08.09.2017

Nyt viimeistään ymmärrän kaksoispuhdistuksen tarpeen

Tiedätte kaksoispuhdistuksen (tiedättehän..?); ensin poistetaan meikki omalla tuotteellaan (yleensä rasva- tai öljypohjaisella) ja sitten puhdistetaan iho toisella tuotteella (yleensä vaahtoavalla).

Tämä rutiini on itsestäänselvyys etenkin Aasiassa (no, ainakin Japanissa ja Koreassa, en ehkä rohkene yleistää koko maanosaan joka kattaa monet muutkin maat). Monelle se on tuttu juttu Suomessakin, mutta minä en kuulu tämän puhdistustavan käyttäjiin. Meikkipohjani ei ole raskas, joten ihoni puhdistuu lähes aina yhdellä tuotteella, eikä tämän tuotteen nimen tarvitse olla "meikinpoistoaine". Tuotetyyppi kuten "kasvopesu" riittää vallan hyvin. Tiedän, että on monia kaltaisiani joille nämä kaksi ovat sama asia. (Kuka nostaa käden ylös...)

Missha_NearSkin_Dustless_IMG_9121

Täällä meikin puhdistus ja kasvojen puhdistus ovat kaksi niin eri asiaa että ihmiset eivät meinaa ymmärtää olenko tosissani kun kerron, että Suomessa monet puhdistavat (meikatut) kasvonsa vain yhdellä tuotteella. Minulle oma tapani on luonnollinen, koska ihoni on kertonut niin. Yhden putsarin käytön jälkeen "jälkitarkastuksessa" eli kasvovesikäsittelyssä vanulappuun jää harvoin likaa. Jos jää, pesen kasvot uudelleen samalla tuotteella.

Mutta tiedättekö mitä. Täällä ihoni ei puhdistukaan. Ei yhdellä tai kahdellakaan tuotteella. Runsaan viikon aikana vanulappuun jäävä lika on tuntunut vain lisääntyvän. Eilen pesin ihoni kolme kertaa, ja edelleen kasvovesivanulappu näytti ruskeaa. Mitä hemmettiä..?? Onko Soul niin saasteinen, että lika ei irtoakaan tavallisella käsittelyllä? Ateenassakin, joka taitaa olla Euroopan saasteisimpia kaupunkeja, ihoni puhdistuu yhdellä tuotteella.

Puhdistus_IMG_3131

Juttelin asiasta tänä aamuna hongkongilaisen kämppikseni Pinyen kanssa. Hän oli niinikään järkyttynyt kuullessaan, etten normaalisti käytä kuin yhtä putsaria. "Mutta, eihän meikki irtoa kasvojenpuhdistusaineella..?" hän sanoi. Kyllä minun meikkini irtoaa. Kotioloissa.

"Niin, kotioloissa ehkä", Pinye sanoi hetken mietittyään. "Teillä on varmaan Suomessa puhdas ilma. Täällä on ihan eri olosuhteet".

Pinye piti minulle pitkän luennon Aasian ilmastosta. "Täällä on kosteaa, ja kosteus on sen laatuista että se saa lian ja saasteet oikein tunkeutumaan ihohuokosiin ja takertumaan sinne. Ilmankosteus on kuin liimaa".

Tähän kun yhdistää tämänhetkisen sjaintini miljoonakaupungissa, joka ei liene ilmaltaan niitä puhtaimpia, voi ilmeisesti varsin hyvin ymmärtää miksi lika ei ota irrotakseen.

Ymmärsin mitä minun oli tehtävä.

Puhdistustuotteet_IMG_9109

Olin jo suorittanut jonkinlaista kaksoispuhdistusta kuluneen viikon, mutta se ei riittänyt. Mukana on (no, myönnettävästi hyvin mieto) Cetaphil ja pakkaus Sveitsin matkalta ostettuja meikinpuhdistusliinoja.

Näiden lisäksi käytössä on ollut viime päivät Virven blogista bongaamani Etude Housen Baking Powder BB Deep Cleansing Foam, joka kuorivanakaan putsarina yhdessä kahden muun kanssa ei ole onnistunut syväpuhdistamaan ihoani nimeksikään. Täytyisi tehdä "by the book" eli käyttää ensimmäiseen vaiheeseen öljymäistä tai rasvamaista putsaria. Vaahdot tai liinat eivät nyt selvästikään auta täällä.

Missha_IMG_9098

Vaikka tarkoituksena oli hakea vain se öljy tai rasva, ilmestyin tänään illalla Lotte Outletin Misshasta kolmen tuotteen (ja anteliaan näyteläjän) kanssa. Ei kaksois- vaan kolmoispuhdistus tänä iltana...! ^_^

Postauksien kuvia on otettu niinkin tyylikkäässä ympäristössä kuin emäntäni Ellaynan keittiössä jossa on paras valaistus. Taustalla ilmeikkään näköinen talouspaperiteline :) Vähän vaihtelua ainaisen valkoisiin valoboksikuviini kotona...! :D

Missha_puhdistus_IMG_9093

Ostin Misshan Super Aqua -linjan Watery Cleansing Oilin ja sen pariksi lukijani NG:n minulle taannoin antamista näytteistä tutun Super Aqua Oxygen Micro Visible Deep Cleanserin, joka ikävä kyllä on poistuva tuote Misshan valikoimassa. Ostin Lotte Outletin Misshan viimeisen kappaleen.

Oxygen-putsarissa on aivan älyttömän hyvän tuntuinen vaahto, ja jälkitunne iholla niin paljon parempi kuin Etude Housen nihkeäksi jättävässä Baking Powder -putsarissa (koska Etuden on saippuapohjainen, kuten 95% putsareista Koreassa, ja Misshan Oxygen Micro Cleanser taas sulfaattipohjainen).

Missha_puhdistus

Ahh, voin kertoa että tänään ei jäänyt likaa vanulappuun <3

Tästä eteenpäin öljyillään ja vaahtoillaan joka ilta.

Missha_NearSkin_Dustless_IMG_9105

Kolmas ostamani tuote on tosi kiva ja vähän erilainen puhdistava naamio, tämä tuotetyyppi on minulle entuudestaan tuttu Blissin Triple Oxygen -naamiosta. Koreassa muuten ilmeisesti käytetään muista kuin kangasnaamioista ilmaisua 'pack', kangasnaamiot ovat 'mask'.

Near Skin on muuten Misshan alabrändi. Dustless Bubble Pack Foam lupaa poistaa "pölyisen ja saasteisen kaupunkiympäristön" aikaansaaman likakertymän ihosta vaahdon (käytännössä tutun SLS:n) ja saven (kaoliini ja bentoniitti) avulla. Ihan tehokkaan kuuloinen sekoitus, ja mössöön on vielä heitelty liuta mineraalejakin joiden ainakin toivoisi tekevän iholle jotain hyvää ^_^ (En tosin oikein usko että mineraalit juuri ehtivät vaikuttaa ihoon poishuuhdeltavassa tuotteessa.)

Missha_NearSkin_Dustles_IMG_9126

Kivointa tuotteessa on sen teknologia; tuote tulee purkista paksuna voiteena ja kun sen on levittänyt kasvoille, se alkaa parin minuutin sisällä kuplia ja sitten vaahdota. Lopulta iholle on muodostunut paksu vaahtokerros. Naamio huuhdellaan 3-5 minuutin vaikutusajan jälkeen.

Nyt on putsattu Soulin saasteet huokosista :) Ahhh...!

Ja kyllä - nyt ymmärrän ihan käytännön kautta, miksi täkäläiset käyttävät kaksoispuhdistusta.

Kuinka moni teistä on kaksoispuhdistaja ja käyttää erikseen meikin- ja kasvojenpuhdistajaa?

Kuka taas käyttää minun tyyliini pelkkää Sebamediakin meikin poistoon? ^_^

(...puhun siis vain kasvomeikistä, silmämeikinpoistoon käytän aina omaa tuotettaan.)

62 kommenttia
07.09.2017

Huilipäivä

Viikko uudessa maanosassa ja kulttuurissa on tehnyt tehtävänsä ja vaikka oleilu Soulissa on helppoa, mukavaa ja kaiken kaikkiaan hyvin rauhallista, tunsin eilen illalla kotiin palatessa olevani ihan täynnä uusista kokemuksista. Niin täynnä, että tänään tuntui sopivalta pitää huili- ja palautumispäivä.

