Olipahan eilen taas päivä. Ainekset olivat kasassa ikävällä tavalla vieläkin jännittävämpään lopputulemaan, mutta onneksi kaikki selvisivät omista seikkailuistaan lopulta hiellä ja väliaikaisesti kohonneella pulssilla.
Meillä oli eilen illalla sovittuna sisareni kanssa treffit Las Vegasissa kello 18.00. Äiti ja minä lähdimme Vegasia kohden Los Angelesista, sisareni Helsingistä.
Aamu valkeni Los Angelesissa jälleen kirkkaana ja aurinkoisena. Tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni Uber-kyydin joka heitti meidät miellyttävästi ruuhkattomia teitä 45 minuutissa Venice Beachilta Downtownin Greyhound-asemalle.
Edellisyönä en meinannut saada unta kun jännitin, ehtiikö sisareni tunnin vaihtoajallaan Tukholmassa Vegasin lennolleen. Hänen piti Tukholmassa vielä tsekkautua sisään Vegasin lennolle koska oli ostanut lennot erikseen. Jos Helsingin lento olisi yhtään myöhässä, sisareni missaisi jatkolennon (budjettireissaajaluonteena hän oli varannut myöhäisemmän, halvemman Helsinki-Tukholma-lennon). Rauhoituin kun kello 04.00 Kalifornian aikaa tuli viesti että sisko oli Vegasin koneessa. Myöhemmin saimme kuulla, että ehtiminen oli 10 minuutista kiinni.
Bussi lähti etenemään reittiään Los Angelesista San Bernadinon kautta Vegasiin viime vuodelta tutuissa maisemissa. Katselin ohi kiitäviä erämaamaisemia ja muistelin, kuinka viime vuonna samainen matka starttasi Losissa sateisessa säässä pilvien väistyessä kun lähestyimme erämaaosuutta.
Rentouduin ja avasin läppärini. Greyhoundin ilmainen wi-fi-yhteyskin näytti toimivan tällä kertaa joten ehtisin vastata matkan aikana blogikommentteihin. Mukava matka edessä, ja pian tapaisimme siskoni. Mieli oli iloinen ja odottava.
Tämän selfien jälkeen meni 10 minuuttia, kun bussista alkoi yhtäkkiä kuulua korkeaa ujellusta.
Hetkeä myöhemmin kuljettaja ohjasi bussin tien sivuun. Kuski tarttui mikkiin ja kertoi tilanteen vähintään rehellisesti ja suoraan:
"Folks, I am really sorry, but it seems we have a mechanical failure and it's pretty serious. I can see some smoke coming from the back."
Bussiin laskeutui hiljaisuus. Kuski pyysi kaikkia pysymään paikoillaan ja lähti ulos tarkistamaan tilanteen. Seuraavat minuutit tuntuivat venyvän ja venyvän, kuski oli ulkona ehkä 10 minuuttia mutta se tuntui puolelta tunnilta. Tuntui, kuin kaikki matkustajat olisivat pidättäneet hengitystään.
Erittäin helposti huolestuvana ja herkästi ylireagoivana luonteena tunsin pulssini alkavan kohota. Haisiko täällä savu..? Bensa...? Miksi kuski viipyi ja viipyi...? Katseeni vaelteli muissa matkustajissa jotka vastasivat yhtä hämmentyneillä katseilla. Käytävän toisella puolella istuva teinipoika totesi lakonisesti ystävälleen, "Ok, if the gas gets in, how long 'till we gonna die? We can't get out. The folks in the back rows will die first, right?"
Voisiko se kuski nyt palata sisään...!
Aloin tarkkailla ohi ajavien autojen ikkunoita, katsottiinko niistä bussiamme? Jos bussimme olisi tulessa, kai ohiajavista autoista luotaisiin meihin järkyttyneitä katseita..?
Ei. Kukaan ei katsonut bussiimme päin. Ei me varmaankaan oltu tulessa ainakaan.
"I'm scared", kuulin teinipojan sanovan.
