaan 0,05 grammaa (!!) mikä ei kuulosta siltä että voisi pitää paikkaansa, ja Sephoran kynän kohdalla täyttöpainoa ei ilmoiteta.
Harjan malli on toki makuasia ja siinä missä Virve ihasteli Sephoran kynän pikkuista somaa kampaa, minä ihmettelin mitä ihmettä tällaisella tekee :D Vieressä verrokkina UD:n harjapää, tuollaisista minä pidän. Harjamaisella päällä kulmakynän värin ja piirrot saa harjattua ja häivytettyä tasaisesti kulmakarvoihin, kampa ei tee (ainakaan minun kulmilleni) yhtään mitään.
Voisin kuitenkin ostaa Sephoran kulmakynän toisenkin kerran koska sävy oli niin hyvä, ja sopiva sävy jos mikä on ensilaatuisen tärkeä asia kulmavärissä. Sephoran Suomeen tuloa odotellessa...
Kuvassa swatchattuna sävy Soft Brown
Kiljaisin innosta kun näin tämän kynän (kolmessa sävyssä) yhdessä joulukuun PR-tuotelähetyksistä. Ajattelin, että nyt ehkä löytyy vielä Sephoran kynääkin parempi "halpis"-haastaja Urban Decayn Brow Beaterille, tätä sentään saa Suomestakin.
Mutta... ei. Maybellinen mikrokynä ei ole yhtään minun makuuni. Ensinnäkin jo koostumus ja pigmentti ovat ihan ei-ei, Maybellinen kynässä on jopa rajauskynämäisen pehmeä koostumus ja todella voimakas pigmentti. Koin, että väriä on mahdoton levittää siististi ja sopivan hillitysti. Kulmakynissähän on perinteisesti kuivempi ja kovempi koostumus kuin rajauskynissä koska kulmia meikatessa on tarkoituksenmukaisempaa pystyä pikkuhiljaa lisäämään tuloksen intensiteettiä, ei niin että kerralla tulee vahvapiirtoinen viiva.
No, kuvasta näkee millaista jälkeä Brow Precise Micro Pencil tekee. Olen tosiaan yrittänyt painaa sillä mahdollisimman kevyesti mutta jälki on noin voimakasta ja niin vahamaista, että sitä on vaikea häivyttää harjaamallakaan. Ehkä mä en vain osaa ^_^ :D No, sen verran olen kuitenkin kulmakyniä elämässäni käyttänyt että tiedän, että tämä kynä on hyvin pehmeä ja vahvapiirtoinen tyypillisiin kulmakynäkoostumuksiin verrattuna.
Sopivaa sävyäkään ei löytynyt. Kuvassa näkyvä Soft Brown on mielestäni kaukana pehmeästä, ja jopa vaalein sävy Blonde (swatchattu alempana) oli liian tumma.
MACin mikrokulmakynän koostumus on aika hyvä, reippaasti kuivempi ja helpommin hallittava kuin Maybellinen, mutta ei ihan niin hyvä kuin Urban Decayssa.
Testiin saamani sävy Accentuated ("ashy grey brown") on muuten hyvä, mutta onnistuu ihme kyllä näyttämään kulmissani hitusen liian tummalta, mitä ei uskoisi kun katsoo swatch-kuvaa.
.
MACin kynän suuri miinus on sen tosi huono mekaaninen kierresysteemi. Siinä missä muita automaattikyniä (joiksi näitä kierrettäviä, ei-terotettavia kutsutaan) on helppo ruuvata ulos, on MACin kynän kaula tosi jäykkä ja aluksi luulin että kynä on jopa rikki kun en millään meinannut saada lisää väriä ulos. Uloskierrettyä väriä ei myöskään enää saa takaisin sisään. Sephoran, Urban Decayn ja Maybellinen kynissä saa.
L'Orealin brändit L'Oreal Paris ja Maybelline ovat puskeneet viime aikoina kiitettävällä tahdilla ulos monenlaisia kulmatuotteita. Näistä olisin hankkinut omasta mielenkiinnosta vain L'Orealin Brow Artist Plumperin josta kiinnostuin viime keväänä Suvi Tiilikaisen meikkikeikalla.
Muut esittelen koska teitä lukijoita ehkä saattaa kiinnostaa? :)
Tämä geeli lupaa kiinnittää kulmat muotoon ja täyteläistää kulmakarvoja sisältämiensä kuitujen avulla. Tuotetta on saatavilla värillisenä ja värittömänä.
Hentokulmakarvaisena odotin innoissani luvattuja vaikutuksia. Mutta... niitä ei ollut havaittavissa. Brow Artist Plumper oli kuin mikä tahansa väritön keskiverto kulmageeli. Mitään kuitulisää en huomannut ja kiinnitystehokin jätti toivomisen varaa, Plumper tuntuu vielä miedommalta kuin Lumenen kulmageeli. Harmi. Jäin ihan miettimään, onko tässä transparentissa yksilössä ylipäänsä mitään kuituja..? L'Orealin sivulla lukee tuotteen kohdalla hieman mystisesti; "Väritön kulmamaskara muotoilee kulmiasi. Dark Brown -sävy muotoilee, antaa väriä ja sisältää tuuheuttavia kuituja." Entäs Blonde-sävy..? Sisältääkö vain Dark Brown kuituja..? Kaikkien nimenä on kuitenkin 'plumper' joka viittaa täyteläistämiseen.
Onko joku kokeillut Plumperin värillisiä versioita? Oletteko havainneet kuitujen vaikutuksia?
Tämäpä vasta kummallinen tuote..! Pakko myöntää että en tajua yhtään miten tätä pitäisi käyttää että saisi siistit kulmakarvat. Ideana on ensin tuoda kulmiin muotoa ja väriä kartion muotoisella kärjellä ja harjata sitten harjaosalla. "Brow Artist Sculpt antaa kulmillesi graafista muotoa ja tarkkuutta kahden helpon vaiheen avulla. Käytä kartionmuotoista kärkeä antamaan muotoa ja väriä. Viimeistele kulmat harjaamalla ne oman lookisi mukaiseksi."