Huilipaiva_Korea_IMG_7641

Olen viettänyt päivää kämpilläni Itaewonissa Jejun majoitusta ja lentoja kartoittaen, emäntäni Ellaynan kanssa rupatellen, tutun kotoisaa tonnikalasalaattia syöden ja teinpä hiit-jumpankin. Salitreeniin tottunut kroppa alkaa aina matkalla viestiä että saisikos sitä lihaskuntoharjoitustakin, kiitos. Ja tuo jumppahan on kertakaikkiaan täydellinen matkaolosuhteisiin, siitä tulee aina niin hyvä olo <3 Nytkin, kolme tuntia jumpan jälkeen, keho hyrrää vieläkin lämpimillä kierroksilla ja olen paljon energisempi kuin illalla.

Huomenna jaksaa taas uudella latauksella :)

Huilipaiva_Korea_IMG_8018

Päivän ainoaksi varsinaiseksi ohjelmaksi jää illallinen Michelin-tähden temppeliruokaravintolassa. Balwoo Gongyang on niin suosittu että minäkin olin varauksineni liikkeellä todella myöhässä kun menin tiistaina varaamaan pöytää tälle viikolle. Ainoa vapaa pöytä yhdelle hengelle löytyi torstailta kello 18.00. Kolmen tunnin kuluttua siis nauttimaan huippuluokan vegaanista ruokaa.

Ensimmäinen viikko Koreassa on ollut samalla yllättävän "helppo" mutta kuitenkin täynnään niin erilaatuista stimulaatiota kuin tyypillisillä Euroopan reissuillani, että kyllä tästä kaikesta vain mieli uupuu, siis sillä lailla hyvällä tavalla. Ruokakaan ei lopulta ole ollut niin paha haaste kuin ensimmäinen päivä antoi ymmärtää, minulla kävi vain huono tuuri alueen suhteen (ravintoloiden tyyli ja tarjonta vaihtelee huimasti eri kaupunginosien ja katujenkin välillä). Lihattoman aterian löytääkseen täytyy nähdä vähän vaivaa, kyllä, mutta ei tämä ihan mahdotonta ole. Välillä vain ateriavälit venyvät aika pitkiksi :)

Huilipaiva_Korea_IMG_8527

Huilipaiva_Korea_IMG_8154

Huilipaiva_Korea_IMG_7755

Joku lukija kommentoi että Etelä-Korea on "pehmeä lasku" Aasiaan, ja tämän voisin sanoa pitävän paikkansa näin yhden viikon Aasia-kokemuksella. Ainakin Soulissa on kaiken kaikkiaan hyvin länsimaista, ja kaupungin uskomaton rauhallisuus ei saa "maalaistakaan" metropolis-shokkiin.

Kaikki muutkin ulkomaiset vierailijat joiden kanssa olen jutellut, kuten serkkuni Jared ja Airbnb'ni tytöt Kuala Lumpurista ja Hongkongista, ovat sitä mieltä että Soul on poikkeuksellisen seesteinen suurkaupunki. Airbnb-kämppikseni Hongkongista ei voinut eilen illalla lakata hämmästelemästä miten hiljaista täällä on (- ja asumme yhdessä kaupungin tunnetuimmista yöelämän alueista, parin korttelin päässä on bileet joka yö), hän sanoi että se tuntuu melkein pelottavalta jatkuvasti äänekkääseen ympäristöön tottuneelle.

Huilipaiva_Korea_IMG_7961

Eli jos etsit turvallista, rauhaisaa kaupunkikohdetta vailla levotonta meininkiä ja öykkäröitsijöitä, tule Souliin.

Ja mitä turisteihin kohdistuvaan rikollisuuteen tulee, asia on juuri niinkuin opaskirjassani kirjoitetaan: sen sijaan että täällä tyypillisesti näkisi jonkun pinkovan poispäin varastettu lompakko kädessään, ennemminkin tulet näkemään jonkun juoksevan sinua kohti antaakseen sinulle pudottamasi lompakon. Itse todistin juuri tällaista välikohtausta kadulla pari päivää sitten. :) <3

Huilipaiva_Korea_IMG_8055

Aika ihana kaupunki. Paikalliset ovat kohteliaita, ystävällisiä ja auttavaisia. Ja - niin tavallisia. Jos Pariisissa, Tokiossa tai Milanossa näkee kaduilla übertyylikkäitä, huolella laitettuja leidejä, täällä näet ihan tavallisia hupparityttöjä ja -poikia lenkkitossuissaan, bisnesmiehiä kauluspaitoineen ja arkisesti pukeutuneita tätejä  kauppakasseineen. Meikkikin on vähän sinne päin eikä sen niin väliä näkyykö naamassa finnejä tai muuta länsimaisen meikkitrendin näkökulmasta peitettävää, meikki on hyvin kevyt ja läpikuultava. Hiukset ovat auki tai ponnarilla. Soulilaisnaisten yleisestä habituksesta ei voi päätellä mitään maan ulkonäköobsessiosta, joka kuitenkin on surullisen totta. Siitä lisää sitten omassa postauksessaan.

Nyt alan valmistautua tähti-illalliseeni. Mukavaa torstaita kaikille :)

6 kommenttia
06.09.2017

Maailma on pieni ja cushionit hurmaavat

Maailma on pieni.

Jared_Sanni_Jaden

Minä olen Suomesta ja serkkuni Jared vaimonsa Jadenin kanssa on Yhdysvalloista ja tänään kohtasimme Soulissa Etelä-Koreassa Jaredin ja Jadenin ollessa 9 tunnin stop-overilla matkalla Thaimaasta Havaijille.

Jaden_Sanni_Jared

Tapasin Jaredin ja Jadenin viimeksi marraskuussa kun olimme Utahissa, ja Insta-menestyjä Jared yritti antaa minulle oppeja siitä kuinka minäkin voisin menestyä ja saada lisää seuraajia. En tehnyt neuvojen mukaan ^_^

Instagramin asema on muuten aika mieletön Yhdysvalloissa. Serkkuni julkaisee huikean kauniita kuvia Utahin luonnonpuistoista ja voisi halutessaan elää sillä. Ainakin pariskunta pystyy mukavasti rahoittamaan matkustelunsa Instagram-tuloilla. :) Hämmästyttävää tässä on se, että Jaredin ei edes tarvitse ottaa kuvia itse - hän julkaisee pääsääntöisesti toisten kuvia ja antaa näin heidän tileilleen näkyvyyttä. Tällaisellakin Insta-työllä voi elää. Itselläni ei energia riitä Instaan panostamiseen, minusta on kiva pitää se lähinnä spontaaneja kännykällä ikuistettuja hetkiä jakavana hauskana ja rentona kanavana.

Tänään siellä on jaettu sateisia kuvia Soulista. Tänään satoi melkein koko päivän.

Keskiviikko060917_IMG_2759

Keskiviikko060917_IMG_2783

Keskiviikko060917_IMG_2808

Sateenvarjojen täyttämässä katukuvassa on minusta jotain tosi esteettistä, seisoin eri katujen varsilla minuuttitolkulla räpsimässä kuvia ohikulkevista sateenvarjoista.

:)

Viimeisin kosmetiikkapäivitys matkalta: cushionit alkavat vetää minua puoleensa yhä enemmän ja enemmän. Tänään löysin ihan parhaan sävyvalikoiman (ja koostumukset) tähän mennessä: Aritaum jossa myydään Hanyul-, Laneige-, Mamonde- ja Iope -brändejä. Näistä kolmella viimeisellä on cushion-meikkipohjia ja niistä löytyi laajin tähän saakka näkemäni sävyvalikoima, oli taittosävyjäkin viileästä neutraaliin ja lämpimään.

Keskiviikko060917_IMG_2748

Ostoskassiin päätyi lopulta pitkän vatvomisen jälkeen Iopen Air Cushion Cover.

Laneigen Anti Aging BB Cushion oli sekin niin upean näköinen iholla että en tiedä pitääkö hemmetti sekin ehkä vielä ostaa ettei jää kaivelemaan. Saahan sen annettua sitten vaikka äidille lahjaksi jos tuntuu myöhemmin turhalta hankinnalta :D ^_^ (Olen saanut äitini käyttämään meikkipohjaa vasta nyt eläkeikäisenä :) <3)

Täytyy sanoa että olen kyllä kumma otus kun en ole jaksanut cushion-meikkipohjiin pahemmin tutustua aiemmin (tähän mennessä kokeiltuna vain L'Orealin jota ei kyllä voi verrata näihin korealaisiin), nämähän tekevät ihan fantastisen kaunista jälkeä. Rakastan kuulasta, ohutta ja raikkaan, luonnollisen näköistä meikkipohjaa, "keijuihoa", ja näillä saa juuri sellaisen. (Vaadin muuten tänään Aritaumissa myyjää hakemaan minulle puhtaan applikaattorin, en suostunut testaamaan testereiden likaisilla ällötyksillä.)