Sitten kuski palasi.
"Minulla ei ole hyviä uutisia, kaverit. Bussi ei liiku tästä mihinkään, meillä on vuoto." (En ymmärtänyt mikä vuoto). "Sanon suoraan että nyt istutaan tässä hyvä tovi, ottakaa iisisti. Todennäköisesti menee ainakin neljä tuntia että saamme korvaavan bussin hakemaan meidät".
Bussiin levisi kollektiivinen "Eihhhelvetti".
Neljä tuntia? Mitä, miksi? Olimme ajaneet Losista vasta alle kaksi tuntia, eikö tähän nyt saada uutta bussia sen aiemmin? Ilmeisesti ei.
Kuuntelimme seuraavat pari tuntia kun kuski yritti puhelimessa saada meille apua, ja tilanne sai välillä jo absurdin koomisia piirteitä kun puhelimen päähän saatu mekaanikko ei suostunut (!) lähtemään meitä kohti ennenkuin hänelle annettaisiin täsmälliset GPS-koordinaatit. "Sir, what is your problem? You cannot miss us, it's a freakin' Greyhound bus by the road, you cannot miss us..!!" kuski huusi.
Bussin oma GPS ei toiminut eikä ilmeisesti monen matkustajan puhelimenkaan. En tajunnut mistään mitään. Kuski huusi kerta toisensa jälkeen että nyt tarvitaan ne GPS-koordinaatit ja eikö kellään ole antaa niitä. Kellään ei ollut. Joku reittiä tarkasti seurannut fiksu matkustaja meni lopulta puhelimeen selittämään mekaanikolle minkä exitin olimme viimeksi ohittaneet ja missä kohtaa Interstatea olimme, mutta mekaanikko ei vakuuttunut. Lopulta kuski luovutti. "I've just talked to the stupidest person on earth" hän selvitti meille.
Aivan käsittämätöntä.
Oli tautisen kuuma ja osa matkustajista alkoi voida pahoin kuumassa ja tunkkaisessa bussissa jossa ilmastointikaan ei tietenkään enää toiminut kun moottori oli sammutettu. Kuski kuitenkin kielsi ketään menemästä ulos koska hän oli vastuussa matkustajien turvallisuudesta ja olimme vilkkaan highwayn sivussa, emme virallisella levikkeellä ja taukopaikalla.
Lopulta eräs ahdistuneen oloinen nuori nainen vetosi kuskiin että hänen oli pakko päästä ulos tupakalle rauhoittuakseen. Tässä vaiheessa olimme istuneet tien sivussa jo runsaan tunnin, ja bussissa oli jo ehditty kuuluttaa diabeteslääkkeitä tai jotain makeaa lääkkeensä unohtaneelle diabeetikko-matkustajalle. Levottomuus lisääntyi koko ajan. Kuski varmasti tajusi että pian meillä olisi suurempi ongelma käsissä matkustajien saadessa suljetussa ja kuumassa bussissa ahdistus- ja sairauskohtauksia, ja hän antoi viimein luvan mennä ulos.
Minulla oli lopulta ihan rauhallinen olo, minulle riitti tieto ettei moottori ollut aikeissa räjähtää. Ainoa huolenaiheeni oli juoman loppuminen, sillä olin pakannut mukaan alle litran vettä.
Aika kului ja seurasin auringon laskemista ikkunan takana.
Lopulta saimme hyviä uutisia.
[vimeo 243534718 w=640 h=1138]
On The Greyhound 18.11.17 from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Korvaava bussi saapui viimein viiden aikaan auringon juuri laskiessa.
Matka jatkui pinkiksi ja oranssiksi värjäytyvän taivaan alla hiljaisuuden vallitessa. Pian saimme juotavaakin seuraavalta huoltoasemalta.