Öhhh.. En tiedä onko jälleen syyttäminen taidottomuuttani, mutta jo kömpelöllä kärjellä värittely jätti kulmat kaikkea muuta kuin luonnollisen näköisiksi, mutta kaikkein ongelmallisemmaksi koin harjan käytön: en saanut harjaa millään sellaiseen asentoon, etteikö "värityskärki" olisi osunut ihoon samalla kun harjaa kuljettaa kulmakarvoissa.
En tajunnut ottaa kunnon kuvaa harjoitusteni tuloksista, mutta räpsäisin äsken kirjoituksen lomassa tällaisen pikselimössöisen otoksen kännykällä niin näette mitä ajan takaa. Sävy on 01 Blonde.
Yritin parhaani mukaan vetää harjaa niin, ettei kärki sotke samalla ihoa kulmakarvalinjan ulkopuolella, mutta ei onnistu. Tämän tuotteen haluaisin todellakin nähdä käytössä jollain ammattilaisella, mä en vain osaa :D
Maybellinen versio kuitupitoisesta kulmamaskarasta. Majavanhännän muotoisella, lapiomaisella harja-applikaattorilla olisi tarkoitus samalla sävyttää, kiinnittää ja tuuhentaa kulmat. Arvaatteko joko miten onnistuin tällä kertaa? :)
No, tulos ei ollut läheskään niin sotkuinen kuin L'Orealin Sculptilla, mutta en minä näitä mitenkään kauniisti meikatun ja luonnollisen näköisiksi sanoisi. Fiber Filler jättää kulmiin selvästi näkyvän, vähän kiiltävän pinnan ja sävy (sain testiin Dark Blonden) levittyy paksusti ja epätasaisesti.
En ole koskaan tajunnut, miten harja-applikaattorilla levitettävällä sävyttävällä kulmageelillä tai -vahalla voi saada siistin ja tasaisen tuloksen. En vain ymmärrä. Kynällä tai siveltimellä värittäessä värin voi kohdentaa juuri niihin kohtiin mihin sitä tarvitaan ja värittää myös ihoa, mutta harjasysteemeillä ei. Väriä tarttuu eniten niihin kohtiin joissa on eniten karvoja, ja vähiten sinne mihin sitä juuri tarvittaisiin eli aukkokohtiin, tuloksena aina epätasainen väritys. Ehkä tämä on vain harva- ja hentokulmakarvaisen ongelma? Jospa tämän tyyppiset tuotteet toimivat paremmin kulmissa, jotka ovat jo valmiiksi tasaisen tuuheat? Mutta miksi niitä pitäisi sitten täyteläistää kuiduilla..?
Kertokaa ihmeessä kokemuksianne jos lukijoiden joukosta löytyy näiden sävyttävien, harjattavien kulmageelien käyttäjiä. Onko teillä tuuheat vai harvat kulmakarvat..?
Viimeisenä
Paksujen automaattikulmakynien ystäville. Eli ei minulle. Kynän pää on kulmikas ja todella paksu. Keksin tästä kynästä todella vähän sanottavaa koska se on niin kaukana omasta ohuesta, tarkkaa jälkeä tekevästä ihannekynästäni, mutta päätin kuitenkin sisällyttää sen esittelyyn jos joku olisi vaikka aina sattunut kaipailemaan juuri tällaista.
Koostumukselle annan plussaa; se on juuri sopivan kova niin ettei väriä tule kerralla liikaa. Sävy Cool Blonde on myös oikein hyvä neutraali, harmahtava ruskea.
Mikrokynän pää on yli puolet ohuempi.
*
Tällaista näkökulmaa tänään. Minä taidan vain kiltisti ostaa uuden Urban Decayn Brow Beaterin ja Anastasian läpinäkyvän kulmageelin. <3 Parhautta minulle.
Tänään luupin alla viime viikkoina testattuja tuotteita joista haluan sanoa jotain. (Kaikesta en halua. Kuten vaikka Lumenen Lähde-yövoiteesta. Tai L'Orealin Infallible Sculpt Palettesta.)
Otsikon löydöt liittyvät öljyihin. Nämä kaksi ovat tosi hyviä ja saavat Karkkipäivän Löytö-logon. :)
Olen saanut kaikki tuotteet blogin kautta.
Garnier Respons Marvellous Nectar Oil 5,95€ / 150 ml
Tämäkin puteli on odotellut toista vuotta testaustaan, ja nyt kun sen tänä vuonna vihdoin korkkasin olin heti että HEI, meillä todellakin synkkaa..! Muut Marvellous Nectar -tuotteet olivat sellaista "blääh/nojaa"-osastoa, mutta hiusöljy erottuu perheen hittinä. Tämä nimittäin tuntuu hiuksissa hyvin samanlaiselta kuin viime vuosikymmenen suurin latvaseerumisuosikkini eli Cutrinin Premium Oil Treatment. Ainesosissakin on samaa; kummankin kärjessä on latvojen silotuksen superduo silikonisiskot cyclopentasiloxane (haihtuva) ja dimethiconol (hiukseen jäävä) ja ravitsevien öljyjen sankari arganöljy.
Cutrinin tuotteessa toinen hoitava öljy on myskiruusuöljy, Garnierissa kameliaöljy.
Tähän saakka markettisuosikkini latvaseerumeista (millä nimellä tätä tuotetyyppiä kutsun) on ollut Schwarzkopfin Got2b Oil-licious, mutta Marvellous Nectar -cocktail tuntuu vielä paremmalta. Ja Garnierin öljy on ihan poskettoman halpa: 150 ml (eli 3 x enemmän tavaraa kuin esim. Got2b'ssa) kuudella eurolla!! Cutrinin öljy maksoi 24€ / 100 ml (sitä ei enää valmisteta).
Ei voi muuta kuin peukuttaa. Laitan seerumia latvoihin 1-2 pumppausta ja ne jäävät supersileiksi ja liukkaiksi vailla klähmää. Nämä silikoniöljyseokset ovat kyllä kertakaikkiaan huippukamaa hauraille hiuksille: silikoni kiillottaa, silottaa ja suojaa rispaantumiselta ja öljyt hoitavat tuomalla hiukseen pehmeyttä ja elastisuutta. Ennen kuin näitä alkoi ilmestyä öljybuumin myötä markkinoille käytin pelkästään silikoneihin tai muihin synteettisiin silottajiin pohjautuvia vastaavia tuotteita (kuten Bonacuren legendaarinen Sealed Ends), mutta nämä öljyversiot ovat vielä tusinan verran parempia.