Keskiviikko060917_IMG_2880

Ooo, shiny...!

Minunhan piti jättää kosmetiikkaostokset vasta viimeisiin matkapäiviin mutta ehmh, kummasti on jo tuota nyssykkää kertynyt makuuhuoneeni kaappiin... Tunnustan, että joka päivä olen kävellyt kassan kautta ulos jostain kosmetiikkaliikkeestä - tai useammasta. Want-listakin alkaa täyttyä uhkaavasti... No, kosmetiikkahan oli yksi syistä tullakin Etelä-Koreaan, joten en tunne huonoa omaatuntoa. Nyt kun täällä ollaan ja on mahdollisuus shopata suoraan itse liikkeissä versus nettishoppailu, niin tokihan tilaisuus hyödynnetään :)

Olen ostanut myös kahteen lempiruokaani liittyvää kosmetiikkaa, en voinut vastustaa...! Juustoa ja kananmunaa...! :D <3

30 kommenttia
05.09.2017

Hiusten tehokuuri kesän jälkeen

Nyt voisi viimeistään olla aika tehdä hiuksille after-summer-käsittely :)

Yhteistyöni kotimaisen Biozell-sarjan kanssa jatkuu, ja tänään esittelen kolme tehotuotetta "kesähiusten" hoitoon Biozellin valikoimasta. Itse tein tällaisen kuurin pari viikkoa ennen reissuun lähtöä.

Biozell_hiustuotteet_IMG_167

Avaintuotteet ovat

  • Syväpuhdistava shampoo
  • Tehokosteuttava hoitoaine
  • Ravitseva ja silottava hiusöljy

Miten kesähiukset sitten eroavat muista vuodenajoista? Kesällä monet uivat ahkerasti ja hiukset voivat kärsiä niin meriveden suolan kuivattavuudesta kuin kerätä kloori- ja metallikertymiä uima-altaiden vedestä ja lomakohteiden usein Suomea metallipitoisemmasta vedestä -  auringon kuivattavasta vaikutuksesta puhumattakaan.

Haalistuneet, kuivan pörröiset hiukset kesän jäljiltä? Tee hiuksille viikon tai parin tehokäsittely ja luo niille uusi, perusteellisesti puhdistettu ja syvähoidettu pinta. Kuollutta hiustahan ei tietenkään voi elvyttää sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta siihen kertyneitä metalli- ja klooriepäpuhtauksia voi poistaa, samoin kuin tuoda hiukseen kosteutta ja silottaa sen pintaa niin että siitä tulee kiiltävämpi ja vahvempi. Venyvää hiustakin voi "paikata" niin että rakenne muuttuu lujemmaksi. Tätä voidaan kutsua hiuksen elvyttämiseksi. :)

Hiukset_040917_IMG_8456

Syväpuhdistava kuuri tuo hiuksia värjääville etuna myös sen, että väri tarttuu paremmin. Itse huomasin tämän kun tein syväputsarikuurin - syväpuhdistuksen jälkeen laittamani väri on nimittäin pysynyt ihan hämmästyttävän hyvin...! Väri ei ole paljon haalistunut edes täällä Korean auringossa.

Kuvassa hiukseni eilen - ja täysvärjäyksestä on jo toista viikkoa. (Täysvärjäys: teen voimakaspigmenttisemmän sekoituksen tai käytän laimentamatonta suoraväriä ja levitän sen huolellisesti kaikkialle hiuksiin, "ylläpitovärjäyksessä" sekoitan suuremman pitoisuuden hoitoainetta ja levitän värin pintapuolisemmin, hoitoaineen tapaan.)

Biozell_syvapuhdistava_shampoo_IMG_1685

Biozell Syväpuhdistava shampoo

8,90€ /250 ml

Mitä tekee: poistaa hiuksista muotoilutuotteiden jäämät, mineraalikertymät sekä kloorin.

Syväpuhdistavaa shampoota suositellaan käytettäväksi ennen hiusten kemiallista käsittelyä tai 2-6 kertaa kuukaudessa tavallisen shampoon sijaan.

Anna shampoovaahdon vaikuttaa 1-5 minuuttia parhaan tuloksen saavuttamiseksi. (Tämä muuten on juttu jonka itse unohdan syväpuhdistavan shampoon kanssa usein - jos sen malttaa antaa vaikuttaa, kertymät liukenevat hiuksista tehokkaammin.)

Sannin kokemus: kevyen karkkimaisen, makean tuoksuinen shampoo joka pesee hiukset syväpuhdistavalle shampoolle tyypillisesti erittäin tehokkaasti. Koostumuksen paksuus sopiva.

Pesin hiuksiani koko kesän miedoilla sulfaatittomilla shampoilla, joten oli jo aikakin tehdä hiuksille kunnon syväpuhdistava käsittely. Niin ihania kuin hoitavat ja miedot shampoot ovatkin peruskäytössä, jos ei aika ajoin muista tehdä syväpuhdistavaa pesua, hiuksiin alkaa kertyä minun tapauksessani etenkin muotoilutuotteiden jämiä. Olen kova kuivashampoon ja hiuspuuterin käyttäjä ja sulfaatittoman kesän aikana tuli huomattua, etteivät kaikki miedot shampoot poista niitä kovinkaan hyvin.

Muuten - jos käytät paljon voimakkaasti kalvoa muodostavia silikoneja sisältäviä tuotteita, silikonikin (kuten dimethicone ja amodimethicone) voi alkaa kertymään. Myös tähän auttaa syväpuhdistava shampoo.

Biozell_syvakosteuttava_hoitoaine_IMG_1684

Biozell Syväkosteuttava hoitoaine

8,90€ / 250 ml

Mitä tekee: hoitaa ja tehokosteuttaa hiuksia ja suojaa hiuksia auringon vahingoittavilta ja hiusväriä haalistavilta vaikutuksilta (sisältää UV-suojan)

Sannin kokemus: todella liukkaaksi ja sileäksi tekevä hoitoaine makealla karkkituoksulla. Silikoniton! Silotuksesta ja kammattavuudesta vastaa aimo läjä tehokkaita kvatteja (tunnistaa incissä -onium -osasta) ja pehmennyksestä ja syväkosteutuksesta trio arganöljy, silkkiaminohapot ja pantenoli. Arganöljy ravitsee, pehmentää ja kiillottaa, silkkiaminohapot sitovat kosteutta ja pantenoli kosteuttaa ja vähentää hiusten sähköisyyttä.

Ainesosaluettelon 18 ainesosasta (vesi poislukien) kaksitoista on hoitavia, yksi on UV-suodatin ja loput viisi liittyvät tuotteen säilyvyyteen, pH:n tasapainottamiseen, tuoksuun ja koostumuksen paksuntamiseen. Ei siis ihme että koostumus on niin superselvittävä. Sanoisin, että sopii erityisesti karheille, pörröisille ja helposti takkuuntuville hiuksille, sillä tämä todellakin selvittää ja silottaa.

Pörrötukat - kokeilkaa...!

Biozell_arganoljy_IMG_1689

Biozell Arganöljyeliksiiri

8,90€ / 50 ml

Mitä tekee: silottaa, kiillottaa ja elvyttää erityisesti käsiteltyjä, värjättyjä ja kuivia hiuksia. Vahvistaa hiuksen rakennetta ja ehkäisee latvojen kuivumista ja rispaantumista.

Levitetään pyyhekuivien hiusten pituuksiin pesun jälkeen tai kuivin hiuksiin tarvittaessa taltuttamaan pörröjä.

Tehoaineet: arganöljy, jojobaöljy, manteliöljy. Ja kyllä silikoninkin voi mainita tehoaineena sillä juuri se vastaa eliksiirin silottavuudesta ja hiuksiin jäävästä silkkisestä tunteesta.

Sannin kokemus: mansikka-Hubbabubban tuoksuinen, koostumukseltaan täyteläisehkö öljy. Hyvää kamaa, silottaa tehokkaasti. Täyteläisestä koostumuksesta huolimatta ei tee hiuksia lähmäisiksi. Tuote on riittoisaa ja 1-2 pumppausta riittää esimerkiksi minun tukkaani.

*

Arvonta :)

Minulla olisi teitille vielä myös arvottavana yksi setti näitä karkintuoksuisia "kesähiusten elvyttäjiä" :)

Osallistut arvontaan kertomalla, käytätkö normaalisti syväpuhdistavaa shampoota vai onko tuote jäänyt vieraaksi kylppärissäsi.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 10.9. kello 24.00 saakka. Jätäthän sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

// Arvonta suoritettu: Biozell-setin voitti Eliisa. Voittajaan on otettu yhteyttä.