Onneksi tilanteesta selvittiin lopulta vain säikähdyksellä ja pitkällä kärsivällisyyden koettelemuksella, kukaan ei saanut sairaus- tai aggressiokohtausta. Jälkimmäinen skenaario olisi sekin voinut hyvinkin olla mahdollinen; jokuhan olisi saattanut käydä riehumaan kuumuuden ja epävarmuuden käydessä sietämättömäksi. Tuntui kieltämättä hullulta, ettei Greyhoundilta pitkään aikaan osattu sanoa milloin pelastava bussi oikeasti pääsee paikalle. Absurdista mekaanikosta puhumattakaan.
Sellainen roadtrip Vegasiin tällä kertaa.
Pitkiksi venyneiden tuntien aikana ehdimme myös jännittää, saahan Vegasissa odottava siskoni tiedon myöhästymisestämme. Jos hän ei kuulisi meistä mitään, hänhän pelästyisi suunniltaan kun meitä ei kuulu sovittuun aikaan bussin normaalin aikataulun mukaisesti. Sisareni puhelin ei toimi Yhdysvalloissa (katsokaas, me olemme sitä museopuhelin-sorttia...), joten ainoa yhteydenpitokeino on Messenger jota sisko käyttää tabletillaan. Koska Greyhoundin wi-fi ei toiminut seistessämme tien poskessa, en voinut lähettää hänelle Messenger-viestiä.
Niinpä lähetin tekstiviestejä Mr. Karkkipäivälle ja toiselle siskolleni ja käskin heitä ilmoittamaan Vegas-siskolle Mesen kautta tilanteestamme. Koska Suomessa oli tuolloin aamuyö, ei tietenkään ollut takeita siitä oliko kukaan hereillä lukemassa näitä viestejä. Lopulta Mr. Karkkipäivä soitti minulle ilmeisessä "juhlakunnossa" (lauantaiyö....), ja hetken tuntui vaikealta saada häntä ymmärtämään ettei siskolleni voinut soittaa. Sain hänet lopulta tajuamaan mistä on kyse ja juhlakuntoinen mieheni sai viestin eteenpäin sisarelleni.
Saavuimme Vegasin Greyhound-asemalle lopulta illalla yhdeksältä.
Jännityksen lauettua rinnassa velloneen huolimöykyn korvasi lämpimän jälleennäkemisen ilo. Vegas. Niin outoa ja odottamatonta kuin se onkin, minä tykkään Vegasista ihan älyttömästi. Tämä selvisi viime vuoden reissulla, ja ilo oli nyt kaksinkertainen.
Tai moninkertainen, kohdatessamme viimein sisareni hotellimme aulassa.
"Huhhuh mikä päivä", sanoin.
"No odottakaas kun kuulette mitä minulle kävi Arlandan kentällä", vastasi sisareni.
Sitä tarinaa en kokonaisuudessaan enää täällä jaa koska eiköhän juttua ole tullut jo tarpeeksi. :) Mutta sisareni oli vahingossa kävellyt transferin ohi ja päätyi lähtevän lentonsa portille ilman boarding passia, ja tajusi olevansa ihan väärällä puolella kun check-inin sulkeutumiseen oli enää 10 minuuttia....
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Oli lauantai-ilta, kello 22.00, ja täällä olimme nyt kaikki. In fabulous Las Vegas.
36 comments on “Tien poskessa”
Sain melkein paniikkikohtauksen lukiessa tuota! Huh, olis saanu miettiä jokusen rauhottavan mantran jos olisin istunut tuossa bussissa.
Älyttömän hyvin kirjoitettu.
Ilmoitan jälleen odottaviin kysymyskommentteihisi liittyen, että vastaan niihin kun ehdin :) Täällä matkalla on vielä tavallista rajallisemmin aikaa olla netissä ja koneella joten pitkiin kommentteihin vastaaminen venyy normitahdistanikin. Toivottavasti ymmärrät :)
Ymmärrän kyllä. :) Ei hätää. :)
Hyvä :)
Ymmärrän aina, ja jos joskus olen kysynyt jonkin kommentin perään, niin johtuu siitä, että itsekin välillä unohtelen, että olenko päässyt jonkun kommentin kanssa lähettämiseen saakka vai jäikö vain luonnokseksi.