Wild Rose Advanced Brightening & Nourishing Facial Oil 59€ / 30 ml
Okei, tämän tuotteen peukkua ja Löytö-arvoa voisi vähän vähentää hinta, sillä kyllä, tämän hintainen kasvoöljy on mielestäni tosi kallis. (Täytyykin mielenkiinnosta tsekata huhtikuussa paljonko tämä maksaa Kreikassa.) Mutta - tuote on aivan älyttömän hyvän tuntuinen iholla, siksi "Löytö"-logo.
Alan tässä pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että vaikka raikkaan ohuet emulsio- ja seerumityyppiset koostumukset tulevat aina olemaan minulle eniten mieleen, öljyllä kuitenkin saan kaikkein ihanimman, mukavimman tuntuisen ja näköisen ihon. Mikä tahansa öljyseos ei sovi, ja menikin monta vuotta ennenkuin löysin iholleni täydellisesti sopivan, ihanteellisesti imeytyvän öljyn (EkoPharman Mustaherukka). EkoPharma-valaistumisen jälkeen kynnykseni kasvoöljyjen testaukseen ja käyttöön aleni merkittävästi ja nyt testaan niitä mitä suurimmalla mielenkiinnolla.
Korresin Villiruusu-sarjan kasvoöljy kuuluu EkoPharman Mustaherukan tavoin ns. kuivaöljytyyppisiin öljyihin eikä jätä rasvaista pintaa. Se hulahtaa ihooni melkein yhtä nopeasti kuin seerumit, jättäen ihon täydellisen tasapainoisen ja mukavan tuntuiseksi - ei kiristä, pinnalla ei tunnu rasvaista tai pinnoitettua kalvoa ja iho hehkuu kauniisti. Öljyt jättävät ihoon aivan erityisen hehkun jota en saa voiteista, ja tämä hehku ei ole rasvaista kiiltoa vaan hienovaraista kuultoa.
Villiruusu-öljyseos on vedetön mutta ei 100% öljyä, mukana on mm. isoamyl laurate -ainesosa joka osaltaan aikaansaa samettista, kuivaöljymäistä tuntumaa. Pieni määrä etanolia on myös lisätty poistamaan rasvaista tuntua. Pääasialliset kasviöljyt ovat aprikoosinkiviöljy, auringonkukansiemenöljy ja ruusuöljy. Ruusuöljyn ohella tuotteen aktiiviainesosana on ihoa kirkastava C-vitamiinijohdannanen ascorbyl tetraisopalmitate, josta netin tietolähteet tietävät kertoa, että se pysyisi stabiilina jopa 18 kuukautta (ihmettelen aina kun näen läpinäkyvään pulloon pakattuja C-vitamiinituotteita koska valo hapettaa vitamiinit). No, kuten tiedämme, vain kemistibloggaaja osaisi kunnolla ottaa näihin kantaa.
Mádara Hemp Hemp Lip Conditioning Balm ja Plum Plum Lip Perfecting Balm
(olen onnistunut kadottamaan näiden hintatiedot eikä niitä löydy netistäkään..)
Mádaran kaksi uutta, ihanaa huulivoidetta. Paksumpi Hemp Hemp kosteuttaa ja suojaa, kevyemmän tuntuinen Plum Plum kosteuttaa ja sävyttää. Kummassakin on ihan samat ainesosat (mm. risiiniöljyä, oliiviöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, kookosrasvaa ja propolisuutetta) lukuunottamatta nimiainesosiaan, eli Hempissä hampunsiemenöljyä ja Plumissa luumunkiviöljyä. Plumin hento sävy on vieno roosabeige joka hädin tuskin näkyy huulilla.
Kirjoitin 'ihania', vaikka minulla nämä, kuten suunnilleen 99% markkinoiden huulirasvoista, jäävät jälleen superExien eli Carmexin ja Blistexin taakse. Koska olen huuliltani niin poikkeuksellisen vaativa, minun on tyhmää ja turhaa arvioida huulirasvojen toimivuutta yleisellä tasolla. Mádaran uutuudet tuntuvat huulilla todellakin aivan ihanilta, etenkin ohuempi Plum Plum on mieleeni, mutta ne eivät jätä sitä pitkäkestoista "tyydyttyneisyyden" tunnetta kuin 'Exät. Pehmeän, miellyttävän ja juuri sopivan rasvaisen, ei-tahmean Hemp/Plum-kalvon alla huuleni tuntuvat silti janoavan kosteutta.
Eli ei voi mitään, taas on todettava: ei-toimi. Mutta niin kauan kuin markkinoilla on 'Exät, en kaipaakaan muita huulirasvoja. <3
*
P.S. Pitkän Lumene-testijakson ja Korealainen kosmetiikka -tutustumisviikon jälkeen olin ajatellut testaavani Sensaita, mutta sain vähäksi aikaa tarpeekseni synteettisen kosmetiikan tuntumasta ja annan ihoni nyt hetken lomailla lempituotteideni eli luonnonkosmetiikan parissa. :)
Nyt jatkuu matkakertomukseni ihanasta, inspiroivasta ja erilaisesta matkastani USAan marras-joulukuussa 2016. Tänään vuorossa Santa Barbara. Edellinen osa (jossa San Francisco Bay Area, Coast Starlight -juna ja San Luis Obispo ympäristöineen löytyy täältä).
Mikä matkasta teki niin erilaisen aiempiin USAn reissuihini verrattuna? Toteutustapa ja kohteet. Kaikki aiemmat Yhdysvaltojen visiittini ovat kohdentuneet yhteen isoon kaupunkiin ja cityoleiluun - New York, San Francisco, Seattle, Miami, West Palm Beach. Reissuissa kuljetut kohteiden väliset legit ovat olleet lyhyitä ja vailla suurempia elämyksiä itsessään. Ns. tavallinen pikkukaupunki-USA oli jäänyt kokematta. Nyt pääsin muutaman suurkaupungin ohella kokemaan myös rauhallisemman Amerikan. Ja kuten edellisessä jutussa mainitsin, jopa Las Vegas näyttäytyi jollain tapaa sympaattisena. Koko reissusta jäi valtavan hyvä mieli.