273 kommenttia
03.09.2017

Kosmetiikkaturisti kertoo

Ahh, tätä kosmetiikkaturisteilua ^_^ Voin kertoa että on kyllä antoisaa, vaikka pää pyörällä onkin kaikista uusista merkeistä ja toinen toistaan ihanammista kosmetiikkahörhön paratiisimyymälöistä.

KBeauty_IMG_8199

Olen päättänyt jättää valtaosan kosmetiikkaostoksista reissun viimeisiin päiviin koska ei ole mieltä raahata montaa kiloa purkkeja Soulista Busaniin ja sieltä Jejulle ja takaisin, mutta jotain ostoksia olen jo tehnyt. Ja totta kai tutustutan itseäni tarjontaan vierailemalla kosmeliikkeissä joka päivä. :)

Voi hyvänen aika että tällä matkalla menisi äijällä hermot, ei, tällaiselle matkalle ei voi lähteä kuin yksin tai toisen yhtä paatuneen kosmefriikin kanssa joka jaksaa hypistellä ja tuijotella purkkeja tunnista ja päivästä toiseen :)

KBeauty_IMG_2415

Holika Holikan myymälässä hymyilyttää, sillä kesäkuussa laivalta ostamani Holikan naamiot viettivät kesän pölyä keräten... ^_^

KBeauty_IMG_8183

Naamioiden ylivertainen suosio Koreassa ei todellakaan jää epäselväksi.

Riittää kun kurkistaa yhteen, mihin tahansa kosmetiikkaliikkeeseen, ja näkee hyllyriveittäin kangasnaamioita. Kun niitä on tarjouksessa, näkee ihmisiä mättämässä niitä koreihinsa kymmenittäin suurissa megapackeissa. Kosmetiikkaturisti katselee silmät selällään... etenkin tämä k-turisti joka ei edes ymmärrä kangasnaamioiden hypen päälle. Mutta kiinnostavaahan tämä on - mikä kumma noissa "räteissä" niin kiehtoo?

KBeauty_IMG_8182

Joidenkin naamioiden mukana tulee erikseen naamioon lisättävä ampulli. Näitäkin on tietysti parit siloposkiset pojat markkinoimassa, kuinkas muuten :)

KBeauty_IMG_8178

Koreassa näkee ylipäänsä paljon miehiä (naisten) kosmetiikkamainoksissa. Piristävää.

KBeauty_IMG_8189

Mitä meikkien testaamiseen tulee, täällä ei olla sen "sivistyneempiä" kuin muuallakaan, itse asiassa sanoisin että jopa vähemmän hygieniatietoisia kuin ainakin meillä Suomessa. Testereistä lätkitään ihan surutta omaan naamaan, huuliin ja ripsiin eikä puhettakaan että hyllyillä olisi tarjolla vaikkapa topsipuikkoja luomivärin sävyn testaamiseen tai kleenexejä joilla pyyhkiä meikkisotkuja.

Kun olin tänään ostamassa luomiväriä ja kysyin myyjältä vanupuikkoa tai jotain millä voisin luomiväriä testata, hän katsoi minua täysin hämmentyneenä ja pyöräytti sitten muitta mutkitta oman sormensa testeriin ja siitä minun kämmenselkääni. Samoin cushion-BB-voiteita on oltu testaamassa myyjien toimesta suoraan kasvoilleni testereiden umpilikaisella sienellä. Anteeksi vain mutta yöks.... Yhdessäkään paikassa en ole nähnyt meikkiliikkeen myyjillä meikkivyötä siveltimineen joilla meikkejä testattaisiin asiakkaalle, tuotteet otetaan testereistä joko sormin tai niiden likaisilla applikaattoreilla.

KBeauty_IMG_2414

Hyllyillä törmää välillä myös hassun kuuloisiin tuotteisiin... osaako joku kertoa mitä esimerkiksi on hevosöljy...? :p

Tai entäs tämä:

KBeauty_IMG_2390

"Shocking smell cleansing"... tuota, meneekö kaupaksi? :D XD

KBeauty_IMG_8207

Tällaisen olisin ostanut jos näissä vain olisi ollut alhaisempi suojakerroin, ihania Peppi-tuotteita..! <3 Kaikissa tietysti SPF 50 kun Aasiassa ollaan. Joissain harvoissa tuotteissa olen nähnyt niinkin alhaisen kertoimen kuin 30, mm. cushion-BB:ssä jonka ostin eilen.

KBeauty_IMG_8208

Miettikää miten näppärä tuote meille jotka inhoamme aurinkorasvatahmaa; aurinkovoiteen voi lisätä siististi vipalla. :)

KBeauty_IMG_2411

Huomio putsareihin liittyen: kasvoputsarifriikkinä olen tietysti vaaninut puhdistustuotteiden incejä (niiden jotka ovat englanniksi, aika monessa on vain koreaksi), ja harmikseni olen huomannut, että Koreassa suositaan saippuapohjaisia vaahtoputsareita (tunnistaa incissä potassium hydroxidesta tai muista potassium-alkuisista yhdisteistä).

Melkein kaikissa vaahtoputsareissa on pesevänä ainesosana saippua (poislukien geelit). Kasvoputsarina tämän tyyppiset putsarit ovat liian kuivattavia minun iholleni. En myöskään pidä emäksisen pesuaineen jättämästä tosi nahkeasta pinnasta. Nämä kyllä vaahtoavat usein aivan ihanan kermaisesti ja runsaasti, mutta huuhtoessa paljastuu nihkeä iho jota alkaa kiristää saman tien kun huuhteluvesi on haihtunut.

KBeauty_IMG_2412

Aika ihana ponipuuteri! ^_^ Mutta en mä tällä mitään tekisi :) Söpö vaan ei käyttökelpoinen.

KBeauty_IMG_2382

Tämä on japanilaista kosmetiikkaa, mutta otin kuvan kun minulle tuli voimakas tunne että olen kuullut tästä ripsarista, ihan kuin joku lukija olisi joskus hehkuttanut Dolly Winkiä. Muistelen että hehkutus liittyi jotenkin kaareuttavuuteen ja kestoon.

Onko tämä tuttu jollekulle Aasia-kosmetiikan ystävälle...? Liittyykö tähän jotain erityistä vai sekoitanko ehkä johonkin toiseen tuotteeseen..?

Sitten mun ostoksiin :)

Tällaista olen tähän mennessä hankkinut:

KBeauty_ostoksia_IMG_8371

(..ja pahoittelut ankeasta kuvanlaadusta, otin kuvat nyt illalla työpöydän keinovalossa...)

KBeauty_Tonymoly_IMG_8396

Tonymolyn Green Tea -kosteussuihkeen ostin heti ensimmäisenä päivänä, koska matkaan ei tullut omaa sellaista ja olenpahan meikäläinenkin aika lailla koukuttunut kosteussuihkeisiin. :) Tosin käytän tätä myös kasvovetenä puhdistuksen viimeistelyssä, vaikkei se ehkä ainesosiensa puolesta ole siinä kovin tehokas. Tässä tuotteessa on vain koreankielinen inci joten en tiedä mitä se sisältää, mutta ainakin se tuoksuu aivan ihanalle ja tuntuu iholla hyvältä :)

Täällä pitää muuten olla tarkkana alennushintojen kanssa, olen huomannut. Vaikka hyllyn reunassa olisi alennettu hinta, minulta on yritetty jo pari kertaa veloittaa normihinta. Tonymolyn suihkeen kanssa kävi vielä niin, että hyllyssä oli -30% alennuslappu, ja kun huomautin tästä kassalla, toinen myyjä kävi vaihtamassa siihen -20% lapun (!!!!). En siis saanut tuotetta sen ilmoitetulla hinnalla, ja ensin yritettiin veloittaa täysi hinta.

COSRX_IMG_8374

COSRX-etanahoitoneste oli sekin tarjouksessa, ja arvatkaa huvittiko, kun aloin siinä ostopäätöstä tehdessä googlaamaan tuotetta, niin eiköhän ensimmäisenä pomppaa esiin Ostolakossa-Virven arvostelu...! ^_^

KBeauty_COSRX_IMG_8377

COSRX:n tuotteissa on parhaimmat ja selkeimmät tekstit myös englanniksi, ainakin tähänastisella K-purkkihypistelykokemuksellani. Englanti vaikuttaisi myös olevan oikeasti kieltä äidinkielenään puhuvan kirjoittamaa. :)

Etanaseerumia - - anteeksi, hoitonestettä, nyt pari päivää käyttäneenä voin sanoa, että ostos miellyttää kovasti, todella kosteuttavan tuntuinen ja lyhyt ainesosaluettelokin on hyvä juttu. On muuten varmasti tuoksuttomin kosmetiikkatuote johon olen koskaan tutustunut, tässä ei ole niin minkäänlaista tuoksua.