Voi että kun saisi itsekin vanhemmat mukaan jonnekin ulkomaanmatkalle, mutta kun eivät lähde sitten millään. Olisi niin upeaa viedä esim. johonkin luontokohteeseen heidät. Tästä haaveilen. Ja kun vielä iän ja kunnonkin puolesta he pystyisivät matkustamaan... Voi voi.
Noniin, nyt ehdin vastaamaan toissapäiväisiin kysymyksiin :) Vaikkakaan kaikkiin niistä minulla ei ollut vastausta ^_^ :D
Onpa harmi, mutta ymmärrän vanhempiasi siinä mielessä että toiset eivät vain yhtään tykkää matkustelusta ja se vie heidät epämukavuusalueelle. Voisitteko tehdä yhdessä vaikka jotain pienempiä retkiä, vaikka käydä päiväretkellä jossain lähistön luonnonpuiston reitillä ja paistaa makkarat retkipaikalla?
Huomaan itsessäni, että minulle alkaa iän myötä olla yhä tärkeämpää viettää aikaa äitini kanssa. Se on varmasti ihan luonnollistakin. Meillä kun on vain määrätty aika olla täällä.
Toivon kovasti että sinäkin löydät keinoja tarjota vanhemmillesi erityisiä yhdessäolon kokemuksia <3 Olen ymmärtänyt kirjoituksistasi, että sinulla kyllä on mahdollisuus viettää heidän kanssaan aikaa, mutta haluaisit tarjota heille jotain "arjen ulkopuolista", kuten mainitsemasi ulkomaanmatkan. Se on todella mukava ajatus. <3
Heippa! Olen pitkään seurannut sinun sanni ja jontun monia kommentteja täällä komenttiboxissa. Olisi hienoa saada haastattelu jontusta blogiin!
:) <3
Jonttu on kyllä rakas lukija koska on ollut mukana niin älyttömän pitkään ja osallistuu paljon. En kuitenkaan lähtisi rikkomaan hänen yksityisyyttään ehdottamalla haastattelua. Ehkä Jonttu haluaa sanoa tähän itse jotain..? Mutta Jontun "tuntien" hän haluaa pitää kiinni yksityisyydestään, eikä minusta tuntuisi edes sopivalta alkaa kyselemään häneltä henkilökohtaisia asioita.
Kiitos. :) Ja tämä on kyllä tärkeä blogi itselleni. Välillä on vain enemmän ja välillä taas vähemmän aikaa lukea ja kommentoida.
Ihan oikeansuuntainen arvaus tuosta yksityisyysasiasta; yritän pitää siitä kiinni. Ei ole mitään isompia haluja julkkikseksi (eikä edes puolijulkkikseksi). :) Olen kuitenkin imarreltu tällaisesta haastatteluideasta.
:) Sinusta on näemmä kuitenkin jo muodostunut jonkinlainen tunnettu hahmo kommenttiboksiin :) <3
Oi, kysymykseni kiinnostavat siis muitakin kuin itseäni. :) Kiva juttu. :) Ehkä kuitenkin minun haastatteluni menisi hieman Karkkipäivän aiheiden vierestä. :)
Mä luulen että moni saa sinun kysymystesi "siiveellä" vastauksia joita on ehkä itsekin etsinyt.... :D
https://www.hs.fi/elama/art-2000005453572.html
Tässä ainakin tosi lupaavalta vaikuttava uusi juttu. :)
Niinpä on :)
Minulla on alkanut tässä viime aikoina painaa tosi paljon kaiken sen muovijätteen määrä, jonka kulutuksellani tuotan. Nyt koen huonoa omaatuntoa esim. pienestä huulipunahylsystäkin jopa. Mutta pitänee toivoa, että tuollainen ekologinen pakkaus tulee pian suurella voluumilla tuotantoon.