Tyyni Valtameri junan ikkunasta
Viivyimme matkalla kolme ja puoli viikkoa ja matkasimme San Franciscosta Kalifornian rannikkoa pitkin Los Angelesin kautta Las Vegasiin ja sieltä Utahiin. Taitoimme välimatkat junalla ja bussilla, kokemus, jota voin suositella lämpimästi. Useimmat vuokraavat auton mutta heitäkin on, joille julkiset kulkuvälineet syystä tai toisesta sopivat paremmin. Amtrakin ja Greyhoundin sivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset ja tarjoushintaisia lippuja on paljon. Ellei tosiaan halua vuokrata autoa elämyksellisyyden perusteella, pääsee esimerkiksi Friscosta Losiin paljon halvemmalla käyttäen bussia. Tieto, joka hyödyttää ainakin budjettimatkailijaa. Halvimmillaan tämän välin kulkee hintaan 15 dollaria.
Matkakertomuksen edellisessä osassa olimme päässeet viehättävään, kotoisaan San Luis Obispoon saakka. Nyt matka jatkuu Santa Barbarasta.
Santa Barbara on 90 000 asukkaan kuvauksellinen merenrantakaupunki 150 kilometriä Los Angelesista pohjoiseen. Kaupunki tunnetaan espanjalaisesta siirtomaatyylisestä arkkitehtuuristaan joka tekee siitä tyylillisesti hyvin erilaisen kuin rannikon muut kaupungit.
Maisemia junan ikkunasta
Santa Barbara sijaitsee Amtrakin Coast Starlight – ja Pacific Surfliner –reitillä ja sinne pääsee San Luis Obisposta kahdessa tunnissa, tämä oli juuri se osuus Coast Starlight –reittiä joka kulkee lähimpänä meren rantaa ja on kaikkein kuvauksellisin. Asetuimme urpoina väärälle puolelle junavaunua ja ihmettelimme, miksi kaikki muut istuivat toisella puolella kunnes tajusimme, millä puolella meri oli.
Santa Barbara oli kokemuksena kaiken kaikkiaan leppoisaa ja opiskelijaelämän maustamaa San Luis Obispoa viileämpi. Kaikki seurueessamme olivat samaa mieltä. Kaupunki oli kaunis ja kiinnostava ja siellä riitti etenkin arkkitehtonista ihasteltavaa, mutta paikka tuntui jollain tapaa sieluttomalta sydämelliseen SLO’hun verrattuna. Kontrasti oli suuri. Emme saaneet rapsutettua pintaa tarpeeksi vajaan kolmen päivän vierailullamme.
Turistille tärkeitä alueita ovat Waterfront ja pääkatu State Street.
Historiallisesta Stearns Wharf -laiturista ja huvipursien ja kalastajaveneiden kansoittamasta satamasta koostuvalla Waterfront-alueella mikään ei oikein tehnyt vaikutusta.
Olin ennakkoon kuvitellut Santa Barbaran jet set –henkiseksi paikaksi jossa rantakatua reunustavat trendikkäät baarit ja hienostuneet putiikit asiakkainaan huvipursistaan rantautuvia rikkaita ja kauniita ihmisiä. "The American Riviera" on yksi kaupungin lempinimistä.
Waterfrontilla ei ollutkaan mitään tällaista. Arkisessa satamassa ihmiset söivät simppeleissä kuppiloissa pikaruokaa ja kalastajat tulivat ja menivät. Kaunis vaaleahiekkainen ranta on käytännössä villi biitsi vailla palveluita (ainakin se oli sitä marraskuussa), eikä rannan ympäristöä ole kehitetty puistomaiseksi ajanviettopaikaksi. Rantaa seuraava katu on tavallinen läpiliikennekatu vailla ravintoloita ja kauppoja.
Toki rantakadulla voi lenkkeillä ja rullaluistella ihanassa Kalifornian valossa kylpevässä merellisessä ympäristössä tai viettää tuulisen picnicin rannalla, ja Stearns Wharfilla on mukava pysähtyä katselemaan pelikaaneja ja nauttimaan tuoretta seafoodia, mutta kokonaisuutena alue oli pettymys verrattuna niin moniin muihin viihtyisämpiin ranta/satama-alueisiin joilla olen eri reissuillani käynyt.
Pääkatu State Street ympäröivine kortteleineen taas on oikein viehättävää aluetta, joskin tunnelmallisuus jäi verraten ohueksi lämpimään SLO-kokemukseemme verrattuna. Sisareni sanoin; San Luis Obispo tuntui aidolta ja inhimilliseltä, Santa Barbara jotenkin pinnalliselta kauneudestaan ja historiallisista rakennuksistaan huolimatta.
(Tätä kirjoittaessani huomaan, että tuntuu epäreilulta Santa Barbaraa kohtaan kirjoittaa näin, vaikka fiilikset ovat aidot. Ehkä pitää joskus antaa Santa Barbaralle enemmän aikaa ja toinen mahdollisuus... Usein kyllä jo yksi päivä riittää kertomaan, millainen kemia ihmisen ja paikan välillä on.)
Santa Barbaran keskusta on SLO’ta suurempi ja täällä riittää ihasteltavaa etenkin arkkitehtuurista kiinnostuneille, kuten myös shoppailuhenkisille.