KBeauty_COSRX_IMG_8378

Koska tämäkin oli tarjouksessa, niin pitihän sekin sitten ottaa koska minulla ei myöskään ole matkalla mukana kosteusvoidetta (muuta kuin se Atopikin sy-voide). Lähdin mahdollisimman vähäisillä kosmetiikkamatkatavaroilla koska tiesin että tulen tekemään täällä paljon ostoksia.

Jos pullonkylkitekstiä on uskominen, tässä on 70% koivunmahlaa mikä sekin on meikäläisen mieleen. COSRX ei ole luonnonkosmetiikkaa eli tuotteissa on myös synteettisiä ainesosia, mutta ainakin näiden kahden perusteella koostumukset tuntuvat oikein mukavilta. Birch Sap -voiteessa tosin on dimetikonia ja sen aistii, mutta voide ei ole ylisilikoninen.

KBeauty_Missha_IMG_8392

Ja entäs tämä "mummo"! No eikö muka ole ihan sen näköinen että voisi löytyä isoäidin meikkipussista..? Misshan Geum Sul Vitalizing Tension Pact -BB-voide, joka muuten myytiin minulle cushionina vaikka ei teknisesti ole sitä. (Cushion-pakkausmuoto on täällä selvästi suurin trendi tällä hetkellä, ja nekin tuotteet jotka eivät ole varsinaisia "tyynyjä" halutaan nimetä näin tai sitten markkinoida asiakkaalle cushionina.)

Nyt alkaa jo väsyttää kun kello on kohta 2 aamuyöllä paikallista aikaa (mutta kun taas teki niin paljon mieli kirjoittaa...!) niin jätän pidemmät BB-voiteen-etsintästoorini toiseen postaukseen, mutta tämä tuote oli lopulta ainoa Misshan BB joka minulle sopi värinsä puolesta. Siksi "mummo". (Oikeasti, mummot on ihania mutta tämä pakkaus on minusta todella karmea.)

KBeauty_Missha_IMG_8383

Kerron käyttökokemuksia myöhemmin. Tämä oli sattumoisin myös kaikkein kallein Misshan BB-voiteista (ainakin "cushioneista") mikä varmasti oli myyjien mieleen - siis että asiakkaalle ei käynyt halvempien sävyt. ^_^

KBeauty_Innisfree_IMG_8400

Tarvitseeko tätä perustella? Ei. :) Aina mahtuu lisää kauniita violetteja. :)

Innisfree on muuten toistaiseksi ainoa bongaamani korealaismerkki jonka valikoimaan kuuluu myös pari Ecocert-sertifioitua tuotetta. Muutenhan täällä ei luonnonmukainen kosmetiikka ole millään lailla pinnalla enkä tiedä onko edes olemassa kokonaan sertifioitua korealaista kosmetiikkasarjaa.

                 KBeauty_IMG_8401

Ostoskoriin on sujahtanut myös kuorivia jalkanaamioita :) Näitä on pitänyt kokeilla jo todella pitkään ja nyt olen vihdoin lähempänä sitä hetkeä ^_^

Ja nyt: hyvää yötä. Kosmetiikkafriikki Koreassa kuittaa. Huomenna uusi opintopäivä. :)

.

P.S. Tässä vielä videolla Myeong-dongin kosmetiikkatäyteisen ostoskadun tunnelmaa:
[vimeo 232160231 w=640 h=1138]

MyeongDong from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

53 kommenttia
02.09.2017

Ensifiiliksiä Soulista

Voihan Korea!

Ellayna_Sanni_IMG_2291

Minulla olisi jo kahden päivän jälkeen aivan valtavasti mielenkiintoista kerrottavaa ja huomioita jaettavana, ja osa vähän surullisiakin kulttuuriin liittyen. Mutta vielä en ole ehtinyt niitä teille kirjoittaa koska ihana Airbnb-emäntäni Ellayna on samanlaista puheliasta sorttia kuin minäkin...! ^_^ Vapaat hetket kotona kuluvat siis tehokkaasti Ellaynan kanssa lörpötellessä.

En malta odottaa että pääsen kunnolla istumaan alas ja kirjoittamaan..! Kännykkä on jo täynnä muistiinpanoja ja lisää tulee arvatenkin joka päivä.

Tässä kuitenkin vähän kuvasatoa eiliseltä ja muutamia ensiajatuksia Soulista.

Seoul_IMG_7727

Seoul_IMG_7721

Seoul_IMG_7691 Seoul_IMG_7712
Soul näyttäytyi minulle paljon rauhallisempana kuin odotin. Ollakseen valtava miljoonakaupunki, keskusta on todella seesteinen vailla liikennekaaosta ja väentungosta.

Illan laskeutuessa keskusta ei syttynyt miljoonien neonvalojen loisteeseen vaan oli yllättävän vähävaloinen. Todellakin, aikamoinen vastakohta vaikka Las Vegasin levottomalle vilkkuvalle valomerelle - jossa oli kyllä oma siisteytensä siinäkin ^_^

Keskustan seesteisyyteen poikkeuksen tekee Myeong-dongin shoppailualue, vaikka sekään ei ollut läheskään niin överi kuin odotin. Myeong-dongissa riitti ihmisjoukkoa ja siellä näkee myös niitä neonvaloja, mutta edelleen oltiin kaukana siitä mihin olin varautunut.

Ilokseni löysin Myeong-dongin alueelta runsaasti ravintoloita, joiden ruokalistalla oli niin tofua kuin mereneläviäkin. Itaewon loputtomine pizzerioineen ei siis ole mun paikka ruokailun suhteen, vaikka muuten tosi kiva kaupunginosa onkin :) Myeong-dongin pääkadun ruokakojuista  ostin grillattua mustekalaa ja katkarapuja ja halloumin tyyppistä grillattua juustoa. <3

Streetfood_IMG_7949

Friteerattu ruoka dominoi toki täälläkin ja jotkut ruoat saivat melkein veren hyytymään näyllään.... Huhhuh. ^_^ Montakohan näitä pitäisi syödä että olisi jo suonet tukossa... :D

Myeongdong_IMG_2194

Kosmetiikkatarjontaa on todellakin loputtomiin ja Innisfreen, Tonymolyn, Holika HolikanEtude Housen ja Misshan myymälöitä on Myeong-dongin alueella varmaan 50 metrin välein... Plus monen muun. Länsimaisia ketjuja bongasin toistaiseksi vain kolme; Boots, The Body Shop ja Lush.

Meikkitrendi_IMG_2272

Tämän hetken kuuma meikkitrendi näkyy paikallisten kaunotarten kasvoilla:  punertavaa luomiväriä on kutakuinkin jokaisella.

K-Kosmetiikka_IMG_2203

...ja paikalliset julkkikset ovat kova sana myös kosmetiikan markkinoinnissa. :) Nämä pojat lienevät joku paikallinen K-pop-yhtye :)

Kasvisruoka_Seoul_IMG_2152

Lounaaksi söin Lonely Planet -oppaasta löytämäni tiibetiläishenkisen kasvisruokakahvilan munakoisocurry-annoksen. Hyvää oli mutta ei tällä nälkä lähde (missä proteiini..?), ja tunnin kuluttua oli jo vedettävä proteiinipatukkaa ja pähkinöitä.

Myeongdong_IMG_7871

Myeong-dongista sitten löytyi illalla vähän proteiinipitoisempaakin murkinaa. Tässä liekitetään hummeria - ja päälle tuli vielä juustokuorrutus :)

Myeongdong_IMG_7899 Myeongdong_IMG_7966

Ellaynan suosittelemien K-Beauty-merkkien joukossa oli mm. Too Cool For School. Tuttu jollekulle?

Seoul_IMG_7790

Seoul_IMG_7775

Seoul_IMG_7792Myeongdong_Streetfood_IMG_2278
Mukavaa lauantaipäivää kaikille! :) Teillä on siellä vasta päivä valjennut kun taas itse nukuin jet lagin takia tosi myöhään ja missasin jo puolet päivästä, täällä on kello kohta 14.00. Nyt ulos ja hengittämään lisää kokemuksia!