Kaverilleni on käynyt vähän samanlainen keissi USAssa, muistaakseni he olivat New Yorkissa. He vuokrasivat auton, joka sammui ennen aikojaan jonnekin hieman epämääräiselle alueelle. He eivät meinanneet saada mitään apua, koska he eivät pystyneet antamaan täysin eksaktia osoitetta, mikä on tietysti hieman haasteellista moottoritiellä. Auton vuokrannut firma (ei siis mikään pikkupulju vaan joku suuri ja tunnettu) ja toisen firman automekaanikko vain pallottelivat asiaa ja kaverini hädissään soitteli vuoron perään kumpaankin numeroon. Lopulta kunnon itkupotkuturistiraivarit auttoivat. Itse olisin varmaan luhistunut moottorien poskeen, jos olisin ollut paikalla.
Kamala juttu, ja ihmetyttää että eikö tänä päivänä siis oikeasti enää saa tällaisissa tilanteissa apua ilman jotain hemmetin GPS-koordinaatteja... Kiinnostaisi kuulla mitä näistä asioista sovitaan konkreettisesti autoa vuokratessa. Jos autoon on tullakseen joku vika, niin ei se varmaan valitse huolella sellaista hajoamispaikkaa, jonka osoite varmasti lukee tienviitassa paikan vieressä. :/
Huh, onneksi ei tainnut olla ihan kuumin vuodenaika. Hyvä muistutus, että aina kun ajaa kuumien alueiden läpi pitäisi olla ylimääräistä vettä mukana. Ja pakkasella lämmintä vaatetta ja peittoa. Ei sitä koskaan tiedä milloin kyyti keskeytyy.
Joo mitähän olisi käynyt jossain elokuun helteessä... Ei olisi varmaan paljon auttanut mennä ulos pientareelle vilvoittelemaan. No, ainakin bussin kylki toi varjoa....
Sitä ihmettelin ettei bussissa ollut vettä. En tiedä olenko sitten vain tosi naiivi mutta olen jotenkin ajatellut että pitkien matkojen busseissa olisi aina varalla juotavaa odottamattomien tilanteiden varalta. Suomen busseissahan vettä on saatavilla ihan myynnillisestikin.
Hei, ihania matkakirjoituksia! Yritin käydä läpi vanhoja juttujasi Ateenaan liittyen että olisiko siellä jotain raflavinkkejä. En kuitenkaan löytänyt niitä (nopealla vilkaisulla) mutta olisiko sinulla ollut heittää vinkkejä hyvistä ja halvoista paikoista? :) Olen itse nyt vajaat 3 viikkoa Kreikassa ja alan ymmärtämään rakkauttasi tätä maata kohtaan. Kannattaa muuten joskus pistäytyä Galaxidin kylässä (ellet ole jo käynyt) Keski-Kreikassa, aivan ihana paikka johon sydämeni jäi yhden iltapäivän aikana.
Mun suurin suosikki on Rozalia Exarchian kaupunginosassa, ihan mieletön menu ja halvat hinnat :)
http://rozalia.gr/?language=en
Plakan alueella mun suosikkeihin kuuluu mm. Scholarhio, sillä ei ole nettisivua mutta osoite on Tripodon 14. Näyttää tältä:
https://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g189400-d938753-Reviews-Scholarchio_Restaurant-Athens_Attica.html
Psirrissä mun suosikki on Taverna Psirri, ja muutenkin Psirrin alueella on paljon ihania, edullisia tavernoita. Ja huomattavasti vähemmän turisteja kuin Plakan puolella. ;)
Aiolou-kadulla Manas Kouzina on myös mutkaton, tosi edullinen paikka, osoite on Aiolou 27, Agia Irinis -aukiota vastapäätä.
<3
Galaxidissa en ole käynyt, manner-Kreikka on edelleen Ateenaa lukuunottamatta minulle lähes tuntematonta seutua. Asia, jonka mielisin muuttaa jossain vaiheessa :)
Ihanaa Kreikkaa sinulle :) Vieläkö siellä on lämmintä?