Paseo Nuevo Shopping Center on varmaan viihtyisimpiä ostoskeskuksia joissa olen käynyt, täällä sai meidänkin antishopping-seurue kulumaan yhden illan niin että aika loppui kesken. Täällä matkakumppanini saivat käyttää kaiken taivuttelukykynsä etten olisi ostanut Bath & Body Worksilta yhdeksää eri tuoksukynttilää... kun ne tarjoukset, ne tarjokset. (Joiden säästön ostosten vaatima kolmas matkalaukku ja sen lisämaksu olisivat tehokkaasti kumonneet ;))
Santa Barbaran viinibaareissa huomioidaan eläimet
Santa Barbaran alue on myös tunnettu viineistään ja kaupungissa saisi päivän jos toisenkin kulumaan pelkästään wine tastingin parissa. Lukuisat tuottajat ja viinibaarit tarjoavat maistiaisia tunnelmallisissa puitteissa moderneista baareista hämyisiin kellareihin. Tarjosipa yksi kuvaamataidon luokkaa muistuttava paikka jopa wine tasting- ja maalausiltoja! Pensseli toiseen, viinilasi toiseen käteen.
Sannin kolme vinkkiä Santa Barbaraan:
Kuva: thesurge.com
Savoy Café & Deli West Figueroa -kadulla. Edullista, tuoretta ja monipuolista kasvisvoittoista ruokaa rennossa miljöössä, paikka on tunnettu etenkin salaateistaan. Näin värikkäitä ja mielikuvituksella koottuja salaatteja en ole nähnyt missään päin Suomea. Slurps!
Olio Pizzeria West Victoria -kadulla: ns. vähän parempi pizzapaikka.
Olio-kompleksi koostuu itse asiassa kolmesta ravintolasta; drinkkibaarista, fine dining -ravintolasta ja rennommasta pizzeriasta, jonka menu tarjoaa vehnälättyjen ohella myös paljon muuta herkullista italialaista ruokaa. Ystäväni Drew ja Katja veivät minut Olioon ja ihastuin paikkaan niin, että palasin seuraavana päivänä. Söin täällä mm. yhden parhaita juustolautasia koskaan.
Santa Barbara County Courthouse: vuonna 1929 valmistunut oikeustalo vaikuttavine, massiivisine torneineen on yksi keskustan tärkeimpiä historiallisia nähtävyyksiä. Upea rakennus jonka fantastisen kiinnostavia arkkitehtuurisia helmiä tarjoavissa kerroksissa voisi seikkailla koko päivän. Tornista on hienot näköalat kaupungin yli.
.
Osassa 3 Las Vegas.
"Viimeinen Lumene-ihonhoitoarvio uunista ulos". Ainakin vähäksi aikaa.
Sain nimittäin viime viikolla lehdistötiedotteen, jonka mukaan Lumene-ihonhoitovalikoima kasvaa maaliskuussa vielä kahdella uudella sarjalla. Ja kuulkaapa nimiä: Hehku ja Kuulas. Jokohan alkaa valo ja hehku riittää kansalle..! Juteltiin tästä jo vähän Facessa muiden kauneusbloggaajien kanssa, nimissä on vähän liikaa päällekkäisyyttä mielestäni, samoin kuin vaikutuksissa. Miten Kuulas ja Hehku nyt sitten eroavat jo olemassaolevasta Valosta...
Kuva: Lumene
Kuulas - "viivästyttää ikääntymisen ensimerkkejä". Eli olisiko se sitten astetta vanhemmalle kohderyhmälle kuin Valo..?
Hehku - "auttaa häivyttämään jo syntyneitä ikääntymisen merkkejä". No siinäpä se oli tiivistettynä. Nämä ovat siis anti-age-osastoa.
Mutta tänään meillä on aiheena SISU. Olen saanut tuotteet Lumenelta.
Sisu (Urban Antidotes) on Lumenen sarja "kiireiselle kaupunki-ihmiselle". Sarja esitellään näin:
"Saasteet, kaupunki-ilma, stressi ja vaihteleva ilmasto vaativat veronsa - iho on jatkuvan rasituksen alaisena. Uudet Lumene Sisu -tuotteet kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja suojaavat kauneuttasi ulkoisia rasitteita vastaan. Kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet palauttavat ihon luonnollisen heleyden ja jättävät sen raikkaaksi, virkistyneeksi ja säteileväksi".
Erityisaktiiviaineita ovat antioksidanttipitoiset männyn kaarnauute ja kuusen oksatyviuute.
Sain testiin koko sarjan joka koostuu 24-h-voiteesta, kosteussuihkeesta, seerumista, kasvoöljystä ja naamiosta. Tykkäsin Sisusta. Oikeastaan ainoastaan päivävoide oli sellainen tuote jota en jäisi itse käyttämään, sen koostumus ei ole ihan minun makuuni.
Tässä sarjassa on muuten todella voimakas tuoksu. Tuoksu on minusta ihana; metsäinen, raikas ja vähän mentolinen, tuo nimensä mukaisesti mieleen sisu-pastillit. "Suomimainen". Mutta se on todella voimakas ja kun käyttää koko sarjan tuotteita putkeen, tuoksuun alkaa vähän kyllästyä koska se on niin over-powering. 
Urban Intense Hydrating Serum 39,90€ / 30 ml
Koostumus on hyaluronitiivisteen kaltaista ohutta geelifluidia mutta ehkä hitusen paksumpaa, tuntuu iholla aavistuksen liukuvammalta. Seerumi tuo iholle välittömästi raikkaan ja kosteuttavan tunteen. Se jättää imeytyessään samaan tapaan nahkean, tahmean pinnan kuin hyaluronitiiviste ja vaatii päälleen voiteen lukitsemaan kosteutta.
Mielenkiintoisesti, vaikka hyaluronitiivistettä pitäisi kai ajatella sinä THE kosteuttavana eliksiirinä, minun ihollani Sisu tuntuu paljon kosteuttavammalta. Inci täällä. Se sisältää myös kahden tyyppistä hyaluronihappoa. En nyt suorittanut mitään supertäsmällistä incivertailua, mutta pikaisella ainesosasilmäyksellä ja tuotefiiliksen perusteella ajattelen, että ehkä näissä kahdessa on hyvin saman tyyppinen kosteuttava seerumipohja ja sitten vain erilainen aktiiviainekombo (Valo-tiivisteessä lakkaa ja C-vitamiinia, Sisussa männynkaarna- ja kuusenoksauutteita.)
Tuoksu kestää iholla pitkään, testasin kerran kämmenselkään ja tuoksuttelin aika ajoin koneella istuessa. Kun pesin kädet, tuoksu aktivoitui uudestaan tuntien kuluttua.