Loppuun video mielestäni ihanimmasta paikasta Soulin keskustassa, katu jonka alta on kaivettu esiin muinainen joki. Mitä viehättävin paikka istua ja rentoutua pitkän sightseeing-kävelyn tai shoppailun jälkeen.
[vimeo 232122379 w=640 h=1138]

14 kommenttia
31.08.2017

Ruokavammainen Itaewonissa

Seoul_torstai3108_IMG_7654
Seoul_torstai3108_IMG_7626  Seoul_torstai3108_IMG_7639         Seoul_torstai3108_IMG_7636

Terveiset Soulista.

Olen niin väsynyt unettomaksi jääneestä edellisyöstä lentokoneessa että olo on melkein kuin tuosta parin päivän takaisesta humalapostauksestani. Väsymyksestä ja varmaan aikaerostakin johtuen ensimmäinen päivä Koreassa ei ollut niin hyvä päivä. Seuraavan voi siis lukea myös "kirjoittajalla umpiväsyneet aivot" -filtterin läpi.

Seoul_torstai3108_IMG_7603

Asun Itaewonin kaupunginosassa lähellä Namsan-kukkulaa ja kaupungin maamerkkiä Seoul Toweria. Olin ajatellut lähteä tutustumaan keskustaan mutta tokkurainen olo sai minut muuttamaan ohjelman vähemmän stimuloivaksi, ja niinpä lähdin kävelylle Seoul-tornille. Vuonna 1971 rakennettu torni on 236 m korkea ja sieltä näkee koko kaupungin. Autereinen sää tosin ei ollut paras mahdollinen näköalojen katseluun, ja jätin maksullisen tornin väliin. Maisemat olivat ihan komeat Namsan-kukkulan laeltakin.

Päivän teema: ruokavamma. No se.

Olin kaavaillut syöväni lounasta tornilla, ja siellä iski ruokatotuus vasten kasvoja. Seoul Towerin ravintoloissa oli tarjolla pizzaa, hampurilaisia, frittikanaa ja liharuokabuffet. "You don't have any fish on the buffet?" "No, only meat". Jahass.

Aamuinen vierailu lähikaupassakin oli jo jättänyt minut tyhjin käsin. Airbnb-emäntäni vahvisti, että erikoisuuksia kuten luonnonjogurttia ja juustoa saa vain suuremmista marketeista, jonne suuntaisimme myöhemmin illalla.

Seoul_torstai3108_IMG_2135

Olimme jutelleet juustosta aamulla pitkään, ja ko. elintarvikkeen harvinaisen aseman Koreassa huomioon ottaen olikin absurdi sattuma, että kävellessäni Namsanilta alas Itaewonin keskustaan, oli ravintola nimeltä Cheese A Lot melkein ensimmäinen johon törmäsin.

Tosin alkuilostuksen jälkeen selvisi, että Cheese A Lotin menu oli hyvin liha- ja sandwich-painotteinen.

Seoul_torstai3108_IMG_2108

Seoul_torstai3108_IMG_2121

Itaewonissa asuu paljon ulkomaalaisia ja se tunnetaan Soulin kansainvälisimpänä kaupunginosana. Niinpä siellä on paljon myös muista maista vaikutteita ottaneita ravintoloita. Mutta - vaikutteet näyttäisivät suurimmaksi osaksi olevan pikaruokahenkisiä.

Pizzaa, pizzaa, pizzaa... pastaa, friteerattua kanaa ja lihaa. Ennen kaikkea pizzaa. JA  sitä lihaa.

Seoul_torstai3108_IMG_2073

Ruokavammainen. Se minä tänään olin, ja ensimmäistä kertaa koskaan missään paikassa tai tilanteessa olen kokenut yhtä suurta vaikeutta löytää mistään syötävää.

Oikeastaan nuudelin tai riisin hyväksyminenkään ei olisi auttanut, sillä en löytänyt yhtäkään korealaista ravintolaa jossa olisi ollut muuta kuin nuudeli- ja riisiannoksia lihalla. Pizzaa olisi saanut vegenä mutta sen kaltaisen vehnämätön jätän viimeiseen hätään, ja vielä ei oltu sellaisessa pisteessä.

Täällä rakastetaan roskaruokaa. Anteeksi, pakko sanoa, mutta siten tämän päivän ruokatarjonta minulle näyttäytyi. Se on epäreilusti sanottu kun olen nähnyt maata vasta näin vähän, mutta tämä on ensivaikutelmani, ja toivon että se muuttuu viikkojen aikana. Kävelin Itaewonin katuja ja kuppila toisensa perään tarjosi joko korealaista liharuokaa tai kaikkea mahdollista uppopaistettua ja friteerattua. Halpaa pikaruokaa. Kenelle maistuisi tuollainen sokerimunkin sisään leivottu makkara...?

Seoul_torstai3108_IMG_2098

Lopulta löysin itseni syömästä ensimmäisenä Korea-päivänäni.... kreikkalaista salaattia ja tsatsikia. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Toisaalta olin iloinen että lopulta löytyi edes joku paikka jossa ylipäänsä oli salaattia.

Haluan uskoa, että tämän päiväinen oli vain ikävä sattuma ja johtui alueesta. Kreikkalaisen ravintolan tarjoilija totesi, että Itaewon ei ole oikea paikka etsiä kasvisruokaa tai seafoodia. Huomenna suuntaan Myeong-dongiin ja ydinkeskustaan, ehkä siellä on ihan erilainen kattaus ruokapaikkoja. Viimeistään rantakaupunki Busanissa pääsen notkuvien seafood-pöytien ääreen, ainakin jos Lonely Planet'ia on uskominen.

Tai sitten, jos oman ruokavalioni mukaista murkinaa ei ala löytyä, tämä matka tarjoaa minulle ihan omansalaisen itsetutkiskelun paikan.

Seoul_torstai3108_IMG_2115

Jos muuta ei ole tarjolla, enkö voi syödä pizzaa, ranskalaisia ja nuudeleita? Jos en, miksi? Mitä minulle silloin tapahtuisi?

Vatsa menisi varmaan kipeäksi ja kroppa tukkoiseksi, ja kyllähän se harmittaa, jos joutuu kolme viikkoa syömään ruokaa josta ei niin kamalasti välitä. Mutta se on ohimenevää. Kotona voi palata omaan ruokailutapaan ja reissun aikana voisi hyväksyä rennosti sen, että aina olosuhteet eivät voi olla sellaiset kuin itselle parhaiten sopisi. Vatsaa enemmän koskisi varmaan mieleen, ja siinä on mietiskelyn paikka.

50 kommenttia
30.08.2017

ATOPIK - uusi kotimainen luonnonkosmetiikan apteekkisarja

Tiedätte että olen todella tykästynyt kotimaiseen luonnonkosmetiikkasarja EkoPharmaan. Nyt EkoPharman valmistaja Naviter on tuonut luonnonkosmetiikan apteekkeihin; Atopik on erityisesti herkälle ja kuivalle tai atooppiselle iholle kehitetty hoitosarja. Tuotteiden perustan muodostaa ihoa rauhoittava suomalainen kaura.

Kuulostaa varmasti oikein tervetulleelta lisältä monelle suomalaiselle, täällä monen iho on herkkä, kuiva ja punoittava. Jonkun tutkimuksen mukaan, jonka luin silloin kun olin vielä myymälätyössä, suomalaisten naisten ykköshuolenaihe ihossa olivat nimenomaan punoitus ja kuivuus.

Atopikissa on kaksi linjaa, Sensitive ja Anti-Age. Sensitive on hajusteeton ja sopii herkän ja kuivan ihon perushoitoon kaiken ikäisille, Anti-Age taas sopii nimensäkin mukaisesti nimenomaan ikääntyvän ihon ja ikääntymisen merkkien hoitoon. Anti-Age-linjan tuotteet on hajustettu. Kummassakin sarjassa aktiiviainesosana on kaura. Tuotteet on formuloitu ilman etanolia, ja niissä käytetty alkoholi on sitä pehmentävää rasva-alkoholia, ei kuivattavaa laatua.

Atopik_tuotteet_IMG_1521

Sain kokeiltavaksi Sensitive-linjan kasvovoiteen, seerumin ja kasvoöljyn sekä Anti-Age-linjan silmänympärysvoiteen.

Voin jo heti alkuun todeta että tykkäsin kaikista, ei yhtään "ei sovi mulle" -testituotetta tässä satsissa, vaikka oma ihoni ei edes ole erityisen kuiva. Koostumukset ovat Naviterille tyypillisesti kautta linjan todella miellyttäviä.

Atopik_24hvoide_IMG_1508

Sensitive-kasvovoide

32€ / 50 ml

Erittäin miellyttävä, "sileä" ja helposti levittyvä koostumus. Todella mukavan ja notkean tuntuinen.