Hei
Isot kiitokset vinkeistä!! Katsotaan kuinka moneen ravintoloista ennätämme mutta ainakin pari paikkaa on pakko testata :D Kävimme viime viikonloppuna myös Galaxidin naapurissa Delphissä joka on myös näkemisen arvoinen. Täällä on tällä viikolla hieman jo viileämpää, päivällä 10-15 astetta mutta onneksi loppuviikolla pitäisi olla vähän lämpimämpää :)
Nauttikaa :) <3
Vaikka itsekin olen budjettimatkailija niin tuota lentojen ostamista erillisinä lentoina en ole ikinä ymmärtänyt. Mites sitten käy budjetin kun joku kerta yhteys ei onnistukaan ja lento - etenkin pitkän matkan lento - menee sivu suun! Mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!
Itse asiassa lentojen ostaminen erikseen ei tässä yhteydessä liittynyt säästämiseen, vaan siskoni oli ensin suunnitellut menevänsä Tukholmaan laivalla. Hän muutti mielensä myöhemmin ja päättikin lentää Tukholmaan, ja osti tarjolla olevista aamulennoista halvimman.
Jos muuten on vaihtolento niin ei välttämättä tarvi käydä ulkoa/mennä transfer tiskille.
Check-inin voi tehdä myös boarding tiskillä.
Esim olen vaihtanut monesti lentoja.. check in ja boarding pass puuttuu niin ne hoituu siinä boarding tiskillä. Eihän ne transfer tiskitkäön ole aina auki ja jos ei löydy just sen lentoyhtiön tai ole vaihtoaikaa kuin tunti niin ei se tarkoitus ole poistua laukkupisteen kautta ulos vaan mennä suoraan boarding tiskille tekemään se sillon kun se aukeaa.
Onko tosiaan näin...? Eikö boarding-tiski avaudu vasta sen jälkeen kun check-in on sulkeutunut? Boarding avautuu mielestäni alle tunti ennen lennon lähtöä ja check-in taas sulkeutuu viimeistään tunti ennen lennon lähtöä.
Ja check-in onnistuu myös netissä! Silloin saat sähköisen boarding passin, jolloin tietty puhelimessa/tabletissa on hyvä olla riittävästi akkua :) Säästää aikaa. Miksi siskosi ei tehnyt tätä?
Check-in ei onnistu netissä Norwegianin USAn lennoille (muista lentoyhtiöistä en tiedä, mutta Norskilla ei pysty). :( Siskoni olikin tästä tietämättömänä kytännyt töissä koneella turhaan check-inin aukeamista, ja vain Helsinki-Tukholman pystyi tekemään netissä.
Olipahan seikkailu!
Anteeksi, on ihan pakko tarkentaa, tähän kommenttiin liittyen: "bussissa oli jo ehditty kuuluttaa diabeteslääkkeitä tai jotain makeaa lääkkeensä unohtaneelle diabeetikko-matkustajalle"
Jos kyseessä on ykköstyypin diabeetikko, hypoglykemiaan eli matalaan verensokeriin otetaan jotain makeaa ja nopeasti verensokeria nostavaa. Lääkettä eli insuliinia otetaan ennen syömistä sekä korkeaan verensokeriin eli hyperglykemiaan.
Pikkupoikani sairastui DM1:seen ja olen törmännyt jatkuvasti siihen miten vääriä käsityksiä ihmisillä on ykköstyypin diabeteksesta ja sen hoidosta. Väärät käsitykset ovat myös vaarallisia siinä mielessä, että jos diabeetikolla on hypoglykemia tulee silloin antaa jotain nopeasti imeytyvää sokeria (esim. mehu, hunaja, siripiri) eikä missään nimessä insuliinia mikä laskisi verensokeria entisestään. Halusin vain sanoa tämän ettei jäisi virheellistä mielikuvaa asiasta. Minulla on tällainen yhden naisen missio saada levitettyä tietoa tästä vaikeasti hoidettavasta hengenvaarallisesta sairaudesta.