Moisture Remedy Day & Night Cream 34,90€ / 50 ml
Päivä- & yövoiteen koostumus on hienostunein kaikista nyt testaamistani Lumene-voiteista - sileä, kermainen, notkeasti levittyvä. Voide on sävytetty kevyesti beigeksi.
Mutta. Ei tämäkään tunnu minun ihollani lopulta keskivertoa paremmalta. Purkki, voiteen koostumus, tuoksu, tunne kun voidetta levittää, nämä kaikki luovat astetta ylellisempää kokemusta kuin taviksempi päivävoide. Silti - se tunne mikä iholle jää - - se ei voita minua puolelleen. Voide ei imeydy kunnolla ja jää tuntumaan. Tunne voidepinnan alla ei ole kunnolla kosteutettu. Saan huomattavasti kosteutetumman tunteen monilla paljon ohuemmilla voiteilla kuten Mádaran SOSilla tai Laveran Firmingilla.
Voiteesta sanotaankin; "kehitetty muodostamaan iholle suojaava kalvo ilman epäpuhtauksia vastaan". Eli alle seerumi tuomaan se kunnon kosteutus ja Day & Night Cream päälle tuomaan suoja.
Defend & Replenish Antioxidant Mist 34,90€ / 100 ml
Jos vedestä voi sanoa "täyteläisemmän tuntuinen", niin tämä olisi sellainen. Suihkeessa on jotain kevyesti öljymäisiä ainesosia jotka tekevät siitä ravitsevamman tuntuisen kuin Lähde-sarjan peruskosteuttava suihke, Sisu-suihkeen voisi sanoa olevan "kauneusvesi" (onkohan tällä lukijani NG'n hyväksyntä..? ^_^). Iholle jää hoidetumpi tunne kuin Lähde-suihkeen jälkeen. Tykkään! Inci täällä.
Kasvovesi/hoitovesi/kosteussuihke -terminologia ja miten nämä tuotteet lopulta eroavat toisistaan, menee varmasti monella sekaisin. Käytännössä kaikki kolme voivat olla sama asia, kaikissa käytetään samoja ainesosia. Kasvovedessä saattaa olla lisänä pinta-aktiivisia aineita jotka irrottavat tehokkaammin likaa kuin hoitovesi ja kosteussuihke, mutta esimerkiksi Katja Kokon mukaan kasvoveden tehtävä on ennen kaikkea olla kosteustuote, ei puhdistaja. (Poislukien vahvasti alkoholipitoiset tuotteet.)
Hoitovesi-nimekkeen alla myytävät vedet ovat usein hieman paksumpia ja geelimäisiä kasvovesiin verrattuna (ikään kuin kasvoveden ja seerumin välimuoto), mutta markkinoilta on aina löytynyt myös paksumpia, hoitavia kasvovesiä. Kuten myös kasvovesiä suihkemuodossa = kosteussuihke. Valmistajat voisivat yhdessä päättää skipata jonkun nimekkeen ja käyttää vain yhtä ^_^ Eiks niin.
Recover & Protect Facial Oil 39,90€ / 30 ml
Ensimmäinen ajatus: ihan liian paksua minulle, en tykkää. Yksi pumppaus tuntui olevan liikaa ja taputtelin ylimääräisiä paperiin kasvojen kiiltäessä. Ero juuri edellisenä iltana kokeilemaani Korresin Ruusu-kasvoöljyyn oli huomattava.
Mutta kappas - ehkä viittä minuuttia myöhemmin kaikki öljy oli imeytynyt ja kiilto kadonnut. Iho tuntui aivan ihanalta, pehmeältä, syväkosteutetulta ja, tämä on tärkeintä; ei-pinnoitetulta. Olen nyt Lumene-testijakson aikana kiinnittänyt paljon huomiota voiteiden jättämään pintaan ja Lumenen voiteilla on taipumus jättää ihooni sellainen vähän pinnoitettu tunne. Ja sen pinnan alla tuntuu, että iho ei ole saanut täydennettyä kunnolla kosteusvarastoaan, iho ei jotenkin ole kauttaaltaan mukavan tuntuinen.
Kasvoöljyn jälkeen iholle jää erilainen tunne; vaikka moni mieltää öljyn rasvaisemmaksi aineeksi kuin voiteen, mitä se tietysti onkin koska siinä on 0% vettä, jää ihon pinta hämmentävää kyllä vähemmän rasvaisen tuntuiseksi. Siihen ei jää sitä tietynlaista "rasvattua" tunnetta jonka Lumenen voiteet minulle tuovat. Ei aavistustakaan vaikuttaako tähän ainesosien molekyylikoko vai mikä, mutta iho jää öljyn jäljiltä kosteutetumman ja mukavamman tuntuiseksi kuin voiteen. Kuin öljy jotenkin pääsisi imeytymään syvemmälle.
Myöhemmillä käyttökerroilla opin annostelemaan Sisu-öljyä paremmin; en käytä kasvoihin koko pumppausta ja oikein annosteltuna öljy ei tunnu lainkaan liian paksulta. Todellakin, Valo-sarjan Arctic Berry Cocktailin ohella Sisu Facial Oil jättää ihoni ihanimman tuntuiseksi kuin mikään muu testaamani Lumenen ihonhoitotuote. Tästä tykkään! Cocktail koostuu pitkästä listasta ainesosia joissa mm. jojobaöljyä, skvalaania, avokadoöljyä, manteliöljyä ja mustaherukansiemenöljyä. Inci täällä.
Deep Clean Purifying Mask 34,90€ / 75 ml
Miellyttävän tuntuinen, kevyesti rakeita sisältävä kaoliinipohjainen savinaamio. Tekee sen mitä hyvät savinaamiot tekevät: jättää ihon todella puhtaan tuntuiseksi, heleän näköiseksi ja huokoset suppuun.
Käytin naamiota mökillä saunassa ja iho oli todella hyvän näköinen kun katsoin peiliin, ihan kuin olisi jostain hoitolasta tullut; iho hehkui ja vaikka olin juuri tullut saunasta (kuumuus avaa huokosia), ihon pinta oli ihan "supussa". Saunan lämpö auttaa naamion hoitavia ainesosia imeytymään syvemmälle ihoon.