Sensitive-sarja on hajusteeton, mutta kaikissa Atopik-tuotteissa aistii säilöntäaineena käytetyn fenetyylialkoholin tuoksun. Tämä on jo tuttu EkoPharman tuotteista, alan jo pitää tätä Naviter-tuotteiden ominaistuoksuna :)

Naviterin edustaja kertoi fenetyylialkoholista ja luonnonkosmetiikan säilöntäaineista näin:

"Fenetyylialkoholi on aromaattinen alkoholi, jota esiintyy mm. ruusussa ja hyasintissa, ja sillä on tosiaan hyvin selkeä, kukkaismainen ominaistuoksu. Atopik-tuotteissa käytetty fenetyylialkoholi on peräisin ruususta, mutta suurin osa kosmetiikkateollisuuden käyttämästä fenetyylialkoholista valmistetaan synteettisesti.

Ihanteellinen säilöntäaine on tietysti paitsi tehokas, myös tuoksuton, mutta luonnonkosmetiikassa säilöntäainevaihtoehdot ovat hyvin rajalliset, ja fenetyylialkoholi on osoittautunut niin hyvin siedetyksi, että haluamme käyttää sitä etenkin herkän ihon tuotteissa. (Fenetyylialkoholilla ei ole EU-alueella virallista säilöntäainestatusta, sitä ei ole mainittu kosmetiikka-asetuksen 1223/2009 liitteen V positiivilistassa, mutta muilla markkina-alueilla se määritellään säilöntäaineeksi. Tämän takia kutsumme sitä säilyvyyttä edistäväksi aineeksi säilöntäaineen sijaan)".

Incin voi tsekata täältä. Voiteessa on on heti veden jälkeen kauraöljyä ja kaurauutetta, ja päättelisin inceistä että Sensitive-linjassa kaura-ainesosien pitoisuus on Anti-Age-linjaa korkeampi. Muita hoitavia aineita voiteessa ovat mm. mangonsiemenöljy, ruusuvesi, hyaluronihappo sekä prebiootit.

Atopik_oljy_IMG_1501

Sensitive-kasvoöljy

34 € / 30 ml

Täyteläisehkö öljy joka ei kuitenkaan tunnu tämän varovaisesti öljyihin ihastuneen (ja vasta EkoPharman kautta lempiöljynsä löytäneen) mielestä kuitenkaan yhtään liian raskaalta. Kauraöljyssä on miellyttävä viljainen tuoksu ja se imeytyy minunkin ei-kuivalle kesäiholleni hyvin.

En ole pitkään aikaan (koko kesänä) käyttänyt öljyjä, ja tulin taas muistutetuksi siitä kuinka älyttömän pehmeäksi kasvoöljy tekee ihon voiteeseen verrattuna. <3

Kasvoöljyn ainesosaluettelo on lyhyt: kauraöljy, dicaprylyl carbonate ("kuiva"rasvamainen ainesosa joka pehmentää ihoa ja vaikuttaa myös mm. tekemällä öljyseoksesta vähemmän rasvaisen tuntuisen), e-vitamiini, fenetyylialkoholi ja auringonkukansiemenöljy.

Atopik_seerumi_IMG_1509

Sensitive-seerumi

32€ / 30 ml

Yllättävä koostumus; seerumi on paksumpaa kuin päivävoide. Atopikin tuotetiedoissa seerumia kuvaillaan kevyeksi mutta kyllä tämä on ehdottomasti koostumukseltaan tuhdein seerumi jota olen koskaan kokeillut. Se käy minun iholleni yksinään yövoiteena. Seerumi ei ole varsinaisesti rasvaisen tuntuinen mutta voiteen koostumus on paksumpi ja jäykemmin levittyvä kuin 24 h -voiteella.

Arvelen, että tällainen koostumus sopii erityisesti oikein kuivalle, atooppiselle iholle jota täyteläiset koostumukset hellivät. Minusta tämä on kuitenkin ehdottomasti voide eikä seerumi ainakaan siinä mielessä miten useimmat kuluttajat seerumin mieltävät (ohut, jopa nestemäinen kosteustuote).

Seerumissa on samoja vaikuttavia aineita kuin 24 h -voiteessakin ja lisäksi rypäleensiemenöljyä. Inci kokonaisuudessaan täällä.

Atopik_sy_voide_IMG_1497

Anti-Age -silmänympärysvoide

32 € / 15 ml

Ihana koostumus, juuri sopivan täyteläinen ja sileä. Ylellinen. Jättää napakan pinnan, ja voide lupaakin kiinteyttää.

Ilmaisulla sileä voiteesta puhuttaessa tarkoitan koostumusta, joka ei ole vetinen eikä rasvainen mutta täyteläinen ja sen jättämä pinta tuntuu levittäessä sileältä vastakohtana raikkaan vetiselle, nihkeän nahkealle - ( geelit---!) tai raskaan rasvaiselle tunteelle. Tämä voide on Sensitive-24-h-voiteen rinnalla lempparini Atopik-testituotteista. Pikkuinen matkakosmetiikkapussukkaan istuva voide lähti mukaani myös Koreaan :) Istun muuten tätä tekstiä viimeistellessäni lentokentällä.

Voiteesta kerrotaan Atopikin sivulla näin: "chiaöljyn sisältämät rasvahapot ravitsevat ja tasoittavat ohutta silmäympärysihoa. Kauraöljy rauhoittaa herkkää silmänympärysihoa ja mustikkauute edesauttaa mikroverenkiertoa ja tuo iholle antioksidanttisuojaa. Silmänympärysvoiteen sisältämä kiinteyttävä proliini-aminohappo tasoittaa pieniä juonteita."

 

*

Atopik-sarjaa myydään valikoiduissa apteekeissa, jotka löytää täältä.

Seuraava postaus tuleekin sitten Koreasta :)

23 kommenttia
29.08.2017

Humaltumisesta

Miten teihin vaikuttaa alkoholi?

En tiedä kuinka erikoisena aiheena tällaistakin voi pitää kauneusblogissa, mutta se on aihe, josta minun on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään. Se on kiinnostava.

SantoWines_IMG_9413

Humala, juopumus, päihtymys, känni. Alkoholista tulee känniin jos sitä juo tarpeeksi, ja toisille tuo "tarpeeksi" voi olla hyvinkin vähäinen määrä. Tietysti myös olosuhteet vaikuttavat, kuten henkilön koko, sukupuoli ja mitä on syönyt tai syö samanaikaisesti alkoholia nauttiessa.

Humaltumisen nopeutta enemmän minua kuitenkin kiinnostaa se, miten eri lailla alkoholi vaikuttaa ihmisiin. Se on jotenkin todella kiinnostavaa - vaikkakin samalla myös ikäviä ulottuvuuksia sisältävä asia.

Ystavakirjakuva_juusto_viini

Kuten tiedämme, humalatiloja on hyvin monenlaisia, ja puhun nyt päihtymyksen vaikutuksesta enkä pelkästään päihtymyksen syvyydestä. Toisten käytös ja olemus muuttuu humaltuessa hyvinkin paljon, toisten ei juuri lainkaan, vaikka promilleja olisi yhtä paljon. Juuri tämä on minusta kiehtovaa.

Humalatila myös näkyy toisissa nopeammin kuin toisissa; yhden silmät alkavat harittaa jo tuopillisesta kun toinen voi vetää 6-kertaisen määrän alkoholiannoksia ilman että se juuri näkyy ulospäin, vaikka henkilöt olisivat samaa sukupuolta, saman ikäisiä ja saman painoisia. Fyysiset ja kronologiset ominaisuudet eivät siis aina vaikuta.

Mistä tämä johtuu? (Retorinen kysymys, en odota että lukijoiden joukosta löytyy aiheeseen perehtyneitä - mutta jos löytyy niin aina vain parempaa :))

Brasserie_IMG_1287

Ne joiden käytös muuttuu alkoholin vaikutuksesta huomattavasti saattavat tehdä humalatilan syvetessä asioita, joita eivät koskaan tekisi selvin päin.

Heidän harkintakykynsä ja normaali järkensä tuntuu katoavan täysin. Mukaan voi tulla aggressiota, provokaatiota, överiä impulsiivisuutta tai mitä tahansa mikä ei tavallisesti kuulu henkilölle ominaiseen käytökseen. Toiset muuttuvat äänekkäämmiksi ja estottomimmiksi, toiset väsyvät nopeasti ja vahva päihtymys johtaa pian nukahtamiseen tai sammumiseen. Toiset taas alkavat voida pahoin vähäisestäkin alkoholin määrästä ja iloinen kilistely johtaa pian vähemmän iloiseen suuntaan.