Okei, kuulin varmasti sitten väärin että olisi kuulutettu myös lääkettä, tai ymmärsin väärin, mutta ainakin makeaa etsittiin. Sitä ei onneksi ollut vaikea löytää :) Kuski puhui kuulutuksessaan myös, että diabeetikkomatkustaja oli jättänyt lääkkeensä kotiin, ja tästä ehkä johtui väärinkäsitykseni että hänelle etsittiin myös lääkettä.
Huh. Kuulostaa aika ahdistavalta tuo kuumassa bussissa odottelu!
Mulla kävi kaverin kanssa 2000-luvun alussa niin, että bussi Tallinnasta Liettuaan hajosi ehkä puolivälissä matkaa. Kaikki meitä ja kahta muuta matkustajaa lukuun ottamatta jäivät pois, ja bussi ajoi korjaamolle. Kuski ei puhunut lainkaan englantia, mutta onneksi kyydissä oli teinipoika, joka osasi muutaman sanan. Meillä oli toisella kännykästä akku loppu ja toisellakin vähissä, mutta saimme sentään määränpäässä odottavalle ystävälle laitettua viestin, että tulemme sitten joskus.
Paluumatkalla taas kävi niin, että kun vaihdoimme Tallinnan-bussiin Liettuassa, meitä ei meinattu ottaa lainkaan sisään, koska lippumme oli päivätty edelliselle päivälle ja kello oli 00.10 (tämä oli suomalaisen matkatoimiston moka!). Meillä ei ollut enää lainkaan käteistä, millä ostaa uusia lippuja, mutta lopulta kuski heltyi (tai kyllästyi), kun tirautin itkut. Selitimme tulkin välityksellä, että voimme nostaa rajalta rahaa ja maksaa uudet liput, mutta ei tätä sitten ikinä pyydetty. Pikkasen siinä 19-vuotiaana kuumotti, että jätetäänkö meidät tänne täysin tuntemattomaan paikkaan keskellä yötä... Onneksi en sentään ollut yksin.
Huh, jopas sattui sattumuksia yhdelle ja samalle matkalle...! Millä muuten pääsitte sieltä korjaamolta perille määränpäähän..? Järjestikö bussifirma sinne uuden bussin?
Se samainen bussi, jossa olimme, korjattiin. Ei mitään hajua, mikä siinä oli vikana, mutta pari tuntia siellä istuskeltiin.
Jo aikuisempana on käynyt mm. sellaista, että lentokentällä virkailija on todennut mieheni passin olevan vanhentunut (ehti kaahata taksilla pikapassin Pasilasta, kun kentän poliisi ei ollut vielä auki) ja että herätyskello ei soinut Kreetalta lähtiessä ja myöhästyimme koneesta. Onneksi vuokra-auton sai palauttaa eri kentälle, josta lähti seuraava lento Ateenaan, ja selvisimme tästä alle 200 eurolla, koska ehdimme jatkolennolle.
Myöhemmin näitä juttuja on ihan hauska kertoa, mutta tositilanteessa kyllä tuppaa hikoiluttamaan. Nykyisin tarkistan aina passit ja laitamme kaksi herätyskelloa soimaan :D
Huijjui...! Onpas teille sattunut...!
Minä olen myöhästynyt lennolta vain kerran kun saavuin kentälle vuorokautta myöhemmin kuin lennon piti lähteä ^_^ :D Voidaan jo puhua aika pahasta huolimattouudesta...! :D
Yhdeltä risteilyltä myöhästyin Kreikassa kun en herännyt herätyskelloon, vaikka laitoin kellon kauas vuoteesta toiselle puolelle huonetta (tämä oli aikaa ennen kännyköitä, mukana oli siis ehta herätyskello). Olin käynyt sammuttamassa kellon täydessä tiedottomuuden tilassa ja palannut nukkumaan. :p Nykyään pelkään ihan kauheasti kaikkia varhaisia aamulähtöjä juuri tuon takia, ja ehdottomasti täytyy laittaa kaksi herätyskelloa parin minuutin välein soimaan.