Tässä naamiossa on mukavassa tasapainossa syväpuhdistavaa savea, kuolleita ihosoluja irrottavia rakeita ja ravitsevia, kosteuttavia ainesosia. Naamio on voidemainen eikä kuivu iholla koppuraksi perinteisten savinaamioiden tapaan.
Löytyykö Karkkipäivän lukijoista Sisun kohderyhmää? Onko joku jo kokeillut tämän joulukuussa kauppoihin tulleen sarjan tuotteita?
Rakkaat lukijani.
Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.
Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.
Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.
Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?
Kesäkuu 2016.
Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?
Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?
Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.
Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.
Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.
Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.
Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.
”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”
Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.
Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa, samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.
Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.
Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.
Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.
Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.
Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.
Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.
Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.
Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…
Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.
Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)
Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)
Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.
Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.
Sanni
Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.
No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.
Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.
Tästä...
...tähän.
Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).
Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.
Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.
Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.
Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.
Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.
"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."
Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.
Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.
Valmiina tyvi näytti tältä:
Ihan kiva aniliiniliila. :)
.
Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.
Like this.
Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.
Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)
Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...
Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)
Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)
.
Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.
Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.
Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.
Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.
Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.
Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.
Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.
Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.
Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.
Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.
Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.
Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).
L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.
Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?
Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)
Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.
Ihana luonnonkosmetiikkamerkki Lavera täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja Suomessakin vietetään merkin 10-vuotissynttäreitä. Lavera rantautui Suomeen tammikuussa 2007.
Lavera on kulkenut mukana Karkkipäivässäkin blogin ensimmäisestä vuodesta saakka ja merkillä on erityinen paikka sydämessäni. Se on pitkäaikaisin yhteistyökumppanini ja voisi sanoa välillä työllistäjäkin, sillä heitän Laveralle messu- ja esittelykeikkoja. Yksi sellainen on huomenna Tampereen Sokoksella, minut tapaa Laveran pisteeltä kello 12-18.
Laveralaiset pyysivät minua kirjoittamaan juhlavuoden kunniaksi Laveran historiasta ja filosofiasta ja tänään aiheena on Lavera - luonnonkosmetiikkaa kaikille.
Toisin kuin moni muu viime vuosina pinnalla ollut luonnonkosmetiikkamerkki, joka brändäytyy selektiiviselle tai jopa luksus-puolelle, Laveran ajavana voimana on aina ollut päinvastainen tavoite.
Laveran on perustanut vuonna 1987 saksalainen herra nimeltä Thomas Haase. Ja kyllä, tässäkin tarinassa on mukana henkilökohtainen iho-ongelma; Haase kärsi neurodermatiitista. Tyytymättömänä lääkärien määräämien kortisonivoiteiden apuun Haase alkoi perehtyä luonnolliseen ihonhoitoon. Ensimmäinen omassa ”keittiölabrassa” syntynyt tuote oli lanoliinista, mehiläisvahasta ja oliiviöljystä koostuva huulivoide.
Kosmetiikkakokkailuistaan ja luonnollisten raaka-aineiden myönteisistä vaikutuksista innostunut, yrittäjähenkinen Haase päätti rakentaa kokemustensa pohjalta yrityksen. Lähestymistapa oli uudenlainen – hän lähtisi valmistamaan ja markkinoimaan luonnonkosmetiikkaa ideologialla ”luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille”.
80-luvulla luonnonkosmetiikka oli vielä Saksassa pienen kohderyhmän markkina-alue. Ekokosmetiikkaa myytiin vain erityisliikkeissä ja luontaistuotekaupoissa eivätkä arvot kuten ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys korostuneet kuluttajien valinnoissa yhtä vahvasti kuin tänä päivänä.
Haasen visiona oli tuoda luonnonkosmetiikka niche-markkinoilta massamarkkinoille ja tehdä siitä helposti lähestyttävää ja tehokkuudeltaan ja käyttökokemukseltaan normikosmetiikkaan rinnastettavaa. Tavoite, jonka voi 30 vuotta myöhemmin nähdä onnistuneen. Lavera erottuu kilpailijoistaan poikkeuksellisen laajalla tuotevalikoimalla, edullisemmilla hinnoillaan ja kattavalla jakeluverkostollaan joka ulottuu erikoisliikkeistä apteekkeihin ja supermarketteihin. ”Lavera on siellä missä sinäkin”, on yksi yrityksen motoista.
Tekemällä luonnonkosmetiikan saatavuudesta yhtä helppoa kuin normikosmetiikan, ajatuksena oli myös ohjata kuluttajan tottumuksia niin, ettei luonnonkosmetiikkaa enää nähdä erityistuotealueena vaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kuluttaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kestävään kehitykseen, ja kun kestävien valintojen tekeminen tehdään helpoksi, se on koko planeetan etu.
Kestävän kehityksen arvojen mukaisesti Haaselle oli niin ikään alusta saakka tärkeää että yritys itse vastaa koko tuotantoketjusta. Kaikki tuoteideasta kehitykseen, raaka-ainetuotantoon, valmistukseen, pakkaukseen ja kuljetukseen tapahtuu yrityksen sisällä. Tai kaikki mikä suinkin on mahdollista. Ihan jokaista tuotteissa käytettyä raaka-ainetta Lavera ei pysty valmistamaan mutta oma tehdas tuottaa 300 luomulaatuista aktiiviainetta.
Kaikki tuotteet meikkivalikoiman rajauskyniä lukuun ottamatta valmistetaan omalla tehtaalla. (Kuten todettua, mikään kosmetiikan valmistaja ei valmista kyniä, ne tulevat aina niihin erikoistuneilta tehtailta.)
Itsenäinen, ”alusta loppuun” tuotantoperiaate on myös yksi tekijöistä joka erottaa Laveran monista kilpailijoista. Loppujen lopuksi harva (luonnon)kosmetiikkayritys valmistaa, pakkaa ja kuljettaa tuotteensa itse, puhumattakaan siitä että valmistaisi raaka-aineetkin itse.
1987 – Lavera perustetaan. Ensimmäinen sarja Basis Sensitiv koostuu huulirasvasta, suihkugeelistä ja vartaloemulsiosta. Basis Sensitiv on edelleen valikoimassa ja yksi Laveran suosituimpia sarjoja.
1990 – Haase kehittää ensimmäisen luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteen.
1991-1992 – Laveran ensimmäiset meikkituotteet; huulipuna ja poskipuna.
1997 – Viiden vuoden tuotekehityksen vaatinut ensimmäinen maskara (joka on edelleen valikoimassa): Volume Mascara.
1993 – Erillinen kasvojenhoitolinja Faces lanserataan.
2000 – Body Spa –sarja (vartalovoiteita, suihkugeelejä, kylpytuotteita) lanseerataan.
2001 – Ensimmäinen shampoo liittyy valikoimaan.
2008 – Lavera aloittaa oman luomuainesosatuotannon.
2011 – Kasvo- ja värikosmetiikkatuotteiden täysi uudistus.
2014 – 2015 – Kaikki Laveran tuotteet siirtyvät BDIH-sertifioinnin alta NaTrue-sertifioiduiksi. Innovaatio, ensimmäinen luonnonkosmetiikan mousse-meikkivoide lanseerataan.
Ottaen huomioon Lavera-brändin koon ja aseman Euroopassa on erikoista, että Lavera rantautui Suomeen niinkin myöhään kuin vuonna 2007. Ehkä se kertoo kuitenkin enemmän luonnonkosmetiikkamarkkinan kehityksestä Suomessa, meillä luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa suurempaa yleisöä vasta 2010-luvulla.
Laveran "Suomen valloituksen" taustalla on käytännössä yksi ihminen, Liisa Torenius, joka estenomiksi valmistuttuaan halusi löytää uuden, kiinnostavan kosmetiikkamerkin jota tuoda maahan. Toreniuksen perheen yritys NHS Oy toi tuolloin maahan itsehoitoon tarkoitettuja terapiatuotteita ja Liisa (olemme tehneet sinunkaupat joten käytän mieluummin etunimeä :D) halusi lisätä valikoimaan kosmetiikkaa.
Liisa tutki eri vaihtoehtoja kunnes päätyi luonnonkosmetiikkaan joka tuntui hänen jutultaan.
Liisa törmäsi Laveraan netissä käsittämättä lainkaan, kuinka suuresta sarjasta oli kysymys. Hän kiinnostui, otti yhteyttä tehtaaseen ja vuoden kestäneen pohjatyön jälkeen Laveran myynti alkoi Suomessa tammikuussa 2007. Liisa on myöhemmin todennut, että oli ehkä hyväkin ettei hän alussa tajunnut miten suuri sarja oli kyseessä, sen verran paljon työtä 300 tuotteen pakkaustekstien suomennoksessa oli.
Alun perin toiveena oli saada Laveran myötä kahden ihmisen palkat NHS:llä tienattua, tavoite joka saavutettiin nopeasti. Tänä päivänä NHS Oy on siirtynyt täysin Liisan ja hänen kahden veljensä omistukseen vanhempien jäätyä eläkkeelle. Yritys työllistää vakituisesti kahdeksan henkeä.
Laveran ensimmäinen isompi asiakas Suomessa oli Stockmann vuonna 2010 ja seuraavana vuonna perässä tuli Sokos. Elettiin juuri niitä vuosia kun ”vihreän kosmetiikan” trendi saavutti Suomen ja luonnonkosmetiikka alkoi siirtyä ekomyymälöistä tavarataloihin. Vuonna 2013 mukaan tulivat Yliopiston Apteekit, Keskinen, Prisma ja S-Marketit.
Tällä hetkellä Laveran tuotteita saa myös K-Citymarketeista ja tänä vuonna aloittelevat ensimmäiset K-Supermarketit. Thomas Haasen visio yrityksensä tuotteista kaikkien saatavilla on toteutunut myös Suomessa (ja Saksassahan luonnonkosmetiikkaa saa varmaan jo joka kioskiltakin). Suomessa tosin marketit pystyvät ottamaan Laveran laajasta valikoimasta vain osan ja täysi valikoima löytyy vain erikoiskaupoista kuten Ruohonjuuresta.
On ollut kivaa olla pikkuisen itsekin osana Laveran Suomen taivalta.
Sain tammikuun lopussa kunnian puhua Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa aiheesta onnistunut blogiyhteistyö. On antoisaa ja luontevaa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka minun tavoin arvostaa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Nämä tyypit tykkäävät minusta vaikka minä en tykkäisi kaikista heidän tuotteistakaan <3 Oman äänen kuuluminen tuotearvioissa on sallittua ja toivottua :) <3
Mutta sellainen on Lavera, ja uskoisin, että tällainen arvomaailma liittyy yleisesti moniin luonnonkosmetiikkamerkkeihin. Luonnonkosmetiikassa kommunikoidaan vähemmällä sokerikuorrutteella kuin normikosmetiikan puolella, ja lupaukset ovat usein realistisempia. Minä tykkään sellaisesta. Ja tykkään rehellisestä puheesta.
Jos haluatte tulla kyselemään rehellisiä Lavera-vinkkejä huomenna torstaina Tampereen Sokokselle, minut tapaa sieltä välillä 12 ja 18 (paitsi silloin kun olen syömässä ;D).
Meikkituotteen ostaja saa kaupan päälle meikkipussin jossa näytteitä (rajoitettu erä).
Karkkipäivän Lavera-tuotearvosteluja voi lukea täällä.
Muutamia suosikkejani Laveran valikoimasta:
Firming-päivävoide ja -silmänympärysvoide (entiseltä nimeltään My Age)
Natural Liquid Foundation -meikkivoide (etenkin kaikkien asiakasmeikkausten perusteella, tämä meikkivoide asettuu tosi kauniisti todella monien iholle)
Glossy Lips Rosy Sorbet -huulikiilto ja Charming Rose -poskipuna
Illuminating -silmänympärysvoide
Firming Body Milk (en näköjään ole kirjoittanut tästä mutta yksi koukuttavimpia vartalotuotetuoksuja <3 Tuoksuu mun mielestä ihan "luonnonkosmetiikan cokikselle" :))