Viinilasi_IMG_1367

Minä kuulun niihin, joiden käytökseen tai toimintaan juopumustila ei juurikaan vaikuta. Alkoholi vaikuttaa minuun nopeasti ja voimakkaastikin, mutta se ei vaikuta persoonallisuuteni. En muutu olennaisesti millään tavalla. Olen jo selvin päin äänekäs ja puhelias, sitä ei viinilasillinen enää vahvista. En myöskään tee mitään harkitsematonta enkä koskaan ole seuraavana päivänä joutunut miettimään että "Hemmetti, mitähän sitä tulikaan tehtyä..."

Päihdyn nopeasti suhteellisen vähäisestä määrästä alkoholia, etenkin jos en ole syönyt mitään ennen alkoholin nauttimista. En pidä tästä lainkaan, sillä en pidä juopumustilasta mutta sen sijaan pidän hyvästä viinistä. Sanonkin välillä, viinin harrastajien luodessa minuun ei-ymmärtäviä katseita, että toivoisin viinissä olevan alkoholia puolet vähemmän. Silloin voisin nauttia hyviä viinejä enemmän ilman ei-toivottua lieveilmiötä joka keskeyttää nautiskeluni välillä todella ärsyttävästi.

Burgundi_Viinitarhat

Miten alkoholi sitten vaikuttaa minuun?

Joo, sanotaan nyt heti että kyllä minusta pikku-hiprakka on ihan kivakin juttu, en väitä että pitäisin alkoholin päihdyttävää (ja rentouttavaa --> lentopelko!!!) vaikutusta kokonaan huonona juttuna, en tosiaan. Se kevyen rentoutunut, lämmin, iloinen ensimmäisen lasillisen fiilis on oikein tervetullut. Mutta kun se jäisi siihen.

Kolme lasia (16 cl) tai puolikas viinipullo johtaa yleensä selvään juopumukseen jos en ole syönyt hetkeen mitään ja alkoholi pääsee imeytymään tyhjässä vatsalaukussa. Kaksikin lasia voi riittää. Juopumus tuntuu hidastuvina reaktioina ja puheen sammaltamisena, samalla kun pystyn kuitenkin täysin kirkkaasti älyllisesti seuraamaan kehoni reaktioita ja mitä minulle tapahtuu. Juopumus tuntuu tavallaan siltä, kuin alkoholi ottaisi kehoni haltuunsa älyä lukuunottamatta, ja suurimmaksi osaksi vain kehon fyysiset toiminnot ovat vaikutuksen kohteena. Voin kylmän viileästi seurata ja analysoida päihtymystilan etenemistä pääni sisällä, pystymättä kuitenkaan tekemään hidastuville liikkeille ja puuroutuvalle puheelle mitään. Tarkkaavaisuus ulkoisia tekijöitä kohtaan herpaantuu, mutta pystyn tarkastelemaan omaa sisäistä tilaani hyvinkin analyyttisesti.

Nopea juopuminen vähäisestä alkoholimäärästä on todella harmillista etenkin viininmaistajaisissa, kun niitä viinejä kuitenkin mielellään maistaisi eikä sylkisi kuppiin... Käytännössä joudun aina kuitenkin jättämään lasit kesken koska en pysty juomaan kaikkea humaltumatta. Sama juttu ravintoloiden maistelumenujen viinipakettien kanssa, joudun aina tilaamaan ne puolikkaina ja usein silloinkin alkoholimäärä on liikaa.

Ruokaviikko_perjantai_juusto_viini

Havaitessani että puheeni alkaa hidastua (välillä tuntuu kuin kuulisin puheeni ikäänkuin "viiveellä"), lopetan yleensä alkoholin nauttimisen siihen, sillä vaikka olo olisi muuten hyvä, tiedän mitä seuraa pian. Puheen hidastuminen ei liity sekavuuteen tai huonoon oloon, olo voi siis olla yleisesti hyvä ja skarppi vaikka puhe ja motoriset toiminnot hidastuvat.

Raja "sammaltavan päihtymystilan" ja "tunnelipäihtymyksen" välillä on kohdallani alkoholiannoksissa mitattuna hiuksen hieno, joskus voi riittää puolikas lasillinenkin.

Viini

"Tunnelikänni" on se vaihe, kun päässä alkaa pyöriä. (Ei varmaan epätuttu ilmiö muillekaan...) Tunnelivaihe voi alkaa ihan odottamatta kuin napista painamalla. Hetkeä aiemmin olet istunut siinä ihan hyvässä fiiliksessä jotain juttua kertoen ja yhtäkkiä tunnet että horisontti keikkaa ja pöytä kallistuu edestäsi. Tätä seuraa sietämätön karusellitunne päässä eikä voi enää keskittyä mihinkään muuhun kuin pyörivän tunteen tasauttamiseen, ja ilta onkin tässä vaiheessa pilalla.

Tähän pisteeseen en todellakaan halua päätyä ja sitä välttelen kaikin keinoin. Kun homma etenee tunneliin, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa ilta siihen, ja se ei tietenkään ole asia johon kukaan haluaa tähdätä kun ollaan viettämässä mukavaa iltaa kivassa seurassa.

Tunneli-iltoja on onneksi todella harvoin, hyvä jos kerran vuodessa, mutta harvoina tapahtuminakin ne ovat yhtä kaikki erittäin epämiellyttäviä ja aina ketuttaa kun ei tajunnut lopettaa viinin siemailua ajoissa sinä iltana.

HavsViddenIMG_2185

Tänä kesänä minulle osui yksi tällainen ilta. Ja tiedättekö mitä tein? Koska olen halunnut kirjoittaa aiheesta, aloin siinä karusellin keskellä tehdä kännykällä blogiin muistiinpanoa humalatilatuntemuksistani. Ajattelin, että tässä tilassahan sitä varmasti saa parhaiten välitettyä miltä tuntuu.

En kirjoittanut mitään hölmöä vaan ihan asiallisesti näitä samoja juttuja mitä tässä ylempänäkin, mutta voin kertoa, että aamulla heräsin hätkähtäen, että tallensinkohan mä sen muistiinpanon tosiaan luonnoksena vai satuinko painamaan "Julkaise" -nappia joka mobiilisovelluksesa on hyvinkin lähellä "Tallenna luonnos" -namiskaa. Mietin että ei herranjestas, mitäs jos ihmiset on aamulla saaneet lukea kahviensa äärellä mun ajatuksia humalatilan etenemisestä, vailla mitään alustusta tai selitystä aiheelle...! :D

idSantoWines_IMG_9428

No, olinhan minä sen kuitenkin tallentanut luonnoksena.

Näin kirjoitin tunnelissa:

  • Vaihe 1: olen vain hyvin kevyesti alkoholin vaikuttama = hiprakassa, menee nopeasti ohi jos en jatka juomista.
  • Vaihe 2: alan juopua. Vielä on kivaa ja tilanne hallinnassa. Olen tilassa, jossa voin täysin analyyttisesti seurata kehoni toimintoja ja tarkkasvuustilan muutoksia ja todeta hidastuneen, tahmean tilan mutta en voi tehdä sille mitään. Se on tapahtunut ja voin tarkkailla sitä ja olla pahoillani kun puhe hidastuu entisestään mutta en voi enää mennä taaksepäin.
  • Vaihe 3: tunnen karusellin. Se iskee niin selvästi että voin määritellä kellontarkkuudella milloin tila alkaa. Tämän  jälkeen kehon ympärille muodostuu kuin lämmin kuori ja tuntuu, että teen kaiken tämän lämpimän, pehmeän kuoren läpi. Toiminnot hidastuvat valtavasti entisestään. Voin seurata kuinka muodostan sanoja sammaltaen ja tunnen kuinka hitaasti pääni kääntyy, mutta en voi pysäyttää tilannetta. Päässä pyörii jos yritän keskittää katseen pitkäksi aikaa johonkin. Järkihavainnot ovat edelleen samat kuin selvänä ja voin seurata tilannetta kuin ulkopuolinen mutta juuri minun kehoni on se joka on humaltunut.

Lentopelko_viini

Miten alkoholi vaikuttaa teihin? Tuleeko teistä erilaisia? Oletteko koskaan tehneet humalassa jotain mikä olisi todella kaduttanut?

Myöntääkö joku suoranaisesti pitävänsä humalahakuisesta juomisesta?

Vai jätätkö alkoholin kokonaan väliin?

.

Tämä kirjoitus ei kannusta ketään käyttämään alkoholia. Kohtuukäyttö on paras käyttö mutta sekään ole kaikille mahdollista. Kirjoittaja pitää viinistä mutta ei humalasta.

66 kommenttia
1 2 3 10 11 12 13 14 15 16 32 33 34

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (46)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat